Hyvä Outi Harju-Koskelin,
Luin Pro graduanne ”Sosiaalityöntekijä tekee aina väärin?” – nettikeskustelua lastensuojelusta ja tapaus Eerikasta. Olette sosiaalivirkailijana, kritiikin eteen päädyttyänne, tunteneet monenlaisia tunteita. Kirjoititte:
"Sosiaalityöntekijöiden hiljaisuudesta ja vaikenemista huolimatta sekä sanomalehtien että keskustelupalstojen kirjoituksilla on vaikutusta lastensuojelutyötä tekevien työn mielekkyyden ja ammatilliseen identiteettiin. Kirjoitukset aiheuttavat sosiaalityöntekijöille ahdistusta ja mielipahaa: noinko ihmiset näkevät työni ja toimintani? Mielestäni on aiheellista kysyä, miten sosiaalityön julkisuuskuva vaikuttaa tulevaisuudessa lastensuojelun haluttavuuteen työpaikkana."
Omakohtaisia tunnesidonnaisia kokemuksia koskevan gradun tekeminen on todella vaikeaa, jos aikoo saavuttaa objektiivisen näkökulman. Työskentelysi Helsingin lastensuojelussa ja sen sisäisen vuorovaikutuskentän vaikutukset näkyvät mielipiteissäsi.
Äitinä kuulun ”valittajiin”, jotka ovat tyytymättömiä Suomen lasten ja perheiden oikeusturvaan, viranomaisten toimintaan ja koulutuksen sisältöön, kuten myös sen valvontaan, ketkä teistä pääsevät toteuttamaan työtänne. Tulen valittamaan Helsingin lastensuojelun toiminnasta, kunnes se korjaa toimintatapojaan. Valittaessani tulen käyttämään kaikkia argumentaation ja retoriikan keinoja. Pyrin avaamaan asiakokonaisuuden, sen, miksi valitan ja mistä asiasta. Avaan myös sitä, millaista muutosta toivon ja miksi. Olen valmis asettamaan jopa sosiaalivirkailijoiden nimet julkaistavaksi. Valehtelemaan en missään nimessä suostu, sillä isäni kertoi minulle, että olen huono valehtelija. Siitä on todisteitakin.
Havaitsin tunnesidonnaisuuden mielipiteissäsi ja tarpeesi tuoda esille tunnekokemuksesi lastensuojelumme jouduttua kritiikin kohteeksi. Koet tunnekokemuksesi ja havaintosi yhteiseksi muillekin lastensuojeluviranomaisille. Te pohditte ihmisarvoanne ja ”työminäänne” annetun kritiikin alla.
Kysynkin: ”Kestättekö kritiikin? Onko teillä kykyä reflektoida omaa toimintaanne? Pystyttekö samaistumaan asiakkaan tilanteeseen? Kykenettekö tunnetasolla ymmärtämään?”
Kritiikin esittämiselle on usein painavat syyt, kuten halu muutokseen
Ymmärrän toiveenne, että kritiikki olisi täysin ilman tunteita kirjoitettua, jotta teidän ei tarvitsisi myötäelää asiakkaittenne voimakkaita tunteita ettekä joutuisi pohtimaan häpeäkokemustanne leimaavuuden alla, mutta pidän sitä silti epäloogisena. Pelko kohdata lastensuojelun maine on ymmärrettävää, mutta ammattilaisten tulisi tietää, ettei kritiikkiä ole kirjoitettu siksi, että teille tahallisesti aiheutettaisiin henkistä väkivaltaa.
Kritiikkiä esitetään, jotta saataisiin aikaan muutos eheämpään yhteistyöhön.
Kynnys kertoa julkisesti lapsensa asiakkuudesta lastensuojelussa on vanhemmalle korkea. Kuitenkin kynnyksen ylittämisen hetkellä hätä ja huoli on jo niin voimakas, että tarve kertoa hädästä menee elämäntilanteen piilottelun edelle. Tarve kuulluksitulemisen kokemukselle ajaa ihmiset valittamaan julkisesti ja näkyvästi. Kyse on siten toimintamotiivien muutoksen toiveesta, ei halusta mollata teitä.
Muistutan, että harva kansalainen tahtoo esitellä koko maailmalle itsensä sellaisessa hetkessä, jossa on rikki. Harva haluaa tulla kaikkien nähtäville keskellä käsittämätöntä ongelmaa.
Eikö jokainen meistä tahdo tulla esiteltynä onnistujana? Tätähän tekin tahdotte tuoda esille pohdinnoissanne sosiaalivirkailijan toiveesta saada julkisuuskuvassaan olla arvostettu työssään.
