Helsingin hovioikeus antoi hiljattain ratkaisun, jonka mukaan suomalaisäitinsä kanssa asuva 1,5-vuotias poika on palautettava isän kotimaahan Islantiin. Kaapatut Lapset ry pitää viranomaisten toimintaa tapauksessa poikkeuksellisena, kertoo mtv-uutiset.

Heti perjantai-iltana poikaa tultiin hakemaan vastaanottokeskukseen odottamaan palautusta. Äidin mukaan oven takana oli kihlakunnanvouti, kaksi poliisia, ulosottomies ja lastensuojeluviranomaiset.

Äiti kertoo olevansa tapauksen johdosta järkyttynyt.
–Tämä on aivan järjetöntä. Minulle ilmoitetaan paria minuuttia ennen virastojen sulkeutumisaikaa, äiti sanoo.
Äidin mukaan myös poika on tilanteesta tolaltaan.

– Sain taisteltua, että sain lähteä lapsen mukaan. En ole varma, kuinka pitkään saan olla lapsen kanssa täällä vastaanottokeskuksessa ja milloin hänet on tarkoitus palauttaa, suomalaisäiti kertoi sunnuntaina STT:lle.

1,5-vuotiaalla pojalla on sekä Suomen että Islannin kansalaisuus. Hovioikeuden tuomion mukaan lapsi matkusti äitinsä kanssa Islannin ja Suomen väliä säännöllisesti helmikuuhun saakka. Vanhemmat erosivat helmikuussa, minkä jälkeen lapsi on elänyt äidin kanssa Suomessa. Pariskunnalla on erimielisyyttä siitä, oliko äidillä isän lupa muuttaa lapsen kanssa Suomeen.

Helsingin hovioikeuden päätöksessä nojaudutaan Islannin lapsilain 3 luvun 28 artiklaan. Sen nojalla kumpikaan huoltajista ei saa viedä lasta maasta toiseen ilman toisen huoltajan suostumusta.

Yleensä vanhemmalle jää aikaa valmistella muutosta. Kaapatut Lapset ry pitää viranomaisten toimintaa tapauksessa poikkeuksellisena.
– En ole ikinä kuullut tällaisesta. Kun palautuspäätös on tehty, siihen pitäisi olla mahdollisuus hakea valituslupaa, sanoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Tarja Räisänen.

Räisäsen tietoon tulleissa tapauksissa korkein oikeus on aina antanut valitusluvan lapsikaappausasioissa.
Yleensä vanhemmalle jätetään palautuspäätöksen jälkeen myös aikaa valmistaa lasta muutokseen ja järjestellä mahdollista omaa muuttoa toiseen maahan. Palautuspäätös ottaa kantaa vain siihen, missä maassa lapsen huoltajuuteen liittyvät ratkaisut tehdään. Huoltajuusasiat ratkotaan erikseen.

Äidin asianajajan Ulla-Riitta Harjun mukaan tarkoitus on nyt hakea tuomion täytäntöönpanokieltoa ja valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.

Poliisi, ulosottomies, oikeusministeriö / ulkoministeriö ja juristi auttavat

Kansainvälisestä lapsikaappauksesta on yleensä kyse, kun lapsi on viety ilman huoltajan suostumusta ulkomaille tai jätetty sieltä tapaamisoikeuden jälkeen palauttamatta ja lapsi on asunut pysyvästi Suomessa ja on alle 16-vuotias.

Kaapatut Lapset -yhdistyksen mukaan Suomeen kaapataan tyypillisesti vuosittain 7–15 lasta. Suomesta kaapattiin viime vuonna ulkomaille 34 lasta.

Noin 80 maata on allekirjoittanut Haagin lapsikaappaussopimuksen, jonka tarkoituksena on taata lapsen palautus asuinmaahansa.

Jos lapsi on viety Haagin kansainväliseen lapsikaappaussopimukseen kuuluvaan valtioon, oikeusministeriö avustaa kaappauksen selvittämisessä ja antaa ohjeita palautushakemuksen tekemiseksi.
Jos lapsi on viety Haagin kansainväliseen lapsikaappaussopimukseen kuulumattomaan valtioon, ulkoministeriö avustaa kaappauksen selvittämisessä konsulipalvelulain 31 ja 32 pykälien mukaan.
Jos kohdemaata ei tiedetä, asiaa selvittelee poliisi. Poliisi voi tehdä keskusrikospoliisin kautta olinpaikkaetsintäkuulutuksen.

Olennaista lapsikaappaustapauksissa on pyrkiä sovinnolliseen ratkaisuun – siihen, että kaappaaja palaa vapaaehtoisesti lapsen kanssa, kerrotaan Poliisi- tv:ssä. Joidenkin maiden kohdalla rikosilmoituksen tekeminen voi vauhdittaa viranomaistoimintaa, mutta jos lapsen vienyt vanhempi tietää rikosprosessin olevan käynnissä, hän ei ehkä halua tulla lasten kanssa takaisin.
 
Pyydä turvaamistoimiin ryhtymistä

Jos vanhempi epäilee, että toinen vanhempi aikoo luvatta viedä lapsen maasta, hän voi pyytää väliaikaisiin turvaamistoimiin ryhtymistä. 
Lapsikaappauksen suunnittelua epäiltäessä on syytä ottaa yhteys joko poliisiin tai ulosottomieheen, joka voi ottaa lapsen väliaikaisesti haltuun kaappaamisen estämiseksi. Tuomioistuin voi esim. velvoittaa tapaamisoikeutta koskevassa täytäntöönpanossa hakijan tallettamaan oman ja lapsen voimassa olevan passin ulosottomiehen huostaan tapaamisen ajaksi.
Lapsikaappauksen uhan ollessa välitön saattaa ääritilanteessa ehkäisykeinoksi soveltua lastensuojelulain (417/2007) mukainen lapsen kiireellinen sijoitus.
Lähestymiskielto voidaan määrätä, jos on perusteltu syy olettaa, että kieltoon määrättävä henkilö voisi uhata suojattavan henkeä, terveyttä tai vapautta tai muuten vakavasti häiritä tätä.

Tukea ja neuvoja saa Kaapatut Lapset ry:stä. Kaapattuja lapsia muistetaan Suomessa kadonneiden lasten päivänä 26. päivä toukokuuta.

Suomi muuttuu koko ajan monikulttuurisemmaksi, joten lapsikaappaukset todennäköisesti yleistyvät. Suomessa lapsikaappaus on rikos, mutta näin ei ole kaikissa maissa.

Patria Potestad ja patriarkaaliset uskonnot ja käytännöt vaarantavat äitien ja lasten oikeuksia

Äitien ja lasten asemaa vaikeuttaa monissa Euroopan maissa Patria Potestad, kertoo Annakoti ry:n puheenjohtaja Anna Pajari.

Pajarin mukaan Patria Potestad eri pykälineen on 2500 vuotta vanha, roomanaikaisten paternofiilivaltajärjestelmien epätasa-arvoinen lakijäänne. Se on espanjalaisessa lainsoveltamishierarkiassa korkeammalla kuin naisen tai lasten perustavanlaatuiset ihmisoikeudet.
Käytännössä lastensa isästä eronnut yksinhuoltajaäiti on täysin riippuvainen ex-miehen päätösvallasta. Vailla ex-miehen allekirjoitusta naisen on lähes mahdotonta muuttaa, hakea töitä toiselta paikkakunnalta tai mennä syöpähoitoihin toiselle paikkakunnalle. Yksinhuoltajaäiti on miehen niin halutessa sosioekonomisesti täysin alistettu, eikä lasten etua tarkastella oikeudenmukaisesti.
Patria Potestad ei tue vanhemman eettisiä velvollisuuksia lasta kohtaan: se tukee vanhemman (käytännössä isän) vallankäyttöoikeuksia. Ne taas ovat ristiriidassa lasten oikeuksien kanssa. Mies päättää, missä lapset asuvat, käyvät koulua, mitä syövät, mitä harrastavat. Mikäli mies määrää, että eivät matkusta, eivät syö tai eivät harrasta, äiti voi hakea oikeusteitse omalle mielipiteelleen kannatusta. Tämä on käytännössä aina tuloksetonta ja tulee kohtuuttoman kalliiksi.
Patria Potestad-laki polkee naisten ja lasten oikeuksia ympäri maailman Skandinaviaa lukuun ottamatta. Euroopan unionilla ei ole perheoikeudellista tuomioistuinta, vaikka kaikilla muilla lainsäädännön aloilla tällainen on. Kansainvälinen ja yleiseurooppalainen ihmisoikeusjuridinen puuttuminen asiaan olisi toivottavaa.

Turvakotien väärinkäyttö ja valheelliset syytökset vaarantavat isien ja lasten oikeuksia

J.P. Roosin mukaan seksuaalisen hyväksikäytön epäilyn esittäminen on erittäin tehokas tapa erottaa lapsi isästään avioeron yhteydessä. Toinen on perheväkivaltaa koskeva väite. Kumpaankin pitää suhtautua erittäin vakavasti mutta on tärkeää, että insesti- ja väkivaltasyytösten väärinkäyttömahdollisuus suljetaan pois (ks. Taskinen 2004).
Huoltoriitoihin ja kaappaussuunnitelmiin voi liittyä lastensuojelun ja turvakotien väärinkäyttö. Roos käyttää esimerkkinä mm. tapaus Pierre:ä ja kuvaa kuinka suomalainen lastensuojelu ottaa puolia huoltoriidassa; se asettuu selkeästi toisen osapuolen kannalle, ei välitä lasten mielipiteestä tai edusta, ei kykene muuttamaan toimintatapojaan edes sen jälkeen, kun lastensuojelua valvova luottamusmieselin antaa sille selvän sanktion, ja tekisi ehkä paljon rajumpiakin ratkaisuja, ellei se tietäisi olevansa jatkuvassa seurannassa (mitä se tavallisesti ei ole). Tapausesimerkkeihin isien ja lasten oikeuksien polkemisesta voi tutustua Vääryyskirjassa.

Kaapatut Lapset -yhdistyksessä syntyneiden kokemusten mukaan vanhempien tulisi kiinnittää huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin:

1) Tutustu puolison kulttuuriin
Tutustu myös uskontoon sekä hänen kotimaansa perhelainsäädäntöön ja perhekäsitteeseen. Uskonto on tyypillinen taustavaikutin etenkin, kun lapsi kaapataan muslimienemmistöiseen maahan. Myös vanhemman suku voi yrittää vaikuttaa lapsen kasvuympäristöön, ja sukulaiset ovat usein huolissaan erityisesti tyttöjen siveyskasvatuksesta Suomessa. Vanhempaa voidaan arvostella, mikäli hänen lapsensa eivät hallitse islamin perusteita. Suomesta kaapattiin vuosina 2007–2016 eniten lapsia niihin maihin, joista suomalaisilla on paljon kumppaneita: Ruotsiin, Espanjaan ja Viroon. Venäjälle kaapattiin eniten lapsia ennen sen liittymistä Haagin sopimukseen vuonna 2013.

2) Pyri tunnistamaan riskitilanteet
Sekä äiti että isä voi kaapata lapsen ja kaappaaja voi olla yhtälailla niin suomalainen kuin ulkomaalainen. Lapsia kaapataan erityisesti kesällä kun lapset lähtevät käymään vanhemman/vanhempien kotimaassa. Kaappauksen perimmäinen syy on yleensä vanhemman oma halu asua kotimaassaan tai kiristäminen muissa perheeseen liittyvissä asioissa. Kaappausta voi edeltää erimielisyydet lapsen huollosta, tapaamisista tai kasvatuksesta – näissä asioissa uskonnolla voi olla merkittävä rooli. Työpaikasta irtisanoutuminen, muuton valmistelu ja pankkitilin tyhjennys voivat olla merkkejä lähtösuunnitelmista.

3) Ota selvää Kaapatut lapset ry:n palveluista
Kaapatut Lapset -yhdistyksestä voit saada myös yhteystietoja vanhemmista, joiden lapset on kaapattu samaan kohdemaahan tai kohdevaltion lähimaihin.

4) Ota selvää viranomaisten toimintamahdollisuuksista
Passi- ja viisumikysymykset
Tee ilmoitus toisen vanhemman kotimaan edustustoon siitä, että et ole antanut suostumustasi viisumin tai passin hankkimiseksi lapselle. Kaksoiskansalaisuuden ja passin myöntämisestä saat tietoa toisen vanhemman kotimaan edustustosta. Lapsen Suomen passin myöntämiseen ja peruuttamiseen liittyviä kysymyksiä voi tiedustella poliisilta.

