Jutussa sanotaan: ”Sosiaalityöntekijä tekee esityksen, mutta päätöksen tekee asiakasohjausryhmä. Lasta ryhmä ei tapaa."
Mutta mitä ovat asiakasohjausryhmät eli ASO-tiimit, jotka päättävät lasten koko elämään vaikuttavista asioista – lasta tapaamatta? Keitä ryhmiin kuuluu? Mitä ryhmissä tapahtuu?
Ja ennen kaikkea: miten lastensuojelulaki määrittelee ne?
Ei mitenkään. ASO-ryhmät ovat sosiaalitoimistojen omaa sisäistä käytäntöä.
Kuitenkin HS:n jutusta käy ilmi: "Välillä tehdään päätöksiä, jotka eivät ole lapsen edun mukaisia", eräs työntekijä sanoo.
Työntekijöitä huolettaa, että vastuun päätöksistä kantaa sosiaalityöntekijä, vaikkei olisi niitä tehnytkään. Jos huostaanotto on vastentahtoinen, voi vastuuta joutua kantamaan oikeudessa.
"Vastuusosiaalityöntekijä päätyy oikeuteen kertomaan, miksi juuri tämä paikka on tämän lapsen edun mukainen, vaikka hän tietää itse, ettei se ole. Muuten koko huostaanotto vaarantuu", eräs sosiaalityöntekijä sanoo.”
Lukija ihmettelee, valehdellaan hallinto-oikeudessa lapsen edun vastaisesti siksi, ettei kollegoiden tekemä päätös vaarannu?
Entä millä perusteella sijoituspaikkavalintoja tehdään, jos ei lapsen edulla?
HS:n artikkeli nostaa osaltaan esiin sen, että Suomessa ei voida varmuudella turvata lapsen etua. Monissa puheenvuoroissa on jo todettu vuosien ajan, että väärien päätösten ja lain noudattamatta jättämisten seuraukset jättävät perheisiin elinikäiset arvet, mutta virkamieskunnalle niistä ei käytännössä seuraa mitään. Asiakas voi toki turvautua valituskanaviin, mutta päätösten odottaminen vie vuosia. Vaikka asiakas voittaisikin kantelun, eivät viranomaiset saa sanktioita vääristä päätöksistään.
Sosiaalityöntekijä pohtii jutussa: "Vastuu on hervoton: lapsen tulevaisuus. Joskus yöllä herää miettimään, että pilasinko sen."
Kysymys on aiheellinen ja ymmärrettävä. Lokakuun liike pyytääkin lukijoilta kommenttejanne asiakasohjausryhmistä. Voit kirjoittaa ne suoraan kommenttiketjuun tai lähettää osoitteeseen:
[email protected]
- Millaisia kokemuksia sinulla on asiakasohjausryhmistä?
- Onko mielestäsi asiakasohjausryhmän toimenkuva määritelty selkeästi?
- Oletko saanut ASO-tiimiltä kirjaukset asioistanne? Miten kirjaukset on laadittu? Oletko saanut oikeuden tarkastaa perheestänne kirjattuja tietoja ja tarvittaessa lisätä niihin oman kantasi?
- Miten eri tietojärjestelmiin tehdyt kirjaukset ovat vaikuttaneet lapsenne sijoituspäätökseen?
- Jos sinulla on myönteisiä kokemuksia ASO-työstä, kuvaile kokemuksiasi. Millaista on ollut saamasi hyvä asiakaspalvelu?
- Jos sinulla on kielteisiä kokemuksia ASO-työstä, kerro niistä. Onko perheesi suljettu ulos omaa elämäänne koskevista asioista? Onko ASO-ryhmä ollut perheesi kohdalla ”huostaanoton eteinen"?
Vastauksistanne kiittäen!