Ymmärryksen työkaluja katastrofipsykologiasta
En tiedä, onko sosiaalityöntekijöiden koulutuksessa katastrofipsykologisen näkökulman opintoja. Sehän rantautui Suomeen YK:n Lasten oikeuksien lakien kanssa. Lastensuojelun asiakkaathan kriisinsä uhreina tarvitsevat lastensuojelulta kriisiapua, jonka tulisi toteutua katastrofipsykologisen näkökulman ohjeistuksen mukaisesti. Tämän ymmärtäminen avaisi kritiikin olevaisuutta.
Valittamisen syyt ja valittajien voimakasta ilmaisutapaa ymmärtäessänne teidän kärsimyksenne kritiikin olevaisuudesta väljenee ja saatte tunnesidonnaiseen näköalattomuuteenne ratkaisukeskeisempää otetta. Miksi siis voida pahoin ja käpertyä pahaan oloon kritiikistä, kun tilanne tulisi ymmärryksen kautta osata korjata?
Miksi te näette vanhempien tunteet ja tunneilmaisutavat asiattomina, jopa normistomme vastaisena ja ilman tiedostamista toteutettuna?
Meillä kaikilla tavallisilla ihmisillä on aivoissamme tunnemuisti, jota me emme voi kytkeä pois päältä. Se toimii koko ajan. Tunteet ovat elämässämme läsnä osana meitä.
Meillä kaikilla on oikeus tunteisiimme.
Vihainen puhe ei ole välttämättä vihapuhetta: viha on sallittua
Pohditte vihapuheiden olevaisuutta kritiikissä ja sen sietämistä. Kritiikkiin voi myös suhtautua neutraalisti, provosoitumatta. Jokaisen sosiaalityöntekijän olisi tärkeää tietää, kuinka kohdata asiakkaan tunteet tätä vihakokemuksensa purkamisessa auttaen ja tukien kohti eheytynyttä luottamussuhdetta, epävarmuuden sietämättömyyden edessä. Esimiehen kanssa voi myös keskustella keinoista, jottei itse ajaudu kriisiin kohdatessaan kriisin uhreja. Raskaissa polarisoituneissa tilanteissa pyytäisin esimiestä tilaamaan ulkopuolista työnohjausta.
Päästä siis irti tästä kärsimyksestäsi kritiikkiä tutkiessasi!
Kärsimys syntyy kipua aiheuttavasta muutostilanteesta, mikäli ei hyväksy kipua. Kritiikkiä ei voi ottaa vastaan eikä sitä voi hyväksyä, jos sen kokee leimaavana, tuomitsevana ja syyttävänä eli henkilökohtaisuuksiin menevänä hyökkäyksenä.
Tunteellinen ajattelu valitettavasti laskee kykyä loogiseen ajatteluun. Jos tunteet ovat voimakkaita tai täyttävät ajatteluamme, meille ei jää tilaa ajatella loogisesti. Huolen viemänä voi ajautua ajatuksissaan ties kuinka kauas rationaalisesta logiikasta.
Kritiikkiämme ei siis ole tarkoitettu teille vastaanotettavaksi siten, että havaitsisitte vain viestin teissä synnyttämiä sisäisiä toimintojanne. Se on tarkoitettu teille, jotta havaitsisitte tapahtumaketjuja, joissa on ollut sosiaaliviranomaisille outoja lähestymistapoja perheitä kohtaan.
Kritiikki on sitä varten, että kykenisitte reflektoiden pohtimaan, millaisin toiminnallisin muutoksin voisitte myötävaikuttaa asiakkaiden tyytyväisyyteen.
Viha syntyy polarisoituneesta tilanteesta virkamiehen ja kansalaisen kesken
Mikä saa valittajat kertomaan negatiivisista tunteistaan ja jopa kirjoittamaan vihapuheita lastensuojeluviranomaisia kohtaan?
Tämän ymmärtäminen auttaisi teitä asian kohtaamisessa. Suosittelen keskustelua lastensuojelun uhrien kanssa siten, että olette tutkiva ja kuuleva osapuoli, ettekä mielipiteitänne esille tuova osapuoli. Ymmärtämistä varten tulee osata kuunnella viestiä pohtien sisältöä. Ymmärtäminen vaatii erilaisuuden hyväksymistä.
