Sosiaalinen tekijä- blogin kirjoittajien Mari Suonion ja Frida Rönnholmin mukaan "Näyttää siltä, että seksuaalisuudesta puhuminen ei ole luonnollinen osa sosiaalityötä ja että "sosiaalityössä seksuaalisuus usein unohdetaan."
Väittämä seksuaalisuuden unohtamisesta sosiaalityössä on vähintäänkin outo. Juuri seksuaalisuus on aina ollut ja on edelleen keskeinen osa sosiaalityön poikkeavuuden tuottamista; asiakkaiden valikointia, valvontaa, määrittelyjä, toimenpidevaihtoehtoja ja päätösten perusteluja. Sosiaalityön työnsisältö on alusta asti ollut köyhien elämäntavan, erityisesti köyhien naisten seksuaalisuuden valvontaa. Sosiaalisen kontrollin mekanismeilla eli valvonnalla ja määrittelyillä tuotettiin ja tuotetaan poikkeavuutta, joka puolestaan luo ja määrittää seksuaalinormeja.
Viranomaiset poikkeavuuden tuottajina
Tutkija Päivi Pukeron mukaan poikkeavaksi leimautuminen johti 1800-luvun loppua kohden yhä useammin laitossijoitukseen. Naisille ja miehille annettiin erilaisia merkityksiä sukupuolen mukaan. Naisiin liitettiin seksuaalisuutta koskevia ominaisuuksia, kuten irstas, siveetön tai langennut, joilla vihjattiin prostituutioon. Miehiä kuvattiin luonteeseen tai työkykyyn liittyvin termein, joita olivat esimerkiksi laiska, sairaalloinen, epäilyttävä tai tottelematon. Kuulusteltavat tai tuomitut lähetettiin erilaisiin laitoksiin heidän poikkeavuutensa perusteella.
Kansalaisten kasvavassa luokittelussa oli nähtävissä piirteitä medikalisaatiosta ja tulevasta sosiaali- ja hyvinvointivaltiosta, jossa sosiaaliviranomaisten palvelut ja viranomaiset toimivat poikkeavuuden tuottajana ja syrjäytyneiden uran ylläpitäjänä (Pukero, 2009, 67). Varsinkin naisten seksuaalisuuden ja elämäntavan kontrollin mahdollistanut irtolaislaki kumottiin Suomessa vasta 1986.
Pahaa perimää metsästämässä
Sosiaalityössä seksuaalisuutta käsitellään usein perimän ja suvunjatkamisen yhteydessä. Suomessa säädettiin oletetun pahan perimän hillitsemiseksi vuonna 1935 laki, jonka avulla ihmisiä voitiin pakkosteriloida tietyin perustein ilman kohteen omaa suostumusta. Steriloinneista luovuttiin vuonna vasta 1969. Vuosina 1935–1970 Suomessa steriloitiin yli 7 500 ihmistä rotuhygieenisten, noin 43 000 lääketieteellisten, yli 3 000 sosiaalisten ja parisataa muiden syiden perusteella. Valtaosa steriloiduista oli naisia, joista osalla oli jo aviottomia lapsia.
Nykyisin lastensuojelussa puhutaan huonosta sosiaalisesta perimästä ja ongelmien ylisukupolvisesta periytymisestä. Vanhat rotuhygieniset näkemykset elävät edelleen mm. sijaisperhevalmennuksissa.
Dosentti Matti Rimpelä puhuu lasten ja nuorten palvelujen vanhentuneesta, kriisiin ajautuneesta paradigmasta ja väittää, että lastensuojelusta on tullut häiriönmetsästystä.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan lastensuojelutyössä mahdollistuu kontrolloimaton vallankäyttö, joka imee alalle myös auttamistyöhön sopimattomia yksilöitä. ”Näkymättömiä väkivallan merkkejä metsästävien lastensuojelijoiden aika kuluu erilaisten arvioinnin menetelmien kehittelyssä. Näissä nykyajan noitavainoissa saatetaan lastensuojelun moniammatillisissa tiimeissä luoda mielikuvitusrikkaita ”todisteita” vanhempien syyllisyydestä. Tässä puuhastelussa saattaa käydä niin, että todellisessa vaarassa oleva lapsi jää ilman apua. Esimerkiksi 8-vuotiaan Eerikan annettiin kuolla lastensuojelijoiden ympäröimänä.”
