Keväällä 2012 murhatun 8-vuotiaan Eerikan kuolemasta on kulunut yli kaksi vuotta. Iltalehden mukaan kaikkiaan yhtätoista Helsingin kaupungin virkamiestä – sosiaalityöntekijää, lääkäriä ja terveydenhoitajaa – vastaan on nostettu syyte epäillystä virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Taustalla on järkyttävä tapahtumasarja, kun 8-vuotias Eerika palautettiin lastensuojelulaitoksesta isälleen, vaikka naapurit ja koulu olivat olleet yhteydessä lastensuojeluun ja huomanneet merkkejä lapsen kaltoinkohtelusta. Myös tytön biologinen äiti oli kertonut sosiaaliviranomaisille lapsessaan näkemistään väkivallan merkeistä. Äidin mukaan tapaamisenvalvoja oli vastannut, että ”odotetaan nyt vielä neljättä kertaa”.
Taustalla on järkyttävä tapahtumasarja, kun 8-vuotias Eerika palautettiin lastensuojelulaitoksesta isälleen, vaikka naapurit ja koulu olivat olleet yhteydessä lastensuojeluun ja huomanneet merkkejä lapsen kaltoinkohtelusta. Myös tytön biologinen äiti oli kertonut sosiaaliviranomaisille lapsessaan näkemistään väkivallan merkeistä. Äidin mukaan tapaamisenvalvoja oli vastannut, että ”odotetaan nyt vielä neljättä kertaa”.
Äidin kerrotaan luopuneen huoltajuudesta huostaanoton pelossa
Viranomaisten odottelun takia Eerika kuoli keväällä 2012, äitienpäivän vastaisena yönä. Hänen äitipuolensa ja isänsä olivat käärineet, sitoneet ja teipanneet lapsen tiukan kankaan sisään tarkoituksenaan kurittaa lasta. Eerika tukehtui prinsessakruunu päässään.
Eerikan taustoista on esitetty monenlaista tietoa, mutta mihin tietoihin voimme luottaa? Lehtitietojen mukaan Eerika-tyttö sijoitettiin kiireellisesti isänsä luo kesällä 2010, koska olot äidin luona olivat "sietämättömät". Tarkoitus oli siirtää lapsi isältä toiseen sijaishuoltopaikkaan, mutta sellaista ei löytynyt.
Tarkat lukijat ovat jälkikäteen kysyneet, miten voi olla mahdollista, ettei sijoituspaikkaa löytynyt. Olivatko kaikki Suomen lastensuojelulaitokset ja perhekodit täynnä? Eikö lähisukulaisissa ollut halukkaita tytön sijaisvanhemmiksi?
Nettikirjoituksissa liikkuu monenkirjavaa huhua lapsen vanhemmista riippuen siitä, onko kertojana äidin vai isän läheinen. Selvillä ei ole, mitä lastensuojeluasiakirjoissa tarkalleen lukee, ja mikä on äidin näkemys kirjauksista.
Äidin esitettyä päihdeongelmaa ja lapsen ”sietämättömiä oloja” voidaan myös tarkastella monesta näkökulmasta. Entinen naapuri on kertonut, ettei hän koskaan nähnyt Eerikan äitiä humalassa. Yönä, jolloin sosiaalityöntekijät tulivat perheeseen kotikäynnille, äiti istui sukulaisensa kanssa iltaa kotona. Tuliaispullosta oli juotu, mutta mitään häiriötä ei naapureille kuuleman mukaan ollut aiheutettu. Eerika ei myöskään ollut vaarassa.
Facebook-sivustolla entinen naapuri kirjoitti: ”Eerika otettiin huostaan äidiltään hullun naapurin perättömästä ilmoituksesta. Eerikalla ei äidillään ollut mitään hätää, olen itse ollut näkemässä. Eerika menetti henkensä, koska lastensuojelu teki virheellisen arvion ja päätöksen. Nämä Eerikan työntekijät totesivat minulle, että ’ei me saada ottaa kantaa lasten kasvatuksellisiin asioihin, ei meidän koulutukseen kuulu lasten kasvatusoppi’.
Kuinka pätevä lastensuojelu on tekemään arvioita lapsen hyvinvoinnista ja edusta tuo huomioon ottaen?”
Eerikan koti oli hänen mukaansa ihan tavallinen.
– Heidän vuokra-asuntonsa kaipasi pintaremonttia, mutta ei siellä ollut ruokottoman sotkuista.
Entinen naapuri kertoo tutustuneensa Eerikaan ja tämän äitiin kesällä 2008. Seuraavana kahtena kesänä he näkivät toisiaan lähes päivittäin. Tutuiksi tulivat myös jotkut Eerikan sukulaiset.
Naapuri muutti pois alueelta loppuvuonna 2011. Hän muistelee päiviä, kun Eerika leikki pihalla hänen lastensa kanssa. Yhtenä päivänä lapset poimivat vadelmia.
