Tunnista lastensuojelun väkivalta
Väkivalta on ruumiillista koskemattomuutta, oikeuksia tai etuja loukkaavaa tai vahingoittavaa voimakeinojen käyttöä, joka yleensä sisältää henkisen väkivallan (esim. uhkailu, kiristys).
Väkivaltaa esiintyy kaikkialla ja sen erottaminen muusta elämästä vain tietyn ihmisryhmän toiminnaksi on älyllistä epärehellisyyttä ja väkivallan jatkumisen mahdollistamista.
Sijaishuollon olosuhdeselvitys ja viimeaikaiset uutiset Dozierin ja Tuamin lastenkotien joukkohaudoista ovat kiinnittäneet huomion lastensuojelussa ilmenneeseen laaja-alaiseen väkivaltaan.
Lastensuojelun väkivallan klassiset fyysiset ilmenemismuodot osataan jo tunnistaa mutta lastensuojelun kemiallinen, henkinen, sosiaalinen ja rakenteellinen väkivalta jäävät vielä usein tunnistamatta ja tunnustamatta.
Kemiallinen väkivalta
Aktiivista kemiallista väkivaltaa on esimerkiksi se, että lapselle annetaan rauhoittavia lääkkeitä tai päihteitä, jotta hän nukkuisi eikä häiritsisi aikuisia. Yleensäkin päihteiden tai tarpeettomien lääkeaineiden/aineiden antaminen voidaan katsoa kemialliseksi väkivallaksi ( Lastensuojelun käsikirja).
1.1.2016 on tullut voimaan sosiaalihuoltolain ilmoitusvelvollisuus, laki 48 § ja 49§ henkilökunnalle.
Laki velvoittaa työntekijöitä tekemään ilmoituksen esimiehelle, ja sitä kautta johdolle asiakkaan mahdollisesta huonosta kohtelusta, tai epäkohdista asiakasta kohtaan.
Epäkohdalla tarkoitetaan esimerkiksi asiakasturvallisuudessa ilmeneviä puutteita , yksilön perusoikeuksien tosiasiallista rajoittamista vakiintuneita hoitokäytäntöjä suoritettaessa tai asiakkaaseen kohdistuvaa kaltoinkohtelua esim. fyysistä, psyykkistä tai kemiallista eli lääkkeillä aiheutettua kaltoinkohtelua.
Tällaisesta väärinkäytöksistä tulee toimittaa ilmoituslomake esimiehelle. Kun esimies saa tällaisen lomakkeen, tulee hänen kirjata annetun ilmoituksen päivämäärä, ja toimittaa tieto viipymättä yksikön johtajalle. AVI :n (Aluehallintovirasto) ja Valviran tulisi valvoa toimintaa, mutta todellisuudessa valvontaan ei ole resursseja.
Sosiaalityöntekijä antipsykoottien suosittajana
Äiti kertoo kokemuksestaan, jossa sosiaalityöntekijä päätyi suosittelemaan lahjakkaalle nuorelle Ketipinoria ratkaisuksi paniikkihäiriöön:
Vastaanotto alkaa siten, että sosiaalityöntekijä kartoittaa paniikkihäiriön periytyvyyttä, sitä, onko suvussa ollut paniikkihäiriötä. Äiti ei ollut tiennyt, että paniikkihäiriö olisi biologinen sairaus tai geneettinen ominaisuus.
Vanhemmat kertovat sosiaalityöntekijälle, etteivät he halua alaikäiselle lapselleen keskushermostoon vaikuttavia aineita ensisijaisena vaihtoehtona. He kyselevät terapian saamisesta, jotta nuoren hyvä koulumenestys ei kärsisi kovasti.
Äiti koettaa kysyä, millaista terapia on. Sosiaalityöntekijä ei anna kysymykseen konkreettisia vastauksia. Äiti ehdottaa, josko hän sittenkin hankkisi nopeaa apua yksityiseltä puolelta omaan piikkiinsä. Sosiaalityöntekijä vakuuttaa, että he osaavat kyllä hoitaa paniikkihäiriön oireita: psykiatrin arviointiaika järjestyisi kuukauden päästä ja keskusteluapua viimeistään kolmen kuukauden kuluttua.
Kymmenen minuutin jälkeen sosiaalityöntekijä käskee vanhempia poistumaan. Kysymättä hän ilmoittaa, ettei nuori saa tulla psykiatrille vanhempien kanssa vaan yksin.
Puolen tunnin päästä huoneesta tulee ulos pettynyt nuori. Hän on odottanut kuulluksi tulemisen kokemusta kuukausia, mutta nyt hän onkin joutunut täyttämään masennustestejä ja vastaamaan epämukaviin kysymyksiin, kuten: ”Onko sun äitis kovinkin lääkevastainen?”
Nuori kertoo sosiaalityöntekijän laskeneen masennustestin pisteet ja ilmoittaneen, että tämän perusteella tytöllä näyttäisi olevan keskivaikea masennus: ”Lääkäri varmaan haluaisi keskustella sun kanssa Ketipinorista, kun tota uniongelmaakin on. Jos sä saisit ne lääkkeet, sun ei tarvis odottaa puolta vuotta terapiaan.”
Nuori palaa kotiin. Hän soittaa äidille töihin: ”Jotenkin tuntuu et ne haluis vaik väkisin mulle ne lääkkeet, mut ilmeisesti ne kokee, et sä oot siinä esteenä. Kyl mä tiedän, että ne on siellä tyrkyttäny Ketipinoria kaikille mun kavereillekin.”
Äiti googlettaa Ketipinorin.
Ja järkyttyy.
Hän miettii, onko nykyään maan tapa, että lääkintäalasta tietämättömät ei-lääkärit lobbaavat ahdistuneille alaikäisille vahvoja antipsykootteja kuin nallekarkkeja ilman kunnollisia tutkimuksia ja seurantaa."
Väkivalta on ruumiillista koskemattomuutta, oikeuksia tai etuja loukkaavaa tai vahingoittavaa voimakeinojen käyttöä, joka yleensä sisältää henkisen väkivallan (esim. uhkailu, kiristys).
