Lastensuojelulaitoksessa elää moni nuori. Puhutaan laitosnuorista. Laitosnuori on nuori, joka ei sovellu yhteiskuntaan yhteiskunnan hyväksymin normein.
Perheessä on alkoholismia, väkivaltaa, heitteillejättöä. Nuorella on paha olla. Nuori syrjäytyy, ajautuu vääriin porukoihin, aloittaa päihdekäytön ja kaikki menee päin helvettiä.
Niin se menee. Vai meneekö?
Tapahtumien kaarta eräässä perheessä:
Esikoisen tultua murrosikään vanhemmat menettivät auktoriteettiään. Nuori hillui kartsalla kavereidensa kanssa kapinoiden kotiintuloajoista. Perheessä oli pienempiä sisaruksia ja vanhemmat päättivät pyytää apua sosiaalitoimelta. He olivat siis itse aloitteen tekijöinä.
Tällä hetkellä, kun asiaa ajattelee, tuntuu ongelma kovin pieneltä. Silloin vanhemmat vielä luottivat sosiaalitoimeen ja uskoivat saavansa sieltä apua lapsensa tottelemattomuuteen. Ihan vain ojennusta ulkopuolelta. Ei sen kummempaa.
Sosiaalitoimi tarjosi perheelle avohuollon sijoitusta, johon perhe suostui ja puhumalla siihen saatiin suostumaan nuorikin. Sijoituksen oli määrä katkaista nuoren alkava kapinointi ja saada hänet noudattamaan perheen yhteisiä sääntöjä.
Kaverit olivat nuorelle tärkeitä, kuten ne ovat kaikille nuorille siinä vaiheessa, kun lapsuus alkaa muuttua nuoruudeksi. Kaverit voivat mennä oman perheen ohitse arvoasteikolla. Se on aivan normaalia – psykologista irtiottoa ja aikuisuuteen kasvamisen ensiaskeleita. Vanhemmille varhaisteiniyden uudet tuulet ovat usein rankkoja, etenkin ensimmäisellä kerralla. Ennen äidin ja isin oma pikkuinen piltti, joka juuri oli vauva, valitseekin mieluummin teinilauman seurakseen.
Perhe suostui siis avohuollon sijoitukseen. Käytännössä tyttö jäi sille tielleen ja kaiken päätteeksi hänet otettiin huostaan.
Kirjaukset a`la sosiaalitoimi:
Pääotsikko kuuluu: "Yhteenveto lapsen tilanteesta."
Alaotsikko kuuluu: "Kasvuolosuhteet, jotka vaarantavat lapsen kehitystä ja terveyttä."
Ensimmäiseksi kysyn, miksi tällainen vaarantamisen otsikko on edes olemassa raportissa, jonka pääotsikkona on "yhteenveto lapsen tilanteesta"? Oliko sosiaalitoimella alunperinkin tarkoitus huostaanottaa nuori?
Toiseksi, olosuhteet, jotka vaarantavat lapsen kehitystä ja terveyttä vaikuttavat huterilta.
Ovatko sosiaalivirkailijat todellakin sitä mieltä, että pölypallot perheen kodissa ovat lapselle vaaraksi?
Tai se, että sisarukset eivät laita tavaroitaan takaisin paikoilleen?
Onko perheen arjen vilkkaus vaarallista?
Onko isän matkatyö vaarantanut nuoren terveydentilaa?
Onko esikoisen kasvun myötä seurannut vastuunottaminen kehitystä vaarantava asia? Kysymys oli pikkusisarusten kaitsennasta silloin tällöin.
Tekeekö äidin käskyjä kyseenalaistava nuori ympäristönsä itselleen vaaralliseksi?
Sosiaalitoimi moittii äitiä siitä, ettei hänellä riitä aikaa yksilökohtaisesti kaikille lapsille. Seuraavassa hengenvedossa se toteaa, että perhetyön resurssi on riittämätön, eikä aikaa riitä yksilötasoisesti jokaiselle lapselle. Kannattaako padan soimata kattilaa?
Väkivallan uhka on olemassa ajatuksen tasolla. Ajatuksen tasolla joka ikinen meistä voi olla sarjamurhaaja tai astronautti. Teistä en tiedä, mutta minun mittani alkaa täyttyä siinä vaiheessa, kun sosiaaliviranomaisten fantasioista tulee huostaanoton perusteita.
Perhekodissa, jossa nuorta on pidetty avohuollon sijoituksessa, on käytetty keinona hillitä tyttöä sanomalla, että soitetaan kotiin. Soitetaan siis kotiin, jossa väitetään olevan väkivaltaa. Uhataan siis väkivallalla. Laitoksessa? Joka on täynnä ammattilaisia?
