Lakialoite perustuu lehtikirjoitteluun, ennakkoluuloihin ja virheellisiin väittämiin tutkimustiedon sijaan
Pysyvän huostaanoton uusi lobbausprojekti tuntuu perustuvan omasta asemastaan ja taloudestaan huolestuneiden sijaisvanhempien haastatteluun 24.5.2015 ja sitä seuranneeseen kahden nimettömänä esiintyvän sosiaalityöntekijän virheellisiä väittämiä vilisevaan kirjoitukseen Helsingin Sanomissa 5.6.2015. Hankkeen menestyksen on taannut Aulikki Kananojan ja lastensuojelujärjestöiksi tekeytyvien sijaishuollon edunvalvontajärjestöjen mielipidekirjoituksille antama tuki.
Lastensuojelun vinoutuneet tiedonhankintamenetelmät huomioonottaen, on täysin mahdollista ja jopa todennäköistä, että pysyvän huostaanoton hankkeen perusta on Aila Paloniemen lobbauksessa ja muutamassa lehtikirjoituksessa. Tutkimusnäyttöä sen perusteeksi ei löydy.
Sosiaalityöntekijöiden mielipidekirjoitus on vastine Helsingin Sanomien 24.5.2015 tekemälle jutulle, joka vahvistaa havainnon, että 24 tuntia kestävissä PRIDE-sijaisperhekoulutuksissa ei opeteta edes lainsäädännön alkeita.
Kaikkia sijaisperheitä yhdistää vielä 7 vuotta uuden lastensuojelulain ja 13 vuotta Lapsen oikeuksien sopimuksen voimaantulon jälkeen tietämättömyys siitä, että juridisesti huostaanotto on lapsen edun mukainen tosiseikkaselvittelyyn ja näyttöön perustuva väliaikainen toimenpide, joka on tehtävä lyhimmäksi mahdolliseksi ajaksi ja jonka tavoitteena on perheen jälleenyhdistäminen. Huostaanottoa ei ole tarkoitettu mielipiteeseen perustavaksi sijaisvanhemman edun, kasvattajamonopolin tai elinkeinon turvaamiseksi.
Pysyvän huostaanoton motiivina sijaisvanhempien elinkeinon turvaaminen?
Pysyvän huostaanoton perustelut löytyvät sijaisperheidenkin mukaan aivan muualta kuin lapsen edusta; keskiössä on perhehoitajien taloudellisen aseman parantaminen:
Ensimmäinen haastateltu sijaisperhe kertoo hävinneensä nostamansa oikeusjutun kun yli kolme vuotta heillä sijoitettuna ollut lapsi lainmukaisesti palautettiin kuntoutuneelle äidilleen. Sijaisperheen maksettavaksi koituivat noin kymmenen tuhannen euron oikeudenkäyntikulut, jonka jälkeen perhe päätti, että " me emme enää ryhdy tähän hommaan."
Toisessa tapauksessa sijaisperhe moittii sijaislastensa biologisen isän purkuhakemuksia ja sitä, että "lapset odottavat, että varmaan jouluun mennessä muutetaan isälle".
Kolmannessa tapauksessa sijaisperhe harmittelee, että " panostimme asumiseen, nyt huoneet ovat tyhjiä. Lasten piti jäädä meille täysi-ikäisyyteen saakka. Kun lapset kotiutetaan, perhehoitajalla ei tunnu olevan oikeutta mihinkään. Toimeksiantosuhteinen perhehoitaja ei voi kuulua työttömyyskassaan eivätkä työssäoloehdot täyty, joten putosin itse työmarkkinatuelle.. tällaista ei jaksaisi enää käydä läpi toista kertaa."
Omituista jutussa on se, että sijaisvanhempien lisäksi sosiaalityöntekijätkään eivät piittaa lastensuojelulaista; he olivat katsoneet oikeudekseen lupailla lapsia "täysi-ikäisyyteen saakka."
Keskiössä huonojen käytäntöjen ja oikeusturvarikkeiden legitimointi?
Mielipidekirjoitus puolestaan on kahden nimettömänä pysyvän omien sanojensa mukaan "kokeneen" sosiaalityöntekijän ajattelun hedelmä. Lastensuojelun mielivaltaisissa toimintakulttuureissa kokemus tarkoittaa usein vaarallista kritiikittömyyttä ja laittomien työtapojen ja asennevammojen omaksumista. Kirjoitus todistaa, että nk. hiljainen tieto on usein pikemminkin tiedon ja havaintokyvyn puutetta; virheellisiä ja vanhentuneita uskomuksia ja vahingollisia organisaatiokäytäntöjä.
Lähes jokainen pysyvää huostaanottoa lobbaavien sosiaalityöntekijöiden mielipidekirjoituksen väittämä on olemassaolevan tutkimustiedon vastainen eikä väittämiä kyetä perustelemaan millään tavalla.
Sosiaalityöntekijät kirjoittavat kuinka”lastensuojelun avohuollon tavoitteena on perheen pitäminen koossa mahdollisimman kevyellä puuttumisella perheen yksityisyyteen”.
VTV on todennut tarkastuksessaan, ettei perheitä tueta kokonaisvaltaisesti missään lastensuojelun vaiheessa.
Kai Alhasen tutkimusaineiston ( 2014) "lapset, vanhemmat ja heidän läheisensä eivät läheskään aina saaneet tarvitsemaansa apua, ja monessa yhteydessä heitä kohdeltiin väheksyen ja heidän yksityisyyteensä puututtiin tarpeettoman voimallisin keinoin".
Lastensuojeluperheiden juristien ja kokemusasiantuntijoiden mukaan avohuollon tukitoimet tuottavat ja niitä annetaan tarkoituksensa vastaisesti pohjustamaan huostaanottoja eli perheen hajottamista.