Turvaamistoimenpiteet
Selvitä turvaamistoimenpiteiden, esimerkiksi kiireellisen sijoituksen mahdollisuudet.

Valvotut tapaamiset
Neuvoja ja ohjeita voit kysyä kotikuntasi lastensuojeluviranomaisilta ja turvakodeista.

Päiväkodin ja koulun informoiminen
Ilmoita päiväkotiin ja kouluun, että lastasi ei saa luovuttaa tapaavalle vanhemmalle tai muulle henkilölle ilman suostumustasi.

Poliisin ja lastensuojeluviranomaisten informoiminen
Kerro poliisille sekä sosiaali- ja lastensuojeluviranomaisille kaappausuhasta.

5) Pyri sovintoon
Lapsellanne on oikeus molempiin vanhempiinsa. Siksi on hyödyllistä, että pyrit eri vaiheissa sopimaan ja sovittelemaan lapsen huollosta ja tapaamisista. Sovinnolla on todennäköisesti tehokkain ennaltaehkäisevä vaikutus. Halukkuus yhteistoimintaan ja sovinnollisuus on myös lapsenne edun kannalta paras vaihtoehto. Se antaa myös sinusta lapsen huoltajana vastuullisen ja hyvän kuvan mahdollisissa tulevissa oikeudenkäynneissä.

6) Hanki hyvä lakimies
Mikäli et pääse sovintoon, ota yhteys asianajajaan tai muuhun lakimieheen. Tarvitset avustajaa eri oikeudenkäynneissä. Lakimies on välttämätön myös haettaessa esim. turvaamistoimia, valvottuja tapaamisia tai lähestymiskieltoa.
www.kaapatutlapset.fi.
https://oikeus.fi/fi/index/esitteet/kansainvalinenlapsikaappaus/kaapatutlapsetrynneuvojavanhemmille.html

Vastakaappaus viimeisenä vaihtoehtona

Suomessa toimii yritys, joka lupaa tuoda ulkomaille kaapatut lapset takaisin kotimaahan, kertoo YLE-uutiset. 

Ulkomailla vastaavilla yrityksillä on pitkät perinteet. Ne tekevät niin sanottuja vastakaappauksia tilanteissa, joissa ex-puoliso on vienyt yksinhuoltajalta lapsen luvatta ulkomaille. Lasten kotiin tuontia kauppaavan yrityksen operatiivinen johtaja Mikko Salmi sanoo, että takaisinkaappaus on vasta viimeinen vaihtoehto.

– On oltava tilanteessa, jossa viranomainen ei pysty auttamaan.

Yritys edellyttää myös, että Suomessa olevalla vanhemmalla on todella yksinhuoltajuus. Lisäksi lapsen on haluttava takaisin Suomeen, jottei tehdä sieppausta.

https://oikeus.fi/fi/index/esitteet/kansainvalinenlapsikaappaus.html
https://oikeus.fi/fi/index/esitteet/kansainvalinenlapsikaappaus/lapsikaappaustenennaltaehkaisy.html
https://oikeus.fi/fi/index/esitteet/kansainvalinenlapsikaappaus/lapsikaappauksestaaiheutuvatkustannukset.html

Lue myös:
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1994/19940057
https://e-justice.europa.eu/content_parental_child_abduction-309-fi.do
http://blogs.helsinki.fi/jproos/2005/01/09/post19/
https://yle.fi/uutiset/3-9694289
http://hudoc.echr.coe.int/eng#{%22itemid%22:[%22001-111938%22]}
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012032815378059_uu.shtml
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/11/23/tapaus-anton-kaynnisti-lapsikiistat-suomen-ja-venajan-valilla
https://fi.wikipedia.org/wiki/Anton-tapaus
http://m.iltalehti.fi/uutiset/200705256154509_uu.shtml
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kerstin_Duffy
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kosken-pojat-palautettiin-isalleen/349277/
http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/outi-koski-vapautui-vankilasta-yhdysvalloissa/4060/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lastani_ette_saa
https://en.wikipedia.org/wiki/Betty_Mahmoody
https://en.wikipedia.org/wiki/Mahtob_Mahmoody
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ksml-lapsikaappaukset-suomesta-ulkomaille-yli-kaksinkertaistuivat-vuodessa/5802134
http://maalainen.blogspot.fi/2005/10/kammottavaa-luettavaa-ruotsista.html
http://www.globalarrk.org/
https://www.theguardian.com/lifeandstyle/2015/may/16/the-mothers-fighting-to-get-their-children-back-home-again
https://www.theguardian.com/lifeandstyle/2013/sep/21/partner-abducted-child-parents-left-behind
http://www.independent.co.uk/life-style/health-and-families/features/an-abducted-child-reveals-the-true-story-of-her-stolen-life-three-decades-later-a6711121.html
http://edition.cnn.com/2013/04/12/world/kidnapped-to-egypt/index.html
https://travel.gc.ca/travelling/publications/international-child-abductions
http://medicalkidnap.com/2016/03/02/medical-kidnapping-a-threat-to-every-child-in-america-today/
https://childabductionrecovery.wordpress.com/
http://www.international-divorce.com/How-to-Win-a-Hague-Convention-Child-Abduction-Case.htm
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/suomalaisaiti-lapsineen-ahdingossa-espanjassa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/varastettu-lapsi-korkeimman-oikeuden-ulosmittaamana

Viranomaislähtöinen onnistumisen käsite tarvitsee uudet kriteerit

"Onnistumista sosiaalityöntekijä kokee silloin, kun hallinto-oikeus vahvistaa lapsen huostaanottopäätöksen. " (Huhtala, 2013, 68)

Organisaatioilla ei ole juurikaan tietoa lastensuojelupalveluiden vaikutuksesta asiakkaidensa elämään.
Lastensuojelun tutkimus on  hajanaista, eikä lastensuojelussa käytettävien palveluiden ja työtapojen vaikuttavuutta lasten hyvinvointiin ole  tutkittu riittävästi.
Myöskään ulkomailla tehtyjä tutkimuksia ei juuri hyödynnetä suomalaisen lastensuojelun kehittämisessä. (Ritala-Koskinen 2003,Rousu 2004, Rousu 2007; Sosiaali- ja terveysministeriö 2012)
Lastensuojelussa tehdään usein nopeita, huonosti valmisteltuja ja huonosti perusteltuja, sattumanvaraisen tuntuisia muutoksia, niin kunnissa kuin valtion tasolla. 

​Sirkka Rousun ja Tupu Holman (2004, 7, 24) mukaan onnistumisen arviointi on arkikielen rinnakkainen käsite ja ilmaisu tuloksellisuuden arvioinnille.
Onnistunut lastensuojelu tarkoittaa mm. toteutuneita kansalaisoikeuksia ja laadukkaita, oikea-aikaisia, riittäviä ja vaikuttavia asiakkaiden tarpeenmukaisia palveluja, joihin pääsee helposti.
 Lastensuojeluprosessin onnistumista voidaan arvioida arvioimalla menettelytapojen laillisuutta, lapsen edun mukaisuutta, asiakkaiden tilanteissa tapahtuneita muutoksia ja asianosaisten kokemuksia ja käsityksiä.

Sosiaalityön opinnäytetöissä  lastensuojelun onnistuminen voi kuitenkin tarkoittaa lähes mitä tahansa; pelkkää yhteydenottoa työntekijään tai työntekijän onnistuneeksi kokemaa apua tai kontrollia, työmenetelmää,  perheen "normalisointia", suhdetta tai yhteistyötä asiakkaaseen tai moniammatilliseen työryhmään, prosessia, lopputulosta, tunnetta tai tarinaa onnistumisesta.

Onnistumisen käsite sekoittuu ja limittyy vaikutuksen, seurauksen, merkityksen, laadun ja hyödyn käsitteisiin ja konkretisoituu mm. tunteena, intuitiona tai hiljaisena tietona.

  Onnistumisen käsitteen käytön tarkoituksena  tuntuu olevan- ei lastensuojelun tuloksellisuuden kartoitus- vaan sosiaalityön ja sijaishuollon ammatillinen edunvalvonta. 

Lastensuojelun onnistumisia käsittelevissä tutkimuksissa myönnetään usein suoraan, että tavoitteena on tuoda esiin työntekijöiden ääni ja näkökulma, jonka koetaan -vastoin tutkimustietoa- jäävän kuulumattomiin. 
​
Moniin tutkimuksiin on piilotettu sosiaalityön tiedonmuodostusta vakavasti vaarantava uskomus, että sosiaalityöntekijöiden näkökulma sisältää asiakasnäkökulman, jota ei tarvitse erikseen tutkia. Työntekijät puhuvat asiakaslähtöisyydestä, osallisuudesta ja voimaantumisesta yksilöimättä mitä käsitteillä tarkoitetaan. Lastensuojelun onnistuminen vaikuttaakin ammattilaisten retoriikalta: taidolta vakuuttaa kuulijat työn tutkimattomista tuloksista.

 Yhteistä monille viranomaislähtöisille onnistumisen määritelmille on, etteivät ne  useinkaan ole vuorovaikutussuhteessa asiakaspalautteeseen, lainsäädäntöön, tutkimustietoon,  oikeudenmukaisiin menettelytapoihin, tutkittuun lopputulokseen tai yhteiskunnan rakenteellisiin tekijöihin. 

Lastensuojelun avohuollon työntekijöiden kirjoituksia onnistumisesta tutkineen Heidi Kosken (2016) mukaan lastensuojelun avohuollossa onnistumiseksi voidaan kokea mm. se, että lapsi tai nuori ottaa itse yhteyttä sosiaalityöntekijään ja haluaa kertoa ongelmista/huolista  sosiaalityöntekijälle, moniammatillinen yhteistyö, vuorovaikutuksen sujuminen asiakkaan kanssa ja yhteinen ymmärrys tilanteesta, asioiden eteneminen sosiaalityöntekijän suunnittelemalla tavalla , työntekijän kokemus asiakkaan saamasta avusta ja asiakkaan tottelevaisuus l. valmius ottaa vastaan sosiaalityöntekijän sanelemia toimenpiteitä.

Epäonnistumisina mainittiin mm. erimielisyys työskentelyn sisällöstä, ongelmista ja tavoitteista, se, että asiakas vastustaa sosiaalityöntekijän pyrkimyksiä, epätarkoituksenmukaiseksi osoittautuvat työskentelymenetelmät, se, ettei sosiaalityöntekijä kyennyt saavuttamaan asiakkaan luottamusta tai vakuuttamaan vanhempia siitä, että heitä ja lasta kohtaan on toimittu oikein ja se, että sosiaalityöntekijä joutui käyttämään "sijoituskorttia" eli uhkaamaan sijoituksella.

Epäonnistumisen teksteissä sosiaalityöntekijät eivät pohdi sitä, kuinka he voisivat toimia toisin kertomissaan tilanteissa (ks. Jokinen ym. 2003, 159). 

Kosken mukaan epäonnistumisen kirjoitelmissa tulee esille vahvemmin sosiaalityöntekijöiden työn suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus sekä toiveet ja odotukset asioiden sujumisesta, onnistumisen tarinoihin verrattuna. 

Koski ei kuitenkaan pohdi, voisiko epäonnistuminen johtua juuri viranomaislähtöisestä työn tavoitteiden asettamisesta . Hän kyseenalaistaa koko epäonnistumisen käsitteen, jota voidaan kuitenkin kartoittaa esim. työn lakisidonnaisuudella,  lapsen edun huomioinnilla,   menettelytapojen oikeellisuudella, palveluketjujen toimivuudella  ja tavoitteiden mukaisella lopputuloksella.

Työntekijöiden onnistuminen tarkoittaa  oikeusturvaongelmia asiakkaille


Satu Huhtalan (2013) sosiaalityöntekijöiden haastatteluihin perustuvassa opinnäytetyössä  silmiinpistävää on, että sosiaalityöntekijöiden onnistumisen määritelmät tuntuvat perustuvan intuitioon. Sosiaalityöntekijät kuvasivat onnistumista mm. tunnelmana, fiiliksenä ja yhteistyön sävelenä.

Huhtalan mukaan onnistumisen edellytyksiä lastensuojelussa parantaisivat aikaraamit, prosessinohjaus, ammattitaito, perhetyön lisääminen, perheiden ja lasten palvelujen organisointi yhteisiin palveluihin, tehostettuun tukeen ja erityiseen tukeen ja sosiaalityöntekijöiden yhteisen kokemustiedon ja onnistumistarinoiden jakaminen ja korostaminen.

