Mitä sijaishuollossa tapahtui Kristalle, joka kotiutettiin hallinto-oikeuden päätöksellä marraskuussa 2011? Tuolloin Krista oli ehtinyt olla lastensuojeluasiakkaana yli kaksi vuotta ja huostaan otettuna lähes puolentoista vuoden verran. (Osat I II ja III.)
Annetaan Kristan kertoa itse:
”Jouduin kiireelliseen sijoitukseen Ylöjärven perhetukikeskukseen maaliskuussa 2010. Minun oli vaikea sopeutua, voin pahoin.
Sosiaalityöntekijäni olivat kieltäneet minulta käynnit psykiatri-Ilkan luona. En saanut tilalle terapiaa tai keskusteluapua. Olin pelokas, vetäydyin omiin oloihini. Karkasin ennen vappua kahdeksi päiväksi. Tulin vapaaehtoisesti takaisin, jolloin minulle tehtiin liikkumisrajoituspäätös kolmeksikymmeneksi vuorokaudeksi.
Se taisi olla käännekohta. Tajusin, ettei karkaaminen edistä kotiinpaluuta tai omaa asemaani. Ymmärsin myös sen, että aina hatkaamisen jälkeen joudun aloittamaan nollasta ja rakentamaan luottamuksen uudelleen. Päätin, etten enää lähde karkureissuille.
Olin perhetukikeskuksessa kaikkiaan melkein viisi kuukautta. Joka kuukausi minulle sanottiin palaverissa: ”Olehan vielä kuukausi kiltisti niin pääset kotiin”.
Kysyin, miksi en päässyt. Minua ei kuulemma voitu päästää kotiin, sillä arkeni ei sujunut. Raporttien mukaan olin jättänyt muutamia kertoja sänkyni petaamatta.
Psyykkasin itseäni ajattelemalla vain sitä, kuinka nopeasti kuukausi menisi. Yllättäen toukokuussa kuulin, että sosiaalityöntekijäni olivat tehneet huostaanottohakemuksen hallinto-oikeuteen.
Päätös tuli heinäkuussa. Minut oli otettu huostaan. Perusteluissa luki esimerkiksi, että myyn seksuaalisia palveluita aikuisille miehille yöpaikkaa vastaan.
Olin järkyttynyt. Mitä tämä tarkoittaa? Minut oli raiskattu heinäkuussa 2009 ollessani 13-vuotias, mutta nyt minun väitettiin myyvän itseäni!
Sosiaalityöntekijäni olivat halunneet ymmärtää väärin yöpymiseni yhden tutun pojan luona karkumatkallani. Heidän kertomuksensa ei ollut muunneltu totuus, vaan se oli täysin uusi tarina.
En enää luottanut viranomaisiin.
Kaikki vietiin: koti, harrastus, työ ja oikeus hoitoon
Pian minut vietiin tutustumaan sijaispaikkaan Mänttä-Vilppulaan. Seutu oli vieras, keskellä korpea. En ollut ikinä asunut niin kaukana kotoa ilman äitiä. Totesin ihan asiallisesti, etten uskalla muuttaa sinne.
Perhetukikeskuksen työntekijät lupasivat järjestää mielipidettäni varten lainmukaisen kuulemisen. Kerroin johtavalle sosiaalityöntekijälle mielipiteeni sijaispaikasta. Hän vastasi, ettei sanallani enää ollut painoarvoa, vaan minut siirrettäisiin ensi viikon torstaina.
Olin vihainen. Elokuun alussa minut siirrettiin perhekotiin. Pelkäsin. Univaikeudet pahenivat. Aloitin kotikoulun, senkin uudessa paikassa. Käytännössä opiskelin itsekseni, sillä perhekodin työntekijät eivät osanneet auttaa. Kuukauden kotikoulun jälkeen menin kouluun yksityisopetukseen, mukautetun lukujärjestyksen mukaisesti. Opiskelu alkoi luistaa vähän paremmin.
Perhekodissa olin etupäässä yksin. Sosiaalityöntekijäni antoivat minun käydä kotona vain kaksi kertaa kuussa. Aikaisemmin olin harrastanut miekkailua kolmesti viikossa. Olin myös osallistunut kilpailuihin.
Sosiaalityöntekijäni näkivät etuni mukaiseksi sen, että sain käydä harjoituksissa vain neljä kertaa kuukaudessa.
Onneksi sain Tampereelta viikonlopputöitä yrityksestä, jossa äiti työskenteli. Kävin töissä ja sain olla äidin kanssa. Se oli ihanaa!
Sitten perhekodin johtaja ilmoitti äkkiä, että sosiaalityöntekijäni olivat päättäneet kieltää minulta miekkailun ja töissä käymisen. En saanut perusteluja, miksi.
Luin lakikirjasta, että perustuslain mukaan lapsella on oikeus turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä etujensa erityiseen suojeluun. Lain mukaan 15-vuotias saa työntekijänä tehdä sekä irtisanoa ja purkaa työsopimuksensa.
Sillä hetkellä minusta tuntui, että minulta riistettiin kaikki. Itkin iltaisin lenkkipolulla. Huusin ulos tuskaani ja raivoani. Työntekijät eivät antaneet keskusteluapua, vaikka anelin.
Sitten romahdin. Otin hatkat. Yövyin ystäväni luona. Hän kuunteli, kun kerroin, miten väärinkohdelluksi tunsin itseni.
Seuraavana päivänä menin kotiin. Ilmoitin siitä sijaispaikkaan. Päätimme yhteistuumin, että jään kotiin yöksi ja palaan seuraavana päivänä.
Palattuani kerroin sijaispaikan työntekijöille pahasta olostani, mutta en saanut vieläkään keskusteluapua. He halusivat lisätä ahdistuslääkkeen, Ketipinorin, annostusta. Sitten he pakottivat minut masennus- ja käytöshäiriötesteihin.
En suostunut ottamaan lisää lääkettä, koska se on todella voimakas psykoosilääke. Sitä käytetään kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä ja skitsofreniassa. Sivuvaikutukset ovat yleisiä ja ikäviä: huimausta, päänsärkyä, uupumusta, lihomista, suun kuivumista, sydämentykytystä, masennuksen pahenemista ja itsetuhoajatuksia.
