”Jos olet keskiluokkainen työssäkäyvä, voit saadakin jotain pientä apua mutta jos olet työtön köyhä, lapsesi viedään” yksinhuoltajaäiti ensi- ja turvakotipalveluista vuonna 2015
”Meistä ajatellaan, että samaa paskasakkia kaikki” lastensuojelun kokemusasiantuntija vuonna 2015
"Ylisukupolvisuuden ehkäisyssä tärkeää on varmistaa sekä lasten että vanhempien tuen tarve" THL, Lastensuojelun käsikirja 01.02. 2016
Pahaa perimää metsästetään jälleen
Lastensuojelussa on palattu 1930- luvulle. Alan uusvanha muotihokema on huono-osaisuuden ylisukupolvinen periytyminen ( l. ylisukupolvinen syrjäytyminen), josta ei ole pitävää tutkimusnäyttöä.
Huono-osaisuuden syntyminen sen sijaan voitaisiin ehkäistä mikäli siihen olisi poliittista tahtoa esimerkiksi eriarvoistumista ehkäisemällä, toimivilla peruspalveluilla (varhaiskasvatus, koulu) ja palvelujärjestelmillä, työmarkkinoiden joustoilla ja oikea-aikaisella, asiakaslähtöisellä ja ongelmia ennaltaehkäisevällä tuella.
Toimintapolitiikaksi on kuitenkin valittu interventioiden (=tarvittujen palveluiden korvaaminen pakkotoimilla ) kohdistaminen oletettuihin riskiryhmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Historia todistaa, että on edesvastuutonta uskoa, että erilaisia ”riskiryhmiä” pitää etsiä ja tunnistaa, jotta heidän ongelmiinsa löydettäisiin "ratkaisu". Käytännössä on kyse eugeniikasta ammentavasta huonon sosiaalisen perimän metsästyksestä. Tällä metsästyksellä, joka johtaa köyhien lisääntyviin ja turhiin tutkimuksiin, riskiseulauksiin ja vapaudenriistoihin on samanlaisia syrjäyttäviä ja tuhoavia vaikutuksia kuin eugeniikalla. Ongelmien ylisukupolvisen periytymisen diskurssi on fatalistista yhteyksiä, mahdollisuuksia, kasvua ja toivoa kieltävää ja estävää negatiivisuutta ja vihapuhetta, joka tuottaa ongelmia, itsensätoteuttavia profetioita, leimoja ja selviytymisen esteitä oletetuille riskiryhmille. Syrjäyttävästä diskurssista on lyhyt matka syrjäyttävään politiikkaan ja käytäntöihin, joita diskurssilla selvästikin valmistellaan ja legitimoidaan.
Käsitteellä lobataan poliittisia ja taloudellisia päämääriä; tuotteistettua turvallisuutta riskiseuloineen ja yksityisine arviointi- ja kuntoutuspalveluineen, asiantuntijoiden edunvalvontaa ja lastensuojelun ja sijaishuollon vallan- ja reviirinlaajennushankkeita. Asiakashankinnan ja voiton maksimoimiseksi riskiperheen määritelmä on jo tehty mahdollisimman laajaksi; se kattaa kaikki suomalaiset perheet lukuunottamatta lastensuojelun ja sijaishuollon omia ja kasvatuskumppaniperheitä, joissa ei virallisen totuuden mukaan esiinny lainkaan riskejä, ongelmia eikä ongelmien periytymistä.
Riskiperheen käsitteeseen törmää jatkuvasti lastensuojelun ja terveydenhuollon teksteissä ja koulutuksissa. Leimaavaa ja poliittisia tarkoitusperiä palvelevaa riskiperheen käsitettä käyttävät mm. omia sijaishuoltopalvelujaan kaupittelevat ja lastensuojelun edunvalvontahanketta lobbaavat Nuorten Ystävät ry, SOS- lapsikylä ry, Diakonissalaitos Oy ja Pelastakaa Lapset ry. Käsitettä viljelevät myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL), Pesäpuu ry, Hoitotyön Tutkimussäätiö ja THL .
Vaikka väitetään, että nykyajan ainoa häpeä on köyhyys ja ainoa eettinen ongelma lihominen köyhätkin perheet ovat hyvinvointivaltion turvin pystyneet tarjoamaan lapsilleen kelvollisen ravitsemuksen, sosiaalista osallisuutta, koulutuksen ja terveydenhuollon. Tuskin enää tulevaisuudessa, jossa vanhemmuus on varattu vain vauraille tai lastensuojelun virallisille kasvatuskumppaneille, joille on annettu loputon kulupiikki ja koskemattomuussuoja puuttumista vastaan.
Oikeusasiamiehen mukaan sosiaalityöntekijät eivät edes huomaa saati raportoi puutteita sijaishuollon kumppaneissaan (Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12). Sosiaalityöntekijöillä ”naksahtelee” vain biologisten perheiden seurassa. Sijaishuollon kumppanit eivät huolestuta sosiaalityöntekijöitä silloinkaan, kun lapsen kaltoinkohtelusta löytyy pitävä näyttö.
Ylisukupolviselle syrjäytymiselle altistaviksi tekijöiksi on usein todettu mm. väkivallan kohteeksi joutuminen (mm. Dixon, Browne & Hamilton-Giachritsis 2005), päihteidenkäyttö (Christoffersen & Soothill 2003;Bailey, Hill, Oesterle ja Hawkins 2006), taloudelliset vaikeudet , psyykkinen sairaus ( Jähi 2004), heikot sosiaaliset verkostot ( Christoffersen 2000) ja äidin heikko itsetunto ( Bifulco ym. 2002)- ja juuri näitä riskitekijöitä lastensuojelun ja sijaishuollon asiakkuudet ja toimintatavat tuottavat ( Hiltunen 2015;Martikainen & Autti-Rämö, Saarikallio-Torp, Heino, Hiilamo, Hytti, Rajavaara & Johnson 2010).
Syrjäytymiseltä suojaaviksi tekijöiksi on todistettu mm. hyvä terveys, koulutus, ystäväverkosto ja yhteydenpito läheisiin, tarpeenmukainen tuki, harrastukset(Pulkkinen ym. 2003), hengellisyys (Hyyppä 2004), ympäröivään yhteiskuntaan kiinnittyminen (Kainulainen 1999) ja elämäänsä, työhönsä ja avioliittoonsa tyytyväiset vanhemmat ( Keltikangas-Järvinen & Heinonen 2003 - ja juuri näitä suojaavia tekijöitä sijoitukset ja lastensuojelun ja sijaishuollon toimintakäytännöt ehkäisevät (Browne 2009; Kendrick 2008; Barter & Renold & Berridge 2005; UNICEF 2009 No. 8 p 19; Tobias 2000; Sherr 2008).
Syrjäytyneitä essentialisoiva syrjäytymismispuhekin on ansa ja räikeän politikoinnin väline. Se on sosiaalista putoamista pelkäävän rapautuvan keskiluokan omaa kunnollisuutta korostavaa tarvetta erottautua "riskiperheistä" ja yritystä räpiköidä pinnalle vetämällä toisia alas.
Sosiaalityön tutkija Tuula Helneen (2002) mukaan syrjäytymispuhe sijoittaa tiettyjä yksilöitä marginaaliin ja ulkopuolle, moraaliseen ja spatiaaliseen toiseuteen vaikka kaikenlaiset rajanvedot ovat nykyisessä yhteiskunnassa yhä ongelmallisempia yhä useampien positioiden ja ja paikkojen muututtua epävarmoiksi. Diskurssit ja politiikka eivät ole erillisiä asioita. Syrjäytyneistä puhumalla vedetään rajoja ja heikennetään syntyvän yhteisyyden mahdollisuuksia. Siksi toiseutta ja syyllistämistä legitimoivaa puhuntaa tulee kritisoida.
