Lastensuojelun asiakkuus hankaloittaa päihdeongelmien hoitoa
Viime aikoina monet mediat ovat tarttuneet nuorten päihdehuollon epäkohtiin. Lehdet ovat kirjoittaneet, kuinka huostaanotto ei aina katkaise nuoren päihdekierrettä vaan päihteidenkäyttö jatkuu huostaanotosta huolimatta tai jopa mahdollistuu huostaanoton ja lastensuojelun tuen esim. asunnon ja toimeentulotuen avulla. Ratkaisuksi on ehdotettu järeämpiä toimia mm. pakkohoitoa- joka on monissa tutkimuksissa todettu toimimattomaksi keinoksi- kuten huostaanottokin.
Monessa mediassa on kuultu lastensuojeluun pettyneitä vanhempia, jotka vaativat päihteitä käyttäville nuorille entistä järeämpiä lastensuojelun toimia: kotilomien ja toimeentulotuen peruutusta ja sijoitusta kauas entisestä kaveripiiristä. Jotkut vanhemmat ovat aktivoituneet kiertämään kouluja ja kertomaan kokemuksistaan päihteidenkäyttäjien vanhempina.
Nuoren erottaminen kodista ja päihteettömistä ja tukevista läheisistä ei auta nuorta, ei myöskään se, ettei hän saa syödäkseen. Erottaminen päihteilevistä kavereista ja ylimääräisistä käyttövaroista saattaa auttaa kuntoutuksen alussa mutta erotustoimenpiteet yksinään eivät ole riittäviä ja jokaisen nuoren kuntoutuspolku on yksilöllinen. Yksi hyötyy pitkästä laitoskuntoutuksesta ja korvaushoidosta, toinen lääkkettömästä avohoidosta ja moni näiden oikea-aikaisista yhdistelmistä ja jatkumoista. Se mikä toimii yhdelle ei toimi toiselle ja mikään ei toimi ilman kuntoutujan omaa halua ja päätöstä toipua.
Erilaiset riippuvuushoidot ovat muuttuneet valtavaksi teollisuudeksi, joka elää vanhoista väittämistä ja myyteistä. Useimmat ihmiset kuitenkin toipuvat ilman hoitoja ja tukiryhmiä (Peele 2004; Koski- Jännes 2004; 2006; 2009, Jaakkola 2015). Yleisin syy päihdeongelman ratkeamiseen on yksinkertaisesti väsyminen ja ikääntyminen.
Yhä useampi haluaa myös selvitä ilman ammattiavun tuottamia jopa 120 vuotta arkistoitavia rekisterimerkintöjä, jotka vaikuttavat paitsi asiakkaan nykyisyyden myös asiakkaan ja tämän jälkikasvun tulevaisuuden vakuutusturvaan ja kohteluun palvelujärjestelmässä.
Täysin käsittämättömiä ovatkin tutkijoiden ehdotukset pakkohoidon kriteerien löyhdyttämisestä ja päihteitä käyttävien pakkohoidosta kun nykyisin edes ne, jotka ovat motivoituneita eivät pääsee hoitoon. Päihdekuntoutujanuorien toipumista ei auta myöskään pelottelu, syyllistäminen ja hylkääminen tai heidän päihdeongelmaisten perheenjäsentensä hoitamatta jättäminen.
Yhdistävänä tekijänä sekä pettyneiden vanhempien, tutkijoiden että toimittajien puheenvuoroissa on usko koviin otteisiin ja viranomaisiin ongelman ratkaisijoina. Diskurssi on tuttu "sodasta huumeita vastaan"- joka on hävitty kaikkialla.
Huomaamatta on jäänyt, että moralismi, kovat otteet ja viranomaisinterventiot eivät auta- eivätkä ole koskaan auttaneet.
Johann Harin mukaan kovaotteiset hylkäämisen uhan sisältävät ryhdistäytymiskehotukset vain syventävät ihmisten riippuvuuksia, ja johtavat pahimmillaan heidän menettämiseensä kokonaan." Matkaltani palattuani päätin ottaa elämäni addiktit lähemmäs itseäni kuin koskaan ennen – ja tehdä heille selväksi, että rakastan heitä ehdoitta, riippumatta siitä, kykenevätkö he lopettamaan ", Hari kertoo.( lyhennelmä Humaania Päihdepolitiikkaa ry:n käännösteksti Johann Harin artikkelista “The Likely Cause of Addiction Has Been Discovered, and It Is Not What You Think“, Huffington Post 20.01.2015).
Outoa on myös naivi usko lastensuojeluun lasten päihdeongelmien kuviteltuna ratkaisijana. Ei lastensuojelu ole koskaan kyennyt ratkaisemaan lasten ja nuorten päihdeongelmia eikä sitä voi lastensuojelulta edes odottaa. Se, mitä lastensuojelulta voi ja pitää odottaa on sitoutuminen tutkimustietoon, päihdehaittojen ehkäisyyn ja päihteettömyyttä tukevien yhteisöjen ja kuntoutumisprosessien tukemiseen- tai edes olemaan sabotoimatta kuntoutujien omaehtoista ja lastensuojelusta irrallista kuntoutumista ja kuntoutumisyhteisöjä.
Think Child Safe kampanjassa kerrotaan, että laitoksissa elävistä kahdeksasta miljoonasta lapsesta 80 %:lla on elossa oleva vanhempi tai sukulainen, jonka luona lapsi voisi saada parempaa huolenpitoa ja turvaa kuin laitoksessa -murto- osalla laitoshuollon hinnasta. Kampanja varoittaa kansalaisia tekemästä lahjoituksia lasten laitoshoitoon koska laitosten liiketoiminnan tukeminen tuottaa hajonneita perheitä ja asettaa lapsia riskiolosuhteisiin.
Ikolan (2010, 47) tutkimuksessa päihdekuntoutuspalveluissa keskeisimmiksi nuorten kokemiksi asioiksi nousi henkilökunnan välinpitämättömyys, leimaaminen, vaitiolon rikkominen ja tietämättömyys. Myös Mikkosen ja Tepposen ( 2014) tutkimuksessa toistuivat samat tekijät: "tutkimuksessa mielestämme kävi ilmi se, että nuoret kokevat päihdekuntoutuksen pääasiallisesti negatiivisesti. Kaikissa kuntoutumisen vaiheissa yleisimmiksi tunteiksi nousivat turhautuminen ja vihan eri muodot."
