Lastensuojelun asiakkuus estää palvelujen saamista
HuosTa- tutkimuksessa havaittiin, että lastensuojelun asiakaslapsista jopa 85 prosenttia on jäänyt vaille jotain tarvitsemaansa palvelua ennen sijoitusta.
Huomaamatta on jäänyt, että palveluja vaille jääminen on usein suoraa seurausta lastensuojelun asiakkuudesta.
Usein lastensuojelun asiakkuus estää- ei edesauta- palvelujen saantia.
Tilapäistä apua tarvitseva lapsiperhe ohjataan kuitenkin usein lastensuojelun asiakkaaksi, vaikka perheellä ei olisi mitään lastensuojelun tarvetta. Useiden perheiden kokemuksena on, että kaikki perheet ovat lastensuojelun uhan alla huolimatta siitä, onko perheellä lastensuojelullisia ongelmia tai ei.
"Ilman lastensuojelun asiakkuutta ei saa palveluja" tai "Vain lastensuojelun asiakkuus takaa palvelun saamisen" väitetään. Tosiasiassa lastensuojelullakaan ei ole tarjota muuta kuin arviointeja, sijoituksia/huostaanottoja pohjustavaa perhetyötä ja -kuntoutusta ja ohjausta psykiatriaan.
Kuntia palkittiin pitkään vain huostaanotoista (lastensuojelukerroin) joten perheiden tarpeenmukaiset avohuollon tukitoimet jätettiin kehittämättä. Hyväksi havaittu kotipalvelu ajettiin alas ja huostaanotot lisääntyivät kotipalvelun korvanneen, konkreettisesta avusta kieltäytyneen perhetyön myötä.
Kaivattu korjausliike kotipalvelun palauttamiseksi tehtiin mutta monissa kunnissa asiakkaiden himoitseman kotipalvelun ehdoksi on asetettu lastensuojelun asiakkuus, joka toimii edelleen huostaanottoja lisäävällä häiriöorientaatiolla. Lisäksi kotipalvelussa työskentelee usein entisiä perhetyöntekijöitä, joilla voi kestää vuosia poisoppia aiemmista asenteellisista, laittomista ja vahingollisista työtavoista.
Lastensuojeluilmoitusten lisäksi lastensuojelu patistaa neuvoloita, sairaaloita, päivähoitoa ja koulua laatimaan lausuntoja suunnittelemiensa sijoitusten tueksi- usein ilman, että perheille olisi tehty käypää palvelutarpeen arviointia, asiakassuunnitelmaa tai olosuhdeselvitystä tai annettu perheiden tarvitsemia avohuollon tukitoimia. Palvelutarpeen arviointikin tuntuu usein kääntyvän automaattisesti lastensuojelutarpeen arvioinniksi tai jopa oikeuttamiseksi.
Kun lastensuojelun työntekijä vihjaa "perheestä, joka pitäisi saada avun pariin" tai lätkäisee päivähoidon/ koulun/terveydenhuollon asiantuntijan eteen lomakkeen, jonka nimi on lastensuojeluilmoituksen ilmoitusosa ja kehottaa asiantuntijaa kuvailemaan siihen perheen, jota asiantuntija ei oikeasti tunne, hälytyskellojen pitäisi soida. Yllättävän moni kuitenkin taipuu tekemään työtä käskettyä luottaen sosiaalityöntekijän epämääräiseen lupaukseen, että lomake on vain muodollisuus, jonka avulla lapsi saa "tarvitsemansa avun".
Lastensuojelun asiakkuus estää/ hankaloittaa lasten ja vanhempien kuulemista
Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) lasten ja nuorten puhelimen 2016 vuosiraportin mukaan apua hakeneet lapset ja nuoret kokevat, etteivät ole tulleet kohdatuiksi ja autetuiksi, vaikka ympärillä olisi useita ammattilaisia.
Kai Alhasen tutkimukseen haastateltu nuori kertoo: Lastensuojelussa on paljon muodollista kuuntelemista. Lain kirjain täyttyy, nyt nuorta on kuultu, sit otetaan valmiit paperit, mitkä on tehty aikaisemmin ennen kuin nuori on edes astunut huoneeseen tuomaan omaa mielipidettä esiin. Paperit on päätetty. Se on niin kuin sun allekirjoitus, että nyt mä oon kuullut sua. Miten voi olla kuulemistilaisuus, jossa sun vastauksella ei ole vaikutusta lopputulokseen?” (Nuorten keskustelu)
Tällaisesta väheksynnästä seuraa asiakkaille kokemus luottamuksen menettämistä ja oman elämän merkityksettömyydestä.
Alhasen tutkimuksessa asiakasvanhemmista kaikki kertoivat, että he eivät ole tulleet kunnolla kuulluiksi omissa asioissaan. Vanhemman omien näkemysten ohittamisen kerrottiin johtavan aluksi epäuskoon lastensuojelun hyviä tarkoitusperiä kohtaan, mutta myöhemmin myös epäluottamukseen omia toimintamahdollisuuksia kohtaan. Pahimmillaan se johtaa lamaannukseen: .." siinä tulee täysin sellainen voimaton olo, että sä et ole niin kuin ihminen kun sä et pysty millään lailla vuorovaikuttamaan. Ne menee kuin juna ja sä et ole mikään osapuoli siinä.”
Lastensuojelun asiakkuus estää/hankaloittaa neurologisiin tutkimuksiin pääsyä ja neurologisten häiriöiden hoitoa
Lastensuojelua hallitsee psykoanalyyttinen orientaatio, jossa lapsen neurologinen oireilu tulkitaan puutteellisen vanhemmuuden osoittimeksi.
Usein lasten neurologiset ja psykiatriset tutkimukset ja hoito koulunkäynnin mahdollistamiseksi normaaliluokassa laiminlyödään sijaishuollossa. Huostaanottojen perustelemiseksi lasten oireilu ja koulunkäyntivaikeudet halutaan selittää kotiolojen ja oletettujen ylisukupolvisten psykopatologioiden seurauksiksi. Lasten todellinen tai fabrikoitu oireilu takaa lastensuojelulaitoksille korotetut vuorokausimaksut ( jopa 800e/ lapsi) ja runsaan rahoituksen "mukautetulle opetukselle" ja laitoksen kotikouluille, joissa opetus voi tosiasiassa tarkoittaa lähihoitajaharjoittelijan läksyvalvontaa.
Rikkirevitty elämä- kirjan kirjoittaja Marleena Kajasteen valvonta ei aina toimi, eikä sijoituksella saada poistettua alkuperäisiä terveydellisiä ongelmia; päinvastoin ongelmat usein lisääntyvät sijoituksen aikana. Seurauksena on lasten ja nuorten vieraantuminen vanhemmistaan ja niistä läheisistä, joilla on tunneside nuoreen ja mahdollisuus tukea nuorta.
Monen autismikirjon lapsen pompottelupolku ja auttamatta jättäminen pohjustetaan usein lastensuojelun perhearvioinnilla, psykoanalyyttisesti orientoituneella psykoterapialla ja/tai turhalla sijoituksella.
Lastensuojelun asiakkuus estää / hankaloittaa päihdeongelmien hoitoa
Lastensuojelun asiakkuus sekä vaikeuttaa jo olemassaolevan päihdeongelman hoitoa, että altistaa aiemmin päihteettömän nuoren päihteille sijoitusten kautta, joissa raittiit ja päihdeongelmaiset nuoret pannaan samoihin usein heikosti valvottuihin yksiköihin.
Marleena Kajasteen mukaan monilla autismikirjon nuorilla on sijoituksen tai lastensuojelun pakkotoimien aikana syntynyt päihdeongelma. Sijoituspaikoissa ja perhekodeissa nuoret voivat jopa kasvattaa kannabista, käyttää huumeita ja tulla raskaaksi alaikäisenä. Lapsia lääkitään vahvoilla lääkkeillä ja seurauksena voi olla jo alaikäisenä vaikea lääkeriippuvuus.
”Ikolan (2010, 47) tutkimuksessa päihdekuntoutuspalveluissa keskeisimmiksi nuorten kokemiksi asioiksi nousi henkilökunnan välinpitämättömyys, leimaaminen, vaitiolon rikkominen ja tietämättömyys. Myös Mikkosen ja Tepposen ( 2014) tutkimuksessa toistuivat samat tekijät: "tutkimuksessa mielestämme kävi ilmi se, että nuoret kokevat päihdekuntoutuksen pääasiallisesti negatiivisesti. Kaikissa kuntoutumisen vaiheissa yleisimmiksi tunteiksi nousivat turhautuminen ja vihan eri muodot.”
Psykoanalyytikkojen asenteelliset käsitykset päihteidenkäyttäjistä vaikuttivat kohtalokkaasti päihdeongelmien hoitoon Suomessa ja aiheuttavat yhä potilaiden hoidon eväämistä ja pompottelua päihdehuollon ja psykiatrian välillä.