Luokkahierarkiaa uusintamassa
Sosiaalinen tekijä blogistit mainitsevat, että ”seksuaalietiikan periaatteisiin kuuluu, että jokaisella on oikeus toteuttaa itseään, kunhan käytös ei ole loukkaavaa, riistävää tai lainvastaista suhteessa muihin." Tämä periaate ei tunnu kuitenkaan koskevan lastensuojelun asiakastyttöjä tai -naisia:
Kansanedustaja, tutkija Anna Kontula kirjoittaa blogissaan: "Aikanaan lastensuojelu syntyi nimenomaan köyhien perheiden kasvatustyön kontrolliin. Vaikka kukaan ei sitä ääneen sanokaan, jossain määrin luokkaluonne on säilynyt: käsittelemistäni pienten lasten huostaanotoista kaikki olivat työväenluokkaisia perheitä, kun taas sekä sosiaaliviranomaiset että luottamushenkilöt tulevat lähinnä keskiluokasta. Keskiluokkaiset ihanteet näkyivät myös huostaanottoperusteissa: koulumenestyksellä oli niissä toistuvasti keskeinen osuus (pakkovalmentautuminen työkyky-yhteiskuntaan) ja niin äitien kuin tyttärienkin kohdalla perusteena oli seksuaalinen käyttäytyminen, mitä miesten ja poikien tapauksissa ei ollut (poikkeuksena yksi insestiepäily). Joko Tampereella kaikki pervot ovat naisia, tai sitten kyse on sukupuolittuneesta seksuaalisuuden kontrollimekanismista."
Seksuaalisuus huostaanoton kriteerinä
Sosiaalinen tekijä blogin kirjoittajat väittävät, että "Nuorten kanssa työskennellessä seksuaalisuuden kysymykset kytkeytyvät vahvasti identiteettiin ja kasvun sekä kehityksen tukemiseen. Miksi sosiaalityö on vaiennut aiheista?" ja "Näyttää siltä, että seksuaalisuudesta puhuminen ei ole luonnollinen osa sosiaalityötä."
Sosiaalityössä kyllä puhutaan seksuaalisuudesta mutta keskustelun taustalla vaikuttavia arvoja ja ideologioita ei avata eikä tutkita. Kaiken, epäeettisen ja laittomankin viranomaistoiminnan pyhittää väittämä lapsen edusta. Sosiaalityössä edelleenkin kontrolloidaan varsinkin tyttöjen seksuaalisuutta ja se on myös keskeinen huostaanoton kriteeri.
Anna Kontula kertoo: "Uuteen pestiini Tampereen lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa kuuluu paikka myös jaostossa, jossa käsitellään lähinnä yksittäisiin lapsiin ja nuoriin kohdistuvia viranomaistoimenpiteitä.
Yksittäisistä tapauksista en tietenkään voi kirjoittaa, mutta yleisvaikutelmaksi jäi hengästyttävä kulttuuriero jaoston jäsenten ja päätösten kohteiden välillä. Ei varmaan missään muualla ole luottamushenkilöiden tunkkainen keskiluokkainen pikkuporvarillisuus lyönyt niin lujaa silmille kuin täällä.
Perehtyessäni lastensuojeluun olen huomannut, että yksi suuri kuilu päättäjien ja nuorten välillä liittyy tapaan, jolla nuorten seksikokemuksista puhutaan sosiaalipoliitikkojen kesken. Meillä on tiedossa, että suomalaiset naiset menettävät neitsyytensä keskimäärin 16-vuotiaina, ja että vähemmän koulutetuissa perheissä seksikokeilut alkavat aikaisemmin kuin korkeammin koulutetuissa. Näiden tietojen perusteella voidaan olettaa, että melkoinen osuus tytöistä aloittaa seksisuhteet alle laillisen kuudentoista vuoden rajan ja että erityisen tyypillistä se on työväenluokkaisissa perheissä. Siitä huolimatta alle 16-vuotiaan seksuaalista aktiivisuutta pidetään ilmeisenä ”ongelmanuoren” merkkinä, joka oikeuttaa viranomaisinterventioon.
Erityisen ikävää tämä on tietenkin siksi, että kyse on edelleen nimenomaan tyttöjen seksuaalisuuden kontrolloinnista. En ole törmännyt tapaukseen, jossa poikien varhaisia kokeiluja nähtäisiin ongelmana. Tämä on erityisen kummallista viimeaikaisen tutkimuksen valossa, jonka mukaan 8-luokkalaisista (n. 14-vuotiaista) pojat olivat kokenet vakavaa seksuaalista häirintää yhtä usein kuin tytötkin. Siis: tyttöjen seksuaalinen aktiivisuus on ongelma silloinkin, kun se tapahtuu omasta halusta, poikien ei edes silloin kun se on tapahtunut nuoren tahdon vastaisesti. Millä vuosisadalla me oikein eletään?"
Tytöt ”puuttumisen” kohteina
Lastensuojelussa varhaiseksi puuttumiseksi kutsutun toiminnan lähtökohta, sisältö ja moraalinen oikeutus on kyseenalainen, sillä puuttumista harjoittavat usein epäpätevät, puutteellisen ammattitaidon ja elämänkokemuksen omaavat jäävit henkilöt vailla valvontaa, tutkimustietoa, näyttöä puuttumisen tuloksista tai vastuu- ja korvausvelvoitteita väärinkäytöksistään.
Sosiaalityön tutkija Kati Kataja päättelee väitöskirjatutkimuksessaan yhä useampien nuorten, erityisesti tyttöjen tarvitsevan lastensuojelun apua ongelmiinsa.