Väkivaltaa esiintyy kaikkialla ja sen erottaminen muusta elämästä vain tietyn ihmisryhmän toiminnaksi on älyllistä epärehellisyyttä ja väkivallan jatkumisen mahdollistamista.
Sijaishuollon olosuhdeselvitys ja viimeaikaiset uutiset Dozierin ja Tuamin lastenkotien joukkohaudoista ovat kiinnittäneet huomion lastensuojelussa ilmenneeseen laaja-alaiseen väkivaltaan.
Lastensuojelun väkivallan klassiset fyysiset ilmenemismuodot osataan jo tunnistaa mutta lastensuojelun kemiallinen, henkinen, sosiaalinen ja rakenteellinen väkivalta jäävät vielä usein tunnistamatta ja tunnustamatta.
Kemiallinen väkivalta
Aktiivista kemiallista väkivaltaa on esimerkiksi se, että lapselle annetaan rauhoittavia lääkkeitä tai päihteitä, jotta hän nukkuisi eikä häiritsisi aikuisia. Yleensäkin päihteiden tai tarpeettomien lääkeaineiden/aineiden antaminen voidaan katsoa kemialliseksi väkivallaksi ( Lastensuojelun käsikirja).
1.1.2016 on tullut voimaan sosiaalihuoltolain ilmoitusvelvollisuus, laki 48 § ja 49§ henkilökunnalle.
Laki velvoittaa työntekijöitä tekemään ilmoituksen esimiehelle, ja sitä kautta johdolle asiakkaan mahdollisesta huonosta kohtelusta, tai epäkohdista asiakasta kohtaan.
Epäkohdalla tarkoitetaan esimerkiksi asiakasturvallisuudessa ilmeneviä puutteita , yksilön perusoikeuksien tosiasiallista rajoittamista vakiintuneita hoitokäytäntöjä suoritettaessa tai asiakkaaseen kohdistuvaa kaltoinkohtelua esim. fyysistä, psyykkistä tai kemiallista eli lääkkeillä aiheutettua kaltoinkohtelua.
Tällaisesta väärinkäytöksistä tulee toimittaa ilmoituslomake esimiehelle. Kun esimies saa tällaisen lomakkeen, tulee hänen kirjata annetun ilmoituksen päivämäärä, ja toimittaa tieto viipymättä yksikön johtajalle. AVI :n (Aluehallintovirasto) ja Valviran tulisi valvoa toimintaa, mutta todellisuudessa valvontaan ei ole resursseja.
Sosiaalityöntekijä antipsykoottien suosittajana
Äiti kertoo kokemuksestaan, jossa sosiaalityöntekijä päätyi suosittelemaan lahjakkaalle nuorelle Ketipinoria ratkaisuksi paniikkihäiriöön:
Vastaanotto alkaa siten, että sosiaalityöntekijä kartoittaa paniikkihäiriön periytyvyyttä, sitä, onko suvussa ollut paniikkihäiriötä. Äiti ei ollut tiennyt, että paniikkihäiriö olisi biologinen sairaus tai geneettinen ominaisuus.
Vanhemmat kertovat sosiaalityöntekijälle, etteivät he halua alaikäiselle lapselleen keskushermostoon vaikuttavia aineita ensisijaisena vaihtoehtona. He kyselevät terapian saamisesta, jotta nuoren hyvä koulumenestys ei kärsisi kovasti.
Äiti koettaa kysyä, millaista terapia on. Sosiaalityöntekijä ei anna kysymykseen konkreettisia vastauksia. Äiti ehdottaa, josko hän sittenkin hankkisi nopeaa apua yksityiseltä puolelta omaan piikkiinsä. Sosiaalityöntekijä vakuuttaa, että he osaavat kyllä hoitaa paniikkihäiriön oireita: psykiatrin arviointiaika järjestyisi kuukauden päästä ja keskusteluapua viimeistään kolmen kuukauden kuluttua.
Kymmenen minuutin jälkeen sosiaalityöntekijä käskee vanhempia poistumaan. Kysymättä hän ilmoittaa, ettei nuori saa tulla psykiatrille vanhempien kanssa vaan yksin.
Puolen tunnin päästä huoneesta tulee ulos pettynyt nuori. Hän on odottanut kuulluksi tulemisen kokemusta kuukausia, mutta nyt hän onkin joutunut täyttämään masennustestejä ja vastaamaan epämukaviin kysymyksiin, kuten: ”Onko sun äitis kovinkin lääkevastainen?”
Nuori kertoo sosiaalityöntekijän laskeneen masennustestin pisteet ja ilmoittaneen, että tämän perusteella tytöllä näyttäisi olevan keskivaikea masennus: ”Lääkäri varmaan haluaisi keskustella sun kanssa Ketipinorista, kun tota uniongelmaakin on. Jos sä saisit ne lääkkeet, sun ei tarvis odottaa puolta vuotta terapiaan.”
Nuori palaa kotiin. Hän soittaa äidille töihin: ”Jotenkin tuntuu et ne haluis vaik väkisin mulle ne lääkkeet, mut ilmeisesti ne kokee, et sä oot siinä esteenä. Kyl mä tiedän, että ne on siellä tyrkyttäny Ketipinoria kaikille mun kavereillekin.”
Äiti googlettaa Ketipinorin.
Ja järkyttyy.
Hän miettii, onko nykyään maan tapa, että lääkintäalasta tietämättömät ei-lääkärit lobbaavat ahdistuneille alaikäisille vahvoja antipsykootteja kuin nallekarkkeja ilman kunnollisia tutkimuksia ja seurantaa."
Huostaanotettuja lääkitään turhaan, liikaa , väärin ja valvomatta
Monissa ulkomaisissa lastensuojelututkimuksissa on kiinnitetty huomiota huostaanotettujen lasten turhaan ja runsaaseen lääkitykseen, jolla korvataan muun hoidon puutteita. Lapsia saatetaan lääkitä koska hoitohenkilökuntaa ei ole tarpeeksi tai terapiaa ei voida/haluta antaa.