Rauno Mäkelän mukaan psykoanalyysissä alkoholistien katsottiin omaavan yhtenäisen persoonallisuuden rakenteen, johon sisältyy oraaliseen fiksaatioon pohjautuva regressiivinen luonnehäiriö. Psykoanalyytikkojen terapiakokemukset "tuottivat käsityksen, että alkoholiriippuvaiset ovat sopimattomia kaikenlaiseen psykoterapiaan ja ovat sen vuoksi ”vaikeahoitoisia” tapauksia. Kielteiset kokemukset psykoterapian soveltumattomuudesta vähensivät omalta osaltaan psykiatrisen terveydenhuollon halukkuutta hoitaa päihdeongelmia.
Erityisesti äitisuhdetta syyllistettiin ongelmien aiheuttamisesta, vaikka äidit tai muut läheiset eivät päässeetkään osallistumaan terapiaan. Potilas sai hyvän syyn vierittää ongelmiensa syyt omilta harteiltaan äidin tai laajemmin lapsuuden aiheuttamiksi. Myöhemmin systeemiteoriaan pohjautuvat ja syyllisten etsimisestä luopuneet pari- ja perheterapian muodot saivat rasitteekseen nämä vanhat uskomukset, kun hoitopaikkaan hoidon tueksi kutsutut läheiset kokivat, että heidät on kutsuttu sinne moitittaviksi ja tuomittaviksi. Syyllisten etsiminen läheisistä ja kieltämismekanismin tulkitseminen virheellisesti tahdonalaiseksi hoidon välttämiseksi ja oman vastuullisuuden kiertämiseksi ovat kuitenkin jäljellä suuren yleisön ja osin myös ammattiauttajien uskomusvalikoimassa" (Mäkelä, 2013, 34-35).
Lastensuojelun asiakkuus estää/ hankaloittaa lähisuhdeväkivallan hoitoa
Monet tutkimukset osoittavat, että väkivallan kohteeksi joutuneet naiset ja tytöt eivät saa tarvitsemaansa apua sosiaalipalvelujärjestelmästä, joka usein vain uhriuttaa heidät uudelleen (Cheon & Regehr, Ewalds, Husso, Nyqvist, van Vormer ).Suomi on loukannut useita naisiin kohdistuvan syrjinnän ja väkivallan poistamista koskevan YK:n yleissopimuksen velvoitteita, sanoo porilainen lakinainen, oikeustieteen maisteri Susan Hindström.
Lastensuojelussa perheväkivallan uhria voidaan syyllistää huonosta elämänhallinnasta, vääristä valinnoista ja kyvyttömyydestä suojella itseään ja lapsiaan joka on johtanut siihen, etteivät yhä useammat tytöt ja naiset enää uskalla ilmoittaa kokemastaan väkivallasta. Lastaan puolustavasta äidistä voidaan tehdä lastensuojeluilmoitus ja moottoripyöräkerho voi olla ainoa taho, joka puuttuu koulukiusaamiseen.
Ensi- ja turvakodit keskittyivät insestihysterian ja huoltoriidoissa havaitun ensi- ja turvakotien väärinkäytön jälkeen luomaan sukupuolineutraalia ja perhekeskeistä imagoa uskottavuutensa uudelleenrakentamiseksi. Lastensuojeluvirkailijoille tuli tarve todistella olevansa sukupuolineutraaleja ja tasapuolisia. Käytännössä tämä tarkoitti, että äitejä alettiin kohdella yhtä ennakkoluuloisesti ja huonosti kuin isiä aiemmin.
Siinä missä ennen isiä nimiteltiin insestisiksi ja heille tehtiin inkvisitiomaisia testejä nyt insestisyytteitä sommitellaan äideille ja heitä seulataan epätieteellisillä riskiseuloilla päihde- ja mt-ongelman, ylisukupolvisen huono-osaisuuden tai puutteellisen vanhemmuuden löytämiseksi. Lastensuojeluyksiköistä karkaavia tyttöjä leimataan huoriksi ja heidän kokemansa väkivalta mitätöidään "itsealtistukseksi vaaroille".
Uusi sukupuolineutraali lastensuojelulinjaus näkyi erityisen vahingollisena Eerikan tapauksessa, jossa Eerikan isä sai erityiskohtelua mutta Eerikan biologisen äidin tekemiä pahoinpitelyhavaintoja ei haluttu uskoa eikä kirjata.
Poliittisen korrektiuden ja neutraaliuden nostaminen sosiaalityön päämääräksi on tuottanut ja tulee tuottamaan lisää myös Rotherhamin kaltaisia skandaaleja, joissa uhrien kärsimys ohitetaan ja mitätöidään.
Lastensuojelun oletettu sukupuolineutraalius ja poliittinen korrektius ei tosiasiassa ole neutraaliutta eikä korrektiutta vaan sokeutta politisoituneelle ja sukupuolittuneelle vallankäytölle, väkivallalle ja sorrolle.
Kuvitellusta neutraaliudesta olisikin syytä siirtyä uhrien oikeusturvan varmistamiseen ja sukupuolisensitiivisyyteen, jossa pyritään tunnistamaan ja kyseenalaistamaan epäeettisiä ja mahdollisuuksia kaventavia sukupuolittuneita käytäntöjä.
Lastensuojelun asiakkuus estää/ hankaloittaa seksuaalisen väkivallan hoitoa
Sosiaalityön ammattitaidottomasta case- ja moniammatillisesta työstä seksuaali- ja muun väkivallan uhrien hoidossa on runsaasti tutkimusnäyttöä (mm. Featherstone 2015; Hiltunen 2015; Kailio 2013; Laitinen 2014; Morris 2015, van Wormer 2008).
Tyypillinen tapauskertomus etenee näin: Nuori kokee vapaa-ajallaan esim. kotibileissä seksuaalista väkivaltaa, muttei uskalla kertoa siitä kenellekään. Hän alkaa oireilla kotona ja koulussa. Koulusta tai terveydenhuollosta tehdään lastensuojeluilmoitus tai vanhemmat pyytävät itse apua tilanteeseen.
Sosiaalityöntekijät tulkitsevat oireilun johtuvan syntymäperheen riittämättömyydestä / kodin olosuhteista, ja nuori sijoitetaan sijaishuoltoon, jossa oireilu pahenee. Oireilun paheneminen tulkitaan vanhempien / läheisten syyksi ja näiden yhteydenpitoa nuoreen aletaan rajoittaa.
Nuori alkaa ikävissään karkailla sijaishuoltopaikasta ja altistuu karkumatkoilla / sijaishuoltopaikassa uusille seksuaalisen hyväksikäytön kokemuksille ja päihteille.
Pian seksuaalisen väkivallan traumojen lisäksi hoidettavana on myös päihdeongelma, joka puolestaan estää asianmukaisen terapian. Nuorta pallotellaan sijaishuoltopaikasta toiseen ja hänen koulutusuransa katkeaa.
Nuorelle annetaan diagnoosi, joka vaikeuttaa niin opiskelu- kuin työpaikan hankkimista. Kukaan auttajiksi itseään kutsuvista ei perehdy oireilun alkusyyhyn.
Palvelujärjestelmässä väkivaltakokemusta tai muuta kriisiä pidetään usein asiakkaan omana vikana ja elämänhallintapuutteena, jopa todisteena mielenterveyshäiriöstä tai ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta. Seksuaaliväkivallan kokemuksesta avautuvaa miestä epäillään helposti omien lastensa tai lastenlastensa hyväksikäytöstä ja ensi- ja turvakodista apua hakeva raiskattu saa varautua usein salaa tehtävään epätieteelliseen vanhemmuudenarviointiin, jossa liian lyhyestä katsekontaktista lapseen tai pään kääntämisestä syöttötilanteessa tulee lapsen huostaanoton peruste.
Syyllistäminen ja rankaisu kohdistuu niin väkivaltaa kohdanneisiin lapsiin, nuoriin kuin näiden vanhempiin.
Tähän juttuun linkitetyssä Kristan tapauksessa sosiaalityöntekijä mm. fabrikoi asiakirjoihin raiskaustraumaansa apua hakemaan tulleen tytön prostitoiduksi sijoituspäätöksiään oikeuttaakseen.
Leeni Ikonen kertoo kirjassaan Salassapidettävä kuinka isoäiti järkyttyi sijoitetun lapsenlapsen alkaessa nuolla häntä kaulasta ja kertoessa, että sijaisisä tekee myös niin ja nuolee häntä pyllystäkin. Kun lapsen isoäiti ja äiti ottivat yhteyttä lastensuojeluun ja kertoivat tapahtumista lastensuojelija teki yhteydenpidon rajoittamista koskevan päätöksen lapsen ja äidin välille ja perui lapsen kotilomat ( Ikonen, 2013, 446).