Lastensuojelun toimintatapoja tuntevalle on selvää, ettei siitä, että yhä useampi nuori päätyy lastensuojeluun voi vetää johtopäätöstä, että yhä useampi nuori tarvitsisi juuri lastensuojelun apua. Yhtä hyvin voisi väittää, että käsitys puuttumista tarvitsevista ongelmista on muuttunut, perheiden seulonta on tehostunut, lastensuojelun asiakashankinta on tehostunut, huostaanotoista on tullut ensisijainen/ainoa tarjottava toimi tai että yhä useampi peruspalveluja tarvitseva nuori ei niitä saa vaan ohjataan lastensuojeluun.
Oletus tyttöjen kasvaneesta lastensuojelun tarpeesta on perustelematon.
Selittäisikö tyttöjen kasvanutta huostamäärää pikemminkin kehityksen vaarantamisen sukupuolitettu ja seksualisoitu kaksoisstandardi, tyttöjen kovempi kontrolli ja tiukemmat käytösnormit tai tyttöjen tehostettu sosiaalistaminen avunhakemiseen ja avautumiseen tai tyttöjen heikompi vastarinta ehdotettuja interventioita kohtaan ja suurempi kysyntä asiakkaina?
Palvelujärjestelmä uhriuttaa uudelleen
Seksuaalisuus määrittyy sosiaalityössä usein ongelmana, uhriutena ja uhriposition kautta. Pahoinpidellyt tai seksuaalirikosten uhreiksi joutuneet eivät kuitenkaan lukuisten tutkimusten (esim. Husso, Honkatukia, Laitinen, Piispa, Näre) mukaan saa tarvitsemaansa apua sosiaalipalvelujärjestelmästä.
Avun sijaan palvelujärjestelmä usein uhriuttaa heidät uudestaan. Tässä nuoren naisen ja hänen vanhempiensa kertomus siitä, mitä tapahtuu kun nuori avautuu viranomaiselle kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta. Nuoren tapaus kuvastaa hyvin nykypäivän lastensuojelun tilaa eikä ole mikään harvinainen poikkeus. Harvinaista on vain se, että nuori sai oikeutta ja kotiutettiin: Kristan tarina I: Hyväksikäytetty tyttö huostaan
Naantalissa asunut Ani Leikonniemi, MTKL:n vuoden Peppi ja HOL ry:n perustaja on yksi monista äideistä, jotka ovat kokeneet mustamaalaaviin äidin seksuaalikäyttäytymisellä spekuloiviin asiakaskirjauksiin pohjautuvan huostaanoton.
Vasta oikeudenkäynnissä selvisi huostaanoton todellinen syy.
– Heidän papereissaan huostaanoton syyksi oli kirjattu muun muassa äidin vaihtuvat miessuhteet sekä toistuvat olin- ja asuinpaikan vaihdokset. Tämä kaikki oli kuitenkin kirjattu väärin eli todellisuudessa asiat eivät pitäneet paikkaansa. Kaikki miespuoliset tuttuni, jopa oma veljeni oli virheellisesti kirjattu ”miesystävikseni”, Leikonniemi suomii.
Turun hallinto-oikeus purki huostaanoton myöhemmin perusteettomana. (Leikonniemi, Lokakuun liike, 25.2.2015)
Seksuaalipsykopatologisointi edelleen muodissa
Sosiaalityön vahvat kytkökset psykoterapiaan ja -analyysiin tuovat usein seksuaalisuuden tai oikeammin seksuaalipatologisoinnin sosiaalityön, etenkin lastensuojelun keskiöön. Lastensuojeluun ajautuneita lapsia ja vanhempia pidetään jo lähtökohtaisesti psyykkisesti sairaina ja epämääräisestä epätieteellisin menetelmin todettavasta ”vuorovaikutuksen häiriöstä” on tullut lastensuojelun uusi muotidiagnoosi.
Ei ihme, kun sosiaalityöntekijöitä kouluttavat vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskuksen tutkijat leimaavat ja tyypittelevät lastensuojeluun ajettuja asiakasperheitä mm. ghetto-, mafia- ja autistisiksi perheiksi ja luulottelevat perheissä esiintyvän insesti- ja homoseksuaalisuus-periaatteita.
Seksuaalirikoksia ei osata tutkia
Seksuaalisuus on siis keskeinen osa sosiaalityötä, mutta sen seksuaalisuutta koskevat käsitykset eivät useinkaan perustu tutkimustietoon.
Katarina Finnilä-Tuohimaan lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksia ja asiantuntijuutta käsittelevän väitöskirjatutkimuksen mukaan tutkittavat (300 kpl) sosiaalityöntekijät, lastenpsykiatrit ja psykologit olivat huonosti perehtyneet tieteelliseen kirjallisuuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja heillä oli paljon uskomuksia, jotka ovat ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa. Yli puolet piti johdattelevia haastattelumenetelmiä suotavina eivätkä kokeneetkaan ammattilaiset tunnistaneet johdattelevia aineksia haastatteluista.
