Lastensuojelulaki (1.1.2008) velvoittaa aiempaa laajempaan moniammatilliseen yhteistyöhön (LsL 3 luku § 14). Lastensuojelun avohuollossa keskeiseksi lain kautta tulevat etenkin asiakaslähtöisyyden, ennaltaehkäisyn ja lievimmän mahdollisen toimenpiteen periaatteet.
Moniammatillisesta yhteistyöstä on tullut lastensuojelun suosituimpia mantroja lapsen etu- käsitteen rinnalle.
Teoriassa moniammatillinen yhteistyö on osapuolten välistä vallan, tiedon ja asiantuntijuuden jakamista, jossa on yhteinen tavoite , osaamista ja toimijoiden vuorovaikutus. Yhteistyössä on tärkeää, että yhteistoiminta lähtee vuoropuhelusta ja moniasiantuntijuudesta eikä ainoastaan yksi taho määritä sen tavoitteita ja toimintatapoja.
Asiakaslähtöisyyttä, luottamusta ja vuorovaikutusta vain teoriassa?
Moniammatillisen yhteistyön tavoitteita on mm. rakentaa luottamukseen, vuorovaikutukseen ja sitoutumiseen perustuvia suhteita. Vuorovaikutussuhteen toimimisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että asiakas luottaa työntekijöihin, organisaatioon ja että työntekijät voivat luottaa toisiinsa. Luottamus liittyy siis paitsi henkilöiden välisiin suhteisiin myös yksilöiden ja organisaatioiden välisiin suhteisiin ( Silvennoinen, 2004).
"Moniammatillisessa yhteistyössä korostuvat aina asiakaslähtöisyys, tiedon ja eri näkökulmien kokoaminen yhteen, vuorovaikutustietoisuus, rajojen ylitykset ja asiakkaan verkostojen huomioiminen. Moniammatillisuuden lähtökohtana on asiakkaan tilanteen kokonaisvaltainen kartoitus ja ratkaisujen pohtiminen eri asiantuntijoiden yhdessä asiakkaan kanssa tekemänä, ei erikseen vaan rinnakkain tehtynä" (Isoherranen, 2005, 14).
Käytännössä lastensuojelun moniammatillisessa yhteistyössä ei kuulla kaikkia ammattilaisia eikä usein tehdä yhteistyötä sen paremmin lapsen, perheen kuin toisten ammattilaisten kanssa. Tavaksi on tullut, että lastensuojelu valikoi tiedot, ongelmat ja tavoitteet joiden pohjalta työskentely alkaa ja asiakkaita puoltavien ammattilaisten asiantuntijuus, osallisuus ja näkemykset sivuutetaan. Työskentelyä hallitsee ammattieettisten ohjeiden sijaan heiliöläis- paloniemeläinen riskiregiimi. Perheet tuntuvat olevan pettyneimpiä koulun ja lastenpsykiatrian kasvatuskumppanuuteen ja osuuteen moniammatillisessa yhteistyössä.
Asiakkaiden mukaan moniammatilliseksi yhteistyöksi kutsuttu toiminta täyttää usein pikemminkin kiusaamisen kuin auttamisen kriteerit ja muistuttaa läheisesti monille lapsuudesta tuttua kuravellin pakkosyöttämistä;
"Mielenkiintoista on asetelman lavastus. Ihmiset istutetaan pakanalliseen piirimuodostelmaan, jonka tarkoitus on lavastaa vaikutelma kohtaamisesta ja tasa-arvoisesta osallistumisesta, josta asiakkaan arvosteluun ja solvaamiseen keskittyvissä kokouksissa ei ole havaittavissa jälkeäkään.
Paikalle kutsutut asiantuntijat puhuvat kiusatun ohi ja yli- vain toisilleen ja vain jo etukäteen päättämiensä toimenpiteiden puolesta. Asiakkaasta puhutaan muttei puhuta suoraan asiakkaalle.
Papereiden allekirjoitusosio on kuin toisinto kuravellin pakkosyötöstä, jossa kiusattua vedetään nenästä samalla kun kuravelli lapioidaan väkisin suuhun: Kiusatun eteen lätkäistään huostaan johtava paperi, johon häntä painostetaan laittamaan allekirjoituksensa. Siinä lukee , että allekirjoittaja suostuu (huostaanottoon johtaviin) avohuollon tukitoimiin tai antamaan lapsensa sijoitukseen "avohuollon tukitoimena".
Jos kiusattu yrittää sanoa jotakin, häntä uhkaillaan pysyvällä huostalla ja tapaamisrajoituksilla ja hänen sanansa tulkitaan ja dokumentoidaan väärin ja käytetään häntä vastaan".
Perheiden kuntoutuminen tekisi moniammatillisista "osaajista" työttömiä- siksi perheiden auttamiseen ei ryhdytä. Moniammatillisesta yhteistyötä on tullutkin asiantuntijoiden keino syrjäyttää perheet ja varmistaa, että asiantuntijat saavat seurustella vain toistensa kanssa. Moniammatilliseksi yhteistyöksi kutsuttu toiminta on hyvää työvoimapolitiikkaa mutta vain ryhmään työllistetyille. Vanhempien , lasten ja toiminnan rahoittavien veronmaksajien talouteen ja hyvinvointiin sillä on tuhoisat vaikutukset.
Yksi vaikkapa fabrikoidun lastensuojeluilmoituksen tai- lausunnon avulla asiakkaaksi kalastettu perheenäiti työllistää helposti kymmenen moniammatillista ”osaajaa”; sosiaalityöntekijän ja perhetyöntekijän pareineen, ensi- ja turvakodin tai perhekuntoutusyksikön työntekijöitä, perhekodin ja lastensuojelulaitoksen työntekijöitä, jotka puolestaan työllistävät tuottoisia sijoitussopimuksiaan jatkaakseen runsaasti psykiatreja ja terapeutteja, lastensuojelun edunvalvojan, juristeja, hallinto- oikeuden tuomareita, tapaamispaikan henkilökunnan jne. Kaikki saavat helppoja suoritteita ja työtunteja loputtomista palavereistaan, joiden tarkoituskaan ei ole auttaa perhettä ja joita voi budjettikurin, valvonnan ja vastuu- ja korvausvelvoitteiden puuttuessa jatkaa siihen asti kunnes lapsi täyttää 18.
Lastensuojelun moniammatillisessa yhteistyössä tuntuvat häviävän perustehtävän, vuorovaikutuksen ja vastuun lisäksi myös ammattilaisten yhteistyöprosesseissaan tekemät rikokset, jotka päätyvät harvoin tutkintaan. Yleensä moniammatillinen viranomaissuojelu toteutetaan siten, että
a) Esitutkinta estetään (yleensä perustelemattomalla "ei aihetta epäillä rikosta"-päätöksellä).
b) Jos teko päätyy syyteharkintaan, syyttäjä tekee syyttämättä jättämispäätöksen, josta ei ulkopuoliselle selviä mitään niistä todellisista syistä, jotka tämän päätöksen aiheuttivat.
c) Viimeistään oikeuslaitoksessa viranomainen vapautetaan ja tämän jälkeen valituksen tutkiminen estetään tarvittaessa joka valitusasteessa.
Asiakas puolestaan saa rikostutkinnan pienimmästäkin syystä. Moniammatillisessa yhteistyössä poliisille jätetään likainen työ. Kotihälytykset ja rikosilmoitukset- vaikka olisivat tekaistuja- näyttävät hyviltä hallinto- oikeudessa, kasaavat epäilyksiä asiakkaan päälle ja suoristavat mutkia suunniteltujen vapaudenriistojen tieltä.
Yllättävän moni moniammatilliseen työhön tai oikeammin työn tekemättä jättämiseen turhautunut vanhempi saa kotiovelleen poliisin rangaistukseksi kritiikistään. Niin myös väkivaltaan syyllistyneen ex- puolison kanssa asuvista lapsistaan huolestunut keskisuomalainen lähisuhdeväkivallan uhri , joka erehtyi tuhahtamaan lastensuojelun työntekijöille, että ”aiotteko tehdä jotakin vai annatteko lasten vain kuolla”. Lastensuojelu käänsi lausuman lausujan väkivaltaisuuden osoitukseksi , josta häntä myös kuulusteltiin. Poliisit saapuivat näyttävästi vanhemman kotipihaan ja olivat jopa varustautuneet heittämään vanhemman putkaan useammaksi päiväksi lastensuojelun "esitietojen" perusteella.