Avohuollon sijoitus muutettiin sijoitukseksi lastensuojelulaitokseen. Nuori halusi pyöriä kavereidensa kanssa, eikä noudatellut kotiintuloaikoja ”katkaisussakaan”. Hän jäi omille lomille kavereidensa seuraan.
Vanhemmat etsivät ja löysivät lapsensa ja palauttivat tämän sijoituspaikkaan. Huolimatta siitä, että vanhemmat vastustivat huostaanottoa, he toimivat oikein.
Nuori oli kuitenkin lähtenyt hatkaan laitoksesta uudelleen ja mennyt kavereidensa luokse. Hänellä oli tuohon aikaan myös seurustelukumppani. Takaisin tullessaan vuorokauden kuluttua nuori kertoi henkilökunnalle vanhempiensa tienneen, missä hän oli ollut. Vanhempia haastateltuani he kertoivat saaneensa tiedon lapsensa karkaamisesta ja etsineensä lastaan.
Nuori löytyi ja vanhemmat palauttivat lapsensa laitokseen jälleen kerran.
Sosiaalitoimi päätti, että nuori tarvitsee nyt psykiatrin.
Lastensuojelun yhteenveto kritisoi vanhempia yhteistyökyvyttömyydestä. Luottamus perheeseen oli ”notkahtanut”.
Miten luottamus voi notkahtaa, jos vanhemmat toimivat oikein? Eikö luottamuksen tulisi notkahtaa laitosta kohtaan, jossa ei selvästikkään pärjätä, jos nuori kerran toistuvasti ottaa sieltä hatkat?
Mietin myös, eikö lastensuojelun työntekijöiden tulisi pyrkiä ruokkimaan sellaista tilaa, jossa perhe voisi luottaa lastensuojeluun eikä toisinpäin? Luottamusta tuskin herätteli perheen vanhemmissa se, että heidän lapselleen alettiin tarjoilla psykiatrisia tukitoimia. Mielenterveyden ollessa kunnossa sellainen tuntuu varmasti loukkaavalta.
Yhteenvedossa todetaan, että pitkään jatkunut epävakaa elämä vaarantaa nuoren ja siihen on olemassa lääke. Vielä voidaan nuori pelastaa. Ainoana esimerkkinä pelastustoimista annetaan sijoittaminen kodin ulkopuolelle ja kerrotaan sen vaikuttavan myönteisesti nuoren kehitykseen.
Näin röyhkeätä lausumaa ei ole kuunaan lukenut. Katson röyhkeäksi toiminnan, jossa annetaan ymmärtää, että alunperäinen tarkoitus on ollut pyrkiä huostaanottoon.
Nuoren käytöksestä on huolimainintaa. Se on rajatonta ja poikeeavaa. Yhteenvedossa mainitaan, että perheen muutkin lapset ovat toimineet samoin. Kas, kun heitä ei ole huostaanotettu?
Nuori suuttuu, käyttää rumaa kieltä, ei kunnioita aikuisia, ei tottele äitiään ja on uhmakas. Jestas. Kaikki Suomen 13-17 vuotiaat nuoret on syytä sijoittaa jonnekin nopeasti. Maamme on täynnä vaarallisia nuoria.
Komiikkaa kirjauksissa:
Nuoresta kerrotaan hänen olevan iloinen ja avoin nuori, jonka positiivisuus tarttuu muihinkin. Hänen kanssaan on helppo keskustella ja hän ottaa muut huomioon. Hänen kerrotaan olevan sosiaalinen tyttö, joka hakee huomiota hyvällä tavalla. Kotona hänen kerrotaan olevan myönteinen, iloinen ja toimelias esikoinen, joa pitää sisarustensa puolta. Hän on kova tekemään kaikenlaista ja leipoo mielellään sekä tekee vaativiakin käsitöitä. Sosiaalitoimi toteaa nuoren olevan erityisen lahjakas. Nuori huolehtii nuoremmistaan tarpeen tullen hyvin. Perhetyön hän on ottanut vastaan hyvin ja on ollut yhteistyökykyinen.
Seuraavaksi vaihtuu kappale ja sävy:
Nuori, jonka kanssa on helppo ja mukava keskustella avoimesti, koetaan etäiseksi persoonaksi, jonka kanssa käydyt keskustelut ovat pinnallisia. Yhteistyökykyinen nuori muuttuu muita pompottavaksi manipuloitsijaksi, joka ottaa omia oikeuksiaan. Yhtäkkiä nuoren käytös kuvataan rajattomaksi ja uhmakkaaksi. Sekä sosiaalitoimen yhteenveto että laitoksen raportti nuoren tilanteesta päätyy samaan lopputulokseen: nuori on vaaraksi omalle kehitykselleen.
