Ensi- ja turvakotien liitto väittää olevansa vaikeissa tilanteissa elävien lasten ja perheiden ääni ja edunvalvoja.
Ensi- ja turvakotien johtavien työntekijöiden asenteiden perusteella väittämää on vaikea uskoa todeksi.
Ensi- ja turvakotien huhtikuisessa tapahtumassa korostettiin kunnioittavan puheen tärkeyttä yhteistyökumppaneiden ja rahoittajien tapauksessa. Asiakkaista, joita ei ilmeisesti edelleenkään koeta ensi- ja turvakotien yhteistyökumppaneina sen sijaan sopi puhua ”hankalina” ja ”yhteistyökyvyttöminä”. Yksi yleisön jäsen ihmetteli miksei vangin kanssa aiemmin naimisissa ollut mutta sittemmin eronnut ja perusteellisen elämänmuutoksen tehnyt äiti saa edes tavata lastaan. Paikalla ollut ensi- ja turvakodin johtaja väitti tapaukseen tutustumatta ja tutkimustiedon vastaisesti, että lapsen ja vanhemman yhteyttä tuetaan lastensuojelussa ”viimeiseen asti”. Johtaja kertoi, että ”jos äiti on sosiaalitoimen asiakas, hän osaa kyllä puhua ja selittää” ja että ”ne” ovat draaman mestareita ja uskoontulokin on usein vain ”show”. Valitettavasti kysyjä tyytyi vastaukseen vastaajan otaksutun ”hiljaisen tiedon” perusteella.
Ensi- ja turvakotien laatusuositusten mukaan ”väkivaltatyötä tehdään asiakaslähtöisesti. Asiakkaan osallisuus tarkoittaa asiakkaan oman asiantuntijuuden kuulemista ja huomioimista työskentelyssä ja työskentelyn etenemistä asiakkaan tahdon ja/tai kyvyn mukaisesti. Asiakkaan osallisuus edellyttää aitoa vuoropuhelua sekä asiakkaan kokemusta kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisesta.”
Jos ensi- ja turvakodin johtajan asenne on, että ensi- ja turvakotien asiakkaat ovat jo lähtökohtaisesti draamahakuisia valehtelijoita, joiden positiiviset elämänmuutokset ovat huijausta ja valitukset aina aiheettomia, asiakkaiden oikeusturva ja osallisuus tuskin toteutuu käytännön asiakastyössä.
Aaron Rosenin (1994) tutkimuksen mukaan sosiaalityöntekijät eivät käytännössä lainkaan käyttäneet tutkimukseen perustuvaa tietoa päätöksenteossaan. Puolet tutkimukseen osallistuneista 151 sosiaalityöntekijästä perusti päätöksentekonsa arvoihin ja väittämiin, noin neljäsosa perusteli tekemisensä teoreettisilla käsitteillä ja loput tukeutuivat menettelytapoihin ja asiakirjoihin tai asiakkaan toivomukseen. Vain kaksi työntekijää perusteli päätöksentekonsa empiirisellä näytöllä tai omalla kokemuksellaan. (Rosen 1994, 573–574.)
Fiktiivinen ”hiljainen tieto”
Sosiaalityön tutkijat Sirpa Kuusisto-Niemi ja Aino Kääriäinen ilmoittavat vastustavansa sosiaalityön toiminnan perustelua hiljaisella tiedolla. Heidän mukaansa hiljainen tieto antaa työntekijälle ennemminkin vahvan eettisen velvollisuuden tehdä näkyväksi sen, mitä työssään havainnoi ja ajattelee (Janus vol 13(4), 452 ).
Sanattomuus, hiljaisuus, implisiittisyys, intuitiivisyys, non- verbaalisuus, vaikeneminen ja näkymättömyys ovat sanoja, jotka on säännönmukaisesti liitetty puheeseen sosiaalityön tiedonmuodostuksesta ja tietämisestä. Tälle puhelle on tunnusomaista, että se muotoutuu joko julistukseksi, kuten ”Sosiaalityöntekijöillä on hiljaista tietoa!”, tai vetoomukseksi ”Mutta tässä unohdetaan kokonaan työntekijöiden hiljainen tieto!”. Puhe hiljaisesta tiedosta näyttää noudattavan sellaista retoriikan kaavaa, jossa sen nimeäminen on jo argumentti sinänsä. Kuulijan odotetaan hiljaisen tiedon nimeämisen jälkeen virittyvän ylevään ja kunnioittavaan mielentilaan, jossa ei ole sijaa kritiikille tai kyseenalaistamiselle. Hiljainen tieto riittää sellaisenaan. Tiedonmuodostuksen kannalta hiljaisesta tiedosta puhuminen näyttää sosiaalityössä johtaneen tilanteeseen, joka on tiedon luomisen ja kumuloitumisen antiteesi (Mt., 454- 455).