Moniammatillisen yhteistyön tuloksena yhä useampi keskimäärin pienituloinen asiakasvanhempi saa tekaistun rikossyytteen ja joutuu ottamaan lainaa palkatakseen itselleen juristin. Hyväkään juristi ei kuitenkaan takaa oikeuturvaa järjestelmässä, josta puuttuu vallan kolmijako , puolueeton tuomioistuin, tosiseikkaselvittely , oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja toimivat valitusreitit.
Perhe viranomaiskiusaamisen kohteena ja julkisena riistana
Erityislapselleen sosiaalitoimesta apua hakenut ja valheellisen perhesurmaepäilyn kohteeksi joutunut
Tiina- äiti kertoo:
"Sosiaalityöntekijä otti yhteyttä selkäni takana perheneuvolan johtajaan, jossa olin erään ”harjoittelijan” asiakkaana. Hän kyseli mahdollista diagnoosiani ilman lupaani. Hän ei ottanut myöskään yhteyttä suoraan työntekijääni, koska piti tätä "vain" harjoittelijana, jonka näin ollen saattoi ohittaa sujuvasti..
”Harjoittelijalle” eli perheterapeutillemme hän ilmoitti huostaanoton mahdollisuudesta ja sanoi vievänsä myöhemmin perheeni asian asiantuntijaryhmään. Perheterapeutti kertoi keskustelusta, jossa hän sanoi sosiaalityöntekijälle: ”Eihän hyvästä perheestä kannasta lapsia ottaa huostaan.” Sosiaalityöntekijän päättäväinen kanta oli: ”Kyllä kannattaa, koska se on ainoa pitkäaikainen tukimuoto.”
Sosiaalityöntekijä ei neuvotellut eikä ollut halukas yhteistyöhön muiden työntekijöideni kanssa.
Sosiaalityöntekijä sekä sosiaalitoimen johtaja olivat suositelleet minulle laajoja psykologisia tutkimuksia, joihin moni jäsenistä yhtyi. Muun muassa oppilashuollon esimiehen ”näkemyksen mukaan äidille tulee tehdä psykologiset tutkimukset ja perheen hoitokontaktin tulee jatkua perheneuvolassa”. Kirjoitin hänelle jälkeenpäin ja kysyin, mikä on hänen koulutuksensa, jotta hän voi suositella jollekulle tutkimuksia näkemättä. En ole koskaan saanut vastausta.
Konsultoimani lakimies sanoi, että hän ei ole vielä kuullut, että sosiaalityöntekijä tai sosiaalitoimen johtaja pystyisi lähettämään ketään tutkimuksiin. Hän kehotti minua olemaan menemättä, ellen saa lakipykälää, johon perustuen tutkimukset tehtäisiin.
Toimintaterapeutille, jonka kanssa en ollut missään tekemisissä, oli jo ehditty antaa nimeni ja osoitteeni. Hän oli valmis tulemaan kotiini arvioimaan toimintakykyäni.
Olimme aivan julkista riistaa kaikille. Meillä ei ollut minkäänlaista yksityisyyden suojaa. Koska tahansa saattoi kuka tahansa soittaa ja ehdottaa mitä vain. Numeroni ja tietoni olivat yleisessä jaossa."
Olin lähtenyt pyytämään ja lopulta vaatimaan lastensuojelusta lainmukaisia avohuollon tukitoimia, joihin ei ollut varaa. Erityislapsiperheelle sopivia tukimuotoja ei ollut tarjolla, eikä sellaisia osattu räätälöidä.
Kiireelliseen sijoitukseen varaa olisi kuitenkin ollut milloin vain.
Nyt myös laajoihin psykologisiin tutkimuksiin. Siitäkin huolimatta, että terapeutti, lääkärit ja sairaanhoitajat joiden vastaanotolla kävin yksin tai poikani kanssa, eivät olleet koskaan mitenkään ilmaisseet huolta mielenterveydestäni – väsymyksestäni ja yksinäisyydestäni sekä vähäisestä verkoston tuesta kylläkin..
Tätäkö on parhaimmillaan vanhemmuuden tukeminen, pohdiskelin mielessäni. Ainakin sosiaalityöntekijä teki kaikkensa sen eteen, että kotiin ei apua myönnettäisi, ja että lapset saataisiin pois kotoa.
Sosiaalityöntekijä toimi selkäni takana juuri siten, miten toimitaan valmisteltaessa kiireellistä sijoitusta. Hän metsästeli mahdollista diagnoosiani kaikkialta, kysyi isältä, voiko isä ottaa lapset luokseen ja piti kiirettä, ettei kukaan ehtisi tuoda positiivista näkemystään minusta – lapsen äidistä – ( moniammatillisen)ryhmän tietoon.
Meidän perheemme kohdalla lastensuojelu siis tarjoitti sitä, että kymmenen ”asiantuntijaa” pohtivat sosiaalityöntekijän valikoimien tietojen ja kirjoituksen perusteella, mitä meidän perhe tarvitsisi.
Tuntematta ja tapaamatta meistä ketään.
Lukemalla papereista asioista, joista suurin osa ei pitänyt edes paikkaansa. "
Moniammatillista lausuntofabrikointia ja perheen läheisverkostojen mitätöintiä
Varatuomari Leeni Ikonen varoittaa psykiatrisesta roskien kierrätyksestä viitaten ilmiöön, jossa virkavastuutaan keventävä lastensuojelun työntekijä lähettää terveydenhuollolle ennakkokäsityksiään ja mielen sanojaan huostaanoton tarpeellisuudesta ja saa lääkäriltä "asiantuntijalausunnon", johon ei ole kirjattu lääkärin omia havaintoja tai tutkimustuloksia vaan vain kopio lastensuojelun näkemyksistä.
Kerroimme hiljattain ADHD- tutkimuksia esikoulua käyvälle lapselleen hakeneesta äidistä, joka joutui lastenpsykiatrian ja -suojelun pyöritykseen. Lastensuojelun työntekijät olivat varustaneet sairaalan runsaalla valheellisten "esitietojen" tulvalla, joita ei äidin pyynnöistä huolimatta suostuttu oikaisemaan.
Lokakuussa keskussairaala käynnisti lapsen kiireellisen sijoituksen valmistelut väittämällä sairaanhoitajan väärintulkinnan tuloksena lastensuojelulle virheellisesti, että äiti on keskeyttänyt lukivalmiustutkimukset.
Lastensuojelu ei poistanut rekisteristään virheellistä merkintää keskeytetyistä tutkimuksista vaan alkoi valmistella huostaanottoa, jonka perusteeksi on kirjattu äidin kyvyttömyys hoitaa lapselle tarpeellisia tutkimuksia.
Lastensuojelun , -psykiatrian ja perhetyön moniammatillisen yhteistyön tuloksena perhe päätyi tempoilevaan, painajaismaiseen prosessiin jossa koki elämänsä vakavimmat oikeusturvaloukkaukset. Lapsi muuttui lastenpsykiatriassa iloisesta lapsesta (neurologian lausunto 30.12.2014) puolessa tunnissa itsetuhoiseksi akuuttipotilaaksi, sitten taas tunnissa ei-itsetuhoiseksi kiireettömäksi koulukypsyystutkittavaksi, sitten 10 sekunnissa huostattavaksi kriisisijoituslapseksi, jolla ei seuraavana päivänä ollutkaan kiireellisen sijoituksen tarvetta mutta muutaman viikon päästä taas jo huostaanoton tarve.
Lapsen arvioinnit tehtiin vailla hoito- tai tutkimuskontaktia lapseen puhumalla lapsen asioista aikuisten kesken. Lapselle diagnosoitiin huostaanottoa varten ”määrittelemätön lapsuuden tunnehäiriö”.
