Aamulehden uutinen (26.7) kertoo alaikäisten surmanneen perhekodin ohjaajan. Yli puolet jutusta käsittelee sitä, kuinka hyvää on Muhoksen Pohjolakodin henkilökunta, kuinka nuoria tuetaan ja turvallisia aikuisia riittää, yhteys vanhempiin on säännöllistä ja skeittiramppikin on pihassa.
Mitä ihmettä tällä tiedolla on tekemistä teon kanssa, jota nyt tutkitaan murhana? Miksi toimittaja ei soittanut Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon? Hän olisi saanut kuulla, että pahamaineisesta koulukodista tulee "tasaisesti valituksia ja kanteluita" (lähde), toisin kuin Helsingin Sanomien toimittaja virheellisesti väittää: "Valituksia toiminnasta ei siis ole ollut." Googlettamisella toimittajat olisivat löytäneet tuomion, jonka Muhoksen ohjaajat saivat nuoren vapaudenriistosta. (Klikkaa viereistä kuvaa.)
Mitä ihmettä tällä tiedolla on tekemistä teon kanssa, jota nyt tutkitaan murhana? Miksi toimittaja ei soittanut Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon? Hän olisi saanut kuulla, että pahamaineisesta koulukodista tulee "tasaisesti valituksia ja kanteluita" (lähde), toisin kuin Helsingin Sanomien toimittaja virheellisesti väittää: "Valituksia toiminnasta ei siis ole ollut." Googlettamisella toimittajat olisivat löytäneet tuomion, jonka Muhoksen ohjaajat saivat nuoren vapaudenriistosta. (Klikkaa viereistä kuvaa.)
AL:n jutussa Nuorten Ystävät Oy:n (ei ry:n, kuten ennen vanhaan) johtaja sanoo, että "on mahdollista että meiltä karataan". Soitto Oulun poliisille olisi vahvistanut, että Oulun alueella hatkanuoret ja lastensuojelun virka-apupyynnöt työllistävät poliisia päivittäin, ja Pohjolakoti on silmiinpistävästi edustettuna.
Näilläkään tiedoilla ei sinänsä ole mitään tekemistä itse hirmuteon kanssa: mikään ei oikeuta henkirikosta.
Mutta irvokasta on se, jos Nuorten Ystävät OY saa henkirikoksella ilmaista mainostilaa toiminnalleen. Puhumalla vieläpä puuta heinää: kysykää toimittajat asiakkailta itseltään, saavatko he pitää yhteyttä vanhempiinsa, ja miten paljon heitä pakkolääkitään.
Lastensuojelun myönteisen julkikuvan pitkät perinteet
Lastensuojelu on vanhastaan alue, joka on nauttinut mediassa perusteetonta koskemattomuuden suojaa. Lähtökohtaoletus tuntuu olevan, että lastensuojelussa tehdään vain hyvää työtä suurella sydämellä, ja että väärät ratkaisut olisivat inhimillisiä erehdyksiä, harvinaisia yksittäistapauksia.
Asianlaita ei ole näin. Lastensuojelusta (kuten myös vanhustenhoidosta) löytyvät maamme keskeiset perus- ja ihmisoikeusongelmat. Sen totesi eduskunnan oikeusasiamies vuonna 2013. Ja moni muu ennen häntä.
Epäkohdista vaikeneminen jyrää lapsen edun. Niin tekee myös lastensuojelun oma huoli julkisuuskuvastaan: ”Lastensuojelusta annetaan julkisuudessa usein liian negatiivinen kuva ja sitä pidetään rankaisuna.” Näin julkilausui Lastensuojelun Keskusliitto Lehdistötiedotteessaan 27.4.2012.
Julkisuuskuvan kiillotuksen ja työntekijöiden uhriuttamisen hyvänä esimerkinä on Tesso-lehden artikkeli 3/4 2012. Siinä julistetaan, ettei julkisuus lastensuojelutapauksissa ole lapsen etu. Toimittaja kertoo, miltä julkisuus tuntuu sosiaalityöntyöntekijöistä, perheet kun usein kertovat toimittajille väritettyä totuutta kokemuksistaan. Jutun mukaan vanhemmat ovat oikeasti vain häpeissään, koska ovat joutuneet asiakkuuteen; siksi he syyttävät auttajiaan. Vanhemmat kuulemma uhkailevat työntekijöitä jopa lakimiehellä, mutta sosiaalityöntekijällä on onneksi mahdollisuus yksilölliseen kiirisityön työnohjaukseen. Jutussa toimittajia opastetaan olemaan vastuuntuntoisia – jättämään siis jutut kirjoittamatta, lapsen edun nimissä.