Psykoanalyysi ongelmien periytymisoletuksen ja päihdepotilaiden heitteillejätön moottorina
Psykoanalyysiin uskovien lastensuojelijoiden on Freudin tavoin usein vaikea ymmärtää, että hankitut ominaisuudet eivät periydy.
Vaikka Freudin perustama psykoanalyysi perustui virheelliseen biologiseen tietopohjaan, oli mahdotonta testata ja on kumottu niiltä osin kuin sitä voi testata (Hamilo, 2007, 84) sosiaalityö jakaa edelleen seuraavat ylisukupolvisia leimoja tuottavat psykoanalyysin käsitteet, uskomukset ja toimintakäytännöt: empirian ja tutkimustiedon trivialisointi ( Rosen 1994; Pekkarinen 2011), usko "hiljaiseen tietoon" ( mm. Kääriäinen 2005 ), dokumenttien ja todistusaineiston manipulointi oletusten ja teorioiden tueksi, yksilöpsyko(pato)logisointi, determinismi ja varhaislapsuuden korostaminen elämää määrittävänä aikakautena, nekrofilinen perhekäsitys, käänteinen todistustaakka, konservatiivisuus, äitien syyttely, lapsuuden ja arjen seksualisointi, kehitysteorioiden keskeisyys, virheelliseksi todistettu usko tukehdutettuihin ja torjuttuihin muistoihin, konflikti- ja häiriö-orientaatio, kvasipsykologisen retoriikan keskeisyys, usko puhehoitoihin, nihilaatio, kehäpäätelmät ja ad hoc-selitykset, tunnustamisen pakko ja urkinta.
Suomalaisen huono-osaisuuden aiheuttajaksi nimetään usein alkoholismi, jota voitaisiin hoitaa huomattavasti nykyistä tehokkaammin- jos haluttaisiin. Psykoanalyytikkojen asenteelliset käsitykset päihteidenkäyttäjistä vaikuttivat kohtalokkaasti päihdeongelmien hoitoon Suomessa ja aiheuttavat yhä potilaiden hoidon eväämistä ja pompottelua päihdehuollon ja psykiatrian välillä. Rauno Mäkelän mukaan psykoanalyysissä alkoholistien katsottiin omaavan yhtenäisen persoonallisuuden rakenteen, johon sisältyy oraaliseen fiksaatioon pohjautuva regressiivinen luonnehäiriö. Psykoanalyytikkojen terapiakokemukset "tuottivat käsityksen, että alkoholiriippuvaiset ovat sopimattomia kaikenlaiseen psykoterapiaan ja ovat sen vuoksi ”vaikeahoitoisia” tapauksia. Kielteiset kokemukset psykoterapian soveltumattomuudesta vähensivät omalta osaltaan psykiatrisen terveydenhuollon halukkuutta hoitaa päihdeongelmia.
Erityisesti äitisuhdetta syyllistettiin ongelmien aiheuttamisesta, vaikka äidit tai muut läheiset eivät päässeetkään osallistumaan terapiaan. Potilas sai hyvän syyn vierittää ongelmiensa syyt omilta harteiltaan äidin tai laajemmin lapsuuden aiheuttamiksi. Myöhemmin systeemiteoriaan pohjautuvat ja syyllisten etsimisestä luopuneet pari- ja perheterapian muodot saivat rasitteekseen nämä vanhat uskomukset, kun hoitopaikkaan hoidon tueksi kutsutut läheiset kokivat, että heidät on kutsuttu sinne moitittaviksi ja tuomittaviksi. Syyllisten etsiminen läheisistä ja kieltämismekanismin tulkitseminen virheellisesti tahdonalaiseksi hoidon välttämiseksi ja oman vastuullisuuden kiertämiseksi ovat kuitenkin jäljellä suuren yleisön ja osin myös ammattiauttajien uskomusvalikoimassa" (Mäkelä, 2013, 34-35).
Yliopistojen sosiaalityön koulutusohjelmissa ja Palmenian lastensuojelun verkostokoulutuksissa on käytetty vuorovaikutuksen tutkimuskeskuksen psykoanalyytikoiden eettisesti ja tieteellisesti arveluttavia lastensuojeluperheiden tunnistus- ja luokitusohjeita. He leimaavat ja tyypittelevät yleensä puuttuvien peruspalvelujen takia ( mm. HuosTa- tutkimus) lastensuojeluun ajettuja asiakasperheitä mm. ghetto-, mafia- ja autistisiksi perheiksi ja luulottelevat perheissä esiintyvän ylisukupolvisia insesti- ja homoseksuaalisuus-periaatteita(huom.homoseksuaalisuus luokitellaan ikäänkuin insestiä vastaavaksi ilmiöksi!).
Psykodynaamisiin ja - sosiaalisiin näkökulmiin ihastuneet lastensuojelijat etsivät Reinhard Heydrichin tarmolla tavallisista lapsista näkymättömiä huonon sosiaalisen perimän merkkejä ja vihjeitä tulevista ongelmista.
Lastensuojelun tuottamien aiheettomien epäilyjen ja rikossyytteiden , leimaamisen, lähisuhteiden katkaisun, turhien tutkimusten , väkivaltaisten kotoa noutamisten ja vapaudenriistojen vaikutuksia perheille ei ole tutkittu.
Harhaista puuttumista
Kaisa Hintikan mukaan varhaisen puuttumisen ja huolen vyöhykkeistön voidaan nähdä muovaavan ammattilaisen subjektiivisesta huolesta pätevää työvälinettä. Subjektiivinen huoli kääntyy objektiivisen tiedon asemaan. Sosiaalipolitiikan professori J P Roos toteaa, että erityisesti lastensuojelussa varhaisen puuttumisen ja huolen käyttö voi olla lapselle ja tämän perheelle kohtalokasta (Hintikka, 2010, 71). Varhaisen puuttumisen eetos näyttää Hintikan mukaan sisältävän tendenssin muokata suhtautumista myönteisemmäksi interventiopolitiikkaa kohtaan (Hintikka, 2010, 75).
Sosiaalityön professori Kate Morris paheksuu sosiaalityön köyhiin perheisiin kohdistamia turhia tutkimuksia . Hänen mukaansa köyhissä olosuhteissa sinnittely on jo tarpeeksi haastavaa itsessään ja selviytymisen tapoja monia. Sosiaalityön ei pidä enää kuormittaa perheiden tilannetta entisestään luokittelemalla erilaisuutta tai köyhyyttä riskiksi.
Professori Brigid Featherstone puolestaan uskoo kielen merkitykseen mielikuvituksen ja mahdollisten maailmojen rajaajana ja peräänkuuluttaa sosiaalityöhön uutta kieltä ja puhumisen tapoja uusien näkökulmien ja toimintatapojen mahdollistamiseksi. Hän vastustaa lapsen käsittämistä ja käsitteellistämistä perheestään, suvustaan ja yhteisöstään irrallisena sosiaalityön objektina. Hän kammoksuu intervention kieltä ja toivoo sen tilalle rinnallakulkemisen dialogia. Featherstonen mukaan riskiregiimi on puristanut pois inhimillisen asiakastyön mahdollisuudet ja tehnyt sosiaalityöstä epähumaania.
Leeni Ikosen mukaan varhainen puuttuminen kyseenalaistaa vanhempien kasvatuskyvyn ja perustelee näin kasvatusvallan siirtoa viranomaiselle. Hyvistä tarkoituksista huolimatta "käytäntö on osoittanut, että huolen työtavat keskittyvät yksinomaan tyypittelemään ja leimaamaan lapsia. Kunnissamme tehdään huolikartoituksia ja Stakes ( nykyinen THL) on huolikartoittanut n. 30 000 lasta."
Huolen vyöhykkeistön kehittäjän Tom Arnkilin varoituksista huolimatta työntekijöiden subjektiivista huolta mittaamaan tarkoitettuja huolen vyöhykkeitä käytetään edelleen laittomasti lasten luokittamiseen ja leimaamiseen "huolilapsiksi", joita uhkaa ongelmien ylisukupolvinen periytyminen.
