kuvakaappaus Author´s Notes
Onko lastensuojelututkimustenkin perustehtävä sijaishuollon ja sosiaalityöntekijöiden edunvalvonta?
On hyvä, että Kasper -Kasvatus- ja perheneuvonta ry on viimein kysynyt asiakkailta lastensuojelun palvelukokemuksista.
Valitettavasti kyselyn kysymyksenasettelut heijastavat lastensuojelun ammattilaisten ja lastensuojelujärjestöjen ja kuntien lastensuojelun johtajien näkökulmaa ja perustuvat laajoihin ammattilaisille tehtyihin kyselyihin ja haastatteluihin.
Vanhempia “kuultiin” kysymysten suunnittelussa vain kerran. Kuultavia vanhempia ei valittu isolla satunnaisotannalla vaan kuultavien vanhempien joukko rajattiin Lastensuojelun Keskusliiton toimesta vain yhteen pieneen Voikukkia- ryhmään.
Kokemusasiantuntijoita siis hyväksikäytettiin vahvistamaan ja oikeuttamaan virallisten asiantuntijoiden muualla määrittelemät lastensuojelun haasteet ja kehittämistavoitteet.
Näin huomio saatiin käännettyä lastensuojelun markkinoistumisesta, laittomista hoidollisista huostaanotoista, sijaishuoltoväkivallasta, näyttöön perustumattomista käytännöistä ja vakavista oikeusturvaongelmista lastensuojelun lisäresurssien ja psykoanalyyttisten arviointien, moniammatillisen yhteistyön, johtajien ja positiivisten tarinoiden kuviteltuun tarpeeseen.
Lisäksi joihinkin asiakaskyselyn kysymyksiin ei ollut vastaustilaa edes yhden lauseen vertaa.http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tienviittoja-lastensuojeluun-asiantuntijuus-voi-kukkia-jopa-eugeniikkaan-harhautumisen-jalkeen
Ammattilaisten ja heidän näkökulmiensa yliedustus lastensuojelututkimusten teemojen ja kysymystenasetteluiden valinnassa takaa sen, että lastensuojelukriisin ytimeen ei päästä koskaan ja “tutkimusten” keskiössä on aina ammattilaisten ja palveluntuottajien edunvalvonta.
Manipuloidut kyselyt ovat itsessään osa lastensuojelun McDonaldisaatiota eli standardoitua laskennallisuutta, ennalta-arvattavuutta ja kontrollia korostavaa tuotepalvelutoimintaa, jossa asiakaspalvelu on dehumanisoitu.
Jatkossa kannattaisi muistaa, että:
Mitä järkeä ylipäätään on tehdä lastensuojelun asiakaskyselyjä, jos niiden teemoja ja tuloksia pyritään manipuloimaan jo ennalta, nimettyjä ongelmia ei oteta vakavasti eikä tuloksia käytetä palvelujärjestelmän puutteiden korjaamiseen?
Huonoksi olemuksellistettua perhettä on lupa kasvattaa ja kurittaa
"Jokainen perhe on joskus vähän huono", kertoo juliste Kasper -Kasvatus- ja perheneuvonta ry:n Tienviittoja lastensuojeluun 2.0 lastensuojeluseminaarin seinällä.
Vaikka julisteen esillepanon takana lienee ollut jokin hyvä joskin epäselväksi jäävä tarkoitus, julisteen lause jokaisen perheen huonoudesta kiteyttää markkinoistetun lastensuojelun ideologian.
Se toimii myös tienviittana lastensuojelun toimintakäytäntöihin: Jokaisesta perheestä voi (ja pitää ) löytää asiantuntijavaltaa ja lapsibisnestä oikeuttavaa olemuksellistettua huonoutta.
Eugeniikasta ja psykoanalyysista ammentavaan richmondilaiseen yksilötyöhön perustuvassa lastensuojelussa huomio on aina patologisoiduissa yksilöissä markkinoistettujen palvelujärjestelmien, taloudellisen ja biofyysisen ympäristön tai yhteiskunnallisten rakenteiden tutkimisen sijaan.
Toisin kuin perheillä, jokaisella lastensuojelupalvelulla ja asiantuntijalla ei ole lupaa tulla tunnistetuksi ja tunnustetuksi huonoksi. Sitä pidettäisiin vihapuheena ja kunnianloukkauksena.
Lastensuojeluammattilaisten onneksi asiakkaat ovat vähään tyytyväisiä.
YLE:n taannoisessa kyselyssä myönteiseksi kokemukseksi asiakkaille riitti, että sosiaalityöntekijä a) ei vaihtunut b) ei valehdellut eikä salaillut asioita.
Eivät asiakkaat odota monitoimijaista suhdeperustaista systeemisyyttä, reflektoivaa ammatillisuutta tai ekososiaalista eettisyyttä.
Heille riittäisi se, ettei lastensuojelu tuottaisi heille uusia ongelmia eikä huonontaisi heidän tilannettaan entisestään.
Lastensuojelussa pitäisikin utopististen palvelutavoitteiden sijaan keskittyä sen itsensä aiheuttamien haittojen eliminointiin tai edes vähentämiseen. Se taas ei onnistu, jos haittoja ei kyetä tunnustamaan.
Pseudopalvelujen korjaamisen sijaan yritetään tuottaa osallisuuden tunnetta
Jo Kasperin asiakaskyselytutkimuksen otsikko "Kun apu ei tunnu avulta" on asenteellinen ja harhaanjohtava. Se antaa ymmärtää, että apua on todella annettu mutta tarjottu apu ei asiakkaista vain jostakin syystä tunnu avulta.
Oletus on vilpillinen ottaen huomioon lastensuojelusta puuttuvat näyttöön perustuvat käytännöt ja puuttuvan tutkimustiedon, valvonnan ja tulosvastuun.
Ongelma ei ole se, ettei apu tunnu asiakkaista avulta vaan se, ettei asiakkaiden tarpeenmukaista apua ylipäätään ole olemassa ja sijaishuollon asiakashankinta- ja ylläpitokeinot on nimetty virheellisesti avuksi.
Lastensuojelun tutkimaton " apu", jota kaupittelevat jääviyssääntöjen vastaisesti sijaishuoltoyritykset ja - järjestöt ja heidän edunvalvojansa huostaanottojen tuottamiseksi ja ylläpitämiseksi ei ole asiakaslähtöistä eikä tarpeenmukaista eikä sen tuloksista ole positiivista näyttöä.
Negatiivista näyttöä nykyisen avun seurauksista sen sijaan löytyy runsaasti:
a) Sijoitettujen lasten tilanne oli aikuisuuden kynnyksellä kaikilla tutkituilla terveyden ja hyvinvoinnin mittareilla heikompi kuin muun väestön myös verrattuna sisaruksiin, joita ei ollut sijoitettu.
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/hyva-yhteiskunta/kodin-ulkopuolelle-sijoitettujen-lasten-hyvinvoinnissa-ja-terveydessa-vakavia-puutteita
b) Kodin ulkopuolelle sijoitetut kärsivät myös psyykkisistä häiriöistä useammin kuin muut lapset tai sijoittamattomat sisarukset:
https://www.thelancet.com/journals/lanchi/article/PIIS2352-4642(18)30207-4/fulltext
c) Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten koulumenestys jää Antti Kääriälän väitöskirjan mukaan selvästi heikommaksi kuin muilla lapsilla. Tutkimus vahvistaa aiempaa laajaa näyttöä sijoitusten negatiivisista vaikutuksista lasten koulutuspolkuihin ( esim. Altshuler, 1997; Parrish et al., 2001; Finkelstein 2002; Weinberg, Zetlin, & Shea, 2003 ; Burrell 2003; Ploug 2003; Christoffersen 2003; Lips 2007; Clausen & Kristofersen 2008; Vinnerljung & Sallnäs 2008 ;Tideman ym. 2011, Berlin ym. 2011 ).
Suomalaiset kouluterveyskyselyt kertovat kodin ulkopuolelle sijoitettujen kohtaavan paljon enemmän väkivaltaa kuin vanhempiensa kanssa asuvat. Helsingin Sanomat kirjoittaa, että lapset joutuvat lastenkodeissa näkemään väkivaltaa joka viikko.
Tarja Hiltusen väitöskirja-aineistossa äidit kertoivat sijoitettujen lastensa kokeneen lastensuojelulaitoksissa ja perhekodeissa huostaanoton aikana vieraannuttamista ja väkivaltaa, johon ei puututtu. Sen sijaan peräti 16% aineiston äideistä sai lastensuojelun toimesta valheellisen rikosepäilyn mm. tekaistun syytteen insestistä.
Suomalaistutkijoiden kannattaisi myös havaita, että tutkimustulokset sijaishuollosta vääristyvät varmasti "positiivisiksi" mikäli pienten lasten haastattelut suoritetaan Kysy ja kuuntele- tutkimuksen tapaan perhehoitajan/ laitoksen ohjaajan / sosiaalityöntekijän läsnäollessa ja lomakkeen täyttämisen jälkeen sijaishuollon epäkohtien kertomisesta sijoitettua aiemmin rangaissut sosiaalityöntekijä vieläpä kysyy lapselta lomakkeeseen liittyvistä asioista ( Kysy- ja Kuuntele loppuraportti, 2022, 55-56).
