Olemme huolissamme avoimen adoption ja pysyvän huostaanoton kritiikittömästä lobbaamisesta tilanteessa, jossa lastensuojelu on oikeusasiamiehen toimesta nimetty vakavaksi perus- ja ihmisoikeusongelmaksi ja jossa niin lastensuojelusta kuin sijaishuollosta puuttuu tutkimustieto, tulosvastuu, seuranta, valvonta, oikeudenmukainen oikeudenkäynti, riippumaton tuomioistuin ja työntekijöiden vastuu- ja korvausvelvoitteet väärinkäytöksistä.
Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentin mukaan lapsen erottamiseen vanhemmista ei tulisi ryhtyä, jos lasta voidaan suojella lievemmilläkin toimenpiteillä.
Tutkimustiedon mukaan huoli lapsen perusteettomasta kotiuttamisesta vanhemmilleen on turha. Suomessa huostaanotot tehdään lainvastaisesti koko lapsuuden ajaksi eli käytännössä huostaanotot ovat jo pysyviä. THL:n selvityksen mukaan kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret palaavat biologisten vanhempiensa luokse käytännössä harvoin. Vain hieman yli kymmenen prosenttia huostaanotetuista lapsista palautettiin kotiinsa.
Tutkimustieto vahvistaa myös, että lastensuojelussa ei edes pyritä lakisääteiseen perheen jälleenyhdistämisiin. LSKL:n mukaan sijaishuollossa yleinen käytäntö rajoittaa lasten ja vanhempien yhteydenpitoa viittaa siihen, että perheiden jälleenyhdistämistä ei lain tavoitteista huolimatta tehdä aktiivisesti.
Ammattikasvattaja, perhekotiyrittäjä ja sijaisvanhempi Kari Björkman väittää perhehoitajien omassa Amppeli-lehdessä perheiden jälleenyhdistämisen laiminlyöntien johtuvan rahasta. ”Kerran sisään tullutta sijoitusta ei mielellään lasketa menemään niin kauan kun kunta maksaa hänestä hoitokorvauksen. ”
Yksi suurimmista kotiinpaluun esteistä on puutteet biologisten vanhempien kanssa tehtävässä työssä. Valtaosa LSKL:n kyselyyn vastanneista vanhemmista kertoi, että heille ei ole tarjottu minkäänlaista tukea tai he olivat joutuneet sitä etsimään aktiivisesti itse. Kotiin palaamista estivät vanhempien mukaan myös viranomaismielivalta, työntekijöiden negatiivinen asenne ja suuri vaihtuvuus sekä biologisten vanhempien vanhemmuuden mitätöinti.
VTV on todennut tarkastuksessaan, ettei perheitä tueta kokonaisvaltaisesti missään lastensuojelun vaiheessa. HuosTa- tutkimuksen mukaan 70% lastensuojeluperheistä ei saa tarvitsemaansa palvelua lastensuojelusta.
Tutkimustieto osoittaa myös, että lapsen edun kulmakivi; lasten kuuleminen ei toteudu lastensuojelu- tai sijaishuoltoprosessien missään vaiheessa (Oranen 2008; Heinonen 2011; Pajulammi 2014; Tolonen 2015). YK:n Lapsen oikeuksien komitea on Suomea koskevissa raporteissaan ollut huolissaan siitä, ettei lapsia kuulla riittävästi huostaanottoasioissa.
Väittämä siitä, että pysyvä huostaanotto olisi lapsen edun mukaista on pelkkä perustelematon oletus.
Edes nykyisten sijoitusten oletetuista positiivisista vaikutuksista ei ole olemassa pitävää tutkimusnäyttöä. Negatiivisista vaikutuksista sen sijaan löytyy runsas ja yhdenmukainen kansainvälinen todistusaineisto.
( esim. Hobbs, GF; Hobbs, CJ; Wynne, JM (1999) "Abuse of children in foster and residential care"Child abuse & neglect 23 ;V.Roman, N.P. & Wolfe, N. (1995) Web of failure: The relationship between foster care and homelessness).
Kansainvälinen tutkimusnäyttö osoittaa myös yhdenmukaisesti, että kodin ulkopuolella sijoittamisen korkea tai nouseva taso koskettaa merkittävästi lapsivähemmistöjä mm. ei- valkoisia, vaikka sijaishuollolla ei olisi merkittävää poliittista tukea tai että olisi näyttöä sen vaikuttavuudesta (Gilbert, R- & Al (2012) Child Maltreatment: Variation in Trends and Policies in six Developed Countries. Lancet 379: 758–72).
Suomalaisen Perhepiirissä-tutkimuksen mukaan heikoimmin yhteiskuntaan näyttävät kiinnittyvän teini-iässä kodin ulkopuolelle sijoitetut pojat. Heistä 80 % oli vielä 23–24-vuotiaina vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta. Laitoshoitoon teininä sijoitetuista nuorista miehistä joka neljäs on 23–24-vuotiaana rekisterien ulkopuolella (luokassa muut) ja toinen neljäsosa on joko työttömänä tai eläkkeellä. Myös vanhempien työttömyys-, toimeentulo- ja terveysongelmat jopa lisääntyvät lapsen huostaanoton jälkeen.
Huostaanotot tuntuvat kaikkialla katkaisevan lasten koulutusurat, estävän asianmukaisen terveydenhoidon, yhteydenpidon läheisiin ja vaikeuttavan myöhempää selviytymistä. Perusteita väittämään huostaanotosta lapsen etuna ei siis ole ja jostain syystä suomalaisissa lastensuojelukäytännöissä perusteita ei edes vaadita.
Varatuomari Leeni Ikonen kertoo, että ei ole yhdessäkään lastensuojelujutussa havainnut, että siinä olisi tehty asianmukaista ja objektiivista arviota lapsen tilanteesta ja pohdittu huostaanoton seurauksia verrattuna siihen tilanteeseen, että asiat hoidetaan lievemmällä puuttumisella. Lastensuojelun virkamiehet myös kieltäytyvät usein yhteistyöstä perheen kanssa tai neuvottelut ovat pelkkä muodollisuus, jonka lopputulos on ennakkoon päätetty.
Kallista syrjäyttämistoimintaa
Tarja Pösön ja Aila Puustinen-Korhosen tutkimuksessa ”Toteutuuko lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin” sijoitettujen keskimääräinen huostaanottoaika oli seitsemän vuotta. Suuri osa lastensuojeluyrityksistä saa siis yhden lapsen keskimääräisestä huostaanottojaksosta lähes miljoonan, useat ylikin. Hokema ”yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle miljoonan” tulisikin muuttaa muotoon ”yksi syrjäytetty nuori tuottaa syrjäyttäjilleen miljoonan”.
Perhehoidon hinta on laitoshoidon yli 100 000 euron asemasta noin 30 000 euroa vuodessa (+ verottomat edut) mutta sitä vaivaavat vieläkin vakavammat laatu- ja valvontapuutteet kuin laitoshoitoa. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ”erityisesti sijaisperheiden valvonta vaikuttaa tarkastushavaintojen perusteella kuitenkin riittämättömältä. Osalla haastatelluista lastensuojelun työntekijöistä oli perhehoidosta huonoja kokemuksia, ja heitä mietitytti perheiden motiivit ryhtyä sijaisperheiksi. Joissakin tapauksissa perheiden valinnan katsottiin epäonnistuneen täysin. Ongelmaksi koettiin myös se, että kaikki perheet eivät päästä lastensuojelun työntekijöitä kotikäynnille" (VTV- tarkastuskertomus- Dnro 321/54/2010).
