Koko lastensuojelukriisin keskiössä on 1936 lastensuojelulain henki ja poikkeaviksi leimattujen poislähettämisen kulttuuri, joka toimii pohjana myös kaikkialle lobatun heiliöläisen lastensuojelunäkemyksen pohjana.
Sen mukaan sijaishuolto on lapsen parempi kasvattaja eikä biologisella perheellä tule olla mitään osaa lapsen elämään huostaanoton jälkeen.
Linjaus ei halua panostaa perheiden tukemiseen, se hyväksyy tiukat (lainvastaiset) lasten ja biologisten vanhempien tapaamisrajoitukset ja vieraannuttamisen ja sen, että perhettä ei edes pyritä jälleenyhdistämään. Linjauksen oletus sijaishuollon paremmuudesta lasten kasvattajana aiheuttaa myös sen, ettei sijaishuoltoa pyritä valvomaan ja sijaishuollon väärinkäytöksiä katsotaan läpi sormien.
Heiliöläinen näkemys vaikuttaa myös 2008 voimaantullessa lastensuojelulaissa (417/2007), jonka lainvastaiset soveltamiskäytännöt ovat johtaneet lastensuojelutoiminnan kriisiytymiseen lisäämällä epäpätevien työntekijöiden subjektiivisiin arviointeihin tukeutuvaa varhaista puuttumista ja huoli-ilmoittelua samalla, kun perheiden tukitoimet ja oikeusturva ja sijaishuollon valvonta on jätetty retuperälle.
Suomalaiset usein sijaishuoltoon sidoksissa olevat lastensuojelujärjestöt ovat yksissätuumin lähteneet toteuttamaan tätä lastensuojelulinjausta välittämättä tutkimustiedosta, sosiaalihuollon oikeusperiaatteista, EIT- tuomioista ja asiakkaiden ja oikeusoppineiden jo parikymmentä vuotta jatkuneista varoituksista ja hätähuudoista.
On selvää, että väärän, sijaishuollon edunvalvontaan painottuvan lastensuojelun toimintalinjauksen tuottamia ongelmia; kyseenalaista asiakashankintaa, huostaanottojen ensisijaisuutta ja lasten lähisuhteiden, terveydenhoidon ja koulunkäynnin vaarantumista valvomattomassa sijaishuollossa ei korjata muutamilla erityisprojekteilla. Varsinkaan kun näihin projekteihin ei sisälly puolueetonta asiakaspalautteen sisältävää tutkimusta ja sijaishuollon olosuhteiden selvitystä esim. koetun väkivallan, katkenneiden koulutusurien ja vieraannuttamisen osalta.
Sijaishuollon haitoista on hyllymetreittäin tutkimusnäyttöä
Edunkunnan oikeusasiamiehen raportti vuodelta 2013 osoittaa, että suomalainen lastensuojelu ja sijaishuolto on omaksunut Heiliöläisen, sijaishuollon paremmuuteen perustuvan lastensuojelulinjauksen hengen ja käytännöt.
"Lastensuojelun sijaishuollon valvonta on riittämätöntä. Kuntien lastensuojeluviranomaiset eivät ehdi riittävästi vierailla sijaishuoltopaikoissa eivätkä ole riittävän hyvin perillä lasten olosuhteista ja kohtelusta... Perheiden avohuollon tukipalveluiden riittämättömyys ja viivästyminen aiheuttavat ongelmia palveluita tarvitsevissa perheissä... Rajoitustoimet voivat olla kokonaan perusteettomia, esimerkiksi ns. ”laitosvaltaan” nojautuvia ilman lainsäädännöllistä perustetta. Sääntelemättömissä tilanteissa rajoitustoimet voivat olla liiallisia tai epäyhtenäisiä. Rajoittamiskäytäntöjen valvonta on riittämätöntä ja toimenpiteiden kontrolloitavuus puutteellista, kun menettelylliset oikeusturvatakeet ovat sääntelemättä." ( Oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2013, 67)
Sijaishuoltoon kiinnittymistä painottava lastensuojelulinjaus rikkoo räikeästi ja jatkuvasti niin lastensuojelulakia kuin kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Linjauksen eduista EI ole mitään tieteellistä tutkimusnäyttöä – haitoista sen sijaan hyllymetreittäin. Heiliöläisen lastensuojelulinjauksen vaikutuksia voisi tutkia haastattelemalla sijaishuollossa kasvaneita lapsia ja selvittämällä heidän olosuhteitaan, kokemuksiaan ja lastensuojeluprosessien ja sijaishuollon seurauksia. Valitettavasti Suomessa linjauksen tuottamien olosuhteiden ja vaikutusten tutkiminen tuntuu kuitenkin olevan kiellettyä.