Kääriäinen ja Kuusisto-Niemi kysyvät aiheellisesti miksi sosiaalityön dokumentoimatonta työtä ja eksplisiittisesti perustelemattomia ratkaisuja puolustellaan ja perustellaan hiljaisella tiedolla ja sen olemassaololla. Tutkijoiden mukaan hiljaisen tiedon taakse piiloutuminen – pelkkä puhuminen siitä – pitää lopettaa. Tieto pitää tehdä näkyväksi. Oman työn arviointi ja kriittinen suhtautuminen sen dokumentointiin muodostaa asiantuntijuuden perustan (Mt., 452 - 460).
Fabrikointia, draamaa ja retoriikkaa tiedon sijaan
Professori Bo Edvardsson on kiinnittänyt huomiota lastensuojelun selvityksistä löydettyyn laajamittaiseen fabrikointiin. Hänen tutkimansa lastensuojelun selvitykset eivät perustuneet objektiiviseen tosiseikkaselvittelyyn vaan muistuttivat enemmän syytekirjelmiä, joissa oli sellaisia tyypillisiä piirteitä kuin yksipuolinen valikointi, epäluotettavuus, toistaminen ja tietojen epämääräisyys.
Edvardsson kuvaa sosiaalitoimen auktoriteettien ajattelu- ja suhtautumistapoja vanhempiin ja lapsiin syyttämisstrategioiksi, joissa väärennetään ja manipuloidaan joko todisteita, tietoja tai suhteita. Syyttämisstrategiat ovat Edvardssonin mukaan valtastrategioita, joilla tavoitellaan tiettyä päätöstä tai kontrollin tasoa.
Yksi syyttämisstrategioista on provokaatio, jossa aggressio tai tunkeilevuus asiakasta kohtaan aiheuttaa asiakkaassa käyttäytymistä, jota sitten käytetään todisteena asiakasta vastaan.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan lapsia ja vanhempia viedään päivähoidosta, kouluista tai kodeistaan poliisivoimin rynnäkköoperaatioissa, joissa ei välttämättä ole kyse lainkaan välittömästä vaaratilanteesta kuten laki edellyttää. Näitä noutamisia tapahtuu Suomessa joka toinen tunti. Usein siirroissa on pikemminkin kyse lastensuojeluviranomaisen henkilökohtaisista pyrkimyksistä ja vallankäytöstä.
Valitettavasti lastensuojelussa asenteet ovat toistaiseksi voittaneet etiikan, tiedon ja faktapohjaisen rationaalisen päätöksenteon. Lastensuojelussa eivät tunnu edelleenkään toteutuvan yleiset oikeusperiaatteet eivätkä ammattieettiset ihanteet. Tutkimustietoa ei kerätä , käytetä eikä koeta tarpeelliseksi (Rosen 1994; Pekkarinen 2011; Finnila- Tuohimaa 2013). Tiedon keräämättä ja käyttämättä jättämisestä- kuten muistakaan laiminlyönneistä ei ole seurannut eikä edelleenkään seuraa mitään. Sosiaalialan työntekijöiltä kun puuttuvat vastuu- ja korvausvelvoitteet virheistään ja väärinkäytöksistään.
Ammattiauttajilla ammattitaito ja tieto tuntuukin korvautuvan retoriikan ja draaman tajulla, kyvyllä oikeuttaa omat toimensa uskottavilla tarinoilla. Sen voi tehdä menneisyyden patologioita lavastamalla ja/tai tulevaisuuden kauhukuvia maalailemalla.
Verratonta mielikuvitusta ja draaman tajua osoittavat äidin syyllistäminen lapsen ”erotisoinnista” imetyksen takia ja väittämät isän pedofiilitaipumuksista sillä perusteella, että isä osaa shakkia tai että maatilan lapsen vaatteista löytyi karva. Valitettavaa on, että väittämät menevät läpi hallinto-oikeuksissa.
Ammattiauttajan on ilmeisesti oltava myös show-nainen ja osattava käyttää erikoistehosteita, jotka vetoavat hallinto-oikeuteen. Näyttäviksi tehosteiksi ovat osoittautuneet mm. vanhemmille rustaillut mielikuvitukselliset rikossyytteet, vanhempien hakeminen kuulusteltaviksi poliisisaattueissa tai lapsen kiireellinen sijoitus kesken koulupäivän. Ne aiheuttavat perheille häpeää, stressiä ja ärtymystä, jotka voi kirjailla asiakasdokumentteihin osoituksiksi vaikkapa mielenterveyshäiriöistä tai ”yhteistyökyvyttömyydestä”.
