Sijaishuollon sadistinen kiristys

16/6/2017

Dozierin pojat ja Tuamin tytöt eivät enää osoita sijaishuollon pelkäämää koti- ikävää. Vastaavaa kohtelua Suomessa kokeneista Lausteen pojista ja Tiilinummen tytöistä harva jaksoi elää ja vielä harvempi kertoa kohtelustaan.
Väkivalta sijaishuollossa ei ole kadonnut minnekään. Edelleen ahkerassa käytössä ovat kiristys, uhkailu ja vaientaminen. Myöskään sijoitettujen koulutusta ja terveydenhuoltoa ei ole saatu kuntoon.

Kaipauksen ja koti-ikävän tukahduttaminen lastensuojelulasten kouluun ja terveydenhuoltoon pääsyn ehtona

"Kuntoutukset ja ADHD-tutkimukset laiminlyöty, lasta ei päästetty ekaluokalle kun sillä todistellaan että lapsessa on jotain kauheasti vikaa..
Vieraannuttamisprojektissa sosiaalihenkilöt määräävät, että tapaamisia ja puheluita rajoitetaan niin kauan kuin lapsi osoittaa jotain tunteita tapaamisten ja puheluiden jälkeen. Sijaisvanhemmat huolehivat tulolähteestään kirjaamalla että edelleen lapsi osoittaa tunteita. " sijoitetun äiti

Monissa sijaishuoltopaikoissa mm. SOS- lapsikylässä pelätään sijoitettujen lasten koti- ikävää niin paljon, että pienimmätkin kaipauksen tunteet kirjataan sopeutumattomuudeksi ja kaipauksen tunteiden osoittamisesta rangaistaan niin lapsia kuin näiden vanhempia.

Sijoitetuilta lapsilta ja vanhemmilta vaaditaan koti- ikävän ja kaipauksen tunteiden kieltämistä ja tukahduttamista lapsen terveydenhuollon, koulunkäynnin ja tapaamisten ehtona.

Sijaishuoltotoimijat uskovat, että lapsen kiintymys vanhempiinsa estää/hankaloittaa sijaishuollon toivomia kiintymyssuhteita. Siksi lapsen kiintymyssuhteita läheisiinsä estetään/ hankaloitetaan. Näin toimitaan tilanteessa, jossa huostaanottojen yleisimmiksi taustatekijöiksi on todettu lasten kaltoinkohtelun sijaan sosiaalityöntekijän käsitys perheen kunnollisuudesta ( Hiitola, 2015) , vanhempien uupumus (58%) ja lapsen koulunkäynnin vaikeudet (47%).(THL, 2016, 7)

Sosiaalitoimessa vanhemmat usein pakotetaan sijoitetun lapsen "turvallisen kiintymyssuhteen" edistämiseen sadistisilla uhkavaatimuksilla ja kiristämällä: "Ellet toimi niin, että lapsesi lakkaa kaipaamasta sinua ja alkaa osoittaa kiintymystä sijaiskasvattajiinsa, estämme hänen koulunsa, terapiansa ja yhteiset tapaamisenne. "

Lapsia kiristetään paitsi vanhempien kautta myös suoraan kehottamalla häntä olemaan "reippaampi" erotilanteissa , rankaisemalla koti- ikävästä , houkuttelemalla häntä etsimään ja paljastamaan puutteita vanhemmistaan leikin ja pelien varjolla ja palkitsemalla häntä toivotun uhri- identiteetin omaksumisesta.

Voi vain kuvitella minkälaisia korvaamattomia kärsimyksiä ja vaurioita kiristys ja vieraannuttaminen aiheuttavat niin lapsille kuin vanhemmille ja minkälainen käsitys viranomaistoiminnasta lapsille muodostuu niiden seurauksena.