Samaan aikaan kun sosiaalityössä kehitellään mitä mielikuvituksellisempia ”todisteita” ja tunnistusohjeita ja arvioidaan ja seulotaan perheitä seksuaalisen väkivallan merkkien löytämiseksi, sijaisperheissä ja lastensuojelulaitoksissa todettua seksuaalista väkivaltaa piilotellaan ja mitätöidään.
Katarina Finnilä-Tuohimaan (2009) väitöskirja totesi vakavia puutteita seksuaalista väkivaltaa tutkivien ammattilaisten ammattitaidossa ja asenteissa. Suurin osa ei käyttänyt eikä seurannut tieteellistä tutkimusta ja jopa 40% uskoi todistetusti kelvottomiin työmenetelmiin seksuaalisen väkivallan epäilyä selvitettäessä. Koulutus ei vähentänyt vääriä uskomuksia- vaan päinvastoin lisäsi niitä.
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/miksi-seksuaalista-vakivaltaa-hoidetaan-huostaanotoilla
Lastensuojelun asiakkuus estää / hankaloittaa syömishäiriöiden hoitoa
Aiemmin merkittävänä pidetystä perheen vaikutuksesta syömishäiriöiden taustalla ei ole löytynyt näyttöä perhetutkimuksissa. Silti edelleen törmää vanhentuneisiin käsityksiin, jonka mukaan anoreksia johtuu ongelmallisesta perheympäristöstä tai vanhemmista. Lastensuojelun suosiman psykoanalyysin vanhentuneet ja virheelliset teoriat näkevät kaikkien ongelmien syynä vanhemmat ja estävät ja haittaavat syömishäiriöisten hoidon lisäksi autismikirjon, ADHD-, home-oirelevien, päihdehäiriöisten, suolisto-oireisten ja seksuaaliväkivallasta kärsineiden lasten ja nuorten käypää hoitoa.
Maudsleyperheet- blogissa kirjoittavien äitien mukaan Suomessa läheisten ottamista anoreksian hoitoon mukaan vaikeuttaa moni asia. "Ajatus, että sairaus on vanhempien aiheuttamaa johtaa automaattisesti siihen, ettei vanhempien katsota olevan kykeneviä ”sekaantumaan” hoitoon. Joissain hoitopaikoissa ”valtataistelun välttämiseksi” suorastaan edistetään ajatusta, ettei lapsen tai nuoren tarvitse olla vastuussa syömisistään vanhemmilleen vaan ainoastaan hoitotaholle. Näin blokataan pois tärkein tukiryhmä, jonka motivaatio auttaa olisi varmasti korkein mahdollinen ja joka olisi läsnä sairastuneen elämässä ympäri vuorokauden. Vaikka anoreksiaan sairastuneen täytyy itse haluta parantua, hän harvoin onnistuu siinä itse – lähellä olevien tukea tarvitaan runsaasti. Yksikään avohoidon ammattiryhmä ei pysty korvaamaan perhettä.
Sairastuneen ”omasta tahdosta” (joka todellisuudessa on sairauden sanelemaa) kannetaan enemmän huolta kuin sairauden aiheuttamista fyysisistä riskeistä ja kuolleisuudesta. Jopa tilanteissa, joissa täysi-ikäinen sairastunut itse pyytää, että asiat sovittaisiin vanhemman kanssa ilman hänen läsnäoloaan, tästä kieltäydytään tietosuojaan, potilaan oikeuksiin tai milloin mihinkin vedoten".
Lastensuojelun sekaantuminen syömishäiriöiden hoitoon voi johtaa vakaviin virheisiin:"Kun perhe-elämä on muuttunut kaoottiseksi, sairastunut oireilee aggressiivisesti vastustaen auttamisyrityksiä ja vanhemmat uupuvat tiedon ja tuen puutteessa, käännytään lastensuojelun puoleen (HS 31.12.14). Ammattilaisetkaan eivät aina erota syömishäiriön aiheuttamaa hankalaa käyttäytymistä muista nuoren (tai perheen) ongelmista – tässä tarvittaisiin sitä vanhempien kokemusta ja näkemystä - tai keskittyvät aivan vääriin asioihin. Seurauksena voi pahimmillaan olla nuoren erottaminen perheestä hänen itsensä tai perheen ”suojelemiseksi” (vrt. aiempi blogiteksti). Hirveä virhe, kun perhettä nimenomaan pitäisi opettaa suojelemaan nuorta syömishäiriöltä! Näin nuori tosiasiassa hylätään syömishäiriönsä armoille, koska harvalla lastensuojelun ammattilaisella taas on tietoa, taitoa ja motivaatiota auttaa ”oikuttelevaa”, aggressiivista tai itseään vahingoittavaa nuorta oikealla tavalla".
Lastensuojelun asiakkuus estää/ hankaloittaa home-oireiden hoitoa
Lastensuojelu tulkitsee usein lasten somaattisetkin vaivat psykosomaattisiksi ja etsii niiden syitä vanhemmista. Yhä useammin turhan selvityksen/ sijoituksen kohteeksi joutuu homeoireilusta kärsivä lapsi.
Yle kertoo tapauksesta, jossa 14-vuotias homeoireileva poika kiidätettiin ambulanssilla psykiatriseen hoitoon äidin tietämättä, vaikka tällä ei tosiasiassa ollut minkäänlaisia mielenterveyden ongelmia.
Äidille sanottiin, että lapsen pitäisi mennä sairaalakouluun nuorisopsykiatrian osastolle.
– Pakotin hänet kouluun 38 asteen kuumeessa näyttääkseni, että oireilu ei ollut psyykkistä. Pyysin häneltä myöhemmin itkien anteeksi.
Poissaolojen vuoksi lapsesta tehtiin myös lastensuojeluilmoituksia. Äiti vei hänet ensimmäiseen lastensuojelun tapaamiseen kuumeisena.
– En uskaltanut vastustaa heitä. Mielestäni lastensuojelun työntekijöiden olisi pitänyt passittaa kipeä lapsi kotiin. En ole kertaakaan kokenut että he olisivat suojelleet lastani tai valvoneet, että hänen oikeutensa toteutuvat.
Monet lastensuojelun yksiköt ovat homeessa. Oikeusasiamies pyysi taannoin Helsingin kaupungilta selvitystä lastensuojelun tiloista. Mm. Helsingin sosiaaliviraston alaisuudessa toimiva Pihkapuiston arviointi- ja vastaanottoyksikön putkan tilat olivat täynnä huonoa sisäilmaa. Pihkapuiston vastaanottokodin nuoret ilmaisivat huolensa asiasta:
-Ovet ovat lukossa, eikä niitä saa ilman avainta auki edes sisäpuolelta.
-Ikkunat ovat karkaamisen estämiseksi pultattu kiinni.
Laitosten henkilökunnalla ei ole lupa kertoa sisäilmaongelmia koskevista yhteydenotoista tai niiden määrästä vanhemmille. Tieto homevaurioista ja -oireiluista pidetään piilossa. Tarkastuskäynneistä ilmoitetaan laitoksille etukäteen ja usein tilat tuuletetaan perusteellisesti ennen sisäilmatutkijoiden tuloa, jotta mitään ei löytyisi. Lisäksi näytteet otetaan satunnaisesti vain joistakin tiloista, ei esimerkiksi kaikista luokista ja homeisista tiloista, ja vuotavista katoista korjataan vain osa. Tutkimusraportteja pantataan, vaikka ne ovat julkisia asiakirjoja.
Lastensuojelun asiakkuus estää/hankaloittaa järjestöjen palveluihin pääsyä
Monet järjestöt ovat profiloineet palvelunsa ennaltaehkäiseviksi matalan kynnyksen palveluiksi, joita tarjotaan ennen lastensuojelua. Lastensuojelun asiakkuus estää monien järjestöjen palvelujen saannin sillä asiakkaiden kuvitellaan tarvitsevan ja saavan asiakkuuden jälkeen ennaltaehkäisevien ja peruspalvelujen sijaan korjaavia palveluita. Tosiasiassa perhe ei välttämättä saa mitään näistä palveluista.
Työssäkäyvä yksinhuoltaja kirjoittaa: "Itse asiassa, jos on asiakkuus, se saattaa jopa estää sopivan avun saamisen. Tuon asiakkuuden aikana nimittäin pitkäaikaisin apu oli MLL:n perhekummi, joka meille 'epähuomiossa' myönnettiin. Minulle selvisi vasta myöhemmin, että hän ei olisi saanut meidän kanssamme tehdä töitä lastensuojelun asiakkuuden vuoksi. "
Lastensuojelun asiakkuus estää/ hankaloittaa opiskelua ja työssäkäyntiä
Aktiivinen kansalainen voi toki yrittää ostaa tarvitsemansa palvelut yksityisiltä palveluntuottajilta mutta se vaatii rahaa ja palkallisessa työssä käyntiä- jota lastensuojelun asiakkuus estää/ hankaloittaa.
