Kannatamme varhaisen tuen lisäämistä haavoittuvissa oloissa eläville lapsiperheille. Mielestämme tuen tulisi olla tutkittua, asiakaslähtöistä, oikea-aikaista ja tarpeenmukaista ja tapahtua asiakkaiden omassa arjessa ja kodeissa matalalla kynnyksellä. Auttamisen ja tuen ei tulisi edellyttää lastensuojelun asiakkuutta eikä aiheuttaa asiakasperheiden oikeusturvan mitätöintiä, leimaamista tai perheiden tilanteiden kurjistumista. Mielestämme kuntien ja valtion niukkenevat resurssit voisi käyttää häiriöorientoituneiden korjaaviin toimiin tähtäävien laitosjaksojen sijasta ongelmien ennaltaehkäisyyn, toimiviin peruspalveluihin ja edullisempiin, vapaaehtoisiin ja mahdollisimman monia haavoittuvissa oloissa eläviä lapsiperheitä hyödyttäviin tuen muotoihin esim. koti- ja lastenhoitoapuun, tukihenkilöihin ja -perheisiin, vertaistukeen ja leiri- ja muuhun virkistystoimintaan.
Haluaisimme uskoa, että ensi- ja turvakodeissa tehdään lasten ja vanhempien tarpeita ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa tuloksekasta työtä. Lapsiin ja vanhempiin kohdistuvan väkivallan ja syrjäytymisen ehkäisy on tärkeä ja kannatettava tavoite mutta se ei toteudu sulkemalla silmät rakenteelliselta väkivallalta tai antamalla väärää tietoa palvelujärjestelmän toiminnasta tai käytettyjen avun menetelmien tuloksellisuudesta.
Ensi- ja turvakotien asiakkailta saamiemme tietojen mukaan avunhakijat eivät välttämättä saa ensi- ja turvakodeissa tukea, lepoa, lastenhoitoapua tai edes ruokaa. Jopa huoneissa oleskelu lepäämisestä puhumattakaan on usein kielletty. Olemme myös kuulleet, että jotkut vanhemmat joutuvat hakemaan ruokansa leipäjonosta ensi- ja turvakodin yli 10.000 euron kuukausilaskutuksesta (yksi vanhempi ja lapsi) huolimatta.
Tukemisen sijaan ensi- ja turvakodeissa vanhemmista tehdään rutiiininomaisesti vanhemmuudenarviointeja jopa heille informoimatta ja heidän tutkimusjaksonsa venyvät usein yli sovitun määräajan.
Pidämme apua hakemaan tulleen pahoinpidellyn ja/ tai uupuneen ihmisen vanhemmuuden arvioimista hetkenä kun hän on heikoimmillaan syvästi epäeettisenä käytäntönä. Kummeksumme myös ensi- ja turvakotien tarjoaman lastenhoidon ja muun konkreettisen avun vähäistä määrää/puuttumista. Lisäksi olemme huolissamme laitoksissa toimeenpantujen vanhemmuudenarviointien laadusta.
Haluaisimme tietää ensi- ja turvakodeissa työskentelevien koulutustaustan. Vanhemmuudenarviointeja ensi- ja tuvakodeissa suorittavat usein puutteellisesti koulutetut työntekijät epämääräisten kaltoinkohteluolettamaan ja traumaviitekehykseen perustuvien riskilistojen perusteella eli kyseessä on nk. villi seulaus. Yhtenäisiä tieteellisesti päteviä ja standardoituja mittareita riittävälle vanhemmuudelle, vuorovaikutuksen laadulle tai kaltoinkohteluolettaman toteamiselle ei ole olemassa vaan huolikoulutetut työntekijät ohjataan etsimään asiakkaista puutteita epätieteellisillä menetelmillä ja kaikki normaalitkin elämän ilmiöt kattavilla riskilistoilla, jotka tuottavat herkästi vääriä positiivisia löydöksiä. Kuka vastaa kun lapsi joutuu väärin ja mielivaltaisin perustein erotetuksi vanhemmastaan?
Ensi- ja turvakotien käyttämissä hoitotyön tutkimussäätiön riskilistoissa kaltoinkohtelun riskitekijöiksi mainitaan esim. monilapsisuus, yksinhuoltajuus, avioero, pienet tulot, työttömyys, stressi, kiire, tupakointi ja alhainen koulutus (Flick & Paavilainen, 2008). Riskilistaa lukeva huolikoulutettu tarkkailija voi ruveta sommittelemaan esimerkiksi vatsakipua valittavan, levottoman koululaisen vaivojen alkuperäksi stressaantunutta äitiä ja koota tarinan lapsen kaltoinkohtelusta ja huostaanotontarpeesta perheen monilapsisuuden ja isän tupakoinnin perusteella. Esimerkiksi äidin ja vauvan katsekontaktin pituudesta voi tällöin tulla ratkaiseva asia siinä, tulkitaanko äidin vanhemmuus riittäväksi ja saako hän pitää lapsensa, silloinkin, kun neuvola ei ole havainnut äidin vanhemmuudessa minkäänlaista huomautettavaa. (Ikonen, 2013).
Pyydämme selvittämään mihin tutkimustietoon ensi- ja turvakodeissa tehtävät vanhemmuudenarvioinnit ja lasten ja vanhempien vuorovaikutuksen laadun arvioinnit perustuvat ja mikä on käytettyjen menetelmien reliabiliteetti ja validiteetti. Pyydämme myös tutkimaan käytetäänkö vuorovaikutuksen vahvistamiseen suunniteltuja nk. lapsilähtöisiä välineitä todellisuudessa huoli- ja riskiseulaukseen ja huostaanotontarpeen arviointiin ja millä koulutuksella.
Haluaisimme tietää enemmän ensi- ja turvakodeissa työskentelevien saamasta ohjeistuksesta arviointien tekoon. Tutkimustieto osoittaa, että lastensuojelussa suoritettujen arviointien käytäntöjä ja menetelmiä on dokumentoitu ja ohjeistettu puutteellisesti. Systemaattiset kirjatut ohjeet arviointia varten ja perehdytys niiden käyttöön ovat harvinaisia (Oranen, 2006, 12). Silloinkin kun kirjallisia ohjeita on, niitä ei välttämättä noudateta (Martikainen & Peräoja, 2009, 36).