Onneksi pystyin puhumaan salaa puhelimessa Ilkan kanssa. Hän kannusti minua päivittäin vapaa-ajallaan. Hänen neuvojensa ansiosta säilytin ihmisarvoni. Ilkka sai minut ymmärtämään, että minua tulee kohdella tasa-arvoisesti eikä alistaen: en ollut huostaanotettuna muita vähempiarvoisempi.
Ilkan tuella käsittelin raivoa, jota tunsin sijoittajiani kohtaan. Kehityin itseni hillitsemisessä.
Sitten tilasin ajan koulun terveydenhoitajalle. Sanoin hänelle, että minulla oli hoitokontakti perhekeskuksen nuorisopsykiatriseen tiimiin, mutta se ei ollut mitään terapiaa. Terveydenhoitaja ei ollut uskoa korviaan kertoessani, että minulta oli evätty terapia. Hän otti minut myöhemminkin aina iloisesti vastaan ja kuunteli mielellään.
Kun perhekodin henkilökunta sai kuulla tästä, minulta kiellettiin terveydenhoitajalla ja kuraattorilla käynnit. Muilla lapsilla oli siihen oikeus, minulla ei. Papereissani luki, että minulta evättiin terveydenhuolto, sillä käytin sitä väärin. Mitään konkreettisia perusteluja ei ollut.
Arkeni luisui tyhjän päälle. Olin jumissa: koti, työ, harrastus ja terveydenhuolto oli viety. Päiviini kuului vain koulunkäyntiä.
Pompottelua paikasta toiseen
Seksuaalista hyväksikäyttöä puitiin käräjillä 14 tuntia marraskuussa 2010. Pääsimme oikeustalolta puoli kahdeksalta illalla. Vilppulan-juna olisi lähtenyt vartin yli kahdeksan.
Koska olin väsynyt ja itkuinen, vanhempani näkivät parhaaksi, että jään Tampereelle kotiin yöksi ja matkaan seuraavana aamuna levänneenä. Työntekijät pillastuivat ajatuksesta, mutta suostuivat lopulta. Ehto oli, että palaisin Vilppulaan seitsemäksi aamulla, jotta ehtisin kouluun. Sanoin tarvitsevani lepoa, sillä hyväksikäyttäjän kohtaaminen oli rankkaa.
”Sinulla on oppivelvollisuus”, oli lastensuojelun vastaus.
Palasin sijaispaikkaan myöhemmin seuraavana päivänä. Rangaistukseksi minulta evättiin seuraavat kotilomani. Kukaan ei suostunut keskustelemaan kanssani. Aloin nähdä painajaisia ja pissata alleni unissani.
Isä oli aina ollut hyvin vähän elämässäni. Jouduin viettämään hänen kanssaan viikonlopun, sillä äiti ja veli olivat miekkailukisoissa Ruotsissa. Se taisi olla viimeinen niitti kaikelle.
Olin heikoilla ja yksin pahan oloni kanssa.
Karkasin taas, nyt Helsinkiin. Viranomaiset löysivät minut viiden päivän jälkeen. Minut vietiin perhekotiin, jossa huoneeni oli tyhjennetty tavaroista sekä kalusteista, lukuun ottamatta sänkyä ja työpöytää. Ulkona paukkui kova pakkanen. Huoneen sisälämpötila oli 15 astetta.
Nukuin kaksi päivää putkeen huoneessani syömättä ja peseytymättä. Toivuttuani yritin poistua huoneesta, mutta minua ei päästetty. Olin tulla hulluksi ja tunnistin tarvitsevani psykiatrin apua. Minulle tarjottiin tupla-annos Ketipinoria.
Itkin ja raivosin kuusi tuntia tuloksetta. Huusin lopulta: ”Viekää minut lääkäriin, sillä pelkään satuttavani itseäni, olen väsynyt tähän.” Vasta sitten henkilökunta soitti viranomaiset paikalle. He saattoivat minut Mäntän terveyskeskukseen.
Kerroin vastaanotolla, että en jaksa enää. Selitin painajaisista, eristämisestä ja sänkyni kastelusta. Lääkärin mukaan oli etuni mukaista jäädä terveyskeskukseen. Hän ei suostunut sijoituspaikan työntekijöiden ehdotukseen, siihen, että minut vietäisiin takaisin perhekotiin.
Olin huojentunut. Aamulla lääkäri oli yhteydessä nuorisopsykiatrian osastolle. Siellä oli vastassa sosiaalitoimen luottopsykiatri, joka oli aiemmin määritellyt minut käytöshäiriöiseksi ja suositellut huostaanottoa. Hänen mielestään minulle oli turha antaa psykiatrista apua osastolla, ainoastaan määrätä lääkitys ja säilöä lastensuojelulaitokseen.
Menin paniikkiin ja pyysin päästä Acutaan toisen lääkärin puheille. Hän sai minulle lähetteen Pitkänniemen NPS1-osastolle. Pääsin illalla osastolle ja nukuin levollisena, ilmanlääkkeitä.
Sitten tuli aamu ja osastohoitoani vastustanut psykiatri palasi töihin. Minut tuupittiin pois osastolta. Psykiatri oli sitä mieltä, että minun tulisi palata perhekotiin kärsimään itse aiheutettu tilanne. En suostunut. Minut vietiin sinne väkisin poliisipartion johdolla.
Kahden viikon jälkeen karkasin päivälomalta ystäväni luo. Äiti vei minut taas Acutaan, josta sain uuden lähetteen Pitkäänniemeen. Sairaalan henkilökunta soitti johtavalle sosiaalityöntekijälle ja pyysi, että kierre katkaistaisiin. Pääsin väliaikaisesti takaisin Ylöjärven perhetukikeskukseen.
Nelinkertainen annos Ketipinoria: lääkittynä Muhokselle
Siirron jälkeen pystyin nukkumaan levollisesti ilman lääkkeitä. Tiesin kuitenkin, että minulle etsittiin uutta sijoituspaikkaa kauempaa, ehkä Lapin suunnalta, kuten sosiaalityöntekijä oli uhannut aiemmin.
