Banksy: Napalm
Ympäristösosiaalityöstä puuttuu edelleen ekologisesti kestävä etiikka, fyysinen ympäristö ja muutostyö
“The future happens. No matter how much we scream.”
― Derek Walcott, The Odyssey
"You can make a lot of speeches, but the real thing is when you dig a hole, plant a tree, give it water, and make it survive."
― Wangari Maathai
“Vasta sitten kun viimeinen puu on hakattu, vasta sitten kun viimeinen joki on myrkytetty, vasta sitten kun viimeinen kala on pyydetty, vasta sitten te huomaatte ettei rahaa voi syödä.”-Cree-heimon ennustus
Lyhyesti:
Ympäristötuhojen, erityisesti viiveellä vaurioittavan ja näkymättömän hitaan väkivallan ( esim. ilmastonmuutoksen, merien happamoitumisen) seuraukset tuntuvat kaikkialla mutta ne vaikuttavat eniten alkuperäiskansojen, ikääntyneiden, köyhien ja naisten elämään (Hetherington & Boddy 2013, 46, 50).
Kuitenkin ne, jotka ovat alttiimpia ympäristötuhojen ja myös ympäristönsuojelun negatiivisille seurauksille, ovat usein niitä, jotka saastuttavat vähiten- ja viestivät myös vähiten ilmastoahdistusta.
Ironista onkin, että sijaishuollon ympäristösosiaalityössä juuri elitistisestä ilmastoahdistuksen tuntemisesta ja viestittämisestä on tehty ekologisesti kestävän asiantuntijuuden, vanhemmuuden ja kansalaisuuden osoitin.
Perinteinen huolipuhe on vaihtunut ilmastohuolipuheeseen ja pitkäaikaisen väestön hyvinvoinnista huolehtiminen ylikansallisten yritysten viherpesusta ja liikevoitoista huolehtimiseen.
Sosiaalityössä, erityisesti lapsi- ja perhepalveluissa on uuden julkisjohtamisen myötä toteutunut Disneysaatio eli teemoitettu ja markkinoistettu materialistisia arvoja korostava tavara-palveluimperiumi ja McDonaldisaatio eli standardoitu laskennallisuutta, ennalta-arvattavuutta ja kontrollia korostava tuotepalvelutoiminta, jossa asiakaspalvelu on dehumanisoitu.
Tavoitteena on saada ihmiset viipymään, sillä mitä kauemmin asiakkaat viipyvät palveluja ja tuotteita tarjoavissa tiloissa ja jonoissa sitä enemmän heille voidaan niitä tuputtaa.
Tuotteiden ja palvelujen markkinointia puolestaan edesauttaa niiden vihreä, lasten- ja luonnonsuojelullinen imago.
Ihmisten ei enää tarvitse etsiä toiminnalleen ekologisesti kestäviä vaihtoehtoja arvoihinsa, tarpeisiinsa ja aiempiin kokemuksiinsa perustuen, vaan rationalisoidut käytännöt sääntöineen johtavat kaikki ihmiset samaan "valintaan" (Ritzer 1993: 18–30; Aldridge 2009: 110–115).
Perhetyöstä onkin tullut Big Mac, jota tarjotaan joka tarpeeseen ja asiakasta osallistetaan teettämällä hänellä sosiaalityöntekijän työ.
Sosiaalityössä osallisuus on sitä, että asiakas odottelee jonossa yrittäen etsiä ja koota tarpeitaan vastaamattomista tuotteista sopivin tai edes vähiten närästävin.
Sosiaalityöntekijän työ puolestaan on muuttunut standardoiduksi performanssiksi tiettyine vuorosanoineen, ilmeineen ja rooliasuineen.
Onko ympäristösosiaalityö spektaakkelia, jossa hyödynnetään ja rakennetaan yritysten ja asiantuntijoiden brändejä osana ilmastohuolesta puhumista?
Onko se pohjimmiltaan affektiivista kapitalismia viherpesua kaipaavien ja kolonisoivia käytäntöjä ylläpitävien lasten- ja luonnonsuojelijoiden tarpeisiin?
Pitkästi:
Lasten- ja luonnonsuojelun kolonisoivat käytännöt
Lastensuojelun tavoin luonnonsuojelu on kolonialistinen länsimaissa syntynyt valkoisen ja keski- sekä yläluokkaisen väestönosan käsite. Siinä luonto nähdään erillisenä ihmislajista ja toisaalta valkoista tietoa pidetään ylivertaisena alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen perinteiselle tiedolle ja kokemukselle.
Niin lasten- kuin luonnonsuojelussa alan yritykset ja järjestöt ovat toteuttaneet suojelun nimissä paikallisyhteisöjen maiden ja lasten kaappauksia. Molemmissa toteutetaan poissulkevaa suojeluparadigmaa ja poislähettämisen kulttuuria, jossa ihmiset pyritään erottamaan luonnosta ja lapset vanhemmistaan.
Molemmissa alan järjestöt ovat yhä tiiviimmin kytköksissä suuryrityksiin ja tottuneet tekemään propagandaa ja voittoa “suojelulla”.
Jasmin Immosen mukaan kehitysapujärjestöt painottavat yksilön vastuuta köyhyyden poistamisessa, mutta eivät kiinnitä huomiota markkinoiden ylivaltaan.
Termit kuten ”voimaannuttaminen”, ”osallisuus” ja ”valmiuksien kehittäminen” ovat kauppatavaraa järjestöjen bisnesmallin mukaisesti toimivissa projekteissa, jotka saavat rahoitusta Bill ja Melinda Gatesin säätiön tapaisilta jättimoguleilta, kun mainitsevat hakemuksissa oikeat tunnussanat.
Sekä lasten- että luonnonsuojeluprojekteihin ympäri maailmaa on sijoitettu suuria määriä rahaa ja resursseja, mutta silti kouriintuntuvista onnistumisista on hyvin vähän empiiristä näyttöä.
Siinä missä lastensuojelussa “suojeluna” ja rahastuksen välineenä toimii pääosin negatiivisia seurauksia tuottava kodin ulkopuolinen sijoitus, luonnonsuojelussa keinottelun välineenä toimivat hiilikompensaatiot ja kaivosprojektien ekologiset kompensaatiot, joissa kasvihuonekaasujen päästämistä ja erityisen vahingollista ja saastuttavaa luonnonvarojen hyödyntämistä käytännössä oikeutetaan luonnonsuojelulla (Igoe & Brockington, Enns & al).
Länsimaisesta, valtavirtaisesta mielenmaisemasta on vain pieni askel sellaiseen luonnonsuojeluun, jossa toiseutettu luontoalue eristetään kokonaan ihmisestä.
Päädytään ihmislajin häätämiseen alueilta, joissa toisenlaisen maailmanymmärryksen omaavat ihmiset ovat nimenomaan ylläpitäneet elonkehän monimuotoisuutta kestävästi, ja pitäisivät yhä ilman kolonisoivaa luonnonsuojeluaatetta (Korhonen & al, 8-9).
Sekä luonnonsuojelussa että lastensuojelussa suojelumissio onkin jäänyt alistamista, markkinoistamista ja vallan- ja reviirinlaajennuksia oikeuttavaksi puheenparreksi. Yhä uusien luonnonalueiden ja lasten haltuunotto on korruptoituneiden järjestelmien olemassaolon ehto.
Suojelumissiossaan sosiaalityöntekijät ovat kuin alkemisteja, jotka yrittävät yhdistelemällä aineksia sosiaalityötä arvostetummista tieteenaloista ja rajoittamalla alkuasukkaiden ja perheiden oletetun pimeyden valtapiiriä yhdessä pyöreän pöydän bisneskumppaneidensa kanssa keksiä kaikki pirulliset ongelmat ratkaisevan viisasten kiven.
Suuri suojeluvale
Journalisti John Mbaria ja ekologi Mordecai Ogada analysoivat kirjassaan The Big Conservation Lie (suom. Suuri luonnonsuojeluvale) kuinka luonnonsuojelu monissa osissa Afrikkaa on elitististä: siitä pääsevät nauttimaan vain ulkomaiset turistit ja kotimainen eliitti. Se on militarisoitua: luonnonsuojelun välineistöön kuuluvat aseet, luodit, maihinnousukengät ja helikopterit. Se on äärimmäisen konservatiivista: luonnosta riippuvaisten ihmisten karkottaminen, jotta eliitti voi nauttia idealisoidusta ’villistä luonnosta’, on edelleen keskeisin luonnonsuojelun toteutustapa – puolitoista vuosisataa sen jälkeen, kun kansallispuistoaate keksittiin Pohjois-Amerikassa ja alkuperäiskansojen ryhmät karkotettiin väkivalloin alueilta, jotka nimettiin esimerkiksi Yellowstonen kansallispuistoksi.
Lisäksi luonnonsuojelun kenttä on syvästi rasistinen. Luonnonsuojelutoimijat suhtautuvat välinpitämättömyydellä paikallisia luontosuhteita kohtaan, kun taas mediassa Afrikan luonnonsuojelu kietoutuu myyttisiin henkilökuviin valkoisista miehistä ja naisista, jotka ovat omistaneet elämänsä Afrikan luonnonsuojelualueiden perustamiseen ja karismaattisten nisäkkäiden pelastamiseen. Paikallisten ihmisten rooli on tulla aidatuksi ulos esivanhempiensa mailta ja olla erilaisten valistuskampanjoiden ja muun kontrolloinnin kohteena. (Mbaria & Ogada)
Suorien ihmisoikeusloukkausten lisäksi useat suuret lasten- ja luonnonsuojelujärjestöt tekevät myös yhteistyötä sellaisten instituutioiden kanssa, jotka ovat vastuussa suojelukohteita tuhoavista ja riistävistä toimista ja toimivat siten suoraan tavoitteitaan vastaan, mikä asettaa kyseenalaiseksi suojelujärjestöjen rehellisyyden, uskottavuuden ja eettisyyden.
Valtavirran suojeluhankkeita määrittäviä erehdyksiä ovat luonnonsuojeluprojekteille yleinen oletus ihmisen ja luonnon välisestä selkeästä kahtiajaosta ja lastensuojeluhankkeille tyypillinen uskomus lasten ja vanhempien eriävistä intresseistä.
