Vaarallisinta on se paha, joka sokeasti uskoo itsensä hyväksi. – Martti Lindqvist (1945-2004).
Osa sosiaalityön dokumentoinnista ja työ- ja tutkimuskäytännöistä täyttää vihapuheen kriteerit
Olisi naivia kuvitella, ettei vihapuhetta esiinny sosiaalityöntekijöillä, varsinkin kun byrokraattinen kaikkivoipaisuus antaa siihen rajattomat mahdollisuudet ilman paljastumisen tai rangaistuksen riskiä.
Osa sosiaalityön asiakastyöstä, dokumentoinnista ja työ- ja tutkimusmenetelmistä voidaan luokitella vihapuheeksi. Ne täyttävät panettelun ja solvaamisen määritelmät ja tunnusmerkistön. Myös median tapa julkaista poliitikkojen ja lastensuojelun asenteellista ja väärää tietoa asiakkaista levittävät mielipiteet uutisina ilman lähdetarkastuksia tai- kritiiikkiä täyttävät vihapuheen levittämisen määritelmän. Jostain syystä julkisuudessa ei kuitenkaan käydä keskustelua sosiaalityön vihapuheesta eikä panettelun ja solvaamisen roolista ja keskeisyydestä asiakastyössä.
Vihapuheelle tyypillistä on, että se pyrkii kieltämään kohteensa ihmisyyden ja arvon. Tässä merkityksessä sosiaalialan huoli- ja riskidiskurssiin perustuvat koulutukset voi tulkita vihapuheeksi, joissa lähimmäisistä ja kanssaeläjistä, Virtasista ja Korhosista harjoitellaan puhumaan huonona aineksena, riskiperheinä ja lapsen kasvun ja kehityksen vaarantavina riskiolosuhteina. Sosiaalialan koulutusten ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.
Lastensuojelu toimii edelleen häiriö- orientaatiolla, joka voi helposti kääntyä syrjinnäksi ja leimaamiseksi. Dosentti Matti Rimpelän mukaan sosiaalityön asiantuntijat haluavat puhua vain toisilleen- asiakkuuksien välityksellä. Lastensuojelun konsultaatiot ja päätökset tehdään usein vanhempien ja lasten selän takana näitä tapaamatta.
Moniammatillisessa työssä kootaan ja kierrätetään tarkistamattomia ja leimaavia oletuksia perheiden puutteista perheenjäsenille kertomatta. Asiakastyössä niin nuoret kuin vanhemmat ovat raportoineet pelkäävänsä, tuntevansa huostaanoton uhkaa ja kertoneet joutuneensa pelottelun ja uhkailujen kohteeksi.
Sosiaalityön asiakasdokumentaatio täyttää monin paikoin niin vihapuheen kuin kunnianloukkauksen tunnusmerkistön, samoin moniammatillinen puhe.
Suomalaisilla sosiaalityöntekijöillä on todettu skandinavian kovimmat asenteet köyhyyttä kohtaan, jota he pitävät itseaiheutettuna. Sosiaalityössä on luvallista puhua esim. ongelmien ylisukupolvisesta periytymisestä, riskiperheistä ja huonosta sosiaalisesta perimästä.
Huoliluokitteluista ja yrityksistä sommitella asiakkaille erilaisia häiriöitä ja diagnooseja on tullut viranomaishuvia ja laillista solvaamista. Lastensuojelussa virkailijoiden mutu-diagnooseja asiakkaista käytetään virkailjoiden keskinäisen yhteisöllisyyden rakentamiseen vaikka pelkkä mt- epäily estää usein myös asiakkaan somaattisten vaivojen hoidon terveydenhuollossa. "Kenties huoliluokittelu tarjoaa jonkinlaista yhteisöllistä liimaa; kukaties koetaan yhteisyyttä, kun päästään tekemään ja jakamaan "amatööridiagnooseja" huolikäsitteitä kääntäen, Tom Arnkil ja Kai Alhanen arvioivat.
Sosiaalityön asenteelliset ja virheellisiin teorioihin perustuvat työ- ja tutkimusmenetelmät näyttävät tuottavan asenteellisia, vihapuheen tunnusmerkistön täyttäviä puhuntoja ja kirjauksia. Täysin oma vihapuheen muoto ovat lastensuojelulaitosten tuottamat perustelut asiakkaiden pitämiseksi laitosten laskutuksessa.
Vihapuhetta voi arvioida sen kohdevalikoinnin, toiminnan motiivin ja seurausten perusteella. Pikaistuksissa kirjoitettu loukkaava lause on eri asia kuin kokonaiseen väestönosaan kohdistuvan vihan edistämisen ja oikeuttamisen ideologia. Asiakkaan tokaisulla on aivan eri tarkoituksellisuuden aste ja vaikutukset kuin vaikkapa yliopistojen ja Palmenian käyttämällä ja sosiaalityön opiskelijoiden siteeraamalla luokituksella lastensuojelua käyttävistä perheistä.
Jos asiakas kutsuu palaverissa virkailijaa saa****n sosiaaliämmäksi, hän pahoittaa virkailijan mielen hetkeksi mutta ei aiheuta tämän tulevaisuutta hankaloittavaa ketjureaktiota tai sitä, että virkailijaa nimiteltäisiin ja kohdeltaisiin halveksuvasti kaikissa muissakin paikoissa ja tulevissa kohtaamisissa. Jos sosiaalityöntekijä leimaa toimenpiteitään vastustavan nuoren asiakasrekisteriin psyykkisesti häiriintyneeksi, sillä on koko elämänmittaisia vaikutuksia nuoren koulutus- ja terveydenhoitomahdollisuuksiin, vakuutusturvaan ja kohteluun palvelujärjestelmässä.
Vihapuheeksi kutsutaan vain puhetta, jota sosiaalityöntekijät vihaavat
Sosiaalityön tiedonmuodostus, uutisointi, oikeudenkäyttö ja laillisuusvalvonta on perinteisesti perustunut sille, mitä sosiaalityön johto ja työntekijät väittävät tapahtuneen eikä sille, mitä todellisuudessa tapahtui.