Arviointiprosessin jäsentymättömyyteen on osaltaan vaikuttanut se, että työskentelyä ohjaavia rakenteita on vähän (Oranen, 2006). Rakenteiden epämääräisyys heijastuu suoraan työskentelyprosesseihin, menetelmiin ja välineisiin. Tilanteiden arvioitiin liittyvässä työskentelyssä on suuria paikkakunta-, alue- ja työntekijäkohtaisia eroja (Heino & Pösö, 2003). Lisäksi on todettu, että päätöksiin usein vaikuttavat organisaation kulloisetkin arvot, toimintapolitiikka ja työntekijän ja asiakkaan välinen suhde enemmän kuin asiakkaan todellinen tilanne (Schwalbe, 2004, 563).
Valitettavasti ensi- ja turvakodit kuten monet muutkin lastensuojelun laitosyksiköt toimivat edelleenkin huostaanottoja lisäävällä häiriöorientaatiolla, jossa asiakkaista pyritään etsimään kalliita asiantuntijapalveluita, laitostutkimuksia ja - säilytyksiä edellyttäviä ja oikeuttavia puutteita ja vikoja. Ensi- ja turvakotijakson lopputulos on perheiden voimaantumisen ja kotiuttamisen sijaan liian usein perheiden leimaaminen, syrjäyttäminen ja/ tai lapsen huostaanotto, joka tehdään usein lasta ja perheitä kuulematta, lapsen tarpeita, läheissuhteita tai kulttuuritaustaa huomioimatta lapsen etua ja tarpeita vastaamattomaan ja pysyvyyttä tarjoamattomaan laitoshoitoon liian kauaksi kotoa (Hiitola 2009; Pösö& Puustinen- Korhonen 2010; LSKL 2011;VTV 2012; LSKL 2013).
Valtiontalouden tarkastusviraston raportti kertoo, että vanhempien näkemysten mukaan avohuollon tukitoimet eivät usein olleet tarkoituksenmukaisia heidän perheensä tilanteeseen. Usein vanhemmat kieltäytyivät esimerkiksi perhekuntoutuksesta (VTV, 2012, 129).
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan lastensuojelun työntekijä saattaa velvoittaa perheen muuttamaan perhekuntoutukseen, jollaista myös ensi- ja turvakodit tarjoavat. Ikosen mukaan ”kyseessä on tavallisesti vain erilaisin menetelmin perhe-elämään kajoava yksikkö. Perhe siirtyy tällaista palvelua tarjoavaan paikkaan, saa sieltä usein vain oman huoneen käyttöönsä tai oman huoneiston. Työtapoina käytetään erilaisia keskusteluja, osallistumista ryhmiin, retkiä ym. Asiakkaille ja usein myös kuntoutuksesta maksavalle lastensuojelulle on usein epäselvää, mitä pitäisi kuntouttaa ja mitkä ovat tavoitteet.
Työssä käyville vanhemmille saattaa olla vaikeata järjestää tällaista ”perhekuntoutusjaksoa”, kun sellaiseen osallistuminen merkitsisi pois jäämistä työelämästä tai työn laiminlyöntiä. Päivähoito- ja kouluikäisille lapsille ”kuntoutuksesta” saattaa aiheutua paljon hankaluutta, kun he joutuvat joko kokonaan lopettamaan tutussa päivähoitoryhmässä käynnit ja koululaiset jopa vaihtamaan kouluaan. Tämä taasen voi johtaa perheen todelliseen syrjäytymiseen ja ”kuntoutuksen” jälkeen tuen tarve voi olla jopa suurempi perheen palautuessa normaaliin arkeen.. Kun tällaista toimintaa harjoitetaan verovaroilla, pitäisi maksavan tahon olla kiinnostunut työn tuloksellisuudesta. Näyttää siltä, että usein näiden ”kuntouttajien” ja ”arvioijien” päätarkoitus ei olekaan auttaa ja vahvistaa perhettä selviytymään omillaan, vaan tehdä lastensuojelulle sellainen lausunto, että lapsi voidaan sen perusteella saada huostaan otetuksi. ” http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/13-hartiavoimin
Olemme huolissamme myös ensi- ja turvakotien puutteellisesta osaamisesta mielenterveyden haasteissa. Mielenterveyden Keskusliitto ry on antanut julkilausuman, jossa se toteaa lastensuojeluviranomaisten vetoavan herkästi vanhemman mielenterveysongelmiin keskeisenä syynä päättäessään lapsen huostaanotosta (10.3.2012.) Lastensuojeluviranomaisilla ei kuitenkaan ole yleensä tarkkaa tietoa mielenterveysongelman laadusta, vaan perusoletus näyttää olevan että aiempi tai nykyinen mielenterveysongelma leimaa vanhemman vajavaiseksi huolehtimaan lapsesta. Liitto toteaa, että viranomaisilla on huonosti tietoa sairauden tosiasiallisesta vaikutuksesta ihmisen kykyyn toimia vanhempana.
Mielenterveyden Keskusliiton (MTKL) mukaan ”sosiaaliviranomaisen hätiköity, aiheeton sijoitus- tai huostaanottopäätös aiheuttaa peruuttamattoman vahingon asuntonsa ja tukensa menettävälle köyhälle ja yksinhuoltajalle, vaikka päätös muuttuisi huoltajan todellisen terveydentilan ja huoltajana toimimisen kyvyn selvittyä esimerkiksi lääkärinlausunnon perusteella”.
Pyydämme huomioimaan, että psyykkisen avuntarpeen ja mielenterveyden hoidon käyttäminen lainvastaisesti sijoitustarpeen perusteena ehkäisee ihmisiä hakemasta apua ja hoitamasta mielenterveyttään ajoissa. Lisäksi laiton ja epäeettinen mutta valitettavan yleinen käytäntö tehdä huostaanottoja mielenterveydenhoitoon ja psyykkiseen avuntarpeeseen vetoamalla leimaa avunhakijat ja estää heidän yhteiskunnallista osallisuuttaan, selviytymistään, asianmukaista hoitoa ja oikeusturvan ja perus- ja kansalaisoikeuksien toteutumista.
