Kun hallintotieteiden ja teologian maisteri Tuomas Kurttila (sdp) astui lapsiasiavaltuutetun virkaan hänellä oli taakkanaan Maria Kaisa Aulan jättämä mielikuva lapsiasiavaltuutetusta virkamiehenä, joka ei halua tietää asiakkaiden tilanteista, jotta voi antaa paremmintietäviä lausuntoja ja jättää kommentoimatta yksittäistapauksia.
Monet sosiaalihuollon asiakkaat olivat menettäneet uskonsa koko lapsiasiavaltuutetun toimeen. Sen perusta on kuitenkin YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa, jonka toteutumista valtuutettu arvioi ja edistää yleisellä yhteiskuntapolitiikan ja lainsäädännön tasolla.
Monia myös epäilytti toimeliaan tietämättömien keskustanaisten ja rationaalisten velvoitteidensa puristuksessa sinnittelevän lapsiasiavaltuutetun eettistä kasvua ja kehitystä vaarantava sijainti ja olosuhteet Pesäpuu ry:n, Perhehoitoliiton, Pelastakaa Lapset ry:n ja muiden sijaishuollon lobbareiden tulilinjalla.
Sijaishuollon satakielille lapsen etu tuntuu olevan kuin Castafioren koru, jota Tinttiä vaadittiin suojelemaan.
Kurttila on kuitenkin ylittänyt kaikki odotukset viranhoidoissaan. On osoittautunut, että hänellä on eettistä osaamista ja paremmat tiedot lastensuojelun puutteista kuin esim. sisäministeri Paula Risikolla tai perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikolla.
Kurttilalla on käyttokelpoisia ideoita ja visioita ja rohkeutta kuulla asiakkaita, tehdä aloitteita ja kritisoida myös vallanpitäjiä.
Kiitos Tuomas Kurttila erityisesti koulukoteihin sijoitettujen kuulemisaloitteesta, vaikka poliitikot sen torppasivatkin.
Tuomas Kurttilalle voi lähettää postia osoitteeseen Vapaudenkatu 58 A, 3. Krs 40100 Jyväskylä [email protected]
Kansalaisyhteydenotoista huolehtivat:
[email protected]
[email protected]
http://www.lapsiasia.fi/lapsiasiavaltuutettu/
Vastuunväistelijä Saarikko
Kun kasvatustieteilijä Annika Saarikko (kesk.) astui sijaishuollon kaltoinkohtelemien korvausvaateet tyrmänneen sosionomi Juha Rehulan tilalle perhe- ja peruspalveluministeriksi, moni iloitsi turhaan toivoen, että kasvatustieteilijää kiinnostaisi Lapsen oikeuksien sopimuksen(LOS) täytäntöönpano.
Ei ole kiinnostanut, vaikka LOS:n toimeenpano on nimenomaan Sosiaali- ja terveysministeriön vastuulla.
Saarikko ei ole myöskään saanut aikaiseksi eikä edes aloitettua jo myöhässä olevaa selontekoa lastensuojelusta, jonka piti valmistua jo vuonna 2015, ilmeisesti sen takia, että pelkää selonteon hallitukselle epämieluisia löydöksiä.
Olisi ikävä joutua jälleen toistamaan kuinka "Kukaan Suomessa ei tiedä ovatko lastensuojelutoimien kohteina oikeat lapset, miksi heidät sijoitettiin, missä olosuhteissa he elävät ja miten lastensuojelun toimet ovat heihin vaikuttaneet" (STM, Toimiva lastensuojelu).
Lasten oikeuksien sijaan Saarikkoa tuntuu kiinnostavan Keskustan asemien varmistelu maakuntahallinnossa.
Maakuntauudistuksen myötä haja-asutusalueiden painoarvo maakuntien kehittämisessä kasvaa ratkaisevasti ja Keskustalla tulee olemaan hallitseva asema yhdeksässä maakuntavaltuustossa kahdeksastatoista.
Maakunnallisina lapsiasiavaltuutettuina tullaan todennäköisesti näkemään – ei riippumattomia toimijoita- vaan Perhehoitoliiton, Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:n ja keskustalaisten perhehoitoyrittäjien ja heidän verkostojensa edunvalvojia.
Saarikon vastuualueisiin perhe- ja peruspalveluministerinä kuuluvat mm. toimeentulotuki, lastensuojelu, päivähoito, vammaisten huolto ja -palvelut, päihdehuolto, vanhustenhuolto, terveyspalvelut, kuntoutus, ehkäisevä sosiaalipolitiikka ja valtionosuusasiat.
Lastensuojeluun ajautuneet perheet odottavat Saarikolta mm. lastensuojelun oikeusturvaongelmien ja lapsiköyhyyden korjaamista. Maria Guzenina on ilmoittanut toivovansa Saarikolta korvauksia sijaishuollon kaltoinkohtelemille. Nyt Saarikolla on mahdollisuus näyttää, ettei Kepu petä aina.
Tue lapsia ja perheitä- älä lähde lapsibisneksen airueksi, Annika!
Ministerille voi lähettää postia osoitteeseen Annika Saarikko, Meritullinkatu 8, Helsinki
PL 33, 00023 Valtioneuvosto
[email protected]
http://valtioneuvosto.fi/sipilan-hallitus/perhe-ja-peruspalveluministeri
Pohjalainen terveystieteiden tohtori, sairaanhoitaja ja opettaja Paula Risikko (kok.) on tehnyt vallankahvassa roikkumisen ennätyksen. Hän on Suomen toiseksi pisimpään valtioneuvoston jäsenenä toiminut nainen.