Lääkärilehden mukaan myös suomalaislapsilla on yhä enemmän psykoosilääkitystä. Tutkijat pohtivat, joudutaanko lääkkeillä korvaamaan puutteita muussa hoidossa.
Todennäköinen tapa saada turha, jopa virheellinen diagnoosi ja psyykelääkitys on päätyä lastensuojelun sijaishuoltoon, jossa psykiatrisella diagnoosilla usein oikeutetaan niin tehdyt päätökset, korotetut vuorokausimaksut kuin koveneva vallankäyttö.
Sijoitetun saama diagnoosi on usein epämääräinen esim. rajaton käytös, epätyypillinen käytöshäiriö tai vuorovaikutushäiriö, mutta vuorokausimaksu on tarkka; pahimmillaan jopa 800e / lapsi.
Perhekotiyrittäjä Kari "Käpy" Björkman on todennut, että ”kerran sisään tullutta sijoitusta ei mielellään lasketa menemään niin kauan kun kunta maksaa hänestä hoitokorvauksen. ” Lastensuojelulain hengen vastaisesti huostaanotoista pyritään tekemään pitkäaikaisia/pysyviä. Keskimäärin 7 vuotta kestävän huostaanoton aikana sijoitetulle annettu väärä lääkitys voi aiheuttaa korjaamattomia vaurioita.
Huostaanotettu Krista kertoo lääkityksestään: ” Palattuani kerroin sijaispaikan työntekijöille pahasta olostani, mutta en saanut vieläkään keskusteluapua.
He halusivat lisätä ahdistuslääkkeen, Ketipinorin, annostusta.
Sitten he pakottivat minut masennus- ja käytöshäiriötesteihin. En suostunut ottamaan lisää lääkettä, koska se on todella voimakas psykoosilääke. Sitä käytetään kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä ja skitsofreniassa. Sivuvaikutukset ovat yleisiä ja ikäviä: huimausta, päänsärkyä, uupumusta, lihomista, suun kuivumista, sydämentykytystä, masennuksen pahenemista ja itsetuhoajatuksia.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan lapsiin kohdistetaan sijaishuollossa pakkoa, eristämistä ja epäasiallisia kasvatuskeinoja, simputusta, jotka aikaansaavat uhmaa, vihaa ja epäluottamusta viranomaisia kohtaan. Lapset sairastuvat, kun heidät erotetaan vanhemmistaan ja läheisistään. Kun lapsi ahdistuu koti-ikävässään, hänen sanotaan oireilevan ja hänelle syötetään psyykenlääkkeitä.
Tässä kaksi tapausesimerkkiä nuorten lääkityksestä:
-Kaksi 16- vuotiasta poikaa ajautuu murrosiän kuohunnassa lastensuojeluun. Toinen saa papereihinsa merkinnän skitsofreniasta, toinen diagnosoidaan alkoholistiksi.
Skitsofreenikoksi määritellyn diagnoosi muuttuu peräti kolme kertaa ennen täysi-ikää, myös neurologista häiriötä epäillään mutta testejä ei tehdä ja pojan tunnetusti vaarallista lääkitystä, joka on jo kerran vaarantanut pojan hengen ei muuteta.
-Alkoholistiksi leimattu poika ei pääse terapiaan, sillä psykoanalyyttisesti suuntautuneen terapeuttikunnan mukaan alkoholisteja ei kannata hoitaa ja pojan alkoholiongelma pahenee. Pojalle määrätään olantsapiinilääkitys, jonka tiedetään aiheuttavan äkkikuolemia yhdessä alkoholin kanssa. Kun poika tuupertuu kadulle, hänet viedään putkaan, jonne hän kuolee. Tapausta ei koskaan tutkita.
Lähes jokaista viimeisten 20 vuoden aikana tapahtunutta massa-ampumavälikohtausta, sekä monia murhia ja itsemurhia, yhdistää yksi yhteinen asia; kaikki syylliset käyttivät aktiivisesti psykotrooppisia mielialalääkkeitä joko tapahtumahetkellä tai lähimenneisyydessä. STM ja THL kuitenkin vaikenevat lääkkeiden vaaroista ja niitä tarjoillaan nuorille varoituksista huolimatta- vieläpä varhaisen puuttumisen nimissä.
Suomessa lasten ja nuorten psyykelääkitys onkin lisääntynyt räjähdysmäisesti lastensuojelun ja terveydenhuollon arviointi- ja seulausvimman ja varhaisen puuttumisen ideologian myötä.
Varhainen puuttuminen räjäytti lääkehoidon määrän?
Varhaisen puuttumisen myötä lastenpsykiatrian avohoitokäynnit lisääntyivät 76326:sta (vuonna 1997) 194570:een vuonna 2014 ja nuorisopsykiatrian 66 655:sta (1997) 287 512:een (2014).
Päivi Santalahden ja Andre Souranderin katsauksen mukaan (Onko lasten psykiatrinen sairastavuus lisääntynyt?, Duodecim 13/2008, s. 1499-1506) keskushermostostimulantteja määrättiin vuonna 2000 kaikkiaan 200:lle alaikäiselle, vuonna 2005 jo 2500:lle.
Santalahti ja Sourander toteavat lääkehoidon määrän lisääntymisen heijastavan selkeästi hoitokulttuurin eikä psyykkisten oireiden määrän muutosta. Kirjoittajat tuovat esiin myös sen mielenkiintoisen seikan, että Suomessa on kansainvälisesti katsottuna paljon lastenpsykiatreja suhteessa väkilukuun.
Souranderin mukaan ministeriö rahoittaa lasten mielenterveystyötä kehittäviä hankkeita, joista puuttuu vaikuttavuuden seuranta.
Tieteellisen tutkimuksen liittäminen hankkeisiin on hänen mukaansa jopa kielletty.
– Se on tuhoisa päätös. Emme tiedä, mikä projekti on tuottanut hyvinvointia tai ehkäissyt mielenterveysongelmia.
Iceheartsin toiminnanjohtaja Ville Turkka on huolissaan lasten lääkitsemisestä. – Lapset saattavat tulla leirille dosetti täynnä lääkkeitä. Ylivilkas poika on helppo lamauttaa lääkkeillä hiljaiseksi, Turkka sanoo.
