Pelastakaa Lapset ry:n lakimiespalvelussa toimi pitkään perheiden pelkäämä juristi, kouluttaja ja erityisasiantuntija Mirjam Araneva, joka avustaa kuntia huostaanotto-oikeudenkäynneissä ja toimii asiantuntijana monissa lastensuojelun lainsäädäntöhankkeissa. Tätä Pelastakaa Lapset ry:n lakimiespalvelua sosiaalityöntekijät käyttävät hanakasti ja soittelevat Pelastakaa Lapset ry:n lakimiehille nostaakseen syytteitä mm. lastensuojelun laittomuuksista sosiaalisessa mediassa kertovista asiakkaistaan.
Sosiaalipsykologi Anu Suomela kirjoittaa: "Piia-Liisa Heiliö oli muutamia vuosia Pelastakaa Lapset ry:ssä käynnistämässä varsin outoa projektia Ray:n avustuksella. Siinä PeLa tuottaa kunnille lakimiespalveluita nimenomaan lastensuojeluasioissa. Perheille noita palveluja ei tarjota, ilmeisesti koska ovat sossujen nk. ‘vastapuoli’."
Araneva on nyt kirjoittanut kokemuksistaan kirjan Minä, lastensuojelu ja lainsäädäntö. Kirjallaan hän haluaa helpottaa lastensuojelun työntekijöiden työtä ja varmistaa lastensuojelutyöntekijöiden juridisen tuen.
Araneva on oikeassa siinä, että ihmis- ja perusoikeudet ymmärretään helposti vain yläkäsitteinä ja jonkinlaisina julistuksina tavoitetilasta, vaikka ne ovat suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä myös lastensuojelussa.
Araneva puhuu kirjassaan paljon lapsen oikeuksista ja edusta mutta tulkitsee niitä täysin eri tavalla kuin lapset ja vanhemmat tai näiden juristit.
Aranevan missio on alusta asti ollut sijaishuollon edunvalvonnalle otollinen perheestään ja yhteisöstään erotetun lapsen itsenäisen tai oikeammin asiantuntija-avusteisen oikeudellisen aseman korostaminen. Tämä neoliberaali ja konfliktihakuinen näkemys perustuu riskidiskurssille ja -tietoisuudelle, painottaa asiantuntijavaltaa lapsen edun ja oikeuksien määrittäjänä ja tulkitsee lasten ja vanhempien edut ja tarpeet eriäviksi ja vastakkaisiksi. Näkemys on hallinnut pitkään suomalaista lastensuojelua ja on merkittävä tekijä lisääntyneisiin huostaanottoihin, asiantuntijavallan kasvuun, lastensuojelun kriisiytymiseen ja lapsuuden ja vanhemmuuden muuttumiseen asiantuntija-avusteisiksi riskienvälttelyprojekteiksi.
Merikratos Oy: harvainvaltaa kenen hyväksi?
Vuonna 2011 Araneva siirtyi Pelastakaa Lapset ry:stä yksityiselle Merikratos Oylle, joka on onnistunut rakentamaan koko Suomen kattavan sosiaalibisneksen ja hankkinut asiakkaikseen lähes jokaisen kunnan. Merikratoksen hallituksessa on ollut mm. Mehiläinen Oy:n, Foster Care Associates:n tytäryhtiön Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:n, OP-Pohjolan ja Kuntaliiton edustus. Helsingin Diakonissalaitos, Nuorten Ystävät ry, Pelastakaa Lapset ry ja SOS- lapsikylä ovat olleet yhdessä Merikratos Oy:n kanssa juurruttamassa Suomeen lastensuojelun edunvalvontahanketta, jossa biologinen vanhempi voi menettää puheoikeuden lapsensa asioissa hatarin ja mielivaltaisin perustein.
Merikratos väittää olevansa yhteiskuntavastuullinen ja täysin kotimainen yritys, joka kantaa sosiaalista vastuuta asiakkaistaan. Merikratoksen palveluita ovat mm. perheohjaus, perhetilanteen arviointi, tehostettu perhetyö ja kotona tehtävä perhekuntoutus. Alkuaikojen avohuoltolupauksistaan huolimatta Merikratos ei ole malttanut pysyä irti sijaishuollon yrittäjyydestä. Sijaishuoltoa Merikratoksessa tarjoavat Kaarinassa sijaitsevat Aapelus-kodit, joiden entinen johtaja Esko Antero Sillanpää on Merikratoksen nykyinen toimitusjohtaja.
Keski- Suomessa Merikratoksen työntekijät katsoivat asialliseksi mm. lähteä etsimään lastensuojelupalaverinsa peruuttanutta äitiä tämän sydänvikaisen isän luota, jolla ei ollut mitään osaa eikä edes tietoa lastensuojeluprosessista.