Tunnemme vakavaa huolta ensi- ja turvakotien kirjaamiskäytännöistä, jotka pyrkivät objektiivisen dokumentaation sijaan turvaamaan työntekijöiden selustaa ja oikeuttamaan jo tehtyjä tai suunnitteilla olevia päätöksiä. Ensi- ja turvakotien asiakasdokumenteissa emme ole juurikaan nähneet kirjauksia, joissa olisi tunnistettu tai tunnustettu vanhempien vahvuuksia tai pyritty perheiden voimavarojen vahvistamiseen. Luvattu kallis tuki tuntuu typistyvän pelkäksi arvioinniksi ja tarkkailuksi, joka tehdään havaintoja vinouttavan ja perheiden voimavarat hukkaavan huoli-, riski- tai traumaviitekehyksen läpi. Pyydämme pikaisesti teetättämään ensi- ja turvakotien palvelujen laatua, vaikuttavuutta, asiakastyytyväisyyttä ja asiakkaiden oikeusturvaa selvittävän tutkimuksen riippumattomalla tutkimustaholla ja tarpeeksi isolla satunnaisotannalla.
Kummeksumme ensi- ja turvakotien palveluista puuttuvaa riippumatonta tutkimusta ja asiakaspalautetta. Ensi- ja turvakodit ovat verovaroin rahoitettua toimintaa, joten intressejä kustannustehon, vaikuttavuuden ja asiakastyytyväisyyden mittaamiseksi pitäisi olla. Emme ole löytäneet satunnaisotannalla tehtyä edes 2-10% asiakkaista kattavaa asiakaskyselytutkimusta ensi- ja turvakotien palvelujen laadusta ja/tai vaikuttavuudesta. Saatavilla olevien tutkimusten tekijät eivät ole riippumattomia ja otoskoot rajoittuvat kourallisiin asiakkaita, joita ei ole yleensä valittu satunnaisotannalla.
Esitämme huolemme myös ensi- ja turvakotien sukupuolittuneesta auttamisesta ja auttamisen kyseenalaisesta etiikasta, joka ilmenee niin isien vanhemmuuden unohtamisena/ syrjäyttämisenä kuin äitien syyllistämisenä ja vastuuttamisena lasten ja isien puutteista ja virheistä. Tutkija Eeva Jokisen mukaan vanhemmuuden mahdollisuudet liitetään usein isyyteen ja sen ongelmat äitiyteen. (Jokinen 1996, 87-89). Monet tutkimukset osoittavat, että väkivallan kohteeksi joutuneet naiset eivät saa tarvitsemaansa apua sosiaalipalvelujärjestelmästä, joka usein vain uhriuttaa heidät uudelleen (Cheon & Regehr, Ewalds, Husso, Nyqvist, van Vormer ). Perheväkivallan uhria voidaan syyllistää huonosta elämänhallinnasta , vääristä valinnoista ja kyvyttömyydestä suojella itseään ja lapsiaan joka on johtanut siihen, etteivät yhä useammat tytöt ja naiset enää uskalla ilmoittaa kokemastaan väkivallasta. Lukuisat sosiaalityön tutkijat (mm. Erez & Belknap, Hotaling/Buzawa, Husso Näre), ovat ihmetelleet raiskausten ja lähisuhdeväkivallan uhrien asenteellista kohtelua sosiaalipalvelujärjestelmässä ja uhrien kasvavaa tyytymättömyyttä molempiin (van Wormer, 2009). Johanna Hiitolan ja Hanna Heinosen (2009, 57) hallinto-oikeuden huostaanotto-päätöksiä käsitelleessä tutkimusraportissa äitejä vastuutettiin isien käytöksestä ja riittämättömästä vanhemmuudesta.
Tutkijoiden erityistä huomiota kiinnittivät maininnat siitä, kuinka esimerkiksi ”äidin alkoholinkäytöstä johtuen isäpuoli oli väkivaltainen” taikka kuinka isän väkivalta oli osoitus äidin riittämättömästä vanhemmuudesta. Toisin sanoen, väkivaltaa ei pelkästään sivuutettu, vaan väkivallan tekijän tekoa pyrittiin ymmärtämään ja uhrin vanhemmuus kyseenalaistettiin. Katarina Finnilä-Tuohimaan ( 009) väitöskirja totesi myös vakavia puutteita seksuaalista väkivaltaa tutkivien ammattilaisten ammattitaidossa ja asenteissa. Suurin osa ei käyttänyt eikä seurannut tieteellistä tutkimusta ja jopa 40% uskoi todistetusti kelvottomiin työmenetelmiin seksuaalisen väkivallan epäilyä selvitettäessä.
Mielestämme myös väkivaltaa kohdanneilla on oikeus saada tukea vanhemmuuteensa. Sosiaalialalla työskentelevien tulisikin sisäistää työnsä ihmis- ja perusoikeusluonne ja opiskella alan eettinen ohjeistus, lainsäädäntö ja hyvän hallinnon oikeusperiaatteet. Olemme kiinnostuneita tietämään, miten edellämainitut on omaksuttu ensi- ja turvakodeissa ja pyydämme tutkimaan missä määrin ensi- ja turvakodeista apua hakemaan tulleita vastuutetaan kohtaamastaan välivallasta ja missä määrin heidän kohtaamaansa väkivaltaa käytetään heidän vanhemmuutensa riittämättömyyden osoittimena. Haluaisimme myös tietää, mitä ensi- ja turvakotiin tulleille perheille tapahtuu tehtyjen toimenpiteiden seurauksena.
Pyydämme selvittämään mihin argumentteihin, tutkimustietoon ja näyttöön ensi- ja turvakotien eri toimintasuositukset perustuvat. Johanna Hiitolan väitöskirjatutkimuksessa huostaanottojen keskeisiksi arviointikriteereiksi nousi konkreettisten tapahtumien tai lapsen laiminlyönnin sijaan usein vanhempien ”kunnollisuus” esim. koulutus, varallisuus ja etninen tausta (Hiitola, 2015).
Tosiseikkaselvittelyn, näytönarvioinnin ja asiakkaiden suullisen kuulemisen puuttuessa hallinto-oikeudenkäytön perustaksi muodostuvat vanhemmuutta arvioivat lausunnot ja kuvaukset.
Kun riittämättömän vanhemmuuden määrittely ja kriteerit jäävät lastensuojelun rakenteellisten, menetelmällisten ja toiminnallisten puutteiden vuoksi pitkälti vanhemmuudenarviointeja suorittavan havainnoitsijoiden ja näiden tulkintojen ja kirjausten varaan, niiden laatu ja oikeellisuus, samoin kuin arviointeja suorittavien ammattitaito ja arviointien eettinen ja tieteellinen laatu ja vaikutukset perheille tulee välittömästi selvittää.
