Kuvan nainen on Saartjie (Sarah) Baartman (1789 Etelä-Afrikka - 29. joulukuuta 1816 Pariisi, Ranska), Etelä- Afrikan Itä- Kapin alueelta kotoisin oleva khoi- nainen. Hänen äitinsä kuoli Baartmanin ollessa kaksivuotias ja hänen isänsä kuoli Baartmanin ollessa jonkin verran vanhempi. Myös hänen miehensä kuoli hollantilaisen siirtolaisen surmaamana. Perheenjäsentensä kuoleman jälkeen Baartman matkusti töihin kotiapulaiseksi Kapkaupunkiin. Lukutaidottoman Baartmanin väitetään allekirjoittaneen sopimuksen englantilaisen laivakirurgin William Dunlopin ja yrittäjä Hendrik Cesarsin kanssa näytöksistä Englannissa. Näytöksiin Baartman haluttiin hänen kärsimänsä steatopygian eli rasvapakaraisuuden takia. Rikkaat asiakkaat saattoivat myös kutsua hänet yksityisiin näytöksiin koteihinsa. Baartman myytiin orjana Pariisiin, jossa hän tapasi taiteilijanimellä Reaux tunnetun miehen ja joutui todennäköisesti tämän parittamaksi. Baartman myös joi ja poltti raskaasti ja kuoli muutamassa vuodessa. Ranskalainen Georges Cuvier säilöi Baartmanin ruumiin, sukuelimet ja aivot, jotka asetettiin näytille Pariisin Musé de L'Hommeen, jossa ne olivat esillä aina vuoteen 1974 saakka. Kun Nelson Mandela valittiin Etelä-Afrikan presidentiksi vuonna 1994 , hän pyysi Ranskaa palauttamaan Baartmanin ruumiin Etelä-Afrikkaan. Ruumis palautettiinkin lopulta maaliskuussa vuonna 2002. Saman vuoden elokuussa hänet haudattiin Hankeyhyn, Itä-Kapiin ( wikipedia).
 
Yksi luku lisää lastensuojelun likaiseen historiaan

Lastensuojelun tutkimukset ja valvonta tehtiin pitkään haastattelemalla yksinomaan sosiaalityöntekijöitä heidän omasta työstään. Sosiaalityöntekijöiden tuottamista asiakirjoista ja hallinto- oikeusaineistoista kuviteltiin saatavan tietoa- ei sosiaalityöntekijöiden maailmankuvasta ja selustanvarmistelusta - vaan elävien asiakkaiden elämästä ja ongelmista. 

Kun EU-rahoitusten ehdoksi tuli moniasiantuntijuus ja sosiaalinen osallisuus kaikkiin sosiaalityön ja lastensuojelun julkaisuihin ilmestyi äkkiä lauseita” asiantuntijatyöryhmässa korostettiin kokemusasiantuntijuuden merkitystä ” tai ”päätettiin kartoittaa mahdollisuudet ottaa mukaan myös kokemusasiantuntija".

Harjoitetun lastensuojelupolitiikan ansiosta saatavilla oli runsaasti entisiä ja nykyisiä sijoitettuja, joiden ainoaksi omaiseksi oli kelpuutettu sosiaaliviranomainen. Syrjäyttämistä edistettiin tekemällä sosiaalirikosrekistereistä- toisin kuin rikosrekistereistä - ikuisia ja sijoituksista yhtä pitkiä kuin elinkautiset. Perheiltä evättiin kriiseissä tuen lisäksi oikeudenmukainen oikeudenkäynti, yhteydenpito läheisiin, toimivat valitusreitit ja jälleenyhdistäminen. Asiakaslapsille alettiin jo varhain rakentaa lastensuojelulapsen identiteettiä psykoanalyysin tutkimus -ja työmenetelmiin turvautuen. 

Asiantuntijoiksi itsensä aateloineita tuntui häiritsevän, jos asiantuntemuksen kohteille kertyi teoreettista tietoa. Sijaishuollon asiantuntijat ja erityisosaajat pitivät huolta, että kokemusasiantuntijoiden luokkaan määrätyt ohjattiin ainoastaan alimman asteen ammattikoulutukseen tai lastensuojelulaitoksen omaan kotikouluun, jossa opetus muodostui juttelusta laitoksen harjoittelijoiden kanssa. Koulutushaaveiden ja - urien katkaisulla ja läheisten yhteydenpito estämällä varmistettiin , että karut kokemukset jäivät sijoitettujen pääasialliseksi pääomaksi.

Lastensuojeluseminaarien pakolliseksi kevennykseksi ja oheisohjelmistoksi tuli kokemusasiantuntijanäytös, jossa joku sosiaalialan ammattilaiseksi nimetty raahasi seminaarin loppupuolella jonkun lävistetyn ex-lastenkotinuoren lavalle puhumaan ”kokemuksistaan” sosiaalityössä. Lopuksi asiantuntijayleisö taputti hyväksyvästi omalle suvaitsevaisuudelleen. 

Lahko etsii käännynnäisiä

Kokemusasiantuntijan käsite ja käyttötarkoitus tuli lähelle lahkon käännynnäisen käsitettä. Hän oli henkilö, jolla oli kokemusta "haavoittuvista olosuhteista" mutta jonka lastensuojelun lahko oli kesyttänyt ja pelastanut kaidalle tielle levittämään lahkon ilosanomaa ja hankkimaan sille uusia jäseniä. Kokemusasiantuntijan tehtävä oli todistaa, että lastensuojelu oli loppujen lopuksi hyvä tai ainakin, että lastensuojelun pelätystä käänteisestä Midaksen kosketuksesta oli mahdollista selvitä elävänä. Lastensuojelun mannekiineiksi rekrytoituja käytettiin- ei humaanimpien palvelujärjestelmien luomiseen tai sijoitettujen oikeusturvan parantamiseen- vaan lastensuojelun ja sijaishuollon lobbaamiseen , imagonkiillotukseen ja varainhankintaan.

Kun jakkupukuasiantuntija haki asukkiensa koulutusuran ja terveydenhuollon estäneeseen sijaishuoltolaitokseen sijoittamansa nenärenkaisen "ongelmanuoren" seminaarivieraakseen ja "kokemusasiantuntijaksi " hän saattoi julistaa omaa erinomaisuuttaan tuon jalon villin avulla: 
"Emme ole pelottavia, päinvastoin. Katsokaa, miten hyviä, demokraattisia ja jalomielisiä me olemme. Me otamme asiakkaat, jopa lävistetyt joukkomme ja annamme heidän puhua. He saavat esittää kritiikkiäkin, toki vain rakentavassa hengessä." 
Lastensuojelun laittomuuksista tai sijaishuollon kaltoinkohtelukokemuksista raportointia asiantuntijoille ei nähty rakentavaksi tai tarpeelliseksi- ei liioin muutosvaateita valvonta- tai oikeusturvapuutteiden korjaamiseksi. Sellainen ei ollut positiivista ja olisi haitannut asiantuntijoiden suunnittelemia lasten massasiirtoja parempiin perheisiin pysyvästi huostaanotettaviksi.

Kokemusasiantuntijan samoin kuin käännynnäisen tehtävä oli tuottaa lahkosta pelastustarinaa, jossa on selkeä kiihdytyskaari, kiihdyttäviä ja traagisia henkilökohtaisia paljastuksia ja onnellinen loppu. 
Kokemusasiantuntijasta tuli väline, instrumentti, jonka avulla asiantuntija oikeutti oman olemassaolonsa, ammatillisen edunvalvontansa ja vallan- ja reviirinlaajennuspyrkimyksensä. Kokemusasiantuntijan avulla tietämiseensä tukehtuva ja tahrattomuuden vankilaan itsensä vanginnut asiantuntija saattoi tirkistellä toiseutta ja paheellista "maailmaa" luvallisesti ja turvallisesti oman "kunniallisuutensa" säilyttäen ja itsensä ja ihmisyytensä piilottaen.
​
Kokemusasiantuntijavillitys levisi myös sosiaalityön tutkimukseen. Kun asiakaspalautteen puuttuminen tutkimuksista ohitettiin aiemmin yhden lauseen pahoittelulla "resurssipulasta" koneisto ja sen palvelijoiksi ryhtyneet tutkijat alkoivat ottaa asiakkaiden ”kokemuksia” koristeiksi tutkimuksiinsa. Nuoret tutkijat kohtelivat isiensä ja äitiensä ikäisiä asiakkaita lähinnä elämänkoululaisina. Asiakkaiden oikeusturva-asioihin keskittyneestä kokemustiedosta ja -puheesta argumentoitiin yleisesti ja julkisesti vihapuheena ja "tarttumatautina". Asiakkailla katsottiin olevan yksinomaan ”kokemustietoa”, ei rahan ja kunnioituksen arvoista faktuaalista- tai teoriatietoa tai osaamista.

Perinteisen pullakahvipalkkion sijaan lastensuojelujärjestöihin palkattiin (todennäköisesti työllistämistuella) muutama koulutettu kokemusasiantuntijakin. Varsinaisille asiantuntijoille jouduttiin erikseen vakuuttelemaan, että kokemusasiantuntijakin voi olla älykäs ja osata kieliä ja kirjoittaa. 

Salassapito salaa vain oman asenteellisuuden

Akateemisten tutkimusten rivien välistä pystyi lukemaan, että tutkijat olivat "rohkeita" uskaltautuessaan "villien asiakkaiden" pariin ja tutkimuksissa käytettiin useita sivuja vieraalle reviirille uskaltautumisen herättämiin tuntemuksiin ja eettisiin pohdintoihin. Asiakkaat olisivat olleet valmiita julkistamaan tapauskertomuksensa omilla kasvoillaan ja nimillään mutta akateeminen maailma piti julkista avuntarpeen ja heikkouden tunnustamista niin häpeällisenä asiana, että asiakkaita piti oman etunsa nimissä holhota: heidän tunnistetietonsa piti kätkeä samaan tapaan kuin dokumenttien narkomaaneilla. Asiakkaiden tietoa ja kokemuksia pidettiin akateemisessa maailmassa "subjektiivisina" eli epä-älyllisenä ja lapsenomaisena reagointina "oikeushyvää" huostaanottojen ja riskileimojen muodossa tarjoilevien erityisosaajien erityisasiantuntemukseen. 

Asiantuntijoiden kokemukset olivat sosiaalityön tutkimuksissa automaattisesti objektiivista havainnointia - vaikka asiakkaiden elämäntilanteesta, elämänhistoriasta, kodista ja perheestä runoileva sosiaalityöntekijä oli hädin tuskin tavannut asiakkaan ja hänen perheensä. Asiantuntijoiden tiedon oletettiin kattavan kaikki tiedon lajit, vaikka asiantuntijan viimeisin kosketus alan tutkimukseen olisi tapahtunut opiskeluaikana ja faktuaalinen osaaminen olisi koostunut pääasiassa taidosta välttää oikeusviranomaisten puuttuminen omaan työhön harhaanjohtavia asiakirjoja tuottamalla.

Tiedotusvälineet julkaisivat uutisina tarkistamattomia viranomaismainoksia ja pitivät juttujensa objektiivisuuden takeena sitä, että asiakkaan kokemuksesta mitään tietämätön virallinen asiantuntija pääsi esittämään paremmintietävän kommenttinsa asiakkaan kokemukseen, kiistämään mielivaltasyytökset ja mitätöimään kertojan asiantuntijuuden, kokemuksen ja uskottavuuden. 

Kun valvomattoman lastensuojelun ja sijaishuollon epistemologiset ja eettiset puutteet alkoivat paljastua, lastensuojelun laatusuositustyöryhmä julisti ikäänkuin kädenojennuksena asiakkaille, "että kaikki tieto ei asu viranomaisessa."
Sosiaalipalveluiden kehittämishankkeissa asiakasosallisuus ja kokemusasiantuntijatieto typistyi tokenismiin ja asiakkaiden kohteluun sosiaalityöntekijöiden ja tutkijoiden omissa meritoitumisprosesseissa hyödynnettävänä datavarastona ilman todellista osallisuutta palvelujen suunnittelussa, toteutuksessa tai arvioinnissa. 

Asiakkaan "kuulemisesta" tuli samanlainen orwellilainen uusiokäsite kuin voimavaralähtöisestä vuorovaikutuksesta, joka olikin urkintaa tai lapsen edusta, joka osoittautui sijaishuollon edunvalvonnaksi.
"Asiakkaan kuulemisessa " kuulemista ja ymmärtämistä suorittava sosiaalityöntekijä oli jo päättänyt etukäteen mielessään, mitä toinen yrittää sanoa, että toisella on "ongelma", mikä toisen "ongelma" on ja mitä sen "hoitamiseksi" tarvitaan. Lopputuotoksessa eli lausunnossa sosiaalityöntekijän monologi kirjattiin dialogiksi. 
Tarkoitus ei ollut aidosti kuulla vaan esittää, suorittaa kuuleminen, myydä asiakkaalle ja yleisölle kuulemisen vaikutelma , kuulemisen ja vastavuoroisuuden illuusio. Lastensuojelussa kuulemisestakin tuli tuotteistettua ja menetelmällistettyä puuttumista, vain yksi "puuttumisen" tekniikka. 

Sosiaalihuollon tiedonhallintauudistuksesta puuttuva asiakasnäkökulma ja oikeusturvanäkökohdat ratkaistiin sillä, että potentiaalisesti kriittiset asiakkaat suljettiin ulos prosessista; kehittämisseminaareihin pääsivät aloituksen jälkeen vain päättäjät. LAPE- hankkeeseen kelpuutettiin peräti yksi ( 1 kpl) kokemusasiantuntija, koska hankeraportin mukaan "lasten, nuorten ja perheiden kokemusasiantuntemus ja osallisuus ovat hankkeessa keskeisellä sijalla". 
​
Muutoksia vai muutospaineita neutraloivaa retoriikkaa, tokenismia ja imagonkiillotusta?

Asiakasosallisuuden käsitteestä sosiaalipalvelujen kehittämisessä tuli varhaista puuttumista vastaava notkea ameeba, joka voitiin kääntää palvelemaan hyvin erilaisia, jopa vastakkaisia tarkoituksia ja päämääriä; niin asiakkaiden mukaanottoa kuin syrjäyttämistä, niin yhteisöjen vahvistamista kuin yksilöpsykopatologisointia.

​Lukija voi ihmetellä miksi preesens on kääntynyt imperfektiksi, kuvattuja asioitahan tapahtuu parhaillaan.
Kirjoittamalla nykyisyydestä menneessä aikamuodossa toivomme alentuvien asenteiden viimeinkin jäävän historiaan.

Aito osallisuus on jotakin muuta kuin näytöksiä ja osallisuuspuhetta- se on materiaalisia, sosiaalisia, psykologisia ja toiminnallisia resursseja ja strategioita. Asiakasosallisuus edellyttää tarkkaa ja eriteltyä lainsäädäntöä ja operationaalistettavia velvoitteita ja ohjeistusta marginalisoitujen yhdenvertaisuuden konkretisoimiseksi.

Asiantuntijuuden nousuhumalasta ei voi myöskään raitistua suoraan asiakaspalvelijaksi ilman moraalista inventaariota. Utopististen palveluihanteiden ja muutaman kokemusasiantuntijan vilauttamisen sijaan lastensuojelun hankkeissa pitäisi kartoittaa perheille aiheutetut vahingot, pyrkiä korjaamaan ja hyvittämään ne ja taata, ettei lisävahinkoja tule tai ettei lisävahingoista ja ihmisoikeusloukkauksista ainakaan palkita. 

Kokemusasiantuntijuus ja asiakasosallisuus eivät saa typistyä pelkäksi puheeksi tai laajemmat muutospaineet neutraloivaksi sosiaalityöntekijöiden tokenismiksi, seminaariviihteeksi tai keskinäiseksi selkääntaputteluksi.

Olemme Lokakuun liikkeessä pohtineet näyttäytyvätkö lastensuojeluseminaarien kokemusasiantuntijanäytökset sosiaalityötekijöiden käytössä voimavarana vai likakaivona. Nykyistä ammatillisuusihannetta ylläpitävänä voimavarana näytökset toimivat, kun niissä voi ikäänkuin anonyyminä ja puolueettomana tarkkailijana, oman ihmisyytensä ja haavoittuvuutensa salaten esittää itselle tärkeistä aiheista kommentteja ja saada itselle tärkeää tunnustusta ja vertaistukea.

Likaviemäri-näkökulmaa kuvastavat taas viestinnän välineellisyys ja asiantuntijuuden nousuhumalassa laaditut ja usein hyvinkin epäselvät ja yksipuoliset kuvaukset tapahtumista. Räikeä huoli- ja riskipuheena realisoituva asenteellisuus ja asiakkaiden tiedon typistäminen pelkäksi kokemuksellisuudeksi voi myös masentaa kriittisiä kuulijoita. Toisaalta näilläkin on oma tehtävänsä. Kokemusasiantuntijuuden mahdollistavana sugar mamana esiintyminen voi olla hyvin puhdistava ja vapauttava kokemus kunnallisessa lastensuojelutyössä ryvettyneelle moninkertaiselle perusturvarikolliselle. Se toiminee myös sosiaalityön imagonkiillottamisena, jota pidetään nykyisin rakenteellisena sosiaalityönä. Sosiaalityöntekijöiden vertaisviestinnälle ja -tuelle on kaikessa välineellisyydessään ja viihteellisyydessäänkin selkeä tilaus.

Lue myös: 

​
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/dialogisuus-lastensuojelun-laatusuositusprosessissa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/haluaako-sosiaalityo-rakentaa-vai-purkaa-hakkeja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsi-ja-perhepalvelujen-muutosohjelma-ei-puutu-ydinongelmaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tue-lapsia-ja-perheita-ala-lapsibisnesta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-2
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-ii-lastensuojelujarjestot-bisneksen-syrjassa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-1-rorschach
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-2-mim
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-3-lapsilahtoiset-valineet-vuorovaikutuksen-vahvistamiseksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-4-haastattelu
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/perhekuntoutuksen-lyhyt-oppimaara
http://www.lokakuunliike.com/henri-auteron-blogi/sentican-huostaporvarit-ja-veroparatiisityypit

Keroputaan malli pähkinänkuoressa: 1) välitön apu kriisissä, 2) sosiaalisen verkoston näkökulma hoitoratkaisuissa, 3) joustavuus ja liikkuvuus, 4) työntekijöiden vastuullisuus, 5) työn psykologisen jatkuvuuden turvaaminen, 6) epävarmuuden sietäminen ja 7) dialogisuus keskustelun muotona.

Torniossa on puhelinnumero, johon saa soittaa milloin vain. Siihen vastaa hoitaja, joka ei koskaan sano, että soititte väärään aikaan. Hoitaja kuuntelee, mitä asiaa soittajalla on. Numero on Keroputaan sairaalan päivystävän sairaanhoitajan.

