Pandemrix-rokotteeseen lisättiin myös kananmunissa valmistettavaa säilöntäainetta tiomersaalia, joka sisältää pieniä määriä munaproteiinia, mutta on pohjimmiltaan elohopeaa (49,6%). Muita tärkeitä aineita rokotteessa olivat formaldehydi, natriumdeoksikolaatti ja sakkaroosi.
Elohopea voi olla sekä myrkky että allergeeni. Elohopealle voi altistua esimerkiksi kemian teollisuudessa ja torjunta-aineiden valmistuksessa sekä niiden päätyessä vesistöihin, missä elävät mikrobit pystyvät metyloimaan epäorgaanisen elohopean orgaaniseksi metyylielohopeaksi, joka rasvaliukoisena aineena kertyy kaloihin. Lääketieteessä elohopeaa on käytetty aiemmin nesteenpoistolääkkeenä, haavojen, psoriasiksen ja kupan hoidossa sekä ihon vaalennuksessa. Nykyisin elohopeaa käytetään erilaisissa antiseptisissa aineissa, kosmetiikassa, hammasamalgaamissa ja rokotteissa. Suomalaiset saavat suurimmat pitoisuudet kuitenkin äyriäisistä ja kaloista.
Vuonna 2008 American Academy of Pediatrics pyysi rokotevalmistajia poistamaan tiomersaalin rokotteista puhtaasti varotoimenpiteenä seurattuaan Yhdysvaltain Centers for Disease Control (CDC) vuonna 1999 aloittamaa tilastointia elohopeaa sisältävien elintarvikkeiden ja lääkkeiden synnyttämistä terveysvaaroista. Tiomersaali katosi suhteellisen nopeasti useimmista Yhdysvaltain ja Euroopan rokotteista. Suomessa tiomersaalin käyttö alkoi vähentyä jo vuodesta 1999 lähtien. Vuonna 2002 lasten rokotteissa ei enää käytetty tiomersaalia.
Kunnes vuonna 2009 GlaxoSmithKline sai EU:ssa läpi Pandemrix-rokotteen, joka sisälsi tiomersaalia yleisen mielipiteen vastustaessa ja American Academy of Pediatricsin pyynnöistä huolimatta. [1][2][3][4]
Pandemian peloissaan EU otti käyttöön välittömästi kolme influenssarokottetta, jotka sisälsivät tiomersaalia (thiosalicylate ethylmercury). Pandemrix, Focetria ja Fluval P rokotteiden sisällä tiomersaali pitoisuudet vaihtelivat 5-50 ug annosta kohti (katso taulukko Table 2). [10]
Vuonna 2009 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tilasi Suomeen koko väestölle Pandemrix-rokotteen, joka sisälsi adjuvanttia. 37 miljoonaa euroa maksanut rokote tilattiin ilman tarjouskilpailua THL:n tutkimusten suurimmalta yhtiörahoittajalta GlaxoSmithKlinelta. Vuotta aiemmin samalta valmistajalta, samaan tapaan, tilattiin myös lintuinfluenssarokote.
- "Vuonna 2009 Euroopan elintarvikelisäaineita käsittelevä European Food Safety Authority (EFSA), perusti väliaikaisen siedettävän viikkosaannin elohopealle (PTWI) 1,6 ug / kg, FAO/WHO Expert Committee on Food Additives (JECFA) suositukseen. Sikainfluenssa kohun jälkeen (2012) suositusta laskettiin 1,3 µg/kg bw."
Raskausajan tiomersaali -altistus
Vuoden 1977 tutkimusjulkaisussa O. P. Heinonen ja muut osoittivat, että vahingoittumisen riski nousi yhden suhteessa seitsemään (1/7), lapsilla joiden äidit saivat influnssarokotteessa tiomersaalia ensimmäisen neljän raskauskuukauden aikana verrokkiryhmäänsä nähden[17]. Science Daily raportoi loppuvuodesta 2008, että metyylielohopea voi olla vaarallista pienemmissä määrissä kuin on aiemmin luultu. Tutkimus elohopean ja autismin yhteydestä: "Biomarkers of environmental toxicity and susceptibility in autism (13.10.2008)." Tulokset viittaavat siihen, että elohopeamyrkytystilalla ja autistisuudella on merkittävä yhteys, ja autismispektrin vakaviin muotoihin lukeutuvilla tutkimuskohteilla oli enemmän elohopeamyrkytykseen liittyvä merkkitekijöitä kuin autismispektrin lievempään päähän kuuluvilla.[9]
Olisiko mahdollista, että Pandemrix-rokotteen saaneet äidit - ja sitä kautta heidän kohdussa kasvaneet lapset - olisivat saaneet elohopeamyrkytyksen, ja kenties tulevaisuudessa altistuvat raskasmetallikertymiin liitetyille sairauksille? Suomessa rokotusta tilattaessa riskiä ei huomioitu, vaikka Maailman terveysjärjestön WHO:n rokotusasiantuntijaryhmä SAGE niin suositteli. "Ensisijaisesti tulisi tarjota adjuvantitonta versiota sikainfluenssarokotteesta raskaana oleville äideille ja pienille lapsille."