– Eerika oli iloinen, hyvinvoiva, reipas ja luottavainen tyttö. Äitinsä silmäterä. Ehkä ainoa miinuspuoli äidissä oli se, että hän pikkuisen hemmotteli lastaan.
Naapurin mukaan Eerikan äiti oli vaitonainen puhuessaan lapsensa isästä.
– Hän ei sanonut miehestä pahaa sanaa.
Sen naapuri kuitenkin havaitsi, että Eerikaa ahdisti mennä isälleen.
– Isän luona taisi olla paha olla, koska lapsi kertoi siitä kiukuttelemalla. Jos Eerikaa olisi kuunneltu alun alkaen, tässä ei oltaisi.
Eerikan äitiä taas ahdistivat jotkut naapurit, jotka antoivat perheelle noottia.
– Se vaikutti lähinnä kiusanteolta.
Lastensuojeluilmoituksen teki eräs taloyhtiössä asunut nainen, joka oli naapurin mukaan tehnyt ilmoituksia myös muista ihmisistä. Ilmoitus johti tarkastukseen. Naapuri muistaa, mitä tapahtui sosiaalityöntekijöiden kotikäynnin jälkeen.
– Eerikan isästä tuli tytön yksinhuoltaja. Äiti suostui allekirjoittamaan paperit, koska pelkäsi tytön huostaanottoa. Hän ei aavistanut, että saisi jatkossa tavata tytärtään vain valvotusti.
Eerikan isän tuttava taas kirjoitti anonyymisti eräällä nettisivulla Eerikan äidin väittäneen, että tämän entinen anoppi olisi painostanut antamaan yksinhuoltajuuden lapsen isälle: ”Kuka isoäiti ei niin tekisi tietäessään, millaista Eerikan elämä oli äitinsä luona? Ei säännöllisiä ruoka-aikoja, ei nukkuma-aikoja, viinanhuuruista seurustelua ’perhepiirissä’.”
Kirjoittaja väittää tunteneensa Eerikan isän Touko Tarkin 15 vuoden ajan. Hän luonnehtii miestä rehelliseksi, AA-tovereitaan auttaneeksi, tytärtään palvoneeksi ja jopa liian kiltiksi:
”Kukaan Toukon tunteva ei voi yhdistää lehtijutuissa tai nettien palstoilla löytyviä luonnehdintoja ’murhaajasta’, ’hirviöstä’, ’vajakista’ tai ’psykopaatista’ Toukoon. Kyse ei ole siitä, että hän olisi pystynyt meille esittämään jotain roolia vaan siitä että me todella tunnemme Toukon, hyvässä ja pahassa... Kun kuulin Toukoa epäiltävän Eerikan kuolemasta, ensimmäinen ajatukseni oli, että tässä on joku väärinkäsitys.”
Mediassa on kerrottu Eerikan elämän onnellisimman jakson olleen Meripihan vastaanottokeskuksessa.
Nettikirjoittaja kommentoi syyttäjä Eija Velitskin väitettä tytön onnettomasta elämästä:
”Monet Eerikan tunteneet, mm. opettaja ja rehtori, ovat haastatteluissa todenneet, että hän oli iloinen ja reipas tyttö. Ihmettelen miten läpeensä onnettoman elämän elänyt lapsi olisi voittanut sarjansa urheilukilpailuissa kuten Eerika vielä viime keväänä teki!”
Tämän vahvistaa myös entinen naapuri.
– Lastensuojelu mitätöi äidin kokemuksen, vaikka äiti oli ollut Eerikan elämän suurin turva ja ilon lähde. Eerikan elämän onnellisin jakso ei nimittäin ollut vastaanottokeskuksessa, kuten mediassa väitetään, vaan kotona äidin luona.
Moni Eerikan sukulainen oli lastensuojelun ammattilainen
Millaiset tytön taustat todella olivat? Emme saa koskaan tietää.
On vaikeaa ymmärtää Helsingin Sanomien toimittajan väitettä, miten Eerika olisi jäänyt ”huolestuneiden viranomaisten väliin jääneeseen tyhjiöön”. Tytön lähipiiriin nimittäin kuului monia lastensuojelun ammattilaisia. Toimittaja Kaisa Ruokamo on kirjoittanut aiheesta blogissaan.
Touko Tarkin äiti työskenteli surmahetkellä Askolan perusturvajohtajana. Hänen toinen poikansa, Toukon veli, istui tuolloin erään lastenkodin hallituksessa. Laitos on työllistänyt Tarkin sukua. Se on ostanut palveluja poikien musiikkiterapeutti-isältä.
Lähtökohta ei vaikuta hälyttävältä, päinvastoin. Kuka olisi osannut epäillä, että lastensuojeluun suuntautuneeseen sukuun kuuluisi riskivanhempi, isä, joka surmaisi oman lapsensa?
