Puhtaudella voidaan tarkoittaa ruumiin, tekojen tai ajatusten puhtautta. Käsitteenä puhdas assosioituu pyhään, hyvään terveyteen, siisteyteen ja järjestykseen.
Puhtaan vastakohta on likainen, joka puolestaan assosioituu epäpyhään, pahaan, saastaan, sairauteen ja epäjärjestykseen.
Teoblogin mukaan ”Primitiivinen pyhä sai valtansa hylkäävän, poissulkevan ja murhaavan väkivallan pyhittämisestä. Sen jälkeen melkein kaikki johtajuus, kuninkuus, päällikkyys, sankaruus ja pappeus ovat perustuneet pahan väkivallan hallitsemiseen hyvän väkivallan kautta. Eri kulttuureissa ja uskonnoissa opittiin tabujen ja kieltojen avulla rakentamaan rajoja yhteiskuntaluokkien välillä.
Myytit ovat menneen maailman pelastuskertomuksia; tarinoita kyseisen kulttuurin alkumurhasta murhaajien näkökulmasta käsin.
Mykän osa jää uhrille
Englannin kielessä myytti-sanalla on etymologista sukulaisuutta mykkyyttä tarkoittavaan sanaan mute. Myyteissä mykän osa jää todelliselle uhrille.
Myytillä on valikoiva muisti ja muusa on sen välittäjä. Muusat ovat muistin jumalattaren, Mnemosynen, tyttäriä jotka innoittavat sankarillisia kertomuksia, runoja ja lauluja menneestä. Hesiodoksen mielestä muusat ovat yksimielisiä, eli heistäkään ei ole astumaan uhrin rinnalle ja antamaan syntipukille äänen. Muusat kertovat sen mitä kansan pitää kuulla ja vaikenevat siitä mikä saisi rivit rakoilemaan.
Historian tutkija Panu Pulma on todennut seuraavaa: "Historiasta tiedämme miten käy, jos valtaistuimelle nostetaan lapsikuningas. Hänen valtaansa käyttävät kaikki jotka kykenevät, ajaakseen omia etujaan".
Juuri näin on käynyt heiliöläis-paloniemeläisessä lapsipolitiikassa. Lapsen etua käytetään kilpenä ja miekkana omien tarkoitusperien ajamisessa.
Myös lapsikuninkaan kultti pyrkii pyhittämään väkivaltaansa, pystyttämään raja-aitoja ihmisten välille ja mykistämään todelliset uhrinsa. Myös sillä on omat muusansa, jotka kertovat kansalle sen, mitä halutaan.
Merkityksellinen puhtaus
Monet sosiaalityön tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota puhtauden ja järjestyksen keskeisyyteen lastensuojelun kuvauksissa asiakkaistaan.
Professori J.P Roosin mukaan epäsiistiksi katsottu koti on edelleen yllättävän yleinen huostaanottoperuste.
Sosiaalityön lehtori Aino Kääriäinen on kummastellut lastensuojelun yksityiskohtaisia kymmensivuisia kuvauksia asiakkaidensa kotien järjestyksestä.
Tutkija ja kansanedustaja Anna Kontula puolestaan on arvostellut sosiaalityön sukupuolitettuja seksuaalisuuden kontrollimekanismeja esim. äitien ja tytärten seksuaalikäyttäytymisen keskeisyyttä huostaanottoperusteissa.
Sosiaalityö syntyi essentialisoidun naiskäsityksen avittamana. Yhteiskunnan piti löytää töitä kasvavalle joukolle keskiluokkaisia naisia, joilta puuttuivat työllistymis- ja etenemismahdollisuudet muualle. Samalla se tarjosi eristyneille naisille tilaisuuden päästä kurkistamaan kadun varjoisalle puolelle kunniallisuutensa säilyttäen (Dobash & Dobash, 1992).
Sosiaalityön pohjalla vaikuttava naiskäsitys perustui sellaisille ominaisuuksille kuin puhtaus, hyvyys, heteroseksuaalisuus, siveellisyys, äitiys ja yhteiskunnallinen äitiminen ja sellaisille moraalisen puhtauden pohjalla vaikuttaville keskiluokkaisille hyveille kuin itsehillintä, täsmällisyys, nuhteettomuus ja hyvä elämänhallinta.