Onko lastensuojelututkimustenkin perustehtävä sijaishuollon ja sosiaalityöntekijöiden edunvalvonta?
On hyvä, että Kasper -Kasvatus- ja perheneuvonta ry on viimein kysynyt asiakkailta lastensuojelun palvelukokemuksista.
Valitettavasti kyselyn kysymyksenasettelut heijastavat lastensuojelun ammattilaisten ja lastensuojelujärjestöjen ja kuntien lastensuojelun johtajien näkökulmaa ja perustuvat laajoihin ammattilaisille tehtyihin kyselyihin ja haastatteluihin.
Vanhempia “kuultiin” kysymysten suunnittelussa vain kerran. Kuultavia vanhempia ei valittu isolla satunnaisotannalla vaan kuultavien vanhempien joukko rajattiin Lastensuojelun Keskusliiton toimesta vain yhteen pieneen Voikukkia- ryhmään.
Kokemusasiantuntijoita siis hyväksikäytettiin vahvistamaan ja oikeuttamaan virallisten asiantuntijoiden muualla määrittelemät lastensuojelun haasteet ja kehittämistavoitteet.
Näin huomio saatiin käännettyä lastensuojelun markkinoistumisesta, laittomista hoidollisista huostaanotoista, sijaishuoltoväkivallasta, näyttöön perustumattomista käytännöistä ja vakavista oikeusturvaongelmista lastensuojelun lisäresurssien ja psykoanalyyttisten arviointien, moniammatillisen yhteistyön, johtajien ja positiivisten tarinoiden kuviteltuun tarpeeseen.
Lisäksi joihinkin asiakaskyselyn kysymyksiin ei ollut vastaustilaa edes yhden lauseen vertaa.http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tienviittoja-lastensuojeluun-asiantuntijuus-voi-kukkia-jopa-eugeniikkaan-harhautumisen-jalkeen
Ammattilaisten ja heidän näkökulmiensa yliedustus lastensuojelututkimusten teemojen ja kysymystenasetteluiden valinnassa takaa sen, että lastensuojelukriisin ytimeen ei päästä koskaan ja “tutkimusten” keskiössä on aina ammattilaisten ja palveluntuottajien edunvalvonta.
Manipuloidut kyselyt ovat itsessään osa lastensuojelun McDonaldisaatiota eli standardoitua laskennallisuutta, ennalta-arvattavuutta ja kontrollia korostavaa tuotepalvelutoimintaa, jossa asiakaspalvelu on dehumanisoitu.
Jatkossa kannattaisi muistaa, että:
- Mikäli kysely nimetään asiakkaiden/ vanhempien ääneksi, asiakkaiden/ vanhempien tulee saada määritellä myös lastensuojelun ongelmat ja kehittämisalueet.
- Mikäli tutkimusta markkinoidaan asiakkaiden/ vanhempien äänenä tai asiakaslähtöisenä yhteiskehittämisenä asiakkaiden/ vanhempien lukumäärän on syytä olla tutkimusalueiden ja -kysymysten muotoilussa enemmän kuin seitsemän etenkin , jos virallisina asiantuntijoina esiintyviä ammattilaisia on haastateltu sadoittain.
- Asiakaslähtöisiksi markkinoitujen tutkimusten tulokset on esitettävä rehellisesti eikä pyrkimyksenä saa olla lastensuojelun imagon kiillottaminen tutkimustuloksia vääristelemällä esim. harvoja onnistumisia painottamalla tai mitätöimällä sijaishuoltoväkivalta asiakkaiden kyvyttömyydeksi vastaanottaa "hyvää".
- Tutkimuksen tarkoitus ei voi olla tietyn lastensuojelun muotifilosofian esim. systeemisen lastensuojelumallin etukäteinen oikeuttaminen tai lobbaus.
Mitä järkeä ylipäätään on tehdä lastensuojelun asiakaskyselyjä, jos niiden teemoja ja tuloksia pyritään manipuloimaan jo ennalta, nimettyjä ongelmia ei oteta vakavasti eikä tuloksia käytetä palvelujärjestelmän puutteiden korjaamiseen?
Huonoksi olemuksellistettua perhettä on lupa kasvattaa ja kurittaa
"Jokainen perhe on joskus vähän huono", kertoo juliste Kasper -Kasvatus- ja perheneuvonta ry:n Tienviittoja lastensuojeluun 2.0 lastensuojeluseminaarin seinällä.
Vaikka julisteen esillepanon takana lienee ollut jokin hyvä joskin epäselväksi jäävä tarkoitus, julisteen lause jokaisen perheen huonoudesta kiteyttää markkinoistetun lastensuojelun ideologian.
Se toimii myös tienviittana lastensuojelun toimintakäytäntöihin: Jokaisesta perheestä voi (ja pitää ) löytää asiantuntijavaltaa ja lapsibisnestä oikeuttavaa olemuksellistettua huonoutta.
Eugeniikasta ja psykoanalyysista ammentavaan richmondilaiseen yksilötyöhön perustuvassa lastensuojelussa huomio on aina patologisoiduissa yksilöissä markkinoistettujen palvelujärjestelmien, taloudellisen ja biofyysisen ympäristön tai yhteiskunnallisten rakenteiden tutkimisen sijaan.
Toisin kuin perheillä, jokaisella lastensuojelupalvelulla ja asiantuntijalla ei ole lupaa tulla tunnistetuksi ja tunnustetuksi huonoksi. Sitä pidettäisiin vihapuheena ja kunnianloukkauksena.
Lastensuojeluammattilaisten onneksi asiakkaat ovat vähään tyytyväisiä.
YLE:n taannoisessa kyselyssä myönteiseksi kokemukseksi asiakkaille riitti, että sosiaalityöntekijä a) ei vaihtunut b) ei valehdellut eikä salaillut asioita.
Eivät asiakkaat odota monitoimijaista suhdeperustaista systeemisyyttä, reflektoivaa ammatillisuutta tai ekososiaalista eettisyyttä.
Heille riittäisi se, ettei lastensuojelu tuottaisi heille uusia ongelmia eikä huonontaisi heidän tilannettaan entisestään.
Lastensuojelussa pitäisikin utopististen palvelutavoitteiden sijaan keskittyä sen itsensä aiheuttamien haittojen eliminointiin tai edes vähentämiseen. Se taas ei onnistu, jos haittoja ei kyetä tunnustamaan.
Pseudopalvelujen korjaamisen sijaan yritetään tuottaa osallisuuden tunnetta
Jo Kasperin asiakaskyselytutkimuksen otsikko "Kun apu ei tunnu avulta" on asenteellinen ja harhaanjohtava. Se antaa ymmärtää, että apua on todella annettu mutta tarjottu apu ei asiakkaista vain jostakin syystä tunnu avulta.
Oletus on vilpillinen ottaen huomioon lastensuojelusta puuttuvat näyttöön perustuvat käytännöt ja puuttuvan tutkimustiedon, valvonnan ja tulosvastuun.
Ongelma ei ole se, ettei apu tunnu asiakkaista avulta vaan se, ettei asiakkaiden tarpeenmukaista apua ylipäätään ole olemassa ja sijaishuollon asiakashankinta- ja ylläpitokeinot on nimetty virheellisesti avuksi.
Lastensuojelun tutkimaton " apu", jota kaupittelevat jääviyssääntöjen vastaisesti sijaishuoltoyritykset ja - järjestöt ja heidän edunvalvojansa huostaanottojen tuottamiseksi ja ylläpitämiseksi ei ole asiakaslähtöistä eikä tarpeenmukaista eikä sen tuloksista ole positiivista näyttöä.
Negatiivista näyttöä nykyisen avun seurauksista sen sijaan löytyy runsaasti:
a) Sijoitettujen lasten tilanne oli aikuisuuden kynnyksellä kaikilla tutkituilla terveyden ja hyvinvoinnin mittareilla heikompi kuin muun väestön myös verrattuna sisaruksiin, joita ei ollut sijoitettu.
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/hyva-yhteiskunta/kodin-ulkopuolelle-sijoitettujen-lasten-hyvinvoinnissa-ja-terveydessa-vakavia-puutteita
b) Kodin ulkopuolelle sijoitetut kärsivät myös psyykkisistä häiriöistä useammin kuin muut lapset tai sijoittamattomat sisarukset:
https://www.thelancet.com/journals/lanchi/article/PIIS2352-4642(18)30207-4/fulltext
c) Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten koulumenestys jää Antti Kääriälän väitöskirjan mukaan selvästi heikommaksi kuin muilla lapsilla. Tutkimus vahvistaa aiempaa laajaa näyttöä sijoitusten negatiivisista vaikutuksista lasten koulutuspolkuihin ( esim. Altshuler, 1997; Parrish et al., 2001; Finkelstein 2002; Weinberg, Zetlin, & Shea, 2003 ; Burrell 2003; Ploug 2003; Christoffersen 2003; Lips 2007; Clausen & Kristofersen 2008; Vinnerljung & Sallnäs 2008 ;Tideman ym. 2011, Berlin ym. 2011 ).
Suomalaiset kouluterveyskyselyt kertovat kodin ulkopuolelle sijoitettujen kohtaavan paljon enemmän väkivaltaa kuin vanhempiensa kanssa asuvat. Helsingin Sanomat kirjoittaa, että lapset joutuvat lastenkodeissa näkemään väkivaltaa joka viikko.