– Se millä lailla teemme tätä työtä, näkyy myös jollain tapaa meidän henkilökohtaisessa elämässämme. Tämä on enemmän ajattelutapa tai maailmankatsomus kuin joku malli, jota me toteutamme, Keroputaan sairaalan vastaava psykologi Markku Sutela toteaa.

Keroputaalla kynnys ottaa yhteyttä on haluttu pitää matalana. "Minkäänlaista lähetettä ei tarvita, vaan puhelinsoitto riittää. Puhelin on päällä ympäri vuorokauden, ja siihen vastaa aina koulutettu hoitotyöntekijä.
– Koskaan ei sanota ihmiselle, että nyt soitit väärään paikkaan. Ensimmäisestä puhelusta eteenpäin meidän tehtävämme on selvittää, millaista apua ihminen tarvitsee, Sutela korostaa.
– Yksi tärkeimmistä perusperiaatteistamme onkin se, että mitä nopeammin ja mitä varhaisemmassa vaiheessa pääsemme puhumaan ja ratkomaan ongelmia yhdessä ihmisten kanssa, sitä paremmat ovat tulokset ja sitä nopeammin tulee toipumista.

Vastaavan psykologin mukaan työn toinen perusperiaate on liikkuvuus ja joustavuus. Keroputaan työntekijät ovat valmiita lähtemään liikkeelle ja tapaamaan ihmisiä heidän omassa ympäristössään: kodeissa, kouluissa tai vaikkapa kahviloissa – siellä, missä ihmisille tuntuu hyvältä tavata.

– On myös oleellista ottaa ongelmissa olevalle ihmiselle tärkeät ihmiset mukaan niin pian kuin mahdollista. Ei niin, että etsisimme, kenestä ihmisen vaikeudet johtuvat, vaan ajattelemme, että lähipiiri on korvaamaton voimavara ja yhteistyökumppani. He tuntevat oman elämänsä ja sen ongelmissa olevan potilaan elämän aivan eri tavalla, kuin me voimme koskaan tuntea, Sutela korostaa.

Ei paketti, vaan prosessi

Keroputaan sairaalan toimintatavat ovat herättäneet laajasti kiinnostusta niin Suomen rajojen sisä- kuin ulkopuolellakin. Vierailijoita muista psykiatrisista sairaaloista käy lähes jatkuvana virtana.
– Kokonaisuuden siirron muualle tekee ongelmalliseksi kuitenkin se, ettei kyseessä ole paketti, vaan prosessi. Kaikki tämä on alkanut kehittyä jo 1980-luvulla ja kehittyy edelleen, on rakentunut tähän ympäristöön ja näihin olosuhteisiin. Mutta nämä perusperiaatteet ovat kyllä mielestäni omaksuttavissa minne tahansa, Markku Sutela pohtii.

Keroputaalla lähestytään samalla lähestymistavalla kaikkia ongelmia:
– Lähdemme liikkeelle samalta pohjalta, olipa kyseessä sitten masennus tai psykoottinen oireilu tai tämmöiset elämisen ongelmat kuten akuutit kriisit elämässä, joihin ei välttämättä liity mitään psykiatrista oireilua. Lähtökohtamme on suunnitella yhdessä tarpeenmukainen hoito ihmiselle hänen ainutlaatuiseen ongelmaansa.

Kaikki ne hoitomuodot, mitä muissakin psykiatrisissa sairaaloissa on, löytyvät Sutelan mukaan myös Keroputaalta.
– Pyrimme kuitenkin siihen, etteivät mitkään hoitomuodot tulisi ulkoapäin pudotettuna ihmiselle, vaan ne tulisivat yhdessä harkiten. Mietimme, mikä niissä on hyväksi, millaisia tuloksia niillä toivotaan olevan ja mitä ihminen itse ajattelee niistä jutuista.
Asiat pyritään myös pitämään auki niin pitkään kuin se on mahdollista:
– Niin kauan, että ymmärrämme jollain lailla yhdessä sitä, mistä asiassa on kaikkien kannalta kysymys, Markku Sutela korostaa.

Keskustelua ihmisten kanssa

– Olemme tavallaan kaikupintana potilaalle. Kun kuulen potilaan tai hänen perheensä kertovan omasta elämästään, puhumme aina yhdessä, millaisia ajatuksia tai kokemuksia se minussa ja työparissani herättää. Luulen, että se on se juttu, joka on ehkä vaikea aloittaa ja joka vaatii paljon rohkeutta itseltä ja tukea työkavereilta. Että minä lähden puhumaan paitsi psykologina, myös Markkuna, isänä, aviomiehenä, vanhempieni poikana ja veljenä, Sutela pohdiskelee.

Keroputaalla keskustellaan tietyllä tavalla, tietyistä asioista ja tietyissä ympäristöissä.
– Me keskustelemme ihmisten kanssa, paino sanalla kanssa. Ei niin, että me puhumme ihmisille, vaan me puhumme ihmisten kanssa, yhdessä. Se on ainakin minulle tosi tärkeä juttu omassa työssäni ja omassa olemisessani täällä, Markku Sutela toteaa".

Dialogin uranuurtaja professori Jaakko Seikkula on ollut kehittämässä avointen dialogien l. Keroputaan hoitomallia." Kun hoitokokouksiin kutsuttiin perheet mukaan, he olivat aktiivisia ja kaikki oli avointa ja läpinäkyvää, mutta henkilökunnan ajattelutapa oli edelleen vanha: terapeutti muuttaa perhettä. Kun läheiset eivät suostuneet tyytymään vastaanottajan rooliin, seurasi tragikoomisia hoidollisia tilanteita, jotka Seikkula rinnastaa Bahtinin Dostojevski-analyysiin: romaanihahmot tietävät toisistaan enemmän kuin kirjailija itse.

Seikkula huomasi, että ”me emme voineet kontrolloida hoitoprosessia suunnitelmillamme ja päätöksillämme, meidän oli pyrittävä dialogiin. Tämä havainto oli tuskallinen, koska se merkitsi myös hoitajien kontrollin tunteen menettämistä".

Seikkula pitääkin hoitomallin toteutumisen edellytyksenä koko henkilökunnan hyvää ammattitaitoa.
​Positiivinen muutos alkaa tapahtua usein, kun työntekijät alkavat muuttua eikä välttämättä siitä, että potilaat seuraavat henkilökunnan tekemää hoitosuunnitelmaa.

Seikkulan mukaan erilaiset pinttymät ovat vallankäytön tapoja. Tyypillisiä ovat esimerkiksi asenteet: ”näin on aina tehty” tai ”kyllä me tiedetään, miten pitää tehdä” tai ”ei tietenkään voi tehdä niin”. Näissä tilanteissa tarvitaan uskallusta kysyä, miten niin ei voi. 

-Dialogi voi avata myös vaihtoehtoja organisoida ja tehdä työ uudella tavalla. Dialogissa tulee käyttöön paljon sellaisia voimavaroja, joita aiemmin ei ole löydetty: luovia, inspiroivia ja reflektiivisiä voimavaroja. Mitä enemmän ollaan päämääräsuuntautuneita, sitä kapeampaa on tarkkaavaisuus, fokus ja kuuntelu. Dialogisissa kohtaamisissa löytyy luovia mahdollisuuksia. Dialogin myötä voi lisääntyä kunnioitus erilaisia elämässä olemisen tapoja kohtaan.
​
Keroputaan mallista apua lastensuojeluun?

Nykyinen lastensuojelu on irvikuva Keroputaan mallista. Huddersfieldin yliopiston sosiaalityön professori Brigid Featherstonen mukaan sosiaalityöstä on tullut kirjaimellisesti epähumaania. Featherstone väittää, että markkinaperustainen neo-liberalismi, seulauskulttuuri ja riskiregiimiin perustuva lastensuojelun malli ovat puristaneet pois humaanin sosiaalityön mahdollisuudet.

Myös professori Kate Morris arvostelee sitä, että lastensuojelu kohdistaa resurssien sijaan köyhiin ja erilaisiin perheisiin turhia riskiseulauksia ja -tutkimuksia. Morris arvostelee sosiaalityöntekijöiden tapaa kerrata ongelmia, rikkoa perheitä, tehdä liittoutumia ja osittaisia sitoumuksia ja syyllistää perheitä suunnitelmiensa epäonnistuneesta toimeenpanosta. Hän pohtii toimivatko sosiaalityöntekijät hyvistä aikomuksistaan huolimatta muutosten estäjinä kyvyttömyydessään irroittautua käsityksistään ja toimintamalleistaan ja aloittaa puhtaalta pöydältä.

Suomalaiseen sosiaalipalvelujärjestelmään on iskostunut amerikkalainen tosi- tv-sarjojen ja huumesodan riskiajattelu ja asiakastyötä hallitsee riskiregiimi (riski- ja huolipuhe ja varhainen puuttuminen). Sosiaalihuollon ”kehittäjät” ponnistelevat saadakseen asiakkaiden jokaisen ohimenneen ongelman ja virheen rekisteröidyksi ja ”sosiaalirikosrekistereistä”- toisin kuin varsinaisista rikosrekistereistä- ikuisia. Moniammatillista yhteistyötä ei tehdä aina asiakkaan auttamiseksi vaan oman edun, vallan ja reviirin varmistamiseksi. Ammatillisuuden nimissä haetaan ja korostetaan etäisyyttä asiakkaisiin. Yhteistä ihmisyyttä ei tunnusteta eikä jaeta. Koulutusten ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein. Huono- osaisia asiakkaita syrjäytetään hartiavoimin.

Sosiaalityön asiantuntijat haluavat puhua vain toisille asiantuntijoille- asiakkuuksien välityksellä. Päätökset ja selvitykset tehdään omien asiantuntijoiden näkemyksiin turvauten- usein lapsia ja vanhempia tapaamatta. Poislähettämisen kulttuuriin nojaavassa lastensuojelussa avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja ja työaika kuluu sijaishuollon kanssa työskennellessä. Asiakasosallisuus ja -lähtöisyys samoin kuin dialogisuus typistyy sanahelinäksi, jota ei aiotakaan toteuttaa. Avuksi kutsuttu toiminta tarkoittaa elävien yhteyksien katkaisua; asiakkaiden suhteiden, verkostojen ja voimavarojen tuhoamista ja asiakkaiden arviointeja ja siirtelyä laitoksesta toiseen. 

Lastensuojelussa asiakas jääkin usein (HuosTa- tutkimuksen mukaan 70% ei saa tarvitsemaansa palvelua) vaille tarvitsemaansa apua ja hänen ongelmansa pahenee. 

Asennemuutos ei maksa mitään

Tarvitaanko Keroputaan mallin omaksumiseen lastensuojeluun dosentti Rimpelän suosittelema vallankumous ja vanhojen järjestelmien räjäyttäminen vai riittäisikö pelkkä asennemuutos?

Psykiatrian erikoislääkäri, kouluttaja Ben Furman antaa joitakin vastauksia haastateltuaan kansainvälisesti tunnettua sosiaalityöntekijää Andrew Turnelia, joka on toinen Signs of safety -mallin kehittäjistä. Menetelmän tavoitteena on saada nykyisen virkamieslähtöisen lastensuojelutyön keskiöön perhe, lapsi sekä aito vuorovaikutus.

Signs of safety -menetelmässä käytetään joitakin ratkaisukeskeisen terapian ideoita, kuten neljää avainkysymystä: "Mikä on huolenaihe? Mitkä asiat toimivat hyvin? Mitkä vaativat muutosta? Missä mennään nyt asteikolla 0–10?"

Mallin toivotaan tuovan selkeyttä siihen, mistä viranomaiset ovat huolissaan, sekä konkreettiset vaatimukset, mitä pitää kotona tapahtua, jotta lapsen voidaan katsoa olevan turvassa. Tämä olisi tärkeää toteuttaa myös Suomessa, jossa vanhemmille ei usein kerrota viranomaisten huolenaihetta, huostaanoton syytä tai sitä, mitä heidän pitäisi tehdä, jotta lapset voisivat tulla kotiin. 
Miten vanhemmat ylipäänsä voisivat "kuntoutua" ongelmista, joita sosiaaliviranomaiset ovat salaa määritelleet heillä olevan, mutta joita he itse tai kukaan muu ei ole havainnut?
 
Andrew mainitsee neljä asiaa lastensuojelun tulosten ja vuorovaikutuksen parantamiseksi: 

1) Työntekijän rehellisyys 


2) ja kyky kuulla asiakasta,


3) sekä asiakkaan mahdollisuus vaikuttaa päätöksen tekoon 


4) ja saada selkeä kuva muutosvaatimuksista. 

Myös MTKL:n MDFT( Multidimensional Family Therapy) toimii täsmälleen päinvastoin kuin nykyinen lastensuojelun moniammatillinen työskentelymalli, jossa lasta seulotaan moniammatillisen auttaja-armeijan voimin eri toimistoissa huostaanottoperusteen löytämiseksi ja vanhemmat jätetään ilman apua. 

MDFT-mallissa lasta hoidetaan omassa kodissaan osana perhettään ja koko perhettä hoidetaan yhdessä yhden ainoan työntekijän voimin. 

Yhteisen ihmisyyden tunnistamisen ja jakamisen kautta tullutta empatiaa, dialogia, avoimuutta tai vastuullisuutta ei aina tarvitse akateemistaa, menetelmällistää tai tuotteistaa. Kunnioittava asenne avunpyytäjää kohtaan ja rohkeus ajatella ja toimia toisin on jo hyvä alku.

Perheiden syrjäyttäminen tulee kalliiksi

Kehitysyhteistyössäkin tulokselliseksi havaitun periatteen; lasten auttamisen osana perhettään ja luonnollista lähiyhteisöään soisi viimein leviävän lastensuojeluunkin.

Muutos ei tule tapahtumaan ilman kansalaisten painostusta – ja lastensuojelun päättömyyksillä rahastavien viranhaltijoiden, järjestöjen ja yritysten vastustusta. 

Lastensuojelu, samoin kuin kehitysyhteistyö, on myös ennalta ehkäisevää turvallisuuspolitiikkaa. 

Lapset ja perheet eivät voi odottaa apua loputtomiin. Heitteille jättäminen ei ole ilmaista. Jollei makseta tänään, niin tulevaisuudessa aivan varmasti. Korkojen kanssa.

http://www.finfamiep.fi/uploads/avoin%20dialogi%20omaiset%20seinäjoki20032014.pdf 

Lue myös: 
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/dialogisuus-lastensuojelun-laatusuositusprosessissa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/haluaako-sosiaalityo-rakentaa-vai-purkaa-hakkeja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsi-ja-perhepalvelujen-muutosohjelma-ei-puutu-ydinongelmaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tue-lapsia-ja-perheita-ala-lapsibisnesta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-2
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-ii-lastensuojelujarjestot-bisneksen-syrjassa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-1-rorschach
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-2-mim
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-3-lapsilahtoiset-valineet-vuorovaikutuksen-vahvistamiseksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-4-haastattelu
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/perhekuntoutuksen-lyhyt-oppimaara
http://www.lokakuunliike.com/henri-auteron-blogi/sentican-huostaporvarit-ja-veroparatiisityypit

Lastensuojelun yleisin tutkimusmenetelmä, jossa tapahtuu myös eniten virheitä lienee haastattelu. Esimerkiksi väkivaltaepäilyn alkukartoitukseen kuuluu aina haastattelu. Todennäköisyys näytön tuhoutumiseen ja virheellisiin tulkintoihin, jopa väärään tuomioon on suuri mikäli lasta pääsee haastattelemaan vaikkapa pikkukaupungin usein osaamaton lastenpsykiatri, perheneuvolapsykologi, sosiaalityöntekijä tai poliisi. Vanhempien kannattaakin vaatia haastattelut ja tutkimukset tehtäviksi aina isojen kaupunkien yksiköissä, joissa on oikeuspsykiatrista osaamista ja kokemusta haastatteluista.

Koska lastensuojelun tutkimusmenetelmät eivät yleensä ole tieteellisesti päteviä, tutkimusten suorittajilta puuttuu usein tarvittava ammattitaito ja tutkimusten tulokset ovat tulkinnanvaraisia, suosittelemme AINA taltioimaan tutkimukset, ottamaan niihin mukaan tukihenkilön ja oikaisemaan haastatteluista tehtyjen kirjausten virheet välittömästi. Jos lapsenne epäillään joutuneen väkivallan uhriksi on äärimmäisen tärkeää rikoksen näytön ja lapsenne hyvinvoinnin ja oikeusturvan kannalta, että hän pääsee nopeasti asianmukaisiin tutkimuksiin, joissa on ammattitaitoinen haastattelija.

Tässä sosiaalipsykologi Anu Suomelan kuvaus "Nikon" haastattelusta: 

"Lapsen haastattelujen keskeinen elementti oli haastattelijan etukäteistieto siitä, millaiset vastaukset hän hyväksyy. Hänellä oli siis voimakas ennakko-olettama ja vakuuttuneisuus insestin tapahtumisesta. Rikosprosessissa hänen haastattelunauhoituksiaan oli 18 tuntia, loput olivat kadonneet. Psykiatrin kanssa tekemäänsä lausuntoon haastattelija kirjasi vakuuttuneisuutensa hyväksikäytön tapahtumisesta, vaikka Niko ei nauhoitusten analyysin perusteella tuottanut mitään varmennusta asiasta, vaan kiisti sen. Lausunnossa tukeuduttiin vähäisiinkin viitteisiin, jotka oli mahdollista tulkita todisteeksi hyväksikäytöstä.

Onnetonta kyllä haastattelija oli ruotsinkielinen ja nimeltään May. Poika tuli haastatteluissa vihaiseksi ja soitti leikkipuhelimella isälleen pyytäen häntä tulemaan vetämään Mayta turpaan, minkä psykologi tulkitsi merkityksessä ”maitoa turpaan” eli kyse oli oraaliseksistä. Ei riittänyt, että isää syytettiin, vaan myös Nikon alaikäisen veljen ja äidin väitettiin olleen mukana pojan raiskaamisessa. Terveydenhuoltohenkilöstön näkemyksen mukaan kyseessä oli sukupolvia kestänyt insesti, eli myös isoisä oli syyllinen. Kukaan henkilökunnasta ei tosin ollut tavannut häntä -- eikä edes halunnut tavata.

Niko kävi kolme vuotta lasten psykoanalyysiin erikoistuneen terapeutin vastaanotolla kahdesti viikossa. Oikeudessa analyytikko esitti vakuuttuneisuutensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän perusti käsityksensä pojan uniin ja piirroksiin. Piirroksissa oli tikareita ja ampuma-aseita, jotka terapeutin mielestä olivat fallos-symboleita. Poika oli unista kertoessaan liittänyt yhteen pyllyn ja sammakon, mistä analyytikko päätteli anaaliyhdynnän tapahtuneen. Hänen käsityksensä mukaan molemmat vanhemmat ja tuolloin 15-vuotias isoveli pukeutuivat illan tullen reiällisiin kummitusvaatteisiin ja yksissä tuumin raiskasivat poikaa tämän ruumiinaukkoihin.