Rokotusinfo ry:n mukaan oli huolestuttavaa, että THL ei noudattanut WHO:n suositusta. "On hälyttävää, että THL:ssä WHO:n heinäkuista suositusta ei tunneta vielä lokakuussakaan."
Yhdistyksen mukaan THL oli tiedottanut rokotteen ominaisuuksista ja haittavaikutuksista virheellisesti. Rokotteen oli väitetty olevan kausi-influenssarokotteen kaltainen. Valmisteen tietojen mukaan adjuvantillisessa rokotteessa haittavaikutuksia on jopa kymmenkertaisesti kausi-influenssarokotteeseen verrattuna."[18]
Sveitsi vaihtoi turvallisuussyistä raskaana olevien ja lasten sikainfluenssarokotetta juuri edellä mainituista syistä. Raskaana oleville ja lapsille annettiin adjuvantitonta rokotetta, jota maailman terveysjärjestö WHO suositteli. Myös Saksan lääkäriliitto antoi tiedotteen, jonka mukaan raskaana olevia ja lapsia ei pidä rokottaa adjuvanttia sisältävillä rokotteilla. Tiedote julkaistiin vasta Saksassa riehuneen sikainfluenssakohun jälkeen, kun viranomaiset saivat eri sikainfluenssarokotteen kuin muu väestö. Muista maista ainakin Espanja, Kanada ja USA antoivat raskaana oleville turvallisuussyistä adjuvantitonta rokotetta.
1) WHO hypetti pandemian vaarallisuutta, vaikka todellisuudessa siitä olisi selvitty pelkällä D-vitamiinilla.
2) WHO vaati H1N1-rokotteen varastoimista kansanterveydelliseen uhkaan vedoten.
3) Valtiot kuluttivat miljoonia turhaan varastoituihin influenssarokotteisiin (nyt rokotteita uudelleen kaupitellaan).
4) Rokotusasiantuntijaryhmän jäsenet saivat lääkeyhtiöiltä "etuisuuksia", jotka pidettin salassa.
5) Pandemian uhkia liioiteltiin ja pitkitettiin. WHO yllytti ihmisiä ottamaan vielä toisen rokotteen. Yhdysvalloissa CDC ja Suomessa THL jatkoi samalla linjalla.
Rokotteen suurin lobbaaja Suomessa oli Juhani Eskola, jonka taustat olivat rokoteteollisuudessa. Eskola toimi myös WHO:n Suomen edustajana SAGE rokotusasiantuntijaryhmässä, ja on sen jälkeen noussut THL:n pääjohtajaksi.
Autismi- ja kiista tiomersaalista sen aiheuttajana
Tiomersaali-kiistassa asiakaslähtöiset lääketieteen edustajat ja sitoutumattomat tutkijat väittävät että rokotteet, jotka sisältävät elohopeaan perustuvaa tiomersaalia edistävän autismin kirjon puhkeamista ja muita aivojen kehityshäiriöitä[13]. Nykyinen tieteellinen konsensus on kuitenkin sitä mieltä (yleensä valtion tai lääketeollisuuden rahoittama tutkimustaho), ettei vakuuttavaa tieteellistä näyttöä ole tukemaan näitä väitteitä.[14][15] Vuoden 2011 lääketieteellisessä julkaisussa kuvataan rokote-autismi -yhteyttä: "haitallisin huijaus lääketieteessä viimeisen 100 vuoden aikana"[16].
Nyt jo tuhansia artikkeleita käsittäneen lääketieteellisen keskustelun ja tutkimuksen käynnisti C. Eggersin saksalaisessa Klinische Padiatrie-julkaisussa v. 1976 kuvaama tapaus, jossa 15 kuukautta vanha lapsi muuttui autistiseksi (Kannerin oireyhtymä) muutamia viikkoja tiomersaalia sisältäneen isorokkorokotuksen jälkeen. Eggersin mainitsema vammautuminen on voinut liittyä myös Hellerin tautiin. Siinä autistinen oireisto puhkeaa äkillisesti aluksi täysin normaalisti kehittyneellä lapsella.
