Myös Vasemmistoliiton Li Andersson on lähtenyt mukaan sosiaalityöntekijöiden työtaisteluun vaatimaan resurssien väärinkohdennusta avuntarvitsijoiden sijaan asiantuntijoille.
Anderssonin lakialoite ei suinkaan ratkaise lastensuojelun kriisiä vaan ylläpitää ja pahentaa sitä. Lisäksi aloite kielii, että Andersson on täysin pihalla niin lastensuojelun toimintakäytännöistä kuin lastensuojeluun ajautuneiden perheiden todellisuudesta.
Andersson samoin kuin Tuula Haatainen samastaa palvelujärjestelmän ja sen edunvalvojien suojelun virheellisesti lasten suojeluun. Samaan virheelliseen ajatteluun perustuu myös sosiaalityöntekijöiden tuore adressi.
Tuhatkaan sosiaalityöntekijää ei ole aina oikeassa eikä 100 000 asiakasta aina väärässä.
Lastensuojeluun liittyvän propagandamaisen tiedottamisen takia lastensuojelun laatukeskustelu onkin jumittunut maassamme eipäsjuupas-keskusteluksi eikä tavoitteelliseksi työksi lainsäädännön kehittämiseksi, oikeusturvaongelmien poistamiseksi ja lastensuojelun perusteelliseksi uudistamiseksi.
On outoa, että tutkimustietoa ja asiaosaamista korostava Andersson on tässä asiassa lähtenyt puolustamaan mielipiteisiin perustuvia käytäntöjä näyttöön perustuvien käytäntöjen sijaan. Olisiko aika päivittää omat tiedot ja tarkistaa taustajoukkojen asiantuntemus ja sidonnaisuudet lastensuojelukysymyksissä?
Suorastaan moitittavaa on, että köyhien perheiden edunvalvojaksi profiloituva Vasemmistoliitto lähtee kritiikittömästi ajamaan hanketta, joka kohdistaa hupenevat resurssit köyhien avuntarvitsijoiden sijaan heitä todistetusti kyykyttäville asiantuntijoille ja kurjistaa näin köyhien perheiden asemaa ja oikeusturvaa entisestään.
Andersson ilmoittaa lakialoitteen motiiviksi köyhyyttä asiakkaiden omana vikana pitävien sosiaalityöntekijöiden jaksamisen ja lastensuojelualan houkuttelevuuden lisäämisen. Onko köyhyydestä ja sairaudesta tullut Vasemmistoliitossakin köyhän oma vika, joka ratkaistaan rahan ja tarpeiden mukaisten palvelujen sijaan tyypillisillä lastensuojelun työmenetelmillä: huostaanottoja tuottavilla avohuollon tukitoimilla ja laittomilla sijoituksilla?
Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden rahoitus ei tuo köyhille perheille tarvittua asuntoa, rahaa, kotipalvelua, neurologian lähetettä, terapiaa tai työpaikkaa vaan lisää hyödyttömiä ja oikeusturvan vaarantavia vanhemmuuden- ja perhearviointeja ja sijaishuollon asiakashankintaan kehiteltyjä "tukitoimia ": Nallekorttipelejä, perhetyöntekijän istuntoja, tunne- ja tietoisuustaitojen kursseja ja passituksia toimimattomiin " perhepalveluihin".
Sosiaalityöntekijöiden lisäresurssivaateille ei ole perusteita
Sosiaalityöntekijöiden lisäresurssivaateet perustuvat viiteen argumenttiin, jotka sosiaalityön tutkijat, oikeusoppineet ja kokemusasiantuntijat ovat todistaneet vääriksi.
1. Lastensuojelun kriisi ei johdu resurssipulasta vaan resurssien tuhlauksesta ja väärinkohdennuksesta.
Sijaishuollon vuosittainen noin 1000 000 000 euron resursointi tuottaa automaattisesti sijoituksia, samalla tavoin kuin lastensuojelun resursointi tuottaa suojelun tarpeessa olevia lapsia ja sosiaalityöntekijöiden lisäys lisää perheiden tuentarpeita. Uusille lapsikylille, perhekotiyksiköille ja muille lastensuojelulaitoksille samoin kuin sijaisperheille ja viranhaltijoille on löydettävä asiakkaita.