Jopa 40% tutkituista uskoi todistetusti käyttökelvottomien menetelmien, kuten leikin tarkkailun, olevan hyvä tapa selvittää epäiltyä rikosta. Tutkittavilla oli myös vahvoja asenteita lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä eivätkä he siksi kyenneet ylläpitämään neutraalia ja asiantuntevaa lähestymistä epäilyn tutkimisessa.
Sosiaalityö poikkeavuuden ja hierarkioiden tuottamisena
Seksuaalisuus sosiaalityössä on pikemminkin salaisesti arvotettu ja normitettu kuin vaiettu ilmiö. Tutkija Katja Yesilovan mukaan sosiaalityötä ja perheneuvoloita on hallinnut pitkään ja hallitsee edelleen psykodynaaminen perhekäsitys ja 1950-luvun kotirouvayhteiskuntaan perustuva kiintymyssuhdeteoria. Ydinperheideologia patologisoi ei-ydinperhemallin mukaiset perheet ongelmallisiksi ja riittämättömiksi. Jos perhe ei ole lastensuojeluviranomaisen mielestä normaali/riittävä, se on hajotettava.
Ydinperhenormista ollaan siirtymässä sijaisperhenormiin, jossa syntymäperheitä leimataan poikkeaviksi ja kontrolloidaan pienimmästäkin syystä samalla kun 24 tunnin pikakoulutuksella pätevöityneille sijaisperheille on myönnetty ikuinen koskemattomuussuoja.
Apulaisoikeusasiamies kiinnitti tarkastusraportissaan huomiota siihen, että sosiaalityöntekijät tuntuivat olevan kyvyttömiä edes havaitsemaan saati raportoimaan puutteita sijaishuollon kumppaneissaan. (Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12.)
Tutkija Gayle Rubinin mukaan heteronormin mukaisesti arvojärjestyksen huipulla ovat naimisissa olevat heteropariskunnat ja tästä alaspäin sijoitus riippuu pitkälti siitä, montako ideaalin ulottuvuutta seksikäyttäytyminen toteuttaa tai kyseenalaistaa.
Johanna Hiitolan väitöskirjatutkimuksessa lasten huostaanottoja määrittelee enemmän perheen ”kunnollisuus” kuin lapsen kokema kaltoinkohtelu. Parhaiten lastensuojeluprosessista selvisi varakas keskiluokkainen ydinperhe kun taas uskonto ja etninen tausta saattoivat nousta huostaanoton perusteiksi.
THL:n 300 tahdonvastaista huostaanottoa kartoittaneessa tutkimuksessa huostaanottojen syiksi oli tilastoitu etnisen taustan lisäksi myös lapsen tai huoltajan fyysinen sairaus, vammaisuus sekä poikkeava seksuaalinen käytös, jolla ei viitata seksuaalisen hyväksikäyttöön.
Arvohierarkiat muodostavat näin normin hyvästä seksuaalisesta kansalaisesta, joiden vastakohdaksi konstruoidut huonot seksuaaliset kansalaiset asettuvat sosiaalisen kontrollin kohteiksi: stereotypioiden, väkivallan, kriminalisoinnin (Seidman 2005, 225) ja pakkotoimien objekteiksi.
Katvealueelle sosiaalityössä jäävät seksuaalisuuden sijaan pikemminkin seksuaalisuutta ja sen diskursseja määrittelevät sosiaalityöntekijöiden arvot, ideologiat, motiivit ja pyrkimykset.
Reilusti tunnistettu ja tunnustettu ”poikkeavuus” esim. kinkeily on pahimmillaan harmitonta ja parhaimmillaan iloa tuottavaa rehellistä leikkiä. Vaarallisin perversion muoto puolestaan saattaa olla moniammatillinen yhteisöväkivalta; tiedostamaton ja luonnollistettu arjen valtapeli, jossa tuotetaan leimoja ja syrjäytyneitä ja pelaillaan vallalla ja seksuaalisuudella ilman kaikkien osapuolten suostumusta, yhteisesti sovittuja sääntöjä, sanktioita tai turvasanoja, joilla viheltää peli poikki.
Myyrä
Linkkejä:
Avoin kirje Antti Kaikkoselle ja Satu Taiveaholle
Soluttautuja kirjoittaa "aivan tavallisista hyväntekijöistä"
TALOUS I: Lastensuojelu työllistää paljon enemmän kuin poliisi
TALOUS II: Lastensuojelujärjestöt bisneksen syrjässä
TALOUS III: Vanhemmuudenarviointi kasvavana bisneksenä
TALOUS IV: Huostia tukenut lastensuojelukerroin poistuu pian
TALOUS V: Uushuutolaisuusverkostoissa "piiri suuri pyörii"
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/tassa-lisaa-bannattavaa
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/lapsemme-laitoksissa-osa-1-miten-paadytaan-laitokseen
http://www.lokakuunliike.com/kadonneet-lapset-ndash-maahanmuuttajaperheen-huostaanottotarina.html
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/stop-haminan-stoppari
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/65-perheet-lahtevat-liikkeelle
http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2012/06/16/lapsibisnesta-ei-valvo-kukaan/201231577/137
https://www.youtube.com/watch?v=FOYOzPkcu8k
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/15-nykypaivan-huutolaiset
http://mariasyvala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158687-lahdekritiikiton-viranomainen-–-epailyttava-kunnes-toisin-todistetaan
Väittämä seksuaalisuuden unohtamisesta sosiaalityössä on vähintäänkin outo. Juuri seksuaalisuus on aina ollut ja on edelleen keskeinen osa sosiaalityön poikkeavuuden tuottamista; asiakkaiden valikointia, valvontaa, määrittelyjä, toimenpidevaihtoehtoja ja päätösten perusteluja. Sosiaalityön työnsisältö on alusta asti ollut köyhien elämäntavan, erityisesti köyhien naisten seksuaalisuuden valvontaa. Sosiaalisen kontrollin mekanismeilla eli valvonnalla ja määrittelyillä tuotettiin ja tuotetaan poikkeavuutta, joka puolestaan luo ja määrittää seksuaalinormeja.