Jos Eerikan sukulaiset eivät kyenneet ennakoimaan tytön kuolemaa, kuka olisi osannut?
Vuosi ennen Eerikan kuolemaa sosiaalityöntekijät tapasivat Touko Tarkin ja tämän perusturvajohtajaäidin, jotka esittivät lastensuojelun asiakkuuden lopettamista. Tämä selviää kesäkuussa 2013 julkaistusta loppuraportista, jonka on laatinut valtioneuvoston asettama tutkintaryhmä. Sen tarkoitus oli tutkia tytön kuolemaan johtaneita syitä ja laatia suosituksia, jotta vastaava ei enää toistuisi.
Tavoite on tärkeä, mutta onko se mahdollinen? Eerikan kohtalo tuskin olisi ollut estettävissä millään tavoin, sillä lapsen tilannetta seurasivat ja tytön etua valvoivat monet ammattilaistahot.
Edes lapsen mummu, sosiaalialan ammattilainen, ei selvästikään ollut havainnut lapsenlapsensa edun vaarantuvan poikansa hoivissa.
Eerikan kuolema valjastettiin poliittisesti
Eerikan murha lienee Suomen historian julmin. Tytön kuolema ajoittui aikaan, jolloin perhesurmista käytiin julkista keskustelua. Elokuussa 2012 uutisoitiin, että perhesurmissa oli runsaan vuoden aikana kuollut ainakin 15 lasta. Kukaan ei kyennyt selvittämään, mistä tilastopiikki johtui. Yleensä nimittäin perhesurman uhriksi on joutunut keskimäärin 5 alaikäistä vuodessa. Vauvasurmia on ollut noin yksi, ja tekijänä on yleensä ollut syyntekeeton, esimerkiksi lapsivuodepsykoosiin joutunut äitti.
Jokainen uusi perhetragedia herätti keskustelun pahuuden ennaltaehkäisystä: tietosuojasta, viranomaisyhteistyöstä ja kontrollin lisäämisestä. Eerikan kohtalolla on sittemmin oikeutettu perhepolitiikan uusia linjauksia siksi, ettei lastensuojelu hänen kohdallaan reagoinut, kuten olisi pitänyt.
Eerikan kuolema vaikutti siihen, millaiseksi perhepolitiikkaa haluttiin linjata. Esimerkiksi keskustelu pysyvistä huostaanotoista sai uudelleen tuulta alleen.
Vuosia vireillä ollut adoptiolain uudistamisprosessi päättyi, kun adoptiolaki tuli voimaan heinäkuussa 2012, reilu kuukausi Eerikan kuoleman jälkeen. Avoimen adoption myötä sijaisvanhemmista voi tulla lapsen juridiset vanhemmat. Keskustelu avoimesta adoptiosta lähti alun perin lastensuojelujärjestöjen taholta. Niin myös keskustelu lastensuojelulasten edunvalvojista, joita monet lastensuojelujärjestöjen edustajat ovat Eerikan kuoleman jälkeen suositelleet.
Eerikan kuoleman jälkeen julkisuudessa nostettiin esiin puheenvuoroja, joiden mukaan tietosuoja estäisi viranomaisyhteistyön. Mediassa kehotettiin kääntymään herkästi sosiaalitoimen puoleen. Toiminta on linjassa laajaa poliittista kannatusta nauttivan Varpu-hankkeen (varhainen puuttuminen) kanssa, joka rohkaisee puuttumaan talkoovoimin lasten asioihin mahdollisimman varhain.
Eerikan kuoleman jälkeen ilmoitusten määrä melkeinpä räjähti käsiin. Ilmoituksia tehtiin entistä herkemmin syyskuussa 2012, sillä perhesurmat madalsivat yhteydenottokynnystä. Kyseisen vuoden aikana Helsingin sosiaalivirasto käsitteli kaikkiaan yli 10 000 lastensuojeluilmoitusta. Niistä noin 30 prosenttia tuli poliisilta ja 25 prosenttia terveyden- ja sosiaalihuollon kautta. Huoltajilta tuli noin 12 prosenttia ilmoituksista ja muilta sukulaisilta saman verran. Osa huoltajien ilmoituksista tehtiin eron aikana kostomielessä. Ilmoituksia tuli myös kouluista ja muilta viranomaisilta sekä nuorilta itseltään.
Kaikkiaan Suomessa tehdään nykyisin noin 100 000 lastensuojeluilmoitusta vuodessa.
Maaliskuussa 2013 sosiaaliviranomaisten poliisille tekemien tutkintapyyntöjen määrä kasvoi rajusti. Poliisin mukaan lastensuojeluviranomaiset saattavat tehdä tutkintapyyntöjä liiankin matalalla kynnyksellä hyvin lievissä tapauksissa.
