”Koemme elämämme ajan, kun apua lähdimme hakemaan unettomuuteen ja lintsaamisiin kolmisen vuotta sitten kuin pahana unena, sodan kokemuksena. Sellaisena aikana, jossa omat löivät. He löivät, joilta apua pyysimme. ” tyttärelleen apua pyytänyt äiti
Lastensuojelun sota riskiperheitä vastaan muistuttaa sotaa huumeita vastaan -kolmesta poikki
Sosiaalityön menetelmät ja lopputulokset varhaisen puuttumisen taistelussa riskiperheitä vastaan muistuttavat sotaa huumeita vastaan. Syrjäytymistä aiheuttavaksi ja kalliita kustannuksia ja huonoja tuloksia tuottavaksi toimintalinjaksi on molemmissa valittu oletettujen ongelmien kantajien merkitseminen ja eristäminen ongelmien syihin puuttumatta. Ironisesti molemmat sodat kuitenkin tuottavat ja voimistavat juuri niitä ongelmia, joita vastaan väittävät taistelevansa ja takaavat tehottomille ja kalliille kuri- ja hoitojärjestelmille ehtymättömän asiakasvirran.
Sosiaalityön ammatinharjoittamista hallitseva riskienvälttely, auktoriteettiusko ja oman selustan varmistelu näyttävät siirtyneen myös tutkimustoimintaan. Monien sosiaalityön tutkijoiden tutkimuksista puuttuu tutkijan ja kriittisen havainnoitsijan ote ja kädenjälki. Sen sijaan tutkijat ovat lähteneet poliitikoiksi oikeuttamaan Heiliöläis- Paloniemeläistä lastensuojelulinjausta ja edistämään sijaishuollon asiakashankintaa ja edunvalvontaa. Ja vielä pahempaa- kehittelemään psykoanalyysin virheellisiin oppeihin perustuvia teorioita, lainsäädäntöä ja villejä arviointi- ja seulaus (leimaus) menetelmiä, joilla laitospaikat saadaan täyteen.
Niin lastensuojelun kuin päihdehuollon lainsäädännöllä tuotetaan paitsi tukea, mahdollisuuksia ja oikeuksia myös poikkeavuutta; riskejä, rikoksia ja rikollisia. Jostakin syystä ongelmien kunnollinen rakenteellinen ja
yhteisöllinen ennaltaehkäisy on vaihdettu STM:n johdolla köyhien valvontaan ja rankaisuun ja sijaishuollon liiketoiminnan tukemiseen.
Sosiaalityön tutkijat kontrolli- ja riskiajattelun airuina ja poliitikkoina
Tarja Pösö (1995, 40) teki pienimuotoisen haastattelututkimuksen sosiaalityöntekijöille Tampereen alueen viidessä sosiaalitoimistossa vuonna 1994 ja sai yllättävän tuloksen; sosiaalityöntekijät kokivat, etteivät he juuri törmänneet lasten pahoinpitelyyn työssään. Lapsen joutumista fyysisen pahoinpitelyn uhriksi ei muistettu tapahtuneen juuri lainkaan.
Havainto siitä, ettei sosiaalityössä juuri ilmennyt lasten pahoinpitelytapauksia käännettiin kuitenkin tulkinnaksi, että pahoinpitelyjä varmaankin tapahtui mutta niitä ei huomattu tai kirjattu ylös. Pösö ja Paavilainen alkoivat kehitellä uusia riskivanhemmuuden ja lasten pahoinpitelyn ja kaltoinkohtelun tunnistusohjeita, jotka tuottaisivat enemmän lasten kaltoinkohtelutapauksia laajentamalla kaltoinkohtelun ja väkivallan käsitettä.
Samalla tavoin kuin huumesodassa kontrollipolitiikan välineiksi valjastettiin laajennetun rikoksen käsitteen lisäksi varhainen puuttuminen, laajennettu ilmoitusvelvollisuus ja psykoanalyysin virheelliset teoriat mm. hankittujen ominaisuuksien ylisukupolvisesta periytymisestä.
Hoitotyön tutkimussäätiön (Hotus) lasten kaltoinkohtelun tunnistusohjeisiin kerättiinkin kattava kaltoinkohtelun riskilista, jonka alle voidaan tarvittaessa kerätä kaikki suomalaiset perheet. Lasten kaltoinkohtelusta muodostui subjektiivinen ja hämärä käsite, josta oli vaikea löytää konkreettista näyttöä hallinto- oikeuksien huostaanottopäätöksistä ( mm. Heinonen ja Hiitola 2008). Huostaanottopäätöksiä tuntui kaltoinkohtelun sijaan määrittelevän sosiaalityöntekijöiden käsitys perheestä ja vanhempien varallisuus, koulutus ja etninen tausta ( Hiitola, 2015).
Kansalaisjärjestöinä esiintyvät lastensuojelun ja päihdehuollon piiloyritykset ottivat agressiivisen varhaisen puuttumisen asiakashankintansa välineeksi ja omaksuivat oletetun auttamisensa keinoksi perheiden hajottamisen ja lasten siirrot valvomattomaan sijaishuoltoon.
Kovan uusliberalistisen kontrollipolitiikan ja varhaisen puuttumisen sotavaunuja lähtivät vetämään mm.
