Kansalaiset ovat jo pitkään ihmetelleet lastensuojelun liiketoiminnan kasvua ja lastensuojelulaitosten tähtitieteellisiä hintoja: Suuri lastensuojeluhinnasto: Yö lastenkodissa yhtä kallis kuin loistohotellissa - katso hurjat hinnat!
Tarja Pösön ja Aila Puustinen-Korhosen tutkimuksessa ”Toteutuuko lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin” sijoitettujen keskimääräinen huostaanottoaika oli seitsemän vuotta. Suuri osa listatuista yrityksistä saa yhden lapsen keskimääräisestä huostaanottojaksosta lähes miljoonan, useat ylikin. Hokema ”yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle miljoonan” tulisikin muuttaa muotoon ”yksi syrjäytetty nuori tuottaa syrjäyttäjilleen miljoonan”.
Yksi sijoitettu lapsi vastaa yrittäjälle rahallisesti lottovoittoa. Mikään ei estä jakamasta pottia eli kierrättämästä lasta saman yrityksen yksiköistä toiseen. Sijaishuollossa lasten ja nuorten hoitopaikka vaihtuukin usein. Pompottelu tapahtuu eri sijaishuoltopaikkojen – ei kodin ja sijaishuoltopaikkojen välillä. Pösön ja Puustinen-Korhosen mukaan ”toistuva kasvuympäristön vaihdos kahden vuoden välein vastaa todennäköisesti heikosti käsitystämme siitä lasten kasvuolosuhteiden turvallisuudesta ja pysyvyydestä, jota lastensuojelussa pyritään saamaan aikaan.”
Huostaanotettuja lapsia ja nuoria on jo lähes 18 000, ja huostaanoton pohjustuksena toimivat kiireelliset sijoitukset lisääntyvät vuosi vuodelta.
Lastensuojelu työllistää vähintään puolet enemmän kuin poliisi ja pelkästään sijaishuollossa liikkuu lähes miljardi euroa. Kustannuksiin ei ole sisällytetty avohuollon tukitoimina esimerkiksi perhekuntoutuksiin tai vanhemmuudenarviointeihin tehtyjä sijoituksia.
Kirjailija Maria Syvälän mukaan ”hoiva-alan harmaalla alueella liikutaan etenkin, kun voittoa tavoitteleva lastensuojelulaitos tai voittoa jakamaton lastensuojelujärjestö tarjoaa kunnille ostopalveluna sekä vanhemmuudenarviointia että lasten sijoitusta. Keskustelu jääviys- ja esteellisyyskysymyksistä on paikallaan paitsi firmojen myös Pelastakaa Lapset ry:n, SOS-Lapsikylä ry:n ja palvelutuotantonsa yhtiöittäneen Nuorten Ystävät ry:n kohdalla.
Nämä järjestöt nimittäin tuottavat vanhemmuudenarviointia tai perhekuntoutusta, mutta myös lasten sijoitustoimintaa joko omiin sijoitusyksiköihinsä tai sijaisperheisiin, joita ne itse ovat voineet olla mukana kouluttamassa ja rekrytoimassa. Yhden sijoitetun lapsen laitosvuoden hinta voi nousta yli 150 000 euron.
Professori J P Roos onkin kysynyt, onko lastensuojelujärjestöillä laitosten ylläpitäjinä ja palveluntuottajina välitön taloudellinen intressi huostaanottojen lisäämiseksi ja pidentämiseksi.”
Sijaishuollonkin takana vaikuttavat isot tahot. Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n erilaisissa valiokunnissa ja työryhmissä on monia lastensuojelulla kovaa liikevoittoa tekevien yritysten edustajia. Lastensuojelun lainsäädäntötyöstä puuttuu palvelunkäyttäjien edustus ja huostaanottoja käsittelevillä hallinto-oikeuksien jäsenillä ja lääkäreillä voi olla jääviyksiä suhteessa lastensuojeluun ja sijaishuoltoon.
Tutkimusprofessori Matti Rimpelän mukaan lapsibisnestä ei valvo kukaan eikä kukaan tiedä minkälaisia tuloksia ja vaikutuksia lasten sijoittamisella on.
Alalta puuttuvat tutkimuksen ja valvonnan lisäksi kattava tilastointi, työntekijöiden vastuu- ja korvausvelvoitteet, toimiva koordinaatio ja johto sekä oikeusturva, fair trial -oikeudenkäynti ja riippumaton tuomioistuin asiakkaille.
Diagnoosilla korkein vuorokausihinta
Sijaishuollon yritys voi laskuttaa lisää, mikäli sijoitettu on diagnosoitu hankalahoitoiseksi. Silloin hänet voidaan siirtää ”erityiseen huolenpitoon”, joka sijoitettujen nuorten mukaan voi olla pelkkää huumaamista ja eristämistä.
Diagnoosin sijoitetulle voi tehdä yrityksen oma tai sopimuslääkäri – jopa lasta tuntematta tai tutkimatta. Usein ennakkotiedot tulevat sosiaalityöntekijöitä, joista moni on epäpätevä ja haluaa kunnallisen lastensuojelun jälkeen sijaishuollon yrittäjäksi.