Lastensuojelun loputtomat moniammatilliset palaverit ja perhetyökäynnit järjestetään virka-aikaan ja niissä on läsnäolopakko. Esimerkiksi yksinhuoltajan voi olla vaikeaa tehdä sisään lastensuojelupalavereiden vuoksi menetettyjä työtunteja.
Lastensuojelututkimukset tarjoavat yhdenmukaista ja kansainvälisesti yhtäpitävää näyttöä siitä, että sijoituksilla on negatiivisia vaikutuksia sijoitettujen koulutusuriin (Altshuler, 1997; Parrish et al., 2001; Finkelstein 2002; Weinberg, Zetlin, & Shea, 2003 ; Burrell 2003; Ploug 2003; Christoffersen 2003; Lips 2007; Clausen & Kristofersen 2008; Vinnerljung & Sallnäs 2008 ;Tideman ym. 2011, Berlin ym. 2011 ).
Huomaamatta on jäänyt, että koulutuspolkujen katkeaminen on usein tahallista katkaisua ja koskee myös sijoitettujen opiskelevia vanhempia.
Sijaishuollon edunvalvojaksi muuttunut lastensuojelu katkaisee sijoitettujen lasten koulutuksen lisäksi usein myös sijoitettujen vanhempien koulutuspolut ja itsenäisen selviytymisen mahdollisuudet. Tavaksi on tullut painostaa vanhemmat erilaisiin huostaanottoperusteita etsiviin ja keksiviin vanhemmuudenarviointeihin ja perhekuntoutuksiin, jotka edellyttävät normaalin arjen katkaisua ja jopa asunnosta ja työpaikasta irtisanoutumista. Päivähoito- ja kouluikäisille lapsille ”kuntoutuksesta” saattaa aiheutua paljon hankaluutta, kun he joutuvat joko kokonaan lopettamaan tutussa päivähoitoryhmässä käynnit ja koululaiset jopa vaihtamaan kouluaan. Leeni Ikosen mukaan usein näiden ”kuntouttajien” ja ”arvioijien” päätarkoitus ei olekaan auttaa ja vahvistaa perhettä selviytymään omillaan, vaan tehdä lastensuojelulle sellainen lausunto, että lapsi voidaan sen perusteella saada huostaan otetuksi."
Sijaishuoltopalvelujen tarjoajilla (mm. Arjessa- konserni, Familar Oy( Mehiläinen), Helsingin Diakonissalaitos, Milapro Oy, Merikratos Oy, SOS- lapsikylä Oy, Nuorten Ystävät ry, Pelastakaa Lapset ry ja Perhehoitokumppanit Suomessa Oy) jotka jääviyssääntöjen vastaisesti järjestävät usein niin sijoituksia kuin sijoitusperusteita etsivää perhetyötä, perhekuntoutusta ja vanhemmuudenarviointeja on välitön taloudellinen intressi hankkia sijoitettavan vanhemmille koulutuksesta ja työelämästä syrjäytyneen puutteellisen ja moniongelmaisen vanhemman leima.
Sijaishuollon liiketoiminta edellyttää lapsen ja hänen vanhempiensa leimaamista siten, että pitkäaikaiselle huostaanotolle on perusteet.
Suomalaisen sijaishuollon kaltoinkohteluselvityksen haastatteluaineistossa esiin tulee toistuvasti se, ettei lastenkodissa tai perhehoidossa kasvanutta lasta kannustettu kouluun vaan tehtiin selväksi, etteivät hänen taitonsa tai kykynsä riitä ( 2016, 68-69).
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-katkaisee-niin-sijoitettujen-kuin-vanhempien-koulutuspolut-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-katkaisee-niin-sijoitettujen-kuin-vanhempien-koulutuspolut-osa-2
Lastensuojelun asiakkuus estää/hankaloittaa vakuutusturvan saamista
Pelkkä tutkimusjakso tai käynnit lastensuojelun rutiininomaisesti määrämissä mielenterveys/päihdeseuloissa vaikuttavat negatiivisesti vakuutusturvaan nostaen sen hintaa, huonontaen ehtoja ja voivat jopa estää yksityisen terveysvakuutuksen , jonka avulla asiakas saisi tarvitsemansa palvelut.
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-porttiteoria-avunpyynto-avautuminen-ja-lasu-asiakkuus-portteja-elinkautisiin
Lastensuojelun asiakkuus estää/ hankaloittaa perheiden oikeusturvan toteutumista
Monet tutkimukset osoittavat, että lastensuojelun asiakirjoja ja arviointeja manipuloidaan sosiaalityöntekijöiden päätösten tueksi. Asiakkaiden ei yleensä anneta korjata pahimmillaan 120 vuotta säilytettäviä asiakirjoja, vaikka he pystyisivät todistamaan merkinnät vääriksi. Myöskään lukuoikeus ei aina toteudu. Joskus asiakkaille annetaan kirjaukset vasta oikeudessa, jotta he eivät ehtisi valmistautua usein mielikuvituksellisiin syytteisiin.
Moni ei tiedä, ettei lastensuojeluperheillä ole oikeutta Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa tuomioistuimessa. Huostaanottopäätökset tehdään kärjäoikeuden sijaan hallinto- oikeudessa, jonka asiantuntijajäseninä toimivat sosiaalityöntekijät.
Hallinto-oikeuskäsittely on erilainen kuin vaikkapa rikosasian käsittely käräjillä. Tosiseikkaselvittely ja näytönarviointi puuttuu eli sosiaalityöntekijöiden väittämien todenperäisyyttä ei tutkita. Lähtökohtana on olettama viranomaislausunnon oikeellisuudesta, jota ei tarvitse todistaa.
Myöskään lastensuojeluprosessin oikeellisuutta ei tutkita esim. sitä, onko asiakasperhe saanut lain edellyttämiä tarpeenmukaisia avohuollon tukitoimia ( HuosTa- tutkimuksen mukaan 85% lapsista ei saanut jotakin tarvitsemaansa palvelua) ennen sijoitusta. Sosiaalityöntekijä voi merkitä avohuollon tukitoimeksi mitä tahansa esim. puhelinsoiton, asiakkaan oman käynnin työvoimatoimistossa, turhan seulauksen tai uimalipun.
Perhe häviää jutun 93 prosentissa tapauksista paikkakunnasta (= työn laadusta ja laillisuudesta) riippumatta.
Mikäli vanhempi päätyy lastensuojeluun rikosepäilyn takia, kannattaa mielummin tehdä itsestään virallinen rikosilmoitus kuin päätyä lastensuojelun tutkittavaksi.
Lastensuojelun asiakkuus estää/ hankaloittaa lapsen edun toteutumista
Lapsen edun käsitteestä on lastensuojelussa tullut väline, jolla argumentoidaan lasten ja vanhempien tosiasiallista tahtoa ja etua vastaan. Lastensuojelulain vaatimusta lapsen edun mukaisuuden arvioinnista noudatetaan lastensuojelussa harvoin, jos koskaan. Lastensuojelulaitkin laaditaan ilman lapsi- ja perhevaikutusten selvittämistä.
Varatuomari Leeni Ikonen kertoo, että ei ole yhdessäkään lastensuojelujutussa havainnut, että siinä olisi tehty asianmukaista ja objektiivista arviota lapsen tilanteesta ja pohdittu huostaanoton seurauksia verrattuna siihen tilanteeseen, että asiat hoidetaan lievemmällä puuttumisella. Lastensuojelun virkamiehet myös kieltäytyvät usein yhteistyöstä perheen kanssa tai neuvottelut ovat pelkkä muodollisuus, jonka lopputulos on ennakkoon päätetty( Ikonen, 2013).
Avunhaun lopputulos on usein todella mitätön verrattuna stressiin ja lieveilmiöihin, jonka avun hakeminen lastensuojelusta tuottaa.
Hyvä koulussa/päivähoidossa/ sairaalassa työskentelevä
Seuraavan kerran kun lastensuojelun työntekijä vihjaa "perheestä, joka pitäisi saada avun pariin" tai lätkäisee eteesi lomakkeen, jonka nimi on lastensuojeluilmoituksen ilmoitusosa tai lausunto sijaishuoltoon sijoittamisen tueksi, suojele oikeusvaltioperiaatteita ja kansalaisten luottamusta omaan ammattialaasi, -taitoosi ja -etiikkaasi ja kieltäydy kohteliaasti ilmoittaen, että haluat ensin tutustua/ keskustella asiat selviksi perheen kanssa kahden kesken.
Älä suostu rikkomaan voimassaolevia lakeja ja hyvän hallinnon periaatteita lastensuojelun vaatimusten ja valheellisten lupausten vuoksi.
Auta asiakastasi! Älä sysää asiakastasi järjestelmään, jolta avunpyytäminen tuhoaa usein ihmisten lähisuhteet, terveyden ja oikeusturvan , joka liian usein estää tarpeenmukaisen avun saamisen ja jonka oikeusasiamies on todennut yhdeksi Suomen suurimmista ihmisoikeusongelmista.