Vaikka isä oli vapautettu syytteistä, lastensuojeluviranomaiset esittivät kirjelmässään lääninoikeudelle, että isän ja myös äidin tuli tunnustaa, mitä he olivat lapselle tehneet, ja ottaa vastuu tekemisistään. Koska lapsella oli realiteettien taju tallella, häntä ei saanut asettaa tilanteeseen, jossa hän joutuisi kieltämään todellisuuden. Lapsi voitaisiin kotiuttaa vasta kun myöntämisen prosessi vanhemmissa alkaisi.

Tapaukseen liittyy lukuisia kuriositeetteja, kuten se, että Stakesin (nykyinen THL) asiantuntija päätteli papereiden perusteella insestin tapahtuneen. Hänen lausuntonsa mukaan isä oli koko tutkinnan ajan käyttäytynyt syyttömän tavoin, mutta koska hän oli mestaruustason shakinpelaaja, hän kykeni ennakoimaan tulevat siirrot. Ilmeisesti tämä tieto vakuutti asiantuntijan insestistä.

Lapsen haastatteluista teki lausekohtaisen, satoja sivuja käsittävän oikeuspsykologisen analyysin ruotsalainen oikeuspsykologi Lena Hellblom Sjögren. Hänen kysymyksensä oli: ”Hjälpte hjälparna Niko?” Lopputulema on, että mitkään viranomaisten toimet eivät auttaneet vaan päinvastoin vaaransivat pojan terveen kehityksen ja ihmissuhteet. Poikaa tutkineet psykologit ja psykiatrit eivät pystyneet ennakko-olettamansa vuoksi kuuntelemaan ja analysoimaan, mitä poika itse sanoi". 

Nikon isän ja äidin mukaan "otimme avioeron, insestistä epäilty isä muutti pois; lojaalina hänelle lähti mukana vanhempi poikamme. Näin siis ohimennen pirstottiin koko perheemme, mutta Niko ei suinkaan päässytkään kotiin, sillä äitihän ei uskonut koko syytettä. Perheneuvola jatkoi jankutustaan: "Mikäli äiti tulevaisuudessa ... pystyy ottamaan huomioon insestin kokeneen Nikon tarpeet adekvaatisti, sijoituksen tarpeellisuutta pitäisi arvioida uudelleen."
Hovioikeuden vapauttava tuomio oli hoitomafialle yhdentekevä, huostaanotto jatkui aina vain. Vasta kolmen ja puolen vuoden taistelun jälkeen poika pääsi kotiin kesäkuun alussa 1994.
Painajainen ei kuitenkaan ole vielä ohi, emmekä ole ainoita. Tilanne kentällä on valtakunnallisesti kammottava - Fredrik Almqvist ei tunnu tietävän sitä väittäessään, että "koulutus on tuottanut tulosta". Saamme jatkuvasti kuulla insestiepäilytapauksista ympäri Suomea, joista räikeimmissä lapsi uhataan ottaa suoraan synnytyslaitokselta huostaan, koska perheen vanhemman lapsen seksuaalista koskemattomuutta on väitetty loukatun. Vastasyntynytkin olisi siis heti vaarassa, joten pakkohuostaanotto on tarpeen, vaikka ei ole mitään toteen näytettyä evidenssiä insestistä ollut olemassa.
Minkälaisessa maassa me elämme? Kuinka monta syytöntä mutta insestistä epäiltyä odottaa tuomiotaan tai jo istuu sitä tarmokkaan psykologin "tutkimusten" tuloksena? Onko luulosta tullut tiedon väärtti?"

Suomela muistuttaa, etteivät viranomaiset välttämättä manipuloi lapsia tahallaan. Suomessa ei vain ole ollut koulutusta lapsen haastatteluun ja oppeja on hankittu sellaisilta ”guruilta” kuin Tillman Fürnis ja Arnon Bentovim, joiden menetelmien tuhot on todettu monessa Euroopan maassa. Heidän lähtökohtanaan on hyväksikäytön ennakko-olettama. Sellaisena vaikuttavat laajalle levinneet käsitykset siitä, että lapset vaikenevat, koska häpeävät tai heitä on uhkailtu, tai että he repressoivat, eli ”lukitsevat” tuskalliset muistonsa. Nämä lähtökohdat ovat jopa vaarallisia, koska haastattelijat saattavat painostaa ja johdatella lasta, kerrata kysymyksiä, tulkita ilmeitä, eleitä, ja oireita. Apuna saatetaan käyttää tukihenkilöä ja pyytää lasta kertomaan saman, mitä hän on tälle kertonut. Eli varmennetaan ennakkotietoja, joita esim. huolto- ja tapaamiskiistaa käyvä äiti on esittänyt, jopa siten, että äiti vastaa ja lapsen nyökkäykset tai ”juu” ja ”ei” -vastaukset otetaan kertomuksen varmennuksina. Tällä menettelyllä saatetaan pilata mahdollisen rikoksen näyttö".

Muistitutkija Elisabeth Loftuksen mukaan analyysit sadoista tapauksista, joissa potilaat oli ohjattu vääriin uskomuksiin esim. että he olivat vuosia olleet satanististen rituaalien pahoinpitelyn uhreja, tai että avaruusolennot olivat siepanneet heidät, osoittavat, että johdattelu on perusongelma näiden uskomusten syntymisessä (McNally, 2003).
Aggressiiviset pyrkimykset paljastaa oletettuja traumojen muistoja voivat johtaa vääriin muistikuviin ja kertomuksiin. Kritiikitön traumakertomusten hyväksyminen voi vahingoittaa väärin uhriksi nimettyä, ja vielä surullisempaa on että tällöin voidaan mitätöidä aitojen uhrien kokemukset.
Stakes (nykyinen THL) antoi vuonna 2003 uudet, oikeuspsykologiseen tutkimusperinteeseen perustuvat ohjeet lapsen seksuaalisen hyväksikäytön selvittämiseksi. Sosiaalipsykologi Anu Suomelan mukaan niitä ei ole kaikissa tutkimusyksiköissä ymmärretty ja noudatettu. "Vaikka lasten haastattelut on keskitetty keskussairaaloihin, haastattelut tehdään aikaisemmilla hoitotyön metodeilla.
Suomela väittää, että haastattelijat tekevät edelleen samat johdatteluvirheet, joihin syyllistyttiin jo 1980-luvun alussa McMartinissa ja lukuisissa muissa skandaaleissa. Näin oikeustapauksen keskeisin todistelumateriaali eli lapsen omat havainnot jäävät selvittämättä. Se ei kuitenkaan näytä estävän tuomitsemista".

Finnilä- Tuohimaa: Auerin lasten haastattelut tehtiin väärin

Anneli Auerin lasten haastattelut ovat kammottava esimerkki siitä, ettei lasten haastatteluohjeita ole vieläkään sisäistetty vaan haastatteluissa voidaan esteettä tehdä samat virheet, jotka johtivat useisiin skandaaleihin 1990- luvulla. 
Lasten oikeuspsykologisiin haastatteluihin perehtynyt tohtori Katarina Finnilä-Tuohimaa piti Anneli Auerin lasten videopuhutteluja täysin väärin tehtyinä.
Auerin murhaepäily perustuu isolta osalta syksyllä 2009 tehtyihin lasten puhutteluihin, joiden taso on puolustuksen todistajaksi kutsuman Finnilä-Tuohimaan mukaan "ehdottoman heikko". Ne on tehty vastoin Suomessa voimassa olevia suosituksia.
- Haastattelevalta poliisilta katoaa neutraalisuus kokonaan. Hän esittää hyvin paljon omia kokemuksiaan, pyrkii lapsen kaveriksi. Silloin lapsen miellyttämisen tarve korostuu tai käy päinvastoin, vaikuttaa siihen mitä lapsi uskaltaa tai rohkenee kertoa, Finnilä-Tuohimaa sanoi oikeudessa.
- Kysymykset ovat hyvin, hyvin johdattelevia. Tässähän suorastaan luetaan ääneen esitutkintapöytäkirjoista vielä niin, että esitetään varmoina tietoina.
- Painostaminen ja vahva hyökkäävä asenne näkyy myös. Lasta kohdellaan ikään kuin hän valehtelisi. Ei oteta huomioon, miten ihmisen muisti toimii tällaisessa tilanteessa.
- Jos lapsi näkee kuolleen isänsä, eikä juuri silloin huomaa mitä äiti tekee, niin se ei kerro oikeastaan mitään siitä, mitä siellä tapahtui. "Epäolennaisuudet" jäävät unholaan.

Haastattelijat ovat Finnilä-Tuohimaan mukaan vuoroin kaveria, vuoroin painostavia.
- Tämän tyyppistä on tuotu esiin mind control - suomeksi aivopesututkimuksissa. Se on myös aikuiselle hyvin hämmentävää.
Finnilä-Tuohimaa lyttäsi täysin syyttäjän psykologiasiantuntijoiden lausunnot. Niiden antajat ovat psykologi Pirkko Lahti ja poliisipsykologi Lasse Nurmi. Finnilä-Tuohimaan mukaan Lahden ja Nurmen lausunnot vaikuttavat pikemminkin ennakko-oletuksiin perustuvilta mielipiteiltä kuin tieteelliseen tutkimukseen perustuvilta asiantuntijalausunnoilta. Finnilä-Tuohimaan mukaan lausunnot vilisevät johdattelevuuksia, ristiriitoja ja asiavirheitä.

​Toimittaja Mikko Niskasaaren mukaan "uusi aineisto, jolla syyttäjät vuonna 2011 hakivat valituslupaa ja saivat KKO:n palauttamaan jutun, oli Auerin nuorimpien lasten kesällä ja alkusyksystä 2011 sijaishuollossa tuottamat kertomukset ensin äidin väkivaltaisuudesta ja sitten seksuaalirikoksista. Ne tarjoiltiin juuri tässä järjestyksessä.

Murhajutun II-kierroksella kuultiin todistajina Auerin vanhinta tytärtä ja olisi haluttu kuulla myös tämän kaksi vuotta nuorempaa veljeä, joka prosessin aikana ehti täyttää 15 vuotta. Poika käytti oikeuttaan kieltäytyä todistamasta, mutta oikeudenkäynnin todistusaineistoon otettiin hänen oikeuspsykologiset kuulemisensa vuodelta 2011. Poika oli murhan aikaan 7-vuotias. Vuosi rikoksen jälkeen (2007) hän kertoi olleensa surman aikaan sängyssä, kuulleensa samanlaisia ääniä samaan tapaan kuin äiti ja sisko kertoivat. Tuo hänen kertomansa täsmäsi myös tekniseen tutkintaan.


Sijaisperheen inhoamasta kasvattityttärestä syyllinen?

"Vuonna 2011 poika kertoi äidin ja isosiskon - joka murhan aikaan oli 9-vuotias - tappaneen yksissä tuumin Jukka Lahden. He olivat jopa harjoitelleet sitä etukäteen. Murhayönä äiti meni ulos rikkomaan makuuhuoneen ulko-oven ikkunaa, ja poika kuuli (sic!) kuinka sisko otti veitsen ja meni lyömään sillä isää. Sen jälkeen äiti ja tytär leikkivät nauhurilla, eli tekaisivat hätäkeskusnauhaan taustaäänen. Murhaa varten äiti ja tytär olivat valmistaneet ruskeista pyyhkeistä kilvet, joilla he suojautuivat isästä lentävältä vereltä.
"Ruskea pyyhe" tulee siitä, että rikospaikalta löytyi ruskeita kuituja, joille ei Auerin ja Lahden tekstiilivarastoista löytynyt lähdettä. Ei tutkinnassa löytynyt kyllä kilpiäkään.

Tarinaan ei uskonut lainkaan Vaasan HO. Se käy tunnollisesti läpi pojan kertomuksen ja osoittaa miksei se voi olla totta. Paitsi, että on jo lähtökohtaisesti epäuskottavan rajoilla, jotta 9-vuotias tappaisi veitsellä isänsä, yhdessä äitinsä kanssa, pojan kertomus ei lainkaan sopinut tekniseen tutkintaan. 

Oikeudenkäynnissä katsottiin myös nuorimpien lasten, murhahetkellä alle 3 ja noin 4-vuotiaiden lasten oikeuspsykologiset haastattelut. Ne ovat pitkälle pojan kertomuksen toisintoa, eikä HO pitänyt myöskään niitä uskottavina.

Sen sijaan HO piti uskottavana Auerin vanhimman tytön todistusta, jonka hän esitti myös salissa. Oleellista on, että HO piti kertomusta aitona ja tytön itsenäisiin havaintoihin perustuvana. Se on myös pysynyt samana, vaikka poliisi syksyllä 2009 hyvin härskisti painosti tyttöä muuttamaan kertomustaan".

10 vuoden vankeustuomio väärin tehdyn haastattelun perusteella

"Juuri tuo sama, Vaasan HO:n nyt hylkäämä murhafantasia käynnisti seksuaalirikosjutun tutkinnan. Sen johdosta Auer istuu 7,5 ja "sattumasyyllinen" Jens Kukka 10 vuoden tuomiota.
Kun Anneli Auer v. 2009 pidätettiin, vangittiin ja käräjäoikeudessa myös tuomittiin murhasta, lapset annettiin hoitoon Auerin veljelle ja tämän vaimolle. Nämä riitautuivat aika pian vanhimman lapsen kanssa, joka muutti muualle. Sijaisvanhemmat saavat toimestaan lähes 9 000 euroa kuukaudessa, he kertoivat Satakunnan käräjäoikeudessa vuonna 2012.

Touko-kesäkuun vaihteessa 2011 nuorimmat lapset olivat olleet jo melkein kaksi vuotta erossa äidistään, joka ensin oli tuomittu heidän isänsä murhasta, mutta sitten hän olikin yhtä äkkiä syytön. Siinä on lapselle ihmettelemistä; onhan siinä liikaa monille aikuisillekin (lukekaapa ns. sosiaalisen median kommentteja Vaasan HO:n tuomiosta). He olivat sopeutuneet hyvin sijaisvanhempien luokse, ja nyt oli edessä muutto äidin luo. Joka siis oli tappanut isän eikun siis ei ollut..."

Niskasaaren mukaan ensin "lapset tuottivat tarinan äidin ja siskon yhdessä tekemästä murhasta, ja kun se sai hyvä vastaanoton, he alkoivat tuottaa myös myös tarinaa seksuaalirikoksista. Tarina on täynnä päättömyyksiä, siellä on ilmiselviä otteita pornosta, jopa joka kotiin kannetusta mainoslehdestä, joka kahvikuppien ja pitsiliinojen lisäksi kauppasi dildoja. Puolustus jäljitti erään tarinanpätkän täsmälleen tuohon. Joka haluaa lukea tästä enemmän, löytää sitä täältä: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/162

Tuomarit joutuivat hylkäämään tarinoista suuria kokonaisuuksia. Seksuaalirikosten uhreja oli alkuperäisen syytteen mukaan 7, mutta kolmen osalta ne hylättiin käräjäoikeudessa, eivätkä syyttäjät kehdanneet valittaa siitä hoviin. Myös jäljelle jääneistä neljästä uhrista yksi kiisti jyrkästi koko tarinan mutta kaksi tuomaria päätti hänen puolestaan toisin.

Tarinassa oli myös niin jättimäistä väkivaltaa - kuten nelivuotiaan tytön paiskomista pitkin seiniä - että vammoista olisi pitänyt löytyä merkkejä. Kokovartalon magneettikuvauksella ei löydetty jälkeäkään. Näitä tarinoita tuomarit joutuivat siirtämään "ei uskottavaa" -mappiin.

Yhdellä lapsista oli laajentuma peräsuolessa. Syyttäjät selittivät sen johtuvat anaaliyhdynnästä. Alan pätevin asiantuntija maassa kertoi sen olevan mahdotonta, mutta sen sijaan tyypillistä ummetuksesta kärsivälle. Tällä lapsella oli taipumusta ummetukseen, oli yhä tutkimusaikaan, yli kaksi vuotta väitetyn rikoksen jälkeen. Tuomarit uskoivat kuitenkin syyttäjien sepitelmää.

Kaiken huipuksi, yhden tytön, väitettyyn tekoaikaan n. 5 vuotiaan olisi pitänyt olla aikuisen miehen kanssa emätinyhdynnässä ainakin kahdesti, ja vanhemman tytön jatkuvalla syötöllä. Vielä yli kaksi vuotta väitettyjen tekojen jälkeen molemmat tytöt olivat lääkärinlausunnon mukaan neitsyitä. Tuomarit kuitenkin päättivät uskoa, että immenkalvot kasvavat takaisin. Se on jyrkästi vastoin oikeuslääketieteen paradigmaa, joten esitutkinnassa ja oikeudessa ei kuultu yhtään oikeuslääkäriä. 
Mistään väitetystä seksuaalirikoksesta ei ollut minkäänlaista kliinistä tai teknistä näyttöä, mutta niitä vastaan oli paljon selkeää, kliinistä näyttöä.

Anneli Aurin veljen kuvaamista kotivideoista tehdyt litteroinnit ovat toistaiseksi jääneet kokonaan salaan. Niissä on kuitenkin kohtia, jotka ovat keskeisiä arvioitaessa, ovatko sijaisvanhemmat osallistuneet lasten kertomusten synnyttämiseen.
Puolustus on vedonnut merkittävään taloudelliseen etuun, jonka sijaisvanhemmat saavat, jos Auerin vankeus jatkuu ( n. 9000e/kk). Selostusten mukaan veljen raivoamisen oikeussalissa aiheuttivat nimenomaan tätä koskevat kysymykset.