Lastensuojelulle lausuntoja kirjoittavilla lääkäreillä voi myös olla osakkuuksia ja virkasuhteita lastensuojeluyrityksissä.
Sijoitetun saama diagnoosi on usein epämääräinen esim. rajaton käytös tai vuorovaikutushäiriö, mutta vuorokausimaksu on tarkka; pahimmillaan jopa 800e / lapsi.
Laitoksen ulkopuoliset lääkärit voivat olla nuoren diagnoosista ja huostaanotontarpeesta eri mieltä. Tällaisissa tapauksissa lastensuojelu voi kieltää nuorelta käynnit lastensuojelun toimintatapoja arvostelevan lääkärin luona kuten Kristan tapauksessa.
Pelastakaa Perheet ry:n Jorma Heikkinen väittää, että ”pitkäaikainen sijoitus edellyttää lapsen ja hänen vanhempiensa leimaamista siten, että tälle pitkäaikaiselle huostaanotolle on perusteet. Vain tälle voi perustua yrityksen pitkäaikainen taloussuunnittelu ja mm. pitkäaikaisten lainojen ottaminen ja muu pääomarahoitus.”
Pilttuut pidettävä täynnä – toimintaa tapporajalla
Pöyristyttäviä hintoja selittävät osin puitesopimukset. Sosiaalialan ammattilainen Tarmo Pekola kommentoi sopimuksia näin: ”Ne velvoittavat palveluntuottajia pitämään henkilökuntaa palkkalistoilla, vaikka yksikön paikat eivät olisikaan täynnä. Näin ollen kiinteät kustannukset pyörivät kuukaudesta toiseen, olivat asiakaspaikat täynnä tai ei. Lisäksi puitesopimukset määrittävät, että AMK-tasoisen koulutuksen (käytännössä sosionomeja) pitää olla henkilökunnasta yli 50%.”
Mikäli yritys mielii pysyä markkinoilla, asiakaspaikat on pidettävä täynnä.
Sijaishuollon yrittäjälle ei siis ole kannattavaa päästää tuottoisaa sijoitettua pois firmansa laskutuksesta. Olisiko tässä – heiliöläisen lastensuojelulinjauksen ohella – syy lisääntyneisiin huostaanottoihin, sijoitettujen lisääntyviin diagnooseihin, vanhempien tukemisen puutteisiin ja perheiden jälleenyhdistämisen laiminlyönteihin?
Ammattikasvattaja, perhekotiyrittäjä Kari ”Käpy” Björkman kommentoi sijoituspolitiikkaa Amppelilehdessä näin:
"Perhekotien yhteinen ja mielestäni suurin ongelma on budjetti ja laatupisteiden rakenne. Kun laitos tai perhekotiyksikkö on perustettu, sille palkataan henkilökunta ja lasketaan ”tapporaja”.
Jos laatupisteissä hinta edustaa 70 %, se tarkoittaa sitä, että ”pilttuiden” tulee olla täynnä kaiken aikaa.
Se tarkoittaa myös sitä, että kerran sisään tullutta sijoitusta ei mielellään lasketa menemään niin kauan kun kunta maksaa hänestä hoitokorvauksen.
Ja se taas tarkoittaa sitä, että vaikka kuinka vilpittömästi puhutaan perhetyöstä ja sen tärkeydestä, se jää väistämättä lapsipuolen asemaan.
Jos nimittäin sijoitetun lapsen perhe kuntoutuu pysyvästi, nuori palaa kotiinsa ja sijoituspaikan on löydettävä uusi asiakas."
Kari Björkman tietää mistä puhuu. Hänellä on ollut useita perhekoteja, joista yhden johtajana myös Kurhelan poikien tapauksesta tuttu sosiaalityöntekijä.
Mitä miljoonalla saa?
Sijaishuollon laitosten hoitolupaukset eivät useinkaan vastaa todellisuutta. Monissa laitoksissa puutteita on niin henkilöstömitoituksissa, tiloissa, henkilökunnan ammattitaidossa kuin tarjotuissa palveluissa. Oikein härski laitos voi laskuttaa psykiatrisesta erityisosaamisesta sen perusteella, että laitoksella on ollut haussa mutta vuosia täyttämättä psykiatrisen sairaanhoitajan virka.
Varatuomari Leeni Ikonen kuvaa sijoitustoimintaa näin: ”Lapsi, joka on otettu huostaan esimerkiksi koulunkäyntiongelmien takia, ei saakaan laadukasta opetusta. Usein käy niin, että lapsi joutuu käymään peruskoulunsa laitoksen keittiössä kotikoulussa laitoksen lähihoitajaopiskelijan ohjauksessa.
Lapsi, joka on otettu huostaan psykiatrisin perustein, ei saakaan psykiatrista hoitoa. Voi käydä niin, että laitoksen hoitajana oleva sosionomi tai lähihoitajaopiskelija toimivat hänen ”terapeutteinaan”.
Lapsiin kohdistetaan sijaishuollossa pakkoa, eristämistä ja epäasiallisia kasvatuskeinoja, simputusta, jotka aikaansaavat uhmaa, vihaa ja epäluottamusta viranomaisia kohtaan. Lapset sairastuvat, kun heidät erotetaan vanhemmistaan ja läheisistään. Kun lapsi ahdistuu koti-ikävässään, hänen sanotaan oireilevan ja hänelle syötetään psyykenlääkkeitä.”