– En ymmärrä kuinka lapsi voi kasvaa aikuiseksi kun hän ei opi käsittelemään hankalia tunteita, koska ei tunne. Lääke ei koskaan korvaa ihmistä, hän jatkaa.
Monissa ulkomaisissa lastensuojelututkimuksissa on kiinnitetty huomiota huostaanotettujen lasten turhaan ja runsaaseen lääkitykseen, jolla korvataan muun hoidon puutteita. Lapsia saatetaan lääkitä koska hoitohenkilökuntaa ei ole tarpeeksi tai terapiaa ei voida/haluta antaa.
Lääkärilehden mukaan myös suomalaislapsilla on yhä enemmän psykoosilääkitystä. Tutkijat pohtivat, joudutaanko lääkkeillä korvaamaan puutteita muussa hoidossa.
Todennäköinen tapa saada turha, jopa virheellinen diagnoosi ja psyykelääkitys on päätyä lastensuojelun sijaishuoltoon, jossa psykiatrisella diagnoosilla usein oikeutetaan niin tehdyt päätökset, korotetut vuorokausimaksut kuin koveneva vallankäyttö.
Sijoitetun saama diagnoosi on usein epämääräinen esim. rajaton käytös, epätyypillinen käytöshäiriö tai vuorovaikutushäiriö, mutta vuorokausimaksu on tarkka; pahimmillaan jopa 800e / lapsi.
Perhekotiyrittäjä Kari "Käpy" Björkman on todennut, että ”kerran sisään tullutta sijoitusta ei mielellään lasketa menemään niin kauan kun kunta maksaa hänestä hoitokorvauksen. ” Lastensuojelulain hengen vastaisesti huostaanotoista pyritään tekemään pitkäaikaisia/pysyviä. Keskimäärin 7 vuotta kestävän huostaanoton aikana sijoitetulle annettu väärä lääkitys voi aiheuttaa korjaamattomia vaurioita.
Huostaanotettu Krista kertoo lääkityksestään: ” Palattuani kerroin sijaispaikan työntekijöille pahasta olostani, mutta en saanut vieläkään keskusteluapua.
He halusivat lisätä ahdistuslääkkeen, Ketipinorin, annostusta.
Sitten he pakottivat minut masennus- ja käytöshäiriötesteihin. En suostunut ottamaan lisää lääkettä, koska se on todella voimakas psykoosilääke. Sitä käytetään kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä ja skitsofreniassa. Sivuvaikutukset ovat yleisiä ja ikäviä: huimausta, päänsärkyä, uupumusta, lihomista, suun kuivumista, sydämentykytystä, masennuksen pahenemista ja itsetuhoajatuksia.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan lapsiin kohdistetaan sijaishuollossa pakkoa, eristämistä ja epäasiallisia kasvatuskeinoja, simputusta, jotka aikaansaavat uhmaa, vihaa ja epäluottamusta viranomaisia kohtaan. Lapset sairastuvat, kun heidät erotetaan vanhemmistaan ja läheisistään. Kun lapsi ahdistuu koti-ikävässään, hänen sanotaan oireilevan ja hänelle syötetään psyykenlääkkeitä.
Tässä kaksi tapausesimerkkiä nuorten lääkityksestä:
-Kaksi 16- vuotiasta poikaa ajautuu murrosiän kuohunnassa lastensuojeluun. Toinen saa papereihinsa merkinnän skitsofreniasta, toinen diagnosoidaan alkoholistiksi.
Skitsofreenikoksi määritellyn diagnoosi muuttuu peräti kolme kertaa ennen täysi-ikää, myös neurologista häiriötä epäillään mutta testejä ei tehdä ja pojan tunnetusti vaarallista lääkitystä, joka on jo kerran vaarantanut pojan hengen ei muuteta.
-Alkoholistiksi leimattu poika ei pääse terapiaan, sillä psykoanalyyttisesti suuntautuneen terapeuttikunnan mukaan alkoholisteja ei kannata hoitaa ja pojan alkoholiongelma pahenee. Pojalle määrätään olantsapiinilääkitys, jonka tiedetään aiheuttavan äkkikuolemia yhdessä alkoholin kanssa. Kun poika tuupertuu kadulle, hänet viedään putkaan, jonne hän kuolee. Tapausta ei koskaan tutkita.
Lähes jokaista viimeisten 20 vuoden aikana tapahtunutta massa-ampumavälikohtausta, sekä monia murhia ja itsemurhia, yhdistää yksi yhteinen asia; kaikki syylliset käyttivät aktiivisesti psykotrooppisia mielialalääkkeitä joko tapahtumahetkellä tai lähimenneisyydessä. STM ja THL kuitenkin vaikenevat lääkkeiden vaaroista ja niitä tarjoillaan nuorille varoituksista huolimatta- vieläpä varhaisen puuttumisen nimissä.
Suomessa lasten ja nuorten psyykelääkitys onkin lisääntynyt räjähdysmäisesti lastensuojelun ja terveydenhuollon arviointi- ja seulausvimman ja varhaisen puuttumisen ideologian myötä.
Varhainen puuttuminen räjäytti lääkehoidon määrän?
Varhaisen puuttumisen myötä lastenpsykiatrian avohoitokäynnit lisääntyivät 76326:sta (vuonna 1997) 194570:een vuonna 2014 ja nuorisopsykiatrian 66 655:sta (1997) 287 512:een (2014).
Päivi Santalahden ja Andre Souranderin katsauksen mukaan (Onko lasten psykiatrinen sairastavuus lisääntynyt?, Duodecim 13/2008, s. 1499-1506) keskushermostostimulantteja määrättiin vuonna 2000 kaikkiaan 200:lle alaikäiselle, vuonna 2005 jo 2500:lle.
Santalahti ja Sourander toteavat lääkehoidon määrän lisääntymisen heijastavan selkeästi hoitokulttuurin eikä psyykkisten oireiden määrän muutosta. Kirjoittajat tuovat esiin myös sen mielenkiintoisen seikan, että Suomessa on kansainvälisesti katsottuna paljon lastenpsykiatreja suhteessa väkilukuun.