Viranomaisyhteistyön uskottiin tuovan vankkaa näyttöä perheen tilanteesta, jolloin väliinmeno ja tilanteen katkaisu onnistuisi varhaisen puuttumisen hengessä. Kontrollin kiristyessä unohtui se, että lastensuojelussa lainsäädäntö kyllä jo mahdollisti saumattoman tiedonsiirron. Vuoden 2008 lastensuojelulaki oli murtanut perheiden yksityisyyden suojan.
Lainsäädäntö ei siis ollut estämässä tiedonkulkua ja viranomaisten yhteistyötä. Helsingin lastensuojelussa oli resursseja aivan riittävästi, ainakin Eerikan tapausta Ilta-Sanomissa kommentoineen sosiaalijohtaja Paavo Voutilaisen mukaan. Hän ei nimittäin nähnyt resurssien vähyydessä syytä tytön kuolemaan. Voutilainen korosti, että Helsingin lastensuojelussa on suhteessa ”maan parhaat resurssit ja erittäin korkeatasoisia, kokeneita työntekijöitä”.
Myöskään lastensuojeluilmoitusten puuttuminen ei ollut syynä tytön kuolemaan. Ilmoituksia oli tehty lukuisia. Lapsen tilannetta olivat seuranneet ja tytön etua valvoneet monet ammattilaistahot. Tytön kaltoin kohtelusta oli selvää näyttöä. Mitkään salassapitopykälät eivät estäneet virkamiehiä uskomasta ammattilaisten havaintoja ja Eerikan äidin näkemyksiä lapsen edusta.
Tällä kertaa lastensuojelu vain piti Eerikan isän ja/tai lapsen mummun kertomusta uskottavampana. Jossakin toisessa kunnassa virkamiehet olisivat ehkä uskoneet lapsen äitiä.
Lähteet:
Hukassa huostassa / Syvälä / Radium-Kirjat / 2013:
”8-vuotiaan Eerikan surma.” http://fi.wikipedia.org/wiki/8-vuotiaan_Eerikan_surma#cite_note-kantelimme_
monta_kertaa-13.
Ilta-Sanomat: ”Valvoja näki 8-vuotiaan mustelmat: Odotetaan nyt vielä neljättä kertaa.” 31.08.2012.
Helsingin Sanomat: ”Surmatun tytön naapurit: Kantelimme monta kertaa viranomaisille.” 03.09.2012.
Jussi Salokorpi: ”Sosiaalijohtaja: Pikkutytön kuolema pitää selvittää perusteellisesti.” Yle Uutiset, 31.08.2012.
Jussi Salokorpi: ”Lastensuojelun Heinonen: Laissa ei ole vikaa.” Yle Uutiset, 31.08.2012.
Tiina Hirsimäki: ”Syyttäjä vaatii elinkautisia 8-vuotiaan murhasta.” Yle Uutiset, 30.08.2012.
Eerikan kuoleman jälkeen julkaistuja nettikeskusteluja.
”Eerikan äiti valehtelee Seiskassa.” Kissa pöydällä -blogi, 25.03.2013.
http://lizthecat.blogspot.fi/2013/03/eerikan-aiti-valehtelee-seiskassa.html
”Iltasanomien jutusta Näin isä huijasi…” Kissa pöydällä -blogi, 09.03.2013.
http://lizthecat.blogspot.fi/2013/03/avoin-kirje-ilta-sanomille.html
Kaisa Ruokamo: ”Tarkkien Arjen Sydän.” http://kaisaruokamo.blogspot.fi, 12.03.2013.
Rami Mäkinen: ”Eerikan koko tarina.” Ilta-Sanomat, 12.06.2013.
Irina Vähäsarja: ”Kaltoinkohdeltu tyttö jäi väliinputoajaksi.” Helsingin Sanomat, 12.06.2013.
Tutkintaryhmä, tutkintaryhmän johtaja Kristiina Kumpula, Suomen Punainen Risti: ”8-vuotiaan lapsen
kuolemaan johtaneet tapahtumat.” Oikeusministeriön julkaisu 32/2013. Selvityksiä ja ohjeita.
Lastensuojelun Keskusliitto: ”Tiedonkulun ongelmat lastensuojelussa selvitettävä.” Lehdistötiedote 03.09.2012.
”Selvitys perhe- ja lapsensurmien taustoista vuosilta 2003–2012.” Sisäasianministeriön julkaisut 35/2012.
”Osa perhesurmista olisi ehkä voitu ehkäistä.” THL:n tiedote 30.08.2012.
Riitta Vainio: ”Uusi lastensuojelulaki murtaa perheen yksityisyyden suojaa.” Helsingin Sanomat, 10.08.2007.
Lastensuojelun käsikirja: ”Edunvalvonta.” www.sosiaaliportti.fi.