Voi syystä kysyä, miten nämä ominaisuudet valmistavat kohtaamaan erilaisuutta, eri kulttuureja ja elämänhallintaongelmien kanssa painivia köyhiä asiakkaita?
Likainen ruumiillinen työ
Länsimaisen puhtauskäsityksen mukaan ruumiillisuus ja läheisyys kehoihin on likaista, joten pelkkä viittaus ruumiilliseen työhön alentaa ammatin arvostusta ja palkkausta. Ammatin arvostusta alentaa myös läheisyys likaiseksi koettuihin asiakkaisiin. Lastensuojelun työntekijöiden palkat ovat korkeampia kuin köyhien tai päihteitä käyttävien kanssa työtä tekevien. Tutkija Ritva Anttosen kirjassa "Manne Takaraivossa" kerrotaan, kuinka jo romaniprojektissa työskentelyn katsottiin alentavan työntekijän tulevia työllisyysmahdollisuuksia (Anttonen, 2009).
Sosiaalityön työorientaatioita hiotaan pois konkreettisesta yhteisöjen auttamisesta kohti psykologisoivaa keskusteluapua ja lisääntyvää etäisyyttä asiakkaista. Lastensuojelun perhetyö ei tarjoa enää mitään lasten- tai kodinhoidollista konkreettista apua.
Sosiaalityöstä halutaan häivyttää pois niin fyysinen kuin sosiaalinen.
Saastuttavat stigmat
Professori Olli Lagerspetzin mukaan likaannumme, kun jotakin vierasta ja häiritsevää tarttuu meihin. Lian, vastuun ja henkilökohtaisen identiteetin välinen yhteys luo perusteet puhtauskäsitteiden ja moraalin tunnetulle yhteydelle. Puhtaus merkitsee sivistystä, vastuuta ja rehellisyyttä, lika puolestaan sivistymättömyyttä, mauttomuutta, vastuuttomuutta.
Ihmisten lähikontaktit muovaavat likaisuustilanteita kahdella tavalla. Läheisyydessä epäpuhtaastakin tulee puhdasta (esim. seksi avioliitossa/ vakiintuneessa parisuhteessa). Toisaalta pakotettu läheisyys jättää meihin likaisuuden tunteen (Lagerspetz, 2008).
Leimaaminen (stigmatisaatio) on yksi likaaminen muoto; yhteisöväkivallan menetelmä, jossa yhteisön jäseneen liitetään määrittely, jonka perusteella hän ei ole kelvollinen yhteisön jäseneksi. Tämän nimeämisen jälkeen yhteisön jäsenet katsovat moraaliseksi velvollisuudekseen rangaista kyseistä henkilöä (syntipukki) kaikin käytettävissä olevin keinoin.
Monet lastensuojeluasiakkaat kuvaavatkin asiakkuutta saastumisena, häpeänä ja sosiaalisena raiskauksena.
Moniammatillisissa "kokouksissa" joukko korkeastikoulutettuja lastensuojelun "ylipappeja" ympäröi vanhemmat, jonka jälkeen heistä aletaan epätieteellisin ja arveluttavin menetelmin etsiä todisteita erilaisista riivaajista; hulluudesta, lapsiin sekaantumisesta jne.
Vaikka lastensuojelu yrittää epätoivoisesti näyttää tieteelliseltä ja poliittisesti korrektilta puolueettomalta auttamiselta, sen työtavoissa ja toimintakulttuurissa on selvästi nähtävissä kaikki mitä se yrittää piilotella; julma ja taikauskoinen köyhiin kohdistuva kuritus ja puoskarointi.
Mitä enemmän lastensuojelun virkamiehet akatemisoituvat, maallistuvat ja modernisoituvat, sitä enemmän maagisia, taikauskoisia ja ritualistisia piirteitä heidän työhönsä ilmaantuu.
Toisaalta asiakkaan myönteinen suhtautuminen lastensuojelun interventioihin ja yhteistyöhalukkuus saattaa puhdistaa hänet epäilyistä ja syytöksistä ja voi estää huostaanoton (Syvälä, 2013).
Sosiaalihuolto ihmisjätteen kierrätyksenä
”Lastensuojelussa minulle tehtiin selväksi, että olen pelkkää arvotonta paskaa, jota voi kohdella miten tahansa.” Näin kuvasi eräs äiti kokemustaan lastensuojelusta.