Neljän kuukauden jälkeen minulle ilmoitettiin, että muuttaisin Pohjolan koulukotiin Muhokselle eli 600 kilometrin päähän äidistä. Lähdin omille teilleni saman tien.
Minut löydettiin kolmen päivän päästä. Istuin Hesburgerissa kahvilla, kun huomasin ikkunan takana isäni ja kaksi siviilipoliisia. Toinen heistä kaatoi minut pöydälle. Kaikki tuijottivat, kun minut pantiin rautoihin. Säikähtäessäni rimpuilin ja raapaisin poliisia poskeen, minkä takia sain myöhemmin sakon viranomaisen vastustamisesta. Käyttäydyn aggressiivisesti kiinnipitotilanteissa, sillä pakottaminen ja alistaminen muistuttavat minua hyväksikäytöstä.
Minut palautettiin perhetukikeskukseen Päihde- ja Sosiaaliklinikka Paussin kautta. Pyysin päästä lääkäriin, sillä en enää jaksanut taistella. Harkitsin elämäni lopettamista, muistelin viimeistä vuottani. En halunnut elää, jos seuraavat kaksi vuotta menisivät samalla tavalla.
Minulle tuputettiin lisää lääkkeitä. Aloin vahingoittaa itseäni fyysisesti, jotta pääsisin lääkäriin. Söin saippuaa, hakkasin käsiäni ja jalkojani seinään, yritin kuristaa itseni huivilla. Toivoin, että edes taivaassa saisin olla onnellinen lapsi.
Lopulta minulle annettiin nelinkertainen annos Ketipinoria. Vaivuin syvään uneen 14 tunniksi. Herätessäni huomasin vartijan edessäni. Hän tuuppi minut autoon, jonne koko omaisuuteni oli pakattu.
Pysähdyimme noin kahden tunnin ajomatkan jälkeen huoltoaseman takana olevalle parkkipaikalle. Viereen ajoi toinen auto, jossa oli kaksi tuntematonta miestä. Siihen autoon minut siirrettiin. Matka jatkui.
Koko kuuden tunnin ajomatkan aikana en päässyt pissalle. Miehet uhkailivat minua: jos en vastaisi kysymyksiin ja tekisi mitä käsketään, saisin viettää seuraavan vuorokauden putkassa.
Miehet veivät minut sijaishuoltoyksikköön. Vastassa oli kaksi naista kumihanskat kädessä. Minut riisuttiin alasti. Tunsin yksityisyyteni riistetyksi. Se oli todellista nöyryytystä.
Seuraavana päivänä minulle kerrottiin, että jokainen nuori tekee kymmenestä kahteen töitä yksikön pihassa: leikkaa ruohoa, purkaa kellaria, hioo seiniä, haravoi, kitkee rikkaruohoja, pesee työntekijöiden autoja ja asvalttia. Jos tähän ei suostuisi, joutuisi viettämään päivän eristyksessä huoneessaan.
Jouduin asumaan Muhoksella viisi kuukautta. Sieltä ei kukaan tule normaalina takaisin. Monet joutuvat olemaan Nuorten Ystävät ry:n asiakkaina täysi-ikäiseksi, minkä jälkeen heidät maanitellaan vielä pariksi vuodeksi saman konsernin jälkihuoltoyksiköihin."
Nuorten Ystävien vastine: ”Viihtyisä, ystävällinen ja mieluisa koulukoti”
Kristan kokemuksista Muhoksen koulukodissa on kirjoitettu Lokakuun liikkeen aeimmassa uutisessa, jossa kerrottiin myös Kristan silloisen terveydenhoitajan kanta tytön kohteluun koulukodissa. Uutisessa siteerataan Nuorten Ystävien Pohjolakodin johtajaa Kari Matelaa. Pohjolakoti nousi MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman kautta julkisuuteen suljettuaan nuoren tytön (eli Kristan) betoniputkaan lähes vuorokaudeksi. Vuonna 2011 laitoksessa suljettiin lapsia betoniseen eristysselliin kaikkiaan 34 kertaa.
Nuorten Ystävien työntekijät kommentoivat Kristan ja Ene-äidin kokemuksia ja kertomaa heinäkuussa 2013 näin:
”Asiakas sijoitettiin Pohjolakodin Koivulehtoon, joka oli hänen kolmas sijoituspaikkansa. Saatujen taustatietojen mukaan hän oli aiemmissa vaiheissaan kokenut traumaattisia tapahtumia...”
Kommentoijien mukaan tytön hakijat eivät olleet vartijoita, vaan kaksi ohjaajaa. Mitään uhkailua tai wc-käynnin epäämistä ei tapahtunut. Yksikössä ei oteta ketään vastaan kumihanskat kädessä, vaan tervehditään ystävällisesti kädestä pitäen. Vastaanotto on hienotunteista.
Kristan aiemmin kertomasta tilanteesta, jossa häntä simputettiin jäätelölle lähtemisellä, ei ohjaajilla ole muistikuvaa.
Muhoksen koulukoti on työntekijöiden mukaan kodinomainen omakotitalo asianmukaisine peseytymistiloineen. Koulukodissa on monenlaisia harrastusmahdollisuuksia. Yksikkö järjestää elämyksellisiä mökkiretkiä. Monipuolista ruokaa tehdään yhdessä. Nuoret saavat itse suunnitella viikon ruokalistan. Nuori saa kuukausittain vaaterahaa ja pääsyn vaateostoksille.
Muhoksen koulukodissa nuoret ja työntekijät tekevät yhdessä tavallisia kodinhoidollisia töitä. Päivätöistä tai muista askareista kieltäytyminen ei työntekijöiden mukaan ole koskaan perusteena eristämiselle tai muille rajoituspäätöksille. Pohjolakoti tarjoaa nuorille palkallisen kahden viikon kesätyön. Asvaltin pesu ei kuulu yksikössä tehtäviin töihin.
Nuorelle voidaan tehdä lastensuojelulain mukainen päätös huoneen tarkastuksesta, jos ilmenee päihteiden käyttöön liittyvää huolta tai on syytä epäillä, että nuorella on hallussaan vaarallisiksi luokiteltavia aineita tai välineitä. Nuoren huoneen oven poistaminen liittyy vain poikkeuksellisiin tilanteisiin, joissa on esimerkiksi itsensä vahingoittamisen riski. Sellaista on työntekijöiden mukaan tapahtunut äärimmäisen harvoin ja aina väliaikaisesti.