Lastensuojelun sota "riskiperheitä" vastaan muistuttaa sotaa huumeita vastaan
Sosiaalityön menetelmät ja lopputulokset varhaisen puuttumisen taistelussa riskiperheitä vastaan muistuttavat sotaa huumeita vastaan. Syrjäytymistä aiheuttavaksi ja kalliita kustannuksia ja huonoja tuloksia tuottavaksi toimintalinjaksi on molemmissa valittu oletettujen ongelmien kantajien merkitseminen ja eristäminen ongelmien syihin puuttumatta. Ironisesti molemmat sodat kuitenkin tuottavat ja voimistavat juuri niitä ongelmia, joita vastaan väittävät taistelevansa ja takaavat tehottomille ja kalliille kuri- ja hoitojärjestelmille ehtymättömän asiakasvirran.
Niin lastensuojelun kuin päihdehuollon lainsäädännöllä tuotetaan paitsi tukea, mahdollisuuksia ja oikeuksia myös poikkeavuutta; riskejä, rikoksia ja rikollisia. Jostakin syystä ongelmien kunnollinen rakenteellinen ja yhteisöllinen ennaltaehkäisy on vaihdettu STM:n johdolla köyhien valvontaan ja rankaisuun ja sijaishuollon liiketoiminnan tukemiseen.
Lastensuojelukäytäntöihin juurrutettiin jenkkiläisen rikosseuraamusjärjestelmän varhaisen puuttumisen kolmesta poikki- käytäntö. Sosiaalipalvelujärjestelmä aktivoituu ja huoliliputtaa jo kahdesta avuntarvemerkinnästä (vaikkapa kotipalvelun ja toimeentulotuen tarpeesta).
Kunnat ja RAY ylläpitävät toimimatonta päihdehuoltoa ja lastensuojelua syytämällä rahaa tehottomille toimijoille, hankkeille ja hoidoille, jotka estävät aidon kilpailun ja tuloksellisten hoitojen ja toimintakäytäntöjen käyttöönoton.
Niin päihdehoidossa kuin lastensuojelussa ammatillista osaamista tärkeämpää on ollut hakurahamenettelyn osaaminen ja oikeiden suhdeverkostojen ylläpito. Valitettavasti tässä suhde- ja valtapelissä on menetetty ja menetetään säästettävissä olevia ihmishenkiä.
Monet viimeaikaiset lastensuojelututkimukset todistavat yhteen ääneen, että asiakkaat jäävät vaille tarvitsemaansa apua lastensuojelussa.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mukaan "yli 60 prosenttia lapsista ja nuorista, joiden kohdalla on tarvittu tai harkittu sijoitusta oman kodin ulkopuolelle ja joilla on todettu päihdepalvelujen tarve, on jäänyt ilman tätä palvelua. Sijoitustilanteessa joka kolmas mielenterveysongelmissa oleva lapsi tai nuori ei ole saanut mielenterveyspalveluja".
Usein lastensuojelun asiakkuus estää- ei edesauta- palvelujen saantia.
Lastensuojelun asiakkuus voi sekä vaikeuttaa jo olemassaolevan päihdeongelman hoitoa, että altistaa aiemmin päihteettömän nuoren päihteille sijoitusten kautta, joissa raittiit ja päihdeongelmaiset nuoret pannaan samoihin usein heikosti valvottuihin yksiköihin.
Revitty elämä- kirjan kirjoittaja Marleena Kajaste toteaa, että palveluihin palaa miljardeja mutta nuoret syrjäytyvät silti. Hän väittää, että monilla neuropsykiatrisista häiriöistä kärsivillä nuorilla on sijoituksen aikana tai lastensuojelun pakkotoimien aikana syntynyt päihdeongelma.
Sijoituspaikoissa ja perhekodeissa nuoret voivat jopa kasvattaa kannabista, käyttää huumeita ja tulla raskaaksi alaikäisenä. Lapsia lääkitään vahvoilla lääkkeillä ja seurauksena voi olla jo alaikäisenä lapsen vaikea lääkeriippuvuus.
Valvonta ei aina toimi, eikä sijoituksella saada poistettua alkuperäisiä terveydellisiä ongelmia; päinvastoin ongelmat usein lisääntyvät sijoituksen aikana.
Seurauksena on lasten ja nuorten vieraantuminen vanhemmistaan ja niistä läheisistä, joilla on tunneside nuoreen ja mahdollisuus tukea nuorta.
Jälkihuolto, jota joillakin paikkakunnilla tarjotaan nuorille, ei pysty auttamaan huonokuntoisia nuoria, joilla monilla on vaikeat, hoitamattomat neuropsykiatriset ongelmat ja tästä johtuvat päihde- ja mielenterveysongelmat.
Vaikka kontrollikeskeinen riskipolitiikka on kaikkialla osoittautunut kalliiksi, tehottomaksi ja tuhoisaksi, siitä pidetään sitkeästi kiinni. Niin sota huumeita kuin riskiperheitä vastaan on mainio bisnes, joka tuottaa yhä uusia epärehellisiä yrittäjiä, kurikäytäntöjä ja syrjäytyneitä asiakkaita.
Sota huumeita vastaan on tarkemmin ajatellen sotaa vain riskihuumeita ja niiden käyttäjiä vastaan. Vahvaa riippuvuutta ja sosiaalisia ongelmia aiheuttavia alkoholia ja lääketehtaiden tuotteita vastaan sotaa ei käydä. Sotatoimien kohteeksi joutuivat vain laillistettujen huumeiden kaupalle riskin muodostavat kilpailijat.
