Lokakuun liikkeen aiemmissa TALOUS-jutuissa keskityttiin lastensuojeluun suurtyöllistäjänä (Osa I) sekä lastensuojelujärjestöjen rooliin alan bisneskehityksessä (Osa II).
TALOUS osa III kertoo, miten lastensuojelussa on kenties ottanut valtaa hyvinkin arviointikeskeinen lähestymistapa. Se ei välttämättä perustu lastensuojelulain lähtökohtiin: vapaaehtoisuuteen, yhteistyöhön ja perheen autonomiaan.
TALOUS osa III kertoo, miten lastensuojelussa on kenties ottanut valtaa hyvinkin arviointikeskeinen lähestymistapa. Se ei välttämättä perustu lastensuojelulain lähtökohtiin: vapaaehtoisuuteen, yhteistyöhön ja perheen autonomiaan.
Mitä, miksi, missä, kenelle, koska ja miten... – kukaan ei tiedä!
Yritysmaailmassa tavoitteena on voiton maksimointi ja pyrkimys markkinajohtajuuteen, eikä monopoliaseman saavuttaminen onnistu ilman verkostoja. Yrityksen intressi on yksiselitteinen: saada asiakkaita ja pitää heistä kiinni. Yrityksen unelmana on kunta, joka ulkoistaa sille ongelmansa. Ulkoistamisen seurauksena entisestä kolmentonnin duunarista voidaan brändätä kahdenkympin konsultti. Palveluntarjoaja on ylivertaisessa asemassa yhteistyökuviossa, jos toiselta puolelta löytyy johdateltavissa oleva virkamies.
Perhekuntoutusbisneksen tai vanhemmuudenarviointien laajuudesta ei ole tietoa AVI:lla, THL:llä tai Valviralla. THL:n mukaan avohuollon tukitoimin sijoitettuja lapsia ja nuoria oli yli 4 200 vuonna 2011. Mutta kuinka moni tukitoimen sijoitus nykyään tarkoittaa vanhemmuudenarviointia tai perhekuntoutusta laitoksessa? Kuinka paljon ulkoistettuja vanhemmuudenarviointijaksoja järjestetään Suomessa vuosittain? Mitä kunnat näistä avohuollon tukitoimista maksavat? Millainen on palvelun laatu?
Kukaan ei Suomessa tiedä, ketkä kaikki moisia palveluja järjestävät, miten, missä ja miksi. Lastensuojelun ulkoistamiskehitys, markkinoituminen ja hoiva-alan yksityistyminen ovat olleet niin vauhdikkaita, ettei kukaan ole perillä, mitä perhekuntoutusbisneksessä tapahtuu. Viranomaisten resurssit seurata asiaa ovat olleet niukat.
Niin ikään ei tiedetä, kuinka moni suomalainen ohjataan (joko omasta halustaan tai painostettuna) erilaisille arviointijaksoille. Oikeastaan ainoa asia mikä tiedetään, on se, että avohuollon tukitoimena tehtyjä sijoituksia (kuten perhekuntoutuksia ja vanhemmuudenarviointeja) ei sisällytetä sijaishuollon miljardiluokkaan kohonneisiin menoihin.
HOL ry:n perustaja Ani Leikonniemi on yksi niistä äideistä, jolle vanhemmuudenarviointi muodostui painajaiseksi. Leikonniemi on kertonut kokemuksistaan mm. TV1:n Silminnäkijän "Huostaanotettu bisnes" -dokumentissa vuonna 2012. Vanhemmuudenarviointiin keskittynyt artikkeli "Arvioitsijan armoilla" julkaistiin Aamulehdessä 2013.
Perhekuntoutusalaa on kutsuttu "villiksilänneksi", sillä selkeät ohjeistukset puuttuvat arviointityöstä. Vanhemmuudenarvioinnista on toki kirjoitettu monenkirjavia raportteja ja tehty myös ansiokkaita opinnäytetöitä, mutta arvioinnille ei ole luotu kansallisia laatukriteerejä eikä standardeja.
Ja koska vaikutustutkimuksia ei ole tehty, on tarkkailutoiminnan laatua mahdotonta arvioida – saati kehittää.
Bisneksen harmaalla alueella
Hoiva-alan harmaalla alueella liikutaan etenkin, kun voittoa tavoitteleva lastensuojelulaitos tai voittoa jakamaton lastensuojelujärjestö tarjoaa kunnille ostopalveluna sekä vanhemmuudenarviointia että lasten sijoitusta. Keskustelu jääviys- ja esteellisyyskysymyksistä on paikallaan paitsi firmojen myös Pelastakaa Lapset ry:n, SOS-Lapsikylä ry:n ja palvelutuotantonsa yhtiöittäneen Nuorten Ystävät ry:n kohdalla.