2. Lastensuojelun ongelma on resurssipulan sijaan keinotekoisesti kasvatettu lastensuojeluun kuulumattomien asiakkaiden määrä.
Nämä valeasiakkaat eivät halua, tarvitse eivätkä saa lastensuojelun palveluja mutta heitä pidetään asiakkaina väkisin fabrikoitujen asiakirjojen avulla.
Lastensuojelun kriisi ratkaistaan investoimalla peruspalveluihin, lopettamalla lastensuojeluun haalittujen valeasiakkaiden asiakkuudet ja vähentämällä väärin perustein kansalaisia lastensuojeluun ajavien byrokraattien määrää.
Resursointivaateen sijaan Vasemmiston tulisi ajaa rehellisyysvaadetta. Pelkästään tosiseikkaselvittelyn ja rehellisen dokumentaation avulla suuri osa asiakkuuksista ja oletetuista ongelmista katoaisi välittömästi.
3. Sosiaalityöntekijöiden määrän lisäämisen ei ole todettu vähentävän- vaan päinvastoin lisäävän perheiden tuen tarpeita. Sosiaalityön henkilöstö- tai aikaresursseja lisäämällä ei ole osoitettu saavutettavan suoraan lisääntyvää hyvinvointia ja asiakasmäärien vähenemistä. (Hanna Heinonen 26.9.2012 LSKL).
Tähän asti lapsen eduksi ja perheiden tueksi kutsuttu lastensuojelun ylimielinen puuttuminen on keskittynyt lähinnä estämään tosiseikkaselvittelyä, tutkimustiedon keruuta ja oman työn arviointia, leimaamaan perheitä ja etsimään niistä häiriöitä - ei auttamaan perheitä arjessa. Asiakaspalaute osoittaa yhdenmukaisesti, että lapset ja vanhemmat eivät tule kuulluiksi eivätkä saa lastensuojelusta tarvitsemaansa tukea tai palveluja.
Tarja Hiltusen väitöskirja-aineiston äideillä ei ollut luottamusta tai toimivaa kontaktia lastensuojelun sosiaalityöntekijöihin. Jotkut äidit pelkäsivät pyytää sosiaalityöntekijöiltään apua (Hiltunen, 2015, 140 ).
Peräti 16% aineiston äideistä oli saanut lastensuojelun toimesta perusteettoman rikossyytteen. Erästä äitiä ja hänen lastaan tutkittiin perättömän seksuaalisen hyväksikäyttö-epäilyn johdosta lähes kaksi vuotta (mt., 162). Äidit kokivat heihin kohdistuneet epäilykset nöyryyttäviksi (mt., 163). Lähes 70% äideistä yritti itsemurhaa huostaanoton seurauksena.
4. Lastensuojelun kriisissä ei ole kyse siitä, että asioita tekemässä ei ole tarpeeksi ihmisiä vaan siitä että a) tehdään vääriä asioita b) asioita tehdään väärin.
Lastensuojelussa tehdään vääriä asioita eli keskitytään asiakastyön sijaan byrokratiaan ja ongelmien ennaltaehkäisyn asemasta korjaaviin toimiin.
Asioita tehdään väärin eli tutkimustiedon sijaan mutun ja fabrikoitujen asiakirjojen varassa asiakkaita kuulematta ja lakeja noudattamatta.
Lastensuojelussa tutkimustietoa ei kerätä, käytetä eikä koeta tarpeelliseksi (Rosen 1994; Pekkarinen 2011; Finnila- Tuohimaa 2013). Valtakunnallisia tietoja ei ole saatavissa lastensuojelutoimenpiteistä eikä niiden syistä ( Toimiva lastensuojelu, 2013, 52).
Samaan aikaan kun lasten ja perheiden ongelmat vähenevät, sijoitukset lisääntyvät ilman tietoa sijoitussyistä.
