Lastensuojelun systeeminen toimintamalli ei osaa vastata kysymykseen asiakkaiden oikeusturvasta kuin ihmelauseilla; "Työskentely Hackneyn mallin mukaisissa systeemisissä yksiköissä on hyvin korkeatasoista” ja "Suhdeperustaisessa lastensuojelutyössä noudatetaan aina lainsäädäntöä."
Lokakuun liike on esittänyt huolensa siitä, että Suomen freudilaiseen psykokulttuuriin sopeutettu ja psykoanalyyttiseen perheterapiaan perustuva systeeminen lastensuojelun toimintamalli eli Hackneyn malli voi lisätä lastensuojelun kustannuksia ja oikeusturvaongelmia.
Mallin taustalla vaikuttava perheterapeuttinen orientaatio tarkoittaa käytännössä psykoanalyysin virheellisten uskomusten ja perheitä patologisoivien asenteiden ja olettamien mm. traumaolettaman ja vuorovaikutushäiriöolettaman valumista asiakastyöhön.
Varokaa- psykoanalyyttinen perheterapia tulee taas
Lokakuun Liike on huolissaan siitä, että:
-Malliin liittyvä runsas arviointi kyseenalaisilla menetelmillä muodostaa asiakkaille selkeän oikeusturvariskin.
-Asiakaslähtöisyys esiintyy mallissa vain päälleliimattuna käsitteenä. Mallista saa vaikutelman, että asiantuntijat aikovat kommunikoida lähinnä keskenään- asiakkuuksien välityksellä mm. luomalla keskenään asiakastilanteista hypoteeseja ja toteuttamalla runsasta arviointia, kirjaamista, konsultointia, keskustelua ja reflektiota asiakkaiden tilanteista. Tämän toiminnan asiakkaille tuottamia oikeusturvaongelmia- joista on jo nyt runsaasti näyttöä- ei mainita lainkaan.
-Malli muodostaa uhan asiakkaiden tietosuojalle. Työntekijöiden runsaasta keskinäisestä perheitä koskevasta puheesta- jota voidaan kutsua myös juoruiluksi , panetteluksi tai vihapuheeksi- kuvitellaan automaattisesti jalostuvan tiedon runsautta.
-Työntekijät- eivät asiakkaat- saavat päättää keitä kutsutaan mukaan asiakasprosessiin ja toimia tulppina ja portinvartijoina perheen ulkopuolisiin kontakteihin.
- Mallissa pyritään pois työntekijöiden pelkäämästä mutta asiakkaiden oikeusturvaa parantavasta "lastensuojelun juridisoitumiskehityksestä" ilman suunnitelmaa siitä, miten lastensuojelutyön laillisuus ja valvonta aiotaan taata.
-Malli, joka vaatii useita työntekijöitä ( 6-8 kpl) per perhe on hyvin kallis eikä kestä suomalaisen naisvaltaisen sosiaali-alan äitiyslomia ja kotihoidontuen jaksoja. Pienissä yksiköissä mallin toimivuuden vaarantaa jo muutaman työntekijän sairasloma tai täyttämätön virka.
-Systeemisen lastensuojelun toimintamallin juuret ovat psykoosien hoidossa ja sen näkökulma on häiriö- orientoitunut ja patologisoiva.
-Erilaisten ja eri teorioista nousevien menetelmien joustava ja tapauskohtainen käyttö on mahdotonta nykytilanteessa, jossa työntekijöiden koulutus, hoitofilosofia ja työmenetelmät ja -välineet perustuvat psykoanalyysiin, jota sovelletaan lähes kaikkiin asiakastapauksiin
-Psykoanalyysi tuo systeemiseen malliin virheellisiä ja vanhentuneita uskomuksia ja asiakasprosessia ja tosiseikkaselvittelyä vinouttavia olettamia mm. traumaolettaman, vuorovaikutushäiriöolettaman ja olettaman ongelmien ylisukupolvisesta periytymisestä.
-Perheterapia on asiantuntijavaltaista, elitististä eikä huomioi luokkaeroja: työväenluokkaisten perheiden kommunikaatiotavat patologisoidaan helposti ja heidän vuorovaikutusverkostonsa koetaan lapsille vahingollisina.
-Perheterapia liioittelee perheen merkitystä. Perheenjäsenillä on nykyisin lukuisia perheestä ja suvusta erillisiä viiteryhmiä ja vuorovaikutusympäristöjä, jotka sivuutetaan terapiassa.
-Perheterapia perustuu puhehoitoon, jonka tehosta ei ole näyttöä ja joka edellyttää lastensuojelun orwellilaisen uuskielen hallintaa.
-Puhuminen tai asiakkaita koskevien keskustelujen korkea taso tuskin auttaa köyhyydestä, työttömyydestä, hoitamattomista sairauksista ja puuttuvista palveluista kärsivää asiakasta.
-Perheterapia ei ole demokraattista eikä tunnusta monitietäjyyttä. Se vaatii perheenjäseniä omaksumaan terapeutin usein virheellisen näkemyksen perheen ongelmista. Perheterapiaan osallistuvilta perheenjäseniltä- vaikka näiden ongelmat liittyisivät köyhyyteen tai palvelujen puutteeseen- edellytetään valmiutta nähdä perheen tai perheenjäsenten ongelmat vuorovaikutuksellisina.
- Systeemistä perheterapiaa voi pitää suorastaan vaarallisena perheväkivallan ennaltaehkäisyn ja hoidon kannalta( Husso 1994; Nousiainen 1998).