Kelan tutkimusten mukaan vain murto-osa nuorista selviää lastensuojelun toimista. Tutkimuksen mukaan teini-iässä sijoitetuista pojista 80 % oli vielä 23–24-vuotiaina ilman peruskoulun jälkeistä koulutusta.
Uushuutolaisuus kukoistaa
Kirjailija Maria Syvälän mukaan ”Sijaishuoltoyksiköiden kilpailutus tuo mieleen huutolaisuuden, joka oli yleinen ilmiö 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella. Menneillä ja nykyisillä ajoilla on jotakin yhteistä: poliittinen tahto tukea lasten siirtoa kodeistaan.
Nykyään palveluntarjoajan on tehtävä kunnan kanssa puitesopimus. Nuori ei välttämättä saa olla haluamassaan perhekodissa, jos sitä ei ole kilpailutettu kunnassa. Ei, vaikka lastensuojelulain mukaan sijaishuoltopaikan valinnassa tulee kiinnittää erityistä huomiota lapsen tarpeisiin, eivätkä päätökset saisi jäädä kilpailutuksen jalkoihin.”
Sika säkissä
Sosiaalialalla toimivan Tarmo Pekolan mukaan ”sijaishuollon puitesopimuskilpailutukset ovat sähköisen tarjouspalvelu.fi tarjousprosessin myötä pitkälti "rasti ruutuun" tyyppisiä, joista on hankala saada kuvaa tarjotun palvelun laadusta. Väittäisin, että kunnat eivät useassa tapauksessa tiedä ostamansa sijaishuollon palvelun sisällöstä tai laadusta juurikaan mitään tai ainakin hyvin vähän.”
Tutkimustieto vahvistaa epäilyt. Kunnat eivät tiedä mitä ostavat eivätkä myöskään valvo palveluiden laatua. Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan sijaishuollon valvonta on riittämätöntä eivätkä kuntien lastensuojeluviranomaiset ole perillä lasten olosuhteista ja kohtelusta.
Valtiontalouden tarkastusviraston raportti väittää, että sijaishuoltoon ohjautuu myös lapsia, jotka tarvitsisivat ensisijaisesti terveydenhuollon palveluita.
Myös sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran mukaan lapsia sijoitetaan väärin perustein, ja joissakin lastensuojeluyksiköissä lasten ja nuorten elämää rajoitetaan laittomasti estämällä heitä liikkumasta tai pitämästä yhteyttä läheisiinsä.
”Lasten ja nuorten oikeuksia polkeva tilanne voi syntyä myös silloin, kun alaikäinen tarvitsee psykiatrista hoitoa. Vaikka hoitoa tarvitsevan elämäntilanne ei vaatisi lastensuojelun toimenpiteitä, hänet saatetaan sijoittaa sijaishuoltoon. Huostaanottoa on voitu pitää psykiatrisen hoidon ja jopa pelkän hoidon tarpeen arvioinnin edellytyksenä", raportti kertoo.
Tutkijoiden Tarja Pösön ja Aila Puustinen-Korhosen mukaan ”lastensuojeluun liittyvä valta voi johtaa vallan väärinkäyttöön ja alistaviin käytäntöihin. YK:n mukaan väkivalta ja lasten hyväksikäyttö eri muodoissaan on lastensuojelulaitoksissa niin yleistä, että se suosittelee laitoksille vaihtoehtoisten ratkaisujen etsimistä väkivaltakokemusten välttämiseksi”.
Ruotsalaisessa sijaishuoltotutkimuksessa paljastui laajoja ja vakavia väärinkäytöksiä, joiden perusteella Ruotsin valtio päätyi maksamaan sijoitetuille kipukorvauksia.
YK:n lasten oikeuksien komitea toi esille huolensa laitoksissa olevien lasten suuresta määrästä ja joidenkin maiden laitosten huonosta elintasosta ja hoidon laadusta. Komitea oli huolestunut myös laitoksissa oleville lapsille tarjottavan koulutuksen ja terveydenhuollon puutteista.
Perheitä ei tueta
Lastensuojelulain mukaan huostaanoton pitäisi olla viimesijainen ja väliaikainen toimi, jossa pyritään perheen jälleenyhdistämiseen. Sijaishuoltosopimukseen pitäisi kuulua myös sijoitettujen vanhempien tuki. LSKL:n ohjelmajohtaja Hanna Heinosen tutkimuksen mukaan sijaishuoltopaikat eivät kuitenkaan ole tietoisia edes siitä, mitä lasten biologisten vanhempien kanssa tehtävä vanhemmuustyö pitää sisällään. Biologisille vanhemmille tehtävä asiakassuunnitelma jää helposti kokonaan tekemättä ja/tai asiakassuunnitelma on irrallaan lapsen asiakassuunnitelmasta. Kun suunnitelmaa ei ole, huostaanoton purkamiselle ei ole edellytyksiä.
