Anu Suomela on yht.maist. ja valmistelee väitöskirjaansa (tekijänsä mukaan kyseessä on "ikuisuusprojekti") väitetyistä lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista. Hän on ollut pioneeri Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen viedyissä tapauksissa. Anu Suomela on auttanut vertaistukijana, kuuntelijana ja juridisena opastajana useita satoja perheitä. Perheiden Suojelun Keskusliitosta (Pesue ry) voit lukea mm. täältä.
Anu Suomela tutustui Lokakuun liikkeen nettisivustoon ja kirjoitti lukijoille kirjeen:
Anu Suomela tutustui Lokakuun liikkeen nettisivustoon ja kirjoitti lukijoille kirjeen:
"Hienoa, että tällainen sivusto ja aktiviteetti on saatu aikaan. Erityisen ansiokasta on, että ihmiset rohkenevat tuoda omat kokemuksensa sossujen touhuista ilmi omilla kasvoillaan, ja siten antavat kanssaihmisilleen rohkeutta kertoa omat kokemuksensa.
Oululaisperheestä tehty dokumentti paljastaa katsojalle hätkähdyttävällä tavalla, millaiseen lapseen kohdistuvaan pakottamiseen, ja myös fyysiseen väkivaltaan viranomaiset ovat valmiita. Ja heidän tulkinnoissaan kyseessä on kaiken siunaava ‘lapsen etu’, jonka ylimpinä, ja ainoina tulkkeina he pitävät itseään.
Todella masentavaa on, että hallinto-oikeudet, joiden pitäisi taata kansalaisille heidän ihmisoikeussopimuksen mukaiset oikeutensa, ovat opettaneet sosiaalityöntekijöille, että heillä on liki rajaton oikeus tehdä mitä vain.
Suomalainen tuomioistuinkäytäntö on kohtuullisen oikeudenmukainen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on kuitenkin antanut Suomelle 130 langettavaa tuomiota, joista valtaosa koskee oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, eli Artikla 6. Monissa kyse on oikeudenkäynnin pitkittymisestä. Lapsen seksuaalisen kaltoinkohtelun epäilyissä ongelmana on ollut se, että epäillylle ei ole annettu mahdollisuutta tehdä lapselle kysymyksiä.
Muut pohjoismaat ratifioivat ihmisoikeussopimuksen jo 1953, Suomi vasta 1990, eli 40 vuotta myöhemmin. Norja, jossa on väkeä 5 miljoonaa, on kyennyt keräämään vain 25 langettavaa tuomiota. Ruotsissa on väkeä tuplaten Suomeen nähden, ja se on saanut tuomioita vain 54 ja Tanska vain 14. Olemme pohjoismaisittain vertailtuna epäoikeudenmukaisuuden huippumaa, ja tehneet myös nopeusennätyksen.
Oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää julkista käsittelyä. Siksi on ongelmallista, jos siirrytään käsittelyyn suljetuin ovin. Monesti se on toki tarpeen yksityisyyden suojaamiseksi, ja etenkin jos asia koskee lapsia – kuten lastensuojeluasiat aina. Oikeudenkäytön läpinäkyvyyden vuoksi on kuitenkin välttämätöntä, että tuomioistuimet julkaisevat koko ratkaisunsa, mutta henkilöiden nimet salataan. EIT menettelee aina näin.
Se mitä pidän erityisen moitittavana, on syyttäjän ja toisaalta myös lastensuojelun resurssien epäsuhta suhteessa kansalaiseen. Syyttäjällä on kansalaiseen nähden täysin ylivoimaiset resurssit. Hän voi teetättää laboratorio-analyysejä ja kuluista piittaamatta hankkia asiantuntijalausuntoja. Syytetyn pitää maksaa kaikki itse, ja jos häviää jutun, maksaa myös kaikki syyttäjän todistelukulut. Sama pätee lastensuojelun asiantuntijalausuntoihin.
