1) Eristettynä perhekotiin
2) Eristettynä perhekotiin - asukaskokemus 2
Iltalehti uutisoi tänään 4.11.2015, että Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on ottanut erikoisista kasvatusmenetelmistä epäillyn perhekodin valvontaansa. Iltalehden mukaan sosiaalihuollon ylitarkastaja Elisa Roimaa arvelee, että valvontapäätös valmistunee vuodenvaihteen jälkeen. Pääsääntöisesti valvontojen käsittelyaika on 4-6 kuukautta.
- Valmistuminen riippuu tietysti siitä, mitä asioita on nousemassa esiin. Pyydämme selvityksiä ja teemme tarvittaessa tarkastuskäynnin.
Käsittämätöntä henkistä väkivaltaa
Iltalehti kertoo kuinka sijoitetun pojan äidin mukaan laitoksessa ilmeni käsittämätöntä henkistä väkivaltaa.
- Vankilassa suljetulla osastolla on vapaampaa kuin tuolla, poika heittää kolmen viikon kokemuksestaan laitoksessa, joka mainostaa itseään perheenomaisena kasvatusympäristönä.
Hän kertoo, että nuoret eivät saaneet puhua keskenään ellei työntekijä ollut vieressä. Henkilökohtaisista asioita ei saanut puhua mitään. Laitoksessa käytettiin lainvastaisia ryhmärangaistuksia, joissa yhden sijoitetun virheestä rangaistaan kaikkia. Tavallinen rangaistus oli viedä nuoren kännykkä, vaikka Valviran ohje kieltää rajoitustoimenpiteiden käytön rangaistuksena.
Kaksi ensimmäistä viikkoa hän vietti huoneessaan ilman kännykkää, vaikka päätöstä rajoitustoimista ei ollut tehty. Muut nuoret kävivät koulua, mutta koska Poika oli lopettanut ammattikoulun, hänet merkittiin kotikoululaiseksi.
- Eihän siellä voi ammattikoulun aineita opettaa, Poika ihmettelee merkintää.
Eristämistä, ryhmärangaistuksia, lannistamista, laittomia rajoitustoimia
Poika kertoo, että miespuolinen työntekijä totesi, että Poika sortuu huumeisiin 99 prosentin varmuudella.
- Tosi kannustavaa, kun ei anneta mitään mahdollisuutta, Poika sanoo ja kertoo halunneensa laitoksessa vain tupakkaa, ei huumeita.
Poika kertoo, että kun nuorten vapaa puhuminen estettiin, he joilla oli puhelin käytössään, lähettivät toisilleen viestejä. Äidille Poika kertoi, ettei kannata puhua puhelimessa, koska joku valvoo vieressä ja puhelu katkeaa, jos kertoo jotain kielteistä. Äiti alkoi epäillä, ettei laitos ollut sopiva paikka hänen pojalleen. Hän selvitti sijoituspaikan oloja.
- Haluan, että se paikka suljetaan kokonaan. Nuorten piti saunoa yksin, mennä lenkille yksin ilman kännykkää eikä itseään viillelleen nuoren äidille kerrottu viiltelystä mitään.
Äiti ihmettelee, miten nuorista voi kasvaa yhteiskuntakuntoisia aikuisia, kun heidän elämäänsä rajoitetaan rankasti ja heidän pitää elää käytännössä yksin ilman kunnollisia sosiaalisia kontakteja. Hän on kuullut, että ajoittain jopa vessakäyntiin piti pyytää lupa.
Äiti on helpottunut saatuaan pojan takaisin kotiin. Hän on kuitenkin huolissaan niistä nuorista, jotka jäivät laitokseen. Hän tietää nuorten pelkäävän, etteivät aikuiset usko heitä, kun he kertovat elämästään siellä.
- Eräällekin nuorelle ohjaaja oli sanonut ivallisesti, että voit kertoa sun sossulle, mutta ei kukaan usko sinua.
Sosiaalihuollon ylitarkastaja Elisa Roimaan mukaan pojan tapauksessa juuri rajoitustoimet herättivät eniten huomiota, koska päätöstä niistä ei ollut, ja päätös kirjoitettiin lopulta jälkikäteen. Kuitenkin rajoittamispäätös on annettava siinä tilanteessa, joka on johtanut rajoitusten harkintaan.
- Rajoittamispäätöstä ei voi tehdä jälkikäteen, Roimaa toteaa.
Hän korostaa sosiaalityöntekijän merkitystä sijoituksen onnistumisessa ja valvonnassa.
- Lapsen asioista vastaavat sosiaalityöntekijät ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa. Heidän täytyy valvoa lapsen etua, tiedostaa puutteet ja ilmoittaa niistä tarvittaessa valvovalle viranomaiselle. Ammattitaitoiset sosiaalityöntekijät osaavat arvioida lapsen kasvatukselliset ja hoidolliset tarpeet, ja sen, millaiseen lastensuojeluyksikköön lapsi tulisi sijoittaa.
Kerro kohtelustasi Kauppalehden menestyjäyrityksessä
Haapavedellä sijaitsevat Nevalanmäen Perhekodit Oy:n yksiköt Kotimäki, Pietilä ja Kaunisto mainostavat tarjoavansa perhetyön erityisosaamista, ammattitaitoista ja perhekeskeistä sijaishuoltoa ja luotettavaa ja toimivaa yhteistyötä.