Ymmärrettävä syy vihapuheille on useasti esille nostettu polarisoitunut tilanne vanhempien ja sosiaalivirkailijoiden välillä. Sosiaalivirkailija ajaa eteenpäin näkemystään oman tahtotilansa viemänä, mutta vanhemman lähtökohta tilanteeseen ei ole ammattimainen, vaan syvästi on inhimillinen. Pahasti polarisoituneessa lastensuojelullisessa tilanteessa voi olla tiedon tuottajina valtava määrä viranomaisia, vanhemmat – ja jalkoihin jäävä lapsi.
Pahimmillaan viranomaiset jutustelevat keskenään ottamatta vanhempia mukaan avoimeen keskusteluun. Siitä syntyy väärinymmärryksiä vanhempien vanhemmuudesta. Lapsen ääntä ei kenties tilanteessa kuulla, tai sille ei anneta painoarvoa. Vanhemmat tahtoisivat tulla kuulluksi ja toivoisivat lapsensa otettavan huomioon.
Näistä tilanteista voi syntyä väärinymmärrysten kautta huolipuheita, joista seuraa erilaisia pakkotoimenpiteitä. Teoretisointi ilman tutkimusta otetaan työn pohjaksi ja huolitunne suunnan näyttäjäksi.
On selvää, että vanhemmat reagoivat tähän. Varsinkin, jos hänet määritetään joksikuksi toiseksi kuin hän on. Se sattuu valtavasti, etenkin jos määritelmä on loukkaava ja leimaava.
Jos vanhempaa ei kuulla avoimesti eikä keskustelu ole avointa, se vain loukkaa vanhempaa. Kun oletuksille perustuvat määritelmät vanhemmista käsitellään totuutena ja perheille tarjotaan apua kuviteltuihin ongelmiin tai heiltä viedään pakkokeinona lapsi, on seurauksena monimuotoisia negatiivisia tunteita.
Vanhempi on hämmentynyt, koska jotain niin kummallista voi tapahtua, että joku määrittää hänet huonoksi vanhemmaksi, edes tutkimatta häntä. Vanhempi on surullinen lapsen menetyksestä. Vanhempi on huolissaan lapsen voinnista. Vanhempi on peloissaan tulevasta, koska mennytkään ei ole mennyt terveen järjen mukaisesti.
Polarisoituneessa tilanteessa luottamus viranomaiseen katkeaa. Se aiheuttaa valtavasti huolta, surua, hämmennystä ja pelkoa.
Ja vihaa, luonnollisesti.
Ahdistus, pelko ja suru pahenevat, jos niitä ei käsitellä
Polarisoitunut tilanne pitkittyessään aiheuttaa ahdistusta. Vanhempi voi joutua odottamaan kuukausia sosiaaliviranomaisen puheille pääsyä ja asiansa selvittämistä. Tapaamisella saattaa sosiaalivirkailija todeta, ettei häntä kiinnosta käsitellä vanhemman asiaa, jonka käsittelemättömyys on jo johtanut ahdistukseen.
Sosiaalivirkailija voi pitää tärkeämpänä omaa näkemystään siitä, mitä asiakassuunnitelmapalaverissa tulee keskustella.
Kun polarisoitunut tilanne jatkuu yhä ilman järkevää syytä ahdistus alkaa lopulta ”pännimään”. Ihminen voi muuttua ärtyneeksi ja vihaiseksi ja lopulta jopa aggressiiviseksi, koska hän pelkää syystäkin syrjäyttävää viranomaista.
Pelko, joka käsittelemättömänä kiusaa mieltä ahdistuksen alla, voi saada aikaan itsepuolustusreaktiona tarpeen hyökkäysreaktiolle, joka on helpompi toteuttaa vihaisena. Kyseessä on tiedostamaton emotionaalinen impulsiivinen reaktio, joka aktivoituu pitkittyneen ahdistuksen aiheuttaman haavoittuvuustekijän takia, tilanteessa, jossa ihminen ei kykene kontrolloimaan toimintaansa.
Tämä taas aiheuttaa vanhemmassa katumusta ja häpeää, osin syyllistävän kulttuuriperimämme takia. Se aikaansaa toisaalta myös ymmärrystä itseä kohtaan. Viha on luonnollista, jos kaltoin kohtelu jatkuu jatkumistaan.
Ymmärtääkö sosiaaliviranomainen tuolloin vanhempaa?
Sosiaalityöntekijän työssä on ymmärrettävä ihmisyyttä
On mielestäni asiatonta sekä osittain epäammatillista arvostella lastensuojelun uhreja siitä, että he kritisoivat toimintaanne tai osoittavat vihaansa lastensuojelua kohtaan. Viha on yhtä normaali tunne kuin ilo. Asiallisempaa olisi keskittyä kritiikin olemukseen ja tutkia kritisoitavaa ilmiötä tai tapahtumaketjua. Ja samalla voisi yrittää oppia siitä.