Ensinnäkin ongelma on se, mistä syytetty tai lastensuojelun ahdistelema perhe voisivat lausuntoja pyytää. Mikään viranomaistaho ei lausuntoa tietenkään kirjoita. Tuomioistuimet kuitenkin antavat juuri niille paljon painoa. On erittäin vaikeaa löytää vastaavan painoarvon omaavia ulkopuolisia.
Joskus yliopistotason tutkijat ovat suostuneet kirjoittamaan niitä myös syytetyn tai huostaanottoperheen pyynnöstä. Usein heidän asiantuntemuksensakin on merkittävästi parempi. Pelkästään virkavastuisuus ei takaa asian riittävän syvällistä asiantuntemusta. Esimerkiksi näiltä osin Suomessa on vielä paljon korjattavaa, että voisimme todeta ihan rehellisesti Suomen olevan aito oikeusvaltio.
STM:n rooli lastensuojelussa
Syyllisiä eivät kuitenkaan ole pelkästään hallinto-oikeudet, vaan erityisesti sosiaali- ja terveysministeriö (STM), ja siellä virkamies nimeltä Pia-Liisa Heiliö, joka on ollut runsaat parikymmentä vuotta lastensuojeluasioiden ylimpänä päsmärinä. Hän oli muutamia vuosia Pelastakaa Lapset ry:ssä käynnistämässä varsin outoa projektia Ray:n avustuksella. Siinä Pela tuottaa kunnille lakimiespalveluita nimenomaan lastensuojeluasioissa. Perheille noita palveluja ei tarjota, ilmeisesti koska ovat sossujen nk. ‘vastapuoli’.
Olen ollut vireille panijana lukuisissa EIT:n tapauksissa, ja onnistunut lakimiesystävieni kanssa hankkimaan Suomelle joukon tuomioita. Lisäksi olen avustanut monissa EIT:een viedyissä tapauksissa, joissa on tullut Suomelle tuomio. Olen seurannut EIT:n tuomioita siitä lähtien, kun niitä on julkaistu netissä, ja sitä ennen istumalla Eduskunnan kirjastossa.
Yksi EIT:n tuomio nousee tässä mielessä yli muiden, Tapaus Nuutinen v. Finland, jota hoiti ansiokkaasti AA Markku Fredman. Tuomio tuli oikeuskäsittelyn pitkästä kestosta 6 artiklan perusteella. Kyseessä huolto- ja tapaamiskiista, jossa isä ei ole kertaakaan saanut tavata lastaan, joka syntyi -92. Äänestyksen jälkeen tuomiota ei annettu 8. artiklan perusteella. Kolmen toista mieltä olleen tuomarin kannanotto on erinomainen.
EIT:ssa asiaa valmistellut virkamies Leif Berg oli erityisesti kiinnittänyt huomiota P-L H:n aktiiviseen sekaantumiseen asian käsittelyyn kansallisella tasolla kun prosessi EIT:ssä oli kesken. Sellainen on täysin sopimatonta viranomaiselta, joka vastaa asian valmistelusta EIT:lle.
Case of Nuutinen v. Finland
Ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 27.6.2000
Tässä tuomion yksi osa, jossa kerrotaan, mitä ministeriö on puuhastellut. Näillä toimillaan P-L.H sai tehokkaasti sotkettua kansallisen prosessin, eikä tapaamisia saatu koskaan toteutetuksi.
“78. 11.11.1999 valittaja kanteli Eduskunnan oikeusasiamiehelle pyytäen kiireellisesti tutkimaan olivatko viranomaiset syyllistyneet virkarikokseen tai yllyttäneet sellaiseen sen perusteella, että sosiaali- ja terveysministeriölle oli toimitettu valittajan potilasasiakirjat Kuopion sosiaali- ja terveyskeskuksesta. Kansallinen laki ei väitteen mukaan salli ministeriön hankkimaan tällaista materiaalia. Tähän materiaaliin sisältyviä tietoja oli käytetty paitsi hallituksen vastaukseen Ihmisoikeuskomitealle myös toimitettu sovittelija R.C:lle sen jälkeen kun vanhempi hallitussihteeri P-L.H oli neuvonut H:ta (lapsen äiti) vaatimaan uuden sovittelukertomuksen. Sovittelija oli toimittanut materiaalin edelleen Helsingin käräjäoikeudelle, joka oli nojautunut siihen 7.4.1997 ja 29.4.1998 tekemissään päätöksissä sillä seuraamuksella, että tapaamisoikeudet täysin kumottiin.”