Suomalaisia ekososiaalista siirtymää tai ympäristösosiaalityötä hehkuttavia ei ole näkynyt puuttumassa köyhiin kohdistuvaan hitaaseen ja rakenteelliseen väkivaltaan, vastustamassa sosiaalityön markkinoistamista ja viherpesua tai saamelaisten kalastusrajoituksia, auttamassa kurtturuusujen ja lupiinien hävitykseen velvoitettuja vanhuksia ja vaivaisia, poimimassa näille hortaa, marjoja ja sieniä , hoitamassa näiden karjaa tai lapsenlapsia, käymässä hävikkiruokajakelussa toisten puolesta, ruokkimassa riistaa, pyytämässä vieraslajeihin kuuluvia pienpetoja, puhdistamassa järviä ja jokia, auttamassa maanparannuksessa tai tuuli- ja tulvavahingoissa, tekemässä tulvavalleja, pesemässä öljyvahingoista kärsineitä eläimiä tai tukemassa energiaomavaraisuutta ja geopoliittista turvallisuutta vastustamalla fräkkäyskieltoja ja kotimaisten turpeennostokoneiden romutuksia.
Sen sijaan heitä näkee Vihreiden vaalilistoilla ja ilmastoiduissa seminaarisaleissa edistämässä sosiaalityön ja sijaishuollon edunvalvontahankkeita ja lobbaamassa tuuli- ja aurinkoenergiaa, joilla Eurooppa tuottaa vain neljä prosenttia tarvitsemastaan energiasta ja joita priorisoimalla varmistetaan Euroopan riippuvuus Venäjän maakaasusta ja vaikeneminen Venäjän ydinaseuhkailun ja ihmisoikeusrikkomusten edessä.
Sosiaalityö ekologisen kriisin ja kolonisoivien rakenteiden tuottajana ja ylläpitäjänä
Ympäristönsuojelun, ympäristösosiaalityön ja ekologisen energia-, sosiaali- ja talouspolitiikan nimissä harjoitetut kontrollitoimet koskevat aina eniten ihmisiä, jotka ovat vähiten vastuussa globaalin ympäristökriisin synnystä.
Sosiaalityö itsessään on riippuvainen jatkuvasta talouskasvusta ja markkinatalouden tuottamasta huono-osaisuudesta.
Myös länsimainen tiede on kuulunut kolonisaation välinepakkiin.
Niin lasten- kuin ympäristönsuojelussakin vaarana on, että alan lobbaajat ja yritykset kaappaavat tieteellisen tutkimustoiminnan oman agendansa palvelukseen toimintansa negatiivisten seurausten salaamiseksi, viranomaisvalvonnan ja -säätelyn vastustamiseksi ja pyrkiäkseen estämään tai minimoimaan vastuu- ja korvausvelvoitteet väärinkäytöksistään.
Sosiaalityöntekijät ja tutkijat ovatkin osa epätasa-arvoisia kolonisoivia rakenteita, joissa määritellään mikä on tietoa , tietämisen arvoista , kuka saa nähdä ja puhua, mitä ja mistä ja kenelle myönnetään tietäjän ja todistajan auktoriteetti.
Myös isot kansainväliset luonnonsuojelujärjestöt voivat olla mukana heikentämässä ympäristöoikeudenmukaisuutta paikalliset luontosuhteet ohittavalla länsimaisella luonnonsuojeluagendallaan ja kehittämällä ja keskittämällä rajallisia resursseja harvoille turisteille samalla kun ne heikentävät elintärkeitä resursseja pitkäaikaisille asukkaille tuottaen näin mm. luonnonsuojelupakolaisia.
Heikoimmillaan ekososiaalinen näkökulma on tarkoittanut suomalaisessa sosiaalityössä sitä, että sosiaalityöntekijät jäsentävät ja oikeuttavat epäeettisiä ja kolonisoivia toimintakäytäntöjään ja -ideologioitaan esim. urkintaa ja sijaishuoltouskoa Urie Bronfenbrennerin (1979) kehittämän ekologisen systeemiteorian avulla ilman teknistä, praktista tai emansipatorista tiedonintressiä (vapauttaa ihminen epärationaalisesta vallankäytöstä, jota harjoitetaan erilaisten oppien ja ajatusjärjestelmien avulla).
Kolonialistisen luonnon- tai lastensuojelun kiinnostuksen tai suojelun kohteena eivät ole koskaan olleet elonkehän monimuotoisuutta kestävästi ylläpitävät yhteisöt vaan asiantuntijoiden yhteisöistään irroittamat ja idealisoimat eläin- ja lapsiyksilöt.
Suomalaisten lastensuojeluammattilaisten rutiinikäytännöt ylittävät tuhoavuudessaan jopa kolonialistisen auttamisen määritelmän, jota on se, että auttaja keskittyy liikaa tavoitteisiin, jotka poikkeavat avunpyytäjän tavoitteista ja / tai prioriteeteista, ei kunnioita eikä kartoita avunpyytäjän mieltymyksiä tai kapasiteettia ja laiminlyö ja hylkää avunpyytäjän omat toiveet, voimavarat ja resurssit.
Ekososiaalisen siirtymän sosiaalityössä ei kuitenkaan pitäisi olla sijaishuoltobisneksen viherpesua, asiantuntijakultteja tai- retoriikkaa, täyden vatsan ympäristönsuojelua tyhjän vatsan yhteisöjen haitaksi, luontokatoa aiheuttavien energiamuotojen imagonkohennusta ja priorisointia, lastenkotien laittomuuksien koristelua taide- ja luontolähtöisillä menetelmillä, kansalaisyhteiskunnan heikentämistä , kuntouttavan työtoiminnan kaunistelua, romantisoidun ympäristön pelastamista ihmisiltä tai ihmisvastaisia suojelukäytäntöjä esim. lasten “pelastamista” vanhemmiltaan valvomattomaan sijaishuoltoon.
Ekologisuuden toteutumista sosiaalityössä ei pitäisi arvioida ja tutkia samoin kuin lastensuojelun oletettuja onnistumisia eli sosiaalityöntekijöiden mukavuusotannalla suorittamina toisten sosiaalityöntekijöiden puheen tai sen laadukkuuden arviointina, tarinoiden ja mielipiteiden toistona tai sosiaalityöntekijän fiiliksenä.
Tällä tavoin ekososiaalisesta sosiaalityöstä tulee harawaylaisittain vain epätasa-arvoisen kontrollijärjestelmän kertoma valheellinen tarina itsestään.
Kysymyksiä, joihin ei saa vastauksia
Ympäristösosiaalityössä pitäisi kysyä vaan ei kysytä missä määrin nykyiset luonnonsuojelu- ja ympäristöprojektit ovat olleet luonnonympäristöille ja yhteisöille haitallisten yritysten ja toimenpiteiden viherpesua?
Minkälaisia riskejä virheellisesti “puhtaiksi” mielletyt energiamuodot muodostavat kansantalouksille ja ekologiselle oikeudenmukaisuudelle?
Kuinka moni luonnonsuojelu- ja kehitysapuprojekti on ollut suomalaisen teollisuuden tukemista siten, että kehitysmaihin vietiin ylihintaan sellaista tekniikkaa, joka ei sinne sovi?
Kuinka monessa ympäristö- ja kehitysyhteistyöprojektissa tärkein asia on ollut kuluttaa myönnetyt rahat ja väärentää tulokset, kuten Usambaran metsäteollisuusprojekti Tansaniassa, jossa sademetsän tuhoaminen muutettiin kasvojen pelastamiseksi luonnonsuojeluprojektiksi.
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sijaishuollon-korruptoitunut-kehitysapu-lopetettava-lapsia-autettava-osana-perhetta
Miksi pieni luonnonvarojen kulutus ( pienituloisuus ) tulkitaan Hotuksen riskilistoissa lasten kaltoinkohtelun riskitekijäksi , miksi sitä käytetään sijoitusperusteena ja millaisen viestin nämä käytännöt antavat lapsille ekologisesti kestävästä elämäntavasta ja sen arvostuksesta?
Miksi yhden lapsen huostaanotto kestää koko lapsuuden ilman pyrkimystä perheen jälleenyhdistämiseen ja maksaa jopa 1000 000 euroa per lapsi kun tiedetään sijaishuollon katastrofaaliset seuraukset ja se, että jokaisesta Suomessa kulutetusta eurosta aiheutuu ainakin 780 grammaa hiilidioksidipäästöjä ja 1,5 kiloa luonnonvarojen materiaalista kulutusta?
Kuinka ekologisesti kestävää on karkottaa ihmisiä leipäjonoista pyrkimällä rekisteröimään heitä , pakottamalla heitä pseudopalveluihin tai asettamalla sosiaalisen luototuksen ehdoksi sosiaalityöntekijöiden ohjeistama heikkolaatuinen talouslukutaito/-kasvatus?
Entä miksi pääosin hävikkiruoasta koostuvan ruoka-avun ja diakonia-avun hakijat rekisteröidään jo koko maassa?
Miksi lastensuojelussa ei toteuteta ”kanssaelävän suojelun” mallia, joka perustuu luonto-kulttuuristen jakolinjojen rakenteelliseen ja jokapäiväiseen liudentamiseen eli kykyyn elää siten, että ”suojelu” sinänsä ei ole itseisarvona tavoiteltu päämäärä?
Miksi valvomattoman sijaishuollon asiakashankkija, joka on typistänyt lapsen leikin sijoituksen aloitus/jatkamisperusteeksi ja tiedonkeruuksi asiakirjojaan varten (Silvonen, 2020, 43-45) on vastuullinen ja valistunut traumainformoitu ekososiaalisen sosiaalityön ja siirtymän asiantuntija mutta ekologisemmin elävä ja leikkiä itseisarvona kunnioittava yksinhuoltaja ei ole?
Journalisti John Mbaria ja ekologi Mordecai Ogada analysoivat kirjassaan The Big Conservation Lie (suom. Suuri luonnonsuojeluvale) kuinka luonnonsuojelu monissa osissa Afrikkaa on elitististä: siitä pääsevät nauttimaan vain ulkomaiset turistit ja kotimainen eliitti. Se on militarisoitua: luonnonsuojelun välineistöön kuuluvat aseet, luodit, maihinnousukengät ja helikopterit. Se on äärimmäisen konservatiivista: luonnosta riippuvaisten ihmisten karkottaminen, jotta eliitti voi nauttia idealisoidusta ’villistä luonnosta’, on edelleen keskeisin luonnonsuojelun toteutustapa – puolitoista vuosisataa sen jälkeen, kun kansallispuistoaate keksittiin Pohjois-Amerikassa ja alkuperäiskansojen ryhmät karkotettiin väkivalloin alueilta, jotka nimettiin esimerkiksi Yellowstonen kansallispuistoksi.