Minä jäin miettimään, millä mielikuvituksella ammattilaiset saivat aikaan johtopäätöksen, joka ei millään tavoin vastaa heidän omia kirjauksiaan?
Koomisuuden huipentuma on lausuma, jossa ilmeisesti yritetään luoda kuvaa vanhempien välinpitämättömyydestä. Kerrotaan äidin vierailuista ja siitä, että isä ei ole juurikaan vieraillut.
Kerrotaan nuoren olevan tyytyväinen oloonsa laitoksessa, mutta sanoneen, että hän voisi mennä kotiinkin. Lopuksi kerrotaan, että vanhemmat eivät ole viimeaikoina kyselleet nuorensa kuulumisia lainkaan.
Rajoituspäätös mainitaan nopeasti ja se olisi jäänyt minultakin huomaamatta, ellei joku olisi alleviivannut kohtaa keltaisella yliviivauskynällä. Nauroin. Miten vanhemmat voisivat ottaa yhteyden nuoreen, jos se on rajoituspäätöksellä estetty? Ja kysyä, mitä sinulle kuuluu? Saati tulla vierailulle laitoksen tiloihin....
Seuraava äkkiväärä ponnahtaa esille lausunnosta, joka on tekaistu huostaanoton valmistelua varten. Tekaistu todellakin, sillä epäilen, ettei lausunnon tekijä ole vilkaissutkaan nuoren papereihin. Lausunnossa kerrotaan vuolaasti, miten nuoren kanssa on opeteltu normaaleja arjen rutiineja.
Rutiineja luetellaan: askartelu, leipominen, asioista huolehtiminen, yleinen käyttäytyminen, toisten huomioon ottaminen. Luetellaan täydellisesti samat asiat, joista nuorta kehuttiin edellisissä lausumissa. Nyt kaikki positiivinen, mitä nuori teki kotonaan, onkin sijoituksen ansiota. Kaikki tuo hienous on hänelle opetettu kodin ulkopuolella?
Rajattoman käytöksen esimerkki on kirjattu kotoa hakemisen tilanteessa. Nuoren haluttomuus lähteä työntekijöiden matkaan esitetään rajattomana ja rumana käytöksenä. Tästä päästään siihen, ettei nuori kunnioita aikuisia ja käyttäytyy itsetuhoisesti. Onko kyseessä sama nuori, jonka kanssa oli mukava puhella avoimesti ja joka otti muut ihmiset huomioon?
Huostaanotettavaa lasta kohden on tehtävä asiakassuunnitelma. Sellainen on tehty tästäkin nuoresta ja siinä lukee, että sijoitus on suunniteltu pitkäkestoiseksi ja on voimassa toistaiseksi ja päättyy viimeistään nuoren saavutettua maagisen 18 vuoden rajapyykin.
Aikomuksesta jälleenyhdistää ketään kehenkään ei ole mainintaa. Teksti on kuin vuokrasopimus, mutta ilman irtisanomisaikaa.
Ennen nuoren sijoittamista perheeseen tehtiin selvitys sijoittamisesta sukulaisperheeseen. Selvitys oli neutraali ja puolsi sijoitusta kyseiseen perheeseen. Selvitys tehtiin nuoren ja vanhempien toiveesta.
Nuori sijoitettiin kuitenkin lopulta laitokseen, koska ne ovat täynnä ammattilaisia.
Koska nuoren perhettä epäiltiin väkivaltaisuuksista ajatuksen tasolla, oli nuorelle tehtävä oikeuspsykiatrinen tutkimus.
Tutkittavalle nuorelle asiasta kerrottiin tutkimusta edeltävänä päivänä. Tämä oli omiaan aikaansaamaan hermostuneisuutta, jonka tutkija huomasi. Nuori hieman panikoi, mutta tukimuksen tekijä oli ymmärtäväinen ja ammattimainen, hän järjesti nuorelle olosuhteet, jotka hänelle sopivat. Tukimuksen alkujännityksestä päästyään nuori toimi kirjaajan mukaan saumattomassa yhteistyössä ja piti tutkimusta mukavana. Tutkimus kesti kaksi päivää.
Nuori suoriutui ikätasoisesti.
Lisäksi tutkija oli tullut tulokseen, että nuorelle on tärkeätä saada ennalta tietää, mitä tulee tapahtumaan. Nuorelle yllätyksellisyys ja epävarmuus ovat rasittavia. Tottakai ovat, johan nuorta on ehditty riepottelemaan kotinsa ulkopuolella sinne tänne. Jokainen uusi ihminen, uusi tutkimus ja paikka on varmasti hänelle raskas kohdattava.