Johanna Hietämäki kertoo väitöskirjassaan, kuinka sosiaalityöntekijät muodostivat aineiston keruun suhteen keskeisen portinvartijaryhmän, kokivat työnsä arvioinnin uhkaavaksi eivätkä halunneet kutsua asiakkaita tutkimukseen ( Hietamäki, 2015, 214).
Kun kukaan Suomessa ei tiedä ovatko lastensuojelutoimien kohteina oikeat lapset, miksi heidät sijoitettiin, missä olosuhteissa he elävät ja miten lastensuojelun toimet ovat heihin vaikuttaneet (STM, Toimiva lastensuojelu, 2013) mihin hyvänsä hankkeeseen voi saada rahoitusta vain lausumalla taikasanat: "lapsen etu".
5. Sosiaalityöntekijöiden etu ei ole sama kuin lapsen etu, jonka edustajiksi sosiaalityöntekijät ovat itse itsensä nimittäneet- lasten ja vanhempien raivokkaasta vastustuksesta huolimatta.
Tyhjästä lapsen edun käsitteestä, johon asiantuntijoilla on määrittelymonopoli on tullut Troijan hevonen, johon lastensuojelun ja sen sijaishuollon ammatillinen edunvalvonta piilotetaan.
Vaikka lapset ja vanhemmat eivät tule lastensuojelussa kuulluiksi, kunnioitetuiksi eivätkä autetuiksi vaan kohtaavat sosiaalityöntekijöiden taholta leimaamista, vihapuhetta, uhkailua ja identiteettiväkivaltaa, päättäjät haluavat silti pitää sosiaalityöntekijöitä heidän edustajinaan.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on tarkastuksissaan havainnut, että sosiaalityöntekijät eivät tunnu edes havaitsevan saati raportoivan puutteita sijaishuollossa.
Kun sijaisperhe on sijoittavan sosiaalityöntekijän itsensä valitsema ja kouluttama, sijaisperheen paljastuminen lapsia kaltoinkohtelevaksi riskiperheeksi osuu kipeästi sosiaalityöntekijän ammatilliseen itsetuntoon ja saattaa kyseenalaiseksi sosiaalityöntekijän arvostelukyvyn; siksi sosiaalityöntekijöillä on motiivi salata tai mitätöidä " omassa " sijaisperheessä tapahtunut lapsen kaltoinkohtelu.
Tue lapsia ja perheitä- älä lapsibisnestä
Li Andersson, joka on monessa asiassa oikeassa on sosiaalityöntekijöiden resursoinnin suhteen väärässä: Kuntien ja valtion budjeteissa ja perheiden sietokyvyssä ei ole tilaa enää yhdellekään miljoonia maksavalle lastensuojelun ja sijaishuollon asiantuntijoiden edunvalvontakampanjalle tai kehityshankkeelle, joissa ei perinteisesti ole aikomustakaan muuttaa perheille tuhoisia toimintakäytäntöjä.
Sijaishuollon edunvalvojiksi ja/tai piiloyrittäjiksi muuttuneet sosiaalityöntekijät eivät tarvitse enää senttiäkään STEA:n, valtion tai kuntien rahaa lisää huostaanottoja ja oikeusturvaongelmia perheille tuottavien ammatillisten edunvalvontahankkeidensa, arviointiensa, menetelmiensä, valmennustensa, välineidensä, psykoanalyyttisten harhaoppiensa ja muiden tutkimustietoa, vallan kolmijako-oppia ja oikeusvaltioperiaatteita halventavien käytäntöjensä markkinointiin ja toimeenpanoon.