Kirjoitustehtäviä ei käytetä rangaistuksina, vaan tilanteissa, joissa nuori on käyttäytynyt epäasiallisesti ja hänen toivotaan pysähtyvän hetkeksi miettimään asiaa ajatuksiaan paperille laittaen. Tämän jälkeen tilanne käydään läpi ohjaajien kanssa.
Nuoria ei myöskään eristetä muusta maailmasta. Päinvastoin heitä ohjataan ja kannustetaan menemään rohkeasti uusiin tilanteisiin, lukemaan uutisia ja yleissivistäviä asioita.
Nuoret eivät ole koskaan olleet kuukautta ilman televisiota. Kameroiden, iPodin ja puhelimen käyttöä rajoitetaan vain, kun ne häiritsevät muuta yksikön toimintaa. Päätökset tehdään aina yhdessä nuorten kanssa. Kaikkien nuorten kuulluksi tuleminen varmistetaan pitämällä säännöllisiä omaohjaajakeskusteluja ja yhteisöpalavereja.Pohjolakodin työntekijät eivät sanojensa mukaan manipuloi nuoria. Vanhempien vierailuja pidetään erityisen tärkeinä. Niitä tuetaan maksamalla vanhemmille kerran kuukaudessa matkat Muhokselle ja tarjoamalla vierashuone ja ruoat.
Jos yhteydenpitoa vanhempiin rajoitetaan määräaikaisesti, päätöksen tekee sijoittavan kunnan viranhaltija erittäin vahvoin perustein.
Pohjolakodin henkilökunta kirjoittaa: ”On erittäin harmillista, että nuorelle on jäänyt tällainen kokemus Pohjolakodista. Tavoitteenamme on luoda nuorelle turvalliset puitteet. Vaikka kasvatukseen kuuluu rajojen asettamista eivätkä asiat mene aina niin kuin nuori itse tahtoisi, hänellä on oikeus kyseenalaistaa asioita. Hänen mielipiteitään ja toiveitaan kuunnellaan aina, toteutetaankin mahdollisuuksien puitteissa.”
Henkilökunnan mukaan nuoret tulevat Pohjolakotiin kriisin keskeltä: ”He saavat meillä olonsa aikana elämäntilanteensa tasoittumaan. Toiminnan kehittämiseksi Pohjolakodilla tehdään säännöllisesti vaikuttavuuden arviointia. Palautetta kerätään sijoitetuilta nuorilta ja heidän vanhemmiltaan. Heiltä tulee paljon positiivista palautetta sijoitusajasta.”
Kaiken kaikkiaan nuoret ovat työntekijöiden mielestä saaneet Pohjolakodilta hyvän pohjan elämään ja koulunkäyntiin. Lisäksi on onnistuttu katkaisemaan rikos- ja päihdekierre. Usein yhteydenpito jatkuu nuorten toimesta yksiköissä oleviin aikuisiin sijoitusjakson jälkeenkin: ”Monet haluavat tulla ja ovat erittäin tervetulleita vierailemaan Pohjolakodilla”, henkilökunta sanoo.
Lähde: Hukassa huostassa
Aiemmat osat:
Kristan tarina I: Hyväksikäytetty tyttö huostaan
Kristan tarina II: Kahden psykiatrin eriävät näkemykset
Kristan tarina III: Taistelu vääriä tulkintoja vastaan
Lue huomenna Kristan tarina päätösosa V!
______
Lokakuun liikkeen jatkosarjassa kerrotaan Kristan koko tarina. Jutun lähteenä on käytetty laajasti lastensuojelun asiakirjoja, joista viranomaiskanta selviää. Tapausta kommentoivat Kristan lähipiirin lisäksi myös hänen psykiatrinsa sekä entinen terveydenhoitajansa. Lisäksi puheenvuoron saavat Kristan sijoituspaikan johtaja ja työntekijät Nuorten Ystävistä.
Kristan tarina julkaistaan, koska Lokakuun liike haluaa sen avulla mallintaa, millaisia tyypillisiä virheitä lastensuojeluprosesseissa on tulevaisuudessa syytä välttää. Myös Kristan perhe toivoo, että Kristan tapauksesta otettaisiin oppia kehittäessä maahamme laadukasta lastensuojelua.
Kristan tapauksessa eduskunnan apulaisoikeusasiamies on antanut huomautuksen lainvastaisesta menettelystä Ylöjärven perusturvalle. Oulun käräjäoikeus tuomitsi Nuorten Ystävien koulukodin kaksi ohjaajaa vapaudenriistosta ja virka-aseman väärinkäyttämisestä sekä silloisen aluejohtajan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkorangaistuksiin.
Aiemmin ilmestyneet Lokakuun liikkeen Krista-uutiset:
Perusturva korvasi 1500 euroa sijaisnuoren kärsimyksistä
Nuorten Ystävien koulukoti: sakkotuomio vapaudenriistosta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta
Lastensuojelu bisneksestä:
TALOUS I: Lastensuojelu työllistää paljon enemmän kuin poliisi
TALOUS II: Lastensuojelujärjestöt bisneksen syrjässä
TALOUS III: Vanhemmuudenarviointi kasvavana bisneksenä
TALOUS IV: Huostia tukenut lastensuojelukerroin poistuu pian
TALOUS V: Uushuutolaisuusverkostoissa "piiri suuri pyörii"
Muita sijaishuoltoa koskevia artikkeleja mm.:
Sijaisäiti runteli tyttöä kääretortun takia
Facebook-kohu: "Voiko firman kunniaa loukata?" - Lokakuun liikkeen analyysi Ylen sijaishuoltouutisista
Sijaisperheessä pahoinpideltyjen lasten äiti: "Taistelkaa!"
Kemi-Tornio: Sijaisäiti sai ehdollista pahoinpitelystä
Valtio ei ole ottanut sijaishuollon väkivaltaa vakavasti
Professori Saloviita & lapsiuhritutkimus uudelleentulkittuna
Anu Suomelan kirje: "Onko Suomi oikeusvaltio?"