Sosiaalitoimi ei useinkaan ajattele näitä asioita sijoittaessaan lapsia. He perustelevat lähes aina sijoitusta pysyvyydellä ja vakaudella, mutta kierrättävät lapsiparkoja jos jonkinlaisissa terapioissa ja tutkimuksissa, siirtelevät lapsia laitoksesta tai sijaisperheestä toiseen.
Jokainen voi miettiä kohdallaan, miltä tuntuisi elää tietämättä, missä koti on? Samalla, kun joku koko ajan tutkisi ja havainnoisi käytöstäsi, mielentilojasi, sanomisiasi ja tekemisiäsi.
Psykiatrin lausunto pohtii mahdollista väkivaltaepäilyä laajasti ottaen huomioon monia seikkoja. Tukimuksen lopputulos on, ettei pahoinpitelyä voida todentaa.
Psykiatrian lausunto on ainoa totuudenmukainen asiakirja ja se puoltaa huostaanottoa. Ei selkeästi, mutta rivien välissä.
Se toteaa, että mikäli huostaanottoon ei päädytä, on syytä aloittaa perhekuntoutus.
Valitettavasti lausunto perustuu lähes kokonaisuudessaan niihin kirjauksiin, joita sosiaalitoimi on lausujalle toimittanut. Lausunto kertailee sosiaalitoimen kirjaamaa ”faktaa” ja perustaa arvionsa siihen.
Sen vuoksi, vaikka lausunto on totuuden mukainen, se ei vastaa totuutta laisinkaan.
Tämä on olennainen ja maanlaajuinen ongelma, sillä tutkija tutkii sen materiaalin, mikä hänelle toimitetaan ja perustaa päätelmänsä siihen. Valheellinen materiaali tuottaa valheellisen tutkimustuloksen.
Näin viranomaiset toimivat, he saavat mieleisensä lausunnon vaikuttamalla välillisesti lausunnon tekijään. Käytäntö heikentää paitsi lausujan edustaman ammattikunnan, myös oikeuslaitoksen uskottavuutta, sillä oikeuslaitos perustaa päätöksissään myös ammattilaisten tekemille lausunnoille.
Mietin, millaisen lausunnon psykiatri olisi tehnyt, jos paperipinojen sijasta materiaaliksi olisi toimitettu perhe itse?
Hallinto-oikeus päätti huostaanottaa nuoren. Päätös perustuu pitkälti sosiaalitoimen kirjauksille ja psykiatriselta saatuun lausuntoon. Väkivallan uhkaa ei voitu sulkea pois, se oli olemassa ajatuksen tasolla. Aivan, kuten sosiaalitoimen edustaja oikeudelle asian esitti.
Olen haastatellut nuoren puhelimessa.
Hän ei tiennyt huostaanottonsa syitä.
Hän ei ollut nähnyt asiakassuunnitelmiaan.
Hän ei ollut koskaan kuullutkaan sanaa puhevalta.
Hän ei tiennyt, että hänellä olisi ollut oikeus asianajajaan.
Hän kertoi kysyneensä sosiaalivirkailijalta huostaanottonsa syitä, mutta hänelle ei ollut vastattu.
Kun kysyin, miten häntä oli asioissaan kuultu, hän vastasi, ettei mitenkään. Hänelle oli vain kerrottu, mitä tulee tapahtumaan.
Kerroin hänelle, mitkä hänen oikeutensa ovat hänen ikänsä puolesta. Nuori oli kovin ymmällään.
Haastattelun aikana kävi selvästi ilmi, että hänelle ei ollut kukaan kertonut hänen oikeuksistaan tulla kuulluksi, saada vaikuttaa omiin asioihinsa, olla mukana omaa asiaansa koskevissa palavereissa ja saada hyväksyä itse omat asiakassuunnitelmansa.
Tämän nuoren kohdalla laitostaminen oli selkeästi harkittua ja sosiaalitoimen tavoite oli sijoittaa nuori kodin ulkopuolelle heti alussa. Perhe oli normaali ja eli normaalia elämää, kunnes erehtyi pyytämään apua.
Tämä tarina ei ole yksittäistapaus vaan se on yksi monista.
Miten siis päädytään laitokseen?
Riippuu keneltä kysytään. Nuoret ovat usein vastanneet "emmä tiä". No eivät he tiedäkk´ään. Kukaan ei ole vaivautunut kertomaan heille syitä.
Kysyttäessä eräältä isältä, vastaus kuuluu: "Nopeasti."
Sosiaaliviranomainen: "En kommentoi."
Minusta näyttää siltä, että laitokseen ei päädytä vaan sinne joudutaan.