Olen toimittajana tutkinut lastensuojelua yli 3,5 vuotta. Saan jatkuvasti yhteydenottoja lastensuojelun uhreilta ja enenevässä määrin myös lastensuojelun työntekijöitä. Tiedän, ettei mikään julkaisutahti riitä tosielämän kauhutarinoiden esiintuomiseen. Jos kaikki sosiaalityön ihmisoikeusrikkomukset julkaistaisiin, tarinat arkipäiväistyisivät ja niitä alettaisiin pitää ns. luonnollisina osana riskiyhteiskunnan kurinpito- ja valvontajärjestystä.
Lukijalle on kestettävämpää tyydyttää itseään fraasilla "emme tiedä vastapuolen kantaa", vaikka tasantarkkaan halutessamme tiedämme. Salassapito-leimoilla suojellaan lähinnä viranomaista, mutta sen sortin anarkisti pitää olla, ettei suojele viranomaista. Jos perhe antaa luvan, niin ainakin minä olen harkintaani käyttäen julkaissut sosiaalin "salaiset" selonteot.
Oli se sitten rikos tai ei, ihan sama.
Myös Eerikan kuolema valjastettiin poliittisesti
Muutama vuosi sitten toimittajia jopa syyllistettiin 8-vuotiaan Eerika-tytön murhasta. "Sitten näitä virhearvioita tapahtuu", sanoi Pelastakaa lapset Ry:n ylilääkäri Jari Sinkkonen Ylen haastattelussa 2012, Eerikan kuoleman jälkeen. Hänen huolenaan oli se, että media on ajanut perheen koossapitämisen missiota ja uutisoinut huostaanotoista oikeusmurhina, joten monet sosiaalityöntekijät olivat tulleet ”hirveän varovaisiksi”.
Valtamediassa on käsitelty Eerikan tapauksesta vain osatotuus. Lehdistö on vaiennut tykkänään esimerkiksi siitä, että moni Eerikan isän lähisukulaisista työskenteli lastensuojelussa. Ilmeisesti edes he eivät olleet havainneet tytön olevan vaarassa, sillä vuosi ennen Eerikan kuolemaa Touko Tarkki ja tämän perusturvajohtajaäiti esittivät sosiaalityöntekijöille lastensuojeluasiakkuuden lopettamista. Asia selviää kesäkuussa 2013 julkaistusta loppuraportista, jonka laati valtioneuvoston asettama tutkintaryhmä.
Lehdistö on Eerikasta uutisoidessaan toiminut samoin kuin lastensuojelu: se on ohittanut Eerikan äidin, joka tiesi lapsensa olevan vaarassa lapsen isän luona. Äidin ääni ei kuulu missään, toisin kuin viranomaisten, tuon mystisen "vastapuolen" kaikkitietävä ääni. Palstatilaa on annettu kritiikittömästi poliitikoille ja lastensuojelijoille, jotka valjastivat Eerikan kuoleman poliittisiin pyrkimyksiinsä: tietosuojan murtamiseen, viranomaisyhteistyön ja kontrollin lisäämiseen, pysyvän huostaanoton lobbaamiseen...
Eerikan kuoleman jälkeen mediassa kehotettiin kääntymään herkästi sosiaalitoimen puoleen. Niin myös tapahtui: lastensuojeluilmoituksia alettiin tehdä yhä matalammalla kynnyksellä, varmuuden vuoksi. Paperityöt kuormittivat jo ennestään ylikuormittunutta lastensuojelua. Seula-Suomessa alkoi perhesurmien ennaltaehkäisyvillitys, mikä poiki vääriä positiivisia löydöksiä.
Kävi tasan tarkkaan niin kuin THL:n tutkimusprofessori Tom Arnkil oli sanonut: "Asiat heitetään kriisiin tukehtuvalle lastensuojelulle, jossa hukutaan kaaokseen ja tehdään sokkoratkaisuja tavattoman aroissa asioissa."
Vanha tuttu silmänkääntötemppu: katse seurauksiin, ei syihin
Muhoksen tragedia on herättänyt valtakunnallisen huolen työntekijöiden turvallisuudesta. Keskustelu on paikallaan, mutta entä sijaisnuorten turvallisuus? Onko kukaan huolissaan siitä, että aidosti vaarallisten nuorten sekaan lähetetään esimerkiksi raiskauksen uhreja? Onko se lapsen etu?