Esimerkki sijaisvanhempien suorittamasta "haastattelusta"

Fantastisimpia kohtia ensimmäisellä veljen kuvaamalla videolla on, kun lapsen kertomus laajenee isän murhaamisesta joukkomurhan suunnitteluksi. 2) Tarina alkaa tulipalosta, joka ilmeisesti oli jossain lähistöllä sattunut, jonka lapsi arvelee äidin ja isosiskon mahdollisesti sytyttäneen.
Auerin veli (jatkossa V): Käyttäytyskös ne [äiti ja isosisko] jotenkin muuten oudosti.
Lapsi (L): Ne oli sellattii, että ne oli jotenkin tosi ilosia ja.
V: Aivan. No tuleeks sulle jotain muita muistikuvia, kun sä oot kuullu niitteen juttuja ja. Siel Halisissa.
L: Ne on haaveillu muittekin sukulaisten murhaamisesta, et ne sais niitten rahat ja.
V: Miten se esimerkiksi [isosiskon] kohdalla on ilmennyt.
L: No siis, kun mä oon salakuunnellu siinä, niin sitten ne on yhdessä siinä jutellu. Ja sit niinku ne luuli, ettei siin oo ketään kuuntelemassa, niin sitten ne puhus.
V: No sit voitas tulla tänne [sijaisvanhemmille], kun muutitte, niin sä voit kertoo siit [isosiskosta], mitä kaikkee se täällä. Lähinnä tota niitä mitä koskee meidän tappamista tai tämmöstä näin, sä voisit kertoo.
L: No se on, sellattee, et se on varastanut kaikkii kynttilöitä ja tuikkuja ja sytkäreitä ja tulitikkuja, se on tahtonu polttaa tän ja sit se on suihkutellut kaikkialle muurahaismyrkkyä. Ruokiin jääkaappiin ja uuniin ja tonne astianpesukoneeseen ja kahvinkeittimiin ja kaikkialle.
V: Mikä sillä oli tarkoituksena, kun se sitä suihkutteli.
L: No se halus tappaa teidät.
V: Aivan.
L: Ja sitten on varastanu kaikkia vasaroita ja isoi jakoavaimii ja muita työkaluja. Ja sitten se on suihkultellut muurhaismyrkkyy ja sit kaikkee sellaista siivousainetta, mikä on erityisen herkasti syttyvää ja.
V: Mikä se siinä ajatuksena oli.
L: Se oli ajatuksena, et sitten talo palais paremmin.
V: Hö.
Tähän haastatteluun osallistuu myös nainen (N), mitä ilmeisimmin sijaisäiti. Hänen ensimmäinen kysymyksensä on:
N: Mitä isosisko sitten, kun sä jossain vaiheessa kertoisit, et [isosisko] on sit jälkikäteen kertonut tästä murhasta, niin mitä se oli kertonut sulle. Jotain arvotuksia ja sitten.
Tämän jälkeen lapsi taas kertoo, kuinka äiti ja isosisko yhdessä murhasivat isän.
Videon alkupuolella lapsi kertoi, että murhayönä makuuhuoneen lasi kilisi kahteen kertaan. Haastattelu jatkuu:'
V: Niin. Ikäänkuin se olisi ollut ihan täysin toisinto vai.
L: Niin ihan kuin se ois ihan sama. Mut vähän hiljaisemmin, mut sama juttu.
V: No kuuliksä sä sit tota, et joku lähti siel sit poies, ku se ilmeisesti se oli se... kerroks sä tarkemmin miten sä muistat sen tavallas, niinkun se lasi kilisi.
L: Niin se lasi kilisi ja sitten se kilinä loppus ja sitten se ovi aukes ja joku sieltä sisälle sillattee.
V: Aivan. Eli ei hypänny vaan se ovi niinkun avattiin lukko.
L: Se ovi avattiin.
V: Okei.
Näin lapsi oli johdateltu kertomaan, ettei kukaan murtautunut makuuhuoneen ovesta, vaan toinen "sisäpiirin tappajista" avasi oven.

Niskasaaren mukaan videointien litteroinneista saa kuvan, että tarinat on etukäteen sovittu. Osa niistä on hyvin lyhyitä, mikä saattaa johtua siitä, että kullekin nauhalle pyrittiin saamaan yksi väittämä. Sijaisvanhemmat kertoivat myöhemmin poliisikuulustelussa, etteivät muut lapset kuulleet, kun toisia haastateltiin. Näin kertoi esimerkiksi veli poliisille videoinneistaan 6.9.2011:
"Lapset halusivat itse jutella asiasta kahden kesken joko minun tai [sijaisäidin kanssa]. Pääsääntöisesti [sijaisäidin] Kanssa. Muut lapset eivät kuulleet muiden juttuja."

Kertomus ei täsmää videointien kanssa. Viides videointi alkaa suoraan siitä mihin neljäs päättyi:
V: Kerroks sää [vanhempi lapsi] tota noin näihin mitä [nuorin] äsken kertos, niin sullakin oli jotain lisättävää.
L: Joo, että oon nähny, et se on varastanut sulta t-paitoja tai t-paidan ainakin yhden ja sitten oon tota nähny, kun se on varas... se on ollut. sillä on ollu sukkia, ja se on sanonu, että ne kelpaa sytykkeeks, varsinkin, kun ne kastetaan bensaan tai johonkin öljyyn.
V: Oleks sä nähnyt koskaan, et niitä ois ollut niit kynttilöi palamassa tuolla jossain.
L: Oon nähny, kun sil on ollut, se on jättänyt vaatehuoneeseen sit se on jättänyt tonne yhteen nurkkaan. On se jättänyt muutenkin niitä nurkkiin palamaan.
V: Joo. Kiitoksia.

Viimeisessä käräjäoikeudelle toimitetussa nauhoitteessa esiintyvät yhdessä kaikki nuoremmat lapset. Pääteemaksi nousee saatananpalvonta, jonka rituaaleissa olisi käytetty Jukka Lahdelta talteen otettua verta (murhasta jo vuosi), uhrattu kymmeniä hiiriä ja "kissoja oli varmaan kolme tai kaks kertaa".
Sijaisvanhempien poliisikuulustelussa on muutoinkin kiintoisaa, että he moittivat ja mollaavat Auerin esikoista kaikenlaisten kummallisten tihutöiden tekemisestä, mutta niiden aikajärjestyksestä ei kuulustelusta saa mitään käsitystä. Vaikutelmaksi syntyy, että sijaisvanhempien havainnot ovat syntyneet vasta sen jälkeen, kun esikoinen on muuttanut enon luota hoitokotiin.

Niskasaaren mukaan usein asioille paras selitys on yksinkertaisin selitys. Sijaisvanhemmat "eivät ymmärtäneet realiteetteja murrosikäisen lapsen elämässä ja heillä meni itsellään vähän yli", kertoi lasten vastuutyöntekijä poliisille.
Vanhin tyttö sopeutui erittäin hyvin hoitokotiin. Työntekijöiden mukaan "hän on kiltti, mukautuva tyttö, joka herkästi mukautuu toisten kodin lasten toiveisiin ja tinkii omistaan". Viranomaisten arviot ja merkinnät ovat syyskuusta 2009 vuoden 2011 lopulle johdonmukaisesti samanlaisia, tyttöä pidetään muut huomioon ottavana ja epäitsekkäänä.

Myöhemmin syksyllä nuorempien lasten oikeuspsykologisten haastattelujen tekijät uskoivat lausunnossaan, etteivät sijaisvanhemmat vaikuttaneet lasten kertomusten syntyyn, koska he itse kiistävät vaikutuksensa.
Vanhinta tyttöä tutkineet varoittivat sijaisvanhempien varsin negatiivisen asenteen saattaneen vaikuttaa muiden lasten kertomaan.

Omatekoisten videoiden sitaateista voinee päätellä jotain.
1) http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2013/09/1809677/auerin-veli-raivo...
2) videoinnin litteroinnit ovat esitutkintapöytäkirjan 6580/16735/06 liitteenä.
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/162
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/152
https://www.youtube.com/watch?v=ZeZfTX6kTJU
http://www.pesue.org/tietopankki/loftus-menneisyyden-kuvitteleminen
http://www.pesue.org/tietopankki/loftus-uskotellut-muistot
http://www.pesue.org/tietopankki/loftusguyer-kuka-kaytti-hyvakseen-jane-doea
http://www.pesue.org/tietopankki/money-seksologia-hyva-paha-ja-ihmisoikeudet

Muuta Lokakuun liikkeen sosiaalista virtaa

Tässä artikkelissa on lyhennelmä Humaania Päihdepolitiikkaa ry:n käännöstekstistä Johann Harin artikkelista “The Likely Cause of Addiction Has Been Discovered, and It Is Not What You Think“.

Tutkija Bruce Alexanderin teorian mukaan addiktiot ovat ihmisten tapa sopeutua juurettomuuteen; elämään vailla oman sosiaalisen ryhmän lohtua. Addiktiot eivät siis ole pelkästään mielihyvää tai pakoa todellisuudesta, vaan pyrkimys löytää jokin korvike sille sosiaaliselle yhteisölle, joka heiltä on otettu pois tai jota he eivät koskaan saaneet. Psyykkisen kivun tunne voi olla selitys myös sille, miksi terveet ihmiset eivät kokeissa ole saaneet heroiinista euforiaa. Oli se sitten alkoholi, heroiini tai uhkapeli mikä kivun vie pois – kivun katoaminen koukuttaa.

Tutkija Johann Harin mukaan "kemiaa korostava addiktioteoria sai alkunsa rottakokeista, joihin liittyvä tarina iskostettiin ihmisten tajuntaan 1980-luvulla Partnership for a Drug-free American kuuluisan mainosfilmin avulla. Koetilanne on yksinkertainen: Häkkiin laitetaan yksinäinen rotta, jonka ulottuvilla on kaksi vesipulloa. Yhdessä on pelkkää vettä. Toisen sisältämään veteen on sekoitettu heroiinia tai kokaiinia. Tulokset toistuvat johdonmukaisesti: rottien pakkomielteisyys huumattua vettä kohtaan yltyy pisteeseen, jossa eläimet käyttävät ainetta kuolettavia määriä.

Vancouverlainen psykologian professori Bruce Alexander pohti, mitä tapahtuisi jos tutkimusasetelmaa muokattaisiin, ja rakensi tämän vuoksi Rottapuiston – viihtyisän häkin, jossa rottien ulottuvilla oli värikkäitä palloja, laadukasta ruokaa ja tunneleita, joita pitkin juosta, sekä paljon ystäviä: kaikkea, mitä rotta saattoi haluta. Alexanderin pyrkimyksenä oli selvittää rottien reaktioita tällaisiin olosuhteisiin.

Rottapuiston rotat kokeilivat luonnollisesti molempia pulloja – hätkähdyttävin seurauksin: Hyvissä olosuhteissa elävät rotat eivät pitäneet heroiinivedestä, vaan pääosin karttoivat sitä, ja kokonaiskäyttömäärät olivat alle neljänneksen eristyksessä elävien rottien vastaavista. Yksikään rotta ei kuollut. Siinä missä eristetyt, onnettomat rotat addiktoituivat, yhdellekään onnellisessa elinympäristössä elävistä rotista ei tapahtunut vastaavaa".
 
Samaan aikaan oli menossa myös ihmiskoe asiasta. "Kyseinen ihmiskoe tunnetaan Vietnamin sotana. Time-lehden raportin mukaan heroiinia käytettiin Yhdysvaltain sotilaiden keskuudessa yhtä paljon kuin purukumia. Todistusaineisto oli vakuuttavaa: Archives of General Psychiatryn tutkimuksen mukaan viidennes Yhdysvaltain armeijan Vietnamissa palvelevista sotilaista oli palvelusaikanaan kehittänyt heroiiniriippuvuuden. Tähän reagoitiin ymmärrettävästi valtavalla järkytyksellä; ihmiset pelkäsivät, että rintamalta oli sodan loppuessa palaamassa narkomaanien hyökyaalto.

Sama tutkimus kuitenkin kertoo, että 95 prosenttia addiktoituneista sotilaista yksinkertaisesti lakkasi käyttämästä kotiin palattuaan. Vain harvat päätyivät vieroitukseen. He palasivat kammottavista häkkiolosuhteista miellyttävään elinympäristöön, eivätkä siksi enää kaivanneet ainetta.

Professori Alexander pitää huomiotaan perustavanlaatuisena haasteena niin oikeistolaiselle käsitykselle, jonka mukaan addiktiossa on kyse liiallisen hedonistisen juhlinnan aiheuttamasta moraalisesta selkärangattomuudesta, kuin myös liberaalille näkemykselle, jonka mukaan addiktio on kemiallisesti kaapattujen aivojen sairaus. Alexanderin argumentti on, että addiktiossa on kyse sopeutumisesta. Syy on vähemmän yksilössä ja enemmän tätä ympäröivässä häkissä.

Ensimmäisen rottapuistokokeen jälkeen Alexander vei tutkimuksensa askeleen verran pidemmälle. Hän toisti alkuperäiset kokeet, joissa omilleen jätetyt rotat alkoivat käyttäytyä pakkomielteisesti. Ainetta annettiin yhtäjaksoisesti 57 päivän ajan – sen jos minkä voi otaksua koukuttavan. Tämän jälkeen hän siirsi rotat eristyksestä Rottapuistoon. Hän halusi tietää, ovatko riippuvuuden syövereihin vajonneiden aivot kaapattu tavalla, josta toipuminen ei onnistu. Ottavatko aineet vallan? Seuraukset olivat tälläkin kertaa hätkähdyttäviä. Rotissa oli havaittavissa jonkin verran vieroitusoireita, mutta runsas käyttö loppui nopeasti, ja rotat palasivat normaalin elämän pariin. Virikkeellinen häkki pelasti heidät.

Johann Hari antaa esimerkin kokeesta, jota toteutetaan kaikkialla ympärillämme, ja joka saattaa osua kenen tahansa kohdalle. ”Jos jäät tänään auton alle ja murrat lonkkaluusi, sinulle määrätään hyvin todennäköisesti diamorfiinia, joka tunnetaan paremmin heroiinina. Sairaaloissa heroiinia annetaan kivunlievitykseen lukuisille ihmisille, pitkiä aikoja yhtäjatkoisesti. Lääkärin määräämä heroiini on huomattavasti vahvempaa ja puhtaampaa kuin katunarkomaanien käyttämä, rikollisten jatkeaineilla täyttämä heroiini. Jos vanha addiktioteoria pitää paikkansa – mikäli addiktio johtuu aineista itsestään, koska aineet ajavat kehon tarvitsemaan itseään – seurausten tulisi olla vääjäämättömiä: lukemattomien sairaalasta kotiutuneiden voisi olettaa metsästävän katukaupasta heroiinia riippuvuutensa aiheuttaman janon sammuttamiseksi. Yllättävä asianlaita on, ettei tällaista liiemmin tapahdu.

Tri. Gabor Maten mukaan aineella sairaalassa lääkityt lopettavat seinään, kuukausia kestäneestä käytöstä huolimatta. Samaa ainetta käytetään samanpituisten ajanjaksojen yli; katukäyttäjät muovautuvat epätoivoisiksi addikteiksi, mutta sairaalaympäristössä ainetta saaneilla potilailla ei vastaavia ongelmia esiinny.

Jos uskomuksena  on, että addiktio selittyy kemiallisella koukulla, edellämainittu ei käy järkeen. Bruce Alexanderin teorian lähtökohdista asiat kuitenkin loksahtavat paikoilleen. Katuaddikti on kuin alkuperäisen tutkimuksen häkkiin eristetyt, yksinäiset rotat, joille on tarjolla yksi ainoa turvasatama. Potilas taas vastaa enemmän rottapuiston rottia. Hän palaa kotiin sellaisen elämän keskelle, jota elää rakastamiensa ihmisten ympäröivänä. Aine on sama, ympäristö ei."

Välttämätön ja parantava yhteys

"Professori Peter Cohenin mukaan ihmisillä on syvä tarve muodostaa sidoksia ja yhteyksiä. Tämä tarjoaa meille tyydytystä, ja jos emme kykene luomaan yhteyksiä muihin ihmisiin, etsimme yhteyttä muualta – rulettipyörän hyrinästä tai neulanpistoista. Hänen näkemyksensä on, että ‘addiktioista’ puhuminen olisi syytä hylätä, ja puhua sen sijaan ‘kiintymyksestä’. Heroiiniriippuvainen on luonut heroiiniin kiintymyssuhteen, koska sellaista ei ole syntynyt mihinkään muuhun.

Totuttu tarina kemiallisesta koukusta addiktion syynä on vain pieni osa kokonaiskuvasta.
Tämän seuraamukset satavuotiselle huumesodallemme ovat merkittäviä. Käymämme järjettömiin mittasuhteisiin paisunut sota – joka tappaa ihmisiä niin Meksikon ostoskeskuksissa kuin Liverpoolin kaduillakin – perustuu väitteeseen, jonka mukaan tietyistä kemikaaleista on päästävä eroon, koska ne kaappaavat ihmisten aivot ja tekevät riippuvuuden orjaksi. Jos aineet kuitenkaan eivät ole addiktion ajavin voima – jos ajavin voima onkin yhteyden puute – kuvatussa toiminnassa ei ole järjen hiventä.
Ironisesti huumesota kuitenkin voimistaa addiktioiden keskeisimpiä ajavia voimia. Esimerkki: arizonalaisessa vankilassa – Tent Cityssä –  aineiden käytöstä narahtaminen johtaa viikkokausien mittaiseen eristykseen pienissä, kivestä rakennetuissa eristyshäkeissä (‘Kuopissa’). Suorempaa ihmisversiota tappavan riippuvuuden takaavista rottahäkeistä on vaikea kuvitella. Vankilasta vapauduttuaan ihmiset eivät rikosrekisteriensä vuoksi saa työtä, ja tämä voimistaa heidän eristäytyneisyyttään.

Harinn vakuuttaa, että vaihtoehto on olemassa. On mahdollista rakentaa järjestelmä, joka on suunniteltu tukemaan addiktien kytkeytymistä takaisin maailmaan – pois riippuvuuden syövereistä.
Kyse ei ole pelkästä teoriasta: järjestelmää toteutetaan jo käytännössä. 15 vuotta sitten Portugalin huumeongelma oli Euroopan pahimpien joukossa: kokonainen prosentti maan väestöstä oli heroiiniriippuvaisia. Huumesotaa oli kokeiltu, mutta ongelma jatkoi pahenemistaan. Lopulta päädyttiin kokeilemaan täysin toisenlaista lähestymistapaa: kaikkien huumausaineiden käyttö dekriminalisoitiin, ja rahat, jotka aiemmin oli käytetty riippuvaisten pidätyksiin ja vangitsemiseen, ohjattiin tukemaan yhteyden luontia – niin käyttäjien yhteyttä omiin tunteisiinsa kuin yhteiskuntaan laajemminkin. Keskeisimpiä askelia olivat asunnon turvaaminen sekä tuettu työllistyminen, jotka auttoivat merkityksellisyyden luomisessa ja tarjosivat syyn nousta aamuisin sängystä. Addikteja otetaan klinikoilla lämpimästi vastaan, ja heitä tuetaan opettelemaan yhteyden muodostamista omiin tunteisiinsa vuosikausien kuluessa kasautuneiden traumojen ja kemiallisilla yhdisteillä toteutetun lamaannuttamisen jälkeen. Tulokset alkavat olla selviä. British Journal of Criminologyn riippumaton tutkimus[1] osoitti, että dekriminalisaation myötä addiktion esiintyvyys on laskenut, ja aineiden piikittäminen on vähentynyt puoleen".

Yksilöpsykopatologisoinnista  ja yksinäisyydestä yhteisöjen vahvistamiseen

"1900-luvun viisaimman ajatuksen lausui E.M. Forster – “tärkeintä on yhteys”. Olemme luoneet ympäristön ja kulttuurin, joka on ajanut meidät irralleen yhteydestä, tai tarjoaa siitä vain internetin muodossa ilmenevän haalean parodian. Addiktioiden lisääntyminen on oire syvemmästä sairaudesta elämäntavassamme – se ilmentää taipumustamme kiinnittää huomiomme läheistemme sijaan aina vain uusiin kiiltäviin tuotteisiin.