Souranderin mukaan ministeriö rahoittaa lasten mielenterveystyötä kehittäviä hankkeita, joista puuttuu vaikuttavuuden seuranta.
Tieteellisen tutkimuksen liittäminen hankkeisiin on hänen mukaansa jopa kielletty.
– Se on tuhoisa päätös. Emme tiedä, mikä projekti on tuottanut hyvinvointia tai ehkäissyt mielenterveysongelmia.
Iceheartsin toiminnanjohtaja Ville Turkka on huolissaan lasten lääkitsemisestä. – Lapset saattavat tulla leirille dosetti täynnä lääkkeitä. Ylivilkas poika on helppo lamauttaa lääkkeillä hiljaiseksi, Turkka sanoo.
– En ymmärrä kuinka lapsi voi kasvaa aikuiseksi kun hän ei opi käsittelemään hankalia tunteita, koska ei tunne. Lääke ei koskaan korvaa ihmistä, hän jatkaa.
Ala-ikäisten masennuslääkitys on turhaa ja haitallista
Aku Kopakkala kirjoittaa kotisivuillaan kuinka arvovaltainen tiedelehti Lancet julkaisi laajan ja tarkasti tehdyn arvioinnin masennuslääkkeiden vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Siinä tutkijat, Cipriani kollegoineen, kokosivat yhteen kaikki lasten masennuslääketutkimukset, joita on tehty ja päätyivät loppupäätelmään: Hyötyjä ja haittoja arvioitaessa lasten ja nuorten masennuksen hoidossa, käytetyt aineet eivät näytä tarjoavan etua. Hyöty on lumetta ja haitat ovat suuria.
Tutkimusten mukaan nimenomaan masennuslääkkeet aikaansaavat monille kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Vaikutus on ikään ja käyttömäärään sidottu. Laajimmassa tutkimuksessa 41 viikon käyttöä seurasi joka kymmenennellä 10 – 14 vuotiaalla kaksisuuntainen mielialahäiriö. 15 – 19 vuotiailla joka kolmannellatoista.
Lääkitysaika tutkimuksessa oli siis keskimäärin 9 kuukautta. Pidempi käyttö lisää riskiä.
Tutkimustieto ei kuitenkaan näy vaikuttavan toimintakäytäntöihin sen paremmin psykiatriassa kuin sosiaalityössä. Hämmästyttävän moni kunta on valmis maksamaan lumehoidoista.
Moniammatillinen yhteistyö takaa sen, ettei asiakkaasta ja hänestä tehdystä diagnoosista, lääkityksestä ja muista usein vääristä päätöksistä kanna vastuuta kukaan. Parhaimmillaan diagnoosi- ja lääkintävillitys on avunpyytäjien heitteillejättöä, pahimmillaan kuolemaan johtavaa leimaamis-, kurjistamis- ja syrjäyttämistoimintaa.
Lastensuojelussa virkailijoiden mutu-diagnooseja asiakkaista kirjataan huolimattomasti asiakirjoihin ja käytetään virkailjoiden keskinäisen yhteisöllisyyden rakentamiseen vaikka pelkkä mt- epäily estää usein myös asiakkaan somaattisten vaivojen hoidon terveydenhuollossa. "Kenties huoliluokittelu tarjoaa jonkinlaista yhteisöllistä liimaa; kukaties koetaan yhteisyyttä, kun päästään tekemään ja jakamaan "amatööridiagnooseja" huolikäsitteitä kääntäen, Tom Arnkil ja Kai Alhanen arvioivat.
Neurologisista häiriöistä kärsivät saavat psykiatrisia diagnooseja ja psyykelääkkeitä
Yksi vaarallisimmista lastensuojelun huonoista käytännöistä on neurologisista häiriöistä kärsiville lapsille usein annettu virheellinen psykiatrinen diagnoosi ja psyykelääkitys.
Revitty elämä -kirjan kirjoittaja M. Kajaste toivoisi nykyistä parempaa tukea neuropsykiatrisille perheille, lapsille ja nuorille: "Lasten ja nuorten palveluihin käytetään n. 10 miljardia euroa / vuosi. Rahaa käytetään paljon, mutta tehottomasti. Suurin osa rahoista menee toimimattoman, itseään ylläpitävän järjestelmän ylläpitoon – ei suinkaan syrjäytymisvaarassa olevien lasten tukemiseen.
Aspergerin oireyhtymä vaikeuttaa arjen hallinnan kykyä. ADHD:n takia esimerkiksi paikat, ajat ja tavarat unohtuvat vaikka yleislahjakkuuden taso voi olla korkea; kärsivällisyys, tunnontarkkuus, mekaaninen lukutaito ja ulkomuisti toimivat erinomaisesti.
Valtavissa luokissa neuropsykiatrisen oireyhtymän omaavat lapset jäävät ilman tunnistamista ja tukea; heidät tuomitaan käytöshäiriöisiksi.
Osa lapsista on odottamassa tutkimuksiin pääsyä, jonot ovat pitkät ja diagnoosin asettaminen lapselle on Suomessa vaikeaa. Psykiatria ei välttämättä tunnista näitä lapsia, ja osa ehdottomasti tukea tarvitsevista lapsista jää ilman diagnoosia. Psykiatriassa vanhentuneet ja haitalliset menetelmät ovat olleet arkipäivää useissa yksiköissä. Yhteisiä hoitolinjoja ei ole, hoitojen tuloksia ei arvioida.
Tarkkaa kokonaiskuvaa eri puolilla maata sovellettavista lastenpsykiatrian arviointi- ja hoitomenetelmistä ei ole. Vain alle puolet hoitoa (mm. keskittymishäiriöt, lukivaikeudet, autismi) tarvitsevista lapsista pääsee hoitoon. Osa lapsista saa hyvää hoitoa, mutta suurin osa jää ilman tätäkin apua.