Risikolla on selvästi puutteelliset tiedot perheiden olosuhteista, palvelujärjestelmän arjesta ja lastensuojelun toimivuudesta, vaikka takana on monta virkaa mm. peruspalvelu-, kunta- ja liikenne- ja sosiaali- ja terveysministerinä.
Viimeistään A- studion Lapsi vainoajan varjossa-jakso, jossa lapsiperheiden tueksi nimettiin perhekeskukset ja LAPE- hanke paljasti Risikon ja muiden asiantuntijoiden tietämättömyyden, vastuunpallottelun ja neuvottomuuden kansalaisillekin. Kurttilaa lukuunottamatta kukaan asiantuntijoista ei tajunnut, että lastensuojelun ongelma ei ole liian vähäiseksi arvioitu miljardiresursointi vaan resurssien väärä kohdennus asiantuntijoihin, huostaanottoihin ja sijaishuoltoon perheiden tarpeiden mukaisen tuen sijaan ja kustannuksella.
Lastensuojelun korruptio ja puutteellinen koulutus, tutkimustieto, johtaminen, ohjaus ja valvonta on edesauttanut pahenevaa resurssien väärinkohdennusta, jota lähes kaikki poliitikot puoluekantaan katsomatta ovat valmiita jatkamaan.
Uskottavia eivät ole myöskään Risikon kommentit hallussa olevasta maahanmuuttopolitiikasta.
Risikko on kuitenkin suora ja älykäs, joten valmiuksia oppimiseen pitäisi olla. Toisaalta pohjanmaalla jo äidinmaidossa imetty korruptoituvan esivallan kunnioitus saattaa koitua Risikon kohtaloksi.
Sisäisestä turvallisuudesta vastaavana ministerinä Risikko vastaa poliisista ja rajavartiolaitoksesta sekä maahanmuuttoon liittyvistä asioista.
Aarnion ja Nissisen tapausten olisi pitänyt johtaa päättäjien irtisanomisiin ja poliisin ja syyttäjien parempaan valvontaan.
Ei johtanut.
Risikolta ja sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilalta luulisi kuitenkin löytyvän ymmärrystä ainakin suomalaisten kansantautia päihdeongelmaa kohtaan. Risikko onkin ehdottanut mittaria viinien hanapakkauksiin kansalaisten liiallisen humaltumisen ehkäisemiseksi.
Väkiviina (spiritus fortis) on yksi tapa seurustella henkien (spirits) kanssa ja alkoholismi hengellisyyden kaipuun muoto. Huonon hallinnon henkihieveriin kiusaama ja byrokraattien kyykyttämä kansa tietää ettei sitä enää auta kuin Jumala.
Adoptiotyttären äitinä Risikon soisi kiinnostuvan enemmän myös lastensuojelun käytännön todellisuudesta.
Risikon olisi hyvä huomata, että lastensuojelu, samoin kuin kehitysyhteistyö, on myös ennalta ehkäisevää turvallisuuspolitiikkaa.
Lapset ja perheet eivät voi odottaa apua loputtomiin. Heitteille jättäminen ei ole ilmaista. Jollei makseta tänään, niin tulevaisuudessa aivan varmasti. Korkojen kanssa.
Toimittaja Tuula Malinin sanoin: ”Viranomaisvetoista yhteiskunnan ulkopuolelle kasvattamista ei kenenkään tulisi seurata hiljaa sivusta. Sen seurauksista ei kukaan meistä tule jäämään osattomaksi.”
Paula Risikolle voi lähettää postia osoitteeseen Kirkkokatu 12, Helsinki
PL 26, 00023 Valtioneuvosto
[email protected]
http://valtioneuvosto.fi/sipilan-hallitus/sisaministeri
Filosofian maisteri, sairaanhoitaja ja opettaja Pirkko Mattilan (uv.) vastuualueeseen sosiaali- ja terveysministerinä kuuluvat mm. sosiaali-, työttömyys- ja eläketurva, vammaisetuudet, työsuojelu, tasa-arvo ja apteekkien lääkejakelu ja -korvaukset.
Kovin hyvää kuvaa ministerin oman alan tietämyksestä ei anna, että Mattila, samoin kuin Soini puuhasivat perätysten kotihoidontukeen uudistusta, joka on ollut voimassa jo vuodesta 2005. Viimeistään Mehiläis-gate osoitti, että vain ministerit tuntuvat olleen tietämättömiä itse valmistelemansa soten seurauksista.
Mattila (ps) sanoo edustavansa sitä, mitä pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta parhaimmillaan tuottaa ja siihen on kansalaisten tyytyminen. Onneksi Mattila on myös ilmoittanut, että valinnanvapaus koskee kaikkia.
Pirkko Mattilalle voi lähettää postia: Meritullinkatu 8, Helsinki
PL 33, 00023 Valtioneuvosto
[email protected]
http://valtioneuvosto.fi/sipilan-hallitus/sosiaali-ja-terveysministeri
Vastuu lastensuojelusta on äänestäjällä
Viime kädessä vastuu lastensuojelun tilanteesta lankeaa kansalaisille.
Hanki tutkimustietoa- älä usko psykokieleen tai retoriikkaan.
Äänestä perheiden puolustajaa- älä sijaishuollon edunvalvojaa.
Muista että lastensuojelun rahoittaminen tuottaa lisää suojelua tarvitsevia lapsia ja sijaishuollon rahoittaminen tuottaa lisää sijoitettuja.
Tue lapsia ja perheitä- älä lapsibisnestä! Ajattele ennenkuin lahjoitat/äänestät.
Muista lähettää postia myös kansanedustajille: http://www.kaapeli.fi/~veu/osoitteet.html