Tilanne, jossa asiakkaat voivat esittää omat havaintonsa tapahtumien kulusta sensuroimatta isolle yleisölle on historiallisesti täysin uusi- ja herättää ankaraa vastustusta niin sosiaalityön johdossa kuin työntekijöissä.
Sosiaalityöntekijät ovatkin sosialisoineet vihapuheen käsitteen omaan käyttöönsä ja tarkoituksiinsa. Sillä tarkoitetaan puhetta, jota sosiaalityöntekijät vihaavat eli asiakkaiden kuvauksia ja taltiointeja virkailijoiden usein lainvastaisesta toiminnasta ja asiakkaiden kokemasta vääryydestä; ”Yksi (vihapuhe) kirjoituspyyntöön vastanneista kertoi asiakkailla olleen ennen sosiaalista mediaakin keinoja levittää tietoa kokemastaan vääryydestä, eikä siten katso sosiaalisen median tuoneen esiin mitään uutta ilmiötä. Ihmiset ovat osanneet olla ennen sosiaalista mediaakin hankalia ja vihapuhetta on esiintynyt asiakastilanteissa” (Tenkanen, 2015, 56) .
Lastensuojelun julkisuuskuvaa tutkinut Laura Tiitinen puhuu sosiaalityöhön kohdistuvasta vihapuheesta ja leimaa lukuisten asiakkaiden, palvelujärjestelmässä työskentelevien ammattilaisten sekä valvontaviraomaisten ( mm. Valvira ) toistuvat havainnot psykiatrisen avuntarpeen ja hoitokontaktin käyttämisestä laittomasti huostaanoton perusteluna tietämättömyydeksi, kertakokemuksiksi, huhuiksi ja ennakkoluuloiksi- lastensuojelun katteettomaksi kuvitellun huonon maineen rakentamiseksi.
Sosiaalityön ammattiryhmä on muita ammattiryhmiä alttiimpi kritiikin kohteelle, koska työntekijöille ei ole toimivaa valvontaa tai vastuu- ja korvausvelvoitteita väärinkäytöksistään ja suljettujen ovien takana julkisen vallan mandaatti kääntyy usein yksityisen mielivallan harjoittamiseksi.
Sosiaalityössä työntekijät ovat näkevinään vihapuhetta kaikkialla ja sekoittavat jatkuvasti vihaisen puheen ja vihapuheen. He ovat ottaneet oikeudekseen nimittää puuttumista ja rangaistusta vaativaksi vihapuheeksi lastensuojelun imagonkiillotushankkeista poikkeavaa puhetta; vihaista puhetta sosiaalityöntekijöistä ja raportointia virkavirheistä ja laittomista käytännöistä. Ne eivät kuitenkaan vielä ole vihapuhetta. Toimittaja Atlas Saarikoski sanoo, että pelkkä vihan tunteeseen keskittyminen vie harhaan. Kysymys on yhteiskunnallisista valtarakenteista. Vääryydestä pitää voida suuttua. Jos joku homo suuttuu homofobiasta, ei häntä pidä tuomita vihapuheesta, sanoo Saarikoski.
Miksi asiakkaan omaan ajatteluun ja kokemukseen pohjautuva hyvin perusteltu kritiikki koetaan sosiaalityössä vihapuheeksi? Etsitäänkö sosiaalityössä ajatusrikollisia? Onko ajattelu jo itsessään rikos vai vain väärä mielipide?
Miksi vihapuheesta puhutaan vain asiakkaiden puheena vaikka monet sosiaalityön toimintakäytännöt ja jotkut tutkimukset ja kurssimateriaalit täyttävät vihapuheen tunnusmerkistön ( tarkoituksellinen, vakavia haittoja ja pitkäkestoisia kielteisiä seurauksia tuottava kokonaiseen väestönosaan kohdistuva solvaaminen, panettelu ja vihan levittäminen).
Nimeämällä asiakkaiden kertomat vihapuheeksi estetään epäkohtien julkitulo ja tutkiminen
Asiakkaiden kokemusten käsitteleminen ja tutkiminen vihapuheena mitätöi, patologisoi ja vaientaa asiakkaiden viestin ja äänen, estää palvelujärjestelmän epäkohtien julkitulon ja korjaamisen, tuottaa vääriä korjaus- ja puuttumistoimia ja on sosiaalityön ammattietiikan vastaista.
Asiakkaiden puhetta luokitellaan vihapuheeksi, koska se siirtää huomion rakenteellisista ongelmista yksilöihin, hankaloittaa epäkohdista raportointia ja vaientaa puhujan. Luokittelemalla asiakkaiden tieto ja kokemukset vihapuheeksi voidaan kiistää asiakkaiden sosiaalityön rakenteellisia epäkohtia koskevien havaintojen ja kokemusten totuusarvo ja mitätöidä puhujien uskottavuus havaintojentekijöinä ja puhujina.
Samalla voidaan kiistää asiakkaiden puhetta kuulevien ja uskovien arvostelukyky ja uskottavuus ja minimoida potentiaalisten epäkohdista kuulijoiden määrä.
Leimaamalla asiakaskokemukset "vihapuheeksi" niitä ei tarvitse tutkia kokemuksina palvelujärjestelmästä vaan ainoastaan diskurssina; vihapuheen ilmentyminä.
Vihapuhe- syytöksellä voidaan kiistää ja tahrata puhujan motiivi puhua esim. oikeusturvan edistäminen ja essentialisoida, mitätöidä ja patologisoida oikeutettu suuttumus epäkohdista sisäsyntyiseksi vihaksi ja vihaamiseksi, jolloin suuttumusta aiheuttaviin epäkohtiin ei tarvitse puuttua.
