Lähes jokaisella lastensuojelun asiakkaalla on kokemusta viranomaisten harjoittamasta asiakirjafabrikoinnista eli siitä, että viranomainen tehtailee asiakkaan elämästä ja historiasta omia ja lapsibisnestä tukevia päämääriään hyödyttävän version manipuloimalla asiakirjat.
Yleensä fabrikointi toteutetaan hävittämällä asiakirjoista kaikki asiakasta puoltava ja viranomaiselle epämieluisa virheellisen ja/tai rikollisen viranomaistoiminnan paljastava materiaali.
Nyt viranomaiset haikailevat oikeutta tehdä sama koko Suomen mittakaavassa. Uudessa lakiesityksessä viranomaisen tilastosta tulee merkittävämpi kuin yksilön kokemuksesta.
Hallintoviranomainen päättää historiastasikin
Tiedonhallintalakiin ollaan kokoamassa julkisuuslain, arkistolain ja tietohallintolain sääntelyä. Lain on määrä tulla voimaan vuoden 2019 alussa. Tiedonhallintalaki jättäisi Kansallisarkiston vaille selkeää toimivaltaa, ja synnyttäisi uuden, tarpeettoman hallintoviranomaisen. Uusi laki korvaisi viranomaisten toiminnasta annetun lain hyvää tiedonhallintatapaa koskevat säännökset. Kansallisarkisto katsoo, että uuden viranomaisen perustaminen heikentäisi asiantuntemukseen perustuvaa päätöksentekoa, lisäisi tarpeettomasti hallintoa ja johtaisi häiriöihin pyrittäessä kehittämään viranomaisten yhdenmukaisia toimintatapoja.
Kirsi Vainio- Korhosen mukaan "lakiluonnoksessa ja etenkin sen perusteluissa on useita suoranaisia vaaran paikkoja. Ongelmat kulminoituvat etenkin laissa kaavailtuun uuteen päätöksentekoelimeen, tiedonhallintalautakuntaan, ja lain näkemyksiin siitä, mikä on kansalliseen kulttuuriperintöön lukeutuvaa asiakirja-aineistoa.
Esityksen perusteluissa lukee, miten lautakunta arkistoinnin toteuttajasta riippumattomana elimenä kykenee parhaiten arvioimaan, ”miltä osin arkistointiin liittyy uusia tietoaineistotarpeita palvelemaan kulttuuriperinnön säilyttämistä sekä tutkimustoimintaa”. Tutkimustoiminnan tarpeista nyt ja myös tulevaisuudessa on kuitenkin paras asiantuntemus kokeneilla tutkijoilla itsellään.
Kolmetoistajäseniseksi kaavaillun tiedonhallintalautakunnan kokoonpanossa tutkimuksen ääni kuuluisi kolmen lain vaatimuksissa maisteritasoisen (!) edustajan verran. Jos laki toteutuu, lautakunnalla olisi kuitenkin viimeinen sana siitä, mitä meidän ajastamme säilytettävästä tietoaineistosta arkistoidaan ja mikä osa hävitetään.
Vastuu on siis valtava enkä näe, miten tehtävän menestyksekäs hoito tulee onnistumaan elimeltä, jonka edustajat valittaisiin kolmivuotiskaudeksi tehtäväänsä. Näin ei syntyisi mitään tiedollista jatkuvuutta ja eikä lautakunnan enemmistöllä olisi ylipäätään tieteellistä osaamista kansallisen kulttuuriperinnön pohjalta tehtävästä tutkimuksesta".
Tiedonhallinnan yhteentoimivuuden sijaan syntyy siis hallinnolle ja yhteiskunnalle ennakoimattomia toiminnallisia vaikutuksia ja uuden toimijan myötä merkittäviä lisäkustannuksia.
Korhosen mukaan "tähän asti suomalainen historiantutkimus on hyötynyt yhtenäisten käytänteiden mukaisesti säilytetyistä arkistokokoelmista, jotka ovat välittäneet moniäänisesti ja monikerroksisesti kuvaa menneisyydestämme. Tämäkin historiantutkimuksen peruspilari olisi mahdollisesti murenemassa, sillä esityksen perusteluissa otetaan voimakkaasti kantaa siihen, mitä ovat nuo tietoainekset, joka ”olennaisella tavalla kuvaavat Suomen historiallista, valtiollista, yhteiskunnallista, taloudellista, väestöllistä ja sivistyksellistä kehitystä”.