- Mallin vaarana on, että asiakkaille yhden riesan muodostavasta joko avohuollon tukitoimi (esim. perhetyö) tai huostaanotto-asetelmasta siirrytään usean riesan muodostavaan sekä avohuollon tukitoimia (perhetyö, perhekuntoutus ) että huostaanotto-asetelmaan.
Perheterapeuttinen orientaatio: Ilmianna isi ja äiti
Suosittelemme kaikkia systeemisen lastensuojelumallin pilottikuntien asiakkaita tutustumaan Sirkka Alho- Konun tutkimukseen perheterapeuttinen orientaatio lastensuojelun sosiaalityössä, joka tahattomasti paljastaa systeemisen lastensuojelumallin taustalla vaikuttavan perheterapeuttisen orientaation ja ymmärryksen ennakko- olettamat, loogiset ja menetelmälliset heikkoudet ja pöyristyttävän asenteellisuuden joka ilmenee mm. luokkaylenkatseena ja suorana syrjintänä. Mallia on vaikea kuvata ihmissuhteita rakentavaksi ja ylläpitäväksi- ellei sitten puhuta sijaishuollon liiketoiminnan edunvalvonnasta.
Sama asenteellisuus on nähtävissä myös Haapasten perheen moniammatillisesta KOSKE- muilutuksesta muistetun Pia Lahtisen ( sijaishuollon perhehoidon edunvalvoja Pesäpuu ry:ssä), Leena Männistön (HUS:n johtava sosiaalityöntekijä ja Talentian ja Helsingin hallinto- oikeusasiantuntija Alpo Heikkisen työpari ja intensiivihoidon asiantuntija), Marketta Raivion ( Porin johtava sosiaalityöntekijä ja lastensuojelun edunvalvonnan yhteyshenkilö) ja Katarina Fagerströmin ( psykoanalyyttispohjaisten perhe- ja gestaltterapioiden terapeutti ja VARPU-asiantuntija ) työpapereissa mutta kokeneina mediakoulutettuina byrokraatteina he osaavat salata mallinsa puutteet ja oman asenteellisuutensa perustutkinto- opiskelijaa paremmin.
Systeemisen mallin pitäisi uudistaa lastensuojelun ja muiden erityistason palvelut asiakkaiden tarpeiden mukaisesti ja haastaa koko palveluorganisaatio tarkastelemaan toimintatapojaan mutta mukana häärivät samat lastensuojelukriisin kehittäneet STM- ja THL- byrokraatit ja maakunnalliset sosiaalialan osaamiskeskukset . Ohjausryhmissäkin istuvat samat vanhat sijaishuollon edunvalvojat.
Kovin kummoista omien toimintatapojen analyysia ei ollut Raivion palaute äidille, jota lastensuojelu murskasi peräti viiden vuoden ajan ja jota perhetyöntekijä ahdisteli kuin mustasukkainen puoliso: " Samasta asiasta eri osallisilla voi olla hyvin erilainen kokemus."
Eikö sosiaalialan muutostyöhön voisi joskus nimittää ammattilaisbyrokraattien, psykoanalyytikkojen ja sijaishuollon edunvalvojien sijaan teräviä tutkijoita, joilla ei ole sidonnaisuuksia sijaishuoltoon tai psykoanalyyttiseen psykiatriaan?
Asenteellisuus ei ole ihme, sillä systeemisessä perheterapiassa käytetään tutun kauhunelikon tekemää lastensuojeluperheiden luokittelua. Tutkimuksessaan Helena Lounavaara- Rintala (psykologi, perheterapeutti, EAP European Association for Psychotherapy, HY:n lastenpsykiatrian yksikön kouluttaja), Jan-Christer Wahlbeck (psykologi, kouluttaja, Suomen perheterapiayhdistys ry:n puheenjohtaja, kirjailija, Svenska Frimurarordens medlemmar i Sverige), Pirjo Vuornos (nuorisopsykoterapeutti, erityisasiantuntija ja kouluttaja) ja Esko Varilo (lastenpsykiatri, perheterapeutti, Suomen psykoanalyyttinen yhdistys) leimaavat ja tyypittelevät lastensuojelun asiakasperheitä mm. ghetto-, mafia- ja autistisiksi perheiksi ja etsivät näistä insesti- ja homoseksuaalisuus-periaatteita.
Heidän mukaansa lastensuojeluperheet ovat luonteeltaan samankaltaisia joten voidaan puhua yhdenmukaisesta perhetyypistä. Väittämä on perustuslaissa kiellettyä syrjintää eli sitä, että ihmiset kohdataan jonkun yhdenmukaiseksi oletetun ryhmän edustajina ja ryhmää kohdellaan kuin jokaisella sen jäsenellä olisi tietyt oletetut negatiiviset ominaisuudet. Missä tahansa muussa kontekstissa kuin lastensuojelussa tekstillä saisi syytöksen syrjinnästä, vihapuheesta ja kunnianloukkauksesta.
Vuornos, Wahlbeck ja Lounavaara- Rintala kuuluvat vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskukseen, jossa he kouluttavat mm. perhetyöntekijöitä, sosiaalityöntekijöitä ja perhe-, pari- ja traumaterapeutteja etsimään perheistä vuorovaikutushäiriöitä, joista onkin tullut lastensuojelun muotidiagnooseja. Helena Lounavaara- Rintala on työskennellyt myös RAY:n ja Pelastakaa Lapset ry:n Silta- hankkeessa.
"Ongelmalapset" terapeuttien pikku apulaisina
Ironista on, että skitsofrenian hoitoon luodusta perheterapiasta itsestään löytyy monia skitsofrenian tunnuspiirteitä mm. perusteettomat pelot ja epäilyt, arvaamaton ja outo päättely ja käytös, epälooginen puhe, harhaanjohtavat eufemismit ja neologismit ja perseveraatio.