Tarja Hiltusen väitöskirja-aineistossa äidit kertoivat sijoitettujen lastensa kokeneen lastensuojelulaitoksissa ja perhekodeissa huostaanoton aikana vieraannuttamista ja väkivaltaa, johon ei puututtu. Sen sijaan peräti 16% aineiston äideistä sai lastensuojelun toimesta valheellisen rikosepäilyn mm. tekaistun syytteen insestistä.
Suomalaistutkijoiden kannattaisi myös havaita, että tutkimustulokset sijaishuollosta vääristyvät varmasti "positiivisiksi" mikäli pienten lasten haastattelut suoritetaan Kysy ja kuuntele- tutkimuksen tapaan perhehoitajan/ laitoksen ohjaajan / sosiaalityöntekijän läsnäollessa ja lomakkeen täyttämisen jälkeen sijaishuollon epäkohtien kertomisesta sijoitettua aiemmin rangaissut sosiaalityöntekijä vieläpä kysyy lapselta lomakkeeseen liittyvistä asioista ( Kysy- ja Kuuntele loppuraportti, 2022, 55-56).
kuvakaappaus yahoo news
Pseudopalvelujen ongelmat eivät korjaannu seulomalla asiakkaiden oletettuja lapsuustraumoja
Myös Kasperin kyselyyn vastanneita yhdisti yhdenmukainen kokemus osattomuudesta lastensuojelun palvelujärjestelmässä.
Jo vuosia ellei vuosikymmeniä on ollut tiedossa, että lastensuojelussa sijaishuoltoväkivalta on hälyttävän yleistä, lakeja ei noudateta, tieto ei kulje asiakkaille, yhteistyötä ei tehdä eri toimijoiden välillä ja työskentelyn tavoitteet, työnjako, vastuut ja tulokset eivät ole selviä.
Ongelmat eivät ole poistuneet, koska korjaustoimet on kohdistettu asiakkaisiin palvelujärjestelmän korjaamisen sijaan.
Samaan status quo:n ylläpitoon pyrkivät myös Kasperin seminaarin sosiaalityöntekijät kehittämisehdotuksineen.
Lastensuojeluprosesseista, lainsäädännöstä tai työntekijän roolista tiedottaminen asiakkaille kuvien ja selkokielen avulla on turhaa, sillä prosessit ovat arvaamattomia eivätkä noudata lainsäädäntöä, asetettuja tavoitteita tai palvelupolku-kaavioita.
Asiakkaiden suojaavien ja riskitekijöiden listaus on hyödytöntä niin kauan kun listausta ei tehdä myös asiantuntijoista, yrityksistä ja palveluprosesseista ja jokainen asiantuntija määrittää riskin mielivaltaisesti eri tavoin tai yksinomaan sijaishuoltoyrityksen ehdoilla.
Ekososiaalinen näkökulma ja asiakasosallisuus ei toteudu siten, että sosiaalityöntekijät jäsentävät ja oikeuttavat epäeettisiä ja kolonisoivia toimintakäytäntöjään ja -ideologioitaan , urkintaa ja sijaishuoltouskoa systeemisen lastensuojelumallin tai Urie Bronfenbrennerin (1979) kehittämän ekologisen systeemiteorian avulla ilman palveluasennetta ja teknistä, praktista tai emansipatorista tiedonintressiä (vapauttaa ihminen epärationaalisesta vallankäytöstä, jota harjoitetaan erilaisten oppien ja ajatusjärjestelmien avulla).
Palvelujärjestelmän ongelmat eivät korjaannu myöskään tulevaisuudessa, jos asiantuntijat pyrkivät siirtämään asiakkaiden kokemukset osattomuudesta ja avun olemattomuudesta palvelujen puutteiden tutkimisen ja korjaamisen sijaan asiakkaiden reagointitapojen ja oletetun "huono-osaisuuden" (tai huonon sosiaalisen perimän) tuottamien oletettujen traumojen syyksi.
Sekä Kasperin Vanhempien osallisuus lastensuojelussa- että Pesäpuun ja Lausteen osallisuuswebinaareissa lastensuojelutoimijoiden aiheuttamat traumat ja häpeän kokemukset tulkittiin ikäänkuin asiakkaan sisäsyntyisiksi, problemaattiseksi oletetun oman historian ja tunne-elämän ominaisuuksiksi -ei pikaisia rakennemuutoksia vaativiksi hälytysmerkeiksi ja seurauksiksi järjestelmäpuutteista.
Näin järjestelmä pesee kätensä itse tuottamistaan haitoista ja traumoista.
Omaksu oikea mielipide tai..
Kun asiakas saa palvelulupauksia ja sisältökuvauksia vastaamatonta huonoa palvelua ja kohtelua, joka tuottaa niin vakavia haittoja, että asiakas haluaa varoittaa "palvelusta" muita tai pyytää toisilta apua päästäkseen eroon palvelusta, palveluntuottajan luulisi välittömästi selvittävän ja korjaavan tilanteen, puhuttelevan asiakaspalvelijoita ja ohjeistavan heitä, hyvittävän asiakkaan kärsimät vahingot ja varmistavan kaikin keinoin, ettei vastaavia epäonnistumisia enää tapahdu.
Lastensuojelu ei toimi näin vaan pyrkii virheidensä korjaamisen sijaan kieltämään ja diskvalifioimaan asiakkaan kokemuksen.
Huonoa palvelua ja kohtelua toistuvasti saaneelle asiakkaalle pyritään vakuuttamaan , ettei palvelu suinkaan ollut huonoa vaan asiakkaan reaktio palveluun on väärä / ylimitoitettu tai ettei asiakas ymmärrä palvelun tai palveluntarjoajan hyväätarkoittavaa ja asiakkaan parhaaksi vaikuttavaa ydintä tai että asiakas tulee ymmärtämään palvelun arvon vasta joskus myöhemmin kypsyttyään tarpeeksi ihmisenä.
Kriittinen puhe leimataan merkiksi siitä, että kokemusasiantuntija ei ole vielä ”valmis” osallistumaan.
Törkeimmillään esitetään, ettei asiakas kykene ottamaan vastaan sijaishuollon palveluntuottajan oletettua “välittämistä” lapsuutensa oletetun kaltoinkohtelun ja traumatisoitumisen takia.
Asiakkaiden huonoja kokemuksia sensuroidaan ja kokemuksista puhumista paheksutaan ja pyritään leimaamaan vihapuheeksi.
Asiakkaita pyritään valistamaan, jotta he muuttaisivat väärinä pidetyt mielipiteensä saamistaan pseudopalveluista ja omaksuisivat lastensuojelun "oikeat" mielipiteet. Tähän pyrkii myös perhetyöntekijät osaksi systeemistä lastensuojelumallia haluava lastensuojelun kehittäjä Elina Myllymäki, jonka mukaan:
“ Perhetyön kuviteltu pimeys on asia, joka vaatii selkeytystä: kehittämisen valoa, jolla palvelu muutetaan niin läpinäkyväksi, ettei keskustelupalstoilla tarvitse enää varoitella perhetyöntekijöiden olevan huostaanottosalapoliiseja tai esittää listoja siitä, mitä perhetyöntekijöille kannattaa sanoa, että pääsee heistä nopeasti eroon. Perhetyön ydin on näissä ajatuskuluissa jäänyt piiloon ja sen kirkastamiseksi tarvitaan työtä." (THL, 2018, 169).
Myllymäen näkemys lastensuojelun uudistamisesta ja asiakaslähtöisyydestä on mielenkiintoinen: Kun asiantuntija kertoo, että jäävin yrittäjän kelvottomalla palvelulla on asiantuntijan luulottelema hyvä ydin ja tarkoitus, asiakkaan huono kokemus seurauksineen mitätöityy.
Kun potilas menee lääkäriin saadakseen antibioottikuurin ja lääkäri amputoikin jalan, miten potilasta auttaa väärän toimenpiteen tai terveydenhuollon toteutumattomien periaatteiden läpinäkyväksi tekeminen tai valittelu “resurssipulasta”?
Ilmeisesti häiriökysyntää tuottavia pseudopalveluja ei ole aikomustakaan tutkia tai uudistaa vaan painopiste on jälleen kerran asiakkaiden kokemusten ja tunteiden muokkaamisessa ja manipuloinnissa, jotta korruptoitunut ja haitallisia seurauksia tuottava palvelujärjestelmä voisi säilyä ennallaan.
Osallisuutta vai osallistamispetosta?
Asiantuntijoiden päämäärä ei tunnu olevan korjata pseudopalveluja vaan se, että asiakkaalle syntyisi tarjotuista haitallisista pseudopalvelusta osallisuuden tunne.
Kyse on siis affektiivisesta kapitalismista valkopesua kaipaavien ja kolonisoivia käytäntöjä ylläpitävien lastensuojelijoiden tarpeisiin.
Sen avulla rakennetaan lastensuojelun järjestöjen ja asiantuntijoiden brändejä osallisuuspuheen lomassa.
Osallisuuden sijaan asiakkaille tarjotaan osallistumispetosta.
Harri Raisio ja Pirkko Vartiainen (2011) puhuvat osallistumisen illuusiosta, harhasta. Kansainvälisessä osallistumiskeskustelussa on puhuttu osallistumisen tyranniasta (Cooke & Kothari 2004).