Lastensuojelun keskusliitto puolusteli nykymallia Iltalehdessä: "Muualla maailmassa on matalampi kynnys sijoittaa alaikäiset nuorisovankilaan, Suomessa taas pyritään sijoittamaan alaikäiset pääasiassa lastensuojelulaitoksiin. Suomen malli on mielestäni hyvin perusteltu, eikä sitä ole tarvetta muuttaa."
Saman asian voisi sanoa selkeämmin. "Muualla maailmassa" huostaanotetaan pääasiassa orpoja, kriminaalipoikaset lähetetään nuorisovankilaan ja psykiatrisesti sairaat hoidetaan mielisairaalassa. Suomessa taas sijoitetaan keitä sattuu ja mihin sattuu. Avun tarpeessa olevat lapset eivät aina saa mielenterveyslain mukaista hoitoa vaan heitä "hoidetaan" huostaanotolla siitä huolimatta, että lastensuojelulaitoksista puuttuu riittävä psykiatrinen osaaminen. Ainakaan Pohjolakodista ei löydy osastoa, jolle nuoria voitaisiin sijoittaa mielenterveyslain perusteella.
Muhoksen surullinen tapaus voi hyvinkin tuoda lisää määrärahoja uusien vartiointiliikkeiden palkkaamiseen työntekijöiden turvaksi, ja kaiketi uuden direktiivien mukaisen betoniputkan. Mutta huostaanottojen ennaltaehkäisyyn, lasten psykiatrisen hoidon parantamiseen tai sijaisnuorten kasvuolosuhteiden valvontaan tuskin löytyy resursseja, vieläkään. Ei, vaikka asiantuntijoiden taholla on todettu kutakuinkin yksimielisesti, että lastensuojelulaitosten ja perhekotien valvonta on riittämätöntä. Tämä tulee esiin mm. Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomuksesta 6/2012.
Viranomaislähteisiin sokeasti uskoneet toimitukset ovat ohittaneet pikaisesti viime vuosina annetut tuomiot lasten kaltoinkohteluista sijaishuollossa: lapsen alastiriisuttamisen lastensuojelulaitoksessa, lapsen nöyryyttämisen lastenkodissa, lapsen eristämisen koulukodissa, lapsen seksuaalisen hyväksikäytön sijaisperheessä, x2, lapsen törkeän hyväksikäytön lastensuojelulaitoksessa, lapsen pahoinpitelyn sijaisperheessä, edelleen lapsen pahoinpitelyn sijaisperheessä, ja niin edelleen, lasten kyseenalaiset sijoitusperusteet...
Vuoden Sijaisperhekin sai tuomion.
Samoin Perhehoitoliiton hallituksen entinen jäsen, hyvänä ihmisenä tunnettu lehtorirouva.
Liian moni lapsi on tappanut itsensä sijaishuollossa, eikä näistä tapauksista kirjoiteta.
Ihmiskaupan uhrikin oli lastensuojelun asiakas, josta auttajien olisi pitänyt huolehtia.
Kertokaa kokemuksistanne!
Siihen nähden, miten paljon ihmisoikeusloukkauksia lastensuojelussa on tehty ja tehdään koko ajan, on suoranainen ihme, ettei Muhoksen kaltaisia tragedioita ole ollut enemmän. Lastensuojelussa kytee kuitenkin aikapommi, jonka tikitystä edistää epäkohdista vaikeneminen.
Yhteiskuntarauha on lopullisesti mennyttä, jos lastensuojelu jatkossakin esitetään voittopuolisesti vain viranomaisten tai työntekijöiden suulla, ja toimituksellisina päätöksinä jätetään kansalaisten kokemukset julkaisematta. Missä mallissa on sananvapaus ja minne katoaa kuva todellisuudesta, jos emme usko aikalaiskertojiin ja mitätöimme heidän kokemuksensa epäuskottavina? Entä miten käy ihmiselle, joka tietää olevansa vääryyden kohde, mutta joutuu painostuksen tähden perääntymään?
Keskeinen keino ehkäistä katkeruuden ja vihan purkautumista on tehdä epäkohdat näkyviksi: kuulla lastensuojelun asiakkaiden kokemuksia. Omalta osaltani haluan sanoa teille: kertokaa ja kirjoittakaa kokemuksistanne! Tehkää se rehellisesti, sillä totuus ei pala tulessakaan.