Lastensuojelun perhesijoitusten onnistumista tutkineen Pirjo Vähämaan (2009) mukaan sosiaalityöntekijät arvioivat perhesijoituksia hiljaisen tiedon varassa ja intuitiivisella tasolla kuuntelemalla- ei  sijoitettuja lapsia - vaan sijaisperheitä. Se miten sijaisperhe puhui lapsesta ja sijoituksesta sai suuren merkityksen perhesijoituksen onnistumisen kuvaajana ( Vähämaa, 2008, 97).

 Ilpo Järvinen ja Suvi Pennanen ( 2013) ovat kartoittaneet onnistumisen edellytyksiä lastensuojelussa sosiaalityöntekijöiden, avotyöntekijöiden ja perhetyöntekijöiden ryhmähaastatteluilla.
Järvisen ja Pennasen listaamat lastensuojelun onnistumisen edellytykset ovat pitkälti samoja, jotka asiakkaat kokevat epäonnistumisen syinä. 

Työntekijät näkivät onnistumisen edellytyksinä mm. lisävirat ja -resurssit, moniammatillisen yhteistyön, työn vahvat tukirakenteet, varhaisemman puuttumisen ja työntekijöiden keskinäisen kunnioituksen.
Asiakkaiden mukaan lastensuojelutyön epäonnistumista tuottavat juuri asiantuntijoille ja sijaishuoltoon valutetut resurssit, vastuun katoaminen moniammatillisen yhteistyön seurauksena, huono johto, avun kontrollilla korvannut varhainen puuttuminen ja väärinkäytösten ilmitulon estävä kollegalojaalisuus.
 
Työntekijät nimesivät onnistuneen kohtaamisen edellytyksinä mm. ammatilliset kyvyt, työntekijän koulutuksen ja oikean asenteen, oman persoonan hyödyntämisen ja pienten asioiden arvostamisen.
Asiakkaat kokevat, että  juuri sosiaalityöntekijöiden sairastunut ammatillisuusihanne, heikko koulutus, subjektiivisuus, usko psykoanalyysin harhaoppeihin ja piittaamattomuus yleisistä oikeusperiaatteista estävät asiakkaiden kohtaamisen ja toivotut tulokset.

Outoa on myös lastensuojelun työntekijän oikean asenteen näkeminen ikäänkuin bonuksena, vaikka oikean, objektiivisen asenteen pitäisi olla osa perusammattitaitoa.  

Työntekijät kokivat  asiakassuhteen dialogisuuden, luottamuksellisuuden ja asiakkaan osallisuuden vaikuttavan onnistumiseen merkittävästi.
Asiakkaiden mukaan lastensuojelun dialogisuus ja osallisuus on pelkkää sanahelinää ja luottamuksellisuus ei toteudu asiakastyössä.

Perhetyöntekijöiden mielestä he ovat onnistuneet työssään, kun he ovat saaneet mm. mallitettua arkea asiakkaalle ja asiakasperheen vanhempien toimintamallit muuttuvat  asiakkaan vastuuttamisen myötä. 
Asiakkaiden mielestä lastensuojelussa onnistuminen edellyttää nykyisen perheiden tarpeista piittaamattoman ja konkreettisesta avusta kieltäytyvän perhetyön lopettamista ja korvaamista kotiavulla.

Aino Ritala-Koskisen (2003) mukaan lastensuojelun onnistumisissa näyttäisi olevan pohjimmiltaan kyse tavallisuuden saavuttamisesta.​
Tavallisuus  on hämärä ja subjektiivinen käsite, jota käytetään yhtä hämärän normaalin rinnakkaiskäsitteenä. Tavallisuuteen tuntuu kytkeytyvän myös pysyvyyden käsite.

Heidi Kaartisen ( 2016)  sosiaalityöntekijöiden ja sijaisvanhempien läheisverkostosijoitusten elementtejä kartoittavassa opinnäytetyössä toiset haastateltavista näkivät, että sijoituksen pysyvyys on onnistumista, samoin kuin se, että kukaan ei hae huostaanoton purkua. Toisaalta onnistumisena nähtiin, että mikäli sijoituksen aikana suunnitelmat muuttuvat ja huostaanottoa aletaan purkaa, asioita on yhdessä suunniteltu ja aikataulutettu.

Jotta tiedettäisiin mitä on lastensuojelun onnistuminen, tulisi tutkia myös sitä, mitä normaali/tavallinen tarkoittaa lastensuojelun työntekijöille, kuka normaaliuden/tavallisuuden määrittelee, millä perusteella ja mitä ovat normaalia tavoittelevan lastensuojelun ei- aiotut seuraukset. 

Onnistumista lastensuojelussa on varmasti vaikea arvioida asiakastilanteiden yksilöllisyyden takia mutta se ei ole syy luopua epäonnistumisen käsitteestä tai peruste jättää onnistumisen arviointi työntekijöiden itsereflektion, retoriikan tai omavalvonnan varaan. 

Onnistumisessa ei huomioida lapsen etua eikä oikeudenmukaisuutta

Opinnäytetöissä ihmetyttää se, etteivät sen paremmin tutkijat kuin työntekijät koe  työskentelyn lainalaisuutta tai oikeudenmukaisuutta onnistumisena tai sen edellytyksenä. Oikeudenmukaisuuden on kuitenkin osoitettu muodostuvan niin tärkeäksi tekijäksi organisaatioiden toiminnassa, että sillä on vaikutuksia ihmisten fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen ( Elovainio 2008; Elovainio, Vahtera& Välimäki 2006).
Myös  oman työskentelyn lapsen edun mukaisuus, jonka arvioimiseen voi käyttää esim. Lapsen oikeuksien sopimusta (LOS) tai Euroopan Unionin perusoikeuskirjaa jää konkretisoimatta onnistumisen osoittimissa. 

Hallintokanteluja tutkineen Ritva Haapalan mukaan asiakkaat jäivät vaille lakisääteisiä palveluja, heitä ei kuultu ja asiakirjoissa oli virheitä. Asiakkaiden tyytymättömyyden syyt liittyivät juuri menettelytapojen oikeudenmukaisuuteen, jakavaan oikeudenmukaisuuteen sekä vuorovaikutuksen oikeudenmukaisuuteen ( Haapala, 2012,  112). 

Gerald Leventhal (1980) esitti kuusi menettelytapojen oikeudenmukaisuuden (procedural justice) sääntöä:
1. johdonmukaisuus: menettelyä sovelletaan johdonmukaisesti kaikkina aikoina kaikkiin ihmisiin samoin.
2. puolueellisuuden estäminen: päätöksentekijällä ei saisi olla omia intressejä, ennakkoluulottomuus.
3. tiedon tarkkuus: menettelyn tulisi perustua oikeaan ja tarkkaan tietoon.
4. oikaistavuus: mahdollisuus oikaista päätöksenteon perustana olevia tietoja.
5. edustavuus: kaikilla joita asia koskee, on mahdollisuus vaikuttaa päätökseen.
6. eettisyys: menettelytapa ei sisällä vilppiä tai lahjontaa tai yksityisyyden loukkausta.

Leventhalin säännöt toteutuvat lastensuojelussa vain satunnaisesti tai ei lainkaan.
 
Miksi asiakaslähtöisyyttä korostavat lastensuojelun tutkijat ja työntekijät unohtavat onnistumisesta oikeudenmukaisuuden, vaikka se on merkittävin asiakkaiden tyytymättömyyden aihe?

Mitä onnistumisen edellytyksiä ylipäätään voi olla organisaatiolla, joka ei kerää, käytä eikä koe tarpeelliseksi sen paremmin asiakaspalautetta kuin tutkimustietoa ja jonka toimintakäytäntöihin eivät vaikuta edes EIT- tuomiot?

​Lastensuojelun työntekijöiden mainitsemissa onnistumisen määreissä mietityttää myös sosiaalityön ammatillisen edunvalvonnan  keskeisyys.

Ben Furmanin väittämä psykiatrian hoitojärjestelmän luonteesta näyttää sopivan myös sosiaalityöhön: ”Psykiatrista hoitojärjestelmää ei ole milloinkaan luotu asiakkaita varten. Se on pikemminkin keskinäisen kädenväännön tuloksena syntynyt eri ammattiryhmien etuja ja uskottavuutta palveleva alati muuttuva rakennelma, jonka tehtävänä ei ole auttaa asiakkaita/potilaita parantumaan vaan edistää työntekijöiden hyvinvointia ja arvostusta yhteiskunnassa.”

Dobashien tutkijaparin mukaan sosiaalityötä ei luotu asiakkaita varten vaan tarjoamaan työtä ja ammatillisia mahdollisuuksia kasvavalle joukolle toimettomia keskiluokkaisia naisia, joilta puuttuivat etenemismahdollisuudet muualle (Dobash & Dobash, 1992).

Samoin kuin psykiatrian historia, myös sosiaalityön historia on omituinen sekoitus psykologisia kultteja, muotivirtauksia, oppiriitoja, valtataisteluja, lobbauksia, ammattiryhmien keskinäistä kädenvääntöjä ja haitallisia jos ei suorastaan julmia hoitokeinoja.

Opinnäytetöiden perusteella on selvää, että lastensuojelun onnistumisen kriteerit tulee määritellä uudelleen tutkimusperustaisesti ja monitoimijaisesti.

Ritva Haapalan mukaan yksiulotteisen viranomaistiedon tuottaminen ei riitä vaan tarvitaan moniulotteisempaa tietoa, jota saadaan palvelun käyttäjiltä.  

Sirkka Rousu toteaa, että asiakas on tärkein informantti ja asiakasvaikuttavuuden seurannan yksinkertaisten arviointiasetelmien avulla asiakastyössä tulisi olla eettinen velvollisuus koko lastensuojelualalle.

Lastensuojelun  laadunvalvontaa, tiedonmuodostusta, vaikuttavuutta, oikeudenkäyttöä tai laillisuusvalvontaa ei pidä laskea työntekijöiden intuition tai sanomisten varaan. Onnistuneessa lastensuojelussa työntekijöiden pahoinpitelemää sijoitettua ei piiloteta pois näkyvistä siksi aikaa kun työntekijöille ojennetaan palkinto onnistuneesta lastensuojelutyöstä. 
​
On vaikea nähdä miten  lastensuojelun onnistumisen edellytyksiä voisi parantaa niin kauan kun  tieto onnistumisista perustuu yksinomaan viranomaislähteisiin ja lastensuojelun työntekijöiden onnistumisina tai onnistumisen edellytyksinä mainitsemat asiat tarkoittavat asiakkaille päinvastaista; epäonnistumisia ja oikeusturvapuutteita.

Monille asiakkaille riittäisi lastensuojeluprosessin itsensä tuottamien haittojen eliminointi tai edes minimointi työntekijöiden menettelytapa- ja virkavastuusäädöksiä uudistamalla ja huostaanotto- oikeudenkäyntien siirrolla hallinto- oikeuksista käräjäoikeuksiin.

Julma empatia  sosiaalityön ammatillisuusihanteena

Ennen oletettiin, että tunne ja järki olisivat erillään toisistaan tai jopa toistensa vihollisia. Se selittää sitä, miksi tunteita vähätellään tai jopa karsastetaan kulttuurissamme, kirjoittaa Elina Tanskanen.

Sama erottelu vallitsee sosiaalityössä, jossa avointa tunteiden kokemista pidetään häpeällisenä vain asiakkaille varattuna heikkoutena ja ammattitaidottomuutena.

 Mikko Mäntysaaren mukaan ammatillisuusihanteeksi nostettu empatia on pohdintaa edellyttävää ymmärrystä toisen tunteista erotuksena epäammattimaisena pidetystä myötäelävästä sympatiasta .  Sympatia on siis toisen tunnetilaan mukaan menemistä, empatia toisen tunnetilan ymmärtämistä.

  Sympatiaa osoittava ihminen samaistuu, tuntee, jakaa ja osallistuu kanssaihmisen tunteisiin, joka ei sosiaalityön oppikirjojen mukaan ole hyvä lähtökohta auttamistyölle. Tieteellisen kirjoittamisenkin normina mainitaan usein, ettei tekstissä tule esiintyä persoonapronominia “minä” saati kirjoittajan tunteita.

Ammatillinen kasvaminen merkitsee sitä, että auttamistyötä tekevä ihminen tukahduttaa itsestään säälin ja sympatian niin pitkälle kuin mahdollista ja ryhtyy empaattiseksi asiantuntijaksi, jota asiakas ei kuitenkaan "vedätä". Vedätetyksi joutuminen; asiakkaan tunteisiin osallistuminen ja omien tunteiden avoin kokeminen ikäänkuin tahraa sosiaalityön tieteenalana ja sosiaalityöntekijän maineen asiantuntijana.