Image- lehden blogisti "uuninpankkopoika " Saku Timonen on arvostellut veroparatiisiyritykseksi syytetyn Attendo MedOnen kanssa kumppanuussopimuksen tehneen Merikratoksen tapaa toimia välikätenä kun pohjoiskarjalainen Rääkkylän kunta yksityisti koko sosiaalitoimensa tuottavaksi liiketoiminnaksi Attendo MedOnelle.
http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2011/12/22/sidonnaisuudet-puntarissa/
https://sakutimonen.wordpress.com/tag/merikratos-oy/
Araneva kertoo siirron Merikratos Oy:n varmistaneen sen, että hän on saanut jatkaa työtään täsmälleen samoista lähtökohdista kuin Pelastakaa Lapset ry:ssä työskennellessään.
Ilmeisesti myös Merikratos Oy:ssä lapsi ymmärretään vanhemmistaan ja lähiyhteisöstään irralliseksi oikeussubjektiksi ja lapsen perusoikeudeksi käsitetään oikeus tulla huostaanotetuksi kodin ulkopuoliseen sijaishuoltoon.
Yhdenmukainen kansainvälinen tutkimustieto todistaa huostaanottojen vaarantavan lasten ja nuorten osallisuuden, terveydenhuollon ja koulutuspolut kaikkialla. Huostaanotto ja kodin ulkopuolelle sijoittaminen on siis tutkitusti riski. Sosiaali- ja terveydenhuollossa ei kuitenkaan puhuta lasten riskisijoittamisesta, riskilaitoksista tai riskiyrittäjistä tai - työntekijöistä.
Oikeusasiamiehen mukaan sosiaalityöntekijät eivät edes huomaa saati raportoi puutteita sijaishuollon kumppaneissaan (Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12). Sosiaalityöntekijöillä ”naksahtelee” vain biologisten perheiden seurassa. Sijaishuollon kumppanit eivät huolestuta sosiaalityöntekijöitä silloinkaan, kun lapsen kaltoinkohtelusta löytyy pitävä näyttö.
Sosiaalityöntekijät tallettavat lapsia huolettomasti Sijaishuoltopankista löytämiensä valvomattomien yrittäjien tiluksille kasvattamaan yritysten liikevoittoa koko lapsuuden ajaksi. Yhdeksälle kymmenestä huostaanotetusta huostaanotto on jo pysyvä. LSKL:n tutkimuksen mukaan perheiden jälleenyhdistäminen on harvinaista, vaikka sen pitäisi olla lakisääteinen velvoite. Lasten pompottelu tapahtuu eri sijaishuoltopaikkojen- ei kodin ja sijaishuoltopaikkojen välillä kuten avoimen adoption tai pysyvän huostaanoton lobbaajat väittävät. Sijoitukset ovat riskibisnestä mutta riskeistä huolimatta niitä tuetaan.
Erityisen huolestuttavaa on viime vuosina voimakkaasti lisääntyneiden kiireellisten sijoitusten määrä, kuten myös lastensuojelussa tehtävien vastentahtoisten toimenpiteiden määrä. Asiakasmäärien kasvu kohdistuu erityisesti 13–17-vuotiaisiin teini-ikäisiin (Lastensuojelu 2010).
Tutkija Johanna Hiitola on huomannut, etteivät huostaanottopäätökset korreloi positiivisesti esim. yleisesti kehityksen riskeinä pidettyjen lapsiin kohdistuvan väkivallan tai laiminlyöntien kanssa. Hiitolan väitöskirjatutkimuksessa huostaanottojen keskeisiksi arviointikriteereiksi nousi konkreettisten tapahtumien tai lapsen laiminlyönnin sijaan usein vanhempien ”kunnollisuus” esim. koulutus, varallisuus ja etninen tausta (Hiitola, 2015).
Lapsen etu on sijaishuollon edunvalvonnan troijan hevonen
Araneva on puhunut uransa aikana paljon lapsen edusta ja sen ensisijaisuudesta. Tämä tyhjä käsite voi tarkoittaa mitä tahansa ja käännetään yleensä tarkoittamaan sitä mitä lapsuuden moraalisen auktoriteetin itselleen omineet sosiaalihuollon asiantuntijat haluavat. Historian tutkija Panu Pulma on todennut seuraavaa: "Historiasta tiedämme miten käy, jos valtaistuimelle nostetaan lapsikuningas. Hänen valtaansa käyttävät kaikki jotka kykenevät, ajaakseen omia etujaan".