Viranomaiset poikkeavuuden tuottajina
Tutkija Päivi Pukeron mukaan poikkeavaksi leimautuminen johti 1800-luvun loppua kohden yhä useammin laitossijoitukseen. Naisille ja miehille annettiin erilaisia merkityksiä sukupuolen mukaan. Naisiin liitettiin seksuaalisuutta koskevia ominaisuuksia, kuten irstas, siveetön tai langennut, joilla vihjattiin prostituutioon. Miehiä kuvattiin luonteeseen tai työkykyyn liittyvin termein, joita olivat esimerkiksi laiska, sairaalloinen, epäilyttävä tai tottelematon. Kuulusteltavat tai tuomitut lähetettiin erilaisiin laitoksiin heidän poikkeavuutensa perusteella.
Kansalaisten kasvavassa luokittelussa oli nähtävissä piirteitä medikalisaatiosta ja tulevasta sosiaali- ja hyvinvointivaltiosta, jossa sosiaaliviranomaisten palvelut ja viranomaiset toimivat poikkeavuuden tuottajana ja syrjäytyneiden uran ylläpitäjänä (Pukero, 2009, 67). Varsinkin naisten seksuaalisuuden ja elämäntavan kontrollin mahdollistanut irtolaislaki kumottiin Suomessa vasta 1986.
Pahaa perimää metsästämässä
Sosiaalityössä seksuaalisuutta käsitellään usein perimän ja suvunjatkamisen yhteydessä. Suomessa säädettiin oletetun pahan perimän hillitsemiseksi vuonna 1935 laki, jonka avulla ihmisiä voitiin pakkosteriloida tietyin perustein ilman kohteen omaa suostumusta. Steriloinneista luovuttiin vuonna vasta 1969. Vuosina 1935–1970 Suomessa steriloitiin yli 7 500 ihmistä rotuhygieenisten, noin 43 000 lääketieteellisten, yli 3 000 sosiaalisten ja parisataa muiden syiden perusteella. Valtaosa steriloiduista oli naisia, joista osalla oli jo aviottomia lapsia.
Nykyisin lastensuojelussa puhutaan huonosta sosiaalisesta perimästä ja ongelmien ylisukupolvisesta periytymisestä. Vanhat rotuhygieniset näkemykset elävät edelleen mm. sijaisperhevalmennuksissa.
Dosentti Matti Rimpelä puhuu lasten ja nuorten palvelujen vanhentuneesta, kriisiin ajautuneesta paradigmasta ja väittää, että lastensuojelusta on tullut häiriönmetsästystä.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan lastensuojelutyössä mahdollistuu kontrolloimaton vallankäyttö, joka imee alalle myös auttamistyöhön sopimattomia yksilöitä. ”Näkymättömiä väkivallan merkkejä metsästävien lastensuojelijoiden aika kuluu erilaisten arvioinnin menetelmien kehittelyssä. Näissä nykyajan noitavainoissa saatetaan lastensuojelun moniammatillisissa tiimeissä luoda mielikuvitusrikkaita ”todisteita” vanhempien syyllisyydestä. Tässä puuhastelussa saattaa käydä niin, että todellisessa vaarassa oleva lapsi jää ilman apua. Esimerkiksi 8-vuotiaan Eerikan annettiin kuolla lastensuojelijoiden ympäröimänä.”
Luokkahierarkiaa uusintamassa
Sosiaalinen tekijä blogistit mainitsevat, että ”seksuaalietiikan periaatteisiin kuuluu, että jokaisella on oikeus toteuttaa itseään, kunhan käytös ei ole loukkaavaa, riistävää tai lainvastaista suhteessa muihin." Tämä periaate ei tunnu kuitenkaan koskevan lastensuojelun asiakastyttöjä tai -naisia:
Kansanedustaja, tutkija Anna Kontula kirjoittaa blogissaan: "Aikanaan lastensuojelu syntyi nimenomaan köyhien perheiden kasvatustyön kontrolliin. Vaikka kukaan ei sitä ääneen sanokaan, jossain määrin luokkaluonne on säilynyt: käsittelemistäni pienten lasten huostaanotoista kaikki olivat työväenluokkaisia perheitä, kun taas sekä sosiaaliviranomaiset että luottamushenkilöt tulevat lähinnä keskiluokasta. Keskiluokkaiset ihanteet näkyivät myös huostaanottoperusteissa: koulumenestyksellä oli niissä toistuvasti keskeinen osuus (pakkovalmentautuminen työkyky-yhteiskuntaan) ja niin äitien kuin tyttärienkin kohdalla perusteena oli seksuaalinen käyttäytyminen, mitä miesten ja poikien tapauksissa ei ollut (poikkeuksena yksi insestiepäily). Joko Tampereella kaikki pervot ovat naisia, tai sitten kyse on sukupuolittuneesta seksuaalisuuden kontrollimekanismista."