Nämä järjestöt nimittäin tuottavat vanhemmuudenarviointia tai perhekuntoutusta, mutta myös lasten sijoitustoimintaa joko omiin sijoitusyksiköihinsä tai sijaisperheisiin, joita ne itse ovat voineet olla mukana kouluttamassa ja rekrytoimassa. Yhden sijoitetun lapsen laitosvuoden hinta voi nousta yli 150 000 euron.
Professori J P Roos onkin kysynyt, onko lastensuojelujärjestöillä laitosten ylläpitäjinä ja palveluntuottajina
välitön taloudellinen intressi huostaanottojen lisäämiseksi ja pidentämiseksi. Vaikka perhekuntoutuksen ensisijaisiksi tavoitteiksi mainitaan perhetilanteen kohentuminen ja vanhemmuuden vahvistaminen, voisiko palveluntuottajan tavoitteena olla ennemminkin asiakkaan pitäminen yksikössään kuin tämän päästäminen pois kesken tuottoisan hoitojakson?
Sijoitetun lapsen vieraannuttaminen omista vanhemmistaan edesauttaa sekin sijoituksen jatkumista.
Lounais-Suomen aluehallintoviraston juristin Esko Lukkarisen mielestä ongelmia tulee, jos arviointeja suorittavat samat, ei-kunnalliset tahot, jotka tarjoavat myös lastensuojelulain mukaisia kuntoutuspalveluja.
– Miten objektiivista ja jääviä on arviointi, jonka lopputulemana voi olla lapsen sijoittaminen arvioinnin suorittaneen tahon omaan laitokseen, Lukkarinen kysyy.
– Tässä vaaditaan viranomaiselta melkoista tarkkuutta. On otettava tarkoin huomioon, miten yrityksen taloudelliset intressit saattavat vaikuttaa arviointiin ja siinä ehdotettuihin lastensuojelun tukitoimien sisältöön, hän jatkaa.
Nuorten Ystävien tulosaluejohtaja Kari Matela oikaisee epäilyjä.
– Polokka-perhekuntoutukseemme osallistuneiden perheiden lapsia on myöhemmin sijoitettu kodin ulkopuolelle joko väliaikaisesti tai pitkäaikaisesti. Tiedossa ei ole ainuttakaan tapausta, jossa sijoitus olisi kohdistunut Nuorten Ystävien sijaishuoltopaikkoihin.
Pelastakaa Lapset ry korostaa, ettei sen suorittama vanhemmuudenarviointi yleensä liity huostaanoton tarpeen arviointiin. Yhdistyksen perhekuntoutusyksikkö ei ole arviointiyksikkö, vaan sen tavoitteena on perheiden kuntoutuminen ja huostaanottojen välttäminen.
– Esitetyt kysymykset toiminnan eettisyydestä ja objektiivisuudesta ovat kuitenkin tärkeitä. Eettisesti kestävässä lastensuojelutyössä ollaan jatkuvasti tilanteessa, jossa oman työn motiiveja ja moraalia on arvioitava, sanoo Riitta Hyytinen, yhdistyksen lastensuojelupalveluiden johtaja.
Kysymys Sos-Lapsikylälle: "Kumpi oli ensin, tarve vai tuote?"
SOS-Lapsikylän mukaan loppuvuonna 2010 uutena avohuollon palvelumuotona alkanut perhekuntoutus on kiinnostanut kovasti kuntasektoria ja lisännyt yhdistyksen vaikuttavuutta. Kaikkiaan kunnat ovat ostaneet perhekuntoutusta 35 perheelle.
Yhdistyksen nettisivulla kerrotaan: ”Mikäli huostaanotto kuitenkin perhekuntoutuksesta huolimatta osoittautuisi välttämättömäksi, perhekuntoutuksessa olleiden vanhempien on luonteva jatkaa yhteistyötä jo tutuksi tulleen SOS-Lapsikylän kanssa.”
THL:n lastensuojelun kehittämispäällikkö Mikko Orasen mielestä SOS-Lapsikylän mainostama yhteistyön jatkuvuus voi olla lapsen ja perheen etu.
– Silloin työskentely jatkuisi samassa paikassa tuttujen ihmisten kanssa. Katkoksia ja siirtoja kun on lastensuojelussa muutenkin liikaa.