Vaikka huolen vyöhykkeistön väärää käyttöä ei ole saatu kuriin, sen rinnalle on kehitetty uusi varhaisen puuttumisen menetelmä; huoliliputus, jossa kahden viranomaisen huolestuminen johtaa hälytykseen. Hankkeen juridisia sovellutuksia, käytäntöjä tai suhdetta henkilötietolakiin ei ole vielä päätetty. Silti Suomen eduskunnan alaisen Sitran huoliliputus on jo käytössä ja sen piirissä on jo liki 80 000 lasta.
Varhaisen puuttumisen ideologian käsitys ajasta, ihmisistä, vallankäytöstä ja sen oikeutuksesta on outo ja väkivaltainen;1) puuttuja tuntee moraalista ylemmyyttä suhteessa puuttumisen kohteeseen eli asettaa itsensä toisen yläpuolelle, 2) puuttuja tuntee tarvetta ojentaa tai rangaista mielestään epäsopivasti tai eri tavalla käyttäytyvää tai elävää lähimmäistään, 3) puuttuja käyttää kuluvaa hetkeä astinlautanaan huolestuttavaksi olettamalleen tulevaisuudelle ja 4) puuttuja oikeuttaa toimintansa tuntemallaan subjektiivisella huolella.
Heiliöläinen lastensuojelulinjaus, josta on tullut maan virallinen oppi, pyrkii puuttumaan lasten elämään mahdollisimman varhain kasvattaakseen heistä sijaishuollossa tuottavia tulevaisuuden veronmaksajia.
Linjauksen mukaan byrokraatin tuntema huoli on syy siirtää lapsi omasta kodistaan sijaishuoltoon, jota linjaus pitää vanhempia parempana kasvattajana. Lapsuutta ei nähdä itseisarvollisena olemassaolona, vaan välitilana ja odotushuoneena aikuisten määrittelemään tulevaisuuteen. Siksi lapsen ja perheen nykyhetki, todelliset tarpeet ja toiveet ja välitön auttaminen voidaan helposti sivuuttaa.
Varhaiseksi puuttumiseksi kutsutun toiminnan lähtökohta, sisältö ja moraalinen oikeutus on kyseenalainen, sillä puuttumista harjoittavat usein epäpätevät, puutteellisen ammattitaidon ja elämänkokemuksen omaavat jäävit henkilöt vailla valvontaa, tutkimustietoa, näyttöä puuttumisen tuloksista tai vastuu- ja korvausvelvoitteita väärinkäytöksistään.
Lastensuojelussa kuluvaa hetkeä käytetään tulevaisuuden astinlautana, lapsen ohimenevää häiriötä merkkinä puuttumista vaativasta tulevaisuuden ongelmasta, perheen avuntarvetta ja tukitoimia todisteena tulevasta sijoitustarpeesta, perhetyötä keinona saada vahvistusta sosiaalityöntekijän epäilyksille ja kunnan köyhiä asiakkaita ponnahduslautoina sosiaalityöntekijän ammatilliseen ekspertiisiin ja paremminpalkattuun uraan yksityispuolella.
Kunnat panostavat huoli puheeksi-koulutuksiin ja kurssittavat virkamiehiään tunnistamaan paitsi oletettua nykyistä myös luuloteltua tulevaa väkivaltaa. Lasten kaltoinkohtelun tunnistusohjeissa kaltoinkohtelun riskitekijöiksi nimetään mm. työttömyys, pienituloisuus, monilapsisuus ja vanhempien haluttomuus kertoa työntekijöille yksityiselämästään.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan ”terveydenhuollon avohoitovaihtoehdot ovat jääneet kehittämättä, kun maamme psykoanalyyttisesti suuntautuneet lastenpsykiatrit ovat keskittyneet todistelemaan vanhemmat epäkelvoiksi kasvattajiksi esittäen ratkaisuksi lapsen erottamista perheestään. Moniammatillisessa työskentelyssä ei lopulta kukaan ota vastuuta lapsen tilanteesta ja hänestä annetusta lausunnosta”.
Yli seitsemänkymmentä vuotta ilman oikaisuoikeutta säilytettävät tarkistamattomat rekisterimerkinnät varmistavat sen, ettei asiakasperhe pysty asiakkuuden jälkeenkään elämään elämäänsä luottavaisesti ja läsnäollen kuluvassa hetkessä vaan joutuu kaikkialla taistelemaan leimoja ja niiden tuottamia tulevaisuudenuhkia vastaan. Varhaiseksi puuttumiseksi kutsuttu toiminta voi siis syrjäyttää puuttumisen kohteensa pysyvästi yhteiskunnallisesta osallisuudesta ja päätöksenteosta ja vaikeuttaa heidän omaehtoista selviytymistään.
Huono-osaisuuden ja köyhyyden periyttämistä
Käytännössä ongelmien ylisukupolvisen periytymisen ehkäisy tarkoittaa lastensuojelussa sitä, että lapsi tulee ajoissa ottaa pois vanhemmiltaan parempaan perheeseen (varhainen puuttuminen), jotta hän ei "syrjäytyisi".
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan "on havaittavissa, että lastensuojeluksi nimetty toiminta itsessään aiheuttaa huono-osaisuutta, ja sekä lasten että vanhempien syrjäyttämistä.
Syrjäyttäminen tapahtuu lasten kohdalla siten, että kodeistaan pois otetut lapset suistetaan raiteiltaan, heidän turvallisuudentunteensa horjutetaan, heidät ajetaan usein päihteiden käyttäjiksi ja altistetaan seksuaaliselle hyväksikäytölle lastensuojelulaitoksissa. Moni lapsi jää vaille perusopetusta, terveydenhuollon palveluita, joutuu elämään vankilamaisissa oloissa alistettuna ja jää siten loppuelämäkseen sosiaalitoimen asiakkaaksi.
Tästä syrjäyttämisestä kunnat ovat halukkaita maksamaan, usein jopa 10 000 euroa kuukaudessa per lapsi.
Vanhempien syrjäyttäminen tapahtuu siten, että vanhemmat pakotetaan irtisanomaan itsensä työpaikoistaan, siirtymään perhekuntoutus -nimikkeellä oleviin laitoksiin ja oleilemaan siellä toimetonna, vanhempia juoksutetaan työajalla hyödyttömissä neuvotteluissa, joissa jauhetaan aina samoja asioita ja ongelmia näkemättä kasvavassa ja kehittyvässä lapsessa tai heidän vanhemmissaan mitään hyvää.
Vanhempia ja lapsia pyritään syrjäyttämään myös estämällä lapsen ja vanhemman tapaamiset tai järjestämällä lapsen tapaamiset satojen kilometrien päähän lastenkotiin niin, että kaikki vapaa-aika kuluu joko matkustamiseen tai lapsen tapaamisasioiden järjestämiseen.
Usein vanhemmat päätyvät lastensuojelun toiminnan takia mielenterveystoimiston asiakkuuteen tai jäämään uupumuksen takia sairaslomalle.
Lastensuojelun toiminta on siten tehokasta syrjäyttämistoimintaa eli huono-osaisuuden periyttämistä. Sen kustannukset yhteiskunnalle ovat mittaamattomat sekä rahana että inhimillisinä kärsimyksinä".
Lastensuojeluseminaareissa korostetetaan usein toimeentuloasiakkuuksien ja huostaanottojen yhteyttä ja vaikutusta oletettuun huono- osaisuuden ja ongelmien ylisukupolviseen periytymiseen. Huono- osaisuustutkimuksissa vedetään esiin tilastotieto, jonka mukaan yhdeksän kymmenestä sijoitetusta on saanut toimeentulotukea. Seminaareissa asiantuntijoita tuntuu huolettavan köyhyyttä enemmän sen julkinen paljastuminen. Toimeentulotukiasiakkuus leimataan periytyväksi, puuttumista ja korjaavia lastensuojelutoimenpiteitä kaipaavaksi riskiksi. THL on kuitenkin itse ollut luomassa lainsäädäntöä, jossa ilmaistyö mm. kuntouttava työtoiminta, joka tarkoittaa käytännössä pakotettua toimeentulotukiriippuvuutta on laillista ja suositeltavaa. Silti THL:n julkisrahoitetuilla asiantuntijoilla on otsaa kertoa, että ttt-asiakkaiden tapauksessa toimeentulotuen nauttiminen on perinnöllistä asiakkaiden yksilöllisten riskiominaisuuksien seurausta- pysyvän rakennetyöttömyyden aikana.