Lastensuojeluperheiden kokemus on että avohuollon nykyiset tukitoimet eivät ole oikea-aikaisia, toimivia eivätkä perheiden tarpeen mukaisia eikä perheiden tarpeita edes kuulla tukitoimia suunniteltaessa. Lastensuojelun ”tukitoimien” lopputulos on perheiden voimaantumisen ja kotiuttamisen sijaan liian usein perheiden leimaaminen, syrjäyttäminen ja/ tai lapsen huostaanotto, joka tehdään usein lasta ja perhettä kuulematta, lapsen tarpeita, läheissuhteita tai kulttuuritaustaa huomioimatta lapsen etua ja tarpeita vastaamattomaan ja pysyvyyttä tarjoamattomaan laitoshoitoon liian kauaksi kotoa (Hiitola 2009; Pösö& Puustinen- Korhonen 2010; LSKL 2011;VTV 2012; LSKL 2013).
HuosTa tutkimuksen ( 2015) mukaan lähes 70% lapsista ja nuorista ei saanut pyytämäänsä palvelua.
Mielipidekirjoituksessaan sosiaalityöntekijät väittävät kuinka ” työskentelytavat ja tavoitteet määrittyvät suoraan lastensuojelulaista.”
Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on nimennyt voimassaolevia lakeja kunnioittamattoman lastensuojelun itsessään yhdeksi vakavimmista oikeusturvaongelmista Suomessa. Suomi on saanut EIT:ltä lukuisia tuomioita ihmisoikeusrikkomuksista juuri lastensuojeluasioisssa. AVI:n ja VALVIRA:n mukaan psykiatrista hoitoa tarvitsevia lapsia sysätään lainvastaisesti lastensuojeluun ja huostaanoton perusteluna käytetään lainvastaisesti jopa pelkkää psykiatrisen hoidontarpeen arviointia.
Aila- Puustinen- Korhosen ja Tarja Pösön Toteutuuko lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin- tutkimus ( 2010) kiinnitti huomiota lastensuojelun osaamisen, tiedontuotannon, palvelutarjonnan, laadunvarmistuksen ja valvonnan puutteisiin. Tutkijoiden mukaan lastensuojelussa tarvittavat, lasta ja perhettä tukevat toimenpiteet ovat satunnaisesti, vääräaikaisesti tai epätarkoituksenmukaisesti saatavilla ja sijoituspaikan valinta voi perustua enemmän sattumaan kuin lapsen tarpeisiin.
Sosiaalityöntekijät väittävät, että "työskentely avohuollossa on vanhempikeskeistä".
Lastensuojelututkimusten mukaan työskentely on viranomaiskeskeistä. Esimerkiksi Ritva Poikela tarkasteli väitöstutkimuksessaan asiakassuunnitelman ja asiakastyön käytännön välistä suhdetta ja sai tutkimustuloksen, jonka mukaan suunnitelman tavoitteet asetettiin tarjolla olevan palveluvalikon mukaan, ei asiakkaan tarpeen kautta. Kaikissa tapauksissa perheen oma tarve ohitettiin tai sitä ei edes havaittu, jollei ollut olemassa palvelua, joka olisi vastannut tarpeeseen. Työntekijät määrittelivät, jopa perheelle kertomatta, omia tavoitteita työllensä. Hyvistä aikomuksista huolimatta palveluiden toteuttaminen ei tuottanut toivottua helpotusta perhe-elämään. Näennäisestä asiakaskeskeisyydestä huolimatta työ oli viranomaiskeskeistä.
Pompottelu tapahtuu eri sijaishuoltopaikkojen- ei kodin ja sijaishuoltopaikkojen välillä
Sosiaalityöntekijät esittävät mediassa usein toistetun väitteen, että "lasta pompotellaan vuosia erilaisten sijoituspaikkojen, kodin ja sukulaisen välillä".
Tutkimustiedon mukaan pompottelu tapahtuu eri sijaishuoltopaikkojen välillä eikä sukulaissijoituksia käytetä.
Sunnuntaisuomalaisen mukaan isojen kaupunkien noin 4 000 sijoituksesta vain 220 tehtiin viime vuonna läheisille. Edellisvuonna läheissijoituksia tehtiin 155.
Sunnuntaisuomalaisen Väli-Suomen käräjäoikeuksilta saamien tietojen mukaan myös lapsen huolto määrätään lähiomaisille äärimmäisen harvoin. Esimerkiksi vain harvassa tapauksessa huolto on annettu isovanhemmille.
Lastensuojelun Keskusliiton selvityksen mukaan sijoitetut lapset palaavat harvoin biologisiin perheisiinsä viranomaistyön puutteiden takia eikä lakisääteiseen perheen jälleenyhdistämiseen pyritä.
Sosiaalityöntekijät olettavat lasten sijaishuollon aikana ilmaantuneet käytöshäiriöt ja luottamuksenpuutteen lapsuudenperheen olosuhteiden heijastumiksi huomioimatta lainkaan yhdenmukaista kansainvälistä tutkimusnäyttöä sijaishuollon todetuista negatiivisista vaikutuksista. Suomalainen ja ruotsalainen ( SOU 2009; SOU 2011) sijaishuoltoselvitys tuotti samanlaista järkyttävää tietoa kuin Norjassa, Tanskassa, Walesissa , Irlannissa ja Australiassa tehdyt selvitykset. Sijoitetut lapset olivat joutuneet paljon pahemman laiminlyönnin kohteeksi sijaishuollossa kuin mitä olivat ne olosuhteet, joista heidät oli huostaanotettu.