Jos epäkohdat havaitaan ja ne korjataan, ei kritiikille ole tarvetta. Jos epäkohtien tunnustaminen ei kiinnosta ja niiden korjaamiselle ei ole mielestänne aihetta, miettikää, kuinka siedätte kritiikin jatkumista ilman korjaavia toimenpiteitä. Sekin on muistettava, että korjaamatta jättäminen on sekin käypä kritiikin kohde.
Lastensuojelun kriisi on kärsimystä aiheuttava muutostila. Kärsimys on kokemuksenne ja kokemuksenne johtuu tavastanne käsitellä kokemustanne. Kriisissä tunnekokemukset voimistuvat ja tunteisiin voi jäädä kiinni. Tunnetiloista irtipäästämiseen soveltuvat erilaiset tietoisen läsnäolon harjoitteet.
Mielestäni olisi hyvä, jos sosiaalivirkailijat lukisivat dialektiikkaa kunnioittaen samaansa kritiikkiä ja pohtisivat maailmaa myös asiakkaidensa näkökannoilta. Maailma ei ole pelkästään kaksinapainen, vaan näkökulmia on yhtä paljon kuin meitä ihmisiä. Eri näkökulman voi saada kohtaamaan toisensa mm. sosiaalipedagogiikan keinoin. Me kehitymme tiedon kehittyessä.
Tärkeää on painottaa, että sosiaalivirkailijaksi ei hakeuduta työidentiteetin takia. Lapset haaveilevat tällä tavalla. Lastensuojeluun hakeudutaan töihin, jos on tahtotilaa humaaniin kriisityöhön ja tietotaitoa ymmärtää moninaisesti ihmisyyttä. Lisäksi tarvitaan korkeat sosiaaliset taidot tehdä yhteistyötä kaikenlaisten ihmisten kanssa, ilman negatiivista arvottamista.
Työtehtävänä on auttaa perheitä yksilöllisesti ja kunnioittavalla tavalla heidän normaaleissa ongelmissaan, ymmärtäen samalla koettelemusten haastavuuden kaikessa haavoittavuudessaan. Lastensuojeluviranomainen ei ole työssään, jotta voi sanoa olevansa lasten suojelijana heti enkelistä seuraava. Lastensuojeluviranomainen on ihminen ja kykenevä inhimillisiin, isoihinkin virheisiin. Hänen tulee olla tästä tietoinen.
Lastensuojeluviranomaisen työssä haastavaa onkin tulla tietoiseksi inhimillisistä rajoistaan.
Koska lastensuojelu on monin osin vasta lapsen kengissä ja sitä arvostellaan ympäri maailmaa, voimme olla onnellisia, ettemme ole tuudittautuneet tähän epätyydyttävään hetkeemme tässä ajassa, olettaen kaiken olevan valmista ja lopullista. Havaitessamme epäkohdat voimme muuttaa niitä. Inhimillisen kritiikin idea on jakaa tietoa ihmisyydestä yksityiskohtaisesti, jotta ongelmat saataisiin korjatuksi.
Toivon työurallesi paljon uusia oivalluksia, sellaisia, joiden avulla voi kohdata asiakkaat.
Ystävällisesti,
Pienen lapsen lastensuojelun virheiden takia menettänyt äiti
Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ Vihdoin! Norjan media tuo esille yksityiskohdat Bornariun perheen ja lastensuojelun välisestä tilanteesta
☞ Vallanvaihtoa ja mahdollisia muutosten tuulia ilmassa
☞ Järjestelmällistä väkivaltaa, uskomushoitoja ja sosiaalihygieniaa
☞ Vetoomus vieraannuttamista vastaan
☞ Porin Ankkuri- toiminnassa tietosuojarikkeitä- sosiaalityöntekijät kuin kotonaan poliisilaitoksella
☞ Väitteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä Wickham Pointin lasten vastaanottokeskuksessa tutkittavana, kertovat lääkärit
☞ Älkää jättäkö lastensuojelun arviointia ja kehittämistä sosiaalityöntekijöille!
☞ YLE: Tell us your story: Foster care in Finland
☞ Auttaakko apua tarvitsevia?