Lastensuojelun työntekijät patistivat lastenpsykiatrista poliklinikkaa tekemään lastensuojeluilmoituksen palaverista, jossa he olivat itse läsnä. Lastensuojeluilmoitusta vaadittiin siis tehtäväksi työntekijöiden loukkaavaksi kokemasta kokouksesta, jossa äiti pyysi heitä perustelemaan suunniteltua huostaanottoa ja omaa toimintaansa. Lastensuojelu kirjasi äidin lastensuojelulta vaatimat perustelut äidin hyökkäävyydeksi.
Äidin oikeutettu epäluottamus asiantuntijoita kohtaan tulkittiin ja kirjattiin "psyykkiseksi huonovointisuudeksi" ja "kyvyttömyydeksi tarjota asianmukaista kasvuympäristöä" lapselle. Äidin yritykset kannella sosiaali- ja terveydenhuollon laittomuuksista kirjattiin "voimavaravastentahtoiseksi" asenteeksi.
Lastensuojelun työntekijät kehtasivat jopa pyytää aikuispsykiatrian lääkäriä kirjoittamaan äidistä lausunnon, että äiti on vaarallinen. Eettisesti valveutunut lääkäri kieltäytyi ja todisti , että äidin vaarallisuudesta ei ollut mitään havaintoja tai huolta. Tämä ei estänyt lastensuojelua kirjaamasta äidin ja lapsen tapaamisrajoitusten perusteeksi, että äiti on hyökkäävä ja vaarallinen.
Lastensuojelussa näytetäänkin pitävän ammattiin kuuluvana luontaisetuna painostaa toisten alojen edustajia laatimaan asiakkaista haluttuja diagnooseja, lastensuojeluilmoituksia, -lausuntoja ja rikosilmoituksia etukäteen päätettyjen ja usein lainvastaisten pakkotoimien sujuvoittamiseksi.
Vaikka lastensuojelunlain mukaan erityisen tärkeää lapsen sijaishuoltopaikan valinnassa on ottaa huomioon lapsen mahdollisuudet saada tarpeenmukaista tukea, pitää yhteyttä hänelle läheisiin ihmisiin ja lapsen läheisverkoston mahdollisuudet ottaa lapsi luokseen asumaan tai olla sijoituksen tukena, lain yli käveltiin surutta tässäkin.
Tapausesimerkkimme lapsi olisi halunnut sijaisperheekseen kotinsa lähellä asuvan moitteettoman tuttavaperheen, jossa on samanikäisiä lapsia, joiden kanssa hän on leikkinyt aiemminkin. Sijoitus tuttavaperheeseen olisi taannut sijoitetulle tutut leikkikaverit, mahdollisuuden pitää yhteyttä läheisiinsä ja mahdollisuuden jatkaa tutussa ja mieluisassa eskariryhmässä.
Palaverissa lastensuojelun sosiaalityöntekijät eivät vaivautuneet ottamaan mitään kontaktia äidin ja lapsen sijaisäitiehdokkaasen. He tyrmäsivät äidin ja lapsen toiveen ilman selvitystä ja veivät lapsen yli kahdensadan kilometrin päähän tuntemattomaan perheeseen, jossa lapsella ei ole ikätovereita. Sijaishuoltopaikan sijainnin ja tapaamisaikojen rajoitusten takia sijoitetun sisaruksilla ei ole mahdollisuutta yhteydenpitoon.
Molemmat tapaukset ovat tyypillisiä esimerkkejä lastensuojelun moniammatillisesta yhteistyöstä, jossa ei usein toteudu yksikään työskentelyn suositelluista periaatteista tai käytännöistä; ei asiakaslähtöisyys, auttaminen, yhteistoiminta kuin moniasiantuntijuuskaan. Oikeastaan asiakkaista puhuminen lastensuojelun moniammatillisen yhteistyön kontekstissa on harhaanjohtavaa. Lastensuojelun moniammatillinen yhteistyö ei tunnista eikä tunnusta asiakkaita- työskentelyssä kansalaiset mitätöidään hallinto-alamaisiksi ja tutkinta- ja tulkintavangeiksi.
Monoammatillista juonittelua ja virkavastuun kevennystä?
Moniammatillisen työn uhkakuviksi nimetään usein työnjaon epäselvyys, työntekijöiden keskinäinen kateus ja koulutuksen kirjavuus.
Sosiaalityön tutkija Malcom Payne nimeää moniammatillisen yhteistyön ongelmiksi sisäänpäin kääntyneisyyden, liittoutumisen puskuriksi ylempiä tahoja vastaan ja ryhmien vastuunjaon ongelmat ( Payne, 2000, 1).
Moniammatillisessa yhteistyössä mitataan usein omaa asemaa suhteissa muihin ja kilpaillaan siitä, kuka on pätevin määrittämään ongelmaa. Lapsen edun ja oikeuden toteuttamisesta tehdään egojen temmellyskenttä, jolla kilpaillaan, kuka määrittelee ja analysoi asiakasvanhemman taidot puutteellisiksi nopeimmin.
Myös sitoutumista yhteistyössä vältellään. Kukin säätelee omaa kuormitustaan, mikä saattaa johtaa siihen, että yhteinen asiakas on ei kenekään asiakas. Ne vuorovaikutuskuviot ( esim. mielivalta ja käskytys) , joita käytetään asiakastyössä pyrkivät toistumaan myös ammattilaisten välillä(Seikkula & Arnkil 2005, 30). Lisäksi ongelmaksi muodostuu se, että moniammatillisuus nähdään usein tiimin kaltaisena käsitteenä, joka ratkaisee organisaation ongelmat jollain maagisella tavalla vain termejä käyttämällä (Nikander 2003, 279).
Lastensuojelun moniammatillisessa yhteistyössä virkailijoiden mutu-diagnooseja asiakkaista käytetään virkailjoiden keskinäisen yhteisöllisyyden rakentamiseen vaikka pelkkä mt- epäily estää usein myös asiakkaan somaattisten vaivojen hoidon terveydenhuollossa. "Kenties huoliluokittelu tarjoaa jonkinlaista yhteisöllistä liimaa; kukaties koetaan yhteisyyttä, kun päästään tekemään ja jakamaan "amatööridiagnooseja" huolikäsitteitä kääntäen, tutkijat Tom Arnkil ja Kai Alhanen arvioivat."
Ammatillisuus- ja asiantuntijastatuksen tarkoitus tuntuu olevan salata oma tiedon ja nöyryyden puute itseltä ja muilta, piiloutua turvaan toisten tietämättömien joukkoon ja taakse lastensuojelun asiantuntijatyöryhmiksi kutsuttuihin köyhien perheiden teloituskomppanioihin ja lynkkausporukoihin, joissa tiivistyy niin tyhmyys kuin julmuus.
Näiden teloituskomppanioiden ja lynkkausporukoiden keskinäisiä voimisteluharjoituksia ja hengennostatuksia voi kutsua moniammatilliseksi yhteistyöksi mutta se ei lohduta lynkattuja eikä auta kehittämään humaanimpaa palvelujärjestelmää, joka voitaisiin luoda takaamalla tukihenkilö, oikeusapu ja riippumaton tuomioistuin kaikkiin lastensuojelun prosesseihin, rekisterimerkintöjen korjausoikeudella, yhteiskirjaamisella , hyvitysvelvoitteella väärinkäytöstapauksissa ja sosiaalityöntekijöiden vastuu- ja korvausvelvoitteet uudistamalla.
Moniammatillisen tuhlauksen ja saavutettujen etujen varmistamiseksi moniammatillista yhteistyötä ei tutkita isoilla satunnaisotannoilla vaan vain joko haastattelemalla sosiaalityöntekijöitä tai antamalla heidän valita isosta pääosin tyytymättömien asiakkaiden perusjoukosta ne muutamat, joilla on kiitettävää palautetta.
Moniammatillinen yhteistyö onkin usein ihmisoikeusloukkauksia tuottavaa elämäntapafundamentalismia ja perusturvarikollisuutta. Se on keino rangaista köyhiä lapsia ja vanhempia siitä, että jollakulla seurakunnan vanhimmalla on taipumus huolestua turhaan ja varmistaa, että perhe saa tarvitsemiensa lakisääteisten peruspalvelujen sijaan heikkolaatuisia ja valvomattomia pakkotoimia jäävien arvioitsijoiden toimesta. Moniammatillinen riskiregiimin riskinpäristäjien ja huoliteollisuuden ammattihuolestujien yhteenliittymä voi joukkohuolestumisillaan ja lapsen etua hokemalla paitsi vaurastuttaa sijaishuoltoa myös kiristää, hallita ja marginalisoida kansan köyhää enemmistöä ja pakottaa heidät omaan ahtaaseen maailmankuvaansa.