Perustuuko myös lastensuojelun valvonta asenteisiin ja ”hiljaiseen tietoon”?
Asiakkaiden oikeusturvan kannalta tuhoisaa on jos myös lastensuojelun valvontatoimintaa ohjaavat pelkät asenteet ja fiktiivinen ”hiljainen tieto”. Tarkastuksia ei saisi jättää suorittamatta vain koska joku on keksinyt väittää, että ”perhehoito on lapsen etu”, ”lasten ja läheisten yhteydenpitoa tuetaan viimeiseen asti” tai että ”ensi- ja turvakodit ovat vaikeissa tilanteissa elävien lasten ja perheiden ääni ja edunvalvoja”.
Ensi- ja turvakotien asiakkailta saamiemme tietojen mukaan avunhakijat eivät välttämättä saa ensi- ja turvakodeissa tukea, lepoa, lastenhoitoapua tai edes ruokaa vaan perheiden hyvinvointia heikentävää kontrollia; epätieteellisiä riskiseulauksia ja vanhemmuudenarviointeja. Jopa huoneissa oleskelu päivisin lepäämisestä puhumattakaan on usein kielletty. Jotkut vanhemmat joutuvat hakemaan ruokansa leipäjonosta ensi- ja turvakodin yli 10.000 euron kuukausilaskutuksesta (yksi vanhempi ja lapsi) huolimatta.
Kirjaamiskäytännöt pyrkivät objektiivisen dokumentaation sijaan turvaamaan työntekijöiden selustaa ja oikeuttamaan jo tehtyjä tai suunnitteilla olevia päätöksiä. Asiakkaista pyritään etsimään epätieteellisillä menetelmillä kalliita asiantuntijapalveluita, laitostutkimuksia ja - säilytyksiä edellyttäviä ja oikeuttavia puutteita ja vikoja. Ensi- ja turvakotijakson lopputulos on perheiden voimaantumisen ja kotiuttamisen sijaan liian usein perheiden leimaaminen, syrjäyttäminen ja/ tai lapsen huostaanotto, joka tehdään usein lasta ja perheitä kuulematta, lapsen tarpeita, läheissuhteita tai kulttuuritaustaa huomioimatta lapsen etua ja tarpeita vastaamattomaan ja pysyvyyttä tarjoamattomaan valvomattomaan laitoshoitoon liian kauaksi kotoa (Hiitola 2009; Pösö& Puustinen-Korhonen 2010; LSKL 2011;VTV 2012; LSKL 2013).
Asiakkaiden viimeisetkin oikeusturvan rippeet lastensuojeluprosesseissa häviävät hallinto-oikeuskäsittelyn ja toimimattomien valitusreittien myötä. Hallinto-oikeus Talentia-jäsenineen on totuttanut sosiaalityön asiakkaat lainsuojattomuuteen ja sosiaalityöntekijät ja hallinto-oikeuden asiantuntijat siihen, ettei työn etiikasta, laillisuudesta tai laadusta tarvitse kantaa minkäänlaista vastuuta.
Tosiseikkaselvittelyn, näytönarvioinnin ja asiakkaiden suullisen kuulemisen puuttuessa hallinto-oikeudenkäytön perustaksi muodostuvat vanhemmuutta arvioivat lausunnot ja kuvaukset.
Kun riittämättömän vanhemmuuden määrittely ja kriteerit jäävät lastensuojelun rakenteellisten, menetelmällisten ja toiminnallisten puutteiden vuoksi pitkälti vanhemmuudenarviointeja suorittavien havainnoitsijoiden ja näiden tulkintojen ja kirjausten varaan, kirjausten laatu ja oikeellisuus, samoin kuin arviointeja suorittavien ammattitaito ja arviointien eettinen ja tieteellinen laatu ja vaikutukset perheille tulee välittömästi selvittää.
