Lastensuojelutoimissa menehtyneet – mielenilmaus 17.11.2021
Valvomaton sijaishuolto tuottaa vahingollisia seurauksia
Tuoreen Suomen lastensuojelua koskevan tutkimuksen mukaan sijoitettujen lasten tilanne oli kaikilla tutkituilla hyvinvoinnin ja terveyden mittareilla muuta väestöä huonompi myös verrattuna sisaruksiin, joita ei ollut sijoitettu.
Tutkimuksessa tarkasteltiin mielenterveysongelmia, sosiaalista ja taloudellista osattomuutta, väkivallan uhriksi joutumista, rikollisuutta, itsetuhoisuutta sekä kuolleisuutta.
Helsingin, Itä-Suomen ja Oxfordin yliopistojen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksessa seurattiin kaikkia Suomessa vuosina 1986–2000 syntyneitä lapsia, joita on yhteensä noin 890 000. Heistä kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna noin 30 000 lasta ja nuorta.
Toimiva lastensuojelu- raportin mukaan kukaan Suomessa ei tiedä ovatko lastensuojelutoimien kohteina oikeat lapset, miksi heidät sijoitettiin, missä olosuhteissa he elävät ja miten lastensuojelun toimet ovat heihin vaikuttaneet (STM, 2013).
Mitä useampia seksuaalirikoksia lasten laitoksista paljastuu ja mitä enemmän lasten ruumisröykkiöitä lastensuojelulaitosten, ensikotien ja asuntolakoulujen takapihoilta löytyy, sitä kiivaammin perheistä etsitään näkymätöntä pahaa virheelliseksi osoitetuilla psykoanalyyttisillä teorioilla ja tulkinnoilla, jotka muodostavat Suomessa jo valtaosan lastensuojelukoulutusten sisällöistä.
Suomen viiden miljoonan asukkaan hyvinvointivaltiossa huostaanotot ovat lisääntyneet vuosi vuodelta yli 19 000:een lapseen ( esimerkiksi 9 miljoonan asukkaan New Yorkissa huostaanotettuja on 10 000).
Sosiaali- ja terveysministeriön ja THL:n ohjauksin perheille kuuluva tuki on ohjattu sijaishuollon ja erilaisten ”palvelujen” tuottajille.
Yksi sijaishuollossa syrjäytetty lapsi tuottaa syrjäyttäjilleen keskimäärin 7 vuotta kestävän huostaanoton aikana noin 200 000 euroa perhehoidossa ja jopa 1000 000 euroa laitoshoidossa.
Lastensuojelun eugeniikkaan perustuva ideologia tyypittelee, arvioi, häiriöleimaa, maalittaa ja kiusaa ihmisiä ”palveluiksi” nimetyillä toimilla. Perheiden tarpeita ja toiveita ei kysellä, mikä uuvuttaa ja ajaa loppuun niin lapset, äidit kuin isätkin.
Sijaishuollossa olevia lapsia altistetaan päihteille ja pakkolääkitään niin, että ani harva jaksaa ammattiopintoihin ja työelämään.
Lapsia kierrätetään sijaispaikasta toiseen, erityisesti koti-ikävän ilmaiseminen voi johtaa rangaistukseen eli siirtoon vielä kauemmas kodista ja yhteydenpitorajoituksiin.
Asiakkaita ei kuulla, koska laajamittainen kuuleminen paljastaisi kestämättömän tilanteen ja myös lastensuojelutoimissa menehtyneiden tarinat tulisivat julki.
Tänäkin vuonna on menehtynyt huostaanotettuja lapsia ja nuoria aikuisia, jotka ovat päätyneet itsemurhaan. Lastensuojelutoimissa on menehtynyt uuvutettuja lasten läheisiä.
Kansainvälisten tutkimusten mukaan lapsen erottaminen vanhemmistaan lisää (jopa kaksin tai kolminkertaisesti) riskiä sairastua psyykkisesti.