Toisinkin voisi toimia. Aluehallintoviraston (lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen yhteistyö) seminaarissa sijaishuollossa riepoteltu perhe kertoi saaneensa viimein avun Mielenterveysseuran Suomeen tuomasta MDFT- hoitomallista.
MDFT toimii täsmälleen päinvastoin kuin nykyinen lastensuojelun moniammatillinen työskentelymalli, jossa lasta seulotaan moniammatillisen auttaja-armeijan voimin eri toimistoissa huostaanottoperusteen löytämiseksi ja vanhemmat jätetään ilman apua.
MDFT-mallissa lasta hoidetaan omassa kodissaan osana perhettään ja koko perhettä hoidetaan yhdessä yhden ainoan työntekijän voimin.
Menetelmän hyvistä tuloksista huolimatta se tuskin tulee leviämään palvelujärjestelmään, jonka perustehtäväksi on tullut sijaishuollon liiketoiminnan edistäminen ja saavutetuista eduista ja viroista kiinnipitäminen edellisvuoden budjetti ylittämällä.
Moniammatillisessa yhteistyössä tieto- erityisesti manipuloitu tieto- on valtaa ja sitä vaihdetaankin halukkaasti. Varatuomari Outi Mannosen mielestä lastensuojelutyöntekijät saavat tietoja liian helposti, vaikka heillä ei ole ammattitaitoa ymmärtää tiedon, esimerkiksi lääketieteellisen diagnoosin, merkitystä.
”Nuorelle luvataan, että terapeutti on vaitiolovelvollinen. Häneltä salataan, että vieras sosiaalityöntekijä voi saada kaikki luottamukselliset asiakaskirjaukset käsiinsä ja koota niistä perusteita huostaanotolle. Oikeuden istunnoissa nuoren salaisuuksia käsitellään vanhempien ja ulkopuolisten kuullen. Luuletteko, että hän enää uskoutuu vieraalle?”
Mannosen mukaan sosiaalityöntekijät vuotavat usein hoitotahoille oletuksiaan asiakkaastaan näiden selän takana.”Jotkut lääkärit kirjaavat sosiaalityöntekijän luulot faktoina asiakkaan papereihin eteenpäin siten, että asiakas ei sitä tiedä eikä siksi osaa korjata virheellisiä tietoja. Arat asiat ja katteettomat luulot leviävät.”
Mannonen kuvailee virheellisten lastensuojeluasiakirjojen kaavan:”Ensin kirjataan ylös ( vaikkapa perhetyöntekijän) aiheeton epäily. Seuraava työntekijä käsittää sen faktaksi ja lisää kirjauksiin omat luulonsa. Seuraava työntekijä alkaa kirjausten perusteella tehdä huostaanottohakemusta. Kukaan ei perehdy siihen, mitä oikeasti on tapahtunut.”
"Suomessa ei käytännössä kontrolloida tai valvota kunnolla sosiaalityöntekijöiden tekemisiä ja niiden lainmukaisuutta. Hallinto-oikeudet vahvistavat pääsääntöisesti huostaanottohakemukset pelkästään sillä perusteella, että sosiaalityöntekijä väittää jotakin. Hakemuksessa esitettyjen tapahtumainkulkujen oikeellisuutta sosiaalityöntekijän ei tarvitse todistaa. ”Päätöksen tehneestä voi kannella, mutta kukaan ei tutki, onko sosiaalityöntekijän asiassa väittämä totta”, Mannonen sanoo.
Lastensuojelun kumppanuustahoihin suhtauduttava varauksella
Asianajaja Katarina Harjulahti-Sarainmaa näkee, että huostaanotot lisääntyvät myös siksi, että lastensuojelua tekevien joukoissa on valitettavasti paljon ammattitaidottomuutta. Osa työntekijöistä on kovin nuoria ja kokemattomia.
- Huostaanoton kynnyksen pitäisi olla hirveän korkea. Sellainenkin koti, jossa on puutteita, on parempi kuin laitos.
Hän on päätynyt käsitykseen, että huostaanottoa käytetään rangaistuksena siitä, että perhe pullikoi.
- Jollet ole riittävän nöyrä viranomaisten edessä, jäät toiseksi. Eikä näissä asioissa pitäisi olla kyse arvovaltariidasta vaan lapsen edusta. Kyseessähän ovat varsin kauaskantoiset päätökset.
- Huostaanoton kohteeksi joutuneella perheellä pitää ehdottomasti olla ulkopuolinen, lainopillinen avustaja, Harjulahti-Sarainmaa vaatii.
Vanhempien oikeusturva on todella heikko, elleivät he itse perinpohjin tunne lastensuojelulakia. Ja harva tuntee tai pystyy palkkaamaan omaa asianajajaa.
Häntä ihmetyttää myös sosiaalitoimen itseriittoisuus ja immuunius kritiikille huostaanottojutuissa.
- Kaikissa töissä tulee erehdyksiä, mutta siellä ei voida myöntää, että pieleen meni.
Katarina Harjulahti-Sarainmaa neuvoo kaikesta tästä johtopäätöksenä perheitä harkitsemaan tarkkaan, kannattaako apua hakea lastensuojelusta, perheneuvolasta, terveyskeskuksesta, mielenterveystoimistosta tai mistään, mistä jää merkintä viranomaisrekistereihin. Jos on varaa, kannattaisi käyttää esimerkiksi yksityislääkäreitä.
Sosiaalitoimeen pätee juristin mukaan ikävän usein slogan "ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää" ( Turun Sanomat, 16.11.2008). Varoitus on entistä ajankohtaisempi sosiaali- ja terveydenhuollon rekisteritietojen yhdistämisen myötä.
Myös sosiaalipolitiikan professori J.P. Roos paheksuu lasten huostaanottamista rangaistuksena vanhempien niskuroinnista ja kehottaa perheitä varovaisuuteen: " Älkää kertoko (viranomaiselle) itsestänne koskaan mitään kielteistä tai edes sellaiseksi tulkittavaa! Ei lapsuuden vaikeuksista, ei nuoruuden kolttosista, ei suhteestanne alkoholiin, ei mielenterveysongelmista jne. Ja koettakaa saada myös lähipiirinne tässä suhteessa varovaisiksi. Missä vain voitte, kieltäkää tietojenne luovutus muille viranomaisille."
Kansalaiset ovat kaikkina aikoina kehittäneet omia tapojaan hoitaa yhteiset asiat silloin kun lakia ei ole tai siihen ei luoteta. Heikko valtio yhdistettynä riskiregiimiin ja mielivaltaiseen viranomaiskulttuuriin tarjoaa oivan kasvualustan katkeruudelle ja kaikenlaisille ääriliikkeille.
Lastensuojelun moniammatilliseksi yhteistyöksi nimetyn köyhien perheiden joukkolynkkauksen kritiikitön hypettäminen tai rahoittaminen edistää vain perheiden syrjäyttämistä ja yhteiskuntarauhan murenemista. On vain ajan kysymys milloin moniammatillisen yhteistyön katkeroittamat omaksuvat tämän lastensuojelun ” hyvän käytännön” todelliset toimintaperiaatteet omiin tarkoituksiinsa.
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sos-lapsikylan-rankat-otteet
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tarja-hiltusen-vaitoskirja-sijaishuollon-propagandan-valineena
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-1-fabrikoitu-lastensuojeluilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-4-fabrikoitu-asiakassuunnitelma
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/kansanvalistusta-lastensuojelun-asiakkaalle
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/nalleilua-jo-10-vuotta-laheta-nallekorttikirjauksesi-lokakuun-liikkeelle
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointivimma-salaseulontoja-puutteellisilla-menetelmilla
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tyomenetelmat-2-laiton-sijoitus-huostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/raili-miettisen-blogi/avohuollon-tukitoimet-tuottavat-huostaanottoja
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-porttiteoria-avunpyynto-avautuminen-ja-lasu-asiakkuus-portteja-elinkautisiin
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/lastensuojelulapsen-kuolema-2
Moniammatillisesta yhteistyöstä on tullut lastensuojelun suosituimpia mantroja lapsen etu- käsitteen rinnalle.