Sana jäte on nykyään yleisnimitys aineelle, jonka heitän menemään, jätän oman onnensa nojaan, ja jonka kanssa en enää halua joutua tekemisiin. Ruotsin sana avfall merkitsee myös arvonalennusta; se on tarkka käännös ranskan sanasta dechet, joka on jotakin, mikä putoaa lattialle tai maahan (Lagerspetz, 2008).
Sosiaalityön organisaatioita voisikin kuvata jätteenpuhdistamoina ja asiakkaita jätteenä, jota sektoroitunut palvelujärjestelmä yrittää puhdistaa, kierrättää paikasta toiseen ja ulkoistaa jonkun muun vastuulle. Kierrätyskelpoinen aines erotetaan likaisesta ja ulkoistettavasta kelvottomasta, jota ei voi enää pestä puhtaaksi ja kierrättää.
Kohti puhtautta
Filosofi Michel Foucault puhuu kirjassaan "Seksuaalisuuden historia" tunnustamisen velvoitteesta ja väittää, että nykyinen psykokulttuuri on pappiskulttuurin jatkumo, jossa tunnustus on korvannut ripin ja psykiatri papin.
Lastensuojelussa avautumista, puhumista ja tunnustamista pidetään puhdistautumisen välineenä. Jotta asiakas määriteltäisiin yhteistyökykyiseksi, hänen tulee sopeutua lastensuojelun keskiluokkaiseen tapa- ja puhtaussäännöstöön: asiakkaan tulee osata istua hiljaa paikoillaan, noudattaa keskustelusääntöjä, alistua psykologisoivien arviointien ja tulkintojen kohteeksi ja tuottaa niitä itse.
Myös kiinnostus itsetutkiskeluun ja -kontrolliin on todistettava omia yksityisasioita koskevilla pohdinnoilla ja tunnustuksilla.
Likaisuus projektiona
Antropologi Mary Douglasin mukaan suhdettamme puhtauteen tai likaisuuteen ei voida selittää funktionaalisesti suhteessa hygieniaan vaan suhteessa estetiikkaan ja symboliikkaan. Puhtaussäännöille ei löydy lääketieteellisiä perusteluja, eikä puhtaus ole pelkästään välinearvollista vaan itseisarvollista. Douglasin mukaan lika onkin epäjärjestystä.
Douglas väittää jokaisen kulttuurin kehittävän elämismalleja, jotka ovat sekä ajattelun muotoja että yrityksiä hallita todellisuutta. Näitä malleja pidetään yllä rituaalisin rajanvedoin. Rajat paalutetaan oman ja vieraan, sallitun ja kielletyn, puhtaan ja epäpuhtaan väliin. Missä on epäpuhtautta, siellä on järjestelmä. Epäpuhtauden leima johtuu järjestyksen rikkomisesta. Douglasin mukaan lika on katsojan silmässä: se on epäjärjestystä, jonka poistaminen on yritys järjestää ympäristöä.
Puhtaus on läpeensä rituaalinen ilmiö, joka ei eroa uskonnollisista tabu- ja puhtauskäsityksistä ja- käytännöistä.
Epäpuhtaus on jäännösluokka; kulttuurin järjestymisen ja merkityksenannoon sivutuote. Likaisuus on projektio, jonka havainnoitsija itse tuottaa (Douglas, 2005).
Myyrä
Lähteet:
Dobash R.P & Dobash R.E 1992. Women, Violence, and Social Change, Psychology Press
Douglas, Mary. 2005. Puhtaus ja vaara: ritualistisen rajanvedon analyysi. Suom. Kirsi Blom ja Kaarina Hazard. Tampere: Vastapaino.
Lagerspetz, Olli. 2008. Lika. Kirja maailmasta, kodistamme. [Alkuteos: Smuts – en bok om världen, vårt hem. Suomentanut Markus Lång.] Helsinki: Multikustannus.
Muita Myyrän kirjoituksia:
☞ Myyrä: Valesossujen valeasiakkaat
☞ Myyrä: Sosiaalityön&psykiatrian palvelujärjestelmiä ei tehty asiakkaille vaan keskiluokkaisten rouvien paistattelupaikaksi
☞ Myyrä: 100 shades of grey - sosiaalityön seksuaalikäsityksiä ohjaavat arvot ja ideologiat
☞ Myyrä: Valesossujen valekirjaukset- sossun ”sanoittamat”
☞ Myyrä: Lastensuojelun provokaatiot: Oletko a) huora b) hullu vai c) huumehörhö?
