Espoo, Vantaa ja Kauniainen pyytävät yhteistyössä tarjouksia lastensuojelun sijaishuollon laitoksilta. Ne saivat kolme vuotta sitten tarjouksia yli 80:ltä yritykseltä. Tarjouskisan hinnat ovat parasta aikaa voimassa, aina tulevan kesäkuun loppuun saakka.
Hinnat vaihtelevat halvimmassa palvelutasossa eli "kuntouttavassa laitoshoidossa" 270 eurosta 790 euroon; tähän hintaan Care Componentin tarjoaa palveluitaan erityislapsille. Sen vuosihinta on noin 288 000 euroa. Care Component saa vuodessa 251 kertaa enemmän kuin biologiset vanhemmat, kun mittarina on lapsilisä (1149 euroa vuodessa).
Kaikkien laitosten vuosihinta nousee yli 100 000 euron, halvinta lukuunottamatta. Vain Nuorten Ryhmäkoti Kompassi Oy:ssa hinta jää alle sen.
Lokakuun liike teki 154:n yksikön hintalistan halvimman palvelutason mukaan
Lapsi asuu laitoksessa yleensä vähintään kuukausia, mutta tavallisesti useita vuosia. Lokakuun liike laski laitoksille vuosihinnat halvimman palvelutason mukaan.
Vuorokausimaksu kipuaa kalliimmaksi, kun kyseessä on joku viime vuosina voimakkaasti kasvaneista ketjuyrityksistä. Ne keräävät koti- ja ulkomaisia pääomasijoituksia. Niitä ovat esimerkiksi Nuorten Ystävät ry/Oy, Mehiläinen, MilaPro, Mediverkko, Diakonissalaitos ja Care Component.
Espoo, Kauniainen ja Vantaa asettivat ehdottomaksi ehdoksi, että sijaishuollon yritykset eivät saa sijaita 250 kilometriä kauempana. Mukana on kuitenkin myös Muhoksella sijaitsevia yrityksiä. Niissä ilmeisesti jo asuu lapsia näistä kaupungeista, eikä sijaishuoltopaikkaa ole syytä vaihtaa.
Yritykset ovat paremmuusjärjestyksessä, johon kaupungit ovat ne asettaneet yrityksille annettujen hinta- ja laatupisteiden mukaan. Paras hinta-laatu -suhde on siis Kymen Nuorten Asema Oy:ssä. Se laskuttaa vuodessa lapsen laitoshoidosta noin 109 000 euroa.
Yksi syrjäytetty nuori tuottaa syrjäyttäjilleen miljoonan
Ihmetystä herättää se, että monet laitokset eivät kerro tehostetun ja pysäyttävän kuntouksen hintojaan. Vantaan sijaishuollon mukaan on tavallista, että laitosasukas on tehostetussa hoidossa jopa vuosien ajan. Pysäyttävää kuntoutusta annetaan useimmiten teini-ikäisille, jotka eristetään laitoksen muista asukkaista. Pysäyttävä kuntoutus voi kestää Vantaan sijaishuollon mukaan esimerkiksi kuukaudesta kolmeen kuukauteen.
Lokakuun liike toivoo, että lähettäisitte meille lisää sijaishuollon hintatietoja, [email protected]. Lastenkotien toiminta rahoitetaan lähes sataprosenttisesti veronmaksajien rahoilla.
Vuorokausimaksujen lisäksi sijaishuollon laitoksille maksetaan yritystukia. Lue juttumme LL listaa: 67 yritystukea saanutta lastensuojelufirmaa 2011/12.
Hinnasto 1.7.2012 - 30.6.2015
Espoo, Vantaa, Kauniainen
Palvelutaso 1: Kuntouttava laitoshoito (perushoito lapselle, jolla ei ole ongelmia)
Palvelutaso 2: Tehostettu kuntoutusjakso (esimerkiksi silloin, kun lapselle annetaan lääkitystä)
Palvelutaso 3: Pysäyttävä kuntoutusjakso (jossa oirehtiva lapsi tai nuori eristetään muista laitoksen asukkaista)
Hinnat ovat vuorokausimaksuja.