Lastensuojelua kritiikittömästi rahoittamalla saadaan vain lisää kohtuuttomia päätöksiä ja institutionaalista identiteettiväkivaltaa (Metteri, 2012), riskileimoja (Harrikari, 2008), harhautunutta suojeluvaltaa (Alhanen, 2014), viranomaislähtöisyyttä ( Poikela, 2010), vihapuhetta (Oikeusministeriö, 2016), asiakirjaväärentämistä (Edvardsson, 2009;Kuusisto-Niemi & Kääriäinen, 2005 ), asenneongelmia (Finnilä- Tuohimaa, 2009), asiakkaiden leimaamista ja essentialisointia( Helne, 2002, 2004, 2006; Hiltunen, 2015 ), köyhien kuritusta (Niemelä & Saari, 2013), sadistista vuorovaikutusta (Goffman, 1969 ), vallan väärinkäyttöä (Hiitola, 2015), asiakkaiden psykopatologisointia (Kivivuori, 1992,1996,1999,2003) ja oikeusturvaongelmia (Haapala 2012;Toivonen 2017).
Liian usein lastensuojelun " avun" lopputulos on perheiden auttamisen sijaan perheiden leimaaminen, syrjäyttäminen ja tosiseikkaselvittelyyn perustumaton lapsen huostaanotto, joka tehdään tarpeenmukaisia avohuollon tukitoimia tarjoamatta ja lasta ja perheitä kuulematta, lapsen tarpeita, läheissuhteita ja perheen jälleenyhdistämisvelvoitetta huomioimatta, lapsen etua ja tarpeita vastaamattomaan ja pysyvyyttä tarjoamattomaan lapsen koulutuksen ja terveydenhuollon laiminlyövään sijaishuoltopaikkaan liian kauaksi kotoa (Hiitola 2009; Pösö & Puustinen- Korhonen 2010; LSKL 2011; VTV 2012; LSKL 2013; Ikonen 2013: Syvälä 2013; HuosTa 2015).
Suomessa ei ole enää varaa lastensuojeluun ajautuneiden lasten viranomaisvetoiseen yhteiskunnan ulkopuolelle kasvattamiseen, jonka seurauksista kukaan meistä ei tule jäämään osattomaksi.
Aidolla perheiden tukemisella ja lasten suojelemisella ei useinkaan ole ollut eikä tarvitse olla mitään tekemistä lastensuojelun kanssa. Päinvastoin, mitä nopeammin nämä kaksi saadaan irroitettua toisistaan, sen parempi lapsille ja perheille.
Vain toimiva ja perheitä tukeva perhepolitiikka takaa lasten edun ja suojelun ja vapauttaa veronmaksajat miljardibisnekseksi muuttuneesta lastensuojelusta.
Suomalaiset lapset ja perheet ansaitsevat laajempia muutospaineita neutralisoivien lastensuojelun ja sijaishuollon edunvalvontahankkeiden sijaan perusteellisesti uudistetun perhepolitiikan ja -palvelujen kokonaisuuden.
Perheillä on oikeus saada tarpeidensa mukaisia palveluja- ilman lastensuojelun asiakkuutta ja perheiden hyvinvoinnin ja oikeusturvan vaarantavien "asiantuntijoiden" edustus- ja määräysvaltaa.
Lasten suojelun ja perheiden tukemisen kehitys- ja yhteistyökumppanin ei tarvitse olla lastensuojelun byrokraatti tai sijaishuollon yrittäjä- myös lapsilla ja vanhemmilla on pääomaa; tietoa, taitoa ja toimintakykyä omassa asiassaan.
Tarvitaan kansallinen arvovalinta, joka jää viime kädessä äänestäjien vastuulle.
Aletaanko arvostelun ja arvioinnin sijaan arvostaa ja auttaa suomalaisia perheitä vai jatketaanko kalliin perheitä syrjäyttävän lapsibisneksen rahoittamista?
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijoiden-lisaresursointi-on-vakava-virhe
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/80-lastensuojelun-kriisi-jatkuu
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijoiden-lisays-lisaa-oikeusturvaongelmia-ja-perheiden-hataa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/haataisen-ehdotus-syventaa-lastensuojelun-katastrofia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/paijat-hameen-lastensuojelun-kestokriisi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kehittamispuhetta-vai-apua-perheille
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/alkaa-jattako-lastensuojelun-arviointia-ja-kehittamista-sosiaalityontekijoille
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-sosiaalinen-ongelma-periytetaan-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mihin-jai-lapsikoyhyyden-ehkaisy-ja-lapsiin-investointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/maria-syvaumllaumln-blogi/10-muutosehdotusta-kohti-parempaa-perheidensuojelua
Anderssonin lakialoite ei suinkaan ratkaise lastensuojelun kriisiä vaan ylläpitää ja pahentaa sitä. Lisäksi aloite kielii, että Andersson on täysin pihalla niin lastensuojelun toimintakäytännöistä kuin lastensuojeluun ajautuneiden perheiden todellisuudesta.