PeLa, SOS- lapsikylä ja monet muut sijaishuoltotoimijat uskovat ja vaativat , että lapsella/nuorella on oltava kiintymyssuhde sijaisperheeseen, ennen kuin hän voi aloittaa koulun tai terapiaprosessin. Vaatimus johtaa usein lasten ja vanhempien laittomiin tapaamisrajoituksiin, lasten koulutuksen ja terapioiden tarpeettomaan viivästymiseen tai laiminlyöntiin ja sijoitusten pitkittymiseen.

Turvallisen kiintymyssuhteen vaihtuvat kriteerit ovat vain sosiaalityöntekijöiden ja sijaiskasvattajien tiedossa eikä niitä avata sen paremmin tutkijoille kuin lapsille ja vanhemmille. Turvallisesta kiintymyssuhteesta sijaisvanhempiin onkin tullut lapsen etua vastaava tyhjä käsite, jolla argumentoidaan sekä lasten että heidän vanhempiensa tosiasiallista etua, tarpeita , toiveita ja tunteita vastaan.

Kovin turvallista asiakkaiden kannalta ei ole sijaishuollon uskomus siihen, että sijoitetun turvallinen kiintymyssuhde sijaisperheeseen voi syntyä vain karsimalla kaikki kilpailu eli estämällä lapsen kontaktit läheisiinsä, opettajiin , terapeutteihin ja valvontaviranomaisiin.

Miksi antaa sijaishuollolle porkkanoita jos uskotaan vain asiakkaiden kepitykseen?

Käsitys kertoo paljon lastensuojelujärjestöjen luottamuksesta kouluttamiensa sijaisperheiden ihmissuhdetaitoihin. Sijaiskasvattajien ei uskota osaavan herättää sijoitetuissa sen paremmin luottamusta kuin kiintymystä 1000 000 000 valtiollisista hoitovuorokausikorvauksista, 17 000 000 yleisavustuksista , 35 000- 150 000 vuosittaisista lapsikohtaisista hoitokorvauksista, asiantuntijoiden valmennuksesta, lomituspalveluista, ympärivuorokautisesta puhelintuesta , vapaaehtoisista apukäsistä ja luonto-avusteisista menetelmistä huolimatta.

Miksi porkkanoita ylipäätään jaetaan jos tosiasiassa uskotaan vain keppiin? Sijaishuollossa sijoitetun odotettu kiintyminen sijaiskasvattajiin toteutetaan käytännössä eristämällä ja vieraannuttamalla hänet läheisistään. Lastensuojelujärjestöiksi tekeytyneiden sijaishuollon piiloyritysten junailemien lakimuutosten myötä lasten ja vanhempien yhteydenpito on entisestäänkin hankaloitunut.

Sijaishuollon eettisistä periaatteista on kirjoitettu hyllymetreittäin suosituksia mutta niitä ei tarvitse noudattaa, koska valvontaa tai toimivia valitusreittejä väärinkäytöksille ei ole.
Miksi sijoitettujen sijaishuoltoon kiintymisen esteiksi koetaan vain lapsen vanhemmat, eikä esimerkiksi sosiaalitoimen vääriä päätöksiä, fabrikointia, leimaamista, arvaamattomia siirtoja tai muuta mielivaltaa tai sijaisperheiden heikkoa valikointia, valvontaa, väärinkäytöksiä, jatkuvaa vaihtumista, valheellisia lupauksia ja haluttomuutta pitää yhteyttä entisiin sijoituslapsiin heti rahantulon lakattua?

Sijaishuoltoa valvotaan vuonna 2017 heikommin kuin vanhan sosiaalihuoltolain aikana ja sen valvonta perustuu omavalvontaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että laitoksiin tehdään tarkastuskäyntejä pahimmillaan 10 vuoden välein ja tarkastukset suoritetaan vain lukemalla laitoksen tuottamat paperit lapsia tapaamatta. VTV:n raportin ( 2012) mukaan vain yksi kymmenestä kunnasta valvoo sijaishuoltoa. Erityisen puutteellista on sijaisperheiden valvonta.