Kategorisoimalla kokemuksistaan kertova vihapuhajaksi voidaan rangaista puhujaa ja / tai hänen perhettään henkilökohtaisesti epäkohtien ja niihin syyllistyneiden virkailijoiden nimeämisestä ja lietsoa syrjivää toimintaa " vihapuhujia" kohtaan.
Asiakaspuheen mitätöinti vihapuheeksi on sosiaalityöntekijöiden taktinen temppu ja yritys määritellä yksin se agenda, jota on relevanttia kuulla ja tutkia. Se on keino hankkia valtaa ja kyllästää vallan ja viestinnän kentät omalla agendalla ja edunvalvonnalla.
Sen avulla hankitaan itselle uhristatus, ansaitsematonta huomiota, sääliä ja kaikki omat virheet anteeksi.
Tarpeella leimata asiakkaiden lastensuojelukritiikki ja vihainen puhe vihapuheeksi on vakavia seurauksia sosiaalityön tutkimukseen ja työhön. Oletus tuntuu olevan, että lastensuojelun maine paranee, jos kritiikki saadaan pois julkisuudesta ja kriitikkoja rangaistua. Jotkut sosiaalityöntekijät päivystävät sosiaalisessa mediassa virka-aikanakin harjoittamassa osallistuvaa havainnointia ja odottamassa milloin voisivat hankkia asiakkaille kunnianloukkaus- tai muun syytteen Pelastakaa Lapset ry:n lakimiespalvelun avustuksella.
Asiakkaiden ja sosiaalityöntekijöiden viha ja vihapuhe poikkeaa toisistaan- perusmuotoinen talio vs. medikalisoitu kosto
Sekä asiakkaat että sosiaalityöntekijät tuntevat vihaa mutta heidän vihansa ja vihapuheensa saa erilaisia ilmenemismuotoja ja niihin myös suhtaudutaan eri tavoin. Asiakkaiden viha realisoituu verkossa, sosiaalityöntekijöiden verkostoissa. Asiakkaiden vihapuhe yleensä tunnistaa ja tunnustaa subjektin ja objektin ”minä vihaan tuota ämmää joka ei toimi/ toiminut kuten haluan”, on tilanteista ja aikarajoitettua, se tunnistetaan helpommin vihapuheeksi ja perustuu toimivien oikeussuojakeinojen ja valitusreittien puutteessa turhautuvalle Talio- periaatteelle (Hammurabin laki), joka on mainettaan parempi: Talio tunnistaa vastavuoroisuuden, suhteellisuuden ja korvaavuuden, rajoittaa vihan/koston alkuperäiseen väärintekijään ja sopeuttaa vihan/ koston laajuuden koetun vääryyden laajuuteen: "työpaikka lähti alta määräämäsi perhekuntoutuksen takia- aion kammeta sinut virastasi".
Sosiaalityöntekijöiden avointa vihan ilmaisua rajoittavat niin sukupuoli- ja ammattirooli kuin ammatillisuusihanne, siksi viha ilmaistaankin kätketysti ja piilotetaan hoivamotiiviin (psykoanalyyttisiin oletuksiin). Tutkija Aino Kääriäisen (2003, 165 – 166) mukaan sosiaalityöntekijät eivät halua kategorisoida asiakkaitaan suoraan vaan tekevät sen moniammatillisen ryhmän avulla, käyttämällä kategorisoinnissaan moniammatillisen ryhmän ääntä ja asiantuntijastatuksia (esim. psykiatri).
Omat antipatiat ja vihantunteet siis sanoitetaan toisilla, hallinnollistetaan ja medikalisoidaan. Moniammatillisesta työryhmästä tulee sosiaalityöntekijän vihapuheen kuoro ja monistamo. Menettelytapa hävittää vastuun ja estää myös asiakkaiden valitusmahdollisuudet päätöksistä ja väärinkäytöksistä.
Sosiaalityöntekijää kritisoiva tai vastustava asiakasvanhempi leimataan helposti huonoksi vanhemmaksi ja psyykkisesti häiriintyneeksi ja leimaaminen ja vihapuhe kohdistetaan myös asiakkaan lapseen, josta halutaan etsiä ja löytää todisteita vanhemman huonosta vaikutuksesta, häiriintyneisyydestä ja kelvottomiksi oletetuista kotioloista. Sosiaalityön professori J.P. Roosin ja juristien Katarina Harjulahti- Sarainmaan ja Leeni Ikosen mukaan sijoituksia ja huostaanottoja käytetään lastensuojelussa myös kostona vanhempien niskuroinnista. Heidän mukaansa kaava on toistuvuudessaan yksitoikkoinen; virkailijaa vastustavaa äitiä, joka ei osaa tai halua miellyttää ja nöyristellä virkailijaa tarpeeksi rangaistaan lasten kautta.
Sosiaalityöntekijöiden viha ja vihapuhe perustuu kätketylle ja kielletylle kostonhimolle, joka piilottaa vihan subjektin ja objektin. Sosiaalityöntekijän tunne "minä vihaan tuota ämmää joka ei toimi/ toiminut kuten haluan " kääntyy muotoon " meillä on herännyt huoli lapsesta, jonka edun viranomaisvastainen äiti vaarantaa". Kosto kohdistuu Talio- periaatteen vastaisesti myös kostonkohteen perheeseen ja laajenee kostettavaa loukkausta/vääryyttä laajemmaksi kattaen nykyhetken lisäksi tulevaisuuden (75 vuotta arkistoitavat asiakaskirjaukset) ja sosiaalityöntekijä- asiakas- suhteen lisäksi lapsi-vanhempi- suhteen ja niin lapsen kuin vanhemman sosiaaliset suhteet, terveydenhoidon ja vakuutusturvan. Tyypillinen huostaanoton perustelu on: "Asiakkaan viranomaisvastaisuus on osoitus psyykkisestä häiriintyneisyydestä, joka vaarantaa lapsen kasvua ja kehitystä- haetaan huostaanottoa lapsen ja vanhemman vastustuksesta huolimatta."