Osallistumisparadigman joukkopetos voi toteutua näennäisosallistumisena tai suoranaisena ihmisten harhauttamisena: osallistumisella ei ehkä olekaan tarkoitus muuttaa mitään olennaista valtasuhteissa tai ihmisten elinoloissa.
Ilman vallan uudelleenjakoa osallistuminen on turhauttavaa ”osallistetuille” ja toimii ainoastaan valtaa pitävien keinona perustella tekemistään osallisuuspuheella.
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/osallisuutta-vai-osallistumispetosta
Aito asiakasosallisuus lastensuojelussa voisi realisoitua New Yorkin mallin mukaisesti, jos mahdollistetaan:
-ymmärrys huostaanoton vaurioittavuudesta ja lasten oikeuksista median tuella
- lastensuojeluvanhempien kouluttaminen lastensuojelun tukihenkilöiksi
- lastensuojeluperheiden tieto ja tukihenkilöiden osallisuus lastensuojelun rakenteissa ja prosesseissa esim. neuvotteluissa
-lastensuojeluperheiden oma järjestö ja vaikutusvaltaiset liittolaiset
-lastensuojeluperheiden oma oikeusaputoimisto
- perheiden säilyttämiseen pyrkivät tuki- ja kuntoutuspalvelut
Aito osallisuus tarkoittaa vallan uudelleenjakoa, lisääntyviä resursseja perheille, sijaishuollon siirtämistä liiketaloudellisen voiton tavoittelun ulkopuolelle , kansalaisoikeuksien ja voimassa olevan lainsäädännön esim. perhe-elämän suojan toteutumista, asiakkaiden ja valvontaviranomaisten julkiset palautteet sisältäviä rekistereitä lastensuojelun palveluntuottajista ja asiakkaiden päätäntävaltaa oman elämän kulkuun ja saatuihin palveluihin eli toimivia oikeussuojakeinoja ja edustusta ja vaikutusvaltaa lastensuojeluprosessien ja lainsäädännön suunnittelussa, toteutuksessa ja seurannassa.
Asiakasosallisuutta ei ole se, että irtisanomissuojaa ja neljän tuhannen kuukausipalkkaa nauttiva sosiaalityöntekijä , jonka faktuaalinen osaaminen koostuu pääasiassa taidosta välttää oikeusviranomaisten puuttuminen omaan työhön harhaanjohtavia asiakirjoja tuottamalla istuu manipuloimassa neljän sadan kuukausituloilla sinnitteleviä asiakkaita osallistumispetokseen teeskentelemällä asiakkaista kiinnostunutta tietämätöntä auttajaa urkinnan, sirkulaaristen kysymysten, sukuselvitysten ja niiden vääjäämättä tuottamien huostaanottojen mahdollistamiseksi.
Systeemisen lastensuojelumallin juurruttamisen myötä kiireellisten sijoitusten, huostaanottojen ja lastensuojelun oikeusturvaongelmien määrä onkin kasvanut entisestään.
Onko systeeminen lastensuojelu vain sijaishuollon suhteita ja pysyviä sijoituksia rakentavaa ja ylläpitävää puhetyötä, jossa sijaishuollon edunvalvojat rakentavat tietämättömiksi ja kiinnostuneiksi tekeytymällä pseudoluottamusta vanhempiin “vaikeiden päätösten”(=sijoituspäätösten) oikeuttamiseksi ja ylläpitämiseksi , etteivät vanhemmat kääntyisi juristin puoleen ja vaatisi perheen jälleenyhdistämistä?
Tarvitaanko “vaikeita päätöksiä” tuottavien asiantuntijoiden viikkokokouksiin terapeutin/kliinikon apu ja läsnäolo juuri tämän tietoisen ja monen valinnan kautta tapahtuvan valheeseen sitoutumisen oireita lievittämään?
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ala-alistu-eugeniikkaan-systeemisen-lastensuojelun-tutkintamalli-lumo-ja-syty-hankkeisiin
Pseudopalvelujen ongelmat eivät korjaannu seulomalla asiakkaiden oletettuja lapsuustraumoja
Myös Kasperin kyselyyn vastanneita yhdisti yhdenmukainen kokemus osattomuudesta lastensuojelun palvelujärjestelmässä.
Jo vuosia ellei vuosikymmeniä on ollut tiedossa, että lastensuojelussa sijaishuoltoväkivalta on hälyttävän yleistä, lakeja ei noudateta, tieto ei kulje asiakkaille, yhteistyötä ei tehdä eri toimijoiden välillä ja työskentelyn tavoitteet, työnjako, vastuut ja tulokset eivät ole selviä.
Ongelmat eivät ole poistuneet, koska korjaustoimet on kohdistettu asiakkaisiin palvelujärjestelmän korjaamisen sijaan.
Samaan status quo:n ylläpitoon pyrkivät myös Kasperin seminaarin sosiaalityöntekijät kehittämisehdotuksineen.
Lastensuojeluprosesseista, lainsäädännöstä tai työntekijän roolista tiedottaminen asiakkaille kuvien ja selkokielen avulla on turhaa, sillä prosessit ovat arvaamattomia eivätkä noudata lainsäädäntöä, asetettuja tavoitteita tai palvelupolku-kaavioita.
Asiakkaiden suojaavien ja riskitekijöiden listaus on hyödytöntä niin kauan kun listausta ei tehdä myös asiantuntijoista, yrityksistä ja palveluprosesseista ja jokainen asiantuntija määrittää riskin mielivaltaisesti eri tavoin tai yksinomaan sijaishuoltoyrityksen ehdoilla.
Ekososiaalinen näkökulma ja asiakasosallisuus ei toteudu siten, että sosiaalityöntekijät jäsentävät ja oikeuttavat epäeettisiä ja kolonisoivia toimintakäytäntöjään ja -ideologioitaan , urkintaa ja sijaishuoltouskoa systeemisen lastensuojelumallin tai Urie Bronfenbrennerin (1979) kehittämän ekologisen systeemiteorian avulla ilman palveluasennetta ja teknistä, praktista tai emansipatorista tiedonintressiä (vapauttaa ihminen epärationaalisesta vallankäytöstä, jota harjoitetaan erilaisten oppien ja ajatusjärjestelmien avulla).
Palvelujärjestelmän ongelmat eivät korjaannu myöskään tulevaisuudessa, jos asiantuntijat pyrkivät siirtämään asiakkaiden kokemukset osattomuudesta ja avun olemattomuudesta palvelujen puutteiden tutkimisen ja korjaamisen sijaan asiakkaiden reagointitapojen ja oletetun "huono-osaisuuden" (tai huonon sosiaalisen perimän) tuottamien oletettujen traumojen syyksi.
Sekä Kasperin Vanhempien osallisuus lastensuojelussa- että Pesäpuun ja Lausteen osallisuuswebinaareissa lastensuojelutoimijoiden aiheuttamat traumat ja häpeän kokemukset tulkittiin ikäänkuin asiakkaan sisäsyntyisiksi, problemaattiseksi oletetun oman historian ja tunne-elämän ominaisuuksiksi -ei pikaisia rakennemuutoksia vaativiksi hälytysmerkeiksi ja seurauksiksi järjestelmäpuutteista.
Näin järjestelmä pesee kätensä itse tuottamistaan haitoista ja traumoista.
Omaksu oikea mielipide tai..
Kun asiakas saa palvelulupauksia ja sisältökuvauksia vastaamatonta huonoa palvelua ja kohtelua, joka tuottaa niin vakavia haittoja, että asiakas haluaa varoittaa "palvelusta" muita tai pyytää toisilta apua päästäkseen eroon palvelusta, palveluntuottajan luulisi välittömästi selvittävän ja korjaavan tilanteen, puhuttelevan asiakaspalvelijoita ja ohjeistavan heitä, hyvittävän asiakkaan kärsimät vahingot ja varmistavan kaikin keinoin, ettei vastaavia epäonnistumisia enää tapahdu.
Lastensuojelu ei toimi näin vaan pyrkii virheidensä korjaamisen sijaan kieltämään ja diskvalifioimaan asiakkaan kokemuksen.
Huonoa palvelua ja kohtelua toistuvasti saaneelle asiakkaalle pyritään vakuuttamaan , ettei palvelu suinkaan ollut huonoa vaan asiakkaan reaktio palveluun on väärä / ylimitoitettu tai ettei asiakas ymmärrä palvelun tai palveluntarjoajan hyväätarkoittavaa ja asiakkaan parhaaksi vaikuttavaa ydintä tai että asiakas tulee ymmärtämään palvelun arvon vasta joskus myöhemmin kypsyttyään tarpeeksi ihmisenä.
Kriittinen puhe leimataan merkiksi siitä, että kokemusasiantuntija ei ole vielä ”valmis” osallistumaan.
Törkeimmillään esitetään, ettei asiakas kykene ottamaan vastaan sijaishuollon palveluntuottajan oletettua “välittämistä” lapsuutensa oletetun kaltoinkohtelun ja traumatisoitumisen takia.
Asiakkaiden huonoja kokemuksia sensuroidaan ja kokemuksista puhumista paheksutaan ja pyritään leimaamaan vihapuheeksi.
