Moni haluaa miljardimarkkinoille
Sote- uudistuksen myötä yksityisille palveluntarjoajille avautuvat mammuttimaiset, peräti 17,2 miljardin euron suuruiset terveyspalveluiden markkinat.
Uudistus muuttaa perinpohjaisesti palvelujen tuottamisen tavan. Silti järjestelmä ei yksinkertaistu: jatkossakin on rinnakkaisia järjestelmiä. Alueellinen malli voi lisätä byrokratiaa ja vähentää kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Yksi suurimpia huolenaiheita on julkisen palvelun asettaminen samalle viivalle muiden palveluntuottajien palvelujen kanssa. Tämä voi johtaa siihen, että palveluntarpeen saamisessa maksukyky on tärkeämpi kuin tarve, kertoo professori Anneli Anttonen ja pelkää, että yhtiöittäminen uhkaa lisätä korruptiota ja vähentää avoimuutta, luottamuksellisuutta, puolueettomuutta ja yleishyödyllisyyttä. Hänen mukaansa vaativia sosiaalipalveluja tarvitsevat ryhmät tulisi jättää soteuudistuksen ulkopuolelle, perinteisten julkisten palvelujen piiriin. Myös professori Heikki Hiilamo pelkää, että sote-malli lisää eriarvoisuutta ja rahanmenoa.
Terveysoikeuden professori Lasse Lehtosen mukaan maailmalta ei juurikaan löydy esimerkkejä siitä, että kilpailumekanismi tuottaisi terveyttä. Syynä tähän on pitkälti se, että terveydenhuollon markkina ei koskaan tyydyty samalla tavalla kuin esimerkiksi kulutushyödykkeiden markkina. Potilaat, jos heillä rahaa on, ovat lopulta valmiita käyttämään yhä kasvavia rahasummia varsin marginaalisten hyötyjen saavuttamiseen. Riski tälle lisääntyy, jos potilas ei palvelujen hankkimiseen käytä omaa rahaansa vaan yhteiskunnan varoja. Terveyttä ja sairautta koskeva tiedon epäsuhta potilaan ja terveydenhuollon ammattilaisen välillä lisää vielä riskiä sille, että kuluttajana toimiva potilas ostaa itselleen tarpeettomia ja vaikuttamattomia palveluja, kun niitä ammattilainen hänelle myy.
Toinen ongelma markkinaehtoisessa terveydenhuollossa on, että yritysten perustoimintatapaan kuuluu pyrkimys kasvaa ja tehdä voittoa. Terveydenhuoltoalalla toimivat yritykset siis pyrkivät lisäämään myyntiään ja myymään tuotteensa niin kalliiseen hintaan, kuin ostaja on valmis maksamaan. Hyvä esimerkki tällaisesta toiminnasta on lääketeollisuus, jonka kannattavuus on samalla tasolla aseteollisuuden kanssa.
Kolmas keskeinen ongelma liittyy terveydenhuollon markkinoiden toimimiseen.
Kilpailun toimiminen terveydenhuollossa edellyttää mm. sitä, että toimijoiden tulo markkinoille on helppoa ja että jonkun toimijan poistuminen markkinoilta ei saa aiheuttaa merkittävää markkinahäiriötä taikka vaarantaa potilaiden terveyttä. Mekanismeja tämän varmistamiseksi ei Suomen sote-uudistuksessa ole onnistututtu luomaan, kun valtakunnalliset ketjut voivat saavuttaa määräävän aseman potilaiden kannalta keskeisten peruspalvelujen tuottamisessa.
Palveluiden yhtiöittäminen mahdollistaa korruption
Kun yritykset alkavat operoida kunnallisen palveluhallinnon sisällä syntyy päätöksentekijöiden ja virkakoneiston ja yritysten välille taloudellisia riippuvuussuhteita, joilla jaetaan ns. alueelliset markkinat. Samoin syntyy hallintoon korruptio, jonka avulla lahjotaan päättäjiä, jotta yritys saisi mahdollisimman suuren osan palvelutuotannosta.
Sotesta puhutaan pelkkänä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksena, vaikka todellisuudessa se vie kunnilta vallan päättää isosta osasta omia asioitaan. Yksityistäminen ei välttämättä paranna hoidon laatuakaan.