Monilla neuropsykiatrisilla nuorilla on sijoituksen aikana tai lastensuojelun pakkotoimien aikana syntynyt päihdeongelma. Sijoituspaikoissa ja perhekodeissa nuoret voivat jopa kasvattaa kannabista, käyttää huumeita ja tulla raskaaksi alaikäisenä. Lapsia lääkitään vahvoilla lääkkeillä ja seurauksena voi olla jo alaikäisenä lapsen vaikea lääkeriippuvuus. Valvonta ei aina toimi, eikä sijoituksella saada poistettua alkuperäisiä terveydellisiä ongelmia; päinvastoin ongelmat usein lisääntyvät sijoituksen aikana. Seurauksena on lasten ja nuorten vieraantuminen vanhemmistaan ja niistä läheisistä, joilla on tunneside nuoreen ja mahdollisuus tukea nuorta.
Home-oireiluakin hoidetaan psykiatrialla
Yhä useammin turhan sijoituksen/lääkityksen kohteeksi joutuu myös homeoireilusta kärsivä lapsi.
Yle kertoo tapauksesta, jossa 14-vuotias homeoireileva poika kiidätettiin ambulanssilla psykiatriseen hoitoon äidin tietämättä, vaikka tällä ei tosiasiassa ollut minkäänlaisia mielenterveyden ongelmia.
Monet lastensuojelun yksiköt ovat homeessa. Oikeusasiamies pyysi taannoin Helsingin kaupungilta selvitystä lastensuojelun tiloista. Mm. Helsingin sosiaaliviraston alaisuudessa toimiva Pihkapuiston arviointi- ja vastaanottoyksikön putkan tilat olivat täynnä huonoa sisäilmaa. Pihkapuiston vastaanottokodin nuoret ilmaisivat huolensa asiasta:
-Ovet ovat lukossa, eikä niitä saa ilman avainta auki edes sisäpuolelta.
-Ikkunat ovat karkaamisen estämiseksi pultattu kiinni.
Laitosten henkilökunnalla ei ole lupa kertoa sisäilmaongelmia koskevista yhteydenotoista tai niiden määrästä vanhemmille. Tieto homevaurioista ja -oireiluista pidetään piilossa.
Suolisto- oireisiin lapsiin kohdistetaan passiivista kemiallista väkivaltaa
Passiivista kemiallista väkivaltaa taas on käänteisilmiö, eli ettei lapselle anneta hänen tarvitsemiaan lääkkeitä tai ettei hänen tarvitsemaansa ruokavaliota noudateta.
Lastensuojelun ja -psykiatrian psykoanalyyttiset teoriat ovat levinneet myös lääkärikuntaan. Käypä Hoito -suosituksessa väitetään, että lapsen saadessa negatiivisen sokkotestituloksen lehmänmaitoaltistuksessa, allergiassa on kyse äidin psyykkisestä ongelmasta.
Allergiaohjelman uhrien mukaan väittämän takana on Laura Merras-Salmion artikkeliväitöskirja "Clinical characteristics of cow's milk allergy with gastrointestinal symptoms" , jonka perusta on lapsipsykiatrian puolelta lainattu teoria, joka koski alun perin pientä, marginaalista psykiatrisista ongelmista kärsivien perheiden joukkoa.
Väitöskirjassa kyseinen teoria on otettu tutkimuksen lähtökohdaksi ja keskeiseksi teoreettiseksi viitekehykseksi Artikkeleissa toistellaan niin kirjallisuuskatsauksessa, tutkimusongelman asetannassa kuin johtopäätöksissä teoriaa, jonka mukaan epäspesifejä suolioireita potevilla lapsilla ongelman todellinen syy onkin äidin ahdistuneisuus ja siitä juurensa juontavat haasteet vuorovaikutuksessa lapsen kanssa.
Asia on tärkeä, koska kyseinen Käypä Hoito -suosituksen väittämä on näkynyt suolioireisten allergiapotilaiden perheille jo pitkään hoitohenkilökunnan vähättelevänä ja jopa syyllistävänä asenteena. Se näkyy siinä, että suolioireiset lapset eivät saa asianmukaista hoitoa julkisessa terveydenhuollossa.
Uskomuksen seurauksista suolisto- oireisille lapsille voi lukea täältä.
Yhä useammin turhan sijoituksen/lääkityksen kohteeksi joutuu myös homeoireilusta kärsivä lapsi.
Yle kertoo tapauksesta, jossa 14-vuotias homeoireileva poika kiidätettiin ambulanssilla psykiatriseen hoitoon äidin tietämättä, vaikka tällä ei tosiasiassa ollut minkäänlaisia mielenterveyden ongelmia.
Monet lastensuojelun yksiköt ovat homeessa. Oikeusasiamies pyysi taannoin Helsingin kaupungilta selvitystä lastensuojelun tiloista. Mm. Helsingin sosiaaliviraston alaisuudessa toimiva Pihkapuiston arviointi- ja vastaanottoyksikön putkan tilat olivat täynnä huonoa sisäilmaa. Pihkapuiston vastaanottokodin nuoret ilmaisivat huolensa asiasta:
-Ovet ovat lukossa, eikä niitä saa ilman avainta auki edes sisäpuolelta.
-Ikkunat ovat karkaamisen estämiseksi pultattu kiinni.
Laitosten henkilökunnalla ei ole lupa kertoa sisäilmaongelmia koskevista yhteydenotoista tai niiden määrästä vanhemmille. Tieto homevaurioista ja -oireiluista pidetään piilossa.
Suolisto- oireisiin lapsiin kohdistetaan passiivista kemiallista väkivaltaa
Passiivista kemiallista väkivaltaa taas on käänteisilmiö, eli ettei lapselle anneta hänen tarvitsemiaan lääkkeitä tai ettei hänen tarvitsemaansa ruokavaliota noudateta.
Lastensuojelun ja -psykiatrian psykoanalyyttiset teoriat ovat levinneet myös lääkärikuntaan. Käypä Hoito -suosituksessa väitetään, että lapsen saadessa negatiivisen sokkotestituloksen lehmänmaitoaltistuksessa, allergiassa on kyse äidin psyykkisestä ongelmasta.