Sosiaalityöntekijä voi siis paitsi kieltää ja kätkeä oman vihantunteensa, vihapuheensa ja kostonhalunsa ja laajentaa ne koskemaan kostonkohteen perhettä, myös patologisoida asiakkaan tunteman vihan ja pyrkiä vielä rankaisemaan asiakasta tämän tunteesta: "Pitkittyneet vihantunteet yksittäistä sosiaalityöntekijää kohtaan herättävät kysymyksiä, ymmärtääkö vanhempi, mikä on hyväksyttävää käytöstä, mikä hänen psyykkinen vointinsa on ja miten hän ymmärtää oman lapsensa parhaan (Tenkanen, 2015, 66-67)". Nykyaikaista lastensuojelulinjausta edustaa se, että huostaanoton jatkamisen perusteeksi kirjataan se, ettei vanhempi kykene hyväksymään huostaanottoa ja sijaishuollon jatkumista.
Paha piiloutuu vastakohtaansa
Eetikko Martti Linqvist (2004) väittää, että auttajien olisi erityisen tärkeää tunnistaa oma varjonsa, jotta heidän ei tarvitsisi projisoida kieltämiään tunteitaan auttamisen kohteisiinsa. Lindqvistin mukaan on olemassa hyviä ihmisiä, mutta ei ihmistä, joka olisi kokonaan menettänyt kykynsä tehdä pahaa tai olla paha. Sellaisen luuleminen on vaarallista. Harhakuvitelma siitä, että ihminen, jokin instituutio, moraalinen järjestelmä tai yhteiskunta olisi kokonaan hyvä voi johtaa kaikkein suurimpaan pahuuteen. Jos uskoo liikaa omaan hyvyyteensä, on vaarassa sokeutua pahalle. Linqvisti korostaa, että pahalla on kyky naamioitua hyväksi ja se kätkeytyy usein vastakohtaansa.
Filosofi Hannah Arendtin mukaan moraaliltaan moitteettomat ihmiset, jotka noudattavat järjestyneen yhteiskunnan määrittelemiä velvollisuuksia, voivat arkitoimillaan aiheuttaa inhimillisen käsityskyvyn ylittävää pahaa. Tähän liittyy sokea totteleminen ja sääntöjen seuraaminen, velvollisuuden suorittaminen, oman toiminnan ylevöittäminen sekä vahva byrokratia. 1930-luvun Saksassa merkityksestä tyhjentyneiden sääntöjen seuraaminen johti tuhoamisleireille. Neuvostoliitossa työtoverit muuttuivat ilmiantajiksi ja naapurukset urkkijoiksi.
Järjestelmällistä väkivaltaa valmisteltiin ja valmistellaan yhä vihapuheella, joka mitätöi puheen kohteena olevat ihmiset ja väestönosat ongelmiksi, riskeiksi, huonommaksi ainekseksi, rasitteiksi ja turhiksi kulueriksi.
Kun viha on häivytetty kansakunnan, naisten ja lasten suojelun nimissä huoli-, riski-, puhtaus- ja puuttumispuheeksi ja ositettu toisistaan eriytyneiksi asetuksiksi, hallinnolliseksi ohjeiksi, suoritteiksi, kokouksiksi, kirjauksiksi, rajoitustoimiksi ja aikatauluiksi joukkotuhoaminen voi alkaa.
Pahan tekeminen tai rutinoitunut vihakäytäntö ei edellytä uskallusta kokea tai tunnistaa vihan tunnetta tai henkilökohtaista vihamotiivia.
Adolf Eichmannilla ei omien sanojensa mukaan ollut henkilökohtaisesti mitään juutalaisia vastaan. Kunnon byrokraattina hän vain halusi suorittaa tehtävänsä loppuun.
Lasten turhan huostaanoton purkua vastustanut johtava sosiaalityöntekijä selitti vanhemmille, että tässä ei ole mitään henkilökohtaista. He vain haluavat katsoa asian loppuun asti. Valituksen menestyminen olisi kuitenkin johtanut siihen että lapsi, joka oli odottanut kotiin pääsyä jo vuosia olisi joutunut uudelleen huostaanotetuksi.(J.P. Roos, HS- blogi 9.2.2008).
Vain omien- ei toisten- kiellettyjen ja vihamieleisten ajatusten, impulssien ja tunteiden perusteellinen tunnistaminen, tunnustaminen ja tutkiminen tarjoaa vakuutuksen niiden toteuttamista ja täytäntöönpanoa vastaan. Mitä enemmän omaa pimeyttään tuntee, sen turvallisemmin sen kanssa voi tulla toimeen, ilman että kohtuuttomasti vahingoittaa toisia (Lindqvist 1990, 10).
Aiheesta aiemmin: Mitä vihapuhe on?
Muita Lokakuun liikkeen uusia julkaisuja
☞ Puhejudoa epäkohtien korjaamisen sijaan
☞ Kantelupäätös mm. Jupiterin asiaan
☞ Hyvä Outi Harju-Koskelin
☞ Virheellinen tolkullisuus
☞ Vihdoin! Norjan media tuo esille yksityiskohdat Bornariun perheen ja lastensuojelun välisestä tilanteesta
☞ Vallanvaihtoa ja mahdollisia muutosten tuulia ilmassa
☞ Järjestelmällistä väkivaltaa, uskomushoitoja ja sosiaalihygieniaa
☞ Vetoomus vieraannuttamista vastaan
☞ Porin Ankkuri- toiminnassa tietosuojarikkeitä- sosiaalityöntekijät kuin kotonaan poliisilaitoksella ☞ Väitteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä Wickham Pointin lasten vastaanottokeskuksessa tutkittavana, kertovat lääkärit
☞ Älkää jättäkö lastensuojelun arviointia ja kehittämistä sosiaalityöntekijöille!
☞ YLE: Tell us your story: Foster care in Finland
☞ Auttaakko apua tarvitsevia?