Paula Marjomaa ja Milja Laakso (toim.): ”Lastensuojelun edunvalvonta – lapsen oikeus osallisuuteen häntä
koskevassa päätöksenteossa.” Käsikirja lastensuojelun edunvalvonnasta. Lastensuojelun edunvalvojahanke
2005–2009 ja 2010–2011. Pelastakaa Lapset ry:n julkaisusarja n:o 15.
www.pelastakaalapset.fi, www.pelastakaalapset.fi/toiminta/lastensuojelutyo/kehittamishankkeet/
kohtaaminen-kotimaisen-adoption-/
Saara Jäppinen: ”AVOIN ADOPTIO. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus kansainvälisestä tutkimuksesta.”
Pro gradu -tutkielma, Sosiaalityö, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto. Kevät 2012.
Viranomaisten odottelun takia Eerika kuoli keväällä 2012, äitienpäivän vastaisena yönä. Hänen äitipuolensa ja isänsä olivat käärineet, sitoneet ja teipanneet lapsen tiukan kankaan sisään tarkoituksenaan kurittaa lasta. Eerika tukehtui prinsessakruunu päässään.
Eerikan taustoista on esitetty monenlaista tietoa, mutta mihin tietoihin voimme luottaa? Lehtitietojen mukaan Eerika-tyttö sijoitettiin kiireellisesti isänsä luo kesällä 2010, koska olot äidin luona olivat "sietämättömät". Tarkoitus oli siirtää lapsi isältä toiseen sijaishuoltopaikkaan, mutta sellaista ei löytynyt.
Tarkat lukijat ovat jälkikäteen kysyneet, miten voi olla mahdollista, ettei sijoituspaikkaa löytynyt. Olivatko kaikki Suomen lastensuojelulaitokset ja perhekodit täynnä? Eikö lähisukulaisissa ollut halukkaita tytön sijaisvanhemmiksi?
Nettikirjoituksissa liikkuu monenkirjavaa huhua lapsen vanhemmista riippuen siitä, onko kertojana äidin vai isän läheinen. Selvillä ei ole, mitä lastensuojeluasiakirjoissa tarkalleen lukee, ja mikä on äidin näkemys kirjauksista.
Äidin esitettyä päihdeongelmaa ja lapsen ”sietämättömiä oloja” voidaan myös tarkastella monesta näkökulmasta. Entinen naapuri on kertonut, ettei hän koskaan nähnyt Eerikan äitiä humalassa. Yönä, jolloin sosiaalityöntekijät tulivat perheeseen kotikäynnille, äiti istui sukulaisensa kanssa iltaa kotona. Tuliaispullosta oli juotu, mutta mitään häiriötä ei naapureille kuuleman mukaan ollut aiheutettu. Eerika ei myöskään ollut vaarassa.
Facebook-sivustolla entinen naapuri kirjoitti: ”Eerika otettiin huostaan äidiltään hullun naapurin perättömästä ilmoituksesta. Eerikalla ei äidillään ollut mitään hätää, olen itse ollut näkemässä. Eerika menetti henkensä, koska lastensuojelu teki virheellisen arvion ja päätöksen. Nämä Eerikan työntekijät totesivat minulle, että ’ei me saada ottaa kantaa lasten kasvatuksellisiin asioihin, ei meidän koulutukseen kuulu lasten kasvatusoppi’.
Kuinka pätevä lastensuojelu on tekemään arvioita lapsen hyvinvoinnista ja edusta tuo huomioon ottaen?”
Eerikan koti oli hänen mukaansa ihan tavallinen.
– Heidän vuokra-asuntonsa kaipasi pintaremonttia, mutta ei siellä ollut ruokottoman sotkuista.
Entinen naapuri kertoo tutustuneensa Eerikaan ja tämän äitiin kesällä 2008. Seuraavana kahtena kesänä he näkivät toisiaan lähes päivittäin. Tutuiksi tulivat myös jotkut Eerikan sukulaiset.
Naapuri muutti pois alueelta loppuvuonna 2011. Hän muistelee päiviä, kun Eerika leikki pihalla hänen lastensa kanssa. Yhtenä päivänä lapset poimivat vadelmia.
– Eerika oli iloinen, hyvinvoiva, reipas ja luottavainen tyttö. Äitinsä silmäterä. Ehkä ainoa miinuspuoli äidissä oli se, että hän pikkuisen hemmotteli lastaan.
Naapurin mukaan Eerikan äiti oli vaitonainen puhuessaan lapsensa isästä.
– Hän ei sanonut miehestä pahaa sanaa.
Sen naapuri kuitenkin havaitsi, että Eerikaa ahdisti mennä isälleen.
– Isän luona taisi olla paha olla, koska lapsi kertoi siitä kiukuttelemalla. Jos Eerikaa olisi kuunneltu alun alkaen, tässä ei oltaisi.