Andersson samoin kuin Tuula Haatainen samastaa palvelujärjestelmän ja sen edunvalvojien suojelun virheellisesti lasten suojeluun. Samaan virheelliseen ajatteluun perustuu myös sosiaalityöntekijöiden tuore adressi.
Tuhatkaan sosiaalityöntekijää ei ole aina oikeassa eikä 100 000 asiakasta aina väärässä.
Lastensuojeluun liittyvän propagandamaisen tiedottamisen takia lastensuojelun laatukeskustelu onkin jumittunut maassamme eipäsjuupas-keskusteluksi eikä tavoitteelliseksi työksi lainsäädännön kehittämiseksi, oikeusturvaongelmien poistamiseksi ja lastensuojelun perusteelliseksi uudistamiseksi.
On outoa, että tutkimustietoa ja asiaosaamista korostava Andersson on tässä asiassa lähtenyt puolustamaan mielipiteisiin perustuvia käytäntöjä näyttöön perustuvien käytäntöjen sijaan. Olisiko aika päivittää omat tiedot ja tarkistaa taustajoukkojen asiantuntemus ja sidonnaisuudet lastensuojelukysymyksissä?
Suorastaan moitittavaa on, että köyhien perheiden edunvalvojaksi profiloituva Vasemmistoliitto lähtee kritiikittömästi ajamaan hanketta, joka kohdistaa hupenevat resurssit köyhien avuntarvitsijoiden sijaan heitä todistetusti kyykyttäville asiantuntijoille ja kurjistaa näin köyhien perheiden asemaa ja oikeusturvaa entisestään.
Andersson ilmoittaa lakialoitteen motiiviksi köyhyyttä asiakkaiden omana vikana pitävien sosiaalityöntekijöiden jaksamisen ja lastensuojelualan houkuttelevuuden lisäämisen. Onko köyhyydestä ja sairaudesta tullut Vasemmistoliitossakin köyhän oma vika, joka ratkaistaan rahan ja tarpeiden mukaisten palvelujen sijaan tyypillisillä lastensuojelun työmenetelmillä: huostaanottoja tuottavilla avohuollon tukitoimilla ja laittomilla sijoituksilla?
Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden rahoitus ei tuo köyhille perheille tarvittua asuntoa, rahaa, kotipalvelua, neurologian lähetettä, terapiaa tai työpaikkaa vaan lisää hyödyttömiä ja oikeusturvan vaarantavia vanhemmuuden- ja perhearviointeja ja sijaishuollon asiakashankintaan kehiteltyjä "tukitoimia ": Nallekorttipelejä, perhetyöntekijän istuntoja, tunne- ja tietoisuustaitojen kursseja ja passituksia toimimattomiin " perhepalveluihin".
Sosiaalityöntekijöiden lisäresurssivaateille ei ole perusteita
Sosiaalityöntekijöiden lisäresurssivaateet perustuvat viiteen argumenttiin, jotka sosiaalityön tutkijat, oikeusoppineet ja kokemusasiantuntijat ovat todistaneet vääriksi.
1. Lastensuojelun kriisi ei johdu resurssipulasta vaan resurssien tuhlauksesta ja väärinkohdennuksesta.
Sijaishuollon vuosittainen noin 1000 000 000 euron resursointi tuottaa automaattisesti sijoituksia, samalla tavoin kuin lastensuojelun resursointi tuottaa suojelun tarpeessa olevia lapsia ja sosiaalityöntekijöiden lisäys lisää perheiden tuentarpeita. Uusille lapsikylille, perhekotiyksiköille ja muille lastensuojelulaitoksille samoin kuin sijaisperheille ja viranhaltijoille on löydettävä asiakkaita.