Teoriassa moniammatillinen yhteistyö on osapuolten välistä vallan, tiedon ja asiantuntijuuden jakamista, jossa on yhteinen tavoite , osaamista ja toimijoiden vuorovaikutus. Yhteistyössä on tärkeää, että yhteistoiminta lähtee vuoropuhelusta ja moniasiantuntijuudesta eikä ainoastaan yksi taho määritä sen tavoitteita ja toimintatapoja.
Asiakaslähtöisyyttä, luottamusta ja vuorovaikutusta vain teoriassa?
Moniammatillisen yhteistyön tavoitteita on mm. rakentaa luottamukseen, vuorovaikutukseen ja sitoutumiseen perustuvia suhteita. Vuorovaikutussuhteen toimimisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että asiakas luottaa työntekijöihin, organisaatioon ja että työntekijät voivat luottaa toisiinsa. Luottamus liittyy siis paitsi henkilöiden välisiin suhteisiin myös yksilöiden ja organisaatioiden välisiin suhteisiin ( Silvennoinen, 2004).
"Moniammatillisessa yhteistyössä korostuvat aina asiakaslähtöisyys, tiedon ja eri näkökulmien kokoaminen yhteen, vuorovaikutustietoisuus, rajojen ylitykset ja asiakkaan verkostojen huomioiminen. Moniammatillisuuden lähtökohtana on asiakkaan tilanteen kokonaisvaltainen kartoitus ja ratkaisujen pohtiminen eri asiantuntijoiden yhdessä asiakkaan kanssa tekemänä, ei erikseen vaan rinnakkain tehtynä" (Isoherranen, 2005, 14).
Käytännössä lastensuojelun moniammatillisessa yhteistyössä ei kuulla kaikkia ammattilaisia eikä usein tehdä yhteistyötä sen paremmin lapsen, perheen kuin toisten ammattilaisten kanssa. Tavaksi on tullut, että lastensuojelu valikoi tiedot, ongelmat ja tavoitteet joiden pohjalta työskentely alkaa ja asiakkaita puoltavien ammattilaisten asiantuntijuus, osallisuus ja näkemykset sivuutetaan. Työskentelyä hallitsee ammattieettisten ohjeiden sijaan heiliöläis- paloniemeläinen riskiregiimi. Perheet tuntuvat olevan pettyneimpiä koulun ja lastenpsykiatrian kasvatuskumppanuuteen ja osuuteen moniammatillisessa yhteistyössä.
Asiakkaiden mukaan moniammatilliseksi yhteistyöksi kutsuttu toiminta täyttää usein pikemminkin kiusaamisen kuin auttamisen kriteerit ja muistuttaa läheisesti monille lapsuudesta tuttua kuravellin pakkosyöttämistä;
"Mielenkiintoista on asetelman lavastus. Ihmiset istutetaan pakanalliseen piirimuodostelmaan, jonka tarkoitus on lavastaa vaikutelma kohtaamisesta ja tasa-arvoisesta osallistumisesta, josta asiakkaan arvosteluun ja solvaamiseen keskittyvissä kokouksissa ei ole havaittavissa jälkeäkään.
Paikalle kutsutut asiantuntijat puhuvat kiusatun ohi ja yli- vain toisilleen ja vain jo etukäteen päättämiensä toimenpiteiden puolesta. Asiakkaasta puhutaan muttei puhuta suoraan asiakkaalle.
Papereiden allekirjoitusosio on kuin toisinto kuravellin pakkosyötöstä, jossa kiusattua vedetään nenästä samalla kun kuravelli lapioidaan väkisin suuhun: Kiusatun eteen lätkäistään huostaan johtava paperi, johon häntä painostetaan laittamaan allekirjoituksensa. Siinä lukee , että allekirjoittaja suostuu (huostaanottoon johtaviin) avohuollon tukitoimiin tai antamaan lapsensa sijoitukseen "avohuollon tukitoimena".
Jos kiusattu yrittää sanoa jotakin, häntä uhkaillaan pysyvällä huostalla ja tapaamisrajoituksilla ja hänen sanansa tulkitaan ja dokumentoidaan väärin ja käytetään häntä vastaan".
Perheiden kuntoutuminen tekisi moniammatillisista "osaajista" työttömiä- siksi perheiden auttamiseen ei ryhdytä. Moniammatillisesta yhteistyötä on tullutkin asiantuntijoiden keino syrjäyttää perheet ja varmistaa, että asiantuntijat saavat seurustella vain toistensa kanssa. Moniammatilliseksi yhteistyöksi kutsuttu toiminta on hyvää työvoimapolitiikkaa mutta vain ryhmään työllistetyille. Vanhempien , lasten ja toiminnan rahoittavien veronmaksajien talouteen ja hyvinvointiin sillä on tuhoisat vaikutukset.
Yksi vaikkapa fabrikoidun lastensuojeluilmoituksen tai- lausunnon avulla asiakkaaksi kalastettu perheenäiti työllistää helposti kymmenen moniammatillista ”osaajaa”; sosiaalityöntekijän ja perhetyöntekijän pareineen, ensi- ja turvakodin tai perhekuntoutusyksikön työntekijöitä, perhekodin ja lastensuojelulaitoksen työntekijöitä, jotka puolestaan työllistävät tuottoisia sijoitussopimuksiaan jatkaakseen runsaasti psykiatreja ja terapeutteja, lastensuojelun edunvalvojan, juristeja, hallinto- oikeuden tuomareita, tapaamispaikan henkilökunnan jne. Kaikki saavat helppoja suoritteita ja työtunteja loputtomista palavereistaan, joiden tarkoituskaan ei ole auttaa perhettä ja joita voi budjettikurin, valvonnan ja vastuu- ja korvausvelvoitteiden puuttuessa jatkaa siihen asti kunnes lapsi täyttää 18.
Lastensuojelun moniammatillisessa yhteistyössä tuntuvat häviävän perustehtävän, vuorovaikutuksen ja vastuun lisäksi myös ammattilaisten yhteistyöprosesseissaan tekemät rikokset, jotka päätyvät harvoin tutkintaan. Yleensä moniammatillinen viranomaissuojelu toteutetaan siten, että
a) Esitutkinta estetään (yleensä perustelemattomalla "ei aihetta epäillä rikosta"-päätöksellä).
b) Jos teko päätyy syyteharkintaan, syyttäjä tekee syyttämättä jättämispäätöksen, josta ei ulkopuoliselle selviä mitään niistä todellisista syistä, jotka tämän päätöksen aiheuttivat.
c) Viimeistään oikeuslaitoksessa viranomainen vapautetaan ja tämän jälkeen valituksen tutkiminen estetään tarvittaessa joka valitusasteessa.
Asiakas puolestaan saa rikostutkinnan pienimmästäkin syystä. Moniammatillisessa yhteistyössä poliisille jätetään likainen työ. Kotihälytykset ja rikosilmoitukset- vaikka olisivat tekaistuja- näyttävät hyviltä hallinto- oikeudessa, kasaavat epäilyksiä asiakkaan päälle ja suoristavat mutkia suunniteltujen vapaudenriistojen tieltä.
Yllättävän moni moniammatilliseen työhön tai oikeammin työn tekemättä jättämiseen turhautunut vanhempi saa kotiovelleen poliisin rangaistukseksi kritiikistään. Niin myös väkivaltaan syyllistyneen ex- puolison kanssa asuvista lapsistaan huolestunut keskisuomalainen lähisuhdeväkivallan uhri , joka erehtyi tuhahtamaan lastensuojelun työntekijöille, että ”aiotteko tehdä jotakin vai annatteko lasten vain kuolla”. Lastensuojelu käänsi lausuman lausujan väkivaltaisuuden osoitukseksi , josta häntä myös kuulusteltiin. Poliisit saapuivat näyttävästi vanhemman kotipihaan ja olivat jopa varustautuneet heittämään vanhemman putkaan useammaksi päiväksi lastensuojelun "esitietojen" perusteella.