Varhaisen puuttumisen sota riskilapsuuksia ja -perheitä vastaan on tarkemmin ajateltuna sotaa osattomuuden ja köyhyyden tuottamia elämäntapoja ja köyhiä perheitä vastaan. Lastensuojelun vauraita yrityskumppaneita, sijaiskasvattajia ja -huoltopaikkoja ei tunnisteta eikä tunnusteta riskeiksi vaikka väkivallasta ja muista väärinkäytöksistä olisi pitävä näyttö.
Huumeet ja riskiperheet ovat hyvä vihollinen, jonka varjolla romutetaan perusoikeuksia ja hyvinvointivaltiota
Niin varhaisessa puuttumisessa kuin sodassa huumeita vastaan:
- Riskien, haitan ja vaaran määrittelyä hallitsevat ennakkoluulot ja perinteet, ei rationaalinen ajattelu.
- Kumpikaan sota ei perustu tutkimustietoon tai kansantaloudelliseen hyötyyn. Kun haittapohjaista luokitusta päihteille selvittänyt neurofarmakologian professori David Nuttin tutkimusryhmä luokitteli alkoholin yhteiskunnallisilta kokonaisvaikutuksiltaan vaarallisemmaksi kuin mikään muu päihde (mukaan lukien suonensisäiset huumeet) hän sai potkut töistään hallituksen johtavana päihdepoliittisena neuvonantajana.
- Molemmissa sodissa käytetään tunteita nostattavaa retoriikkaa, joka ohjaa ajattelemaan vain suojelevaa ja voittavaa tahoa unohtaen sodan välineiden tuottaman tuhon.
-Molempia sotia ohjaavat tiettyjen eliittiryhmien taloudelliset ja poliittiset intressit ja saavutetut edut, ei kansantaloudellinen tai - terveydellinen tai ihmisoikeusnäkökulma.
- Molemmissa sodissa lietsotaan rangaistushenkistä moraalista paniikkia, jonka edessa rationaaliset argumentit ja avun keinojen kehittäminen muuttuvat merkityksettömiksi.
- Molempien sotien lainsäädäntö keskittyy ongelmien ratkaisun sijaan ongelmien oletettujen symboleiden ja kantajien etsintään ja ihmisten rankaisuun. Molemmat sodat kohdistuivat lopulta enemmän ongelmien kantajiksi kuviteltuihin ihmisiin kuin itse ongelmiin.
- Molemmissa sodissa määritellään uudelleen normaaliuden rajoja ja sosiaalisia normeja.
- Molemmissa sodissa tuotetaan syrjäytymistä ja syrjäyttäviä leimoja ja identiteettejä.
- Huumeet samoin kuin riskiperheet ovat hyvä vihollinen, jota demonisoimalla voidaan kätkeä todellisia ongelmanaiheuttajia ja ajaa läpi kansalaisten perusoikeuksia esim. sananvapautta ja tietosuojaa heikentäviä lakiuudistuksia.
- Molemmissa sodissa ongelmien kantajiksi oletettujen oikeusturva on olematon ja heidän ihmisoikeuksiaan poljetaan surutta.
- Molemmissa sodissa oletetun ongelman poistoyritykset aiheuttavat usein enemmän ongelmia kuin alkuperäinen ongelma.
- Molemmissa sodissa aggressiivinen poliitiikka on todistettu epäonnistuneeksi yhdenmukaisella kansainvälisellä näytöllä.
- Molemmissa sodissa psykiatriasta on muodostunut rikosoikeudelle rinnakkainen tuomioistuin, jonka ansiosta ongelmankantajiksi oletetut leimataan ja jätetään vaille apua ja myös vaille somaattisten vaivojen hoitoa. Psykiatrian salapoliisileikeissä niin asiakkaiden hyvinvointi kuin tutkimuksen etiikka, saatu näyttö ja sen arviointi tai oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja syytettyjen oikeussuoja ovat yhdentekeviä asioita.
- Molemmissa sodissa psykoanalyysin virheelliset opit mm. oletus hankittujen ominaisuuksien ylisukupolvisesta periytyvyydestä ja päihteidenkäyttäjien hoitokelvottomuudesta ovat tuottaneet vahingollisia toimintakäytäntöjä ja korvaamattomia inhimillisiä ja taloudellisia menetyksiä.
Ben Furmanin väittämä psykiatrian hoitojärjestelmän luonteesta sopii myös sosiaalityöhön: ”Psykiatrista hoitojärjestelmää ei ole milloinkaan luotu asiakkaita varten. Se on pikemminkin keskinäisen kädenväännön tuloksena syntynyt eri ammattiryhmien etuja ja uskottavuutta palveleva alati muuttuva rakennelma, jonka tehtävänä ei ole auttaa asiakkaita/potilaita parantumaan vaan edistää työntekijöiden hyvinvointia ja arvostusta yhteiskunnassa.”
Samoin kuin psykiatrian historia, myös sosiaalityön historia on omituinen sekoitus psykologisia kultteja, muotivirtauksia, oppiriitoja, valtataisteluja, lobbauksia, ammattiryhmien keskinäistä kädenvääntöjä ja haitallisia jos ei suorastaan julmia hoitokeinoja.
Kenen palkkalistoilla päihde- ja lastensuojelupolitiikan päättäjät ovat?
Addiktioiden ja osattomuuden haittavaikutuksiin pitäisi reagoida tavalla, joka johtaa haittavaikutuksista kärsivien auttamiseen eikä heidän rankaisemiseensa.
Satojen miljardien menetysten, turhien kuolemien ja tutkimustiedon havahduttaman kansainvälisen huumausaineiden valvontalautakunnan (INCB) vuosiraportti julisti maaliskuussa 2016, että sota huumeita vastaan on ohi, ja tulevaisuudessa kansalaisten terveys ja hyvinvointi sekä ihmisoikeudet pitää asettaa etusijalle.
INCB:n linjaus tuskin oikaisee suomalaista päihdepolitiikkaa. Myös lastensuojelu on päättänyt jatkaa lasten ja perheiden ihmisoikeuksia polkevaa sotaansa riskiperheitä vastaan kouluttamalla yhä lisää riskiseulaajia, rahoittamalla valvomatonta sijaishuoltoa ja epäeettisiä- ja -tieteellisiä riskiarviointi- ja seulausmenetelmiä, pysyvän huostaanoton ja adoption hankkeilla ja viranomaisten ilmoitusvelvollisuutta, moniammatillista yhteistyötä ja tiedonsaantioikeuksia laajentamalla.