Riittävä tutkimustieto ja näyttöön perustuvat käytännöt ja työmenetelmät ovat kaikkien- niin perheiden, työntekijöiden kuin veronmaksajien etu.
Lokakuun Liike
Kirjallisuus:
Cheon, Aileen & Regehr , Cheryl (2006) Restorative Justice and Violence Against Women, Oxford University Press.
Finnilä- Tuohimaa, Katarina ( 2009): Expertise and decision making among clinicians in investigations of alleged child sexual abuse, Turun yliopiston julkaisuja, Nordprint Oy. Helsinki
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/44612/AnnalesB319Finnila-Tuohimaa.pdf?sequence=1
Flick, Aune, Paavilainen, Eija (2008) Lapsen kaltoinkohtelun tunnistaminen. Hoitotyön tutkimussäätiö
http://www.hotus.fi/system/files/Lasten_kaltoinkohtelun_tunnistaminen_SUM.PDF
Heino, Tarja & Pösö, Tarja (2003) Tilastot ja tarinat las- tensuojelun tiedonlähteinä. Yhteiskuntapolitiikka 68(6): 584 – 596.
Heinonen Hanna (2011) Sadoissa verkostoissa sukkulointia- Kumppanuuden sijaishuollossa, LSKL
http://www.lskl.fi/files/1990/Samalla_puolella_Nakokulmia_perheiden_jalleenyhdistamiseen_lastensuojelussa.pdf
Hiitola, Johanna & Heinonen, Hanna (2009) Huostaanotto ja oikeudellinen päätöksenteko. Hallinto-oikeuksien ratkaisut huostaanottoasioissa 2008. THL – Raportteja 46/2009. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Hiitola, Johanna (2015) Hallittu vanhemmuus- Sukupuoli, luokka ja etnisyys huostaanottoasiakirjoissa. Acta Universitatis Tamperensis Suomen Yliopistopaino Oy – Tampere 2015.
Hoikkala, Susanna & Heinonen, Hanna( 2013) Samalla puolella? – Näkökulmia perheiden jälleenyhdistämiseen lastensuojelussa, LSKL
http://www.lskl.fi/files/1990/Samalla_puolella_Nakokulmia_perheiden_jalleenyhdistamiseen_lastensuojelussa.pdf
Ikonen, Leeni (2013) Salassa pidettävä – Suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa? Kuopio: RADIUM-kirjat.
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/36-ensi-ja-turvakotien-harharetki
Jokinen, Eeva (1996) Väsynyt äiti. Äitiyden omaelämäkerrallisia esityksiä. Helsinki, Gaudeamus.
Kajaste, Marleena ( 2013) Revitty elämä- Erityislapsen matka aikuisuuteen, RADIUM- kirjat.
Kuronen, Marjo, Granfelt, Riitta, Nyqvist, Leo & Petrelius, Päivi (2004) Sukupuolistunut ja sukupuoleton sosiaalityö. Teoksessa: Marjo Kuronen, Riitta Granfelt, Leo Nyqvist & Päivi Petrelius (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Jyväskylä: PS-kustannus.
Kääriäinen , Aino (2015) Kuuluuko käräjillä äidin, isän vai lapsen ääni? Yliopistolehti 26.2.
https://university.helsinki.fi/fi/uutiset/kuuluuko-karajilla-aidin-isan-vai-lapsen-aani
Oranen, Mikko (2006) Tutkimista ja tunnustelua-Lastensuojelun alkuarvioinnin käytäntöjä, malleja ja kehittämissuuntia. Alkuarviointi ja avohuolto-työryhmän loppuraportti. Lastensuojelun kehittämisohjelma. https://www.thl.fi/documents/647345/0/Alkuarviointi+Loppuraportti.pdf/4c1af916-87f3-41b0-bd61-0e9daaea69d8
Pekkarinen, Elina ( 2011) Lastensuojelun tieto ja tutkimus. Asiantuntijoiden näkökulma.Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura Verkkojulkaisuja 51.
http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/lastensuojeluntieto.pdf
Rimpelä, Matti ( 2014) Kohti kokonaisvaltaisesti järjestettyjä lasten ja nuorten palveluja, FEG- seminaari, Helsinki 28.5.2014.
http://www.feg.fi/Matti_Rimpela_-_Kohti_kokonaisvaltaisia_palveluja.pdf
Roos, Jeja- Pekka (2005) ”Saan olla subjektiivinen” –vai saanko? Yhteiskuntapolitiikka 70, 5, 567- 569.
Roos, Jeja- Pekka ( 2006) Miksi Suomessa ei saa oikeutta vääriin päätöksiin? kirjassa Tuula Helne, Markku Laatu (toim.): Vääryyskirja, Kansaneläkelaitos ( KELA).
http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/vaaryyskirja.htm
Saarinen, Salla (2009) Vanhemmuuden arviointi pienten lasten vastaanottokodissa. Teoksessa: Tanskanen, I. & Timonen-Kallio, E.(toim.) Lastensuojelun hyvät käytännöt. Turku: Turun ammattikorkeakoulu. s. 67–80.
Satka, Mirja (2009) Varhainen puuttuminen, moraalinen käänne ja sosiaalisen asiantuntijat, Yhteiskuntapolitiikka 74 (2009):1
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/101479/satka.pdf?sequence=1
Syvälä, Maria (2013) Hukassa huostassa – kertomuksia lastensuojelun runtelemista perheistä. Kuopio: RADIUM-kirjat.
Schwalbe, Craig (2004) Re-visioning risk assessment for human service decision making. Children and youth services review 26, 561-576.
Terveyden ja hyvinnoinnin laitos THL (2014) Lastensuojelun käsikirja
https://www.thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja
Valtiontalouden tarkastusvirasto (2012) Tuloksellisuustarkastuskertomus lastensuojelu, Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset 6/2012
https://www.vtv.fi/files/3161/06_2012_lastensuojelu_netti.pdf
van Wormer, Katherine (2009) Restorative Justice for Victims of Gendered Violence. A Standpoint Feminist Perspective. Social Work, Vol. 54, Number 2.
