Lastensuojelun tutkimusmenetelmien ennakko- olettamista johtuen lastensuojelun tutkimusprosessit eivät useinkaan perustu 0- hypoteesiin, tosiseikkaselvittelyyn tai lasten kuulemiseen vaan lastensuojelun työntekijöiden ennakkoluuloihin ja pitkälle vietyihin tulkintoihin. Tosiseikkojen selvittelyn sijaan ”tutkimuksissa” keskitytään etsimään sitä pahaa, jonka olemassaolosta työntekijät ovat työtään aloittaessaan varmoja ( Ikonen , 2013). Huostaanottoihin johtavia lausuntoja epätieteellisiksi todistettujen menetelmien esim. korttipelien perusteella kirjoittelevat mm. perhetyöntekijät lähihoitajan tai sosionomin koulutuksella. Tehtyjä kirjauksia ja tulkintoja ei aina oikaista, vaikka lapsi tai vanhempi kykenisi todistamaan ne vääriksi ja niitä käytetään todisteina huostaanottotarpeesta hallinto- oikeuksissa, joiden asiantuntijajäsenet ovat usein sosiaalityöntekijöitä ja lähes aina sidoksissa lastensuojeluun.
Koska lastensuojelun tutkimusmenetelmät ovat yleensä epätieteellisia, tutkimusten suorittajilta puuttuu usein tarvittava ammattitaito ja tutkimusten tulokset ovat tulkinnanvaraisia, suosittelemme AINA taltioimaan tutkimukset, ottamaan niihin mukaan tukihenkilön ja tarkistamaan tutkimusten pohjalta tehdyt kirjaukset.
Leeni Ikonen kertoo kirjassaan "Salassa pidettävä" mielenkiintoisen tositapauksen. Hallinto-oikeus hyväksyi erään perheen lasten huostaanoton perhetyöntekijöiden Nallekorttipeliin perustuvan kaltoinkohteluepäilyn
perusteella.
Vaikka kaltoinkohtelua ei pystytty näyttämään toteen hallinto- oikeus hyväksyi huostaanoton pääperusteenaan se, että vanhemmat eivät olleet myöntäneet eivätkä ymmärtäneet syyllisyyttään. Lasten isovanhempien sijaishuoltajuus sivuutettiin samalla perusteella: isovanhemmatkaan eivät tunnistaneet eivätkä tunnustaneet oletettua kaltoinkohtelua.
Kun samoja huostattuja lapsia sitten sijaishuollossa oikeasti kaltoinkohdeltiin lyömällä kepillä ja sijaisvanhemmat myönsivät teon, lapsia ei siirretty pois pahoinpitelevästä sijaisperheestä, ja syyttäjä teki asiassa syyttämättäjättämispäätöksen todeten, että tärkeä yleinen tai yksityinen etu ei vaadi syytteen nostamista (Ikonen, 2013, 335-337).
Pesäpuu ry:n mainoksen mukaan "nallekortit toimivat keskusteluiden tukena, kun käsitellään lasten, nuorten tai vanhempien kanssa perhe-elämää, ihmissuhteita, tunteita ja identiteettiä. Korttien avulla voi käsitellä ongelmia, muutoksia ja tulevaisuuden suunnitelmia sekä edistää osallistujien itsetuntemusta. Esim. lapsen näkemystä perheestään voi tutkia pyytämällä häntä valitsemaan nallekortin jokaiselle perheen jäsenelleen".
Pesäpuun kortteja käytetään mm. lasten olosuhde- ja huostaanotontarpeen selvityksissä ikäänkuin tieteellisinä tutkimusmenetelminä, joita ne eivät ole.
Martikaisen ja Peräojan (2009) tutkimus Ässä- hihassa Pesäpuu ry:n vuorovaikutusta tukevien välineiden käytöstä on mielenkiintoista ja huolestuttavaa luettavaa:
Korttien käyttö ( s. 35-36):
"Osa työntekijöistä kirjoitti lukevansa ohjeet ennen käyttöönottoa, toiset kirjoittivat hyödyntävänsä ohjeita ja vinkkejä satunnaisesti. Mainittiin myös, että työntekijä voisi hyödyntää vinkkejä ja ohjekirjoja enemmän kuin tällä hetkellä tekee, sekä keksiä itse eri tapoja käyttää välineitä.
- Enemmänkin voisi hyödyntää ja keksiä itse eri tapoja.
- Joskus jopa luen ohjeet.
Vain yksi työntekijä oli vastannut kysymykseen korttien uusista käyttötavoista:
"Käytän kaikkia välineitä miten sattuu kun en ole lukenut ohjeita ja työtiimissä kiertää sana, miten kukin on käyttänyt välineitä niin otan niistä vinkkiä. Vain mielikuvitus on rajana!"
Kysymme kaikilta Nallekorttityöskentelyn kohteiksi joutuneilta lapsilta ja vanhemmilta:
1) Käytettiinkö Nallekortteja todisteina huostaanoton tarpeesta? Miten? Kuka käytti?
2) Mihin Nallekorttityöskentelyssä mielestänne pyrittiin ja mitä johtopäätöksiä työntekijät tekivät työskentelyn perusteella?
3) Olivatko Nallekorttityöskentelystä tehdyt kirjaukset ja johtopäätökset asiallisia ja totuudenmukaisia? Saitteko vaikuttaa niihin?
Lisäksi pyydämme asiakaspapereistanne suoria lainauksia Nallekorttityöskentelystä ja sen pohjalta tehdyistä tulkinnoista. Lähettää voi myös myönteisiä kokemuksia, jos sellaisia on. Otteet Nallekorttityöskentelystä tehdyistä asiakaskirjauksista voi lähettää Lokakuun Liikkeen sähköpostiin [email protected]
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityonpsykiatrian-palvelujarjestelmia-ei-tehty-asiakkaille-vaan-mm-keskiluokkaisten-rouvien-paistattelupaikaksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-2
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-moniammatillinen-yhteistyo-havittaa-niin-vuorovaikutuksen-kuin-vastuun
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointivimma-salaseulontoja-puutteellisilla-menetelmilla
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arvovalta-ja-huoltoriidat-maksavat-miljoonia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/auta-alvareita
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tyomenetelmat-2-laiton-sijoitus-huostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityon-sairastunut-ammatillisuusihanne
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelu-salapoliisileikkin-yhteisty-tekee-vapaaksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointivimma-salaseulontoja-puutteellisilla-menetelmilla
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vetoomus-ensi-ja-turvakotien-tyokaytantojen-ja-menetelmien-tutkimiseksihttp://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/kala-ei-tarvitse-polkupyoraa-eika-diagnoosi-lastensuojelua
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/-perhekuntoutus-on-usein-perustuslain-vastaista-pakkohoitoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhe-paossa-lastensuojelumielivaltaa-julkisuus-kostettiin-heti
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/100-shades-of-grey-sosiaalityon-seksuaalikasityksia-ohjaavat-arvot-ja-ideologiat
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuottoisa-myytti-riskiperheista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan