Ennen lastensuojeluasiakkuutta Kristan perhe oli mitä tavallisin suomalainen perhe. Insinöörinä työskentelevä Ene oli yksinhuoltaja kahdelle teini-ikäiselle lapselle. He asuivat tuolloin mukavassa asunnossa Ylöjärvellä. (Osa I täällä.)
Kukaan perheestä ei ollut kuulunut psykiatrisen hoidon piiriin eikä ollut aiemmin asioinut lastensuojelun tai sosiaalitoimen kanssa. Kristan koulu oli äidin mukaan mennyt hyvin. Tyttö oli saanut hymypatsaan ja käyttäytynyt mallikkaasti.
Aivan kuten moni muukin vanhempi, myös Ene uskoi lastensuojelun auttavan perheitä. Käsitys alkoi horjua pian oman asiakkuuden alettua. Perhe ei saanutkaan vahvaa tukea hyväksikäytön käsittelyyn. Kristan traumaa ei hoidettu mitenkään.
Siksi Ene hankki loppuvuodesta 2009 tyttärelleen terapeutin yksityiseltä puolelta. Psykiatri Ilkka Härkösen avulla Krista opetteli käsittelemään ahdistusta, vihaa ja pelkoa. Myös Ene tunsi saavansa paremman yhteyden lapseensa, kun hän samaistui Ilkan neuvoin tyttärensä tuskaan.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijät veivät kuitenkin Eneltä päätäntävallan lapsensa asioihin. He kielsivät äitiä viemästä tytärtään psykiatri Härkösen vastaanotolle, jonka äiti oli itse maksanut. Perustelut vaihtelivat.
– Perhetukikeskuksen johtaja arvosteli Härkösen käyttämää menetelmää vanhanaikaiseksi, koska se perustui trauman purkuun tunteen eikä järjen tasolla. Hän sanoi tyttäreni tarvitsevan ”kehollista terapiaa”, kuten liikuntaterapiaa. Samalla vedottiin myös Suomen lakiin, jonka mukaan en kuulemma voinut viedä lastani psykiatrille. Sosiaalityöntekijän mielestä Krista ei tarvinnut terapiaa, Ene muistelee.
Sosiaalityöntekijät luottivat Kristan hoidossa vain julkisen sektorin psykiatriin, joka ei tuntenut perhettä. Tämän mielestä psykoterapia olisi ollut mahdollista vasta, kun ”potilaan arki olisi turvattu”. Hämärän peittoon jäi kuitenkin se, miltä Kristan arki olisi pitänyt turvata.
Kotioloissa ei ollut havaittu mitään puutteita. Ilkan antama terapia oli osoittautunut tehokkaaksi ja perheelle tärkeäksi pelastusrenkaaksi. Lapsen alkuperäiset diagnoosit eli traumaperäinen stressihäiriö ja nuoruusiän kehityksen kriisiytyminen muuttuivat käytöshäiriöksi, kun lastensuojelu astui kuvioihin.
Äidin mielestä lapsen ongelmien syyt sivuutettiin eikä niiden korjaamista nähty enää tarpeelliseksi.
– Lastensuojelun ja psykiatrin huomio kiinnittyi enemmän lapsen tulevan laitossijoituksen kuin hoitamisen suunnitteluun, hän havaitsi.
Psykiatri suositteli potilaalleen lastensuojelun voimakasta tukea, tarvittaessa huostaanoton kautta. Toukokuussa 2010 hän kirjoitti loppulausunnossa:
”Seksuaalista rajattomuutta pelätään liittyvän karkureissuihin.”
Kaiken lisäksi psykiatri oli väittänyt Kristan valehdelleen koko elämänsä ajan.
– Mistä hän niin päätteli, Ene kysyy jälkikäteen ihmetellen, miksi lääkäri oli kirjannut tosiasioina ylös muilta tahoilta kuulemiaan oletuksia ja huolia.
Myöskään Kristan tunteva psykiatri Ilkka Härkönen ei ymmärrä kollegansa väitteitä potilaansa satuilusta. Hän ei ollut – eikä ole vieläkään – sellaista huomannut.
Rajoja ja rajoituksia raiskatulle: "Krista ei ole ansainnut kissanpentua."
Kristan huostaanotto tehtiin ilman suullista kuulemista yli neljä kuukautta kestäneiden sijoitusjaksojen jälkeen heinäkuussa 2010. Psykiatri Härkösen mielestä se oli tuhoisa ratkaisu Kristan kohdalla.
– Päätökset pohjautuivat mielikuviin ja niiden kehittämiin tunteisiin eli projektioihin. Kaikkien päätösten ja tuomioiden tulisi perustua kiistattomiin, todistettaviin faktoihin, myös lastensuojelussa, Härkönen sanoo, ja jatkaa:
– Tässä tapauksessa näyttöjä ei ollut.
Huostaanoton tulisi aina perustua nuoren kokonaistilanteen arviointiin. Kristan sijoituksessa tälle esitetty käytöshäiriödiagnoosi sai suuren painoarvon, kun arvioitiin sitä, miten lapsi itse vaarantaa oman kasvunsa ja kehityksensä.
Sosiaalitoimen luottamusta nauttinut, Kristan käytöshäiriöiseksi määritellyt julkisen puolen psykiatri oli suosittanut, että mahdollista sijaishuoltopaikkaa mietittäessä Kristalle tulee tarjota "selkeät ja vahvat struktuurit".
Tiukat rakenteet lapsen ympärille rakennettiinkin. Mitä enemmän lapsen olo paheni sijaishuollossa, sitä enemmän häntä rangaistiin, rajoitettiin ja lääkittiin. Lapsi koki, että häntä nöyryytettiin.
Kun hän esimerkiksi sijoitetuksi jouduttuaan otti äitinsä luvalla kotiin lemmikiksi tappouhan alla olleen kissan, lastensuojelijat heristivät sormeaan. Lemmikin hankinnasta olisi pitänyt keskustella ensin sijoituspaikan työntekijöiden kanssa, sillä ”Krista ei ole ansainnut kissanpentua”.
Kerran Kristalle sanottiin sijoituspaikassa: ”Lapset kuuluvat alalauteille!”
Sijaishuollon avulla oli tarkoitus luoda moniammatillinen verkosto, jolla turvattaisiin Kristan hoidon jatkuvuutta ”senkin jälkeen, kun pahin kriisitilanne olisi mennyt ohitse”.
Todellisuudessa kriisitilanne ei mennyt ohi, koska sitä ei koskaan hoidettu kunnolla – vastoin äidin ja tytön toiveita.
Raiskauksesta ja pakkohuostaanotosta pois tolaltaan mennyt lapsi ei saanut tarvitsemaansa intensiivistä psykoterapiaa, saati ymmärrystä. Lapselta oli riistetty vahvin ja tärkein aikuisen tuki: omat vanhemmat.
Lastensuojelu koki Kristan psykiatrin liian "lastensuojelukriittisenä"
Aktiivisesti apua hakeneelta perheeltä kiellettiin avohuollon tuen kulmakivi eli terapia Ilkka Härkösen luona. Asiakirjoissa lukee Muhokselle siirron jälkeen:
”Kun Krista on asettunut uuteen sijaishuoltopaikkaan, pystytään hänelle tarjoamaan pitkäkestoinen terapia.”
Ene on ihmeissään.
– Terapiaahan olisi ollut tarjolla Ilkan luona puolitoista vuotta ilman sijoitusta, Ene huudahtaa ja korostaa, että sijoituksen aikana alkuperäinen trauma kuormittui uusilla traumoilla.