Kehitysyhteistyöjärjestöissä oivallettiin jo kauan sitten, että huono-osaisia lapsia kannattaa tukea perheissään ja lähiyhteisöissään. Think Child Safe- kampanja kehottaa valtioita suuntamaan politiikkaohjelmansa YK:n Guidelines for the Alternative Care of Children- suositusten mukaisesti ja varmistamaan ettei lapsia sijoiteta turhaan kodin ulkopuolelle. Ohjeissa korostetaan biologisen perheen tukemista ensisijaisena vaihtoehtona.
Suomi on saanut EIT:ltä lukuisia tuomioita lastensuojelu- ja sananvapausasioissa mutta ne eivät ole vaikuttaneet lastensuojelun käytäntöihin. THL:n Rakenteet, avuttomuus ja lainsäädäntö raportissa huomautetaan, että suomalaisessa hallintokulttuurissa näkyy tietynlainen asennemuutos. Kun aikaisemmin oikeustapauksia tai ylimpien lainvalvojien ratkaisuja pidettiin velvoittavina, toiminnan motivaatio voi nyt olla keinojen etsiminen niiden kiertämiseksi.
Julmaa uskomushoitoa
Sosiaalityöntekijä ja perhekodin äiti Raili Miettinen hämmästelee sitä, että lastensuojelun rahat tuhlataan palveluihin, jotka tuottavat lisäkuluja ja -ongelmia. Hän väittää dosentti Matti Rimpelän tavoin, että lastensuojelun asiantuntijoina esiintyvä virkailijakunta toimii häiriöorientaatiolla: tavoitteena on etsiä perheestä huostaanoton oikeuttava vika.
”Ironista tässä kaikessa on vahva usko siihen, että jossakin on joku asiantuntija eli sijaishuolto, joka korjaa lapsen. Ei ole. Mekin jouduimme sijaisvanhempina aina itse etsimään keinot, jotka auttoivat lasta jumitilanteesta eteenpäin. Ns. asiantuntijoista oli varsin vähän apua. Ne konkreettiset teot, joita lapsen kanssa tehtiin, olisi voitu tehdä kotikunnassakin.”
Lastensuojelun perustelematon usko sijaishuollossa kasvavaan tulevaisuuden kunnon kansalaiseen ja veronmaksajaan estää havaitsemasta lasten ja perheiden nykyisyyden mahdollisuuksia. Tulevaisuuden päämäärä tuntuu pyhittävän jatkuvat oikeusturvaloukkaukset, perheiden auttamatta jättämisen, sijaishuollon valvontapuutteet ja väärinkäytökset ja mitätöivän lasten omat toiveet ja osallisuuden tässä hetkessä.
Monet lastensuojeluyritykset ja -järjestöt toimivat edelleen lastensuojelubisneksen futuurikauppiaina vaikka aikaisemmatkin futuurit jäävät lunastamatta; huostaanotoissa siirrytään usein ojasta allikkoon. Huolentäyteinen, laittomatkin keinot oikeuttava ja nykyisyyden voimavarat hukkaava toiminta aiheuttaa korvaamattomia menetyksiä niin perheille kuin kansantaloudelle.
Monen lastensuojelun kuntoutus- tai tukijakson lopputulos on perheiden voimaantumisen ja kotiuttamisen sijaan perheiden leimaaminen, syrjäyttäminen ja/ tai lapsen huostaanotto, joka tehdään usein lasta ja perheitä kuulematta, lapsen tarpeita, läheissuhteita tai kulttuuritaustaa huomioimatta lapsen etua ja tarpeita vastaamattomaan ja pysyvyyttä tarjoamattomaan sijaishuoltopaikkaan liian kauaksi kotoa (Hiitola 2009; Pösö& Puustinen- Korhonen 2010; LSKL 2011;VTV 2012; LSKL 2013).
Sijaishuolto ei takaa kokemusta pysyvästä kodista tai perheestä
Mikään tutkimustieto ei vahvista oletusta siitä, että sijaishuolto pystyisi tarjoamaan lapsille pysyvyyttä.
Tarja Pösön ja Aila Puustinen-Korhosen tutkimuksessa ”Toteutuuko lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin” lasten ja nuorten sijaishoitopaikka vaihtui usein. Lastensuojelun rutiiniksi muodostuneen vieraannuttamisen ja perheen jälleenyhdistämisvelvoitteiden laiminlyöntien takia lasten pompottelu tapahtuu eri sijaishuoltopaikkojen – ei kodin ja sijaishuoltopaikkojen välillä, kuten Kurttila esittää.
Tutkimustieto vahvistaa, että perhesijoitusten purun yleisimmät syyt löytyvät sijaisperheistä itsestään. Jyväskylän ammattikorkeakoulun tutkimuksen (Lamminen & Rantanen, 2007) mukaan sijoitusten purkautumisen aloitteentekijänä on yleisimmin perhehoitaja itse, ei purkua hakeva sosiaalityöntekijä tai vanhempi.
Tutkija Tarja Janhusen Perhehoitoliitolle tekemän selvityksen mukaan useimmissa tapauksissa sijoitus oli katkennut sijaisvanhempiin liittyviin syihin johtuen, joista yleisin oli sijaisvanhemman väsymys ja toiseksi sijaisperheen muuttunut tilanne. Kolmanneksi yleisin syy oli lapseen liittyvä syy, tällöin kyseessä oli lapsen vaikea oireilu (Janhunen, 2007).
Myös sosiaalityöntekijät ovat kiinnittäneet huomiota lasten pompotteluun eri sijaishuoltopaikkojen välillä ja siihen, että sijaisvanhemmat tuntuvat tarvitsevan yhä vahvempia lastensuojelun tukitoimia . Lastensuojelun puutteet ja toimimattomat avohuollon tukimuodot koskettavat siis myös sijaisperheitä.
Kati Hämäläisen väitöskirjatutkimuksessa lapset ilmaisivat kaipaavansa ja tarvitsevansa eniten juuri biologisia omaisiaan ja juuri näiden osallistumista lapsen elämään lastensuojelu ja sijaishuolto on perinteisesti kokenut tehtäväkseen rajoittaa.
"Verisiteiden merkitys lapsille tuli vahvasti esiin aineistossa, sijaisperhesuhteiden jäädessä ikään kuin niiden varjoon. Verisiteisiin perustuva perhe oli lasten näkemysten mukaan oikeampi perhe kuin sijaisperhe. Lapset toivoivat lisää yhteydenpitoa etenkin muualla asuviin sisaruksiinsa. Tutkimus osoittaa, että perhehoidossa(= sijaisperheissä) elävillä lapsilla ei ole kokemusta pysyvästä kodista ja perheestä."
Myös SOS-lapsikylän sosiaalityöntekijä Sonja Vanhasen tutkimuksessa ’Kuka auttaisi meidän perhettä? Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen’ haastatellut lapset korostivat oman perheen suurta merkitystä. Vanhemmille ei kuitenkaan kerrottu riittävästi huostaanoton purun ehdoista, saatavilla olevista tukimuodoista eikä edes perheen jälleenyhdistämisvelvoitteesta.