Sosiaalityöntekijät väittävät, että "lapsen kuntoutus vie yhtä pitkään kuin mitä vaurioittava elämäntilanne on saanut jatkua" huomioimatta kuinka tyypillisesti koko lapsuuden ajaksi hatarin perustein tehdyt huostaanotot vaihtuviin ja usein lapsen edun vastaisiin sijaishuoltopaikkoihin tuottavat kuntoutustarvetta.
Sosiaalityöntekijät väittävät lastensuojelulain vastaisesti, että ”laki ei tunne tilannetta, jossa perhettä ei voisi jälleenyhdistää" vaikka lastensuojelulaki nimenomaan edellyttää, että jälleenyhdistämisen on oltava lapsen edun mukainen ja juuri tähän 9. pykälän 47 momenttiin vedotaan perusteettakin jälleenyhdistämisten ja huostaanoton purkujen estämiseksi.
Sosiaalityöntekijät väittävät, että harvat sijoitettujen lasten vanhemmat kykenevät asettamaan lapsensa tarpeet omiensa edelle ja että juuri sen vuoksi heidän lastensa huostaanotto on tarpeellinen. Sosiaalityöntekijöiden huostaanottoperuste on lainvastainen. Jos huostaanoton kriteeriksi määrätään aikuisen kyky asettaa asettaa lapsen etu omansa edelle, huostaanottoa tarvittaisiin kaikissa Suomen sosiaalitoimistoissa.
Ihmisoikeus- ja oikeusturvapuutteet pitää poistaa- ei laillistaa!
Sosiaalityöntekijät väittävät, että ”lapsi hyötyy perhesijoituksesta vain, jos hän voi olla tasa-arvoinen perheenjäsen ja muodostaa kiintymyssuhteen sijaisvanhempiinsa. Miten lapsi voi kiintyä sijaisvanhempiin, kun täytyy koko ajan olla valmiina palaamaan milloin tahansa biologisten vanhempien luokse?
Suomalainen sijaishuoltoselvitys osoitti, että sijoitetut lapset harvoin olivat tasa-arvoisia perheenjäseniä sijaisperheissään. Kirjoittajat unohtavat myös, että suomalaisessa lastensuojelussa lasten ja sijaisvanhempien oletettua kiintymyssuhteen kehittymistä tuetaan jo koko lapsuuden mittaisilla huostaanotoilla, perheen jälleenyhdistämisvelvoitteiden laiminlyönneillä, lastensuojelun rutiiniksi muodostuneilla lainvastaisilla yhteydenpitorajoituksilla lapsen läheisiin, sijaisperheiden anteliailla rahakorvauksilla, verovapailla etuuksilla, lomituspalveluilla, valmennus- ja tukipalveluilla ja RAY:n tukemilla lastensuojelujärjestöjen vapaaehtoisilla auttajilla.
Massiivisista tukitoimista huolimatta odotettuja tuloksia ei näy ja kiintymyssuhteiden synnyssä ja ylläpidossa on ongelmia. Suurin osa perhesijoituksista purkautuu- ei biovanhempien purkuyrityksiin- vaan sijaisvanhempien kyvyttömyyteen tarjota vakautta ja vanhemmuutta (Janhunen 2007; Lamminen & Rantanen 2007).
Tutkija Tarja Janhusen Perhehoitoliitolle tekemän selvityksen mukaan useimmissa tapauksissa sijoitus oli katkennut sijaisvanhempiin liittyviin syihin johtuen, joista yleisin oli sijaisvanhemman väsymys ja toiseksi sijaisperheen muuttunut tilanne( Janhunen, 2007).
Sosiaalityöntekijöiden kirjoitus ei onnistu kertomaan mitään lasten tilanteesta mutta todistaa vakavista asenneongelmista ja tiedon, ammattitaidon ja havaintokyvyn puutteista, joihin pitäisi puuttua sosiaalityön koulutuksessa.
Piilevä pommi saattaakin tikittää bioperheiden sijaan valvomattomassa asiantuntijavallassa ja sijaishuollossa, joissa asiakaskokemusten perusteella pitäisi ottaa välittömästi käyttöön huoliliputus , varhainen puuttuminen ja kiireelliset sijoitukset.
Lastensuojeluun ja sijaishuoltoon tullessaan lapsella on yhä useammin edessään- ei takanaan- epävakaita riskiolosuhteita ja traumatisoivia kokemuksia, joiden hoitamiseen tarvitaan niin vanhempia, juristia, terapeuttia, toimittajaa kuin Kananojan paheksumia kansalaisaktivisteja.
Kuvaavaa on, että sen sijaan, että sosiaalialan päättäjät pyrkisivät lastensuojelun perustehtävän ja ihmisoikeussopimuksien toteutumiseen tutkimalla ja poistamalla olemassaolevat lastensuojelun puutteet, pyritäänkin olemassaolevat puutteet ja ihmisoikeusloukkaukset oikeuttamaan lainsäädäntöä muuttamalla.
Inhimillisempää ja tuloksellisempaa oikeusturvarikkomusten legitimoinnnin sijaan olisi muuttaa lastensuojelulakia siten, että lastensuojelun lainsäädännön perustaksi velvoitettaisiin aina lapsivaikutusten arviointia ja riippumattoman tahon tuottamaa asiakaspalautteet sisältävää tutkimustietoa- eikä kuten nyt- muutaman sosiaalityöntekijän ja päättäjän mielipiteitä.
Suomalainen sosiaalityön päättäjä tuntuu olevan valmis pyyhkäisemään syrjään satojen tuhansien lasten ja vanhempien oikeusturvan, ratifioidut ihmisoikeussopimukset , voimassaolevan lainsäädännön ja oikeusoppineiden ja tutkijoiden varoitukset kolmen toimeentulostaan huolestuneen sijaisvanhemman , Tuija Erosen ( 2013) 97 sijoitettua käsittäneessä seurantatutkimuksessa löydetyn kolmen toistuvia kotoutusyrityksiä kokeneen sijoitetun ja kahden nimettömän sosiaalityöntekijän mielipiteiden takia.