☞ "Pidin häntä veden alla kunnes hän oli eloton": Äiti myöntää 12-vuotiaan adoptiopojan hukkuttamisen
☞ Konservatiivinen syrjäytymiskäsitys
Muuta Lokakuun liikkeen sosiaalista syötettä
Luin Pro graduanne ”Sosiaalityöntekijä tekee aina väärin?” – nettikeskustelua lastensuojelusta ja tapaus Eerikasta. Olette sosiaalivirkailijana, kritiikin eteen päädyttyänne, tunteneet monenlaisia tunteita. Kirjoititte:
"Sosiaalityöntekijöiden hiljaisuudesta ja vaikenemista huolimatta sekä sanomalehtien että keskustelupalstojen kirjoituksilla on vaikutusta lastensuojelutyötä tekevien työn mielekkyyden ja ammatilliseen identiteettiin. Kirjoitukset aiheuttavat sosiaalityöntekijöille ahdistusta ja mielipahaa: noinko ihmiset näkevät työni ja toimintani? Mielestäni on aiheellista kysyä, miten sosiaalityön julkisuuskuva vaikuttaa tulevaisuudessa lastensuojelun haluttavuuteen työpaikkana."
Omakohtaisia tunnesidonnaisia kokemuksia koskevan gradun tekeminen on todella vaikeaa, jos aikoo saavuttaa objektiivisen näkökulman. Työskentelysi Helsingin lastensuojelussa ja sen sisäisen vuorovaikutuskentän vaikutukset näkyvät mielipiteissäsi.
Äitinä kuulun ”valittajiin”, jotka ovat tyytymättömiä Suomen lasten ja perheiden oikeusturvaan, viranomaisten toimintaan ja koulutuksen sisältöön, kuten myös sen valvontaan, ketkä teistä pääsevät toteuttamaan työtänne. Tulen valittamaan Helsingin lastensuojelun toiminnasta, kunnes se korjaa toimintatapojaan. Valittaessani tulen käyttämään kaikkia argumentaation ja retoriikan keinoja. Pyrin avaamaan asiakokonaisuuden, sen, miksi valitan ja mistä asiasta. Avaan myös sitä, millaista muutosta toivon ja miksi. Olen valmis asettamaan jopa sosiaalivirkailijoiden nimet julkaistavaksi. Valehtelemaan en missään nimessä suostu, sillä isäni kertoi minulle, että olen huono valehtelija. Siitä on todisteitakin.
Havaitsin tunnesidonnaisuuden mielipiteissäsi ja tarpeesi tuoda esille tunnekokemuksesi lastensuojelumme jouduttua kritiikin kohteeksi. Koet tunnekokemuksesi ja havaintosi yhteiseksi muillekin lastensuojeluviranomaisille. Te pohditte ihmisarvoanne ja ”työminäänne” annetun kritiikin alla.
Kysynkin: ”Kestättekö kritiikin? Onko teillä kykyä reflektoida omaa toimintaanne? Pystyttekö samaistumaan asiakkaan tilanteeseen? Kykenettekö tunnetasolla ymmärtämään?”
Kritiikin esittämiselle on usein painavat syyt, kuten halu muutokseen
Ymmärrän toiveenne, että kritiikki olisi täysin ilman tunteita kirjoitettua, jotta teidän ei tarvitsisi myötäelää asiakkaittenne voimakkaita tunteita ettekä joutuisi pohtimaan häpeäkokemustanne leimaavuuden alla, mutta pidän sitä silti epäloogisena. Pelko kohdata lastensuojelun maine on ymmärrettävää, mutta ammattilaisten tulisi tietää, ettei kritiikkiä ole kirjoitettu siksi, että teille tahallisesti aiheutettaisiin henkistä väkivaltaa.
Kritiikkiä esitetään, jotta saataisiin aikaan muutos eheämpään yhteistyöhön.
Kynnys kertoa julkisesti lapsensa asiakkuudesta lastensuojelussa on vanhemmalle korkea. Kuitenkin kynnyksen ylittämisen hetkellä hätä ja huoli on jo niin voimakas, että tarve kertoa hädästä menee elämäntilanteen piilottelun edelle. Tarve kuulluksitulemisen kokemukselle ajaa ihmiset valittamaan julkisesti ja näkyvästi. Kyse on siten toimintamotiivien muutoksen toiveesta, ei halusta mollata teitä.
Muistutan, että harva kansalainen tahtoo esitellä koko maailmalle itsensä sellaisessa hetkessä, jossa on rikki. Harva haluaa tulla kaikkien nähtäville keskellä käsittämätöntä ongelmaa.
Eikö jokainen meistä tahdo tulla esiteltynä onnistujana? Tätähän tekin tahdotte tuoda esille pohdinnoissanne sosiaalivirkailijan toiveesta saada julkisuuskuvassaan olla arvostettu työssään.