Asiakkaita pyritään valistamaan, jotta he muuttaisivat väärinä pidetyt mielipiteensä saamistaan pseudopalveluista ja omaksuisivat lastensuojelun "oikeat" mielipiteet. Tähän pyrkii myös perhetyöntekijät osaksi systeemistä lastensuojelumallia haluava lastensuojelun kehittäjä Elina Myllymäki, jonka mukaan:
“ Perhetyön kuviteltu pimeys on asia, joka vaatii selkeytystä: kehittämisen valoa, jolla palvelu muutetaan niin läpinäkyväksi, ettei keskustelupalstoilla tarvitse enää varoitella perhetyöntekijöiden olevan huostaanottosalapoliiseja tai esittää listoja siitä, mitä perhetyöntekijöille kannattaa sanoa, että pääsee heistä nopeasti eroon. Perhetyön ydin on näissä ajatuskuluissa jäänyt piiloon ja sen kirkastamiseksi tarvitaan työtä." (THL, 2018, 169).
Myllymäen näkemys lastensuojelun uudistamisesta ja asiakaslähtöisyydestä on mielenkiintoinen: Kun asiantuntija kertoo, että jäävin yrittäjän kelvottomalla palvelulla on asiantuntijan luulottelema hyvä ydin ja tarkoitus, asiakkaan huono kokemus seurauksineen mitätöityy.
Kun potilas menee lääkäriin saadakseen antibioottikuurin ja lääkäri amputoikin jalan, miten potilasta auttaa väärän toimenpiteen tai terveydenhuollon toteutumattomien periaatteiden läpinäkyväksi tekeminen tai valittelu “resurssipulasta”?
Ilmeisesti häiriökysyntää tuottavia pseudopalveluja ei ole aikomustakaan tutkia tai uudistaa vaan painopiste on jälleen kerran asiakkaiden kokemusten ja tunteiden muokkaamisessa ja manipuloinnissa, jotta korruptoitunut ja haitallisia seurauksia tuottava palvelujärjestelmä voisi säilyä ennallaan.
Osallisuutta vai osallistamispetosta?
Asiantuntijoiden päämäärä ei tunnu olevan korjata pseudopalveluja vaan se, että asiakkaalle syntyisi tarjotuista haitallisista pseudopalvelusta osallisuuden tunne.
Kyse on siis affektiivisesta kapitalismista valkopesua kaipaavien ja kolonisoivia käytäntöjä ylläpitävien lastensuojelijoiden tarpeisiin.
Sen avulla rakennetaan lastensuojelun järjestöjen ja asiantuntijoiden brändejä osallisuuspuheen lomassa.
Osallisuuden sijaan asiakkaille tarjotaan osallistumispetosta.
Harri Raisio ja Pirkko Vartiainen (2011) puhuvat osallistumisen illuusiosta, harhasta. Kansainvälisessä osallistumiskeskustelussa on puhuttu osallistumisen tyranniasta (Cooke & Kothari 2004).
Osallistumisparadigman joukkopetos voi toteutua näennäisosallistumisena tai suoranaisena ihmisten harhauttamisena: osallistumisella ei ehkä olekaan tarkoitus muuttaa mitään olennaista valtasuhteissa tai ihmisten elinoloissa.
Ilman vallan uudelleenjakoa osallistuminen on turhauttavaa ”osallistetuille” ja toimii ainoastaan valtaa pitävien keinona perustella tekemistään osallisuuspuheella.
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/osallisuutta-vai-osallistumispetosta
Aito asiakasosallisuus lastensuojelussa voisi realisoitua New Yorkin mallin mukaisesti, jos mahdollistetaan:
-ymmärrys huostaanoton vaurioittavuudesta ja lasten oikeuksista median tuella
- lastensuojeluvanhempien kouluttaminen lastensuojelun tukihenkilöiksi
- lastensuojeluperheiden tieto ja tukihenkilöiden osallisuus lastensuojelun rakenteissa ja prosesseissa esim. neuvotteluissa
-lastensuojeluperheiden oma järjestö ja vaikutusvaltaiset liittolaiset
-lastensuojeluperheiden oma oikeusaputoimisto
- perheiden säilyttämiseen pyrkivät tuki- ja kuntoutuspalvelut
Aito osallisuus tarkoittaa vallan uudelleenjakoa, lisääntyviä resursseja perheille, sijaishuollon siirtämistä liiketaloudellisen voiton tavoittelun ulkopuolelle , kansalaisoikeuksien ja voimassa olevan lainsäädännön esim. perhe-elämän suojan toteutumista, asiakkaiden ja valvontaviranomaisten julkiset palautteet sisältäviä rekistereitä lastensuojelun palveluntuottajista ja asiakkaiden päätäntävaltaa oman elämän kulkuun ja saatuihin palveluihin eli toimivia oikeussuojakeinoja ja edustusta ja vaikutusvaltaa lastensuojeluprosessien ja lainsäädännön suunnittelussa, toteutuksessa ja seurannassa.
Asiakasosallisuutta ei ole se, että irtisanomissuojaa ja neljän tuhannen kuukausipalkkaa nauttiva sosiaalityöntekijä , jonka faktuaalinen osaaminen koostuu pääasiassa taidosta välttää oikeusviranomaisten puuttuminen omaan työhön harhaanjohtavia asiakirjoja tuottamalla istuu manipuloimassa neljän sadan kuukausituloilla sinnitteleviä asiakkaita osallistumispetokseen teeskentelemällä asiakkaista kiinnostunutta tietämätöntä auttajaa urkinnan, sirkulaaristen kysymysten, sukuselvitysten ja niiden vääjäämättä tuottamien huostaanottojen mahdollistamiseksi.
Systeemisen lastensuojelumallin juurruttamisen myötä kiireellisten sijoitusten, huostaanottojen ja lastensuojelun oikeusturvaongelmien määrä onkin kasvanut entisestään.
Onko systeeminen lastensuojelu vain sijaishuollon suhteita ja pysyviä sijoituksia rakentavaa ja ylläpitävää puhetyötä, jossa sijaishuollon edunvalvojat rakentavat tietämättömiksi ja kiinnostuneiksi tekeytymällä pseudoluottamusta vanhempiin “vaikeiden päätösten”(=sijoituspäätösten) oikeuttamiseksi ja ylläpitämiseksi , etteivät vanhemmat kääntyisi juristin puoleen ja vaatisi perheen jälleenyhdistämistä?
Tarvitaanko “vaikeita päätöksiä” tuottavien asiantuntijoiden viikkokokouksiin terapeutin/kliinikon apu ja läsnäolo juuri tämän tietoisen ja monen valinnan kautta tapahtuvan valheeseen sitoutumisen oireita lievittämään?
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ala-alistu-eugeniikkaan-systeemisen-lastensuojelun-tutkintamalli-lumo-ja-syty-hankkeisiin
kuvakaappaus: Bible paper by Dave Bullock
Lastensuojelun oikea ja väärä tieto ja asiantuntijuus
Dorothy Smith (1987, 78-83) on määritellyt osuvasti sosiaalityön kaksi erilaista tietoisuuden maailmaa; ylinnä on ammatillinen ja tieteellinen "oikea" tieto ja alempana kokemukseen perustuva vaiettu "väärä" tieto.
Kokemusasiantuntijatieto on siis jo lähtökohtaisesti väärää vaikka tieteellinen tietokaan ei sosiaalityön edunvalvontavetoisissa, sosiaalityöntekijöiden asiakirjoihin ja haastatteluihin perustuvissa tutkimuksissa perustu hyviin tieteellisiin käytäntöihin.
Lastensuojelun omalle diskurssille käännettynä kuvitelma siitä, että sosiaalityöntekijöiden mielipiteiden tai heidän laatimiensa asiakirjojen avulla voitaisiin tutkia asiakkaita on sosiaalityön kehittämisen vaarantamista ja osoitus puutteellisesta ammatillisuudesta ja kertautuneesta mentalisaation häiriöstä eli siitä, että tutkija on kyvytön erottamaan omia halujaan, tarpeitaan ja päämääriään mentalisaatiokyvyttömien sosiaalityöntekijöiden haluista, tarpeista ja päämääristä.
Sosiaalityön tieteellisyys ja sosiaalityöntekijän ammatillisuus kuitenkin edellyttää pitäytymistä “tieteellisessä” tiedossa (Smith 1987) .
Sosiaalityön tiedeyhteisö saattaa jopa painostaa sosiaalityöntekijöitä vaikenemaan omista ja asiakkaiden käytännön kokemuksista, koska kokemustiedosta puhuminen saa sosiaalityön vaikuttamaan epätieteelliseltä ja siten myös epäpätevältä.
Luultavasti tämä selittää Taina Meriluodon ihmettelemän pakollisen asiantuntija- päätteen lastensuojelun palvelukokemuksista tietäville ja puhuville.
Sosiaalityön viralliset asiantuntijat ovat ilmeisesti niin epävarmoja itsestään ja ammatillisesta osaamisestaan ja statuksestaan, että asiakkaita ei haluta kuulla eikä kelpuuteta puhumaan virallisille areenoille ilman virallisen asiantuntijan myöntämää kokemusasiantuntija- titteliä.
Matti Rimpelän mukaan asiantuntijat haluavat keskustella voin toisten asiantuntijoiden kanssa asiakkuuksien välityksellä.