Allergiaohjelman uhrien mukaan väittämän takana on Laura Merras-Salmion artikkeliväitöskirja "Clinical characteristics of cow's milk allergy with gastrointestinal symptoms" , jonka perusta on lapsipsykiatrian puolelta lainattu teoria, joka koski alun perin pientä, marginaalista psykiatrisista ongelmista kärsivien perheiden joukkoa.
Väitöskirjassa kyseinen teoria on otettu tutkimuksen lähtökohdaksi ja keskeiseksi teoreettiseksi viitekehykseksi Artikkeleissa toistellaan niin kirjallisuuskatsauksessa, tutkimusongelman asetannassa kuin johtopäätöksissä teoriaa, jonka mukaan epäspesifejä suolioireita potevilla lapsilla ongelman todellinen syy onkin äidin ahdistuneisuus ja siitä juurensa juontavat haasteet vuorovaikutuksessa lapsen kanssa.
Asia on tärkeä, koska kyseinen Käypä Hoito -suosituksen väittämä on näkynyt suolioireisten allergiapotilaiden perheille jo pitkään hoitohenkilökunnan vähättelevänä ja jopa syyllistävänä asenteena. Se näkyy siinä, että suolioireiset lapset eivät saa asianmukaista hoitoa julkisessa terveydenhuollossa.
Uskomuksen seurauksista suolisto- oireisille lapsille voi lukea täältä.
Valviran tutkittava lääkitykset sijaishuollossa
Ongelmia lastensuojelussa aiheuttavat epätieteellisten uskomusten ja lasten turhan , liiallisen , valvomattoman ja väärän lääkinnän tai asianmukaisen lääkinnän ja ravitsemuksen laiminlyönnin lisäksi myös käyvän lääkehoidon toteuttaminen henkilöstösäästöihin pyrkivissä laitoksissa, joissa vanhempiakin kartoitetaan arvioinneilla, jotka laitosten harjoittelijat ovat voineet itse kehittää ja kääntää epämääräisistä lähteistä. Samoihin yksiköihin sijoitetaan sekä päihdeongelmaisia että päihteettömiä nuoria.
Perhehoidossa olevan lapsen henkilökohtaiseen asiakassuunnitelmaan tulisi kirjata lapsen tarvitseman tilapäisen tai jatkuvan lääkehoidon toteuttamisen ja seuraamisen edellyttämät toimet ja vastuut. Lapsen sijoittava kunta on vastuussa siitä, että perhehoitopaikassa on turvallisen lääkehoidon kannalta riittävästi osaamista (417/2007, 30§).
Lääkehoitoa toteuttavissa lastensuojelun laitoksissa tulee tehdä lääkehoitosuunnitelma muiden sosiaali- ja terveydenhuollon laitoksien tapaan.
Lastensuojelun sijaishuollon yksiköissä työskentelee sekä lääkehoitoon koulutettuja terveydenhuollon ammattihenkilöitä että lääkehoitoon kouluttamatonta henkilökuntaa. Tämä tulee huomioida lääkehoitosuunnitelmaa tehtäessä ja kirjata siihen myös, millä tavoin varmistetaan työntekijöiden osaaminen ja toteutetaan lääkehoito turvallisesti.
Henkilökuntamitoituksessa on huomioitava lääkehoidon turvallisen toteuttamisen edellyttämä määrä terveydenhuollon laillistettuja ammattihenkilöitä. Opioidi- tai muiden varsinaisiksi huumausaineiksi luokiteltujen lääkkeiden jako potilaalle/asiakkaalle on kirjattava huolellisesti kulutuskorttiin (Valviran ja Fimean ohje 4/2011)
Lähes puolet kaikista vakavan haitan aiheuttaneista lääkitysvirheistä liittyy seitsemään lääkkeeseen tai lääkeryhmään, ja kolme neljästä kuolemaan johtaneesta lääkitysvirheestä sattuu kymmenellä suuren riskin lääkkeellä (Saedder ym. 2014).
Lääkkeet voivat vaikuttaa pienillä lapsilla hyvin eri tavoin kuin aikuisilla, mikä johtuu muun muassa lapsen elimistön suuremmasta nestepitoisuudesta aikuiseen verrattuna. Lääkehoitoa toteutettaessa on tärkeää muistaa, että lapsi ei ole pieni aikuinen ja lääkkeiden vaikutuksista lapsille ei usein ole riittävästi tutkimustietoa. Lapsen elimistö käsittelee lääkeaineita eri nopeudella kuin aikuisen, ja lapsen sairaus voi olla erilainen kuin aikuisen vastaava sairaus. Tällöin lääke ei välttämättä toimi lapsella ollenkaan tai se voi vaatia erilaisen annoksen. Myös lääkkeiden sivuvaikutukset voivat ilmetä lapsella eri tavoin kuin aikuisilla. (Fimea, Lasten lääkehoito).
Tunnista kemiallinen pahoinpitely
Kemiallista pahoinpitelyä voi epäillä jos useampi allamainituista kriteereistä täyttyy:
- Nuori vaikuttaa jatkuvasti tokkuraiselta ja uneliaalta.
- Jos aiemmin terveellä nuorella ilmenee rytmihäiriöitä tai kouristeluja.
- Jos elimistössä todetaan anamneesista poikkeava lääkelöydös.
-Jos pienellä lapsella on rauhoittavasta lääkkeestä johtuva myrkytys.
- Lääkitystä ( ja diagnoosia) on suositeltu ja kiirehditty ilman asianmukaisia tutkimuksia.
-Asiakirjat on laadittu asiakasta kuulematta/ tapaamatta.
- Lääkäri on tehnyt diagnoosin ja määrännyt lääkityksen tutkimatta potilasta kunnolla esim. sosiaalitoimen ennakkotiedotuksen tai asiakirjojen perusteella.
-Asiakirjoista puuttuvat tutkimusajat ja paikat, tutkimuksen suorittajat ja lausunnon valmistelijat.
-Asiakirjoista ei ilmene ketä siteerataan ja tiedot tapahtumien kulusta ovat epämääräisiä esim. tarkka selostus tutkimuksiin/ tutkimustarpeeseen johtaneesta tilanteesta puuttuu.
-Asiakirjojen virheitä ei suostuta oikaisemaan.