Kirjoittaja George Monbiot puhuu “yksinäisyyden ajasta”. Olemme luoneet ihmisyhteiskuntia, joissa ihmisten on ennennäkemättömän helppoa eristäytyä kaikesta ihmisyhteydestä. Rottapuiston keksijä Bruce Alexander toteaa, että addiktioista parantumisesta on aivan liian pitkään puhuttu vain yksilöä koskevana tapahtumana. On alettava keskustella sosiaalisesta parantumisesta – siitä, kuinka voimme kaikki, yhdessä, parantua eristäytymisen sairaudesta, joka vajoaa yllemme tiheän sumun lailla.
Uusi todistusaineisto ei muodosta ainoastaan poliittista haastetta. Se ei pakota meitä muuttamaan ainoastaan mieliämme, vaan myös sydämiämme.

Harinn kertoo, että on ollut  houkutteleva ajatus seurata Täyskäännöksen ja vastaavien tosi-tv-sarjojen kovapintaisen rakkauden ohjenuoria, joissa kehotetaan käskemään addiktia ryhdistäytymään – hylkäämisen uhalla. Noiden sarjojen sanoma on, että jos addikti ei lopeta, hänet on syytä jättää oman onnensa nojaan. Tämä ilmentää huumesodan logiikan tunkeutumista yksityiselämiimme.  Harinnin mukaan ”minulle on kuitenkin vähitellen alkanut käydä selväksi, että tällainen lähentymistapa vain syventää ihmisten riippuvuuksia, ja johtaa pahimmillaan heidän menettämiseensä kokonaan. Matkaltani palattuani päätin ottaa elämäni addiktit lähemmäs itseäni kuin koskaan ennen – ja tehdä heille selväksi, että rakastan heitä ehdoitta, riippumatta siitä, kykenevätkö he lopettamaan "( lyhennelmä Humaania Päihdepolitiikkaa ry:n käännösteksti Johann Harin artikkelista “The Likely Cause of Addiction Has Been Discovered, and It Is Not What You Think“, Huffington Post 20.01.2015).


Halutaanko sosiaalityössä rakentaa häkkejä vai mahdollisuuksia?

Sosiaali- ja päihdepolitiikka on valintoja, joilla on kauaskantoisia seurauksia. Halutaanko poliisi- vai hyvinvointivaltio? Tuetaanko bisnestä vai  kansalaisia? Luodaanko häkkejä vai mahdollisuuksia?
Molempien lainsäädännöllä tuotetaan paitsi  tukea, mahdollisuuksia ja oikeuksia myös poikkeavuutta; riskejä, rikoksia  ja rikollisia.

Myös suomalaiseen sosiaalipalvelujärjestelmään on iskostunut amerikkalainen  tosi- tv-sarjojen  ja huumesodan riskiajattelu ja asiakastyötä hallitsee riskiregiimi (riski- ja huolipuhe ja varhainen puuttuminen). Sosiaalihuollon ”kehittäjät” ponnistelevat saadakseen asiakkaiden jokaisen ohimenneen ongelman ja virheen rekisteröidyksi ja ”sosiaalirikosrekistereistä”- toisin kuin varsinaisista rikosrekistereistä- ikuisia. Moniammatillista yhteistyötä ei tehdä aina asiakkaan auttamiseksi vaan  oman edun, vallan ja reviirin varmistamiseksi. Ammatillisuuden nimissä haetaan ja korostetaan etäisyyttä asiakkaisiin. Yhteistä ihmisyyttä ei tunnusteta eikä jaeta. Koulutusten ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein. Huono- osaisia asiakkaita syrjäytetään hartiavoimin.

Sosiaalityön asiantuntijat haluavat puhua vain toisille asiantuntijoille- asiakkuuksien välityksellä. Päätökset ja selvitykset tehdään omien asiantuntijoiden näkemyksiin turvauten- usein lapsia ja vanhempia tapaamatta. Poislähettämisen kulttuuriin nojaavassa lastensuojelussa avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja ja työaika kuluu sijaishuollon verkostojen kanssa työskennellessä. Asiakasosallisuus ja -lähtöisyys samoin kuin dialogisuus typistyy sanahelinäksi, jota ei aiotakaan toteuttaa. Avuksi kutsuttu toiminta tarkoittaa elävien yhteyksien katkaisua; asiakkaiden verkostojen ja voimavarojen ohittamista  ja asiakkaiden arviointeja ja siirtelyä laitoksesta toiseen. 

Päihdehoidossa samoin kuin lastensuojelussa toimii edelleen vanhanaikainen tiedemaailman siunaama komentotalous: tilataan palveluja tietty yksikkö ja annetaan hoitoa tietyn yksikön verran. Tuloksilla ei ole ollut väliä, hoitojen tulosten ja vaikuttavuuden tutkimus on ollut olematonta kummassakin. Kun tuloksia ei tule, avuntarvekin pysyy suurena ja asiakasvirta on taattu. Ihminen on vain nimi paperissa, joka kulkee viranomaiselta toiselle apua saamatta.

​Kunnat ja RAY ylläpitävät toimimatonta päihdehuoltoa ja lastensuojelua syytämällä rahaa tehottomille toimijoille, hankkeille ja hoidoille, jotka estävät aidon kilpailun ja tuloksellisten hoitojen ja toimintakäytäntöjen käyttöönoton.

Niin päihdehoidossa kuin lastensuojelussa ammatillista osaamista tärkeämpää on ollut hakurahamenettelyn osaaminen ja oikeiden suhdeverkostojen ylläpito. Valitettavasti tässä suhde- ja valtapelissä on menetetty ja menetetään säästettävissä olevia ihmishenkiä.

Monet viimeaikaiset lastensuojelututkimukset todistavat yhteen ääneen, että asiakkaat jäävät vaille tarvitsemaansa apua. Vaikka kontrollikeskeinen riskipolitiikka on kaikkialla osoittaunut kalliiksi , tehottomaksi  ja tuhoisaksi, siitä pidetään sitkeästi kiinni.

Sosiaalityön professori Kate Morris väittää, että perheet karttavat ja vierastavat sosiaalityötä siksi, että se sementoi ohimenevän ongelmatilanteen pysyväksi identiteetiksi ja leimaksi, joka aiheuttaa enemmän ongelmia kuin alkuperäinen tilanne, johon apua haettiin.

Leimasta muodostuu häkki, joka estää  toipumiselle välttämättömien voimaannuttavien yhteyksien ja suhteiden rakentamisen. 


Morrisin mukaan köyhissä olosuhteissa sinnittely on jo tarpeeksi haastavaa itsessään ja selviytymisen tapoja monia. Sosiaalityön ei pidä enää kuormittaa perheiden tilannetta entisestään luokittelemalla erilaisuutta tai köyhyyttä riskiksi. 

Professori Brigid Featherstone puolestaan uskoo kielen merkitykseen mielikuvituksen ja mahdollisten maailmojen rajaajana ja peräänkuuluttaa sosiaalityöhön uutta kieltä ja puhumisen tapoja uusien näkökulmien ja toimintatapojen mahdollistamiseksi.

Hän vastustaa lapsen käsittämistä ja käsitteellistämistä perheestään, suvustaan ja yhteisöstään irrallisena sosiaalityön objektina. Hän kammoksuu intervention kieltä ja toivoo sen tilalle rinnallakulkemisen dialogia.

Featherstone varoittaa kokemusasiantuntijoiden ohittamisesta palvelujen ja lainsäädännön suunnittelussa ja  peräänkuuluttaa moniasiantuntijuutta. Hän kertoo omasta tutkimuksestaan, jossa koottiin yhteen niin adoptoitujen, vanhempien, virkamiesten kuin sijoitettujen asiantuntemus ja kertoo adoptoitujen ja sijoitettujen viestin:

"Lopettakaa jäähyväisille ja poislähettämiselle perustuvien järjestelmien rakentelu. Me tarvitsemme lisää- ei vähemmän ihmisiä. Me olemme joutuneet kestämään ja kestämme epävarmuutta ja sekavuutta- yrittäkää tekin.
Lakatakaa yrittämästä luokitella meitä ennalta annettuihin ja ulkopuolelta määriteltyihin diagnooseihin ja luokituksiin. Moninkertaistakaa perheille annettava apu ja panostakaa jatkuvuuden, ei keskeytysten luomiseen. Lopettakaa kokonaan luokitteluun perustuvat järjestelmät. Kuunnelkaa, kohdatkaa ja kunnioittakaa meitä itsemäärittämiemme identiteettien mukaan. "
https://www.ted.com/talks/johann_hari_everything_you_think_you_know_about_addiction_is_wrong
https://www.youtube.com/watch?v=WMVLVykdhdE

Lue myös: 
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tue-lapsia-ja-perheita-ala-lapsibisnesta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-2
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-ii-lastensuojelujarjestot-bisneksen-syrjassa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-1-rorschach
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-2-mim
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-3-lapsilahtoiset-valineet-vuorovaikutuksen-vahvistamiseksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-4-haastattelu
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/perhekuntoutuksen-lyhyt-oppimaara
http://www.lokakuunliike.com/henri-auteron-blogi/sentican-huostaporvarit-ja-veroparatiisityypit

http://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/kansamme-parhaaksi-haudattuja-kokemuksia​

1.9.2011 vahvistui GlaxoSmithKline-lääkeyhtiön Pandemrix-sikainfluenssarokotteen ja lasten ja nuorten välinen yhteys narkolepsiaan. THL:lla tehdyissä tutkimuksissa havaittiin rokotteen AS03-tehosteaineeseen sitoutuvan vasta-aineita. Rokotteen sisältämä adjuvantti AS03 koostuu DL-α-tokoferoli (E-vitamiini), skvaleeni ja polysorbaatti 80:sta. Skvaleenia sisältävien tehosteaineiden ei aiemmin oltu raportoitu aiheuttavan vasta-aineiden muodostusta, joka yhdistettiin narkolepsian aiheuttajaksi.

Pandemrix-rokotteeseen lisättiin myös kananmunissa valmistettavaa säilöntäainetta tiomersaalia, joka sisältää pieniä määriä munaproteiinia, mutta on pohjimmiltaan elohopeaa (49,6%). Muita tärkeitä aineita rokotteessa olivat formaldehydi, natriumdeoksikolaatti ja sakkaroosi.
​
Elohopea voi olla sekä myrkky että allergeeni. Elohopealle voi altistua esimerkiksi kemian teollisuudessa ja torjunta-aineiden valmistuksessa sekä niiden päätyessä vesistöihin, missä elävät mikrobit pystyvät metyloimaan epäorgaanisen elohopean orgaaniseksi metyylielohopeaksi, joka rasvaliukoisena aineena kertyy kaloihin. Lääketieteessä elohopeaa on käytetty aiemmin nesteenpoistolääkkeenä, haavojen, psoriasiksen ja kupan hoidossa sekä ihon vaalennuksessa. Nykyisin elohopeaa käytetään erilaisissa antiseptisissa aineissa, kosmetiikassa, hammasamalgaamissa ja rokotteissa. Suomalaiset saavat suurimmat pitoisuudet kuitenkin äyriäisistä ja kaloista. 

Pandemrix-rokotteen kiemurat

Vuonna 2008 American Academy of Pediatrics pyysi rokotevalmistajia poistamaan tiomersaalin rokotteista puhtaasti varotoimenpiteenä seurattuaan Yhdysvaltain Centers for Disease Control (CDC) vuonna 1999 aloittamaa tilastointia elohopeaa sisältävien elintarvikkeiden ja lääkkeiden synnyttämistä terveysvaaroista. Tiomersaali katosi suhteellisen nopeasti useimmista Yhdysvaltain ja Euroopan rokotteista. Suomessa tiomersaalin käyttö alkoi vähentyä jo vuodesta 1999 lähtien. Vuonna 2002 lasten rokotteissa ei enää käytetty tiomersaalia. 
Kunnes vuonna 2009 GlaxoSmithKline sai EU:ssa läpi Pandemrix-rokotteen, joka sisälsi tiomersaalia yleisen mielipiteen vastustaessa ja American Academy of Pediatricsin pyynnöistä huolimatta. [1][2][3][4] 

Pandemian peloissaan EU otti käyttöön välittömästi kolme influenssarokottetta, jotka sisälsivät tiomersaalia (thiosalicylate ethylmercury). Pandemrix, Focetria ja Fluval P rokotteiden sisällä tiomersaali pitoisuudet vaihtelivat 5-50 ug annosta kohti (katso taulukko Table 2). [10] 

Vuonna 2009 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tilasi Suomeen koko väestölle Pandemrix-rokotteen, joka sisälsi adjuvanttia. 37 miljoonaa euroa maksanut rokote tilattiin ilman tarjouskilpailua THL:n tutkimusten suurimmalta yhtiörahoittajalta GlaxoSmithKlinelta. Vuotta aiemmin samalta valmistajalta, samaan tapaan, tilattiin myös lintuinfluenssarokote.
​

• "Vuonna 2009 Euroopan elintarvikelisäaineita käsittelevä European Food Safety Authority (EFSA), perusti väliaikaisen siedettävän viikkosaannin elohopealle (PTWI) 1,6 ug / kg, FAO/WHO Expert Committee on Food Additives (JECFA) suositukseen. Sikainfluenssa kohun jälkeen (2012) suositusta laskettiin 1,3 µg/kg bw."

Raskausajan tiomersaali -altistus

       Elohopea ja sen epäorgaaniset yhdisteet - perustelumuistio elohopean biologisten altistumisindikaattorien                        toimenpideraja-arvoille (Työterveyslaitos 2009)

Elohopea – elon vai kuolon aine? Jouko Tuomisto Duodecim 3.11.2014
​

​Hollannin nälkätalvi (1944) opetti, että jos äiti ei saa raskausaikana riittävästi ravintoa, tai ympäristössä on niukasti ravintoa, lapsi virittää geeninsä tämän informaation pohjalta vastaamaan odotettavissa olevia oloja. Äidin kohdussa nälkätalven aikana olleet lapset syntyivät alipainoisina, ja aikuisiällä heillä oli huomattavasti suurempi riski saada ylipainoa, sydänsairaus tai diabetes kuin heitä aikaisemmin tai myöhemmin syntyneillä.
​
Vuoden 1977 tutkimusjulkaisussa O. P. Heinonen ja muut osoittivat, että vahingoittumisen riski nousi yhden suhteessa seitsemään (1/7), lapsilla joiden äidit saivat influnssarokotteessa tiomersaalia ensimmäisen neljän raskauskuukauden aikana verrokkiryhmäänsä nähden[17]. Science Daily raportoi loppuvuodesta 2008, että metyylielohopea voi olla vaarallista pienemmissä määrissä kuin on aiemmin luultu. Tutkimus elohopean ja autismin yhteydestä: "Biomarkers of environmental toxicity and susceptibility in autism (13.10.2008)." Tulokset viittaavat siihen, että elohopeamyrkytystilalla ja autistisuudella on merkittävä yhteys, ja autismispektrin vakaviin muotoihin lukeutuvilla tutkimuskohteilla oli enemmän elohopeamyrkytykseen liittyvä merkkitekijöitä kuin autismispektrin lievempään päähän kuuluvilla.[​9]

​Olisiko mahdollista, että Pandemrix-rokotteen saaneet äidit - ja sitä kautta heidän kohdussa kasvaneet lapset - olisivat saaneet elohopeamyrkytyksen, ja kenties tulevaisuudessa altistuvat raskasmetallikertymiin liitetyille sairauksille? Suomessa rokotusta tilattaessa riskiä ei huomioitu, vaikka Maailman terveysjärjestön WHO:n rokotusasiantuntijaryhmä SAGE niin suositteli. "Ensisijaisesti tulisi tarjota adjuvantitonta versiota sikainfluenssarokotteesta raskaana oleville äideille ja pienille lapsille."

Rokotusinfo ry:n mukaan oli huolestuttavaa, että THL ei noudattanut WHO:n suositusta. "On hälyttävää, että THL:ssä WHO:n heinäkuista suositusta ei tunneta vielä lokakuussakaan."

Yhdistyksen mukaan THL oli tiedottanut rokotteen ominaisuuksista ja haittavaikutuksista virheellisesti. Rokotteen oli väitetty olevan kausi-influenssarokotteen kaltainen. Valmisteen tietojen mukaan adjuvantillisessa rokotteessa haittavaikutuksia on jopa kymmenkertaisesti kausi-influenssarokotteeseen verrattuna."[18]

Sveitsi vaihtoi turvallisuussyistä raskaana olevien ja lasten sikainfluenssarokotetta juuri edellä mainituista syistä. Raskaana oleville ja lapsille annettiin adjuvantitonta rokotetta, jota maailman terveysjärjestö WHO suositteli. Myös Saksan lääkäriliitto antoi tiedotteen, jonka mukaan raskaana olevia ja lapsia ei pidä rokottaa adjuvanttia sisältävillä rokotteilla. Tiedote julkaistiin vasta Saksassa riehuneen sikainfluenssakohun jälkeen, kun viranomaiset saivat eri sikainfluenssarokotteen kuin muu väestö. Muista maista ainakin Espanja, Kanada ja USA antoivat raskaana oleville turvallisuussyistä adjuvantitonta rokotetta.

Bureau of Investigative Journalism ja BMJ:n toimittajat tutkivat yhdessä mitä kaikkea tapahtui pandemia- rokotusten taustalla. Todisteet paljastivat  hälyyttäviä puutteita WHO:n toiminnassa, mm. kuinka eturistiriitoja selvitettiin pandemia -suunnitelman rokotusasiantuntijaryhmässä. Komission salassapitosopimukset herättivät journalisteissa  kysymyksiä, varsinkin koskien pandemiarokotusten sopimuksia. Merkittävimmiksi huolenaiheiksi nousivat kuitenkin lääkeyhtiöt, jotka olivat sijoittaneet 3,69 miljardia euroa sikainfluenssa rokotteiden kehittämiseen. Oliko heillä WHO:n sisäpiirissä tukea? Kaikki todisteet osoittivat siihen suuntaan.

1) WHO hypetti pandemian vaarallisuutta, vaikka todellisuudessa siitä olisi selvitty pelkällä D-vitamiinilla.

2) WHO vaati H1N1-rokotteen varastoimista kansanterveydelliseen uhkaan vedoten.

3) Valtiot kuluttivat miljoonia turhaan varastoituihin influenssarokotteisiin (nyt rokotteita uudelleen kaupitellaan).

4) Rokotusasiantuntijaryhmän jäsenet saivat lääkeyhtiöiltä "etuisuuksia", jotka pidettin salassa.

5) Pandemian uhkia liioiteltiin ja pitkitettiin. WHO yllytti ihmisiä ottamaan vielä toisen rokotteen. Yhdysvalloissa CDC ja Suomessa THL jatkoi samalla linjalla.