Sijaisvanhemmuutta markkinoidaan usein kritiikittä aitona ihmissuhteena, vanhemmuutena. Tästä ei kuitenkaan ole mitään tutkimusnäyttöä. Entisiin sijaislapsiin ei päinvastoin usein pidetä mitään yhteyttä tai ”tuki” typistyy satunnaisiin puhelinsoittoihin ja postikortteihin.
Kattavia tutkimuksia suomalaisten sijaisvanhempien ja -lasten yhteydenpidosta ei ole tehty. SOS-lapsikylissä kasvaneiden seurantatutkimuksessa lähes kolmannes entisistä sijoitetuista ilmoitti, ettei pitänyt täysi-ikäistyttyään lainkaan yhteyttä sijaisvanhempiinsa (Jahnukainen & Hyytiäinen, 2009, 21).
Sijaisvanhemmuus onkin usein pikemmin ammatti tai palkkatyö kuin aitoa vanhemmuutta tai lapsia koko elämän kannatteleva ihmissuhde.
Sijoitettujen yhteydenpitoa biologisiin vanhempiin kuitenkin estetään ja rajoitetaan lastensuojelulain vastaisesti ”sijaishuoltoon kiinnittymisen” varmistamiseksi. Sijaishuollon valvontaan viranomaisten resurssit eivät riitä. Oikeusasiamiehen mukaan kuntien lastensuojeluviranomaiset eivät ehdi riittävästi vierailla sijaishuoltopaikoissa eivätkä ole riittävän hyvin perillä lasten olosuhteista ja kohtelusta.
Aluehallintovirastoilla ei ole riittävästi voimavaroja tarkastuksiin. Erityisen puutteellista on perhehoidon valvonta.
Kahtiajaettu kansa
Perhehoidon asemaa on tehokkaan lobbauksen seurauksena vahvistettu lakimuutoksin ja eri tukimuodoin. Suomalaiset vanhemmat on jaettu mielivaltaisesti bioriskeihin ja lastensuojelun kasvatuskumppaneihin. Ketään lastensuojelun palveluja käyttävää tahoa tai huostaanotettujen lasten perheiden edustajaa ei ole kuultu. Lainvalmistelun yhteydessä ei tutkittu sen vaikutuksia lapsiin ja lapsiperheisiin.
Sijaishuoltojärjestöt yhteistyökumppaneineen rekrytoivat nyt julkisrahoitteisesti sijaisvanhempia kaduilta ja eri tapahtumista 24 tunnin pikakoulutuksilla, joissa tulokkaat saavat arvioida itse omat valmiutensa sijaisvanhemmiksi. Koulutuksen lainsäädäntö-osio on puutteellinen ja jää usein kokonaan pitämättä. Sijaisvanhemman status takaa käytännössä koskemattomuussuojan lastensuojelun puuttumisilta.
Köyhät perheet on ajettu huoliluokitusten, liputusten ja riskiseulausten kohteeksi, mutta alati paisuvan sijaishuollon ja sen kumppaneiden laatupuutteita ja väärinkäytöksiä ei valvota eikä noteerata. Täsmälleen sama kasvatuskäytäntö arvotetaan eri tavoin sen perusteella onko kasvattaja vanhempi vai sijaisvanhempi.
Suomalainen lastensuojelu ajaa perheitä evakkoon, jopa maanpakoon, ja sijaislasten pahoinpitelyuutisia julkaistaan säännöllisesti. Silti Suomi panostaa massiivisesti sijaisperheisiin ja näiden jaksamiseen. Mitä saataisiin perheille, jos hallituksen esityksen mukaiset kustannukset, noin 17 000 000 euroa, suunnattaisiin tavallisten lapsiperheiden hyväksi?”
Miksi kalliisiin korjaaviin toimiin panostamista ja viranomaisvallan lisäämistä markkinoidaan ratkaisuksi lastensuojelun kriisiin, joka syntyi juuri valvomattoman viranomaisvallan ja korjaaviin toimiin keskittymisen seurauksena?
Entä kun pysyvä sijaishuoltosuhde ei olekaan turvallinen suhde lapselle ?
Sijaisperheessä pahoinpideltyjen lasten äiti: "Taistelkaa!"
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuomittu-sijaisaiti-toimi-lastensuojelun-luottamustehtavissa
Kurttilan ehdotus pysyvästä huostaanotosta ei ota huomioon, että suomalainen child welfare- malli poikkeaa olennaisesti child protection- mallista ja että suomalaisilta lastensuojeluperheiltä puuttuu edelleen huostaanottoasioissa tarpeenmukaisten tukitoimien lisäksi oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja riippumaton tuomio-istuin, samoin kuin toimivat valitusreitit.
Myös lastensuojelun ja sijaishuollon tutkimus ja valvonta on puutteellista ellei olematonta.
Tutkija Elina Pekkarisen mukaan lastensuojelusta puuttuu niin tekninen, praktinen kuin emansipatorinen tiedonintressi ( Pekkarinen, 2011) .
Tohtori Johanna Hiitolan ( 2015) mukaan huostaanottoja määritteli lapsen kaltoinkohtelun sijaan pikemminkin sosiaalityöntekijän käsitys perheiden kunnollisuudesta esim. perheiden varallisuus, etninen alkuperä ja koulutustaso.
Ehkä aiemmat ehdotukset avoimesta adoptiosta ja pysyvästä huostaanotosta haudattiin paperipinoihin perustellusti, siksi että ehdotusten taustatyöt oli jätetty tekemättä, ehdotukset eivät perustuneet tutkimustietoon ja niiden suhde ja sovellettavuus voimassaolevaan lainsäädäntöön ja kansainvälisiin suosituksiin oli kiistanalainen. Samat puutteet näyttävät vaivaavan uusia ehdotuksia.
Suomalaisen sijaishuoltoselvityksen ja nykyisen tutkimustiedon valossa Tuomas Kurttilan ehdotus on eettisesti arveluttava. Vaikuttaa siltä, että muuten fiksunoloinen Kurttila on tässä asiassa joutunut sijaishuollon lobbareitten ja heidän fabrikoidun ja/tai ” hiljaisen tietonsa” harhaanjohtamaksi ja lähtenyt palvelemaan sijaisperheiden vähemmistöä bioperheisiinsä kaipaavien lasten enemmistön kustannuksella.
Lokakuun liike kysyy mihin ja keiden tietoon ja tutkimuksiin Kurttilan väittämät oikeudettomista sijaisperheistä perustuvat? Keitä Kurttila on kuullut asiassa? Lokakuun liike kysyy myös kuinka paljon Kurttilan väittämiä huostaanottojen purkujen rasittamia sijaisperheitä on ja voisiko huoltoriitoja vähentää pysyvän huostaanoton sijaan lasten ja perheiden kuulemisella, paremmalla viranomaisyhteistyöllä ja sijaisperheiden valikoinnilla / valmennuksella / valvonnalla ja niin bio- kuin sijaisperheiden tarpeenmukaisten avohuollon tukimuotojen kehittämisellä?