Moniammatillisen yhteistyön tuloksena yhä useampi keskimäärin pienituloinen asiakasvanhempi saa tekaistun rikossyytteen ja joutuu ottamaan lainaa palkatakseen itselleen juristin. Hyväkään juristi ei kuitenkaan takaa oikeuturvaa järjestelmässä, josta puuttuu vallan kolmijako , puolueeton tuomioistuin, tosiseikkaselvittely , oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja toimivat valitusreitit.
Perhe viranomaiskiusaamisen kohteena ja julkisena riistana
Erityislapselleen sosiaalitoimesta apua hakenut ja valheellisen perhesurmaepäilyn kohteeksi joutunut
Tiina- äiti kertoo:
"Sosiaalityöntekijä otti yhteyttä selkäni takana perheneuvolan johtajaan, jossa olin erään ”harjoittelijan” asiakkaana. Hän kyseli mahdollista diagnoosiani ilman lupaani. Hän ei ottanut myöskään yhteyttä suoraan työntekijääni, koska piti tätä "vain" harjoittelijana, jonka näin ollen saattoi ohittaa sujuvasti..
”Harjoittelijalle” eli perheterapeutillemme hän ilmoitti huostaanoton mahdollisuudesta ja sanoi vievänsä myöhemmin perheeni asian asiantuntijaryhmään. Perheterapeutti kertoi keskustelusta, jossa hän sanoi sosiaalityöntekijälle: ”Eihän hyvästä perheestä kannasta lapsia ottaa huostaan.” Sosiaalityöntekijän päättäväinen kanta oli: ”Kyllä kannattaa, koska se on ainoa pitkäaikainen tukimuoto.”
Sosiaalityöntekijä ei neuvotellut eikä ollut halukas yhteistyöhön muiden työntekijöideni kanssa.
Sosiaalityöntekijä sekä sosiaalitoimen johtaja olivat suositelleet minulle laajoja psykologisia tutkimuksia, joihin moni jäsenistä yhtyi. Muun muassa oppilashuollon esimiehen ”näkemyksen mukaan äidille tulee tehdä psykologiset tutkimukset ja perheen hoitokontaktin tulee jatkua perheneuvolassa”. Kirjoitin hänelle jälkeenpäin ja kysyin, mikä on hänen koulutuksensa, jotta hän voi suositella jollekulle tutkimuksia näkemättä. En ole koskaan saanut vastausta.
Konsultoimani lakimies sanoi, että hän ei ole vielä kuullut, että sosiaalityöntekijä tai sosiaalitoimen johtaja pystyisi lähettämään ketään tutkimuksiin. Hän kehotti minua olemaan menemättä, ellen saa lakipykälää, johon perustuen tutkimukset tehtäisiin.
Toimintaterapeutille, jonka kanssa en ollut missään tekemisissä, oli jo ehditty antaa nimeni ja osoitteeni. Hän oli valmis tulemaan kotiini arvioimaan toimintakykyäni.
Olimme aivan julkista riistaa kaikille. Meillä ei ollut minkäänlaista yksityisyyden suojaa. Koska tahansa saattoi kuka tahansa soittaa ja ehdottaa mitä vain. Numeroni ja tietoni olivat yleisessä jaossa."
Olin lähtenyt pyytämään ja lopulta vaatimaan lastensuojelusta lainmukaisia avohuollon tukitoimia, joihin ei ollut varaa. Erityislapsiperheelle sopivia tukimuotoja ei ollut tarjolla, eikä sellaisia osattu räätälöidä.
Kiireelliseen sijoitukseen varaa olisi kuitenkin ollut milloin vain.
Nyt myös laajoihin psykologisiin tutkimuksiin. Siitäkin huolimatta, että terapeutti, lääkärit ja sairaanhoitajat joiden vastaanotolla kävin yksin tai poikani kanssa, eivät olleet koskaan mitenkään ilmaisseet huolta mielenterveydestäni – väsymyksestäni ja yksinäisyydestäni sekä vähäisestä verkoston tuesta kylläkin..
Tätäkö on parhaimmillaan vanhemmuuden tukeminen, pohdiskelin mielessäni. Ainakin sosiaalityöntekijä teki kaikkensa sen eteen, että kotiin ei apua myönnettäisi, ja että lapset saataisiin pois kotoa.
Sosiaalityöntekijä toimi selkäni takana juuri siten, miten toimitaan valmisteltaessa kiireellistä sijoitusta. Hän metsästeli mahdollista diagnoosiani kaikkialta, kysyi isältä, voiko isä ottaa lapset luokseen ja piti kiirettä, ettei kukaan ehtisi tuoda positiivista näkemystään minusta – lapsen äidistä – ( moniammatillisen)ryhmän tietoon.
Meidän perheemme kohdalla lastensuojelu siis tarjoitti sitä, että kymmenen ”asiantuntijaa” pohtivat sosiaalityöntekijän valikoimien tietojen ja kirjoituksen perusteella, mitä meidän perhe tarvitsisi.
Tuntematta ja tapaamatta meistä ketään.
Lukemalla papereista asioista, joista suurin osa ei pitänyt edes paikkaansa. "
Moniammatillista lausuntofabrikointia ja perheen läheisverkostojen mitätöintiä
Varatuomari Leeni Ikonen varoittaa psykiatrisesta roskien kierrätyksestä viitaten ilmiöön, jossa virkavastuutaan keventävä lastensuojelun työntekijä lähettää terveydenhuollolle ennakkokäsityksiään ja mielen sanojaan huostaanoton tarpeellisuudesta ja saa lääkäriltä "asiantuntijalausunnon", johon ei ole kirjattu lääkärin omia havaintoja tai tutkimustuloksia vaan vain kopio lastensuojelun näkemyksistä.
Kerroimme hiljattain ADHD- tutkimuksia esikoulua käyvälle lapselleen hakeneesta äidistä, joka joutui lastenpsykiatrian ja -suojelun pyöritykseen. Lastensuojelun työntekijät olivat varustaneet sairaalan runsaalla valheellisten "esitietojen" tulvalla, joita ei äidin pyynnöistä huolimatta suostuttu oikaisemaan.
Lokakuussa keskussairaala käynnisti lapsen kiireellisen sijoituksen valmistelut väittämällä sairaanhoitajan väärintulkinnan tuloksena lastensuojelulle virheellisesti, että äiti on keskeyttänyt lukivalmiustutkimukset.
Lastensuojelu ei poistanut rekisteristään virheellistä merkintää keskeytetyistä tutkimuksista vaan alkoi valmistella huostaanottoa, jonka perusteeksi on kirjattu äidin kyvyttömyys hoitaa lapselle tarpeellisia tutkimuksia.
Lastensuojelun , -psykiatrian ja perhetyön moniammatillisen yhteistyön tuloksena perhe päätyi tempoilevaan, painajaismaiseen prosessiin jossa koki elämänsä vakavimmat oikeusturvaloukkaukset. Lapsi muuttui lastenpsykiatriassa iloisesta lapsesta (neurologian lausunto 30.12.2014) puolessa tunnissa itsetuhoiseksi akuuttipotilaaksi, sitten taas tunnissa ei-itsetuhoiseksi kiireettömäksi koulukypsyystutkittavaksi, sitten 10 sekunnissa huostattavaksi kriisisijoituslapseksi, jolla ei seuraavana päivänä ollutkaan kiireellisen sijoituksen tarvetta mutta muutaman viikon päästä taas jo huostaanoton tarve.
Lapsen arvioinnit tehtiin vailla hoito- tai tutkimuskontaktia lapseen puhumalla lapsen asioista aikuisten kesken. Lapselle diagnosoitiin huostaanottoa varten ”määrittelemätön lapsuuden tunnehäiriö”.
Lastensuojelun työntekijät patistivat lastenpsykiatrista poliklinikkaa tekemään lastensuojeluilmoituksen palaverista, jossa he olivat itse läsnä. Lastensuojeluilmoitusta vaadittiin siis tehtäväksi työntekijöiden loukkaavaksi kokemasta kokouksesta, jossa äiti pyysi heitä perustelemaan suunniteltua huostaanottoa ja omaa toimintaansa. Lastensuojelu kirjasi äidin lastensuojelulta vaatimat perustelut äidin hyökkäävyydeksi.