En ole kääntänyt Nuutisen tapausta kokonaan, mutta etenkin tuomari Zupancicin eriävä mielipide siitä, että kyseessä oli Artikla 8. loukkaus on erinomainen. Se käännös minulta löytyy, ja jos joku on kiinnostunut, voin lähettää.
Case of K & T v. Finland (2000 ja 2001)
(käännös löytyy Niina Bergin blogista täältä)
Olin itse vireillepanijana tässä asiassa EIT:ssa. K:n ensimmäisen lapsen huoltajuus siirrettiin pitkän oikeuskiistan jälkeen lapsen isälle, joka väitti, että lasta oli seksuaalisesti kaltoinkohdeltu. Sen jälkeen äiti sai toisen lapsensa. Sitten hän asui pysyvässä suhteessa kolmannen lapsensa isän kanssa. Kun heidän lapsensa syntyi, hänet otettiin huostaan synnytyspöydältä, ja eristettiin äidistään. Sen seurauksena psyykkisesti hauras äiti meni psykoosiin, ja joutui sairaalahoitoon.
Sen jälkeen vanhemmat eivät voineet koskaan muodostaa normaaleja suhteita sijaisperheeseen sijoitettuihin lapsiinsa. Kaikkia tapaamisia valvottiin tiukasti, ja niitä oli vain kerran kuukaudessa. Perheeseen syntyi vielä yksi lapsi, ja vanhin, isälleen jäänyt tytär tapasi hänet vasta 16-vuotiaana. Mutta sossujen ja ministeriön mielestä kaikki on mennyt ihan OK.
Suomen puolesta EIT:een vastanut P-L.H selitti asiaa EIT:lle, toteamalla kyynisesti, että lapset voivat täysi-ikäisinä aikuisina ottaa itse yhteyttä vanhempiinsa, ja siten luoda normaalit perhesuhteet heidän kanssaan.
Aivanko totta? Ei siis mitään väliä sillä, että vanhemmat poistettiin lasten elämästä, eikä heillä ollut mitään mahdollisuutta luoda normaaleja kiintymyssuhteita keskenään. Tämä on siis Suomen valtion EIT:lle esittämä virallinen kanta.
Tapauksessa kävi kuitenkin niin, että EIT ei noita selityksiä hyväksynyt, vaan tuomitsi Suomen valtion EIS 8. Artiklan loukkaamisesta. Mutta lastensuojelija P-L H ei tätä ratkaisua hyväksynyt, vaan vaati, että asia käsitellään myös Grand Chamberissa. Siellä tuomio lieveni vain hieman.
Muita kokemuksiani STM:n menettelytavoista
Näyttää siltä, että perheitä puolustaneet henkilöt nähdään ministeriössä lähes valtion vihollisiksi. Itse jouduin K & T:n tapausta hoitaessani aktiivisen sabotoinnin kohteeksi ministeriön (P-L.H) taholta. Siellä näyttää vallitsevan äärinationalistinen henki, jossa syyllisiä ovat perheet, eivät koskaan viranomaiset.
Ensimmäinen minun henkilööni kohdistunut sabotointi STM:n taholta, oli EIT:lle esitetty virallinen kantelu siitä, että olisin salannut EIT:ltä kyseisen äidin mielisairaalatiedot. En ollut hankkinut noita asiakirjoja, koska sosiaaliviranomaiset eivät olleet koskaan vedonneet niihin kansallisissa prosesseissa, eikä ollut mitään syytä kiistää äidin psykoottista reagointia. P-L.H:n tarkoitus oli pelkästään ryvettää minut EIT:n silmissä, ja siten saada Suomelle voitto EIT:ssa.