Helposti.
ElenaMaria Uusitalo
Perheessä on alkoholismia, väkivaltaa, heitteillejättöä. Nuorella on paha olla. Nuori syrjäytyy, ajautuu vääriin porukoihin, aloittaa päihdekäytön ja kaikki menee päin helvettiä.
Niin se menee. Vai meneekö?
Tapahtumien kaarta eräässä perheessä:
Esikoisen tultua murrosikään vanhemmat menettivät auktoriteettiään. Nuori hillui kartsalla kavereidensa kanssa kapinoiden kotiintuloajoista. Perheessä oli pienempiä sisaruksia ja vanhemmat päättivät pyytää apua sosiaalitoimelta. He olivat siis itse aloitteen tekijöinä.
Tällä hetkellä, kun asiaa ajattelee, tuntuu ongelma kovin pieneltä. Silloin vanhemmat vielä luottivat sosiaalitoimeen ja uskoivat saavansa sieltä apua lapsensa tottelemattomuuteen. Ihan vain ojennusta ulkopuolelta. Ei sen kummempaa.
Sosiaalitoimi tarjosi perheelle avohuollon sijoitusta, johon perhe suostui ja puhumalla siihen saatiin suostumaan nuorikin. Sijoituksen oli määrä katkaista nuoren alkava kapinointi ja saada hänet noudattamaan perheen yhteisiä sääntöjä.
Kaverit olivat nuorelle tärkeitä, kuten ne ovat kaikille nuorille siinä vaiheessa, kun lapsuus alkaa muuttua nuoruudeksi. Kaverit voivat mennä oman perheen ohitse arvoasteikolla. Se on aivan normaalia – psykologista irtiottoa ja aikuisuuteen kasvamisen ensiaskeleita. Vanhemmille varhaisteiniyden uudet tuulet ovat usein rankkoja, etenkin ensimmäisellä kerralla. Ennen äidin ja isin oma pikkuinen piltti, joka juuri oli vauva, valitseekin mieluummin teinilauman seurakseen.
Perhe suostui siis avohuollon sijoitukseen. Käytännössä tyttö jäi sille tielleen ja kaiken päätteeksi hänet otettiin huostaan.
Kirjaukset a`la sosiaalitoimi:
Pääotsikko kuuluu: "Yhteenveto lapsen tilanteesta."
Alaotsikko kuuluu: "Kasvuolosuhteet, jotka vaarantavat lapsen kehitystä ja terveyttä."
Ensimmäiseksi kysyn, miksi tällainen vaarantamisen otsikko on edes olemassa raportissa, jonka pääotsikkona on "yhteenveto lapsen tilanteesta"? Oliko sosiaalitoimella alunperinkin tarkoitus huostaanottaa nuori?
Toiseksi, olosuhteet, jotka vaarantavat lapsen kehitystä ja terveyttä vaikuttavat huterilta.
Ovatko sosiaalivirkailijat todellakin sitä mieltä, että pölypallot perheen kodissa ovat lapselle vaaraksi?
Tai se, että sisarukset eivät laita tavaroitaan takaisin paikoilleen?
Onko perheen arjen vilkkaus vaarallista?
Onko isän matkatyö vaarantanut nuoren terveydentilaa?
Onko esikoisen kasvun myötä seurannut vastuunottaminen kehitystä vaarantava asia? Kysymys oli pikkusisarusten kaitsennasta silloin tällöin.
Tekeekö äidin käskyjä kyseenalaistava nuori ympäristönsä itselleen vaaralliseksi?
Sosiaalitoimi moittii äitiä siitä, ettei hänellä riitä aikaa yksilökohtaisesti kaikille lapsille. Seuraavassa hengenvedossa se toteaa, että perhetyön resurssi on riittämätön, eikä aikaa riitä yksilötasoisesti jokaiselle lapselle. Kannattaako padan soimata kattilaa?
Väkivallan uhka on olemassa ajatuksen tasolla. Ajatuksen tasolla joka ikinen meistä voi olla sarjamurhaaja tai astronautti. Teistä en tiedä, mutta minun mittani alkaa täyttyä siinä vaiheessa, kun sosiaaliviranomaisten fantasioista tulee huostaanoton perusteita.
Perhekodissa, jossa nuorta on pidetty avohuollon sijoituksessa, on käytetty keinona hillitä tyttöä sanomalla, että soitetaan kotiin. Soitetaan siis kotiin, jossa väitetään olevan väkivaltaa. Uhataan siis väkivallalla. Laitoksessa? Joka on täynnä ammattilaisia?