1) Kymen Nuorten Asema Oy / Kymen Nuorten Asema
298 (kuntouttava) -- 298 (tehostettu) — 298 (pysäyttävä). Hinta vuodessa 108 770 euroa.
2) Himaharju Oy / Lasten ja nuortenkoti Himaharju 285 -- 350 — 385. Hinta vuodessa 104 025 euroa.
3) Sinofera Oy / Kurkela koti 304 — 342 -- 420. Hinta vuodessa 110 960 euroa.
4) Kalliolan Kannatusyhdistys ry / Kalliolan nuorisokoti 295 — 305 — 315. Hinta vuodessa 107 675 euroa.
5) Nuorten Ystävät -palvelut Oy / Kriisi- ja arviointiyksikkö Komsio 312 — 470 -- 510. Hinta vuodessa 113 880 euroa.
6) Sosiaalipalvelut Saraste Oy / Pikku-Saraste (perustettava) 346 — 356 — 366. Hinta vuodessa 126 290 euroa.
7) Mediverkko Lasten ja Nuorten Palvelut Oy / Varatie Vihti 345 — 395 — 445. Hinta vuodessa 125 925 euroa.
8) Aarnihoiva Oy / Aarnisampo 313 -- 375 — 393. Hinta vuodessa 114 245 euroa.
Hinta vuodessa 127 020 euroa.
10) Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö / Lapsi- ja perhetyö/Osasto Notkola 348 — 445 — 519.
Hinta vuodessa 127 020 euroa.
11) Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö / Lapsi- ja perhetyö/Osasto Sylvesteri 348 — 445 — 519.
Hinta vuodessa 127 020 euroa.
12) KS-Hoivapalvelut Oy / Kiikansillan Pienryhmäkoti 280 — 280 [ei hintaa pysäyttävälle].
Hinta vuodessa 102 200 euroa.
13) Nuorisokoti Nummela Oy / Nuorisokoti Nummela (perustettava) 380 — 380 — 470.
Hinta vuodessa 138 700 euroa.
14) Nuorisokoti Nummela Oy / Nuorisokoti Nummela 380 — 380 — 470.
Hinta vuodessa 138 700 euroa.
15) Nuorisokoti Nummela Oy Uusimaa Oy / Iso-Nummela (perustettava) 380 — 380 — 470.
Hinta vuodessa 138 700 euroa.
16) Nuorisokoti Nummela Uusimaa Oy / Nuorisokoti Pikku-Nummela 380 — 380 — 470.
Hinta vuodessa 138 700 euroa.
17) Oiva Riihi Oy / Lasten Koti Oiva 379,5 — 409 — 465. Hinta vuodessa 138 518 euroa.
18) Care Component Oy / Veikkarin erityislasten koti 346 — 356 -- 366. Hinta vuodessa 126 290 euroa.
19) Care Component Oy / Pienryhmäkoti Tuulensuoja 346 — 356 — 366. Hinta vuodessa 126 290 euroa.
20) Care Component Oy 346 — 356 — 366. Hinta vuodessa 126 290 euroa.
21) Care Component Oy / Pikku Tuulensuoja (perustettava) 346 — 356 — 366.
Hinta vuodessa 126 290 euroa.
22) Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö / Lapsi- ja perhetyö/Osasto Aino-Lina 375 — 445 -- 519.
Hinta vuodessa 136 875 euroa.
23) LapsiperhePalvelut Stark Oy / Tukikoti Tasapaino 353 — 353 — 353. Hinta vuodessa 128 845 euroa.
24) LapsiperhePalvelut Stark Oy / Tukikoti Tasapaino 353 — 353 — 353. Hinta vuodessa 128 845 euroa.
25) LapsiperhePalvelut Stark Oy / Tukikoti Tasapaino 353 — 353 — 353. Hinta vuodessa 128 845 euroa.
26) LapsiperhePalvelut Stark Oy / Tukikoti Tasapaino 353 — 353 -- 353. Hinta vuodessa 128 845 euroa.
27) Desiker-Aurinkomäki Oy / Nuorisokoti Siilimäki 350 — 370 — 390. Hinta vuodessa 127 750 euroa.