Toisin kävi. Pyysin mielisairaalan ylilääkäriltä käyttööni äitiä koskevat asiakirjat, joita tarvitsin vastatakseni EIT:lle. Sain samantien faksin, jossa hän totesi, että ei voi toimittaa pyytämiäni asiakirjoja, koska ne olivat olleet kolme vuotta STM:ssä P-L.H:n hallussa. Faksasin tuon tiedon EIT:lle, ja asian käsittely loppui siihen. Sain EIT:n sihteeristöltä tuollon kiittävän viestin asian selvittämisestä. Ymmärsin, että sihteeristö oli ollut Nuutisen tapauksen jälkeen erittäin kriittinen STM:n toiminnan suhteen, ja ymmärsi miten kieroa peliä P-L H pelasi.
Mutta minun vainoamiseni ei loppunut tähän. TV1 halusi tehdä asiasta dokumentin, ja tuttu toimittaja soitti minulle. Välitin perheelle haastattelupyynnön, ja neuvoin, että jos suostuvat, heidän pitää vaatia, että heidän identiteettinsä salataan. Perhe suostui haastatteluun, mutta kaikki mahdollinen tehtiin heidän identiteettinsä salaamiseksi.
P-L.H. oli kannellut myös tämän EIT:lle väittäen, että olin paljastanut julkisuuteen perheen ja lasten yksityisiä tietoja. Yleisradion juristit selittivät sinne tapahtumien kulun, ja sen miten toimittaja oli asiassa toiminut. Minä en ollut paljastanut perheen tietoja kenellekään, vaan perhe oli tehnyt päätöksen itse. Tuo Ylen selvitys riitti kantelun hylkäämiseen.
Voi vaan kysyä miksi STM:n virkamies lähtee tuollaiseen kostotoimeen, ja miten hän oikeuttaa tuollaisen menettelynsä. En löydä mitään juridista tai rationaalista perustetta tuollaiseen virkamiesmenettelyyn.
Se mitä nyt kirjoitan, on vain murto-osa niistä kokemuksista, joita minulla on ollut viranomaiskoneiston, Hallinto-tuomioistuinten ja STM:n toiminnasta kansalaisten oikeusturvan ‘muka’ takaajina.
Henkilökohtainen käsitykseni on se, että nuo verovaroin kustannetut instituutiot ovat todella kaukana kansalaisten ymmärtämästä oikeusvaltiosta. Näin etenkin kun kyse on viranomaisen puuttumisesta ihmisten kaikkein intiimimpään oikeuteen, omaan perheeseensä ja niihin ihmissuhteisiin, joille lasten elämän pitää saada rakentua.
Syytösstrategiat
Näillä sivustoilla on näköjään paljon tullut esiin se, että perheet ovat syyllisiä kaikkeen pahaan, eivät koskaan viranomaiset. Ruotsalainen Bo Edvardsson on tutkinut sitä, millä strategioilla viranomaiset syyllistävät perheet. Käännökseni tuohon tekstiin löytyy Bergin blogista täältä. Lukijat löytävät sieltä yksi-yhteen analyysiä siitä, mitä omalle perheelle on tapahtunut.
Vastaan mielelläni kysymyksiin, joita ihmiset heittävät Lokakuun liikkeen sivustoille.
Anu Suomela
Helsinki
[email protected]
JK: Lokakuun liikkeen toimitus lähetti viikko sitten Anu Suomelan kirjoituksen Pia-Liisa Heiliölle: "Koska kirjoituksessa sivutaan myös teitä nimeltä, annamme teille mahdollisuuden kommentoida väittämiä tai kirjoittaa oman vastineenne aiheesta." Emme saaneet Heiliöltä vastausta.
Lokakuun liike suosittelee myös seuraavia artikkeleja:
Leeni Ikonen: Hallinto-oikeudet – lastensuojelun sokea piste
Leeni Ikonen: Kuka laatisi tunnekylmän lastensuojelijan tunnistamisohjeet?
Tunnekylmän virkamiehen tunnistamisohjeet
Lokakuun liike selvittää lastensuojelun nykytilaa
Helen-äidin tarina: "Lastensuojelu murensi itsetuntoni."