Harhaisesta puuttumisesta aitoon tukeen
Toimivien avohuollon tukitoimien tai edes jonkinlaisten avohuollon tukitoimien varmistamiseksi tarvitaan ensisijaisesti asennemuutos kontrollista auttamiseen ja häiriönmetsästyksestä ja poislähettämisen kulttuurista kohti ennaltaehkäisevää ja aitoa perheiden tukemista.
Lasten ja perheiden oikeusturva varmistettaisiin parhaiten riippumattomalla tuomio-istuimella, järjestämällä lastensuojeluun ja sijaishuoltoon riippumaton valvonta ja asettamalla sosiaalityöntekijöille vastuu- ja korvausvelvoitteet väärinkäytöksistä.
Asiantuntijuuden nousuhumalasta ei voi raitistua suoraan asiakaspalvelijaksi. Kaikki harhaisen puuttumisen omaksuneet sosiaalityöntekijät pitäisikin velvoittaa uudelleenkoulutukseen.
Heille annettaisiin kaksi vuotta aikaa sitoutua hyvän hallinnon, ihmisoikeussopimuksien ja voimassa olevien lakien mukaiseen asiakaslähtöiseen työskentelyyn. Virkailija saisi jatkaa alalla, jos hän edistyisi asiakastyössä ja mentalisaatiossa, syrjäytetyt asiakkaat eheytyisivät riittävästi ja työntekijä osoittaisi sisäistäneensä ammatin ihmisoikeusluonteen, virkavastuun ja näkisi lainsäädännön kunnioittamisen ja perheiden tukemisen lapsen edun mukaisena. Muussa tapauksessa virkailija tulisi asettaa auttaja-ammattien harjoittamiskieltoon ja lapsille ja perheille tulisi turvata lailla oikeus automaattisiin vahingonkorvauksiin.
Ketkä sosiaalihallinnossa estävät perheiden oikeusturvan toteutumisen?
Toimeliaan tietämättömien keskustanaisten ja rationaalisten velvoitteidensa puristuksessa sinnittelevä lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila lienee ymmärtänyt pysyvän huostaanoton aloitteen valtaisat tieto- ja oikeusturvapuutteet mutta hänen eettistä kasvuaan ja kehitystään vaarantavat vakavasti sijainti ja olosuhteet Pesäpuu ry:n , Perhehoitoliiton, Pelastakaa Lapset ry:n ja muiden sijaishuollon lobbareiden tulilinjalla.
Jyväskylän satakielille lapsen etu tuntuu olevan kuin Castafioren koru, jota Tinttiä vaaditaan suojelemaan.
Lapset, vanhemmat tai tutkijat eivät Kurttilan toimistoon eksy mutta arvattavasti toimisto kuhisee lapsen etuilijoita. Lastensuojelun laatua ja perheiden oikeusturvaa parantaisikin julkinen rekisteri (avoimuusrekisteri) kunkin lastensuojeluhankkeen ja - lain lobbareista ja tietoperustasta käytettyine asiantuntijoineen ja lausuntoineen. Tähänastisen tunaroinnin perusteella lastensuojelun lainsäädäntötyö vaatisi välitöntä huostaanottoa. Esimerkiksi lastensuojelu- ja perhehoitolakien valmistelussa ei kuultu lainkaan palvelunkäyttäjiä eikä myöskään arvioitu lakien lapsivaikutuksia ja traditio tuntuu jatkuvan uusissakin hankkeissa. Pitäkää perheet huolta siitä, ettei vastaavia tekeleitä kähmitä läpi kabineteissa ilman julkisuutta.
Mielenkiintoista olisi tietää myös ketkä päättäjät ovat toimineet jo kaksikymmentä vuotta sitten esitettyjen lastensuojelun perusparannusten, sjaishuollon olosuhdeselvitysten ja lastensuojeluun ajettujen perheiden oikeusturvan ja lastensuojelututkimuksen tulppana. Joko Suomessakin olisi lasuleaksin aika?
Vaikka vaatimattomuus kaunistaa, julkisrahoitetun lastensuojelun laadun tai onnistumisen kriteeri ei voi olla yksi onnistunut sosiaalityöntekijän mielipiteen lobbaus tai kuten Aulikki Kananoja väitti taannoin Tampereen sosiaalityön päivillä - yksi onnistunut asiakassuhde sosiaalityöntekijän tuhansia perheitä käsittävällä virkauralla.
Lastensuojelun lainsäädäntötyötä, tutkimusta ja valvontaa parantaisi miljoonia euroja maksavien sosiaalialan professioiden keskinäisten kehukerhojen sijaan palvelunkäyttäjien- lasten ja vanhempien osallisuus. Lastensuojelun kasvatus-, kehittämis-, tutkimus- ja yhteistyökumppanin ei aina tarvitse olla sijaishuollon yrittäjä- kumppani voi olla myös lapsi ja/ tai vanhempi!
Lasten ja vanhempien tuella ja osallisuudella nykyinen sijaishuollon edunvalvonnaksi ja suojeluksi harhautunut lastensuojelu voisi eheytyä perustehtävänsä mukaiseksi.
Pysyvän huostaanoton uusi lobbausprojekti tuntuu perustuvan omasta asemastaan ja taloudestaan huolestuneiden sijaisvanhempien haastatteluun 24.5.2015 ja sitä seuranneeseen kahden nimettömänä esiintyvän sosiaalityöntekijän virheellisiä väittämiä vilisevaan kirjoitukseen Helsingin Sanomissa 5.6.2015. Hankkeen menestyksen on taannut Aulikki Kananojan ja lastensuojelujärjestöiksi tekeytyvien sijaishuollon edunvalvontajärjestöjen mielipidekirjoituksille antama tuki.