Kansan kahtia jakanut sota on jo rapauttanut asiakkaiden ja heidän läheistensä luottamuksen yhteiskuntaan, viranomaistoimintaan ja oikeuslaitokseen ja tulee ilman pikaista puuttumista rapauttamaan myös yhteiskuntarauhan ja kansantalouden.
Taitamattomalla varhaisella puuttumisella ja sen leväperäisellä rahoituksella on tuotettu valvomattomien ja heikkolaatuisten lastensuojelun, sijaishuollon, psykiatrian ja päihdekuntoutusyritysten liiketoiminnan kasvu, valtava määrä hajotettuja perheitä ja leimattuja ja syrjäytettyjä ihmisiä, joilta on riistetty parantumisen tärkein edellytys: positiivinen yhteys toisiin ihmisiin.
Yksilöpsykopatologisoinnista ja yksinäisyydestä yhteisöjen vahvistamiseen
On kuitenkin mahdollista rakentaa järjestelmä, joka on suunniteltu tukemaan addiktien kytkeytymistä takaisin maailmaan – pois riippuvuuden syövereistä.
Kyse ei ole pelkästä teoriasta: järjestelmää toteutetaan jo käytännössä. 15 vuotta sitten Portugalin huumeongelma oli Euroopan pahimpien joukossa: kokonainen prosentti maan väestöstä oli heroiiniriippuvaisia. Huumesotaa oli kokeiltu, mutta ongelma jatkoi pahenemistaan. Lopulta päädyttiin kokeilemaan täysin toisenlaista lähestymistapaa: kaikkien huumausaineiden käyttö dekriminalisoitiin, ja rahat, jotka aiemmin oli käytetty riippuvaisten pidätyksiin ja vangitsemiseen, ohjattiin tukemaan yhteyden luontia – niin käyttäjien yhteyttä omiin tunteisiinsa kuin yhteiskuntaan laajemminkin. Keskeisimpiä askelia olivat asunnon turvaaminen sekä tuettu työllistyminen, jotka auttoivat merkityksellisyyden luomisessa ja tarjosivat syyn nousta aamuisin sängystä. Addikteja otetaan klinikoilla lämpimästi vastaan, ja heitä tuetaan opettelemaan yhteyden muodostamista omiin tunteisiinsa vuosikausien kuluessa kasautuneiden traumojen ja kemiallisilla yhdisteillä toteutetun lamaannuttamisen jälkeen. Tulokset alkavat olla selviä. British Journal of Criminologyn riippumaton tutkimus osoitti, että dekriminalisaation myötä addiktion esiintyvyys on laskenut, ja aineiden piikittäminen on vähentynyt puoleen".
Tutkijoista tuli poliitikkoja- voisivatko poliitikot ryhtyä tutkijoiksi ?
Koska tutkijat ovat siirtyneet poliitikoiksi ehdotamme, että poliitikot siirtyvät vuorostaan tutkijoiksi ja alkavat perata lastensuojelun tiedon tunkiota.
Pyydämme kansantalouden ja -terveyden nimissä, että poliitikot teetättävät riippumattomalla tutkimustaholla ja isolla satunnaisotannalla asiakaspalautteet sisältävän selvityksen sijaishuollon ja perhe-, päihde- ja psykiatrisen kuntoutuksen nykyisistä olosuhteista ja vaikutuksista ja lastensuojeluprosessien oikeellisuudesta ja seurauksista.
Ydinkysymys on, miksi toimimatonta politiikka ei ole muutettu vaikka nykyisten päihde- ja perhepolittisten linjausten haitoista on runsaasti kokemustietoa ja tutkimusnäyttöä?
Miksi yli kaksikymmentä vuotta sitten esitettyjä välttämättömiä uudistuksia ei ole saatu aikaan sen paremmin päihdehuollossa kuin lastensuojelussa?
Ovatko huumelakien poliittiset puolestapuhujat lääketeollisuuden ja huumeliigojen palkkalistoilla? Ovatko nykyisten lastensuojelulakien ja -linjausten puolestapuhujat sijaishuoltoyritysten edunsaajia?
Olisiko viimein mahdollista lopettaa sota ongelmien ja pahan sosiaalisen perimän kantajiksi oletettujen metsästämiseksi ja alkaa kehittää oikea-aikaisia, tarpeenmukaisia ja toimivia avun keinoja yhdessä perheiden kanssa, koko yhteisön voimin?
Apua päihdeongelmaan:
http://www.aa.fi/index.php?type=0&id=34&pageid=34§ion=3
https://www.nasuomi.org/tietoja-nasta/
Kondis facebook
Päihdelinkki
https://www.myllyhoito.fi/
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tue-lapsia-ja-perheita-ala-lapsibisnesta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-2
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-ii-lastensuojelujarjestot-bisneksen-syrjassa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kemiallinen-vakivalta-lastensuojelussa-tunnistusohjeet
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-provokaatiot-oletko-a-huora-b-hullu-vai-c-huumehorho
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ehkaisevaa-paihdetyota-vai-moraalista-paniikkia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-lapsille-haitallisia-uskomushoitoja-rahoitetaan-verovaroin
http://www.lokakuunliike.com/laulavan-uutisankkurin-blogi/ssri-hiljaiset-sivuoireet
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ketipinorin-vaaroista-vaietaan-suomessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen
http://www.lokakuunliike.com/kauhutarina-blogi/kristan-tarina-iv-tyhjan-paalla-lastenkodissa
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityonpsykiatrian-palvelujarjestelmia-ei-tehty-asiakkaille-vaan-mm-keskiluokkaisten-rouvien-paistattelupaikaksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/haluaako-sosiaalityo-rakentaa-vai-purkaa-hakkeja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/jarjestelmallista-vakivaltaa-uskomushoitoja-ja-sosiaalihygieniaa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-sosiaalinen-ongelma-periytetaan-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-katkaisee-niin-sijoitettujen-kuin-vanhempien-koulutuspolut-osa-1
Viime aikoina monet mediat ovat tarttuneet nuorten päihdehuollon epäkohtiin. Lehdet ovat kirjoittaneet, kuinka huostaanotto ei aina katkaise nuoren päihdekierrettä vaan päihteidenkäyttö jatkuu huostaanotosta huolimatta tai jopa mahdollistuu huostaanoton ja lastensuojelun tuen esim. asunnon ja toimeentulotuen avulla. Ratkaisuksi on ehdotettu järeämpiä toimia mm. pakkohoitoa- joka on monissa tutkimuksissa todettu toimimattomaksi keinoksi- kuten huostaanottokin.