Kauhutarina tosielämästä: Vantaalaisvauva sijoitettiin kiireellisesti poliisien ja sosiaalityöntekijöiden voimin
Kaarinan SOS-lapsikylän johtajan vastaus Lokakuun liikkeelle: "Käsi ylös, jolla ei ole koskaan ollut vanhemmuus kadoksissa."
LSKL Heinonen: Lastensuojelua pitää pohtia kriittisesti mutta rakentavasti
Porvoon piispalta tukea huostanuorta auttaneelle pastorille
Tiina Bergström: Pieni opas eri tilanteisiin lastensuojelun kanssa
Oululaisperheestä tehty dokumentti paljastaa katsojalle hätkähdyttävällä tavalla, millaiseen lapseen kohdistuvaan pakottamiseen, ja myös fyysiseen väkivaltaan viranomaiset ovat valmiita. Ja heidän tulkinnoissaan kyseessä on kaiken siunaava ‘lapsen etu’, jonka ylimpinä, ja ainoina tulkkeina he pitävät itseään.
Todella masentavaa on, että hallinto-oikeudet, joiden pitäisi taata kansalaisille heidän ihmisoikeussopimuksen mukaiset oikeutensa, ovat opettaneet sosiaalityöntekijöille, että heillä on liki rajaton oikeus tehdä mitä vain.
Suomalainen tuomioistuinkäytäntö on kohtuullisen oikeudenmukainen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on kuitenkin antanut Suomelle 130 langettavaa tuomiota, joista valtaosa koskee oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, eli Artikla 6. Monissa kyse on oikeudenkäynnin pitkittymisestä. Lapsen seksuaalisen kaltoinkohtelun epäilyissä ongelmana on ollut se, että epäillylle ei ole annettu mahdollisuutta tehdä lapselle kysymyksiä.
Muut pohjoismaat ratifioivat ihmisoikeussopimuksen jo 1953, Suomi vasta 1990, eli 40 vuotta myöhemmin. Norja, jossa on väkeä 5 miljoonaa, on kyennyt keräämään vain 25 langettavaa tuomiota. Ruotsissa on väkeä tuplaten Suomeen nähden, ja se on saanut tuomioita vain 54 ja Tanska vain 14. Olemme pohjoismaisittain vertailtuna epäoikeudenmukaisuuden huippumaa, ja tehneet myös nopeusennätyksen.
Oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää julkista käsittelyä. Siksi on ongelmallista, jos siirrytään käsittelyyn suljetuin ovin. Monesti se on toki tarpeen yksityisyyden suojaamiseksi, ja etenkin jos asia koskee lapsia – kuten lastensuojeluasiat aina. Oikeudenkäytön läpinäkyvyyden vuoksi on kuitenkin välttämätöntä, että tuomioistuimet julkaisevat koko ratkaisunsa, mutta henkilöiden nimet salataan. EIT menettelee aina näin.
Se mitä pidän erityisen moitittavana, on syyttäjän ja toisaalta myös lastensuojelun resurssien epäsuhta suhteessa kansalaiseen. Syyttäjällä on kansalaiseen nähden täysin ylivoimaiset resurssit. Hän voi teetättää laboratorio-analyysejä ja kuluista piittaamatta hankkia asiantuntijalausuntoja. Syytetyn pitää maksaa kaikki itse, ja jos häviää jutun, maksaa myös kaikki syyttäjän todistelukulut. Sama pätee lastensuojelun asiantuntijalausuntoihin.
Ensinnäkin ongelma on se, mistä syytetty tai lastensuojelun ahdistelema perhe voisivat lausuntoja pyytää. Mikään viranomaistaho ei lausuntoa tietenkään kirjoita. Tuomioistuimet kuitenkin antavat juuri niille paljon painoa. On erittäin vaikeaa löytää vastaavan painoarvon omaavia ulkopuolisia.
Joskus yliopistotason tutkijat ovat suostuneet kirjoittamaan niitä myös syytetyn tai huostaanottoperheen pyynnöstä. Usein heidän asiantuntemuksensakin on merkittävästi parempi. Pelkästään virkavastuisuus ei takaa asian riittävän syvällistä asiantuntemusta. Esimerkiksi näiltä osin Suomessa on vielä paljon korjattavaa, että voisimme todeta ihan rehellisesti Suomen olevan aito oikeusvaltio.