Perheterapeuttisessa mallissa vanhemmat ovat kuin pahoja henkiä, joiden vaikutus ulottuu kaikkialle ja kaikkiin aikakausiin ja joiden traumavaikutusta lastensuojelun työntekijät yrittävät etsiä ja tulkita lasten leikeistä ja puheista symbolisten esineiden esim. korttien ja nukkejen avulla. Vastemielisintä on, että mallissa lastensuojeluun ajautunutta lasta- jota Alho- Konu kutsuu osoittelevasti "ongelmalapseksi" vastuutetaan perheen joutumisesta lastensuojeluun ja painostetaan toimimaan terapeutin ilmiantajana ja apurina oletettujen perheen sisäisten salaliittojen paljastamisessa: "Jos terapeutti on sisäistänyt sen lähtökohdan, että lapsi tuo perheensä terapiaan, on hänen helppo käyttää ongelmalasta oppaana, aputerapeuttina tai konsulttina perheterapiaistunnossa ja koko perheterapiaprosessissa. Yhtä lailla voidaan ajatella, että lapsi saattaa ohjata perhettä lastensuojelun avun piiriin omalla toiminnallaan tai käytöksellään."
Yhtä kyseenalaista on "lapsilähtöisten välineiden" käyttö. Alho- Konu kertoo, että "Kokemukseni mukaan yksinkertaisimpia ulkoistamisen menetelmiä ovat esimerkiksi sukupuun piirtäminen, erilaiset tarinalliset kuvakortit (Pesäpuu-, Saga-, Persoona- ja Mythoskortit jne.), metafora-magneetit ja fläppitaulun käyttäminen ja niin edelleen. Työntekijän hyviä apuvälineitä ovat esimerkiksi sellaiset lelut, joille löytyy helposti symbolinen merkitys. Niitä voi käyttää esinemetaforina. Lelut eivät siis ole lapsen leikkejä ja viihtyvyyttä varten, vaan terapeutin työkaluja. "
Edes vanhasta peili-ikkuna-asetelmasta ei ole päästy eroon. Vanhemmat seisovat edelleen yhden sosiaalityöntekijän kanssa peili- ikkunan takana kun toinen sosiaalityöntekijä usuttaa lasta paljastamaan luulottelemansa traumat "lapsilähtöisillä välineillä" : "Peili-ikkunan takana olevat vanhemmat voivat lapsen kertoessa työstää kuulemaansa toisen sosiaalityöntekijän kanssa."
Alho- Konun mukaan lapsikeskeisessä orientaatiossa tärkeintä on, että " tapaamisesta muodostuu lapsille ja muillekin perheenjäsenille mieleenpainuva elämyksellinen kokemus. Parhaiten tämä toteutuu siten, että perheterapeutti/sosiaalityöntekijä toimii perheen ennakko-odotusten vastaisesti, arvaamattomasti ja yllätyksellisesti". ( Alho-Konu, 2005, 74-75)
Perhekeskeisyys= vanhempien painostusta vapaaehtoiseen huostaanottoon?
Perhekeskeisyydelle on perheterapiassa löydetty kerrassaan orwellilainen määritelmä; se tarkoittaa vanhempien houkuttelemista/painostamista lapsensa vapaaehtoiseen sijoitukseen.
Alho- Konun mukaan "Esimerkiksi perhekeskeisyyttä noudattava työntekijä saattaa joutua tekemään lasten huostaanottopäätöksen, mutta pyrkii kuitenkin neuvottelemaan tästä vanhempien kanssa esimerkiksi niin, että tehdään vapaaehtoinen sijoituspäätös" (Alho-Konu, 2005, 80).
Kun perheterapeuttisessa ymmärryksessä huostaanottoa vastustava lapsi tai vanhempi ei ole " perhekeskeinen" eikä "yhteistyökykyinen" , häntä sopii rangaista esim. perheterapeuttisen orientaation omaksuneessa SOS- lapsikylässä "rajuilla päätöksillä" ja "tapaamisrajoituksilla". Näitä suositellaan tilanteessa, jossa huostaanottoja määrittelee lasten kaltoinkohtelun sijaan sosiaalityöntekijän käsitys perheen kunnollisuudesta( Hiitola, 2015) , vanhempien uupumus( 58%) ja lasten koulunkäyntivaikeudet(47%) ( THL, 2016, 7).
Sirkka Alho- Konu ei tainnut aavistaa, että hänen tutkielmaansa myöhempi lastensuojelun tutkimus on osoittautunut , että hänen väittämänsä ja luonnehdintansa vanhemmista sopivat yhtä lailla tai jopa paremmin lastensuojelun työntekijöihin ja sijaisvanhempiin:
"Kuka tahansa saattaa äkkiä, ilman varoitusta taikka selitystä, poistua muiden luota ja kadota joko moneksi päiväksi tai kuukaudeksi, jopa lopullisesti. Tyypillistä on, että lähtöä ei selitetä ennakkoon, sitä ei mitenkään valmistella eikä sitä kukaan näytä surevan."