Lokakuun liike huomauttaa, että huoltoriitoja ja huostaanotonpurkukiistoja käydään myös sijaisperheiden ja lastensuojelun, lastensuojelun ja psykiatrian, psykiatrian ja sijaisperheiden, psykiatrian ja neurologian, ja sijaisperheiden ja sijaishuoltolaitosten välillä ja myös näillä tahoilla on vastakkaisia lapsen edun vaarantavia intressejä ja toimintakäytäntöjä. Millä tavoin pysyvä huostaanotto olisi ratkaisu näiden tahojen välisiin huoltoriitoihin ja miten siinä varmistettaisiin lasten etu ja kuuleminen, joka ei tutkimustiedon mukaan toteudu nykyisin missään lastensuojelu- tai sijaishuoltoprosessien vaiheessa?
Lokakuun liike haluaa kiinnittää lapsiasiavaltuutetun huomion myös sosiaalityön ja sijaishuollon vinoutuneisiin arvioinnin ja tiedonhankinnan menetelmiin ja kysyy onko lähetystyöntekijän nukketeatteriesitys todellakin paras keino arvioida alkuasukkaiden sterilisaation tarvetta?
Kun tutkija tai päättäjä alkaa tehdä johtopäätöksiä asiakkaiden tilanteista lastensuojelun asiakirjojen perusteella hän vain jatkaa rikkinäisen puhelimen efektiä. Valvomattomat ja vinoutuneet tiedonkeruumenetelmät johtavat virheellisiin toimintastrategioihin ja -painotuksiin, jotka entisestään syventävät avunpyytäjien ahdinkoa.
Lokakuun liike ehdottaa isolla satunnaisotannalla tehtyä asiakaspalautteisiin perustuvaa tutkimusta perhehoidon nykyisistä olosuhteista ja hoidon seurauksista , lasten ja perheiden saamasta tuesta ennen, aikana ja jälkeen huostaanoton, viranomaisprosessien ja niissä käytettyjen asiakirjojen oikeellisuudesta ja sijoitettujen ja sijaisvanhempien suhteen laadusta ja sijoitusten jälkeisestä yhteydenpidosta.
Lapsen oikeuksien ja edun retoriikka aikuisten edunvalvontana
Huomiota kannattaisi kiinnittää myös orwellilaiseen uusiokieleen, jolla avoimen adoption ja pysyvän huostaanoton lobbarit edistävät sijaishuollon edunvalvontaa. Lapsen etu on tyhjä käsite, joka keskimäärin palvelee vain sillä ratsastavaa aikuista edunsaajaa. Haagin konventio tai Cantwellin tarkastuslista tarjoaisikin suomalaista asiantuntijavaltaa paremmat eväät lapsen edun määrittelyyn.
Sosiologi Frank Furedin mukaan "lasten oikeudet" on järjenvastainen käsite. Oikeus edellyttää kapasiteettia ymmärtää moraaliset syy-yhteydet ja moraalista ja juridista toimijuutta. Se, että lapset - ja erityisesti pienet lapset - eivät pysty käyttämään oikeuksiaan on tosiasia, jonka jopa lasten vapautusliikkeen kannattajat tunnustavat. Näin ollen lasten oikeudet ovat oikeuksia joita käytetään lasten puolesta. Todellisuudessa lapsen oikeus osoittautuu lastensuojelijan tai lastensuojelutyöntekijän oikeudeksi tai valtion oikeudeksi päättää, mikä on lapselle parasta. Se kuuluisa "lapsen etu".
Furedin mukaan ajattelemattomasti ja kritiikittömästi omaksutuilla lasten oikeuksien retoriikalla on 1970-luvulta lähtien ollut syövyttävä vaikutus perheiden ja yhteisöjen elämään. Lasten oikeuksien kulttuurinen ihannointi ja edistäminen on antanut oikeutuksen vanhempien auktoriteetin minimointiin. "Valitettavasti päällimmäinen ominaisuus lasten oikeuksien liikkeessä on ollut taipumus erottaa lasten etu lasten vanhemmista", kirjoitti Martin Guggenheim tutkimuksessa "What’s Wrong With Children’s Rights". Lasten oikeudet eivät voimaannuta lapsia, vaan ne tekevät vanhemmista voimattomia. Ne tarjoavat ideologiset perustelut (väärin)ymmärrykseen vanhempi-lapsi -suhteista perustavanlaatuisesti eriävinä ja vastakkaisina intresseiltään ja niitä käytetään lietsomaan epäluuloa biologisia vanhempia ja perheitä kohtaan. Ajatusten kannattajilla oletetaan olevan moraalinen oikeus päättää, mikä on parasta toisten ihmisten lapsille.
Panu Pulman sanoi "Historiasta tiedämme miten käy, jos valtaistuimelle nostetaan lapsikuningas. Hänen valtaansa käyttävät kaikki jotka kykenevät, ajaakseen omia etujaan".
Lastensuojelun riskiregiimissä on otettu käyttöön asiantuntijoiden puuttumisvallan oikeutukseksi kritiikin jo lähtökohtaisesti estävä lapsen etu, jonka ainoaksi asiantuntijaksi lastensuojelu ja nähtävästi myös lapsiasiavaltuutettu on itsensä nimittänyt.
Entisestä köyhien ja osattomien asiakkaiden edunvalvontatehtävästä on lastensuojelussa siirrytty fiktiivisen lapsen edun kautta ja avulla kohti pelkokierrettä ylläpitävää riskiseulausta, varhaista puuttumista, tuotteistettua (pseudo)turvallisuutta ja vauraan sijaishuollon kumppanuutta.
Eikö ennen avoimen pakkoadoption ja pysyvien huostaanottojen lobbausta kannattaisi selvittää perheille tarjottu tuki, huostaanottojen syyt, lastensuojeluprosessien oikeellisuus, sijaishuollon olosuhteet ja lasten ja perheiden kokemukset vai haluaako Kurttila, että jo 20 kertaa korjattua lastensuojelulakia korjaillaan edelleen, asiakkaat vaiennetaan ja nykyinen sijaishuolto tutkitaan vasta viidenkymmenen vuoden kuluttua lapsiin kohdistuneiden rikosten jo vanhennuttua?
Ystävällisin terveisin Lokakuun Liike
Lue myös:
☞ Luokanopettaja luokkavallan asialla?
☞ Anders Breivik ja väkivallan anatomia
☞ Pedofiilit lastensuojelun historiassa Vol. 1.
☞ Minä, Pelastakaa Lapset ja Merikratos
☞ Avoin adoptio ei ole vaihtoehto vaan riski
☞ Turvapaikanhakija
lapsista tuli bisnestä
☞ Laitosvalta tsaarin aikaisena jäänteenä
☞ Huoltokiista Vantaalla: sos.työntekijä päätti olla äidin puolella
☞ Lastensuojelutyöntekijä Mukhtar Abib: ”Valtaosa huostaanotoista turhia.”
☞ Adoptio ei ole ratkaisu huono-osaisuuden ongelmiin
☞ Vuoden Lastensuojeluilmoitus: Isä käy töissä!
☞ Sam Healy: sosiaalityöntekijän peri- vai irvikuva?