Tutkija Kirsi Kallio varoittaa, että annettuina otetut käsitteet ja kyseenalaistamattomat totuudet kantavat mukanaan kutsumattomia vieraita, jotka ovat kaikkea muuta kuin viattomia toimijoita. Epäkriittinen suhtautuminen sen kaltaisiin ilmiöihin kuin turvallisuus, hyvinvointi ja varhainen puuttuminen on näin ollen äärimmäisen vaarallista ja pelottavaa- ja kääntyy vain kaupallisten toimijoiden hyödyksi.
Vanhojen pelon ja valvonnan kohteiden esim. irtolaisten vähentyessä lastensuojelun asiakashankintaa on pitänyt laajentaa uusiin keskiluokkaisiin väestöryhmiin, joilla on paremmat resurssit paeta ja vastustaa kontrollia kuin entisillä asiakasryhmillä. Monissa lastensuojelun teksteissä on kirjoitettu saippuapalaperheistä, jotka harmittavasti luiskahtavat puuttujan ulottumattomiin kerta toisensa jälkeen.
Ratkaisu puuttumisen ja kontrollin ongelmaan on kritiikin jo lähtökohtaisesti estävä lapsen etu, jonka ainoaksi asiantuntijaksi sosiaalityöntekijät ovat itsensä nimittäneet.
Samalla entisestä köyhien ja osattomien asiakkaiden edunvalvontatehtävästä on sosiaalityössä siirrytty fiktiivisen lapsen edun kautta ja avulla kohti pelkokierrettä ylläpitävää riskiseulausta, varhaista puuttumista, tuotteistettua (pseudo)turvallisuutta ja vauraan sijaishuollon kumppanuutta.
Asiakkaiden tarpeet ja oikeusturvan unohtanut sosiaalihuollon tiedonhallintauudistus tekee riskiseulauksesta entistä helpompaa yhdistämällä sosiaali- ja terveydenhuollon rekisterit. Tutkija Paula Saikkonen kysyy aiheellisesti, pitäisikö dataa kerätä myös siitä, miten asiakkaiden elämäntilanteet paranevat tai huononevat, miten he saavat tarvitsemiaan palveluita ja minkälaiset sosiaalityön menetelmät johtavat myönteisiin tuloksiin?
Featherstone : näkemys lapsesta yhteisöstään irrallisena sosiaalityön objektina on vaarallinen
Sosiaalityön professori Brigid Featherstone vastustaa lapsen käsittämistä ja käsitteellistämistä perheestään, suvustaan ja yhteisöstään irrallisena sosiaalityön objektina.
Featherstonen mukaan sosiaalityöntekjät tuntuivat olevan kiinnostuneempia sosiaalibisneksestä ja saadusta palkasta kuin työnsä sisällöstä ja tuloksista ja kuvittelevat, että hyvää sosiaalityötä voi tehdä työskentelemällä pelkästään lapsen kanssa vailla kontaktia vanhempiin.
Professori moittii sosiaalityöntekijöiden tapaa mennä kotikäynnille ilmoittaen, ”olen täällä vain lapsen takia, varmistamassa, että lapsella on kaikki hyvin” ja paheksuu käsitystä sosiaalityöstä paremmintietävänä asiakkaiden käskyttämisenä. Professori arvostelee sormenheristelytaktiikkaa ja kehottaa sosiaalityöntekijöitä miettimään miltä asiakaslapsista tuntuu kun heidän vanhempiaan kohdellaan heidän nähtensä epäkunnioittavasti pelkkinä välineinä ja kontrollin kohteina ja arvottomina saamaan tarvitsemaansa apua.
Professori nostaa esille myös luokkaerot ja tuloerojen kasvun:
Keski- ja yläluokkaiset naiset saavat sosiaalisia kontakteja, rahaa ja arvostusta työnsä kautta ja voivat aina ostaa itsensä ulos vaikeuksistaan: he voivat ostaa aikaa, hyvinvointia, lapsenhoitoapua ja yksityisyyden takaavia palveluita. Köyhien äitien arvostus, hyvinvointi ja identiteetti taas määrittyy monitoroidun äitiyden, puutteellisten olosuhteiden ja puutteellisten ja toimimattomien julkisten palveluiden kautta.
Professori varoittaa kokemusasiantuntijoiden ohittamisesta palvelujen ja lainsäädännön suunnittelussa ja peräänkuuluttaa moniasiantuntijuutta ja yhteiskunnan vastuuta auttamatta jättämisestä, uudelleen uhriuttamisesta ja ongelmien ylisukupolvisesta periyttämisestä.