STM:n rooli lastensuojelussa
Syyllisiä eivät kuitenkaan ole pelkästään hallinto-oikeudet, vaan erityisesti sosiaali- ja terveysministeriö (STM), ja siellä virkamies nimeltä Pia-Liisa Heiliö, joka on ollut runsaat parikymmentä vuotta lastensuojeluasioiden ylimpänä päsmärinä. Hän oli muutamia vuosia Pelastakaa Lapset ry:ssä käynnistämässä varsin outoa projektia Ray:n avustuksella. Siinä Pela tuottaa kunnille lakimiespalveluita nimenomaan lastensuojeluasioissa. Perheille noita palveluja ei tarjota, ilmeisesti koska ovat sossujen nk. ‘vastapuoli’.
Olen ollut vireille panijana lukuisissa EIT:n tapauksissa, ja onnistunut lakimiesystävieni kanssa hankkimaan Suomelle joukon tuomioita. Lisäksi olen avustanut monissa EIT:een viedyissä tapauksissa, joissa on tullut Suomelle tuomio. Olen seurannut EIT:n tuomioita siitä lähtien, kun niitä on julkaistu netissä, ja sitä ennen istumalla Eduskunnan kirjastossa.
Yksi EIT:n tuomio nousee tässä mielessä yli muiden, Tapaus Nuutinen v. Finland, jota hoiti ansiokkaasti AA Markku Fredman. Tuomio tuli oikeuskäsittelyn pitkästä kestosta 6 artiklan perusteella. Kyseessä huolto- ja tapaamiskiista, jossa isä ei ole kertaakaan saanut tavata lastaan, joka syntyi -92. Äänestyksen jälkeen tuomiota ei annettu 8. artiklan perusteella. Kolmen toista mieltä olleen tuomarin kannanotto on erinomainen.
EIT:ssa asiaa valmistellut virkamies Leif Berg oli erityisesti kiinnittänyt huomiota P-L H:n aktiiviseen sekaantumiseen asian käsittelyyn kansallisella tasolla kun prosessi EIT:ssä oli kesken. Sellainen on täysin sopimatonta viranomaiselta, joka vastaa asian valmistelusta EIT:lle.
Case of Nuutinen v. Finland
Ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 27.6.2000
Tässä tuomion yksi osa, jossa kerrotaan, mitä ministeriö on puuhastellut. Näillä toimillaan P-L.H sai tehokkaasti sotkettua kansallisen prosessin, eikä tapaamisia saatu koskaan toteutetuksi.
“78. 11.11.1999 valittaja kanteli Eduskunnan oikeusasiamiehelle pyytäen kiireellisesti tutkimaan olivatko viranomaiset syyllistyneet virkarikokseen tai yllyttäneet sellaiseen sen perusteella, että sosiaali- ja terveysministeriölle oli toimitettu valittajan potilasasiakirjat Kuopion sosiaali- ja terveyskeskuksesta. Kansallinen laki ei väitteen mukaan salli ministeriön hankkimaan tällaista materiaalia. Tähän materiaaliin sisältyviä tietoja oli käytetty paitsi hallituksen vastaukseen Ihmisoikeuskomitealle myös toimitettu sovittelija R.C:lle sen jälkeen kun vanhempi hallitussihteeri P-L.H oli neuvonut H:ta (lapsen äiti) vaatimaan uuden sovittelukertomuksen. Sovittelija oli toimittanut materiaalin edelleen Helsingin käräjäoikeudelle, joka oli nojautunut siihen 7.4.1997 ja 29.4.1998 tekemissään päätöksissä sillä seuraamuksella, että tapaamisoikeudet täysin kumottiin.”
En ole kääntänyt Nuutisen tapausta kokonaan, mutta etenkin tuomari Zupancicin eriävä mielipide siitä, että kyseessä oli Artikla 8. loukkaus on erinomainen. Se käännös minulta löytyy, ja jos joku on kiinnostunut, voin lähettää.