HuosTa- tutkimuksessa havaittiin, että lastensuojelun asiakaslapsista jopa 85 prosenttia on jäänyt vaille jotain tarvitsemaansa palvelua ennen sijoitusta.
Huomaamatta on jäänyt, että palveluja vaille jääminen on usein suoraa seurausta lastensuojelun asiakkuudesta.
Usein lastensuojelun asiakkuus estää- ei edesauta- palvelujen saantia.
Tilapäistä apua tarvitseva lapsiperhe ohjataan kuitenkin usein lastensuojelun asiakkaaksi, vaikka perheellä ei olisi mitään lastensuojelun tarvetta. Useiden perheiden kokemuksena on, että kaikki perheet ovat lastensuojelun uhan alla huolimatta siitä, onko perheellä lastensuojelullisia ongelmia tai ei.
"Ilman lastensuojelun asiakkuutta ei saa palveluja" tai "Vain lastensuojelun asiakkuus takaa palvelun saamisen" väitetään. Tosiasiassa lastensuojelullakaan ei ole tarjota muuta kuin arviointeja, sijoituksia/huostaanottoja pohjustavaa perhetyötä ja -kuntoutusta ja ohjausta psykiatriaan.
Kuntia palkittiin pitkään vain huostaanotoista (lastensuojelukerroin) joten perheiden tarpeenmukaiset avohuollon tukitoimet jätettiin kehittämättä. Hyväksi havaittu kotipalvelu ajettiin alas ja huostaanotot lisääntyivät kotipalvelun korvanneen, konkreettisesta avusta kieltäytyneen perhetyön myötä.
Kaivattu korjausliike kotipalvelun palauttamiseksi tehtiin mutta monissa kunnissa asiakkaiden himoitseman kotipalvelun ehdoksi on asetettu lastensuojelun asiakkuus, joka toimii edelleen huostaanottoja lisäävällä häiriöorientaatiolla. Lisäksi kotipalvelussa työskentelee usein entisiä perhetyöntekijöitä, joilla voi kestää vuosia poisoppia aiemmista asenteellisista, laittomista ja vahingollisista työtavoista.
Lastensuojeluilmoitusten lisäksi lastensuojelu patistaa neuvoloita, sairaaloita, päivähoitoa ja koulua laatimaan lausuntoja suunnittelemiensa sijoitusten tueksi- usein ilman, että perheille olisi tehty käypää palvelutarpeen arviointia, asiakassuunnitelmaa tai olosuhdeselvitystä tai annettu perheiden tarvitsemia avohuollon tukitoimia. Palvelutarpeen arviointikin tuntuu usein kääntyvän automaattisesti lastensuojelutarpeen arvioinniksi tai jopa oikeuttamiseksi.
Kun lastensuojelun työntekijä vihjaa "perheestä, joka pitäisi saada avun pariin" tai lätkäisee päivähoidon/ koulun/terveydenhuollon asiantuntijan eteen lomakkeen, jonka nimi on lastensuojeluilmoituksen ilmoitusosa ja kehottaa asiantuntijaa kuvailemaan siihen perheen, jota asiantuntija ei oikeasti tunne, hälytyskellojen pitäisi soida. Yllättävän moni kuitenkin taipuu tekemään työtä käskettyä luottaen sosiaalityöntekijän epämääräiseen lupaukseen, että lomake on vain muodollisuus, jonka avulla lapsi saa "tarvitsemansa avun".
Lastensuojelun asiakkuus estää/ hankaloittaa lasten ja vanhempien kuulemista
Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) lasten ja nuorten puhelimen 2016 vuosiraportin mukaan apua hakeneet lapset ja nuoret kokevat, etteivät ole tulleet kohdatuiksi ja autetuiksi, vaikka ympärillä olisi useita ammattilaisia.
Kai Alhasen tutkimukseen haastateltu nuori kertoo: Lastensuojelussa on paljon muodollista kuuntelemista. Lain kirjain täyttyy, nyt nuorta on kuultu, sit otetaan valmiit paperit, mitkä on tehty aikaisemmin ennen kuin nuori on edes astunut huoneeseen tuomaan omaa mielipidettä esiin. Paperit on päätetty. Se on niin kuin sun allekirjoitus, että nyt mä oon kuullut sua. Miten voi olla kuulemistilaisuus, jossa sun vastauksella ei ole vaikutusta lopputulokseen?” (Nuorten keskustelu)
Tällaisesta väheksynnästä seuraa asiakkaille kokemus luottamuksen menettämistä ja oman elämän merkityksettömyydestä.
Alhasen tutkimuksessa asiakasvanhemmista kaikki kertoivat, että he eivät ole tulleet kunnolla kuulluiksi omissa asioissaan. Vanhemman omien näkemysten ohittamisen kerrottiin johtavan aluksi epäuskoon lastensuojelun hyviä tarkoitusperiä kohtaan, mutta myöhemmin myös epäluottamukseen omia toimintamahdollisuuksia kohtaan. Pahimmillaan se johtaa lamaannukseen: .." siinä tulee täysin sellainen voimaton olo, että sä et ole niin kuin ihminen kun sä et pysty millään lailla vuorovaikuttamaan. Ne menee kuin juna ja sä et ole mikään osapuoli siinä.”
Lastensuojelun asiakkuus estää/hankaloittaa neurologisiin tutkimuksiin pääsyä ja neurologisten häiriöiden hoitoa
Lastensuojelua hallitsee psykoanalyyttinen orientaatio, jossa lapsen neurologinen oireilu tulkitaan puutteellisen vanhemmuuden osoittimeksi.
Usein lasten neurologiset ja psykiatriset tutkimukset ja hoito koulunkäynnin mahdollistamiseksi normaaliluokassa laiminlyödään sijaishuollossa. Huostaanottojen perustelemiseksi lasten oireilu ja koulunkäyntivaikeudet halutaan selittää kotiolojen ja oletettujen ylisukupolvisten psykopatologioiden seurauksiksi. Lasten todellinen tai fabrikoitu oireilu takaa lastensuojelulaitoksille korotetut vuorokausimaksut ( jopa 800e/ lapsi) ja runsaan rahoituksen "mukautetulle opetukselle" ja laitoksen kotikouluille, joissa opetus voi tosiasiassa tarkoittaa lähihoitajaharjoittelijan läksyvalvontaa.
Rikkirevitty elämä- kirjan kirjoittaja Marleena Kajasteen valvonta ei aina toimi, eikä sijoituksella saada poistettua alkuperäisiä terveydellisiä ongelmia; päinvastoin ongelmat usein lisääntyvät sijoituksen aikana. Seurauksena on lasten ja nuorten vieraantuminen vanhemmistaan ja niistä läheisistä, joilla on tunneside nuoreen ja mahdollisuus tukea nuorta.
Monen autismikirjon lapsen pompottelupolku ja auttamatta jättäminen pohjustetaan usein lastensuojelun perhearvioinnilla, psykoanalyyttisesti orientoituneella psykoterapialla ja/tai turhalla sijoituksella.
Lastensuojelun asiakkuus estää / hankaloittaa päihdeongelmien hoitoa
Lastensuojelun asiakkuus sekä vaikeuttaa jo olemassaolevan päihdeongelman hoitoa, että altistaa aiemmin päihteettömän nuoren päihteille sijoitusten kautta, joissa raittiit ja päihdeongelmaiset nuoret pannaan samoihin usein heikosti valvottuihin yksiköihin.
Marleena Kajasteen mukaan monilla autismikirjon nuorilla on sijoituksen tai lastensuojelun pakkotoimien aikana syntynyt päihdeongelma. Sijoituspaikoissa ja perhekodeissa nuoret voivat jopa kasvattaa kannabista, käyttää huumeita ja tulla raskaaksi alaikäisenä. Lapsia lääkitään vahvoilla lääkkeillä ja seurauksena voi olla jo alaikäisenä vaikea lääkeriippuvuus.
”Ikolan (2010, 47) tutkimuksessa päihdekuntoutuspalveluissa keskeisimmiksi nuorten kokemiksi asioiksi nousi henkilökunnan välinpitämättömyys, leimaaminen, vaitiolon rikkominen ja tietämättömyys. Myös Mikkosen ja Tepposen ( 2014) tutkimuksessa toistuivat samat tekijät: "tutkimuksessa mielestämme kävi ilmi se, että nuoret kokevat päihdekuntoutuksen pääasiallisesti negatiivisesti. Kaikissa kuntoutumisen vaiheissa yleisimmiksi tunteiksi nousivat turhautuminen ja vihan eri muodot.”
Psykoanalyytikkojen asenteelliset käsitykset päihteidenkäyttäjistä vaikuttivat kohtalokkaasti päihdeongelmien hoitoon Suomessa ja aiheuttavat yhä potilaiden hoidon eväämistä ja pompottelua päihdehuollon ja psykiatrian välillä.
Rauno Mäkelän mukaan psykoanalyysissä alkoholistien katsottiin omaavan yhtenäisen persoonallisuuden rakenteen, johon sisältyy oraaliseen fiksaatioon pohjautuva regressiivinen luonnehäiriö. Psykoanalyytikkojen terapiakokemukset "tuottivat käsityksen, että alkoholiriippuvaiset ovat sopimattomia kaikenlaiseen psykoterapiaan ja ovat sen vuoksi ”vaikeahoitoisia” tapauksia. Kielteiset kokemukset psykoterapian soveltumattomuudesta vähensivät omalta osaltaan psykiatrisen terveydenhuollon halukkuutta hoitaa päihdeongelmia.
Erityisesti äitisuhdetta syyllistettiin ongelmien aiheuttamisesta, vaikka äidit tai muut läheiset eivät päässeetkään osallistumaan terapiaan. Potilas sai hyvän syyn vierittää ongelmiensa syyt omilta harteiltaan äidin tai laajemmin lapsuuden aiheuttamiksi. Myöhemmin systeemiteoriaan pohjautuvat ja syyllisten etsimisestä luopuneet pari- ja perheterapian muodot saivat rasitteekseen nämä vanhat uskomukset, kun hoitopaikkaan hoidon tueksi kutsutut läheiset kokivat, että heidät on kutsuttu sinne moitittaviksi ja tuomittaviksi. Syyllisten etsiminen läheisistä ja kieltämismekanismin tulkitseminen virheellisesti tahdonalaiseksi hoidon välttämiseksi ja oman vastuullisuuden kiertämiseksi ovat kuitenkin jäljellä suuren yleisön ja osin myös ammattiauttajien uskomusvalikoimassa" (Mäkelä, 2013, 34-35).
Lastensuojelun asiakkuus estää/ hankaloittaa lähisuhdeväkivallan hoitoa
Monet tutkimukset osoittavat, että väkivallan kohteeksi joutuneet naiset ja tytöt eivät saa tarvitsemaansa apua sosiaalipalvelujärjestelmästä, joka usein vain uhriuttaa heidät uudelleen (Cheon & Regehr, Ewalds, Husso, Nyqvist, van Vormer ).Suomi on loukannut useita naisiin kohdistuvan syrjinnän ja väkivallan poistamista koskevan YK:n yleissopimuksen velvoitteita, sanoo porilainen lakinainen, oikeustieteen maisteri Susan Hindström.
Lastensuojelussa perheväkivallan uhria voidaan syyllistää huonosta elämänhallinnasta, vääristä valinnoista ja kyvyttömyydestä suojella itseään ja lapsiaan joka on johtanut siihen, etteivät yhä useammat tytöt ja naiset enää uskalla ilmoittaa kokemastaan väkivallasta. Lastaan puolustavasta äidistä voidaan tehdä lastensuojeluilmoitus ja moottoripyöräkerho voi olla ainoa taho, joka puuttuu koulukiusaamiseen.
Ensi- ja turvakodit keskittyivät insestihysterian ja huoltoriidoissa havaitun ensi- ja turvakotien väärinkäytön jälkeen luomaan sukupuolineutraalia ja perhekeskeistä imagoa uskottavuutensa uudelleenrakentamiseksi. Lastensuojeluvirkailijoille tuli tarve todistella olevansa sukupuolineutraaleja ja tasapuolisia. Käytännössä tämä tarkoitti, että äitejä alettiin kohdella yhtä ennakkoluuloisesti ja huonosti kuin isiä aiemmin.
Siinä missä ennen isiä nimiteltiin insestisiksi ja heille tehtiin inkvisitiomaisia testejä nyt insestisyytteitä sommitellaan äideille ja heitä seulataan epätieteellisillä riskiseuloilla päihde- ja mt-ongelman, ylisukupolvisen huono-osaisuuden tai puutteellisen vanhemmuuden löytämiseksi. Lastensuojeluyksiköistä karkaavia tyttöjä leimataan huoriksi ja heidän kokemansa väkivalta mitätöidään "itsealtistukseksi vaaroille".
Uusi sukupuolineutraali lastensuojelulinjaus näkyi erityisen vahingollisena Eerikan tapauksessa, jossa Eerikan isä sai erityiskohtelua mutta Eerikan biologisen äidin tekemiä pahoinpitelyhavaintoja ei haluttu uskoa eikä kirjata.
Poliittisen korrektiuden ja neutraaliuden nostaminen sosiaalityön päämääräksi on tuottanut ja tulee tuottamaan lisää myös Rotherhamin kaltaisia skandaaleja, joissa uhrien kärsimys ohitetaan ja mitätöidään.
Lastensuojelun oletettu sukupuolineutraalius ja poliittinen korrektius ei tosiasiassa ole neutraaliutta eikä korrektiutta vaan sokeutta politisoituneelle ja sukupuolittuneelle vallankäytölle, väkivallalle ja sorrolle.
Kuvitellusta neutraaliudesta olisikin syytä siirtyä uhrien oikeusturvan varmistamiseen ja sukupuolisensitiivisyyteen, jossa pyritään tunnistamaan ja kyseenalaistamaan epäeettisiä ja mahdollisuuksia kaventavia sukupuolittuneita käytäntöjä.
Lastensuojelun asiakkuus estää/ hankaloittaa seksuaalisen väkivallan hoitoa
Sosiaalityön ammattitaidottomasta case- ja moniammatillisesta työstä seksuaali- ja muun väkivallan uhrien hoidossa on runsaasti tutkimusnäyttöä (mm. Featherstone 2015; Hiltunen 2015; Kailio 2013; Laitinen 2014; Morris 2015, van Wormer 2008).
Tyypillinen tapauskertomus etenee näin: Nuori kokee vapaa-ajallaan esim. kotibileissä seksuaalista väkivaltaa, muttei uskalla kertoa siitä kenellekään. Hän alkaa oireilla kotona ja koulussa. Koulusta tai terveydenhuollosta tehdään lastensuojeluilmoitus tai vanhemmat pyytävät itse apua tilanteeseen.
Sosiaalityöntekijät tulkitsevat oireilun johtuvan syntymäperheen riittämättömyydestä / kodin olosuhteista, ja nuori sijoitetaan sijaishuoltoon, jossa oireilu pahenee. Oireilun paheneminen tulkitaan vanhempien / läheisten syyksi ja näiden yhteydenpitoa nuoreen aletaan rajoittaa.
Nuori alkaa ikävissään karkailla sijaishuoltopaikasta ja altistuu karkumatkoilla / sijaishuoltopaikassa uusille seksuaalisen hyväksikäytön kokemuksille ja päihteille.
Pian seksuaalisen väkivallan traumojen lisäksi hoidettavana on myös päihdeongelma, joka puolestaan estää asianmukaisen terapian. Nuorta pallotellaan sijaishuoltopaikasta toiseen ja hänen koulutusuransa katkeaa.
Nuorelle annetaan diagnoosi, joka vaikeuttaa niin opiskelu- kuin työpaikan hankkimista. Kukaan auttajiksi itseään kutsuvista ei perehdy oireilun alkusyyhyn.
Palvelujärjestelmässä väkivaltakokemusta tai muuta kriisiä pidetään usein asiakkaan omana vikana ja elämänhallintapuutteena, jopa todisteena mielenterveyshäiriöstä tai ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta. Seksuaaliväkivallan kokemuksesta avautuvaa miestä epäillään helposti omien lastensa tai lastenlastensa hyväksikäytöstä ja ensi- ja turvakodista apua hakeva raiskattu saa varautua usein salaa tehtävään epätieteelliseen vanhemmuudenarviointiin, jossa liian lyhyestä katsekontaktista lapseen tai pään kääntämisestä syöttötilanteessa tulee lapsen huostaanoton peruste.
Syyllistäminen ja rankaisu kohdistuu niin väkivaltaa kohdanneisiin lapsiin, nuoriin kuin näiden vanhempiin.
Tähän juttuun linkitetyssä Kristan tapauksessa sosiaalityöntekijä mm. fabrikoi asiakirjoihin raiskaustraumaansa apua hakemaan tulleen tytön prostitoiduksi sijoituspäätöksiään oikeuttaakseen.
Leeni Ikonen kertoo kirjassaan Salassapidettävä kuinka isoäiti järkyttyi sijoitetun lapsenlapsen alkaessa nuolla häntä kaulasta ja kertoessa, että sijaisisä tekee myös niin ja nuolee häntä pyllystäkin. Kun lapsen isoäiti ja äiti ottivat yhteyttä lastensuojeluun ja kertoivat tapahtumista lastensuojelija teki yhteydenpidon rajoittamista koskevan päätöksen lapsen ja äidin välille ja perui lapsen kotilomat ( Ikonen, 2013, 446).