Aila Paloniemi, Aulikki Kananoja, Eeva Biaudet, Anne Eskelinen, Liisa Heinämäki, Kristiina Huhtanen, Piia- Liisa Heiliö, Ritva Karinsalo, Sirpa Tapola, Päivi Sinko, Sirkka Rousu, Sirpa Taskinen, Helena Molander, Mirjam Araneva ja Johanna Hurtig.
Oikeistolaisesta riskiajattelusta, asiantuntijavallasta ja varautumisesta tehtiin lastensuojelun valtavirtaa, jonka poliittisuutta ei enää edes tunnisteta.
Sosiaalityön kyseenalaiset työkäytännöt siirtyivät myös sosiaalityön tutkimukseen; tutkijat politikoivat kehittämällä sosiaalityöhön harhaanjohtavia eufemismeja vilisevän orwellilaisen psykokielen, oikeuttamalla riskiregiimiä, ohittamalla ja kieltämällä asiakkaiden tiedon ja todisteet palvelujärjestelmän väärinkäytöksistä, tutkimalla vain sosiaalityöntekijöiden fabrikoituja aineistoja ja haastattelemalla vain sosiaalityöntekijöitä tai heidän valitsemiaan informantteja. Tavaksi tuli kirjoittaa tutkimuksiin puolen sivun verran pseudokriittistä pohdintaa itsereflektiokyvyn todistamiseksi, jonka jälkeen tutkijoiksi tekeytyneet poliitikot siirtyivät sijaishuollon julki- tai piiloyritysten akateemisiksi asiantuntijoiksi ja kasvojenkohottajiksi tai yliopiston opettajiksi periyttämään oppilailleen skandinavian kovimmat asenteet köyhiä kohtaan.
Lastensuojelukäytäntöihin juurrutettiin jenkkiläisen rikosseuraamusjärjestelmän varhaisen puuttumisen kolmesta poikki- käytäntö. Sosiaalipalvelujärjestelmä aktivoituu ja huoliliputtaa jo kahdesta avuntarvemerkinnästä ( vaikkapa kotipalvelun ja toimeentulotuen tarpeesta) ja työttömän tai köyhän lapselle heilahtaa häkki viimeistään kolmannesta perheen avunpyynnöstä.
Suomalaiseen sosiaalipalvelujärjestelmään iskostettiin amerikkalainen tosi- tv-sarjojen ja huumesodan riskiajattelu ja asiakastyötä hallitsee riskiregiimi (riski- ja huolipuhe ja varhainen puuttuminen).
Sosiaalihuollon ”kehittäjät” ponnistelevat saadakseen asiakkaiden jokaisen ohimenneen ongelman ja virheen rekisteröidyksi ja ”sosiaalirikosrekistereistä”- toisin kuin varsinaisista rikosrekistereistä- ikuisia.
Moniammatillista yhteistyötä ei tehdä aina asiakkaan auttamiseksi vaan oman edun, vallan ja reviirin varmistamiseksi.
Ammatillisuuden nimissä haetaan ja korostetaan etäisyyttä asiakkaisiin. Yhteistä ihmisyyttä ei tunnusteta eikä jaeta. Koulutusten ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein. Huono- osaisia asiakkaita syrjäytetään hartiavoimin.
Sosiaalityön asiantuntijat haluavat puhua vain toisille asiantuntijoille- asiakkuuksien välityksellä. Päätökset ja selvitykset tehdään omien asiantuntijoiden näkemyksiin turvauten- usein lapsia ja vanhempia tapaamatta. Poislähettämisen kulttuuriin nojaavassa lastensuojelussa avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja ja työaika kuluu sijaishuollon verkostojen kanssa työskennellessä. Asiakasosallisuus ja -lähtöisyys samoin kuin dialogisuus typistyy sanahelinäksi, jota ei aiotakaan toteuttaa. Avuksi kutsuttu toiminta tarkoittaa elävien yhteyksien katkaisua; asiakkaiden verkostojen ja voimavarojen ohittamista ja asiakkaiden arviointeja ja siirtelyä laitoksesta toiseen.
Kunnat ja RAY ylläpitävät toimimatonta päihdehuoltoa ja lastensuojelua syytämällä rahaa tehottomille toimijoille, hankkeille ja hoidoille, jotka estävät aidon kilpailun ja tuloksellisten hoitojen ja toimintakäytäntöjen käyttöönoton.
Niin päihdehoidossa kuin lastensuojelussa ammatillista osaamista tärkeämpää on ollut hakurahamenettelyn osaaminen ja oikeiden suhdeverkostojen ylläpito. Valitettavasti tässä suhde- ja valtapelissä on menetetty ja menetetään säästettävissä olevia ihmishenkiä.
Monet viimeaikaiset lastensuojelututkimukset todistavat yhteen ääneen, että asiakkaat jäävät vaille tarvitsemaansa apua. Vaikka kontrollikeskeinen riskipolitiikka on kaikkialla osoittaunut kalliiksi, tehottomaksi ja tuhoisaksi, siitä pidetään sitkeästi kiinni. Niin sota huumeita kuin riskiperheitä vastaan on mainio bisnes, joka tuottaa yhä uusia epärehellisiä yrittäjiä, kurikäytäntöjä ja syrjäytyneitä asiakkaita.
Sota huumeita vastaan on tarkemmin ajatellen sotaa vain riskihuumeita ja niiden käyttäjiä vastaan. Vahvaa riippuvuutta ja sosiaalisia ongelmia aiheuttavia alkoholia ja lääketehtaiden tuotteita vastaan sotaa ei käydä. Sotatoimien kohteeksi joutuivat vain laillistettujen huumeiden kaupalle riskin muodostavat kilpailijat.