Kauppalehden menestyjäyritykseksi vuonna 2014 valittu osakeyhtiö kertoo, että yrityksen toiminta on perhekeskeistä ja yksilöllistä kasvatustyötä, joka etenee lapselle asetettujen tavoitteiden mukaisesti toimivan omaohjaaja -mallin ja ammattitaitoisten , vuorovaikutukseen kannustavien ja turvaa luovien ohjaajien avulla.
Joidenkin vanhempien mukaan luvattu yhteistyö typistyi ohjaajien vanhemmille lähettämään ilmoitukseen nuoren kirjautumisesta laitokseen, jonka jälkeen vanhempiin ei ole pidetty mitään yhteyttä. Entisten ja nykyisten sijoitettujen mukaan laitoksessa simputetaan, käytetään ryhmärangaistuksia ja istutetaan nuoria huoneissaan vailla mahdollisuutta sosiaalisiin kontakteihin. Sijoitetut tytöt ovat valittaneet laitoksen sukupuolittuneista kaksoisstandardeista ja tyttöjen seksuaalisuuden voimakkaasta kontrolloinnista, joka ilmenee alus- ja päällysvaatteiden mittaamisena ja kieltoina katsoa poikiin tai puhua näiden kanssa.
Veronmaksajat maksavat yhden lapsen keskimäärin seitsemän vuotta kestävästä huostaanotosta perhekodeille noin miljoona euroa.
Sijaishuoltopaikkojen valvonta on todettu puutteelliseksi. Pahimmillaan laitokset tarkistetaan vain kerran kymmenessä vuodessa. Valvonta tapahtuu liian usein vain lukemalla laitoksen toimittamat asiakirjat.
Lokakuun liike kiittää AVI:a ja sijoitettua poikaa uskonutta sosiaalityöntekijää ripeästä toiminnasta ja pyytää kaikkia perhekodin entisiä työntekijöitä ja entisiä ja nykyisiä sijoitettuja kertomaan laitoksen väärinkäytöksistä AVI:n osoitteeseen [email protected]
Kodinturvarinki auttaa
Lokakuun liike on perustanut Kodinturvaringin, joka organisoidusti auttaa lapsia, joita ei muutoin saada viranomaisten toimesta turvaan akuutin vaaran tai sen uhan alta. Vapaaehtoisista kansalaisista koostuva RINKI auttaa myös lapsia, joita uhkaa turha huostaanotto tai muu mielivaltainen pakkotoimi ja jotka on siksi saatava turvaan tosiseikkaselvittelyn mahdollistamiseksi.
Vanhemmat voivat auttaa lainvastaisesti toimiviin sijaishuoltopaikkoihin sijoitettuja lapsiaan keskustelemalla laitosten ongelmista avoimesti toisten sijoitettujen vanhempien kanssa, taltioimalla tapaamiset henkilökunnan kanssa, tutkimalla kaikki rekisteritiedot ja selvittämällä laitosten päätösten ja kirjausten oikeellisuus, tekemällä sijoitettujen kanssa valituksia AVI:in, VALVIRA:aan ja oikeusasiamiehelle, ottamalla yhteyttä juristiin tai ilmoittautumalla Kodinturvarinkiin.
Ilmoittautuminen Kodinturvarinkiin: [email protected]. Otsikoithan viestisi "Rinki".
Lokakuun liike tarjoaa myös sosiaalihuollon ja laitosten työntekijöille mahdollisuuden ilmoittaa ja saattaa anonyymisti tutkittavaksi laiton ja/tai lasten kasvua ja kehitystä vaarantava toimintakäytäntö työpaikoillaan. Ilmoituksen voi tehdä täällä. Uuden sosiaalihuoltolain myötä sosiaalihuollon henkilöstöllä on ilmoitusvelvollisuus myös oman työpaikan ja kollegoiden väärinkäytöksistä.
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/jyly-v-akseli-kiireellinen-sijoitus-23102015
http://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/eristettyna-perhekotiin
http://www.lokakuunliike.com/henri-auteron-blogi/valviran-selvitys
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vaiettu-kampanja-laitoshoidon-vaaroista
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/lapsemme-laitoksissa-osa-1-miten-paadytaan-laitokseen
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/kansanvalistusta-lastensuojelun-asiakkaalle
http://www.lokakuunliike.com/kauhutarina-blogi/kristan-tarina-iv-tyhjan-paalla-lastenkodissa
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/lastensuojelulapsen-kuolema
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/lastensuojelulapsen-kuolema-2
http://www.mariasyvala.com/jutut/rakas-kristian-artikkeli-sunnuntaisuomalaisessa
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sijaishuollon-korruptoitunut-kehitysapu-lopetettava-lapsia-autettava-osana-perhetta
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-puhtauskultti
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ketipinorin-vaaroista-vaietaan-suomessa
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-porttiteoria-avunpyynto-avautuminen-ja-lasu-asiakkuus-portteja-elinkautisiin
http://www.lokakuunliike.com/henri-auteron-blogi/sentican-huostaporvarit-ja-veroparatiisityypit