Omavalvonnan lähtökohtana on perusteettomaksi osoittautunut luottamus siihen, että palvelusta vastaavat arvioivat kriittisesti omaa toimintaansa ja korjaavat sitä tarvittaessa. Käytännössä palvelun laadun ja asianmukaisuuden arviointi, valvonta ja varmistus jää palvelunkäyttäjälle, jota kuitenkin rangaistaan arviointi- ja valvontayrityksistä lastensuojelun edunvalvojalla ja /tai lapsen tapaamisrajoituksilla ja huostaanoton pidentämisellä sekä rikossyytteillä.
Lastensuojelun aiheellinen kritisointi ja sosiaalinen raportointi ymmärretään lastensuojelussa vihapuheeksi ja sosiaalityöntekijän laitonta päätöstä oikaisemaan pyrkivä asiakas voi saada läpitunkevan viranomaisvastaisen leiman ja poliisivartioinnin lastensuojelupalaveriin.
Suomalaisen sijaishuollon omavalvonnan laadusta kertoo paljon, että yhtäkään jo kaksikymmentä vuotta sitten esitetyistä välttämättömistä muutosvaateista ei ole toteutettu.

Psykoanalyysin harhaopit kiristyksen taustalla?

Kuvitelma siitä, ettei lapsi voi aloittaa koulua tai terapiaa ennen kiintymyssuhdetta sijaisvanhempiin perustunee lastensuojelun omaksumiin psykoanalyyttisiin teorioihin ja käytäntöihin.
Nykyisin psykoanalyysin traumaolettama, vuorovaikutushäiriöolettama ja olettama ongelmien ylisukupolvisesta periytyvyydestä löytyvät lähes jokaisen suomalaisen lastensuojelutoimijan hoitofilosofiasta, vaikka psykoanalyysi perustuu virheelliseen biologiseen tietopohjaan, on mahdotonta testata ja kumottu niiltä osin kuin sitä voi testata (Hamilo, 2007, 84).

Sijaishuollon psykoanalyysiin pohjautuvat uskomukset eivät jää vain hiljaiseksi tiedoksi vaan ne löytyvät myös sijaishuoltotoimijoiden toimintasuosituksista esim. Pelastakaa Lapset ry suosittelee, että "Ensisijaista on kuitenkin tukea alussa lapsen/nuoren kiinnittymistä sijoituspaikan aikuisiin". Tällaiset suositukset ja niihin perustuvat toimintakäytännöt ovat niin lastensuojelulain kuin Lapsen oikeuksien sopimuksen vastaisia ja ovat johtaneet sijoitettujen lasten ja heidän sukulaistensa laittomiin tapaamisrajoituksiin.

Oikeusasiamies on todennut, " ettei lastensuojelulaki tunne sellaista siirtymä- tai rauhoittumisaikaa, jolloin lapsen tapaamisia tai muuta yhteydenpitoa olisi mahdollista vähentää tai tapaamisissa voitaisiin pitää taukoa sillä perusteella, että lapsen vakiintuminen säännönmukaisesti edellyttäisi sitä. Lapsen yhteydenpitoa koskevilla ratkaisuilla tulee aina olla lain mukaiset perusteet, joiden taustalla on lapsen yksilölliset olosuhteet ja lapsen etu. Ainoastaan nämä perusteet voivat oikeuttaa tapaamisten vähentämisen myös sijoituksen alussa. (2833/3/13*)"

Oikeusasiamies on joutunut huomauttamaan asiasta lukuisia kuntia mutta huomautukset eivät ole vaikuttaneet sosiaalityön toimintakäytäntöihin. Sosiaalityöntekijät käyttävät edelleen sijoitettujen lasten ja vanhempien laittomien tapaamisrajoitusten perusteluina lapsen kiinnittymistä ja vakiintumista sijaisperheeseen.

Miksi sosiaalityöntekijät, Pelastakaa Lapset ry, SOS- lapsikylät ja muut sijaishuoltotoimijat haluavat nähdä lapsen kiintymyksen vanhempiin ja sijaisvanhempiin toisensa poissulkevina?