28) Desiker-Aurinkomäki Oy / Nuorisokoti Harakkamäki/Ketunkolo 350 — 370 — 390.
Hinta vuodessa 127 750 euroa.
29) Sipilän Varakoti Oy / Herkkumäen pienryhmäkoti/Pikku-Herkkumäki 329 -- 369 -- [ei hintaa
pysäyttävälle]. Hinta vuodessa 120 085 euroa.
31) Jyväskylän Hoitokoti Ankkuri Oy / Nuorisokoti Ankkuri 323 — 485 [ei hintaa pysäyttävälle].
Hinta vuodessa 117 895 euroa.
32) Jyväskylän Hoitokoti Ankkuri Oy / Nuorisokoti Masto 323 — 485 [ei hintaa pysäyttävälle].
Hinta vuodessa 117 895 euroa.
33) Jyväskylän Hoitokoti Ankkuri Oy / Nuorisokoti Maininki 323 — 485 [ei hintaa pysäyttävälle].
Hinta vuodessa 117 895 euroa.
34) Jyväskylän Lastensuojelupalvelut Oy / Nuorisokoti Pursi 323 — 485 [ei hintaa pysäyttävälle].
Hinta vuodessa 117 895 euroa.
35) Lastensuojelupalvelu Väylä Oy / Nuorisokoti Väylä 323 — 485 [ei hintaa pysäyttävälle].
Hinta vuodessa 117 895 euroa.
Hinta vuodessa 123 735 euroa.
37) Lastensuojelulaitos Lämmin Syli Oy / EHO-yksikkö 430 — 430 — 430.
Hinta vuodessa 156 950 euroa.
38) Mediverkko Lasten ja Nuorten Palvelut Oy / Ilmaria Oy / Ilmarian kodit/kartano 420 -- 460 — 550.
Hinta vuodessa 153 300 euroa.
39) Mediverkko Lasten ja Nuorten Palvelut Oy / Ilmaria Oy / Ilmarian kodit, Pisa 420 — 460 — 550.
Hinta vuodessa 153 300 euroa.
40) Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö / Lapsi- ja perhetyö/Osasto Muuvi 429 — 445 — 519. Hinta vuodessa 156 585 euroa.
41) Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö / Lapsi- ja perhetyö/Osasto Nuotti 429 — 445 — 519. Hinta vuodessa 156 585 euroa.
42) Mediverkko Lasten ja Nuorten Palvelut Oy / Varatie Oy / Varatie Tervakoski 375 — 425 — 475. Hinta vuodessa 136 875 euroa.
43) Kalliolan Kannatusyhdistys ry / Mäkirinteen nuorisokoti 387 — 397 — 407. Hinta vuodessa 141 255 e.
44) Salon Perhetukikeskus Oy/ Kivilinnan vastaanottokoti 387 — 397 — 417. Hinta vuodessa 141 255 euroa.
45) Salon Perhetukikeskus Oy / Kivilinnan erityislastenkoti 387 — 397 — 417. Hinta vuodessa 141 255 e.
46) Mehiläinen Oy / Leivokoti Muhos 369 — 399 [ei hintaa pysäyttävälle]. Hinta vuodessa 134 685 euroa.
47) Mehiläinen Oy / Kiljavan Majakka 369 — 399 [ei hintaa pysäyttävälle]. Hinta vuodessa 134 685 euroa.
48) Etelä-Suomen Sijaishoitopalvelut ESSI Oy /Nuorten kasvuyhteisö Aura, erityisyhteisö Lumo (perustettava) 390 — 440 — 580. Hinta vuodessa 142 350 euroa.
49) Etelä-Suomen Sijaishuoltopalvelut ESSI Oy / Nuorten kasvuyhteisö Aura, nuorisokoti Soihtu 390 — 440 -- 580. Hinta vuodessa 142 350 euroa.
50) Temakodit Oy / Lastenkoti Veera 376,8 — 376,8 -- [ei hintaa pysäyttävälle]. Hinta vuodessa 137 532 euroa.
51) Nuorisopsykiatrinen asumiskoti Puro Oy / Vastaanottoyksikkö 389,4 — 475 — 595. Hinta vuodessa 142 131 euroa.