Syyt Ilkan luona käyntien kieltämiseen käyvät ilmi Ylöjärven perusturvalautakunnan lausunnosta, jonka se antoi Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Enen valituksen johdosta elokuussa 2011:
”… kun Härkösen toimintatavoista saatiin lisätietoa, haluttiin sijaishuollon aikainen psykiatrinen hoito keskittää julkiseen terveydenhuoltoon. Lastensuojelu näkee Härkösen vievän Kristan tilannetta eri suuntaan kuin mikä tavoite muilla toimijoilla on. Lastensuojelun tietojen mukaan Ilkka Härkönen on ollut mukana kirjoittamassa äidin ja Kristan kanssa lehtijuttua, jossa lastensuojelun toimintatapoja on rankasti arvosteltu…”
Sosiaalitoimen mukaan Härkönen oli neuvonut potilastaan piilottamaan lääkkeitä sijaishuollon aikana. Krista ei muista tällaista neuvoa kuulleensa.
Johtava sosiaalityöntekijä, jonka koulutus ei anna pätevyyttä psykiatrisen hoidontarpeen arviointiin, otti lausunnossaan asiakseen arvioida psykiatrin ammatillisuutta hallinto-oikeuden tuomareille:
”Härkönen on ’hoitanut’ Kristaa… Lastensuojelun näkökulmasta Härkösen toiminta terapeuttina on vähintäänkin arveluttavaa.”
Lähde: Hukassa huostassa.
Aiempi osa I: Kristan tarina I: Hyväksikäytetty tyttö huostaan
Lue huomenna Kristan tarina osa III!
______
Lokakuun liikkeen jatkosarjassa kerrotaan Kristan koko tarina. Jutun lähteenä on käytetty laajasti lastensuojelun asiakirjoja, joista viranomaiskanta selviää. Tapausta kommentoivat Kristan lähipiirin lisäksi myös hänen psykiatrinsa sekä entinen terveydenhoitajansa. Lisäksi puheenvuoron saavat Kristan sijoituspaikan johtaja ja työntekijät Nuorten Ystävistä.
Kristan tarina julkaistaan, koska Lokakuun liike haluaa sen avulla mallintaa, millaisia tyypillisiä virheitä lastensuojeluprosesseissa on tulevaisuudessa syytä välttää. Myös Kristan perhe toivoo, että Kristan tapauksesta otettaisiin oppia kehittäessä maahamme laadukasta lastensuojelua.
Kristan tapauksessa eduskunnan apulaisoikeusasiamies on antanut huomautuksen lainvastaisesta menettelystä Ylöjärven perusturvalle. Oulun käräjäoikeus tuomitsi Nuorten Ystävien koulukodin kaksi ohjaajaa vapaudenriistosta ja virka-aseman väärinkäyttämisestä sekä silloisen aluejohtajan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkorangaistuksiin.
Aiemmin ilmestyneet Lokakuun liikkeen Krista-uutiset:
Perusturva korvasi 1500 euroa sijaisnuoren kärsimyksistä
Nuorten Ystävien koulukoti: sakkotuomio vapaudenriistosta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta
Lastensuojelu bisneksestä:
TALOUS I: Lastensuojelu työllistää paljon enemmän kuin poliisi
TALOUS II: Lastensuojelujärjestöt bisneksen syrjässä
TALOUS III: Vanhemmuudenarviointi kasvavana bisneksenä
TALOUS IV: Huostia tukenut lastensuojelukerroin poistuu pian
TALOUS V: Uushuutolaisuusverkostoissa "piiri suuri pyörii"
Muita sijaishuoltoa koskevia artikkeleja mm.:
Sijaisäiti runteli tyttöä kääretortun takia
Facebook-kohu: "Voiko firman kunniaa loukata?" - Lokakuun liikkeen analyysi Ylen sijaishuoltouutisista
Sijaisperheessä pahoinpideltyjen lasten äiti: "Taistelkaa!"
Kemi-Tornio: Sijaisäiti sai ehdollista pahoinpitelystä
Valtio ei ole ottanut sijaishuollon väkivaltaa vakavasti
Kemi-Tornio: Lasten pahoinpitelystä syytetty sijaisvanhempi on lehtori ja Perhehoitoliiton hallituksen entinen jäsen
Professori Saloviita & lapsiuhritutkimus uudelleentulkittuna
Anu Suomelan kirje: "Onko Suomi oikeusvaltio?"