Monessa mediassa on kuultu lastensuojeluun pettyneitä vanhempia, jotka vaativat päihteitä käyttäville nuorille entistä järeämpiä lastensuojelun toimia: kotilomien ja toimeentulotuen peruutusta ja sijoitusta kauas entisestä kaveripiiristä. Jotkut vanhemmat ovat aktivoituneet kiertämään kouluja ja kertomaan kokemuksistaan päihteidenkäyttäjien vanhempina.
Nuoren erottaminen kodista ja päihteettömistä ja tukevista läheisistä ei auta nuorta, ei myöskään se, ettei hän saa syödäkseen. Erottaminen päihteilevistä kavereista ja ylimääräisistä käyttövaroista saattaa auttaa kuntoutuksen alussa mutta erotustoimenpiteet yksinään eivät ole riittäviä ja jokaisen nuoren kuntoutuspolku on yksilöllinen. Yksi hyötyy pitkästä laitoskuntoutuksesta ja korvaushoidosta, toinen lääkkettömästä avohoidosta ja moni näiden oikea-aikaisista yhdistelmistä ja jatkumoista. Se mikä toimii yhdelle ei toimi toiselle ja mikään ei toimi ilman kuntoutujan omaa halua ja päätöstä toipua.
Erilaiset riippuvuushoidot ovat muuttuneet valtavaksi teollisuudeksi, joka elää vanhoista väittämistä ja myyteistä. Useimmat ihmiset kuitenkin toipuvat ilman hoitoja ja tukiryhmiä (Peele 2004; Koski- Jännes 2004; 2006; 2009, Jaakkola 2015). Yleisin syy päihdeongelman ratkeamiseen on yksinkertaisesti väsyminen ja ikääntyminen.
Yhä useampi haluaa myös selvitä ilman ammattiavun tuottamia jopa 120 vuotta arkistoitavia rekisterimerkintöjä, jotka vaikuttavat paitsi asiakkaan nykyisyyden myös asiakkaan ja tämän jälkikasvun tulevaisuuden vakuutusturvaan ja kohteluun palvelujärjestelmässä.
Täysin käsittämättömiä ovatkin tutkijoiden ehdotukset pakkohoidon kriteerien löyhdyttämisestä ja päihteitä käyttävien pakkohoidosta kun nykyisin edes ne, jotka ovat motivoituneita eivät pääsee hoitoon. Päihdekuntoutujanuorien toipumista ei auta myöskään pelottelu, syyllistäminen ja hylkääminen tai heidän päihdeongelmaisten perheenjäsentensä hoitamatta jättäminen.
Yhdistävänä tekijänä sekä pettyneiden vanhempien, tutkijoiden että toimittajien puheenvuoroissa on usko koviin otteisiin ja viranomaisiin ongelman ratkaisijoina. Diskurssi on tuttu "sodasta huumeita vastaan"- joka on hävitty kaikkialla.
Huomaamatta on jäänyt, että moralismi, kovat otteet ja viranomaisinterventiot eivät auta- eivätkä ole koskaan auttaneet.
Johann Harin mukaan kovaotteiset hylkäämisen uhan sisältävät ryhdistäytymiskehotukset vain syventävät ihmisten riippuvuuksia, ja johtavat pahimmillaan heidän menettämiseensä kokonaan." Matkaltani palattuani päätin ottaa elämäni addiktit lähemmäs itseäni kuin koskaan ennen – ja tehdä heille selväksi, että rakastan heitä ehdoitta, riippumatta siitä, kykenevätkö he lopettamaan ", Hari kertoo.( lyhennelmä Humaania Päihdepolitiikkaa ry:n käännösteksti Johann Harin artikkelista “The Likely Cause of Addiction Has Been Discovered, and It Is Not What You Think“, Huffington Post 20.01.2015).
Outoa on myös naivi usko lastensuojeluun lasten päihdeongelmien kuviteltuna ratkaisijana. Ei lastensuojelu ole koskaan kyennyt ratkaisemaan lasten ja nuorten päihdeongelmia eikä sitä voi lastensuojelulta edes odottaa. Se, mitä lastensuojelulta voi ja pitää odottaa on sitoutuminen tutkimustietoon, päihdehaittojen ehkäisyyn ja päihteettömyyttä tukevien yhteisöjen ja kuntoutumisprosessien tukemiseen- tai edes olemaan sabotoimatta kuntoutujien omaehtoista ja lastensuojelusta irrallista kuntoutumista ja kuntoutumisyhteisöjä.
Think Child Safe kampanjassa kerrotaan, että laitoksissa elävistä kahdeksasta miljoonasta lapsesta 80 %:lla on elossa oleva vanhempi tai sukulainen, jonka luona lapsi voisi saada parempaa huolenpitoa ja turvaa kuin laitoksessa -murto- osalla laitoshuollon hinnasta. Kampanja varoittaa kansalaisia tekemästä lahjoituksia lasten laitoshoitoon koska laitosten liiketoiminnan tukeminen tuottaa hajonneita perheitä ja asettaa lapsia riskiolosuhteisiin.
Ikolan (2010, 47) tutkimuksessa päihdekuntoutuspalveluissa keskeisimmiksi nuorten kokemiksi asioiksi nousi henkilökunnan välinpitämättömyys, leimaaminen, vaitiolon rikkominen ja tietämättömyys. Myös Mikkosen ja Tepposen ( 2014) tutkimuksessa toistuivat samat tekijät: "tutkimuksessa mielestämme kävi ilmi se, että nuoret kokevat päihdekuntoutuksen pääasiallisesti negatiivisesti. Kaikissa kuntoutumisen vaiheissa yleisimmiksi tunteiksi nousivat turhautuminen ja vihan eri muodot."