Rokotteen suurin lobbaaja Suomessa oli Juhani Eskola, jonka taustat olivat rokoteteollisuudessa. Eskola toimi myös WHO:n Suomen edustajana SAGE rokotusasiantuntijaryhmässä, ja on sen jälkeen noussut THL:n pääjohtajaksi.

Autismi- ja kiista tiomersaalista sen aiheuttajana
​
Tiomersaali-kiistassa asiakaslähtöiset lääketieteen edustajat ja sitoutumattomat tutkijat väittävät että rokotteet, jotka sisältävät elohopeaan perustuvaa tiomersaalia edistävän autismin kirjon puhkeamista ja muita aivojen kehityshäiriöitä[13]. Nykyinen tieteellinen konsensus on kuitenkin sitä mieltä (yleensä valtion tai lääketeollisuuden rahoittama tutkimustaho), ettei vakuuttavaa tieteellistä näyttöä ole tukemaan näitä väitteitä.[14][15] Vuoden 2011 lääketieteellisessä julkaisussa kuvataan rokote-autismi -yhteyttä: "haitallisin huijaus lääketieteessä viimeisen 100 vuoden aikana"[16].

Nyt jo tuhansia artikkeleita käsittäneen lääketieteellisen keskustelun ja tutkimuksen käynnisti C. Eggersin saksalaisessa Klinische Padiatrie-julkaisussa v. 1976 kuvaama tapaus, jossa 15 kuukautta vanha lapsi muuttui autistiseksi (Kannerin oireyhtymä) muutamia viikkoja tiomersaalia sisältäneen isorokkorokotuksen jälkeen. Eggersin mainitsema vammautuminen on voinut liittyä myös Hellerin tautiin. Siinä autistinen oireisto puhkeaa äkillisesti aluksi täysin normaalisti kehittyneellä lapsella.

Autismin osoitettiin kasvavan tiomersaalia sisältäneen MPR-rokotettujen lasten keskuudessa myös Suomessa. Kielisen tutkimuksen mukaan autistien määrä vuonna 1991 oli Pohjois-Suomessa 4,75/10 000 ja vuonna 1999 12,2/10 000 eli kahdeksan vuoden aikana autististen lasten määrä kolminkertaistui. Kielisen tutkimus osoitti myös Heikki Peltolan tutkimukset (1987)(1994) ja tutkija Annamari Patjan artikkelin kiistanalaisiksi, koska he väittivät tutkimuksissaan ja kansainvälisissä artikkeleissa ilman todisteen häivää, että MPR-rokotetuilla lapsilla ja autismin kirjolle ei ollut yhteyttä. 10 vuotta myöhemmin median lobatessa Pandemrix-rokotetta Helsingin yliopiston infektiotautiopin professori Heikki Peltola oli kuitenkin rokotteen suurimpia kriitikoita? (1)(2) 

Yhdysvalloissa uusien autismin kirjon diagnoosien määrä nousi vuosien 1975 ja 2012 välillä 0,2 promillesta kahteen prosenttiin Yhdysvaltain National Health Statistics Reportsin mukaan [6]. Pediatrics-artikkelissa (2004) Rebecca Muhle kumppaneineen mainitsi, että autististen lasten määrä USA:ssa oli noussut peräti 556 % vuodesta 1991 vuoteen 1997. Kirjoittajat arvioivat, että syynä oli ollut diagnostisissa arviointiperusteissa tapahtunut muutos. Samansuuntaisia tuloksia esitettiin myös muualla.[5] Mark ja David Geier kirjoittivat Medical science monitor -julkaisussa maaliskuussa 2004, että tiomersaalia sisältävät rokotusaineet kuten, tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan annettu MPR-rokotuskin, aiheuttaisivat autismia. He mainitsivat USA:n 1980- ja 1990-lukujen rokotustilastojen yhteyden autismin ja muiden hermostollisten häiriötilojen lisääntymiseen. Parker, Schwartz, Todd ja Pickering totesivat (Pediatrics 2004), ettei tiomersaali-väitteen tueksi löytynyt riittävästi todistusaineistoa. Madsen ja Vestergaard kirjoittivat (Drug safety 2004), etteivät tutkimusaineistot todistaneet myöskään MPR-rokotteen aiheuttaneen autismia. 

Vuonna 1998 brittiläinen kirurgi ja tutkija Andrew Wakefield julkaisi tutkimuksen, joka todisti MPR-rokotteen aiheuttavan autismia. Tutkimustuloksia pidettiin vedenpitävinä, kunnes vuonna 2004 Sunday Times reportteri Brian Deer "paljasti", että Wakefieldillä oli useita eturistiriitoja,[20][21]  ja että hän oli manipuloinut todisteita[19]. Wakefieldiä nöyryytettiin julkisuudessa pohjamutia myöten. Hän menetti kaiken elannosta maineeseen kunnes vuonna 2014 CDC:n (Yhdysvaltain THL) sisältä nousi paljastaja William W. Thompson, joka paljasti että rokotetutkimuksissa autismin kirjoon sairastuneet oli pyyhitty pois tutkimusryhmästä eli virallinen taho oli toiminut todisteiden väärentäjänä. Wakefieldin täyteen hiljaisuuteen kadonnut tutkimus oli jälleen validi. Asiassa on pidetty täysi mediahiljaisuus ja edelleen internet antaa pääasiassa hakutuloksia, että Wakefield on huijari. Viimeisen vuoden Andrew Wakefield on kulkenut pokkailemassa palkintoja ja esiintynyt lääketieteellisissä konfrensseissa pääpuhujana. Generation Rescue ryhmän edustaja J. B. Handley kuvasi Wakefieldin olevan "Nelson Mandela ja Jeesus yhdessä paketissa." Italiassa Wakefieldin tutkimus esiintyi jälleen oikeusjutussa vuoden 2014 lopulla, kun oikeus päätyi ratkaisussaan lopputulemaan, että rokotteet aiheuttavat autismia.


Autismin kirjoa väestön keskuudessa

Autismiliitto arvio, että autismin kirjoon kuuluu Suomessa noin 54 000 ihmistä, joista autistisia on noin 11 000. Tästä laskien autismin esiintyvyys Suomessa on yksi per 497 ja autismikirjon yksi per 101 . Etelä-Korealainen tutkimus vetää autismin kirjon esiintyvyydessä ennätyksen; 1 per 38. Yhdysvalloissa arvioidaan autismin kirjolle luettavien (ASD) esiintyvyydeksi 1 per 68, mutta vanhemmille teetetyssä kyselyssä luku oli vielä korkeampi 1 per 45. Yhdysvalloissa monet puhuvat autismista kansallisena hätätilana, ja YK onkin julistanut huhtikuun 2. päivän maailman autismitietoisuuden päiväksi. 

Suurin ja kattavin tähän asti suoritetuista väestönseulontatutkimuksista on antanut tulokseksi, että 2,6 prosenttia väestöstä sijoittuisi autismin kirjolle. Suomessa tämän mukaan olisi jopa 140 000 autisminkirjolaista. Mikä tarkoittaisi, että vuonna 2014 autismin kirjon lapsia syntyi 1488 vuodessa. Jos sitä vertaa vuosien 1987-1991 välisen ajan keskiarvoon 207 syntynyttä autismin kirjon lasta, niin kasvu on ollut räjähdysmäistä.[7][8][11]
​
Nyt, kun H1N1-rokotekeskustelu on taas noussut otsikoihin, tämä teksti oli kirjoittamisen arvoinen muistutukseksi ja kysymysten esittämiseksi terveyspalveluissa. Loppuun teimme Pandemrix-rokote -kyselyn, jonka tulokset julkaisemme heinäkuussa ja lähetämme THL:n.

Lähdeluettelo:

​[1][2] Mercury, Vaccines, and Autism One Controversy, Three Histories
Jeffrey P. Baker, MD, PhD (Julkaistu: Am J Public Health. helmikuu 2008.)

[3] Thimerosal and Vaccines — A Cautionary Tale

[4] Thimerosal in vaccines: frequently asked questions (FAQs)". Center for Biologics Evaluation and Research, U.S. Food and Drug Administration. 2007-06-07.

[5] The Genetics of Autism
Rebecca Muhle, Stephanie V. Trentacoste, Isabelle Rapin, Pediatrics
tuokokuu 2004, VOLUME 113 / ISSUE 5

[6] Changes in Prevalence of Parent-reported Autism Spectrum Disorder in School-aged U.S. Children: 2007 to 2011–2012. Stephen J. Blumberg, Ph.D., Matthew D. Bramlett, Ph.D., National Center for Health Statistics; Michael D. Kogan, Ph.D., Maternal and Child Health Bureau; Laura A. Schieve, Ph.D., National Center on Birth Defects and Developmental Disabilities; Jessica R. Jones, M.P.H., and Michael C. Lu, M.D., M.P.H., Maternal and Child Health Bureau
 
​[7] Autismin kirjo (Wikipedia)

[8] The prevalence of autism spectrum disorders: impact of diagnostic instrument and non-response bias.
Posserud M, Lundervold AJ, Lie SA, Gillberg C.

[​9] Biomarkers of environmental toxicity and susceptibility in autism. Geier DA, Kern JK, Garver CR, Adams JB, Audhya T, Nataf R, Geier MR.​

[10] PANDEMIC INFLUENZA A(H1N1) 2009 VACCINES IN THE EUROPEAN UNION
K Johansen, A Nicoll, B C Ciancio, P Kramarz (Eurosurveillance, Volume 14, Issue 41, 15.10.2009
Perspectives)
​
[11] Finnish Prenatal Study of Autism and Autism Spectrum Disorders (FIPS-A): Overview and Design   Lampi KM, Banerjee PN, Gissler M, Hinkka-YliSalomaki S, Huttunen J, Kulmala U ym. Department of Child Psychiatry, University of Turku, 11/2010

[12] 'Birth Defects & Drugs in Pregnancy', O. P. Heinonen, D. Sloan and S. Shapiro. Publishing Sciences Group Inc., Littleton, Massachusetts. 1977.

[13]  "Mercury in medicine report" (PDF), Burton D (2003). Congressional Record 149: E1011–30.

[14] Immunization Safety Review: Vaccines and Autism. Immunization Safety Review Committee, Board on Health Promotion and Disease Prevention, Institute of Medicine (2004). Washington, DC: The National Academies Press. ISBN 0-309-09237-X.

[15] "Immunizations and autism: a review of the literature", Doja A, Roberts W (2006). Can J Neurol Sci 33 (4): 341–6. doi:10.1017/s031716710000528x.PMID 17168158.

[16] The Vaccine-Autism Connection: A Public Health Crisis Caused by Unethical Medical Practices and Fraudulent Science, Dennis K Flaherty (2011) 

[17] 'Birth Defects & Drugs in Pregnancy', O. P. Heinonen, D. Sloan and S. Shapiro. Publishing Sciences Group Inc., Littleton, Massachusetts. 1977.

[18] Rokotusinfo ry: Tiedote 22.10.2009: WHO: Raskaana oleville lisäaineeton sikainfluenssarokote

[19] MMR doctor Andrew Wakefield fixed data on autism
​
[20] Brian Deer: the Lancet scandal
​
[21] Dispatches. MMR: What They Didn't Tell You

ILO:N ohje elohopea altistumiselle

Peruspalvelujen resursoinnin sijaan leikkauksia ja sanahelinää 

Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma on yksi Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeista mm. palvelujen asiakaslähtöisyyden ja sote-uudistuksen ohella.
Hallitus sijoittaa lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan noin 40 miljoona euroa samaan aikaan kun se vähentää lapsiperheille tärkeiden peruspalvelujen resursseja sadoilla miljoonilla euroilla ja korottaa asiakasmaksuja vaivihkaa peräti 30%. Epäselvää on, aikooko hallitus soveltaa suosittelemaansa lapsivaikutusten arviointia myös omaan leikkauspolitiikkaansa.
Hallituksen päätökset lisäävät eriarvoisuutta, vaikka juuri sitä piti vähentää: kunnille jätetään vaikutuksista välittämättä päätösvalta esim. päivähoidon lapsiryhmien koosta.  

Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmassa on toki monia hyviäkin, jopa radikaaleja Lokakuun liikkeen kannattamia tavoitteita mutta ne valitettavasti kumoutuvat ihan itsestään tehdyillä peruspalvelujen leikkauksilla. On turha maksaa kaikenkarvaisille konsulteille ja muille asiantuntijoiksi itseään kuvitteleville 40 miljoonaa pelkistä uudistuspuheista ja A4-paperisaastasta kun paras ongelmia ennaltaehkäisevä tuki ja lapsen edun toteuttavat peruspalvelut jätetään hoitamatta.  

Muutosohjelma ei myöskään puutu lapsiperhepalvelujen suurimpaan ongelmaan; siihen, että asiakas suljetaan omaa elämäänsä koskevan päätöksenteon ulkopuolelle. Luvattu muutama koulutustilaisuus asiakaslähtöisyyden omaksumiseksi tuskin pystyy viranomaislähtöistä palvelukulttuuria muuttamaan kun EIT- tuomiotkaan eivät ole siihen pystyneet.

Lastensuojelun ja - psykiatrian ydinongelma on se, että työntekijä - ei asiakas- määrittää asiakkaan ongelman ja sen johdosta tehtävät toimenpiteet.  
Kun uupunut äiti menee hakemaan lastensuojelusta lastenhoitoapua, sosiaalityöntekijä usein sanelee hänen ongelmakseen puutteellisen vanhemmuuden ja määrää kotiin kaikesta kodinhoidollisesta avusta kieltäytyvät perhetyöntekijät, jotka tulevat kotiin kaksin kappalein kirjaamaan kasvatus- ja siisteyspuutteita ja uuvuttavat äitiä entisestään. 
Erityislapselleen neurologian testejä tai koulunkäyntiavustajaa hakeva vanhempi määrätään usein psykiatrian testeihin ja lapsen oireilu tulkitaan psykoanalyysin nekrofiilisesta perhekäsityksestä käsin. 
Psykiatriset tutkimukset ja huostaanoton jatkamispäätöksen saa myös jos erehtyy esittämään kritiikkiä tai vastustamaan harjoitettua sanelupolitiikkaa.

Lastensuojeluprosessissa asiakas jää usein (HuosTa- tutkimuksen mukaan 70% ei saa tarvitsemaansa palvelua)  vaille tarvitsemaansa apua ja hänen ongelmansa pahenee. 
Sosiaalityn tohtoriksi hiljattain väitellyt Tarja Hiltunen kuvaa prosessia näin: ”huostaanoton kokeneet tai sen uhan alla elävät äidit eivät edelleenkään saa riittävää tukea, eivätkä esimerkiksi terapiaa ongelmiinsa, jotka ovat usein alkaneet jo heidän omassa lapsuudessaan tai ennen omien lasten syntymää.
- Tuki, joita he saivat, oli kuin laastari, joka laitetaan puhdistamattoman, tulehtuneen ja märkivän haavan päälle, ilman hoitoa. ”

Hiltusen kuvaus pätee myös soteuudistukseen, jossa tehtyjä peruspalveluiden laiminlyöntejä ja leikkauksia yritetään paikata laastareilla, joissa on kivoja kuvia.
Huoli- ja riskidiskurssilla, varhaisen puuttumisen ja lapsen edun mantroilla, hallinto- oikeusmenettelyllä, lastensuojelukertoimella, puitesopimuskilpailutuksilla ja perheiden oikeussuojakeinot laiminlyömällä  lastensuojelusta on luotu tutkimaton, valvomaton ja tulosvastuuton bisnes asiantuntijoiden ja sijaishuollon yrittäjien tarpeisiin. Jokainen perheiden kanssa työskentelevä ammattikunta on indoktrinoitu harhaiseen puuttumiseen, josta on nyt jalostettu harhaista tukea.
​
Yhtäkään jo 20 vuotta sitten esitetyistä muutosvaatimuksista esim. asiakaslähtöistä tukea tai tukihenkilötoimintaa, perheiden jälleenyhdistämistä, huostaanotto- oikeudenkäyntien siirtoa käräjäoikeuksiin, lastensuojelun ja sijaishuollon valvontaa tai työntekijöiden väärinkäytösten vastuu- ja korvausvelvoitteita ei ole saatu aikaiseksi ja ensimmäinen sijaishuoltoselvityskin tehdään- ei ylimmän sosiaalihallinnon tuella- vaan sen vastustuksesta huolimatta.

Palvelujärjestelmän auttamiskyvyttömyydestä johtuva ongelmien paheneminen ja monistuminen on tulkittu  asiakkaiden syyksi. Tämän logiikan mukaan hammaslääkäriin pyytävä ohjattaiisiinkin psykiatrille ja hammassäryn pahetessa lobotomialeikkaukseen, jonka seuraukset tulkittaisiin asiakkaan elämänhallintapuutteiksi ja periytyviksi riskiominaisuuksiksi. 

Ammatillinen edunvalvonta ja häiriö-orientaatio estää asiakkaiden osallisuuden

Lastensuojelun tutkimus, jonka rahoitus jätetään kansalaiskeräyksen kontolle keskittynee tulevaisuudessa riskiregiimin palvelemiseen; siihen kuinka paljon sotekuluja lastensuojelun asiakkaat aiheuttavat ja miten "riskiasiakkaat" eli potentiaalit avuntarvitsijat voisi tunnistaa, merkitä ja jättää auttamatta jo ennalta. 

Vaikka asiakas saisikin pyytämäänsä apua lastensuojelusta, se rajataan usein lainvastaisesti muutamaan kuukauteen. Sosiaalityöntekijä saattaa tinkiä muutamasta sadasta eurosta harkinnanvaraista toimeentulotukea mutta takaa sijaishuollon kumppaneilleen satojen tuhansien vuosittaisen tulonsiirron ilman valvonta-, tulosvastuu- tai verovelvoitteita. Asiakkaiden kanssa kumppanuussopimuksia ei solmita.
Sijaishuollon edunvalvonnasta ja omasta selustanvarmistelusta puuttumattomuussyytteitä vastaan on tullut ammatin keskeinen sisältö.

Lastensuojelun ja perhepalveluiden ongelmat eivät johdu sosiaalityöntekijäpulasta vaan pirstaleisesta ja viranomaislähtöisestä palvelujärjestelmästä, johtamis- ja valvontapuutteista, sijaishuollon ahneudesta ja psykoanalyysin nekrofiilisiin ja harhaisiin oletuksiin perustuvasta häiriönmetsästyskulttuurista, joka on kyvytön kuulemaan ja kunnioittamaan asiakasta ja tekemään yhteistyötä tämän kanssa. Tilanne ei korjaannu sillä, että moniammatillisiin työryhmiin palkataan asiakkaita kuulemaan ja kunnioittamaan kykenemättömiä amatööripsykoanalyytikkoja varsinaisten lisäksi.  