Lastensuojelun vinoutuneet tiedonhankintamenetelmät huomioonottaen, on täysin mahdollista ja jopa todennäköistä, että pysyvän huostaanoton hankkeen perusta on Aila Paloniemen lobbauksessa ja muutamassa lehtikirjoituksessa. Tutkimusnäyttöä sen perusteeksi ei löydy.
Sosiaalityöntekijöiden mielipidekirjoitus on vastine Helsingin Sanomien 24.5.2015 tekemälle jutulle, joka vahvistaa havainnon, että 24 tuntia kestävissä PRIDE-sijaisperhekoulutuksissa ei opeteta edes lainsäädännön alkeita.
Kaikkia sijaisperheitä yhdistää vielä 7 vuotta uuden lastensuojelulain ja 13 vuotta Lapsen oikeuksien sopimuksen voimaantulon jälkeen tietämättömyys siitä, että juridisesti huostaanotto on lapsen edun mukainen tosiseikkaselvittelyyn ja näyttöön perustuva väliaikainen toimenpide, joka on tehtävä lyhimmäksi mahdolliseksi ajaksi ja jonka tavoitteena on perheen jälleenyhdistäminen. Huostaanottoa ei ole tarkoitettu mielipiteeseen perustavaksi sijaisvanhemman edun, kasvattajamonopolin tai elinkeinon turvaamiseksi.
Pysyvän huostaanoton motiivina sijaisvanhempien elinkeinon turvaaminen?
Pysyvän huostaanoton perustelut löytyvät sijaisperheidenkin mukaan aivan muualta kuin lapsen edusta; keskiössä on perhehoitajien taloudellisen aseman parantaminen:
Ensimmäinen haastateltu sijaisperhe kertoo hävinneensä nostamansa oikeusjutun kun yli kolme vuotta heillä sijoitettuna ollut lapsi lainmukaisesti palautettiin kuntoutuneelle äidilleen. Sijaisperheen maksettavaksi koituivat noin kymmenen tuhannen euron oikeudenkäyntikulut, jonka jälkeen perhe päätti, että " me emme enää ryhdy tähän hommaan."
Toisessa tapauksessa sijaisperhe moittii sijaislastensa biologisen isän purkuhakemuksia ja sitä, että "lapset odottavat, että varmaan jouluun mennessä muutetaan isälle".
Kolmannessa tapauksessa sijaisperhe harmittelee, että " panostimme asumiseen, nyt huoneet ovat tyhjiä. Lasten piti jäädä meille täysi-ikäisyyteen saakka. Kun lapset kotiutetaan, perhehoitajalla ei tunnu olevan oikeutta mihinkään. Toimeksiantosuhteinen perhehoitaja ei voi kuulua työttömyyskassaan eivätkä työssäoloehdot täyty, joten putosin itse työmarkkinatuelle.. tällaista ei jaksaisi enää käydä läpi toista kertaa."
Omituista jutussa on se, että sijaisvanhempien lisäksi sosiaalityöntekijätkään eivät piittaa lastensuojelulaista; he olivat katsoneet oikeudekseen lupailla lapsia "täysi-ikäisyyteen saakka."
Keskiössä huonojen käytäntöjen ja oikeusturvarikkeiden legitimointi?
Mielipidekirjoitus puolestaan on kahden nimettömänä pysyvän omien sanojensa mukaan "kokeneen" sosiaalityöntekijän ajattelun hedelmä. Lastensuojelun mielivaltaisissa toimintakulttuureissa kokemus tarkoittaa usein vaarallista kritiikittömyyttä ja laittomien työtapojen ja asennevammojen omaksumista. Kirjoitus todistaa, että nk. hiljainen tieto on usein pikemminkin tiedon ja havaintokyvyn puutetta; virheellisiä ja vanhentuneita uskomuksia ja vahingollisia organisaatiokäytäntöjä.
Lähes jokainen pysyvää huostaanottoa lobbaavien sosiaalityöntekijöiden mielipidekirjoituksen väittämä on olemassaolevan tutkimustiedon vastainen eikä väittämiä kyetä perustelemaan millään tavalla.
Sosiaalityöntekijät kirjoittavat kuinka”lastensuojelun avohuollon tavoitteena on perheen pitäminen koossa mahdollisimman kevyellä puuttumisella perheen yksityisyyteen”.
VTV on todennut tarkastuksessaan, ettei perheitä tueta kokonaisvaltaisesti missään lastensuojelun vaiheessa.
Kai Alhasen tutkimusaineiston ( 2014) "lapset, vanhemmat ja heidän läheisensä eivät läheskään aina saaneet tarvitsemaansa apua, ja monessa yhteydessä heitä kohdeltiin väheksyen ja heidän yksityisyyteensä puututtiin tarpeettoman voimallisin keinoin".
Lastensuojeluperheiden juristien ja kokemusasiantuntijoiden mukaan avohuollon tukitoimet tuottavat ja niitä annetaan tarkoituksensa vastaisesti pohjustamaan huostaanottoja eli perheen hajottamista.
Lastensuojeluperheiden kokemus on että avohuollon nykyiset tukitoimet eivät ole oikea-aikaisia, toimivia eivätkä perheiden tarpeen mukaisia eikä perheiden tarpeita edes kuulla tukitoimia suunniteltaessa. Lastensuojelun ”tukitoimien” lopputulos on perheiden voimaantumisen ja kotiuttamisen sijaan liian usein perheiden leimaaminen, syrjäyttäminen ja/ tai lapsen huostaanotto, joka tehdään usein lasta ja perhettä kuulematta, lapsen tarpeita, läheissuhteita tai kulttuuritaustaa huomioimatta lapsen etua ja tarpeita vastaamattomaan ja pysyvyyttä tarjoamattomaan laitoshoitoon liian kauaksi kotoa (Hiitola 2009; Pösö& Puustinen- Korhonen 2010; LSKL 2011;VTV 2012; LSKL 2013).