Varhaisen puuttumisen sota riskilapsuuksia ja -perheitä vastaan on tarkemmin ajateltuna sotaa osattomuuden ja köyhyyden tuottamia elämäntapoja ja köyhiä perheitä vastaan. Lastensuojelun vauraita yrityskumppaneita, sijaiskasvattajia ja -huoltopaikkoja ei tunnisteta eikä tunnusteta riskeiksi vaikka väkivallasta ja muista väärinkäytöksistä olisi pitävä näyttö.
Huumeet ja riskiperheet ovat " hyvä vihollinen", jonka varjolla romutetaan perusoikeuksia ja hyvinvointivaltiota
Niin varhaisessa puuttumisessa kuin sodassa huumeita vastaan:
- Riskien, haitan ja vaaran määrittelyä hallitsevat ennakkoluulot ja perinteet, ei rationaalinen ajattelu.
- Kumpikaan sota ei perustu tutkimustietoon tai kansantaloudelliseen hyötyyn. Kun haittapohjaista luokitusta päihteille selvittänyt neurofarmakologian professori David Nuttin tutkimusryhmä luokitteli alkoholin yhteiskunnallisilta kokonaisvaikutuksiltaan vaarallisemmaksi kuin mikään muu päihde (mukaan lukien suonensisäiset huumeet) hän sai potkut töistään hallituksen johtavana päihdepoliittisena neuvonantajana.
- Molemmissa sodissa käytetään tunteita nostattavaa retoriikkaa, joka ohjaa ajattelemaan vain suojelevaa ja voittavaa tahoa unohtaen sodan välineiden tuottaman tuhon.
-Molempia sotia ohjaavat tiettyjen eliittiryhmien taloudelliset ja poliittiset intressit ja saavutetut edut, ei kansantaloudellinen tai - terveydellinen tai ihmisoikeusnäkökulma.
- Molemmissa sodissa lietsotaan rangaistushenkistä moraalista paniikkia, jonka edessa rationaaliset argumentit ja avun keinojen kehittäminen muuttuvat merkityksettömiksi.
- Molempien sotien lainsäädäntö keskittyy ongelmien ratkaisun sijaan ongelmien oletettujen symboleiden ja kantajien etsintään ja ihmisten rankaisuun. Molemmat sodat kohdistuivat lopulta enemmän ongelmien kantajiksi kuviteltuihin ihmisiin kuin itse ongelmiin.
- Molemmissa sodissa määritellään uudelleen normaaliuden rajoja ja sosiaalisia normeja.
- Molemmissa sodissa tuotetaan syrjäytymistä ja syrjäyttäviä leimoja ja identiteettejä.
- Huumeet samoin kuin riskiperheet ovat hyvä vihollinen, jota demonisoimalla voidaan kätkeä todellisia ongelmanaiheuttajia ja ajaa läpi kansalaisten perusoikeuksia esim. sananvapautta ja tietosuojaa heikentäviä lakiuudistuksia.
- Molemmissa sodissa ongelmien kantajiksi oletettujen oikeusturva on olematon ja heidän ihmisoikeuksiaan poljetaan surutta.
- Molemmissa sodissa oletetun ongelman poistoyritykset aiheuttavat usein enemmän ongelmia kuin alkuperäinen ongelma.
- Molemmissa sodissa aggressiivinen poliitiikka on todistettu epäonnistuneeksi yhdenmukaisella kansainvälisellä näytöllä.
- Molemmissa sodissa psykiatriasta on muodostunut rikosoikeudelle rinnakkainen tuomioistuin, jonka ansiosta ongelmankantajiksi oletetut leimataan ja jätetään vaille apua ja myös vaille somaattisten vaivojen hoitoa. Psykiatrian salapoliisileikeissä niin asiakkaiden hyvinvointi kuin tutkimuksen etiikka, saatu näyttö ja sen arviointi tai oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja syytettyjen oikeussuoja ovat yhdentekeviä asioita.
- Molemmissa sodissa psykoanalyysin virheelliset opit mm. oletus hankittujen ominaisuuksien ylisukupolvisesta periytyvyydestä ja päihteidenkäyttäjien hoitokelvottomuudesta ovat tuottaneet vahingollisia toimintakäytäntöjä ja korvaamattomia inhimillisiä ja taloudellisia menetyksiä.
Ben Furmanin väittämä psykiatrian hoitojärjestelmän luonteesta sopii myös sosiaalityöhön: ”Psykiatrista hoitojärjestelmää ei ole milloinkaan luotu asiakkaita varten. Se on pikemminkin keskinäisen kädenväännön tuloksena syntynyt eri ammattiryhmien etuja ja uskottavuutta palveleva alati muuttuva rakennelma, jonka tehtävänä ei ole auttaa asiakkaita/potilaita parantumaan vaan edistää työntekijöiden hyvinvointia ja arvostusta yhteiskunnassa.”
Samoin kuin psykiatrian historia, myös sosiaalityön historia on omituinen sekoitus psykologisia kultteja, muotivirtauksia, oppiriitoja, valtataisteluja, lobbauksia, ammattiryhmien keskinäistä kädenvääntöjä ja haitallisia jos ei suorastaan julmia hoitokeinoja.
Kenen palkkalistoilla päihde- ja lastensuojelupolitiikan päättäjät ovat?