Ennen kaikkea muistakaa aina, että valta on siellä, missä vastuu. Sosiaalityöntekijä, sijaisäiti Raili Miettisen sanoin: "Teidän vanhempien ei tulisi antaa teille kuuluvaa valtaa ja vastuuta omista lapsistanne asiantuntijoille ja virkamiehille. He voivat ottaa vallan, mutta eivät koskaan vastuuta. Vastuu lapsista jää aina teille vanhemmille, lastensuojelulainkin mukaan. Pitäkää kiinni tästä vastuusta, niin myös valta on teillä!"
Toisin sanoen: kääntykää lastensuojelun puoleen vain, jos on ihan pakko.
Maria Syvälä
Lue myös Lokakuun liikkeen tuorein uutinen: SUOMEN LAPSIKAUPAN UHRI 5-VUOTIAS MARIA
JULKISUUDESTA:
☞ Huoli julkisuuskuvasta
☞ Traumatisoiko lasta videointi vai se, miksi joudutaan videoimaan?
☞ JP ROOS: Oulun lastensuojelu kiinnostunut vain omasta arvovallastaan
MEDIA-ANALYYSIT:
☞ Koskaan ei tiedä, milloin lapsi lähtee sijoitukseen
☞ Facebook-kohu: "Voiko firman kunniaa loukata?" - Lokakuun liikkeen analyysi Ylen sijaishuoltouutisista
☞ Hyvä, hyvä: Helsingin Sanomat kritisoi lastensuojelua!
☞ Aamulehden uutinen uudelleentulkittuna
☞ Kuinka lapsiasiavaltuutetusta tuli viranomaisasiavaltuutettu
☞ HOL ry: "THL:n tilasto ihmetyttää"
☞ "Näin kohtaat median" – kaltoin kohdeltu sosiaalityöntekijä Sirpa Salmivaara opastaa
NUORTEN KOKEMUKSIA:
☞ LAPSILTA KIELLETTY: Lokakuun liike on dokumentoinut jo kymmenien sijaisnuorten elämäntarinoita
Kristan tarina I: Hyväksikäytetty tyttö huostaan
Kristan tarina II: Kahden psykiatrin eriävät näkemykset
Kristan tarina III: Taistelu vääriä tulkintoja vastaan
Kristan tarina IV: Tyhjän päällä lastenkodissa
Kristan tarina V: ”Hanttiin panemalla tunsin eläväni”
TALOUSJUTTUJA:
☞ Suuri lastensuojeluhinnasto: Yö lastenkodissa yhtä kallis kuin loistohotellissa - katso hurjat hinnat!
LL listaa: 67 yritystukea saanutta lastensuojelufirmaa 2011/12
TALOUS I: Lastensuojelu työllistää paljon enemmän kuin poliisi
TALOUS II: Lastensuojelujärjestöt bisneksen syrjässä
TALOUS III: Vanhemmuudenarviointi kasvavana bisneksenä
TALOUS IV: Huostia tukenut lastensuojelukerroin poistuu pian
TALOUS V: Uushuutolaisuusverkostoissa "piiri suuri pyörii"
Näilläkään tiedoilla ei sinänsä ole mitään tekemistä itse hirmuteon kanssa: mikään ei oikeuta henkirikosta.
Mutta irvokasta on se, jos Nuorten Ystävät OY saa henkirikoksella ilmaista mainostilaa toiminnalleen. Puhumalla vieläpä puuta heinää: kysykää toimittajat asiakkailta itseltään, saavatko he pitää yhteyttä vanhempiinsa, ja miten paljon heitä pakkolääkitään.
Lastensuojelun myönteisen julkikuvan pitkät perinteet
Lastensuojelu on vanhastaan alue, joka on nauttinut mediassa perusteetonta koskemattomuuden suojaa. Lähtökohtaoletus tuntuu olevan, että lastensuojelussa tehdään vain hyvää työtä suurella sydämellä, ja että väärät ratkaisut olisivat inhimillisiä erehdyksiä, harvinaisia yksittäistapauksia.
Asianlaita ei ole näin. Lastensuojelusta (kuten myös vanhustenhoidosta) löytyvät maamme keskeiset perus- ja ihmisoikeusongelmat. Sen totesi eduskunnan oikeusasiamies vuonna 2013. Ja moni muu ennen häntä.