Sisilia on ykkönen koko Italiassa yksityisen terveydenhuollon julkisessa rahoittamisessa ja se on myös ykkönen potilaskuolemissa, antimafiavirasto kertoo.
Hoitaakseen ruuhkat ja leikkausjonot, valtio maksaa yksityisklinikoille ja terveyskeskuksille siitä, että nämä hoitavat potilaat julkisen terveydenhuollon puolesta. Investoinneillaan mafia on ajanut hoitokustannukset ylös ja saanut aikaan hoitoruuhkat, samalla kun se on imenyt julkiseen terveydenhoitoon tarvitut varat.
Julkisten palveluiden yhtiöittämisessä piilee riski korruption lisääntymiseen, varoittaa keskusrikospoliisi (krp).
”Riskit liittyvät erityisesti hankintoihin, kilpailutuksiin ja läpinäkyvyyden vähentymiseen”, sanoo rikoskomisario Juha Lalli krp:stä.
Lallin mukaan ensimmäinen ongelma liittyy siihen, että tehtäviä, joita on aiemmin hoidettu virkavastuulla, hoidetaan osakeyhtiöissä. Silloin toimintaan eivät päde sen enempää viranomaistoimintaan liittyvät käyttäytymissäännöt kuin virkarikospykälätkään.
”Medialla on ollut suuri rooli korruptiotapausten paljastamisessa. Lisäksi täytyy huomata, ettei myöskään luottamushenkilöillä ole oikeutta tietoihin”, Lalli sanoo.
Suomi on saanut useita huomautuksia OECD:ltä, koska Suomen korruptionvastaiset järjestelmät eivät ole ajan tasalla.
Suomen Transparencyn puheenjohtaja Tommi Niinimäki huomauttaa, että Transparency Internationalin korruption tasoa mittaavaa CPI-indeksiä käytetään Suomessa väärin mittamaan vain julkisella sektorilla esiintyvää lahjontaa epäeettisten käytäntöjen ja rakenteellisen korruption sijaan.
”Kaikessa kehittämisessä pitäisi ottaa huomioon myös se, että lainvalvontaviranomaisilla olisi riittävät resurssit paljastaa ja tutkia korruptiota”, Niinimäki sanoo.
Tulevissa maakunnissa on oltava sote-palveluja järjestämässä ammattihenkilöitä. Se sisältää jääviyden riskin.
Valtionsyyttäjä Ritva Sahavirran mukaan virkamiehet ovat turhan sinisilmäisiä korruption edessä.
– Epäasiallista vaikuttamista ei tunnisteta vieläkään riittävän herkästi.
– Pyrkimys ammattimaiseen palvelujen järjestämiseen on hyvä, mutta ammattilaisilla on yleensä vanhoja yhteyksiä palveluyrityksiin. Se voi olla ongelmallinen yhtälö, kunnallisoikeuden asiantuntija Asko Uoti sanoo.
Aikaisemmin pienhankintoihin oikeutettu kunnan viranhaltija saattoi tehdä 30 000 euron hankintapäätökset kilpailuttamatta.
Nyt kunta voi antaa tämän tehdä päätöksiä omin päin lähes 60 000 euron edestä.
Jo vanhan kynnysarvon aikana julkisista hankinnoista kolmasosa eli 8–9 miljardin euron edestä vuodessa tehtiin kilpailuttamatta, Uoti kertoi.
SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin katsoo, että hallituksen ajamassa sote-uudistuksessa piilee rakenteellisen korruption vaara.
-On hyvin ongelmallista, että esimerkiksi keskeisiä kokoomusvaikuttajia on ajanut yksityisten terveysyritysten etujen mukaisia muutoksia sote-uudistuksen yhteydessä ja tämän jälkeen samat henkilöt ovat siirtyneet näiden yritysten palkkalistoille, Marin sanoo.
Marin pitää ongelmallisena sitä, että esimerkiksi Kokoomuksen ministeriryhmän keskeinen erityisavustaja Joonas Turunen siirtyy terveysyritys Mehiläisen palvelukseen, vaikka on ollut keskeisesti mukana aikana, kun sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistusta on valmisteltu. Turunen on jo kolmas kokoomusvaikuttaja, joka siirtyy lyhyen ajan sisään yksityisen terveysyrityksen palkkalistoille viitaten Helsingin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavaan apulaiskaupunginjohtaja Laura Rätyyn (Terveystalo) ja entiseen kansanedustajaan ja Helsingin kaupunginhallituksen jäseneen Lasse Männistöön ( Mehiläinen).