Miksi sijoitettu ei saisi tuntea kiintymystä omiin vanhempiinsa tai sekä biologisiin että sijaisvanhempiin? Entä mitä tällainen uskomus ylipäätään kertoo uskojan ammattitaidosta, mielenterveydestä ja maailmankatsomuksesta?

Onko uskomuksen takana pelkkä psykoanalyysi vai jokin fundamentalistiperinne, jossa orjiksi ymmärretyillä lapsilla ei voi olla kahta isäntää, sillä "Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän on liittynyt toiseen, hän halveksii toista." Onko kyseessä päättäjän mentalisaation häiriö eli kyvyttömyys erottaa omia haluja, tarpeita ja päämääriä toisen ihmisen haluista, tarpeista ja päämääristä? Vai onko lasten ja vanhempien tunteiden kieltämisellä ja patologisoinnilla vain tarkoitus helpottaa omia mielivaltaisia toimia?

Vieraannuttaminen voi ulottua myös lapsen aiempaan sijaisperheeseen. Nuori äiti kertoo blogissaan kuinka sosiaalityöntekijät katkaisivat arvaamatta ja ilman perusteita onnistuneen sijoituksen ja myös yhteydenpidon sijaisperheeseen, josta sekä vanhempi että sijoitetut pitivät ja siirsivät lapset äkkiarvaamatta uuteen ventovieraaseen sijaisperheeseen tuottaen näin lapsille kaksinkertaisen hylkäämisen ja turvattomuuden kokemuksen: sekä suhteessa vanhempiin että suhteessa sijaisvanhempiin.
Sijoitusaika ja -käytännöt vaikuttavatkin lapsen edun ja pysyvyyden turvaamisen sijaan suuruudenhullulta sadistiselta kokeelta, jossa testataan kuinka monta kertaa lapsi saadaan väkivalloin sopeutettua tuskallisiin muutoksiin, joita hän ei halua eikä tarvitse.

Sijoitettua laiminlyövä ja kaltoinkohteleva sijaisperhe on usein sijoittavan sosiaalityöntekijän itsensä valitsema ja kouluttama. Sijaisperheen paljastuminen lapsia kaltoinkohtelevaksi riskiperheeksi osuu kipeästi sosiaalityöntekijän ammatilliseen itsetuntoon ja saattaa kyseenalaiseksi sosiaalityöntekijän arvostelukyvyn; siksi sosiaalityöntekijöillä on motiivi salata tai mitätöidä kaltoinkohtelu.

Voimauttavan valokuvan työmenetelmän kehittänyt sosiaali- ja taidekasvattaja Miina Savolainen on kiinnittänyt huomiota sosiaalityöntekijöiden alhaiseen ammatilliseen itsetuntoon ja tarpeeseen näyttäytyä toisille ”ammattilaisena, jota asiakas ei vedätä”. On oletettavaa, että tällä asenteella lasten ja vanhempien kertomat sijaishuollon väkivallasta tulkitaan rajoitustoimenpiteillä rangaistaviksi vedätysyrityksiksi samalla kun työntekijä tulee huomaamattaan kasvatuskumppaneinaan ja kollegoinaan pitämiensä väkivallantekijöiden vedättämäksi.
Savolainen on arvostellut lastensuojelua perustehtävänsä hukkaamisesta ja vääristyneestä ammatillisuusihanteesta. Hänen mukaansa tehty työ, aika ja raha menee hukkaan ja niin asiakkaat kuin työntekijät uupuvat kun työntekijät pinnistelevät pysyäkseen ammattiroolissa, jonka ydin on hallinta, yhteisen ihmisyyden kieltäminen ja epäluulo; ”minua ei vedätetä”. Savolaisen mukaan auttamisjärjestelmämme itse kärsii kiintymyssuhteen häiriöstä; se jättää hallintapyrkimyksissään ja raiskaavassa tunkeilevaisuudessaan avunpyytäjät vaille apua, kunnioitusta ja turvaa. (Savolainen, 15.3.2016).