Pahamaineisten lahkojen vallankäyttöä muistuttavan lastensuojelun ”hiljaiseen tietoon” perustuvan vallankäytön tunnusmerkkejä ovat:
- tehtyjä toimenpiteitä tai niiden vaikutuksia ei tarvitse/ saa tutkia
- viranomaisen erehtymättömyyttä ei saa kyseenalaistaa
- väärinkäytöksiä ja vääriä päätöksiä ei myönnetä vääriksi eikä oikaista
- kaltoinkohtelulle ei ole toimivia valituskanavia
- ulkopuolisille (medialle) ei saa kertoa ongelmista
- kaikki väärinkäytökset ovat vain yksittäistapauksia
- yhteisöä julkisesti arvostelemaan rohjenneet leimataan katkeriksi epäonnistujiksi
- sääntöjä vastaan kapinoivia uhataan ja pelotellaan
- hierarkian alapäässä olevia ei kuulla eikä uskota
Toimenpide-ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi:
- Kontrollin ja tuen erottaminen toisistaan. Asiakasperheiden tukipalvelut lastensuojelusta ja sijaishuollosta riippumattomille toimijoille.
- Lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta erotettava toisistaan. Lastensuojelun lainsäädäntövalta, lastensuojelutarpeen arviointi- ja selvitystoiminta ja hallinto-oikeuksien jäsenyydet pois lastensuojeluyrittäjiltä ja sijaishuollon edunvalvojilta.
- Sijaishuollon ja lastensuojelun liiketoiminta ja lastensuojelun järjestötoiminta erotettava toisistaan. Lähes kaikki puolueettomina kansalaisjärjestöinä esiintyvät suomalaiset lastensuojelujärjestöt ovat tosiasiassa sijaishuollon kumppaneita ja piiloyrityksiä, jotka myyvät lastensuojelu- ja sijaishuoltopalveluja.
- Lastensuojelun tutkimus- ja kehittämistoiminta ja sijaishuollon asiakashankinta- ja edunvalvontatoiminta erotettava toisistaan.
- Asiakkaiden arviointi- ja tutkimustahot erotettava sijaishuoltopalveluja myyvistä tahoista. Nykyisin esim. vanhemmuudenarviointia järjestävät samat tahot, jotka tarjoavat myös lasten sijoitus- ja hoitopalveluja.
- Asiakasperheiden oikeusturva kuntoon; mahdollisuus fair trial-oikeudenkäyntiin riippumattomassa tuomioistuimessa, vastuu- ja korvausvelvoitteet väärinkäytöksistä lastensuojelun toimijoille.
- Yksittäisten rakenteellisia päättömyyksiä paikkaavien projektien sijaan uusi asiakaslähtöinen järjestelmä. Paikkaavilla hankkeilla vain neutralisoidaan laajemmat muutospaineet.
- Puuttumisen, huolipuheen ja diagnosoinnin tilalle lasten, vanhempien ja perheiden tukeminen.
- Kaikkeen lapsiperheitä koskevaan lainsäädäntö-, suunnittelu- ja toimeenpanotyöhön palvelunkäyttäjien edustus ja osallisuus ja tehtyjen toimenpiteiden seuranta- ja vaikuttavuustutkimus.
- Lapsiperheiden palveluiden suunnitteluun ja seurantaan pysyvä tutkimusrahoitus ja sijaishuollosta irrallinen koordinaatio ja johto.
Muita Lokakuun liikkeen julkaisuja:
☞ VETOOMUS ENSI- JA TURVAKOTIEN TYÖKÄYTÄNTÖJEN JA -MENETELMIEN TUTKIMISEKSI
☞ Miksi seksuaalista väkivaltaa hoidetaan huostaanotoilla?
☞ VOI KU(R)KKIA - vanhempien kuntoutusta vai valvontaa?
☞ VOIKUKKIA: 2 vastakkaista näkökulmaa ryhmätoimintaan
☞ VETOOMUS ENSI- JA TURVAKOTIEN TYÖKÄYTÄNTÖJEN JA -MENETELMIEN TUTKIMISEKSI
☞ Allergiaohjelman uhri (Uhrit #2&3)
☞ Avoin kirje Unto Matinlompololle
☞ Miten tehtaillaan laiton hoidollinen huostaanotto?
☞ Huoli puheeksi – mille huolen vyöhykkeelle työntekijäsi sijoittuu?
☞ Hyvä Satakunnan tai Pirkanmaan alueen lastensuojelun asiakasperheen huoltaja
☞ Kun kukaan ei usko vauvan maitoallergiaan (Uhri #1)
☞ ”Jos et ole kiltisti tulee valkolainen ja vie sinut”
☞ Kasvava allergiaongelma
☞ Huolen Aika On Nyt
☞ Meillä heräsi huoli Tuomas Kurttilasta: lastensuojeluilmoitus!