Erään tutkimuksen mukaan huostaanoton kokeneet lapset ja nuoret kuolevat ennen 25-vuotissyntymäpäiväänsä yli kolme kertaa useammin kuin muut ikätoverinsa. Tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 1991–1997 huostaanotettuja suomalaislapsia (13 000 lasta).
Lastensuojelun rappiotilan syvyyttä kuvastaa se, että edes perustavaa laatua oleva ihmisoikeus – oikeus elämään - ei toteudu.
Lasten huonoa hoivaa, kiusaamista, alistamista, perheestä eristämistä eli väkivaltaa yli miljardin vuosittain maksavassa sijaishuollossa puolustellaan oletuksella, että lapset ovat olleet jo omassa kodissaan huonovointisia tai kaltoinkohdeltuja (nykykielellä ”traumatisoituneita”).
Sijaishuollon edunvalvojat pyrkivät vaikuttamaan ministereihin, mediaan, kansanedustajiin, tutkijoihin ja valvontaviranomaisiin laittomien ja vahingollisten käytäntöjensä ja liiketoimintansa ylläpitämiseksi.
Sijaishuoltopalveluja myyvät yksityiset toimijat saavat jo tehdä virkatyöksi tarkoitettuja vanhemmuuden- ja sijaishuoltotarpeen arviointeja vailla virkavastuuta eikä perhehoitoa valvo mikään viranomainen.
STM ja STEA rahoittavat hankkeita, toimijoita ja käytäntöjä, jotka pyrkivät huostaanottokynnyksen madaltamiseen ja pysyviin huostaanottoihin.
Lastensuojelun keskusliitto ( LSKL) palkitsee tahoja, jotka levittävät väärää tietoa sijaishuollon turvallisuudesta ja tuloksista.
Varhaisesta puuttumisesta ennenaikainen kuolema?
Suomessa on tullut tavaksi sijoittaa lapsia valvomattomaan sijaishuoltoon pelkästään puuttuvien palvelujen takia. Ilman tarvitsemaansa palvelua jää jopa 85% lapsista ennen sijoitusta.
Sijoituksen aikana ei usein edes pyritä sijoitettujen koulutuspolkujen, terveydenhuollon tai ihmissuhteiden jatkuvuuden varmistamiseen tai perheiden jälleenyhdistämiseen.
Monille neuropsykiatrisista häiriöistä kärsiville nuorille syntyykin sijoituksen tai lastensuojelun pakkotoimien aikana päihdeongelma. Sijoituspaikoissa nuoret voivat jopa käyttää huumeita ja tulla raskaaksi alaikäisenä.
Sijoituksen aikana monet kohtaavat seksuaaliväkivaltaa, jota ei sosiaalityössä haluta/ osata hoitaa. Lastensuojelulaitoksia valvotaan heikosti ja sijaisvanhemmilla on usein käytännössä diplomaattinen koskemattomuus.
Aleksis Salusjärvi kertoo, kuinka viranomaisen asettama ongelmastatus toimii nuorten ongelmien lähtölaukauksena ja itsensätoteuttavana profetiana.
Monien Suomessa lisääntyneiden huumekuolemien ja itsemurhien taustalta löytyy traumatisoiva, nuoren uhmaa ja kapinaa kasvattanut huostaanotto, kokemuksia sijaishuoltoväkivallasta tai sijaishuollossa hoitamatta jätetty tai väärin hoidettu ADHD.
YLE kertoo kuinka Mian tytär alkoi käyttää kannabista sijoituksessa ollessaan.
Ennen lastenkotia Miro Määttänen oli urheilullinen nuori, joka ei ollut sekaantunut päihteisiin. Ilmapiiri lastenkodissa oli alistava ja riisuttamiset ja ryhmärangaistukset arkea. Lastenkodissa Mirosta tuli narkomaani.
Espanjassa kuolleen Lumin isä kertoo kuinka perheen helvetti alkoi juuri huostaanotosta.
Berit Nikkanen kertoo YLE:lle huumekokeiluun kuolleesta tyttärestään Hilmasta, jolta koululääkäri lopetti adhd-lääkityksen.