Lisäksi luonnonsuojelun kenttä on syvästi rasistinen. Luonnonsuojelutoimijat suhtautuvat välinpitämättömyydellä paikallisia luontosuhteita kohtaan, kun taas mediassa Afrikan luonnonsuojelu kietoutuu myyttisiin henkilökuviin valkoisista miehistä ja naisista, jotka ovat omistaneet elämänsä Afrikan luonnonsuojelualueiden perustamiseen ja karismaattisten nisäkkäiden pelastamiseen. Paikallisten ihmisten rooli on tulla aidatuksi ulos esivanhempiensa mailta ja olla erilaisten valistuskampanjoiden ja muun kontrolloinnin kohteena. (Mbaria & Ogada)
Suorien ihmisoikeusloukkausten lisäksi useat suuret lasten- ja luonnonsuojelujärjestöt tekevät myös yhteistyötä sellaisten instituutioiden kanssa, jotka ovat vastuussa suojelukohteita tuhoavista ja riistävistä toimista ja toimivat siten suoraan tavoitteitaan vastaan, mikä asettaa kyseenalaiseksi suojelujärjestöjen rehellisyyden, uskottavuuden ja eettisyyden.
Valtavirran suojeluhankkeita määrittäviä erehdyksiä ovat luonnonsuojeluprojekteille yleinen oletus ihmisen ja luonnon välisestä selkeästä kahtiajaosta ja lastensuojeluhankkeille tyypillinen uskomus lasten ja vanhempien eriävistä intresseistä.
Suomalaisia ekososiaalista siirtymää tai ympäristösosiaalityötä hehkuttavia ei ole näkynyt puuttumassa köyhiin kohdistuvaan hitaaseen ja rakenteelliseen väkivaltaan, vastustamassa sosiaalityön markkinoistamista ja viherpesua tai saamelaisten kalastusrajoituksia, auttamassa kurtturuusujen ja lupiinien hävitykseen velvoitettuja vanhuksia ja vaivaisia, poimimassa näille hortaa, marjoja ja sieniä , hoitamassa näiden karjaa tai lapsenlapsia, käymässä hävikkiruokajakelussa toisten puolesta, ruokkimassa riistaa, pyytämässä vieraslajeihin kuuluvia pienpetoja, puhdistamassa järviä ja jokia, auttamassa maanparannuksessa tai tuuli- ja tulvavahingoissa, tekemässä tulvavalleja, pesemässä öljyvahingoista kärsineitä eläimiä tai tukemassa energiaomavaraisuutta ja geopoliittista turvallisuutta vastustamalla fräkkäyskieltoja ja kotimaisten turpeennostokoneiden romutuksia.
Sen sijaan heitä näkee Vihreiden vaalilistoilla ja ilmastoiduissa seminaarisaleissa edistämässä sosiaalityön ja sijaishuollon edunvalvontahankkeita ja lobbaamassa tuuli- ja aurinkoenergiaa, joilla Eurooppa tuottaa vain neljä prosenttia tarvitsemastaan energiasta ja joita priorisoimalla varmistetaan Euroopan riippuvuus Venäjän maakaasusta ja vaikeneminen Venäjän ydinaseuhkailun ja ihmisoikeusrikkomusten edessä.
Sosiaalityö ekologisen kriisin ja kolonisoivien rakenteiden tuottajana ja ylläpitäjänä
Ympäristönsuojelun, ympäristösosiaalityön ja ekologisen energia-, sosiaali- ja talouspolitiikan nimissä harjoitetut kontrollitoimet koskevat aina eniten ihmisiä, jotka ovat vähiten vastuussa globaalin ympäristökriisin synnystä.
Sosiaalityö itsessään on riippuvainen jatkuvasta talouskasvusta ja markkinatalouden tuottamasta huono-osaisuudesta.
Myös länsimainen tiede on kuulunut kolonisaation välinepakkiin.
Niin lasten- kuin ympäristönsuojelussakin vaarana on, että alan lobbaajat ja yritykset kaappaavat tieteellisen tutkimustoiminnan oman agendansa palvelukseen toimintansa negatiivisten seurausten salaamiseksi, viranomaisvalvonnan ja -säätelyn vastustamiseksi ja pyrkiäkseen estämään tai minimoimaan vastuu- ja korvausvelvoitteet väärinkäytöksistään.
Sosiaalityöntekijät ja tutkijat ovatkin osa epätasa-arvoisia kolonisoivia rakenteita, joissa määritellään mikä on tietoa , tietämisen arvoista , kuka saa nähdä ja puhua, mitä ja mistä ja kenelle myönnetään tietäjän ja todistajan auktoriteetti.
Myös isot kansainväliset luonnonsuojelujärjestöt voivat olla mukana heikentämässä ympäristöoikeudenmukaisuutta paikalliset luontosuhteet ohittavalla länsimaisella luonnonsuojeluagendallaan ja kehittämällä ja keskittämällä rajallisia resursseja harvoille turisteille samalla kun ne heikentävät elintärkeitä resursseja pitkäaikaisille asukkaille tuottaen näin mm. luonnonsuojelupakolaisia.
Heikoimmillaan ekososiaalinen näkökulma on tarkoittanut suomalaisessa sosiaalityössä sitä, että sosiaalityöntekijät jäsentävät ja oikeuttavat epäeettisiä ja kolonisoivia toimintakäytäntöjään ja -ideologioitaan esim. urkintaa ja sijaishuoltouskoa Urie Bronfenbrennerin (1979) kehittämän ekologisen systeemiteorian avulla ilman teknistä, praktista tai emansipatorista tiedonintressiä (vapauttaa ihminen epärationaalisesta vallankäytöstä, jota harjoitetaan erilaisten oppien ja ajatusjärjestelmien avulla).
Kolonialistisen luonnon- tai lastensuojelun kiinnostuksen tai suojelun kohteena eivät ole koskaan olleet elonkehän monimuotoisuutta kestävästi ylläpitävät yhteisöt vaan asiantuntijoiden yhteisöistään irroittamat ja idealisoimat eläin- ja lapsiyksilöt.
Suomalaisten lastensuojeluammattilaisten rutiinikäytännöt ylittävät tuhoavuudessaan jopa kolonialistisen auttamisen määritelmän, jota on se, että auttaja keskittyy liikaa tavoitteisiin, jotka poikkeavat avunpyytäjän tavoitteista ja / tai prioriteeteista, ei kunnioita eikä kartoita avunpyytäjän mieltymyksiä tai kapasiteettia ja laiminlyö ja hylkää avunpyytäjän omat toiveet, voimavarat ja resurssit.
Ekososiaalisen siirtymän sosiaalityössä ei kuitenkaan pitäisi olla sijaishuoltobisneksen viherpesua, asiantuntijakultteja tai- retoriikkaa, täyden vatsan ympäristönsuojelua tyhjän vatsan yhteisöjen haitaksi, luontokatoa aiheuttavien energiamuotojen imagonkohennusta ja priorisointia, lastenkotien laittomuuksien koristelua taide- ja luontolähtöisillä menetelmillä, kansalaisyhteiskunnan heikentämistä , kuntouttavan työtoiminnan kaunistelua, romantisoidun ympäristön pelastamista ihmisiltä tai ihmisvastaisia suojelukäytäntöjä esim. lasten “pelastamista” vanhemmiltaan valvomattomaan sijaishuoltoon.
Ekologisuuden toteutumista sosiaalityössä ei pitäisi arvioida ja tutkia samoin kuin lastensuojelun oletettuja onnistumisia eli sosiaalityöntekijöiden mukavuusotannalla suorittamina toisten sosiaalityöntekijöiden puheen tai sen laadukkuuden arviointina, tarinoiden ja mielipiteiden toistona tai sosiaalityöntekijän fiiliksenä.
Tällä tavoin ekososiaalisesta sosiaalityöstä tulee harawaylaisittain vain epätasa-arvoisen kontrollijärjestelmän kertoma valheellinen tarina itsestään.
Kysymyksiä, joihin ei saa vastauksia
Ympäristösosiaalityössä pitäisi kysyä vaan ei kysytä missä määrin nykyiset luonnonsuojelu- ja ympäristöprojektit ovat olleet luonnonympäristöille ja yhteisöille haitallisten yritysten ja toimenpiteiden viherpesua?
Minkälaisia riskejä virheellisesti “puhtaiksi” mielletyt energiamuodot muodostavat kansantalouksille ja ekologiselle oikeudenmukaisuudelle?
Kuinka moni luonnonsuojelu- ja kehitysapuprojekti on ollut suomalaisen teollisuuden tukemista siten, että kehitysmaihin vietiin ylihintaan sellaista tekniikkaa, joka ei sinne sovi?
Kuinka monessa ympäristö- ja kehitysyhteistyöprojektissa tärkein asia on ollut kuluttaa myönnetyt rahat ja väärentää tulokset, kuten Usambaran metsäteollisuusprojekti Tansaniassa, jossa sademetsän tuhoaminen muutettiin kasvojen pelastamiseksi luonnonsuojeluprojektiksi.
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sijaishuollon-korruptoitunut-kehitysapu-lopetettava-lapsia-autettava-osana-perhetta
Miksi pieni luonnonvarojen kulutus ( pienituloisuus ) tulkitaan Hotuksen riskilistoissa lasten kaltoinkohtelun riskitekijäksi , miksi sitä käytetään sijoitusperusteena ja millaisen viestin nämä käytännöt antavat lapsille ekologisesti kestävästä elämäntavasta ja sen arvostuksesta?
Miksi yhden lapsen huostaanotto kestää koko lapsuuden ilman pyrkimystä perheen jälleenyhdistämiseen ja maksaa jopa 1000 000 euroa per lapsi kun tiedetään sijaishuollon katastrofaaliset seuraukset ja se, että jokaisesta Suomessa kulutetusta eurosta aiheutuu ainakin 780 grammaa hiilidioksidipäästöjä ja 1,5 kiloa luonnonvarojen materiaalista kulutusta?
Kuinka ekologisesti kestävää on karkottaa ihmisiä leipäjonoista pyrkimällä rekisteröimään heitä , pakottamalla heitä pseudopalveluihin tai asettamalla sosiaalisen luototuksen ehdoksi sosiaalityöntekijöiden ohjeistama heikkolaatuinen talouslukutaito/-kasvatus?