Epäkohdista vaikeneminen jyrää lapsen edun. Niin tekee myös lastensuojelun oma huoli julkisuuskuvastaan: ”Lastensuojelusta annetaan julkisuudessa usein liian negatiivinen kuva ja sitä pidetään rankaisuna.” Näin julkilausui Lastensuojelun Keskusliitto Lehdistötiedotteessaan 27.4.2012.
Julkisuuskuvan kiillotuksen ja työntekijöiden uhriuttamisen hyvänä esimerkinä on Tesso-lehden artikkeli 3/4 2012. Siinä julistetaan, ettei julkisuus lastensuojelutapauksissa ole lapsen etu. Toimittaja kertoo, miltä julkisuus tuntuu sosiaalityöntyöntekijöistä, perheet kun usein kertovat toimittajille väritettyä totuutta kokemuksistaan. Jutun mukaan vanhemmat ovat oikeasti vain häpeissään, koska ovat joutuneet asiakkuuteen; siksi he syyttävät auttajiaan. Vanhemmat kuulemma uhkailevat työntekijöitä jopa lakimiehellä, mutta sosiaalityöntekijällä on onneksi mahdollisuus yksilölliseen kiirisityön työnohjaukseen. Jutussa toimittajia opastetaan olemaan vastuuntuntoisia – jättämään siis jutut kirjoittamatta, lapsen edun nimissä.
Olen toimittajana tutkinut lastensuojelua yli 3,5 vuotta. Saan jatkuvasti yhteydenottoja lastensuojelun uhreilta ja enenevässä määrin myös lastensuojelun työntekijöitä. Tiedän, ettei mikään julkaisutahti riitä tosielämän kauhutarinoiden esiintuomiseen. Jos kaikki sosiaalityön ihmisoikeusrikkomukset julkaistaisiin, tarinat arkipäiväistyisivät ja niitä alettaisiin pitää ns. luonnollisina osana riskiyhteiskunnan kurinpito- ja valvontajärjestystä.
Lukijalle on kestettävämpää tyydyttää itseään fraasilla "emme tiedä vastapuolen kantaa", vaikka tasantarkkaan halutessamme tiedämme. Salassapito-leimoilla suojellaan lähinnä viranomaista, mutta sen sortin anarkisti pitää olla, ettei suojele viranomaista. Jos perhe antaa luvan, niin ainakin minä olen harkintaani käyttäen julkaissut sosiaalin "salaiset" selonteot.
Oli se sitten rikos tai ei, ihan sama.
Myös Eerikan kuolema valjastettiin poliittisesti
Muutama vuosi sitten toimittajia jopa syyllistettiin 8-vuotiaan Eerika-tytön murhasta. "Sitten näitä virhearvioita tapahtuu", sanoi Pelastakaa lapset Ry:n ylilääkäri Jari Sinkkonen Ylen haastattelussa 2012, Eerikan kuoleman jälkeen. Hänen huolenaan oli se, että media on ajanut perheen koossapitämisen missiota ja uutisoinut huostaanotoista oikeusmurhina, joten monet sosiaalityöntekijät olivat tulleet ”hirveän varovaisiksi”.
Valtamediassa on käsitelty Eerikan tapauksesta vain osatotuus. Lehdistö on vaiennut tykkänään esimerkiksi siitä, että moni Eerikan isän lähisukulaisista työskenteli lastensuojelussa. Ilmeisesti edes he eivät olleet havainneet tytön olevan vaarassa, sillä vuosi ennen Eerikan kuolemaa Touko Tarkki ja tämän perusturvajohtajaäiti esittivät sosiaalityöntekijöille lastensuojeluasiakkuuden lopettamista. Asia selviää kesäkuussa 2013 julkaistusta loppuraportista, jonka laati valtioneuvoston asettama tutkintaryhmä.
Lehdistö on Eerikasta uutisoidessaan toiminut samoin kuin lastensuojelu: se on ohittanut Eerikan äidin, joka tiesi lapsensa olevan vaarassa lapsen isän luona. Äidin ääni ei kuulu missään, toisin kuin viranomaisten, tuon mystisen "vastapuolen" kaikkitietävä ääni. Palstatilaa on annettu kritiikittömästi poliitikoille ja lastensuojelijoille, jotka valjastivat Eerikan kuoleman poliittisiin pyrkimyksiinsä: tietosuojan murtamiseen, viranomaisyhteistyön ja kontrollin lisäämiseen, pysyvän huostaanoton lobbaamiseen...
