Lastensuojelun Keskusliiton ohjelmajohtaja Hanna Heinosen mielestä lastensuojelukeskustelussa pitäisi päästä syyttelystä eteenpäin. Heinonen kirjoittaa Lokakuun liikkeelle:
"Lastensuojelun tilaa on selvitetty useiden työryhmien toimesta viime vuosien kuluessa. Lastensuojelun tilasta kertonee jotain se, että on niin monia lapsia, nuoria, vanhempia ja muita läheisiä, jotka eivät oman kokemuksena mukaan saa apua lastensuojelusta.
Lastensuojelusta on heidän kokemuksensa mukaan muodostunut negatiivisesti leimautunutta palvelua, joka ei toimi hyvinvointiyhteiskunnassa tarvittavalla tavalla lapsen hyvinvoinnin ammattilaisena.
Kritiikki lastensuojelua kohtaan sekä lastensuojelun toimivuuden kyseenalaistaminen ei ole uusi ilmiö. Lastensuojelu on herättänyt ristiriitaista reagointia koko olemassa olonsa ajan. Ristiriita-alttiutta selittää osaltaan lastensuojelun toimintakenttä, jossa kansalaisten yksityiselämään puuttuminen on lainsäädännön turvin mahdollistettu."
"Lastensuojelun tilaa on selvitetty useiden työryhmien toimesta viime vuosien kuluessa. Lastensuojelun tilasta kertonee jotain se, että on niin monia lapsia, nuoria, vanhempia ja muita läheisiä, jotka eivät oman kokemuksena mukaan saa apua lastensuojelusta.
Lastensuojelusta on heidän kokemuksensa mukaan muodostunut negatiivisesti leimautunutta palvelua, joka ei toimi hyvinvointiyhteiskunnassa tarvittavalla tavalla lapsen hyvinvoinnin ammattilaisena.
Kritiikki lastensuojelua kohtaan sekä lastensuojelun toimivuuden kyseenalaistaminen ei ole uusi ilmiö. Lastensuojelu on herättänyt ristiriitaista reagointia koko olemassa olonsa ajan. Ristiriita-alttiutta selittää osaltaan lastensuojelun toimintakenttä, jossa kansalaisten yksityiselämään puuttuminen on lainsäädännön turvin mahdollistettu."
Vanhempien ja viranomaisten voimat pitää yhdistää
Lastensuojelussa pitäisi aina kuitenkin pystyä tarkastelemaan tehtyjä ratkaisuja lapsen edun näkökulmasta. Tästä syntyykin jo ensimmäiset pulmat. Lapsen edun käsite on hankalasti ymmärrettävä. Sitä ei avata riittävästi arjessa tehtävien ratkaisujen tai päätösten yhteydessä.
Lastensuojelun avoimuuden, läpinäkyvyyden ja ennustettavuuden edellytys on, että irtaudutaan päätösten perusteluissa sen kaltaisten fraasien käytöstä kuin että ”… on lapsen edun mukaista tukea häntä seuraavilla avohuollon tukitoimilla…”. Lapsen edun käsite vaatii aina avaamista tehdyn ratkaisun yhteydessä: mikä on lapsen etu konkreettisesti tässä hetkessä, mikä se on tulevaisuudessa, miksi ratkaisu on lapsen edun mukaista, millaista muutosta tilanteessa pitäisi tapahtua, jne.
Toinen erittäin iso pulma on se, että lastensuojelun keskittyessä lapsen näkökulmaan, jää vanhempien kuuleminen ja heidän kanssaan työskentely toisinaan liian vähälle huomiolle. Lastensuojelussa pitäisi aina lähteä liikkeelle ajatuksesta, miten vanhempien ja viranomaisten voimavarat yhdistetään. Jos lapsi päätetään sijoittaa kodin ulkopuolelle, pitäisi aina huolellisesti paneutua siihen, miten lapsen kotiin palaaminen voitaisiin toteuttaa yhteistyössä vanhempien kanssa.
Tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa
Parhaillaan lausuntokierroksella oleva sosiaalihuoltolain uudistamisella pyritään siihen, että perheet saisivat tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ajatuksena on, että sosiaalipalvelujen tarvetta arvioimalla voisi jatkossa saada hyvin samankaltaisia lapsiperheiden arkea tukevia palveluja kuin mitä nyt on tarjolla lastensuojelussa. Kehityssuunta on toivottu, sillä universaalit ja matalan kynnyksen palvelut ovat sen kaltaisia palveluja, joita perheillä tulisi olla saatavilla entistä enemmän. Palveluja uudistettaessa on myös tärkeää kuulla perheiden omia toiveita tuen ja palvelujen tarpeista.
Kiinnostavaa on, miten lastensuojelun tilaa selvitetään ja parannusehdotuksia tehdään, mutta todellista muutosta ei silti tapahdu.
Lastensuojelun uudistaminen edellyttää vankkaa arvojohtamista valtiolta sekä lasten asioiden nousemista myös poliittisesti kiinnostaviksi. Meillä voisi olla opittavaa vaikka Tanskan mallista tukea lapsia ja perheitä. Tanskassa lastensuojelun toimintatapoihin on panostettu, eikä lastensuojelulla ole niin negatiivista leimaa kuin Suomessa.
Erityisesti Tanskan mallissa viehättää se, että perinteisten lastensuojelua valvovien järjestelmien rinnalle on muodostettu valtiolliselle tasolle tiimi, jota kunnat voivat tilata tarkastamaan lastensuojelun tilansa.
Tämän tarkastuksen avulla kunnat saavat palautetta siitä, mitä asioita pitäisi kehittää ja missä pitäisi toimia toisin. Toisaalta valtionhallinnon taholta tehtävä tsekkaus antaa kunnille myös eväitä lisäresurssien hankkimiseen.