Case of K & T v. Finland (2000 ja 2001)
(käännös löytyy Niina Bergin blogista täältä)
Olin itse vireillepanijana tässä asiassa EIT:ssa. K:n ensimmäisen lapsen huoltajuus siirrettiin pitkän oikeuskiistan jälkeen lapsen isälle, joka väitti, että lasta oli seksuaalisesti kaltoinkohdeltu. Sen jälkeen äiti sai toisen lapsensa. Sitten hän asui pysyvässä suhteessa kolmannen lapsensa isän kanssa. Kun heidän lapsensa syntyi, hänet otettiin huostaan synnytyspöydältä, ja eristettiin äidistään. Sen seurauksena psyykkisesti hauras äiti meni psykoosiin, ja joutui sairaalahoitoon.
Sen jälkeen vanhemmat eivät voineet koskaan muodostaa normaaleja suhteita sijaisperheeseen sijoitettuihin lapsiinsa. Kaikkia tapaamisia valvottiin tiukasti, ja niitä oli vain kerran kuukaudessa. Perheeseen syntyi vielä yksi lapsi, ja vanhin, isälleen jäänyt tytär tapasi hänet vasta 16-vuotiaana. Mutta sossujen ja ministeriön mielestä kaikki on mennyt ihan OK.
Suomen puolesta EIT:een vastanut P-L.H selitti asiaa EIT:lle, toteamalla kyynisesti, että lapset voivat täysi-ikäisinä aikuisina ottaa itse yhteyttä vanhempiinsa, ja siten luoda normaalit perhesuhteet heidän kanssaan.
Aivanko totta? Ei siis mitään väliä sillä, että vanhemmat poistettiin lasten elämästä, eikä heillä ollut mitään mahdollisuutta luoda normaaleja kiintymyssuhteita keskenään. Tämä on siis Suomen valtion EIT:lle esittämä virallinen kanta.
Tapauksessa kävi kuitenkin niin, että EIT ei noita selityksiä hyväksynyt, vaan tuomitsi Suomen valtion EIS 8. Artiklan loukkaamisesta. Mutta lastensuojelija P-L H ei tätä ratkaisua hyväksynyt, vaan vaati, että asia käsitellään myös Grand Chamberissa. Siellä tuomio lieveni vain hieman.
Muita kokemuksiani STM:n menettelytavoista
Näyttää siltä, että perheitä puolustaneet henkilöt nähdään ministeriössä lähes valtion vihollisiksi. Itse jouduin K & T:n tapausta hoitaessani aktiivisen sabotoinnin kohteeksi ministeriön (P-L.H) taholta. Siellä näyttää vallitsevan äärinationalistinen henki, jossa syyllisiä ovat perheet, eivät koskaan viranomaiset.
Ensimmäinen minun henkilööni kohdistunut sabotointi STM:n taholta, oli EIT:lle esitetty virallinen kantelu siitä, että olisin salannut EIT:ltä kyseisen äidin mielisairaalatiedot. En ollut hankkinut noita asiakirjoja, koska sosiaaliviranomaiset eivät olleet koskaan vedonneet niihin kansallisissa prosesseissa, eikä ollut mitään syytä kiistää äidin psykoottista reagointia. P-L.H:n tarkoitus oli pelkästään ryvettää minut EIT:n silmissä, ja siten saada Suomelle voitto EIT:ssa.
Toisin kävi. Pyysin mielisairaalan ylilääkäriltä käyttööni äitiä koskevat asiakirjat, joita tarvitsin vastatakseni EIT:lle. Sain samantien faksin, jossa hän totesi, että ei voi toimittaa pyytämiäni asiakirjoja, koska ne olivat olleet kolme vuotta STM:ssä P-L.H:n hallussa. Faksasin tuon tiedon EIT:lle, ja asian käsittely loppui siihen. Sain EIT:n sihteeristöltä tuollon kiittävän viestin asian selvittämisestä. Ymmärsin, että sihteeristö oli ollut Nuutisen tapauksen jälkeen erittäin kriittinen STM:n toiminnan suhteen, ja ymmärsi miten kieroa peliä P-L H pelasi.