Syrjäyttäminen on yhteiskuntamme ydintoimintaa
Sosiaalityön emeritusprofessori Jorma Sipilän mukaan syrjäyttäminen on yhteiskuntamme ydintoimintaa.” Mitä enemmän keskiluokka hakee lapsilleen menestystä, sitä todennäköisemmin se päätyy syrjäyttämään toisten lapsia. Ei valinnan yhteiskunnassa ole todennäköistä tehdä sellaisia valintoja, että hyväosaiset aikuiset ryhtyisivät välittämään toisten lapsista. Eikä taida myöskään olla todennäköistä, että julkinen sektori alkaisi 20 vuoden tauon jälkeen opiskella omien tehtäviensä suorittamisen edellytyksiä.”
Ongelmien ylisukupolvisen periytymisen diskurssi on keino syventää jo suoritettua kansan kahtiajakoa tuettaviin ja syrjäytettäviin, riittämättömiin bioriskeihin ja riittäviin sijaishuollon kumppaneihin. Se on keino legitimoida sosiaalipalvelujärjestelmään ajettu 1930-luvun kaksoisstandardi: jako apua ansaitseviin ja ansaitsemattomiin perheisiin. Köyhät perheet on ajettu huoliluokitusten, liputusten ja riskiseulausten kohteeksi, mutta alati paisuvan ja ruhtinaallisesti rahoitetun sijaishuollon ja sen kumppaneiden laatupuutteita ja väärinkäytöksiä ei valvota eikä noteerata. Täsmälleen sama kasvatuskäytäntö arvotetaan eri tavoin sen perusteella onko kasvattaja vanhempi vai sijaisvanhempi.
Ongelmien ylisukupolvisen periytymisen oppi tuntuu hyödyttävän lähinnä lastensuojelun ja sijaishuollon virkailijoiden ja yrittäjien liiketoimintaa. Huomaamatta on jäänyt, että palvelujärjestelmissäkin esiintyy periytyviä ongelmia, jotka siirtyvät aikakaudelta ja työntekijältä toiselle. Apua ansaitsemattomiksi luokitellut asiakkaat joutuvat odottamaan vuosia, jopa vuosikymmeniä saamatta koskaan heille kuuluvaa lakisääteistä palvelua. Osa kuolee jonoon, yhä useampaa ei edes huolita palvelujärjestelmien asiakkaaksi ja apua ansaitsemattoman leima periytetään myös jonottajan lapsille.
Pitäisikö ongelmien ylisukupolvisen periytymisen sijaan alkaa puhua sosiaalihygieniasta, subventoidusta syrjäyttämistoiminnasta ja avun ylisukupolvisesta panttaamisesta?
Miksi leikkiavusta ei makseta leikkirahalla?
Odottelen edelleen vastauksia kysymyksiin:
Miksi pahan perimän metsästystä kuvitellaan avuksi?
Miksi periytyviä ongelmia ja varhaisen puuttumisen tarvetta havaitaan ainoastaan köyhissä ja huono-osaisissa bioperheissä mutta ei varakkaissa perheissä, sijaisperheissä, lastensuojelun tai sijaishuollon virkailijoissa, organisaatioissa tai toimintakulttuureissa?
Miksi lastensuojelussa halutaan toistaa 1820-, 1860-, 1920- , 1930-, 1940- ja 1990- lukujen virheet?
Miksi lastensuojelussa halutaan uskoa psykoanalyysin olettamuksiin ja ikuisiin stigmoihin ja riskileimoihin? Miksi stigmat halutaan periyttää tekemällä sosiaalirekistereistä- toisin kuin rikosrekistereistä ikuisia ja säilömällä mustamaalaavia asiakaskirjauksia 75 vuotta?
Miksi sosiaalityöntekijöiden sisäinen riskiosoitin naksahtelee jatkuvasti biovanhempien kanssa muttei sijaisvanhempien, vaikka näiden väkivaltaisuudesta olisi pitävä näyttö?
Jos huoli ja huolen tunteminen romuttaa aivokapasiteetin ja aggressio- ja impulssikontrollin (Mullainathan & Sharif, 2013) miksi huolestumiseen oikein koulutetaan? Miksi toimivia laajakaistoja minimoidaan tahallaan puhelinlangoiksi?
Miksi ratkaisuksi huono- osaisuuteen ja syrjäytymiseen tarjotaan huono-osaisuutta ja syrjäyttämistä tuottavaa harhaista puuttumista ja valvomatonta sijaishuoltoa eikä esim. muutoksia talous-, työvoima- tai asuntopolitiikkaan?
Jos lastensuojelu on tuloksellista ongelmia ennaltaehkäisevää erityisosaamista, miksi se ei usko omaan asiantuntemukseensa vaan siirtää asiakkaansa ennakkoperintönä sijaishuollolle?
Miksi lääkkeeksi syrjäytymiskehitykseen esitetään sijaishuoltoa, vaikka kansainvälinen tutkimustieto osoittaa, ettei sijaishuolto kykene tarjoamaan lapsille ja nuorille tärkeimpiä syrjäytymiseltä suojaavia tekijöitä ; pysyviä suhteita tasapainoisten aikuisten kanssa, myönteisiä oppimiskokemuksia tai osallisuutta ja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämään?
Miksi lastensuojelussa halutaan muuttaa oletettu pelastuskohde pelastajansa kaltaiseksi: illuusiotyötä (mielikuvia, höpinöitä) tekeväksi, oman kehonsa kieltäväksi, tilinumeroilla ohjailtavaksi järjestelmäuskovaiseksi, joka on valmis palvelemaan onttoa, lisäarvottomuutta tuottavaa talousjärjestelmää ennakoitavalla tavalla?
Ja ennen kaikkea: aiotaanko lastensuojelun järjettömät kustannukset ja toimintakäytännöt periyttää tuleville sukupolville? Miksi lastensuojelun ja sijaishuollon uskomushoidoista ja feikkiavusta maksetaan oikealla eikä vain leikkirahalla?
Asiantuntijahoidot ja erilaiset puuttumistoimet ovat tähän asti olleet lähinnä asiantuntijoiden keskinäistä kollegiaalista edunvalvontaa, vertaistukea ja -viestintää. Usein vanhentuneisiin ja virheellisiin teorioihin perustuvista puhehoidoista pitäisikin poistaa rahapalkkiot ja korvata ne vastaavanpituisilla kokemusasiantuntijaluennoilla. Jos asiakas tuntisi aidosti hyötyneensä asiantuntijan puheesta, hän voisi palkita tämän vaikkapa vartin pituisella ylimääräisellä monologilla.
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/palvelukseen-halutaan-yksi-kokemusasiantuntija-1-kpl#sthash.dKFqacHx.dpuf
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/dialogisuus-lastensuojelun-laatusuositusprosessissa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/haluaako-sosiaalityo-rakentaa-vai-purkaa-hakkeja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsi-ja-perhepalvelujen-muutosohjelma-ei-puutu-ydinongelmaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tue-lapsia-ja-perheita-ala-lapsibisnesta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-2
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-ii-lastensuojelujarjestot-bisneksen-syrjassa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-1-rorschach
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-2-mim
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-3-lapsilahtoiset-valineet-vuorovaikutuksen-vahvistamiseksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-4-haastattelu
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/perhekuntoutuksen-lyhyt-oppimaara
http://www.lokakuunliike.com/henri-auteron-blogi/sentican-huostaporvarit-ja-veroparatiisityypit
Muuta Lokakuun liikkeen sosiaalista syötettä
”Meistä ajatellaan, että samaa paskasakkia kaikki” lastensuojelun kokemusasiantuntija vuonna 2015
"Ylisukupolvisuuden ehkäisyssä tärkeää on varmistaa sekä lasten että vanhempien tuen tarve" THL, Lastensuojelun käsikirja 01.02. 2016
Pahaa perimää metsästetään jälleen
Lastensuojelussa on palattu 1930- luvulle. Alan uusvanha muotihokema on huono-osaisuuden ylisukupolvinen periytyminen ( l. ylisukupolvinen syrjäytyminen), josta ei ole pitävää tutkimusnäyttöä.