Asiantuntijaksi muovaamista käytetäänkin keinona ohjata osallistujia toimimaan tietyllä tavalla ja rajamaan toisaalta epätoivottu osallistuminen ulos hankkeista.
Meriluoto väittää, että kokemusasiantuntijahankkeissa pyritään ensisijaisesti tuottamaan kokemusasiantuntijoista konsensushakuisia yhteistyökumppaneita palvelemaan julkishallinnon ja järjestöjen alullepanemia ja ohjaamia projekteja ja niiden pyrkimyksiä.
Tarjoamalla tarkkaan rajattuja ja hallittuja osallistumismahdollisuuksia kansalaisille luodaan illuusio demokratiasta ilman, että mitään syvempiä muutoksia on vaarassa tapahtua.
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalialan-ammattilaisten-salattu-ja-hapeallinen-kokemusasiantuntijuus
Sosiaalialan järjestöt joutuvat uudistamaan toimintaansa näennäisesti saadakseen asiakasosallisuutta edellyttävää ESR:n, STEA:n, valtion ja kuntien rahoitusta, kansalaisten huomiota ja säilyttääkseen kiinnostavuutensa, mutta “uudistuessaankin” niiden täytyy olla ärsyttämättä rahoittajiaan ja yhteistyökumppaneitaan ( STEA, STEA-rahoitteiset sijaishuollon edunvalvontajärjestöt ja sijaishuoltoyritykset ) ja vakuutella, että pohjimmiltaan uusi sanoma on sama kuin aina ennenkin.
Kansalaisten “kuuntelussa” tai “osallisuudessa” ei siis ole kyse mahdollisuudesta muuttaa tai uudistaa sijaishuollon edunvalvontaan sitoutuneiden järjestöjen perinteisiä, usein eugeniikasta ja/tai psykoanalyysista ammentavia korruptoituneita ideologioita.
Systeemisen lastensuojelumallin silmänkääntötemppuja
Systeemisissä lastensuojelukoulutuksissa kaikkia tarkkailu- ja tiedonkeruurobotteina perinteisesti toimineita sosiaalityöntekijöitä on viime aikoina kehotettu pohtimaan asenteitaan ja "asettumaan ei- tietämisen asentoon" dialogisuuden mahdollistamiseksi.
Lastensuojelullinen dialogisuus tosin poikkeaa siitä, mitä dialogisuudella yleensä ymmärretään.
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/dialogisuus-lastensuojelun-laatusuositusprosessissa
Ei -tietämisen tärkeydestä puhumalla ja ei- tietäjinä pidettyjä kokemusasiantuntijoita kuulemalla vanhan asiantuntijavallan edustaja profiloituu ja kirkastaa oman brändinsä asiakasosallisuuden aallonharjalla ratsastavaksi inhimilliseksi, systeemiseksi asiantuntijaksi- ilman, että mitään todellisia järjestelmätason muutoksia on vaarassa tapahtua.
Ei- tietäminen on kanssaolemisen tapa ja mentalisaatioteorian käsite, jonka perusta lepää virheelliseksi todistetussa psykoanalyysissa ja Suomessa tekohengitetyssä mutta vääräksi osoitetussa kiintymyssuhdeteoriassa.
Mentalisaatio puolestaan tarkoittaa yksilön kykyä pohtia omaa ja toisen ihmisen näkökulmaa ja kokemusta, kykyä erottaa kuviteltu todellisesta sekä omat tunteet ja ajatukset muiden tunteista ja ajatuksista.
Mentalisaation käsite on johdettu Freudin käsitteestä “Bindung” (linking) ja sen huomiopiste on puheessa vaikka puhuminen tai asiakkaita koskevien keskustelujen korkea taso tuskin auttaa köyhyydestä, työttömyydestä, hoitamattomista sairauksista ja puuttuvista palveluista kärsivää asiakasta.
Mentalisaatio on samaan aikaan puheterapioiden diagnostinen viitekehys, hoitotekniikka että hoitotulos. Lastensuojelun kontekstissa puhuminen edellyttääkin asiakkaalta lastensuojelun orwellilaisen uuskielen hallintaa.
Reflektiivisen, mentalisaatiota tukevan työotteen perustana pitäisi olla se, että ammattilainen antaa ihmiselle tilaisuuden tulla kuulluksi ja ymmärretyksi- mutta juuri tämä ei tunnu lastensuojelussa mahdollistuvan.
Ei- tietämiseen perustuvassa tyhjän pään menetelmässä asiakkaan pitäisi saada määritellä itse itsensä ja ongelmansa, johon työntekijän kuvitellaan osaavan tarjota ratkaisun avaimet.
Niin pitkälle lastensuojelun työntekijöiden mentalisaatio ei vielä yllä, että se kyseenalaistaisi elämän ohimenevien haasteiden lukitsemisen ongelmiksi ja häiriöiksi, puhumisen rinnastamisen hoitoon , asiakas- työntekijä suhteen valtaerot , työntekijöiden eettiset ja epistemologiset valmiudet toisten ongelmien ratkaisuun tai asiantuntija- ja sijaishuoltouskon.
Tarkoitus ei-tietämisen korostamisessa lienee kuitenkin ollut hyvä: lastensuojelun lukkiutuneesta ajattelusta poisoppiminen sekä toisinajattelun ja -toimimisen mahdollistaminen; kyky päästää irti rajoittuneen ja näennäisen ymmärryksen kahleista eli pitää kaikessa kysymysmerkki mukana.
Valitettavasti aiempaa parempi tarkoitus tai puhe ei vielä tuota parempaa käytäntöä.
Juuri kysymysmerkki ja vaihtoehtoisten näkökulmien pohdinta puuttuu edelleen lastensuojelun käytännöistä.
Systeemisen lastensuojelumallin kuten muidenkin suomalaisten lastensuojelumallien yksilö (sosiaalisessa) ympäristössään -näkökulma (person in environment) on aiheuttanut sen, että alalla luotetaan historiallisesti psykodynaamisiin (psykoanalyyttisiin) suuntauksiin, joiden lähtökohtana ( ja lopputuloksena ) on ongelmien paikantuminen yksilöihin.
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ymparistososiaalityosta-puuttuu-fyysinen-ymparisto-tyo-ja-etiikka
Toiminta perustuu edelleen vankkoihin ennakkoluuloihin , kyseenalaistamattomaan sijaishuoltouskoon ja hiljaiseen tietoon lapsen, tämän perheen ja henkilöhistorian traumaattisesta laadusta, sekä katteettomaan uskoon viranomaistoiminnan moitteettomuudesta. Nämä ennakkoluulot eivät voi olla vaikuttamatta työskentelyyn ja sen eettisyyteen.
Ei- tietämisen ja dialogisuuden tärkeyttä korostavat asiantuntijat tuntuvat - perheitä kuuntelematta- tietävän varmasti, että:1) huostaanotto on aina tehty laillisin perustein ja lapsen edun mukainen, vaikka lapsia huostataan pelkästään puuttuvien palvelujen takia ja selvitys lapsen edun mukaisuudesta jää lähes aina tekemättä 2) lastensuojelu toimii moitteettomasti ja lasta hyödyttäen, vaikka riippumaton tutkimustieto on moneen kertaan kumonnut em. uskomukset 3) huostaanotettu lapsi on kiintymyssuhdehäiriöinen ja kärsinyt traumaattisesta kaltoinkohtelusta, vaikka huostaanottojen syitä, häiriöiden ja kaltoinkohtelun esiintyvyyttä, ilmaantuvuutta, ajankohtaa ja alkuperää ei ole selvitetty 4) lapsen kaltoinkohtelu/trauma on biologisten vanhempien aiheuttama, vaikka tutkimustieto osoittaa kaltoinkohtelun olevan sijaishuollossa paljon yleisempää kuin kodeissa.
Ammattilaisen ei- tietäminen on siis pohjimmiltaan osallistamispetosta, asiakkaan huijausta.
Asiakkaan osattomuus on tosiasia, ei pelkkä tunne
Entä jos asiakkaiden osattomuuden kokemus on seurausta siitä, että sijaishuoltoyritysten, -järjestöjen ja asiantuntijoiden edunvalvonnaksi muuttuneessa lastensuojelussa asiakas todella on osaton hänelle lakisääteisesti kuuluvista oikeuksista ja resursseista?
Kuinka moni on menettänyt lastensuojeluprosesseissa lastensa lisäksi luottamuksensa kaikkeen viranomaistoimintaan, tulonsa, asuntonsa, työkykynsä, terveytensä ja henkensä?
https://leeniikonen.fi/2022/04/01/lastensuojelun-lapsiuhrit/
Miksi riippumatonta haastattelututkimusta asiakkaiden kokemuksesta ei saada aikaiseksi vaan tutkiminen jätetään lastensuojelun edunvalvontajärjestöjen STEA-rahoitetuksi puuhasteluksi?
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-sijaishuoltovakivallan-selvittaminen-sabotoidaan
Asiakkaita ei auta, vaikka vaikka he oppisivat osallisuusretoriikan ja vaikka osallisuusprojekteja koristeltaisiin värikkäillä julisteilla, peleillä, leikeillä ja "taidelähtöisillä menetelmillä" niin kauan kun asiakkaille ei ole tarjolla edes minimaalista oikeusturvaa ja todellista päätäntävaltaa omiin asioihinsa.