Jaana Niiranen toivoi turhaan, että hänen tyttärensä Annun ongelmiin löydettäisiin jokin muu ratkaisu kuin sijoittaminen kodin ulkopuolelle.
Tyttärensä Elisan menettänyt Helena Tommola kertoo IS:ssä tuen saamisen vaikeuksista ja siitä, ettei kukaan etsinyt hänen sijaishuollosta karannutta lastaan."
Myöskään Koskelassa surmattua nuorta ei lähdetty etsimään vaikka vanhemmat sitä pyysivät.
Jenni Lehtisen Helmi-tyttären itsemurhaa edelsi kolme vuotta kestänyt yhteistyö lastensuojelun kanssa, jota Jenni itse kutsuu lasuhelvetiksi.
Suomalaiset kouluterveyskyselyt kertovat sijoitettujen kohtaavan paljon enemmän väkivaltaa kuin vanhempiensa kanssa asuvat. Helsingin Sanomat kirjoittaa, että lapset joutuvat lastenkodeissa näkemään väkivaltaa joka viikko.
Tarja Hiltusen väitöskirja-aineistossa äidit kertoivat sijoitettujen lastensa kokeneen lastensuojelulaitoksissa ja perhekodeissa huostaanoton aikana vieraannuttamista ja väkivaltaa, johon ei puututtu. Sen sijaan peräti 16% aineiston äideistä sai lastensuojelun toimesta valheellisen rikosepäilyn mm. tekaistun syytteen insestistä.
Kuinka monien lasten ja vanhempien eskaloituvien ongelmien ja ennenaikaisten kuolemien taustalla on lastensuojelun traumatisoiva ja usein myös lainvastainen “ puuttuminen” ja fanaattinen sijaishuollon edunvalvonta?
Mielenilmaus 17.11.2021 klo 11-13
Kadotetut lapset -työryhmä järjestää Helsingissä eduskuntatalon portailla keskiviikkona 17.11.2021 klo 11-13 mielenilmauksen lastensuojelutoimissa menehtyneiden muistoksi.
Allakoi asia jo nyt, tilaisuudesta tulee myöhemmin lisää infoa.
Ota mukaasi kynttilä ja sytytä se menehtyneiden muistoksi.
Vaadi lastensuojelun tuhoavan ideologian tilalle asiallinen, ihmisten yhdenvertaisuuden tunnustava ja lakiin perustuva virkatyö.
Birgitta Wulf on istunut eduskuntatalon portailla helmikuusta 2020 lähtien joka keskiviikko muistuttamassa päättäjiä sijaishuollon puolueettoman selvityksen kiireellisyydestä.
Ainoastaan kuulemalla kaikki sijaishuollossa olevat lapset ja heidän vanhempansa/läheisensä voidaan lastensuojeluun saada aikaan muutos.
Lue myös:
https://kadotetutlapset.fi/
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/myos-sijaishuoltovakivalta-on-lahisuhdevakivaltaa-joka-vahingoittaa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-sijaishuoltovakivallan-selvittaminen-sabotoidaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sijaishuollon-vakivallan-tutkimista-ei-saa-jattaa-sijaishuollon-edunvalvojille
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kaltoinkohtelu-sijaishuollossa-jatkuu-kuntien-jarjestojen-ja-rayn-tuella
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perheiden-jalleenyhdistaminen-uhkaa-jalleen-vesittya-stean-ja-stmn-tuella
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ala-alistu-eugeniikkaan-systeemisen-lastensuojelun-tutkintamalli-lumo-ja-syty-hankkeisiin
https://leeniikonen.fi/2021/03/18/parasta-palvelua-reseptit-sadan-vuoden-takaa/
https://leeniikonen.fi/2021/04/07/lastensuojelun-ideologiaan-sopivat/
https://leeniikonen.fi/2021/04/04/stm-lainvalmisteluun-tarvitaan-kunnon-hurtta/