Leeni Ikonen: Kuka laatisi tunnekylmän lastensuojelijan tunnistamisohjeet?
Kukaan perheestä ei ollut kuulunut psykiatrisen hoidon piiriin eikä ollut aiemmin asioinut lastensuojelun tai sosiaalitoimen kanssa. Kristan koulu oli äidin mukaan mennyt hyvin. Tyttö oli saanut hymypatsaan ja käyttäytynyt mallikkaasti.
Aivan kuten moni muukin vanhempi, myös Ene uskoi lastensuojelun auttavan perheitä. Käsitys alkoi horjua pian oman asiakkuuden alettua. Perhe ei saanutkaan vahvaa tukea hyväksikäytön käsittelyyn. Kristan traumaa ei hoidettu mitenkään.
Siksi Ene hankki loppuvuodesta 2009 tyttärelleen terapeutin yksityiseltä puolelta. Psykiatri Ilkka Härkösen avulla Krista opetteli käsittelemään ahdistusta, vihaa ja pelkoa. Myös Ene tunsi saavansa paremman yhteyden lapseensa, kun hän samaistui Ilkan neuvoin tyttärensä tuskaan.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijät veivät kuitenkin Eneltä päätäntävallan lapsensa asioihin. He kielsivät äitiä viemästä tytärtään psykiatri Härkösen vastaanotolle, jonka äiti oli itse maksanut. Perustelut vaihtelivat.
– Perhetukikeskuksen johtaja arvosteli Härkösen käyttämää menetelmää vanhanaikaiseksi, koska se perustui trauman purkuun tunteen eikä järjen tasolla. Hän sanoi tyttäreni tarvitsevan ”kehollista terapiaa”, kuten liikuntaterapiaa. Samalla vedottiin myös Suomen lakiin, jonka mukaan en kuulemma voinut viedä lastani psykiatrille. Sosiaalityöntekijän mielestä Krista ei tarvinnut terapiaa, Ene muistelee.
Sosiaalityöntekijät luottivat Kristan hoidossa vain julkisen sektorin psykiatriin, joka ei tuntenut perhettä. Tämän mielestä psykoterapia olisi ollut mahdollista vasta, kun ”potilaan arki olisi turvattu”. Hämärän peittoon jäi kuitenkin se, miltä Kristan arki olisi pitänyt turvata.
Kotioloissa ei ollut havaittu mitään puutteita. Ilkan antama terapia oli osoittautunut tehokkaaksi ja perheelle tärkeäksi pelastusrenkaaksi. Lapsen alkuperäiset diagnoosit eli traumaperäinen stressihäiriö ja nuoruusiän kehityksen kriisiytyminen muuttuivat käytöshäiriöksi, kun lastensuojelu astui kuvioihin.
Äidin mielestä lapsen ongelmien syyt sivuutettiin eikä niiden korjaamista nähty enää tarpeelliseksi.
– Lastensuojelun ja psykiatrin huomio kiinnittyi enemmän lapsen tulevan laitossijoituksen kuin hoitamisen suunnitteluun, hän havaitsi.
Psykiatri suositteli potilaalleen lastensuojelun voimakasta tukea, tarvittaessa huostaanoton kautta. Toukokuussa 2010 hän kirjoitti loppulausunnossa:
”Seksuaalista rajattomuutta pelätään liittyvän karkureissuihin.”
Kaiken lisäksi psykiatri oli väittänyt Kristan valehdelleen koko elämänsä ajan.
– Mistä hän niin päätteli, Ene kysyy jälkikäteen ihmetellen, miksi lääkäri oli kirjannut tosiasioina ylös muilta tahoilta kuulemiaan oletuksia ja huolia.
Myöskään Kristan tunteva psykiatri Ilkka Härkönen ei ymmärrä kollegansa väitteitä potilaansa satuilusta. Hän ei ollut – eikä ole vieläkään – sellaista huomannut.
Rajoja ja rajoituksia raiskatulle: "Krista ei ole ansainnut kissanpentua."
