Yli satavuotias floridalainen Dozierin poikakoulu Floridassa lopetti toimintansa 2011. Se antoi viranomaisille viimein mahdollisuuden tutkia koulukodista vuosikymmenten ajan kerrottuja huhuja - karmaisevalla lopputuloksella.
CNN:n mukaan Arthur G. Dozierin mukaan nimetyn poikakoulun alueelta on löydetty 55 ihmisen jäänteet. Maatutkien avulla havaitut salaiset haudat olivat teiden alla tai metsiköissä, syrjässä virallisesta hautausmaasta.
Selvitysprojekti, jota johtaa USF:n rikostutkija-antropologi Erin Kimmerle aloitettiin vuonna 2008 kun entiset asukkaat puhuivat julkisesti laitoksessa kokemastaan kidutuksesta ja kadonneista luokkatovereistaan.
Kimmerle kiinnostui, kun viranomaiset oliivat lopettaneet entisten koulukotilaisten vaatiman tutkimuksen ilmoittamalla, ettei henkilökunnan väkivaltaisuuksista ollut näyttöä eivätkä merkitsemättömiin hautoihin peitellyt pojat enää olleet tunnistettavissa.
Monet lapsista päätyivät Dozierin poikakotiin Mariannaan pikkurötösten vuoksi tai vain siksi, että olivat orpoja. Laitoksessa heitä kohdeltiin kaltoin jopa siinä määrin, että osa kuoli vammoihinsa. Kimmerlen raportin mukaan yhdessä kaivauksissa löydetyssä lapsessa vaikuttaa olevan ampumahaava.
Viranomaiset vastustivat selvitystä
Joidenkin poikien - lähinnä tummaihoisten - tiedetään kadonneen koulukodista jälkiä jättämättä ja ilman selityksiä.
Johny Lee Gaddy, 67, joutui Dozieriin vuonna 1957 lintsaamisen takia. Hän vietti siellä neljä vuotta, jona aikana häntä piestiin ankarasti. Hän kertoo kuulleensa teinipojista, jotka katosivat ilman selitystä.
John Due, 78, jonka sukulainen kuoli Dozierissa sanoo, että aktivistit, jotka yrittivät painostaa osavaltiota selvittämään poikien kohtaloita, kohtasivat ankaraa vastustusta vuosikymmeniä.
Oma raiskaushuone Laitoksessa tiedetään tapahtuneen kidutusta, raiskauksia ja väkivaltaa. Asukkien mukaan koulussa oli mm. erilliset piiskaushuoneet valkoisille ja mustille pojille ja oma raiskaushuone. Vuonna 2010 julkaistussa tutkimuksessa reilu kymmenen prosenttia asukkaista kertoi joutuneensa henkilökunnan seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi viimeisen vuoden aikana. Laiminlyöntejä ja muita laittomuuksia yritettiin tutkia ainakin 1960- ja 1980-luvuilla, mutta ketään ei onnistuttu vastuuttamaan rikoksista. 98 kuollutta ala-ikäistä CNN:n mukaan University of South Floridan tutkijat ovat nyt keränneet todisteita siitä, että koulukodissa on vuosikymmenten aikana kuollut 98 alaikäistä poikaa. Kuolemantapauksista tehdyt asiakirjat ovat CNN:n mukaan erittäin epämääräisiä. NPR-yleisradioyhtiön toimittaja Greg Allen teki vuonna laajan haastatteluraportin 2012 koulukodin synkästä historiasta. Allen kertoo useiden entisten asukkien sanoneen, ettei kaikkia koulussa kuolleita löydy, koska ruumiita vietiin kauas Dozierin alueelta ja jopa koko Mariannasta. Entisten asukkaiden perustaman White House Boys -järjestön edustaja, 13-vuotiaana Dozieriin joutunut Robert Straley kertoo, että löytyneet jäänteet ovat mustien alueelta, ja uskoo, että valkoisten hautausmaa on yhä löytymättä. Ruumiita lienee vielä ainakin sata, hän sanoo. Vainajien hampaiden ja luiden DNA:ta pyritään vertaamaan niiden ihmisten perimään, joiden perheenjäseniä katosi Dozierista. Tunnistetut vainajat luovutetaan omaisille, muut päätyvät takaisin Dozierin hautausmaalle. |
Viranomaiset olivat omassaan selvityksessään tulleet siihen tulokseen, ettei kadonneiden poikien asiassa ole selvitettävää.
Virallisesti Dozierin tapahtumat katsotaan edelleen selvitetyiksi, eikä syytteitä tai rangaistuksia liene Kimberlen ryhmän tutkimustuloksista huolimatta odotettavissa.
Myös suomalainen sijaishuolto perustuu kokonaan puuttuvaan tai laitosten omavalvontaan, jotka ovat usein sama asia. Entinen peruspalveluministeri Maria Guzenina on kertonut, että Suomen ensimmäiseen sijaishuoltoselvitykseen kohdistui ankaraa vastustusta korkeimman sosiaalihallinnon taholta.
AVI:n ylitarkastaja Marita Uusitalon mukaan lastensuojelulaitoksiin tehdään tarkastuksia pahimmillaan vain kerran kymmenessä vuodessa. VTV:n mukaan vain yksi kymmenestä kunnasta valvoi järjestelmällisesti lastensuojelun yksiköitä.
Oikeusasiamiehen mukaan sosiaalityöntekijät eivät usein edes huomaa saati raportoi puutteita lastensuojelulaitoksissa ja sijaisperheissä. Edes lastensuojeluyrittäjän saama rikostuomio lapsiin kohdistuvasta väkivallasta ei johda perhekotilupien menetykseen. Suomen vanhentunut vahingonkorvauslaki ei ole tähän mennessä velvoittanut maksamaan korvauksia sijaishuollon väkivallan ja muiden ihmisoikeusloukkausten uhreille.
Lue lisää Dozierista:
http://www.tampabay.com/topics/specials/2014/dozier.page
Kuvia koulukodista voi katsoa täältä: http://www.dailymail.co.uk/news/article-4199002/School-55-children-murdered-teachers.html ja täältä https://www.youtube.com/watch?time_continue=97&v=cY2Oh9fRSn4