☞ Hyvä Laura Räty
☞ Lastensuojelun puhtauskultti
☞ Valesossujen valeasiakkaat
☞ Hyvä Lotta Hämeen-Anttila
Ensi- ja turvakotien johtavien työntekijöiden asenteiden perusteella väittämää on vaikea uskoa todeksi.
Ensi- ja turvakotien huhtikuisessa tapahtumassa korostettiin kunnioittavan puheen tärkeyttä yhteistyökumppaneiden ja rahoittajien tapauksessa. Asiakkaista, joita ei ilmeisesti edelleenkään koeta ensi- ja turvakotien yhteistyökumppaneina sen sijaan sopi puhua ”hankalina” ja ”yhteistyökyvyttöminä”. Yksi yleisön jäsen ihmetteli miksei vangin kanssa aiemmin naimisissa ollut mutta sittemmin eronnut ja perusteellisen elämänmuutoksen tehnyt äiti saa edes tavata lastaan. Paikalla ollut ensi- ja turvakodin johtaja väitti tapaukseen tutustumatta ja tutkimustiedon vastaisesti, että lapsen ja vanhemman yhteyttä tuetaan lastensuojelussa ”viimeiseen asti”. Johtaja kertoi, että ”jos äiti on sosiaalitoimen asiakas, hän osaa kyllä puhua ja selittää” ja että ”ne” ovat draaman mestareita ja uskoontulokin on usein vain ”show”. Valitettavasti kysyjä tyytyi vastaukseen vastaajan otaksutun ”hiljaisen tiedon” perusteella.
Ensi- ja turvakotien laatusuositusten mukaan ”väkivaltatyötä tehdään asiakaslähtöisesti. Asiakkaan osallisuus tarkoittaa asiakkaan oman asiantuntijuuden kuulemista ja huomioimista työskentelyssä ja työskentelyn etenemistä asiakkaan tahdon ja/tai kyvyn mukaisesti. Asiakkaan osallisuus edellyttää aitoa vuoropuhelua sekä asiakkaan kokemusta kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisesta.”
Jos ensi- ja turvakodin johtajan asenne on, että ensi- ja turvakotien asiakkaat ovat jo lähtökohtaisesti draamahakuisia valehtelijoita, joiden positiiviset elämänmuutokset ovat huijausta ja valitukset aina aiheettomia, asiakkaiden oikeusturva ja osallisuus tuskin toteutuu käytännön asiakastyössä.
Aaron Rosenin (1994) tutkimuksen mukaan sosiaalityöntekijät eivät käytännössä lainkaan käyttäneet tutkimukseen perustuvaa tietoa päätöksenteossaan. Puolet tutkimukseen osallistuneista 151 sosiaalityöntekijästä perusti päätöksentekonsa arvoihin ja väittämiin, noin neljäsosa perusteli tekemisensä teoreettisilla käsitteillä ja loput tukeutuivat menettelytapoihin ja asiakirjoihin tai asiakkaan toivomukseen. Vain kaksi työntekijää perusteli päätöksentekonsa empiirisellä näytöllä tai omalla kokemuksellaan. (Rosen 1994, 573–574.)
Fiktiivinen ”hiljainen tieto”
Sosiaalityön tutkijat Sirpa Kuusisto-Niemi ja Aino Kääriäinen ilmoittavat vastustavansa sosiaalityön toiminnan perustelua hiljaisella tiedolla. Heidän mukaansa hiljainen tieto antaa työntekijälle ennemminkin vahvan eettisen velvollisuuden tehdä näkyväksi sen, mitä työssään havainnoi ja ajattelee (Janus vol 13(4), 452 ).
Sanattomuus, hiljaisuus, implisiittisyys, intuitiivisyys, non- verbaalisuus, vaikeneminen ja näkymättömyys ovat sanoja, jotka on säännönmukaisesti liitetty puheeseen sosiaalityön tiedonmuodostuksesta ja tietämisestä. Tälle puhelle on tunnusomaista, että se muotoutuu joko julistukseksi, kuten ”Sosiaalityöntekijöillä on hiljaista tietoa!”, tai vetoomukseksi ”Mutta tässä unohdetaan kokonaan työntekijöiden hiljainen tieto!”. Puhe hiljaisesta tiedosta näyttää noudattavan sellaista retoriikan kaavaa, jossa sen nimeäminen on jo argumentti sinänsä. Kuulijan odotetaan hiljaisen tiedon nimeämisen jälkeen virittyvän ylevään ja kunnioittavaan mielentilaan, jossa ei ole sijaa kritiikille tai kyseenalaistamiselle. Hiljainen tieto riittää sellaisenaan. Tiedonmuodostuksen kannalta hiljaisesta tiedosta puhuminen näyttää sosiaalityössä johtaneen tilanteeseen, joka on tiedon luomisen ja kumuloitumisen antiteesi (Mt., 454- 455).