- Hoitopalaverista on kirjattu useampi versio, joista vain yksi annetaan asiakkaalle.
-Asiakkaalle tai tämän juristille ei haluta luovuttaa asiakirjoja tai ne luovutetaan vasta oikeudessa.
-Asiakirjojen tekijät on salattu tai merkitty virheellisesti.
-Asiakirjat ovat "kadonneet".
-Havaintoja, kertomuksia ja johtopäätöksiä ei ole erotettu toisistaan eikä asiakirjoista ilmene kenen havainnosta, kertomuksesta tai johtopäätöksestä on kyse.
Kemiallista pahoinpitelyä epäiltäessä tulee tehdä sekä lastensuojeluilmoitus että soittaa poliisille. Ilmoitukset täytyy tehdä heti, jos kyse on varmasta lapseen kohdistuneesta väkivallasta tai jos pahoinpitelyepäilylle on vahvat perusteet.
Lapsen sosiaali- ja terveydenhuollon rekisteritiedot kannattaa pyytää ennen tutkintapyynnön tekoa, sillä on mahdollista, että niitä pantataan tai ei enää luovuteta vanhemmalle tutkintapyynnön jälkeen.
http://www.lokakuunliike.com/ll-u…/tarkista-omat-asiakirjasi
Koska on mahdollista, että lapsen vastuusosiaalityöntekijä ei ota vastaan eikä kirjaa yhteistyökumppanistaan tehtyä lastensuojeluilmoitusta, se kannattaa tehdä jollekin muulle taholle esim. sosiaalipäivystykseen tai johtavalle sosiaalityöntekijälle ja myös nauhoittaa puhelu.
Poliisille tehdään tutkintapyyntö ja kaikki viranomaiskohtaamiset on syytä taltioida ja ottaa niihin mukaan oikeustoimikelpoinen todistaja.
Vanhemman on huolehdittava, että lapsi tutkitaan (laboratoriokokeet) ja hoidetaan sijoitustahosta riippumattomassa yksikössä esim. yksityissairaalassa.
Kemiallisissa pahoinpitelytapauksissa on todennäköistä, että myös lastensuojeluyksikön muita lapsia pahoinpidellään. Vanhemman kannattaa ottaa yhteyttä yksikön muihin sijoitettuihin ja sijoitettujen vanhempiin ja kysyä heiltä heidän havainnoistaan.
Lääketieteellisellä arviolla vamman vaikeudesta ja tahallisuuden todennäköisyydestä on usein paljon painoarvoa lastensuojelun, poliisin ja oikeuslaitoksen jatkoselvityksissä ja päätöksissä. Lääkärin tulisi pyrkiä ottamaan lausunnoissaan mahdollisuuksien mukaan näihin asioihin kantaa (30). Syy-yhteyden arvioinnissa voi käyttää apuna esimerkiksi Lääkäriliiton antamaa todennäköisyysluokitusta (31).
Lääkemyrkytyksen oireet riippuvat täysin otetusta lääkkeestä, mutta tyypillisiä oireita ovat uneliaisuus ja tokkuraisuus.
Vakavat myrkytykset johtavat peruselintoimintojen häiriöihin, kuten rytmihäiriöihin, kouristeluihin ja tajuttomuuteen. Käsikauppalääkkeenä myytävä parasetamoli on ohjeen mukaan käytettynä turvallinen, mutta suhteellisen pienikin yliannostus, eli yli 150 mg painokiloa kohden, voi aiheuttaa akuutin maksavaurion.
Myrkytys voi olla lääkkeestä riippuen jopa hengenvaarallinen. Lievän yliannostuksen aiheuttamat oireet menevät yleensä ohi itsestään oireenmukaisella hoidolla.
Ensiapu lääkeyliannostukseen on mahdollisimman nopeasti saatu lääkehiili. Lääkehiili on tehoton alkoholi-, rauta-, litium- ja fluorimyrkytyksissä. Happo- ja emäsmyrkytyksissä lääkehiiltä ei saa käyttää. Varmista aina lääkehiilen antaminen myrkytystietokeskukselta (09) 471 977 tai hätänumerosta 112.
Lokakuun Liike pyytää Valviraa tutkimaan sijoitettujen lääkehoidon asianmukaisuuden ja turvallisuuden lastensuojelulaitoksiin, lastenpsykiatrian poliklinikoille, ammatillisiin perhekoteihin ja sijaisperheisiin tehtävillä yllätystarkastuksilla.
Pyydämme tutkimaan lääkityksen määrän ja sopivuuden suhteessa lasten ikään, painoon, diagnoosiin ja muihin lääkityksiin ja sairauksiin.
Pyydämme selvittämään onko sijoitettujen diagnoosit ja lääkitykset määrätty asianmukaisesti ja tutkimusperustaisesti riippumattoman ammattihenkilön toimesta ja toteutuuko lääkehoito turvallisesti.
Haluaisimme tietää alaikäisten masennuslääkityksen yleisyyden. Olemme kiinnostuneita siitä, kuinka moni diagnoosi/lääkärinlausunto on tehty potilasta tutkimatta sosiaalityöntekijän "ennakkotiedotuksen" perusteella ja kuinka monessa lausunnossa on suoria lainauksia lastensuojelun asiakirjoista.
Pyydämme tutkimaan onko sijaishuollossa esiintyvälle kemialliselle pahoinpitelylle toimivia valitusreittejä, merkitsemään tarkastusraportin julkiseksi ja tiedottamaan tarkastuksen tuloksista valtakunnallisesti.
Pyydämme myös kansanedustajia ja kuntapäättäjiä nostamaan asian esiin ja tekemään aiheesta aloitteita.
Pyydämme tutkimaan onko sijaishuollossa esiintyvälle kemialliselle pahoinpitelylle toimivia valitusreittejä, merkitsemään tarkastusraportin julkiseksi ja tiedottamaan tarkastuksen tuloksista valtakunnallisesti.
Pyydämme myös kansanedustajia ja kuntapäättäjiä nostamaan asian esiin ja tekemään aiheesta aloitteita.
RSS Feed