Ymmärryksen työkaluja katastrofipsykologiasta
En tiedä, onko sosiaalityöntekijöiden koulutuksessa katastrofipsykologisen näkökulman opintoja. Sehän rantautui Suomeen YK:n Lasten oikeuksien lakien kanssa. Lastensuojelun asiakkaathan kriisinsä uhreina tarvitsevat lastensuojelulta kriisiapua, jonka tulisi toteutua katastrofipsykologisen näkökulman ohjeistuksen mukaisesti. Tämän ymmärtäminen avaisi kritiikin olevaisuutta.
Valittamisen syyt ja valittajien voimakasta ilmaisutapaa ymmärtäessänne teidän kärsimyksenne kritiikin olevaisuudesta väljenee ja saatte tunnesidonnaiseen näköalattomuuteenne ratkaisukeskeisempää otetta. Miksi siis voida pahoin ja käpertyä pahaan oloon kritiikistä, kun tilanne tulisi ymmärryksen kautta osata korjata?
Miksi te näette vanhempien tunteet ja tunneilmaisutavat asiattomina, jopa normistomme vastaisena ja ilman tiedostamista toteutettuna?
Meillä kaikilla tavallisilla ihmisillä on aivoissamme tunnemuisti, jota me emme voi kytkeä pois päältä. Se toimii koko ajan. Tunteet ovat elämässämme läsnä osana meitä.
Meillä kaikilla on oikeus tunteisiimme.
Vihainen puhe ei ole välttämättä vihapuhetta: viha on sallittua
Pohditte vihapuheiden olevaisuutta kritiikissä ja sen sietämistä. Kritiikkiin voi myös suhtautua neutraalisti, provosoitumatta. Jokaisen sosiaalityöntekijän olisi tärkeää tietää, kuinka kohdata asiakkaan tunteet tätä vihakokemuksensa purkamisessa auttaen ja tukien kohti eheytynyttä luottamussuhdetta, epävarmuuden sietämättömyyden edessä. Esimiehen kanssa voi myös keskustella keinoista, jottei itse ajaudu kriisiin kohdatessaan kriisin uhreja. Raskaissa polarisoituneissa tilanteissa pyytäisin esimiestä tilaamaan ulkopuolista työnohjausta.
Päästä siis irti tästä kärsimyksestäsi kritiikkiä tutkiessasi!
Kärsimys syntyy kipua aiheuttavasta muutostilanteesta, mikäli ei hyväksy kipua. Kritiikkiä ei voi ottaa vastaan eikä sitä voi hyväksyä, jos sen kokee leimaavana, tuomitsevana ja syyttävänä eli henkilökohtaisuuksiin menevänä hyökkäyksenä.
Tunteellinen ajattelu valitettavasti laskee kykyä loogiseen ajatteluun. Jos tunteet ovat voimakkaita tai täyttävät ajatteluamme, meille ei jää tilaa ajatella loogisesti. Huolen viemänä voi ajautua ajatuksissaan ties kuinka kauas rationaalisesta logiikasta.
Kritiikkiämme ei siis ole tarkoitettu teille vastaanotettavaksi siten, että havaitsisitte vain viestin teissä synnyttämiä sisäisiä toimintojanne. Se on tarkoitettu teille, jotta havaitsisitte tapahtumaketjuja, joissa on ollut sosiaaliviranomaisille outoja lähestymistapoja perheitä kohtaan.
Kritiikki on sitä varten, että kykenisitte reflektoiden pohtimaan, millaisin toiminnallisin muutoksin voisitte myötävaikuttaa asiakkaiden tyytyväisyyteen.
Viha syntyy polarisoituneesta tilanteesta virkamiehen ja kansalaisen kesken
Mikä saa valittajat kertomaan negatiivisista tunteistaan ja jopa kirjoittamaan vihapuheita lastensuojeluviranomaisia kohtaan?
Tämän ymmärtäminen auttaisi teitä asian kohtaamisessa. Suosittelen keskustelua lastensuojelun uhrien kanssa siten, että olette tutkiva ja kuuleva osapuoli, ettekä mielipiteitänne esille tuova osapuoli. Ymmärtämistä varten tulee osata kuunnella viestiä pohtien sisältöä. Ymmärtäminen vaatii erilaisuuden hyväksymistä.