Sosiaalipolitiikan professori J.P. Roos kirjoittaa kirjassaan Huostaanottokirja: "On hämmentävää todeta, miten täydellisesti suomalaiset viranomaiset ohittavat sen lapsipsykologisen ja -psykiatrisen tutkimuksen, joka on sekä kansallisen lainsäädännön että kansainvälisten sopimusten perustana. Lapsen eroahdistuksesta on kirjoitettu hyllymetreittäin teoksia ja myös suomalaisia vakuuttavia auktoriteetteja ja tutkimuksia löytyy."
Suomesta Ruotsiin vietyjä sotalapsia on tutkittu aikuisina ja todettu, että ne lapset, jotka palautettiin vanhemmilleen jopa hyötyivät tästä interventiosta. Sen sijaan niillä, jotka jäivät sijaisperheisiinsä, on ollut monenlaisia psyykkisiä vaikeuksia.
Ruotsissa on vertailtu adoptiolapsia sellaisiin lapsiin, jotka palautettiin heikoissa oloissa eläville yksinhuoltajilleen; palautettujen lasten ryhmässä ei ollut juurikaan enempää nuorisorikollisuutta kuin väestössä keskimäärin. Adoptiolasten rikollisuusluvut sen sijaan olivat korkeat.
Tällaisia tutkimuksia on tehty niin runsaasti ja monesta näkökulmasta, vakuuttavin tuloksin, että on vaikea käsittää, miten hallitus voi esittää sellaisen käsityksen, ettei lasta voida palauttaa huostaanoton jälkeen biologiseen perheeseensä. Jos valtiovalta todella on tätä mieltä, niin miksi se on säätänyt nykyiset lait ja ratifioinut ihmisoikeussopimukset?
Hallitus toteaa, ettei tapaamisia voida sallia, jos ne ovat lapsen edun vastaisia. Toisaalta rajoituksia perustellaan sillä, että ne ovat yhteneviä huostaanoton tarkoituksen kanssa. Selvennettynä tämä tarkoittaa sitä, että hallituksen käsityksen mukaan lapsi tulee pysyvästi erottaa perheestään ja "juurruttaa terveeseen kasvualustaan, eli todellisuudessa pysyvästi irroittaa omasta perheestään ja suvustaan. Tapaamiset estävät tätä valtiovallan tavoitetta, kuten on luettavissa mm. K&T tuomiosta, jossa hallitus toistaa sitä näkemystä, että tapaamiset estävät lasten kiinnittymisen sijaisperheeseen." (Roos, Huostaanottokirja, 2002)
Tämä hallituksen linjaus tuottaa oikeusturvaongelmia edelleen:
Apulaisoikeusasiamies totesi vuoden 2013 kertomuksessaan, "ettei lastensuojelulaki tunne sellaista siirtymä- tai rauhoittumisaikaa, jolloin lapsen tapaamisia tai muuta yhteydenpitoa olisi mahdollista vähentää tai tapaamisissa voitaisiin pitää taukoa sillä perusteella, että lapsen vakiintuminen säännönmukaisesti edellyttäisi sitä. Lapsen yhteydenpitoa koskevilla ratkaisuilla tulee aina olla lain mukaiset perusteet, joiden taustalla on lapsen yksilölliset olosuhteet ja lapsen etu. Ainoastaan nämä perusteet voivat oikeuttaa tapaamisten vähentämisen myös sijoituksen alussa. AOA kiinnitti sosiaalitoimen huomiota asiaan (2833/3/13*)" (Oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2013, 247)
Lakimiespalveluita, edunvalvontaa ja (pakko)adoptiota heiliöläisittäin
Anu Suomela kirjoittaa: "Piia-Liisa Heiliö oli muutamia vuosia Pelastakaa Lapset ry:ssä käynnistämässä varsin outoa projektia Ray:n avustuksella. Siinä PeLa tuottaa kunnille lakimiespalveluita nimenomaan lastensuojeluasioissa. Perheille noita palveluja ei tarjota, ilmeisesti koska ovat sossujen nk. ‘vastapuoli’."