Addiktioiden ja osattomuuden haittavaikutuksiin pitäisi reagoida tavalla, joka johtaa haittavaikutuksista kärsivien auttamiseen eikä heidän rankaisemiseensa.
Satojen miljardien menetysten, turhien kuolemien ja tutkimustiedon havahduttaman kansainvälisen huumausaineiden valvontalautakunnan (INCB) vuosiraportti julisti maaliskuussa 2016, että sota huumeita vastaan on ohi, ja tulevaisuudessa kansalaisten terveys ja hyvinvointi sekä ihmisoikeudet pitää asettaa etusijalle.
INCB:n linjaus tuskin oikaisee suomalaista päihdepolitiikkaa. Myös lastensuojelu on päättänyt jatkaa lasten ja perheiden ihmisoikeuksia polkevaa sotaansa riskiperheitä vastaan kouluttamalla yhä lisää riskiseulaajia, rahoittamalla valvomatonta sijaishuoltoa ja epäeettisiä- ja -tieteellisiä riskiarviointi- ja seulausmenetelmiä, pysyvän huostaanoton ja adoption hankkeilla ja viranomaisten ilmoitusvelvollisuutta, moniammatillista yhteistyötä ja tiedonsaantioikeuksia laajentamalla.
Kansan kahtia jakanut sota on jo rapauttanut asiakkaiden ja heidän läheistensä luottamuksen yhteiskuntaan, viranomaistoimintaan ja oikeuslaitokseen ja tulee ilman pikaista puuttumista rapauttamaan myös yhteiskuntarauhan ja kansantalouden.
Taitamattomalla varhaisella puuttumisella ja sen leväperäisellä rahoituksella on tuotettu valvomattomien ja heikkolaatuisten lastensuojelun, sijaishuollon, psykiatrian ja päihdekuntoutusyritysten liiketoiminnan kasvu, valtava määrä hajotettuja perheitä ja leimattuja ja syrjäytettyjä ihmisiä, joilta on riistetty parantumisen tärkein edellytys: positiivinen yhteys toisiin ihmisiin.
Koska ei ole oletettavaa, että leimaamisteoria olisi menettänyt validiteettinsa nyky-yhteisöissä (vrt. Harrikari 2008, 210–214), on tarpeen tuoda esiin puuttumisen mahdollisia haittoja ja auttaa verkostoja tuottamaan puuttumisen normeja ja muita pidäkkeitä villinä rehottavaan puuttumistoimien puutarhaan (Sosiaalipolitiikka 74/ 2009, 28).
Tutkijoista tuli poliitikkoja- voisivatko poliitikot ryhtyä tutkijoiksi ?
Koska tutkijat ovat siirtyneet poliitikoiksi ehdotamme, että poliitikot siirtyvät vuorostaan tutkijoiksi ja alkavat perata lastensuojelun tiedon tunkiota.
Pyydämme kansantalouden ja -terveyden nimissä, että poliitikot teetättävät riippumattomalla tutkimustaholla ja isolla satunnaisotannalla asiakaspalautteet sisältävän selvityksen sijaishuollon ja perhe-, päihde- ja psykiatrisen kuntoutuksen nykyisistä olosuhteista ja vaikutuksista ja lastensuojeluprosessien oikeellisuudesta ja seurauksista.
Ydinkysymys on, miksi toimimatonta politiikka ei ole muutettu vaikka nykyisten päihde- ja perhepolittisten linjausten haitoista on runsaasti kokemustietoa ja tutkimusnäyttöä?
Miksi yli kaksikymmentä vuotta sitten esitettyjä välttämättömiä uudistuksia ei ole saatu aikaan sen paremmin päihdehuollossa kuin lastensuojelussa?
Ovatko huumelakien poliittiset puolestapuhujat lääketeollisuuden ja huumeliigojen palkkalistoilla? Ovatko nykyisten lastensuojelulakien ja -linjausten puolestapuhujat sijaishuoltoyritysten palkkalistoilla?
Olisiko viimein mahdollista lopettaa sota ongelmien ja pahan sosiaalisen perimän kantajiksi oletettujen metsästämiseksi ja alkaa kehittää oikea-aikaisia, tarpeenmukaisia ja toimivia avun keinoja yhdessä perheiden kanssa?
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ketipinorin-vaaroista-vaietaan-suomessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/haluaako-sosiaalityo-rakentaa-vai-purkaa-hakkeja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tue-lapsia-ja-perheita-ala-lapsibisnesta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-2
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-ii-lastensuojelujarjestot-bisneksen-syrjassa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-1-rorschach
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-2-mim
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-3-lapsilahtoiset-valineet-vuorovaikutuksen-vahvistamiseksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-4-haastattelu
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/perhekuntoutuksen-lyhyt-oppimaara
http://www.lokakuunliike.com/henri-auteron-blogi/sentican-huostaporvarit-ja-veroparatiisityypit
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ensi-ja-turvakotien-kaytannot-selvitettava-valittomasti
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sijaishuollon-korruptoitunut-kehitysapu-lopetettava-lapsia-autettava-osana-perhetta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lasten-kaltoinkohtelun-tunnistusohjeet-tuottavat-turhia-tutkimuksia-ja-vaaria-syytoksia
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/lapsemme-laitoksissa-osa-1-miten-paadytaan-laitokseen
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/lapsemme-laitoksissa-osa-2-mita-laitoksissamme-tapahtuu
http://www.lokakuunliike.com/kauhutarina-blogi/kristan-tarina-ii-kahden-psykiatrin-eriavat-nakemykset
Lastensuojelun sota riskiperheitä vastaan muistuttaa sotaa huumeita vastaan -kolmesta poikki
Sosiaalityön menetelmät ja lopputulokset varhaisen puuttumisen taistelussa riskiperheitä vastaan muistuttavat sotaa huumeita vastaan. Syrjäytymistä aiheuttavaksi ja kalliita kustannuksia ja huonoja tuloksia tuottavaksi toimintalinjaksi on molemmissa valittu oletettujen ongelmien kantajien merkitseminen ja eristäminen ongelmien syihin puuttumatta. Ironisesti molemmat sodat kuitenkin tuottavat ja voimistavat juuri niitä ongelmia, joita vastaan väittävät taistelevansa ja takaavat tehottomille ja kalliille kuri- ja hoitojärjestelmille ehtymättömän asiakasvirran.