HuosTa tutkimuksen ( 2015) mukaan lähes 70% lapsista ja nuorista ei saanut pyytämäänsä palvelua.
Mielipidekirjoituksessaan sosiaalityöntekijät väittävät kuinka ” työskentelytavat ja tavoitteet määrittyvät suoraan lastensuojelulaista.”
Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on nimennyt voimassaolevia lakeja kunnioittamattoman lastensuojelun itsessään yhdeksi vakavimmista oikeusturvaongelmista Suomessa. Suomi on saanut EIT:ltä lukuisia tuomioita ihmisoikeusrikkomuksista juuri lastensuojeluasioisssa. AVI:n ja VALVIRA:n mukaan psykiatrista hoitoa tarvitsevia lapsia sysätään lainvastaisesti lastensuojeluun ja huostaanoton perusteluna käytetään lainvastaisesti jopa pelkkää psykiatrisen hoidontarpeen arviointia.
Aila- Puustinen- Korhosen ja Tarja Pösön Toteutuuko lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin- tutkimus ( 2010) kiinnitti huomiota lastensuojelun osaamisen, tiedontuotannon, palvelutarjonnan, laadunvarmistuksen ja valvonnan puutteisiin. Tutkijoiden mukaan lastensuojelussa tarvittavat, lasta ja perhettä tukevat toimenpiteet ovat satunnaisesti, vääräaikaisesti tai epätarkoituksenmukaisesti saatavilla ja sijoituspaikan valinta voi perustua enemmän sattumaan kuin lapsen tarpeisiin.
Sosiaalityöntekijät väittävät, että "työskentely avohuollossa on vanhempikeskeistä".
Lastensuojelututkimusten mukaan työskentely on viranomaiskeskeistä. Esimerkiksi Ritva Poikela tarkasteli väitöstutkimuksessaan asiakassuunnitelman ja asiakastyön käytännön välistä suhdetta ja sai tutkimustuloksen, jonka mukaan suunnitelman tavoitteet asetettiin tarjolla olevan palveluvalikon mukaan, ei asiakkaan tarpeen kautta. Kaikissa tapauksissa perheen oma tarve ohitettiin tai sitä ei edes havaittu, jollei ollut olemassa palvelua, joka olisi vastannut tarpeeseen. Työntekijät määrittelivät, jopa perheelle kertomatta, omia tavoitteita työllensä. Hyvistä aikomuksista huolimatta palveluiden toteuttaminen ei tuottanut toivottua helpotusta perhe-elämään. Näennäisestä asiakaskeskeisyydestä huolimatta työ oli viranomaiskeskeistä.
Pompottelu tapahtuu eri sijaishuoltopaikkojen- ei kodin ja sijaishuoltopaikkojen välillä
Sosiaalityöntekijät esittävät mediassa usein toistetun väitteen, että "lasta pompotellaan vuosia erilaisten sijoituspaikkojen, kodin ja sukulaisen välillä".
Tutkimustiedon mukaan pompottelu tapahtuu eri sijaishuoltopaikkojen välillä eikä sukulaissijoituksia käytetä.
Sunnuntaisuomalaisen mukaan isojen kaupunkien noin 4 000 sijoituksesta vain 220 tehtiin viime vuonna läheisille. Edellisvuonna läheissijoituksia tehtiin 155.
Sunnuntaisuomalaisen Väli-Suomen käräjäoikeuksilta saamien tietojen mukaan myös lapsen huolto määrätään lähiomaisille äärimmäisen harvoin. Esimerkiksi vain harvassa tapauksessa huolto on annettu isovanhemmille.
Lastensuojelun Keskusliiton selvityksen mukaan sijoitetut lapset palaavat harvoin biologisiin perheisiinsä viranomaistyön puutteiden takia eikä lakisääteiseen perheen jälleenyhdistämiseen pyritä.
Sosiaalityöntekijät olettavat lasten sijaishuollon aikana ilmaantuneet käytöshäiriöt ja luottamuksenpuutteen lapsuudenperheen olosuhteiden heijastumiksi huomioimatta lainkaan yhdenmukaista kansainvälistä tutkimusnäyttöä sijaishuollon todetuista negatiivisista vaikutuksista. Suomalainen ja ruotsalainen ( SOU 2009; SOU 2011) sijaishuoltoselvitys tuotti samanlaista järkyttävää tietoa kuin Norjassa, Tanskassa, Walesissa , Irlannissa ja Australiassa tehdyt selvitykset. Sijoitetut lapset olivat joutuneet paljon pahemman laiminlyönnin kohteeksi sijaishuollossa kuin mitä olivat ne olosuhteet, joista heidät oli huostaanotettu.
Sosiaalityöntekijät väittävät, että "lapsen kuntoutus vie yhtä pitkään kuin mitä vaurioittava elämäntilanne on saanut jatkua" huomioimatta kuinka tyypillisesti koko lapsuuden ajaksi hatarin perustein tehdyt huostaanotot vaihtuviin ja usein lapsen edun vastaisiin sijaishuoltopaikkoihin tuottavat kuntoutustarvetta.
Sosiaalityöntekijät väittävät lastensuojelulain vastaisesti, että ”laki ei tunne tilannetta, jossa perhettä ei voisi jälleenyhdistää" vaikka lastensuojelulaki nimenomaan edellyttää, että jälleenyhdistämisen on oltava lapsen edun mukainen ja juuri tähän 9. pykälän 47 momenttiin vedotaan perusteettakin jälleenyhdistämisten ja huostaanoton purkujen estämiseksi.