Myös sijaisvanhempana toimiva professori kertoo antaneensa nk. riskiryhmään kuuluvalle odottavalle sijaislapselleen seuraavan neuvon; ” Muista, että kun tuo lapsi syntyy sosiaalityöntekijät eivät tule välittämään sinusta enää paskankaan vertaa vaan keskittyvät ainoastaan lapseesi. Sinut tullaan luokittelemaan vain äidiksi joka on potentiaalinen riski lapselleen. Pidä siis huoli itsestäsi ja tuosta vauvasta ja pidä mielessä, että äitinä sinua ei enää hoideta omine tarpeinesi ja haavoittuvuuksinesi. ”
Sheffieldin yliopiston sosiaalityön professori Kate Morris paheksuu, että perheistä puhutaan nykyisin luonnonkatastrofeina, joista lapset tulee pelastaa. Hän arvostelee sitä, että lastensuojelu kohdistaa resurssien sijaan köyhiin ja erilaisiin perheisiin turhia riskiseulauksia ja -tutkimuksia. Morrisin mukaan Englannissa perheisiin kohdistuvat lastensuojelulliset tutkimukset ovat lisääntyneet 80% , joista 60% on perusteettomia ja turhia tutkimuksia, joissa ei löydetty etsittyjä haittoja. Hänen mielestään sosiaalityön ei pidä enää kuormittaa perheiden tilannetta entisestään luokittelemalla erilaisuutta tai köyhyyttä riskiksi. Hänen mukaansa haavoittuvuuksia tulee oppia tunnistamaan ja nimeämään ilman että niitä käännetään riskien osoittimiksi.
Morrisin mukaan riskiperheluokitus on usein tulosta palvelujärjestelmän väärinarvioinnista, joka olisi voitu välttää tutustumalla perheeseen kunnolla. Hän kiinnittää varatuomari Leeni Ikosen lailla huomiota ilmiöön, jossa perheen yhteistyöhaluttomuus tai viranomaisinterventioiden kritisointi luokitellaan riskiksi, jota se ei todellisuudessa ole.
Morris arvostelee sosiaalityöntekijöiden tapaa kerrata ongelmia, rikkoa perheitä, tehdä liittoutumia ja osittaisia sitoumuksia ja syyllistää perheitä suunnitelmiensa epäonnistuneesta toimeenpanosta. Hän pohtii toimivatko sosiaalityöntekijät hyvistä aikomuksistaan huolimatta muutosten estäjinä kyvyttömyydessään irroittautua käsityksistään ja toimintamalleistaan ja aloittaa puhtaalta pöydältä.
Morris väittää, että perheet karttavat ja vierastavat sosiaalityötä siksi, että se sementoi ohimenevän ongelmatilanteen pysyväksi identiteetiksi ja leimaksi, joka aiheuttaa enemmän ongelmia kuin alkuperäinen tilanne, johon apua haettiin.
Liian monet Aranevan kouluttamat sosiaalitoimen ja lastensuojelujärjestöjen ja -yritysten työntekijät elävät 1930- luvun sosiaalihygieniassa ja poislähettämisen kulttuurissa autuaan tietämättöminä ja pittaamattomina sosiaalityön aikalaiskeskusteluista ja muutosvaateista. Heidän kannattaisi tutustua Leeni Ikosen kirjaan Salassapidettävä- suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa? jota kannattaa lukea rinnan Aranevan kirjan Minä, lastensuojelu ja lainsäädäntö- kirjan kanssa lastensuojelukriisin syiden ymmärtämiseksi.
Lastensuojelukriisin ydintä jäljittävien kannattaa Aranevan tekstien lisäksi lukea myös Mirja Satkan artikkeli varhaisesta puuttumisesta. Varpu-Leena Aallon (pj.), Pia-Liisa Heiliön, Jaakko Ellisaaren (siht.), Sirpa Taskisen ja Marjatta Bardyn Lapsipoliittisen selontekotyöryhmän muistio (STM 1994:24) ja Anu Suomelan erinomainen ja yhä ajankohtainen vastine siihen: Kriittinen kannanotto vuodelta 1995.
Lue myös:
☞ Avoin adoptio ei ole vaihtoehto vaan riski
☞ Turvapaikanhakija lapsista tuli bisnestä
☞ Laitosvalta tsaarin aikaisena jäänteenä
☞ Huoltokiista Vantaalla: sos.työntekijä päätti olla äidin puolella
☞ Lastensuojelutyöntekijä Mukhtar Abib: ”Valtaosa huostaanotoista turhia.”
☞ Adoptio ei ole ratkaisu huono-osaisuuden ongelmiin
☞ Vuoden Lastensuojeluilmoitus: Isä käy töissä!
☞ Sam Healy: sosiaalityöntekijän peri- vai irvikuva?