☞ Helsinkiläislapsi haluaa kuolla - Lastensuojelussa ei huolta
☞ Rakentavaa lastensuojelua Kurikassa
☞ Johdoton Helsinki kuormittuu johtamattomuudesta
☞ Kirkon ja sosiaalityön (epä)pyhä liitto
☞ Sosiaalityön koulutus tuottaa ja ylläpitää lastensuojelun ongelmia
Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentin mukaan lapsen erottamiseen vanhemmista ei tulisi ryhtyä, jos lasta voidaan suojella lievemmilläkin toimenpiteillä.
Tutkimustiedon mukaan huoli lapsen perusteettomasta kotiuttamisesta vanhemmilleen on turha. Suomessa huostaanotot tehdään lainvastaisesti koko lapsuuden ajaksi eli käytännössä huostaanotot ovat jo pysyviä. THL:n selvityksen mukaan kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret palaavat biologisten vanhempiensa luokse käytännössä harvoin. Vain hieman yli kymmenen prosenttia huostaanotetuista lapsista palautettiin kotiinsa.
Tutkimustieto vahvistaa myös, että lastensuojelussa ei edes pyritä lakisääteiseen perheen jälleenyhdistämisiin. LSKL:n mukaan sijaishuollossa yleinen käytäntö rajoittaa lasten ja vanhempien yhteydenpitoa viittaa siihen, että perheiden jälleenyhdistämistä ei lain tavoitteista huolimatta tehdä aktiivisesti.
Ammattikasvattaja, perhekotiyrittäjä ja sijaisvanhempi Kari Björkman väittää perhehoitajien omassa Amppeli-lehdessä perheiden jälleenyhdistämisen laiminlyöntien johtuvan rahasta. ”Kerran sisään tullutta sijoitusta ei mielellään lasketa menemään niin kauan kun kunta maksaa hänestä hoitokorvauksen. ”
Yksi suurimmista kotiinpaluun esteistä on puutteet biologisten vanhempien kanssa tehtävässä työssä. Valtaosa LSKL:n kyselyyn vastanneista vanhemmista kertoi, että heille ei ole tarjottu minkäänlaista tukea tai he olivat joutuneet sitä etsimään aktiivisesti itse. Kotiin palaamista estivät vanhempien mukaan myös viranomaismielivalta, työntekijöiden negatiivinen asenne ja suuri vaihtuvuus sekä biologisten vanhempien vanhemmuuden mitätöinti.
VTV on todennut tarkastuksessaan, ettei perheitä tueta kokonaisvaltaisesti missään lastensuojelun vaiheessa. HuosTa- tutkimuksen mukaan 70% lastensuojeluperheistä ei saa tarvitsemaansa palvelua lastensuojelusta.
Tutkimustieto osoittaa myös, että lapsen edun kulmakivi; lasten kuuleminen ei toteudu lastensuojelu- tai sijaishuoltoprosessien missään vaiheessa (Oranen 2008; Heinonen 2011; Pajulammi 2014; Tolonen 2015). YK:n Lapsen oikeuksien komitea on Suomea koskevissa raporteissaan ollut huolissaan siitä, ettei lapsia kuulla riittävästi huostaanottoasioissa.
Väittämä siitä, että pysyvä huostaanotto olisi lapsen edun mukaista on pelkkä perustelematon oletus.
Edes nykyisten sijoitusten oletetuista positiivisista vaikutuksista ei ole olemassa pitävää tutkimusnäyttöä. Negatiivisista vaikutuksista sen sijaan löytyy runsas ja yhdenmukainen kansainvälinen todistusaineisto.
( esim. Hobbs, GF; Hobbs, CJ; Wynne, JM (1999) "Abuse of children in foster and residential care"Child abuse & neglect 23 ;V.Roman, N.P. & Wolfe, N. (1995) Web of failure: The relationship between foster care and homelessness).
Kansainvälinen tutkimusnäyttö osoittaa myös yhdenmukaisesti, että kodin ulkopuolella sijoittamisen korkea tai nouseva taso koskettaa merkittävästi lapsivähemmistöjä mm. ei- valkoisia, vaikka sijaishuollolla ei olisi merkittävää poliittista tukea tai että olisi näyttöä sen vaikuttavuudesta (Gilbert, R- & Al (2012) Child Maltreatment: Variation in Trends and Policies in six Developed Countries. Lancet 379: 758–72).
Suomalaisen Perhepiirissä-tutkimuksen mukaan heikoimmin yhteiskuntaan näyttävät kiinnittyvän teini-iässä kodin ulkopuolelle sijoitetut pojat. Heistä 80 % oli vielä 23–24-vuotiaina vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta. Laitoshoitoon teininä sijoitetuista nuorista miehistä joka neljäs on 23–24-vuotiaana rekisterien ulkopuolella (luokassa muut) ja toinen neljäsosa on joko työttömänä tai eläkkeellä. Myös vanhempien työttömyys-, toimeentulo- ja terveysongelmat jopa lisääntyvät lapsen huostaanoton jälkeen.
Huostaanotot tuntuvat kaikkialla katkaisevan lasten koulutusurat, estävän asianmukaisen terveydenhoidon, yhteydenpidon läheisiin ja vaikeuttavan myöhempää selviytymistä. Perusteita väittämään huostaanotosta lapsen etuna ei siis ole ja jostain syystä suomalaisissa lastensuojelukäytännöissä perusteita ei edes vaadita.
Varatuomari Leeni Ikonen kertoo, että ei ole yhdessäkään lastensuojelujutussa havainnut, että siinä olisi tehty asianmukaista ja objektiivista arviota lapsen tilanteesta ja pohdittu huostaanoton seurauksia verrattuna siihen tilanteeseen, että asiat hoidetaan lievemmällä puuttumisella. Lastensuojelun virkamiehet myös kieltäytyvät usein yhteistyöstä perheen kanssa tai neuvottelut ovat pelkkä muodollisuus, jonka lopputulos on ennakkoon päätetty.
Kallista syrjäyttämistoimintaa
Tarja Pösön ja Aila Puustinen-Korhosen tutkimuksessa ”Toteutuuko lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin” sijoitettujen keskimääräinen huostaanottoaika oli seitsemän vuotta. Suuri osa lastensuojeluyrityksistä saa siis yhden lapsen keskimääräisestä huostaanottojaksosta lähes miljoonan, useat ylikin. Hokema ”yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle miljoonan” tulisikin muuttaa muotoon ”yksi syrjäytetty nuori tuottaa syrjäyttäjilleen miljoonan”.
Perhehoidon hinta on laitoshoidon yli 100 000 euron asemasta noin 30 000 euroa vuodessa (+ verottomat edut) mutta sitä vaivaavat vieläkin vakavammat laatu- ja valvontapuutteet kuin laitoshoitoa. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ”erityisesti sijaisperheiden valvonta vaikuttaa tarkastushavaintojen perusteella kuitenkin riittämättömältä. Osalla haastatelluista lastensuojelun työntekijöistä oli perhehoidosta huonoja kokemuksia, ja heitä mietitytti perheiden motiivit ryhtyä sijaisperheiksi. Joissakin tapauksissa perheiden valinnan katsottiin epäonnistuneen täysin. Ongelmaksi koettiin myös se, että kaikki perheet eivät päästä lastensuojelun työntekijöitä kotikäynnille" (VTV- tarkastuskertomus- Dnro 321/54/2010).