Kääriäinen ja Kuusisto-Niemi kysyvät aiheellisesti miksi sosiaalityön dokumentoimatonta työtä ja eksplisiittisesti perustelemattomia ratkaisuja puolustellaan ja perustellaan hiljaisella tiedolla ja sen olemassaololla. Tutkijoiden mukaan hiljaisen tiedon taakse piiloutuminen – pelkkä puhuminen siitä – pitää lopettaa. Tieto pitää tehdä näkyväksi. Oman työn arviointi ja kriittinen suhtautuminen sen dokumentointiin muodostaa asiantuntijuuden perustan (Mt., 452 - 460).
Fabrikointia, draamaa ja retoriikkaa tiedon sijaan
Professori Bo Edvardsson on kiinnittänyt huomiota lastensuojelun selvityksistä löydettyyn laajamittaiseen fabrikointiin. Hänen tutkimansa lastensuojelun selvitykset eivät perustuneet objektiiviseen tosiseikkaselvittelyyn vaan muistuttivat enemmän syytekirjelmiä, joissa oli sellaisia tyypillisiä piirteitä kuin yksipuolinen valikointi, epäluotettavuus, toistaminen ja tietojen epämääräisyys.
Edvardsson kuvaa sosiaalitoimen auktoriteettien ajattelu- ja suhtautumistapoja vanhempiin ja lapsiin syyttämisstrategioiksi, joissa väärennetään ja manipuloidaan joko todisteita, tietoja tai suhteita. Syyttämisstrategiat ovat Edvardssonin mukaan valtastrategioita, joilla tavoitellaan tiettyä päätöstä tai kontrollin tasoa.
Yksi syyttämisstrategioista on provokaatio, jossa aggressio tai tunkeilevuus asiakasta kohtaan aiheuttaa asiakkaassa käyttäytymistä, jota sitten käytetään todisteena asiakasta vastaan.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan lapsia ja vanhempia viedään päivähoidosta, kouluista tai kodeistaan poliisivoimin rynnäkköoperaatioissa, joissa ei välttämättä ole kyse lainkaan välittömästä vaaratilanteesta kuten laki edellyttää. Näitä noutamisia tapahtuu Suomessa joka toinen tunti. Usein siirroissa on pikemminkin kyse lastensuojeluviranomaisen henkilökohtaisista pyrkimyksistä ja vallankäytöstä.
Valitettavasti lastensuojelussa asenteet ovat toistaiseksi voittaneet etiikan, tiedon ja faktapohjaisen rationaalisen päätöksenteon. Lastensuojelussa eivät tunnu edelleenkään toteutuvan yleiset oikeusperiaatteet eivätkä ammattieettiset ihanteet. Tutkimustietoa ei kerätä , käytetä eikä koeta tarpeelliseksi (Rosen 1994; Pekkarinen 2011; Finnila- Tuohimaa 2013). Tiedon keräämättä ja käyttämättä jättämisestä- kuten muistakaan laiminlyönneistä ei ole seurannut eikä edelleenkään seuraa mitään. Sosiaalialan työntekijöiltä kun puuttuvat vastuu- ja korvausvelvoitteet virheistään ja väärinkäytöksistään.
Ammattiauttajilla ammattitaito ja tieto tuntuukin korvautuvan retoriikan ja draaman tajulla, kyvyllä oikeuttaa omat toimensa uskottavilla tarinoilla. Sen voi tehdä menneisyyden patologioita lavastamalla ja/tai tulevaisuuden kauhukuvia maalailemalla.
Verratonta mielikuvitusta ja draaman tajua osoittavat äidin syyllistäminen lapsen ”erotisoinnista” imetyksen takia ja väittämät isän pedofiilitaipumuksista sillä perusteella, että isä osaa shakkia tai että maatilan lapsen vaatteista löytyi karva. Valitettavaa on, että väittämät menevät läpi hallinto-oikeuksissa.
Ammattiauttajan on ilmeisesti oltava myös show-nainen ja osattava käyttää erikoistehosteita, jotka vetoavat hallinto-oikeuteen. Näyttäviksi tehosteiksi ovat osoittautuneet mm. vanhemmille rustaillut mielikuvitukselliset rikossyytteet, vanhempien hakeminen kuulusteltaviksi poliisisaattueissa tai lapsen kiireellinen sijoitus kesken koulupäivän. Ne aiheuttavat perheille häpeää, stressiä ja ärtymystä, jotka voi kirjailla asiakasdokumentteihin osoituksiksi vaikkapa mielenterveyshäiriöistä tai ”yhteistyökyvyttömyydestä”.