Muuta Lokakuun liikkeen sosiaalista syötettä
Osa sosiaalityön dokumentoinnista ja työ- ja tutkimuskäytännöistä täyttää vihapuheen kriteerit
Olisi naivia kuvitella, ettei vihapuhetta esiinny sosiaalityöntekijöillä, varsinkin kun byrokraattinen kaikkivoipaisuus antaa siihen rajattomat mahdollisuudet ilman paljastumisen tai rangaistuksen riskiä.
Osa sosiaalityön asiakastyöstä, dokumentoinnista ja työ- ja tutkimusmenetelmistä voidaan luokitella vihapuheeksi. Ne täyttävät panettelun ja solvaamisen määritelmät ja tunnusmerkistön. Myös median tapa julkaista poliitikkojen ja lastensuojelun asenteellista ja väärää tietoa asiakkaista levittävät mielipiteet uutisina ilman lähdetarkastuksia tai- kritiiikkiä täyttävät vihapuheen levittämisen määritelmän. Jostain syystä julkisuudessa ei kuitenkaan käydä keskustelua sosiaalityön vihapuheesta eikä panettelun ja solvaamisen roolista ja keskeisyydestä asiakastyössä.
Vihapuheelle tyypillistä on, että se pyrkii kieltämään kohteensa ihmisyyden ja arvon. Tässä merkityksessä sosiaalialan huoli- ja riskidiskurssiin perustuvat koulutukset voi tulkita vihapuheeksi, joissa lähimmäisistä ja kanssaeläjistä, Virtasista ja Korhosista harjoitellaan puhumaan huonona aineksena, riskiperheinä ja lapsen kasvun ja kehityksen vaarantavina riskiolosuhteina. Sosiaalialan koulutusten ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.
Lastensuojelu toimii edelleen häiriö- orientaatiolla, joka voi helposti kääntyä syrjinnäksi ja leimaamiseksi. Dosentti Matti Rimpelän mukaan sosiaalityön asiantuntijat haluavat puhua vain toisilleen- asiakkuuksien välityksellä. Lastensuojelun konsultaatiot ja päätökset tehdään usein vanhempien ja lasten selän takana näitä tapaamatta.
Moniammatillisessa työssä kootaan ja kierrätetään tarkistamattomia ja leimaavia oletuksia perheiden puutteista perheenjäsenille kertomatta. Asiakastyössä niin nuoret kuin vanhemmat ovat raportoineet pelkäävänsä, tuntevansa huostaanoton uhkaa ja kertoneet joutuneensa pelottelun ja uhkailujen kohteeksi.
Sosiaalityön asiakasdokumentaatio täyttää monin paikoin niin vihapuheen kuin kunnianloukkauksen tunnusmerkistön, samoin moniammatillinen puhe.
Suomalaisilla sosiaalityöntekijöillä on todettu skandinavian kovimmat asenteet köyhyyttä kohtaan, jota he pitävät itseaiheutettuna. Sosiaalityössä on luvallista puhua esim. ongelmien ylisukupolvisesta periytymisestä, riskiperheistä ja huonosta sosiaalisesta perimästä.
Huoliluokitteluista ja yrityksistä sommitella asiakkaille erilaisia häiriöitä ja diagnooseja on tullut viranomaishuvia ja laillista solvaamista. Lastensuojelussa virkailijoiden mutu-diagnooseja asiakkaista käytetään virkailjoiden keskinäisen yhteisöllisyyden rakentamiseen vaikka pelkkä mt- epäily estää usein myös asiakkaan somaattisten vaivojen hoidon terveydenhuollossa. "Kenties huoliluokittelu tarjoaa jonkinlaista yhteisöllistä liimaa; kukaties koetaan yhteisyyttä, kun päästään tekemään ja jakamaan "amatööridiagnooseja" huolikäsitteitä kääntäen, Tom Arnkil ja Kai Alhanen arvioivat.
Sosiaalityön asenteelliset ja virheellisiin teorioihin perustuvat työ- ja tutkimusmenetelmät näyttävät tuottavan asenteellisia, vihapuheen tunnusmerkistön täyttäviä puhuntoja ja kirjauksia. Täysin oma vihapuheen muoto ovat lastensuojelulaitosten tuottamat perustelut asiakkaiden pitämiseksi laitosten laskutuksessa.
Vihapuhetta voi arvioida sen kohdevalikoinnin, toiminnan motiivin ja seurausten perusteella. Pikaistuksissa kirjoitettu loukkaava lause on eri asia kuin kokonaiseen väestönosaan kohdistuvan vihan edistämisen ja oikeuttamisen ideologia. Asiakkaan tokaisulla on aivan eri tarkoituksellisuuden aste ja vaikutukset kuin vaikkapa yliopistojen ja Palmenian käyttämällä ja sosiaalityön opiskelijoiden siteeraamalla luokituksella lastensuojelua käyttävistä perheistä.
Jos asiakas kutsuu palaverissa virkailijaa saa****n sosiaaliämmäksi, hän pahoittaa virkailijan mielen hetkeksi mutta ei aiheuta tämän tulevaisuutta hankaloittavaa ketjureaktiota tai sitä, että virkailijaa nimiteltäisiin ja kohdeltaisiin halveksuvasti kaikissa muissakin paikoissa ja tulevissa kohtaamisissa. Jos sosiaalityöntekijä leimaa toimenpiteitään vastustavan nuoren asiakasrekisteriin psyykkisesti häiriintyneeksi, sillä on koko elämänmittaisia vaikutuksia nuoren koulutus- ja terveydenhoitomahdollisuuksiin, vakuutusturvaan ja kohteluun palvelujärjestelmässä.
Vihapuheeksi kutsutaan vain puhetta, jota sosiaalityöntekijät vihaavat
Sosiaalityön tiedonmuodostus, uutisointi, oikeudenkäyttö ja laillisuusvalvonta on perinteisesti perustunut sille, mitä sosiaalityön johto ja työntekijät väittävät tapahtuneen eikä sille, mitä todellisuudessa tapahtui.