Muita Lokakuun liikeen julkaisja:
Lokakuun Manifesti
Lokakuun manifesti korjaa lasten oikeuksia
EU-konferenssissa vaalitaan lapsen etua perheen keskiössä
Valitustehtailu puolustaa ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa
Harhaista puuttumista ja tiedotusta
Sijaishuollon korruptoitunut kehitysapu lopetettava – lapsia autettava osana perhettä
Lastensuojelun työmenetelmät osa 1: Avohuollon olemattomat tukitoimet
Avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja
Lastensuojelun porttiteoria: Avunpyyntö, avautuminen ja lasu-asiakkuus - portteja elinkautisiin
Lokakuun liike - rakenteellista sosiaalityötä
Haluaisimme uskoa, että ensi- ja turvakodeissa tehdään lasten ja vanhempien tarpeita ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa tuloksekasta työtä. Lapsiin ja vanhempiin kohdistuvan väkivallan ja syrjäytymisen ehkäisy on tärkeä ja kannatettava tavoite mutta se ei toteudu sulkemalla silmät rakenteelliselta väkivallalta tai antamalla väärää tietoa palvelujärjestelmän toiminnasta tai käytettyjen avun menetelmien tuloksellisuudesta.
Ensi- ja turvakotien asiakkailta saamiemme tietojen mukaan avunhakijat eivät välttämättä saa ensi- ja turvakodeissa tukea, lepoa, lastenhoitoapua tai edes ruokaa. Jopa huoneissa oleskelu lepäämisestä puhumattakaan on usein kielletty. Olemme myös kuulleet, että jotkut vanhemmat joutuvat hakemaan ruokansa leipäjonosta ensi- ja turvakodin yli 10.000 euron kuukausilaskutuksesta (yksi vanhempi ja lapsi) huolimatta.
Tukemisen sijaan ensi- ja turvakodeissa vanhemmista tehdään rutiiininomaisesti vanhemmuudenarviointeja jopa heille informoimatta ja heidän tutkimusjaksonsa venyvät usein yli sovitun määräajan.
Pidämme apua hakemaan tulleen pahoinpidellyn ja/ tai uupuneen ihmisen vanhemmuuden arvioimista hetkenä kun hän on heikoimmillaan syvästi epäeettisenä käytäntönä. Kummeksumme myös ensi- ja turvakotien tarjoaman lastenhoidon ja muun konkreettisen avun vähäistä määrää/puuttumista. Lisäksi olemme huolissamme laitoksissa toimeenpantujen vanhemmuudenarviointien laadusta.
Haluaisimme tietää ensi- ja turvakodeissa työskentelevien koulutustaustan. Vanhemmuudenarviointeja ensi- ja tuvakodeissa suorittavat usein puutteellisesti koulutetut työntekijät epämääräisten kaltoinkohteluolettamaan ja traumaviitekehykseen perustuvien riskilistojen perusteella eli kyseessä on nk. villi seulaus. Yhtenäisiä tieteellisesti päteviä ja standardoituja mittareita riittävälle vanhemmuudelle, vuorovaikutuksen laadulle tai kaltoinkohteluolettaman toteamiselle ei ole olemassa vaan huolikoulutetut työntekijät ohjataan etsimään asiakkaista puutteita epätieteellisillä menetelmillä ja kaikki normaalitkin elämän ilmiöt kattavilla riskilistoilla, jotka tuottavat herkästi vääriä positiivisia löydöksiä. Kuka vastaa kun lapsi joutuu väärin ja mielivaltaisin perustein erotetuksi vanhemmastaan?
Ensi- ja turvakotien käyttämissä hoitotyön tutkimussäätiön riskilistoissa kaltoinkohtelun riskitekijöiksi mainitaan esim. monilapsisuus, yksinhuoltajuus, avioero, pienet tulot, työttömyys, stressi, kiire, tupakointi ja alhainen koulutus (Flick & Paavilainen, 2008). Riskilistaa lukeva huolikoulutettu tarkkailija voi ruveta sommittelemaan esimerkiksi vatsakipua valittavan, levottoman koululaisen vaivojen alkuperäksi stressaantunutta äitiä ja koota tarinan lapsen kaltoinkohtelusta ja huostaanotontarpeesta perheen monilapsisuuden ja isän tupakoinnin perusteella. Esimerkiksi äidin ja vauvan katsekontaktin pituudesta voi tällöin tulla ratkaiseva asia siinä, tulkitaanko äidin vanhemmuus riittäväksi ja saako hän pitää lapsensa, silloinkin, kun neuvola ei ole havainnut äidin vanhemmuudessa minkäänlaista huomautettavaa. (Ikonen, 2013).
Pyydämme selvittämään mihin tutkimustietoon ensi- ja turvakodeissa tehtävät vanhemmuudenarvioinnit ja lasten ja vanhempien vuorovaikutuksen laadun arvioinnit perustuvat ja mikä on käytettyjen menetelmien reliabiliteetti ja validiteetti. Pyydämme myös tutkimaan käytetäänkö vuorovaikutuksen vahvistamiseen suunniteltuja nk. lapsilähtöisiä välineitä todellisuudessa huoli- ja riskiseulaukseen ja huostaanotontarpeen arviointiin ja millä koulutuksella.
Haluaisimme tietää enemmän ensi- ja turvakodeissa työskentelevien saamasta ohjeistuksesta arviointien tekoon. Tutkimustieto osoittaa, että lastensuojelussa suoritettujen arviointien käytäntöjä ja menetelmiä on dokumentoitu ja ohjeistettu puutteellisesti. Systemaattiset kirjatut ohjeet arviointia varten ja perehdytys niiden käyttöön ovat harvinaisia (Oranen, 2006, 12). Silloinkin kun kirjallisia ohjeita on, niitä ei välttämättä noudateta (Martikainen & Peräoja, 2009, 36).
Arviointiprosessin jäsentymättömyyteen on osaltaan vaikuttanut se, että työskentelyä ohjaavia rakenteita on vähän (Oranen, 2006). Rakenteiden epämääräisyys heijastuu suoraan työskentelyprosesseihin, menetelmiin ja välineisiin. Tilanteiden arvioitiin liittyvässä työskentelyssä on suuria paikkakunta-, alue- ja työntekijäkohtaisia eroja (Heino & Pösö, 2003). Lisäksi on todettu, että päätöksiin usein vaikuttavat organisaation kulloisetkin arvot, toimintapolitiikka ja työntekijän ja asiakkaan välinen suhde enemmän kuin asiakkaan todellinen tilanne (Schwalbe, 2004, 563).