52) Nuorisopsykiatrinen asumiskoti Puro Oy / Puro 389,4 — 475 — 595. Hinta vuodessa 142 131 euroa.
53) Nuorisopsykiatrinen asumiskoti Puro Oy / Skogsbacken 389,4 — 475 -- 595. Hinta vuodessa 142 131 euroa.
54) Nuorisokoti Valokki Oy / Nuorisokoti Valokki / Suomuurain 390,5 — 461,5 -- [ei hintaa pysäyttävälle]. Hinta vuodessa 142 533 euroa.
55) Nuorten Ryhmäkoti Kompassi Oy / Nuorten Ryhmäkoti Kompassi Oy 270 -- [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 98 550 euroa.
56) Perhekuntoutuskeskus Lauste Ry / Lausteen perhekuntoutuskeskus 409,2 — 526 — 589. Hinta vuodessa 149 358 euroa.
57) Kiviranta Kodit Oy / Perheen monipalvelukeskus ESKO / Arviointi- ja kriisiyksikkö 349 — 407 [ei hintaa pysäyttävälle]. Hinta vuodessa 127 385 euroa.
58) Jokivarren pienryhmäkoti / Hemmala 350 — 400 — [ei hintaa pysäyttävälle]. Hinta vuodessa 127 750 euroa.
59) MerTer Oy / Vastaanottokoti Täyskäännös 354 — 379 — [ei hintaa pysäyttävälle]. Hinta vuodessa 129 210 euroa.
60) Tasalapa Oy / Sijaiskoti Samponpaja 310 -- [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle]
[ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 113 150 euroa.
61) Tasalapa Oy / Lastenkoti Jalava 310 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 113 150 euroa.
63) Mehiläinen Oy / Mehiläisen Lastensuojelu Ylöjärven yksikkö 369 — 399 -- [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 134 685 euroa.
64) CTM Oy Sosiaali- ja terveyspalvelut / Kuntouttava erityisyksikkö Niittylinna/ Nuppu + koulu 385 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 140 525 euroa.
65) CTM Oy Sosiaali- ja terveyspalvelut / Kuntouttava erityisyksikkö Niittylinna/ Verso + koulu 385 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 140 525 euroa.
66) Nuorten Ystävät -palvelut Oy / Utanen-Nuojuo 410 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 149 650 euroa.
67) A-Klinikkasäätiö / Stoppari, Hamina 373 — 373 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle].
Hinta vuodessa 136 145 euroa.
68) Mehiläinen Oy / Saukkoranta 369 — 399 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle].
Hinta vuodessa 134 685 euroa.
69) Mehiläinen Oy / Salon Lastensuojeluyksikkö 369 — 399 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle].
Hinta vuodessa 134 685 euroa.
70) Mehiläinen Oy / Mehiläinen Joensuun Lastensuolejuyksikkö 369 — 399 — [ei hintaa pysäyttävälle
kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 134 685 euroa.
71) Mehiläinen Oy / Lehtosara Oy / Nuorten Ryhmäkoti 369 — 399 — [ei hintaa pysäyttävälle
kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 134 685 euroa.
72) Väinö-Kaarina koti Oy / Väinö-Kaarina 320 — [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa
pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 116 800 euroa.
73) Mannerheimin Lastensuojeluliiton Helsingin yhdistys ry / Korkeavuorenkadun Nuorisokoti 370 —
[ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 135 050 euroa.
74) A-klinikkasäätiö / Stoppari-Valkama 417 -- 417 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 152 205 euroa.
75) Mannerheimin Lastensuojeluliiton Helsingin yhdistys ry Marjaniemen Nuorisokoti 370 -- [ei hintaa
tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 135 050 euroa.
76) A-klinikkasäätiö / Nuorten Hoitoyhteisö Stoppari Lahti 373 — [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 136 145 euroa.
77) Perhekuntoutuskeskus Lauste / Lausteen Perhekuntoutuskeskus erityisyksikkö Uusikaupunki 446 —
[ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa
162 790 euroa.