Huono-osaisuuden syntyminen sen sijaan voitaisiin ehkäistä mikäli siihen olisi poliittista tahtoa esimerkiksi eriarvoistumista ehkäisemällä, toimivilla peruspalveluilla (varhaiskasvatus, koulu) ja palvelujärjestelmillä, työmarkkinoiden joustoilla ja oikea-aikaisella, asiakaslähtöisellä ja ongelmia ennaltaehkäisevällä tuella.
Toimintapolitiikaksi on kuitenkin valittu interventioiden (=tarvittujen palveluiden korvaaminen pakkotoimilla ) kohdistaminen oletettuihin riskiryhmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Historia todistaa, että on edesvastuutonta uskoa, että erilaisia ”riskiryhmiä” pitää etsiä ja tunnistaa, jotta heidän ongelmiinsa löydettäisiin "ratkaisu". Käytännössä on kyse eugeniikasta ammentavasta huonon sosiaalisen perimän metsästyksestä. Tällä metsästyksellä, joka johtaa köyhien lisääntyviin ja turhiin tutkimuksiin, riskiseulauksiin ja vapaudenriistoihin on samanlaisia syrjäyttäviä ja tuhoavia vaikutuksia kuin eugeniikalla. Ongelmien ylisukupolvisen periytymisen diskurssi on fatalistista yhteyksiä, mahdollisuuksia, kasvua ja toivoa kieltävää ja estävää negatiivisuutta ja vihapuhetta, joka tuottaa ongelmia, itsensätoteuttavia profetioita, leimoja ja selviytymisen esteitä oletetuille riskiryhmille. Syrjäyttävästä diskurssista on lyhyt matka syrjäyttävään politiikkaan ja käytäntöihin, joita diskurssilla selvästikin valmistellaan ja legitimoidaan.
Käsitteellä lobataan poliittisia ja taloudellisia päämääriä; tuotteistettua turvallisuutta riskiseuloineen ja yksityisine arviointi- ja kuntoutuspalveluineen, asiantuntijoiden edunvalvontaa ja lastensuojelun ja sijaishuollon vallan- ja reviirinlaajennushankkeita. Asiakashankinnan ja voiton maksimoimiseksi riskiperheen määritelmä on jo tehty mahdollisimman laajaksi; se kattaa kaikki suomalaiset perheet lukuunottamatta lastensuojelun ja sijaishuollon omia ja kasvatuskumppaniperheitä, joissa ei virallisen totuuden mukaan esiinny lainkaan riskejä, ongelmia eikä ongelmien periytymistä.
Riskiperheen käsitteeseen törmää jatkuvasti lastensuojelun ja terveydenhuollon teksteissä ja koulutuksissa. Leimaavaa ja poliittisia tarkoitusperiä palvelevaa riskiperheen käsitettä käyttävät mm. omia sijaishuoltopalvelujaan kaupittelevat ja lastensuojelun edunvalvontahanketta lobbaavat Nuorten Ystävät ry, SOS- lapsikylä ry, Diakonissalaitos Oy ja Pelastakaa Lapset ry. Käsitettä viljelevät myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL), Pesäpuu ry, Hoitotyön Tutkimussäätiö ja THL .
Vaikka väitetään, että nykyajan ainoa häpeä on köyhyys ja ainoa eettinen ongelma lihominen köyhätkin perheet ovat hyvinvointivaltion turvin pystyneet tarjoamaan lapsilleen kelvollisen ravitsemuksen, sosiaalista osallisuutta, koulutuksen ja terveydenhuollon. Tuskin enää tulevaisuudessa, jossa vanhemmuus on varattu vain vauraille tai lastensuojelun virallisille kasvatuskumppaneille, joille on annettu loputon kulupiikki ja koskemattomuussuoja puuttumista vastaan.
Oikeusasiamiehen mukaan sosiaalityöntekijät eivät edes huomaa saati raportoi puutteita sijaishuollon kumppaneissaan (Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12). Sosiaalityöntekijöillä ”naksahtelee” vain biologisten perheiden seurassa. Sijaishuollon kumppanit eivät huolestuta sosiaalityöntekijöitä silloinkaan, kun lapsen kaltoinkohtelusta löytyy pitävä näyttö.
Ylisukupolviselle syrjäytymiselle altistaviksi tekijöiksi on usein todettu mm. väkivallan kohteeksi joutuminen (mm. Dixon, Browne & Hamilton-Giachritsis 2005), päihteidenkäyttö (Christoffersen & Soothill 2003;Bailey, Hill, Oesterle ja Hawkins 2006), taloudelliset vaikeudet , psyykkinen sairaus ( Jähi 2004), heikot sosiaaliset verkostot ( Christoffersen 2000) ja äidin heikko itsetunto ( Bifulco ym. 2002)- ja juuri näitä riskitekijöitä lastensuojelun ja sijaishuollon asiakkuudet ja toimintatavat tuottavat ( Hiltunen 2015;Martikainen & Autti-Rämö, Saarikallio-Torp, Heino, Hiilamo, Hytti, Rajavaara & Johnson 2010).
Syrjäytymiseltä suojaaviksi tekijöiksi on todistettu mm. hyvä terveys, koulutus, ystäväverkosto ja yhteydenpito läheisiin, tarpeenmukainen tuki, harrastukset(Pulkkinen ym. 2003), hengellisyys (Hyyppä 2004), ympäröivään yhteiskuntaan kiinnittyminen (Kainulainen 1999) ja elämäänsä, työhönsä ja avioliittoonsa tyytyväiset vanhemmat ( Keltikangas-Järvinen & Heinonen 2003 - ja juuri näitä suojaavia tekijöitä sijoitukset ja lastensuojelun ja sijaishuollon toimintakäytännöt ehkäisevät (Browne 2009; Kendrick 2008; Barter & Renold & Berridge 2005; UNICEF 2009 No. 8 p 19; Tobias 2000; Sherr 2008).
Syrjäytyneitä essentialisoiva syrjäytymismispuhekin on ansa ja räikeän politikoinnin väline. Se on sosiaalista putoamista pelkäävän rapautuvan keskiluokan omaa kunnollisuutta korostavaa tarvetta erottautua "riskiperheistä" ja yritystä räpiköidä pinnalle vetämällä toisia alas.
Sosiaalityön tutkija Tuula Helneen (2002) mukaan syrjäytymispuhe sijoittaa tiettyjä yksilöitä marginaaliin ja ulkopuolle, moraaliseen ja spatiaaliseen toiseuteen vaikka kaikenlaiset rajanvedot ovat nykyisessä yhteiskunnassa yhä ongelmallisempia yhä useampien positioiden ja ja paikkojen muututtua epävarmoiksi. Diskurssit ja politiikka eivät ole erillisiä asioita. Syrjäytyneistä puhumalla vedetään rajoja ja heikennetään syntyvän yhteisyyden mahdollisuuksia. Siksi toiseutta ja syyllistämistä legitimoivaa puhuntaa tulee kritisoida.
Psykoanalyysi ongelmien periytymisoletuksen ja päihdepotilaiden heitteillejätön moottorina
Psykoanalyysiin uskovien lastensuojelijoiden on Freudin tavoin usein vaikea ymmärtää, että hankitut ominaisuudet eivät periydy.