Kehitysyhteistyöjärjestöissä oivallettiin jo kauan sitten, että huono-osaisia lapsia kannattaa tukea perheissään ja lähiyhteisöissään. Think Child Safe- kampanja kehottaa valtioita suuntamaan politiikkaohjelmansa YK:n Guidelines for the Alternative Care of Children- suositusten mukaisesti ja varmistamaan ettei lapsia sijoiteta turhaan kodin ulkopuolelle. Ohjeissa korostetaan biologisen perheen tukemista ensisijaisena vaihtoehtona.
Suomi on saanut EIT:ltä lukuisia tuomioita lastensuojelu- ja sananvapausasioissa mutta ne eivät ole vaikuttaneet lastensuojelun käytäntöihin. THL:n Rakenteet, avuttomuus ja lainsäädäntö raportissa huomautetaan, että suomalaisessa hallintokulttuurissa näkyy tietynlainen asennemuutos. Kun aikaisemmin oikeustapauksia tai ylimpien lainvalvojien ratkaisuja pidettiin velvoittavina, toiminnan motivaatio voi nyt olla keinojen etsiminen niiden kiertämiseksi.
Julmaa uskomushoitoa
Sosiaalityöntekijä ja perhekodin äiti Raili Miettinen hämmästelee sitä, että lastensuojelun rahat tuhlataan palveluihin, jotka tuottavat lisäkuluja ja -ongelmia. Hän väittää dosentti Matti Rimpelän tavoin, että lastensuojelun asiantuntijoina esiintyvä virkailijakunta toimii häiriöorientaatiolla: tavoitteena on etsiä perheestä huostaanoton oikeuttava vika.
”Ironista tässä kaikessa on vahva usko siihen, että jossakin on joku asiantuntija eli sijaishuolto, joka korjaa lapsen. Ei ole. Mekin jouduimme sijaisvanhempina aina itse etsimään keinot, jotka auttoivat lasta jumitilanteesta eteenpäin. Ns. asiantuntijoista oli varsin vähän apua. Ne konkreettiset teot, joita lapsen kanssa tehtiin, olisi voitu tehdä kotikunnassakin.”
Lastensuojelun perustelematon usko sijaishuollossa kasvavaan tulevaisuuden kunnon kansalaiseen ja veronmaksajaan estää havaitsemasta lasten ja perheiden nykyisyyden mahdollisuuksia. Tulevaisuuden päämäärä tuntuu pyhittävän jatkuvat oikeusturvaloukkaukset, perheiden auttamatta jättämisen, sijaishuollon valvontapuutteet ja väärinkäytökset ja mitätöivän lasten omat toiveet ja osallisuuden tässä hetkessä.
Monet lastensuojeluyritykset ja -järjestöt toimivat edelleen lastensuojelubisneksen futuurikauppiaina vaikka aikaisemmatkin futuurit jäävät lunastamatta; huostaanotoissa siirrytään usein ojasta allikkoon. Huolentäyteinen, laittomatkin keinot oikeuttava ja nykyisyyden voimavarat hukkaava toiminta aiheuttaa korvaamattomia menetyksiä niin perheille kuin kansantaloudelle.
Monen lastensuojelun kuntoutus- tai tukijakson lopputulos on perheiden voimaantumisen ja kotiuttamisen sijaan perheiden leimaaminen, syrjäyttäminen ja/ tai lapsen huostaanotto, joka tehdään usein lasta ja perheitä kuulematta, lapsen tarpeita, läheissuhteita tai kulttuuritaustaa huomioimatta lapsen etua ja tarpeita vastaamattomaan ja pysyvyyttä tarjoamattomaan sijaishuoltopaikkaan liian kauaksi kotoa (Hiitola 2009; Pösö& Puustinen- Korhonen 2010; LSKL 2011;VTV 2012; LSKL 2013).
Sijaishuolto ei takaa kokemusta pysyvästä kodista tai perheestä
Mikään tutkimustieto ei vahvista oletusta siitä, että sijaishuolto pystyisi tarjoamaan lapsille pysyvyyttä.
Tarja Pösön ja Aila Puustinen-Korhosen tutkimuksessa ”Toteutuuko lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin” lasten ja nuorten sijaishoitopaikka vaihtui usein. Lastensuojelun rutiiniksi muodostuneen vieraannuttamisen ja perheen jälleenyhdistämisvelvoitteiden laiminlyöntien takia lasten pompottelu tapahtuu eri sijaishuoltopaikkojen – ei kodin ja sijaishuoltopaikkojen välillä, kuten Kurttila esittää.
Tutkimustieto vahvistaa, että perhesijoitusten purun yleisimmät syyt löytyvät sijaisperheistä itsestään. Jyväskylän ammattikorkeakoulun tutkimuksen (Lamminen & Rantanen, 2007) mukaan sijoitusten purkautumisen aloitteentekijänä on yleisimmin perhehoitaja itse, ei purkua hakeva sosiaalityöntekijä tai vanhempi.
Tutkija Tarja Janhusen Perhehoitoliitolle tekemän selvityksen mukaan useimmissa tapauksissa sijoitus oli katkennut sijaisvanhempiin liittyviin syihin johtuen, joista yleisin oli sijaisvanhemman väsymys ja toiseksi sijaisperheen muuttunut tilanne. Kolmanneksi yleisin syy oli lapseen liittyvä syy, tällöin kyseessä oli lapsen vaikea oireilu (Janhunen, 2007).
Myös sosiaalityöntekijät ovat kiinnittäneet huomiota lasten pompotteluun eri sijaishuoltopaikkojen välillä ja siihen, että sijaisvanhemmat tuntuvat tarvitsevan yhä vahvempia lastensuojelun tukitoimia . Lastensuojelun puutteet ja toimimattomat avohuollon tukimuodot koskettavat siis myös sijaisperheitä.
Kati Hämäläisen väitöskirjatutkimuksessa lapset ilmaisivat kaipaavansa ja tarvitsevansa eniten juuri biologisia omaisiaan ja juuri näiden osallistumista lapsen elämään lastensuojelu ja sijaishuolto on perinteisesti kokenut tehtäväkseen rajoittaa.
"Verisiteiden merkitys lapsille tuli vahvasti esiin aineistossa, sijaisperhesuhteiden jäädessä ikään kuin niiden varjoon. Verisiteisiin perustuva perhe oli lasten näkemysten mukaan oikeampi perhe kuin sijaisperhe. Lapset toivoivat lisää yhteydenpitoa etenkin muualla asuviin sisaruksiinsa. Tutkimus osoittaa, että perhehoidossa(= sijaisperheissä) elävillä lapsilla ei ole kokemusta pysyvästä kodista ja perheestä."
Myös SOS-lapsikylän sosiaalityöntekijä Sonja Vanhasen tutkimuksessa ’Kuka auttaisi meidän perhettä? Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen’ haastatellut lapset korostivat oman perheen suurta merkitystä. Vanhemmille ei kuitenkaan kerrottu riittävästi huostaanoton purun ehdoista, saatavilla olevista tukimuodoista eikä edes perheen jälleenyhdistämisvelvoitteesta.