Lastensuojelun sota "riskiperheitä" vastaan muistuttaa sotaa huumeita vastaan
Sosiaalityön menetelmät ja lopputulokset varhaisen puuttumisen taistelussa riskiperheitä vastaan muistuttavat sotaa huumeita vastaan. Syrjäytymistä aiheuttavaksi ja kalliita kustannuksia ja huonoja tuloksia tuottavaksi toimintalinjaksi on molemmissa valittu oletettujen ongelmien kantajien merkitseminen ja eristäminen ongelmien syihin puuttumatta. Ironisesti molemmat sodat kuitenkin tuottavat ja voimistavat juuri niitä ongelmia, joita vastaan väittävät taistelevansa ja takaavat tehottomille ja kalliille kuri- ja hoitojärjestelmille ehtymättömän asiakasvirran.
Niin lastensuojelun kuin päihdehuollon lainsäädännöllä tuotetaan paitsi tukea, mahdollisuuksia ja oikeuksia myös poikkeavuutta; riskejä, rikoksia ja rikollisia. Jostakin syystä ongelmien kunnollinen rakenteellinen ja yhteisöllinen ennaltaehkäisy on vaihdettu STM:n johdolla köyhien valvontaan ja rankaisuun ja sijaishuollon liiketoiminnan tukemiseen.
Lastensuojelukäytäntöihin juurrutettiin jenkkiläisen rikosseuraamusjärjestelmän varhaisen puuttumisen kolmesta poikki- käytäntö. Sosiaalipalvelujärjestelmä aktivoituu ja huoliliputtaa jo kahdesta avuntarvemerkinnästä (vaikkapa kotipalvelun ja toimeentulotuen tarpeesta).
Kunnat ja RAY ylläpitävät toimimatonta päihdehuoltoa ja lastensuojelua syytämällä rahaa tehottomille toimijoille, hankkeille ja hoidoille, jotka estävät aidon kilpailun ja tuloksellisten hoitojen ja toimintakäytäntöjen käyttöönoton.
Niin päihdehoidossa kuin lastensuojelussa ammatillista osaamista tärkeämpää on ollut hakurahamenettelyn osaaminen ja oikeiden suhdeverkostojen ylläpito. Valitettavasti tässä suhde- ja valtapelissä on menetetty ja menetetään säästettävissä olevia ihmishenkiä.
Monet viimeaikaiset lastensuojelututkimukset todistavat yhteen ääneen, että asiakkaat jäävät vaille tarvitsemaansa apua lastensuojelussa.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mukaan "yli 60 prosenttia lapsista ja nuorista, joiden kohdalla on tarvittu tai harkittu sijoitusta oman kodin ulkopuolelle ja joilla on todettu päihdepalvelujen tarve, on jäänyt ilman tätä palvelua. Sijoitustilanteessa joka kolmas mielenterveysongelmissa oleva lapsi tai nuori ei ole saanut mielenterveyspalveluja".
Usein lastensuojelun asiakkuus estää- ei edesauta- palvelujen saantia.
Lastensuojelun asiakkuus voi sekä vaikeuttaa jo olemassaolevan päihdeongelman hoitoa, että altistaa aiemmin päihteettömän nuoren päihteille sijoitusten kautta, joissa raittiit ja päihdeongelmaiset nuoret pannaan samoihin usein heikosti valvottuihin yksiköihin.
Revitty elämä- kirjan kirjoittaja Marleena Kajaste toteaa, että palveluihin palaa miljardeja mutta nuoret syrjäytyvät silti. Hän väittää, että monilla neuropsykiatrisista häiriöistä kärsivillä nuorilla on sijoituksen aikana tai lastensuojelun pakkotoimien aikana syntynyt päihdeongelma.
Sijoituspaikoissa ja perhekodeissa nuoret voivat jopa kasvattaa kannabista, käyttää huumeita ja tulla raskaaksi alaikäisenä. Lapsia lääkitään vahvoilla lääkkeillä ja seurauksena voi olla jo alaikäisenä lapsen vaikea lääkeriippuvuus.
Valvonta ei aina toimi, eikä sijoituksella saada poistettua alkuperäisiä terveydellisiä ongelmia; päinvastoin ongelmat usein lisääntyvät sijoituksen aikana.
Seurauksena on lasten ja nuorten vieraantuminen vanhemmistaan ja niistä läheisistä, joilla on tunneside nuoreen ja mahdollisuus tukea nuorta.
Jälkihuolto, jota joillakin paikkakunnilla tarjotaan nuorille, ei pysty auttamaan huonokuntoisia nuoria, joilla monilla on vaikeat, hoitamattomat neuropsykiatriset ongelmat ja tästä johtuvat päihde- ja mielenterveysongelmat.
Vaikka kontrollikeskeinen riskipolitiikka on kaikkialla osoittautunut kalliiksi, tehottomaksi ja tuhoisaksi, siitä pidetään sitkeästi kiinni. Niin sota huumeita kuin riskiperheitä vastaan on mainio bisnes, joka tuottaa yhä uusia epärehellisiä yrittäjiä, kurikäytäntöjä ja syrjäytyneitä asiakkaita.
Sota huumeita vastaan on tarkemmin ajatellen sotaa vain riskihuumeita ja niiden käyttäjiä vastaan. Vahvaa riippuvuutta ja sosiaalisia ongelmia aiheuttavia alkoholia ja lääketehtaiden tuotteita vastaan sotaa ei käydä. Sotatoimien kohteeksi joutuivat vain laillistettujen huumeiden kaupalle riskin muodostavat kilpailijat.
Varhaisen puuttumisen sota riskilapsuuksia ja -perheitä vastaan on tarkemmin ajateltuna sotaa osattomuuden ja köyhyyden tuottamia elämäntapoja ja köyhiä perheitä vastaan. Lastensuojelun vauraita yrityskumppaneita, sijaiskasvattajia ja -huoltopaikkoja ei tunnisteta eikä tunnusteta riskeiksi vaikka väkivallasta ja muista väärinkäytöksistä olisi pitävä näyttö.