Samalla Oranen ymmärtää, miksi toimintamallia paheksutaan.
– Ilkeämielisesti voi miettiä, havaitaanko ensin tarve, minkä jälkeen huomataan, että meillähän on tähän tuote.
Tai kuten Lokakuun liikkeen toimittaja Tiina Liljeberg kysyi blogissaan:
– Tällaisessa toiminnassa lapsen etu voi toteutua, jos yhteistyö jatkuu tuttujen ihmisten kanssa. Toisaalta voi käydä niinkin, että "ensin meillä on tuote ja sitten tehtaillaan tarve".
Yhdistyksen johto kommentoi: ”Vuoden 2010 jälkeen yksi SOS-Lapsikylän nuorisokodin perhetyön piirissä ollut nuori sijoitettiin avohuollon tukitoimena nuorisokotiin. Sosiaalitoimi on päätynyt perhekuntoutuksen aikana kahden lapsen huostaanottoon. Yhtäkään lasta ei ole sijoitettu perhetyön tai perhekuntoutuksen kautta SOS-lapsikyliin eikä yhdistyksemme valmentamaan sijaisperheeseen.”
Vastaus viittaa Hely Harvistolan poikiin. Heidät sijoitettiin Punkaharjun SOS-lapsikylästä, jossa yhdistyksen perhekuntoutus alkoi pilottina. Hely ja pojat olivat palvelumuodon ensimmäisiä asiakkaita. Heidän koko tarinansa on julkaistu Lokakuun liikkeen Perheeni tarina -sivulla. SOS-Lapsikylän johto korostaa perhekuntoutuksen olevan yksi tapa tukea vanhemmuutta:
”Ensisijaisesti autetaan vanhempia, jotta he kykenisivät huolehtimaan lapsistaan. Myös silloin, kun lapsi on sijoitettu, haluamme tukea perheen jälleenyhdistämistä aina, kun se on lapsen edun mukaista. Siksi olemme kehittäneet työtämme ja olleet aloitteellisia kotiutuksissa.”
Vuoden 2008 jälkeen SOS-lapsikylissä on ollut sijoitettuna 303 lasta (tieto vuodelta 2013). Heistä 8 prosenttia on sittemmin kotiutettu.
Lähde.
Lue Lokakuun liikkeen aiemmat TALOUS-sarjan osat:
TALOUS I: Lastensuojelu työllistää paljon enemmän kuin poliisi
TALOUS II: Lastensuojelujärjestöt bisneksen syrjässä
Kaarinan SOS-lapsikylän johtajan Esa Vierikon kirjoituksen Lokakuun liikkeelle voit lukea täältä. Se on vastaus Lokakuun liikkeen toimittajan Tiina Liljebergin blogiin.
Yritysmaailmassa tavoitteena on voiton maksimointi ja pyrkimys markkinajohtajuuteen, eikä monopoliaseman saavuttaminen onnistu ilman verkostoja. Yrityksen intressi on yksiselitteinen: saada asiakkaita ja pitää heistä kiinni. Yrityksen unelmana on kunta, joka ulkoistaa sille ongelmansa. Ulkoistamisen seurauksena entisestä kolmentonnin duunarista voidaan brändätä kahdenkympin konsultti. Palveluntarjoaja on ylivertaisessa asemassa yhteistyökuviossa, jos toiselta puolelta löytyy johdateltavissa oleva virkamies.
Perhekuntoutusbisneksen tai vanhemmuudenarviointien laajuudesta ei ole tietoa AVI:lla, THL:llä tai Valviralla. THL:n mukaan avohuollon tukitoimin sijoitettuja lapsia ja nuoria oli yli 4 200 vuonna 2011. Mutta kuinka moni tukitoimen sijoitus nykyään tarkoittaa vanhemmuudenarviointia tai perhekuntoutusta laitoksessa? Kuinka paljon ulkoistettuja vanhemmuudenarviointijaksoja järjestetään Suomessa vuosittain? Mitä kunnat näistä avohuollon tukitoimista maksavat? Millainen on palvelun laatu?
Kukaan ei Suomessa tiedä, ketkä kaikki moisia palveluja järjestävät, miten, missä ja miksi. Lastensuojelun ulkoistamiskehitys, markkinoituminen ja hoiva-alan yksityistyminen ovat olleet niin vauhdikkaita, ettei kukaan ole perillä, mitä perhekuntoutusbisneksessä tapahtuu. Viranomaisten resurssit seurata asiaa ovat olleet niukat.