Entä miksi pääosin hävikkiruoasta koostuvan ruoka-avun ja diakonia-avun hakijat rekisteröidään jo koko maassa?
Miksi lastensuojelussa ei toteuteta ”kanssaelävän suojelun” mallia, joka perustuu luonto-kulttuuristen jakolinjojen rakenteelliseen ja jokapäiväiseen liudentamiseen eli kykyyn elää siten, että ”suojelu” sinänsä ei ole itseisarvona tavoiteltu päämäärä?
Miksi valvomattoman sijaishuollon asiakashankkija, joka on typistänyt lapsen leikin sijoituksen aloitus/jatkamisperusteeksi ja tiedonkeruuksi asiakirjojaan varten (Silvonen, 2020, 43-45) on vastuullinen ja valistunut traumainformoitu ekososiaalisen sosiaalityön ja siirtymän asiantuntija mutta ekologisemmin elävä ja leikkiä itseisarvona kunnioittava yksinhuoltaja ei ole?
Termistö haltuun!
“I too saw the wooden horse blocking the stars.”
― Derek Walcott, The Odyssey
“That's what careless words do. They make people love you a little less.”
― Arundhati Roy, The God of Small Things
Sana ekologinen tarkoittaa ihmisen ja ympäristön keskinäisiä suhteita tai mahdollisimman vähän energiaa ja/tai resursseja kuluttavaa.
Ympäristöllä tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä mitä on ympärillämme.
Luonnonsuojelu on toimintaa, jonka tavoitteena on eliölajien, luontotyyppien, luonnon monimuotoisuuden, luonnonkauneuden ja maisema-arvojen säilyttäminen.
Ympäristönsuojelu on elinympäristön ja luonnon suojelua ihmisen toiminnan aiheuttamilta haitoilta.
Kolonisaatiota on tietyn alueen valtaaminen, asuttaminen ja hallitseminen siten, että alueen alkuperäiset asukkaat joutuvat kolonisoivan vallan alle sekä taloudelliseen, sivistykselliseen ja jopa mielensisäiseen riippuvuuteen kolonisoijista.
Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan mm. maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet.
Kestävän kehityksen yhtenä edellytyksenä voidaan pitää sitä, että kansalaisille on taattu riittävät vaikutusmahdollisuudet omaan elämäänsä ja yhteiseen päätöksentekoon (Arajärvi 2011, 92 -93; Rajavaara 2011, 284–285).
Ympäristökysymyksen ja sosiaalityön suhdetta on jäsennetty useilla eri käsitteillä kuten ekologinen (ecological) , ekososiaalinen (ecosocial tai eco-social), syväekologinen (deep ecological), ekospirituaalinen (eco-spiritual), vihreä (green), sosioekologinen (socio-ecological) ja ympäristösosiaalityö (environmental social work) (Närhi & Matthies 2016).
Ekososiaalisen näkökulman väitetään palauttavan sosiaalityön sen päätavoitteen äärelle: tarkastelemaan yhdessä ihmisten kanssa heidän sosiaalista todellisuuttaan heidän luonnollisissa ympäristöissään.
Systeemiteoreettinen näkökulma korostaa sosiaalisen ympäristön ja siihen sopeutumisen merkitystä ihmisen hyvinvoinnille, ekokriittinen näkökulma taas kyseenalaistaa koko länsimaisen jatkuvaa taloudellista kasvua tavoittelevan yhteiskuntamallin ja ajaa muutoksen strategiaa. Ekokriittinen teoria sisältää aatteen luonnonsuojelusta ja saastuttavien talousmahtien vastustamisesta.
Ekososiaalisen lähestymistavan sosiaalityössä on väitetty ( usein virheellisesti )yhdistävän systeemiteoreettisen ajattelun ja ekokriittisen näkökulman.
Ympäristöoikeudenmukaisuudella tai ekologisella oikeudenmukaisuudella viitataan esimerkiksi ihmisten ympäristöön liittyvien oikeuksien lisäksi myös luonnon ja eläinten oikeuksiin (Dominelli 2012 ) ja luonnonvarojen jakautumisen tasa-arvoisuuteen, saastumisesta kärsimisen epäoikeudenmukaisuuteen tai ilmastonmuutoksen alueellisesti eriarvoistaviin vaikutuksiin.
Viherpesu (greenwash) on pinnallista ympäristöystävällisyyttä, joka ei ulotu mainontaa tai retoriikkaa syvemmälle.
Termi on alun perin johdettu englanninkielisestä ilmauksesta whitewash (valkopesu), joka tarkoittaa "virheiden peittämistä tai salaamista".
Viherpesussa tuotetaan assosiaatioita, jotka liittyvät toiminnan puhtauteen ja ekologisuuteen ilman, että toimintatapoja merkittävästi muutetaan.
Palveluntuottajat usein tietävät, että brändäys ja markkinointi ovat aivopesua, mutta luulottelevat, että ihmisten aivopesemisessä "hyvällä", joskin valheellisella tiedolla ei ole mitään väärää (Green Design, 2006).
Suomalainen place does not matter- näkökulma
“ Maa omistaa meidät “– Australian Aboriginaalien sanonta
"Maa on pyhä. Nämä sanat ovat olemuksesi ytimessä. Maa on äitimme, joet veremme. Vie maamme pois ja me kuolemme. Eli intiaani meissä kuolee." – Mary Brave Bird, Lakota
Ympäristösosiaalityöstä ja rakenteellisesta sosiaalityöstä on lennokkaasta retoriikasta huolimatta puuttunut konkreettinen biofyysinen ympäristö. Pahimmillaan rakenteellinen sosiaalityö on typistetty nykyisen ekologisesti kestämättömän sosiaalityön imagonkiillotukseksi.
Leslie Margolin (1997) osoittaa, että sosiaalityöntekijät puhuvat kyllä esim. köyhyyden institutionaalisista syistä, mutta keskustelu keskittyy edelleen yksilön patologioihin yhteisön kapasiteetin sijaan.
Kati Närhen( 2015) mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuuksiin keskittävä logiikka perustuu ajatukseen, että paikallisen elinympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin välisen suhteen merkitys on pieni. Toisin sanoen palvelujärjestelmä ei tunnista kansalaisen elinympäristöön liittyviä ongelmia tai resursseja merkityksellisinä tekijöinä tuota suhdetta tarkasteltaessa. Ratkaisuja etsitään pikemminkin yksilön ominaisuuksista ja käyttäytymisestä.
Närhi väittää, että järjestelmäkeskeisessä palvelujärjestelmässämme jopa sosiaalisten verkostojen ja vuorovaikutuksen merkitys yksilön elämäntilanteen ratkaisijana näyttää olevan pienenemässä.
Tilannetta ei ole auttanut feministiseksi ja konstruktionistiseksi mielletyn sosiaalityön pyrkimys irroittautua “ biologisista perustoista”.
Bob Mullaly huomauttaa, että "jos sosiaalityöntekijät todella uskovat arvot ja ihanteet, joita he kannattavat, he eivät voi hyväksyä ja yrittää ylläpitää yhteiskuntajärjestystä, joka on ristiriidassa ja rikkoo monia näistä samoista arvoista ja ihanteista” (1997, 101).
Väitetyssä ekososiaalisessa siirtymässä (Matthies & Närhi 2017) eli sosiaalityön suuntautumisessa kestävään kehitykseen on edelleen liian usein kyse taloudellisen kasvun ja kehityksen varmistamisesta, retoriikasta, yksittäisistä tempuista , pinnallisesta viherpesusta ja ihmisen ja luonnon arvottamisesta vain taloudellisesta näkökulmasta syvällisen uudelleenajattelun ja kriittisen itsereflektion sijaan.
Myös ympäristösosiaalityön visiossa sosiaalityöntekijöistä kestävän elämäntavan airueina ja koordinoijina haiskahtaa taloudellinen voitontavoittelu, ammatillinen edunvalvonta ja vallan- ja reviirinlaajennuspyyteet.
Eettisesti kestävä havaintojen teko ja sosiaalityö edellyttää uutta ajattelua, etiikkaa, kieltä ja toimintakäytäntöjä, nöyryyttä, kokemus-, perinne- ja tutkimustietoon perehtymistä, rehellisyyttä ja kykyä dialogiin ja yhteistyöhön paikallisyhteisöjen kanssa.
Miten ne voisivat olla mahdollisia omahyväisissä sosiaalityön yhteisöissä, joissa paikallis-, perinne- ja tutkimustietoa ei kerätä, käytetä eikä koeta tarpeelliseksi, joissa kansalaisten arjen haasteet koetaan “pirullisina” tai “ylisukupolvisesti periytyvinä” sosiaalisina ongelmina ja joiden ammatillisuusihanne perustuu oman edun valvontaan ja etäisyyteen asiakkaista ja muusta likaisena pidetystä?
Suomalaisten neoeugenistien tarinat luonnonvaroja tuhoavista insestisistä metsästäjä-metsäläisistä ja ilmasto-ahdistusta tuntemattomista riskiperheistä ovat sukua intialaisten kolonialistien tarinoille luonnonvaroja riistävistä sivistymättömistä alkuasukkaista, jungleestä.
Tarinat johtivat metsissä asuvien yhteisöjen auktoriteetin, oikeuksien ja historian riistämiseen ja siirtomaavallan holhoavan vallankäytön oikeuttamiseen.
kuvakaappaus: Bible paper by Dave Bullock
Sosiaalityöntekijän saa pois virastosta mutta virastoa ei saa pois sosiaalityöntekijästä
“If you are free, you are not predictable and you are not controllable.”
― June Jordan
"We still talk in terms of conquest. We still haven't become mature enough to think of ourselves as only a tiny part of a vast and incredible universe."
- Rachel Carson.
Huddersfieldin yliopiston sosiaalityön professori Brid Featherstonen mukaan sosiaalityöstä on tullut kirjaimellisesti epähumaania.
Featherstonen mukaan sosiaalityöntekijät ovat eriytyneet ja eristäytyneet asiakkaistaan niin fyysisesti kuin sosiaalisesti. He työskentelevät organisaatioissa, joissa 70% työajasta käytetään tietokoneilla ja joiden kiinnostus kohdistuu mitattaviin tavoitteisiin, tietokonejärjestelmiin ja lomakepohjiin.
He tekevät autoillaan käyntejä yhteisöihin, joita eivät tunne tehdäkseen siellä kaltoinkohteluseulauksia ja johtopäätöksiä riittämättömästä ravinnosta ja kiintymyssuhteista tietämättä mitään perheiden arjesta tai ongelmien konteksteista esim. perheiden mahdollisuudesta käyttää joukkoliikennettä, saavuttaa palveluja tai ostaa/kasvattaa edullista ja terveellistä ruokaa.