Mary Douglas väittää jokaisen kulttuurin kehittävän elämismalleja, jotka ovat sekä ajattelun muotoja että yrityksiä hallita todellisuutta. Näitä malleja pidetään yllä rituaalisin rajanvedoin. Rajat paalutetaan oman ja vieraan, sallitun ja kielletyn, puhtaan ja epäpuhtaan väliin. Missä on epäpuhtautta, siellä on järjestelmä. Epäpuhtauden leima johtuu järjestyksen rikkomisesta. 

Lapsen paras- yhdessä enemmän- hankkeen Mitä sulle- kuuluu- seminaarin kokemusasiantuntijat kiinnittivät aiheellisesti huomiota sosiaalialan ammattilaisten puutteellisiin tunnetaitoihin. Suomen Mielenterveysseuran mukaan kyky havaita ja tiedostaa omia tunteita on tunnetaitojen ja itsetuntemuksen perusta. Sitä tarvitaan myös toisten tunteiden hahmottamisessa ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Jos omia tunteita ei pysty näkemään, on hankala ymmärtää toistenkaan tunteita. 

Lastensuojelun tunnetaitojen (tunteiden ilmaisu ja hillintä) opetuksessa häiritsee sama manipulatiivinen asenteellisuus kuin tietoisuustaitojen opetuksessa. Opettajat eivät tunnu olevan tietoisia omista olettamuksistaan, taustaideologioistaan tai teorioidensa puutteista. Asiakkaiden  kokemuksia ja tunteita pidetään sosiaalityössä "subjektiivisena" eli epä-älyllisenä ja lapsenomaisena reagointina ”osaamista”  ja  "oikeushyvää" huostaanottojen ja riskileimojen muodossa tarjoilevien sosiaalialan erityisosaajien objektiiviseksi oletettuun erityisasiantuntemukseen.
Sosiaalityöntekijän vanhempaan kohdistuvasta huolentunteesta tulee objektiivinen riskin osoitin ja huostaanottoperuste, vanhemman huoli lapsensa todistetustakin kaltoinkohtelusta sijaishuollossa taas kääntyy mielenterveysongelman ja viranomaisvastaisuuden osoitukseksi.

Kehäpäätelmineen ja ad hoc-selityksineen lastensuojelun tunnetaitojen opetus muistuttaa vaarallisten uskonlahkojen opetusta. Asiantuntija saa pitää oman sietoikkunansa sälekaihtimet suljettuina kun avoimuutta vaaditaan vain asiakkailta. Lasten tunnetaidoista koulitaan turvataitoja suojaamaan lasta vaaralliseksi oletetulta kodin ja vanhempien vaikutukselta.

Asiakkaan empaattisesta "kuulemisesta" onkin tullut samanlainen orwellilainen uuskäsite kuin voimavaralähtöisestä vuorovaikutuksesta, joka onkin urkintaa tai lapsen edusta, joka osoittautuu usein sijaishuollon edunvalvonnaksi.

"Asiakkaan empaattisessa kuulemisessa " kuulemista ja ymmärtämistä suorittava sosiaalityöntekijä kuvittelee ymmärtävänsä, mitä toinen yrittää sanoa, että toisella on "ongelma", mikä toisen "ongelma" on ja mitä sen "hoitamiseksi" tarvitaan. Lopputuotoksessa eli lausunnossa/selvityksessä sosiaalityöntekijän monologi kirjataan dialogiksi. 
Usein tarkoitus ei ole aidosti kuulla vaan esittää, suorittaa kuuleminen, myydä asiakkaalle ja yleisölle empatian vaikutelma, kuulemisen, ymmärtämisen ja vastavuoroisuuden illuusio.

Lastensuojelun sairastuneen ammatillisuusihanteen myötä empatiasta tulee tuotteistettua ja menetelmällistettyä puuttumista, vain yksi "puuttumisen" tekniikka. Empatian nimeen vannovassa sosiaalityössä moni asiakas rinnastaakin kokemuksensa asiakkuudesta pahoinpitelyyn, petokseen ja nöyryytykseen.
 
Säälimätön asenne, kutsutaanpa sitä empatiaksi tai ei, tulee lähelle julmuutta. Psykiatri Hannu Lauerma rinnastaa käsitteen sosiaaliämmä hienotunteisuuden ja kunnioituksen puutteeseen ja teennäiseen ja valheelliseen paremmin- ja puolesta tietämiseen.

Sosiaalityön tekemisessä keskeinen osa ammattitaitoa on kuitenkin kyky tulkita sekä omia että asiakkaan tunteita ja viestiä myös asiakkaalle, että tämän tunnetila on tullut ymmärrettäväksi.
Tiukalla rajaamisella ja alisamaistumisella itseään suojeleva työntekijä ei välttämättä ole asiakkaalle avuksi. (Bernler & Johnsson, 1988, 204.) 

Mäntysaaren mukaan länsimaisen sosiaalityön käsitys myötätunnosta poikkeaa radikaalisti itäisestä. "Buddhalaisen sosiaalityön etiikan lähtökohtana on Buddhan opetus, jonka mukaan hyvään pyrkimiseen ohjaa neljä jaloa asennetta eli brahmaviranaa: armeliaisuus (metta) myötätunto (karuna), altruistinen ilo (mudita) and mielentyyneys (upekkha). Myötätunto, Karuna-asenne on keino vastustaa julmuutta ja välinpitämättömyyttä, joita buddhalaiset pitävät nykymaailman yleisenä paheena. Karuna on perusta esimerkiksi Intiassa toimivalle Karuna Foundationille, joka tuottaa sosiaalityön palveluita erityisesti kastittomille intialaisille.

Sosiaalityön terapeuttiseen kehitykseen kriittisesti suhtautunut Harry Specht ei uskonut empatiaan (Specht, 1994).
Spechtin mukaan terapeuttisessa orientaatiossa oli kyse siitä, että sosiaalityö oli unohtanut “missionsa”, köyhien ihmisten puolesta toimimisen ja auttamisen. Hän ei voinut hyväksyä sosiaalityön ammattikunnan harhautumista psykiatrian kumppaniksi. Specht on tiukkana: sosiaalityön ei tule kysyä, “miltä sinusta nyt tuntuu”, vaan auttaa yhteisöjä luomaan hyvää. Spechtin suositus sosiaalityölle kuuluu, että sosiaalityön “on rakennettava yhteisö”, terapeuttisen toiminnan sijasta. Esimerkkejä löytyy AA-liikkeestä, USA:n demokraattisen hallinnon 1960-luvulla käynnistämästä “War on Poverty” ohjelmasta sekä kansalaisoikeusliikkeista".

Sijaishuollossa pelätään tunteita

Surkeita tuloksia tuottavassa  ( Hämäläinen& Kangas 2010; ; Oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2013; Roos 2002 ;Suomela 2014) Heiliöläis- Paloniemeläisessä  lastensuojelulinjauksessa lasten ja vanhempien pelottaviksi ja vaarallisiksi koetut tunteet ja yhteydenpito yritetään tukahduttaa, jotta lapsesta kasvaisi  empaattinen, järkevä ja sosiaalisesti sopeutunut  tulevaisuuden veronmaksaja, joka tuntisi kiitollisuutta asiantuntija-apua ja sijaishuoltoa kohtaan.

"Vieraannuttamisprojektissa sosiaalihenkilöt määräävät, että tapaamisia ja puheluita rajoitetaan niin kauan kuin lapsi osoittaa jotain tunteita tapaamisten ja puheluiden jälkeen. Sijaisvanhemmat huolehivat tulolähteestään kirjaamalla että edelleen lapsi osoittaa tunteita. " kirjoittaa sijoitetun äiti.

Monissa sijaishuoltopaikoissa mm. SOS- lapsikylissä pelätään sijoitettujen lasten koti- ikävää niin paljon, että pienimmätkin kaipauksen tunteet kirjataan sopeutumattomuudeksi ja kaipauksen tunteiden osoittamisesta rangaistaan niin lapsia kuin näiden vanhempia.

Sijoitetuilta lapsilta ja vanhemmilta vaaditaan koti- ikävän ja kaipauksen tunteiden kieltämistä ja tukahduttamista lapsen terveydenhuollon, koulunkäynnin ja/tai tapaamisten ehtona.

Yksi lasten traumatisoitumista edistävä kyseenalainen sijaishuollon käytäntö ja uskomus on, että lapsella/nuorella on oltava turvallinen kiintymyssuhde sijaisperheeseen, ennen kuin hän voi aloittaa koulun tai terapiaprosessin. Uskomus johtaa  lasten ja vanhempien laittomiin tapaamisrajoituksiin ja lasten koulunkäynnin ja terapioiden tarpeettomaan viivästymiseen ja sijoitusten pitkittymiseen.

Psykoanalyysin harhaopit omaksuneet sijaishuoltotoimijat pitävät lapsen kiintymystä biologisiin ja sijaisvanhempiin toisensa poissulkevina ja uskovat, että lapsen kiintymys vanhempiinsa estää/hankaloittaa sijaishuollon toivomia kiintymyssuhteita. Siksi lapsen kiintymyssuhteita läheisiinsä estetään/ hankaloitetaan. Näin toimitaan tilanteessa, jossa huostaanottojen yleisimmiksi taustatekijöiksi on todettu lasten kaltoinkohtelun sijaan sosiaalityöntekijän käsitys perheen kunnollisuudesta ( Hiitola, 2015)  , vanhempien uupumus (58%) ja lapsen koulunkäynnin vaikeudet (47%).(THL, 2016, 7)

Lasta kiristetään  paitsi vanhempien kautta myös suoraan kehottamalla häntä olemaan "reippaampi" erotilanteissa, rankaisemalla koti- ikävästä, houkuttelemalla häntä etsimään ja paljastamaan puutteita vanhemmistaan leikin ja pelien varjolla ja palkitsemalla häntä toivotun uhri- identiteetin omaksumisesta.

Lastenkotien identiteettityö haiskahtaa ikävästi indoktrinaatiolta ja  aivopesulta. Lastenkodissa tehtävässä "identiteettityössä  omaohjaaja tuo nuorelle näkyväksi hänen elämässään merkityksellisiä tapahtumia (Timonen-Kallio 2010, 10–11.) Sijoitettu lapsi joutuu niin sanotusti identiteetin rakennuskurssille, (Barkman , 2009, 242.) Usein työntekijä joutuu etsimään puuttuvia paloja nuoren tarinaan esimerkiksi nuorta koskevista asiakirjoista. (Barkman 2009, 242–243) .
Erilaiset menetelmät ja työvälineet auttavat hahmottamaan nuoren tilannetta, selittämään asioita, ymmärtämään, jäsentämään ja raportoimaan " (Kaikko & Friis 2009, 87.)
Lastensuojelulaitoksen työntekijöitä ja sijaisvanhempia kehotetaan tulkitsemaan, sanoittamaan ja muuntamaan lapsen tunneilmaisua tämän oletettujen lapsuustraumojen vakauttamiseksi ja lapsen sopeuttamiseksi .

Pesäpuu ry:n Christine Välivaaran mukaan "kiintymyssuhde on aikuisen ja lapsen välinen tunnesäätelysuhde, jossa aikuinen säätelee ja hallitsee lapsen tunteita ja sisäistä tilaa (Välivaara 2010, 3.)
​
 Sijaishuollon "turvallisessa kiintymyssuhteessa" sijaiskasvattaja on kuin alkionsa lapseen laskeva Alien, facehugger (”naamanhalaaja”), joka säätelee ja hallitsee yksinoikeudella lapsen tunteita ja sisäistä tilaa, eristää lapsen alkionsa kiinnittymisen varmistamiseksi ja karkottaa mustasukkaisesti kaikki alkionsa kasvua ja kehitystä potentiaalisesti vaarantavat kilpailijat kasvualustana toimivan lapsen läheltä.

"Turvallisissa kiintymyssuhteissa" empaattiset asiantuntijat ja kasvattajat pyrkivät muuttamaan lapset itsensä kaltaisiksi; illuusiotyötä (mielikuvia, höpinöitä) tekeviksi, oman kehonsa kieltäviksi, tilinumeroilla ohjailtaviksi järjestelmäuskovaisiksi, jotka ovat valmiita palvelemaan onttoa, lisäarvottomuutta tuottavaa talousjärjestelmää ennakoitavalla tavalla.