Räikeän eriarvoistava terapeuttisen vallan kieli , huoli- , trauma-, ylisukupolvisuus-, huono-osaisuus- ja riskipuheena realisoituva asenteellisuus ja asiakkaiden tiedon typistäminen pelkäksi kokemuksellisuudeksi palvelee ainoastaan asiantuntijoiden ja sijaishuollon edunvalvontaa.
"Kokemusasiantuntijuuden" mahdollistavana sugar mamana esiintyminen voi tietysti olla hyvää brändäystä ja puhdistava ja vapauttava kokemus kunnallisessa lastensuojelutyössä ryvettyneelle moninkertaiselle perusturvarikolliselle.
Se näyttää toimivan myös sosiaalityön imagonkiillottamisena, jota pidetään nykyisin rakenteellisena sosiaalityönä. Asiakkaita se ei auta.
Jos asiakas toimisi suhteessa lapseensa samalla logiikalla kuin sosiaalityöntekijä suhteessa asiakkaaseensa tai sosiaalityön tutkija suhteessa aineistoonsa, häntä syytettäisiiin puutteellisesta huolenpidosta, lapsen tiedonmuodostuksen, kasvun ja kehityksen vaarantamisesta ja mentalisaation häiriöstä.
Pitäisikö myös sosiaalityön tutkimus ottaa huostaan ja antaa positivistisemmille, sosiaalityön tiedon kasvun ja kehityksen takaaville tutkijoille ?
Sosiaalityön tiedonmuodostuksessa avohuollon tukitoimet ( asiakasosallisuus ja -palaute) ovat selvästikin osoittautuneet riittämättömiksi, toimimattomiksi ja mahdottomiksi toteuttaa.
“Kunapueitunnuavulta #sosiaalityöntieto #Kasper #Kasvatus-japerheneuvonta #osallisuus #asiakasosallisuus #osallistumispetos #kokemusasiantuntijuus #tienviittojalastensuojeluun #mentalisaatio #ei-tietäminen #TainaMeriluoto #DorothySmith #Sytyhanke #systeeminenlastensuojelu #traumatietoisuus #traumainformoitusote #lastensuojelunpalvelukokemus #lastensuojelunkokemusasiantuntijuus #Voikukkia #Voikukkiakritiikki #lastensuojelunpseudopalvelut #avohuollontukitoimet #perhetyö #rakenteellinensosiaalityö #ElinaMyllymäki #ElinaPekkarinen #dialogisuuslastensuojelussa #expertbyexperienceinFinnishChildWelfare #Finskarådgivningiuppfostrings- ochfamiljefrågor #Finnishchildguidanceandfamilycounselling #ylisukupolvinentrauma #lastensuojelumedia #lastensuojelunlapsiuhrit #pseudopalvelu #rahoituskanavatylittäväsotepalvelujenkäyttö #rahoituskanavatylittäväpseudopalvelujentuottojaylläpito
#perheenjälleenyhdistäminenkritiikki #FinnishChildWelfareresearch #sosiaalityöntutkimus #lastensuojelututkimus #MotherandBabyHomesresearchinFinland #systeeminenperheterapia #psykoanalyysi #STEA #STM #Sosiaali- ja terveysministeriö #Lastensuojelunideologinenkorruptio #THL #Perhetyö #ElinaPekkarinen #lastensuojelun äidinriistäjät #sosiaalinenperimä #sosiaalisenperimänteoria #lapsiystävällinenkunta #Unicef
Lastensuojelun oikea ja väärä tieto ja asiantuntijuus
Dorothy Smith (1987, 78-83) on määritellyt osuvasti sosiaalityön kaksi erilaista tietoisuuden maailmaa; ylinnä on ammatillinen ja tieteellinen "oikea" tieto ja alempana kokemukseen perustuva vaiettu "väärä" tieto.
Kokemusasiantuntijatieto on siis jo lähtökohtaisesti väärää vaikka tieteellinen tietokaan ei sosiaalityön edunvalvontavetoisissa, sosiaalityöntekijöiden asiakirjoihin ja haastatteluihin perustuvissa tutkimuksissa perustu hyviin tieteellisiin käytäntöihin.
Lastensuojelun omalle diskurssille käännettynä kuvitelma siitä, että sosiaalityöntekijöiden mielipiteiden tai heidän laatimiensa asiakirjojen avulla voitaisiin tutkia asiakkaita on sosiaalityön kehittämisen vaarantamista ja osoitus puutteellisesta ammatillisuudesta ja kertautuneesta mentalisaation häiriöstä eli siitä, että tutkija on kyvytön erottamaan omia halujaan, tarpeitaan ja päämääriään mentalisaatiokyvyttömien sosiaalityöntekijöiden haluista, tarpeista ja päämääristä.
Sosiaalityön tieteellisyys ja sosiaalityöntekijän ammatillisuus kuitenkin edellyttää pitäytymistä “tieteellisessä” tiedossa (Smith 1987) .
Sosiaalityön tiedeyhteisö saattaa jopa painostaa sosiaalityöntekijöitä vaikenemaan omista ja asiakkaiden käytännön kokemuksista, koska kokemustiedosta puhuminen saa sosiaalityön vaikuttamaan epätieteelliseltä ja siten myös epäpätevältä.
Luultavasti tämä selittää Taina Meriluodon ihmettelemän pakollisen asiantuntija- päätteen lastensuojelun palvelukokemuksista tietäville ja puhuville.
Sosiaalityön viralliset asiantuntijat ovat ilmeisesti niin epävarmoja itsestään ja ammatillisesta osaamisestaan ja statuksestaan, että asiakkaita ei haluta kuulla eikä kelpuuteta puhumaan virallisille areenoille ilman virallisen asiantuntijan myöntämää kokemusasiantuntija- titteliä.
Matti Rimpelän mukaan asiantuntijat haluavat keskustella voin toisten asiantuntijoiden kanssa asiakkuuksien välityksellä.
Asiantuntijaksi muovaamista käytetäänkin keinona ohjata osallistujia toimimaan tietyllä tavalla ja rajamaan toisaalta epätoivottu osallistuminen ulos hankkeista.
Meriluoto väittää, että kokemusasiantuntijahankkeissa pyritään ensisijaisesti tuottamaan kokemusasiantuntijoista konsensushakuisia yhteistyökumppaneita palvelemaan julkishallinnon ja järjestöjen alullepanemia ja ohjaamia projekteja ja niiden pyrkimyksiä.
Tarjoamalla tarkkaan rajattuja ja hallittuja osallistumismahdollisuuksia kansalaisille luodaan illuusio demokratiasta ilman, että mitään syvempiä muutoksia on vaarassa tapahtua.
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalialan-ammattilaisten-salattu-ja-hapeallinen-kokemusasiantuntijuus
Sosiaalialan järjestöt joutuvat uudistamaan toimintaansa näennäisesti saadakseen asiakasosallisuutta edellyttävää ESR:n, STEA:n, valtion ja kuntien rahoitusta, kansalaisten huomiota ja säilyttääkseen kiinnostavuutensa, mutta “uudistuessaankin” niiden täytyy olla ärsyttämättä rahoittajiaan ja yhteistyökumppaneitaan ( STEA, STEA-rahoitteiset sijaishuollon edunvalvontajärjestöt ja sijaishuoltoyritykset ) ja vakuutella, että pohjimmiltaan uusi sanoma on sama kuin aina ennenkin.
Kansalaisten “kuuntelussa” tai “osallisuudessa” ei siis ole kyse mahdollisuudesta muuttaa tai uudistaa sijaishuollon edunvalvontaan sitoutuneiden järjestöjen perinteisiä, usein eugeniikasta ja/tai psykoanalyysista ammentavia korruptoituneita ideologioita.
Systeemisen lastensuojelumallin silmänkääntötemppuja
Systeemisissä lastensuojelukoulutuksissa kaikkia tarkkailu- ja tiedonkeruurobotteina perinteisesti toimineita sosiaalityöntekijöitä on viime aikoina kehotettu pohtimaan asenteitaan ja "asettumaan ei- tietämisen asentoon" dialogisuuden mahdollistamiseksi.
Lastensuojelullinen dialogisuus tosin poikkeaa siitä, mitä dialogisuudella yleensä ymmärretään.
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/dialogisuus-lastensuojelun-laatusuositusprosessissa
Ei -tietämisen tärkeydestä puhumalla ja ei- tietäjinä pidettyjä kokemusasiantuntijoita kuulemalla vanhan asiantuntijavallan edustaja profiloituu ja kirkastaa oman brändinsä asiakasosallisuuden aallonharjalla ratsastavaksi inhimilliseksi, systeemiseksi asiantuntijaksi- ilman, että mitään todellisia järjestelmätason muutoksia on vaarassa tapahtua.
Ei- tietäminen on kanssaolemisen tapa ja mentalisaatioteorian käsite, jonka perusta lepää virheelliseksi todistetussa psykoanalyysissa ja Suomessa tekohengitetyssä mutta vääräksi osoitetussa kiintymyssuhdeteoriassa.
Mentalisaatio puolestaan tarkoittaa yksilön kykyä pohtia omaa ja toisen ihmisen näkökulmaa ja kokemusta, kykyä erottaa kuviteltu todellisesta sekä omat tunteet ja ajatukset muiden tunteista ja ajatuksista.