Vaikka Freudin perustama psykoanalyysi perustui virheelliseen biologiseen tietopohjaan, oli mahdotonta testata ja on kumottu niiltä osin kuin sitä voi testata (Hamilo, 2007, 84) sosiaalityö jakaa edelleen seuraavat ylisukupolvisia leimoja tuottavat psykoanalyysin käsitteet, uskomukset ja toimintakäytännöt: empirian ja tutkimustiedon trivialisointi ( Rosen 1994; Pekkarinen 2011), usko "hiljaiseen tietoon" ( mm. Kääriäinen 2005 ), dokumenttien ja todistusaineiston manipulointi oletusten ja teorioiden tueksi, yksilöpsyko(pato)logisointi, determinismi ja varhaislapsuuden korostaminen elämää määrittävänä aikakautena, nekrofilinen perhekäsitys, käänteinen todistustaakka, konservatiivisuus, äitien syyttely, lapsuuden ja arjen seksualisointi, kehitysteorioiden keskeisyys, virheelliseksi todistettu usko tukehdutettuihin ja torjuttuihin muistoihin, konflikti- ja häiriö-orientaatio, kvasipsykologisen retoriikan keskeisyys, usko puhehoitoihin, nihilaatio, kehäpäätelmät ja ad hoc-selitykset, tunnustamisen pakko ja urkinta.
Suomalaisen huono-osaisuuden aiheuttajaksi nimetään usein alkoholismi, jota voitaisiin hoitaa huomattavasti nykyistä tehokkaammin- jos haluttaisiin. Psykoanalyytikkojen asenteelliset käsitykset päihteidenkäyttäjistä vaikuttivat kohtalokkaasti päihdeongelmien hoitoon Suomessa ja aiheuttavat yhä potilaiden hoidon eväämistä ja pompottelua päihdehuollon ja psykiatrian välillä. Rauno Mäkelän mukaan psykoanalyysissä alkoholistien katsottiin omaavan yhtenäisen persoonallisuuden rakenteen, johon sisältyy oraaliseen fiksaatioon pohjautuva regressiivinen luonnehäiriö. Psykoanalyytikkojen terapiakokemukset "tuottivat käsityksen, että alkoholiriippuvaiset ovat sopimattomia kaikenlaiseen psykoterapiaan ja ovat sen vuoksi ”vaikeahoitoisia” tapauksia. Kielteiset kokemukset psykoterapian soveltumattomuudesta vähensivät omalta osaltaan psykiatrisen terveydenhuollon halukkuutta hoitaa päihdeongelmia.
Erityisesti äitisuhdetta syyllistettiin ongelmien aiheuttamisesta, vaikka äidit tai muut läheiset eivät päässeetkään osallistumaan terapiaan. Potilas sai hyvän syyn vierittää ongelmiensa syyt omilta harteiltaan äidin tai laajemmin lapsuuden aiheuttamiksi. Myöhemmin systeemiteoriaan pohjautuvat ja syyllisten etsimisestä luopuneet pari- ja perheterapian muodot saivat rasitteekseen nämä vanhat uskomukset, kun hoitopaikkaan hoidon tueksi kutsutut läheiset kokivat, että heidät on kutsuttu sinne moitittaviksi ja tuomittaviksi. Syyllisten etsiminen läheisistä ja kieltämismekanismin tulkitseminen virheellisesti tahdonalaiseksi hoidon välttämiseksi ja oman vastuullisuuden kiertämiseksi ovat kuitenkin jäljellä suuren yleisön ja osin myös ammattiauttajien uskomusvalikoimassa" (Mäkelä, 2013, 34-35).
Yliopistojen sosiaalityön koulutusohjelmissa ja Palmenian lastensuojelun verkostokoulutuksissa on käytetty vuorovaikutuksen tutkimuskeskuksen psykoanalyytikoiden eettisesti ja tieteellisesti arveluttavia lastensuojeluperheiden tunnistus- ja luokitusohjeita. He leimaavat ja tyypittelevät yleensä puuttuvien peruspalvelujen takia ( mm. HuosTa- tutkimus) lastensuojeluun ajettuja asiakasperheitä mm. ghetto-, mafia- ja autistisiksi perheiksi ja luulottelevat perheissä esiintyvän ylisukupolvisia insesti- ja homoseksuaalisuus-periaatteita(huom.homoseksuaalisuus luokitellaan ikäänkuin insestiä vastaavaksi ilmiöksi!).
Psykodynaamisiin ja - sosiaalisiin näkökulmiin ihastuneet lastensuojelijat etsivät Reinhard Heydrichin tarmolla tavallisista lapsista näkymättömiä huonon sosiaalisen perimän merkkejä ja vihjeitä tulevista ongelmista.
Lastensuojelun tuottamien aiheettomien epäilyjen ja rikossyytteiden , leimaamisen, lähisuhteiden katkaisun, turhien tutkimusten , väkivaltaisten kotoa noutamisten ja vapaudenriistojen vaikutuksia perheille ei ole tutkittu.
Harhaista puuttumista
Kaisa Hintikan mukaan varhaisen puuttumisen ja huolen vyöhykkeistön voidaan nähdä muovaavan ammattilaisen subjektiivisesta huolesta pätevää työvälinettä. Subjektiivinen huoli kääntyy objektiivisen tiedon asemaan. Sosiaalipolitiikan professori J P Roos toteaa, että erityisesti lastensuojelussa varhaisen puuttumisen ja huolen käyttö voi olla lapselle ja tämän perheelle kohtalokasta (Hintikka, 2010, 71). Varhaisen puuttumisen eetos näyttää Hintikan mukaan sisältävän tendenssin muokata suhtautumista myönteisemmäksi interventiopolitiikkaa kohtaan (Hintikka, 2010, 75).
Sosiaalityön professori Kate Morris paheksuu sosiaalityön köyhiin perheisiin kohdistamia turhia tutkimuksia . Hänen mukaansa köyhissä olosuhteissa sinnittely on jo tarpeeksi haastavaa itsessään ja selviytymisen tapoja monia. Sosiaalityön ei pidä enää kuormittaa perheiden tilannetta entisestään luokittelemalla erilaisuutta tai köyhyyttä riskiksi.
Professori Brigid Featherstone puolestaan uskoo kielen merkitykseen mielikuvituksen ja mahdollisten maailmojen rajaajana ja peräänkuuluttaa sosiaalityöhön uutta kieltä ja puhumisen tapoja uusien näkökulmien ja toimintatapojen mahdollistamiseksi. Hän vastustaa lapsen käsittämistä ja käsitteellistämistä perheestään, suvustaan ja yhteisöstään irrallisena sosiaalityön objektina. Hän kammoksuu intervention kieltä ja toivoo sen tilalle rinnallakulkemisen dialogia. Featherstonen mukaan riskiregiimi on puristanut pois inhimillisen asiakastyön mahdollisuudet ja tehnyt sosiaalityöstä epähumaania.
Leeni Ikosen mukaan varhainen puuttuminen kyseenalaistaa vanhempien kasvatuskyvyn ja perustelee näin kasvatusvallan siirtoa viranomaiselle. Hyvistä tarkoituksista huolimatta "käytäntö on osoittanut, että huolen työtavat keskittyvät yksinomaan tyypittelemään ja leimaamaan lapsia. Kunnissamme tehdään huolikartoituksia ja Stakes ( nykyinen THL) on huolikartoittanut n. 30 000 lasta."
Huolen vyöhykkeistön kehittäjän Tom Arnkilin varoituksista huolimatta työntekijöiden subjektiivista huolta mittaamaan tarkoitettuja huolen vyöhykkeitä käytetään edelleen laittomasti lasten luokittamiseen ja leimaamiseen "huolilapsiksi", joita uhkaa ongelmien ylisukupolvinen periytyminen.