Tätä Pelastakaa Lapset ry:n lakimiespalvelua sosiaalityöntekijät käyttävät hanakasti ja soittelevat Pelastakaa Lapset ry:n lakimiehille yleensä rangaistakseen lastensuojelun laittomuuksista sosiaalisessa mediassa kertovia asiakkaita.
Rangaistuksen välineeksi soveltuu toinen Pia-Liisa Heiliön Pelastakaa Lapset ry:n projekti – lastensuojelun edunvalvoja – joka kuhisee oikeusturvaongelmia ja jota onkin käytetty huostaanottojen varmistajana ja sijaishuollon – ei lapsen – edunvalvontaan; RAY:n tuella. Kartoitus lastensuojelun edunvalvojan käytöstä 78 kunnassa 2008-2009 osoittaa, että edunvalvonnat painottuvat huostaanottoon ja sijaishuoltoon, sosiaalityöntekijän sanoin "lähinnä siihen, että huostaanottoa jatkettaisiin; ei lakkautettaisi".
Päämäärä on huolestuttava, sillä lastensuojelulain mukaan huostaanoton pitäisi olla lyhyimmäksi mahdolliseksi ajaksi tehty viimesijainen ja väliaikainen toimenpide, jossa pitäisi pyrkiä perheen jälleenyhdistämiseen. Vaikka lastensuojelun edunvalvontaprojektissa korostetaan, ettei erimielisyys sosiaalityöntekijän ja vanhemman välillä ole riittävä peruste edunvalvojan määräämiseen, lastensuojelun edunvalvojia haetaan sosiaalityöntekijöiden yleensä pysyvää huostaanottoa ajavan näkemyksen tueksi riita-asioissa perheiden kanssa.
Vanhempien erottaminen lapsistaan edunvalvojan avulla palvelee myös Pelastakaa Lapset ry:n ja Heiliön kolmatta kyseenalaista projektia, nimittäin avointa (pakko)adoptiota ja pysyvää huostaanottoa. Pysyvä huostaanotto on sinänsä turha projekti, sillä jo nykyisissä huostaanotoissa huostattuja ei palauteta kotiinsa- perheen jälleenyhdistämisvelvoitteen vastaisesti.
Tarja Pösön ja Aila Puustinen-Korhosen selvityksen mukaan suomalaiset huostaanotot tehdään koko lapsuuden ajaksi mutta ilman pysyvyyttä. Aila Paloniemen väittämä lapsen pallottelusta osoittautuukin tutkimustiedon valossa sijaishuoltopaikkojen väliseksi pallotteluksi. Eri sijoituspaikkoja on keskimäärin kolme eli paikat vaihtuvat kahden vuoden välein eikä niissä ole valvontaa.
Pakkotoimioikeudet pois sosiaalityöntekijöiltä, huosta-asiat käräjille
Professori J.P. Roosin mukaan huostaanottoja vähentäisi pakkotoimioikeuksien poistaminen sosiaalityöntekijöiltä ja se, että huosta-asioiden käsittely siirrettäisiin hallinto-oikeuksista käräjäoikeuksiin, jolloin perheet saisivat mahdollisuuden puolueettomaan tutkintaan ja fair trial -oikeudenkäyntiin.
Suomessa lastensuojeluperheillä ei ole oikeutta edes puolueettomaan oikeudenkäyntiin vaan huostaanotot ratkaisee käräjäoikeuden sijaan sosiaalityöntekijöiden oma hallinto-oikeus, jossa jo lähtöolettamana on oletus usein epäpätevän sosiaalityöntekijän lausunnon oikeellisuudesta, jota ei tarvitse todistaa.