Sosiaalityön ammatinharjoittamista hallitseva riskienvälttely, auktoriteettiusko ja oman selustan varmistelu näyttävät siirtyneen myös tutkimustoimintaan. Monien sosiaalityön tutkijoiden tutkimuksista puuttuu tutkijan ja kriittisen havainnoitsijan ote ja kädenjälki. Sen sijaan tutkijat ovat lähteneet poliitikoiksi oikeuttamaan Heiliöläis- Paloniemeläistä lastensuojelulinjausta ja edistämään sijaishuollon asiakashankintaa ja edunvalvontaa. Ja vielä pahempaa- kehittelemään psykoanalyysin virheellisiin oppeihin perustuvia teorioita, lainsäädäntöä ja villejä arviointi- ja seulaus (leimaus) menetelmiä, joilla laitospaikat saadaan täyteen.
Niin lastensuojelun kuin päihdehuollon lainsäädännöllä tuotetaan paitsi tukea, mahdollisuuksia ja oikeuksia myös poikkeavuutta; riskejä, rikoksia ja rikollisia. Jostakin syystä ongelmien kunnollinen rakenteellinen ja
yhteisöllinen ennaltaehkäisy on vaihdettu STM:n johdolla köyhien valvontaan ja rankaisuun ja sijaishuollon liiketoiminnan tukemiseen.
Sosiaalityön tutkijat kontrolli- ja riskiajattelun airuina ja poliitikkoina
Tarja Pösö (1995, 40) teki pienimuotoisen haastattelututkimuksen sosiaalityöntekijöille Tampereen alueen viidessä sosiaalitoimistossa vuonna 1994 ja sai yllättävän tuloksen; sosiaalityöntekijät kokivat, etteivät he juuri törmänneet lasten pahoinpitelyyn työssään. Lapsen joutumista fyysisen pahoinpitelyn uhriksi ei muistettu tapahtuneen juuri lainkaan.
Havainto siitä, ettei sosiaalityössä juuri ilmennyt lasten pahoinpitelytapauksia käännettiin kuitenkin tulkinnaksi, että pahoinpitelyjä varmaankin tapahtui mutta niitä ei huomattu tai kirjattu ylös. Pösö ja Paavilainen alkoivat kehitellä uusia riskivanhemmuuden ja lasten pahoinpitelyn ja kaltoinkohtelun tunnistusohjeita, jotka tuottaisivat enemmän lasten kaltoinkohtelutapauksia laajentamalla kaltoinkohtelun ja väkivallan käsitettä.
Samalla tavoin kuin huumesodassa kontrollipolitiikan välineiksi valjastettiin laajennetun rikoksen käsitteen lisäksi varhainen puuttuminen, laajennettu ilmoitusvelvollisuus ja psykoanalyysin virheelliset teoriat mm. hankittujen ominaisuuksien ylisukupolvisesta periytymisestä.
Hoitotyön tutkimussäätiön (Hotus) lasten kaltoinkohtelun tunnistusohjeisiin kerättiinkin kattava kaltoinkohtelun riskilista, jonka alle voidaan tarvittaessa kerätä kaikki suomalaiset perheet. Lasten kaltoinkohtelusta muodostui subjektiivinen ja hämärä käsite, josta oli vaikea löytää konkreettista näyttöä hallinto- oikeuksien huostaanottopäätöksistä ( mm. Heinonen ja Hiitola 2008). Huostaanottopäätöksiä tuntui kaltoinkohtelun sijaan määrittelevän sosiaalityöntekijöiden käsitys perheestä ja vanhempien varallisuus, koulutus ja etninen tausta ( Hiitola, 2015).
Kansalaisjärjestöinä esiintyvät lastensuojelun ja päihdehuollon piiloyritykset ottivat agressiivisen varhaisen puuttumisen asiakashankintansa välineeksi ja omaksuivat oletetun auttamisensa keinoksi perheiden hajottamisen ja lasten siirrot valvomattomaan sijaishuoltoon.
Kovan uusliberalistisen kontrollipolitiikan ja varhaisen puuttumisen sotavaunuja lähtivät vetämään mm.
Aila Paloniemi, Aulikki Kananoja, Eeva Biaudet, Anne Eskelinen, Liisa Heinämäki, Kristiina Huhtanen, Piia- Liisa Heiliö, Ritva Karinsalo, Sirpa Tapola, Päivi Sinko, Sirkka Rousu, Sirpa Taskinen, Helena Molander, Mirjam Araneva ja Johanna Hurtig.