Avohuollon sijoitus muutettiin sijoitukseksi lastensuojelulaitokseen. Nuori halusi pyöriä kavereidensa kanssa, eikä noudatellut kotiintuloaikoja ”katkaisussakaan”. Hän jäi omille lomille kavereidensa seuraan.
Vanhemmat etsivät ja löysivät lapsensa ja palauttivat tämän sijoituspaikkaan. Huolimatta siitä, että vanhemmat vastustivat huostaanottoa, he toimivat oikein.
Nuori oli kuitenkin lähtenyt hatkaan laitoksesta uudelleen ja mennyt kavereidensa luokse. Hänellä oli tuohon aikaan myös seurustelukumppani. Takaisin tullessaan vuorokauden kuluttua nuori kertoi henkilökunnalle vanhempiensa tienneen, missä hän oli ollut. Vanhempia haastateltuani he kertoivat saaneensa tiedon lapsensa karkaamisesta ja etsineensä lastaan.
Nuori löytyi ja vanhemmat palauttivat lapsensa laitokseen jälleen kerran.
Sosiaalitoimi päätti, että nuori tarvitsee nyt psykiatrin.
Lastensuojelun yhteenveto kritisoi vanhempia yhteistyökyvyttömyydestä. Luottamus perheeseen oli ”notkahtanut”.
Miten luottamus voi notkahtaa, jos vanhemmat toimivat oikein? Eikö luottamuksen tulisi notkahtaa laitosta kohtaan, jossa ei selvästikkään pärjätä, jos nuori kerran toistuvasti ottaa sieltä hatkat?
Mietin myös, eikö lastensuojelun työntekijöiden tulisi pyrkiä ruokkimaan sellaista tilaa, jossa perhe voisi luottaa lastensuojeluun eikä toisinpäin? Luottamusta tuskin herätteli perheen vanhemmissa se, että heidän lapselleen alettiin tarjoilla psykiatrisia tukitoimia. Mielenterveyden ollessa kunnossa sellainen tuntuu varmasti loukkaavalta.
Yhteenvedossa todetaan, että pitkään jatkunut epävakaa elämä vaarantaa nuoren ja siihen on olemassa lääke. Vielä voidaan nuori pelastaa. Ainoana esimerkkinä pelastustoimista annetaan sijoittaminen kodin ulkopuolelle ja kerrotaan sen vaikuttavan myönteisesti nuoren kehitykseen.
Näin röyhkeätä lausumaa ei ole kuunaan lukenut. Katson röyhkeäksi toiminnan, jossa annetaan ymmärtää, että alunperäinen tarkoitus on ollut pyrkiä huostaanottoon.
Nuoren käytöksestä on huolimainintaa. Se on rajatonta ja poikeeavaa. Yhteenvedossa mainitaan, että perheen muutkin lapset ovat toimineet samoin. Kas, kun heitä ei ole huostaanotettu?
Nuori suuttuu, käyttää rumaa kieltä, ei kunnioita aikuisia, ei tottele äitiään ja on uhmakas. Jestas. Kaikki Suomen 13-17 vuotiaat nuoret on syytä sijoittaa jonnekin nopeasti. Maamme on täynnä vaarallisia nuoria.
Komiikkaa kirjauksissa:
Nuoresta kerrotaan hänen olevan iloinen ja avoin nuori, jonka positiivisuus tarttuu muihinkin. Hänen kanssaan on helppo keskustella ja hän ottaa muut huomioon. Hänen kerrotaan olevan sosiaalinen tyttö, joka hakee huomiota hyvällä tavalla. Kotona hänen kerrotaan olevan myönteinen, iloinen ja toimelias esikoinen, joa pitää sisarustensa puolta. Hän on kova tekemään kaikenlaista ja leipoo mielellään sekä tekee vaativiakin käsitöitä. Sosiaalitoimi toteaa nuoren olevan erityisen lahjakas. Nuori huolehtii nuoremmistaan tarpeen tullen hyvin. Perhetyön hän on ottanut vastaan hyvin ja on ollut yhteistyökykyinen.
Seuraavaksi vaihtuu kappale ja sävy:
Nuori, jonka kanssa on helppo ja mukava keskustella avoimesti, koetaan etäiseksi persoonaksi, jonka kanssa käydyt keskustelut ovat pinnallisia. Yhteistyökykyinen nuori muuttuu muita pompottavaksi manipuloitsijaksi, joka ottaa omia oikeuksiaan. Yhtäkkiä nuoren käytös kuvataan rajattomaksi ja uhmakkaaksi. Sekä sosiaalitoimen yhteenveto että laitoksen raportti nuoren tilanteesta päätyy samaan lopputulokseen: nuori on vaaraksi omalle kehitykselleen.