2. Lastensuojelun ongelma on resurssipulan sijaan keinotekoisesti kasvatettu lastensuojeluun kuulumattomien asiakkaiden määrä.
Nämä valeasiakkaat eivät halua, tarvitse eivätkä saa lastensuojelun palveluja mutta heitä pidetään asiakkaina väkisin fabrikoitujen asiakirjojen avulla.
Lastensuojelun kriisi ratkaistaan investoimalla peruspalveluihin, lopettamalla lastensuojeluun haalittujen valeasiakkaiden asiakkuudet ja vähentämällä väärin perustein kansalaisia lastensuojeluun ajavien byrokraattien määrää.
Resursointivaateen sijaan Vasemmiston tulisi ajaa rehellisyysvaadetta. Pelkästään tosiseikkaselvittelyn ja rehellisen dokumentaation avulla suuri osa asiakkuuksista ja oletetuista ongelmista katoaisi välittömästi.
3. Sosiaalityöntekijöiden määrän lisäämisen ei ole todettu vähentävän- vaan päinvastoin lisäävän perheiden tuen tarpeita. Sosiaalityön henkilöstö- tai aikaresursseja lisäämällä ei ole osoitettu saavutettavan suoraan lisääntyvää hyvinvointia ja asiakasmäärien vähenemistä. (Hanna Heinonen 26.9.2012 LSKL).
Tähän asti lapsen eduksi ja perheiden tueksi kutsuttu lastensuojelun ylimielinen puuttuminen on keskittynyt lähinnä estämään tosiseikkaselvittelyä, tutkimustiedon keruuta ja oman työn arviointia, leimaamaan perheitä ja etsimään niistä häiriöitä - ei auttamaan perheitä arjessa. Asiakaspalaute osoittaa yhdenmukaisesti, että lapset ja vanhemmat eivät tule kuulluiksi eivätkä saa lastensuojelusta tarvitsemaansa tukea tai palveluja.
Tarja Hiltusen väitöskirja-aineiston äideillä ei ollut luottamusta tai toimivaa kontaktia lastensuojelun sosiaalityöntekijöihin. Jotkut äidit pelkäsivät pyytää sosiaalityöntekijöiltään apua (Hiltunen, 2015, 140 ).
Peräti 16% aineiston äideistä oli saanut lastensuojelun toimesta perusteettoman rikossyytteen. Erästä äitiä ja hänen lastaan tutkittiin perättömän seksuaalisen hyväksikäyttö-epäilyn johdosta lähes kaksi vuotta (mt., 162). Äidit kokivat heihin kohdistuneet epäilykset nöyryyttäviksi (mt., 163). Lähes 70% äideistä yritti itsemurhaa huostaanoton seurauksena.
4. Lastensuojelun kriisissä ei ole kyse siitä, että asioita tekemässä ei ole tarpeeksi ihmisiä vaan siitä että a) tehdään vääriä asioita b) asioita tehdään väärin.
Lastensuojelussa tehdään vääriä asioita eli keskitytään asiakastyön sijaan byrokratiaan ja ongelmien ennaltaehkäisyn asemasta korjaaviin toimiin.
Asioita tehdään väärin eli tutkimustiedon sijaan mutun ja fabrikoitujen asiakirjojen varassa asiakkaita kuulematta ja lakeja noudattamatta.
Lastensuojelussa tutkimustietoa ei kerätä, käytetä eikä koeta tarpeelliseksi (Rosen 1994; Pekkarinen 2011; Finnila- Tuohimaa 2013). Valtakunnallisia tietoja ei ole saatavissa lastensuojelutoimenpiteistä eikä niiden syistä ( Toimiva lastensuojelu, 2013, 52).
Samaan aikaan kun lasten ja perheiden ongelmat vähenevät, sijoitukset lisääntyvät ilman tietoa sijoitussyistä.