Valitettavasti ensi- ja turvakodit kuten monet muutkin lastensuojelun laitosyksiköt toimivat edelleenkin huostaanottoja lisäävällä häiriöorientaatiolla, jossa asiakkaista pyritään etsimään kalliita asiantuntijapalveluita, laitostutkimuksia ja - säilytyksiä edellyttäviä ja oikeuttavia puutteita ja vikoja. Ensi- ja turvakotijakson lopputulos on perheiden voimaantumisen ja kotiuttamisen sijaan liian usein perheiden leimaaminen, syrjäyttäminen ja/ tai lapsen huostaanotto, joka tehdään usein lasta ja perheitä kuulematta, lapsen tarpeita, läheissuhteita tai kulttuuritaustaa huomioimatta lapsen etua ja tarpeita vastaamattomaan ja pysyvyyttä tarjoamattomaan laitoshoitoon liian kauaksi kotoa (Hiitola 2009; Pösö& Puustinen- Korhonen 2010; LSKL 2011;VTV 2012; LSKL 2013).
Valtiontalouden tarkastusviraston raportti kertoo, että vanhempien näkemysten mukaan avohuollon tukitoimet eivät usein olleet tarkoituksenmukaisia heidän perheensä tilanteeseen. Usein vanhemmat kieltäytyivät esimerkiksi perhekuntoutuksesta (VTV, 2012, 129).
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan lastensuojelun työntekijä saattaa velvoittaa perheen muuttamaan perhekuntoutukseen, jollaista myös ensi- ja turvakodit tarjoavat. Ikosen mukaan ”kyseessä on tavallisesti vain erilaisin menetelmin perhe-elämään kajoava yksikkö. Perhe siirtyy tällaista palvelua tarjoavaan paikkaan, saa sieltä usein vain oman huoneen käyttöönsä tai oman huoneiston. Työtapoina käytetään erilaisia keskusteluja, osallistumista ryhmiin, retkiä ym. Asiakkaille ja usein myös kuntoutuksesta maksavalle lastensuojelulle on usein epäselvää, mitä pitäisi kuntouttaa ja mitkä ovat tavoitteet.
Työssä käyville vanhemmille saattaa olla vaikeata järjestää tällaista ”perhekuntoutusjaksoa”, kun sellaiseen osallistuminen merkitsisi pois jäämistä työelämästä tai työn laiminlyöntiä. Päivähoito- ja kouluikäisille lapsille ”kuntoutuksesta” saattaa aiheutua paljon hankaluutta, kun he joutuvat joko kokonaan lopettamaan tutussa päivähoitoryhmässä käynnit ja koululaiset jopa vaihtamaan kouluaan. Tämä taasen voi johtaa perheen todelliseen syrjäytymiseen ja ”kuntoutuksen” jälkeen tuen tarve voi olla jopa suurempi perheen palautuessa normaaliin arkeen.. Kun tällaista toimintaa harjoitetaan verovaroilla, pitäisi maksavan tahon olla kiinnostunut työn tuloksellisuudesta. Näyttää siltä, että usein näiden ”kuntouttajien” ja ”arvioijien” päätarkoitus ei olekaan auttaa ja vahvistaa perhettä selviytymään omillaan, vaan tehdä lastensuojelulle sellainen lausunto, että lapsi voidaan sen perusteella saada huostaan otetuksi. ” http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/13-hartiavoimin
Olemme huolissamme myös ensi- ja turvakotien puutteellisesta osaamisesta mielenterveyden haasteissa. Mielenterveyden Keskusliitto ry on antanut julkilausuman, jossa se toteaa lastensuojeluviranomaisten vetoavan herkästi vanhemman mielenterveysongelmiin keskeisenä syynä päättäessään lapsen huostaanotosta (10.3.2012.) Lastensuojeluviranomaisilla ei kuitenkaan ole yleensä tarkkaa tietoa mielenterveysongelman laadusta, vaan perusoletus näyttää olevan että aiempi tai nykyinen mielenterveysongelma leimaa vanhemman vajavaiseksi huolehtimaan lapsesta. Liitto toteaa, että viranomaisilla on huonosti tietoa sairauden tosiasiallisesta vaikutuksesta ihmisen kykyyn toimia vanhempana.
Mielenterveyden Keskusliiton (MTKL) mukaan ”sosiaaliviranomaisen hätiköity, aiheeton sijoitus- tai huostaanottopäätös aiheuttaa peruuttamattoman vahingon asuntonsa ja tukensa menettävälle köyhälle ja yksinhuoltajalle, vaikka päätös muuttuisi huoltajan todellisen terveydentilan ja huoltajana toimimisen kyvyn selvittyä esimerkiksi lääkärinlausunnon perusteella”.
Pyydämme huomioimaan, että psyykkisen avuntarpeen ja mielenterveyden hoidon käyttäminen lainvastaisesti sijoitustarpeen perusteena ehkäisee ihmisiä hakemasta apua ja hoitamasta mielenterveyttään ajoissa. Lisäksi laiton ja epäeettinen mutta valitettavan yleinen käytäntö tehdä huostaanottoja mielenterveydenhoitoon ja psyykkiseen avuntarpeeseen vetoamalla leimaa avunhakijat ja estää heidän yhteiskunnallista osallisuuttaan, selviytymistään, asianmukaista hoitoa ja oikeusturvan ja perus- ja kansalaisoikeuksien toteutumista.
Tunnemme vakavaa huolta ensi- ja turvakotien kirjaamiskäytännöistä, jotka pyrkivät objektiivisen dokumentaation sijaan turvaamaan työntekijöiden selustaa ja oikeuttamaan jo tehtyjä tai suunnitteilla olevia päätöksiä. Ensi- ja turvakotien asiakasdokumenteissa emme ole juurikaan nähneet kirjauksia, joissa olisi tunnistettu tai tunnustettu vanhempien vahvuuksia tai pyritty perheiden voimavarojen vahvistamiseen. Luvattu kallis tuki tuntuu typistyvän pelkäksi arvioinniksi ja tarkkailuksi, joka tehdään havaintoja vinouttavan ja perheiden voimavarat hukkaavan huoli-, riski- tai traumaviitekehyksen läpi. Pyydämme pikaisesti teetättämään ensi- ja turvakotien palvelujen laatua, vaikuttavuutta, asiakastyytyväisyyttä ja asiakkaiden oikeusturvaa selvittävän tutkimuksen riippumattomalla tutkimustaholla ja tarpeeksi isolla satunnaisotannalla.