Lastensuojelun kriisi ei helpotu  myöskään uusilla perhekeskuksilla, jos sanelun ja ulossulkemisen politiikka jatkuu. Asiakasta ei auta se, että hän saa pakotettuja ja ei- tarpeenmukaisia palveluja yhdeltä luukulta kun aiemmin ei- tarpeenmukaiset palvelut tarjoiltiin monelta eri luukulta.
​
Lapsi- ja perhepalveluja ei paranna myöskään se, että yhä usampi ammattitaidoton ja vailla vastuu- ja korvausvelvoitteita toimiva työntekijä pääsee leikkimään salapoliisia ja etsimään varhaisia riskin osoittimia sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistettävistä asiakasrekistereistä. 

Viranvarmistus ennen perustehtävän hoitoa

Sen paremmin sosiaalityön kuin psykiatrian palvelujärjestelmiä ei ole tehty asiakkaille vaan työntekijöiden ammatilliseen edunvalvontaan. Psykiatrian erikoislääkäri Ben Furmanin väittämä psykiatrian hoitojärjestelmän luonteesta sopii myös sosiaalityöhön: ”Psykiatrista hoitojärjestelmää ei ole milloinkaan luotu asiakkaita varten. Se on pikemminkin keskinäisen kädenväännön tuloksena syntynyt eri ammattiryhmien etuja ja uskottavuutta palveleva alati muuttuva rakennelma, jonka tehtävänä ei ole auttaa asiakkaita/potilaita parantumaan vaan edistää työntekijöiden hyvinvointia ja arvostusta yhteiskunnassa. ”Pikkupsykiatreiksi” kutsutut heikosta arvostuksesta ja ammatillisesta identiteetistä kärsivät sosiaalityöntekijät ovatkin halukkaasti lainanneet ja matkineet psykiatrian diskursseja ja menetelmiä saadakseen lisää arvovaltaa ja uskottavuutta itselleen ja ammatilleen.

Samoin kuin psykiatrian historia, myös sosiaalityön historia on omituinen sekoitus psykologisia kultteja, muotivirtauksia, oppiriitoja, valtataisteluja, lobbauksia, ammattiryhmien keskinäistä kädenvääntöjä ja haitallisia jos ei suorastaan julmia hoitokeinoja.
​
Tutkija Johannes Remy:n mukaan Suomessa on kansainvälisesti katsottuna paljon lastenpsykiatreja suhteessa väkilukuun. Tutkija Janne Kivivuori väittää, että Suomi on yksi viimeisiä maita, joissa Freudilainen psykokulttuuri kukoistaa. 
Suuri osa sosiaalityön tutkimus- ja työmenetelmistä perustuu psykoanalyysin virheellisiksi todetuille oletuksille perhedynamiikasta, lapsen kehityksestä ja muistin toiminnasta. Asiakastyö perustuu elitistiseen paremmintietämisen ja poislähettämisen kulttuuriin.
 
Remy väittää, että lastenpsykiatrian alalla ongelmana ei olekaan vain yleisessä tiedossa oleva palvelujen heikko saatavuus, vaan myös potilaiden ja heidän vanhempiensa riittämätön oikeusturva. ”Kanteleminen tuottaa parhaassa tapauksessa epäeettisesti toimineelle lastenpsykiatrille huomautuksen muutaman vuoden viiveellä, useimmiten ei sitäkään. Niin kauan kuin tätä ongelmaa ei ole ratkaistu, lisäresurssien kohdistaminen lastenpsykiatriaan ei automaattisesti johda lasten mielenterveyden aiempaa parempaan hoitamiseen” ( Remy-blogi, 18.10. 2008).

Sosiaalityön vaikuttavuustutkimukset korostavat yhteen ääneen, että tuottaakseen tuloksia sosiaalipalvelujärjestelmän tulee olla asiakaslähtöinen ja varmistaa asiakkaille asiakaslähtöiset, tarpeenmukaiset ja oikea-aikaiset palvelut ottamalla asiakkaat mukaan auttamisprosessin kaikkiin vaiheisiin (mm. Featherstone, Magura, Morris, Moses, Poertner, Rapp).

Sosiaalityön kuitenkin perustuu asiakaslähtöisen ongelmanratkaisun ja perheiden tukemisen sijaan viranomaislähtöiseen ongelmanmetsästykseen ja ammatilliseen edunvalvontaan, joita erilaiset uudistukset vain vahvistavat.

Suomessa vastaus monissa kansainvälisissä vaikuttavuustutkimuksissa esitettyyn ydinkysymykseen ‘Has your worker discussed your real problems as you define them?’ olisi yksiselitteinen ´no´, jos asiaa vaivauduttaisiin tutkimaan. Asiakkaan ilmaisemaa palvelutarvetta ei merkitä edes asiakassuunnitelmaan, josta on tullut laadunvalvonnan sijaan fabrikoinnin väline.

Varatuomari Leeni ikosen mukaan "lastensuojelun ongelmien ratkaiseminen ei ole työsuojeluasia. Se ei ole myöskään sosiaalialan korkeakoulutettujen työllistämistä koskeva asia.

Lastensuojelun ongelmien ratkaiseminen liittyy lasten ja perheiden hyvinvointiin, koska mielivaltaisesti ja väärin toimivat lastensuojelun työntekijät ovat tällä hetkellä kansalaisten elämää vakavasti vaarantava uhkatekijä. Näiden uhkatekijöiden lisääminen lisää luonnollisesti pahoinvointia ja kuormitusta perheille. Yhteiskunnan niukat voimavarat tulee kohdentaa oikein.

Viranomaisen vallankäytön suitsiminen on tähän mennessä ohitettu. Päin vastoin lastensuojelulain moninaiset uudistukset ovat keskittyneet toteuttamaan kaikki sosiaaliviranomaisen toiveet. Tätä tietä kulkien on aikaansaatu nykyinen kriisi".

Utopistiset uudistukset unohtavat jälleen asiakkaiden aidon osallisuuden ja oikeusturvan

Lapsiperheiden palvelujärjestelmän uudistukset jatkavat samalla kriisiyttämisen tiellä ja tulevat ilman korjausliikkeitä syventämään ongelmia entisestään. Sen paremmin sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistämisessä kuin lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmassa ei edelleenkään huomioida perheiden oikeusturvanäkökulmia.
Sosiaalihuollon tiedonhallintauudistuksesta puuttuva asiakasnäkökulma ja oikeusturvanäkökohdat ratkaistiin sillä, että potentiaalisesti kriittiset asiakkaat ja tutkijat suljettiin ulos prosessista; kehittämisseminaareihin pääsevät jatkossa vain päättäjät.   

Toive siitä, että organisaatiomuutoksilla säästettäisiin hallintokuluissa on epärealistinen. Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuoltopolitiikka on tehokasta ammatillista edunvalvontaa, jossa virkaeliitti ei luovu saavutetuista eduista. Organisaatiorakenteen keventäminen tarkoittaa käytännössä sitä, että sen paremmin asiakkaiden , työntekijöiden kuin toistensa kanssa yhteistyöhön kykenemättömien ikipomojen väliin joudutaan palkkaamaan uusia pikkupomoja viestinviejiksi.

Asiantuntijuuden nousuhumalasta ei voi myöskään raitistua suoraan asiakaspalvelijaksi ilman moraalista inventaariota ja hyvittämistä. Utopististen palvelutavoitteiden ja säästöjen maalailun sijaan LAPE- hankkeessa pitäisi kartoittaa perheille aiheutetut vahingot, pyrkiä korjaamaan ja hyvittämään ne ja taata, ettei lisävahinkoja tule tai ettei lisävahingoista ainakaan palkita. Lastensuojelun nykytilanteessa jo 0-tuloskin  olisi edistystä. Asiakkaille riittäisi voimassaolevien lakien realisoituminen esim. toimivat peruspalvelut , mahdollisuus osallisuuteen ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja tae siitä, ettei asiantuntijuus- , moniammatillisuus- ja kehittämishypetyksellä aiheuteta heille samoja vanhoja lisähaittoja; pelolla ja pakolla hallintaa, nöyryytystä ja syrjäyttämistä omaa elämää koskevasta päätöksenteosta.  

Peruspalvelujen leikkauksilla ja oikeusturvan unohtamisella asiakkaat on käytännössä suljettu tehokkaasti ulos hallituksen asiakasosallisuutta valheellisesti hehkuttavista uudistuksista. 
Sosiaalipalveluiden kehittämishankkeissa asiakasosallisuus ja kokemusasiantuntijatieto on usein typistynyt tokenismiin ja asiakkaiden kohteluun sosiaalityöntekijöiden ja tutkijoiden omissa meritoitumisprosesseissa hyödynnettävänä datavarastona ilman todellista osallisuutta palvelujen suunnittelussa, toteutuksessa tai arvioinnissa. 
LAPE- muutosohjelmassa asiantuntijajoukkoon on kelpuutettu vain yksi (1 kpl) kokemusasiantuntija vaikka hankeraportin mukaan "lasten, nuorten ja perheiden kokemusasiantuntemus ja osallisuus ovat hankkeessa keskeisellä sijalla".
 
Asiakasosallisuuden käsitteestä sosiaalipalvelujen kehittämisessä on tullut varhaista puuttumista vastaava notkea ameeba, joka on voitu kääntää palvelemaan hyvin erilaisia, jopa vastakkaisia tarkoituksia ja päämääriä; niin sosiaalityön resursointia kuin leikkausvaateita, inkluusiota ja eksuusiota, rakenteellista sosiaalityötä ja yksilöpsykopatologisointia, subjektiivisia oikeuksia ja yhteiskunnallisia velvollisuuksia, lainsäädännöllisiä  velvoitteita kuin niiden puutetta, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja yksilövastuutusta, vapaaehtoisuutta ja pakkoa.

Aito osallisuus on jotakin muuta kuin osallisuuspuhetta- se on materiaalisia, sosiaalisia, psykologisia ja toiminnallisia resursseja ja strategioita. Asiakasosallisuus edellyttää tarkkaa ja eriteltyä lainsäädäntöä ja operationaalistettavia diskursseja ja ohjeistusta marginalisoitujen yhdenvertaisuuden konkretisoimiseksi. Asiakasosallisuus on se onki, jota ilman asiakkaiden omaehtoinen selviytyminen, inkluusio, valinnanvapaus tai sosiaalinen oikeudenmukaisuus ei toteudu.

Tiedetoimittaja Jani Kaaron mukaan" nöyryytys on mekanismi, jolla ihmiseltä viedään itsekunnioitus. Nöyryyttäminen tapahtuu sulkemalla ihminen ryhmän ulkopuolelle. Koulukiusattu suljetaan kaveripiirin ulkopuolelle; työttömät työmarkkinoiden ulkopuolelle; vammaiset lähes kaiken ulkopuolelle. Rasistit sulkevat kohteensa jopa ihmisyyden ulkopuolelle. Viesti on, että ulos suljetut ovat vähempiarvoisia niiden silmissä, jotka heidät ulos sulkevat.
Pelolle on kuitenkin vastalääke, joka saa sen katoamaan. Se on rohkeus. Jos rohkeus kuitenkin vaatii itsekunnioitusta, toivon, että kaikki te työttömät, työkyvyttömät, syrjäytetyt, köyhät, masentuneet, maahanmuuttajat, pätkätyöläiset, minimipalkkaiset ja elämän potkimat löydätte sen ensi vuonna.
Kun te sen löydätte, löydätte myös moraalisen rohkeuden kysyä, onko tämä todella se osa, jonka te ansaitsette. Jos te kaikki kysytte tätä yhdessä, samaan aikaan, ettekä luovuta, saatte nähdä, miten pelko täällä vaihtaa puolta ja omistajaa."


Kansalaisille on suotu oikeus kommentoida sote- uudistusta ja LAPE-hanketta. Käyttäkää siis sananvapauttanne ja kommentoikaa:  
https://www.otakantaa.fi/lape
https://www.otakantaa.fi/fi-FI/Selaa_hankkeita/Ota_kantaa_soteuudistukseen

https://www.thl.fi/fi/web/tiedonhallinta-sosiaali-ja-terveysalalla/ajankohtaista/lausuttavat-materiaalit

Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Juha Vuorio Oulusta esitti vuoden 2015 syyskuun valtuuston istunnossa lastensuojeluun liittyvän valtuustokyselyn yhteydessä muistiinpanojensa mukaan seuraavan kysymyksen: ”Julkisuudessa on kiertänyt kaksi videota Perhe K:sta, jossa viranomaisemme vievät lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa käyttäen lapset pois kotoa. Tältä videot ainakin maallikon silmissä näyttävät.

Näiden poisvientien tuloksena tämän perheen nämä kaksi lasta olivat yli vuoden paikassa, joka oli salattu vanhemmilta ja muulta perheeltä. Ja esimerkiksi puhelut lasten ja vanhempien välillä eivät olleet sallittuja.

Kolmannessa tapauksessa teini-ikäinen tyttö pakeni lastensuojelun toimia kirkkoon ja sai sieltä turvapaikan.

Miten tällainen viranomaistoiminta on mahdollista Suomessa. Ennen nykyistä vuodelta 2007 olevaa lainsäädäntöä käytettiin luottamushenkilöitä merkittävien lastensuojelutapausten hyväksynnässä. Onko valvonta toimivaa vai pitäisikö siirtyä takaisin luottamushenkilövalvontaan?”

Juha Vuorio kirjoittaa blogissaan saaneensa vastauksen, että "ylilyöntejä tapahtuu, mutta että tällaiset huostaanottopäätökset tekee hallinto-oikeus eli valvonta on kunnossa".

Vuorio jatkaa: "Itse en ole vastaukseen tyytyväinen; selvästikään prosessi ei ole kunnossa, vaan on mennyt huonoon suuntaan. Olen itse vieraillut muutamia kertoja näihin tapahtumiin liittyvässä perheessä ja on hyvin vaikea ymmärtää, että huostaanotot ja perheen tahdon vastaiset lasten poissijoittamiset olisivat ihmisoikeuksia kunnioittavia.

Kannatan sitä, että vaikkapa työkuorman alla vaikeuksissa olevalle lapsiperheille tarjotaan apua, mutta avun pitäisi olla luonteeltaan enemmän kodissa annettavaa kodinhoitoa; tämä olisi myös taloudellisesti edullisempaa kuin kalliit huostaanottoprosessit.

Joku saattaa esittää arvostelua siitä, että vanhemmat laittoivat nuo videot julkisuuteen, mutta itseni on vaikea ymmärtää mitä muuta ihminen voisi tehdä viranomaistemme ja oikeuslaitoksemme mielivallalta näyttävän toiminnan edessä."

Katso kokous Youtubesta: Valtuuston kokouksen puheenvuorot noin kohdassa 32 minuuttia

Avainsanat: lastensuojelu, perhepolitiikka

Opas lastensuojelun asiakkuuteen joutuvalle.

​
Muita Lokakuun liikkeen uusia julkaisuja

Tool for interaction or snooping?


Many child welfare, foster and day care as well as learning organizations have for years used ”child oriented” tools like the Bears Cards as part of their work and therapy processes. Officially they are used as means of interaction but no research about the purposes or effects of  use have been made yet.

The Bears Cards is a pack of cartoon bears with different facial expressions. According to children and parents in Finland, the Bears Cards have been and are used as means of snooping, criminal investigation and evidence of the need for foster care in child welfare, day care and schools. 

October movement is a NGO of families aiming to improve  procedures and practices of institutions working with families. 

We  would like to investigate how the Bears Cards are used outside of Finland. We kindly ask all children and parents to share their experiences of the Bears Cards. 


We would like you to tell us:   


1. Why and how were the Bears Cards used?

Who did use The Bears Cards and how? Where? Were you and your children informed or asked a permission? What was the purpose of the Bears Cards game according to a) officials b) your opinion? 

Were Bears Cards used as means of investigation of the need for foster care? Were they used as part of criminal investigation or as proof of guilt? 


2. What interpretations, documentations and records were made from Bears Cards?

What interpretations and conclusions were made from the Bears Cards and how were they grounded and used? How were they documented?


3. Were you informed of  or able to participate in processes connected to Bears Cards?

Were you aware of / shown the documents or able to participate in the interpretation/ documentation/ legal processes based on Bears Cards?


4. What were the effects of the Bears Cards interpretations on your life?

Did Bears Cards interpretations cause effects on your treatment in social and health services, your living conditions, family relations, participation or legal protection? What kind of effects? 


We would also like you to pick and  send quotes made from Bears Cards interaction from your client records. We will handle your information and citations confidentially  and guarantee your anonymity. Please, do send your experiences and citations to [email protected]

Aiheeseen liittyen:
☞​ ​​Lastensuojelun tutkimusmenetelmät osa 3- "lapsilähtöiset" välineet vuorovaikutuksen vahvistamiseksi 
☞​ ​Lastensuojelun tutkimusmenetelmät osa 2- MIM
☞​ Lastensuojelun tutkimusmenetelmät osa 1-Rorschach

Monet lastensuojelun tutkimusmenetelmät jakavat psykoanalyysin häiriö-orientoituneen käsityksen (bio)perheestä neuroottisena ja salailevana riskiympäristönä, joka tuottaa lapsille tukahdutettuja traumoja. Tutkimusmenetelmien kyseenalaistamaton taustaoletus on, etteivät lapset kerro traumaattisiksi oletetuista perheoloistaan mitään vapaaehtoisesti vaan lastensuojelun asiantuntijan/ työntekijän pitää nyhtää ja tulkita haluamansa tieto heistä salakavalasti esiin esim. leikin varjolla. Lastensuojelun tutkimusmenetelmät ovat usein paitsi tieteellisesti epäpäteviä ja helposti vääriä positiivisia löydöksiä tuottavia- myös eettisesti arveluttavia ja perheiden oikeusturvaa loukkaavia ja vaarantavia. 

Lastensuojelun tutkimusmenetelmien ennakko- olettamista johtuen lastensuojelun tutkimusprosessit eivät useinkaan perustu 0- hypoteesiin, tosiseikkaselvittelyyn tai lasten kuulemiseen vaan lastensuojelun työntekijöiden ennakkoluuloihin ja pitkälle vietyihin tulkintoihin. Tosiseikkojen selvittelyn sijaan ”tutkimuksissa” keskitytään etsimään sitä pahaa, jonka olemassaolosta työntekijät ovat työtään aloittaessaan varmoja ( Ikonen , 2013). Huostaanottoihin johtavia lausuntoja epätieteellisiksi todistettujen menetelmien esim. korttipelien perusteella kirjoittelevat mm. perhetyöntekijät lähihoitajan tai sosionomin koulutuksella. Tehtyjä kirjauksia ja tulkintoja ei aina oikaista, vaikka lapsi tai vanhempi kykenisi todistamaan ne vääriksi ja niitä käytetään todisteina huostaanottotarpeesta hallinto- oikeuksissa, joiden asiantuntijajäsenet ovat usein sosiaalityöntekijöitä ja lähes aina sidoksissa lastensuojeluun.