Eerikan kuoleman jälkeen mediassa kehotettiin kääntymään herkästi sosiaalitoimen puoleen. Niin myös tapahtui: lastensuojeluilmoituksia alettiin tehdä yhä matalammalla kynnyksellä, varmuuden vuoksi. Paperityöt kuormittivat jo ennestään ylikuormittunutta lastensuojelua. Seula-Suomessa alkoi perhesurmien ennaltaehkäisyvillitys, mikä poiki vääriä positiivisia löydöksiä.
Kävi tasan tarkkaan niin kuin THL:n tutkimusprofessori Tom Arnkil oli sanonut: "Asiat heitetään kriisiin tukehtuvalle lastensuojelulle, jossa hukutaan kaaokseen ja tehdään sokkoratkaisuja tavattoman aroissa asioissa."
Vanha tuttu silmänkääntötemppu: katse seurauksiin, ei syihin
Muhoksen tragedia on herättänyt valtakunnallisen huolen työntekijöiden turvallisuudesta. Keskustelu on paikallaan, mutta entä sijaisnuorten turvallisuus? Onko kukaan huolissaan siitä, että aidosti vaarallisten nuorten sekaan lähetetään esimerkiksi raiskauksen uhreja? Onko se lapsen etu?
Lastensuojelun keskusliitto puolusteli nykymallia Iltalehdessä: "Muualla maailmassa on matalampi kynnys sijoittaa alaikäiset nuorisovankilaan, Suomessa taas pyritään sijoittamaan alaikäiset pääasiassa lastensuojelulaitoksiin. Suomen malli on mielestäni hyvin perusteltu, eikä sitä ole tarvetta muuttaa."
Saman asian voisi sanoa selkeämmin. "Muualla maailmassa" huostaanotetaan pääasiassa orpoja, kriminaalipoikaset lähetetään nuorisovankilaan ja psykiatrisesti sairaat hoidetaan mielisairaalassa. Suomessa taas sijoitetaan keitä sattuu ja mihin sattuu. Avun tarpeessa olevat lapset eivät aina saa mielenterveyslain mukaista hoitoa vaan heitä "hoidetaan" huostaanotolla siitä huolimatta, että lastensuojelulaitoksista puuttuu riittävä psykiatrinen osaaminen. Ainakaan Pohjolakodista ei löydy osastoa, jolle nuoria voitaisiin sijoittaa mielenterveyslain perusteella.
Muhoksen surullinen tapaus voi hyvinkin tuoda lisää määrärahoja uusien vartiointiliikkeiden palkkaamiseen työntekijöiden turvaksi, ja kaiketi uuden direktiivien mukaisen betoniputkan. Mutta huostaanottojen ennaltaehkäisyyn, lasten psykiatrisen hoidon parantamiseen tai sijaisnuorten kasvuolosuhteiden valvontaan tuskin löytyy resursseja, vieläkään. Ei, vaikka asiantuntijoiden taholla on todettu kutakuinkin yksimielisesti, että lastensuojelulaitosten ja perhekotien valvonta on riittämätöntä. Tämä tulee esiin mm. Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomuksesta 6/2012.
Viranomaislähteisiin sokeasti uskoneet toimitukset ovat ohittaneet pikaisesti viime vuosina annetut tuomiot lasten kaltoinkohteluista sijaishuollossa: lapsen alastiriisuttamisen lastensuojelulaitoksessa, lapsen nöyryyttämisen lastenkodissa, lapsen eristämisen koulukodissa, lapsen seksuaalisen hyväksikäytön sijaisperheessä, x2, lapsen törkeän hyväksikäytön lastensuojelulaitoksessa, lapsen pahoinpitelyn sijaisperheessä, edelleen lapsen pahoinpitelyn sijaisperheessä, ja niin edelleen, lasten kyseenalaiset sijoitusperusteet...
Vuoden Sijaisperhekin sai tuomion.
Samoin Perhehoitoliiton hallituksen entinen jäsen, hyvänä ihmisenä tunnettu lehtorirouva.
Liian moni lapsi on tappanut itsensä sijaishuollossa, eikä näistä tapauksista kirjoiteta.
Ihmiskaupan uhrikin oli lastensuojelun asiakas, josta auttajien olisi pitänyt huolehtia.
Kertokaa kokemuksistanne!