Vaikka huolen vyöhykkeistön väärää käyttöä ei ole saatu kuriin, sen rinnalle on kehitetty uusi varhaisen puuttumisen menetelmä; huoliliputus, jossa kahden viranomaisen huolestuminen johtaa hälytykseen. Hankkeen juridisia sovellutuksia, käytäntöjä tai suhdetta henkilötietolakiin ei ole vielä päätetty. Silti Suomen eduskunnan alaisen Sitran huoliliputus on jo käytössä ja sen piirissä on jo liki 80 000 lasta.
Varhaisen puuttumisen ideologian käsitys ajasta, ihmisistä, vallankäytöstä ja sen oikeutuksesta on outo ja väkivaltainen;1) puuttuja tuntee moraalista ylemmyyttä suhteessa puuttumisen kohteeseen eli asettaa itsensä toisen yläpuolelle, 2) puuttuja tuntee tarvetta ojentaa tai rangaista mielestään epäsopivasti tai eri tavalla käyttäytyvää tai elävää lähimmäistään, 3) puuttuja käyttää kuluvaa hetkeä astinlautanaan huolestuttavaksi olettamalleen tulevaisuudelle ja 4) puuttuja oikeuttaa toimintansa tuntemallaan subjektiivisella huolella.
Heiliöläinen lastensuojelulinjaus, josta on tullut maan virallinen oppi, pyrkii puuttumaan lasten elämään mahdollisimman varhain kasvattaakseen heistä sijaishuollossa tuottavia tulevaisuuden veronmaksajia.
Linjauksen mukaan byrokraatin tuntema huoli on syy siirtää lapsi omasta kodistaan sijaishuoltoon, jota linjaus pitää vanhempia parempana kasvattajana. Lapsuutta ei nähdä itseisarvollisena olemassaolona, vaan välitilana ja odotushuoneena aikuisten määrittelemään tulevaisuuteen. Siksi lapsen ja perheen nykyhetki, todelliset tarpeet ja toiveet ja välitön auttaminen voidaan helposti sivuuttaa.
Varhaiseksi puuttumiseksi kutsutun toiminnan lähtökohta, sisältö ja moraalinen oikeutus on kyseenalainen, sillä puuttumista harjoittavat usein epäpätevät, puutteellisen ammattitaidon ja elämänkokemuksen omaavat jäävit henkilöt vailla valvontaa, tutkimustietoa, näyttöä puuttumisen tuloksista tai vastuu- ja korvausvelvoitteita väärinkäytöksistään.
Lastensuojelussa kuluvaa hetkeä käytetään tulevaisuuden astinlautana, lapsen ohimenevää häiriötä merkkinä puuttumista vaativasta tulevaisuuden ongelmasta, perheen avuntarvetta ja tukitoimia todisteena tulevasta sijoitustarpeesta, perhetyötä keinona saada vahvistusta sosiaalityöntekijän epäilyksille ja kunnan köyhiä asiakkaita ponnahduslautoina sosiaalityöntekijän ammatilliseen ekspertiisiin ja paremminpalkattuun uraan yksityispuolella.
Kunnat panostavat huoli puheeksi-koulutuksiin ja kurssittavat virkamiehiään tunnistamaan paitsi oletettua nykyistä myös luuloteltua tulevaa väkivaltaa. Lasten kaltoinkohtelun tunnistusohjeissa kaltoinkohtelun riskitekijöiksi nimetään mm. työttömyys, pienituloisuus, monilapsisuus ja vanhempien haluttomuus kertoa työntekijöille yksityiselämästään.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan ”terveydenhuollon avohoitovaihtoehdot ovat jääneet kehittämättä, kun maamme psykoanalyyttisesti suuntautuneet lastenpsykiatrit ovat keskittyneet todistelemaan vanhemmat epäkelvoiksi kasvattajiksi esittäen ratkaisuksi lapsen erottamista perheestään. Moniammatillisessa työskentelyssä ei lopulta kukaan ota vastuuta lapsen tilanteesta ja hänestä annetusta lausunnosta”.
Yli seitsemänkymmentä vuotta ilman oikaisuoikeutta säilytettävät tarkistamattomat rekisterimerkinnät varmistavat sen, ettei asiakasperhe pysty asiakkuuden jälkeenkään elämään elämäänsä luottavaisesti ja läsnäollen kuluvassa hetkessä vaan joutuu kaikkialla taistelemaan leimoja ja niiden tuottamia tulevaisuudenuhkia vastaan. Varhaiseksi puuttumiseksi kutsuttu toiminta voi siis syrjäyttää puuttumisen kohteensa pysyvästi yhteiskunnallisesta osallisuudesta ja päätöksenteosta ja vaikeuttaa heidän omaehtoista selviytymistään.
Huono-osaisuuden ja köyhyyden periyttämistä
Käytännössä ongelmien ylisukupolvisen periytymisen ehkäisy tarkoittaa lastensuojelussa sitä, että lapsi tulee ajoissa ottaa pois vanhemmiltaan parempaan perheeseen (varhainen puuttuminen), jotta hän ei "syrjäytyisi".
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan "on havaittavissa, että lastensuojeluksi nimetty toiminta itsessään aiheuttaa huono-osaisuutta, ja sekä lasten että vanhempien syrjäyttämistä.
Syrjäyttäminen tapahtuu lasten kohdalla siten, että kodeistaan pois otetut lapset suistetaan raiteiltaan, heidän turvallisuudentunteensa horjutetaan, heidät ajetaan usein päihteiden käyttäjiksi ja altistetaan seksuaaliselle hyväksikäytölle lastensuojelulaitoksissa. Moni lapsi jää vaille perusopetusta, terveydenhuollon palveluita, joutuu elämään vankilamaisissa oloissa alistettuna ja jää siten loppuelämäkseen sosiaalitoimen asiakkaaksi.
Tästä syrjäyttämisestä kunnat ovat halukkaita maksamaan, usein jopa 10 000 euroa kuukaudessa per lapsi.
Vanhempien syrjäyttäminen tapahtuu siten, että vanhemmat pakotetaan irtisanomaan itsensä työpaikoistaan, siirtymään perhekuntoutus -nimikkeellä oleviin laitoksiin ja oleilemaan siellä toimetonna, vanhempia juoksutetaan työajalla hyödyttömissä neuvotteluissa, joissa jauhetaan aina samoja asioita ja ongelmia näkemättä kasvavassa ja kehittyvässä lapsessa tai heidän vanhemmissaan mitään hyvää.
Vanhempia ja lapsia pyritään syrjäyttämään myös estämällä lapsen ja vanhemman tapaamiset tai järjestämällä lapsen tapaamiset satojen kilometrien päähän lastenkotiin niin, että kaikki vapaa-aika kuluu joko matkustamiseen tai lapsen tapaamisasioiden järjestämiseen.
Usein vanhemmat päätyvät lastensuojelun toiminnan takia mielenterveystoimiston asiakkuuteen tai jäämään uupumuksen takia sairaslomalle.
Lastensuojelun toiminta on siten tehokasta syrjäyttämistoimintaa eli huono-osaisuuden periyttämistä. Sen kustannukset yhteiskunnalle ovat mittaamattomat sekä rahana että inhimillisinä kärsimyksinä".
Lastensuojeluseminaareissa korostetetaan usein toimeentuloasiakkuuksien ja huostaanottojen yhteyttä ja vaikutusta oletettuun huono- osaisuuden ja ongelmien ylisukupolviseen periytymiseen. Huono- osaisuustutkimuksissa vedetään esiin tilastotieto, jonka mukaan yhdeksän kymmenestä sijoitetusta on saanut toimeentulotukea. Seminaareissa asiantuntijoita tuntuu huolettavan köyhyyttä enemmän sen julkinen paljastuminen. Toimeentulotukiasiakkuus leimataan periytyväksi, puuttumista ja korjaavia lastensuojelutoimenpiteitä kaipaavaksi riskiksi. THL on kuitenkin itse ollut luomassa lainsäädäntöä, jossa ilmaistyö mm. kuntouttava työtoiminta, joka tarkoittaa käytännössä pakotettua toimeentulotukiriippuvuutta on laillista ja suositeltavaa. Silti THL:n julkisrahoitetuilla asiantuntijoilla on otsaa kertoa, että ttt-asiakkaiden tapauksessa toimeentulotuen nauttiminen on perinnöllistä asiakkaiden yksilöllisten riskiominaisuuksien seurausta- pysyvän rakennetyöttömyyden aikana.