Laki nostaa tulevaisuuden humanistis-yhteiskunnallisen tutkimuksen tärkeiksi rakennuspuiksi ja tietovarannoiksi ”viranomaisten tuottamat toimintakertomukset, tilastot ja muut selvitykset”.
Jos jokin ilmiö on kuvattu tilastollisesti, lakiesitys edellyttää erityisperusteita muunlaiselle asiakirjalliselle arkistoinnille. Silloin on perusteltava, mistä syystä pelkkä ”tilastokäyttöön kerätty aineisto ei ole riittävää yhteiskunnan olosuhteita kuvaaviksi tiedoiksi myöhemmin tapahtuvaa tieteellistä tai historiallista tutkimusta varten”.
Yksilön historiaa ei muutenkaan pidetä esityksessä ”olennaisena” suhteessa viranomaispäätöksentekoon, sillä ”mitä yksilökohtaisemmasta päätöksestä on kysymys, sitä vähemmän sillä on merkitystä yksittäisenä asiakirjana”.
Tässä lakiesitys ajautuu suorastaan törmäyskurssille vallalla olevan humanistis-yhteiskunnallisen tutkimuksen ajatuskulkujen ja tietoteoreettisen näkökulmien kanssa. Nykytutkimuksen valtavirtaa ovat yksilöiden tuntemukset, kokemukset ja ajatukset ja ajatus siitä, miten kunkin ajan yhteiskunnallinen ja kulttuurinen menneisyys pitää tuoda esiin mahdollisimman kattavasti, myös vähäosaisten, hävinneiden ja aivan tavallisten ihmisten ääntä kuunnellen. Pelkistä tilastoista ei näitä ääniä tulla jatkossa löytämään".
https://blogit.utu.fi/suomenhistoria/onko-uusi-tiedonhallintalaki-uhka-humanistiselle-tutkimukselle
https://agricolaverkko.fi/tietosanomat/esitys-tiedonhallintalaiksi-herattaa-tyrmistynytta-vastarintaa/
Nyt on 11. hetki alkaa suunnitella lakimuutoksia ja toimenpiteitä kansalaisten oikeuksia jatkuvasti loukkaavien viranomaisten hallintaan ja hillintään.
Kansalliseen viranomaishallintalautakuntaan pitäisi koota tutkijoiden, taiteilijoiden, oppilaitosten ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden edustus.
Ensisijaisesti voit vaikuttaa äänestämällä, kommentoimalla lakiesityksiä ja lähettämällä postia poliitikoille ja virkamiehille.
Älä anna viranomaisten jälleen kirjoittaa historiaa mieleisekseen!
Lakiesitystä voi kommentoida lausuntopalvelussa 1.10.2018 asti ja sen voi lukea kokonaisuudessaan täältä.
https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=3010f613-2ede-40c1-a59f-e75c23cddbb5
Kansallisarkiston lausunnon tiedonhallintalakiesityksestä voi puolestaan lukea täältä:
https://www.arkisto.fi/news/2199/61/Kansallisarkiston-lausunto-tiedonhallintalakiesityksest%C3%A4/d,ajankohtaista
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/puhtaaksi-pesty-lastenkoti-romanien-ja-saamelaisten-sorto-siivotaan-pois-suomen-historiasta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/keiden-tarinat-kuulemme
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-taakkasiirtyma
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/asiakirjojen-panttaamisesta-ja-vaarentamisesta-on-tullut-viranomaisten-rutiinia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/professori-varoittaa-potilastietojen-arkisto-kannan-riskeista
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/100-shades-of-grey-sosiaalityon-seksuaalikasityksia-ohjaavat-arvot-ja-ideologiat
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tarkista-omat-asiakirjasi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/eugeniikka-elaa-yha-arviointi-alemmuuden-osoittimena
https://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/pedofiilit-lastensuojelun-historiassa-vol-1
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalihuollon-tiedonhallinta-uudistus-rapauttaa-asiakkaiden-oikeusturvaa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/terveystietosi-ovat-pian-myytavana
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-algoritmi-arvioi-pian-vanhemmuutesi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sanni-grahn-laasonen-ja-paivi-sinko-palkitaan-nellie-palkinnolla
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kuukauden-gilead-talk-annika-saarikon-toisiolain-markkinointipuhe
https://www.lokakuunliike.com/gonzo-blogi/sattuvasti-sosiaalityosta