Perustuuko myös lastensuojelun valvonta asenteisiin ja ”hiljaiseen tietoon”?
Asiakkaiden oikeusturvan kannalta tuhoisaa on jos myös lastensuojelun valvontatoimintaa ohjaavat pelkät asenteet ja fiktiivinen ”hiljainen tieto”. Tarkastuksia ei saisi jättää suorittamatta vain koska joku on keksinyt väittää, että ”perhehoito on lapsen etu”, ”lasten ja läheisten yhteydenpitoa tuetaan viimeiseen asti” tai että ”ensi- ja turvakodit ovat vaikeissa tilanteissa elävien lasten ja perheiden ääni ja edunvalvoja”.
Ensi- ja turvakotien asiakkailta saamiemme tietojen mukaan avunhakijat eivät välttämättä saa ensi- ja turvakodeissa tukea, lepoa, lastenhoitoapua tai edes ruokaa vaan perheiden hyvinvointia heikentävää kontrollia; epätieteellisiä riskiseulauksia ja vanhemmuudenarviointeja. Jopa huoneissa oleskelu päivisin lepäämisestä puhumattakaan on usein kielletty. Jotkut vanhemmat joutuvat hakemaan ruokansa leipäjonosta ensi- ja turvakodin yli 10.000 euron kuukausilaskutuksesta (yksi vanhempi ja lapsi) huolimatta.
Kirjaamiskäytännöt pyrkivät objektiivisen dokumentaation sijaan turvaamaan työntekijöiden selustaa ja oikeuttamaan jo tehtyjä tai suunnitteilla olevia päätöksiä. Asiakkaista pyritään etsimään epätieteellisillä menetelmillä kalliita asiantuntijapalveluita, laitostutkimuksia ja - säilytyksiä edellyttäviä ja oikeuttavia puutteita ja vikoja. Ensi- ja turvakotijakson lopputulos on perheiden voimaantumisen ja kotiuttamisen sijaan liian usein perheiden leimaaminen, syrjäyttäminen ja/ tai lapsen huostaanotto, joka tehdään usein lasta ja perheitä kuulematta, lapsen tarpeita, läheissuhteita tai kulttuuritaustaa huomioimatta lapsen etua ja tarpeita vastaamattomaan ja pysyvyyttä tarjoamattomaan valvomattomaan laitoshoitoon liian kauaksi kotoa (Hiitola 2009; Pösö& Puustinen-Korhonen 2010; LSKL 2011;VTV 2012; LSKL 2013).
Asiakkaiden viimeisetkin oikeusturvan rippeet lastensuojeluprosesseissa häviävät hallinto-oikeuskäsittelyn ja toimimattomien valitusreittien myötä. Hallinto-oikeus Talentia-jäsenineen on totuttanut sosiaalityön asiakkaat lainsuojattomuuteen ja sosiaalityöntekijät ja hallinto-oikeuden asiantuntijat siihen, ettei työn etiikasta, laillisuudesta tai laadusta tarvitse kantaa minkäänlaista vastuuta.
Tosiseikkaselvittelyn, näytönarvioinnin ja asiakkaiden suullisen kuulemisen puuttuessa hallinto-oikeudenkäytön perustaksi muodostuvat vanhemmuutta arvioivat lausunnot ja kuvaukset.
Kun riittämättömän vanhemmuuden määrittely ja kriteerit jäävät lastensuojelun rakenteellisten, menetelmällisten ja toiminnallisten puutteiden vuoksi pitkälti vanhemmuudenarviointeja suorittavien havainnoitsijoiden ja näiden tulkintojen ja kirjausten varaan, kirjausten laatu ja oikeellisuus, samoin kuin arviointeja suorittavien ammattitaito ja arviointien eettinen ja tieteellinen laatu ja vaikutukset perheille tulee välittömästi selvittää.