Myös biologisia vanhempia ohjataan sympatiavapaaseen empaattiseen ymmärtämiseen. Heidän tulee ymmärtää, että lapsen kertomat sijaishuollon väärinkäytöksistä ovat vain osa luonnollista sopeutumisprosessia, jota ei tule häiritä kanteluilla tai rikosilmoituksilla.  Voikukkia vertaistukiryhmät -Ohjaajan opas kertoo, että ”sijoitettu lapsi voi tehdä asioita joiden uskoo auttavan pääsemään takaisin kotiinsa. Lapsi saattaa viestittää vanhemmilleen huonoa oloaan ja epäkohtia sijaiskodissa ja sijaisvanhemmissa. Vanhemman ei kuitenkaan pidä lähteä toimimaan lapsen viestien pohjalta, vaan kuunnella ja yrittää olla tukena menemättä mukaan lapsen viestityksiin” (Kivinen, Hägglund, Söderholm, Kujala, 2012, 75). 

Lapsen kertoma sijaishuollon väärinkäytöksistä on siis oppaan mukaan vain sijaishuoltoon kiinnittymisen reaktiovaihetta ja osoitus sopeutumisprosessin etenemisestä. 

Reaktiovaiheen oireiksi on listattu: karkaamiset, raivonpuuskat, huono käytös, sijaiskodin epäkohdista kertominen, vihaisuus itseä ja muita kohtaan, surullisuus ja itkuisuus. Opas kertoo, että tämä "reaktiovaihe voi kestää useita kuukausia." Lapsen kertomaan sijaishuollon puutteista vakavasti suhtautuva ja sympaattinen vanhempi näyttäytyy oppaassa kypsymättömänä lapsen parasta ajattelemattomana ja omistushaluisena sijaishuoltoon sopeutumisen jarruna. Eikö oppaiden kirjoittajien mieleen juolahtanut että karkaamiset, raivonpuuskat, viha, surullisuus ja itkuisuus voivat olla myös reaktioita todelliseen sijaishuollossa koettuun väkivaltaan? 

Kehotus mitätöidä lapsen kertomat sijaishuollon epäkohdista on outo kun tiedetään että sijaishuollosta puuttuu toimiva valvonta ja että lapsen turvallisuus sijaishuollossa jää usein hänen vanhempiensa vaivannäön ja valppauden varaan. 

Lastensuojelun kustannukset kasvavat
​
9,1 prosenttia 17-vuotiaista tai sitä nuoremmista turkulaisista oli lastensuojeluilmoituksen kohteena, eli lähes joka kymmenes. Osuus on kuusikkokaupunkien toiseksi suurin. Edelle kiilaa vain Vantaa (9,4 %).
16–17-vuotiaista turkulaisnuorista 15,3 prosenttia joutui lastensuojeluilmoituksen kohteeksi. Osuus on vertailun korkein.


Palvelutarpeen arviointi tehtiin viime vuonna 1 294 turkulaiselle lapselle ja nuorelle. Niistä lastensuojelun tarve todettiin 30,4 prosentissa.

Lastensuojelun asiakkaana oli viime vuonna 2 013 turkulaista lasta ja nuorta. Avohuollon asiakkaita oli 1 521, sijoitettuja lapsia 628 ja jälkihuollossa 237 18–20-vuotiasta nuorta.

Lastensuojelun kokonaiskustannukset olivat Turussa viime vuonna runsaat 45 miljoonaa euroa. Avohuollon osuus tästä oli yli 7,3 miljoonaa euroa, sijoitusten lähes 37,7 miljoonaa euroa. Sijoitusten osuus kokonaiskuluista oli 83,7 prosenttia eli vertailun korkein. Kokonaiskustannukset kasvoivat edellisvuodesta 0,6 prosenttia.

Jos lastensuojelun asiakkaiden määrä onkin laskussa, kustannukset eivät ole. Ne ovat kasvaneet koko ajan vuodesta 2012, joskin viime vuosina hyvin maltillisesti. Jos kustannukset jaetaan asiakasta kohden, kasvu on selvästi jyrkempää, erityisesti Turussa. Vuonna 2012 kulut yhtä asiakasta kohden olivat 13 191 euroa vuodessa, viime vuonna jo 20 500 euroa. Se on vertailun korkein luku.( Aamuset 26.7.2017)

Lastensuojelun tilanne Kuopiossa on edelleen hälyttävä, arvioi sosiaalihuollon ylitarkastaja Kirsi Kaikko Itä-Suomen aluehallintovirastosta vuonna 2015. 
AVI:n tietojen mukaan kodin ulkopuolelle sijoitettujen 0–17-vuotiaiden lasten määrä on vastaavan kokoisten kaupunkien vertailussa suuri. Pohjois-Savossa tehdään maan eniten lastensuojeluilmoituksia, jota Kuopion perusturvajohtaja Mari Antikainen ei koe ongelmana.
Jorma Penttinen, Marko Korhonen ja Markku Tervahauta.


Lapsia, nuoria ja heidän vanhempiaan tulee kuulla herkällä korvalla erityisesti silloin, kun he viestittävät tuen tarpeesta, muistuttaa Kaikko. HuosTa- tutkimuksen mukaan jopa 85% lapsista ei saanut tarvitsemaansa palvelua ennen sijoitusta. Sijoitusten määrä on jälleen ampaissut nousuun koko maassa.

Kuopion yliopistollisen sairaalan johtajaylilääkäri Jorma Penttinen sanoo, että sote-uudistus tulee näkymään tavalliselle kansalaiselle palveluiden selkeytymisenä.
– Asiakas tietää, kehen ottaa yhteyttä, sen sijaan, että häntä pompotellaan luukulta toiselle.

Tuleva maakuntajohtaja Marko Korhonen kehuu sitä, että päätöksiä on saatu aikaiseksi ja vakuuttaa olevansa uudessa työssään pohjoissavolaisen ihmisen puolella.

Lahden sosiaali- ja terveystoimialan johtajan virasta irtisanoutuneen Kuopion palvelualuejohtaja Markku Tervahaudan mukaan kunnan perustehtävä on asukkaidensa hyvinvoinnista huolehtiminen, joka saavutetaan asiakkaiden tarpeiden ja palvelujen yhteensovittamisella, asiakaslähtöisella palveluprosessien ohjauksella ja pidetyillä palvelulupauksilla. Itä-Suomen AVI:n johtoonkin hakenut Markku Tervahauta on pääministeri Juha Sipilän asettaman eriarvoisuutta käsittelevän työryhmän jäsen. Työryhmän tehtävänä on hakea uusia toimintatapoja ja keinoja pitkään jatkuneen yhteiskunnallisen eriytymisen pysäyttämiseksi. Tavoitteena on luoda edellytykset kaikkien Suomessa asuvien henkilöiden pärjäämiselle suomalaisessa yhteiskunnassa sekä omalta osaltaan luoda yhdenvertaista ja tasa-arvoista Suomea.

Lokakuun Liike suosittaa Kuopion päättäjiä tutustumaan seuraavaan Savon Sanomissa uutisoituun tapaukseen ja pohtimaan miten tapaus vastaa Kuopion palvelulupauksia:

Kuopiolainen yksinhuoltaja joutui mielipuoliseen valintatilanteeseen

Pärjäätkö vai etkö pärjää?
Tällaisen kysymykseen joutui vastaamaan kuopiolainen yksinhuoltaja Matilda (nimi muutettu), kun hän olisi tarvinnut kaupungilta kodinhoitoapua. Koska kaupungilla ei ollut tarjota kotipalvelua riittävästi, Matildalle ehdotettiin lasten sijoittamista kodin ulkopuolelle.
Tätä ennen Kuopion kaupunki oli vastannut toistuvasti, että yksinhuoltajan perhe voi saada kotipalvelua enintään kolme kertaa viikossa ja neljä tuntia kerrallaan.

Monen tilanteessa tämä voi olla kylliksi, mutta Matildan kohdalla apua olisi tarvittu tuntuvasti enemmän. Jalkapöytä oli rusentunut lasipöydän alle. Koipi kipsissä ja sauvat kainalossa jopa kahvikupin pitäminen kädessä on vaikeaa. Samalla yksinhuoltajan pitäisi pystyä huolehtimaan kolmesta alle kouluikäisestä lapsestaan, joista nuorin on konttausiässä. Isovanhemmat ovat niin iäkkäitä, ettei nelihenkisen perheen arjen pyörittämistä voinut sälyttää heidän kontolleen.
Ei riittänyt, että lapsille laitetaan ruokaa kolme kertaa viikossa.

Oikeus kotipalveluun on subjektiivinen oikeus

Lain mukaan kuntien pitää tarjota lapsiperheille kotipalvelua esimerkiksi silloin, kun vanhempi sairastuu, uupuu tai elämäntilanne on muutoin vaikea. Huhtikuussa 2015 voimaan astunut sosiaalihuoltolaki sääti lapsiperheiden oikeuden kotipalveluun subjektiiviseksi. Lain soveltamisoppaan mukaan ”kotipalvelua on järjestettävä tarvittavassa määrin niinä vuorokauden aikoina, jolloin sitä tarvitaan”, kun kyse on lapsen terveyden tai kehityksen turvaamisesta.
Tulkinnanvaraa on siinä, mitä on lain tarkoittama välttämätön palvelu, toteaa sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija Kirsi Kaikko.
– Sosiaalihuoltolakia koskevissa koulutustilaisuuksissa on tähdennetty, että palvelusisältö rakentuu asiakkaan tarpeiden mukaan. Ne eivät voi siis olla valmiita palvelupaketteja, joita on tarjolla vain etukäteen rajattu määrä tai tiettyinä aikoina, Kaikko huomauttaa.

Päätökset merkittiin salaiseksi

Tästä huolimatta Kuopion nettisivuilla kotipalvelulle ilmoitetaan selkeät enimmäismäärät: neljä tuntia päivässä, kolmena päivänä viikossa ja korkeintaan neljän kuukauden ajan.
Myöntämisperusteista on päättänyt Kuopion perusturva- ja terveyslautakunta kokouksessaan toukokuussa 2015. Uudistettu laki oli tuolloin juuri astunut voimaan. Salaiseksi merkitty pöytäkirja on saatavilla kaupungin Dynasty-tietopalvelusta. Toisin on kokouksen viiteaineiston laita, joka on merkitty salaiseksi, vaikkei se sisällä esimerkiksi arkaluontoisia henkilötietoja, jotka peruste salaamiselle. Sen sijaan asiakirjassa määritellään kotipalvelun asiakasmaksut. Samalla kotipalvelun tarjoaminen rajoitetaan enimmillään neljään tuntiin päivässä ja neljän kuukauden ajaksi.

Kaupunki: Rajoitukset ovat vain ohjeellisia

Samat rajoitukset toistuvat niin internet-sivuilla, lautakunnan päätöksessä kuin Matildan palvelutarpeen arvioinnissa.
– Nettisivujen on oltava linjassa sen kanssa, mitä käytännössä tehdään. Asiakkaiden pitää voida luottaa siihen, että sivuilla tarjottava tieto vastaa todellisuutta. Viranomaisen toimintaan ja tiedottamiseen ylipäätään pitää voida luottaa, kommentoi Kaikko.
Kuopion kaupungin edustajien mukaan asiakirjoissa mainitut rajoitukset eivät pidä paikkansa.
– Tämä on meillä päärajaus, mutta jokainen asiakas kohdataan meillä yksilönä. Raamit auttavat myös pelaamaan budjetin kanssa, sanoo lastensuojelun perhetyön palveluesimies Soile Hiltula.
– Oma hätä on aina yksilöllinen. Kotipalvelussa korostuu yksilöllinen palvelutarpeen arviointi ja me katsomme aina kokonaisuutta, Hiltula painottaa.

Käytännössä tämä tarkoitti Matildan kohdalla sitä, että sosiaalityöntekijät ehdottivat hänelle lasten sijoittamista kodin ulkopuolelle perhetukikeskukseen tai sijaisperheeseen.
– Jotta lapsia ei olisi viety, jouduin sanomaan, että pärjään lasten kanssa, vaikka en pärjää, Matilda sanoo.
– Vaihtoehtoina oli joko lasten sijoitus tai imurointi kolme kertaa viikossa.
Lopulta tilanne ratkaistiin siten, että kaupungin kotipalvelu saapui aamuisin pukemaan lapset, ja aikuissosiaalityön rahoittama taksi kyyditsi lapset päiväkotiin.
Matildan mielestä ihanteellisinta ja inhimillisintä olisi ollut kotipalvelun saaminen 40 tunniksi viikossa. Nurinkurisinta on, että kotihoidosta koituvat kustannukset olisivat jotakuinkin samat kuin päiväkoti- ja taksijärjestelyn. Tällainen päivittäinen apu järjestyi vasta, kun alla oli useita puhelinsoittoja ja yhteydenottoja aluehallintovirastolta.