Featherstone korostaa suomalaisille sosiaalityöntekijöille lähes tuntematonta placematters- projekteista tuttua rakenne- ja yhteisönäkökulmaa ja ongelmien kontekstien tuntemisen merkitystä.
Hän vastustaa lapsen käsittämistä ja käsitteellistämistä perheestään, suvustaan , yhteisöstään ja ympäristöstään irrallisena sosiaalityön objektina mutta juuri niin suomalaisessakin sosiaalityössä edelleen toimitaan.
Featherstone samoin kuin Mona Livholts kehottaa kiinnittämään huomiota sosiaalityöntekijöiden käyttämään kieleen, joka on vallan ja intervention, ei avun ja tuen kieltä.
Sosiaalityössä kieli on keskeinen instrumentti ja huolipuheen ja -kirjausten tuottaminen saattaa jyrätä ja korvata varsinaisen työn yhteisöjen auttamiseksi.
Sosiaalityön ammatillisen edunvalvonnan ja terapeuttisen vallan asiantuntijakieli sulkee ulkopuolelleen toiseuttamiensa kansalaisten tiedon ja eletyt kokemukset.
Suojeludiskursseista ei kuitenkaan tule hegemonisia, elleivät kansalaiset osallistu niiden vahvistamiseen. Siksi kansalaisten kannattaa vastustaa niin eko- kuin psykojargonia, joilla oikeutetaan tuhoisaa luonnon- ja lastensuojelua ja pyrkiä tuottamaan kriittistä vastapuhetta.
Livholtsilaisittain ekososiaalisesta sosiaalityöstä voikin ilman kritiikkiä tulla sekologista emotivismia, jonka keskiöön asettuu hyvesignalointi, vanha tuttu huoli, sosiaalinen ympäristö ja harhainen puuttuminen.
Vanhentuneen modernin vaarat
"Valkoisen miehen merkki on neliö. Hänen talonsa on neliskulmainen, samoin hänen toimistonsa. Ovi joka sulkee ystävän ulkopuolelle, on neliskulmainen. Neliskulmainen on seteli ja määräajat, pirstottu aika ja ruuhka-ajat - minä näen kaikkialla kulmia ja reunoja." - Rampa Kaunis
Sosiaalityöllä on vahva modernistinen arvopohja, johon kuuluu mm. luonnon ja ihmisen erottaminen toisistaan, individualismi ja usko jatkuvan kasvun talousmalliin ja teknologisiin ratkaisuihin.
John Coatesin (2006) mukaan sosiaalityössä ei ole onnistuttu purkamaan ja dekolonisoimaan riittävästi sen modernistisia juuria, jotka pohjautuvat ahneuden, individualismin ja hallitsemisen arvoille.
Fred Besthorn (1997)väittää, että vain sosiaaliseen ympäristöön keskittyvä yksilö ympäristössään -näkökulma (person in environment) on aiheuttanut sosiaalityössä sen, että alalla luotetaan historiallisesti psykodynaamisiin (psykoanalyyttisiin) suuntauksiin, joiden lähtökohtana ( ja lopputuloksena ) on ongelmien paikantuminen yksilöihin.
Koska sosiaalityössä suositaan modernistisia lähestymistapoja, kaikkea ei-länsimaista, kuten alkuperäiskansojen tietoa tai parantamisen tapoja, marginalisoidaan tai pidetään toisarvoisena tietona ja jopa sijoitusperusteena.
Heather Boetton mukaan ekososiaalisen mallin tulisikin kunnioittaa alkuperäiskansojen ja globaalin etelän näkökulmaa ja tunnustaa, että ekologiset resurssit ovat rajalliset.
Niin lasten- kuin luonnonsuojelun dekolonisaatio vaatii sekä poliittisia muutoksia että suojelun määrittelyn ja toteutusten radikaalia uudelleenarviointia.
Parempi puhe ei tarkoita eikä tuota parempaa käytäntöä
"Olen väsynyt turhiin puheisiin, jotka eivät johda mihinkään. Minun sydämeni murtuu, kun muistan ne kaikki suuret, mutta petetyt lupaukset. Sellaiset ihmiset ovat puhuneet liikaa, joilla ei edes ole oikeutta puhua!" - Chief Joseph - Nez Perce
Sosiaalityössä ekologiaa on kyllä ajateltu ja siitä on puhuttu mutta ei ole ajateltu eikä toimittu ekologisesti.
Pelkkä parempi puhe ekologiasta ei vielä tarkoita ekologista toimintakäytäntöä tai toimintaa ekologisten ratkaisujen hyväksi.
Samoin kun Sipilän hallitus hoiti sote- hankkeensa tietoturvan lähinnä kirjoittamalla sanan ”tietoturvallinen” hankkeensa esittelykalvoihin ilman, että mitään konkreettista salausjärjestelmää arkaluonteisille potilastiedoille hankittiin, ympäristösosiaalityössä hoidetaan ekologisuus usein kirjoittamalla sanat “ekologinen kestävyys” ja “rakenteellinen sosiaalityö” hankesuunnitelmien rahoitusanomuksiin ilman, että mitään operationaalistettavia strategioita tai toimenpiteitä on mietitty.
Sosiaalityössä ympäristö on kerta toisensa jälkeen typistetty yksinomaan sosiaaliseksi ympäristöksi, jossa hankitut ominaisuudet ja ongelmat periytyvät (lamarckismin ja psykoanalyysin oppien mukaisesti) ja muutostyö typistyy puhumiseksi muutoksesta.
Sosiaalityössä käytetyt käsitteet, teoriat ja menetelmät ovat vahvistaneet tätä valintaa.
Ollaan siis haikailtu addamsilaista yhteisötyötä ja rakenteellista ja ympäristösosiaalityötä mutta toteutettu käytännössä richmondilaista eugeniikasta ammentavaa social case work:ia eli yksilösosiaalityötä.
Teeplantaaseilla työskennellyt Tuula Heinonen onkin esittänyt varoituksia yhteisöille hyödyttömästä sosiaalityöstä ja korostanut sosiaalityöntekijöiden moraaliposeerausten ja hyvesignaloinnin jättävän yhteisöt tyhjän päälle.
Sosiaalityöntekijän saa pois virastosta mutta virastoa ei saa pois sosiaalityöntekijästä
“If you are free, you are not predictable and you are not controllable.”
― June Jordan
"We still talk in terms of conquest. We still haven't become mature enough to think of ourselves as only a tiny part of a vast and incredible universe."
- Rachel Carson.
Huddersfieldin yliopiston sosiaalityön professori Brid Featherstonen mukaan sosiaalityöstä on tullut kirjaimellisesti epähumaania.
Featherstonen mukaan sosiaalityöntekijät ovat eriytyneet ja eristäytyneet asiakkaistaan niin fyysisesti kuin sosiaalisesti. He työskentelevät organisaatioissa, joissa 70% työajasta käytetään tietokoneilla ja joiden kiinnostus kohdistuu mitattaviin tavoitteisiin, tietokonejärjestelmiin ja lomakepohjiin.
He tekevät autoillaan käyntejä yhteisöihin, joita eivät tunne tehdäkseen siellä kaltoinkohteluseulauksia ja johtopäätöksiä riittämättömästä ravinnosta ja kiintymyssuhteista tietämättä mitään perheiden arjesta tai ongelmien konteksteista esim. perheiden mahdollisuudesta käyttää joukkoliikennettä, saavuttaa palveluja tai ostaa/kasvattaa edullista ja terveellistä ruokaa.
Featherstone korostaa suomalaisille sosiaalityöntekijöille lähes tuntematonta placematters- projekteista tuttua rakenne- ja yhteisönäkökulmaa ja ongelmien kontekstien tuntemisen merkitystä.
Hän vastustaa lapsen käsittämistä ja käsitteellistämistä perheestään, suvustaan , yhteisöstään ja ympäristöstään irrallisena sosiaalityön objektina mutta juuri niin suomalaisessakin sosiaalityössä edelleen toimitaan.
Featherstone samoin kuin Mona Livholts kehottaa kiinnittämään huomiota sosiaalityöntekijöiden käyttämään kieleen, joka on vallan ja intervention, ei avun ja tuen kieltä.
Sosiaalityössä kieli on keskeinen instrumentti ja huolipuheen ja -kirjausten tuottaminen saattaa jyrätä ja korvata varsinaisen työn yhteisöjen auttamiseksi.
Sosiaalityön ammatillisen edunvalvonnan ja terapeuttisen vallan asiantuntijakieli sulkee ulkopuolelleen toiseuttamiensa kansalaisten tiedon ja eletyt kokemukset.
Suojeludiskursseista ei kuitenkaan tule hegemonisia, elleivät kansalaiset osallistu niiden vahvistamiseen. Siksi kansalaisten kannattaa vastustaa niin eko- kuin psykojargonia, joilla oikeutetaan tuhoisaa luonnon- ja lastensuojelua ja pyrkiä tuottamaan kriittistä vastapuhetta.
Livholtsilaisittain ekososiaalisesta sosiaalityöstä voikin ilman kritiikkiä tulla sekologista emotivismia, jonka keskiöön asettuu hyvesignalointi, vanha tuttu huoli, sosiaalinen ympäristö ja harhainen puuttuminen.
Vanhentuneen modernin vaarat
"Valkoisen miehen merkki on neliö. Hänen talonsa on neliskulmainen, samoin hänen toimistonsa. Ovi joka sulkee ystävän ulkopuolelle, on neliskulmainen. Neliskulmainen on seteli ja määräajat, pirstottu aika ja ruuhka-ajat - minä näen kaikkialla kulmia ja reunoja." - Rampa Kaunis
Sosiaalityöllä on vahva modernistinen arvopohja, johon kuuluu mm. luonnon ja ihmisen erottaminen toisistaan, individualismi ja usko jatkuvan kasvun talousmalliin ja teknologisiin ratkaisuihin.
John Coatesin (2006) mukaan sosiaalityössä ei ole onnistuttu purkamaan ja dekolonisoimaan riittävästi sen modernistisia juuria, jotka pohjautuvat ahneuden, individualismin ja hallitsemisen arvoille.