Minä jäin miettimään, millä mielikuvituksella ammattilaiset saivat aikaan johtopäätöksen, joka ei millään tavoin vastaa heidän omia kirjauksiaan?
Koomisuuden huipentuma on lausuma, jossa ilmeisesti yritetään luoda kuvaa vanhempien välinpitämättömyydestä. Kerrotaan äidin vierailuista ja siitä, että isä ei ole juurikaan vieraillut.
Kerrotaan nuoren olevan tyytyväinen oloonsa laitoksessa, mutta sanoneen, että hän voisi mennä kotiinkin. Lopuksi kerrotaan, että vanhemmat eivät ole viimeaikoina kyselleet nuorensa kuulumisia lainkaan.
Rajoituspäätös mainitaan nopeasti ja se olisi jäänyt minultakin huomaamatta, ellei joku olisi alleviivannut kohtaa keltaisella yliviivauskynällä. Nauroin. Miten vanhemmat voisivat ottaa yhteyden nuoreen, jos se on rajoituspäätöksellä estetty? Ja kysyä, mitä sinulle kuuluu? Saati tulla vierailulle laitoksen tiloihin....
Seuraava äkkiväärä ponnahtaa esille lausunnosta, joka on tekaistu huostaanoton valmistelua varten. Tekaistu todellakin, sillä epäilen, ettei lausunnon tekijä ole vilkaissutkaan nuoren papereihin. Lausunnossa kerrotaan vuolaasti, miten nuoren kanssa on opeteltu normaaleja arjen rutiineja.
Rutiineja luetellaan: askartelu, leipominen, asioista huolehtiminen, yleinen käyttäytyminen, toisten huomioon ottaminen. Luetellaan täydellisesti samat asiat, joista nuorta kehuttiin edellisissä lausumissa. Nyt kaikki positiivinen, mitä nuori teki kotonaan, onkin sijoituksen ansiota. Kaikki tuo hienous on hänelle opetettu kodin ulkopuolella?
Rajattoman käytöksen esimerkki on kirjattu kotoa hakemisen tilanteessa. Nuoren haluttomuus lähteä työntekijöiden matkaan esitetään rajattomana ja rumana käytöksenä. Tästä päästään siihen, ettei nuori kunnioita aikuisia ja käyttäytyy itsetuhoisesti. Onko kyseessä sama nuori, jonka kanssa oli mukava puhella avoimesti ja joka otti muut ihmiset huomioon?
Huostaanotettavaa lasta kohden on tehtävä asiakassuunnitelma. Sellainen on tehty tästäkin nuoresta ja siinä lukee, että sijoitus on suunniteltu pitkäkestoiseksi ja on voimassa toistaiseksi ja päättyy viimeistään nuoren saavutettua maagisen 18 vuoden rajapyykin.
Aikomuksesta jälleenyhdistää ketään kehenkään ei ole mainintaa. Teksti on kuin vuokrasopimus, mutta ilman irtisanomisaikaa.
Ennen nuoren sijoittamista perheeseen tehtiin selvitys sijoittamisesta sukulaisperheeseen. Selvitys oli neutraali ja puolsi sijoitusta kyseiseen perheeseen. Selvitys tehtiin nuoren ja vanhempien toiveesta.
Nuori sijoitettiin kuitenkin lopulta laitokseen, koska ne ovat täynnä ammattilaisia.
Koska nuoren perhettä epäiltiin väkivaltaisuuksista ajatuksen tasolla, oli nuorelle tehtävä oikeuspsykiatrinen tutkimus.
Tutkittavalle nuorelle asiasta kerrottiin tutkimusta edeltävänä päivänä. Tämä oli omiaan aikaansaamaan hermostuneisuutta, jonka tutkija huomasi. Nuori hieman panikoi, mutta tukimuksen tekijä oli ymmärtäväinen ja ammattimainen, hän järjesti nuorelle olosuhteet, jotka hänelle sopivat. Tukimuksen alkujännityksestä päästyään nuori toimi kirjaajan mukaan saumattomassa yhteistyössä ja piti tutkimusta mukavana. Tutkimus kesti kaksi päivää.
Nuori suoriutui ikätasoisesti.
Lisäksi tutkija oli tullut tulokseen, että nuorelle on tärkeätä saada ennalta tietää, mitä tulee tapahtumaan. Nuorelle yllätyksellisyys ja epävarmuus ovat rasittavia. Tottakai ovat, johan nuorta on ehditty riepottelemaan kotinsa ulkopuolella sinne tänne. Jokainen uusi ihminen, uusi tutkimus ja paikka on varmasti hänelle raskas kohdattava.