Koska lastensuojelun tutkimusmenetelmät ovat yleensä epätieteellisia, tutkimusten suorittajilta puuttuu usein tarvittava ammattitaito ja tutkimusten tulokset ovat tulkinnanvaraisia, suosittelemme AINA taltioimaan tutkimukset, ottamaan niihin mukaan tukihenkilön ja tarkistamaan tutkimusten pohjalta tehdyt kirjaukset.

Leeni Ikonen kertoo kirjassaan "Salassa pidettävä" mielenkiintoisen tositapauksen. Hallinto-oikeus hyväksyi erään perheen lasten huostaanoton perhetyöntekijöiden Nallekorttipeliin perustuvan kaltoinkohteluepäilyn
perusteella. 

Vaikka kaltoinkohtelua ei pystytty näyttämään toteen hallinto- oikeus hyväksyi huostaanoton pääperusteenaan se, että vanhemmat eivät olleet myöntäneet eivätkä ymmärtäneet syyllisyyttään. Lasten isovanhempien sijaishuoltajuus sivuutettiin samalla perusteella: isovanhemmatkaan eivät tunnistaneet eivätkä tunnustaneet oletettua kaltoinkohtelua.

Kun samoja huostattuja lapsia sitten sijaishuollossa oikeasti kaltoinkohdeltiin lyömällä kepillä ja sijaisvanhemmat myönsivät teon, lapsia ei siirretty pois pahoinpitelevästä sijaisperheestä, ja syyttäjä teki asiassa syyttämättäjättämispäätöksen todeten, että tärkeä yleinen tai yksityinen etu ei vaadi syytteen nostamista (Ikonen, 2013, 335-337).

Pesäpuu ry:n mainoksen mukaan "nallekortit toimivat keskusteluiden tukena, kun käsitellään lasten, nuorten tai vanhempien kanssa perhe-elämää, ihmissuhteita, tunteita ja identiteettiä. Korttien avulla voi käsitellä ongelmia, muutoksia ja tulevaisuuden suunnitelmia sekä edistää osallistujien itsetuntemusta. Esim. lapsen näkemystä perheestään voi tutkia pyytämällä häntä valitsemaan nallekortin jokaiselle perheen jäsenelleen".

Pesäpuun kortteja käytetään mm. lasten olosuhde- ja huostaanotontarpeen selvityksissä ikäänkuin tieteellisinä tutkimusmenetelminä, joita ne eivät ole.

Martikaisen ja Peräojan (2009) tutkimus Ässä- hihassa Pesäpuu ry:n vuorovaikutusta tukevien välineiden käytöstä on mielenkiintoista ja huolestuttavaa luettavaa: 
Korttien käyttö ( s. 35-36): 

"Osa työntekijöistä kirjoitti lukevansa ohjeet ennen käyttöönottoa, toiset kirjoittivat hyödyntävänsä ohjeita ja vinkkejä satunnaisesti. Mainittiin myös, että työntekijä voisi hyödyntää vinkkejä ja ohjekirjoja enemmän kuin tällä hetkellä tekee, sekä keksiä itse eri tapoja käyttää välineitä. 
- Enemmänkin voisi hyödyntää ja keksiä itse eri tapoja. 
- Joskus jopa luen ohjeet. 

Vain yksi työntekijä oli vastannut kysymykseen korttien uusista käyttötavoista: 
"Käytän kaikkia välineitä miten sattuu kun en ole lukenut ohjeita ja työtiimissä kiertää sana, miten kukin on käyttänyt välineitä niin otan niistä vinkkiä. Vain mielikuvitus on rajana!" 


Kysymme kaikilta Nallekorttityöskentelyn kohteiksi joutuneilta lapsilta ja vanhemmilta:

1) Käytettiinkö Nallekortteja todisteina huostaanoton tarpeesta? Miten? Kuka käytti?
2) Mihin Nallekorttityöskentelyssä mielestänne pyrittiin ja mitä johtopäätöksiä työntekijät tekivät työskentelyn perusteella?
3) Olivatko Nallekorttityöskentelystä tehdyt kirjaukset ja johtopäätökset asiallisia ja totuudenmukaisia? Saitteko vaikuttaa niihin?

Lisäksi pyydämme asiakaspapereistanne suoria lainauksia Nallekorttityöskentelystä ja sen pohjalta tehdyistä tulkinnoista. Lähettää voi myös myönteisiä kokemuksia, jos sellaisia on. Otteet Nallekorttityöskentelystä tehdyistä asiakaskirjauksista voi lähettää Lokakuun Liikkeen sähköpostiin [email protected]

Lue myös:

http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityonpsykiatrian-palvelujarjestelmia-ei-tehty-asiakkaille-vaan-mm-keskiluokkaisten-rouvien-paistattelupaikaksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-2
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-moniammatillinen-yhteistyo-havittaa-niin-vuorovaikutuksen-kuin-vastuun
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointivimma-salaseulontoja-puutteellisilla-menetelmilla
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arvovalta-ja-huoltoriidat-maksavat-miljoonia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/auta-alvareita
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tyomenetelmat-2-laiton-sijoitus-huostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityon-sairastunut-ammatillisuusihanne
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelu-salapoliisileikkin-yhteisty-tekee-vapaaksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointivimma-salaseulontoja-puutteellisilla-menetelmilla
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vetoomus-ensi-ja-turvakotien-tyokaytantojen-ja-menetelmien-tutkimiseksihttp://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/kala-ei-tarvitse-polkupyoraa-eika-diagnoosi-lastensuojelua
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/-perhekuntoutus-on-usein-perustuslain-vastaista-pakkohoitoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhe-paossa-lastensuojelumielivaltaa-julkisuus-kostettiin-heti
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/100-shades-of-grey-sosiaalityon-seksuaalikasityksia-ohjaavat-arvot-ja-ideologiat
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuottoisa-myytti-riskiperheista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan

​Lastensuojelussa on tullut rutiiniksi ohjata lapset ja vanhemmat MIM-videointiin (Marschak Interaction Method). MIM on puolistrukturoitu ja videoitu vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen havainnointiväline. 

​MIM:ssä arvioidaan lapsen ja vanhemman keskinäistä vuorovaikutusta aktivointitehtävien avulla. 30-60 minuutin tilanne videoidaan ja sen perusteella laaditaan lausunto mm. vuorovaikutuksen tasosta ja luonteesta. MIM:ssä pyritään lapsen ja vanhemman yhdessä suorittamien strukturoitujen tehtävien ja leikkien avulla saamaan vuorovaikutuksesta esille lapsen kehityksen kannalta merkityksellisiä alueita. Alueita ovat 1. jäsentäminen ja haasteellisuus, 2. emotionaalinen yhteys, 3. hoiva ja 4. leikkisyys. Vuorovaikutusarvio voidaan tehdä jopa lasta vasta odottavasta vanhemmasta aina nuoruusikäisen lapsen vanhempaan asti.

Käytännössä havainnointi suoritetaan siten, että työntekijä antaa vanhemmalle yhdeksän korttia, joissa jokaisessa on erilainen, pieni tehtävä. Vanhemman tulee järjestyksessä lukea ääneen lapselle kukin kortti ja tehdä kortissa esitetty tehtävä. Tilanne videoidaan, ja vanhemmalta on aina oltava kirjallinen lupa havainnoinnin suorittamiseen. Tehtävien suorittamisen jälkeen työntekijä haastattelee vanhempaa muutamin kysymyksin. Tätä seuraa palautekerta (tai useampikin), jossa vanhemman kanssa käydään videolta läpi kohtia.

Psykiatrian erikoislääkäri Ben Furmanin mukaan menetelmä ei ole vain epäluotettava, vaan myös räikeästi perheiden oikeusturvaa loukkaava. 

Kuten suurin osa lastensuojelun arviointi- ja tutkimusmenetelmistä sekin perustuu arvioitsijan subjektiivisiin näkemyksiin – ja usein myös sosiaalityöntekijöiden ennakkotiedotukseen mahdollisista löydettävistä puutteista. Ne vääristävät tutkintaa ja siitä tehtyjä tulkintoja. Toisinaan vanhemmille jätetään ilmoittamatta, että kyseessä on virallisen lausunnon tuottava asiantuntijatutkimus. Tutkimusta markkinoidaan vanhemmuuden tai vuorovaikutuksen tukena. 
​
Tässä sosiaalipsykologi Anu Suomelan esimerkki MIM- videoinnista: 

"Elokuussa uusmaalaisessa pikkukunnassa asuvan perheen oveen koputti kaksi sosiaalityöntekijää. He ilmoittivat äidille, että perheen 3-vuotias tytär on otettu pakkohuostaan perhepäivähoitajan insesti-ilmoituksen perusteella ja siirretty asumaan tämän luo. Samalla tapaamiset kiellettiin ilman valituskelpoisia päätöksiä ensin lyhyiksi, sitten pidemmiksi ajoiksi. Isä sai ensimmäisen kerran tavata tytärtään sairaalan tutkimusosastolla noin neljä kuukautta huostaanotosta.

Perhepäivähoitaja, joka oli aikaisemminkin tehnyt insesti-ilmoituksia hoidossaan olleista lapsista, kertoi tytön olevan itkuinen ja masturboivan. Hän väitti tytön sanoneen, että hänet sidotaan kiinni ja hänestä otetaan valokuvia. Päivähoitajan mukaan tyttö myös pelkää kameroita eikä halua mennä kotiin. Vanhemmat tai isovanhemmat eivät olleet huomanneet tytön masturboivan tai itkeskelevän kotona ja luonnehtivat häntä poikkeuksellisen reippaaksi lapseksi. Joudutaan kysymään, mikä päivähoidossa mahtoi aiheuttaa väitetyn käyttäytymisen.

Poliisi tutki asian ja oli sairaalan tekemien tutkimusten ja lausuntojen perusteella sitä mieltä, että sekä isä että äiti olivat syyllistyneet rikokseen. Tosin sen koommin sairaala kuin poliisikaan eivät osanneet yksilöidä, millaisesta hyväksikäytöstä oli ollut kyse. Sairaalan haastatteluissa tytöltä kysyttiin valokuvaamisesta ja narulla sitomisesta sekä siitä, oliko paikalla muita kuin isä ja äiti. Ehkä siis oletettiin, että kyseessä olisi lapsipornoa tuottava pedofiilijoukko.

Asiaa tutkinut ja lasta haastatellut sairaala oli muodollisesti käyttänyt apunaan Stakesin ohjeita 37. Lapsen haastattelunauhoitukset kuitenkin paljastivat, ettei ohjeistusta ollut lainkaan ymmärretty vaan käytössä olivat ennakko-olettamasta johtuvat johdattelevat ja painostavat metodit, joilla haluttiin varmentaa päivähoitajan kertomat asiat.

Tytön haastattelussa oli mukana psykologin lisäksi lastenpsykiatri. Hän oli varustautunut narulla, jolla psykologi yritti saada tyttöä näyttämään psykologin jaloista, mistä kohdasta häntä itseään oli sidottu. Tutkimusvälineinä käytettiin lisäksi nukkekotia, jolla tytön olisi tullut ”leikkiä, että tämä on isä, tämä äiti ja tämä sinä itse”. Lasta pommitettiin jatkuvasti kysymyksillä ”kuka on satuttanut?”, ”mihin sattui?”, ”mihin teki kipeää?”, joihin hän ei osannut vastata mitään. Lausunnossa viitattiin myös siihen, että lapsi ei halunnut kotiin. Kyseinen väite on psykologin ennakko-olettamasta johtuva väärintulkinta siitä, mitä lapsi itse haastattelussa sanoo.

Sairaalan lausunnossa esitettiin joukko vaihtoehtoisia hypoteeseja, muttei yksilöintiä siitä, mitkä seikat tukisivat tai sulkisivat pois muut kuin hyväksikäyttöä tukevat hypoteesit. Hyväksikäytön varmentumista osoitti tytön käyttäytyminen. Haastattelujen lisäksi tehtiin niin sanottu MIM-vuorovaikutusarvio (Marschak Interaction Method) siitä, miten vanhemmat toimivat testitilanteessa lapsensa kanssa. MIM ei ole tieteellisesti testattu tutkimusmenetelmä, ja sillä pyritään arvioimaan, missä vanhemmat tarvitsevat tukea vanhemmuudelleen. Testissä vanhempi ja lapsi esimerkiksi syöttävät toisilleen rusinoita ja vaihtavat hassuja hattuja.

Arvio tehtiin lapsen olleen erotettuna vanhemmistaan neljä kuukautta. Vanhemmat olivat tilanteesta erittäin stressaantuneita, kun käynnissä oli heihin kohdistuva rikostutkinta lapsen seksuaalisesta pahoinpitelystä. Vanhempien ja lapsen vuorovaikutustilanteita seurannut psykologi kiinnitti huomiota siihen, että äiti oli vähäpuheinen ja isän ja lapsen välisessä tilanteessa oli jännittynyt tunnelma. Lausunnossa huomautetaan myös, että äidin ja lapsen väliltä puuttui läheinen kontakti. Ohjeissa kuitenkin määrätään, että vanhempi ja lapsi istuvat omilla tuoleillaan. Sairaalan lausunnossa tuettiin näillä subjektiivisilla tulkinnoilla käsitystä siitä, että hyväksikäyttö oli tapahtunut. Tutkinnan jälkeen lapselle tehtiin testejä, joissa todettiin hänen kärsivän traumasta. Hänelle suositeltiin pitkäaikaista terapiaa. Viranomaisen intervention vaikutusta vanhempien tai lapsen käyttäytymiseen ei arvioitu.

Asia eteni syyttäjälle, joka pitkän kädenväännön jälkeen teki syyttämättäjättämispäätöksen päivää ennen kuin asia tuli hallinto-oikeuden käsittelyyn. Hallinto-oikeus poikkeuksellisesti määräsi lapsen välittömästi kotiutettavaksi. Ratkaisu saattoi johtua siitä, että asiantuntijajäsenenä oli uutta tutkimusohjeistusta laatineen työryhmän puheenjohtaja.
TEO antoi lasta johdattelevasti haastatelleelle nuorelle psykologille huomautuksen vastaisuuden varalle. Myös haastatteluissa mukana ollut psykiatri sai vaisun huomautuksen, vaikka häntä oli jo aikaisemminkin huomautettu vastaavasta menettelystä."

Furman kommentoi Lääkäri- lehdessä ( Lääkärilehti 51-52/2004) seuraavasti:
” Lasten ja perheiden oikeusturvan takaamiseksi meidän tulisi luoda maahamme mahdollisimman pian jonkinlaiset eettiset pelisäännöt niitä tilanteita varten, joissa lastenpsykiatrit ajautuvat lapsen perheen kanssa erimielisyyteen siitä, miten lasta tulisi hoitaa.
Tarvittaisiin myös jonkinlaiset eettiset pelisäännöt, jotka auttaisivat näitä tilanteita sivusta seuraavia kollegoita tietämään, miten heidän näihin tilanteisiin pitäisi puuttua. Ainakaan minun omatuntoni ei salli sitä, että minun tulisi kollegiaalisuuden nimissä pitää suuni kiinni ja olla puuttumatta sellaisiin työtapoihin, jotka mielestäni selkeästi loukkaavat lasten ja perheiden ihmisoikeuksia."

Valitettavasti lastensuojelu tuntuu olevan immuuni työ- ja tutkimusmenetelmiensä kritiikille. Sen sijaan, että ne alistettaisiin tieteellisen tutkimuksen kohteeksi, kriitikoiden äänet yritetään vaientaa mm. Pelastakaa Lapset ry:n lakimiespalvelun ja lastensuojelun edunvalvonnan avulla. Sosiaalityön koulutusohjelmissa opetetaan muistitutkijoiden virheellisiksi todistamia repressio-oletuksia ja hyökätään avoimesti lastensuojelun heikosta tietoperustasta ja oikeusturvaongelmista raportoivia tahoja vastaan. Kun julkinen kritiikki oikeusturvaongelmia ja virheellisiä löydöksiä tuottavaa epätieteellistä menetelmää kohtaan voimistuu, tapana on vaihtaa- ei menetelmä - vaan ainoastaan sen nimi. Varhainen puuttuminen nimetään uudelleen varhaiseksi tueksi , psykoanalyysin olettamat psykodynaamiseksi tai psykososiaaliseksi työotteeksi ja häiriön metsästys vuorovaikutuksen vahvistamiseksi. 

Kaikkeen vanhemmuuden tukemiseksi tai vuorovaikutuksen vahvistamiseksi kutsuttuun lastensuojelun toimintaan kannattaa suhtautua varauksella. Ennenkuin annat suostumuksesi kysy:
- Onko kyseessä tutkimus?
- Kirjoitetaanko tutkimuksen/ toimenpiteen pohjalta lausunto?
Mikäli kyseessä on lausunnon tuottava tutkimus, lupaa kannattaa harkita ja pohtia tarkkaan. Mikäli kieltäytyminen ei ole mahdollista, ilmoita: 
- Minulla on lakisääteinen oikeus taltioida toimenpide ja ottaa siihen mukaan tukihenkilö ja aion käyttää molempia oikeuksiani. Haluan myös tarkistaa lausuntoon kirjaamanne tulokset ja johtopäätökset ennenkuin lähetätte sen eteenpäin. 

Muista aina korjata lausuntojen virheelliset ja valheelliset väittämät heti, ennenkuin ne lähtevät koneistoon kiertämään jatkaen rikkinäisen puhelimen efektiä. Mikäli oikaisu- tai muu pyyntösi evätään pyydä siitäkin valituskelpoinen päätös ja käytä rohkeasti valitusoikeuttasi. 


​Lue myös: 
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-1-rorschach
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityonpsykiatrian-palvelujarjestelmia-ei-tehty-asiakkaille-vaan-mm-keskiluokkaisten-rouvien-paistattelupaikaksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-2
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-moniammatillinen-yhteistyo-havittaa-niin-vuorovaikutuksen-kuin-vastuun
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointivimma-salaseulontoja-puutteellisilla-menetelmilla

http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arvovalta-ja-huoltoriidat-maksavat-miljoonia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/auta-alvareita
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi

http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tyomenetelmat-2-laiton-sijoitus-huostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityon-sairastunut-ammatillisuusihanne
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelu-salapoliisileikkin-yhteisty-tekee-vapaaksi

http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vetoomus-ensi-ja-turvakotien-tyokaytantojen-ja-menetelmien-tutkimiseksi
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/kala-ei-tarvitse-polkupyoraa-eika-diagnoosi-lastensuojelua
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/-perhekuntoutus-on-usein-perustuslain-vastaista-pakkohoitoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhe-paossa-lastensuojelumielivaltaa-julkisuus-kostettiin-heti
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/100-shades-of-grey-sosiaalityon-seksuaalikasityksia-ohjaavat-arvot-ja-ideologiat
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuottoisa-myytti-riskiperheista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan