Helen Jeffreys Adam -vauvansa kanssa ennen pakottamista adoptioon Movement for an adoption apology (MAA) auttaa pakkoadoptioissa traumatisoituneita äitejä ja haluaa Britannian hallitukselta virallisen anteeksipyynnön pakkoadoptioiden johdosta.
Julia Gillard, Australian pääministeri pyysi äideiltä virallisesti anteeksi vuonna 2013 ja perusti kansallisen säätiön tukemaan adoptioon pakotettuja äitejä lapsineen.
Avoimet adoptiot useimmiten huijausta
Pakkoadoptiosta syntyneiden traumojen hoitoon erikoistuneen psykoterapeutti Joe Sollin mukaan adoptiotyöntekijät alkavat helposti painostaa äitejä adoptioon löydettyään adoptiovanhemmat- sillä siitä heille maksetaan palkka.
Hänen mukaansa niin kutsutut avoimet adoptiot ovat useimmiten huijausta.
Heti kun sopimus on allekirjoitettu äideillä ei ole enää juridisia mahdollisuuksia perua sopimusta, joka ei tosiasiassa takaa yhteydenpitoa lapseen.
Soll valottaa adoptiokäytäntöjen historiaa: Nuoret äidit otettiin pois kouluistaan ja pakotettiin muuttamaan omista kodeistaan ensikoteihin. Heitä estettiin ottamasta yhteyttä lasten isiin, näin estettiin potentiaalit avioliitot. Ensikodeissa äideillä ei ollut oikeutta soittaa tai ottaa yhteyttä kehenkään ja heidän postinsa tarkastettiin. Heidän ystäviään kiellettiin vierailemasta heidän luonaan.
Ensikodeissa heille annettiin päivittäinen mantra: lapsesi tarvitsee perheen, jossa on kaksi vanhempaa. Heille kerrottiin, etteivät he olleet sopivia, kykeneviä eivätkä riittävän arvokkaita äideiksi. Monille äideille ei kerrottu heidän oikeuksistaan harkinta-aikaan tai oikeudesta tavata lastaan sijaishuollossa. Heille ei kerrottu sosiaaliavustuksista, jotka olisivat auttaneet heitä pitämään lapsensa. Raskaana oleville äideille terotettiin ennen synnytystä, että heidän lapsensa oli jo luvattu naimisissaoleville pariskunnille.
Nuoria ja köyhiä äitejä pakotettiin antamaan lapsensa adoptioon
Kolmenkymmenen vuoden terapeutinkokemuksella Joe Soll väittää, että adoptioon lapsensa antaneet äidit eivät olleet huonoja tai välinpitämättömiä äitejä. He olivat äitejä, jotka olisivat halunneet ja kyenneet hoitamaan lapsensa mutta joiden nuoruutta, köyhyyttä ja haavoittuvuutta käytettiin heitä vastaan.
Ensikodeissa asuneille työttömille äideille kerrottiin, että heidän täytyi maksaa ensikodin lasku ennenkuin he saattoivat vaatia lastaan itselleen. Niinkutsutut ensikodit olivat rangaistushenkisiä ja laitosmaisia. Ne eivät olleet muuta kuin pidätyssäilöjä joissa äitejä, joille ei annettu muita vaihtoehtoja kuin adoptio, taivuteltiin ja aivopestiin antamaan lapsensa pois.
Vauvat vietiin äideiltä heti synnytyksen jälkeen ja äidit jätettiin pärjäilemään omillaan- vailla huomiota, lohtua, tukea ja turvaa. Adoptiotoimistot pakottivat äitejä salaamaan synnytyksen, uhkailivat heitä oikeustoimilla ja vaiensivat heidät vuosikymmenten ajaksi.
Sollin mukaan pelkästään Yhdysvalloissa synnytysrekistereistä katosi kahdeksan miljoonaa äitiä, jotka pelkäsivät ja pelkäävät kenties yhä, että heidät löydettäisiin ja jotka eivät ole välttämättä koskaan kertoneet kenellekään kokemuksestaan- edes aviopuolisoilleen tai lapsilleen.
Sollin mukaan ensikotien julmat käytännöt aiheuttivat äideille elinikäiset traumat. Monet sairastuivat traumaperäiseen stressihäiriöön ja masennukseen ja elivät elämänsä tuskaisina surussa, jota yhteiskunta ei halunnut tunnistaa.
Sollin mukaan nämä miljoonat naiset tarvitsevat apua parantuakseen. Heidän tulee tietää, että aivopesu, pakottaminen ja hylkääminen, jonka kohteeksi he joutuivat heitä "auttamaan" palkattujen ihmisten taholta oli epäeettistä, epähumaania ja väärin.
Vamos- teatteri teki näytelmän pakkoadoptioista
Rachel Savage, tositarinoihin ja sosiaalipoliittisiin aiheisiin erikoistuneen Vamos- naamioteatterin perustaja on tehnyt kahden vuoden tutkimustyön jäkeen pakkoadoptioista näytelmän The Best Thing, jota saapui katsomaan yhdessä MAA- jäsenten kanssa Helen Jeffreys.
Helen tuli raskaaksi 17- vuotiaana vuonna 1965 ja olisi halunnut pitää Adam- poikansa. ” Sosiaalityöntekijäni kieltäytyi tarjoamasta minulle mitään muuta apua kuin adoption. Kun Adam oli kaksi kuukautta vanha minun piti lähteä perhemajoituksesta. Minulle kerrottiin, että ellei minulla ole paikkaa minne mennä lapseni täytyy antaa adoptioon. Kun allekirjoitin sopimuksen, kukaan ei kysynyt minulta oliko tämä se mitä halusin".
Adam ja Helen jäljittivät toisensa 29 vuotta myöhemmin ja ovat pysyneet läheisinä.
” Olen alisuoriutunut koko elämäni, Helen sanoo. " Sinä päivänä kun Adam adoptoitiin.. se oli kuin kuolemantuomio ”
Suomessa sosiaalialan päättäjät eivät usein seuraa kansainvälistä lastensuojelukeskustelua tai - tutkimusta.
Samaan aikaan kun muualla puretaan pois raskasta sijaishuoltoa perheiden tuen tieltä ja esitetään julkisia anteeksipyyntöjä ja korvausrahastoja adoptoiduille ja huostaanotetuille - Suomeen ollaan lobbaamassa niin avointa pakkoadoptiota kuin pysyvää huostaanottoa.
Suomalaisessa lastensuojelujärjestelmässä kaltoinkohdelluille - edes lobotomoiduille tai pakkosterilisoiduille ei ole luvassa korvauksia. Oikeusoppineet pitävät Suomen vahingonkorvauslakia vanhentuneena mutta tilanteeseen ei ole näkopiirissä muutosta.
Julia Gillard, Australian pääministeri pyysi äideiltä virallisesti anteeksi vuonna 2013 ja perusti kansallisen säätiön tukemaan adoptioon pakotettuja äitejä lapsineen.
Avoimet adoptiot useimmiten huijausta
Pakkoadoptiosta syntyneiden traumojen hoitoon erikoistuneen psykoterapeutti Joe Sollin mukaan adoptiotyöntekijät alkavat helposti painostaa äitejä adoptioon löydettyään adoptiovanhemmat- sillä siitä heille maksetaan palkka.
Hänen mukaansa niin kutsutut avoimet adoptiot ovat useimmiten huijausta.
Heti kun sopimus on allekirjoitettu äideillä ei ole enää juridisia mahdollisuuksia perua sopimusta, joka ei tosiasiassa takaa yhteydenpitoa lapseen.
Soll valottaa adoptiokäytäntöjen historiaa: Nuoret äidit otettiin pois kouluistaan ja pakotettiin muuttamaan omista kodeistaan ensikoteihin. Heitä estettiin ottamasta yhteyttä lasten isiin, näin estettiin potentiaalit avioliitot. Ensikodeissa äideillä ei ollut oikeutta soittaa tai ottaa yhteyttä kehenkään ja heidän postinsa tarkastettiin. Heidän ystäviään kiellettiin vierailemasta heidän luonaan.
Ensikodeissa heille annettiin päivittäinen mantra: lapsesi tarvitsee perheen, jossa on kaksi vanhempaa. Heille kerrottiin, etteivät he olleet sopivia, kykeneviä eivätkä riittävän arvokkaita äideiksi. Monille äideille ei kerrottu heidän oikeuksistaan harkinta-aikaan tai oikeudesta tavata lastaan sijaishuollossa. Heille ei kerrottu sosiaaliavustuksista, jotka olisivat auttaneet heitä pitämään lapsensa. Raskaana oleville äideille terotettiin ennen synnytystä, että heidän lapsensa oli jo luvattu naimisissaoleville pariskunnille.
Nuoria ja köyhiä äitejä pakotettiin antamaan lapsensa adoptioon
Kolmenkymmenen vuoden terapeutinkokemuksella Joe Soll väittää, että adoptioon lapsensa antaneet äidit eivät olleet huonoja tai välinpitämättömiä äitejä. He olivat äitejä, jotka olisivat halunneet ja kyenneet hoitamaan lapsensa mutta joiden nuoruutta, köyhyyttä ja haavoittuvuutta käytettiin heitä vastaan.
Ensikodeissa asuneille työttömille äideille kerrottiin, että heidän täytyi maksaa ensikodin lasku ennenkuin he saattoivat vaatia lastaan itselleen. Niinkutsutut ensikodit olivat rangaistushenkisiä ja laitosmaisia. Ne eivät olleet muuta kuin pidätyssäilöjä joissa äitejä, joille ei annettu muita vaihtoehtoja kuin adoptio, taivuteltiin ja aivopestiin antamaan lapsensa pois.
Vauvat vietiin äideiltä heti synnytyksen jälkeen ja äidit jätettiin pärjäilemään omillaan- vailla huomiota, lohtua, tukea ja turvaa. Adoptiotoimistot pakottivat äitejä salaamaan synnytyksen, uhkailivat heitä oikeustoimilla ja vaiensivat heidät vuosikymmenten ajaksi.
Sollin mukaan pelkästään Yhdysvalloissa synnytysrekistereistä katosi kahdeksan miljoonaa äitiä, jotka pelkäsivät ja pelkäävät kenties yhä, että heidät löydettäisiin ja jotka eivät ole välttämättä koskaan kertoneet kenellekään kokemuksestaan- edes aviopuolisoilleen tai lapsilleen.
Sollin mukaan ensikotien julmat käytännöt aiheuttivat äideille elinikäiset traumat. Monet sairastuivat traumaperäiseen stressihäiriöön ja masennukseen ja elivät elämänsä tuskaisina surussa, jota yhteiskunta ei halunnut tunnistaa.
Sollin mukaan nämä miljoonat naiset tarvitsevat apua parantuakseen. Heidän tulee tietää, että aivopesu, pakottaminen ja hylkääminen, jonka kohteeksi he joutuivat heitä "auttamaan" palkattujen ihmisten taholta oli epäeettistä, epähumaania ja väärin.
Vamos- teatteri teki näytelmän pakkoadoptioista
Rachel Savage, tositarinoihin ja sosiaalipoliittisiin aiheisiin erikoistuneen Vamos- naamioteatterin perustaja on tehnyt kahden vuoden tutkimustyön jäkeen pakkoadoptioista näytelmän The Best Thing, jota saapui katsomaan yhdessä MAA- jäsenten kanssa Helen Jeffreys.
Helen tuli raskaaksi 17- vuotiaana vuonna 1965 ja olisi halunnut pitää Adam- poikansa. ” Sosiaalityöntekijäni kieltäytyi tarjoamasta minulle mitään muuta apua kuin adoption. Kun Adam oli kaksi kuukautta vanha minun piti lähteä perhemajoituksesta. Minulle kerrottiin, että ellei minulla ole paikkaa minne mennä lapseni täytyy antaa adoptioon. Kun allekirjoitin sopimuksen, kukaan ei kysynyt minulta oliko tämä se mitä halusin".
Adam ja Helen jäljittivät toisensa 29 vuotta myöhemmin ja ovat pysyneet läheisinä.
” Olen alisuoriutunut koko elämäni, Helen sanoo. " Sinä päivänä kun Adam adoptoitiin.. se oli kuin kuolemantuomio ”
Suomessa sosiaalialan päättäjät eivät usein seuraa kansainvälistä lastensuojelukeskustelua tai - tutkimusta.
Samaan aikaan kun muualla puretaan pois raskasta sijaishuoltoa perheiden tuen tieltä ja esitetään julkisia anteeksipyyntöjä ja korvausrahastoja adoptoiduille ja huostaanotetuille - Suomeen ollaan lobbaamassa niin avointa pakkoadoptiota kuin pysyvää huostaanottoa.
Suomalaisessa lastensuojelujärjestelmässä kaltoinkohdelluille - edes lobotomoiduille tai pakkosterilisoiduille ei ole luvassa korvauksia. Oikeusoppineet pitävät Suomen vahingonkorvauslakia vanhentuneena mutta tilanteeseen ei ole näkopiirissä muutosta.
Lue myös:
http://www.theguardian.com/society/2016/jan/16/mime-forced-adoption-60s
http://www.theguardian.com/society/2013/oct/27/forced-adoption-mother-and-child-reunited
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vetoomus-ensi-ja-turvakotien-tyokaytantojen-ja-menetelmien-tutkimiseksi
Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ Kun HoivaOnni ei hoivaa tai tuo onnea
☞ Räppärit rappiotaiteilijoina
☞ Vakava varoitus –Helsingin lastensuojelu kostaa vieraannuttamisella
☞ Tuomas Kurttila- pysyvä huostaanotto ei ole lapsen etu
☞ Luokanopettaja luokkavallan asialla?
☞ Anders Breivik ja väkivallan anatomia
☞ Pedofiilit lastensuojelun historiassa Vol. 1.
☞ Minä, Pelastakaa Lapset ja Merikratos
☞ Avoin adoptio ei ole vaihtoehto vaan riski
☞ Turvapaikanhakija
lapsista tuli bisnestä
☞ Laitosvalta tsaarin aikaisena jäänteenä
☞ Huoltokiista Vantaalla: sos.työntekijä päätti olla äidin puolella
☞ Lastensuojelutyöntekijä Mukhtar Abib: ”Valtaosa huostaanotoista turhia.”
☞ Adoptio ei ole ratkaisu huono-osaisuuden ongelmiin
☞ Vuoden Lastensuojeluilmoitus: Isä käy töissä!
☞ Sam Healy: sosiaalityöntekijän peri- vai irvikuva?
Lue myös:
http://www.theguardian.com/society/2016/jan/16/mime-forced-adoption-60s
http://www.theguardian.com/society/2013/oct/27/forced-adoption-mother-and-child-reunited
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vetoomus-ensi-ja-turvakotien-tyokaytantojen-ja-menetelmien-tutkimiseksi
Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ Kun HoivaOnni ei hoivaa tai tuo onnea
☞ Räppärit rappiotaiteilijoina
☞ Vakava varoitus –Helsingin lastensuojelu kostaa vieraannuttamisella
☞ Tuomas Kurttila- pysyvä huostaanotto ei ole lapsen etu
☞ Luokanopettaja luokkavallan asialla?
☞ Anders Breivik ja väkivallan anatomia
☞ Pedofiilit lastensuojelun historiassa Vol. 1.
☞ Minä, Pelastakaa Lapset ja Merikratos
☞ Avoin adoptio ei ole vaihtoehto vaan riski
☞ Turvapaikanhakija
lapsista tuli bisnestä
☞ Laitosvalta tsaarin aikaisena jäänteenä
☞ Huoltokiista Vantaalla: sos.työntekijä päätti olla äidin puolella
☞ Lastensuojelutyöntekijä Mukhtar Abib: ”Valtaosa huostaanotoista turhia.”
☞ Adoptio ei ole ratkaisu huono-osaisuuden ongelmiin
☞ Vuoden Lastensuojeluilmoitus: Isä käy töissä!
☞ Sam Healy: sosiaalityöntekijän peri- vai irvikuva?
RSS Feed