Sosiaalityöntekijät väittävät, että harvat sijoitettujen lasten vanhemmat kykenevät asettamaan lapsensa tarpeet omiensa edelle ja että juuri sen vuoksi heidän lastensa huostaanotto on tarpeellinen. Sosiaalityöntekijöiden huostaanottoperuste on lainvastainen. Jos huostaanoton kriteeriksi määrätään aikuisen kyky asettaa asettaa lapsen etu omansa edelle, huostaanottoa tarvittaisiin kaikissa Suomen sosiaalitoimistoissa.
Ihmisoikeus- ja oikeusturvapuutteet pitää poistaa- ei laillistaa!
Sosiaalityöntekijät väittävät, että ”lapsi hyötyy perhesijoituksesta vain, jos hän voi olla tasa-arvoinen perheenjäsen ja muodostaa kiintymyssuhteen sijaisvanhempiinsa. Miten lapsi voi kiintyä sijaisvanhempiin, kun täytyy koko ajan olla valmiina palaamaan milloin tahansa biologisten vanhempien luokse?
Suomalainen sijaishuoltoselvitys osoitti, että sijoitetut lapset harvoin olivat tasa-arvoisia perheenjäseniä sijaisperheissään. Kirjoittajat unohtavat myös, että suomalaisessa lastensuojelussa lasten ja sijaisvanhempien oletettua kiintymyssuhteen kehittymistä tuetaan jo koko lapsuuden mittaisilla huostaanotoilla, perheen jälleenyhdistämisvelvoitteiden laiminlyönneillä, lastensuojelun rutiiniksi muodostuneilla lainvastaisilla yhteydenpitorajoituksilla lapsen läheisiin, sijaisperheiden anteliailla rahakorvauksilla, verovapailla etuuksilla, lomituspalveluilla, valmennus- ja tukipalveluilla ja RAY:n tukemilla lastensuojelujärjestöjen vapaaehtoisilla auttajilla.
Massiivisista tukitoimista huolimatta odotettuja tuloksia ei näy ja kiintymyssuhteiden synnyssä ja ylläpidossa on ongelmia. Suurin osa perhesijoituksista purkautuu- ei biovanhempien purkuyrityksiin- vaan sijaisvanhempien kyvyttömyyteen tarjota vakautta ja vanhemmuutta (Janhunen 2007; Lamminen & Rantanen 2007).
Tutkija Tarja Janhusen Perhehoitoliitolle tekemän selvityksen mukaan useimmissa tapauksissa sijoitus oli katkennut sijaisvanhempiin liittyviin syihin johtuen, joista yleisin oli sijaisvanhemman väsymys ja toiseksi sijaisperheen muuttunut tilanne( Janhunen, 2007).
Sosiaalityöntekijöiden kirjoitus ei onnistu kertomaan mitään lasten tilanteesta mutta todistaa vakavista asenneongelmista ja tiedon, ammattitaidon ja havaintokyvyn puutteista, joihin pitäisi puuttua sosiaalityön koulutuksessa.
Piilevä pommi saattaakin tikittää bioperheiden sijaan valvomattomassa asiantuntijavallassa ja sijaishuollossa, joissa asiakaskokemusten perusteella pitäisi ottaa välittömästi käyttöön huoliliputus , varhainen puuttuminen ja kiireelliset sijoitukset.
Lastensuojeluun ja sijaishuoltoon tullessaan lapsella on yhä useammin edessään- ei takanaan- epävakaita riskiolosuhteita ja traumatisoivia kokemuksia, joiden hoitamiseen tarvitaan niin vanhempia, juristia, terapeuttia, toimittajaa kuin Kananojan paheksumia kansalaisaktivisteja.
Kuvaavaa on, että sen sijaan, että sosiaalialan päättäjät pyrkisivät lastensuojelun perustehtävän ja ihmisoikeussopimuksien toteutumiseen tutkimalla ja poistamalla olemassaolevat lastensuojelun puutteet, pyritäänkin olemassaolevat puutteet ja ihmisoikeusloukkaukset oikeuttamaan lainsäädäntöä muuttamalla.
Inhimillisempää ja tuloksellisempaa oikeusturvarikkomusten legitimoinnnin sijaan olisi muuttaa lastensuojelulakia siten, että lastensuojelun lainsäädännön perustaksi velvoitettaisiin aina lapsivaikutusten arviointia ja riippumattoman tahon tuottamaa asiakaspalautteet sisältävää tutkimustietoa- eikä kuten nyt- muutaman sosiaalityöntekijän ja päättäjän mielipiteitä.
Suomalainen sosiaalityön päättäjä tuntuu olevan valmis pyyhkäisemään syrjään satojen tuhansien lasten ja vanhempien oikeusturvan, ratifioidut ihmisoikeussopimukset , voimassaolevan lainsäädännön ja oikeusoppineiden ja tutkijoiden varoitukset kolmen toimeentulostaan huolestuneen sijaisvanhemman , Tuija Erosen ( 2013) 97 sijoitettua käsittäneessä seurantatutkimuksessa löydetyn kolmen toistuvia kotoutusyrityksiä kokeneen sijoitetun ja kahden nimettömän sosiaalityöntekijän mielipiteiden takia.
Harhaisesta puuttumisesta aitoon tukeen
Toimivien avohuollon tukitoimien tai edes jonkinlaisten avohuollon tukitoimien varmistamiseksi tarvitaan ensisijaisesti asennemuutos kontrollista auttamiseen ja häiriönmetsästyksestä ja poislähettämisen kulttuurista kohti ennaltaehkäisevää ja aitoa perheiden tukemista.
