Haitin vuonna 2010 tapahtuneen maanjäristyksen jälkeen muun muassa Oxfamin työntekijät järjestivät villejä seksijuhlia alaikäisten tyttöjen kanssa, kirjoittaa Sunday Times.
98 maassa toimiva Oxfam oli tietoinen asiasta, mutta peitteli sitä vuosia.
Sunday Times kertoo, että pelkästään viime vuonna yli 120 hyväntekeväisyysjärjestöjen työntekijää syytettiin avustettavien seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Näistä 87 oli Oxfamin työntekijöitä ja 31 Pelastakaa lapset -järjestön työntekijöitä.
Timesin mukaan järjestöihin on hakeutunut töihin pedofiileja. Järjestöt ovat olleet tästä tietoisia. Osalle on annettu potkut, mutta tapauksista ei ole läheskään aina raportoitu viranomaisille.
Tapauksia ympäri maailmaa
Britannian hallitus on uhannut viedä Oxfamilta ja myös muilta järjestöiltä julkisen rahoituksen. Pelkästään Oxfam saa vuodessa 36 miljoonaa euroa tukea Britannian valtiolta.
Punaisen ristin entinen työntekijä Andrew MacLeod kertoi Sunday Timesille, että järjestö ei ollut onnistunut vastaamaan "institutionaaliseen pedofiliaan" järjestön työntekijöiden keskuudessa.
Hän kertoi olevansa järkyttynyt siitä, mitä näki Filippiineillä.
Vastaavanlaisia seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia on raportoitu useista maista, joissa avustustyöntekijät ovat toimineet (IL,11.2.2018).
The Guardian- lehden mukaan yli 40:n eri hyväntekeväisyysjärjestön työntekijät Länsi- Afrikassa ovat hyväksikäyttäneet pakolaislapsia vaatimalla seksuaalisia palveluksia ruoka-avustuspakkausten, suojan, lääkityksen tai koulutuksen saannin ehtona.
Pakolaislapset ovat raportoineet paitsi avustustyöntekijöiden myös rauhanturvaajien ja yhteisön johtajien harjoittamasta seksuaalisesta väkivallasta.
Punainen Risti järjesti raiskauksesta syytetyn Pelastakaa Lapset- järjestön johtotehtäviin
Hyväntekeväisyysjärjestöjen työntekijöiden harjoittama seksuaalinen väkivalta kohdistuu avustettavien lisäksi myös järjestöjen omiin työntekijöihin.
Punainen Risti auttoi seksuaalisesta ahdistelusta ja raiskauksesta syytettyä johtajaansa Gerald Andersonia pääsemään Pelastakaa Lapset -järjestön Haitin avustusoperaation johtotehtäviin vaikenemalla miehen syytteistä ja antamalla tälle loistavat suositukset.
Pelastakaa Lapset - järjestön entinen pääjohtaja, 160000 punnan vuosipalkkaa nauttinut Justin Forsyth ja päästrategi Brendan Cox joutuivat eroamaan ahdistelusyytteiden takia.
Työntekijöiden yritykset saattaa korkea-arvoisia miesjohtajia vastuuseen seksuaalirikoksista kaatuvat usein puutteellisiin tutkimuksiin ja salailuun, jonka turvin rikoksiin syyllistyneet voivat jatkaa johtotehtävissä toisissa järjestöissä.
Hyväntekeväisyysjärjestöjen työntekijöiden toisia työntekijöitä kohtaan harjoittama väkivalta nousi julkisuuteen kun kollegan Etelä- Sudanissa raiskaama Megan Nobert kauhistui työnantajansa puuttuvaa tukea ja aloitti oman Report the Abuse- kampanjan keräämällä pääosin naispuolisten avustustyöntekijöiden kokemuksia seksuaalisesta väkivallasta.
| |
https://www.theguardian.com/world/2018/feb/09/oxfam-pressed-over-claims-haiti-aid-workers-used-prostitutes
https://www.propublica.org/article/the-red-cross-sexual-harassment-executive
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pelastakaa-lapset-ry-lapsibisneksen-palveluksessa
nypost.com/2016/04/10/panama-papers-firm-used-red-cross-name-to-mask-funds/