Oikeusasiamies kirjoittaa: "Tiettyjen epäkohtien toistuvuus osoittaa, että julkisen vallan reagointi esille nostettuihin puutteisiin perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa ei aina ole ollut riittävää. Periaatteessahan tilanteen pitäisi olla sellainen, että OA:n päätöksessa tai esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomiossa todettua loukkausta ei vastaisuudessa enää pitäisi tapahtua uudelleen. Julkisen vallan vastuulla on reagoida perus- ja ihmisoikeusepäkohtiin sellaisin toimenpitein, jotka ennaltaehkäisevät vastaavien tilanteiden syntymisen." (Oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2013, 66.)
Suomen lastensuojelun saamat EIT- tuomiot eivät tunnu vaikuttavan lastensuojelun toimintakäytäntöihin lainkaan. Samat sijaishuollon paremmuuden harhaan perustuvat laittomuudet ja perheisiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset jatkuvat vuodesta toiseen – julkisen vallan siunauksella.
Myyrä
Lue myös Lokakuun liikkeen muita juttuja aiheeseen liittyen:
Sijaisperheessä pahoinpideltyjen lasten äiti: "Taistelkaa!"
III Kemi-Tornio: Sijaisäiti sai ehdollista pahoinpitelystä
II Valtio ei ole ottanut sijaishuollon väkivaltaa vakavasti
I Kemi-Tornio: Lasten pahoinpitelystä syytetty sijaisvanhempi on lehtori ja Perhehoitoliiton hallituksen entinen jäsen
Maria Syvälä: Häkämiehiä ja hunninkoperheitä
Leeni Ikonen: Kuka laatisi tunnekylmän lastensuojelijan tunnistamisohjeet?
Tunnekylmän virkamiehen tunnistamisohjeet
Professori Saloviita & lapsiuhritutkimus uudelleentulkittuna
TALOUS I: Lastensuojelu työllistää paljon enemmän kuin poliisi
TALOUS II: Lastensuojelujärjestöt bisneksen syrjässä
TALOUS III: Vanhemmuudenarviointi kasvavana bisneksenä
TALOUS IV: Huostia tukenut lastensuojelukerroin poistuu pian
TALOUS V: Uushuutolaisuusverkostoissa "piiri suuri pyörii"
Anu Suomelan kirje: "Onko Suomi oikeusvaltio?"
Sen mukaan sijaishuolto on lapsen parempi kasvattaja eikä biologisella perheellä tule olla mitään osaa lapsen elämään huostaanoton jälkeen.
Linjaus ei halua panostaa perheiden tukemiseen, se hyväksyy tiukat (lainvastaiset) lasten ja biologisten vanhempien tapaamisrajoitukset ja vieraannuttamisen ja sen, että perhettä ei edes pyritä jälleenyhdistämään. Linjauksen oletus sijaishuollon paremmuudesta lasten kasvattajana aiheuttaa myös sen, ettei sijaishuoltoa pyritä valvomaan ja sijaishuollon väärinkäytöksiä katsotaan läpi sormien.
Heiliöläinen näkemys vaikuttaa myös 2008 voimaantullessa lastensuojelulaissa (417/2007), jonka lainvastaiset soveltamiskäytännöt ovat johtaneet lastensuojelutoiminnan kriisiytymiseen lisäämällä epäpätevien työntekijöiden subjektiivisiin arviointeihin tukeutuvaa varhaista puuttumista ja huoli-ilmoittelua samalla, kun perheiden tukitoimet ja oikeusturva ja sijaishuollon valvonta on jätetty retuperälle.
Suomalaiset usein sijaishuoltoon sidoksissa olevat lastensuojelujärjestöt ovat yksissätuumin lähteneet toteuttamaan tätä lastensuojelulinjausta välittämättä tutkimustiedosta, sosiaalihuollon oikeusperiaatteista, EIT- tuomioista ja asiakkaiden ja oikeusoppineiden jo parikymmentä vuotta jatkuneista varoituksista ja hätähuudoista.