78) Nuorten Ystävät / Pälli-Pyhäkoski 410 — [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 149 650 euroa.
79) Care Component / Erityislastenkoti 790 — 790 -- 790. Hinta vuodessa 288 350 euroa.
80) Pienkoti Aura / Pienkoti Aura 310 -- [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 113 150 euroa.
Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Nurmijärvi, Kirkkonummi, Sipoo ja Tuusula:
81) Sivukadun Nuorisokoti Oy / Nuorisokoti Hopo 269 -- [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 98 185 euroa. (dokumentti)
82) Aapeluskoti Oy / Tuohinen ja Riihinen 278 — 281 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 101 470 euroa.
83) Aarni-Hoiva Oy / Aarnisampo 250,00 — 270 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 91 250 euroa.
84) Anvolan perhekoti Ay 370 — 190–480 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 135 050 euroa.
85) Care Component Oy/
Pienryhmäkoti Tuulensuoja 353,00 — 364,3 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 128 845 euroa.
Tukiasuminen 109,80 — 247 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 40 077 euroa.
Suvantopaikka 249,00 — 256,9 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 90 885 e.
Pähkinärinne 249,00 — 256,9 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 90 885 e. Kirsikkalaakso 192–232 — 198,10–239,40 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa noin 77 380 euroa.
Pienryhmäkoti Myötävirta 278,00 — 286,9 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa: 101 470 euroa.
86) Helsingin diakonissalaitos
Intensiivihoito/kuntouttava hoito 228,00 — 231 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 83 220 euroa.
Pienten lasten vastaanotto 365,00 — 365 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 133 225 euroa.
Perhekuntoutus 228,00 — 228 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 83 220 e.
Erityinen huolenpito, lisähinta/vrk 114,00 — 114 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta + 41 610 euroa vuodessa
Nuorten intesiivihoito 405,00 — 405 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 147 825 euroa.
87) Katrin Palvelukoti Oy / Katrin Palvelukoti 238 (391) — 185–220, vierihoito maksu lisäksi 50. Hinta vuodessa 86 870 euroa.
88) Konstan koti ja koulu
Hollolan toimipiste 259,00 — 280 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 94 535 e.
Heinolan toimipiste 269,00 — 280 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 98 185e.
Intensiivihoito 330. Hinta vuodessa 120 450 euroa.
89) Ilmaria Oy / Pisan Ilmaria -koti 240,00 — 240 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 87 600 euroa.
Itsenäistymisyksikkö 159,00 — 159 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 58 035 e.
90) Lagmansgården 220,00 — 220 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 80 300 e.
91) Vanhakallion perhekoti / Vanhakallion perhekoti 175,00 — 175 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 63 875 euroa.
92) Lappeen ryhmäkoti Oy / Lappeen ryhmäkoti 365,00 — 365 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 133 225 euroa.
93) Lastensuojelulaitos Lämminsyli
Perushoito; Huittinen, Kokemäki / Ahlainen 230,00 — 230/215 — [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 83 950 euroa.
Intensiivihoito 275 / 295 — 275/295. Hinta vuodessa 100 375 euroa.
Eristäminen 310,00 — 310. Hinta vuodessa 113 150 euroa.
Erityinen huolenpito 400 — 395. Hinta vuodessa 146 000 euroa.
94) Lastensuojelulaitos Tyyrpuuri 228 / 245,50 — 228/245,50. Hinta vuodessa 83 220 euroa.
Erityinen huolenpito, lisämaksu 135,00 — 135. Hinta vuodessa +49 275 euroa.
95) Lausteen perhekuntoutuskeskus
Osastohoito 205,95 — 262,4. Hinta vuodessa n. 75 172 euroa.
Vaativa erityishoito 454. Hinta vuodessa 165 710 euroa.
EHO 502,25. Hinta vuodessa n. 183 321 euroa.
96) Limingan koulutuskeskus
perhekoti 165,00 — 169. Hinta vuodessa 60 225 euroa.
tehostettu hoito 278,00 — 278. Hinta vuodessa 101 470 euroa.
erityinen huolenpito 386,00 — 395. Hinta vuodessa 140 890 euroa.