https://leeniikonen.fi/2021/04/01/suomen-laki-vastaus-resurssipulaan/
https://leeniikonen.fi/2021/07/18/lastensuojelun-huolenpitoa-huomioiko-unicef-kuoleman-riskin/
https://leeniikonen.fi/2021/05/19/kunnioita-isaa-ja-aitia-tunnistatko-ihmiskauppaa/
https://leeniikonen.fi/2021/10/08/mita-aidinriistajat-tekevat/
https://leeniikonen.fi/2021/10/14/lastensuojelutoimissa-menehtyneet-mielenilmaus-17-11-2021/
https://leeniikonen.fi/2021/11/07/tuhoava-lapsibisnes-mielenilmaus-17-11/
#Väkivallatonlapsuus #ChildWelfareNetworksinFinland #Turvassa #Humana #Barnahus #Lastenasiaintalo #LASTA #EurochildFinland #riskiryhmä #riskiseulonta #korkeankonfliktitasonviranomaiset #RiskAssessmentinFinnishChildWelfare #Lastensuojelussamenehtyneet #lastensuojelu #STM #Terveydenjajahyvinvoinninlaitos #FinnishInstituteforHealthandWelfare#THL #Lastensuojelunkeskusliitto #LSKL #STEA #traumainformoitusote #ACE #pysyvähuostaanotto #NewYorkinmalli #sosiaalialanosaamiskeskus ##sijaishuollonedunvalvonta #lapsiasiavaltuutettu #X-ketju #lastensuojelututkimus #sijaishuollonpuolueetonnykyisyysselvitys #lastensuojelukuolema #sijaishuoltoväkivalta #sijaishuollonlähisuhdeväkivalta #seksuaaliväkivaltasijaishuollossa #sijaishuollossakaltoinkohdellut #Kadotetulapset #ChildWelfarelackofresourcesinFinland #TheCentreofExcellenceonSocialWelfareinFinland #Systeeminenlastensuojeluntoimintamalli #Syty #Lumo #Tienviittojalastensuojeluun #onnistuminenlastensuojelussa #Lastensuojelunonnistumisentekijät #lastensuojelunedunvalvoja
#TheMinistryofSocialAffairsandHealthinFinland #whitewashinchildwelfare #fostercarecrimeinFinland #FosterCareViolence #FosterCareResearchinFinland #ChildWelfareFinland #childwelfareorganizationsinFinland #lastensuojelujärjestöt #LostChildreninFinland #AllInclusivealsodeathinFinland #ChildWelfareCorruptioninFinland #perhekuntoutus #Anarkistisossut #MunPerheet #lastensuojelulobbaus #BirgittaWulf #erityisosaajat#toimivalastensuojelu #Kotikoivu #Loikalankartano #Familar #Outamonlastenkoti #ChildWelfareAssessmentinFinland #childwefareorganizationsinFinlandarenotNGOs #Suomi100Kaikilleeväätelämään #perhetyö
#Diakonissalaitos #DeaconessFoundationFinland #HelsinkiDiaconessInstitute #Familarperhekuntoutus #Mehiläinen #PerhehoitokumppanitSuomessa #Humana #FCA #FosterCareAssociatesinFinland #PelastakaaLapset #SavetheChildrenFinland #NuortenYstävät #FriendsoftheYouth #SOS-lapsikylä #SOSChildrenVillageinFinland #Pesäpuu #Perhehoitoliitto #Attendo #FamilyCareAssociation #AilaPaloniemi #TarjaHeino #TarjaPösö #Piia-LiisaHeiliö #MarkoNikkanen #Perhehoitotutkimus #PasiKohtala #NuorisokotiPuro #Nevalanmäenperhekoti #CTMlastensuojelu #Pohjolakoti #Ensi-jaturvakotienliitto #ChildrensDetectiveClub #FosterCarePricesinFinland #FinnishMotherandBabyHomesandShelters #DiverseFamiliesnetwork
#HowtosabotageFosterCareResearchinFinland #HowtohidefostercareviolenceinFinalnd
#LAPE #avohuollontukitoimet #mielenterveysdiagnoosi #osallisuuslastensuojelussa #lastensuojelunerityisosaaminen #lastensuojelunmoniammatillinenyhteistyö