Äidin oikeutettu epäluottamus asiantuntijoita kohtaan tulkittiin ja kirjattiin "psyykkiseksi huonovointisuudeksi" ja "kyvyttömyydeksi tarjota asianmukaista kasvuympäristöä" lapselle. Äidin yritykset kannella sosiaali- ja terveydenhuollon laittomuuksista kirjattiin "voimavaravastentahtoiseksi" asenteeksi.
Lastensuojelun työntekijät kehtasivat jopa pyytää aikuispsykiatrian lääkäriä kirjoittamaan äidistä lausunnon, että äiti on vaarallinen. Eettisesti valveutunut lääkäri kieltäytyi ja todisti , että äidin vaarallisuudesta ei ollut mitään havaintoja tai huolta. Tämä ei estänyt lastensuojelua kirjaamasta äidin ja lapsen tapaamisrajoitusten perusteeksi, että äiti on hyökkäävä ja vaarallinen.
Lastensuojelussa näytetäänkin pitävän ammattiin kuuluvana luontaisetuna painostaa toisten alojen edustajia laatimaan asiakkaista haluttuja diagnooseja, lastensuojeluilmoituksia, -lausuntoja ja rikosilmoituksia etukäteen päätettyjen ja usein lainvastaisten pakkotoimien sujuvoittamiseksi.
Vaikka lastensuojelunlain mukaan erityisen tärkeää lapsen sijaishuoltopaikan valinnassa on ottaa huomioon lapsen mahdollisuudet saada tarpeenmukaista tukea, pitää yhteyttä hänelle läheisiin ihmisiin ja lapsen läheisverkoston mahdollisuudet ottaa lapsi luokseen asumaan tai olla sijoituksen tukena, lain yli käveltiin surutta tässäkin.
Tapausesimerkkimme lapsi olisi halunnut sijaisperheekseen kotinsa lähellä asuvan moitteettoman tuttavaperheen, jossa on samanikäisiä lapsia, joiden kanssa hän on leikkinyt aiemminkin. Sijoitus tuttavaperheeseen olisi taannut sijoitetulle tutut leikkikaverit, mahdollisuuden pitää yhteyttä läheisiinsä ja mahdollisuuden jatkaa tutussa ja mieluisassa eskariryhmässä.
Palaverissa lastensuojelun sosiaalityöntekijät eivät vaivautuneet ottamaan mitään kontaktia äidin ja lapsen sijaisäitiehdokkaasen. He tyrmäsivät äidin ja lapsen toiveen ilman selvitystä ja veivät lapsen yli kahdensadan kilometrin päähän tuntemattomaan perheeseen, jossa lapsella ei ole ikätovereita. Sijaishuoltopaikan sijainnin ja tapaamisaikojen rajoitusten takia sijoitetun sisaruksilla ei ole mahdollisuutta yhteydenpitoon.
Molemmat tapaukset ovat tyypillisiä esimerkkejä lastensuojelun moniammatillisesta yhteistyöstä, jossa ei usein toteudu yksikään työskentelyn suositelluista periaatteista tai käytännöistä; ei asiakaslähtöisyys, auttaminen, yhteistoiminta kuin moniasiantuntijuuskaan. Oikeastaan asiakkaista puhuminen lastensuojelun moniammatillisen yhteistyön kontekstissa on harhaanjohtavaa. Lastensuojelun moniammatillinen yhteistyö ei tunnista eikä tunnusta asiakkaita- työskentelyssä kansalaiset mitätöidään hallinto-alamaisiksi ja tutkinta- ja tulkintavangeiksi.
Monoammatillista juonittelua ja virkavastuun kevennystä?
Moniammatillisen työn uhkakuviksi nimetään usein työnjaon epäselvyys, työntekijöiden keskinäinen kateus ja koulutuksen kirjavuus.
Sosiaalityön tutkija Malcom Payne nimeää moniammatillisen yhteistyön ongelmiksi sisäänpäin kääntyneisyyden, liittoutumisen puskuriksi ylempiä tahoja vastaan ja ryhmien vastuunjaon ongelmat ( Payne, 2000, 1).
Moniammatillisessa yhteistyössä mitataan usein omaa asemaa suhteissa muihin ja kilpaillaan siitä, kuka on pätevin määrittämään ongelmaa. Lapsen edun ja oikeuden toteuttamisesta tehdään egojen temmellyskenttä, jolla kilpaillaan, kuka määrittelee ja analysoi asiakasvanhemman taidot puutteellisiksi nopeimmin.
Myös sitoutumista yhteistyössä vältellään. Kukin säätelee omaa kuormitustaan, mikä saattaa johtaa siihen, että yhteinen asiakas on ei kenekään asiakas. Ne vuorovaikutuskuviot ( esim. mielivalta ja käskytys) , joita käytetään asiakastyössä pyrkivät toistumaan myös ammattilaisten välillä(Seikkula & Arnkil 2005, 30). Lisäksi ongelmaksi muodostuu se, että moniammatillisuus nähdään usein tiimin kaltaisena käsitteenä, joka ratkaisee organisaation ongelmat jollain maagisella tavalla vain termejä käyttämällä (Nikander 2003, 279).
Lastensuojelun moniammatillisessa yhteistyössä virkailijoiden mutu-diagnooseja asiakkaista käytetään virkailjoiden keskinäisen yhteisöllisyyden rakentamiseen vaikka pelkkä mt- epäily estää usein myös asiakkaan somaattisten vaivojen hoidon terveydenhuollossa. "Kenties huoliluokittelu tarjoaa jonkinlaista yhteisöllistä liimaa; kukaties koetaan yhteisyyttä, kun päästään tekemään ja jakamaan "amatööridiagnooseja" huolikäsitteitä kääntäen, tutkijat Tom Arnkil ja Kai Alhanen arvioivat."
Ammatillisuus- ja asiantuntijastatuksen tarkoitus tuntuu olevan salata oma tiedon ja nöyryyden puute itseltä ja muilta, piiloutua turvaan toisten tietämättömien joukkoon ja taakse lastensuojelun asiantuntijatyöryhmiksi kutsuttuihin köyhien perheiden teloituskomppanioihin ja lynkkausporukoihin, joissa tiivistyy niin tyhmyys kuin julmuus.
Näiden teloituskomppanioiden ja lynkkausporukoiden keskinäisiä voimisteluharjoituksia ja hengennostatuksia voi kutsua moniammatilliseksi yhteistyöksi mutta se ei lohduta lynkattuja eikä auta kehittämään humaanimpaa palvelujärjestelmää, joka voitaisiin luoda takaamalla tukihenkilö, oikeusapu ja riippumaton tuomioistuin kaikkiin lastensuojelun prosesseihin, rekisterimerkintöjen korjausoikeudella, yhteiskirjaamisella , hyvitysvelvoitteella väärinkäytöstapauksissa ja sosiaalityöntekijöiden vastuu- ja korvausvelvoitteet uudistamalla.
Moniammatillisen tuhlauksen ja saavutettujen etujen varmistamiseksi moniammatillista yhteistyötä ei tutkita isoilla satunnaisotannoilla vaan vain joko haastattelemalla sosiaalityöntekijöitä tai antamalla heidän valita isosta pääosin tyytymättömien asiakkaiden perusjoukosta ne muutamat, joilla on kiitettävää palautetta.
Moniammatillinen yhteistyö onkin usein ihmisoikeusloukkauksia tuottavaa elämäntapafundamentalismia ja perusturvarikollisuutta. Se on keino rangaista köyhiä lapsia ja vanhempia siitä, että jollakulla seurakunnan vanhimmalla on taipumus huolestua turhaan ja varmistaa, että perhe saa tarvitsemiensa lakisääteisten peruspalvelujen sijaan heikkolaatuisia ja valvomattomia pakkotoimia jäävien arvioitsijoiden toimesta. Moniammatillinen riskiregiimin riskinpäristäjien ja huoliteollisuuden ammattihuolestujien yhteenliittymä voi joukkohuolestumisillaan ja lapsen etua hokemalla paitsi vaurastuttaa sijaishuoltoa myös kiristää, hallita ja marginalisoida kansan köyhää enemmistöä ja pakottaa heidät omaan ahtaaseen maailmankuvaansa.