Oikeistolaisesta riskiajattelusta, asiantuntijavallasta ja varautumisesta tehtiin lastensuojelun valtavirtaa, jonka poliittisuutta ei enää edes tunnisteta.
Sosiaalityön kyseenalaiset työkäytännöt siirtyivät myös sosiaalityön tutkimukseen; tutkijat politikoivat kehittämällä sosiaalityöhön harhaanjohtavia eufemismeja vilisevän orwellilaisen psykokielen, oikeuttamalla riskiregiimiä, ohittamalla ja kieltämällä asiakkaiden tiedon ja todisteet palvelujärjestelmän väärinkäytöksistä, tutkimalla vain sosiaalityöntekijöiden fabrikoituja aineistoja ja haastattelemalla vain sosiaalityöntekijöitä tai heidän valitsemiaan informantteja. Tavaksi tuli kirjoittaa tutkimuksiin puolen sivun verran pseudokriittistä pohdintaa itsereflektiokyvyn todistamiseksi, jonka jälkeen tutkijoiksi tekeytyneet poliitikot siirtyivät sijaishuollon julki- tai piiloyritysten akateemisiksi asiantuntijoiksi ja kasvojenkohottajiksi tai yliopiston opettajiksi periyttämään oppilailleen skandinavian kovimmat asenteet köyhiä kohtaan.
Lastensuojelukäytäntöihin juurrutettiin jenkkiläisen rikosseuraamusjärjestelmän varhaisen puuttumisen kolmesta poikki- käytäntö. Sosiaalipalvelujärjestelmä aktivoituu ja huoliliputtaa jo kahdesta avuntarvemerkinnästä ( vaikkapa kotipalvelun ja toimeentulotuen tarpeesta) ja työttömän tai köyhän lapselle heilahtaa häkki viimeistään kolmannesta perheen avunpyynnöstä.
Suomalaiseen sosiaalipalvelujärjestelmään iskostettiin amerikkalainen tosi- tv-sarjojen ja huumesodan riskiajattelu ja asiakastyötä hallitsee riskiregiimi (riski- ja huolipuhe ja varhainen puuttuminen).
Sosiaalihuollon ”kehittäjät” ponnistelevat saadakseen asiakkaiden jokaisen ohimenneen ongelman ja virheen rekisteröidyksi ja ”sosiaalirikosrekistereistä”- toisin kuin varsinaisista rikosrekistereistä- ikuisia.
Moniammatillista yhteistyötä ei tehdä aina asiakkaan auttamiseksi vaan oman edun, vallan ja reviirin varmistamiseksi.
Ammatillisuuden nimissä haetaan ja korostetaan etäisyyttä asiakkaisiin. Yhteistä ihmisyyttä ei tunnusteta eikä jaeta. Koulutusten ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein. Huono- osaisia asiakkaita syrjäytetään hartiavoimin.
Sosiaalityön asiantuntijat haluavat puhua vain toisille asiantuntijoille- asiakkuuksien välityksellä. Päätökset ja selvitykset tehdään omien asiantuntijoiden näkemyksiin turvauten- usein lapsia ja vanhempia tapaamatta. Poislähettämisen kulttuuriin nojaavassa lastensuojelussa avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja ja työaika kuluu sijaishuollon verkostojen kanssa työskennellessä. Asiakasosallisuus ja -lähtöisyys samoin kuin dialogisuus typistyy sanahelinäksi, jota ei aiotakaan toteuttaa. Avuksi kutsuttu toiminta tarkoittaa elävien yhteyksien katkaisua; asiakkaiden verkostojen ja voimavarojen ohittamista ja asiakkaiden arviointeja ja siirtelyä laitoksesta toiseen.
Kunnat ja RAY ylläpitävät toimimatonta päihdehuoltoa ja lastensuojelua syytämällä rahaa tehottomille toimijoille, hankkeille ja hoidoille, jotka estävät aidon kilpailun ja tuloksellisten hoitojen ja toimintakäytäntöjen käyttöönoton.
Niin päihdehoidossa kuin lastensuojelussa ammatillista osaamista tärkeämpää on ollut hakurahamenettelyn osaaminen ja oikeiden suhdeverkostojen ylläpito. Valitettavasti tässä suhde- ja valtapelissä on menetetty ja menetetään säästettävissä olevia ihmishenkiä.
Monet viimeaikaiset lastensuojelututkimukset todistavat yhteen ääneen, että asiakkaat jäävät vaille tarvitsemaansa apua. Vaikka kontrollikeskeinen riskipolitiikka on kaikkialla osoittaunut kalliiksi, tehottomaksi ja tuhoisaksi, siitä pidetään sitkeästi kiinni. Niin sota huumeita kuin riskiperheitä vastaan on mainio bisnes, joka tuottaa yhä uusia epärehellisiä yrittäjiä, kurikäytäntöjä ja syrjäytyneitä asiakkaita.
Sota huumeita vastaan on tarkemmin ajatellen sotaa vain riskihuumeita ja niiden käyttäjiä vastaan. Vahvaa riippuvuutta ja sosiaalisia ongelmia aiheuttavia alkoholia ja lääketehtaiden tuotteita vastaan sotaa ei käydä. Sotatoimien kohteeksi joutuivat vain laillistettujen huumeiden kaupalle riskin muodostavat kilpailijat.