On selvää, että väärän, sijaishuollon edunvalvontaan painottuvan lastensuojelun toimintalinjauksen tuottamia ongelmia; kyseenalaista asiakashankintaa, huostaanottojen ensisijaisuutta ja lasten lähisuhteiden, terveydenhoidon ja koulunkäynnin vaarantumista valvomattomassa sijaishuollossa ei korjata muutamilla erityisprojekteilla. Varsinkaan kun näihin projekteihin ei sisälly puolueetonta asiakaspalautteen sisältävää tutkimusta ja sijaishuollon olosuhteiden selvitystä esim. koetun väkivallan, katkenneiden koulutusurien ja vieraannuttamisen osalta.
Sijaishuollon haitoista on hyllymetreittäin tutkimusnäyttöä
Edunkunnan oikeusasiamiehen raportti vuodelta 2013 osoittaa, että suomalainen lastensuojelu ja sijaishuolto on omaksunut Heiliöläisen, sijaishuollon paremmuuteen perustuvan lastensuojelulinjauksen hengen ja käytännöt.
"Lastensuojelun sijaishuollon valvonta on riittämätöntä. Kuntien lastensuojeluviranomaiset eivät ehdi riittävästi vierailla sijaishuoltopaikoissa eivätkä ole riittävän hyvin perillä lasten olosuhteista ja kohtelusta... Perheiden avohuollon tukipalveluiden riittämättömyys ja viivästyminen aiheuttavat ongelmia palveluita tarvitsevissa perheissä... Rajoitustoimet voivat olla kokonaan perusteettomia, esimerkiksi ns. ”laitosvaltaan” nojautuvia ilman lainsäädännöllistä perustetta. Sääntelemättömissä tilanteissa rajoitustoimet voivat olla liiallisia tai epäyhtenäisiä. Rajoittamiskäytäntöjen valvonta on riittämätöntä ja toimenpiteiden kontrolloitavuus puutteellista, kun menettelylliset oikeusturvatakeet ovat sääntelemättä." ( Oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2013, 67)
Sijaishuoltoon kiinnittymistä painottava lastensuojelulinjaus rikkoo räikeästi ja jatkuvasti niin lastensuojelulakia kuin kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Linjauksen eduista EI ole mitään tieteellistä tutkimusnäyttöä – haitoista sen sijaan hyllymetreittäin. Heiliöläisen lastensuojelulinjauksen vaikutuksia voisi tutkia haastattelemalla sijaishuollossa kasvaneita lapsia ja selvittämällä heidän olosuhteitaan, kokemuksiaan ja lastensuojeluprosessien ja sijaishuollon seurauksia. Valitettavasti Suomessa linjauksen tuottamien olosuhteiden ja vaikutusten tutkiminen tuntuu kuitenkin olevan kiellettyä.
Sosiaalipolitiikan professori J.P. Roos kirjoittaa kirjassaan Huostaanottokirja: "On hämmentävää todeta, miten täydellisesti suomalaiset viranomaiset ohittavat sen lapsipsykologisen ja -psykiatrisen tutkimuksen, joka on sekä kansallisen lainsäädännön että kansainvälisten sopimusten perustana. Lapsen eroahdistuksesta on kirjoitettu hyllymetreittäin teoksia ja myös suomalaisia vakuuttavia auktoriteetteja ja tutkimuksia löytyy."
Suomesta Ruotsiin vietyjä sotalapsia on tutkittu aikuisina ja todettu, että ne lapset, jotka palautettiin vanhemmilleen jopa hyötyivät tästä interventiosta. Sen sijaan niillä, jotka jäivät sijaisperheisiinsä, on ollut monenlaisia psyykkisiä vaikeuksia.
Ruotsissa on vertailtu adoptiolapsia sellaisiin lapsiin, jotka palautettiin heikoissa oloissa eläville yksinhuoltajilleen; palautettujen lasten ryhmässä ei ollut juurikaan enempää nuorisorikollisuutta kuin väestössä keskimäärin. Adoptiolasten rikollisuusluvut sen sijaan olivat korkeat.
Tällaisia tutkimuksia on tehty niin runsaasti ja monesta näkökulmasta, vakuuttavin tuloksin, että on vaikea käsittää, miten hallitus voi esittää sellaisen käsityksen, ettei lasta voida palauttaa huostaanoton jälkeen biologiseen perheeseensä. Jos valtiovalta todella on tätä mieltä, niin miksi se on säätänyt nykyiset lait ja ratifioinut ihmisoikeussopimukset?