Syrjäyttäminen on yhteiskuntamme ydintoimintaa
Sosiaalityön emeritusprofessori Jorma Sipilän mukaan syrjäyttäminen on yhteiskuntamme ydintoimintaa.” Mitä enemmän keskiluokka hakee lapsilleen menestystä, sitä todennäköisemmin se päätyy syrjäyttämään toisten lapsia. Ei valinnan yhteiskunnassa ole todennäköistä tehdä sellaisia valintoja, että hyväosaiset aikuiset ryhtyisivät välittämään toisten lapsista. Eikä taida myöskään olla todennäköistä, että julkinen sektori alkaisi 20 vuoden tauon jälkeen opiskella omien tehtäviensä suorittamisen edellytyksiä.”
Ongelmien ylisukupolvisen periytymisen diskurssi on keino syventää jo suoritettua kansan kahtiajakoa tuettaviin ja syrjäytettäviin, riittämättömiin bioriskeihin ja riittäviin sijaishuollon kumppaneihin. Se on keino legitimoida sosiaalipalvelujärjestelmään ajettu 1930-luvun kaksoisstandardi: jako apua ansaitseviin ja ansaitsemattomiin perheisiin. Köyhät perheet on ajettu huoliluokitusten, liputusten ja riskiseulausten kohteeksi, mutta alati paisuvan ja ruhtinaallisesti rahoitetun sijaishuollon ja sen kumppaneiden laatupuutteita ja väärinkäytöksiä ei valvota eikä noteerata. Täsmälleen sama kasvatuskäytäntö arvotetaan eri tavoin sen perusteella onko kasvattaja vanhempi vai sijaisvanhempi.
Ongelmien ylisukupolvisen periytymisen oppi tuntuu hyödyttävän lähinnä lastensuojelun ja sijaishuollon virkailijoiden ja yrittäjien liiketoimintaa. Huomaamatta on jäänyt, että palvelujärjestelmissäkin esiintyy periytyviä ongelmia, jotka siirtyvät aikakaudelta ja työntekijältä toiselle. Apua ansaitsemattomiksi luokitellut asiakkaat joutuvat odottamaan vuosia, jopa vuosikymmeniä saamatta koskaan heille kuuluvaa lakisääteistä palvelua. Osa kuolee jonoon, yhä useampaa ei edes huolita palvelujärjestelmien asiakkaaksi ja apua ansaitsemattoman leima periytetään myös jonottajan lapsille.
Pitäisikö ongelmien ylisukupolvisen periytymisen sijaan alkaa puhua sosiaalihygieniasta, subventoidusta syrjäyttämistoiminnasta ja avun ylisukupolvisesta panttaamisesta?
Miksi leikkiavusta ei makseta leikkirahalla?
Odottelen edelleen vastauksia kysymyksiin:
Miksi pahan perimän metsästystä kuvitellaan avuksi?
Miksi periytyviä ongelmia ja varhaisen puuttumisen tarvetta havaitaan ainoastaan köyhissä ja huono-osaisissa bioperheissä mutta ei varakkaissa perheissä, sijaisperheissä, lastensuojelun tai sijaishuollon virkailijoissa, organisaatioissa tai toimintakulttuureissa?
Miksi lastensuojelussa halutaan toistaa 1820-, 1860-, 1920- , 1930-, 1940- ja 1990- lukujen virheet?
Miksi lastensuojelussa halutaan uskoa psykoanalyysin olettamuksiin ja ikuisiin stigmoihin ja riskileimoihin? Miksi stigmat halutaan periyttää tekemällä sosiaalirekistereistä- toisin kuin rikosrekistereistä ikuisia ja säilömällä mustamaalaavia asiakaskirjauksia 75 vuotta?
Miksi sosiaalityöntekijöiden sisäinen riskiosoitin naksahtelee jatkuvasti biovanhempien kanssa muttei sijaisvanhempien, vaikka näiden väkivaltaisuudesta olisi pitävä näyttö?
Jos huoli ja huolen tunteminen romuttaa aivokapasiteetin ja aggressio- ja impulssikontrollin (Mullainathan & Sharif, 2013) miksi huolestumiseen oikein koulutetaan? Miksi toimivia laajakaistoja minimoidaan tahallaan puhelinlangoiksi?
Miksi ratkaisuksi huono- osaisuuteen ja syrjäytymiseen tarjotaan huono-osaisuutta ja syrjäyttämistä tuottavaa harhaista puuttumista ja valvomatonta sijaishuoltoa eikä esim. muutoksia talous-, työvoima- tai asuntopolitiikkaan?
Jos lastensuojelu on tuloksellista ongelmia ennaltaehkäisevää erityisosaamista, miksi se ei usko omaan asiantuntemukseensa vaan siirtää asiakkaansa ennakkoperintönä sijaishuollolle?
Miksi lääkkeeksi syrjäytymiskehitykseen esitetään sijaishuoltoa, vaikka kansainvälinen tutkimustieto osoittaa, ettei sijaishuolto kykene tarjoamaan lapsille ja nuorille tärkeimpiä syrjäytymiseltä suojaavia tekijöitä ; pysyviä suhteita tasapainoisten aikuisten kanssa, myönteisiä oppimiskokemuksia tai osallisuutta ja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämään?
Miksi lastensuojelussa halutaan muuttaa oletettu pelastuskohde pelastajansa kaltaiseksi: illuusiotyötä (mielikuvia, höpinöitä) tekeväksi, oman kehonsa kieltäväksi, tilinumeroilla ohjailtavaksi järjestelmäuskovaiseksi, joka on valmis palvelemaan onttoa, lisäarvottomuutta tuottavaa talousjärjestelmää ennakoitavalla tavalla?
Ja ennen kaikkea: aiotaanko lastensuojelun järjettömät kustannukset ja toimintakäytännöt periyttää tuleville sukupolville? Miksi lastensuojelun ja sijaishuollon uskomushoidoista ja feikkiavusta maksetaan oikealla eikä vain leikkirahalla?
Asiantuntijahoidot ja erilaiset puuttumistoimet ovat tähän asti olleet lähinnä asiantuntijoiden keskinäistä kollegiaalista edunvalvontaa, vertaistukea ja -viestintää. Usein vanhentuneisiin ja virheellisiin teorioihin perustuvista puhehoidoista pitäisikin poistaa rahapalkkiot ja korvata ne vastaavanpituisilla kokemusasiantuntijaluennoilla. Jos asiakas tuntisi aidosti hyötyneensä asiantuntijan puheesta, hän voisi palkita tämän vaikkapa vartin pituisella ylimääräisellä monologilla.
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/palvelukseen-halutaan-yksi-kokemusasiantuntija-1-kpl#sthash.dKFqacHx.dpuf
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/dialogisuus-lastensuojelun-laatusuositusprosessissa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/haluaako-sosiaalityo-rakentaa-vai-purkaa-hakkeja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsi-ja-perhepalvelujen-muutosohjelma-ei-puutu-ydinongelmaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tue-lapsia-ja-perheita-ala-lapsibisnesta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-2
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-ii-lastensuojelujarjestot-bisneksen-syrjassa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-1-rorschach
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-2-mim
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-3-lapsilahtoiset-valineet-vuorovaikutuksen-vahvistamiseksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-4-haastattelu
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/perhekuntoutuksen-lyhyt-oppimaara
http://www.lokakuunliike.com/henri-auteron-blogi/sentican-huostaporvarit-ja-veroparatiisityypit
Muuta Lokakuun liikkeen sosiaalista syötettä
RSS Feed