Seksuaalisuus huostaanoton kriteerinä
Sosiaalinen tekijä blogin kirjoittajat väittävät, että "Nuorten kanssa työskennellessä seksuaalisuuden kysymykset kytkeytyvät vahvasti identiteettiin ja kasvun sekä kehityksen tukemiseen. Miksi sosiaalityö on vaiennut aiheista?" ja "Näyttää siltä, että seksuaalisuudesta puhuminen ei ole luonnollinen osa sosiaalityötä."
Sosiaalityössä kyllä puhutaan seksuaalisuudesta mutta keskustelun taustalla vaikuttavia arvoja ja ideologioita ei avata eikä tutkita. Kaiken, epäeettisen ja laittomankin viranomaistoiminnan pyhittää väittämä lapsen edusta. Sosiaalityössä edelleenkin kontrolloidaan varsinkin tyttöjen seksuaalisuutta ja se on myös keskeinen huostaanoton kriteeri.
Anna Kontula kertoo: "Uuteen pestiini Tampereen lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa kuuluu paikka myös jaostossa, jossa käsitellään lähinnä yksittäisiin lapsiin ja nuoriin kohdistuvia viranomaistoimenpiteitä.
Yksittäisistä tapauksista en tietenkään voi kirjoittaa, mutta yleisvaikutelmaksi jäi hengästyttävä kulttuuriero jaoston jäsenten ja päätösten kohteiden välillä. Ei varmaan missään muualla ole luottamushenkilöiden tunkkainen keskiluokkainen pikkuporvarillisuus lyönyt niin lujaa silmille kuin täällä.
Perehtyessäni lastensuojeluun olen huomannut, että yksi suuri kuilu päättäjien ja nuorten välillä liittyy tapaan, jolla nuorten seksikokemuksista puhutaan sosiaalipoliitikkojen kesken. Meillä on tiedossa, että suomalaiset naiset menettävät neitsyytensä keskimäärin 16-vuotiaina, ja että vähemmän koulutetuissa perheissä seksikokeilut alkavat aikaisemmin kuin korkeammin koulutetuissa. Näiden tietojen perusteella voidaan olettaa, että melkoinen osuus tytöistä aloittaa seksisuhteet alle laillisen kuudentoista vuoden rajan ja että erityisen tyypillistä se on työväenluokkaisissa perheissä. Siitä huolimatta alle 16-vuotiaan seksuaalista aktiivisuutta pidetään ilmeisenä ”ongelmanuoren” merkkinä, joka oikeuttaa viranomaisinterventioon.
Erityisen ikävää tämä on tietenkin siksi, että kyse on edelleen nimenomaan tyttöjen seksuaalisuuden kontrolloinnista. En ole törmännyt tapaukseen, jossa poikien varhaisia kokeiluja nähtäisiin ongelmana. Tämä on erityisen kummallista viimeaikaisen tutkimuksen valossa, jonka mukaan 8-luokkalaisista (n. 14-vuotiaista) pojat olivat kokenet vakavaa seksuaalista häirintää yhtä usein kuin tytötkin. Siis: tyttöjen seksuaalinen aktiivisuus on ongelma silloinkin, kun se tapahtuu omasta halusta, poikien ei edes silloin kun se on tapahtunut nuoren tahdon vastaisesti. Millä vuosisadalla me oikein eletään?"
Tytöt ”puuttumisen” kohteina
Lastensuojelussa varhaiseksi puuttumiseksi kutsutun toiminnan lähtökohta, sisältö ja moraalinen oikeutus on kyseenalainen, sillä puuttumista harjoittavat usein epäpätevät, puutteellisen ammattitaidon ja elämänkokemuksen omaavat jäävit henkilöt vailla valvontaa, tutkimustietoa, näyttöä puuttumisen tuloksista tai vastuu- ja korvausvelvoitteita väärinkäytöksistään.
Sosiaalityön tutkija Kati Kataja päättelee väitöskirjatutkimuksessaan yhä useampien nuorten, erityisesti tyttöjen tarvitsevan lastensuojelun apua ongelmiinsa.