– Näyttää siltä, että Kokoomuksen malli on, että ensin kanavoidaan sote-uudistuksella veronmaksajien rahat yksityisille terveysfirmoille ja sen jälkeen siirrytään näiden firmojen palkkalistoille kuittaamaan tehdyn työn hedelmät. Tämä näyttää juuri sellaiselta piilokorruptiolta, jota vastaan nykyinen lainsäädäntö ei tarjoa riittävästi keinoja, Marin kommentoi.
Yksityisten yritysten osuuden lisääntyminen sosiaali- ja terveydenhuollossa herättää myös isoja kysymyksiä verojen ohjautumisesta verottajan ulottumattomiin erilaisten yritysjärjestelyjen kautta. Esimerkiksi Mehiläisellä, johon Joonas Turunen siirtyy, on tällä hetkellä miljoonariidat Suomen verottajan kanssa.
Sotea suunnittelevat konsultit, joiden yrityskytkökset ovat hämmentäviä
Hallitus on ohjannut sote-tutkimuksiin ja -selvityksiin viisi miljoonaa euroa, kertoo Seura.
Keskeisin soten selvityshankkeista on professori Mats Brommelsin johtaman työryhmän Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen. Hallitus linjasi sen pohjalta suunnan, jolla yhtä sote-uudistuksen ydinkohtaa, valinnanvapautta, on ajettu.
Työryhmässä olivat Brommelsin lisäksi mukana myös Uudenmaan soten muutosjohtaja Timo Aronkytö, ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja, professori Paul Lillrank ja professori Kari Reijula, joista kahden viimeksimainitun yritystausta on häivytetty.
Osallistuessaan Brommelsin työryhmään Reijula piti samaan aikaan potilasvastaanottoa lääkäriketju Diacorissa. Voimakkaasti sote-muutoksiin valmistautunut Terveystalo osti vastikään Diacorin, ja nykyisin Reijulan vastaanotto on siellä.
Toinen Brommelsin työryhmän professoreista, Paul Lillrank, on laadunohjauksen ja palvelutuotannon professori Aalto-yliopistossa. Lillrank on kuitenkin myös NHG:n perustaja ja toimii nykyisin sen hallituksen puheenjohtajana.
NHG on sote-palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen erikoistunut konsulttikonserni, jonka helmoissa toimii useita tytäryrityksiä. Lillrank on lisäksi yhden tytäryhtiön, NHG Systemsin, hallituksen puheenjohtaja.
NHG on erityistapaus sotea konsultoivien yritysten joukossa, koska sillä on hyppysissään niin monta keskeistä tutkimushanketta soten valmistelussa.
Edellä mainitun Brommelsin valinnanvapaus -ryhmän lisäksi NHG on mukana tekemässä ehdotusta sote-palveluiden kansalliseksi mittaristoksi, arvioimassa sote-palveluiden kehittämis- ja säästöpotentiaalia, muotoilemassa sote-uudistuksen toimeenpanoa ja neuvomassa uudistuksen ohjauksessa.
”Nyt NHG:n asema on hieman ongelmallinen, mikäli syntyy vaikutelma, että se verkottuu tavalla, jossa se saisi hyödyt ja muut jäisivät nuolemaan näppejään, koska muilla ei aidosti ole samanlaisia mahdollisuuksia pärjätä tulevissa tarjouskilpailussa”, piilokorruptiota tutkinut Vaasan yliopiston julkishallinnon emeritusprofessori Ari Salminen sanoo.
Salmisen mielestä eettisesti kestävän sote-valmistelun ydinkysymys on se, että palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta kilpailevat eri toimijat.
”Se pilaisi koko järjestelmän, jos osoitettaisiin, ettei aitoa kilpailua ole.”
Nyt olisi hänen mielestään tuhannen taalan paikka siirtyä moderniin hallintotapaan, jossa vastuusuhteet olisivat selkeät ja mahdollisista väärinkäytöksistä olisi myös seurauksia.