Johanna Hietämäki kertoo väitöskirjassaan, kuinka sosiaalityöntekijät muodostivat aineiston keruun suhteen keskeisen portinvartijaryhmän, kokivat työnsä arvioinnin uhkaavaksi eivätkä halunneet kutsua asiakkaita tutkimukseen ( Hietamäki, 2015, 214).
Kun kukaan Suomessa ei tiedä ovatko lastensuojelutoimien kohteina oikeat lapset, miksi heidät sijoitettiin, missä olosuhteissa he elävät ja miten lastensuojelun toimet ovat heihin vaikuttaneet (STM, Toimiva lastensuojelu, 2013) mihin hyvänsä hankkeeseen voi saada rahoitusta vain lausumalla taikasanat: "lapsen etu".
5. Sosiaalityöntekijöiden etu ei ole sama kuin lapsen etu, jonka edustajiksi sosiaalityöntekijät ovat itse itsensä nimittäneet- lasten ja vanhempien raivokkaasta vastustuksesta huolimatta.
Tyhjästä lapsen edun käsitteestä, johon asiantuntijoilla on määrittelymonopoli on tullut Troijan hevonen, johon lastensuojelun ja sen sijaishuollon ammatillinen edunvalvonta piilotetaan.
Vaikka lapset ja vanhemmat eivät tule lastensuojelussa kuulluiksi, kunnioitetuiksi eivätkä autetuiksi vaan kohtaavat sosiaalityöntekijöiden taholta leimaamista, vihapuhetta, uhkailua ja identiteettiväkivaltaa, päättäjät haluavat silti pitää sosiaalityöntekijöitä heidän edustajinaan.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on tarkastuksissaan havainnut, että sosiaalityöntekijät eivät tunnu edes havaitsevan saati raportoivan puutteita sijaishuollossa.
Kun sijaisperhe on sijoittavan sosiaalityöntekijän itsensä valitsema ja kouluttama, sijaisperheen paljastuminen lapsia kaltoinkohtelevaksi riskiperheeksi osuu kipeästi sosiaalityöntekijän ammatilliseen itsetuntoon ja saattaa kyseenalaiseksi sosiaalityöntekijän arvostelukyvyn; siksi sosiaalityöntekijöillä on motiivi salata tai mitätöidä " omassa " sijaisperheessä tapahtunut lapsen kaltoinkohtelu.
Tue lapsia ja perheitä- älä lapsibisnestä
Li Andersson, joka on monessa asiassa oikeassa on sosiaalityöntekijöiden resursoinnin suhteen väärässä: Kuntien ja valtion budjeteissa ja perheiden sietokyvyssä ei ole tilaa enää yhdellekään miljoonia maksavalle lastensuojelun ja sijaishuollon asiantuntijoiden edunvalvontakampanjalle tai kehityshankkeelle, joissa ei perinteisesti ole aikomustakaan muuttaa perheille tuhoisia toimintakäytäntöjä.
Sijaishuollon edunvalvojiksi ja/tai piiloyrittäjiksi muuttuneet sosiaalityöntekijät eivät tarvitse enää senttiäkään STEA:n, valtion tai kuntien rahaa lisää huostaanottoja ja oikeusturvaongelmia perheille tuottavien ammatillisten edunvalvontahankkeidensa, arviointiensa, menetelmiensä, valmennustensa, välineidensä, psykoanalyyttisten harhaoppiensa ja muiden tutkimustietoa, vallan kolmijako-oppia ja oikeusvaltioperiaatteita halventavien käytäntöjensä markkinointiin ja toimeenpanoon.
Lastensuojelua kritiikittömästi rahoittamalla saadaan vain lisää kohtuuttomia päätöksiä ja institutionaalista identiteettiväkivaltaa (Metteri, 2012), riskileimoja (Harrikari, 2008), harhautunutta suojeluvaltaa (Alhanen, 2014), viranomaislähtöisyyttä ( Poikela, 2010), vihapuhetta (Oikeusministeriö, 2016), asiakirjaväärentämistä (Edvardsson, 2009;Kuusisto-Niemi & Kääriäinen, 2005 ), asenneongelmia (Finnilä- Tuohimaa, 2009), asiakkaiden leimaamista ja essentialisointia( Helne, 2002, 2004, 2006; Hiltunen, 2015 ), köyhien kuritusta (Niemelä & Saari, 2013), sadistista vuorovaikutusta (Goffman, 1969 ), vallan väärinkäyttöä (Hiitola, 2015), asiakkaiden psykopatologisointia (Kivivuori, 1992,1996,1999,2003) ja oikeusturvaongelmia (Haapala 2012;Toivonen 2017).