Leeni Ikonen: Kuka laatisi tunnekylmän lastensuojelijan tunnistamisohjeet?
Annetaan Kristan kertoa itse:
”Jouduin kiireelliseen sijoitukseen Ylöjärven perhetukikeskukseen maaliskuussa 2010. Minun oli vaikea sopeutua, voin pahoin.
Sosiaalityöntekijäni olivat kieltäneet minulta käynnit psykiatri-Ilkan luona. En saanut tilalle terapiaa tai keskusteluapua. Olin pelokas, vetäydyin omiin oloihini. Karkasin ennen vappua kahdeksi päiväksi. Tulin vapaaehtoisesti takaisin, jolloin minulle tehtiin liikkumisrajoituspäätös kolmeksikymmeneksi vuorokaudeksi.
Se taisi olla käännekohta. Tajusin, ettei karkaaminen edistä kotiinpaluuta tai omaa asemaani. Ymmärsin myös sen, että aina hatkaamisen jälkeen joudun aloittamaan nollasta ja rakentamaan luottamuksen uudelleen. Päätin, etten enää lähde karkureissuille.
Olin perhetukikeskuksessa kaikkiaan melkein viisi kuukautta. Joka kuukausi minulle sanottiin palaverissa: ”Olehan vielä kuukausi kiltisti niin pääset kotiin”.
Kysyin, miksi en päässyt. Minua ei kuulemma voitu päästää kotiin, sillä arkeni ei sujunut. Raporttien mukaan olin jättänyt muutamia kertoja sänkyni petaamatta.
Psyykkasin itseäni ajattelemalla vain sitä, kuinka nopeasti kuukausi menisi. Yllättäen toukokuussa kuulin, että sosiaalityöntekijäni olivat tehneet huostaanottohakemuksen hallinto-oikeuteen.
Päätös tuli heinäkuussa. Minut oli otettu huostaan. Perusteluissa luki esimerkiksi, että myyn seksuaalisia palveluita aikuisille miehille yöpaikkaa vastaan.
Olin järkyttynyt. Mitä tämä tarkoittaa? Minut oli raiskattu heinäkuussa 2009 ollessani 13-vuotias, mutta nyt minun väitettiin myyvän itseäni!
Sosiaalityöntekijäni olivat halunneet ymmärtää väärin yöpymiseni yhden tutun pojan luona karkumatkallani. Heidän kertomuksensa ei ollut muunneltu totuus, vaan se oli täysin uusi tarina.
En enää luottanut viranomaisiin.
Kaikki vietiin: koti, harrastus, työ ja oikeus hoitoon
Pian minut vietiin tutustumaan sijaispaikkaan Mänttä-Vilppulaan. Seutu oli vieras, keskellä korpea. En ollut ikinä asunut niin kaukana kotoa ilman äitiä. Totesin ihan asiallisesti, etten uskalla muuttaa sinne.
Perhetukikeskuksen työntekijät lupasivat järjestää mielipidettäni varten lainmukaisen kuulemisen. Kerroin johtavalle sosiaalityöntekijälle mielipiteeni sijaispaikasta. Hän vastasi, ettei sanallani enää ollut painoarvoa, vaan minut siirrettäisiin ensi viikon torstaina.
Olin vihainen. Elokuun alussa minut siirrettiin perhekotiin. Pelkäsin. Univaikeudet pahenivat. Aloitin kotikoulun, senkin uudessa paikassa. Käytännössä opiskelin itsekseni, sillä perhekodin työntekijät eivät osanneet auttaa. Kuukauden kotikoulun jälkeen menin kouluun yksityisopetukseen, mukautetun lukujärjestyksen mukaisesti. Opiskelu alkoi luistaa vähän paremmin.
Perhekodissa olin etupäässä yksin. Sosiaalityöntekijäni antoivat minun käydä kotona vain kaksi kertaa kuussa. Aikaisemmin olin harrastanut miekkailua kolmesti viikossa. Olin myös osallistunut kilpailuihin.
Sosiaalityöntekijäni näkivät etuni mukaiseksi sen, että sain käydä harjoituksissa vain neljä kertaa kuukaudessa.
Onneksi sain Tampereelta viikonlopputöitä yrityksestä, jossa äiti työskenteli. Kävin töissä ja sain olla äidin kanssa. Se oli ihanaa!
Sitten perhekodin johtaja ilmoitti äkkiä, että sosiaalityöntekijäni olivat päättäneet kieltää minulta miekkailun ja töissä käymisen. En saanut perusteluja, miksi.
Luin lakikirjasta, että perustuslain mukaan lapsella on oikeus turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä etujensa erityiseen suojeluun. Lain mukaan 15-vuotias saa työntekijänä tehdä sekä irtisanoa ja purkaa työsopimuksensa.
Sillä hetkellä minusta tuntui, että minulta riistettiin kaikki. Itkin iltaisin lenkkipolulla. Huusin ulos tuskaani ja raivoani. Työntekijät eivät antaneet keskusteluapua, vaikka anelin.
Sitten romahdin. Otin hatkat. Yövyin ystäväni luona. Hän kuunteli, kun kerroin, miten väärinkohdelluksi tunsin itseni.
Seuraavana päivänä menin kotiin. Ilmoitin siitä sijaispaikkaan. Päätimme yhteistuumin, että jään kotiin yöksi ja palaan seuraavana päivänä.
Palattuani kerroin sijaispaikan työntekijöille pahasta olostani, mutta en saanut vieläkään keskusteluapua. He halusivat lisätä ahdistuslääkkeen, Ketipinorin, annostusta. Sitten he pakottivat minut masennus- ja käytöshäiriötesteihin.
En suostunut ottamaan lisää lääkettä, koska se on todella voimakas psykoosilääke. Sitä käytetään kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä ja skitsofreniassa. Sivuvaikutukset ovat yleisiä ja ikäviä: huimausta, päänsärkyä, uupumusta, lihomista, suun kuivumista, sydämentykytystä, masennuksen pahenemista ja itsetuhoajatuksia.