Kummeksumme ensi- ja turvakotien palveluista puuttuvaa riippumatonta tutkimusta ja asiakaspalautetta. Ensi- ja turvakodit ovat verovaroin rahoitettua toimintaa, joten intressejä kustannustehon, vaikuttavuuden ja asiakastyytyväisyyden mittaamiseksi pitäisi olla. Emme ole löytäneet satunnaisotannalla tehtyä edes 2-10% asiakkaista kattavaa asiakaskyselytutkimusta ensi- ja turvakotien palvelujen laadusta ja/tai vaikuttavuudesta. Saatavilla olevien tutkimusten tekijät eivät ole riippumattomia ja otoskoot rajoittuvat kourallisiin asiakkaita, joita ei ole yleensä valittu satunnaisotannalla.
Esitämme huolemme myös ensi- ja turvakotien sukupuolittuneesta auttamisesta ja auttamisen kyseenalaisesta etiikasta, joka ilmenee niin isien vanhemmuuden unohtamisena/ syrjäyttämisenä kuin äitien syyllistämisenä ja vastuuttamisena lasten ja isien puutteista ja virheistä. Tutkija Eeva Jokisen mukaan vanhemmuuden mahdollisuudet liitetään usein isyyteen ja sen ongelmat äitiyteen. (Jokinen 1996, 87-89). Monet tutkimukset osoittavat, että väkivallan kohteeksi joutuneet naiset eivät saa tarvitsemaansa apua sosiaalipalvelujärjestelmästä, joka usein vain uhriuttaa heidät uudelleen (Cheon & Regehr, Ewalds, Husso, Nyqvist, van Vormer ). Perheväkivallan uhria voidaan syyllistää huonosta elämänhallinnasta , vääristä valinnoista ja kyvyttömyydestä suojella itseään ja lapsiaan joka on johtanut siihen, etteivät yhä useammat tytöt ja naiset enää uskalla ilmoittaa kokemastaan väkivallasta. Lukuisat sosiaalityön tutkijat (mm. Erez & Belknap, Hotaling/Buzawa, Husso Näre), ovat ihmetelleet raiskausten ja lähisuhdeväkivallan uhrien asenteellista kohtelua sosiaalipalvelujärjestelmässä ja uhrien kasvavaa tyytymättömyyttä molempiin (van Wormer, 2009). Johanna Hiitolan ja Hanna Heinosen (2009, 57) hallinto-oikeuden huostaanotto-päätöksiä käsitelleessä tutkimusraportissa äitejä vastuutettiin isien käytöksestä ja riittämättömästä vanhemmuudesta.
Tutkijoiden erityistä huomiota kiinnittivät maininnat siitä, kuinka esimerkiksi ”äidin alkoholinkäytöstä johtuen isäpuoli oli väkivaltainen” taikka kuinka isän väkivalta oli osoitus äidin riittämättömästä vanhemmuudesta. Toisin sanoen, väkivaltaa ei pelkästään sivuutettu, vaan väkivallan tekijän tekoa pyrittiin ymmärtämään ja uhrin vanhemmuus kyseenalaistettiin. Katarina Finnilä-Tuohimaan ( 009) väitöskirja totesi myös vakavia puutteita seksuaalista väkivaltaa tutkivien ammattilaisten ammattitaidossa ja asenteissa. Suurin osa ei käyttänyt eikä seurannut tieteellistä tutkimusta ja jopa 40% uskoi todistetusti kelvottomiin työmenetelmiin seksuaalisen väkivallan epäilyä selvitettäessä.
Mielestämme myös väkivaltaa kohdanneilla on oikeus saada tukea vanhemmuuteensa. Sosiaalialalla työskentelevien tulisikin sisäistää työnsä ihmis- ja perusoikeusluonne ja opiskella alan eettinen ohjeistus, lainsäädäntö ja hyvän hallinnon oikeusperiaatteet. Olemme kiinnostuneita tietämään, miten edellämainitut on omaksuttu ensi- ja turvakodeissa ja pyydämme tutkimaan missä määrin ensi- ja turvakodeista apua hakemaan tulleita vastuutetaan kohtaamastaan välivallasta ja missä määrin heidän kohtaamaansa väkivaltaa käytetään heidän vanhemmuutensa riittämättömyyden osoittimena. Haluaisimme myös tietää, mitä ensi- ja turvakotiin tulleille perheille tapahtuu tehtyjen toimenpiteiden seurauksena.
Pyydämme selvittämään mihin argumentteihin, tutkimustietoon ja näyttöön ensi- ja turvakotien eri toimintasuositukset perustuvat. Johanna Hiitolan väitöskirjatutkimuksessa huostaanottojen keskeisiksi arviointikriteereiksi nousi konkreettisten tapahtumien tai lapsen laiminlyönnin sijaan usein vanhempien ”kunnollisuus” esim. koulutus, varallisuus ja etninen tausta (Hiitola, 2015).
Tosiseikkaselvittelyn, näytönarvioinnin ja asiakkaiden suullisen kuulemisen puuttuessa hallinto-oikeudenkäytön perustaksi muodostuvat vanhemmuutta arvioivat lausunnot ja kuvaukset.
Kun riittämättömän vanhemmuuden määrittely ja kriteerit jäävät lastensuojelun rakenteellisten, menetelmällisten ja toiminnallisten puutteiden vuoksi pitkälti vanhemmuudenarviointeja suorittavan havainnoitsijoiden ja näiden tulkintojen ja kirjausten varaan, niiden laatu ja oikeellisuus, samoin kuin arviointeja suorittavien ammattitaito ja arviointien eettinen ja tieteellinen laatu ja vaikutukset perheille tulee välittömästi selvittää.
Riittävä tutkimustieto ja näyttöön perustuvat käytännöt ja työmenetelmät ovat kaikkien- niin perheiden, työntekijöiden kuin veronmaksajien etu.
Lokakuun Liike
Kirjallisuus:
Cheon, Aileen & Regehr , Cheryl (2006) Restorative Justice and Violence Against Women, Oxford University Press.