Syyttelystä eteenpäin
Lastensuojelusta käytävä keskustelu on tärkeää. Lastensuojelua pitää pystyä tarkastelemaan kriittisesti, mutta samanaikaisesti rakentavasti. Ei ole syytä unohtaa, että kritiikistä huolimatta meillä on myös paljon toimivia rakenteita ja palveluita, joilla pystytään auttamaan suurta osaa tuen tarpeessa olevista lapsista ja perheistä.
Syyttelystä pitäisikin päästä seuraavaan vaiheeseen, ja pohtia millaista turvaa haavoittuvassa oloissa elävät lapset yhteiskunnassamme tarvitsevat. Sekä ennen kaikkea sen selventämistä, keitä ovat ne kaikkein haavoittuvimmassa asemassa elävät lapset, joiden tulisi olla lastensuojelussa asiakkaana ja keitä ovat ne lapset ja perheet, joiden tulisi saada tarvitsemansa palvelut ilman lastensuojelun asiakkuutta (kuten sosiaalihuoltolain uudistuksessa todetaan).
Lastensuojelussa pitäisi aina kuitenkin pystyä tarkastelemaan tehtyjä ratkaisuja lapsen edun näkökulmasta. Tästä syntyykin jo ensimmäiset pulmat. Lapsen edun käsite on hankalasti ymmärrettävä. Sitä ei avata riittävästi arjessa tehtävien ratkaisujen tai päätösten yhteydessä.
Lastensuojelun avoimuuden, läpinäkyvyyden ja ennustettavuuden edellytys on, että irtaudutaan päätösten perusteluissa sen kaltaisten fraasien käytöstä kuin että ”… on lapsen edun mukaista tukea häntä seuraavilla avohuollon tukitoimilla…”. Lapsen edun käsite vaatii aina avaamista tehdyn ratkaisun yhteydessä: mikä on lapsen etu konkreettisesti tässä hetkessä, mikä se on tulevaisuudessa, miksi ratkaisu on lapsen edun mukaista, millaista muutosta tilanteessa pitäisi tapahtua, jne.
Toinen erittäin iso pulma on se, että lastensuojelun keskittyessä lapsen näkökulmaan, jää vanhempien kuuleminen ja heidän kanssaan työskentely toisinaan liian vähälle huomiolle. Lastensuojelussa pitäisi aina lähteä liikkeelle ajatuksesta, miten vanhempien ja viranomaisten voimavarat yhdistetään. Jos lapsi päätetään sijoittaa kodin ulkopuolelle, pitäisi aina huolellisesti paneutua siihen, miten lapsen kotiin palaaminen voitaisiin toteuttaa yhteistyössä vanhempien kanssa.
Tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa
Parhaillaan lausuntokierroksella oleva sosiaalihuoltolain uudistamisella pyritään siihen, että perheet saisivat tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ajatuksena on, että sosiaalipalvelujen tarvetta arvioimalla voisi jatkossa saada hyvin samankaltaisia lapsiperheiden arkea tukevia palveluja kuin mitä nyt on tarjolla lastensuojelussa. Kehityssuunta on toivottu, sillä universaalit ja matalan kynnyksen palvelut ovat sen kaltaisia palveluja, joita perheillä tulisi olla saatavilla entistä enemmän. Palveluja uudistettaessa on myös tärkeää kuulla perheiden omia toiveita tuen ja palvelujen tarpeista.
Kiinnostavaa on, miten lastensuojelun tilaa selvitetään ja parannusehdotuksia tehdään, mutta todellista muutosta ei silti tapahdu.
Lastensuojelun uudistaminen edellyttää vankkaa arvojohtamista valtiolta sekä lasten asioiden nousemista myös poliittisesti kiinnostaviksi. Meillä voisi olla opittavaa vaikka Tanskan mallista tukea lapsia ja perheitä. Tanskassa lastensuojelun toimintatapoihin on panostettu, eikä lastensuojelulla ole niin negatiivista leimaa kuin Suomessa.
Erityisesti Tanskan mallissa viehättää se, että perinteisten lastensuojelua valvovien järjestelmien rinnalle on muodostettu valtiolliselle tasolle tiimi, jota kunnat voivat tilata tarkastamaan lastensuojelun tilansa.
Tämän tarkastuksen avulla kunnat saavat palautetta siitä, mitä asioita pitäisi kehittää ja missä pitäisi toimia toisin. Toisaalta valtionhallinnon taholta tehtävä tsekkaus antaa kunnille myös eväitä lisäresurssien hankkimiseen.
Syyttelystä eteenpäin
Lastensuojelusta käytävä keskustelu on tärkeää. Lastensuojelua pitää pystyä tarkastelemaan kriittisesti, mutta samanaikaisesti rakentavasti. Ei ole syytä unohtaa, että kritiikistä huolimatta meillä on myös paljon toimivia rakenteita ja palveluita, joilla pystytään auttamaan suurta osaa tuen tarpeessa olevista lapsista ja perheistä.
Syyttelystä pitäisikin päästä seuraavaan vaiheeseen, ja pohtia millaista turvaa haavoittuvassa oloissa elävät lapset yhteiskunnassamme tarvitsevat. Sekä ennen kaikkea sen selventämistä, keitä ovat ne kaikkein haavoittuvimmassa asemassa elävät lapset, joiden tulisi olla lastensuojelussa asiakkaana ja keitä ovat ne lapset ja perheet, joiden tulisi saada tarvitsemansa palvelut ilman lastensuojelun asiakkuutta (kuten sosiaalihuoltolain uudistuksessa todetaan).
RSS Feed