Onneksi pystyin puhumaan salaa puhelimessa Ilkan kanssa. Hän kannusti minua päivittäin vapaa-ajallaan. Hänen neuvojensa ansiosta säilytin ihmisarvoni. Ilkka sai minut ymmärtämään, että minua tulee kohdella tasa-arvoisesti eikä alistaen: en ollut huostaanotettuna muita vähempiarvoisempi.
Ilkan tuella käsittelin raivoa, jota tunsin sijoittajiani kohtaan. Kehityin itseni hillitsemisessä.
Sitten tilasin ajan koulun terveydenhoitajalle. Sanoin hänelle, että minulla oli hoitokontakti perhekeskuksen nuorisopsykiatriseen tiimiin, mutta se ei ollut mitään terapiaa. Terveydenhoitaja ei ollut uskoa korviaan kertoessani, että minulta oli evätty terapia. Hän otti minut myöhemminkin aina iloisesti vastaan ja kuunteli mielellään.
Kun perhekodin henkilökunta sai kuulla tästä, minulta kiellettiin terveydenhoitajalla ja kuraattorilla käynnit. Muilla lapsilla oli siihen oikeus, minulla ei. Papereissani luki, että minulta evättiin terveydenhuolto, sillä käytin sitä väärin. Mitään konkreettisia perusteluja ei ollut.
Arkeni luisui tyhjän päälle. Olin jumissa: koti, työ, harrastus ja terveydenhuolto oli viety. Päiviini kuului vain koulunkäyntiä.
Pompottelua paikasta toiseen
Seksuaalista hyväksikäyttöä puitiin käräjillä 14 tuntia marraskuussa 2010. Pääsimme oikeustalolta puoli kahdeksalta illalla. Vilppulan-juna olisi lähtenyt vartin yli kahdeksan.
Koska olin väsynyt ja itkuinen, vanhempani näkivät parhaaksi, että jään Tampereelle kotiin yöksi ja matkaan seuraavana aamuna levänneenä. Työntekijät pillastuivat ajatuksesta, mutta suostuivat lopulta. Ehto oli, että palaisin Vilppulaan seitsemäksi aamulla, jotta ehtisin kouluun. Sanoin tarvitsevani lepoa, sillä hyväksikäyttäjän kohtaaminen oli rankkaa.
”Sinulla on oppivelvollisuus”, oli lastensuojelun vastaus.
Palasin sijaispaikkaan myöhemmin seuraavana päivänä. Rangaistukseksi minulta evättiin seuraavat kotilomani. Kukaan ei suostunut keskustelemaan kanssani. Aloin nähdä painajaisia ja pissata alleni unissani.
Isä oli aina ollut hyvin vähän elämässäni. Jouduin viettämään hänen kanssaan viikonlopun, sillä äiti ja veli olivat miekkailukisoissa Ruotsissa. Se taisi olla viimeinen niitti kaikelle.
Olin heikoilla ja yksin pahan oloni kanssa.
Karkasin taas, nyt Helsinkiin. Viranomaiset löysivät minut viiden päivän jälkeen. Minut vietiin perhekotiin, jossa huoneeni oli tyhjennetty tavaroista sekä kalusteista, lukuun ottamatta sänkyä ja työpöytää. Ulkona paukkui kova pakkanen. Huoneen sisälämpötila oli 15 astetta.
Nukuin kaksi päivää putkeen huoneessani syömättä ja peseytymättä. Toivuttuani yritin poistua huoneesta, mutta minua ei päästetty. Olin tulla hulluksi ja tunnistin tarvitsevani psykiatrin apua. Minulle tarjottiin tupla-annos Ketipinoria.
Itkin ja raivosin kuusi tuntia tuloksetta. Huusin lopulta: ”Viekää minut lääkäriin, sillä pelkään satuttavani itseäni, olen väsynyt tähän.” Vasta sitten henkilökunta soitti viranomaiset paikalle. He saattoivat minut Mäntän terveyskeskukseen.
Kerroin vastaanotolla, että en jaksa enää. Selitin painajaisista, eristämisestä ja sänkyni kastelusta. Lääkärin mukaan oli etuni mukaista jäädä terveyskeskukseen. Hän ei suostunut sijoituspaikan työntekijöiden ehdotukseen, siihen, että minut vietäisiin takaisin perhekotiin.
Olin huojentunut. Aamulla lääkäri oli yhteydessä nuorisopsykiatrian osastolle. Siellä oli vastassa sosiaalitoimen luottopsykiatri, joka oli aiemmin määritellyt minut käytöshäiriöiseksi ja suositellut huostaanottoa. Hänen mielestään minulle oli turha antaa psykiatrista apua osastolla, ainoastaan määrätä lääkitys ja säilöä lastensuojelulaitokseen.
Menin paniikkiin ja pyysin päästä Acutaan toisen lääkärin puheille. Hän sai minulle lähetteen Pitkänniemen NPS1-osastolle. Pääsin illalla osastolle ja nukuin levollisena, ilmanlääkkeitä.
Sitten tuli aamu ja osastohoitoani vastustanut psykiatri palasi töihin. Minut tuupittiin pois osastolta. Psykiatri oli sitä mieltä, että minun tulisi palata perhekotiin kärsimään itse aiheutettu tilanne. En suostunut. Minut vietiin sinne väkisin poliisipartion johdolla.
Kahden viikon jälkeen karkasin päivälomalta ystäväni luo. Äiti vei minut taas Acutaan, josta sain uuden lähetteen Pitkäänniemeen. Sairaalan henkilökunta soitti johtavalle sosiaalityöntekijälle ja pyysi, että kierre katkaistaisiin. Pääsin väliaikaisesti takaisin Ylöjärven perhetukikeskukseen.
Nelinkertainen annos Ketipinoria: lääkittynä Muhokselle
Siirron jälkeen pystyin nukkumaan levollisesti ilman lääkkeitä. Tiesin kuitenkin, että minulle etsittiin uutta sijoituspaikkaa kauempaa, ehkä Lapin suunnalta, kuten sosiaalityöntekijä oli uhannut aiemmin.
Neljän kuukauden jälkeen minulle ilmoitettiin, että muuttaisin Pohjolan koulukotiin Muhokselle eli 600 kilometrin päähän äidistä. Lähdin omille teilleni saman tien.