Ymmärrettävä syy vihapuheille on useasti esille nostettu polarisoitunut tilanne vanhempien ja sosiaalivirkailijoiden välillä. Sosiaalivirkailija ajaa eteenpäin näkemystään oman tahtotilansa viemänä, mutta vanhemman lähtökohta tilanteeseen ei ole ammattimainen, vaan syvästi on inhimillinen. Pahasti polarisoituneessa lastensuojelullisessa tilanteessa voi olla tiedon tuottajina valtava määrä viranomaisia, vanhemmat – ja jalkoihin jäävä lapsi.
Pahimmillaan viranomaiset jutustelevat keskenään ottamatta vanhempia mukaan avoimeen keskusteluun. Siitä syntyy väärinymmärryksiä vanhempien vanhemmuudesta. Lapsen ääntä ei kenties tilanteessa kuulla, tai sille ei anneta painoarvoa. Vanhemmat tahtoisivat tulla kuulluksi ja toivoisivat lapsensa otettavan huomioon.
Näistä tilanteista voi syntyä väärinymmärrysten kautta huolipuheita, joista seuraa erilaisia pakkotoimenpiteitä. Teoretisointi ilman tutkimusta otetaan työn pohjaksi ja huolitunne suunnan näyttäjäksi.
On selvää, että vanhemmat reagoivat tähän. Varsinkin, jos hänet määritetään joksikuksi toiseksi kuin hän on. Se sattuu valtavasti, etenkin jos määritelmä on loukkaava ja leimaava.
Jos vanhempaa ei kuulla avoimesti eikä keskustelu ole avointa, se vain loukkaa vanhempaa. Kun oletuksille perustuvat määritelmät vanhemmista käsitellään totuutena ja perheille tarjotaan apua kuviteltuihin ongelmiin tai heiltä viedään pakkokeinona lapsi, on seurauksena monimuotoisia negatiivisia tunteita.
Vanhempi on hämmentynyt, koska jotain niin kummallista voi tapahtua, että joku määrittää hänet huonoksi vanhemmaksi, edes tutkimatta häntä. Vanhempi on surullinen lapsen menetyksestä. Vanhempi on huolissaan lapsen voinnista. Vanhempi on peloissaan tulevasta, koska mennytkään ei ole mennyt terveen järjen mukaisesti.
Polarisoituneessa tilanteessa luottamus viranomaiseen katkeaa. Se aiheuttaa valtavasti huolta, surua, hämmennystä ja pelkoa.
Ja vihaa, luonnollisesti.
Ahdistus, pelko ja suru pahenevat, jos niitä ei käsitellä
Polarisoitunut tilanne pitkittyessään aiheuttaa ahdistusta. Vanhempi voi joutua odottamaan kuukausia sosiaaliviranomaisen puheille pääsyä ja asiansa selvittämistä. Tapaamisella saattaa sosiaalivirkailija todeta, ettei häntä kiinnosta käsitellä vanhemman asiaa, jonka käsittelemättömyys on jo johtanut ahdistukseen.
Sosiaalivirkailija voi pitää tärkeämpänä omaa näkemystään siitä, mitä asiakassuunnitelmapalaverissa tulee keskustella.
Kun polarisoitunut tilanne jatkuu yhä ilman järkevää syytä ahdistus alkaa lopulta ”pännimään”. Ihminen voi muuttua ärtyneeksi ja vihaiseksi ja lopulta jopa aggressiiviseksi, koska hän pelkää syystäkin syrjäyttävää viranomaista.
Pelko, joka käsittelemättömänä kiusaa mieltä ahdistuksen alla, voi saada aikaan itsepuolustusreaktiona tarpeen hyökkäysreaktiolle, joka on helpompi toteuttaa vihaisena. Kyseessä on tiedostamaton emotionaalinen impulsiivinen reaktio, joka aktivoituu pitkittyneen ahdistuksen aiheuttaman haavoittuvuustekijän takia, tilanteessa, jossa ihminen ei kykene kontrolloimaan toimintaansa.
Tämä taas aiheuttaa vanhemmassa katumusta ja häpeää, osin syyllistävän kulttuuriperimämme takia. Se aikaansaa toisaalta myös ymmärrystä itseä kohtaan. Viha on luonnollista, jos kaltoin kohtelu jatkuu jatkumistaan.
Ymmärtääkö sosiaaliviranomainen tuolloin vanhempaa?
Sosiaalityöntekijän työssä on ymmärrettävä ihmisyyttä
On mielestäni asiatonta sekä osittain epäammatillista arvostella lastensuojelun uhreja siitä, että he kritisoivat toimintaanne tai osoittavat vihaansa lastensuojelua kohtaan. Viha on yhtä normaali tunne kuin ilo. Asiallisempaa olisi keskittyä kritiikin olemukseen ja tutkia kritisoitavaa ilmiötä tai tapahtumaketjua. Ja samalla voisi yrittää oppia siitä.