Alho - Konun systeemisessä logiikassa lastensuojelun arvaamattomuuden ja mielivallan syitä esim. sosiaalipalvelujärjestelmän kohtuuttomia päätöksiä ja institutionaalista identiteettiväkivaltaa (Metteri, 2012), riskileimoja (Harrikari, 2008 harhautunutta suojeluvaltaa (Alhanen, 2014), viranomaislähtöisyyttä ( Poikela, 2010), vihapuhetta (Oikeusministeriö, 2016), valvontapuutteita ( VTV; 2012), asiakirjaväärentämistä (Edvardsson, 2009; Kääriäinen), ammatillisuuspuutteita (Finnilä- Tuohimaa, 2009), asiakkaiden leimaamista ja essentialisointia( Helne, 2002 , 2004, 2006; Hiltunen, 2015 ), tietopuutteita (Pekkarinen, 2011), köyhien kuritusta (Niemelä & Saari, 2013), sadistista vuorovaikutusta (Goffman, 1969 ), määrittelyongelmia ja vallankäyttöä (Hiitola, 2015), sukupuolittamista (Helen, 1997; Jokinen, 2010; Vuori, 2001), psykopatologisointia (Kivivuori, 1992,1996,1999,2003), etnistä syrjintää ( Pulma, 2006), väkivaltaista suojelukasvatusta (Laitala & Puuronen, 2016) tai kaltoinkohtelua sijaishuollossa (STM; 2016) ei tarvitse edes tunnistaa saati tunnustaa. Lastensuojelun arvaamattomuuden ja mielivallan syynä kun pidetään ammattiauttajien samaistumista perheisiin; "Auttajat samaistuvat perheiden hyökkäävyyteen, vastuun pakenemiseen ja valehteluun ja omaksuvat ne käyttäytymismallikseen."
(lainaukset Alho- Konu , 2005, s. 27- 28, 72-80)
VARPU, asiantuntijavalta, lastenpsykiatriset tiimit + hallinto- oikeus= oikeusturvaongelmia
Pelkkä LAPE- pilottirahoituksen hakeminen ei vie kuntia palveluiden kehittämisen ytimeen eikä luomaan uudenlaista moniammatillista lastensuojelua tai erityistason palveluita erityisesti jos ei tiedetä kenelle, mitä , miten ja miksi ollaan luomassa tai miten asiakkaiden oikeusturva prosessissa aiotaan varmistaa.
Epäselväksi jää myös miten hankkeessa seurataan tai arvioidaan toiminnan välittömiä ja ei-aiottuja vaikutuksia.
Pilotoinnin arvioinnista vastaa Sirkka-Liisa Aaltion tytär lastensuojelun toimintakykymittaria kehitellyt Elina Aaltio. Kouluttajana systeemisessä lastensuojelun mallissa Fagerströmin rinnalla toimii nuorisopsykiatrisen poliklinikan psykiatri, hypnoosilääkäri ja NLP- Master Practitioner Pekka Aarninsalo, jota Itä-Suomen yliopiston medikalisaatiotutkija, dosentti Markku Myllykangas on kritisoinut puoskaroinnista.
Mallin markkinoijiksi perheille aiotaan valjastaa kokemusasiantuntijat, joiden kannattaisi odottaa Helsingin, Vantaan ja Rauman pilottien tuloksia ennen suostumuksen harkitsemista.
Näillä näkymin asiakkailla ei ole mitään syytä luottaa systeemisen mallin palvelulupauksiin, varsinkaan kun malli näyttää toistavan 2008 lastensuojelulain virheet.
Uutta sosiaalityöntekijöiden vallan huippuunsa nostanutta lastensuojelulakia markkinoitiin huostaanottojen vähentäjänä mutta sen ansiosta huostaanotot lähtivätkin räjähdysmäiseen kasvuun. Ilman palvelunkäyttäjiä suunniteltuun lastensuojelulakiin koottiin kaikki sellaiset asiat ja toimenpiteet, joiden jo ennakkoon voitiin arvioida tuottavan vakavia ongelmia; varhainen puuttuminen, asiantuntijavallan lisääminen, lastenpsykiatriset tiimit, moniammatillinen yhteistyö ja heikko oikeuslaitos. Samat ongelmalliset asiat ja painotukset löytyvät systeemisestä lastensuojelun mallista mutta tällä kertaa niiden odotetaan tuottavan päinvastainen tulos kuin aiemmin.
Lastensuojeluun ajautuneita perheitä auttaisi uusia asiantuntijavaltaisia toimintamalleja paremmin sosiaalityön resurssien ohjaaminen asiantuntijoiden ja sijaishuollon sijaan suoraan perheille esim. kotiavun ja palvelusetelin muodossa, lastensuojelun parempi valvonta ja vastuu- ja korvaussäädösten uudistaminen ja huostaanotto-oikeudenkäyntien siirtäminen käräjäoikeuteen.
Kirsikkana päältä kauniissa mutta sisältä silkossa kakussa on, että juuri Kaarinan lastensuojelu, joka muisti mielenterveyden moniottelija Jorma Heikkistä hääpäivänään valheellisella insestisyytteellä valittiin taannoin "systeemisen otteensa" takia sosiaalityöntekijöiden ammattijärjestö Talentian kautta Vuoden Työyhteisöksi.
Systeemisen lastensuojelun toimintamallin kehittäjien soisi perheterapeuttien psykojargonin sijaan kuulevan professori Featherstonen haastattelemien adoptoitujen ja sijoitettujen viestin: "Lopettakaa jäähyväisille ja poislähettämiselle perustuvien järjestelmien rakentelu. Me tarvitsemme lisää- ei vähemmän ihmisiä. Me olemme joutuneet kestämään ja kestämme epävarmuutta ja sekavuutta- yrittäkää tekin.