Minut löydettiin kolmen päivän päästä. Istuin Hesburgerissa kahvilla, kun huomasin ikkunan takana isäni ja kaksi siviilipoliisia. Toinen heistä kaatoi minut pöydälle. Kaikki tuijottivat, kun minut pantiin rautoihin. Säikähtäessäni rimpuilin ja raapaisin poliisia poskeen, minkä takia sain myöhemmin sakon viranomaisen vastustamisesta. Käyttäydyn aggressiivisesti kiinnipitotilanteissa, sillä pakottaminen ja alistaminen muistuttavat minua hyväksikäytöstä.
Minut palautettiin perhetukikeskukseen Päihde- ja Sosiaaliklinikka Paussin kautta. Pyysin päästä lääkäriin, sillä en enää jaksanut taistella. Harkitsin elämäni lopettamista, muistelin viimeistä vuottani. En halunnut elää, jos seuraavat kaksi vuotta menisivät samalla tavalla.
Minulle tuputettiin lisää lääkkeitä. Aloin vahingoittaa itseäni fyysisesti, jotta pääsisin lääkäriin. Söin saippuaa, hakkasin käsiäni ja jalkojani seinään, yritin kuristaa itseni huivilla. Toivoin, että edes taivaassa saisin olla onnellinen lapsi.
Lopulta minulle annettiin nelinkertainen annos Ketipinoria. Vaivuin syvään uneen 14 tunniksi. Herätessäni huomasin vartijan edessäni. Hän tuuppi minut autoon, jonne koko omaisuuteni oli pakattu.
Pysähdyimme noin kahden tunnin ajomatkan jälkeen huoltoaseman takana olevalle parkkipaikalle. Viereen ajoi toinen auto, jossa oli kaksi tuntematonta miestä. Siihen autoon minut siirrettiin. Matka jatkui.
Koko kuuden tunnin ajomatkan aikana en päässyt pissalle. Miehet uhkailivat minua: jos en vastaisi kysymyksiin ja tekisi mitä käsketään, saisin viettää seuraavan vuorokauden putkassa.
Miehet veivät minut sijaishuoltoyksikköön. Vastassa oli kaksi naista kumihanskat kädessä. Minut riisuttiin alasti. Tunsin yksityisyyteni riistetyksi. Se oli todellista nöyryytystä.
Seuraavana päivänä minulle kerrottiin, että jokainen nuori tekee kymmenestä kahteen töitä yksikön pihassa: leikkaa ruohoa, purkaa kellaria, hioo seiniä, haravoi, kitkee rikkaruohoja, pesee työntekijöiden autoja ja asvalttia. Jos tähän ei suostuisi, joutuisi viettämään päivän eristyksessä huoneessaan.
Jouduin asumaan Muhoksella viisi kuukautta. Sieltä ei kukaan tule normaalina takaisin. Monet joutuvat olemaan Nuorten Ystävät ry:n asiakkaina täysi-ikäiseksi, minkä jälkeen heidät maanitellaan vielä pariksi vuodeksi saman konsernin jälkihuoltoyksiköihin."
Nuorten Ystävien vastine: ”Viihtyisä, ystävällinen ja mieluisa koulukoti”
Kristan kokemuksista Muhoksen koulukodissa on kirjoitettu Lokakuun liikkeen aeimmassa uutisessa, jossa kerrottiin myös Kristan silloisen terveydenhoitajan kanta tytön kohteluun koulukodissa. Uutisessa siteerataan Nuorten Ystävien Pohjolakodin johtajaa Kari Matelaa. Pohjolakoti nousi MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman kautta julkisuuteen suljettuaan nuoren tytön (eli Kristan) betoniputkaan lähes vuorokaudeksi. Vuonna 2011 laitoksessa suljettiin lapsia betoniseen eristysselliin kaikkiaan 34 kertaa.
Nuorten Ystävien työntekijät kommentoivat Kristan ja Ene-äidin kokemuksia ja kertomaa heinäkuussa 2013 näin:
”Asiakas sijoitettiin Pohjolakodin Koivulehtoon, joka oli hänen kolmas sijoituspaikkansa. Saatujen taustatietojen mukaan hän oli aiemmissa vaiheissaan kokenut traumaattisia tapahtumia...”
Kommentoijien mukaan tytön hakijat eivät olleet vartijoita, vaan kaksi ohjaajaa. Mitään uhkailua tai wc-käynnin epäämistä ei tapahtunut. Yksikössä ei oteta ketään vastaan kumihanskat kädessä, vaan tervehditään ystävällisesti kädestä pitäen. Vastaanotto on hienotunteista.
Kristan aiemmin kertomasta tilanteesta, jossa häntä simputettiin jäätelölle lähtemisellä, ei ohjaajilla ole muistikuvaa.
Muhoksen koulukoti on työntekijöiden mukaan kodinomainen omakotitalo asianmukaisine peseytymistiloineen. Koulukodissa on monenlaisia harrastusmahdollisuuksia. Yksikkö järjestää elämyksellisiä mökkiretkiä. Monipuolista ruokaa tehdään yhdessä. Nuoret saavat itse suunnitella viikon ruokalistan. Nuori saa kuukausittain vaaterahaa ja pääsyn vaateostoksille.
Muhoksen koulukodissa nuoret ja työntekijät tekevät yhdessä tavallisia kodinhoidollisia töitä. Päivätöistä tai muista askareista kieltäytyminen ei työntekijöiden mukaan ole koskaan perusteena eristämiselle tai muille rajoituspäätöksille. Pohjolakoti tarjoaa nuorille palkallisen kahden viikon kesätyön. Asvaltin pesu ei kuulu yksikössä tehtäviin töihin.
Nuorelle voidaan tehdä lastensuojelulain mukainen päätös huoneen tarkastuksesta, jos ilmenee päihteiden käyttöön liittyvää huolta tai on syytä epäillä, että nuorella on hallussaan vaarallisiksi luokiteltavia aineita tai välineitä. Nuoren huoneen oven poistaminen liittyy vain poikkeuksellisiin tilanteisiin, joissa on esimerkiksi itsensä vahingoittamisen riski. Sellaista on työntekijöiden mukaan tapahtunut äärimmäisen harvoin ja aina väliaikaisesti.