Jos epäkohdat havaitaan ja ne korjataan, ei kritiikille ole tarvetta. Jos epäkohtien tunnustaminen ei kiinnosta ja niiden korjaamiselle ei ole mielestänne aihetta, miettikää, kuinka siedätte kritiikin jatkumista ilman korjaavia toimenpiteitä. Sekin on muistettava, että korjaamatta jättäminen on sekin käypä kritiikin kohde.
Lastensuojelun kriisi on kärsimystä aiheuttava muutostila. Kärsimys on kokemuksenne ja kokemuksenne johtuu tavastanne käsitellä kokemustanne. Kriisissä tunnekokemukset voimistuvat ja tunteisiin voi jäädä kiinni. Tunnetiloista irtipäästämiseen soveltuvat erilaiset tietoisen läsnäolon harjoitteet.
Mielestäni olisi hyvä, jos sosiaalivirkailijat lukisivat dialektiikkaa kunnioittaen samaansa kritiikkiä ja pohtisivat maailmaa myös asiakkaidensa näkökannoilta. Maailma ei ole pelkästään kaksinapainen, vaan näkökulmia on yhtä paljon kuin meitä ihmisiä. Eri näkökulman voi saada kohtaamaan toisensa mm. sosiaalipedagogiikan keinoin. Me kehitymme tiedon kehittyessä.
Tärkeää on painottaa, että sosiaalivirkailijaksi ei hakeuduta työidentiteetin takia. Lapset haaveilevat tällä tavalla. Lastensuojeluun hakeudutaan töihin, jos on tahtotilaa humaaniin kriisityöhön ja tietotaitoa ymmärtää moninaisesti ihmisyyttä. Lisäksi tarvitaan korkeat sosiaaliset taidot tehdä yhteistyötä kaikenlaisten ihmisten kanssa, ilman negatiivista arvottamista.
Työtehtävänä on auttaa perheitä yksilöllisesti ja kunnioittavalla tavalla heidän normaaleissa ongelmissaan, ymmärtäen samalla koettelemusten haastavuuden kaikessa haavoittavuudessaan. Lastensuojeluviranomainen ei ole työssään, jotta voi sanoa olevansa lasten suojelijana heti enkelistä seuraava. Lastensuojeluviranomainen on ihminen ja kykenevä inhimillisiin, isoihinkin virheisiin. Hänen tulee olla tästä tietoinen.
Lastensuojeluviranomaisen työssä haastavaa onkin tulla tietoiseksi inhimillisistä rajoistaan.
Koska lastensuojelu on monin osin vasta lapsen kengissä ja sitä arvostellaan ympäri maailmaa, voimme olla onnellisia, ettemme ole tuudittautuneet tähän epätyydyttävään hetkeemme tässä ajassa, olettaen kaiken olevan valmista ja lopullista. Havaitessamme epäkohdat voimme muuttaa niitä. Inhimillisen kritiikin idea on jakaa tietoa ihmisyydestä yksityiskohtaisesti, jotta ongelmat saataisiin korjatuksi.
Toivon työurallesi paljon uusia oivalluksia, sellaisia, joiden avulla voi kohdata asiakkaat.
Ystävällisesti,
Pienen lapsen lastensuojelun virheiden takia menettänyt äiti
Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ Vihdoin! Norjan media tuo esille yksityiskohdat Bornariun perheen ja lastensuojelun välisestä tilanteesta
☞ Vallanvaihtoa ja mahdollisia muutosten tuulia ilmassa
☞ Järjestelmällistä väkivaltaa, uskomushoitoja ja sosiaalihygieniaa
☞ Vetoomus vieraannuttamista vastaan
☞ Porin Ankkuri- toiminnassa tietosuojarikkeitä- sosiaalityöntekijät kuin kotonaan poliisilaitoksella
☞ Väitteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä Wickham Pointin lasten vastaanottokeskuksessa tutkittavana, kertovat lääkärit
☞ Älkää jättäkö lastensuojelun arviointia ja kehittämistä sosiaalityöntekijöille!
☞ YLE: Tell us your story: Foster care in Finland
☞ Auttaakko apua tarvitsevia?
☞ "Pidin häntä veden alla kunnes hän oli eloton": Äiti myöntää 12-vuotiaan adoptiopojan hukkuttamisen
☞ Konservatiivinen syrjäytymiskäsitys
Muuta Lokakuun liikkeen sosiaalista syötettä
RSS Feed