Lakatakaa yrittämästä luokitella meitä ennalta annettuihin ja ulkopuolelta määriteltyihin diagnooseihin ja luokituksiin. Moninkertaistakaa perheille annettava apu ja panostakaa jatkuvuuden, ei keskeytysten luomiseen. Lopettakaa kokonaan luokitteluun perustuvat järjestelmät. Kuunnelkaa, kohdatkaa ja kunnioittakaa meitä itsemäärittämiemme identiteettien mukaan. "
Lokakuun liike on esittänyt huolensa siitä, että Suomen freudilaiseen psykokulttuuriin sopeutettu ja psykoanalyyttiseen perheterapiaan perustuva systeeminen lastensuojelun toimintamalli eli Hackneyn malli voi lisätä lastensuojelun kustannuksia ja oikeusturvaongelmia.
Mallin taustalla vaikuttava perheterapeuttinen orientaatio tarkoittaa käytännössä psykoanalyysin virheellisten uskomusten ja perheitä patologisoivien asenteiden ja olettamien mm. traumaolettaman ja vuorovaikutushäiriöolettaman valumista asiakastyöhön.
Varokaa- psykoanalyyttinen perheterapia tulee taas
Lokakuun Liike on huolissaan siitä, että:
-Malliin liittyvä runsas arviointi kyseenalaisilla menetelmillä muodostaa asiakkaille selkeän oikeusturvariskin.
-Asiakaslähtöisyys esiintyy mallissa vain päälleliimattuna käsitteenä. Mallista saa vaikutelman, että asiantuntijat aikovat kommunikoida lähinnä keskenään- asiakkuuksien välityksellä mm. luomalla keskenään asiakastilanteista hypoteeseja ja toteuttamalla runsasta arviointia, kirjaamista, konsultointia, keskustelua ja reflektiota asiakkaiden tilanteista. Tämän toiminnan asiakkaille tuottamia oikeusturvaongelmia- joista on jo nyt runsaasti näyttöä- ei mainita lainkaan.
-Malli muodostaa uhan asiakkaiden tietosuojalle. Työntekijöiden runsaasta keskinäisestä perheitä koskevasta puheesta- jota voidaan kutsua myös juoruiluksi , panetteluksi tai vihapuheeksi- kuvitellaan automaattisesti jalostuvan tiedon runsautta.
-Työntekijät- eivät asiakkaat- saavat päättää keitä kutsutaan mukaan asiakasprosessiin ja toimia tulppina ja portinvartijoina perheen ulkopuolisiin kontakteihin.
- Mallissa pyritään pois työntekijöiden pelkäämästä mutta asiakkaiden oikeusturvaa parantavasta "lastensuojelun juridisoitumiskehityksestä" ilman suunnitelmaa siitä, miten lastensuojelutyön laillisuus ja valvonta aiotaan taata.
-Malli, joka vaatii useita työntekijöitä ( 6-8 kpl) per perhe on hyvin kallis eikä kestä suomalaisen naisvaltaisen sosiaali-alan äitiyslomia ja kotihoidontuen jaksoja. Pienissä yksiköissä mallin toimivuuden vaarantaa jo muutaman työntekijän sairasloma tai täyttämätön virka.
-Systeemisen lastensuojelun toimintamallin juuret ovat psykoosien hoidossa ja sen näkökulma on häiriö- orientoitunut ja patologisoiva.
-Erilaisten ja eri teorioista nousevien menetelmien joustava ja tapauskohtainen käyttö on mahdotonta nykytilanteessa, jossa työntekijöiden koulutus, hoitofilosofia ja työmenetelmät ja -välineet perustuvat psykoanalyysiin, jota sovelletaan lähes kaikkiin asiakastapauksiin
-Psykoanalyysi tuo systeemiseen malliin virheellisiä ja vanhentuneita uskomuksia ja asiakasprosessia ja tosiseikkaselvittelyä vinouttavia olettamia mm. traumaolettaman, vuorovaikutushäiriöolettaman ja olettaman ongelmien ylisukupolvisesta periytymisestä.
-Perheterapia on asiantuntijavaltaista, elitististä eikä huomioi luokkaeroja: työväenluokkaisten perheiden kommunikaatiotavat patologisoidaan helposti ja heidän vuorovaikutusverkostonsa koetaan lapsille vahingollisina.
-Perheterapia liioittelee perheen merkitystä. Perheenjäsenillä on nykyisin lukuisia perheestä ja suvusta erillisiä viiteryhmiä ja vuorovaikutusympäristöjä, jotka sivuutetaan terapiassa.
-Perheterapia perustuu puhehoitoon, jonka tehosta ei ole näyttöä ja joka edellyttää lastensuojelun orwellilaisen uuskielen hallintaa.
-Puhuminen tai asiakkaita koskevien keskustelujen korkea taso tuskin auttaa köyhyydestä, työttömyydestä, hoitamattomista sairauksista ja puuttuvista palveluista kärsivää asiakasta.
-Perheterapia ei ole demokraattista eikä tunnusta monitietäjyyttä. Se vaatii perheenjäseniä omaksumaan terapeutin usein virheellisen näkemyksen perheen ongelmista. Perheterapiaan osallistuvilta perheenjäseniltä- vaikka näiden ongelmat liittyisivät köyhyyteen tai palvelujen puutteeseen- edellytetään valmiutta nähdä perheen tai perheenjäsenten ongelmat vuorovaikutuksellisina.
- Systeemistä perheterapiaa voi pitää suorastaan vaarallisena perheväkivallan ennaltaehkäisyn ja hoidon kannalta( Husso 1994; Nousiainen 1998).
- Mallin vaarana on, että asiakkaille yhden riesan muodostavasta joko avohuollon tukitoimi (esim. perhetyö) tai huostaanotto-asetelmasta siirrytään usean riesan muodostavaan sekä avohuollon tukitoimia (perhetyö, perhekuntoutus ) että huostaanotto-asetelmaan.