Lasten ja perheiden oikeusturva varmistettaisiin parhaiten riippumattomalla tuomio-istuimella, järjestämällä lastensuojeluun ja sijaishuoltoon riippumaton valvonta ja asettamalla sosiaalityöntekijöille vastuu- ja korvausvelvoitteet väärinkäytöksistä.
Asiantuntijuuden nousuhumalasta ei voi raitistua suoraan asiakaspalvelijaksi. Kaikki harhaisen puuttumisen omaksuneet sosiaalityöntekijät pitäisikin velvoittaa uudelleenkoulutukseen.
Heille annettaisiin kaksi vuotta aikaa sitoutua hyvän hallinnon, ihmisoikeussopimuksien ja voimassa olevien lakien mukaiseen asiakaslähtöiseen työskentelyyn. Virkailija saisi jatkaa alalla, jos hän edistyisi asiakastyössä ja mentalisaatiossa, syrjäytetyt asiakkaat eheytyisivät riittävästi ja työntekijä osoittaisi sisäistäneensä ammatin ihmisoikeusluonteen, virkavastuun ja näkisi lainsäädännön kunnioittamisen ja perheiden tukemisen lapsen edun mukaisena. Muussa tapauksessa virkailija tulisi asettaa auttaja-ammattien harjoittamiskieltoon ja lapsille ja perheille tulisi turvata lailla oikeus automaattisiin vahingonkorvauksiin.
Ketkä sosiaalihallinnossa estävät perheiden oikeusturvan toteutumisen?
Toimeliaan tietämättömien keskustanaisten ja rationaalisten velvoitteidensa puristuksessa sinnittelevä lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila lienee ymmärtänyt pysyvän huostaanoton aloitteen valtaisat tieto- ja oikeusturvapuutteet mutta hänen eettistä kasvuaan ja kehitystään vaarantavat vakavasti sijainti ja olosuhteet Pesäpuu ry:n , Perhehoitoliiton, Pelastakaa Lapset ry:n ja muiden sijaishuollon lobbareiden tulilinjalla.
Jyväskylän satakielille lapsen etu tuntuu olevan kuin Castafioren koru, jota Tinttiä vaaditaan suojelemaan.
Lapset, vanhemmat tai tutkijat eivät Kurttilan toimistoon eksy mutta arvattavasti toimisto kuhisee lapsen etuilijoita. Lastensuojelun laatua ja perheiden oikeusturvaa parantaisikin julkinen rekisteri (avoimuusrekisteri) kunkin lastensuojeluhankkeen ja - lain lobbareista ja tietoperustasta käytettyine asiantuntijoineen ja lausuntoineen. Tähänastisen tunaroinnin perusteella lastensuojelun lainsäädäntötyö vaatisi välitöntä huostaanottoa. Esimerkiksi lastensuojelu- ja perhehoitolakien valmistelussa ei kuultu lainkaan palvelunkäyttäjiä eikä myöskään arvioitu lakien lapsivaikutuksia ja traditio tuntuu jatkuvan uusissakin hankkeissa. Pitäkää perheet huolta siitä, ettei vastaavia tekeleitä kähmitä läpi kabineteissa ilman julkisuutta.
Mielenkiintoista olisi tietää myös ketkä päättäjät ovat toimineet jo kaksikymmentä vuotta sitten esitettyjen lastensuojelun perusparannusten, sjaishuollon olosuhdeselvitysten ja lastensuojeluun ajettujen perheiden oikeusturvan ja lastensuojelututkimuksen tulppana. Joko Suomessakin olisi lasuleaksin aika?
Vaikka vaatimattomuus kaunistaa, julkisrahoitetun lastensuojelun laadun tai onnistumisen kriteeri ei voi olla yksi onnistunut sosiaalityöntekijän mielipiteen lobbaus tai kuten Aulikki Kananoja väitti taannoin Tampereen sosiaalityön päivillä - yksi onnistunut asiakassuhde sosiaalityöntekijän tuhansia perheitä käsittävällä virkauralla.
Lastensuojelun lainsäädäntötyötä, tutkimusta ja valvontaa parantaisi miljoonia euroja maksavien sosiaalialan professioiden keskinäisten kehukerhojen sijaan palvelunkäyttäjien- lasten ja vanhempien osallisuus. Lastensuojelun kasvatus-, kehittämis-, tutkimus- ja yhteistyökumppanin ei aina tarvitse olla sijaishuollon yrittäjä- kumppani voi olla myös lapsi ja/ tai vanhempi!
Lasten ja vanhempien tuella ja osallisuudella nykyinen sijaishuollon edunvalvonnaksi ja suojeluksi harhautunut lastensuojelu voisi eheytyä perustehtävänsä mukaiseksi.
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/dialogisuus-lastensuojelun-laatusuositusprosessissa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuottoisa-myytti-riskiperheista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-moniammatillinen-yhteistyo-havittaa-niin-vuorovaikutuksen-kuin-vastuun
http://www.lokakuunliike.com/gonzo-blogi/soluttautuja-kirjoittaa-aivan-tavallisista-hyvantekijoista
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sijaishuollon-korruptoitunut-kehitysapu-lopetettava-lapsia-autettava-osana-perhetta
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/aila-paloniemi-kesk-kansan-kahtiajakoa-edistamassa
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/dialogisuus-lastensuojelun-laatusuositusprosessissa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuottoisa-myytti-riskiperheista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-moniammatillinen-yhteistyo-havittaa-niin-vuorovaikutuksen-kuin-vastuun
http://www.lokakuunliike.com/gonzo-blogi/soluttautuja-kirjoittaa-aivan-tavallisista-hyvantekijoista
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sijaishuollon-korruptoitunut-kehitysapu-lopetettava-lapsia-autettava-osana-perhetta
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/aila-paloniemi-kesk-kansan-kahtiajakoa-edistamassa
RSS Feed