Valtaosa LSKL:n kyselyyn vastanneista vanhemmista kertoi, että heille ei ole tarjottu minkäänlaista tukea tai he olivat joutuneet sitä etsimään aktiivisesti itse. Kotiin palaamista estivät vanhempien mukaan myös viranomaismielivalta, työntekijöiden negatiivinen asenne ja suuri vaihtuvuus sekä biologisten vanhempien vanhemmuuden mitätöinti.
– Tämän kyselyn valossa näyttää siltä, että vanhemmat eivät saa sijaishuollon kautta sellaista tukea mitä he tarvitsevat. Vastaavasti avohuollon puolelta riittäviä palveluita ei ole tarjolla, kertoo Heinonen.
Sijaishuoltoa ei valvota
Suomessa oma-aloitteisia tarkastuskäyntejä sijaishuollon laitoksiin tehdään harvoin. Niistä ilmoitetaan laitokselle etukäteen ja lapsia haastatellaan laitoshenkilökunnan läsnäollessa – ei kahden kesken. Aluehallintoviraston tarkastaja Marita Uusitalon mukaan tarkastuksia tehdään pahimmillaan vain joka 10. vuosi ja pelkästään tarkastamalla laitoksen toimittamat paperit.
Valtiontalouden tarkastusviraston johtavan tuloksellisuustarkastaja Sari Hanhisen mukaan valvontapuutteita löytyi kaikilta sijaishuollon tasoilta, niin kunnissa kuin aluehallintovirastoissa. VTV:n tarkastuskertomuksen teossa selvisi, että vain yksi kymmenestä kyselyyn vastanneesta kunnasta valvoi järjestelmällisesti lastensuojelun yksiköitä.
Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan lastensuojelu onkin yksi suurimmista ihmisoikeusongelmista Suomessa.
Käänteinen kilpailutus vai asiantuntijuuden haltuunotto?
Tarmo Pekolan mukaan ”käänteinen kilpailutus olisi kuntien ja asiakkaiden kannalta kaikkein paras malli. Kunta määrittää kiinteän hinnan, jonka jälkeen palveluntarjoajat kilpailevat laadulla. Tähän malliin kun lisättäisiin neuvottelumenettely, asiakasohjausryhmä ja tehokas sekä asiantunteva tarkastustoiminta, oltaisiin aika lähellä optimia. Saako toivoa vielä aitoa kumppanuutta ja strategista yhteistyötä? Lisäarvon tuottaminen asiakkaalle pitäisi olla ohjenuorana myös sosiaalipalveluissa.”
Ratkaisuksi lastensuojelun laitoshuollon kalleuteen ja ongelmiin tarjotaan usein – ei apua perheille kotiin vaan – perhesijoitusten lisäämistä.
Perhehoidon hinta on laitoshoidon yli 100 000 euron asemasta noin 30 000 euroa vuodessa (+ verottomat edut) mutta sitä vaivaavat vieläkin vakavammat laatu- ja valvontapuutteet kuin laitoshoitoa. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ”erityisesti sijaisperheiden valvonta vaikuttaa tarkastushavaintojen perusteella kuitenkin riittämättömältä. Osalla haastatelluista lastensuojelun työntekijöistä oli perhehoidosta huonoja kokemuksia, ja heitä mietitytti perheiden motiivit ryhtyä sijaisperheiksi. Joissakin tapauksissa perheiden valinnan katsottiin epäonnistuneen täysin. Ongelmaksi koettiin myös se, että kaikki perheet eivät päästä lastensuojelun työntekijöitä kotikäynnille" (VTV- tarkastuskertomus- Dnro 321/54/2010).
Sosiaalityöntekijä ja perhekodin äiti Raili Miettinen hämmästelee sitä, että lastensuojelun rahat tuhlataan palveluihin, jotka tuottavat lisäkuluja ja -ongelmia. Hän väittää dosentti Matti Rimpelän tavoin, että koko lastensuojelun asiantuntijoina esiintyvä virkailijakunta toimii häiriöorientaatiolla: tavoitteena on etsiä perheestä huostaanoton oikeuttava vika.
”Ironista tässä kaikessa on vahva usko siihen, että jossakin on joku asiantuntija eli sijaishuolto, joka korjaa lapsen. Ei ole. Mekin jouduimme sijaisvanhempina aina itse etsimään keinot, jotka auttoivat lasta jumitilanteesta eteenpäin. Ns. asiantuntijoista oli varsin vähän apua. Ne konkreettiset teot, joita lapsen kanssa tehtiin, olisi voitu tehdä kotikunnassakin.”
Miettisen mukaan ratkaisu lastensuojelun ongelmiin on, etteivät vanhemmat luovuta sen paremmin valtaansa kuin vastuutaan asiantuntijoille. Niillä rahoilla, jotka nyt menevät sijaishuollolle ja lastensuojelun viranomaisille, hän palkkaisi koteihin kodinhoitajia ja kouluihin koulunkäyntiavustajia, talkkareita ja neuropsykologeja.
Juttuun liittyviä Lokakuun liikkeen kirjoituksia:
☞ Suuri lastensuojeluhinnasto: Yö lastenkodissa yhtä kallis kuin loistohotellissa - katso hurjat hinnat!
☞ Avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja
☞ Kokemukseni lastensuojelusta
☞ Stop! Haminan Stoppari
☞ Lokakuun liikkeen RINKI valvoo
☞ Lapsemme laitoksissa osa 1 - Miten päädytään laitokseen?