Kirjoitustehtäviä ei käytetä rangaistuksina, vaan tilanteissa, joissa nuori on käyttäytynyt epäasiallisesti ja hänen toivotaan pysähtyvän hetkeksi miettimään asiaa ajatuksiaan paperille laittaen. Tämän jälkeen tilanne käydään läpi ohjaajien kanssa.
Nuoria ei myöskään eristetä muusta maailmasta. Päinvastoin heitä ohjataan ja kannustetaan menemään rohkeasti uusiin tilanteisiin, lukemaan uutisia ja yleissivistäviä asioita.
Nuoret eivät ole koskaan olleet kuukautta ilman televisiota. Kameroiden, iPodin ja puhelimen käyttöä rajoitetaan vain, kun ne häiritsevät muuta yksikön toimintaa. Päätökset tehdään aina yhdessä nuorten kanssa. Kaikkien nuorten kuulluksi tuleminen varmistetaan pitämällä säännöllisiä omaohjaajakeskusteluja ja yhteisöpalavereja.Pohjolakodin työntekijät eivät sanojensa mukaan manipuloi nuoria. Vanhempien vierailuja pidetään erityisen tärkeinä. Niitä tuetaan maksamalla vanhemmille kerran kuukaudessa matkat Muhokselle ja tarjoamalla vierashuone ja ruoat.
Jos yhteydenpitoa vanhempiin rajoitetaan määräaikaisesti, päätöksen tekee sijoittavan kunnan viranhaltija erittäin vahvoin perustein.
Pohjolakodin henkilökunta kirjoittaa: ”On erittäin harmillista, että nuorelle on jäänyt tällainen kokemus Pohjolakodista. Tavoitteenamme on luoda nuorelle turvalliset puitteet. Vaikka kasvatukseen kuuluu rajojen asettamista eivätkä asiat mene aina niin kuin nuori itse tahtoisi, hänellä on oikeus kyseenalaistaa asioita. Hänen mielipiteitään ja toiveitaan kuunnellaan aina, toteutetaankin mahdollisuuksien puitteissa.”
Henkilökunnan mukaan nuoret tulevat Pohjolakotiin kriisin keskeltä: ”He saavat meillä olonsa aikana elämäntilanteensa tasoittumaan. Toiminnan kehittämiseksi Pohjolakodilla tehdään säännöllisesti vaikuttavuuden arviointia. Palautetta kerätään sijoitetuilta nuorilta ja heidän vanhemmiltaan. Heiltä tulee paljon positiivista palautetta sijoitusajasta.”
Kaiken kaikkiaan nuoret ovat työntekijöiden mielestä saaneet Pohjolakodilta hyvän pohjan elämään ja koulunkäyntiin. Lisäksi on onnistuttu katkaisemaan rikos- ja päihdekierre. Usein yhteydenpito jatkuu nuorten toimesta yksiköissä oleviin aikuisiin sijoitusjakson jälkeenkin: ”Monet haluavat tulla ja ovat erittäin tervetulleita vierailemaan Pohjolakodilla”, henkilökunta sanoo.
Lähde: Hukassa huostassa
Aiemmat osat:
Kristan tarina I: Hyväksikäytetty tyttö huostaan
Kristan tarina II: Kahden psykiatrin eriävät näkemykset
Kristan tarina III: Taistelu vääriä tulkintoja vastaan
Lue huomenna Kristan tarina päätösosa V!
______
Lokakuun liikkeen jatkosarjassa kerrotaan Kristan koko tarina. Jutun lähteenä on käytetty laajasti lastensuojelun asiakirjoja, joista viranomaiskanta selviää. Tapausta kommentoivat Kristan lähipiirin lisäksi myös hänen psykiatrinsa sekä entinen terveydenhoitajansa. Lisäksi puheenvuoron saavat Kristan sijoituspaikan johtaja ja työntekijät Nuorten Ystävistä.
Kristan tarina julkaistaan, koska Lokakuun liike haluaa sen avulla mallintaa, millaisia tyypillisiä virheitä lastensuojeluprosesseissa on tulevaisuudessa syytä välttää. Myös Kristan perhe toivoo, että Kristan tapauksesta otettaisiin oppia kehittäessä maahamme laadukasta lastensuojelua.
Kristan tapauksessa eduskunnan apulaisoikeusasiamies on antanut huomautuksen lainvastaisesta menettelystä Ylöjärven perusturvalle. Oulun käräjäoikeus tuomitsi Nuorten Ystävien koulukodin kaksi ohjaajaa vapaudenriistosta ja virka-aseman väärinkäyttämisestä sekä silloisen aluejohtajan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkorangaistuksiin.
Aiemmin ilmestyneet Lokakuun liikkeen Krista-uutiset:
Perusturva korvasi 1500 euroa sijaisnuoren kärsimyksistä
Nuorten Ystävien koulukoti: sakkotuomio vapaudenriistosta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta
Lastensuojelu bisneksestä:
TALOUS I: Lastensuojelu työllistää paljon enemmän kuin poliisi
TALOUS II: Lastensuojelujärjestöt bisneksen syrjässä
TALOUS III: Vanhemmuudenarviointi kasvavana bisneksenä
TALOUS IV: Huostia tukenut lastensuojelukerroin poistuu pian
TALOUS V: Uushuutolaisuusverkostoissa "piiri suuri pyörii"
Muita sijaishuoltoa koskevia artikkeleja mm.:
Sijaisäiti runteli tyttöä kääretortun takia
Facebook-kohu: "Voiko firman kunniaa loukata?" - Lokakuun liikkeen analyysi Ylen sijaishuoltouutisista
Sijaisperheessä pahoinpideltyjen lasten äiti: "Taistelkaa!"
Kemi-Tornio: Sijaisäiti sai ehdollista pahoinpitelystä
Valtio ei ole ottanut sijaishuollon väkivaltaa vakavasti
Professori Saloviita & lapsiuhritutkimus uudelleentulkittuna
Anu Suomelan kirje: "Onko Suomi oikeusvaltio?"
Leeni Ikonen: Kuka laatisi tunnekylmän lastensuojelijan tunnistamisohjeet?
RSS Feed