☞ Myyrä: Lokakuun liike - rakenteellista sosiaalityötä
Puhtaan vastakohta on likainen, joka puolestaan assosioituu epäpyhään, pahaan, saastaan, sairauteen ja epäjärjestykseen.
Teoblogin mukaan ”Primitiivinen pyhä sai valtansa hylkäävän, poissulkevan ja murhaavan väkivallan pyhittämisestä. Sen jälkeen melkein kaikki johtajuus, kuninkuus, päällikkyys, sankaruus ja pappeus ovat perustuneet pahan väkivallan hallitsemiseen hyvän väkivallan kautta. Eri kulttuureissa ja uskonnoissa opittiin tabujen ja kieltojen avulla rakentamaan rajoja yhteiskuntaluokkien välillä.
Myytit ovat menneen maailman pelastuskertomuksia; tarinoita kyseisen kulttuurin alkumurhasta murhaajien näkökulmasta käsin.
Mykän osa jää uhrille
Englannin kielessä myytti-sanalla on etymologista sukulaisuutta mykkyyttä tarkoittavaan sanaan mute. Myyteissä mykän osa jää todelliselle uhrille.
Myytillä on valikoiva muisti ja muusa on sen välittäjä. Muusat ovat muistin jumalattaren, Mnemosynen, tyttäriä jotka innoittavat sankarillisia kertomuksia, runoja ja lauluja menneestä. Hesiodoksen mielestä muusat ovat yksimielisiä, eli heistäkään ei ole astumaan uhrin rinnalle ja antamaan syntipukille äänen. Muusat kertovat sen mitä kansan pitää kuulla ja vaikenevat siitä mikä saisi rivit rakoilemaan.
Historian tutkija Panu Pulma on todennut seuraavaa: "Historiasta tiedämme miten käy, jos valtaistuimelle nostetaan lapsikuningas. Hänen valtaansa käyttävät kaikki jotka kykenevät, ajaakseen omia etujaan".
Juuri näin on käynyt heiliöläis-paloniemeläisessä lapsipolitiikassa. Lapsen etua käytetään kilpenä ja miekkana omien tarkoitusperien ajamisessa.
Myös lapsikuninkaan kultti pyrkii pyhittämään väkivaltaansa, pystyttämään raja-aitoja ihmisten välille ja mykistämään todelliset uhrinsa. Myös sillä on omat muusansa, jotka kertovat kansalle sen, mitä halutaan.
Merkityksellinen puhtaus
Monet sosiaalityön tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota puhtauden ja järjestyksen keskeisyyteen lastensuojelun kuvauksissa asiakkaistaan.
Professori J.P Roosin mukaan epäsiistiksi katsottu koti on edelleen yllättävän yleinen huostaanottoperuste.
Sosiaalityön lehtori Aino Kääriäinen on kummastellut lastensuojelun yksityiskohtaisia kymmensivuisia kuvauksia asiakkaidensa kotien järjestyksestä.
Tutkija ja kansanedustaja Anna Kontula puolestaan on arvostellut sosiaalityön sukupuolitettuja seksuaalisuuden kontrollimekanismeja esim. äitien ja tytärten seksuaalikäyttäytymisen keskeisyyttä huostaanottoperusteissa.
Sosiaalityö syntyi essentialisoidun naiskäsityksen avittamana. Yhteiskunnan piti löytää töitä kasvavalle joukolle keskiluokkaisia naisia, joilta puuttuivat työllistymis- ja etenemismahdollisuudet muualle. Samalla se tarjosi eristyneille naisille tilaisuuden päästä kurkistamaan kadun varjoisalle puolelle kunniallisuutensa säilyttäen (Dobash & Dobash, 1992).
Sosiaalityön pohjalla vaikuttava naiskäsitys perustui sellaisille ominaisuuksille kuin puhtaus, hyvyys, heteroseksuaalisuus, siveellisyys, äitiys ja yhteiskunnallinen äitiminen ja sellaisille moraalisen puhtauden pohjalla vaikuttaville keskiluokkaisille hyveille kuin itsehillintä, täsmällisyys, nuhteettomuus ja hyvä elämänhallinta.
Voi syystä kysyä, miten nämä ominaisuudet valmistavat kohtaamaan erilaisuutta, eri kulttuureja ja elämänhallintaongelmien kanssa painivia köyhiä asiakkaita?