☞ Helsinkiläislapsi haluaa kuolla - Lastensuojelussa ei huolta
☞ Rakentavaa lastensuojelua Kurikassa
☞ Johdoton Helsinki kuormittuu johtamattomuudesta
☞ Kirkon ja sosiaalityön (epä)pyhä liitto
Sosiaalipsykologi Anu Suomela kirjoittaa: "Piia-Liisa Heiliö oli muutamia vuosia Pelastakaa Lapset ry:ssä käynnistämässä varsin outoa projektia Ray:n avustuksella. Siinä PeLa tuottaa kunnille lakimiespalveluita nimenomaan lastensuojeluasioissa. Perheille noita palveluja ei tarjota, ilmeisesti koska ovat sossujen nk. ‘vastapuoli’."
Araneva on nyt kirjoittanut kokemuksistaan kirjan Minä, lastensuojelu ja lainsäädäntö. Kirjallaan hän haluaa helpottaa lastensuojelun työntekijöiden työtä ja varmistaa lastensuojelutyöntekijöiden juridisen tuen.
Araneva on oikeassa siinä, että ihmis- ja perusoikeudet ymmärretään helposti vain yläkäsitteinä ja jonkinlaisina julistuksina tavoitetilasta, vaikka ne ovat suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä myös lastensuojelussa.
Araneva puhuu kirjassaan paljon lapsen oikeuksista ja edusta mutta tulkitsee niitä täysin eri tavalla kuin lapset ja vanhemmat tai näiden juristit.
Aranevan missio on alusta asti ollut sijaishuollon edunvalvonnalle otollinen perheestään ja yhteisöstään erotetun lapsen itsenäisen tai oikeammin asiantuntija-avusteisen oikeudellisen aseman korostaminen. Tämä neoliberaali ja konfliktihakuinen näkemys perustuu riskidiskurssille ja -tietoisuudelle, painottaa asiantuntijavaltaa lapsen edun ja oikeuksien määrittäjänä ja tulkitsee lasten ja vanhempien edut ja tarpeet eriäviksi ja vastakkaisiksi. Näkemys on hallinnut pitkään suomalaista lastensuojelua ja on merkittävä tekijä lisääntyneisiin huostaanottoihin, asiantuntijavallan kasvuun, lastensuojelun kriisiytymiseen ja lapsuuden ja vanhemmuuden muuttumiseen asiantuntija-avusteisiksi riskienvälttelyprojekteiksi.
Merikratos Oy: harvainvaltaa kenen hyväksi?
Vuonna 2011 Araneva siirtyi Pelastakaa Lapset ry:stä yksityiselle Merikratos Oylle, joka on onnistunut rakentamaan koko Suomen kattavan sosiaalibisneksen ja hankkinut asiakkaikseen lähes jokaisen kunnan. Merikratoksen hallituksessa on ollut mm. Mehiläinen Oy:n, Foster Care Associates:n tytäryhtiön Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:n, OP-Pohjolan ja Kuntaliiton edustus. Helsingin Diakonissalaitos, Nuorten Ystävät ry, Pelastakaa Lapset ry ja SOS- lapsikylä ovat olleet yhdessä Merikratos Oy:n kanssa juurruttamassa Suomeen lastensuojelun edunvalvontahanketta, jossa biologinen vanhempi voi menettää puheoikeuden lapsensa asioissa hatarin ja mielivaltaisin perustein.
Merikratos väittää olevansa yhteiskuntavastuullinen ja täysin kotimainen yritys, joka kantaa sosiaalista vastuuta asiakkaistaan. Merikratoksen palveluita ovat mm. perheohjaus, perhetilanteen arviointi, tehostettu perhetyö ja kotona tehtävä perhekuntoutus. Alkuaikojen avohuoltolupauksistaan huolimatta Merikratos ei ole malttanut pysyä irti sijaishuollon yrittäjyydestä. Sijaishuoltoa Merikratoksessa tarjoavat Kaarinassa sijaitsevat Aapelus-kodit, joiden entinen johtaja Esko Antero Sillanpää on Merikratoksen nykyinen toimitusjohtaja.
Keski- Suomessa Merikratoksen työntekijät katsoivat asialliseksi mm. lähteä etsimään lastensuojelupalaverinsa peruuttanutta äitiä tämän sydänvikaisen isän luota, jolla ei ollut mitään osaa eikä edes tietoa lastensuojeluprosessista.