Perheterapeuttinen orientaatio: Ilmianna isi ja äiti
Suosittelemme kaikkia systeemisen lastensuojelumallin pilottikuntien asiakkaita tutustumaan Sirkka Alho- Konun tutkimukseen perheterapeuttinen orientaatio lastensuojelun sosiaalityössä, joka tahattomasti paljastaa systeemisen lastensuojelumallin taustalla vaikuttavan perheterapeuttisen orientaation ja ymmärryksen ennakko- olettamat, loogiset ja menetelmälliset heikkoudet ja pöyristyttävän asenteellisuuden joka ilmenee mm. luokkaylenkatseena ja suorana syrjintänä. Mallia on vaikea kuvata ihmissuhteita rakentavaksi ja ylläpitäväksi- ellei sitten puhuta sijaishuollon liiketoiminnan edunvalvonnasta.
Sama asenteellisuus on nähtävissä myös Haapasten perheen moniammatillisesta KOSKE- muilutuksesta muistetun Pia Lahtisen ( sijaishuollon perhehoidon edunvalvoja Pesäpuu ry:ssä), Leena Männistön (HUS:n johtava sosiaalityöntekijä ja Talentian ja Helsingin hallinto- oikeusasiantuntija Alpo Heikkisen työpari ja intensiivihoidon asiantuntija), Marketta Raivion ( Porin johtava sosiaalityöntekijä ja lastensuojelun edunvalvonnan yhteyshenkilö) ja Katarina Fagerströmin ( psykoanalyyttispohjaisten perhe- ja gestaltterapioiden terapeutti ja VARPU-asiantuntija ) työpapereissa mutta kokeneina mediakoulutettuina byrokraatteina he osaavat salata mallinsa puutteet ja oman asenteellisuutensa perustutkinto- opiskelijaa paremmin.
Systeemisen mallin pitäisi uudistaa lastensuojelun ja muiden erityistason palvelut asiakkaiden tarpeiden mukaisesti ja haastaa koko palveluorganisaatio tarkastelemaan toimintatapojaan mutta mukana häärivät samat lastensuojelukriisin kehittäneet STM- ja THL- byrokraatit ja maakunnalliset sosiaalialan osaamiskeskukset . Ohjausryhmissäkin istuvat samat vanhat sijaishuollon edunvalvojat.
Kovin kummoista omien toimintatapojen analyysia ei ollut Raivion palaute äidille, jota lastensuojelu murskasi peräti viiden vuoden ajan ja jota perhetyöntekijä ahdisteli kuin mustasukkainen puoliso: " Samasta asiasta eri osallisilla voi olla hyvin erilainen kokemus."
Eikö sosiaalialan muutostyöhön voisi joskus nimittää ammattilaisbyrokraattien, psykoanalyytikkojen ja sijaishuollon edunvalvojien sijaan teräviä tutkijoita, joilla ei ole sidonnaisuuksia sijaishuoltoon tai psykoanalyyttiseen psykiatriaan?
Asenteellisuus ei ole ihme, sillä systeemisessä perheterapiassa käytetään tutun kauhunelikon tekemää lastensuojeluperheiden luokittelua. Tutkimuksessaan Helena Lounavaara- Rintala (psykologi, perheterapeutti, EAP European Association for Psychotherapy, HY:n lastenpsykiatrian yksikön kouluttaja), Jan-Christer Wahlbeck (psykologi, kouluttaja, Suomen perheterapiayhdistys ry:n puheenjohtaja, kirjailija, Svenska Frimurarordens medlemmar i Sverige), Pirjo Vuornos (nuorisopsykoterapeutti, erityisasiantuntija ja kouluttaja) ja Esko Varilo (lastenpsykiatri, perheterapeutti, Suomen psykoanalyyttinen yhdistys) leimaavat ja tyypittelevät lastensuojelun asiakasperheitä mm. ghetto-, mafia- ja autistisiksi perheiksi ja etsivät näistä insesti- ja homoseksuaalisuus-periaatteita.
Heidän mukaansa lastensuojeluperheet ovat luonteeltaan samankaltaisia joten voidaan puhua yhdenmukaisesta perhetyypistä. Väittämä on perustuslaissa kiellettyä syrjintää eli sitä, että ihmiset kohdataan jonkun yhdenmukaiseksi oletetun ryhmän edustajina ja ryhmää kohdellaan kuin jokaisella sen jäsenellä olisi tietyt oletetut negatiiviset ominaisuudet. Missä tahansa muussa kontekstissa kuin lastensuojelussa tekstillä saisi syytöksen syrjinnästä, vihapuheesta ja kunnianloukkauksesta.
Vuornos, Wahlbeck ja Lounavaara- Rintala kuuluvat vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskukseen, jossa he kouluttavat mm. perhetyöntekijöitä, sosiaalityöntekijöitä ja perhe-, pari- ja traumaterapeutteja etsimään perheistä vuorovaikutushäiriöitä, joista onkin tullut lastensuojelun muotidiagnooseja. Helena Lounavaara- Rintala on työskennellyt myös RAY:n ja Pelastakaa Lapset ry:n Silta- hankkeessa.
"Ongelmalapset" terapeuttien pikku apulaisina
Ironista on, että skitsofrenian hoitoon luodusta perheterapiasta itsestään löytyy monia skitsofrenian tunnuspiirteitä mm. perusteettomat pelot ja epäilyt, arvaamaton ja outo päättely ja käytös, epälooginen puhe, harhaanjohtavat eufemismit ja neologismit ja perseveraatio.