Huumeet ja riskiperheet ovat hyvä vihollinen, jonka varjolla romutetaan perusoikeuksia ja hyvinvointivaltiota
Niin varhaisessa puuttumisessa kuin sodassa huumeita vastaan:
- Riskien, haitan ja vaaran määrittelyä hallitsevat ennakkoluulot ja perinteet, ei rationaalinen ajattelu.
- Kumpikaan sota ei perustu tutkimustietoon tai kansantaloudelliseen hyötyyn. Kun haittapohjaista luokitusta päihteille selvittänyt neurofarmakologian professori David Nuttin tutkimusryhmä luokitteli alkoholin yhteiskunnallisilta kokonaisvaikutuksiltaan vaarallisemmaksi kuin mikään muu päihde (mukaan lukien suonensisäiset huumeet) hän sai potkut töistään hallituksen johtavana päihdepoliittisena neuvonantajana.
- Molemmissa sodissa käytetään tunteita nostattavaa retoriikkaa, joka ohjaa ajattelemaan vain suojelevaa ja voittavaa tahoa unohtaen sodan välineiden tuottaman tuhon.
-Molempia sotia ohjaavat tiettyjen eliittiryhmien taloudelliset ja poliittiset intressit ja saavutetut edut, ei kansantaloudellinen tai - terveydellinen tai ihmisoikeusnäkökulma.
- Molemmissa sodissa lietsotaan rangaistushenkistä moraalista paniikkia, jonka edessa rationaaliset argumentit ja avun keinojen kehittäminen muuttuvat merkityksettömiksi.
- Molempien sotien lainsäädäntö keskittyy ongelmien ratkaisun sijaan ongelmien oletettujen symboleiden ja kantajien etsintään ja ihmisten rankaisuun. Molemmat sodat kohdistuivat lopulta enemmän ongelmien kantajiksi kuviteltuihin ihmisiin kuin itse ongelmiin.
- Molemmissa sodissa määritellään uudelleen normaaliuden rajoja ja sosiaalisia normeja.
- Molemmissa sodissa tuotetaan syrjäytymistä ja syrjäyttäviä leimoja ja identiteettejä.
- Huumeet samoin kuin riskiperheet ovat hyvä vihollinen, jota demonisoimalla voidaan kätkeä todellisia ongelmanaiheuttajia ja ajaa läpi kansalaisten perusoikeuksia esim. sananvapautta ja tietosuojaa heikentäviä lakiuudistuksia.
- Molemmissa sodissa ongelmien kantajiksi oletettujen oikeusturva on olematon ja heidän ihmisoikeuksiaan poljetaan surutta.
- Molemmissa sodissa oletetun ongelman poistoyritykset aiheuttavat usein enemmän ongelmia kuin alkuperäinen ongelma.
- Molemmissa sodissa aggressiivinen poliitiikka on todistettu epäonnistuneeksi yhdenmukaisella kansainvälisellä näytöllä.
- Molemmissa sodissa psykiatriasta on muodostunut rikosoikeudelle rinnakkainen tuomioistuin, jonka ansiosta ongelmankantajiksi oletetut leimataan ja jätetään vaille apua ja myös vaille somaattisten vaivojen hoitoa. Psykiatrian salapoliisileikeissä niin asiakkaiden hyvinvointi kuin tutkimuksen etiikka, saatu näyttö ja sen arviointi tai oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja syytettyjen oikeussuoja ovat yhdentekeviä asioita.
- Molemmissa sodissa psykoanalyysin virheelliset opit mm. oletus hankittujen ominaisuuksien ylisukupolvisesta periytyvyydestä ja päihteidenkäyttäjien hoitokelvottomuudesta ovat tuottaneet vahingollisia toimintakäytäntöjä ja korvaamattomia inhimillisiä ja taloudellisia menetyksiä.
Ben Furmanin väittämä psykiatrian hoitojärjestelmän luonteesta sopii myös sosiaalityöhön: ”Psykiatrista hoitojärjestelmää ei ole milloinkaan luotu asiakkaita varten. Se on pikemminkin keskinäisen kädenväännön tuloksena syntynyt eri ammattiryhmien etuja ja uskottavuutta palveleva alati muuttuva rakennelma, jonka tehtävänä ei ole auttaa asiakkaita/potilaita parantumaan vaan edistää työntekijöiden hyvinvointia ja arvostusta yhteiskunnassa.”
Samoin kuin psykiatrian historia, myös sosiaalityön historia on omituinen sekoitus psykologisia kultteja, muotivirtauksia, oppiriitoja, valtataisteluja, lobbauksia, ammattiryhmien keskinäistä kädenvääntöjä ja haitallisia jos ei suorastaan julmia hoitokeinoja.
Kenen palkkalistoilla päihde- ja lastensuojelupolitiikan päättäjät ovat?
Addiktioiden ja osattomuuden haittavaikutuksiin pitäisi reagoida tavalla, joka johtaa haittavaikutuksista kärsivien auttamiseen eikä heidän rankaisemiseensa.
Satojen miljardien menetysten, turhien kuolemien ja tutkimustiedon havahduttaman kansainvälisen huumausaineiden valvontalautakunnan (INCB) vuosiraportti julisti maaliskuussa 2016, että sota huumeita vastaan on ohi, ja tulevaisuudessa kansalaisten terveys ja hyvinvointi sekä ihmisoikeudet pitää asettaa etusijalle.
INCB:n linjaus tuskin oikaisee suomalaista päihdepolitiikkaa. Myös lastensuojelu on päättänyt jatkaa lasten ja perheiden ihmisoikeuksia polkevaa sotaansa riskiperheitä vastaan kouluttamalla yhä lisää riskiseulaajia, rahoittamalla valvomatonta sijaishuoltoa ja epäeettisiä- ja -tieteellisiä riskiarviointi- ja seulausmenetelmiä, pysyvän huostaanoton ja adoption hankkeilla ja viranomaisten ilmoitusvelvollisuutta, moniammatillista yhteistyötä ja tiedonsaantioikeuksia laajentamalla.