Autismin osoitettiin kasvavan tiomersaalia sisältäneen MPR-rokotettujen lasten keskuudessa myös Suomessa. Kielisen tutkimuksen mukaan autistien määrä vuonna 1991 oli Pohjois-Suomessa 4,75/10 000 ja vuonna 1999 12,2/10 000 eli kahdeksan vuoden aikana autististen lasten määrä kolminkertaistui. Kielisen tutkimus osoitti myös Heikki Peltolan tutkimukset (1987)(1994) ja tutkija Annamari Patjan artikkelin kiistanalaisiksi, koska he väittivät tutkimuksissaan ja kansainvälisissä artikkeleissa ilman todisteen häivää, että MPR-rokotetuilla lapsilla ja autismin kirjolle ei ollut yhteyttä. 10 vuotta myöhemmin median lobatessa Pandemrix-rokotetta Helsingin yliopiston infektiotautiopin professori Heikki Peltola oli kuitenkin rokotteen suurimpia kriitikoita? (1)(2)
Yhdysvalloissa uusien autismin kirjon diagnoosien määrä nousi vuosien 1975 ja 2012 välillä 0,2 promillesta kahteen prosenttiin Yhdysvaltain National Health Statistics Reportsin mukaan [6]. Pediatrics-artikkelissa (2004) Rebecca Muhle kumppaneineen mainitsi, että autististen lasten määrä USA:ssa oli noussut peräti 556 % vuodesta 1991 vuoteen 1997. Kirjoittajat arvioivat, että syynä oli ollut diagnostisissa arviointiperusteissa tapahtunut muutos. Samansuuntaisia tuloksia esitettiin myös muualla.[5] Mark ja David Geier kirjoittivat Medical science monitor -julkaisussa maaliskuussa 2004, että tiomersaalia sisältävät rokotusaineet kuten, tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan annettu MPR-rokotuskin, aiheuttaisivat autismia. He mainitsivat USA:n 1980- ja 1990-lukujen rokotustilastojen yhteyden autismin ja muiden hermostollisten häiriötilojen lisääntymiseen. Parker, Schwartz, Todd ja Pickering totesivat (Pediatrics 2004), ettei tiomersaali-väitteen tueksi löytynyt riittävästi todistusaineistoa. Madsen ja Vestergaard kirjoittivat (Drug safety 2004), etteivät tutkimusaineistot todistaneet myöskään MPR-rokotteen aiheuttaneen autismia.
Vuonna 1998 brittiläinen kirurgi ja tutkija Andrew Wakefield julkaisi tutkimuksen, joka todisti MPR-rokotteen aiheuttavan autismia. Tutkimustuloksia pidettiin vedenpitävinä, kunnes vuonna 2004 Sunday Times reportteri Brian Deer "paljasti", että Wakefieldillä oli useita eturistiriitoja,[20][21] ja että hän oli manipuloinut todisteita[19]. Wakefieldiä nöyryytettiin julkisuudessa pohjamutia myöten. Hän menetti kaiken elannosta maineeseen kunnes vuonna 2014 CDC:n (Yhdysvaltain THL) sisältä nousi paljastaja William W. Thompson, joka paljasti että rokotetutkimuksissa autismin kirjoon sairastuneet oli pyyhitty pois tutkimusryhmästä eli virallinen taho oli toiminut todisteiden väärentäjänä. Wakefieldin täyteen hiljaisuuteen kadonnut tutkimus oli jälleen validi. Asiassa on pidetty täysi mediahiljaisuus ja edelleen internet antaa pääasiassa hakutuloksia, että Wakefield on huijari. Viimeisen vuoden Andrew Wakefield on kulkenut pokkailemassa palkintoja ja esiintynyt lääketieteellisissä konfrensseissa pääpuhujana. Generation Rescue ryhmän edustaja J. B. Handley kuvasi Wakefieldin olevan "Nelson Mandela ja Jeesus yhdessä paketissa." Italiassa Wakefieldin tutkimus esiintyi jälleen oikeusjutussa vuoden 2014 lopulla, kun oikeus päätyi ratkaisussaan lopputulemaan, että rokotteet aiheuttavat autismia.
Autismin kirjoa väestön keskuudessa
Autismiliitto arvio, että autismin kirjoon kuuluu Suomessa noin 54 000 ihmistä, joista autistisia on noin 11 000. Tästä laskien autismin esiintyvyys Suomessa on yksi per 497 ja autismikirjon yksi per 101 . Etelä-Korealainen tutkimus vetää autismin kirjon esiintyvyydessä ennätyksen; 1 per 38. Yhdysvalloissa arvioidaan autismin kirjolle luettavien (ASD) esiintyvyydeksi 1 per 68, mutta vanhemmille teetetyssä kyselyssä luku oli vielä korkeampi 1 per 45. Yhdysvalloissa monet puhuvat autismista kansallisena hätätilana, ja YK onkin julistanut huhtikuun 2. päivän maailman autismitietoisuuden päiväksi.