Fred Besthorn (1997)väittää, että vain sosiaaliseen ympäristöön keskittyvä yksilö ympäristössään -näkökulma (person in environment) on aiheuttanut sosiaalityössä sen, että alalla luotetaan historiallisesti psykodynaamisiin (psykoanalyyttisiin) suuntauksiin, joiden lähtökohtana ( ja lopputuloksena ) on ongelmien paikantuminen yksilöihin.
Koska sosiaalityössä suositaan modernistisia lähestymistapoja, kaikkea ei-länsimaista, kuten alkuperäiskansojen tietoa tai parantamisen tapoja, marginalisoidaan tai pidetään toisarvoisena tietona ja jopa sijoitusperusteena.
Heather Boetton mukaan ekososiaalisen mallin tulisikin kunnioittaa alkuperäiskansojen ja globaalin etelän näkökulmaa ja tunnustaa, että ekologiset resurssit ovat rajalliset.
Niin lasten- kuin luonnonsuojelun dekolonisaatio vaatii sekä poliittisia muutoksia että suojelun määrittelyn ja toteutusten radikaalia uudelleenarviointia.
Parempi puhe ei tarkoita eikä tuota parempaa käytäntöä
"Olen väsynyt turhiin puheisiin, jotka eivät johda mihinkään. Minun sydämeni murtuu, kun muistan ne kaikki suuret, mutta petetyt lupaukset. Sellaiset ihmiset ovat puhuneet liikaa, joilla ei edes ole oikeutta puhua!" - Chief Joseph - Nez Perce
Sosiaalityössä ekologiaa on kyllä ajateltu ja siitä on puhuttu mutta ei ole ajateltu eikä toimittu ekologisesti.
Pelkkä parempi puhe ekologiasta ei vielä tarkoita ekologista toimintakäytäntöä tai toimintaa ekologisten ratkaisujen hyväksi.
Samoin kun Sipilän hallitus hoiti sote- hankkeensa tietoturvan lähinnä kirjoittamalla sanan ”tietoturvallinen” hankkeensa esittelykalvoihin ilman, että mitään konkreettista salausjärjestelmää arkaluonteisille potilastiedoille hankittiin, ympäristösosiaalityössä hoidetaan ekologisuus usein kirjoittamalla sanat “ekologinen kestävyys” ja “rakenteellinen sosiaalityö” hankesuunnitelmien rahoitusanomuksiin ilman, että mitään operationaalistettavia strategioita tai toimenpiteitä on mietitty.
Sosiaalityössä ympäristö on kerta toisensa jälkeen typistetty yksinomaan sosiaaliseksi ympäristöksi, jossa hankitut ominaisuudet ja ongelmat periytyvät (lamarckismin ja psykoanalyysin oppien mukaisesti) ja muutostyö typistyy puhumiseksi muutoksesta.
Sosiaalityössä käytetyt käsitteet, teoriat ja menetelmät ovat vahvistaneet tätä valintaa.
Ollaan siis haikailtu addamsilaista yhteisötyötä ja rakenteellista ja ympäristösosiaalityötä mutta toteutettu käytännössä richmondilaista eugeniikasta ammentavaa social case work:ia eli yksilösosiaalityötä.
Teeplantaaseilla työskennellyt Tuula Heinonen onkin esittänyt varoituksia yhteisöille hyödyttömästä sosiaalityöstä ja korostanut sosiaalityöntekijöiden moraaliposeerausten ja hyvesignaloinnin jättävän yhteisöt tyhjän päälle.
Foster Care Associates ( Perhehoitokumppanit Oy)- sijaishuoltofirman omistajat Jim Cockburn ja Janet Rees tienasivat lapsilla yli 12 miljoonaa puntaa vuonna 2012
Ekologisesta näkökulmasta takaisin sosiaaliseen ympäristöön ja perimään
“Et voi herättää ihmistä, joka teeskentelee nukkuvansa." - Navajot
“And don’t make the mistake of calling us resilient. To not have been destroyed, to not have given up, to have survived, is no badge of honor. Would you call an attempted murder victim resilient?”
― Tommy Orange, There There
Sosiaalityön ammatissa oli alusta alkaen mukavampaa käyttää yhteiskuntatieteellisiä linssejä ympäristön tarkastelussa luonnontieteiden näkökulmien sijaan.
Mitä tapahtui myöhemmin, kun ammatti omaksui ekologisen näkökulman luonnontieteistä?
Michael Kim Zapfin mukaan tätä ekologista näkökulmaa vääristettiin jotta vahvistettaisiin uudelleen sosiaalityölle tyypillinen painotus sosiaaliseen ympäristöön.
Fyysisen ympäristön huomioiminen on jäänyt niin “ekologisen” kuin systeemisen lähestymistavan ulkopuolelle ja se puuttuu edelleen esim. jo vuosikymmeniä sitten vääräksi todistetusta mutta Suomessa yhä tekohengitetystä kiintymyssuhdeteoriasta, systeemisestä lastensuojelumallista, traumaterapiasta ja ACE- ideologiasta.
Monet tutkimukset ja tutkijat- kenties vakuuttavimmin Harvardin yliopiston psykologian professori Jerome Kagan -ovat todistaneet, että lapsen hyvinvointiin ja suhteissa olon tapoihin vaikuttavat kulttuuri, luokka ja ympäristö johon lapsi syntyy ja lapsen temperamentti lapsuuden kiintymyssuhteita enemmän.
Myös ACE- ideologia seuloineen määrittelee haitalliset kokemukset erittäin kapeasti psykoanalyyttiseen lapsuusvuosien determinismiin tukeutuen.
Ne eivät ulotu yksilöä, hänen perhettään ja kotiaan kauemmas.
Kapea haitallisuuden määrittely unohtaa miljoonien lasten ja perheiden arjen vakavat ongelmat; sodat ja sotien uhan, saastuneen ympäristön, köyhyyden, nälän ja kehnot asumisolosuhteet, joilla on suoria ja todistettuja vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin.
Sosiaalisen konstruktionismin nimissä toimivat sosiaalityöntekijät eivät vaikuta tuntevan mitään kunnioitusta sen paremmin lasten läheissuhteita kuin fyysisiä ympäristöjä kohtaan vaan siirtelevät lapsia sijaishuoltoon hatarin perustein ja sijaishuollossa sijoituspaikasta toiseen.
Lapsen fyysinen ympäristö tulkitaan liian usein vain potentiaaliksi riskiolosuhteeksi ja perhe vain patriarkaaliseksi valtarakenteeksi ( esim. Päivi Sinko) ja haitalliseksi sosiaaliseksi konstruktioksi, jonka voi halutessaan purkaa ja korvata paremmalla.
Kun kolonialistisessa luonnonsuojelussa luonnonsuojelualueista tehtiin ihmisvapaita puistoja, kolonisoiva lastensuojelu teki sijaishuollosta vanhemmista vapaita vyöhykkeitä.
Lapsen ja vanhemman ainoaksi lastensuojelussa toteutuvaksi oikeudeksi jää tulla tulkituksi menneisyyden, nykyisyyden tai tulevaisuuden potentiaalisina perheväkivallan uhreina ja tekijöinä, joita kontrolloidaan ja “hoidetaan” irroittamalla heidät läheisistään ja fyysisestä ympäristöstään.
Sosiaalityössä ympäristö siis muutettiin ja muutetaan yhä sosiaaliseksi ympäristöksi fyysisen ympäristön kadotessa kokonaan. Mitään riittäviä perusteluja tai selityksiä tähän ei ole tarjottu, ja vaihtoa ei yleensä ole huomattu tai perusteltu. ( esimerkkejä tästä mm. Yelaja 1985; Miley, O’Melia ja DuBois 2004)
Kun korruptoitunut ideologia siirtyy arviointeihin ja välineisiin
"Sairaus ja kuolema johtuvat ennen kaikkea huolista." - Hopi-heimon uskomus
“Kuuntele! Muuten kielesi tekee sinut kuuroksi." - Cherokeiden sananparsi
Sosiaalityöntekijät laiminlyövät edelleen fyysistä ympäristöä arviointeja tehdessään.
Sosiaalityössä ekologista kieltä käytetään usein vain koristeena perinteisissä lähestymistavoissa, jotka myöhemmin jättävät huomioimatta biofyysisen ympäristön arviointityökaluissaan ja malleissaan (Lehmann ja Coady 2001; Sheafor ja Horejsi 2006) .
Jos fyysinen ympäristö jätetään johdonmukaisesti pois sosiaalityön malleista, ei ole yllättävää, että valtavirran oppikirjoissa tarjottavat arviointivälineet keskittyvät ensisijaisesti sosiaalisen toiminnan, sosiaalisten verkostojen ja sosiaalisten roolien näkökohtiin.
Välineet, joita sosiaalityössä tarjotaan henkilö-ympäristöarviointien suorittamiseen, eivät yleensä sisällä fyysisen ympäristön elementtejä. Tietojen järjestäminen arviointia varten genogrammeilla ( sukupuu) ja ekokartoilla rajoittaa näkemykset ja tulkinnat sosiaaliseen ympäristöön.
Sosiaalityön ammatin taipumus rajoittaa ympäristön laaja käsite vain sosiaalisiin ympäristöihin estää käsittelemästä ympäristöongelmia ja niiden ihmisille aiheuttamia haasteita.
Lastensuojelu on ilmastonmuutoskysymys
“Mitä enemmän tiedät, sitä vähemmän tarvitset “ Australian aboriginaalien sanonta
"Joukossamme on miehiä, kuten valkoiset, jotka kertovat meille tietävänsä, mitä tietä meidän on kuljettava. He eivät kuitenkaan suostu osoittamaan tuota tietä ilman maksua. Minulla ei ole uskoa heidän teihinsä, mutta ajattelen, että jokaisen on itse löydettävä oma tiensä!" - Black Hawk - Sauk
“While we make the world safe for multinational corporations, it is by no means clear
that they intend to return the favor.” -William Finnegan
Ylikansallisten sijaishuoltoyritysten rahantekokoneeksi luisunut lastensuojelu on oikeasti ilmastonmuutoskysymys.
ThinkChildsafe- kampanjassa kerrotaan, että laitoksissa elävistä kahdeksasta miljoonasta lapsesta 80 %:lla on elossa oleva vanhempi tai sukulainen, jonka luona lapsi voisi saada parempaa huolenpitoa ja turvaa kuin laitoksessa -murto- osalla laitoshuollon hinnasta. Kampanja varoittaa kansalaisia tekemästä lahjoituksia lasten laitoshoitoon koska laitosten liiketoiminnan tukeminen tuottaa hajonneita perheitä ja asettaa lapsia riskiolosuhteisiin.