Eerikan äitiä taas ahdistivat jotkut naapurit, jotka antoivat perheelle noottia.
– Se vaikutti lähinnä kiusanteolta.
Lastensuojeluilmoituksen teki eräs taloyhtiössä asunut nainen, joka oli naapurin mukaan tehnyt ilmoituksia myös muista ihmisistä. Ilmoitus johti tarkastukseen. Naapuri muistaa, mitä tapahtui sosiaalityöntekijöiden kotikäynnin jälkeen.
– Eerikan isästä tuli tytön yksinhuoltaja. Äiti suostui allekirjoittamaan paperit, koska pelkäsi tytön huostaanottoa. Hän ei aavistanut, että saisi jatkossa tavata tytärtään vain valvotusti.
Eerikan isän tuttava taas kirjoitti anonyymisti eräällä nettisivulla Eerikan äidin väittäneen, että tämän entinen anoppi olisi painostanut antamaan yksinhuoltajuuden lapsen isälle: ”Kuka isoäiti ei niin tekisi tietäessään, millaista Eerikan elämä oli äitinsä luona? Ei säännöllisiä ruoka-aikoja, ei nukkuma-aikoja, viinanhuuruista seurustelua ’perhepiirissä’.”
Kirjoittaja väittää tunteneensa Eerikan isän Touko Tarkin 15 vuoden ajan. Hän luonnehtii miestä rehelliseksi, AA-tovereitaan auttaneeksi, tytärtään palvoneeksi ja jopa liian kiltiksi:
”Kukaan Toukon tunteva ei voi yhdistää lehtijutuissa tai nettien palstoilla löytyviä luonnehdintoja ’murhaajasta’, ’hirviöstä’, ’vajakista’ tai ’psykopaatista’ Toukoon. Kyse ei ole siitä, että hän olisi pystynyt meille esittämään jotain roolia vaan siitä että me todella tunnemme Toukon, hyvässä ja pahassa... Kun kuulin Toukoa epäiltävän Eerikan kuolemasta, ensimmäinen ajatukseni oli, että tässä on joku väärinkäsitys.”
Mediassa on kerrottu Eerikan elämän onnellisimman jakson olleen Meripihan vastaanottokeskuksessa.
Nettikirjoittaja kommentoi syyttäjä Eija Velitskin väitettä tytön onnettomasta elämästä:
”Monet Eerikan tunteneet, mm. opettaja ja rehtori, ovat haastatteluissa todenneet, että hän oli iloinen ja reipas tyttö. Ihmettelen miten läpeensä onnettoman elämän elänyt lapsi olisi voittanut sarjansa urheilukilpailuissa kuten Eerika vielä viime keväänä teki!”
Tämän vahvistaa myös entinen naapuri.
– Lastensuojelu mitätöi äidin kokemuksen, vaikka äiti oli ollut Eerikan elämän suurin turva ja ilon lähde. Eerikan elämän onnellisin jakso ei nimittäin ollut vastaanottokeskuksessa, kuten mediassa väitetään, vaan kotona äidin luona.
Moni Eerikan sukulainen oli lastensuojelun ammattilainen
Millaiset tytön taustat todella olivat? Emme saa koskaan tietää.
On vaikeaa ymmärtää Helsingin Sanomien toimittajan väitettä, miten Eerika olisi jäänyt ”huolestuneiden viranomaisten väliin jääneeseen tyhjiöön”. Tytön lähipiiriin nimittäin kuului monia lastensuojelun ammattilaisia. Toimittaja Kaisa Ruokamo on kirjoittanut aiheesta blogissaan.
Touko Tarkin äiti työskenteli surmahetkellä Askolan perusturvajohtajana. Hänen toinen poikansa, Toukon veli, istui tuolloin erään lastenkodin hallituksessa. Laitos on työllistänyt Tarkin sukua. Se on ostanut palveluja poikien musiikkiterapeutti-isältä.
Lähtökohta ei vaikuta hälyttävältä, päinvastoin. Kuka olisi osannut epäillä, että lastensuojeluun suuntautuneeseen sukuun kuuluisi riskivanhempi, isä, joka surmaisi oman lapsensa?
Jos Eerikan sukulaiset eivät kyenneet ennakoimaan tytön kuolemaa, kuka olisi osannut?
Vuosi ennen Eerikan kuolemaa sosiaalityöntekijät tapasivat Touko Tarkin ja tämän perusturvajohtajaäidin, jotka esittivät lastensuojelun asiakkuuden lopettamista. Tämä selviää kesäkuussa 2013 julkaistusta loppuraportista, jonka on laatinut valtioneuvoston asettama tutkintaryhmä. Sen tarkoitus oli tutkia tytön kuolemaan johtaneita syitä ja laatia suosituksia, jotta vastaava ei enää toistuisi.