Tue lapsia ja perheitä- älä lapsibisnestä

Lastensuojelun merkillisen logiikan mukaan lapsen ainoaksi oikeaksi suhteeksi kaavailtua kiintymyssuhdetta sijaishuoltoon ja psyykkistä tasapainoa vahingoittaa omien vanhempien kaipaaminen mutta ei esim. sijaishuollossa kohdattu väkivalta ja muut sijaishuollon väärinkäytökset.

Lapsen vieraannuttamisyritysten , sijaishuollon väärinkäytösten ja sosiaalitoimen laittomien toimintakäytäntöjen oikeuttamiseksi ja sujuvoittamiseksi vanhemmille on perustettu Voikukkia- ryhmiä, joissa vanhemmille uskotellaan, että lapsen kertoma sijaishuollon väärinkäytöksistä on vain sijaishuoltoon kiinnittymisen reaktiovaihetta ja osoitus sopeutumisprosessin etenemisestä.

Kehotus mitätöidä lapsen kertomat sijaishuollon epäkohdista on outo kun tiedetään että sijaishuollosta puuttuu toimiva valvonta ja että lapsen koulunkäynti, terveydenhuolto ja turvallisuus sijaishuollossa jää usein hänen vanhempiensa vaivannäön ja valppauden varaan.
Voikukkia- hankkeen vertaisryhmäohjaajissa on paljon sijaishuollon edustajia ja edunvalvojia, enemmän kuin nk. puolueettomia tahoja tai varsinaisia vertaisia. Ohjaajat edustavat esim. perhekoteja ja muita lastensuojelulaitoksia, joista osa on tuomittu nuoriin kohdistuvista pahoinpitelyistä ja perheiden oikeusturvaloukkauksista. Mukana on Lokakuun liikkeellekin tuttuja tahoja, joiden toiminnasta liike on kirjoittanut aiemmin.

Sosiaalityöntekijöiden ja sijaishuoltotoimijoiden harjoittamat laittomuudet esim. asiakkaiden kiristys ja uhkailu eivät ole uusia vaan monissa tutkimuksissa tunnistettuja ja vuosikymmenet kestäneitä ilmiöitä.

Laittomuudet eivät ole myöskään sosiaalityöntekijöille myönnettävillä lisäresursseilla korjattavia edunvalvonta- tai työtaisteluasioita, jollaiseksi lastensuojelun oikeusturvaongelmia ja väärinkäytöksiä pyritään mediassa kääntämään.

Laittomien tapaamisrajoitusten tehtailua ja lasten ja vanhempien kiristystä ja vieraannuttamista ei saada loppumaan palkkaamalla lisää sosiaalityöntekijöitä tai maksamalle heille lisää palkkaa eikä psykoanalyysin vahingollisia harhaoppeja vähennettyä lisäämällä psykoanalyysiin perustuvaa terapiakoulutusta.

Väärinkäytöksiä suitsisivat sen sijaan toimiva valvonta ja valitusreitit, Avin, Valviran ja Psykologiliiton jämäkämpi puuttuminen ,lastensuojelun työntekijöiden vastuu- ja korvausvelvoitteiden uudistaminen ja ennen kaikkea yksityisten kansalaisten, yritysten ja STEA:n rahoituksen lopettaminen jatkuviin väärinkäytöksiin syyllistyviltä järjestöiltä ja sijaisperhevalmennuksilta.

Tilanteessa, jossa Suomi ei aio maksaa sijaishuollossa kaltoinkohdelluille senttiäkään eikä myöskään estää nykyistä meneillään olevaa kaltoinkohtelua Lastensuojelun keskusliitto voitaisiin velvoittaa keräämään räikeimpään lasten kaltoinkohteluun syyllistyneiltä jäseniltään rahaa korvausrahaston perustamiseksi entisille, nykyisille ja tuleville sijaishuollon kaltoinkohtelun uhreille.

Comments

Sijaishuollon sadistinen kiristys

LL-Uutiset

Arkisto

Kategoriat