97) Mansikkamäen Perhekoti Oy/ Mansikkamäen Perhekoti 176,50 — 180. Hinta vuodessa 64 423 e.
98) Matula Oy / Matula 230,00 — 225. Hinta vuodessa 83 950 euroa.
Vierihoito 330,00 — 330. Hinta vuodessa 120 450 euroa.
99) Turun NMKY-tukiasunnot 87,60 — 91. Hinta vuodessa 31 974 euroa.
100) Nuorten Ystävät ry
Perusmaksu 286,00 — 286-. Hinta vuodessa 104 390 euroa.
Erityiskäyttömaksu 466,00 — 466,00. Hinta vuodessa 170 090 euroa.
Arviointi ja kriisityö 460,00 — 460. Hinta vuodessa 187 900 euroa.
Erityinen huolenpito 515,00 — 515. Hinta vuodessa 187 975 euroa.
101) Pelastakaa Lapset ry
Suvilinnan lastenkoti 234,00 — 257 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 85 410 e.
102) Perhekoti Amanda Oy 224,00 — 224,5 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 81 760 euroa.
103) Turun Validia -palvelut 315,00 — 321,3 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 114 975 euroa.
104) Perhekoti Pähkinäpensas Oy 214,00 — 214,2 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 78 110 euroa.
105) Perhekoti Sarijanne Oy 171/181/206 — 171/181/206. Hinta vuodessa 62 415 euroa.
106) Perhekoti Spinaakkeri 225,00 — 235 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 82 125 euroa.
107) Perhekoti Valo Oy 225,00 — 225 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 82 125 euroa.
108) Pienryhmäkoti Apila Oy 225,00 — 250 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa
82 125 euroa.
109) Alfa-klinikat Parainen Oy 242,00 — 242. Hinta vuodessa 88 330 euroa.
Erityinen huolenpito 150. Hinta vuodessa +54 750 euroa.
Perhekuntoutus 350-440. Hinta vuodessa 127 750 euroa.
110) Sippolan koulukoti 228. Hinta vuodessa 83 220 euroa.
Erityinen huolenpito 419 — 425. Hinta vuodessa 152 935 euroa.
Perhekodit 170,00 — 174. Hinta vuodessa 62 050 euroa.
Itsenäistymisasuminen 170,00 — 174. Hinta vuodessa 62 050 euroa.
Jälkihuolto 81,00. Hinta vuodessa 29 565 euroa.
111) SOS-lapsikylä
Kaarina 180,00 — 180 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa Punkaharju 180,00 — 180 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 65 700 euroa.
Tapiola 180,00 — 180 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 65 700 euroa.
Vihanti 180,00 — 180 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 65 700 euroa.
Nuorisokoti 250,00 — 250 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 91 250 euroa.
112) Sylvia-koti yhdistys ry / Sylvia-koti 124/170 asumispalvelu 87,50/106,50 — 107/156 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle].
113) Sammon paja (Tasalapa) 200,00 — 200 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta
vuodessa 73 000 euroa.
Kriisihoito 265,00 — 265 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 96 725 euroa. Erityishoito 235,00 — 235 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 85 775 euroa.
114) Viikarikoti Oy 252 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 91 980 euroa.
115) Aamurusko 243,00 — 243 [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 88 695 e.
116) Valtion koulukoti, Kasvun yhteisö 127/188/238 — 127/188/238.
Erityinen huolenpito 434,00 — 434. Hinta vuodessa 158 410 euroa.
117) Pienkoti Aura Oy 300,00 — 333. Hinta vuodessa 109 500 euroa. Erityiskäyttöpäivämaksu lisäksi 100 — 410.
118) Lehmuskolo Oy 251, 265, 314, 385 — 251, 265, 314, 385. Hinta vuodessa 91 615 euroa.
119) Konkarikoti Oy 252,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 91 980 euroa.
120) Perhekoti Tammi 175,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 63 875 euroa.
121) Tukikoti Syli Oy 250,34 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 91 374 euroa.
122) Korian Ryhmis Oy, Korian Ryhmis 180,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 65 700 euroa.