☞ Lapsemme laitoksissa Osa 2 - Mitä laitoksissamme tapahtuu
Tarja Pösön ja Aila Puustinen-Korhosen tutkimuksessa ”Toteutuuko lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin” sijoitettujen keskimääräinen huostaanottoaika oli seitsemän vuotta. Suuri osa listatuista yrityksistä saa yhden lapsen keskimääräisestä huostaanottojaksosta lähes miljoonan, useat ylikin. Hokema ”yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle miljoonan” tulisikin muuttaa muotoon ”yksi syrjäytetty nuori tuottaa syrjäyttäjilleen miljoonan”.
Yksi sijoitettu lapsi vastaa yrittäjälle rahallisesti lottovoittoa. Mikään ei estä jakamasta pottia eli kierrättämästä lasta saman yrityksen yksiköistä toiseen. Sijaishuollossa lasten ja nuorten hoitopaikka vaihtuukin usein. Pompottelu tapahtuu eri sijaishuoltopaikkojen – ei kodin ja sijaishuoltopaikkojen välillä. Pösön ja Puustinen-Korhosen mukaan ”toistuva kasvuympäristön vaihdos kahden vuoden välein vastaa todennäköisesti heikosti käsitystämme siitä lasten kasvuolosuhteiden turvallisuudesta ja pysyvyydestä, jota lastensuojelussa pyritään saamaan aikaan.”
Huostaanotettuja lapsia ja nuoria on jo lähes 18 000, ja huostaanoton pohjustuksena toimivat kiireelliset sijoitukset lisääntyvät vuosi vuodelta.
Lastensuojelu työllistää vähintään puolet enemmän kuin poliisi ja pelkästään sijaishuollossa liikkuu lähes miljardi euroa. Kustannuksiin ei ole sisällytetty avohuollon tukitoimina esimerkiksi perhekuntoutuksiin tai vanhemmuudenarviointeihin tehtyjä sijoituksia.
Kirjailija Maria Syvälän mukaan ”hoiva-alan harmaalla alueella liikutaan etenkin, kun voittoa tavoitteleva lastensuojelulaitos tai voittoa jakamaton lastensuojelujärjestö tarjoaa kunnille ostopalveluna sekä vanhemmuudenarviointia että lasten sijoitusta. Keskustelu jääviys- ja esteellisyyskysymyksistä on paikallaan paitsi firmojen myös Pelastakaa Lapset ry:n, SOS-Lapsikylä ry:n ja palvelutuotantonsa yhtiöittäneen Nuorten Ystävät ry:n kohdalla.
Nämä järjestöt nimittäin tuottavat vanhemmuudenarviointia tai perhekuntoutusta, mutta myös lasten sijoitustoimintaa joko omiin sijoitusyksiköihinsä tai sijaisperheisiin, joita ne itse ovat voineet olla mukana kouluttamassa ja rekrytoimassa. Yhden sijoitetun lapsen laitosvuoden hinta voi nousta yli 150 000 euron.
Professori J P Roos onkin kysynyt, onko lastensuojelujärjestöillä laitosten ylläpitäjinä ja palveluntuottajina välitön taloudellinen intressi huostaanottojen lisäämiseksi ja pidentämiseksi.”
Sijaishuollonkin takana vaikuttavat isot tahot. Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n erilaisissa valiokunnissa ja työryhmissä on monia lastensuojelulla kovaa liikevoittoa tekevien yritysten edustajia. Lastensuojelun lainsäädäntötyöstä puuttuu palvelunkäyttäjien edustus ja huostaanottoja käsittelevillä hallinto-oikeuksien jäsenillä ja lääkäreillä voi olla jääviyksiä suhteessa lastensuojeluun ja sijaishuoltoon.
Tutkimusprofessori Matti Rimpelän mukaan lapsibisnestä ei valvo kukaan eikä kukaan tiedä minkälaisia tuloksia ja vaikutuksia lasten sijoittamisella on.
Alalta puuttuvat tutkimuksen ja valvonnan lisäksi kattava tilastointi, työntekijöiden vastuu- ja korvausvelvoitteet, toimiva koordinaatio ja johto sekä oikeusturva, fair trial -oikeudenkäynti ja riippumaton tuomioistuin asiakkaille.
Diagnoosilla korkein vuorokausihinta
Sijaishuollon yritys voi laskuttaa lisää, mikäli sijoitettu on diagnosoitu hankalahoitoiseksi. Silloin hänet voidaan siirtää ”erityiseen huolenpitoon”, joka sijoitettujen nuorten mukaan voi olla pelkkää huumaamista ja eristämistä.
Diagnoosin sijoitetulle voi tehdä yrityksen oma tai sopimuslääkäri – jopa lasta tuntematta tai tutkimatta. Usein ennakkotiedot tulevat sosiaalityöntekijöitä, joista moni on epäpätevä ja haluaa kunnallisen lastensuojelun jälkeen sijaishuollon yrittäjäksi.
Lastensuojelulle lausuntoja kirjoittavilla lääkäreillä voi myös olla osakkuuksia ja virkasuhteita lastensuojeluyrityksissä.