Sijaisvanhemmuutta markkinoidaan usein kritiikittä aitona ihmissuhteena, vanhemmuutena. Tästä ei kuitenkaan ole mitään tutkimusnäyttöä. Entisiin sijaislapsiin ei päinvastoin usein pidetä mitään yhteyttä tai ”tuki” typistyy satunnaisiin puhelinsoittoihin ja postikortteihin.
Kattavia tutkimuksia suomalaisten sijaisvanhempien ja -lasten yhteydenpidosta ei ole tehty. SOS-lapsikylissä kasvaneiden seurantatutkimuksessa lähes kolmannes entisistä sijoitetuista ilmoitti, ettei pitänyt täysi-ikäistyttyään lainkaan yhteyttä sijaisvanhempiinsa (Jahnukainen & Hyytiäinen, 2009, 21).
Sijaisvanhemmuus onkin usein pikemmin ammatti tai palkkatyö kuin aitoa vanhemmuutta tai lapsia koko elämän kannatteleva ihmissuhde.
Sijoitettujen yhteydenpitoa biologisiin vanhempiin kuitenkin estetään ja rajoitetaan lastensuojelulain vastaisesti ”sijaishuoltoon kiinnittymisen” varmistamiseksi. Sijaishuollon valvontaan viranomaisten resurssit eivät riitä. Oikeusasiamiehen mukaan kuntien lastensuojeluviranomaiset eivät ehdi riittävästi vierailla sijaishuoltopaikoissa eivätkä ole riittävän hyvin perillä lasten olosuhteista ja kohtelusta.
Aluehallintovirastoilla ei ole riittävästi voimavaroja tarkastuksiin. Erityisen puutteellista on perhehoidon valvonta.
Kahtiajaettu kansa
Perhehoidon asemaa on tehokkaan lobbauksen seurauksena vahvistettu lakimuutoksin ja eri tukimuodoin. Suomalaiset vanhemmat on jaettu mielivaltaisesti bioriskeihin ja lastensuojelun kasvatuskumppaneihin. Ketään lastensuojelun palveluja käyttävää tahoa tai huostaanotettujen lasten perheiden edustajaa ei ole kuultu. Lainvalmistelun yhteydessä ei tutkittu sen vaikutuksia lapsiin ja lapsiperheisiin.
Sijaishuoltojärjestöt yhteistyökumppaneineen rekrytoivat nyt julkisrahoitteisesti sijaisvanhempia kaduilta ja eri tapahtumista 24 tunnin pikakoulutuksilla, joissa tulokkaat saavat arvioida itse omat valmiutensa sijaisvanhemmiksi. Koulutuksen lainsäädäntö-osio on puutteellinen ja jää usein kokonaan pitämättä. Sijaisvanhemman status takaa käytännössä koskemattomuussuojan lastensuojelun puuttumisilta.
Köyhät perheet on ajettu huoliluokitusten, liputusten ja riskiseulausten kohteeksi, mutta alati paisuvan sijaishuollon ja sen kumppaneiden laatupuutteita ja väärinkäytöksiä ei valvota eikä noteerata. Täsmälleen sama kasvatuskäytäntö arvotetaan eri tavoin sen perusteella onko kasvattaja vanhempi vai sijaisvanhempi.
Suomalainen lastensuojelu ajaa perheitä evakkoon, jopa maanpakoon, ja sijaislasten pahoinpitelyuutisia julkaistaan säännöllisesti. Silti Suomi panostaa massiivisesti sijaisperheisiin ja näiden jaksamiseen. Mitä saataisiin perheille, jos hallituksen esityksen mukaiset kustannukset, noin 17 000 000 euroa, suunnattaisiin tavallisten lapsiperheiden hyväksi?”
Miksi kalliisiin korjaaviin toimiin panostamista ja viranomaisvallan lisäämistä markkinoidaan ratkaisuksi lastensuojelun kriisiin, joka syntyi juuri valvomattoman viranomaisvallan ja korjaaviin toimiin keskittymisen seurauksena?
Entä kun pysyvä sijaishuoltosuhde ei olekaan turvallinen suhde lapselle ?
Sijaisperheessä pahoinpideltyjen lasten äiti: "Taistelkaa!"
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuomittu-sijaisaiti-toimi-lastensuojelun-luottamustehtavissa
Kurttilan ehdotus pysyvästä huostaanotosta ei ota huomioon, että suomalainen child welfare- malli poikkeaa olennaisesti child protection- mallista ja että suomalaisilta lastensuojeluperheiltä puuttuu edelleen huostaanottoasioissa tarpeenmukaisten tukitoimien lisäksi oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja riippumaton tuomio-istuin, samoin kuin toimivat valitusreitit.
Myös lastensuojelun ja sijaishuollon tutkimus ja valvonta on puutteellista ellei olematonta.
Tutkija Elina Pekkarisen mukaan lastensuojelusta puuttuu niin tekninen, praktinen kuin emansipatorinen tiedonintressi ( Pekkarinen, 2011) .
Tohtori Johanna Hiitolan ( 2015) mukaan huostaanottoja määritteli lapsen kaltoinkohtelun sijaan pikemminkin sosiaalityöntekijän käsitys perheiden kunnollisuudesta esim. perheiden varallisuus, etninen alkuperä ja koulutustaso.
Ehkä aiemmat ehdotukset avoimesta adoptiosta ja pysyvästä huostaanotosta haudattiin paperipinoihin perustellusti, siksi että ehdotusten taustatyöt oli jätetty tekemättä, ehdotukset eivät perustuneet tutkimustietoon ja niiden suhde ja sovellettavuus voimassaolevaan lainsäädäntöön ja kansainvälisiin suosituksiin oli kiistanalainen. Samat puutteet näyttävät vaivaavan uusia ehdotuksia.
Suomalaisen sijaishuoltoselvityksen ja nykyisen tutkimustiedon valossa Tuomas Kurttilan ehdotus on eettisesti arveluttava. Vaikuttaa siltä, että muuten fiksunoloinen Kurttila on tässä asiassa joutunut sijaishuollon lobbareitten ja heidän fabrikoidun ja/tai ” hiljaisen tietonsa” harhaanjohtamaksi ja lähtenyt palvelemaan sijaisperheiden vähemmistöä bioperheisiinsä kaipaavien lasten enemmistön kustannuksella.
Lokakuun liike kysyy mihin ja keiden tietoon ja tutkimuksiin Kurttilan väittämät oikeudettomista sijaisperheistä perustuvat? Keitä Kurttila on kuullut asiassa? Lokakuun liike kysyy myös kuinka paljon Kurttilan väittämiä huostaanottojen purkujen rasittamia sijaisperheitä on ja voisiko huoltoriitoja vähentää pysyvän huostaanoton sijaan lasten ja perheiden kuulemisella, paremmalla viranomaisyhteistyöllä ja sijaisperheiden valikoinnilla / valmennuksella / valvonnalla ja niin bio- kuin sijaisperheiden tarpeenmukaisten avohuollon tukimuotojen kehittämisellä?