Kaupunki kielsi Matildaa näyttämästä omia asiakirjojaan

Kun Matilda pyysi lastensuojelun käynnistä raportin, hänelle sanottiin kaupungilta, ettei hän saa näyttää omia asiakirjojaan kenellekään – muutoin Matilda rikkoisi lakia.
Kun postia ei alkanut kuulua, Matilda kävi noutamassa paperit paikan päältä. Käyntejä tarvittiin kaksi, sillä ensimmäisellä kerralla raportti oli nippu tyhjiä paperiarkkeja.
– On ollut todella raskasta ja turhauttavaa taistella viranomaisten kanssa tilanteessa, joka on muutenkin hankala, Matilda sanoo.

Itä- ja Keski-Suomen KASTE- ohjelma sai yli 4 miljoonaa euroa rahaa lasten ja perheiden palveluiden kehittämiseen ja lisää myöntää LAPE- hanke. Keskeisin tavoite on ollut:

1) Ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen vakiintuminen työmuodoiksi perus-, ehkäisevissä ja korjaavissa palveluissa ja erityispalveluiden vähentyminen; kodin ulkopuolelle sijoitettujen määrän kääntyminen laskuun.

Tavoite ei ole toteutunut vaan huostaanottojen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Kunnat ovat peruspalvelujen sijaan investoineet edelleen lastensuojeluun.

Lasten huostaanottoja on aivan liikaa, koska huostaanotto on tehty liian helpoksi, tiivistää Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden emeritusprofessori J.P. Roos lastensuojelun tilanteen ja ehdottaa huostaanotto- oikeudenkäyntien siirtämistä hallinto- oikeuksista käräjäoikeuksiin perheiden oikeusturvan takaamiseksi.

Dosentti Matti Rimpelä (Yle-uutiset,9.2.2015) Tampereen yliopistosta hämmästeli taannoin kuntapäättäjien "toisella kädellä ottamista ja toisella antamista". Rimpelän mukaan lastensuojelu ja lasten sijoittaminen laitoshoitoon on täysin suunnittelematonta ja erittäin kallista.

– Me käytämme yhä enemmän voimavaroja lasten sijoittamiseksi kodin ulkopuolelle. Siinä ei ole mitään inhimillistä tai taloudellista järkeä. Iso ongelma on se, että koko prosessi on viimeiset 20 vuotta kulkenut suunnittelemattomasti kenenkään ohjaamatta.
Rimpelä moittii lautakunnissa, valtuustoissa ja eduskunnassakin istuvia.

– Kaksi asiaa puuttuu: inhimillistä viisautta ja taloudellista ymmärrystä kunnista. Eli jostain syystä kunnat ei rakenna perhepalveluja, perhetyötä, kotipalvelua, kasvatusneuvontaa, vaan mieluummin käyttävät ne rahat lasten sijoittamiseen kodin ulkopuolelle, sanoo Rimpelä.

Varatuomari Leeni Ikosen mukaan "Kuopion tilastot osoittavat vakavaa asennevammaa, kun alle 18 -vuotiaista lapsista on sijoitettu kodin ulkopuolelle paljon yli maan keskiarvon. Asennevamma ilmenee luutuneina ennakkoasenteina, kyvyttömyytenä nähdä asiakas sosiaalihuollon palveluihin oikeutettuna ihmisenä.

Hallintotuomioistuimessa käsiteltävässä huostaanottoasiassa on usein kyse perheestä, joka on pyrkinyt saamaan lapselleen ja itselleen palvelua omasta kunnastaan siinä onnistumatta.

Järjenvastaista on panostaa sijoitettuun lapseen jopa yli 800 euroa vuorokaudessa, kun rahoilla saadaan usein aikaan rikoksia tekeviä, päihteitä käyttäviä nuoria. Näyttää siltä, että Kuopion lastensuojelussa tehdään hartiavoimin työtä lasten syrjäyttämiseksi.

Kuopion päättäjien kannattaisi harkita koko lastensuojeluosaston lopettamista, koska se aiheuttaa niin paljon vahinkoa lapsiperheille. Mitä saisittekaan tilalle säästyneinä kuluina? Laadukasta päivähoitoa, perusopetusta, terveydenhuoltoa, lapsille harrastustoimintaa, kodinhoitaja jne."

Lokakuun Liike kysyy lukijoiltaan: Onko teille ehdotettu lapsenne sijoitusta kun olette pyytäneet kotiapua? Kuka ehdotti ja missä kaupungissa? Vastaukset voi lähettää info@lokakuunliike.com

Lähes miljardi per vuosi- mitä sillä saa?
​
Muste on tuskin ehtinyt kuivua sijoitetun hyväksikäytön tuomiolauselmasta kun Keski- Suomessa jo etsitään uusia sijaisvanhempia- lehti-ilmoituksilla ja 24 tunnin pikakoulutuksella.

Kauniista kehittämispuheista huolimatta sijoitusten määrä ampaisi jälleen nousuun samalla kun ministerit torjuivat lapsiasiavaltuutettu Kurttilan aloitteen sijoitettujen kuulemisesta.

Lastensuojelussa monia ministereitä, toimittajia ja järjestövaikuttajia kiinnostavat tulosvastuuta, tutkimustietoa ja laillisuusvalvontaa enemmän sijaishuollon imagonkiillotus ja markkinointilupaukset. Uutiset ja kannanotot kuvaavat usein lastensuojelun tavoitteita, ei toimintaa tai tuloksia. Johtopäätöksiä ja suosituksia vedetään siitä, miten asioiden tulisi olla- ei siitä, miten ne ovat.

Lastensuojelun onnistumisina pidetään lainvastaisia menettelytapoja ja toimintakäytäntöjä, jotka vaarantavat niin asiakasturvallisuuden kuin lastensuojelutyön tuloksellisuuden.

Sosiaalityön subjektiivinen tiedonmuodostus ja tiedon kaksoisstandardit vaarantavat asiakkaan oikeusturvan ja sosiaalityön tutkimuksen

Luotettavaa tietoa lastensuojelun onnistumisista ja vaikuttavuudesta ei saada niin kauan kun tutkimuksissa kuullaan vain lastensuojelun työntekijöitä ja sijaishuoltoyrittäjiä, joiden kertoma tulkitaan asiantuntijatiedoksi asiakkaan kertoman jäädessä vihapuheeksi.
 
Lastensuojelun perhesijoitusten onnistumista tutkineen Pirjo Vähämaan mukaan sosiaalityöntekijät arvioivat perhesijoituksia hiljaisen tiedon varassa ja intuitiivisella tasolla kuuntelemalla- ei sijoitettuja lapsia - vaan sijaisperheitä. Se miten sijaisperhe puhui lapsesta ja sijoituksesta sai suuren merkityksen perhesijoituksen onnistumisen kuvaajana (Vähämaa, 2008, 97). Myös Satu Huhtalan opinnäytetyössä lastensuojelun onnistuminen näyttäytyi mm. sosiaalityöntekijöiden tunnelmana ja fiiliksenä ( Huhtala, 2013, 92).

Vaikka monet tutkimukset ( esim. Janhunen 2007; Vinnerljung 1996; Vähämaa 2000) todistavat, että lapset jäävät sivullisiksi ja etäisiksi suhteessaan sosiaalityöntekijöihin eivätkä koe saavansa apua ammattiauttajilta, sosiaalityöntekijöiden määrän lisääminen tulkitaan lapsen eduksi. 
Tutkimustieto osoittaa, että lapsen edun kulmakivi; lasten kuuleminen ei toteudu lastensuojelu- tai sijaishuoltoprosessien missään vaiheessa (Oranen 2008; Heinonen 2011; Pajulammi 2014; Tolonen 2015).

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila vahvistaa todeksi Elina Pekkarisen epäilyn, että hallinto suorastaan estää asiakkaiden kuulemista. Kurttilan mukaan lastensuojelulasten kuulemisissa saatetaan sanoa: ”Olkaa varuillaan, nämä lapset sitten valehtelevat.”

Kurttila kiinnittää avoimessa kirjeessään huomiota siihen, että Suomella ei ole riittävää tahtoa korjata vuosia lastensuojelussa tunnistettuja ongelmia ja huomauttaa, että anteeksipyynnöt eivät auta, jos korjaustoimenpiteitä ei tehdä.

Lastensuojelun onnistumisen ei pitäisi olla sijaishuollon fabrikoimia ihmesatuja vaan tuloksellisuutta asiakkaille, vastuuta työn kehittämisestä ja tilivelvollisuutta rahoittajille.

Asiakas on tärkein informantti ja asiakasvaikuttavuuden seurannan yksinkertaisten arviointiasetelmien avulla asiakastyössä tulisi olla eettinen velvollisuus koko lastensuojelualalle.

"Lastensuojelusta tarvitaan kansallinen aineistokeruu. Sijaishuollossa olevien lasten kokemustietoa on kerättävä säännönmukaisesti. Lastensuojelussa tarvitaan nimenomaisesti omaa aineistokeruuta, joka mahdollistaa haastattelut muun muassa koulukodeissa oleville lapsille. Miksi näin ei tehdä?" kirjoittaa Tuomas Kurttila.

Kriittistä lukijaa hämmästyttää se, mikä tulkitaan onnistumiseksi sosiaalityössä.

Tunnettu sosiaalityön professori ihmetteli taannoin miksi sosiaalityön onnistumiseksi oli tulkittu yli 50 vuotta naimisissa olleen avioparin sijoittaminen eri vanhainkoteihin ilman tapaamismahdollisuutta.

Erityisen outoja ovat lastensuojelun mainostamat onnistumiset, jotka voisi tulkita lähes täydellisiksi epäonnistumisiksi mikäli onnistumisen kriteereiksi asetetaan lastensuojelun toiminnan lainalaisuus tai vaikuttavuus.
Satu Huhtalan sosiaalityöntekijöiden haastatteluihin perustuvassa tutkimuksessa sosiaalityöntekijä koki onnistumista silloin, kun hallinto-oikeus vahvisti lapsen huostaanottopäätöksen. (Huhtala, 2013, 68).
Heidi Kaartisen (2016) haastattelemat sosiaalityöntekijät ja sijaisvanhemmat  näkivät, että sijoituksen pysyvyys on onnistumista, samoin kuin se, että kukaan ei hae huostaanoton purkua.

Monen lastensuojelun kuntoutus- tai tukijakson lopputulos onkin perheiden voimaantumisen ja kotiuttamisen sijaan perheiden leimaaminen, syrjäyttäminen ja/ tai lapsen huostaanotto, joka tehdään usein lasta ja perheitä kuulematta, lapsen tarpeita, läheissuhteita tai kulttuuritaustaa huomioimatta lapsen etua ja tarpeita vastaamattomaan ja pysyvyyttä tarjoamattomaan sijaishuoltopaikkaan liian kauaksi kotoa ilman pyrkimystä perheen jälleenyhdistämiseen(Hiitola 2009; Pösö& Puustinen- Korhonen 2010; LSKL 2011;VTV 2012; LSKL 2013).

Lukiessa lastensuojelun ammattilaisten käsityksiä onnistumisesta vakuuttuu, että usein lastensuojelussa on hukassa perustehtävän lisäksi proseduraalinen osaaminen.
Yllättävän moni sosiaalialan ammattilainen ei tunnu tietävän, että huostaanoton pitäisi olla lapsen edun mukainen tosiseikkaselvittelyyn ja näyttöön perustuva väliaikainen toimenpide, joka on tehtävä lyhimmäksi tarpeelliseksi ajaksi ja jonka tavoitteena on perheen jälleenyhdistäminen.

Huostaanottoa ei ole tarkoitettu mielipiteeseen perustavaksi sijaisvanhemman edun, kasvattajamonopolin , elinkeinon tai sosiaalityöntekijä-sijaisvanhempi-suhteen turvaamiseksi. 

Sosiaalityöntekijät voivat kuitenkin toimia lainvastaisesti sillä käytännössä heiltä puuttuvat vastuu- ja korvausvelvoitteet väärinkäytöksistä. J. P. Roosin mukaan virkamies voi huolehtimisellaan tuhota perheitä ja päästä itse kuin koira veräjästä, uskoen vieläpä toimineensa oikein.