Likainen ruumiillinen työ
Länsimaisen puhtauskäsityksen mukaan ruumiillisuus ja läheisyys kehoihin on likaista, joten pelkkä viittaus ruumiilliseen työhön alentaa ammatin arvostusta ja palkkausta. Ammatin arvostusta alentaa myös läheisyys likaiseksi koettuihin asiakkaisiin. Lastensuojelun työntekijöiden palkat ovat korkeampia kuin köyhien tai päihteitä käyttävien kanssa työtä tekevien. Tutkija Ritva Anttosen kirjassa "Manne Takaraivossa" kerrotaan, kuinka jo romaniprojektissa työskentelyn katsottiin alentavan työntekijän tulevia työllisyysmahdollisuuksia (Anttonen, 2009).
Sosiaalityön työorientaatioita hiotaan pois konkreettisesta yhteisöjen auttamisesta kohti psykologisoivaa keskusteluapua ja lisääntyvää etäisyyttä asiakkaista. Lastensuojelun perhetyö ei tarjoa enää mitään lasten- tai kodinhoidollista konkreettista apua.
Sosiaalityöstä halutaan häivyttää pois niin fyysinen kuin sosiaalinen.
Saastuttavat stigmat
Professori Olli Lagerspetzin mukaan likaannumme, kun jotakin vierasta ja häiritsevää tarttuu meihin. Lian, vastuun ja henkilökohtaisen identiteetin välinen yhteys luo perusteet puhtauskäsitteiden ja moraalin tunnetulle yhteydelle. Puhtaus merkitsee sivistystä, vastuuta ja rehellisyyttä, lika puolestaan sivistymättömyyttä, mauttomuutta, vastuuttomuutta.
Ihmisten lähikontaktit muovaavat likaisuustilanteita kahdella tavalla. Läheisyydessä epäpuhtaastakin tulee puhdasta (esim. seksi avioliitossa/ vakiintuneessa parisuhteessa). Toisaalta pakotettu läheisyys jättää meihin likaisuuden tunteen (Lagerspetz, 2008).
Leimaaminen (stigmatisaatio) on yksi likaaminen muoto; yhteisöväkivallan menetelmä, jossa yhteisön jäseneen liitetään määrittely, jonka perusteella hän ei ole kelvollinen yhteisön jäseneksi. Tämän nimeämisen jälkeen yhteisön jäsenet katsovat moraaliseksi velvollisuudekseen rangaista kyseistä henkilöä (syntipukki) kaikin käytettävissä olevin keinoin.
Monet lastensuojeluasiakkaat kuvaavatkin asiakkuutta saastumisena, häpeänä ja sosiaalisena raiskauksena.
Moniammatillisissa "kokouksissa" joukko korkeastikoulutettuja lastensuojelun "ylipappeja" ympäröi vanhemmat, jonka jälkeen heistä aletaan epätieteellisin ja arveluttavin menetelmin etsiä todisteita erilaisista riivaajista; hulluudesta, lapsiin sekaantumisesta jne.
Vaikka lastensuojelu yrittää epätoivoisesti näyttää tieteelliseltä ja poliittisesti korrektilta puolueettomalta auttamiselta, sen työtavoissa ja toimintakulttuurissa on selvästi nähtävissä kaikki mitä se yrittää piilotella; julma ja taikauskoinen köyhiin kohdistuva kuritus ja puoskarointi.
Mitä enemmän lastensuojelun virkamiehet akatemisoituvat, maallistuvat ja modernisoituvat, sitä enemmän maagisia, taikauskoisia ja ritualistisia piirteitä heidän työhönsä ilmaantuu.
Toisaalta asiakkaan myönteinen suhtautuminen lastensuojelun interventioihin ja yhteistyöhalukkuus saattaa puhdistaa hänet epäilyistä ja syytöksistä ja voi estää huostaanoton (Syvälä, 2013).
Sosiaalihuolto ihmisjätteen kierrätyksenä
”Lastensuojelussa minulle tehtiin selväksi, että olen pelkkää arvotonta paskaa, jota voi kohdella miten tahansa.” Näin kuvasi eräs äiti kokemustaan lastensuojelusta.
Sana jäte on nykyään yleisnimitys aineelle, jonka heitän menemään, jätän oman onnensa nojaan, ja jonka kanssa en enää halua joutua tekemisiin. Ruotsin sana avfall merkitsee myös arvonalennusta; se on tarkka käännös ranskan sanasta dechet, joka on jotakin, mikä putoaa lattialle tai maahan (Lagerspetz, 2008).