NHG:n toimitusjohtaja Vesa Kämäräinen kertoo olevansa yhtiön suurin yksittäinen osakkeenomistaja. Seura ei saanut pyynnöstä huolimatta nähtäväkseen osakaslistaa, jossa luetellaan yrityksen omistajat, vaikka osakaslista on julkinen asiakirja.
Sote-uudistus on jo alkanut, vaikka siihen liittyvät lait ovat vielä pahasti keskeneräisiä. "Kansanedustajat leikkivät, että soteuudistusta voi vielä jämerästi johtaa. Eivät he sitä enää voi johtaa, sillä yritykset ovat kaapanneet palvelujen kehittämisessä vetovastuun jo vuosia sitten", väittää Seija Holtari. Hänen mukaansa yritykset ovat jo toteuttaneet sote- uudistuksen, omilla ehdoillaan ja sijoittajien rahoilla. Yhtiöt ovat hyödyntäneet poliitikkojen kyvyttömyyttä tehdä päätöksiä. Yritykset kutsuvat tätä markkinaraoksi.
Maakuntamallissa tarkoituksena on siirtää kaikkien sairaanhoitopiirien ja maakuntaliittojen kiinteistöt ja kunnilta vuokrattavien tilojen vuokrasopimukset valtakunnalliselle osakeyhtiölle korvauksetta.
– Tällaista toisen omaisuuden ryöstöä ei ole Suomessa koettu koskaan, ja vielä yhtiölle, jolla ei toistaiseksi ole minkäänlaista lainsäädännöllistä pohjaa, Sirpa Paatero toteaa viitaten Senaatti 2- yhtiöön.
Yhtiön johto valittiin jo nyt ilman hakua ja päätöksiä tekevät tulevaisuudessa hallitusammattilaiset, täysin irrallaan maakuntavaltuuston päätöksenteosta.
Miljardien eurojen arvoisia kiinteistöjä siirretään uuteen Maakuntien tilakeskus Oy -nimiseen yhtiöön, joka on perustettu tammikuun 2017 lopussa. Yhtiö toimii aluksi Senaatti-kiinteistöjen tytäryhtiönä. 1.1.2019 alkaen se tulee omistamaan nykyisten erikoissairaanhoidon kuntayhtymien ja erityishuoltopiirien kiinteistöomaisuuden esim sairaalat. Johtajia on nimitetty yhtiöön ilman avointa hakua. Maakuntien tilakeskus Oy voi piilottaa tietonsa vuoden ajaksi, koska lainsäädännössä on aukko. Julkisuuslaki koskee yhtiöitä vasta 1. maaliskuuta 2018 alkaen, vaikka Maakuntien tilakeskus Oy on jo toiminnassa.
Pörssiyhtiöiden omistajista puolet on jo piilossa – hallintarekisteri salaa loputkin
Kansalaisille on valehdeltu sote- uudistukseen liittyvistä asioista moneen otteeseen ja uusia puutteita selviää viikottain. Kyseessä on ennennäkemätön vallan ja rahan keskittäminen.
Sipilän hallitus ilmoitti, että sosiaali- ja terveyspalvelut pitää yhtiöittää sote-muutoksen yhteydessä. Hallitus kertoi, että EU-säännökset vaativat yhtiöittämistä. Se on suoranainen valhe, sanovat useat asiaa tuntevat professorit.
Perustuslakivaliokunta päätyi tulokseen, jota osattiin odottaa. Sote-esitys on perustuslain vastainen: se ei turvaa kaikille kansalaisille yhdenvertaisesti riittäviä sosiaali- ja terveyspalveluja. Myös hallituksen esittämä maakunnan velvollisuus yhtiöittää sote-palvelut on perustuslain vastainen.
Vihreiden Touko Aallon mukaan hallituksen esitys sote-palveluiden markkinallistamisesta on sen oman hallitusohjelman vastainen. Hallituksen oma vaikutusarviointi tyrmää esityksen täysin. Suomen sosiaali- ja terveyspolitiikan johtavat ammattilaiset ovat varoittaneet hallitusta lukuisia kertoja. Suomen Kuvalehden mukaan nyt myös hallituksen omat avainvirkamiehet sanovat hallituksen esityksestä suorat sanat.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan omistuksen julkisuus on äärimmäisen tärkeää nyt, kun Suomessa ollaan hallituksen johdolla tekemässä sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä maamme historian suurinta julkisten palveluiden markkinaehtoistamista. Hallintarekisterin seurauksena 20 miljardin sote-hankintojen sidonnaisuudet voivat jäädä piiloon, väittää Aamulehti.