Sosiaalitoimi ei useinkaan ajattele näitä asioita sijoittaessaan lapsia. He perustelevat lähes aina sijoitusta pysyvyydellä ja vakaudella, mutta kierrättävät lapsiparkoja jos jonkinlaisissa terapioissa ja tutkimuksissa, siirtelevät lapsia laitoksesta tai sijaisperheestä toiseen.
Jokainen voi miettiä kohdallaan, miltä tuntuisi elää tietämättä, missä koti on? Samalla, kun joku koko ajan tutkisi ja havainnoisi käytöstäsi, mielentilojasi, sanomisiasi ja tekemisiäsi.
Psykiatrin lausunto pohtii mahdollista väkivaltaepäilyä laajasti ottaen huomioon monia seikkoja. Tukimuksen lopputulos on, ettei pahoinpitelyä voida todentaa.
Psykiatrian lausunto on ainoa totuudenmukainen asiakirja ja se puoltaa huostaanottoa. Ei selkeästi, mutta rivien välissä.
Se toteaa, että mikäli huostaanottoon ei päädytä, on syytä aloittaa perhekuntoutus.
Valitettavasti lausunto perustuu lähes kokonaisuudessaan niihin kirjauksiin, joita sosiaalitoimi on lausujalle toimittanut. Lausunto kertailee sosiaalitoimen kirjaamaa ”faktaa” ja perustaa arvionsa siihen.
Sen vuoksi, vaikka lausunto on totuuden mukainen, se ei vastaa totuutta laisinkaan.
Tämä on olennainen ja maanlaajuinen ongelma, sillä tutkija tutkii sen materiaalin, mikä hänelle toimitetaan ja perustaa päätelmänsä siihen. Valheellinen materiaali tuottaa valheellisen tutkimustuloksen.
Näin viranomaiset toimivat, he saavat mieleisensä lausunnon vaikuttamalla välillisesti lausunnon tekijään. Käytäntö heikentää paitsi lausujan edustaman ammattikunnan, myös oikeuslaitoksen uskottavuutta, sillä oikeuslaitos perustaa päätöksissään myös ammattilaisten tekemille lausunnoille.
Mietin, millaisen lausunnon psykiatri olisi tehnyt, jos paperipinojen sijasta materiaaliksi olisi toimitettu perhe itse?
Hallinto-oikeus päätti huostaanottaa nuoren. Päätös perustuu pitkälti sosiaalitoimen kirjauksille ja psykiatriselta saatuun lausuntoon. Väkivallan uhkaa ei voitu sulkea pois, se oli olemassa ajatuksen tasolla. Aivan, kuten sosiaalitoimen edustaja oikeudelle asian esitti.
Olen haastatellut nuoren puhelimessa.
Hän ei tiennyt huostaanottonsa syitä.
Hän ei ollut nähnyt asiakassuunnitelmiaan.
Hän ei ollut koskaan kuullutkaan sanaa puhevalta.
Hän ei tiennyt, että hänellä olisi ollut oikeus asianajajaan.
Hän kertoi kysyneensä sosiaalivirkailijalta huostaanottonsa syitä, mutta hänelle ei ollut vastattu.
Kun kysyin, miten häntä oli asioissaan kuultu, hän vastasi, ettei mitenkään. Hänelle oli vain kerrottu, mitä tulee tapahtumaan.
Kerroin hänelle, mitkä hänen oikeutensa ovat hänen ikänsä puolesta. Nuori oli kovin ymmällään.
Haastattelun aikana kävi selvästi ilmi, että hänelle ei ollut kukaan kertonut hänen oikeuksistaan tulla kuulluksi, saada vaikuttaa omiin asioihinsa, olla mukana omaa asiaansa koskevissa palavereissa ja saada hyväksyä itse omat asiakassuunnitelmansa.
Tämän nuoren kohdalla laitostaminen oli selkeästi harkittua ja sosiaalitoimen tavoite oli sijoittaa nuori kodin ulkopuolelle heti alussa. Perhe oli normaali ja eli normaalia elämää, kunnes erehtyi pyytämään apua.
Tämä tarina ei ole yksittäistapaus vaan se on yksi monista.
Miten siis päädytään laitokseen?
Riippuu keneltä kysytään. Nuoret ovat usein vastanneet "emmä tiä". No eivät he tiedäkk´ään. Kukaan ei ole vaivautunut kertomaan heille syitä.
Kysyttäessä eräältä isältä, vastaus kuuluu: "Nopeasti."
Sosiaaliviranomainen: "En kommentoi."
Minusta näyttää siltä, että laitokseen ei päädytä vaan sinne joudutaan.
Helposti.
ElenaMaria Uusitalo
RSS Feed