Perheterapeuttisessa mallissa vanhemmat ovat kuin pahoja henkiä, joiden vaikutus ulottuu kaikkialle ja kaikkiin aikakausiin ja joiden traumavaikutusta lastensuojelun työntekijät yrittävät etsiä ja tulkita lasten leikeistä ja puheista symbolisten esineiden esim. korttien ja nukkejen avulla. Vastemielisintä on, että mallissa lastensuojeluun ajautunutta lasta- jota Alho- Konu kutsuu osoittelevasti "ongelmalapseksi" vastuutetaan perheen joutumisesta lastensuojeluun ja painostetaan toimimaan terapeutin ilmiantajana ja apurina oletettujen perheen sisäisten salaliittojen paljastamisessa: "Jos terapeutti on sisäistänyt sen lähtökohdan, että lapsi tuo perheensä terapiaan, on hänen helppo käyttää ongelmalasta oppaana, aputerapeuttina tai konsulttina perheterapiaistunnossa ja koko perheterapiaprosessissa. Yhtä lailla voidaan ajatella, että lapsi saattaa ohjata perhettä lastensuojelun avun piiriin omalla toiminnallaan tai käytöksellään."
Yhtä kyseenalaista on "lapsilähtöisten välineiden" käyttö. Alho- Konu kertoo, että "Kokemukseni mukaan yksinkertaisimpia ulkoistamisen menetelmiä ovat esimerkiksi sukupuun piirtäminen, erilaiset tarinalliset kuvakortit (Pesäpuu-, Saga-, Persoona- ja Mythoskortit jne.), metafora-magneetit ja fläppitaulun käyttäminen ja niin edelleen. Työntekijän hyviä apuvälineitä ovat esimerkiksi sellaiset lelut, joille löytyy helposti symbolinen merkitys. Niitä voi käyttää esinemetaforina. Lelut eivät siis ole lapsen leikkejä ja viihtyvyyttä varten, vaan terapeutin työkaluja. "
Edes vanhasta peili-ikkuna-asetelmasta ei ole päästy eroon. Vanhemmat seisovat edelleen yhden sosiaalityöntekijän kanssa peili- ikkunan takana kun toinen sosiaalityöntekijä usuttaa lasta paljastamaan luulottelemansa traumat "lapsilähtöisillä välineillä" : "Peili-ikkunan takana olevat vanhemmat voivat lapsen kertoessa työstää kuulemaansa toisen sosiaalityöntekijän kanssa."
Alho- Konun mukaan lapsikeskeisessä orientaatiossa tärkeintä on, että " tapaamisesta muodostuu lapsille ja muillekin perheenjäsenille mieleenpainuva elämyksellinen kokemus. Parhaiten tämä toteutuu siten, että perheterapeutti/sosiaalityöntekijä toimii perheen ennakko-odotusten vastaisesti, arvaamattomasti ja yllätyksellisesti". ( Alho-Konu, 2005, 74-75)
Perhekeskeisyys= vanhempien painostusta vapaaehtoiseen huostaanottoon?
Perhekeskeisyydelle on perheterapiassa löydetty kerrassaan orwellilainen määritelmä; se tarkoittaa vanhempien houkuttelemista/painostamista lapsensa vapaaehtoiseen sijoitukseen.
Alho- Konun mukaan "Esimerkiksi perhekeskeisyyttä noudattava työntekijä saattaa joutua tekemään lasten huostaanottopäätöksen, mutta pyrkii kuitenkin neuvottelemaan tästä vanhempien kanssa esimerkiksi niin, että tehdään vapaaehtoinen sijoituspäätös" (Alho-Konu, 2005, 80).
Kun perheterapeuttisessa ymmärryksessä huostaanottoa vastustava lapsi tai vanhempi ei ole " perhekeskeinen" eikä "yhteistyökykyinen" , häntä sopii rangaista esim. perheterapeuttisen orientaation omaksuneessa SOS- lapsikylässä "rajuilla päätöksillä" ja "tapaamisrajoituksilla". Näitä suositellaan tilanteessa, jossa huostaanottoja määrittelee lasten kaltoinkohtelun sijaan sosiaalityöntekijän käsitys perheen kunnollisuudesta( Hiitola, 2015) , vanhempien uupumus( 58%) ja lasten koulunkäyntivaikeudet(47%) ( THL, 2016, 7).
Sirkka Alho- Konu ei tainnut aavistaa, että hänen tutkielmaansa myöhempi lastensuojelun tutkimus on osoittautunut , että hänen väittämänsä ja luonnehdintansa vanhemmista sopivat yhtä lailla tai jopa paremmin lastensuojelun työntekijöihin ja sijaisvanhempiin:
"Kuka tahansa saattaa äkkiä, ilman varoitusta taikka selitystä, poistua muiden luota ja kadota joko moneksi päiväksi tai kuukaudeksi, jopa lopullisesti. Tyypillistä on, että lähtöä ei selitetä ennakkoon, sitä ei mitenkään valmistella eikä sitä kukaan näytä surevan."