Kristan huostaanotto tehtiin ilman suullista kuulemista yli neljä kuukautta kestäneiden sijoitusjaksojen jälkeen heinäkuussa 2010. Psykiatri Härkösen mielestä se oli tuhoisa ratkaisu Kristan kohdalla.
– Päätökset pohjautuivat mielikuviin ja niiden kehittämiin tunteisiin eli projektioihin. Kaikkien päätösten ja tuomioiden tulisi perustua kiistattomiin, todistettaviin faktoihin, myös lastensuojelussa, Härkönen sanoo, ja jatkaa:
– Tässä tapauksessa näyttöjä ei ollut.
Huostaanoton tulisi aina perustua nuoren kokonaistilanteen arviointiin. Kristan sijoituksessa tälle esitetty käytöshäiriödiagnoosi sai suuren painoarvon, kun arvioitiin sitä, miten lapsi itse vaarantaa oman kasvunsa ja kehityksensä.
Sosiaalitoimen luottamusta nauttinut, Kristan käytöshäiriöiseksi määritellyt julkisen puolen psykiatri oli suosittanut, että mahdollista sijaishuoltopaikkaa mietittäessä Kristalle tulee tarjota "selkeät ja vahvat struktuurit".
Tiukat rakenteet lapsen ympärille rakennettiinkin. Mitä enemmän lapsen olo paheni sijaishuollossa, sitä enemmän häntä rangaistiin, rajoitettiin ja lääkittiin. Lapsi koki, että häntä nöyryytettiin.
Kun hän esimerkiksi sijoitetuksi jouduttuaan otti äitinsä luvalla kotiin lemmikiksi tappouhan alla olleen kissan, lastensuojelijat heristivät sormeaan. Lemmikin hankinnasta olisi pitänyt keskustella ensin sijoituspaikan työntekijöiden kanssa, sillä ”Krista ei ole ansainnut kissanpentua”.
Kerran Kristalle sanottiin sijoituspaikassa: ”Lapset kuuluvat alalauteille!”
Sijaishuollon avulla oli tarkoitus luoda moniammatillinen verkosto, jolla turvattaisiin Kristan hoidon jatkuvuutta ”senkin jälkeen, kun pahin kriisitilanne olisi mennyt ohitse”.
Todellisuudessa kriisitilanne ei mennyt ohi, koska sitä ei koskaan hoidettu kunnolla – vastoin äidin ja tytön toiveita.
Raiskauksesta ja pakkohuostaanotosta pois tolaltaan mennyt lapsi ei saanut tarvitsemaansa intensiivistä psykoterapiaa, saati ymmärrystä. Lapselta oli riistetty vahvin ja tärkein aikuisen tuki: omat vanhemmat.
Lastensuojelu koki Kristan psykiatrin liian "lastensuojelukriittisenä"
Aktiivisesti apua hakeneelta perheeltä kiellettiin avohuollon tuen kulmakivi eli terapia Ilkka Härkösen luona. Asiakirjoissa lukee Muhokselle siirron jälkeen:
”Kun Krista on asettunut uuteen sijaishuoltopaikkaan, pystytään hänelle tarjoamaan pitkäkestoinen terapia.”
Ene on ihmeissään.
– Terapiaahan olisi ollut tarjolla Ilkan luona puolitoista vuotta ilman sijoitusta, Ene huudahtaa ja korostaa, että sijoituksen aikana alkuperäinen trauma kuormittui uusilla traumoilla.
Syyt Ilkan luona käyntien kieltämiseen käyvät ilmi Ylöjärven perusturvalautakunnan lausunnosta, jonka se antoi Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Enen valituksen johdosta elokuussa 2011:
”… kun Härkösen toimintatavoista saatiin lisätietoa, haluttiin sijaishuollon aikainen psykiatrinen hoito keskittää julkiseen terveydenhuoltoon. Lastensuojelu näkee Härkösen vievän Kristan tilannetta eri suuntaan kuin mikä tavoite muilla toimijoilla on. Lastensuojelun tietojen mukaan Ilkka Härkönen on ollut mukana kirjoittamassa äidin ja Kristan kanssa lehtijuttua, jossa lastensuojelun toimintatapoja on rankasti arvosteltu…”
Sosiaalitoimen mukaan Härkönen oli neuvonut potilastaan piilottamaan lääkkeitä sijaishuollon aikana. Krista ei muista tällaista neuvoa kuulleensa.