123) Ryhmäkoti Tinttaralla Oy, Ryhmäkoti Tinttaralla 190,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 69 350 euroa.
124) Ryhmä ja Kuntoutuskoti Myllykoto Oy / Ryhmäkoti (Voikkaa) 198,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 72 270 euroa.
125) Pienryhmäkoti Päivilä Tmi, Pienryhmäkoti Päivilä, Kotka 202,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 73 730 euroa.
126) Pienryhmäkoti Risteys Oy, Asikkala 210,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 76 650 euroa.
127) Matti & Maija -koti Oy, Matti & Maija -Koti, Pertunmaa 210,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 76 650 euroa.
128) Ryhmä ja Kuntoutuskoti Myllykoto Oy / Kuntoutuskoti, Kouvola 217,80 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 79 497 euroa.
129) Pienryhmäkoti Satulintu Oy, Pienryhmäkoti Satulintu 218,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 79 570 euroa.
130) Pienryhmäkoti Wilma Oy / Pienryhmäkoti Wilma, 220,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 80 300 euroa.
131) Ryhmäkoti Luotsi Oy, Ryhmäkoti Luotsi, 220,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 80 300 euroa.
134) Pienryhmäkoti Kotiva Oy, Lappeenranta 225,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 82 125 euroa.
135) Lappeen ryhmäkodit Oy, Lapsi- ja Nuorisokoti Nuorela, Lappeenranta 225,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 82 125 euroa.
136) Parikanniemisäätiö / Parikannniemen lastenkoti, Ristiina 228,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 83 220 euroa.
137) Huoltsikka Oy / Nuorisokoti Heinälahti, Mikkeli 229,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 83 585 euroa.
138) Jokirannantien ryhmäkoti Oy, Orimattila 230,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 83 950 euroa.
139) Pienryhmäkoti Kastanja Oy, Pienryhmäkoti Kastanja, Lahti 230,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 83 950 euroa.
140) Pienryhmäkoti Wilma Oy / Pienryhmäkoti Venla, Hollola 230,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 83 950 euroa.
141) Kidson Oy, Pienryhmäkoti Lavenla, Porvoo 230,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 83 950 euroa.
142) Perhekoti Pallo Oy, Ryhmäkoti Pallo, Lappeenranta 230,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 83 950 euroa.
143) Perhekoti Pallo Oy, Perhekoti Pallon Polku, Lappeenranta 230,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 83 950 euroa.
144) Ryhmäkoti Aarrearkku Oy, Ryhmäkoti Aarrearkku, Hamina 235,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 85 775 euroa.
145) Lehtosara Oy (Mehiläinen), Lapsi- ja Nuorisokoti Männistö, Joutseno 235,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 85 775 euroa.
146) Lehtosara Oy (Mehiläinen), Nuorten ryhmäkoti, Lappeenranta 235,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 85 775 euroa.
147) Lehtosara Oy (Mehiläinen), Lapsi- ja nuorisokoti Lanu, Joutseno 235,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 85 775 euroa.
148) Pienryhmäkoti Otso Oy, Kotka 237,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 86 505 euroa.
149) Kuntoutuskoti Kasvun Portaat Oy, Iitti 240,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 87 600 euroa.
150) Pienryhmäkoti Omppu Oy, Pienryhmäkoti Omppu Nastola, Nastola 240,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 87 600 euroa.
151) Pienryhmäkoti Omppu Oy, Pienryhmäkoti Omppu Lammi, Lammi 240,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 87 600 euroa.
152) Kuntoutumiskoti Raussilan Risteys Oy / Raussila A, Kouvola 242,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 88 330 euroa.
153) Kuntoutumiskoti Raussilan Risteys Oy / Raussila B, Kouvola 242,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 88 330 euroa.
154) Kuntoutumiskoti Raussilan Risteys Oy / Kotojärven yksikkö, Iitti 242,00 [ei hintaa tehostetulle kuntoutusjaksolle] [ei hintaa pysäyttävälle kuntoutusjaksolle]. Hinta vuodessa 88 330 euroa.
☞ Aiheeseen liittyen: (UUSI) Yksi syrjäytetty nuori tuottaa syrjäyttäjilleen miljoonan