Hallitus toteaa, ettei tapaamisia voida sallia, jos ne ovat lapsen edun vastaisia. Toisaalta rajoituksia perustellaan sillä, että ne ovat yhteneviä huostaanoton tarkoituksen kanssa. Selvennettynä tämä tarkoittaa sitä, että hallituksen käsityksen mukaan lapsi tulee pysyvästi erottaa perheestään ja "juurruttaa terveeseen kasvualustaan, eli todellisuudessa pysyvästi irroittaa omasta perheestään ja suvustaan. Tapaamiset estävät tätä valtiovallan tavoitetta, kuten on luettavissa mm. K&T tuomiosta, jossa hallitus toistaa sitä näkemystä, että tapaamiset estävät lasten kiinnittymisen sijaisperheeseen." (Roos, Huostaanottokirja, 2002)
Tämä hallituksen linjaus tuottaa oikeusturvaongelmia edelleen:
Apulaisoikeusasiamies totesi vuoden 2013 kertomuksessaan, "ettei lastensuojelulaki tunne sellaista siirtymä- tai rauhoittumisaikaa, jolloin lapsen tapaamisia tai muuta yhteydenpitoa olisi mahdollista vähentää tai tapaamisissa voitaisiin pitää taukoa sillä perusteella, että lapsen vakiintuminen säännönmukaisesti edellyttäisi sitä. Lapsen yhteydenpitoa koskevilla ratkaisuilla tulee aina olla lain mukaiset perusteet, joiden taustalla on lapsen yksilölliset olosuhteet ja lapsen etu. Ainoastaan nämä perusteet voivat oikeuttaa tapaamisten vähentämisen myös sijoituksen alussa. AOA kiinnitti sosiaalitoimen huomiota asiaan (2833/3/13*)" (Oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2013, 247)
Lakimiespalveluita, edunvalvontaa ja (pakko)adoptiota heiliöläisittäin
Anu Suomela kirjoittaa: "Piia-Liisa Heiliö oli muutamia vuosia Pelastakaa Lapset ry:ssä käynnistämässä varsin outoa projektia Ray:n avustuksella. Siinä PeLa tuottaa kunnille lakimiespalveluita nimenomaan lastensuojeluasioissa. Perheille noita palveluja ei tarjota, ilmeisesti koska ovat sossujen nk. ‘vastapuoli’."
Tätä Pelastakaa Lapset ry:n lakimiespalvelua sosiaalityöntekijät käyttävät hanakasti ja soittelevat Pelastakaa Lapset ry:n lakimiehille yleensä rangaistakseen lastensuojelun laittomuuksista sosiaalisessa mediassa kertovia asiakkaita.
Rangaistuksen välineeksi soveltuu toinen Pia-Liisa Heiliön Pelastakaa Lapset ry:n projekti – lastensuojelun edunvalvoja – joka kuhisee oikeusturvaongelmia ja jota onkin käytetty huostaanottojen varmistajana ja sijaishuollon – ei lapsen – edunvalvontaan; RAY:n tuella. Kartoitus lastensuojelun edunvalvojan käytöstä 78 kunnassa 2008-2009 osoittaa, että edunvalvonnat painottuvat huostaanottoon ja sijaishuoltoon, sosiaalityöntekijän sanoin "lähinnä siihen, että huostaanottoa jatkettaisiin; ei lakkautettaisi".
Päämäärä on huolestuttava, sillä lastensuojelulain mukaan huostaanoton pitäisi olla lyhyimmäksi mahdolliseksi ajaksi tehty viimesijainen ja väliaikainen toimenpide, jossa pitäisi pyrkiä perheen jälleenyhdistämiseen. Vaikka lastensuojelun edunvalvontaprojektissa korostetaan, ettei erimielisyys sosiaalityöntekijän ja vanhemman välillä ole riittävä peruste edunvalvojan määräämiseen, lastensuojelun edunvalvojia haetaan sosiaalityöntekijöiden yleensä pysyvää huostaanottoa ajavan näkemyksen tueksi riita-asioissa perheiden kanssa.