Tilanne, jossa asiakkaat voivat esittää omat havaintonsa tapahtumien kulusta sensuroimatta isolle yleisölle on historiallisesti täysin uusi- ja herättää ankaraa vastustusta niin sosiaalityön johdossa kuin työntekijöissä.
Sosiaalityöntekijät ovatkin sosialisoineet vihapuheen käsitteen omaan käyttöönsä ja tarkoituksiinsa. Sillä tarkoitetaan puhetta, jota sosiaalityöntekijät vihaavat eli asiakkaiden kuvauksia ja taltiointeja virkailijoiden usein lainvastaisesta toiminnasta ja asiakkaiden kokemasta vääryydestä; ”Yksi (vihapuhe) kirjoituspyyntöön vastanneista kertoi asiakkailla olleen ennen sosiaalista mediaakin keinoja levittää tietoa kokemastaan vääryydestä, eikä siten katso sosiaalisen median tuoneen esiin mitään uutta ilmiötä. Ihmiset ovat osanneet olla ennen sosiaalista mediaakin hankalia ja vihapuhetta on esiintynyt asiakastilanteissa” (Tenkanen, 2015, 56) .
Lastensuojelun julkisuuskuvaa tutkinut Laura Tiitinen puhuu sosiaalityöhön kohdistuvasta vihapuheesta ja leimaa lukuisten asiakkaiden, palvelujärjestelmässä työskentelevien ammattilaisten sekä valvontaviraomaisten ( mm. Valvira ) toistuvat havainnot psykiatrisen avuntarpeen ja hoitokontaktin käyttämisestä laittomasti huostaanoton perusteluna tietämättömyydeksi, kertakokemuksiksi, huhuiksi ja ennakkoluuloiksi- lastensuojelun katteettomaksi kuvitellun huonon maineen rakentamiseksi.
Sosiaalityön ammattiryhmä on muita ammattiryhmiä alttiimpi kritiikin kohteelle, koska työntekijöille ei ole toimivaa valvontaa tai vastuu- ja korvausvelvoitteita väärinkäytöksistään ja suljettujen ovien takana julkisen vallan mandaatti kääntyy usein yksityisen mielivallan harjoittamiseksi.
Sosiaalityössä työntekijät ovat näkevinään vihapuhetta kaikkialla ja sekoittavat jatkuvasti vihaisen puheen ja vihapuheen. He ovat ottaneet oikeudekseen nimittää puuttumista ja rangaistusta vaativaksi vihapuheeksi lastensuojelun imagonkiillotushankkeista poikkeavaa puhetta; vihaista puhetta sosiaalityöntekijöistä ja raportointia virkavirheistä ja laittomista käytännöistä. Ne eivät kuitenkaan vielä ole vihapuhetta. Toimittaja Atlas Saarikoski sanoo, että pelkkä vihan tunteeseen keskittyminen vie harhaan. Kysymys on yhteiskunnallisista valtarakenteista. Vääryydestä pitää voida suuttua. Jos joku homo suuttuu homofobiasta, ei häntä pidä tuomita vihapuheesta, sanoo Saarikoski.
Miksi asiakkaan omaan ajatteluun ja kokemukseen pohjautuva hyvin perusteltu kritiikki koetaan sosiaalityössä vihapuheeksi? Etsitäänkö sosiaalityössä ajatusrikollisia? Onko ajattelu jo itsessään rikos vai vain väärä mielipide?
Miksi vihapuheesta puhutaan vain asiakkaiden puheena vaikka monet sosiaalityön toimintakäytännöt ja jotkut tutkimukset ja kurssimateriaalit täyttävät vihapuheen tunnusmerkistön ( tarkoituksellinen, vakavia haittoja ja pitkäkestoisia kielteisiä seurauksia tuottava kokonaiseen väestönosaan kohdistuva solvaaminen, panettelu ja vihan levittäminen).
Nimeämällä asiakkaiden kertomat vihapuheeksi estetään epäkohtien julkitulo ja tutkiminen
Asiakkaiden kokemusten käsitteleminen ja tutkiminen vihapuheena mitätöi, patologisoi ja vaientaa asiakkaiden viestin ja äänen, estää palvelujärjestelmän epäkohtien julkitulon ja korjaamisen, tuottaa vääriä korjaus- ja puuttumistoimia ja on sosiaalityön ammattietiikan vastaista.
Asiakkaiden puhetta luokitellaan vihapuheeksi, koska se siirtää huomion rakenteellisista ongelmista yksilöihin, hankaloittaa epäkohdista raportointia ja vaientaa puhujan. Luokittelemalla asiakkaiden tieto ja kokemukset vihapuheeksi voidaan kiistää asiakkaiden sosiaalityön rakenteellisia epäkohtia koskevien havaintojen ja kokemusten totuusarvo ja mitätöidä puhujien uskottavuus havaintojentekijöinä ja puhujina.
Samalla voidaan kiistää asiakkaiden puhetta kuulevien ja uskovien arvostelukyky ja uskottavuus ja minimoida potentiaalisten epäkohdista kuulijoiden määrä.
Leimaamalla asiakaskokemukset "vihapuheeksi" niitä ei tarvitse tutkia kokemuksina palvelujärjestelmästä vaan ainoastaan diskurssina; vihapuheen ilmentyminä.
Vihapuhe- syytöksellä voidaan kiistää ja tahrata puhujan motiivi puhua esim. oikeusturvan edistäminen ja essentialisoida, mitätöidä ja patologisoida oikeutettu suuttumus epäkohdista sisäsyntyiseksi vihaksi ja vihaamiseksi, jolloin suuttumusta aiheuttaviin epäkohtiin ei tarvitse puuttua.