Tavoite on tärkeä, mutta onko se mahdollinen? Eerikan kohtalo tuskin olisi ollut estettävissä millään tavoin, sillä lapsen tilannetta seurasivat ja tytön etua valvoivat monet ammattilaistahot.
Edes lapsen mummu, sosiaalialan ammattilainen, ei selvästikään ollut havainnut lapsenlapsensa edun vaarantuvan poikansa hoivissa.
Eerikan kuolema valjastettiin poliittisesti
Eerikan murha lienee Suomen historian julmin. Tytön kuolema ajoittui aikaan, jolloin perhesurmista käytiin julkista keskustelua. Elokuussa 2012 uutisoitiin, että perhesurmissa oli runsaan vuoden aikana kuollut ainakin 15 lasta. Kukaan ei kyennyt selvittämään, mistä tilastopiikki johtui. Yleensä nimittäin perhesurman uhriksi on joutunut keskimäärin 5 alaikäistä vuodessa. Vauvasurmia on ollut noin yksi, ja tekijänä on yleensä ollut syyntekeeton, esimerkiksi lapsivuodepsykoosiin joutunut äitti.
Jokainen uusi perhetragedia herätti keskustelun pahuuden ennaltaehkäisystä: tietosuojasta, viranomaisyhteistyöstä ja kontrollin lisäämisestä. Eerikan kohtalolla on sittemmin oikeutettu perhepolitiikan uusia linjauksia siksi, ettei lastensuojelu hänen kohdallaan reagoinut, kuten olisi pitänyt.
Eerikan kuolema vaikutti siihen, millaiseksi perhepolitiikkaa haluttiin linjata. Esimerkiksi keskustelu pysyvistä huostaanotoista sai uudelleen tuulta alleen.
Vuosia vireillä ollut adoptiolain uudistamisprosessi päättyi, kun adoptiolaki tuli voimaan heinäkuussa 2012, reilu kuukausi Eerikan kuoleman jälkeen. Avoimen adoption myötä sijaisvanhemmista voi tulla lapsen juridiset vanhemmat. Keskustelu avoimesta adoptiosta lähti alun perin lastensuojelujärjestöjen taholta. Niin myös keskustelu lastensuojelulasten edunvalvojista, joita monet lastensuojelujärjestöjen edustajat ovat Eerikan kuoleman jälkeen suositelleet.
Eerikan kuoleman jälkeen julkisuudessa nostettiin esiin puheenvuoroja, joiden mukaan tietosuoja estäisi viranomaisyhteistyön. Mediassa kehotettiin kääntymään herkästi sosiaalitoimen puoleen. Toiminta on linjassa laajaa poliittista kannatusta nauttivan Varpu-hankkeen (varhainen puuttuminen) kanssa, joka rohkaisee puuttumaan talkoovoimin lasten asioihin mahdollisimman varhain.
Eerikan kuoleman jälkeen ilmoitusten määrä melkeinpä räjähti käsiin. Ilmoituksia tehtiin entistä herkemmin syyskuussa 2012, sillä perhesurmat madalsivat yhteydenottokynnystä. Kyseisen vuoden aikana Helsingin sosiaalivirasto käsitteli kaikkiaan yli 10 000 lastensuojeluilmoitusta. Niistä noin 30 prosenttia tuli poliisilta ja 25 prosenttia terveyden- ja sosiaalihuollon kautta. Huoltajilta tuli noin 12 prosenttia ilmoituksista ja muilta sukulaisilta saman verran. Osa huoltajien ilmoituksista tehtiin eron aikana kostomielessä. Ilmoituksia tuli myös kouluista ja muilta viranomaisilta sekä nuorilta itseltään.
Kaikkiaan Suomessa tehdään nykyisin noin 100 000 lastensuojeluilmoitusta vuodessa.
Maaliskuussa 2013 sosiaaliviranomaisten poliisille tekemien tutkintapyyntöjen määrä kasvoi rajusti. Poliisin mukaan lastensuojeluviranomaiset saattavat tehdä tutkintapyyntöjä liiankin matalalla kynnyksellä hyvin lievissä tapauksissa.
Viranomaisyhteistyön uskottiin tuovan vankkaa näyttöä perheen tilanteesta, jolloin väliinmeno ja tilanteen katkaisu onnistuisi varhaisen puuttumisen hengessä. Kontrollin kiristyessä unohtui se, että lastensuojelussa lainsäädäntö kyllä jo mahdollisti saumattoman tiedonsiirron. Vuoden 2008 lastensuojelulaki oli murtanut perheiden yksityisyyden suojan.
Lainsäädäntö ei siis ollut estämässä tiedonkulkua ja viranomaisten yhteistyötä. Helsingin lastensuojelussa oli resursseja aivan riittävästi, ainakin Eerikan tapausta Ilta-Sanomissa kommentoineen sosiaalijohtaja Paavo Voutilaisen mukaan. Hän ei nimittäin nähnyt resurssien vähyydessä syytä tytön kuolemaan. Voutilainen korosti, että Helsingin lastensuojelussa on suhteessa ”maan parhaat resurssit ja erittäin korkeatasoisia, kokeneita työntekijöitä”.