Niin ikään ei tiedetä, kuinka moni suomalainen ohjataan (joko omasta halustaan tai painostettuna) erilaisille arviointijaksoille. Oikeastaan ainoa asia mikä tiedetään, on se, että avohuollon tukitoimena tehtyjä sijoituksia (kuten perhekuntoutuksia ja vanhemmuudenarviointeja) ei sisällytetä sijaishuollon miljardiluokkaan kohonneisiin menoihin.
HOL ry:n perustaja Ani Leikonniemi on yksi niistä äideistä, jolle vanhemmuudenarviointi muodostui painajaiseksi. Leikonniemi on kertonut kokemuksistaan mm. TV1:n Silminnäkijän "Huostaanotettu bisnes" -dokumentissa vuonna 2012. Vanhemmuudenarviointiin keskittynyt artikkeli "Arvioitsijan armoilla" julkaistiin Aamulehdessä 2013.
Perhekuntoutusalaa on kutsuttu "villiksilänneksi", sillä selkeät ohjeistukset puuttuvat arviointityöstä. Vanhemmuudenarvioinnista on toki kirjoitettu monenkirjavia raportteja ja tehty myös ansiokkaita opinnäytetöitä, mutta arvioinnille ei ole luotu kansallisia laatukriteerejä eikä standardeja.
Ja koska vaikutustutkimuksia ei ole tehty, on tarkkailutoiminnan laatua mahdotonta arvioida – saati kehittää.
Bisneksen harmaalla alueella
Hoiva-alan harmaalla alueella liikutaan etenkin, kun voittoa tavoitteleva lastensuojelulaitos tai voittoa jakamaton lastensuojelujärjestö tarjoaa kunnille ostopalveluna sekä vanhemmuudenarviointia että lasten sijoitusta. Keskustelu jääviys- ja esteellisyyskysymyksistä on paikallaan paitsi firmojen myös Pelastakaa Lapset ry:n, SOS-Lapsikylä ry:n ja palvelutuotantonsa yhtiöittäneen Nuorten Ystävät ry:n kohdalla.
Nämä järjestöt nimittäin tuottavat vanhemmuudenarviointia tai perhekuntoutusta, mutta myös lasten sijoitustoimintaa joko omiin sijoitusyksiköihinsä tai sijaisperheisiin, joita ne itse ovat voineet olla mukana kouluttamassa ja rekrytoimassa. Yhden sijoitetun lapsen laitosvuoden hinta voi nousta yli 150 000 euron.
Professori J P Roos onkin kysynyt, onko lastensuojelujärjestöillä laitosten ylläpitäjinä ja palveluntuottajina
välitön taloudellinen intressi huostaanottojen lisäämiseksi ja pidentämiseksi. Vaikka perhekuntoutuksen ensisijaisiksi tavoitteiksi mainitaan perhetilanteen kohentuminen ja vanhemmuuden vahvistaminen, voisiko palveluntuottajan tavoitteena olla ennemminkin asiakkaan pitäminen yksikössään kuin tämän päästäminen pois kesken tuottoisan hoitojakson?
Sijoitetun lapsen vieraannuttaminen omista vanhemmistaan edesauttaa sekin sijoituksen jatkumista.
Lounais-Suomen aluehallintoviraston juristin Esko Lukkarisen mielestä ongelmia tulee, jos arviointeja suorittavat samat, ei-kunnalliset tahot, jotka tarjoavat myös lastensuojelulain mukaisia kuntoutuspalveluja.
– Miten objektiivista ja jääviä on arviointi, jonka lopputulemana voi olla lapsen sijoittaminen arvioinnin suorittaneen tahon omaan laitokseen, Lukkarinen kysyy.
– Tässä vaaditaan viranomaiselta melkoista tarkkuutta. On otettava tarkoin huomioon, miten yrityksen taloudelliset intressit saattavat vaikuttaa arviointiin ja siinä ehdotettuihin lastensuojelun tukitoimien sisältöön, hän jatkaa.
Nuorten Ystävien tulosaluejohtaja Kari Matela oikaisee epäilyjä.
– Polokka-perhekuntoutukseemme osallistuneiden perheiden lapsia on myöhemmin sijoitettu kodin ulkopuolelle joko väliaikaisesti tai pitkäaikaisesti. Tiedossa ei ole ainuttakaan tapausta, jossa sijoitus olisi kohdistunut Nuorten Ystävien sijaishuoltopaikkoihin.