Samaan aikaan kun sosiaalityössä kehitellään mitä mielikuvituksellisempia ”todisteita” ja tunnistusohjeita ja arvioidaan ja seulotaan perheitä seksuaalisen väkivallan merkkien löytämiseksi, sijaisperheissä ja lastensuojelulaitoksissa todettua seksuaalista väkivaltaa piilotellaan ja mitätöidään.
Katarina Finnilä-Tuohimaan (2009) väitöskirja totesi vakavia puutteita seksuaalista väkivaltaa tutkivien ammattilaisten ammattitaidossa ja asenteissa. Suurin osa ei käyttänyt eikä seurannut tieteellistä tutkimusta ja jopa 40% uskoi todistetusti kelvottomiin työmenetelmiin seksuaalisen väkivallan epäilyä selvitettäessä. Koulutus ei vähentänyt vääriä uskomuksia- vaan päinvastoin lisäsi niitä.
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/miksi-seksuaalista-vakivaltaa-hoidetaan-huostaanotoilla
Lastensuojelun asiakkuus estää / hankaloittaa syömishäiriöiden hoitoa
Aiemmin merkittävänä pidetystä perheen vaikutuksesta syömishäiriöiden taustalla ei ole löytynyt näyttöä perhetutkimuksissa. Silti edelleen törmää vanhentuneisiin käsityksiin, jonka mukaan anoreksia johtuu ongelmallisesta perheympäristöstä tai vanhemmista. Lastensuojelun suosiman psykoanalyysin vanhentuneet ja virheelliset teoriat näkevät kaikkien ongelmien syynä vanhemmat ja estävät ja haittaavat syömishäiriöisten hoidon lisäksi autismikirjon, ADHD-, home-oirelevien, päihdehäiriöisten, suolisto-oireisten ja seksuaaliväkivallasta kärsineiden lasten ja nuorten käypää hoitoa.
Maudsleyperheet- blogissa kirjoittavien äitien mukaan Suomessa läheisten ottamista anoreksian hoitoon mukaan vaikeuttaa moni asia. "Ajatus, että sairaus on vanhempien aiheuttamaa johtaa automaattisesti siihen, ettei vanhempien katsota olevan kykeneviä ”sekaantumaan” hoitoon. Joissain hoitopaikoissa ”valtataistelun välttämiseksi” suorastaan edistetään ajatusta, ettei lapsen tai nuoren tarvitse olla vastuussa syömisistään vanhemmilleen vaan ainoastaan hoitotaholle. Näin blokataan pois tärkein tukiryhmä, jonka motivaatio auttaa olisi varmasti korkein mahdollinen ja joka olisi läsnä sairastuneen elämässä ympäri vuorokauden. Vaikka anoreksiaan sairastuneen täytyy itse haluta parantua, hän harvoin onnistuu siinä itse – lähellä olevien tukea tarvitaan runsaasti. Yksikään avohoidon ammattiryhmä ei pysty korvaamaan perhettä.
Sairastuneen ”omasta tahdosta” (joka todellisuudessa on sairauden sanelemaa) kannetaan enemmän huolta kuin sairauden aiheuttamista fyysisistä riskeistä ja kuolleisuudesta. Jopa tilanteissa, joissa täysi-ikäinen sairastunut itse pyytää, että asiat sovittaisiin vanhemman kanssa ilman hänen läsnäoloaan, tästä kieltäydytään tietosuojaan, potilaan oikeuksiin tai milloin mihinkin vedoten".
Lastensuojelun sekaantuminen syömishäiriöiden hoitoon voi johtaa vakaviin virheisiin:"Kun perhe-elämä on muuttunut kaoottiseksi, sairastunut oireilee aggressiivisesti vastustaen auttamisyrityksiä ja vanhemmat uupuvat tiedon ja tuen puutteessa, käännytään lastensuojelun puoleen (HS 31.12.14). Ammattilaisetkaan eivät aina erota syömishäiriön aiheuttamaa hankalaa käyttäytymistä muista nuoren (tai perheen) ongelmista – tässä tarvittaisiin sitä vanhempien kokemusta ja näkemystä - tai keskittyvät aivan vääriin asioihin. Seurauksena voi pahimmillaan olla nuoren erottaminen perheestä hänen itsensä tai perheen ”suojelemiseksi” (vrt. aiempi blogiteksti). Hirveä virhe, kun perhettä nimenomaan pitäisi opettaa suojelemaan nuorta syömishäiriöltä! Näin nuori tosiasiassa hylätään syömishäiriönsä armoille, koska harvalla lastensuojelun ammattilaisella taas on tietoa, taitoa ja motivaatiota auttaa ”oikuttelevaa”, aggressiivista tai itseään vahingoittavaa nuorta oikealla tavalla".
Lastensuojelun asiakkuus estää/ hankaloittaa home-oireiden hoitoa
Lastensuojelu tulkitsee usein lasten somaattisetkin vaivat psykosomaattisiksi ja etsii niiden syitä vanhemmista. Yhä useammin turhan selvityksen/ sijoituksen kohteeksi joutuu homeoireilusta kärsivä lapsi.
Yle kertoo tapauksesta, jossa 14-vuotias homeoireileva poika kiidätettiin ambulanssilla psykiatriseen hoitoon äidin tietämättä, vaikka tällä ei tosiasiassa ollut minkäänlaisia mielenterveyden ongelmia.
Äidille sanottiin, että lapsen pitäisi mennä sairaalakouluun nuorisopsykiatrian osastolle.
– Pakotin hänet kouluun 38 asteen kuumeessa näyttääkseni, että oireilu ei ollut psyykkistä. Pyysin häneltä myöhemmin itkien anteeksi.
Poissaolojen vuoksi lapsesta tehtiin myös lastensuojeluilmoituksia. Äiti vei hänet ensimmäiseen lastensuojelun tapaamiseen kuumeisena.
– En uskaltanut vastustaa heitä. Mielestäni lastensuojelun työntekijöiden olisi pitänyt passittaa kipeä lapsi kotiin. En ole kertaakaan kokenut että he olisivat suojelleet lastani tai valvoneet, että hänen oikeutensa toteutuvat.
Monet lastensuojelun yksiköt ovat homeessa. Oikeusasiamies pyysi taannoin Helsingin kaupungilta selvitystä lastensuojelun tiloista. Mm. Helsingin sosiaaliviraston alaisuudessa toimiva Pihkapuiston arviointi- ja vastaanottoyksikön putkan tilat olivat täynnä huonoa sisäilmaa. Pihkapuiston vastaanottokodin nuoret ilmaisivat huolensa asiasta:
-Ovet ovat lukossa, eikä niitä saa ilman avainta auki edes sisäpuolelta.
-Ikkunat ovat karkaamisen estämiseksi pultattu kiinni.
Laitosten henkilökunnalla ei ole lupa kertoa sisäilmaongelmia koskevista yhteydenotoista tai niiden määrästä vanhemmille. Tieto homevaurioista ja -oireiluista pidetään piilossa. Tarkastuskäynneistä ilmoitetaan laitoksille etukäteen ja usein tilat tuuletetaan perusteellisesti ennen sisäilmatutkijoiden tuloa, jotta mitään ei löytyisi. Lisäksi näytteet otetaan satunnaisesti vain joistakin tiloista, ei esimerkiksi kaikista luokista ja homeisista tiloista, ja vuotavista katoista korjataan vain osa. Tutkimusraportteja pantataan, vaikka ne ovat julkisia asiakirjoja.
Lastensuojelun asiakkuus estää/hankaloittaa järjestöjen palveluihin pääsyä
Monet järjestöt ovat profiloineet palvelunsa ennaltaehkäiseviksi matalan kynnyksen palveluiksi, joita tarjotaan ennen lastensuojelua. Lastensuojelun asiakkuus estää monien järjestöjen palvelujen saannin sillä asiakkaiden kuvitellaan tarvitsevan ja saavan asiakkuuden jälkeen ennaltaehkäisevien ja peruspalvelujen sijaan korjaavia palveluita. Tosiasiassa perhe ei välttämättä saa mitään näistä palveluista.
Työssäkäyvä yksinhuoltaja kirjoittaa: "Itse asiassa, jos on asiakkuus, se saattaa jopa estää sopivan avun saamisen. Tuon asiakkuuden aikana nimittäin pitkäaikaisin apu oli MLL:n perhekummi, joka meille 'epähuomiossa' myönnettiin. Minulle selvisi vasta myöhemmin, että hän ei olisi saanut meidän kanssamme tehdä töitä lastensuojelun asiakkuuden vuoksi. "
Lastensuojelun asiakkuus estää/ hankaloittaa opiskelua ja työssäkäyntiä
Aktiivinen kansalainen voi toki yrittää ostaa tarvitsemansa palvelut yksityisiltä palveluntuottajilta mutta se vaatii rahaa ja palkallisessa työssä käyntiä- jota lastensuojelun asiakkuus estää/ hankaloittaa.