Palkitut pahantekijät

 Lastensuojelun Keskusliiton jäsenten kaltoinkohtelemat ex- sijoitetut, joille Suomi ei aio maksaa senttiäkään kärsimyskorvauksia voivat selata LSKL:n jäsenlistaa ja huomata entisten kaltoinkohtelijoidensa toimivan mm. sosiaalialan järjestöjen johtotehtävissä ja toimihenkilöinä, PRIDE- valmentajina ja lastensuojelun edunvalvojina.

Lastensuojelupalkinnoilla tuntuu olevan joissakin kunnissa vahvempi positiivinen korrelaatio lasten kaltoinkohteluun ja laiminlyöntiin kuin huostaanottopäätöksillä.

Myönnetty palkinto tuntuu sinetöivän sijaishuoltoyrittäjän diplomaattisen koskemattomuuden, jonka suojissa lasten kaltoinkohtelu jatkuu ja raaistuu. 

Keski-Suomen käräjäoikeuden tuomitseman sijaisperheen äiti oli palkittu kasvattaja. 
Vuoden sijaisperheeksi nimetyssä perheessä lapsia tönittiin, "kopsauteltiin", tukistettiin, nipistettiin, riepoteltiin tukasta, nimiteltiin alentavasti, jopa kuristettiin ja saunotettiin liian kuumassa löylyssä sekä seisotettiin avojaloin lumihangessa. 

Sijaishuollon henkilökunnan toistuvien pahoinpitelyiden kohteeksi joutunut Toni Mäkinen kertoo kuinka henkilökunta sai kunnianosoituksia hyvästä työstään huostaanotettujen lasten hyväksi.
 –Muistan, kun poikakodin johtajaa tultiin palkitsemaan Muhokselle. Minut laitettiin siksi aikaa putkaan, jotten kertoisi, millainen johtaja oikeasti oli, Mäkinen muistelee. 
Osa Mäkistä pahoinpidelleistä työntekijöistä jatkaa edelleen työtä lastensuojelun parissa.

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia palkitsi hiljattain valheellisia merkintöjä kotikäynnillään tehneen perhetyöntekijä- sosionomin ja sosiaalijohtajan, jonka myötä pohjoisen kunnan huostaanotot lähtivät räjähdysmäiseen kasvuun. Kaarinan lastensuojelu, joka muisti mielenterveyden moniottelija Jorma Heikkistä hääpäivänään valheellisella insestisyytteellä valittiin taannoin "systeemisen otteensa" takia Talentian kautta Vuoden Työyhteisöksi.

 Pahamaineisen Pro Manorsin Loikalan kartanon johtaja puolestaan sai Luja ry:n Vuoden Kasvattaja -palkinnon vuonna 2008 ansioistaan työurallaan. Loikalan Kartanon/Pro Manorsin työntekijöitä syytettiin mm. teinin pään hakkaamisesta lattiaan, matottamisesta ja kuristamisesta. Pro Manors sai eduskunnan oikeusasiamieheltä vakavan huomautuksen hoitomenetelmistään 2011.

 Lastensuojelun Keskusliiton palkinnon ovat saaneet mm. Pesäpuu ry:n toiminnanjohtaja ja kehittämispäällikkö PRIDE-ohjelman kehittämistä. Pesäpuu ry puolestaan on myöntänyt Ylpeästi Lapsen Puolella- palkintonsa mm. Jyväskylän sijaishuollon työntekijöille.

Suomalaispäättäjien tietokatveesta kertoo myös se, että valtioneuvoston asettama ja pääministeri Juha Sipilän johtama kestävän kehityksen toimikunta antoi Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:lle (PKS) Sitoumus 2050 kesäjuhlassa torstaina 2.6.2016 huomionosoituksen ”Kestävän hyvinvoinnin edistäjä”.

Ihmesatuja vai tutkittua vaikuttavuutta?

Sijaishuollon myyttisissä selviytymistarinoissa on usein ihmesadun rakenne, selitys/pyhitys koetulle väkivallalle ja menestysteologialle tyypillinen säätynousu- loppu:" Vaikka X:llä on tausta lastensuojelun asiakkaana, se ei ole määrittänyt hänen nykyistä elämäänsä" tai "kokemukset ovat jollain tavalla kuitenkin kasvattaneet hänen luonnettaan".

Lastensuojelun mytologiassa pahaa väkivaltaa ja syntipukkeja edustavat lastensuojelun vallankäyttöä vastustavat lapset ja biologiset vanhemmat ja hyvää väkivaltaa sijaishuollon sijaisvanhemmat ja lastensuojelubyrokraatit. Jälkimmäisten tehtävä on pelastaa lapset "hyvään väkivaltaan" (= huostaanottoihin) turvautuen lapsilta itseltään ja epätäydellisiltä vanhemmiltaan, joille on varattu konnan ja väärän sankarin roolit. Sijaishuollon edunvalvojat taas esiintyvät maagisten kykyjen lahjoittajina, lähettäjinä ja auttajina.

 Sosiaalityössä terveydenhuollon perustavinta eettistä ohjetta olla vahingoittamatta "Primum non nocere" ei ole sisäistetty eikä noudateta.
Lastensuojelun piilokäsikirjoituksessa työntekijöitä päinvastoin velvoitetaan kohdistamaan lapseen hyväksi luuloteltua lastensuojelun väkivaltaa , jonka kuvitellaan pelastavan hänet vanhempien oletetulta pahalta väkivallalta ja herättävän vieläpä kiitollisuutta joskus tulevaisuudessa.
Vanhempien lapseen kohdistamasta väkivallasta on kuitenkin tullut marginaalinen lastensuojelun asiakkuuden tai huostaanoton/ sijoituksen peruste. Yleisin peruste on epämääräinen ja subjektiivinen " puutteellinen vanhemmuus", joka tarkoittaa käytännössä usein sitä, että sosiaalityöntekijä ei pidä vanhemman persoonasta tai tämän elämäntavasta. Esimerkiksi sosiaalityöntekijän epäsiistinä pitämä koti on yllättävän yleinen huostaanoton peruste.

 Lastensuojelussa kuluvaa hetkeä käytetään tulevaisuuden astinlautana, lapsen ohimenevää häiriötä merkkinä puuttumista vaativasta tulevaisuuden ongelmasta, perheen avuntarvetta ja tukitoimia todisteena tulevasta sijoitustarpeesta, perhetyötä ja -kuntoutusta keinona saada vahvistusta sosiaalityöntekijän epäilyksille ja kunnan köyhiä asiakkaita ponnahduslautoina sosiaalityöntekijän ammatilliseen ekspertiisiin ja paremminpalkattuun uraan yksityispuolella.

Suomessa törmää harvoin näin elämänmakuisiin ja rehellisiin onnistumiskertomuksiin.
Ihmesatujen pakollinen onnellisena loppuun asti (Happily ever after)- normi toiseuttaa, syyllistää ja vaientaa niin sijaishuollollisen kuin aviollisen ja hengellisen väkivallan kanssa tuskailevat- ja jättää heidät yksin.

Moni sijoitettu on omaksunut median avustuksella karskin selviytymisroolin ja puhuu sijaishuollossa kokemastaan laiminlyönnistä ja väkivallasta kuin Madonna raiskauksestaan vain "arvokkaana elämän oppituntina siitä, että kaikkiin ei voi luottaa". 

Miksi noin 1000 000 euroa laitoksessa ja noin 200 000 euroa perhehoidossa per lapsi maksava keskimääräinen huostaanottojakso ei voisi olla lakisääteisessä kestossa ja sisällössä pysyvä oppitunti siitä, että itseensä ja viranomaisiin voi luottaa?

Varmasti sijaishuollossa tapahtuu myös aitoja onnistumisia mutta miksi niin moneen onnistuneena pidettyyn sijoitukseen kuuluvat kuin automaattisesti lainvastaiset menettelytavat ja lapsen kuulemisen, informoinnin, osallisuuden, oikeusturvakeinojen, koulunkäynnin, jälkihuollon, perheen tuen ja jälleenyhdistämisen laiminlyönti, laittomat tapaamisrajoitukset ja vieraannuttaminen?

Miksi kiitetyn Hackneyn mallin perheterapeuttisessa orientaatiossa laaduksi ja tiedontuotannoksi tulkitaan asiantuntijoiden asiakkaat ohittava keskustelu ja perhekeskeisyydeksi vanhempien houkutteleminen/painostaminen lapsensa vapaaehtoiseen sijoitukseen?

Miksi perheterapeuttisen orientaation omaksunut SOS- lapsikylä suosittaa "rajuja päätöksiä" ja "tapaamisrajoituksia" tilanteessa, jossa huostaanottoja määrittelee lasten kaltoinkohtelun sijaan sosiaalityöntekijän käsitys perheen kunnollisuudesta (Hiitola, 2015), vanhempien uupumus( 58%) ja lasten koulunkäyntivaikeudet (47%) ( THL, 2016, 7).

Sijaishuollon laittomuudet jatkuvat valtion, yritysten, STEA:n ja median tuella

Suomalaiset veronmaksajat tukevat ylikansallistuvaa sijaishuoltoa jo lähes miljardilla eurolla vuosittain ja silti mm. SOS-Lapsikylä hakee vapaaehtoisia kuukausimaksajia, jotta ”lapsi voi unelmoida” ”lapsi saa terapiaa” tai ”tukiperheen”. Miten on mahdollista, ettei miljardin vuosittainen tuki riitä edes ilmaisen peruskoulun suorittamiseen tai terveydenhoitoon? Miksi rahaa ei ohjata tarpeenmukaisten avohuollon tukitoimien kehittämiseen ja siihen, että sijoitetut lapset saisivat tarvitsemaansa hoitoa ajoissa?

Huostaanotot tuntuvat kaikkialla katkaisevan lasten koulutusurat, estävän asianmukaisen terveydenhoidon ja yhteydenpidon läheisiin ja hankaloittavan myöhempää selviytymistä.

Mitä jos raha suunnattaisiinkin sijaishuollon talolaajennusten, ulkomaanmatkojen ja isompien autojen sijaan biologisille perheille; silloin lapsen omat vanhemmat voisivat ostaa tarvitsemansa terapian perheelle ja lapsilleen?

Onnistuminen tarkoittaa toimivia palveluketjuja, perheiden hyvinvointia ja kansalaisoikeuksien toteutumista. 

Lastensuojelussa onnistuminen tuntuu tarkoittavan lähinnä retoriikkaa; menestyksekästä ja vakuuttavaa puhe- ja suostuttelutaitoa. 

Vaikuttaa siltä, että ammattiauttajilla ammattitaito ja tieto korvautuu helposti retoriikan ja draaman tajulla, kyvyllä oikeuttaa omat toimensa uskottavilla tarinoilla. Sen voi tehdä menneisyyden patologioita lavastamalla ja/tai tulevaisuuden kauhukuvia maalailemalla.

Lastensuojelun orwellilaisessa uuskielessä lapsen kasvua ja kehitystä vaarantavat lähinnä omat vanhemmat, voimavaralähtöinen vuorovaikutus onkin urkintaa, arviointi leimaamista, avohuollon tukitoimi huostaanoton pohjustamista, lapsen etu sijaishuollon edunvalvontaa, räätälöity opetus lähihoitajaharjoittelijan läksyvalvontaa laitoksessa ja kohentunut toimintakyky työntekijän käskyjen tottelemista.

Verratonta mielikuvitusta ja draaman tajua osoittavat äidin syyllistäminen lapsen ”erotisoinnista” imetyksen takia ja väittämät isän pedofiilitaipumuksista sillä perusteella, että isä osaa shakkia tai että maatilan lapsen vaatteista löytyi karva. Valitettavaa on, että väittämät menevät läpi hallinto-oikeuksissa. 

Lastensuojelutyössä tuntuu olevan kyse siitä kenelle sallitaan vanhemmuus. Jos perhe ei täytä työntekijän määrittämiä normaalin/tavallisen kriteereitä- kuuluu naksaus. Työntekijä poistaa byrokraattisen kaikkivoipaisuutensa varmistimen , ottaa tähtäimeensä ja eliminoi tulevan riskiperheen. Näitä onnistuneita eliminointeja on suoritettu niin paljon, että syntyvyys ja kansalaisten luottamus viranomaistoimintaan on romahtanut.

Kuka lopettaisi ihmiskokeen?

Menossa on onnistuneeksi hehkutettu lähes miljardin vuodessa maksava valtiollinen ihmiskoe, jossa kansalaiset on jaettu mielivaltaisesti arvioiviin huoliauktoriteetteihin ja arvioitaviin riskeihin.

Toisin kuin Milgramin tottelevaisuus- ja Standfordin vankilakokeessa tätä ihmiskoetta ei aiota väärinkäytöksistä huolimatta keskeyttää, koska sillä on vahva poliittinen ja hallinnollinen tuki ja se tuottaa niin paljon taloudellista hyötyä kokeen järjestäjille.