Mutta minun vainoamiseni ei loppunut tähän. TV1 halusi tehdä asiasta dokumentin, ja tuttu toimittaja soitti minulle. Välitin perheelle haastattelupyynnön, ja neuvoin, että jos suostuvat, heidän pitää vaatia, että heidän identiteettinsä salataan. Perhe suostui haastatteluun, mutta kaikki mahdollinen tehtiin heidän identiteettinsä salaamiseksi.
P-L.H. oli kannellut myös tämän EIT:lle väittäen, että olin paljastanut julkisuuteen perheen ja lasten yksityisiä tietoja. Yleisradion juristit selittivät sinne tapahtumien kulun, ja sen miten toimittaja oli asiassa toiminut. Minä en ollut paljastanut perheen tietoja kenellekään, vaan perhe oli tehnyt päätöksen itse. Tuo Ylen selvitys riitti kantelun hylkäämiseen.
Voi vaan kysyä miksi STM:n virkamies lähtee tuollaiseen kostotoimeen, ja miten hän oikeuttaa tuollaisen menettelynsä. En löydä mitään juridista tai rationaalista perustetta tuollaiseen virkamiesmenettelyyn.
Se mitä nyt kirjoitan, on vain murto-osa niistä kokemuksista, joita minulla on ollut viranomaiskoneiston, Hallinto-tuomioistuinten ja STM:n toiminnasta kansalaisten oikeusturvan ‘muka’ takaajina.
Henkilökohtainen käsitykseni on se, että nuo verovaroin kustannetut instituutiot ovat todella kaukana kansalaisten ymmärtämästä oikeusvaltiosta. Näin etenkin kun kyse on viranomaisen puuttumisesta ihmisten kaikkein intiimimpään oikeuteen, omaan perheeseensä ja niihin ihmissuhteisiin, joille lasten elämän pitää saada rakentua.
Syytösstrategiat
Näillä sivustoilla on näköjään paljon tullut esiin se, että perheet ovat syyllisiä kaikkeen pahaan, eivät koskaan viranomaiset. Ruotsalainen Bo Edvardsson on tutkinut sitä, millä strategioilla viranomaiset syyllistävät perheet. Käännökseni tuohon tekstiin löytyy Bergin blogista täältä. Lukijat löytävät sieltä yksi-yhteen analyysiä siitä, mitä omalle perheelle on tapahtunut.
Vastaan mielelläni kysymyksiin, joita ihmiset heittävät Lokakuun liikkeen sivustoille.
Anu Suomela
Helsinki
[email protected]
JK: Lokakuun liikkeen toimitus lähetti viikko sitten Anu Suomelan kirjoituksen Pia-Liisa Heiliölle: "Koska kirjoituksessa sivutaan myös teitä nimeltä, annamme teille mahdollisuuden kommentoida väittämiä tai kirjoittaa oman vastineenne aiheesta." Emme saaneet Heiliöltä vastausta.
Lokakuun liike suosittelee myös seuraavia artikkeleja:
Leeni Ikonen: Hallinto-oikeudet – lastensuojelun sokea piste
Leeni Ikonen: Kuka laatisi tunnekylmän lastensuojelijan tunnistamisohjeet?
Tunnekylmän virkamiehen tunnistamisohjeet
Lokakuun liike selvittää lastensuojelun nykytilaa
Helen-äidin tarina: "Lastensuojelu murensi itsetuntoni."
Kauhutarina tosielämästä: Vantaalaisvauva sijoitettiin kiireellisesti poliisien ja sosiaalityöntekijöiden voimin
Kaarinan SOS-lapsikylän johtajan vastaus Lokakuun liikkeelle: "Käsi ylös, jolla ei ole koskaan ollut vanhemmuus kadoksissa."
LSKL Heinonen: Lastensuojelua pitää pohtia kriittisesti mutta rakentavasti
Porvoon piispalta tukea huostanuorta auttaneelle pastorille
Tiina Bergström: Pieni opas eri tilanteisiin lastensuojelun kanssa
RSS Feed