Finnilä- Tuohimaa, Katarina ( 2009): Expertise and decision making among clinicians in investigations of alleged child sexual abuse, Turun yliopiston julkaisuja, Nordprint Oy. Helsinki
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/44612/AnnalesB319Finnila-Tuohimaa.pdf?sequence=1
Flick, Aune, Paavilainen, Eija (2008) Lapsen kaltoinkohtelun tunnistaminen. Hoitotyön tutkimussäätiö
http://www.hotus.fi/system/files/Lasten_kaltoinkohtelun_tunnistaminen_SUM.PDF
Heino, Tarja & Pösö, Tarja (2003) Tilastot ja tarinat las- tensuojelun tiedonlähteinä. Yhteiskuntapolitiikka 68(6): 584 – 596.
Heinonen Hanna (2011) Sadoissa verkostoissa sukkulointia- Kumppanuuden sijaishuollossa, LSKL
http://www.lskl.fi/files/1990/Samalla_puolella_Nakokulmia_perheiden_jalleenyhdistamiseen_lastensuojelussa.pdf
Hiitola, Johanna & Heinonen, Hanna (2009) Huostaanotto ja oikeudellinen päätöksenteko. Hallinto-oikeuksien ratkaisut huostaanottoasioissa 2008. THL – Raportteja 46/2009. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Hiitola, Johanna (2015) Hallittu vanhemmuus- Sukupuoli, luokka ja etnisyys huostaanottoasiakirjoissa. Acta Universitatis Tamperensis Suomen Yliopistopaino Oy – Tampere 2015.
Hoikkala, Susanna & Heinonen, Hanna( 2013) Samalla puolella? – Näkökulmia perheiden jälleenyhdistämiseen lastensuojelussa, LSKL
http://www.lskl.fi/files/1990/Samalla_puolella_Nakokulmia_perheiden_jalleenyhdistamiseen_lastensuojelussa.pdf
Ikonen, Leeni (2013) Salassa pidettävä – Suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa? Kuopio: RADIUM-kirjat.
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/36-ensi-ja-turvakotien-harharetki
Jokinen, Eeva (1996) Väsynyt äiti. Äitiyden omaelämäkerrallisia esityksiä. Helsinki, Gaudeamus.
Kajaste, Marleena ( 2013) Revitty elämä- Erityislapsen matka aikuisuuteen, RADIUM- kirjat.
Kuronen, Marjo, Granfelt, Riitta, Nyqvist, Leo & Petrelius, Päivi (2004) Sukupuolistunut ja sukupuoleton sosiaalityö. Teoksessa: Marjo Kuronen, Riitta Granfelt, Leo Nyqvist & Päivi Petrelius (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Jyväskylä: PS-kustannus.
Kääriäinen , Aino (2015) Kuuluuko käräjillä äidin, isän vai lapsen ääni? Yliopistolehti 26.2.
https://university.helsinki.fi/fi/uutiset/kuuluuko-karajilla-aidin-isan-vai-lapsen-aani
Oranen, Mikko (2006) Tutkimista ja tunnustelua-Lastensuojelun alkuarvioinnin käytäntöjä, malleja ja kehittämissuuntia. Alkuarviointi ja avohuolto-työryhmän loppuraportti. Lastensuojelun kehittämisohjelma. https://www.thl.fi/documents/647345/0/Alkuarviointi+Loppuraportti.pdf/4c1af916-87f3-41b0-bd61-0e9daaea69d8
Pekkarinen, Elina ( 2011) Lastensuojelun tieto ja tutkimus. Asiantuntijoiden näkökulma.Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura Verkkojulkaisuja 51.
http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/lastensuojeluntieto.pdf
Rimpelä, Matti ( 2014) Kohti kokonaisvaltaisesti järjestettyjä lasten ja nuorten palveluja, FEG- seminaari, Helsinki 28.5.2014.
http://www.feg.fi/Matti_Rimpela_-_Kohti_kokonaisvaltaisia_palveluja.pdf
Roos, Jeja- Pekka (2005) ”Saan olla subjektiivinen” –vai saanko? Yhteiskuntapolitiikka 70, 5, 567- 569.
Roos, Jeja- Pekka ( 2006) Miksi Suomessa ei saa oikeutta vääriin päätöksiin? kirjassa Tuula Helne, Markku Laatu (toim.): Vääryyskirja, Kansaneläkelaitos ( KELA).
http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/vaaryyskirja.htm
Saarinen, Salla (2009) Vanhemmuuden arviointi pienten lasten vastaanottokodissa. Teoksessa: Tanskanen, I. & Timonen-Kallio, E.(toim.) Lastensuojelun hyvät käytännöt. Turku: Turun ammattikorkeakoulu. s. 67–80.
Satka, Mirja (2009) Varhainen puuttuminen, moraalinen käänne ja sosiaalisen asiantuntijat, Yhteiskuntapolitiikka 74 (2009):1
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/101479/satka.pdf?sequence=1
Syvälä, Maria (2013) Hukassa huostassa – kertomuksia lastensuojelun runtelemista perheistä. Kuopio: RADIUM-kirjat.
Schwalbe, Craig (2004) Re-visioning risk assessment for human service decision making. Children and youth services review 26, 561-576.
Terveyden ja hyvinnoinnin laitos THL (2014) Lastensuojelun käsikirja
https://www.thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja
Valtiontalouden tarkastusvirasto (2012) Tuloksellisuustarkastuskertomus lastensuojelu, Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset 6/2012
https://www.vtv.fi/files/3161/06_2012_lastensuojelu_netti.pdf
van Wormer, Katherine (2009) Restorative Justice for Victims of Gendered Violence. A Standpoint Feminist Perspective. Social Work, Vol. 54, Number 2.
Muita Lokakuun liikeen julkaisja:
Lokakuun Manifesti
Lokakuun manifesti korjaa lasten oikeuksia
EU-konferenssissa vaalitaan lapsen etua perheen keskiössä
Valitustehtailu puolustaa ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa
Harhaista puuttumista ja tiedotusta
Sijaishuollon korruptoitunut kehitysapu lopetettava – lapsia autettava osana perhettä
Lastensuojelun työmenetelmät osa 1: Avohuollon olemattomat tukitoimet
Avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja
Lastensuojelun porttiteoria: Avunpyyntö, avautuminen ja lasu-asiakkuus - portteja elinkautisiin
Lokakuun liike - rakenteellista sosiaalityötä
RSS Feed