Sijoitetun saama diagnoosi on usein epämääräinen esim. rajaton käytös tai vuorovaikutushäiriö, mutta vuorokausimaksu on tarkka; pahimmillaan jopa 800e / lapsi.
Laitoksen ulkopuoliset lääkärit voivat olla nuoren diagnoosista ja huostaanotontarpeesta eri mieltä. Tällaisissa tapauksissa lastensuojelu voi kieltää nuorelta käynnit lastensuojelun toimintatapoja arvostelevan lääkärin luona kuten Kristan tapauksessa.
Pelastakaa Perheet ry:n Jorma Heikkinen väittää, että ”pitkäaikainen sijoitus edellyttää lapsen ja hänen vanhempiensa leimaamista siten, että tälle pitkäaikaiselle huostaanotolle on perusteet. Vain tälle voi perustua yrityksen pitkäaikainen taloussuunnittelu ja mm. pitkäaikaisten lainojen ottaminen ja muu pääomarahoitus.”
Pilttuut pidettävä täynnä – toimintaa tapporajalla
Pöyristyttäviä hintoja selittävät osin puitesopimukset. Sosiaalialan ammattilainen Tarmo Pekola kommentoi sopimuksia näin: ”Ne velvoittavat palveluntuottajia pitämään henkilökuntaa palkkalistoilla, vaikka yksikön paikat eivät olisikaan täynnä. Näin ollen kiinteät kustannukset pyörivät kuukaudesta toiseen, olivat asiakaspaikat täynnä tai ei. Lisäksi puitesopimukset määrittävät, että AMK-tasoisen koulutuksen (käytännössä sosionomeja) pitää olla henkilökunnasta yli 50%.”
Mikäli yritys mielii pysyä markkinoilla, asiakaspaikat on pidettävä täynnä.
Sijaishuollon yrittäjälle ei siis ole kannattavaa päästää tuottoisaa sijoitettua pois firmansa laskutuksesta. Olisiko tässä – heiliöläisen lastensuojelulinjauksen ohella – syy lisääntyneisiin huostaanottoihin, sijoitettujen lisääntyviin diagnooseihin, vanhempien tukemisen puutteisiin ja perheiden jälleenyhdistämisen laiminlyönteihin?
Ammattikasvattaja, perhekotiyrittäjä Kari ”Käpy” Björkman kommentoi sijoituspolitiikkaa Amppelilehdessä näin:
"Perhekotien yhteinen ja mielestäni suurin ongelma on budjetti ja laatupisteiden rakenne. Kun laitos tai perhekotiyksikkö on perustettu, sille palkataan henkilökunta ja lasketaan ”tapporaja”.
Jos laatupisteissä hinta edustaa 70 %, se tarkoittaa sitä, että ”pilttuiden” tulee olla täynnä kaiken aikaa.
Se tarkoittaa myös sitä, että kerran sisään tullutta sijoitusta ei mielellään lasketa menemään niin kauan kun kunta maksaa hänestä hoitokorvauksen.
Ja se taas tarkoittaa sitä, että vaikka kuinka vilpittömästi puhutaan perhetyöstä ja sen tärkeydestä, se jää väistämättä lapsipuolen asemaan.
Jos nimittäin sijoitetun lapsen perhe kuntoutuu pysyvästi, nuori palaa kotiinsa ja sijoituspaikan on löydettävä uusi asiakas."
Kari Björkman tietää mistä puhuu. Hänellä on ollut useita perhekoteja, joista yhden johtajana myös Kurhelan poikien tapauksesta tuttu sosiaalityöntekijä.
Mitä miljoonalla saa?
Sijaishuollon laitosten hoitolupaukset eivät useinkaan vastaa todellisuutta. Monissa laitoksissa puutteita on niin henkilöstömitoituksissa, tiloissa, henkilökunnan ammattitaidossa kuin tarjotuissa palveluissa. Oikein härski laitos voi laskuttaa psykiatrisesta erityisosaamisesta sen perusteella, että laitoksella on ollut haussa mutta vuosia täyttämättä psykiatrisen sairaanhoitajan virka.
Varatuomari Leeni Ikonen kuvaa sijoitustoimintaa näin: ”Lapsi, joka on otettu huostaan esimerkiksi koulunkäyntiongelmien takia, ei saakaan laadukasta opetusta. Usein käy niin, että lapsi joutuu käymään peruskoulunsa laitoksen keittiössä kotikoulussa laitoksen lähihoitajaopiskelijan ohjauksessa.
Lapsi, joka on otettu huostaan psykiatrisin perustein, ei saakaan psykiatrista hoitoa. Voi käydä niin, että laitoksen hoitajana oleva sosionomi tai lähihoitajaopiskelija toimivat hänen ”terapeutteinaan”.
Lapsiin kohdistetaan sijaishuollossa pakkoa, eristämistä ja epäasiallisia kasvatuskeinoja, simputusta, jotka aikaansaavat uhmaa, vihaa ja epäluottamusta viranomaisia kohtaan. Lapset sairastuvat, kun heidät erotetaan vanhemmistaan ja läheisistään. Kun lapsi ahdistuu koti-ikävässään, hänen sanotaan oireilevan ja hänelle syötetään psyykenlääkkeitä.”