Lastensuojelun toimintatapoja tuntevalle on selvää, ettei siitä, että yhä useampi nuori päätyy lastensuojeluun voi vetää johtopäätöstä, että yhä useampi nuori tarvitsisi juuri lastensuojelun apua. Yhtä hyvin voisi väittää, että käsitys puuttumista tarvitsevista ongelmista on muuttunut, perheiden seulonta on tehostunut, lastensuojelun asiakashankinta on tehostunut, huostaanotoista on tullut ensisijainen/ainoa tarjottava toimi tai että yhä useampi peruspalveluja tarvitseva nuori ei niitä saa vaan ohjataan lastensuojeluun.
Oletus tyttöjen kasvaneesta lastensuojelun tarpeesta on perustelematon.
Selittäisikö tyttöjen kasvanutta huostamäärää pikemminkin kehityksen vaarantamisen sukupuolitettu ja seksualisoitu kaksoisstandardi, tyttöjen kovempi kontrolli ja tiukemmat käytösnormit tai tyttöjen tehostettu sosiaalistaminen avunhakemiseen ja avautumiseen tai tyttöjen heikompi vastarinta ehdotettuja interventioita kohtaan ja suurempi kysyntä asiakkaina?
Palvelujärjestelmä uhriuttaa uudelleen
Seksuaalisuus määrittyy sosiaalityössä usein ongelmana, uhriutena ja uhriposition kautta. Pahoinpidellyt tai seksuaalirikosten uhreiksi joutuneet eivät kuitenkaan lukuisten tutkimusten (esim. Husso, Honkatukia, Laitinen, Piispa, Näre) mukaan saa tarvitsemaansa apua sosiaalipalvelujärjestelmästä.
Avun sijaan palvelujärjestelmä usein uhriuttaa heidät uudestaan. Tässä nuoren naisen ja hänen vanhempiensa kertomus siitä, mitä tapahtuu kun nuori avautuu viranomaiselle kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta. Nuoren tapaus kuvastaa hyvin nykypäivän lastensuojelun tilaa eikä ole mikään harvinainen poikkeus. Harvinaista on vain se, että nuori sai oikeutta ja kotiutettiin: Kristan tarina I: Hyväksikäytetty tyttö huostaan
Naantalissa asunut Ani Leikonniemi, MTKL:n vuoden Peppi ja HOL ry:n perustaja on yksi monista äideistä, jotka ovat kokeneet mustamaalaaviin äidin seksuaalikäyttäytymisellä spekuloiviin asiakaskirjauksiin pohjautuvan huostaanoton.
Vasta oikeudenkäynnissä selvisi huostaanoton todellinen syy.
– Heidän papereissaan huostaanoton syyksi oli kirjattu muun muassa äidin vaihtuvat miessuhteet sekä toistuvat olin- ja asuinpaikan vaihdokset. Tämä kaikki oli kuitenkin kirjattu väärin eli todellisuudessa asiat eivät pitäneet paikkaansa. Kaikki miespuoliset tuttuni, jopa oma veljeni oli virheellisesti kirjattu ”miesystävikseni”, Leikonniemi suomii.
Turun hallinto-oikeus purki huostaanoton myöhemmin perusteettomana. (Leikonniemi, Lokakuun liike, 25.2.2015)
Seksuaalipsykopatologisointi edelleen muodissa
Sosiaalityön vahvat kytkökset psykoterapiaan ja -analyysiin tuovat usein seksuaalisuuden tai oikeammin seksuaalipatologisoinnin sosiaalityön, etenkin lastensuojelun keskiöön. Lastensuojeluun ajautuneita lapsia ja vanhempia pidetään jo lähtökohtaisesti psyykkisesti sairaina ja epämääräisestä epätieteellisin menetelmin todettavasta ”vuorovaikutuksen häiriöstä” on tullut lastensuojelun uusi muotidiagnoosi.
Ei ihme, kun sosiaalityöntekijöitä kouluttavat vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskuksen tutkijat leimaavat ja tyypittelevät lastensuojeluun ajettuja asiakasperheitä mm. ghetto-, mafia- ja autistisiksi perheiksi ja luulottelevat perheissä esiintyvän insesti- ja homoseksuaalisuus-periaatteita.
Seksuaalirikoksia ei osata tutkia
Seksuaalisuus on siis keskeinen osa sosiaalityötä, mutta sen seksuaalisuutta koskevat käsitykset eivät useinkaan perustu tutkimustietoon.
Katarina Finnilä-Tuohimaan lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksia ja asiantuntijuutta käsittelevän väitöskirjatutkimuksen mukaan tutkittavat (300 kpl) sosiaalityöntekijät, lastenpsykiatrit ja psykologit olivat huonosti perehtyneet tieteelliseen kirjallisuuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja heillä oli paljon uskomuksia, jotka ovat ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa. Yli puolet piti johdattelevia haastattelumenetelmiä suotavina eivätkä kokeneetkaan ammattilaiset tunnistaneet johdattelevia aineksia haastatteluista.
Jopa 40% tutkituista uskoi todistetusti käyttökelvottomien menetelmien, kuten leikin tarkkailun, olevan hyvä tapa selvittää epäiltyä rikosta. Tutkittavilla oli myös vahvoja asenteita lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä eivätkä he siksi kyenneet ylläpitämään neutraalia ja asiantuntevaa lähestymistä epäilyn tutkimisessa.