Pahamaineisten lahkojen vallankäyttöä muistuttavan lastensuojelun ”hiljaiseen tietoon” perustuvan vallankäytön tunnusmerkkejä ovat:
- tehtyjä toimenpiteitä tai niiden vaikutuksia ei tarvitse/ saa tutkia
- viranomaisen erehtymättömyyttä ei saa kyseenalaistaa
- väärinkäytöksiä ja vääriä päätöksiä ei myönnetä vääriksi eikä oikaista
- kaltoinkohtelulle ei ole toimivia valituskanavia
- ulkopuolisille (medialle) ei saa kertoa ongelmista
- kaikki väärinkäytökset ovat vain yksittäistapauksia
- yhteisöä julkisesti arvostelemaan rohjenneet leimataan katkeriksi epäonnistujiksi
- sääntöjä vastaan kapinoivia uhataan ja pelotellaan
- hierarkian alapäässä olevia ei kuulla eikä uskota
Toimenpide-ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi:
- Kontrollin ja tuen erottaminen toisistaan. Asiakasperheiden tukipalvelut lastensuojelusta ja sijaishuollosta riippumattomille toimijoille.
- Lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta erotettava toisistaan. Lastensuojelun lainsäädäntövalta, lastensuojelutarpeen arviointi- ja selvitystoiminta ja hallinto-oikeuksien jäsenyydet pois lastensuojeluyrittäjiltä ja sijaishuollon edunvalvojilta.
- Sijaishuollon ja lastensuojelun liiketoiminta ja lastensuojelun järjestötoiminta erotettava toisistaan. Lähes kaikki puolueettomina kansalaisjärjestöinä esiintyvät suomalaiset lastensuojelujärjestöt ovat tosiasiassa sijaishuollon kumppaneita ja piiloyrityksiä, jotka myyvät lastensuojelu- ja sijaishuoltopalveluja.
- Lastensuojelun tutkimus- ja kehittämistoiminta ja sijaishuollon asiakashankinta- ja edunvalvontatoiminta erotettava toisistaan.
- Asiakkaiden arviointi- ja tutkimustahot erotettava sijaishuoltopalveluja myyvistä tahoista. Nykyisin esim. vanhemmuudenarviointia järjestävät samat tahot, jotka tarjoavat myös lasten sijoitus- ja hoitopalveluja.
- Asiakasperheiden oikeusturva kuntoon; mahdollisuus fair trial-oikeudenkäyntiin riippumattomassa tuomioistuimessa, vastuu- ja korvausvelvoitteet väärinkäytöksistä lastensuojelun toimijoille.
- Yksittäisten rakenteellisia päättömyyksiä paikkaavien projektien sijaan uusi asiakaslähtöinen järjestelmä. Paikkaavilla hankkeilla vain neutralisoidaan laajemmat muutospaineet.
- Puuttumisen, huolipuheen ja diagnosoinnin tilalle lasten, vanhempien ja perheiden tukeminen.
- Kaikkeen lapsiperheitä koskevaan lainsäädäntö-, suunnittelu- ja toimeenpanotyöhön palvelunkäyttäjien edustus ja osallisuus ja tehtyjen toimenpiteiden seuranta- ja vaikuttavuustutkimus.
- Lapsiperheiden palveluiden suunnitteluun ja seurantaan pysyvä tutkimusrahoitus ja sijaishuollosta irrallinen koordinaatio ja johto.
Muita Lokakuun liikkeen julkaisuja:
☞ VETOOMUS ENSI- JA TURVAKOTIEN TYÖKÄYTÄNTÖJEN JA -MENETELMIEN TUTKIMISEKSI
☞ Miksi seksuaalista väkivaltaa hoidetaan huostaanotoilla?
☞ VOI KU(R)KKIA - vanhempien kuntoutusta vai valvontaa?
☞ VOIKUKKIA: 2 vastakkaista näkökulmaa ryhmätoimintaan
☞ VETOOMUS ENSI- JA TURVAKOTIEN TYÖKÄYTÄNTÖJEN JA -MENETELMIEN TUTKIMISEKSI
☞ Allergiaohjelman uhri (Uhrit #2&3)
☞ Avoin kirje Unto Matinlompololle
☞ Miten tehtaillaan laiton hoidollinen huostaanotto?
☞ Huoli puheeksi – mille huolen vyöhykkeelle työntekijäsi sijoittuu?
☞ Hyvä Satakunnan tai Pirkanmaan alueen lastensuojelun asiakasperheen huoltaja
☞ Kun kukaan ei usko vauvan maitoallergiaan (Uhri #1)
☞ ”Jos et ole kiltisti tulee valkolainen ja vie sinut”
☞ Kasvava allergiaongelma
☞ Huolen Aika On Nyt
☞ Meillä heräsi huoli Tuomas Kurttilasta: lastensuojeluilmoitus!
☞ Hyvä Laura Räty
☞ Lastensuojelun puhtauskultti
☞ Valesossujen valeasiakkaat
☞ Hyvä Lotta Hämeen-Anttila
RSS Feed
