Näyttelijä Tiina Bergströmin (1963) esikoisteos “135 päivää” (RADIUM-Kirjat 2014) on riipaisevan henkilökohtainen kuvaus hyvin piinaavasta ajanjaksosta, kuten kansitekstissä todetaan.
Vuonna 2009 lastensuojeluviranomaiset ilmestyivät Tiinan, ja hänen lastensa, elämään hyvin julmalla tavalla. Tuolloin Tiina ei edes tiennyt mitä tarkoittaa "lastensuojelu", mutta oppi tuntemaan sen kamppaillessaan kasvotonta virkakoneistoa vastaan, viimein taistelunsa voittaen.
Sen jälkeen Tiina tiesi, että hän haluaa kertoa tarinan siinä toivossa, ettei kenenkään tarvitsisi kokea samaa helvettiä sosiaalitätien kynsissä:
Vuonna 2009 lastensuojeluviranomaiset ilmestyivät Tiinan, ja hänen lastensa, elämään hyvin julmalla tavalla. Tuolloin Tiina ei edes tiennyt mitä tarkoittaa "lastensuojelu", mutta oppi tuntemaan sen kamppaillessaan kasvotonta virkakoneistoa vastaan, viimein taistelunsa voittaen.
Sen jälkeen Tiina tiesi, että hän haluaa kertoa tarinan siinä toivossa, ettei kenenkään tarvitsisi kokea samaa helvettiä sosiaalitätien kynsissä:
– Tuota, miltä tuntuu jos äiti on käyttänyt alkoholia? heistä toinen kysyy pienellä äänellä.
Laitan pelin saman tien poikki. Katson Matiasta rauhallisesti silmiin ja kysyn:
– Ihan rehellisesti, kerro kuinka monta kertaa olet nähnyt minut juovuksissa.
– Ai niinku koko mun elämän aikana?
– Just niin, ihan koko sun elämän aikana.
Matias miettii keskittyneesti ja hyvin rauhallisesti. Silloin kun Matias oikein keskittyy liikkuvat hänen huulensa aivan kuin muodostaen sanoja, se on hauskan näköistä.Ja vastaa:
– No siis ihan koko elämän aikana neljä tai ehkä viisi.
Keskustelu aiheesta loppui siihen. Suomen kieli on merkillinen kieli. Nimittäin tämäkin ”kirjattiin” Matiaksen sanomana, ”ainakin” neljä tai viisi. Ei, Matias ei sanonut ainakin. Matias sanoi neljä tai viisi. Ainakin neljä tai viisi on aivan toinen asia ja se antaa taas näille haaskalinnuille mahdollisuuden heidän omiin tulkintoihinsa..."
Bergströmin teos on sanalla sanoen kamalan hyvä, siteeratakseni lakinaista Niina Bergiä. Siinä aivan "normaali" yksinhuoltajaäiti joutuu epäilyksenalaiseksi, kun lapsen uskonnonopettajan aivoituksissa herää hatara huoli. Opettaja tekee lastensuojeluilmoituksen ja saa lastensuojelun taakseen. Lapset noudetaan kotoaan ja sijoitetaan sijaisäiti Ritun luo. Lasten ja äidin tapaamisia rajoitetaan.
"135 päivää" on suorapuheinen teos. Sossut ovat "haaskalintuja", "kaksinaamaisia viemärirottia", "eukkoja" ja "juoruämmiä", jotka tenttaavat lapsia kuin sosiaalipoliisit ja juoksuttavat äitiä seuloissa todistamassa, ettei tämä huhupuheista huolimatta olekaan alkoholisti. Mikään määrä todisteita äidin "syyttömyydestä" ei kuitenkaan riitä palauttamaan lapsia kotiin, koska lastensuojelun mielestä perhetilanne on epäselvä taannoisen avioeron takia.
Ritun sijaisperhe ei ilmeisesti ole epäselvä, vaikka käykin ilmi, että Ritun nurkissa majaileva mies on käyttänyt hyväkseen yhtä sijoitettua nuorta. Siitäkin huolimatta lapset asuvat sijaisperheessä edelleen. He kaipaavat kotiin ja äiti kaipaa lapsiaan, mutta se ei lastensuojelua kiinnosta. Lapsen itku ei tätejä kiinnosta. Äidin sydämeen itku kuitenkin iskee, lujaa. Joka ilta äiti lukee puhelimessa lapsilleen iltalorun. Ja jatkaa sitten hallinnollista taistelua – ansaittuun voittoon asti.
Tiina Bergströmin teoksen miinuspuoli on viimeistelemätön taittotyö. Kirjoitusvirheiden ja pienten kosmeettisten vikojen kuten turhien välien oikaisu olisi tehnyt kunniaa muutoin niin kovin rehelliselle ja aidolle kerronnalle.
"135 päivää"-teoksessa ei nimittäin ole lainkaan tunnemässäilyä eikä uhriruikutusta. Kukkahattutätejä ammutaan siten, että pisteet ammutaan kirjaan haulikolla: teoksen iskevä lauserytmi ei koruile tai sievistele. Teos nostaa yksityisen tarinan yleiselle tasolle kuvaamaan lastensuojeluprosessien kafkamaista luonnetta, suomalaisen oikeusturvan mustia aukkoja ja byrokratian rattaisiin viskattujen ihmisten taistelua.