Varhaisen puuttumisen sota riskilapsuuksia ja -perheitä vastaan on tarkemmin ajateltuna sotaa osattomuuden ja köyhyyden tuottamia elämäntapoja ja köyhiä perheitä vastaan. Lastensuojelun vauraita yrityskumppaneita, sijaiskasvattajia ja -huoltopaikkoja ei tunnisteta eikä tunnusteta riskeiksi vaikka väkivallasta ja muista väärinkäytöksistä olisi pitävä näyttö.
Huumeet ja riskiperheet ovat " hyvä vihollinen", jonka varjolla romutetaan perusoikeuksia ja hyvinvointivaltiota
Niin varhaisessa puuttumisessa kuin sodassa huumeita vastaan:
- Riskien, haitan ja vaaran määrittelyä hallitsevat ennakkoluulot ja perinteet, ei rationaalinen ajattelu.
- Kumpikaan sota ei perustu tutkimustietoon tai kansantaloudelliseen hyötyyn. Kun haittapohjaista luokitusta päihteille selvittänyt neurofarmakologian professori David Nuttin tutkimusryhmä luokitteli alkoholin yhteiskunnallisilta kokonaisvaikutuksiltaan vaarallisemmaksi kuin mikään muu päihde (mukaan lukien suonensisäiset huumeet) hän sai potkut töistään hallituksen johtavana päihdepoliittisena neuvonantajana.
- Molemmissa sodissa käytetään tunteita nostattavaa retoriikkaa, joka ohjaa ajattelemaan vain suojelevaa ja voittavaa tahoa unohtaen sodan välineiden tuottaman tuhon.
-Molempia sotia ohjaavat tiettyjen eliittiryhmien taloudelliset ja poliittiset intressit ja saavutetut edut, ei kansantaloudellinen tai - terveydellinen tai ihmisoikeusnäkökulma.
- Molemmissa sodissa lietsotaan rangaistushenkistä moraalista paniikkia, jonka edessa rationaaliset argumentit ja avun keinojen kehittäminen muuttuvat merkityksettömiksi.
- Molempien sotien lainsäädäntö keskittyy ongelmien ratkaisun sijaan ongelmien oletettujen symboleiden ja kantajien etsintään ja ihmisten rankaisuun. Molemmat sodat kohdistuivat lopulta enemmän ongelmien kantajiksi kuviteltuihin ihmisiin kuin itse ongelmiin.
- Molemmissa sodissa määritellään uudelleen normaaliuden rajoja ja sosiaalisia normeja.
- Molemmissa sodissa tuotetaan syrjäytymistä ja syrjäyttäviä leimoja ja identiteettejä.
- Huumeet samoin kuin riskiperheet ovat hyvä vihollinen, jota demonisoimalla voidaan kätkeä todellisia ongelmanaiheuttajia ja ajaa läpi kansalaisten perusoikeuksia esim. sananvapautta ja tietosuojaa heikentäviä lakiuudistuksia.
- Molemmissa sodissa ongelmien kantajiksi oletettujen oikeusturva on olematon ja heidän ihmisoikeuksiaan poljetaan surutta.
- Molemmissa sodissa oletetun ongelman poistoyritykset aiheuttavat usein enemmän ongelmia kuin alkuperäinen ongelma.
- Molemmissa sodissa aggressiivinen poliitiikka on todistettu epäonnistuneeksi yhdenmukaisella kansainvälisellä näytöllä.
- Molemmissa sodissa psykiatriasta on muodostunut rikosoikeudelle rinnakkainen tuomioistuin, jonka ansiosta ongelmankantajiksi oletetut leimataan ja jätetään vaille apua ja myös vaille somaattisten vaivojen hoitoa. Psykiatrian salapoliisileikeissä niin asiakkaiden hyvinvointi kuin tutkimuksen etiikka, saatu näyttö ja sen arviointi tai oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja syytettyjen oikeussuoja ovat yhdentekeviä asioita.
- Molemmissa sodissa psykoanalyysin virheelliset opit mm. oletus hankittujen ominaisuuksien ylisukupolvisesta periytyvyydestä ja päihteidenkäyttäjien hoitokelvottomuudesta ovat tuottaneet vahingollisia toimintakäytäntöjä ja korvaamattomia inhimillisiä ja taloudellisia menetyksiä.
Ben Furmanin väittämä psykiatrian hoitojärjestelmän luonteesta sopii myös sosiaalityöhön: ”Psykiatrista hoitojärjestelmää ei ole milloinkaan luotu asiakkaita varten. Se on pikemminkin keskinäisen kädenväännön tuloksena syntynyt eri ammattiryhmien etuja ja uskottavuutta palveleva alati muuttuva rakennelma, jonka tehtävänä ei ole auttaa asiakkaita/potilaita parantumaan vaan edistää työntekijöiden hyvinvointia ja arvostusta yhteiskunnassa.”
Samoin kuin psykiatrian historia, myös sosiaalityön historia on omituinen sekoitus psykologisia kultteja, muotivirtauksia, oppiriitoja, valtataisteluja, lobbauksia, ammattiryhmien keskinäistä kädenvääntöjä ja haitallisia jos ei suorastaan julmia hoitokeinoja.
Kenen palkkalistoilla päihde- ja lastensuojelupolitiikan päättäjät ovat?
Addiktioiden ja osattomuuden haittavaikutuksiin pitäisi reagoida tavalla, joka johtaa haittavaikutuksista kärsivien auttamiseen eikä heidän rankaisemiseensa.