Alho - Konun systeemisessä logiikassa lastensuojelun arvaamattomuuden ja mielivallan syitä esim. sosiaalipalvelujärjestelmän kohtuuttomia päätöksiä ja institutionaalista identiteettiväkivaltaa (Metteri, 2012), riskileimoja (Harrikari, 2008 harhautunutta suojeluvaltaa (Alhanen, 2014), viranomaislähtöisyyttä ( Poikela, 2010), vihapuhetta (Oikeusministeriö, 2016), valvontapuutteita ( VTV; 2012), asiakirjaväärentämistä (Edvardsson, 2009; Kääriäinen), ammatillisuuspuutteita (Finnilä- Tuohimaa, 2009), asiakkaiden leimaamista ja essentialisointia( Helne, 2002 , 2004, 2006; Hiltunen, 2015 ), tietopuutteita (Pekkarinen, 2011), köyhien kuritusta (Niemelä & Saari, 2013), sadistista vuorovaikutusta (Goffman, 1969 ), määrittelyongelmia ja vallankäyttöä (Hiitola, 2015), sukupuolittamista (Helen, 1997; Jokinen, 2010; Vuori, 2001), psykopatologisointia (Kivivuori, 1992,1996,1999,2003), etnistä syrjintää ( Pulma, 2006), väkivaltaista suojelukasvatusta (Laitala & Puuronen, 2016) tai kaltoinkohtelua sijaishuollossa (STM; 2016) ei tarvitse edes tunnistaa saati tunnustaa. Lastensuojelun arvaamattomuuden ja mielivallan syynä kun pidetään ammattiauttajien samaistumista perheisiin; "Auttajat samaistuvat perheiden hyökkäävyyteen, vastuun pakenemiseen ja valehteluun ja omaksuvat ne käyttäytymismallikseen."
(lainaukset Alho- Konu , 2005, s. 27- 28, 72-80)
VARPU, asiantuntijavalta, lastenpsykiatriset tiimit + hallinto- oikeus= oikeusturvaongelmia
Pelkkä LAPE- pilottirahoituksen hakeminen ei vie kuntia palveluiden kehittämisen ytimeen eikä luomaan uudenlaista moniammatillista lastensuojelua tai erityistason palveluita erityisesti jos ei tiedetä kenelle, mitä , miten ja miksi ollaan luomassa tai miten asiakkaiden oikeusturva prosessissa aiotaan varmistaa.
Epäselväksi jää myös miten hankkeessa seurataan tai arvioidaan toiminnan välittömiä ja ei-aiottuja vaikutuksia.
Pilotoinnin arvioinnista vastaa Sirkka-Liisa Aaltion tytär lastensuojelun toimintakykymittaria kehitellyt Elina Aaltio. Kouluttajana systeemisessä lastensuojelun mallissa Fagerströmin rinnalla toimii nuorisopsykiatrisen poliklinikan psykiatri, hypnoosilääkäri ja NLP- Master Practitioner Pekka Aarninsalo, jota Itä-Suomen yliopiston medikalisaatiotutkija, dosentti Markku Myllykangas on kritisoinut puoskaroinnista.
Mallin markkinoijiksi perheille aiotaan valjastaa kokemusasiantuntijat, joiden kannattaisi odottaa Helsingin, Vantaan ja Rauman pilottien tuloksia ennen suostumuksen harkitsemista.
Näillä näkymin asiakkailla ei ole mitään syytä luottaa systeemisen mallin palvelulupauksiin, varsinkaan kun malli näyttää toistavan 2008 lastensuojelulain virheet.
Uutta sosiaalityöntekijöiden vallan huippuunsa nostanutta lastensuojelulakia markkinoitiin huostaanottojen vähentäjänä mutta sen ansiosta huostaanotot lähtivätkin räjähdysmäiseen kasvuun. Ilman palvelunkäyttäjiä suunniteltuun lastensuojelulakiin koottiin kaikki sellaiset asiat ja toimenpiteet, joiden jo ennakkoon voitiin arvioida tuottavan vakavia ongelmia; varhainen puuttuminen, asiantuntijavallan lisääminen, lastenpsykiatriset tiimit, moniammatillinen yhteistyö ja heikko oikeuslaitos. Samat ongelmalliset asiat ja painotukset löytyvät systeemisestä lastensuojelun mallista mutta tällä kertaa niiden odotetaan tuottavan päinvastainen tulos kuin aiemmin.
Lastensuojeluun ajautuneita perheitä auttaisi uusia asiantuntijavaltaisia toimintamalleja paremmin sosiaalityön resurssien ohjaaminen asiantuntijoiden ja sijaishuollon sijaan suoraan perheille esim. kotiavun ja palvelusetelin muodossa, lastensuojelun parempi valvonta ja vastuu- ja korvaussäädösten uudistaminen ja huostaanotto-oikeudenkäyntien siirtäminen käräjäoikeuteen.
Kirsikkana päältä kauniissa mutta sisältä silkossa kakussa on, että juuri Kaarinan lastensuojelu, joka muisti mielenterveyden moniottelija Jorma Heikkistä hääpäivänään valheellisella insestisyytteellä valittiin taannoin "systeemisen otteensa" takia sosiaalityöntekijöiden ammattijärjestö Talentian kautta Vuoden Työyhteisöksi.
Systeemisen lastensuojelun toimintamallin kehittäjien soisi perheterapeuttien psykojargonin sijaan kuulevan professori Featherstonen haastattelemien adoptoitujen ja sijoitettujen viestin: "Lopettakaa jäähyväisille ja poislähettämiselle perustuvien järjestelmien rakentelu. Me tarvitsemme lisää- ei vähemmän ihmisiä. Me olemme joutuneet kestämään ja kestämme epävarmuutta ja sekavuutta- yrittäkää tekin.
Lakatakaa yrittämästä luokitella meitä ennalta annettuihin ja ulkopuolelta määriteltyihin diagnooseihin ja luokituksiin. Moninkertaistakaa perheille annettava apu ja panostakaa jatkuvuuden, ei keskeytysten luomiseen. Lopettakaa kokonaan luokitteluun perustuvat järjestelmät. Kuunnelkaa, kohdatkaa ja kunnioittakaa meitä itsemäärittämiemme identiteettien mukaan. "
RSS Feed