Liian usein lastensuojelun " avun" lopputulos on perheiden auttamisen sijaan perheiden leimaaminen, syrjäyttäminen ja tosiseikkaselvittelyyn perustumaton lapsen huostaanotto, joka tehdään tarpeenmukaisia avohuollon tukitoimia tarjoamatta ja lasta ja perheitä kuulematta, lapsen tarpeita, läheissuhteita ja perheen jälleenyhdistämisvelvoitetta huomioimatta, lapsen etua ja tarpeita vastaamattomaan ja pysyvyyttä tarjoamattomaan lapsen koulutuksen ja terveydenhuollon laiminlyövään sijaishuoltopaikkaan liian kauaksi kotoa (Hiitola 2009; Pösö & Puustinen- Korhonen 2010; LSKL 2011; VTV 2012; LSKL 2013; Ikonen 2013: Syvälä 2013; HuosTa 2015).
Suomessa ei ole enää varaa lastensuojeluun ajautuneiden lasten viranomaisvetoiseen yhteiskunnan ulkopuolelle kasvattamiseen, jonka seurauksista kukaan meistä ei tule jäämään osattomaksi.
Aidolla perheiden tukemisella ja lasten suojelemisella ei useinkaan ole ollut eikä tarvitse olla mitään tekemistä lastensuojelun kanssa. Päinvastoin, mitä nopeammin nämä kaksi saadaan irroitettua toisistaan, sen parempi lapsille ja perheille.
Vain toimiva ja perheitä tukeva perhepolitiikka takaa lasten edun ja suojelun ja vapauttaa veronmaksajat miljardibisnekseksi muuttuneesta lastensuojelusta.
Suomalaiset lapset ja perheet ansaitsevat laajempia muutospaineita neutralisoivien lastensuojelun ja sijaishuollon edunvalvontahankkeiden sijaan perusteellisesti uudistetun perhepolitiikan ja -palvelujen kokonaisuuden.
Perheillä on oikeus saada tarpeidensa mukaisia palveluja- ilman lastensuojelun asiakkuutta ja perheiden hyvinvoinnin ja oikeusturvan vaarantavien "asiantuntijoiden" edustus- ja määräysvaltaa.
Lasten suojelun ja perheiden tukemisen kehitys- ja yhteistyökumppanin ei tarvitse olla lastensuojelun byrokraatti tai sijaishuollon yrittäjä- myös lapsilla ja vanhemmilla on pääomaa; tietoa, taitoa ja toimintakykyä omassa asiassaan.
Tarvitaan kansallinen arvovalinta, joka jää viime kädessä äänestäjien vastuulle.
Aletaanko arvostelun ja arvioinnin sijaan arvostaa ja auttaa suomalaisia perheitä vai jatketaanko kalliin perheitä syrjäyttävän lapsibisneksen rahoittamista?
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijoiden-lisaresursointi-on-vakava-virhe
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/80-lastensuojelun-kriisi-jatkuu
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijoiden-lisays-lisaa-oikeusturvaongelmia-ja-perheiden-hataa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/haataisen-ehdotus-syventaa-lastensuojelun-katastrofia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/paijat-hameen-lastensuojelun-kestokriisi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kehittamispuhetta-vai-apua-perheille
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/alkaa-jattako-lastensuojelun-arviointia-ja-kehittamista-sosiaalityontekijoille
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-sosiaalinen-ongelma-periytetaan-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mihin-jai-lapsikoyhyyden-ehkaisy-ja-lapsiin-investointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/maria-syvaumllaumln-blogi/10-muutosehdotusta-kohti-parempaa-perheidensuojelua
RSS Feed