Sosiaalityön organisaatioita voisikin kuvata jätteenpuhdistamoina ja asiakkaita jätteenä, jota sektoroitunut palvelujärjestelmä yrittää puhdistaa, kierrättää paikasta toiseen ja ulkoistaa jonkun muun vastuulle. Kierrätyskelpoinen aines erotetaan likaisesta ja ulkoistettavasta kelvottomasta, jota ei voi enää pestä puhtaaksi ja kierrättää.
Kohti puhtautta
Filosofi Michel Foucault puhuu kirjassaan "Seksuaalisuuden historia" tunnustamisen velvoitteesta ja väittää, että nykyinen psykokulttuuri on pappiskulttuurin jatkumo, jossa tunnustus on korvannut ripin ja psykiatri papin.
Lastensuojelussa avautumista, puhumista ja tunnustamista pidetään puhdistautumisen välineenä. Jotta asiakas määriteltäisiin yhteistyökykyiseksi, hänen tulee sopeutua lastensuojelun keskiluokkaiseen tapa- ja puhtaussäännöstöön: asiakkaan tulee osata istua hiljaa paikoillaan, noudattaa keskustelusääntöjä, alistua psykologisoivien arviointien ja tulkintojen kohteeksi ja tuottaa niitä itse.
Myös kiinnostus itsetutkiskeluun ja -kontrolliin on todistettava omia yksityisasioita koskevilla pohdinnoilla ja tunnustuksilla.
Likaisuus projektiona
Antropologi Mary Douglasin mukaan suhdettamme puhtauteen tai likaisuuteen ei voida selittää funktionaalisesti suhteessa hygieniaan vaan suhteessa estetiikkaan ja symboliikkaan. Puhtaussäännöille ei löydy lääketieteellisiä perusteluja, eikä puhtaus ole pelkästään välinearvollista vaan itseisarvollista. Douglasin mukaan lika onkin epäjärjestystä.
Douglas väittää jokaisen kulttuurin kehittävän elämismalleja, jotka ovat sekä ajattelun muotoja että yrityksiä hallita todellisuutta. Näitä malleja pidetään yllä rituaalisin rajanvedoin. Rajat paalutetaan oman ja vieraan, sallitun ja kielletyn, puhtaan ja epäpuhtaan väliin. Missä on epäpuhtautta, siellä on järjestelmä. Epäpuhtauden leima johtuu järjestyksen rikkomisesta. Douglasin mukaan lika on katsojan silmässä: se on epäjärjestystä, jonka poistaminen on yritys järjestää ympäristöä.
Puhtaus on läpeensä rituaalinen ilmiö, joka ei eroa uskonnollisista tabu- ja puhtauskäsityksistä ja- käytännöistä.
Epäpuhtaus on jäännösluokka; kulttuurin järjestymisen ja merkityksenannoon sivutuote. Likaisuus on projektio, jonka havainnoitsija itse tuottaa (Douglas, 2005).
Myyrä
Lähteet:
Dobash R.P & Dobash R.E 1992. Women, Violence, and Social Change, Psychology Press
Douglas, Mary. 2005. Puhtaus ja vaara: ritualistisen rajanvedon analyysi. Suom. Kirsi Blom ja Kaarina Hazard. Tampere: Vastapaino.
Lagerspetz, Olli. 2008. Lika. Kirja maailmasta, kodistamme. [Alkuteos: Smuts – en bok om världen, vårt hem. Suomentanut Markus Lång.] Helsinki: Multikustannus.
Muita Myyrän kirjoituksia:
☞ Myyrä: Valesossujen valeasiakkaat
☞ Myyrä: Sosiaalityön&psykiatrian palvelujärjestelmiä ei tehty asiakkaille vaan keskiluokkaisten rouvien paistattelupaikaksi
☞ Myyrä: 100 shades of grey - sosiaalityön seksuaalikäsityksiä ohjaavat arvot ja ideologiat
☞ Myyrä: Valesossujen valekirjaukset- sossun ”sanoittamat”
☞ Myyrä: Lastensuojelun provokaatiot: Oletko a) huora b) hullu vai c) huumehörhö?
☞ Myyrä: Lokakuun liike - rakenteellista sosiaalityötä
RSS Feed