Vanhempien erottaminen lapsistaan edunvalvojan avulla palvelee myös Pelastakaa Lapset ry:n ja Heiliön kolmatta kyseenalaista projektia, nimittäin avointa (pakko)adoptiota ja pysyvää huostaanottoa. Pysyvä huostaanotto on sinänsä turha projekti, sillä jo nykyisissä huostaanotoissa huostattuja ei palauteta kotiinsa- perheen jälleenyhdistämisvelvoitteen vastaisesti.
Tarja Pösön ja Aila Puustinen-Korhosen selvityksen mukaan suomalaiset huostaanotot tehdään koko lapsuuden ajaksi mutta ilman pysyvyyttä. Aila Paloniemen väittämä lapsen pallottelusta osoittautuukin tutkimustiedon valossa sijaishuoltopaikkojen väliseksi pallotteluksi. Eri sijoituspaikkoja on keskimäärin kolme eli paikat vaihtuvat kahden vuoden välein eikä niissä ole valvontaa.
Pakkotoimioikeudet pois sosiaalityöntekijöiltä, huosta-asiat käräjille
Professori J.P. Roosin mukaan huostaanottoja vähentäisi pakkotoimioikeuksien poistaminen sosiaalityöntekijöiltä ja se, että huosta-asioiden käsittely siirrettäisiin hallinto-oikeuksista käräjäoikeuksiin, jolloin perheet saisivat mahdollisuuden puolueettomaan tutkintaan ja fair trial -oikeudenkäyntiin.
Suomessa lastensuojeluperheillä ei ole oikeutta edes puolueettomaan oikeudenkäyntiin vaan huostaanotot ratkaisee käräjäoikeuden sijaan sosiaalityöntekijöiden oma hallinto-oikeus, jossa jo lähtöolettamana on oletus usein epäpätevän sosiaalityöntekijän lausunnon oikeellisuudesta, jota ei tarvitse todistaa.
Oikeusasiamies kirjoittaa: "Tiettyjen epäkohtien toistuvuus osoittaa, että julkisen vallan reagointi esille nostettuihin puutteisiin perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa ei aina ole ollut riittävää. Periaatteessahan tilanteen pitäisi olla sellainen, että OA:n päätöksessa tai esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomiossa todettua loukkausta ei vastaisuudessa enää pitäisi tapahtua uudelleen. Julkisen vallan vastuulla on reagoida perus- ja ihmisoikeusepäkohtiin sellaisin toimenpitein, jotka ennaltaehkäisevät vastaavien tilanteiden syntymisen." (Oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2013, 66.)
Suomen lastensuojelun saamat EIT- tuomiot eivät tunnu vaikuttavan lastensuojelun toimintakäytäntöihin lainkaan. Samat sijaishuollon paremmuuden harhaan perustuvat laittomuudet ja perheisiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset jatkuvat vuodesta toiseen – julkisen vallan siunauksella.
Myyrä
Lue myös Lokakuun liikkeen muita juttuja aiheeseen liittyen:
Sijaisperheessä pahoinpideltyjen lasten äiti: "Taistelkaa!"
III Kemi-Tornio: Sijaisäiti sai ehdollista pahoinpitelystä
II Valtio ei ole ottanut sijaishuollon väkivaltaa vakavasti
I Kemi-Tornio: Lasten pahoinpitelystä syytetty sijaisvanhempi on lehtori ja Perhehoitoliiton hallituksen entinen jäsen
Maria Syvälä: Häkämiehiä ja hunninkoperheitä
Leeni Ikonen: Kuka laatisi tunnekylmän lastensuojelijan tunnistamisohjeet?
Tunnekylmän virkamiehen tunnistamisohjeet
Professori Saloviita & lapsiuhritutkimus uudelleentulkittuna
TALOUS I: Lastensuojelu työllistää paljon enemmän kuin poliisi
TALOUS II: Lastensuojelujärjestöt bisneksen syrjässä
TALOUS III: Vanhemmuudenarviointi kasvavana bisneksenä
TALOUS IV: Huostia tukenut lastensuojelukerroin poistuu pian
TALOUS V: Uushuutolaisuusverkostoissa "piiri suuri pyörii"
Anu Suomelan kirje: "Onko Suomi oikeusvaltio?"
RSS Feed