Siihen nähden, miten paljon ihmisoikeusloukkauksia lastensuojelussa on tehty ja tehdään koko ajan, on suoranainen ihme, ettei Muhoksen kaltaisia tragedioita ole ollut enemmän. Lastensuojelussa kytee kuitenkin aikapommi, jonka tikitystä edistää epäkohdista vaikeneminen.
Yhteiskuntarauha on lopullisesti mennyttä, jos lastensuojelu jatkossakin esitetään voittopuolisesti vain viranomaisten tai työntekijöiden suulla, ja toimituksellisina päätöksinä jätetään kansalaisten kokemukset julkaisematta. Missä mallissa on sananvapaus ja minne katoaa kuva todellisuudesta, jos emme usko aikalaiskertojiin ja mitätöimme heidän kokemuksensa epäuskottavina? Entä miten käy ihmiselle, joka tietää olevansa vääryyden kohde, mutta joutuu painostuksen tähden perääntymään?
Keskeinen keino ehkäistä katkeruuden ja vihan purkautumista on tehdä epäkohdat näkyviksi: kuulla lastensuojelun asiakkaiden kokemuksia. Omalta osaltani haluan sanoa teille: kertokaa ja kirjoittakaa kokemuksistanne! Tehkää se rehellisesti, sillä totuus ei pala tulessakaan.
Ennen kaikkea muistakaa aina, että valta on siellä, missä vastuu. Sosiaalityöntekijä, sijaisäiti Raili Miettisen sanoin: "Teidän vanhempien ei tulisi antaa teille kuuluvaa valtaa ja vastuuta omista lapsistanne asiantuntijoille ja virkamiehille. He voivat ottaa vallan, mutta eivät koskaan vastuuta. Vastuu lapsista jää aina teille vanhemmille, lastensuojelulainkin mukaan. Pitäkää kiinni tästä vastuusta, niin myös valta on teillä!"
Toisin sanoen: kääntykää lastensuojelun puoleen vain, jos on ihan pakko.
Maria Syvälä
Lue myös Lokakuun liikkeen tuorein uutinen: SUOMEN LAPSIKAUPAN UHRI 5-VUOTIAS MARIA
JULKISUUDESTA:
☞ Huoli julkisuuskuvasta
☞ Traumatisoiko lasta videointi vai se, miksi joudutaan videoimaan?
☞ JP ROOS: Oulun lastensuojelu kiinnostunut vain omasta arvovallastaan
MEDIA-ANALYYSIT:
☞ Koskaan ei tiedä, milloin lapsi lähtee sijoitukseen
☞ Facebook-kohu: "Voiko firman kunniaa loukata?" - Lokakuun liikkeen analyysi Ylen sijaishuoltouutisista
☞ Hyvä, hyvä: Helsingin Sanomat kritisoi lastensuojelua!
☞ Aamulehden uutinen uudelleentulkittuna
☞ Kuinka lapsiasiavaltuutetusta tuli viranomaisasiavaltuutettu
☞ HOL ry: "THL:n tilasto ihmetyttää"
☞ "Näin kohtaat median" – kaltoin kohdeltu sosiaalityöntekijä Sirpa Salmivaara opastaa
NUORTEN KOKEMUKSIA:
☞ LAPSILTA KIELLETTY: Lokakuun liike on dokumentoinut jo kymmenien sijaisnuorten elämäntarinoita
Kristan tarina I: Hyväksikäytetty tyttö huostaan
Kristan tarina II: Kahden psykiatrin eriävät näkemykset
Kristan tarina III: Taistelu vääriä tulkintoja vastaan
Kristan tarina IV: Tyhjän päällä lastenkodissa
Kristan tarina V: ”Hanttiin panemalla tunsin eläväni”
TALOUSJUTTUJA:
☞ Suuri lastensuojeluhinnasto: Yö lastenkodissa yhtä kallis kuin loistohotellissa - katso hurjat hinnat!
LL listaa: 67 yritystukea saanutta lastensuojelufirmaa 2011/12
TALOUS I: Lastensuojelu työllistää paljon enemmän kuin poliisi
TALOUS II: Lastensuojelujärjestöt bisneksen syrjässä
TALOUS III: Vanhemmuudenarviointi kasvavana bisneksenä
TALOUS IV: Huostia tukenut lastensuojelukerroin poistuu pian
TALOUS V: Uushuutolaisuusverkostoissa "piiri suuri pyörii"
RSS Feed