Image- lehden blogisti "uuninpankkopoika " Saku Timonen on arvostellut veroparatiisiyritykseksi syytetyn Attendo MedOnen kanssa kumppanuussopimuksen tehneen Merikratoksen tapaa toimia välikätenä kun pohjoiskarjalainen Rääkkylän kunta yksityisti koko sosiaalitoimensa tuottavaksi liiketoiminnaksi Attendo MedOnelle.
http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2011/12/22/sidonnaisuudet-puntarissa/
https://sakutimonen.wordpress.com/tag/merikratos-oy/
Araneva kertoo siirron Merikratos Oy:n varmistaneen sen, että hän on saanut jatkaa työtään täsmälleen samoista lähtökohdista kuin Pelastakaa Lapset ry:ssä työskennellessään.
Ilmeisesti myös Merikratos Oy:ssä lapsi ymmärretään vanhemmistaan ja lähiyhteisöstään irralliseksi oikeussubjektiksi ja lapsen perusoikeudeksi käsitetään oikeus tulla huostaanotetuksi kodin ulkopuoliseen sijaishuoltoon.
Yhdenmukainen kansainvälinen tutkimustieto todistaa huostaanottojen vaarantavan lasten ja nuorten osallisuuden, terveydenhuollon ja koulutuspolut kaikkialla. Huostaanotto ja kodin ulkopuolelle sijoittaminen on siis tutkitusti riski. Sosiaali- ja terveydenhuollossa ei kuitenkaan puhuta lasten riskisijoittamisesta, riskilaitoksista tai riskiyrittäjistä tai - työntekijöistä.
Oikeusasiamiehen mukaan sosiaalityöntekijät eivät edes huomaa saati raportoi puutteita sijaishuollon kumppaneissaan (Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12). Sosiaalityöntekijöillä ”naksahtelee” vain biologisten perheiden seurassa. Sijaishuollon kumppanit eivät huolestuta sosiaalityöntekijöitä silloinkaan, kun lapsen kaltoinkohtelusta löytyy pitävä näyttö.
Sosiaalityöntekijät tallettavat lapsia huolettomasti Sijaishuoltopankista löytämiensä valvomattomien yrittäjien tiluksille kasvattamaan yritysten liikevoittoa koko lapsuuden ajaksi. Yhdeksälle kymmenestä huostaanotetusta huostaanotto on jo pysyvä. LSKL:n tutkimuksen mukaan perheiden jälleenyhdistäminen on harvinaista, vaikka sen pitäisi olla lakisääteinen velvoite. Lasten pompottelu tapahtuu eri sijaishuoltopaikkojen- ei kodin ja sijaishuoltopaikkojen välillä kuten avoimen adoption tai pysyvän huostaanoton lobbaajat väittävät. Sijoitukset ovat riskibisnestä mutta riskeistä huolimatta niitä tuetaan.
Erityisen huolestuttavaa on viime vuosina voimakkaasti lisääntyneiden kiireellisten sijoitusten määrä, kuten myös lastensuojelussa tehtävien vastentahtoisten toimenpiteiden määrä. Asiakasmäärien kasvu kohdistuu erityisesti 13–17-vuotiaisiin teini-ikäisiin (Lastensuojelu 2010).
Tutkija Johanna Hiitola on huomannut, etteivät huostaanottopäätökset korreloi positiivisesti esim. yleisesti kehityksen riskeinä pidettyjen lapsiin kohdistuvan väkivallan tai laiminlyöntien kanssa. Hiitolan väitöskirjatutkimuksessa huostaanottojen keskeisiksi arviointikriteereiksi nousi konkreettisten tapahtumien tai lapsen laiminlyönnin sijaan usein vanhempien ”kunnollisuus” esim. koulutus, varallisuus ja etninen tausta (Hiitola, 2015).
Lapsen etu on sijaishuollon edunvalvonnan troijan hevonen
Araneva on puhunut uransa aikana paljon lapsen edusta ja sen ensisijaisuudesta. Tämä tyhjä käsite voi tarkoittaa mitä tahansa ja käännetään yleensä tarkoittamaan sitä mitä lapsuuden moraalisen auktoriteetin itselleen omineet sosiaalihuollon asiantuntijat haluavat. Historian tutkija Panu Pulma on todennut seuraavaa: "Historiasta tiedämme miten käy, jos valtaistuimelle nostetaan lapsikuningas. Hänen valtaansa käyttävät kaikki jotka kykenevät, ajaakseen omia etujaan".
Tutkija Kirsi Kallio varoittaa, että annettuina otetut käsitteet ja kyseenalaistamattomat totuudet kantavat mukanaan kutsumattomia vieraita, jotka ovat kaikkea muuta kuin viattomia toimijoita. Epäkriittinen suhtautuminen sen kaltaisiin ilmiöihin kuin turvallisuus, hyvinvointi ja varhainen puuttuminen on näin ollen äärimmäisen vaarallista ja pelottavaa- ja kääntyy vain kaupallisten toimijoiden hyödyksi.