Marraskuussa 2015 silloinen valtiovarainministeri Alexander Stubb kertoi kansanedustajille, kuinka 90 prosenttia viranomaisista kannatti hallintarekisteriä vaikka hallintarekisteriä vastusti 90 prosenttia lausunnon antajista kuten esimerkiksi keskusrikospoliisi, valtakunnansyyttäjävirasto ja verohallinnon harmaan talouden selvitysyksikkö.
Harmaan talouden tutkija, verotusneuvos Markku Hirvonen varoittaa hallintarekisterilain mahdollistavan omistusten piilottelun.
Salailuun löytyy yleensä luonnollinen syy, halutaan välttää veroja ja piilottaa varoja. Myös sisäpiiritiedon väärinkäyttö osakekaupoissa olisi huomattavasti vaikeampi havaita tai tutkia jos omistukset ovat hallintarekisterissä. Hirvosesta lakiesityksessä on merkillistä, että sen voimaan tultua myös pörssilistaamattomat yritykset voivat siirtää osakkeensa ulkomaisen arvopaperikeskuksen arvo-osuusjärjestelmään ja sen jälkeen hallintarekisteröidä ne, jolloin todelliset omistajat pysyvät salassa.
Helsingin Sanomien mukaan yli puolet kuntapäättäjistä on kohdannut epäeettistä toimintaa. Tilintarkastaja Ernst & Youngin kysely paljastaa, että valtaosa kuntien päättäjistä ei tiedä, miten pitää toimia jos havaitsee epäeettistä toimintaa.
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/paattajat-eivat-halua-tutkimustietoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mihin-tarvitaan-julkisrahoitettuja-sijaishuollon-piiloyrityksia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalihuollon-tiedonhallinta-uudistus-rapauttaa-asiakkaiden-oikeusturvaa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tutkimustiedon-keruuta-vai-asiakassegmentointia-yritysten-tarpeisiin
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/heiliolainen-lastensuojelunakemys-lastensuojelukriisin-ja-oikeusturvaongelmien-aiheuttajana
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsi-ja-perhepalvelujen-muutosohjelma-ei-puutu-ydinongelmaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/alkaa-jattako-lastensuojelun-arviointia-ja-kehittamista-sosiaalityontekijoille
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-moniammatillinen-yhteistyo-havittaa-niin-vuorovaikutuksen-kuin-vastuun
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pelastakaa-lapset-ry-lapsibisneksen-palveluksessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhehoitokumppanit-suomessa-kestavasti-kehittyvaa-monikansallista-lapsibisnesta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-milapro-lapsibisnesryppaan-asiakashankkijana
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-lapsille-haitallisia-uskomushoitoja-rahoitetaan-verovaroin
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityonpsykiatrian-palvelujarjestelmia-ei-tehty-asiakkaille-vaan-mm-keskiluokkaisten-rouvien-paistattelupaikaksi
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/verotus-muuttuu-ja-kuntien-itsehallinto-katoaa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kallista-ja-tuhoisaa-sotaa-ihmisia-vastaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/urkinta-lisaantyy-lastensuojelussa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/attendo-jatkaa-ahneuden-tiella
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-milapro-lapsibisnesryppaan-asiakashankkijana
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/helsingin-diakonissalaitos-veroparatiisikytkoksia-lapsibisnesta-hyva-veli-verkostoja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/takaa-lapsille-koulutus-lopeta-sijaishuollon-rahoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pihlajalinnan-hoitokoti-irtisanoi-ongelmista-raportoineet
http://elenauusitalo.weebly.com/blog/pihlajalinna-heitti-roskiin-maan-parhaan-sossun
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sote-aloilla-toimii-yha-enemman-riskiammattilaisia
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sijaishuollon-korruptoitunut-kehitysapu-lopetettava-lapsia-autettava-osana-perhetta