Suurin ja kattavin tähän asti suoritetuista väestönseulontatutkimuksista on antanut tulokseksi, että 2,6 prosenttia väestöstä sijoittuisi autismin kirjolle. Suomessa tämän mukaan olisi jopa 140 000 autisminkirjolaista. Mikä tarkoittaisi, että vuonna 2014 autismin kirjon lapsia syntyi 1488 vuodessa. Jos sitä vertaa vuosien 1987-1991 välisen ajan keskiarvoon 207 syntynyttä autismin kirjon lasta, niin kasvu on ollut räjähdysmäistä.[7][8][11]
Nyt, kun H1N1-rokotekeskustelu on taas noussut otsikoihin, tämä teksti oli kirjoittamisen arvoinen muistutukseksi ja kysymysten esittämiseksi terveyspalveluissa. Loppuun teimme Pandemrix-rokote -kyselyn, jonka tulokset julkaisemme heinäkuussa ja lähetämme THL:n.
Lähdeluettelo:
[1][2] Mercury, Vaccines, and Autism One Controversy, Three Histories
Jeffrey P. Baker, MD, PhD (Julkaistu: Am J Public Health. helmikuu 2008.)
[3] Thimerosal and Vaccines — A Cautionary Tale
[4] Thimerosal in vaccines: frequently asked questions (FAQs)". Center for Biologics Evaluation and Research, U.S. Food and Drug Administration. 2007-06-07.
[5] The Genetics of Autism
Rebecca Muhle, Stephanie V. Trentacoste, Isabelle Rapin, Pediatrics
tuokokuu 2004, VOLUME 113 / ISSUE 5
[6] Changes in Prevalence of Parent-reported Autism Spectrum Disorder in School-aged U.S. Children: 2007 to 2011–2012. Stephen J. Blumberg, Ph.D., Matthew D. Bramlett, Ph.D., National Center for Health Statistics; Michael D. Kogan, Ph.D., Maternal and Child Health Bureau; Laura A. Schieve, Ph.D., National Center on Birth Defects and Developmental Disabilities; Jessica R. Jones, M.P.H., and Michael C. Lu, M.D., M.P.H., Maternal and Child Health Bureau
[7] Autismin kirjo (Wikipedia)
[8] The prevalence of autism spectrum disorders: impact of diagnostic instrument and non-response bias.
Posserud M, Lundervold AJ, Lie SA, Gillberg C.
[9] Biomarkers of environmental toxicity and susceptibility in autism. Geier DA, Kern JK, Garver CR, Adams JB, Audhya T, Nataf R, Geier MR.
[10] PANDEMIC INFLUENZA A(H1N1) 2009 VACCINES IN THE EUROPEAN UNION
K Johansen, A Nicoll, B C Ciancio, P Kramarz (Eurosurveillance, Volume 14, Issue 41, 15.10.2009
Perspectives)
[11] Finnish Prenatal Study of Autism and Autism Spectrum Disorders (FIPS-A): Overview and Design Lampi KM, Banerjee PN, Gissler M, Hinkka-YliSalomaki S, Huttunen J, Kulmala U ym. Department of Child Psychiatry, University of Turku, 11/2010
[12] 'Birth Defects & Drugs in Pregnancy', O. P. Heinonen, D. Sloan and S. Shapiro. Publishing Sciences Group Inc., Littleton, Massachusetts. 1977.
[13] "Mercury in medicine report" (PDF), Burton D (2003). Congressional Record 149: E1011–30.
[14] Immunization Safety Review: Vaccines and Autism. Immunization Safety Review Committee, Board on Health Promotion and Disease Prevention, Institute of Medicine (2004). Washington, DC: The National Academies Press. ISBN 0-309-09237-X.
[15] "Immunizations and autism: a review of the literature", Doja A, Roberts W (2006). Can J Neurol Sci 33 (4): 341–6. doi:10.1017/s031716710000528x.PMID 17168158.
[16] The Vaccine-Autism Connection: A Public Health Crisis Caused by Unethical Medical Practices and Fraudulent Science, Dennis K Flaherty (2011)
[17] 'Birth Defects & Drugs in Pregnancy', O. P. Heinonen, D. Sloan and S. Shapiro. Publishing Sciences Group Inc., Littleton, Massachusetts. 1977.
[18] Rokotusinfo ry: Tiedote 22.10.2009: WHO: Raskaana oleville lisäaineeton sikainfluenssarokote
[19] MMR doctor Andrew Wakefield fixed data on autism
[20] Brian Deer: the Lancet scandal
[21] Dispatches. MMR: What They Didn't Tell You
ILO:N ohje elohopea altistumiselle