Sijaishuollossa ekologinen ajattelu tuntuu valitettavasti ja virheellisesti typistyneen ilmastoahdistuksen tuntemiseen ( ja viestittämiseen), josta ollaan tekemässä niin hyvän asiantuntijuuden, vanhemmuuden kuin kansalaisuuden osoitinta.
Ilmastoahdistusta väittää tutkineensa myös Jyväskylän yliopiston sosiaalityön tutkimuksen päivilläkin esiintynyt sijaishuoltoyritys Avosylin Oy:n ( entinen Perhehoitokumppanit Suomessa Oy yhdistyneenä Neljä Astetta- yritykseen ) laatupäällikkö Harriet Rabb, jota huolestuttaa, etteivät sijoitetut tunne yhtä paljon ilmastoahdistusta kuin sijoittamattomat lapset.
Yritys rajata lapselle syötettyä ilmastoahdistusta onkin jo johtanut kiireelliseen sijoitukseen, joka sittemmin purettiin laittomana.
Avosylin- konserniksi Neljä astetta - yrityksen kanssa fuusioitunut Perhehoitokumppanit Suomessa Oy on brittiläisen Foster Care Associatesin tytäryhtiö, jonka sosiaalityöntekijät Harriet Rabb ja Pirjo Hakkarainen ( Perhehoitoliitto) auttoivat Suomeen ja jonka ensisijainen päämäärä on ollut mahdollisimman kovan liikevoiton tuottaminen omistajilleen Jim Cockburn:lle ja Janet Rees:lle.
Corporate Watch- uutissivuston mukaan yritys tekikin vuonna 2014 yli 127.2 miljoonan punnan liikevoitot, joista maksettiin osinkoja omistajaparille 7 miljoonaa puntaa vuonna 2013 ja lähes 12 miljoonaa puntaa vuonna 2012 holding- yhtiö Ideapark Ltd:n kautta.
Foster Care Associatesin (Perhehoitokumppaneiden) perustaja Jim Cockburn myi vuonna 2018 osuutensa lastensuojeluyhtiöstä lihanjalostus- ja jätehuoltobisineksessä toimivalle CapVest Partners LLP:lle vielä julkaisemattomaan hintaan, kertoi Corporate Watch.
Ilmastoahdistuksen tunteminen ja viestiminen on kelvoton ekologisesti kestävän etiikan mittari. Rabbin linjaus herättää epäilyksen sijaishuollon ympäristösosiaalityöstä affektiivisena kapitalismina, jossa hyödynnetään ja rakennetaan yritysten ja asiantuntijoiden brändejä osana ilmastohuolesta puhumista.
On ironista, että ilmastoahdistusta tuntemattomat lastensuojeluperheet tekevät usein paljon enemmän konkreettisia tekoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi (esim. ostavat tavaransa kierrätyksestä, syövät hävikkiruokaa ja kulkevat matkansa jalan tai julkisilla ) kuin ilmastoahdistusta potevat sijaishuollon yrittäjät ja kasvattajat.
Tuhlaileva, satojen tuhansien eurojen hoitokorvauksia, katumaastureita, moottoriveneitä, ökytaloja ja ulkomaanmatkoja kahmiva sijaishuolto aiheuttaa ja pahentaa ilmaston lämpenemistä ja rikkoo ja hävittää ekologisemmin eläviä perheyhteisöjä.
Sijaishuollon suorittama lasten ja perheiden syrjäyttäminen, tähtitieteelliset vuorokausimaksut ja lastensuojelun ja sijaishuollon päättäjien lentomatkustelu kuluttaa luonnonvaroja ja vahingoittaa ilmastoa.
Tarja Heinon ja Vappu Taipaleen sosiaalihallituksen oppikirjamateriaaliksikin nostamassa Kuttulan perhekodissa vieroituttiin oletetusta pahasta perimästä lentämällä ympäri maailmaa peräti neljän vuoden ajan- veronmaksajien kustannuksella.
Jo pelkkä sijaishuoltoon sijoittaminen monikymmenkertaistaa köyhän lapsen ja nuoren hiilijalanjäljen. Keskimäärin seitsemän vuotta kestävä huostaanotto kuluttaa veronmaksajien rahoja noin 200.000 euroa perhehoidossa ja jopa 1000 000 euroa lastensuojelulaitoksessa per sijoitettu ja aiheuttaa lisäkustannuksia tuottamalla syrjäytettyjä nuoria ja vanhempia (Perhepiirissä, 2010).
Tuore 890 000 lasta käsittävä tutkimus kertoo, että sijoitettujen lasten tilanne aikuisuuden kynnyksellä oli muuta väestöä keskimääräistä heikompi kaikilla tutkituilla elämänalueilla. Tutkimuksessa tarkasteltiin mielenterveysongelmia, sosiaalista ja taloudellista osattomuutta, väkivallan uhriksi joutumista, rikollisuutta, itsetuhoisuutta sekä kuolleisuutta.
Sijoitettujen lasten tilanne oli heikompi kuin heidän sijoittamattomien sisarustensa.
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/hyva-yhteiskunta/kodin-ulkopuolelle-sijoitettujen-lasten-hyvinvoinnissa-ja-terveydessa-vakavia-puutteita
Vaurastuminen ja erityisesti siihen liittyvä hyväosaisimpien väestönosien hallitsematon kulutuskäyttäytyminen uhkaavat maapallon kestokykyä ja luonnonvarojen riittävyyttä.
Ylikuluttavan luokan elämäntapa tuhoaa muiden hyvinvoinnin edellytykset.
Sellaisetkin tulot, jotka useimpien mielestä takaavat vain perustoimeentulon, osoittautuvat helposti ekologisesti kestämättömiksi. Jo 5 000–6 000 dollarin vuositulojen ylittäminen tarkoittaa arvioiden mukaan siirtymistä ekologisesti kestämättömään elämäntapaan (Assadourian 2010). 4,3 miljardia ihmistä eli 60 prosenttia maailmasta elää kuitenkin yhä alle viidellä dollarilla päivässä.
Tutkijat Juha Nurmela ja Ilmo Mäenpää (2009) ovat laskeneet tilastotiedoista, että vuonna 2006 jokaisesta Suomessa kulutetusta eurosta aiheutui 780 grammaa hiilidioksidipäästöjä ja 1,5 kiloa luonnonvarojen materiaalista kulutusta.
Näiden laskelmien valossa sijoitusten ja sijaishuollon yli miljardin ( pelkkinä hoitovuorokausimaksuina) vuotuisten kustannusten leikkaamisen luulisi olevan ympäristösosiaalityön prioriteetti erityisesti kun tiedetään sijoitusten käyttö mielenterveyspalvelujen korvaajina ja sijaishuollon katastrofaaliset tulokset. Sosiaalityöntekijöiltä ei ole kuitenkaan kuulunut kriittisiä kannanottoja ongelmaan.
Niin sijoitusten vähentäminen, riippumattoman valvonnan järjestäminen kuin hoitokorvausten kohtuullistaminen olisivat tärkeitä ekotekoja.
Ekologiseen sosiaalityöhön ja ympäristösosiaalipolitiikkaan pitäisikin kuulua keskittyminen halujen sijaan tarpeisiin ja kohtuullisen elintason määrittely; ala- ja ylärajoista sopiminen.
Ekologisesta näkökulmasta takaisin sosiaaliseen ympäristöön ja perimään
“Et voi herättää ihmistä, joka teeskentelee nukkuvansa." - Navajot
“And don’t make the mistake of calling us resilient. To not have been destroyed, to not have given up, to have survived, is no badge of honor. Would you call an attempted murder victim resilient?”
― Tommy Orange, There There
Sosiaalityön ammatissa oli alusta alkaen mukavampaa käyttää yhteiskuntatieteellisiä linssejä ympäristön tarkastelussa luonnontieteiden näkökulmien sijaan.
Mitä tapahtui myöhemmin, kun ammatti omaksui ekologisen näkökulman luonnontieteistä?
Michael Kim Zapfin mukaan tätä ekologista näkökulmaa vääristettiin jotta vahvistettaisiin uudelleen sosiaalityölle tyypillinen painotus sosiaaliseen ympäristöön.
Fyysisen ympäristön huomioiminen on jäänyt niin “ekologisen” kuin systeemisen lähestymistavan ulkopuolelle ja se puuttuu edelleen esim. jo vuosikymmeniä sitten vääräksi todistetusta mutta Suomessa yhä tekohengitetystä kiintymyssuhdeteoriasta, systeemisestä lastensuojelumallista, traumaterapiasta ja ACE- ideologiasta.
Monet tutkimukset ja tutkijat- kenties vakuuttavimmin Harvardin yliopiston psykologian professori Jerome Kagan -ovat todistaneet, että lapsen hyvinvointiin ja suhteissa olon tapoihin vaikuttavat kulttuuri, luokka ja ympäristö johon lapsi syntyy ja lapsen temperamentti lapsuuden kiintymyssuhteita enemmän.
Myös ACE- ideologia seuloineen määrittelee haitalliset kokemukset erittäin kapeasti psykoanalyyttiseen lapsuusvuosien determinismiin tukeutuen.
Ne eivät ulotu yksilöä, hänen perhettään ja kotiaan kauemmas.
Kapea haitallisuuden määrittely unohtaa miljoonien lasten ja perheiden arjen vakavat ongelmat; sodat ja sotien uhan, saastuneen ympäristön, köyhyyden, nälän ja kehnot asumisolosuhteet, joilla on suoria ja todistettuja vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin.
Sosiaalisen konstruktionismin nimissä toimivat sosiaalityöntekijät eivät vaikuta tuntevan mitään kunnioitusta sen paremmin lasten läheissuhteita kuin fyysisiä ympäristöjä kohtaan vaan siirtelevät lapsia sijaishuoltoon hatarin perustein ja sijaishuollossa sijoituspaikasta toiseen.
Lapsen fyysinen ympäristö tulkitaan liian usein vain potentiaaliksi riskiolosuhteeksi ja perhe vain patriarkaaliseksi valtarakenteeksi ( esim. Päivi Sinko) ja haitalliseksi sosiaaliseksi konstruktioksi, jonka voi halutessaan purkaa ja korvata paremmalla.
Kun kolonialistisessa luonnonsuojelussa luonnonsuojelualueista tehtiin ihmisvapaita puistoja, kolonisoiva lastensuojelu teki sijaishuollosta vanhemmista vapaita vyöhykkeitä.