Kelan tutkimusten mukaan vain murto-osa nuorista selviää lastensuojelun toimista. Tutkimuksen mukaan teini-iässä sijoitetuista pojista 80 % oli vielä 23–24-vuotiaina ilman peruskoulun jälkeistä koulutusta.
Uushuutolaisuus kukoistaa
Kirjailija Maria Syvälän mukaan ”Sijaishuoltoyksiköiden kilpailutus tuo mieleen huutolaisuuden, joka oli yleinen ilmiö 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella. Menneillä ja nykyisillä ajoilla on jotakin yhteistä: poliittinen tahto tukea lasten siirtoa kodeistaan.
Nykyään palveluntarjoajan on tehtävä kunnan kanssa puitesopimus. Nuori ei välttämättä saa olla haluamassaan perhekodissa, jos sitä ei ole kilpailutettu kunnassa. Ei, vaikka lastensuojelulain mukaan sijaishuoltopaikan valinnassa tulee kiinnittää erityistä huomiota lapsen tarpeisiin, eivätkä päätökset saisi jäädä kilpailutuksen jalkoihin.”
Sika säkissä
Sosiaalialalla toimivan Tarmo Pekolan mukaan ”sijaishuollon puitesopimuskilpailutukset ovat sähköisen tarjouspalvelu.fi tarjousprosessin myötä pitkälti "rasti ruutuun" tyyppisiä, joista on hankala saada kuvaa tarjotun palvelun laadusta. Väittäisin, että kunnat eivät useassa tapauksessa tiedä ostamansa sijaishuollon palvelun sisällöstä tai laadusta juurikaan mitään tai ainakin hyvin vähän.”
Tutkimustieto vahvistaa epäilyt. Kunnat eivät tiedä mitä ostavat eivätkä myöskään valvo palveluiden laatua. Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan sijaishuollon valvonta on riittämätöntä eivätkä kuntien lastensuojeluviranomaiset ole perillä lasten olosuhteista ja kohtelusta.
Valtiontalouden tarkastusviraston raportti väittää, että sijaishuoltoon ohjautuu myös lapsia, jotka tarvitsisivat ensisijaisesti terveydenhuollon palveluita.
Myös sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran mukaan lapsia sijoitetaan väärin perustein, ja joissakin lastensuojeluyksiköissä lasten ja nuorten elämää rajoitetaan laittomasti estämällä heitä liikkumasta tai pitämästä yhteyttä läheisiinsä.
”Lasten ja nuorten oikeuksia polkeva tilanne voi syntyä myös silloin, kun alaikäinen tarvitsee psykiatrista hoitoa. Vaikka hoitoa tarvitsevan elämäntilanne ei vaatisi lastensuojelun toimenpiteitä, hänet saatetaan sijoittaa sijaishuoltoon. Huostaanottoa on voitu pitää psykiatrisen hoidon ja jopa pelkän hoidon tarpeen arvioinnin edellytyksenä", raportti kertoo.
Tutkijoiden Tarja Pösön ja Aila Puustinen-Korhosen mukaan ”lastensuojeluun liittyvä valta voi johtaa vallan väärinkäyttöön ja alistaviin käytäntöihin. YK:n mukaan väkivalta ja lasten hyväksikäyttö eri muodoissaan on lastensuojelulaitoksissa niin yleistä, että se suosittelee laitoksille vaihtoehtoisten ratkaisujen etsimistä väkivaltakokemusten välttämiseksi”.
Ruotsalaisessa sijaishuoltotutkimuksessa paljastui laajoja ja vakavia väärinkäytöksiä, joiden perusteella Ruotsin valtio päätyi maksamaan sijoitetuille kipukorvauksia.
YK:n lasten oikeuksien komitea toi esille huolensa laitoksissa olevien lasten suuresta määrästä ja joidenkin maiden laitosten huonosta elintasosta ja hoidon laadusta. Komitea oli huolestunut myös laitoksissa oleville lapsille tarjottavan koulutuksen ja terveydenhuollon puutteista.
Perheitä ei tueta
Lastensuojelulain mukaan huostaanoton pitäisi olla viimesijainen ja väliaikainen toimi, jossa pyritään perheen jälleenyhdistämiseen. Sijaishuoltosopimukseen pitäisi kuulua myös sijoitettujen vanhempien tuki. LSKL:n ohjelmajohtaja Hanna Heinosen tutkimuksen mukaan sijaishuoltopaikat eivät kuitenkaan ole tietoisia edes siitä, mitä lasten biologisten vanhempien kanssa tehtävä vanhemmuustyö pitää sisällään. Biologisille vanhemmille tehtävä asiakassuunnitelma jää helposti kokonaan tekemättä ja/tai asiakassuunnitelma on irrallaan lapsen asiakassuunnitelmasta. Kun suunnitelmaa ei ole, huostaanoton purkamiselle ei ole edellytyksiä.
Valtaosa LSKL:n kyselyyn vastanneista vanhemmista kertoi, että heille ei ole tarjottu minkäänlaista tukea tai he olivat joutuneet sitä etsimään aktiivisesti itse. Kotiin palaamista estivät vanhempien mukaan myös viranomaismielivalta, työntekijöiden negatiivinen asenne ja suuri vaihtuvuus sekä biologisten vanhempien vanhemmuuden mitätöinti.