Toisinkin voisi toimia. Aluehallintoviraston (lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen yhteistyö) seminaarissa sijaishuollossa riepoteltu perhe kertoi saaneensa viimein avun Mielenterveysseuran Suomeen tuomasta MDFT- hoitomallista.
MDFT toimii täsmälleen päinvastoin kuin nykyinen lastensuojelun moniammatillinen työskentelymalli, jossa lasta seulotaan moniammatillisen auttaja-armeijan voimin eri toimistoissa huostaanottoperusteen löytämiseksi ja vanhemmat jätetään ilman apua.
MDFT-mallissa lasta hoidetaan omassa kodissaan osana perhettään ja koko perhettä hoidetaan yhdessä yhden ainoan työntekijän voimin.
Menetelmän hyvistä tuloksista huolimatta se tuskin tulee leviämään palvelujärjestelmään, jonka perustehtäväksi on tullut sijaishuollon liiketoiminnan edistäminen ja saavutetuista eduista ja viroista kiinnipitäminen edellisvuoden budjetti ylittämällä.
Moniammatillisessa yhteistyössä tieto- erityisesti manipuloitu tieto- on valtaa ja sitä vaihdetaankin halukkaasti. Varatuomari Outi Mannosen mielestä lastensuojelutyöntekijät saavat tietoja liian helposti, vaikka heillä ei ole ammattitaitoa ymmärtää tiedon, esimerkiksi lääketieteellisen diagnoosin, merkitystä.
”Nuorelle luvataan, että terapeutti on vaitiolovelvollinen. Häneltä salataan, että vieras sosiaalityöntekijä voi saada kaikki luottamukselliset asiakaskirjaukset käsiinsä ja koota niistä perusteita huostaanotolle. Oikeuden istunnoissa nuoren salaisuuksia käsitellään vanhempien ja ulkopuolisten kuullen. Luuletteko, että hän enää uskoutuu vieraalle?”
Mannosen mukaan sosiaalityöntekijät vuotavat usein hoitotahoille oletuksiaan asiakkaastaan näiden selän takana.”Jotkut lääkärit kirjaavat sosiaalityöntekijän luulot faktoina asiakkaan papereihin eteenpäin siten, että asiakas ei sitä tiedä eikä siksi osaa korjata virheellisiä tietoja. Arat asiat ja katteettomat luulot leviävät.”
Mannonen kuvailee virheellisten lastensuojeluasiakirjojen kaavan:”Ensin kirjataan ylös ( vaikkapa perhetyöntekijän) aiheeton epäily. Seuraava työntekijä käsittää sen faktaksi ja lisää kirjauksiin omat luulonsa. Seuraava työntekijä alkaa kirjausten perusteella tehdä huostaanottohakemusta. Kukaan ei perehdy siihen, mitä oikeasti on tapahtunut.”
"Suomessa ei käytännössä kontrolloida tai valvota kunnolla sosiaalityöntekijöiden tekemisiä ja niiden lainmukaisuutta. Hallinto-oikeudet vahvistavat pääsääntöisesti huostaanottohakemukset pelkästään sillä perusteella, että sosiaalityöntekijä väittää jotakin. Hakemuksessa esitettyjen tapahtumainkulkujen oikeellisuutta sosiaalityöntekijän ei tarvitse todistaa. ”Päätöksen tehneestä voi kannella, mutta kukaan ei tutki, onko sosiaalityöntekijän asiassa väittämä totta”, Mannonen sanoo.
Lastensuojelun kumppanuustahoihin suhtauduttava varauksella
Asianajaja Katarina Harjulahti-Sarainmaa näkee, että huostaanotot lisääntyvät myös siksi, että lastensuojelua tekevien joukoissa on valitettavasti paljon ammattitaidottomuutta. Osa työntekijöistä on kovin nuoria ja kokemattomia.
- Huostaanoton kynnyksen pitäisi olla hirveän korkea. Sellainenkin koti, jossa on puutteita, on parempi kuin laitos.
Hän on päätynyt käsitykseen, että huostaanottoa käytetään rangaistuksena siitä, että perhe pullikoi.
- Jollet ole riittävän nöyrä viranomaisten edessä, jäät toiseksi. Eikä näissä asioissa pitäisi olla kyse arvovaltariidasta vaan lapsen edusta. Kyseessähän ovat varsin kauaskantoiset päätökset.
- Huostaanoton kohteeksi joutuneella perheellä pitää ehdottomasti olla ulkopuolinen, lainopillinen avustaja, Harjulahti-Sarainmaa vaatii.
Vanhempien oikeusturva on todella heikko, elleivät he itse perinpohjin tunne lastensuojelulakia. Ja harva tuntee tai pystyy palkkaamaan omaa asianajajaa.
Häntä ihmetyttää myös sosiaalitoimen itseriittoisuus ja immuunius kritiikille huostaanottojutuissa.
- Kaikissa töissä tulee erehdyksiä, mutta siellä ei voida myöntää, että pieleen meni.
Katarina Harjulahti-Sarainmaa neuvoo kaikesta tästä johtopäätöksenä perheitä harkitsemaan tarkkaan, kannattaako apua hakea lastensuojelusta, perheneuvolasta, terveyskeskuksesta, mielenterveystoimistosta tai mistään, mistä jää merkintä viranomaisrekistereihin. Jos on varaa, kannattaisi käyttää esimerkiksi yksityislääkäreitä.
Sosiaalitoimeen pätee juristin mukaan ikävän usein slogan "ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää" ( Turun Sanomat, 16.11.2008). Varoitus on entistä ajankohtaisempi sosiaali- ja terveydenhuollon rekisteritietojen yhdistämisen myötä.
Myös sosiaalipolitiikan professori J.P. Roos paheksuu lasten huostaanottamista rangaistuksena vanhempien niskuroinnista ja kehottaa perheitä varovaisuuteen: " Älkää kertoko (viranomaiselle) itsestänne koskaan mitään kielteistä tai edes sellaiseksi tulkittavaa! Ei lapsuuden vaikeuksista, ei nuoruuden kolttosista, ei suhteestanne alkoholiin, ei mielenterveysongelmista jne. Ja koettakaa saada myös lähipiirinne tässä suhteessa varovaisiksi. Missä vain voitte, kieltäkää tietojenne luovutus muille viranomaisille."
Kansalaiset ovat kaikkina aikoina kehittäneet omia tapojaan hoitaa yhteiset asiat silloin kun lakia ei ole tai siihen ei luoteta. Heikko valtio yhdistettynä riskiregiimiin ja mielivaltaiseen viranomaiskulttuuriin tarjoaa oivan kasvualustan katkeruudelle ja kaikenlaisille ääriliikkeille.
Lastensuojelun moniammatilliseksi yhteistyöksi nimetyn köyhien perheiden joukkolynkkauksen kritiikitön hypettäminen tai rahoittaminen edistää vain perheiden syrjäyttämistä ja yhteiskuntarauhan murenemista. On vain ajan kysymys milloin moniammatillisen yhteistyön katkeroittamat omaksuvat tämän lastensuojelun ” hyvän käytännön” todelliset toimintaperiaatteet omiin tarkoituksiinsa.
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sos-lapsikylan-rankat-otteet
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tarja-hiltusen-vaitoskirja-sijaishuollon-propagandan-valineena
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-1-fabrikoitu-lastensuojeluilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-4-fabrikoitu-asiakassuunnitelma
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/kansanvalistusta-lastensuojelun-asiakkaalle
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/nalleilua-jo-10-vuotta-laheta-nallekorttikirjauksesi-lokakuun-liikkeelle
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointivimma-salaseulontoja-puutteellisilla-menetelmilla
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tyomenetelmat-2-laiton-sijoitus-huostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/raili-miettisen-blogi/avohuollon-tukitoimet-tuottavat-huostaanottoja
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-porttiteoria-avunpyynto-avautuminen-ja-lasu-asiakkuus-portteja-elinkautisiin
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/lastensuojelulapsen-kuolema-2
RSS Feed