Myöskään lastensuojeluilmoitusten puuttuminen ei ollut syynä tytön kuolemaan. Ilmoituksia oli tehty lukuisia. Lapsen tilannetta olivat seuranneet ja tytön etua valvoneet monet ammattilaistahot. Tytön kaltoin kohtelusta oli selvää näyttöä. Mitkään salassapitopykälät eivät estäneet virkamiehiä uskomasta ammattilaisten havaintoja ja Eerikan äidin näkemyksiä lapsen edusta.
Tällä kertaa lastensuojelu vain piti Eerikan isän ja/tai lapsen mummun kertomusta uskottavampana. Jossakin toisessa kunnassa virkamiehet olisivat ehkä uskoneet lapsen äitiä.
Lähteet:
Hukassa huostassa / Syvälä / Radium-Kirjat / 2013:
”8-vuotiaan Eerikan surma.” http://fi.wikipedia.org/wiki/8-vuotiaan_Eerikan_surma#cite_note-kantelimme_
monta_kertaa-13.
Ilta-Sanomat: ”Valvoja näki 8-vuotiaan mustelmat: Odotetaan nyt vielä neljättä kertaa.” 31.08.2012.
Helsingin Sanomat: ”Surmatun tytön naapurit: Kantelimme monta kertaa viranomaisille.” 03.09.2012.
Jussi Salokorpi: ”Sosiaalijohtaja: Pikkutytön kuolema pitää selvittää perusteellisesti.” Yle Uutiset, 31.08.2012.
Jussi Salokorpi: ”Lastensuojelun Heinonen: Laissa ei ole vikaa.” Yle Uutiset, 31.08.2012.
Tiina Hirsimäki: ”Syyttäjä vaatii elinkautisia 8-vuotiaan murhasta.” Yle Uutiset, 30.08.2012.
Eerikan kuoleman jälkeen julkaistuja nettikeskusteluja.
”Eerikan äiti valehtelee Seiskassa.” Kissa pöydällä -blogi, 25.03.2013.
http://lizthecat.blogspot.fi/2013/03/eerikan-aiti-valehtelee-seiskassa.html
”Iltasanomien jutusta Näin isä huijasi…” Kissa pöydällä -blogi, 09.03.2013.
http://lizthecat.blogspot.fi/2013/03/avoin-kirje-ilta-sanomille.html
Kaisa Ruokamo: ”Tarkkien Arjen Sydän.” http://kaisaruokamo.blogspot.fi, 12.03.2013.
Rami Mäkinen: ”Eerikan koko tarina.” Ilta-Sanomat, 12.06.2013.
Irina Vähäsarja: ”Kaltoinkohdeltu tyttö jäi väliinputoajaksi.” Helsingin Sanomat, 12.06.2013.
Tutkintaryhmä, tutkintaryhmän johtaja Kristiina Kumpula, Suomen Punainen Risti: ”8-vuotiaan lapsen
kuolemaan johtaneet tapahtumat.” Oikeusministeriön julkaisu 32/2013. Selvityksiä ja ohjeita.
Lastensuojelun Keskusliitto: ”Tiedonkulun ongelmat lastensuojelussa selvitettävä.” Lehdistötiedote 03.09.2012.
”Selvitys perhe- ja lapsensurmien taustoista vuosilta 2003–2012.” Sisäasianministeriön julkaisut 35/2012.
”Osa perhesurmista olisi ehkä voitu ehkäistä.” THL:n tiedote 30.08.2012.
Riitta Vainio: ”Uusi lastensuojelulaki murtaa perheen yksityisyyden suojaa.” Helsingin Sanomat, 10.08.2007.
Lastensuojelun käsikirja: ”Edunvalvonta.” www.sosiaaliportti.fi.
Paula Marjomaa ja Milja Laakso (toim.): ”Lastensuojelun edunvalvonta – lapsen oikeus osallisuuteen häntä
koskevassa päätöksenteossa.” Käsikirja lastensuojelun edunvalvonnasta. Lastensuojelun edunvalvojahanke
2005–2009 ja 2010–2011. Pelastakaa Lapset ry:n julkaisusarja n:o 15.
www.pelastakaalapset.fi, www.pelastakaalapset.fi/toiminta/lastensuojelutyo/kehittamishankkeet/
kohtaaminen-kotimaisen-adoption-/
Saara Jäppinen: ”AVOIN ADOPTIO. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus kansainvälisestä tutkimuksesta.”
Pro gradu -tutkielma, Sosiaalityö, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto. Kevät 2012.
RSS Feed