Kategorisoimalla kokemuksistaan kertova vihapuhajaksi voidaan rangaista puhujaa ja / tai hänen perhettään henkilökohtaisesti epäkohtien ja niihin syyllistyneiden virkailijoiden nimeämisestä ja lietsoa syrjivää toimintaa " vihapuhujia" kohtaan.
Asiakaspuheen mitätöinti vihapuheeksi on sosiaalityöntekijöiden taktinen temppu ja yritys määritellä yksin se agenda, jota on relevanttia kuulla ja tutkia. Se on keino hankkia valtaa ja kyllästää vallan ja viestinnän kentät omalla agendalla ja edunvalvonnalla.
Sen avulla hankitaan itselle uhristatus, ansaitsematonta huomiota, sääliä ja kaikki omat virheet anteeksi.
Tarpeella leimata asiakkaiden lastensuojelukritiikki ja vihainen puhe vihapuheeksi on vakavia seurauksia sosiaalityön tutkimukseen ja työhön. Oletus tuntuu olevan, että lastensuojelun maine paranee, jos kritiikki saadaan pois julkisuudesta ja kriitikkoja rangaistua. Jotkut sosiaalityöntekijät päivystävät sosiaalisessa mediassa virka-aikanakin harjoittamassa osallistuvaa havainnointia ja odottamassa milloin voisivat hankkia asiakkaille kunnianloukkaus- tai muun syytteen Pelastakaa Lapset ry:n lakimiespalvelun avustuksella.
Asiakkaiden ja sosiaalityöntekijöiden viha ja vihapuhe poikkeaa toisistaan- perusmuotoinen talio vs. medikalisoitu kosto
Sekä asiakkaat että sosiaalityöntekijät tuntevat vihaa mutta heidän vihansa ja vihapuheensa saa erilaisia ilmenemismuotoja ja niihin myös suhtaudutaan eri tavoin. Asiakkaiden viha realisoituu verkossa, sosiaalityöntekijöiden verkostoissa. Asiakkaiden vihapuhe yleensä tunnistaa ja tunnustaa subjektin ja objektin ”minä vihaan tuota ämmää joka ei toimi/ toiminut kuten haluan”, on tilanteista ja aikarajoitettua, se tunnistetaan helpommin vihapuheeksi ja perustuu toimivien oikeussuojakeinojen ja valitusreittien puutteessa turhautuvalle Talio- periaatteelle (Hammurabin laki), joka on mainettaan parempi: Talio tunnistaa vastavuoroisuuden, suhteellisuuden ja korvaavuuden, rajoittaa vihan/koston alkuperäiseen väärintekijään ja sopeuttaa vihan/ koston laajuuden koetun vääryyden laajuuteen: "työpaikka lähti alta määräämäsi perhekuntoutuksen takia- aion kammeta sinut virastasi".
Sosiaalityöntekijöiden avointa vihan ilmaisua rajoittavat niin sukupuoli- ja ammattirooli kuin ammatillisuusihanne, siksi viha ilmaistaankin kätketysti ja piilotetaan hoivamotiiviin (psykoanalyyttisiin oletuksiin). Tutkija Aino Kääriäisen (2003, 165 – 166) mukaan sosiaalityöntekijät eivät halua kategorisoida asiakkaitaan suoraan vaan tekevät sen moniammatillisen ryhmän avulla, käyttämällä kategorisoinnissaan moniammatillisen ryhmän ääntä ja asiantuntijastatuksia (esim. psykiatri).
Omat antipatiat ja vihantunteet siis sanoitetaan toisilla, hallinnollistetaan ja medikalisoidaan. Moniammatillisesta työryhmästä tulee sosiaalityöntekijän vihapuheen kuoro ja monistamo. Menettelytapa hävittää vastuun ja estää myös asiakkaiden valitusmahdollisuudet päätöksistä ja väärinkäytöksistä.
Sosiaalityöntekijää kritisoiva tai vastustava asiakasvanhempi leimataan helposti huonoksi vanhemmaksi ja psyykkisesti häiriintyneeksi ja leimaaminen ja vihapuhe kohdistetaan myös asiakkaan lapseen, josta halutaan etsiä ja löytää todisteita vanhemman huonosta vaikutuksesta, häiriintyneisyydestä ja kelvottomiksi oletetuista kotioloista. Sosiaalityön professori J.P. Roosin ja juristien Katarina Harjulahti- Sarainmaan ja Leeni Ikosen mukaan sijoituksia ja huostaanottoja käytetään lastensuojelussa myös kostona vanhempien niskuroinnista. Heidän mukaansa kaava on toistuvuudessaan yksitoikkoinen; virkailijaa vastustavaa äitiä, joka ei osaa tai halua miellyttää ja nöyristellä virkailijaa tarpeeksi rangaistaan lasten kautta.
Sosiaalityöntekijöiden viha ja vihapuhe perustuu kätketylle ja kielletylle kostonhimolle, joka piilottaa vihan subjektin ja objektin. Sosiaalityöntekijän tunne "minä vihaan tuota ämmää joka ei toimi/ toiminut kuten haluan " kääntyy muotoon " meillä on herännyt huoli lapsesta, jonka edun viranomaisvastainen äiti vaarantaa". Kosto kohdistuu Talio- periaatteen vastaisesti myös kostonkohteen perheeseen ja laajenee kostettavaa loukkausta/vääryyttä laajemmaksi kattaen nykyhetken lisäksi tulevaisuuden (75 vuotta arkistoitavat asiakaskirjaukset) ja sosiaalityöntekijä- asiakas- suhteen lisäksi lapsi-vanhempi- suhteen ja niin lapsen kuin vanhemman sosiaaliset suhteet, terveydenhoidon ja vakuutusturvan. Tyypillinen huostaanoton perustelu on: "Asiakkaan viranomaisvastaisuus on osoitus psyykkisestä häiriintyneisyydestä, joka vaarantaa lapsen kasvua ja kehitystä- haetaan huostaanottoa lapsen ja vanhemman vastustuksesta huolimatta."