Sosionomiopiskelija Tiina Liljebergin sanoin: "Sitten on heitä, jotka taistelevat sinnikkäästi loppuun saakka. Ja niistä tarinoista minä tykkään."
Maria Syvälä
Lue lisää: esikoiskirjailija Tiina Bergströmin Pieni opas eri tilanteisiin lastensuojelun kanssa.
Tiina esittelee teostaan Jyväskylän kirjakiertueella perjantaina 5.9. Ilta alkaa pienimuotoisella yllätysnäytelmällä. Yleisöllä on mahdollisuus puheenvuoroihin:
Laitan pelin saman tien poikki. Katson Matiasta rauhallisesti silmiin ja kysyn:
– Ihan rehellisesti, kerro kuinka monta kertaa olet nähnyt minut juovuksissa.
– Ai niinku koko mun elämän aikana?
– Just niin, ihan koko sun elämän aikana.
Matias miettii keskittyneesti ja hyvin rauhallisesti. Silloin kun Matias oikein keskittyy liikkuvat hänen huulensa aivan kuin muodostaen sanoja, se on hauskan näköistä.Ja vastaa:
– No siis ihan koko elämän aikana neljä tai ehkä viisi.
Keskustelu aiheesta loppui siihen. Suomen kieli on merkillinen kieli. Nimittäin tämäkin ”kirjattiin” Matiaksen sanomana, ”ainakin” neljä tai viisi. Ei, Matias ei sanonut ainakin. Matias sanoi neljä tai viisi. Ainakin neljä tai viisi on aivan toinen asia ja se antaa taas näille haaskalinnuille mahdollisuuden heidän omiin tulkintoihinsa..."
Bergströmin teos on sanalla sanoen kamalan hyvä, siteeratakseni lakinaista Niina Bergiä. Siinä aivan "normaali" yksinhuoltajaäiti joutuu epäilyksenalaiseksi, kun lapsen uskonnonopettajan aivoituksissa herää hatara huoli. Opettaja tekee lastensuojeluilmoituksen ja saa lastensuojelun taakseen. Lapset noudetaan kotoaan ja sijoitetaan sijaisäiti Ritun luo. Lasten ja äidin tapaamisia rajoitetaan.
"135 päivää" on suorapuheinen teos. Sossut ovat "haaskalintuja", "kaksinaamaisia viemärirottia", "eukkoja" ja "juoruämmiä", jotka tenttaavat lapsia kuin sosiaalipoliisit ja juoksuttavat äitiä seuloissa todistamassa, ettei tämä huhupuheista huolimatta olekaan alkoholisti. Mikään määrä todisteita äidin "syyttömyydestä" ei kuitenkaan riitä palauttamaan lapsia kotiin, koska lastensuojelun mielestä perhetilanne on epäselvä taannoisen avioeron takia.
Ritun sijaisperhe ei ilmeisesti ole epäselvä, vaikka käykin ilmi, että Ritun nurkissa majaileva mies on käyttänyt hyväkseen yhtä sijoitettua nuorta. Siitäkin huolimatta lapset asuvat sijaisperheessä edelleen. He kaipaavat kotiin ja äiti kaipaa lapsiaan, mutta se ei lastensuojelua kiinnosta. Lapsen itku ei tätejä kiinnosta. Äidin sydämeen itku kuitenkin iskee, lujaa. Joka ilta äiti lukee puhelimessa lapsilleen iltalorun. Ja jatkaa sitten hallinnollista taistelua – ansaittuun voittoon asti.
Tiina Bergströmin teoksen miinuspuoli on viimeistelemätön taittotyö. Kirjoitusvirheiden ja pienten kosmeettisten vikojen kuten turhien välien oikaisu olisi tehnyt kunniaa muutoin niin kovin rehelliselle ja aidolle kerronnalle.
"135 päivää"-teoksessa ei nimittäin ole lainkaan tunnemässäilyä eikä uhriruikutusta. Kukkahattutätejä ammutaan siten, että pisteet ammutaan kirjaan haulikolla: teoksen iskevä lauserytmi ei koruile tai sievistele. Teos nostaa yksityisen tarinan yleiselle tasolle kuvaamaan lastensuojeluprosessien kafkamaista luonnetta, suomalaisen oikeusturvan mustia aukkoja ja byrokratian rattaisiin viskattujen ihmisten taistelua.
Sosionomiopiskelija Tiina Liljebergin sanoin: "Sitten on heitä, jotka taistelevat sinnikkäästi loppuun saakka. Ja niistä tarinoista minä tykkään."
Maria Syvälä
Lue lisää: esikoiskirjailija Tiina Bergströmin Pieni opas eri tilanteisiin lastensuojelun kanssa.
Tiina esittelee teostaan Jyväskylän kirjakiertueella perjantaina 5.9. Ilta alkaa pienimuotoisella yllätysnäytelmällä. Yleisöllä on mahdollisuus puheenvuoroihin:
RSS Feed