Satojen miljardien menetysten, turhien kuolemien ja tutkimustiedon havahduttaman kansainvälisen huumausaineiden valvontalautakunnan (INCB) vuosiraportti julisti maaliskuussa 2016, että sota huumeita vastaan on ohi, ja tulevaisuudessa kansalaisten terveys ja hyvinvointi sekä ihmisoikeudet pitää asettaa etusijalle.
INCB:n linjaus tuskin oikaisee suomalaista päihdepolitiikkaa. Myös lastensuojelu on päättänyt jatkaa lasten ja perheiden ihmisoikeuksia polkevaa sotaansa riskiperheitä vastaan kouluttamalla yhä lisää riskiseulaajia, rahoittamalla valvomatonta sijaishuoltoa ja epäeettisiä- ja -tieteellisiä riskiarviointi- ja seulausmenetelmiä, pysyvän huostaanoton ja adoption hankkeilla ja viranomaisten ilmoitusvelvollisuutta, moniammatillista yhteistyötä ja tiedonsaantioikeuksia laajentamalla.
Kansan kahtia jakanut sota on jo rapauttanut asiakkaiden ja heidän läheistensä luottamuksen yhteiskuntaan, viranomaistoimintaan ja oikeuslaitokseen ja tulee ilman pikaista puuttumista rapauttamaan myös yhteiskuntarauhan ja kansantalouden.
Taitamattomalla varhaisella puuttumisella ja sen leväperäisellä rahoituksella on tuotettu valvomattomien ja heikkolaatuisten lastensuojelun, sijaishuollon, psykiatrian ja päihdekuntoutusyritysten liiketoiminnan kasvu, valtava määrä hajotettuja perheitä ja leimattuja ja syrjäytettyjä ihmisiä, joilta on riistetty parantumisen tärkein edellytys: positiivinen yhteys toisiin ihmisiin.
Koska ei ole oletettavaa, että leimaamisteoria olisi menettänyt validiteettinsa nyky-yhteisöissä (vrt. Harrikari 2008, 210–214), on tarpeen tuoda esiin puuttumisen mahdollisia haittoja ja auttaa verkostoja tuottamaan puuttumisen normeja ja muita pidäkkeitä villinä rehottavaan puuttumistoimien puutarhaan (Sosiaalipolitiikka 74/ 2009, 28).
Tutkijoista tuli poliitikkoja- voisivatko poliitikot ryhtyä tutkijoiksi ?
Koska tutkijat ovat siirtyneet poliitikoiksi ehdotamme, että poliitikot siirtyvät vuorostaan tutkijoiksi ja alkavat perata lastensuojelun tiedon tunkiota.
Pyydämme kansantalouden ja -terveyden nimissä, että poliitikot teetättävät riippumattomalla tutkimustaholla ja isolla satunnaisotannalla asiakaspalautteet sisältävän selvityksen sijaishuollon ja perhe-, päihde- ja psykiatrisen kuntoutuksen nykyisistä olosuhteista ja vaikutuksista ja lastensuojeluprosessien oikeellisuudesta ja seurauksista.
Ydinkysymys on, miksi toimimatonta politiikka ei ole muutettu vaikka nykyisten päihde- ja perhepolittisten linjausten haitoista on runsaasti kokemustietoa ja tutkimusnäyttöä?
Miksi yli kaksikymmentä vuotta sitten esitettyjä välttämättömiä uudistuksia ei ole saatu aikaan sen paremmin päihdehuollossa kuin lastensuojelussa?
Ovatko huumelakien poliittiset puolestapuhujat lääketeollisuuden ja huumeliigojen palkkalistoilla? Ovatko nykyisten lastensuojelulakien ja -linjausten puolestapuhujat sijaishuoltoyritysten palkkalistoilla?
Olisiko viimein mahdollista lopettaa sota ongelmien ja pahan sosiaalisen perimän kantajiksi oletettujen metsästämiseksi ja alkaa kehittää oikea-aikaisia, tarpeenmukaisia ja toimivia avun keinoja yhdessä perheiden kanssa?
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ketipinorin-vaaroista-vaietaan-suomessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/haluaako-sosiaalityo-rakentaa-vai-purkaa-hakkeja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tue-lapsia-ja-perheita-ala-lapsibisnesta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-2
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-ii-lastensuojelujarjestot-bisneksen-syrjassa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-1-rorschach
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-2-mim
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-3-lapsilahtoiset-valineet-vuorovaikutuksen-vahvistamiseksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-4-haastattelu
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/perhekuntoutuksen-lyhyt-oppimaara
http://www.lokakuunliike.com/henri-auteron-blogi/sentican-huostaporvarit-ja-veroparatiisityypit
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ensi-ja-turvakotien-kaytannot-selvitettava-valittomasti
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sijaishuollon-korruptoitunut-kehitysapu-lopetettava-lapsia-autettava-osana-perhetta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lasten-kaltoinkohtelun-tunnistusohjeet-tuottavat-turhia-tutkimuksia-ja-vaaria-syytoksia
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/lapsemme-laitoksissa-osa-1-miten-paadytaan-laitokseen
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/lapsemme-laitoksissa-osa-2-mita-laitoksissamme-tapahtuu
http://www.lokakuunliike.com/kauhutarina-blogi/kristan-tarina-ii-kahden-psykiatrin-eriavat-nakemykset
RSS Feed