Lastensuojelun loputtomat moniammatilliset palaverit ja perhetyökäynnit järjestetään virka-aikaan ja niissä on läsnäolopakko. Esimerkiksi yksinhuoltajan voi olla vaikeaa tehdä sisään lastensuojelupalavereiden vuoksi menetettyjä työtunteja.
Lastensuojelututkimukset tarjoavat yhdenmukaista ja kansainvälisesti yhtäpitävää näyttöä siitä, että sijoituksilla on negatiivisia vaikutuksia sijoitettujen koulutusuriin (Altshuler, 1997; Parrish et al., 2001; Finkelstein 2002; Weinberg, Zetlin, & Shea, 2003 ; Burrell 2003; Ploug 2003; Christoffersen 2003; Lips 2007; Clausen & Kristofersen 2008; Vinnerljung & Sallnäs 2008 ;Tideman ym. 2011, Berlin ym. 2011 ).
Huomaamatta on jäänyt, että koulutuspolkujen katkeaminen on usein tahallista katkaisua ja koskee myös sijoitettujen opiskelevia vanhempia.
Sijaishuollon edunvalvojaksi muuttunut lastensuojelu katkaisee sijoitettujen lasten koulutuksen lisäksi usein myös sijoitettujen vanhempien koulutuspolut ja itsenäisen selviytymisen mahdollisuudet. Tavaksi on tullut painostaa vanhemmat erilaisiin huostaanottoperusteita etsiviin ja keksiviin vanhemmuudenarviointeihin ja perhekuntoutuksiin, jotka edellyttävät normaalin arjen katkaisua ja jopa asunnosta ja työpaikasta irtisanoutumista. Päivähoito- ja kouluikäisille lapsille ”kuntoutuksesta” saattaa aiheutua paljon hankaluutta, kun he joutuvat joko kokonaan lopettamaan tutussa päivähoitoryhmässä käynnit ja koululaiset jopa vaihtamaan kouluaan. Leeni Ikosen mukaan usein näiden ”kuntouttajien” ja ”arvioijien” päätarkoitus ei olekaan auttaa ja vahvistaa perhettä selviytymään omillaan, vaan tehdä lastensuojelulle sellainen lausunto, että lapsi voidaan sen perusteella saada huostaan otetuksi."
Sijaishuoltopalvelujen tarjoajilla (mm. Arjessa- konserni, Familar Oy( Mehiläinen), Helsingin Diakonissalaitos, Milapro Oy, Merikratos Oy, SOS- lapsikylä Oy, Nuorten Ystävät ry, Pelastakaa Lapset ry ja Perhehoitokumppanit Suomessa Oy) jotka jääviyssääntöjen vastaisesti järjestävät usein niin sijoituksia kuin sijoitusperusteita etsivää perhetyötä, perhekuntoutusta ja vanhemmuudenarviointeja on välitön taloudellinen intressi hankkia sijoitettavan vanhemmille koulutuksesta ja työelämästä syrjäytyneen puutteellisen ja moniongelmaisen vanhemman leima.
Sijaishuollon liiketoiminta edellyttää lapsen ja hänen vanhempiensa leimaamista siten, että pitkäaikaiselle huostaanotolle on perusteet.
Suomalaisen sijaishuollon kaltoinkohteluselvityksen haastatteluaineistossa esiin tulee toistuvasti se, ettei lastenkodissa tai perhehoidossa kasvanutta lasta kannustettu kouluun vaan tehtiin selväksi, etteivät hänen taitonsa tai kykynsä riitä ( 2016, 68-69).
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-katkaisee-niin-sijoitettujen-kuin-vanhempien-koulutuspolut-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-katkaisee-niin-sijoitettujen-kuin-vanhempien-koulutuspolut-osa-2
Lastensuojelun asiakkuus estää/hankaloittaa vakuutusturvan saamista
Pelkkä tutkimusjakso tai käynnit lastensuojelun rutiininomaisesti määrämissä mielenterveys/päihdeseuloissa vaikuttavat negatiivisesti vakuutusturvaan nostaen sen hintaa, huonontaen ehtoja ja voivat jopa estää yksityisen terveysvakuutuksen , jonka avulla asiakas saisi tarvitsemansa palvelut.
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-porttiteoria-avunpyynto-avautuminen-ja-lasu-asiakkuus-portteja-elinkautisiin
Lastensuojelun asiakkuus estää/ hankaloittaa perheiden oikeusturvan toteutumista
Monet tutkimukset osoittavat, että lastensuojelun asiakirjoja ja arviointeja manipuloidaan sosiaalityöntekijöiden päätösten tueksi. Asiakkaiden ei yleensä anneta korjata pahimmillaan 120 vuotta säilytettäviä asiakirjoja, vaikka he pystyisivät todistamaan merkinnät vääriksi. Myöskään lukuoikeus ei aina toteudu. Joskus asiakkaille annetaan kirjaukset vasta oikeudessa, jotta he eivät ehtisi valmistautua usein mielikuvituksellisiin syytteisiin.
Moni ei tiedä, ettei lastensuojeluperheillä ole oikeutta Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa tuomioistuimessa. Huostaanottopäätökset tehdään kärjäoikeuden sijaan hallinto- oikeudessa, jonka asiantuntijajäseninä toimivat sosiaalityöntekijät.
Hallinto-oikeuskäsittely on erilainen kuin vaikkapa rikosasian käsittely käräjillä. Tosiseikkaselvittely ja näytönarviointi puuttuu eli sosiaalityöntekijöiden väittämien todenperäisyyttä ei tutkita. Lähtökohtana on olettama viranomaislausunnon oikeellisuudesta, jota ei tarvitse todistaa.
Myöskään lastensuojeluprosessin oikeellisuutta ei tutkita esim. sitä, onko asiakasperhe saanut lain edellyttämiä tarpeenmukaisia avohuollon tukitoimia ( HuosTa- tutkimuksen mukaan 85% lapsista ei saanut jotakin tarvitsemaansa palvelua) ennen sijoitusta. Sosiaalityöntekijä voi merkitä avohuollon tukitoimeksi mitä tahansa esim. puhelinsoiton, asiakkaan oman käynnin työvoimatoimistossa, turhan seulauksen tai uimalipun.
Perhe häviää jutun 93 prosentissa tapauksista paikkakunnasta (= työn laadusta ja laillisuudesta) riippumatta.
Mikäli vanhempi päätyy lastensuojeluun rikosepäilyn takia, kannattaa mielummin tehdä itsestään virallinen rikosilmoitus kuin päätyä lastensuojelun tutkittavaksi.
Lastensuojelun asiakkuus estää/ hankaloittaa lapsen edun toteutumista
Lapsen edun käsitteestä on lastensuojelussa tullut väline, jolla argumentoidaan lasten ja vanhempien tosiasiallista tahtoa ja etua vastaan. Lastensuojelulain vaatimusta lapsen edun mukaisuuden arvioinnista noudatetaan lastensuojelussa harvoin, jos koskaan. Lastensuojelulaitkin laaditaan ilman lapsi- ja perhevaikutusten selvittämistä.
Varatuomari Leeni Ikonen kertoo, että ei ole yhdessäkään lastensuojelujutussa havainnut, että siinä olisi tehty asianmukaista ja objektiivista arviota lapsen tilanteesta ja pohdittu huostaanoton seurauksia verrattuna siihen tilanteeseen, että asiat hoidetaan lievemmällä puuttumisella. Lastensuojelun virkamiehet myös kieltäytyvät usein yhteistyöstä perheen kanssa tai neuvottelut ovat pelkkä muodollisuus, jonka lopputulos on ennakkoon päätetty( Ikonen, 2013).
Avunhaun lopputulos on usein todella mitätön verrattuna stressiin ja lieveilmiöihin, jonka avun hakeminen lastensuojelusta tuottaa.
Hyvä koulussa/päivähoidossa/ sairaalassa työskentelevä
Seuraavan kerran kun lastensuojelun työntekijä vihjaa "perheestä, joka pitäisi saada avun pariin" tai lätkäisee eteesi lomakkeen, jonka nimi on lastensuojeluilmoituksen ilmoitusosa tai lausunto sijaishuoltoon sijoittamisen tueksi, suojele oikeusvaltioperiaatteita ja kansalaisten luottamusta omaan ammattialaasi, -taitoosi ja -etiikkaasi ja kieltäydy kohteliaasti ilmoittaen, että haluat ensin tutustua/ keskustella asiat selviksi perheen kanssa kahden kesken.
Älä suostu rikkomaan voimassaolevia lakeja ja hyvän hallinnon periaatteita lastensuojelun vaatimusten ja valheellisten lupausten vuoksi.
Auta asiakastasi! Älä sysää asiakastasi järjestelmään, jolta avunpyytäminen tuhoaa usein ihmisten lähisuhteet, terveyden ja oikeusturvan , joka liian usein estää tarpeenmukaisen avun saamisen ja jonka oikeusasiamies on todennut yhdeksi Suomen suurimmista ihmisoikeusongelmista.
RSS Feed