Lastensuojelun psykojargonissa lapsen ainoaksi oikeaksi suhteeksi kaavailtua kiintymyssuhdetta sijaishuoltoon ja psyykkistä tasapainoa vahingoittaa omien vanhempien kaipaaminen mutta ei esim. sijaishuollossa kohdattu väkivalta ja muut sijaishuollon väärinkäytökset.

Perustuslain yhdenvertaisuusperiaate ei toteudu, jos vihapuheeksi luokitellaan asiakkaan puuttuvia oikeussuojakeinoja ruotiva kirjoitus kohtelustaan muttei sosiaalityöntekijän 120 vuotta ilman oikaisuoikeutta säilytettävää valheellista kirjausta asiakkaasta perhesurman valmistelijana.

Tietosuoja joutuu outoon valoon, jos sen nojalla voidaan estää asiakkaita saamasta omia asiakirjamerkintöjään mutta sosiaalityöntekijät pääsevät varhaisen puuttumisen nimissä tutkimaan salassapidettävää poliisiaineistoa.

Kunnianloukkauslainsäädäntö joutuu naurunalaiseksi, jos sosiaalityöntekijä saa lainvastaisesti estää lasten ja vanhempien tapaamiset todistamattoman kunnianloukkausolettamansa perusteella ja raiskattu tyttö kirjataan itsetuhoiseksi prostitoiduksi, jotta hänet voidaan pitää lastensuojelulaitoksen julkisrahoitteisessa laskutuksessa.

​Tasavertaisuus lain edessä ei toteudu, jos yksityiselämää koskevan tiedon levittämiseksi katsotaan asiakkaan viimeinen yritys saada oikeutta videotaltiointinsa julkaisemalla mutta ei sosiaalityöntekijän sijoituspäätöksensä tueksi moniammatillisessa työryhmässä kierrättämiä yksityiskohtia ilman informointia tai lupaa hankituista äidin kahdenkymmenen vuoden takaisista terapiamerkinnöistä. 

Laittomuudet eivät ole sosiaalityöntekijöille myönnettävillä lisäresursseilla korjattavia edunvalvonta- tai työtaisteluasioita, jollaiseksi lastensuojelun oikeusturvaongelmia ja väärinkäytöksiä pyritään mediassa kääntämään.

Työntekijöiden asenteellisuus , asettuminen sijaishuollon edunvalvojiksi ja sijoitettujen ja heidän perheidensä leimaaminen eivät ole mitään pikkuongelmia, jotka voi korjata tunnetaitokoulutuksella tai mindfulnessilla vaan osoitus vakavasta ammattitaidottomuudesta. Julmana empatiana ja laittomina menettelytapoina konkretisoituva ammattitaidottomuus on valitettavasti keskeinen osa sosiaalityöntekijöiden sairastunutta ammatillisuusihannetta.

Sijoitetun koulutuksen ja terveydenhuollon laiminlyönti ei ole sijoitettujen oletetulla hankaluudella tai heikkolahjaisuudella perusteltavissa oleva resurssipulan seuraus vaan virkarikos.

Asiakirjojen fabrikointi omien virheellisten päätösten oikeuttamiseksi ei ole mitään "mielen sanoja" tai valitettava mutta vakiintunut organisaatiokäytäntö vaan rikollista toimintaa, josta pitää rangaista kuten muustakin väärentämisestä.

Itsevalitun ja -valmennetun sijaisperheen toistuva valvonnan laiminlyöminen ja laittomuuksiin puuttumatta jättäminen ei ole sijoitettujen oletetulla epäluotettavuudella tai aikapulalla selitettävissä oleva puute vaan vakava väärinkäytös, josta tulee asettaa ammatinharjoituskielto.

Työntekijöiden väärinkäytöksiin puuttumisen lisäksi on puututtava myös väärinkäytökset mahdollistaviin johtamis- ja valvonta-ongelmiin, organisaatiokäytäntöihin, lainsäädäntöön , politiikkaohjelmiin ja viestintään.

Fabrikoitujen tutkielmien sijaan asiakaspalautteita isoilla otannoilla

Sosiaalipalveluja ei yleensä tutkita riippumattoman tutkimustahon tekemillä isoilla satunnaisotannoilla vaan vain joko haastattelemalla sosiaalityöntekijöitä omasta työstään tai antamalla heidän valita isosta pääosin tyytymättömien asiakkaiden perusjoukosta ne muutamat haastateltavat, joilla on kiitettävää palautetta, joka sitten yleistetään virheellisesti koskemaan koko perusjoukkoa tai palvelun laatua.

Lastensuojelun harjoittamasta asiakirjojen ja arviointien manipuloinnista on paljon tutkimusnäyttöä.
Kun sosiaalityön tutkija ottaa tiedonmuodostuksensa lähtökohdaksi yksinomaan sosiaalityöntekijöiden usein virheellisten päätöstensä tueksi fabrikoidut asiakirjat hän tulee vain jatkaneeksi fabrikointia.

​Sosiaalityön tiedonhankinta- ja tutkimuskäytännöillä on tuotettu osittaista, virheellistä ja vinoutunutta tietoa ja estetty asiakkaiden osallisuus ja palvelujärjestelmäpuutteiden ja väärinkäytösten ilmitulo. Valvomattomat ja vinoutuneet tiedonkeruumenetelmät ovat johtaneet myös virheellisiin toimintastrategioihin ja -painotuksiin, jotka ovat entisestään syventäneet avunpyytäjien ahdinkoa.

Myös muodikkaiden huostaanottojen vaihtoehtokustannusten laskennassa huomaamatta jää , että lastensuojelun virheellisesti "tukitoimiksi " tai "palveluiksi" nimetyt toimet eivät useinkaan ole veronmaksajien varoja säästävää asiakkaiden tarpeiden mukaista apua tai huostaanottojen ehkäisyä vaan kansantalouden kuluja lisääviä huostaanottojen pohjustustoimia.

Sinikka Kuosmasen Elämäni paras päätös- tutkimuksessa ensi- ja turvakotien työntekijät pitivät (pitkälti omien asiakirjamerkintöjensä ja lausuntojensa vuoksi) sijoitukseen tai huostaanottoon päättyvää asiakkuussuhdetta onnistuneena.
Kuosmanen myöntää, että lastensuojelu odottaa ensi- ja turvakodilta vielä toivoa omaavien asiakkaiden nopeaa erottelua "toivottomista", joista ensi- ja turvakodin odotetaan vain etsivän selkeät huostaanoton kriteerit ( Kuosmanen, 2017, 41). Ensi- ja turvakotien lastensuojelullinen tehtävä muistuttaakin avun sijaan 1930- luvulta tuttua kansan kahtiajakoa apua ansaitseviin ja ansaitsemattomiin.

Myös lastensuojelun uutisointi ihmetyttää kriittistä lukijaa. Puolueettomina esiintyvät uutistoimitukset samoin kuin hallinto- oikeudet tuntuvat sisäistäneen sosiaalityön asiantuntijoiden ohjeistukset sosiaalityöntekijöiden voimaannuttamiseen tähtäävästä tiedosta ja viestinnästä. Suomessa sen paremmin media kuin lastensuojelujärjestöt eivät toimi kansalaisten edunvalvojina suhteessa viranomaisiin vaan viranomaisten ja sijaishuollon edunvalvojina suhteessa kansalaisiin.

YLE Uutisten taannoisesta jutusta saattoi tehdä johtopäätöksen, että viidestäkymmenestä saadusta lastensuojelukokemuksista vain kaksi oli myönteistä (jutun ilmaisu ” Ja yhdellä toisellakin äidillä oli myönteisiä kokemuksia”).
Tulos on siis järkyttävän huono mutta toimittaja päätti nostaa esiin molemmat positiiviset vähemmistökokemukset sekä otsikossa että väliotsikossa. Jokseenkin surullista kalliissa kansan luottamusta ja good will:iä nauttivassa lastensuojelussa on, että onnistumiseksi ja myönteiseksi kokemukseksi asiakkaille riitti, että sosiaalityöntekijä a) ei vaihtunut b) ei valehdellut eikä salaillut asioita.

Lokakuun Liike on hämmästellyt Keskustanaisten harkitsemattomia aloitteita, jotka perustuvat  lapsibisnesyrittäjien väärään tietoon.

Keskustanaiset voisi uuden puheenjohtajansa Ulla Parviaisen myötä palata takaisin  alkiolaiseen köyhän asian ajamiseen ja edistyksen lipun kantamiseen.

Profiloituminen sijaishuollon edunvalvojaksi ei tuo kaivattuja naisten ja kaupunkilaisten ääniä.


Räikeää sijaishuollon edunvalvontaa

Suomen Keskustanaiset ry. (ruotsiksi Centerkvinnorna i Finland rf.) on Suomen suurin poliittinen naisjärjestö, jonka  julkitavoitteena on mm.  edistää perheiden, lasten ja vanhusten hyvinvointia ja ehkäistä lähisuhdeväkivaltaa.

Uusimmassa keskustalaisen sijaisperheen väkivaltatapauksessa samoin kuin Keskustan kannatusalueilla tapahtuneiden Perhehoitoliiton ex- hallitusjäsenen, Vuoden Sijaisperheen ja lasten nälkiinnyttämistapauksissa kuitenkin ihmetyttää lasten kaltoinkohtelun pitkä kesto, viranomaisten liittoutuminen keskustalaisiin vallanpitäjiin tehokkaasti verkottuneiden sijaisperheiden puolelle ja haluttomuus puuttua kaltoinkohteluun ajoissa. 

Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan sijaishuollon valvonta on riittämätöntä eivätkä kuntien lastensuojeluviranomaiset ole perillä lasten olosuhteista ja kohtelusta. 

YK:n kehotus resursoida lasten luonnollisiin perheisiin ja yhteisöihin on Suomessa sivuutettu. Syntymäperheiden sijaan halutaan tukea ja resursoida sijaisperheitä.
Sijaislasten pidosta onkin muodostunut kannattava liiketoimi maaseudun tyhjentyville tiloille.

Suomi tulkitsee YK:n ohjeita perheiden tukemisesta siten, että sijoittaa lapset valvomattoman laitoshoidon sijaan valvomattomaan perhehoitoon ja nimeää varhaisen puuttumisen varhaiseksi tueksi. Uudistukset tapahtuvat vain nimeämisen tasolla. Suomessa lastensuojelun uutisointi-, tutkimus- ja kehittämistoimintaa on vaikeaa ellei mahdotonta erottaa sijaishuollon edunvalvonta- ja markkinointitoiminnasta.

Sijaishuollon edunvalvonnaksi muuttuneessa lastensuojelussa ei suhtauduta vakavasti sijaishuollon oikeusturva-, valvonta- tai tutkimustietopuutteisiin. Toimintaa hallitsee korporatistinen eturyhmätalous ja Hedmanilais- Heiliöläinen sosiaalihygienia.

Näkyvin ja vaikutusvaltaisin sijaishuollon edunvalvoja Suomessa on Aila Paloniemi , Perhehoitoliitossa, Jyväskylän kaupunginvaltuustossa, sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, ulkoasiain valiokunnassa, kestävän kehityksen toimikunnassa ja Ihmisoikeusliitossa vaikuttava Keskustan kansanedustaja, joka on lastensuojelukertoimen ja huostaanottojen hallinto- oikeuskäsittelyn lisäksi ollut ajamassa kansan kahtiajakoa epäiltäviin bioriskeihin ja palkittaviin sijaisvanhempiin. Sijaishuoltojärjestöt yhteistyökumppaneineen rekrytoivat julkisrahoitteisesti sijaisvanhempia kaduilta ja eri tapahtumista 24 tunnin pikakoulutuksilla, joissa tulokkaat saavat arvioida itse omat valmiutensa sijaisvanhemmiksi.
Kaikki sijaisperheet eivät päästä lastensuojelun työntekijöitä kotikäynnille. (VTV- tarkastuskertomus- Dnro 321/54/2010).
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan "sijaisvanhempien pikakoulutus tuottaa sekä sijaisvanhemmille että perheessä asuville lapsille miltei täydellisen koskemattomuuden eikä pikakoulutettujen toimintaan yleensä puututa”.

​ Paloniemi on ollut lobbaamassa perhehoidon lakimuutoksia, joissa ei ole kuultu palvelunkäyttäjiä ja jotka ovat entisestäänkin vaikeuttaneet vanhempien ja sijoitettujen lasten yhteydenpitoa.