Mentalisaation käsite on johdettu Freudin käsitteestä “Bindung” (linking) ja sen huomiopiste on puheessa vaikka puhuminen tai asiakkaita koskevien keskustelujen korkea taso tuskin auttaa köyhyydestä, työttömyydestä, hoitamattomista sairauksista ja puuttuvista palveluista kärsivää asiakasta.
Mentalisaatio on samaan aikaan puheterapioiden diagnostinen viitekehys, hoitotekniikka että hoitotulos. Lastensuojelun kontekstissa puhuminen edellyttääkin asiakkaalta lastensuojelun orwellilaisen uuskielen hallintaa.
Reflektiivisen, mentalisaatiota tukevan työotteen perustana pitäisi olla se, että ammattilainen antaa ihmiselle tilaisuuden tulla kuulluksi ja ymmärretyksi- mutta juuri tämä ei tunnu lastensuojelussa mahdollistuvan.
Ei- tietämiseen perustuvassa tyhjän pään menetelmässä asiakkaan pitäisi saada määritellä itse itsensä ja ongelmansa, johon työntekijän kuvitellaan osaavan tarjota ratkaisun avaimet.
Niin pitkälle lastensuojelun työntekijöiden mentalisaatio ei vielä yllä, että se kyseenalaistaisi elämän ohimenevien haasteiden lukitsemisen ongelmiksi ja häiriöiksi, puhumisen rinnastamisen hoitoon , asiakas- työntekijä suhteen valtaerot , työntekijöiden eettiset ja epistemologiset valmiudet toisten ongelmien ratkaisuun tai asiantuntija- ja sijaishuoltouskon.
Tarkoitus ei-tietämisen korostamisessa lienee kuitenkin ollut hyvä: lastensuojelun lukkiutuneesta ajattelusta poisoppiminen sekä toisinajattelun ja -toimimisen mahdollistaminen; kyky päästää irti rajoittuneen ja näennäisen ymmärryksen kahleista eli pitää kaikessa kysymysmerkki mukana.
Valitettavasti aiempaa parempi tarkoitus tai puhe ei vielä tuota parempaa käytäntöä.
Juuri kysymysmerkki ja vaihtoehtoisten näkökulmien pohdinta puuttuu edelleen lastensuojelun käytännöistä.
Systeemisen lastensuojelumallin kuten muidenkin suomalaisten lastensuojelumallien yksilö (sosiaalisessa) ympäristössään -näkökulma (person in environment) on aiheuttanut sen, että alalla luotetaan historiallisesti psykodynaamisiin (psykoanalyyttisiin) suuntauksiin, joiden lähtökohtana ( ja lopputuloksena ) on ongelmien paikantuminen yksilöihin.
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ymparistososiaalityosta-puuttuu-fyysinen-ymparisto-tyo-ja-etiikka
Toiminta perustuu edelleen vankkoihin ennakkoluuloihin , kyseenalaistamattomaan sijaishuoltouskoon ja hiljaiseen tietoon lapsen, tämän perheen ja henkilöhistorian traumaattisesta laadusta, sekä katteettomaan uskoon viranomaistoiminnan moitteettomuudesta. Nämä ennakkoluulot eivät voi olla vaikuttamatta työskentelyyn ja sen eettisyyteen.
Ei- tietämisen ja dialogisuuden tärkeyttä korostavat asiantuntijat tuntuvat - perheitä kuuntelematta- tietävän varmasti, että:1) huostaanotto on aina tehty laillisin perustein ja lapsen edun mukainen, vaikka lapsia huostataan pelkästään puuttuvien palvelujen takia ja selvitys lapsen edun mukaisuudesta jää lähes aina tekemättä 2) lastensuojelu toimii moitteettomasti ja lasta hyödyttäen, vaikka riippumaton tutkimustieto on moneen kertaan kumonnut em. uskomukset 3) huostaanotettu lapsi on kiintymyssuhdehäiriöinen ja kärsinyt traumaattisesta kaltoinkohtelusta, vaikka huostaanottojen syitä, häiriöiden ja kaltoinkohtelun esiintyvyyttä, ilmaantuvuutta, ajankohtaa ja alkuperää ei ole selvitetty 4) lapsen kaltoinkohtelu/trauma on biologisten vanhempien aiheuttama, vaikka tutkimustieto osoittaa kaltoinkohtelun olevan sijaishuollossa paljon yleisempää kuin kodeissa.
Ammattilaisen ei- tietäminen on siis pohjimmiltaan osallistamispetosta, asiakkaan huijausta.
Asiakkaan osattomuus on tosiasia, ei pelkkä tunne
Entä jos asiakkaiden osattomuuden kokemus on seurausta siitä, että sijaishuoltoyritysten, -järjestöjen ja asiantuntijoiden edunvalvonnaksi muuttuneessa lastensuojelussa asiakas todella on osaton hänelle lakisääteisesti kuuluvista oikeuksista ja resursseista?
Kuinka moni on menettänyt lastensuojeluprosesseissa lastensa lisäksi luottamuksensa kaikkeen viranomaistoimintaan, tulonsa, asuntonsa, työkykynsä, terveytensä ja henkensä?
https://leeniikonen.fi/2022/04/01/lastensuojelun-lapsiuhrit/
Miksi riippumatonta haastattelututkimusta asiakkaiden kokemuksesta ei saada aikaiseksi vaan tutkiminen jätetään lastensuojelun edunvalvontajärjestöjen STEA-rahoitetuksi puuhasteluksi?
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-sijaishuoltovakivallan-selvittaminen-sabotoidaan
Asiakkaita ei auta, vaikka vaikka he oppisivat osallisuusretoriikan ja vaikka osallisuusprojekteja koristeltaisiin värikkäillä julisteilla, peleillä, leikeillä ja "taidelähtöisillä menetelmillä" niin kauan kun asiakkaille ei ole tarjolla edes minimaalista oikeusturvaa ja todellista päätäntävaltaa omiin asioihinsa.
Räikeän eriarvoistava terapeuttisen vallan kieli , huoli- , trauma-, ylisukupolvisuus-, huono-osaisuus- ja riskipuheena realisoituva asenteellisuus ja asiakkaiden tiedon typistäminen pelkäksi kokemuksellisuudeksi palvelee ainoastaan asiantuntijoiden ja sijaishuollon edunvalvontaa.
"Kokemusasiantuntijuuden" mahdollistavana sugar mamana esiintyminen voi tietysti olla hyvää brändäystä ja puhdistava ja vapauttava kokemus kunnallisessa lastensuojelutyössä ryvettyneelle moninkertaiselle perusturvarikolliselle.
Se näyttää toimivan myös sosiaalityön imagonkiillottamisena, jota pidetään nykyisin rakenteellisena sosiaalityönä. Asiakkaita se ei auta.
Jos asiakas toimisi suhteessa lapseensa samalla logiikalla kuin sosiaalityöntekijä suhteessa asiakkaaseensa tai sosiaalityön tutkija suhteessa aineistoonsa, häntä syytettäisiiin puutteellisesta huolenpidosta, lapsen tiedonmuodostuksen, kasvun ja kehityksen vaarantamisesta ja mentalisaation häiriöstä.
Pitäisikö myös sosiaalityön tutkimus ottaa huostaan ja antaa positivistisemmille, sosiaalityön tiedon kasvun ja kehityksen takaaville tutkijoille ?
Sosiaalityön tiedonmuodostuksessa avohuollon tukitoimet ( asiakasosallisuus ja -palaute) ovat selvästikin osoittautuneet riittämättömiksi, toimimattomiksi ja mahdottomiksi toteuttaa.
“Kunapueitunnuavulta #sosiaalityöntieto #Kasper #Kasvatus-japerheneuvonta #osallisuus #asiakasosallisuus #osallistumispetos #kokemusasiantuntijuus #tienviittojalastensuojeluun #mentalisaatio #ei-tietäminen #TainaMeriluoto #DorothySmith #Sytyhanke #systeeminenlastensuojelu #traumatietoisuus #traumainformoitusote #lastensuojelunpalvelukokemus #lastensuojelunkokemusasiantuntijuus #Voikukkia #Voikukkiakritiikki #lastensuojelunpseudopalvelut #avohuollontukitoimet #perhetyö #rakenteellinensosiaalityö #ElinaMyllymäki #ElinaPekkarinen #dialogisuuslastensuojelussa #expertbyexperienceinFinnishChildWelfare #Finskarådgivningiuppfostrings- ochfamiljefrågor #Finnishchildguidanceandfamilycounselling #ylisukupolvinentrauma #lastensuojelumedia #lastensuojelunlapsiuhrit #pseudopalvelu #rahoituskanavatylittäväsotepalvelujenkäyttö #rahoituskanavatylittäväpseudopalvelujentuottojaylläpito
#perheenjälleenyhdistäminenkritiikki #FinnishChildWelfareresearch #sosiaalityöntutkimus #lastensuojelututkimus #MotherandBabyHomesresearchinFinland #systeeminenperheterapia #psykoanalyysi #STEA #STM #Sosiaali- ja terveysministeriö #Lastensuojelunideologinenkorruptio #THL #Perhetyö #ElinaPekkarinen #lastensuojelun äidinriistäjät #sosiaalinenperimä #sosiaalisenperimänteoria #lapsiystävällinenkunta #Unicef
RSS Feed