Vanhojen pelon ja valvonnan kohteiden esim. irtolaisten vähentyessä lastensuojelun asiakashankintaa on pitänyt laajentaa uusiin keskiluokkaisiin väestöryhmiin, joilla on paremmat resurssit paeta ja vastustaa kontrollia kuin entisillä asiakasryhmillä. Monissa lastensuojelun teksteissä on kirjoitettu saippuapalaperheistä, jotka harmittavasti luiskahtavat puuttujan ulottumattomiin kerta toisensa jälkeen.
Ratkaisu puuttumisen ja kontrollin ongelmaan on kritiikin jo lähtökohtaisesti estävä lapsen etu, jonka ainoaksi asiantuntijaksi sosiaalityöntekijät ovat itsensä nimittäneet.
Samalla entisestä köyhien ja osattomien asiakkaiden edunvalvontatehtävästä on sosiaalityössä siirrytty fiktiivisen lapsen edun kautta ja avulla kohti pelkokierrettä ylläpitävää riskiseulausta, varhaista puuttumista, tuotteistettua (pseudo)turvallisuutta ja vauraan sijaishuollon kumppanuutta.
Asiakkaiden tarpeet ja oikeusturvan unohtanut sosiaalihuollon tiedonhallintauudistus tekee riskiseulauksesta entistä helpompaa yhdistämällä sosiaali- ja terveydenhuollon rekisterit. Tutkija Paula Saikkonen kysyy aiheellisesti, pitäisikö dataa kerätä myös siitä, miten asiakkaiden elämäntilanteet paranevat tai huononevat, miten he saavat tarvitsemiaan palveluita ja minkälaiset sosiaalityön menetelmät johtavat myönteisiin tuloksiin?
Featherstone : näkemys lapsesta yhteisöstään irrallisena sosiaalityön objektina on vaarallinen
Sosiaalityön professori Brigid Featherstone vastustaa lapsen käsittämistä ja käsitteellistämistä perheestään, suvustaan ja yhteisöstään irrallisena sosiaalityön objektina.
Featherstonen mukaan sosiaalityöntekjät tuntuivat olevan kiinnostuneempia sosiaalibisneksestä ja saadusta palkasta kuin työnsä sisällöstä ja tuloksista ja kuvittelevat, että hyvää sosiaalityötä voi tehdä työskentelemällä pelkästään lapsen kanssa vailla kontaktia vanhempiin.
Professori moittii sosiaalityöntekijöiden tapaa mennä kotikäynnille ilmoittaen, ”olen täällä vain lapsen takia, varmistamassa, että lapsella on kaikki hyvin” ja paheksuu käsitystä sosiaalityöstä paremmintietävänä asiakkaiden käskyttämisenä. Professori arvostelee sormenheristelytaktiikkaa ja kehottaa sosiaalityöntekijöitä miettimään miltä asiakaslapsista tuntuu kun heidän vanhempiaan kohdellaan heidän nähtensä epäkunnioittavasti pelkkinä välineinä ja kontrollin kohteina ja arvottomina saamaan tarvitsemaansa apua.
Professori nostaa esille myös luokkaerot ja tuloerojen kasvun:
Keski- ja yläluokkaiset naiset saavat sosiaalisia kontakteja, rahaa ja arvostusta työnsä kautta ja voivat aina ostaa itsensä ulos vaikeuksistaan: he voivat ostaa aikaa, hyvinvointia, lapsenhoitoapua ja yksityisyyden takaavia palveluita. Köyhien äitien arvostus, hyvinvointi ja identiteetti taas määrittyy monitoroidun äitiyden, puutteellisten olosuhteiden ja puutteellisten ja toimimattomien julkisten palveluiden kautta.
Professori varoittaa kokemusasiantuntijoiden ohittamisesta palvelujen ja lainsäädännön suunnittelussa ja peräänkuuluttaa moniasiantuntijuutta ja yhteiskunnan vastuuta auttamatta jättämisestä, uudelleen uhriuttamisesta ja ongelmien ylisukupolvisesta periyttämisestä.