Johtava sosiaalityöntekijä, jonka koulutus ei anna pätevyyttä psykiatrisen hoidontarpeen arviointiin, otti lausunnossaan asiakseen arvioida psykiatrin ammatillisuutta hallinto-oikeuden tuomareille:
”Härkönen on ’hoitanut’ Kristaa… Lastensuojelun näkökulmasta Härkösen toiminta terapeuttina on vähintäänkin arveluttavaa.”
Lähde: Hukassa huostassa.
Aiempi osa I: Kristan tarina I: Hyväksikäytetty tyttö huostaan
Lue huomenna Kristan tarina osa III!
______
Lokakuun liikkeen jatkosarjassa kerrotaan Kristan koko tarina. Jutun lähteenä on käytetty laajasti lastensuojelun asiakirjoja, joista viranomaiskanta selviää. Tapausta kommentoivat Kristan lähipiirin lisäksi myös hänen psykiatrinsa sekä entinen terveydenhoitajansa. Lisäksi puheenvuoron saavat Kristan sijoituspaikan johtaja ja työntekijät Nuorten Ystävistä.
Kristan tarina julkaistaan, koska Lokakuun liike haluaa sen avulla mallintaa, millaisia tyypillisiä virheitä lastensuojeluprosesseissa on tulevaisuudessa syytä välttää. Myös Kristan perhe toivoo, että Kristan tapauksesta otettaisiin oppia kehittäessä maahamme laadukasta lastensuojelua.
Kristan tapauksessa eduskunnan apulaisoikeusasiamies on antanut huomautuksen lainvastaisesta menettelystä Ylöjärven perusturvalle. Oulun käräjäoikeus tuomitsi Nuorten Ystävien koulukodin kaksi ohjaajaa vapaudenriistosta ja virka-aseman väärinkäyttämisestä sekä silloisen aluejohtajan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkorangaistuksiin.
Aiemmin ilmestyneet Lokakuun liikkeen Krista-uutiset:
Perusturva korvasi 1500 euroa sijaisnuoren kärsimyksistä
Nuorten Ystävien koulukoti: sakkotuomio vapaudenriistosta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta
Lastensuojelu bisneksestä:
TALOUS I: Lastensuojelu työllistää paljon enemmän kuin poliisi
TALOUS II: Lastensuojelujärjestöt bisneksen syrjässä
TALOUS III: Vanhemmuudenarviointi kasvavana bisneksenä
TALOUS IV: Huostia tukenut lastensuojelukerroin poistuu pian
TALOUS V: Uushuutolaisuusverkostoissa "piiri suuri pyörii"
Muita sijaishuoltoa koskevia artikkeleja mm.:
Sijaisäiti runteli tyttöä kääretortun takia
Facebook-kohu: "Voiko firman kunniaa loukata?" - Lokakuun liikkeen analyysi Ylen sijaishuoltouutisista
Sijaisperheessä pahoinpideltyjen lasten äiti: "Taistelkaa!"
Kemi-Tornio: Sijaisäiti sai ehdollista pahoinpitelystä
Valtio ei ole ottanut sijaishuollon väkivaltaa vakavasti
Kemi-Tornio: Lasten pahoinpitelystä syytetty sijaisvanhempi on lehtori ja Perhehoitoliiton hallituksen entinen jäsen
Professori Saloviita & lapsiuhritutkimus uudelleentulkittuna
Anu Suomelan kirje: "Onko Suomi oikeusvaltio?"
Leeni Ikonen: Kuka laatisi tunnekylmän lastensuojelijan tunnistamisohjeet?
RSS Feed