Sosiaalityö poikkeavuuden ja hierarkioiden tuottamisena
Seksuaalisuus sosiaalityössä on pikemminkin salaisesti arvotettu ja normitettu kuin vaiettu ilmiö. Tutkija Katja Yesilovan mukaan sosiaalityötä ja perheneuvoloita on hallinnut pitkään ja hallitsee edelleen psykodynaaminen perhekäsitys ja 1950-luvun kotirouvayhteiskuntaan perustuva kiintymyssuhdeteoria. Ydinperheideologia patologisoi ei-ydinperhemallin mukaiset perheet ongelmallisiksi ja riittämättömiksi. Jos perhe ei ole lastensuojeluviranomaisen mielestä normaali/riittävä, se on hajotettava.
Ydinperhenormista ollaan siirtymässä sijaisperhenormiin, jossa syntymäperheitä leimataan poikkeaviksi ja kontrolloidaan pienimmästäkin syystä samalla kun 24 tunnin pikakoulutuksella pätevöityneille sijaisperheille on myönnetty ikuinen koskemattomuussuoja.
Apulaisoikeusasiamies kiinnitti tarkastusraportissaan huomiota siihen, että sosiaalityöntekijät tuntuivat olevan kyvyttömiä edes havaitsemaan saati raportoimaan puutteita sijaishuollon kumppaneissaan. (Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12.)
Tutkija Gayle Rubinin mukaan heteronormin mukaisesti arvojärjestyksen huipulla ovat naimisissa olevat heteropariskunnat ja tästä alaspäin sijoitus riippuu pitkälti siitä, montako ideaalin ulottuvuutta seksikäyttäytyminen toteuttaa tai kyseenalaistaa.
Johanna Hiitolan väitöskirjatutkimuksessa lasten huostaanottoja määrittelee enemmän perheen ”kunnollisuus” kuin lapsen kokema kaltoinkohtelu. Parhaiten lastensuojeluprosessista selvisi varakas keskiluokkainen ydinperhe kun taas uskonto ja etninen tausta saattoivat nousta huostaanoton perusteiksi.
THL:n 300 tahdonvastaista huostaanottoa kartoittaneessa tutkimuksessa huostaanottojen syiksi oli tilastoitu etnisen taustan lisäksi myös lapsen tai huoltajan fyysinen sairaus, vammaisuus sekä poikkeava seksuaalinen käytös, jolla ei viitata seksuaalisen hyväksikäyttöön.
Arvohierarkiat muodostavat näin normin hyvästä seksuaalisesta kansalaisesta, joiden vastakohdaksi konstruoidut huonot seksuaaliset kansalaiset asettuvat sosiaalisen kontrollin kohteiksi: stereotypioiden, väkivallan, kriminalisoinnin (Seidman 2005, 225) ja pakkotoimien objekteiksi.
Katvealueelle sosiaalityössä jäävät seksuaalisuuden sijaan pikemminkin seksuaalisuutta ja sen diskursseja määrittelevät sosiaalityöntekijöiden arvot, ideologiat, motiivit ja pyrkimykset.
Reilusti tunnistettu ja tunnustettu ”poikkeavuus” esim. kinkeily on pahimmillaan harmitonta ja parhaimmillaan iloa tuottavaa rehellistä leikkiä. Vaarallisin perversion muoto puolestaan saattaa olla moniammatillinen yhteisöväkivalta; tiedostamaton ja luonnollistettu arjen valtapeli, jossa tuotetaan leimoja ja syrjäytyneitä ja pelaillaan vallalla ja seksuaalisuudella ilman kaikkien osapuolten suostumusta, yhteisesti sovittuja sääntöjä, sanktioita tai turvasanoja, joilla viheltää peli poikki.
Myyrä
Linkkejä:
Avoin kirje Antti Kaikkoselle ja Satu Taiveaholle
Soluttautuja kirjoittaa "aivan tavallisista hyväntekijöistä"
TALOUS I: Lastensuojelu työllistää paljon enemmän kuin poliisi
TALOUS II: Lastensuojelujärjestöt bisneksen syrjässä
TALOUS III: Vanhemmuudenarviointi kasvavana bisneksenä
TALOUS IV: Huostia tukenut lastensuojelukerroin poistuu pian
TALOUS V: Uushuutolaisuusverkostoissa "piiri suuri pyörii"
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/tassa-lisaa-bannattavaa
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/lapsemme-laitoksissa-osa-1-miten-paadytaan-laitokseen
http://www.lokakuunliike.com/kadonneet-lapset-ndash-maahanmuuttajaperheen-huostaanottotarina.html
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/stop-haminan-stoppari
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/65-perheet-lahtevat-liikkeelle
http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2012/06/16/lapsibisnesta-ei-valvo-kukaan/201231577/137
https://www.youtube.com/watch?v=FOYOzPkcu8k
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/15-nykypaivan-huutolaiset
http://mariasyvala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158687-lahdekritiikiton-viranomainen-–-epailyttava-kunnes-toisin-todistetaan
RSS Feed