Pelastakaa Lapset ry korostaa, ettei sen suorittama vanhemmuudenarviointi yleensä liity huostaanoton tarpeen arviointiin. Yhdistyksen perhekuntoutusyksikkö ei ole arviointiyksikkö, vaan sen tavoitteena on perheiden kuntoutuminen ja huostaanottojen välttäminen.
– Esitetyt kysymykset toiminnan eettisyydestä ja objektiivisuudesta ovat kuitenkin tärkeitä. Eettisesti kestävässä lastensuojelutyössä ollaan jatkuvasti tilanteessa, jossa oman työn motiiveja ja moraalia on arvioitava, sanoo Riitta Hyytinen, yhdistyksen lastensuojelupalveluiden johtaja.
Kysymys Sos-Lapsikylälle: "Kumpi oli ensin, tarve vai tuote?"
SOS-Lapsikylän mukaan loppuvuonna 2010 uutena avohuollon palvelumuotona alkanut perhekuntoutus on kiinnostanut kovasti kuntasektoria ja lisännyt yhdistyksen vaikuttavuutta. Kaikkiaan kunnat ovat ostaneet perhekuntoutusta 35 perheelle.
Yhdistyksen nettisivulla kerrotaan: ”Mikäli huostaanotto kuitenkin perhekuntoutuksesta huolimatta osoittautuisi välttämättömäksi, perhekuntoutuksessa olleiden vanhempien on luonteva jatkaa yhteistyötä jo tutuksi tulleen SOS-Lapsikylän kanssa.”
THL:n lastensuojelun kehittämispäällikkö Mikko Orasen mielestä SOS-Lapsikylän mainostama yhteistyön jatkuvuus voi olla lapsen ja perheen etu.
– Silloin työskentely jatkuisi samassa paikassa tuttujen ihmisten kanssa. Katkoksia ja siirtoja kun on lastensuojelussa muutenkin liikaa.
Samalla Oranen ymmärtää, miksi toimintamallia paheksutaan.
– Ilkeämielisesti voi miettiä, havaitaanko ensin tarve, minkä jälkeen huomataan, että meillähän on tähän tuote.
Tai kuten Lokakuun liikkeen toimittaja Tiina Liljeberg kysyi blogissaan:
– Tällaisessa toiminnassa lapsen etu voi toteutua, jos yhteistyö jatkuu tuttujen ihmisten kanssa. Toisaalta voi käydä niinkin, että "ensin meillä on tuote ja sitten tehtaillaan tarve".
Yhdistyksen johto kommentoi: ”Vuoden 2010 jälkeen yksi SOS-Lapsikylän nuorisokodin perhetyön piirissä ollut nuori sijoitettiin avohuollon tukitoimena nuorisokotiin. Sosiaalitoimi on päätynyt perhekuntoutuksen aikana kahden lapsen huostaanottoon. Yhtäkään lasta ei ole sijoitettu perhetyön tai perhekuntoutuksen kautta SOS-lapsikyliin eikä yhdistyksemme valmentamaan sijaisperheeseen.”
Vastaus viittaa Hely Harvistolan poikiin. Heidät sijoitettiin Punkaharjun SOS-lapsikylästä, jossa yhdistyksen perhekuntoutus alkoi pilottina. Hely ja pojat olivat palvelumuodon ensimmäisiä asiakkaita. Heidän koko tarinansa on julkaistu Lokakuun liikkeen Perheeni tarina -sivulla. SOS-Lapsikylän johto korostaa perhekuntoutuksen olevan yksi tapa tukea vanhemmuutta:
”Ensisijaisesti autetaan vanhempia, jotta he kykenisivät huolehtimaan lapsistaan. Myös silloin, kun lapsi on sijoitettu, haluamme tukea perheen jälleenyhdistämistä aina, kun se on lapsen edun mukaista. Siksi olemme kehittäneet työtämme ja olleet aloitteellisia kotiutuksissa.”
Vuoden 2008 jälkeen SOS-lapsikylissä on ollut sijoitettuna 303 lasta (tieto vuodelta 2013). Heistä 8 prosenttia on sittemmin kotiutettu.
Lähde.
Lue Lokakuun liikkeen aiemmat TALOUS-sarjan osat:
TALOUS I: Lastensuojelu työllistää paljon enemmän kuin poliisi
TALOUS II: Lastensuojelujärjestöt bisneksen syrjässä
Kaarinan SOS-lapsikylän johtajan Esa Vierikon kirjoituksen Lokakuun liikkeelle voit lukea täältä. Se on vastaus Lokakuun liikkeen toimittajan Tiina Liljebergin blogiin.
RSS Feed