Sosiaalityöntekijä voi siis paitsi kieltää ja kätkeä oman vihantunteensa, vihapuheensa ja kostonhalunsa ja laajentaa ne koskemaan kostonkohteen perhettä, myös patologisoida asiakkaan tunteman vihan ja pyrkiä vielä rankaisemaan asiakasta tämän tunteesta: "Pitkittyneet vihantunteet yksittäistä sosiaalityöntekijää kohtaan herättävät kysymyksiä, ymmärtääkö vanhempi, mikä on hyväksyttävää käytöstä, mikä hänen psyykkinen vointinsa on ja miten hän ymmärtää oman lapsensa parhaan (Tenkanen, 2015, 66-67)". Nykyaikaista lastensuojelulinjausta edustaa se, että huostaanoton jatkamisen perusteeksi kirjataan se, ettei vanhempi kykene hyväksymään huostaanottoa ja sijaishuollon jatkumista.
Paha piiloutuu vastakohtaansa
Eetikko Martti Linqvist (2004) väittää, että auttajien olisi erityisen tärkeää tunnistaa oma varjonsa, jotta heidän ei tarvitsisi projisoida kieltämiään tunteitaan auttamisen kohteisiinsa. Lindqvistin mukaan on olemassa hyviä ihmisiä, mutta ei ihmistä, joka olisi kokonaan menettänyt kykynsä tehdä pahaa tai olla paha. Sellaisen luuleminen on vaarallista. Harhakuvitelma siitä, että ihminen, jokin instituutio, moraalinen järjestelmä tai yhteiskunta olisi kokonaan hyvä voi johtaa kaikkein suurimpaan pahuuteen. Jos uskoo liikaa omaan hyvyyteensä, on vaarassa sokeutua pahalle. Linqvisti korostaa, että pahalla on kyky naamioitua hyväksi ja se kätkeytyy usein vastakohtaansa.
Filosofi Hannah Arendtin mukaan moraaliltaan moitteettomat ihmiset, jotka noudattavat järjestyneen yhteiskunnan määrittelemiä velvollisuuksia, voivat arkitoimillaan aiheuttaa inhimillisen käsityskyvyn ylittävää pahaa. Tähän liittyy sokea totteleminen ja sääntöjen seuraaminen, velvollisuuden suorittaminen, oman toiminnan ylevöittäminen sekä vahva byrokratia. 1930-luvun Saksassa merkityksestä tyhjentyneiden sääntöjen seuraaminen johti tuhoamisleireille. Neuvostoliitossa työtoverit muuttuivat ilmiantajiksi ja naapurukset urkkijoiksi.
Järjestelmällistä väkivaltaa valmisteltiin ja valmistellaan yhä vihapuheella, joka mitätöi puheen kohteena olevat ihmiset ja väestönosat ongelmiksi, riskeiksi, huonommaksi ainekseksi, rasitteiksi ja turhiksi kulueriksi.
Kun viha on häivytetty kansakunnan, naisten ja lasten suojelun nimissä huoli-, riski-, puhtaus- ja puuttumispuheeksi ja ositettu toisistaan eriytyneiksi asetuksiksi, hallinnolliseksi ohjeiksi, suoritteiksi, kokouksiksi, kirjauksiksi, rajoitustoimiksi ja aikatauluiksi joukkotuhoaminen voi alkaa.
Pahan tekeminen tai rutinoitunut vihakäytäntö ei edellytä uskallusta kokea tai tunnistaa vihan tunnetta tai henkilökohtaista vihamotiivia.
Adolf Eichmannilla ei omien sanojensa mukaan ollut henkilökohtaisesti mitään juutalaisia vastaan. Kunnon byrokraattina hän vain halusi suorittaa tehtävänsä loppuun.
Lasten turhan huostaanoton purkua vastustanut johtava sosiaalityöntekijä selitti vanhemmille, että tässä ei ole mitään henkilökohtaista. He vain haluavat katsoa asian loppuun asti. Valituksen menestyminen olisi kuitenkin johtanut siihen että lapsi, joka oli odottanut kotiin pääsyä jo vuosia olisi joutunut uudelleen huostaanotetuksi.(J.P. Roos, HS- blogi 9.2.2008).
Vain omien- ei toisten- kiellettyjen ja vihamieleisten ajatusten, impulssien ja tunteiden perusteellinen tunnistaminen, tunnustaminen ja tutkiminen tarjoaa vakuutuksen niiden toteuttamista ja täytäntöönpanoa vastaan. Mitä enemmän omaa pimeyttään tuntee, sen turvallisemmin sen kanssa voi tulla toimeen, ilman että kohtuuttomasti vahingoittaa toisia (Lindqvist 1990, 10).
Aiheesta aiemmin: Mitä vihapuhe on?
Muita Lokakuun liikkeen uusia julkaisuja
☞ Puhejudoa epäkohtien korjaamisen sijaan
☞ Kantelupäätös mm. Jupiterin asiaan
☞ Hyvä Outi Harju-Koskelin
☞ Virheellinen tolkullisuus
☞ Vihdoin! Norjan media tuo esille yksityiskohdat Bornariun perheen ja lastensuojelun välisestä tilanteesta
☞ Vallanvaihtoa ja mahdollisia muutosten tuulia ilmassa
☞ Järjestelmällistä väkivaltaa, uskomushoitoja ja sosiaalihygieniaa
☞ Vetoomus vieraannuttamista vastaan
☞ Porin Ankkuri- toiminnassa tietosuojarikkeitä- sosiaalityöntekijät kuin kotonaan poliisilaitoksella ☞ Väitteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä Wickham Pointin lasten vastaanottokeskuksessa tutkittavana, kertovat lääkärit
☞ Älkää jättäkö lastensuojelun arviointia ja kehittämistä sosiaalityöntekijöille!
☞ YLE: Tell us your story: Foster care in Finland
☞ Auttaakko apua tarvitsevia?
Muuta Lokakuun liikkeen sosiaalista syötettä
RSS Feed