Lokakuun liike huomauttaa, että huoltoriitoja ja huostaanotonpurkukiistoja käydään myös sijaisperheiden ja lastensuojelun, lastensuojelun ja psykiatrian, psykiatrian ja sijaisperheiden, psykiatrian ja neurologian, ja sijaisperheiden ja sijaishuoltolaitosten välillä ja myös näillä tahoilla on vastakkaisia lapsen edun vaarantavia intressejä ja toimintakäytäntöjä. Millä tavoin pysyvä huostaanotto olisi ratkaisu näiden tahojen välisiin huoltoriitoihin ja miten siinä varmistettaisiin lasten etu ja kuuleminen, joka ei tutkimustiedon mukaan toteudu nykyisin missään lastensuojelu- tai sijaishuoltoprosessien vaiheessa?
Lokakuun liike haluaa kiinnittää lapsiasiavaltuutetun huomion myös sosiaalityön ja sijaishuollon vinoutuneisiin arvioinnin ja tiedonhankinnan menetelmiin ja kysyy onko lähetystyöntekijän nukketeatteriesitys todellakin paras keino arvioida alkuasukkaiden sterilisaation tarvetta?
Kun tutkija tai päättäjä alkaa tehdä johtopäätöksiä asiakkaiden tilanteista lastensuojelun asiakirjojen perusteella hän vain jatkaa rikkinäisen puhelimen efektiä. Valvomattomat ja vinoutuneet tiedonkeruumenetelmät johtavat virheellisiin toimintastrategioihin ja -painotuksiin, jotka entisestään syventävät avunpyytäjien ahdinkoa.
Lokakuun liike ehdottaa isolla satunnaisotannalla tehtyä asiakaspalautteisiin perustuvaa tutkimusta perhehoidon nykyisistä olosuhteista ja hoidon seurauksista , lasten ja perheiden saamasta tuesta ennen, aikana ja jälkeen huostaanoton, viranomaisprosessien ja niissä käytettyjen asiakirjojen oikeellisuudesta ja sijoitettujen ja sijaisvanhempien suhteen laadusta ja sijoitusten jälkeisestä yhteydenpidosta.
Lapsen oikeuksien ja edun retoriikka aikuisten edunvalvontana
Huomiota kannattaisi kiinnittää myös orwellilaiseen uusiokieleen, jolla avoimen adoption ja pysyvän huostaanoton lobbarit edistävät sijaishuollon edunvalvontaa. Lapsen etu on tyhjä käsite, joka keskimäärin palvelee vain sillä ratsastavaa aikuista edunsaajaa. Haagin konventio tai Cantwellin tarkastuslista tarjoaisikin suomalaista asiantuntijavaltaa paremmat eväät lapsen edun määrittelyyn.
Sosiologi Frank Furedin mukaan "lasten oikeudet" on järjenvastainen käsite. Oikeus edellyttää kapasiteettia ymmärtää moraaliset syy-yhteydet ja moraalista ja juridista toimijuutta. Se, että lapset - ja erityisesti pienet lapset - eivät pysty käyttämään oikeuksiaan on tosiasia, jonka jopa lasten vapautusliikkeen kannattajat tunnustavat. Näin ollen lasten oikeudet ovat oikeuksia joita käytetään lasten puolesta. Todellisuudessa lapsen oikeus osoittautuu lastensuojelijan tai lastensuojelutyöntekijän oikeudeksi tai valtion oikeudeksi päättää, mikä on lapselle parasta. Se kuuluisa "lapsen etu".
Furedin mukaan ajattelemattomasti ja kritiikittömästi omaksutuilla lasten oikeuksien retoriikalla on 1970-luvulta lähtien ollut syövyttävä vaikutus perheiden ja yhteisöjen elämään. Lasten oikeuksien kulttuurinen ihannointi ja edistäminen on antanut oikeutuksen vanhempien auktoriteetin minimointiin. "Valitettavasti päällimmäinen ominaisuus lasten oikeuksien liikkeessä on ollut taipumus erottaa lasten etu lasten vanhemmista", kirjoitti Martin Guggenheim tutkimuksessa "What’s Wrong With Children’s Rights". Lasten oikeudet eivät voimaannuta lapsia, vaan ne tekevät vanhemmista voimattomia. Ne tarjoavat ideologiset perustelut (väärin)ymmärrykseen vanhempi-lapsi -suhteista perustavanlaatuisesti eriävinä ja vastakkaisina intresseiltään ja niitä käytetään lietsomaan epäluuloa biologisia vanhempia ja perheitä kohtaan. Ajatusten kannattajilla oletetaan olevan moraalinen oikeus päättää, mikä on parasta toisten ihmisten lapsille.
Panu Pulman sanoi "Historiasta tiedämme miten käy, jos valtaistuimelle nostetaan lapsikuningas. Hänen valtaansa käyttävät kaikki jotka kykenevät, ajaakseen omia etujaan".
Lastensuojelun riskiregiimissä on otettu käyttöön asiantuntijoiden puuttumisvallan oikeutukseksi kritiikin jo lähtökohtaisesti estävä lapsen etu, jonka ainoaksi asiantuntijaksi lastensuojelu ja nähtävästi myös lapsiasiavaltuutettu on itsensä nimittänyt.
Entisestä köyhien ja osattomien asiakkaiden edunvalvontatehtävästä on lastensuojelussa siirrytty fiktiivisen lapsen edun kautta ja avulla kohti pelkokierrettä ylläpitävää riskiseulausta, varhaista puuttumista, tuotteistettua (pseudo)turvallisuutta ja vauraan sijaishuollon kumppanuutta.
Eikö ennen avoimen pakkoadoption ja pysyvien huostaanottojen lobbausta kannattaisi selvittää perheille tarjottu tuki, huostaanottojen syyt, lastensuojeluprosessien oikeellisuus, sijaishuollon olosuhteet ja lasten ja perheiden kokemukset vai haluaako Kurttila, että jo 20 kertaa korjattua lastensuojelulakia korjaillaan edelleen, asiakkaat vaiennetaan ja nykyinen sijaishuolto tutkitaan vasta viidenkymmenen vuoden kuluttua lapsiin kohdistuneiden rikosten jo vanhennuttua?
Ystävällisin terveisin Lokakuun Liike
Lue myös:
☞ Luokanopettaja luokkavallan asialla?
☞ Anders Breivik ja väkivallan anatomia
☞ Pedofiilit lastensuojelun historiassa Vol. 1.
☞ Minä, Pelastakaa Lapset ja Merikratos
☞ Avoin adoptio ei ole vaihtoehto vaan riski
☞ Turvapaikanhakija
lapsista tuli bisnestä
☞ Laitosvalta tsaarin aikaisena jäänteenä
☞ Huoltokiista Vantaalla: sos.työntekijä päätti olla äidin puolella
☞ Lastensuojelutyöntekijä Mukhtar Abib: ”Valtaosa huostaanotoista turhia.”
☞ Adoptio ei ole ratkaisu huono-osaisuuden ongelmiin
☞ Vuoden Lastensuojeluilmoitus: Isä käy töissä!
☞ Sam Healy: sosiaalityöntekijän peri- vai irvikuva?
☞ Helsinkiläislapsi haluaa kuolla - Lastensuojelussa ei huolta
☞ Rakentavaa lastensuojelua Kurikassa
☞ Johdoton Helsinki kuormittuu johtamattomuudesta
☞ Kirkon ja sosiaalityön (epä)pyhä liitto
☞ Sosiaalityön koulutus tuottaa ja ylläpitää lastensuojelun ongelmia
RSS Feed