Myös sijaisvanhempana toimiva professori kertoo antaneensa nk. riskiryhmään kuuluvalle odottavalle sijaislapselleen seuraavan neuvon; ” Muista, että kun tuo lapsi syntyy sosiaalityöntekijät eivät tule välittämään sinusta enää paskankaan vertaa vaan keskittyvät ainoastaan lapseesi. Sinut tullaan luokittelemaan vain äidiksi joka on potentiaalinen riski lapselleen. Pidä siis huoli itsestäsi ja tuosta vauvasta ja pidä mielessä, että äitinä sinua ei enää hoideta omine tarpeinesi ja haavoittuvuuksinesi. ”
Sheffieldin yliopiston sosiaalityön professori Kate Morris paheksuu, että perheistä puhutaan nykyisin luonnonkatastrofeina, joista lapset tulee pelastaa. Hän arvostelee sitä, että lastensuojelu kohdistaa resurssien sijaan köyhiin ja erilaisiin perheisiin turhia riskiseulauksia ja -tutkimuksia. Morrisin mukaan Englannissa perheisiin kohdistuvat lastensuojelulliset tutkimukset ovat lisääntyneet 80% , joista 60% on perusteettomia ja turhia tutkimuksia, joissa ei löydetty etsittyjä haittoja. Hänen mielestään sosiaalityön ei pidä enää kuormittaa perheiden tilannetta entisestään luokittelemalla erilaisuutta tai köyhyyttä riskiksi. Hänen mukaansa haavoittuvuuksia tulee oppia tunnistamaan ja nimeämään ilman että niitä käännetään riskien osoittimiksi.
Morrisin mukaan riskiperheluokitus on usein tulosta palvelujärjestelmän väärinarvioinnista, joka olisi voitu välttää tutustumalla perheeseen kunnolla. Hän kiinnittää varatuomari Leeni Ikosen lailla huomiota ilmiöön, jossa perheen yhteistyöhaluttomuus tai viranomaisinterventioiden kritisointi luokitellaan riskiksi, jota se ei todellisuudessa ole.
Morris arvostelee sosiaalityöntekijöiden tapaa kerrata ongelmia, rikkoa perheitä, tehdä liittoutumia ja osittaisia sitoumuksia ja syyllistää perheitä suunnitelmiensa epäonnistuneesta toimeenpanosta. Hän pohtii toimivatko sosiaalityöntekijät hyvistä aikomuksistaan huolimatta muutosten estäjinä kyvyttömyydessään irroittautua käsityksistään ja toimintamalleistaan ja aloittaa puhtaalta pöydältä.
Morris väittää, että perheet karttavat ja vierastavat sosiaalityötä siksi, että se sementoi ohimenevän ongelmatilanteen pysyväksi identiteetiksi ja leimaksi, joka aiheuttaa enemmän ongelmia kuin alkuperäinen tilanne, johon apua haettiin.
Liian monet Aranevan kouluttamat sosiaalitoimen ja lastensuojelujärjestöjen ja -yritysten työntekijät elävät 1930- luvun sosiaalihygieniassa ja poislähettämisen kulttuurissa autuaan tietämättöminä ja pittaamattomina sosiaalityön aikalaiskeskusteluista ja muutosvaateista. Heidän kannattaisi tutustua Leeni Ikosen kirjaan Salassapidettävä- suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa? jota kannattaa lukea rinnan Aranevan kirjan Minä, lastensuojelu ja lainsäädäntö- kirjan kanssa lastensuojelukriisin syiden ymmärtämiseksi.
Lastensuojelukriisin ydintä jäljittävien kannattaa Aranevan tekstien lisäksi lukea myös Mirja Satkan artikkeli varhaisesta puuttumisesta. Varpu-Leena Aallon (pj.), Pia-Liisa Heiliön, Jaakko Ellisaaren (siht.), Sirpa Taskisen ja Marjatta Bardyn Lapsipoliittisen selontekotyöryhmän muistio (STM 1994:24) ja Anu Suomelan erinomainen ja yhä ajankohtainen vastine siihen: Kriittinen kannanotto vuodelta 1995.
Lue myös:
☞ Avoin adoptio ei ole vaihtoehto vaan riski
☞ Turvapaikanhakija lapsista tuli bisnestä
☞ Laitosvalta tsaarin aikaisena jäänteenä
☞ Huoltokiista Vantaalla: sos.työntekijä päätti olla äidin puolella
☞ Lastensuojelutyöntekijä Mukhtar Abib: ”Valtaosa huostaanotoista turhia.”
☞ Adoptio ei ole ratkaisu huono-osaisuuden ongelmiin
☞ Vuoden Lastensuojeluilmoitus: Isä käy töissä!
☞ Sam Healy: sosiaalityöntekijän peri- vai irvikuva?
☞ Helsinkiläislapsi haluaa kuolla - Lastensuojelussa ei huolta
☞ Rakentavaa lastensuojelua Kurikassa
☞ Johdoton Helsinki kuormittuu johtamattomuudesta
☞ Kirkon ja sosiaalityön (epä)pyhä liitto
RSS Feed