– Tämän kyselyn valossa näyttää siltä, että vanhemmat eivät saa sijaishuollon kautta sellaista tukea mitä he tarvitsevat. Vastaavasti avohuollon puolelta riittäviä palveluita ei ole tarjolla, kertoo Heinonen.
Sijaishuoltoa ei valvota
Suomessa oma-aloitteisia tarkastuskäyntejä sijaishuollon laitoksiin tehdään harvoin. Niistä ilmoitetaan laitokselle etukäteen ja lapsia haastatellaan laitoshenkilökunnan läsnäollessa – ei kahden kesken. Aluehallintoviraston tarkastaja Marita Uusitalon mukaan tarkastuksia tehdään pahimmillaan vain joka 10. vuosi ja pelkästään tarkastamalla laitoksen toimittamat paperit.
Valtiontalouden tarkastusviraston johtavan tuloksellisuustarkastaja Sari Hanhisen mukaan valvontapuutteita löytyi kaikilta sijaishuollon tasoilta, niin kunnissa kuin aluehallintovirastoissa. VTV:n tarkastuskertomuksen teossa selvisi, että vain yksi kymmenestä kyselyyn vastanneesta kunnasta valvoi järjestelmällisesti lastensuojelun yksiköitä.
Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan lastensuojelu onkin yksi suurimmista ihmisoikeusongelmista Suomessa.
Käänteinen kilpailutus vai asiantuntijuuden haltuunotto?
Tarmo Pekolan mukaan ”käänteinen kilpailutus olisi kuntien ja asiakkaiden kannalta kaikkein paras malli. Kunta määrittää kiinteän hinnan, jonka jälkeen palveluntarjoajat kilpailevat laadulla. Tähän malliin kun lisättäisiin neuvottelumenettely, asiakasohjausryhmä ja tehokas sekä asiantunteva tarkastustoiminta, oltaisiin aika lähellä optimia. Saako toivoa vielä aitoa kumppanuutta ja strategista yhteistyötä? Lisäarvon tuottaminen asiakkaalle pitäisi olla ohjenuorana myös sosiaalipalveluissa.”
Ratkaisuksi lastensuojelun laitoshuollon kalleuteen ja ongelmiin tarjotaan usein – ei apua perheille kotiin vaan – perhesijoitusten lisäämistä.
Perhehoidon hinta on laitoshoidon yli 100 000 euron asemasta noin 30 000 euroa vuodessa (+ verottomat edut) mutta sitä vaivaavat vieläkin vakavammat laatu- ja valvontapuutteet kuin laitoshoitoa. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ”erityisesti sijaisperheiden valvonta vaikuttaa tarkastushavaintojen perusteella kuitenkin riittämättömältä. Osalla haastatelluista lastensuojelun työntekijöistä oli perhehoidosta huonoja kokemuksia, ja heitä mietitytti perheiden motiivit ryhtyä sijaisperheiksi. Joissakin tapauksissa perheiden valinnan katsottiin epäonnistuneen täysin. Ongelmaksi koettiin myös se, että kaikki perheet eivät päästä lastensuojelun työntekijöitä kotikäynnille" (VTV- tarkastuskertomus- Dnro 321/54/2010).
Sosiaalityöntekijä ja perhekodin äiti Raili Miettinen hämmästelee sitä, että lastensuojelun rahat tuhlataan palveluihin, jotka tuottavat lisäkuluja ja -ongelmia. Hän väittää dosentti Matti Rimpelän tavoin, että koko lastensuojelun asiantuntijoina esiintyvä virkailijakunta toimii häiriöorientaatiolla: tavoitteena on etsiä perheestä huostaanoton oikeuttava vika.
”Ironista tässä kaikessa on vahva usko siihen, että jossakin on joku asiantuntija eli sijaishuolto, joka korjaa lapsen. Ei ole. Mekin jouduimme sijaisvanhempina aina itse etsimään keinot, jotka auttoivat lasta jumitilanteesta eteenpäin. Ns. asiantuntijoista oli varsin vähän apua. Ne konkreettiset teot, joita lapsen kanssa tehtiin, olisi voitu tehdä kotikunnassakin.”
Miettisen mukaan ratkaisu lastensuojelun ongelmiin on, etteivät vanhemmat luovuta sen paremmin valtaansa kuin vastuutaan asiantuntijoille. Niillä rahoilla, jotka nyt menevät sijaishuollolle ja lastensuojelun viranomaisille, hän palkkaisi koteihin kodinhoitajia ja kouluihin koulunkäyntiavustajia, talkkareita ja neuropsykologeja.
Juttuun liittyviä Lokakuun liikkeen kirjoituksia:
☞ Suuri lastensuojeluhinnasto: Yö lastenkodissa yhtä kallis kuin loistohotellissa - katso hurjat hinnat!
☞ Avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja
☞ Kokemukseni lastensuojelusta
☞ Stop! Haminan Stoppari
☞ Lokakuun liikkeen RINKI valvoo
☞ Lapsemme laitoksissa osa 1 - Miten päädytään laitokseen?
☞ Lapsemme laitoksissa Osa 2 - Mitä laitoksissamme tapahtuu
RSS Feed