Kansan kahtia jakanut sota on jo rapauttanut asiakkaiden ja heidän läheistensä luottamuksen yhteiskuntaan, viranomaistoimintaan ja oikeuslaitokseen ja tulee ilman pikaista puuttumista rapauttamaan myös yhteiskuntarauhan ja kansantalouden.
Taitamattomalla varhaisella puuttumisella ja sen leväperäisellä rahoituksella on tuotettu valvomattomien ja heikkolaatuisten lastensuojelun, sijaishuollon, psykiatrian ja päihdekuntoutusyritysten liiketoiminnan kasvu, valtava määrä hajotettuja perheitä ja leimattuja ja syrjäytettyjä ihmisiä, joilta on riistetty parantumisen tärkein edellytys: positiivinen yhteys toisiin ihmisiin.
Yksilöpsykopatologisoinnista ja yksinäisyydestä yhteisöjen vahvistamiseen
On kuitenkin mahdollista rakentaa järjestelmä, joka on suunniteltu tukemaan addiktien kytkeytymistä takaisin maailmaan – pois riippuvuuden syövereistä.
Kyse ei ole pelkästä teoriasta: järjestelmää toteutetaan jo käytännössä. 15 vuotta sitten Portugalin huumeongelma oli Euroopan pahimpien joukossa: kokonainen prosentti maan väestöstä oli heroiiniriippuvaisia. Huumesotaa oli kokeiltu, mutta ongelma jatkoi pahenemistaan. Lopulta päädyttiin kokeilemaan täysin toisenlaista lähestymistapaa: kaikkien huumausaineiden käyttö dekriminalisoitiin, ja rahat, jotka aiemmin oli käytetty riippuvaisten pidätyksiin ja vangitsemiseen, ohjattiin tukemaan yhteyden luontia – niin käyttäjien yhteyttä omiin tunteisiinsa kuin yhteiskuntaan laajemminkin. Keskeisimpiä askelia olivat asunnon turvaaminen sekä tuettu työllistyminen, jotka auttoivat merkityksellisyyden luomisessa ja tarjosivat syyn nousta aamuisin sängystä. Addikteja otetaan klinikoilla lämpimästi vastaan, ja heitä tuetaan opettelemaan yhteyden muodostamista omiin tunteisiinsa vuosikausien kuluessa kasautuneiden traumojen ja kemiallisilla yhdisteillä toteutetun lamaannuttamisen jälkeen. Tulokset alkavat olla selviä. British Journal of Criminologyn riippumaton tutkimus osoitti, että dekriminalisaation myötä addiktion esiintyvyys on laskenut, ja aineiden piikittäminen on vähentynyt puoleen".
Tutkijoista tuli poliitikkoja- voisivatko poliitikot ryhtyä tutkijoiksi ?
Koska tutkijat ovat siirtyneet poliitikoiksi ehdotamme, että poliitikot siirtyvät vuorostaan tutkijoiksi ja alkavat perata lastensuojelun tiedon tunkiota.
Pyydämme kansantalouden ja -terveyden nimissä, että poliitikot teetättävät riippumattomalla tutkimustaholla ja isolla satunnaisotannalla asiakaspalautteet sisältävän selvityksen sijaishuollon ja perhe-, päihde- ja psykiatrisen kuntoutuksen nykyisistä olosuhteista ja vaikutuksista ja lastensuojeluprosessien oikeellisuudesta ja seurauksista.
Ydinkysymys on, miksi toimimatonta politiikka ei ole muutettu vaikka nykyisten päihde- ja perhepolittisten linjausten haitoista on runsaasti kokemustietoa ja tutkimusnäyttöä?
Miksi yli kaksikymmentä vuotta sitten esitettyjä välttämättömiä uudistuksia ei ole saatu aikaan sen paremmin päihdehuollossa kuin lastensuojelussa?
Ovatko huumelakien poliittiset puolestapuhujat lääketeollisuuden ja huumeliigojen palkkalistoilla? Ovatko nykyisten lastensuojelulakien ja -linjausten puolestapuhujat sijaishuoltoyritysten edunsaajia?
Olisiko viimein mahdollista lopettaa sota ongelmien ja pahan sosiaalisen perimän kantajiksi oletettujen metsästämiseksi ja alkaa kehittää oikea-aikaisia, tarpeenmukaisia ja toimivia avun keinoja yhdessä perheiden kanssa, koko yhteisön voimin?
Apua päihdeongelmaan:
http://www.aa.fi/index.php?type=0&id=34&pageid=34§ion=3
https://www.nasuomi.org/tietoja-nasta/
Kondis facebook
Päihdelinkki
https://www.myllyhoito.fi/
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tue-lapsia-ja-perheita-ala-lapsibisnesta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-2
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-ii-lastensuojelujarjestot-bisneksen-syrjassa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kemiallinen-vakivalta-lastensuojelussa-tunnistusohjeet
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-provokaatiot-oletko-a-huora-b-hullu-vai-c-huumehorho
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ehkaisevaa-paihdetyota-vai-moraalista-paniikkia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-lapsille-haitallisia-uskomushoitoja-rahoitetaan-verovaroin
http://www.lokakuunliike.com/laulavan-uutisankkurin-blogi/ssri-hiljaiset-sivuoireet
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ketipinorin-vaaroista-vaietaan-suomessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen
http://www.lokakuunliike.com/kauhutarina-blogi/kristan-tarina-iv-tyhjan-paalla-lastenkodissa
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityonpsykiatrian-palvelujarjestelmia-ei-tehty-asiakkaille-vaan-mm-keskiluokkaisten-rouvien-paistattelupaikaksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/haluaako-sosiaalityo-rakentaa-vai-purkaa-hakkeja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/jarjestelmallista-vakivaltaa-uskomushoitoja-ja-sosiaalihygieniaa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-sosiaalinen-ongelma-periytetaan-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-katkaisee-niin-sijoitettujen-kuin-vanhempien-koulutuspolut-osa-1
RSS Feed