Lapsen ja vanhemman ainoaksi lastensuojelussa toteutuvaksi oikeudeksi jää tulla tulkituksi menneisyyden, nykyisyyden tai tulevaisuuden potentiaalisina perheväkivallan uhreina ja tekijöinä, joita kontrolloidaan ja “hoidetaan” irroittamalla heidät läheisistään ja fyysisestä ympäristöstään.
Sosiaalityössä ympäristö siis muutettiin ja muutetaan yhä sosiaaliseksi ympäristöksi fyysisen ympäristön kadotessa kokonaan. Mitään riittäviä perusteluja tai selityksiä tähän ei ole tarjottu, ja vaihtoa ei yleensä ole huomattu tai perusteltu. ( esimerkkejä tästä mm. Yelaja 1985; Miley, O’Melia ja DuBois 2004)
Kun korruptoitunut ideologia siirtyy arviointeihin ja välineisiin
"Sairaus ja kuolema johtuvat ennen kaikkea huolista." - Hopi-heimon uskomus
“Kuuntele! Muuten kielesi tekee sinut kuuroksi." - Cherokeiden sananparsi
Sosiaalityöntekijät laiminlyövät edelleen fyysistä ympäristöä arviointeja tehdessään.
Sosiaalityössä ekologista kieltä käytetään usein vain koristeena perinteisissä lähestymistavoissa, jotka myöhemmin jättävät huomioimatta biofyysisen ympäristön arviointityökaluissaan ja malleissaan (Lehmann ja Coady 2001; Sheafor ja Horejsi 2006) .
Jos fyysinen ympäristö jätetään johdonmukaisesti pois sosiaalityön malleista, ei ole yllättävää, että valtavirran oppikirjoissa tarjottavat arviointivälineet keskittyvät ensisijaisesti sosiaalisen toiminnan, sosiaalisten verkostojen ja sosiaalisten roolien näkökohtiin.
Välineet, joita sosiaalityössä tarjotaan henkilö-ympäristöarviointien suorittamiseen, eivät yleensä sisällä fyysisen ympäristön elementtejä. Tietojen järjestäminen arviointia varten genogrammeilla ( sukupuu) ja ekokartoilla rajoittaa näkemykset ja tulkinnat sosiaaliseen ympäristöön.
Sosiaalityön ammatin taipumus rajoittaa ympäristön laaja käsite vain sosiaalisiin ympäristöihin estää käsittelemästä ympäristöongelmia ja niiden ihmisille aiheuttamia haasteita.
Lastensuojelu on ilmastonmuutoskysymys
“Mitä enemmän tiedät, sitä vähemmän tarvitset “ Australian aboriginaalien sanonta
"Joukossamme on miehiä, kuten valkoiset, jotka kertovat meille tietävänsä, mitä tietä meidän on kuljettava. He eivät kuitenkaan suostu osoittamaan tuota tietä ilman maksua. Minulla ei ole uskoa heidän teihinsä, mutta ajattelen, että jokaisen on itse löydettävä oma tiensä!" - Black Hawk - Sauk
“While we make the world safe for multinational corporations, it is by no means clear
that they intend to return the favor.” -William Finnegan
Ylikansallisten sijaishuoltoyritysten rahantekokoneeksi luisunut lastensuojelu on oikeasti ilmastonmuutoskysymys.
ThinkChildsafe- kampanjassa kerrotaan, että laitoksissa elävistä kahdeksasta miljoonasta lapsesta 80 %:lla on elossa oleva vanhempi tai sukulainen, jonka luona lapsi voisi saada parempaa huolenpitoa ja turvaa kuin laitoksessa -murto- osalla laitoshuollon hinnasta. Kampanja varoittaa kansalaisia tekemästä lahjoituksia lasten laitoshoitoon koska laitosten liiketoiminnan tukeminen tuottaa hajonneita perheitä ja asettaa lapsia riskiolosuhteisiin.
Sijaishuollossa ekologinen ajattelu tuntuu valitettavasti ja virheellisesti typistyneen ilmastoahdistuksen tuntemiseen ( ja viestittämiseen), josta ollaan tekemässä niin hyvän asiantuntijuuden, vanhemmuuden kuin kansalaisuuden osoitinta.
Ilmastoahdistusta väittää tutkineensa myös Jyväskylän yliopiston sosiaalityön tutkimuksen päivilläkin esiintynyt sijaishuoltoyritys Avosylin Oy:n ( entinen Perhehoitokumppanit Suomessa Oy yhdistyneenä Neljä Astetta- yritykseen ) laatupäällikkö Harriet Rabb, jota huolestuttaa, etteivät sijoitetut tunne yhtä paljon ilmastoahdistusta kuin sijoittamattomat lapset.
Yritys rajata lapselle syötettyä ilmastoahdistusta onkin jo johtanut kiireelliseen sijoitukseen, joka sittemmin purettiin laittomana.
Avosylin- konserniksi Neljä astetta - yrityksen kanssa fuusioitunut Perhehoitokumppanit Suomessa Oy on brittiläisen Foster Care Associatesin tytäryhtiö, jonka sosiaalityöntekijät Harriet Rabb ja Pirjo Hakkarainen ( Perhehoitoliitto) auttoivat Suomeen ja jonka ensisijainen päämäärä on ollut mahdollisimman kovan liikevoiton tuottaminen omistajilleen Jim Cockburn:lle ja Janet Rees:lle.
Corporate Watch- uutissivuston mukaan yritys tekikin vuonna 2014 yli 127.2 miljoonan punnan liikevoitot, joista maksettiin osinkoja omistajaparille 7 miljoonaa puntaa vuonna 2013 ja lähes 12 miljoonaa puntaa vuonna 2012 holding- yhtiö Ideapark Ltd:n kautta.
Foster Care Associatesin (Perhehoitokumppaneiden) perustaja Jim Cockburn myi vuonna 2018 osuutensa lastensuojeluyhtiöstä lihanjalostus- ja jätehuoltobisineksessä toimivalle CapVest Partners LLP:lle vielä julkaisemattomaan hintaan, kertoi Corporate Watch.
Ilmastoahdistuksen tunteminen ja viestiminen on kelvoton ekologisesti kestävän etiikan mittari. Rabbin linjaus herättää epäilyksen sijaishuollon ympäristösosiaalityöstä affektiivisena kapitalismina, jossa hyödynnetään ja rakennetaan yritysten ja asiantuntijoiden brändejä osana ilmastohuolesta puhumista.
On ironista, että ilmastoahdistusta tuntemattomat lastensuojeluperheet tekevät usein paljon enemmän konkreettisia tekoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi (esim. ostavat tavaransa kierrätyksestä, syövät hävikkiruokaa ja kulkevat matkansa jalan tai julkisilla ) kuin ilmastoahdistusta potevat sijaishuollon yrittäjät ja kasvattajat.
Tuhlaileva, satojen tuhansien eurojen hoitokorvauksia, katumaastureita, moottoriveneitä, ökytaloja ja ulkomaanmatkoja kahmiva sijaishuolto aiheuttaa ja pahentaa ilmaston lämpenemistä ja rikkoo ja hävittää ekologisemmin eläviä perheyhteisöjä.
Sijaishuollon suorittama lasten ja perheiden syrjäyttäminen, tähtitieteelliset vuorokausimaksut ja lastensuojelun ja sijaishuollon päättäjien lentomatkustelu kuluttaa luonnonvaroja ja vahingoittaa ilmastoa.
Tarja Heinon ja Vappu Taipaleen sosiaalihallituksen oppikirjamateriaaliksikin nostamassa Kuttulan perhekodissa vieroituttiin oletetusta pahasta perimästä lentämällä ympäri maailmaa peräti neljän vuoden ajan- veronmaksajien kustannuksella.
Jo pelkkä sijaishuoltoon sijoittaminen monikymmenkertaistaa köyhän lapsen ja nuoren hiilijalanjäljen. Keskimäärin seitsemän vuotta kestävä huostaanotto kuluttaa veronmaksajien rahoja noin 200.000 euroa perhehoidossa ja jopa 1000 000 euroa lastensuojelulaitoksessa per sijoitettu ja aiheuttaa lisäkustannuksia tuottamalla syrjäytettyjä nuoria ja vanhempia (Perhepiirissä, 2010).
Tuore 890 000 lasta käsittävä tutkimus kertoo, että sijoitettujen lasten tilanne aikuisuuden kynnyksellä oli muuta väestöä keskimääräistä heikompi kaikilla tutkituilla elämänalueilla. Tutkimuksessa tarkasteltiin mielenterveysongelmia, sosiaalista ja taloudellista osattomuutta, väkivallan uhriksi joutumista, rikollisuutta, itsetuhoisuutta sekä kuolleisuutta.
Sijoitettujen lasten tilanne oli heikompi kuin heidän sijoittamattomien sisarustensa.
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/hyva-yhteiskunta/kodin-ulkopuolelle-sijoitettujen-lasten-hyvinvoinnissa-ja-terveydessa-vakavia-puutteita
Vaurastuminen ja erityisesti siihen liittyvä hyväosaisimpien väestönosien hallitsematon kulutuskäyttäytyminen uhkaavat maapallon kestokykyä ja luonnonvarojen riittävyyttä.
Ylikuluttavan luokan elämäntapa tuhoaa muiden hyvinvoinnin edellytykset.
Sellaisetkin tulot, jotka useimpien mielestä takaavat vain perustoimeentulon, osoittautuvat helposti ekologisesti kestämättömiksi. Jo 5 000–6 000 dollarin vuositulojen ylittäminen tarkoittaa arvioiden mukaan siirtymistä ekologisesti kestämättömään elämäntapaan (Assadourian 2010). 4,3 miljardia ihmistä eli 60 prosenttia maailmasta elää kuitenkin yhä alle viidellä dollarilla päivässä.
Tutkijat Juha Nurmela ja Ilmo Mäenpää (2009) ovat laskeneet tilastotiedoista, että vuonna 2006 jokaisesta Suomessa kulutetusta eurosta aiheutui 780 grammaa hiilidioksidipäästöjä ja 1,5 kiloa luonnonvarojen materiaalista kulutusta.
Näiden laskelmien valossa sijoitusten ja sijaishuollon yli miljardin ( pelkkinä hoitovuorokausimaksuina) vuotuisten kustannusten leikkaamisen luulisi olevan ympäristösosiaalityön prioriteetti erityisesti kun tiedetään sijoitusten käyttö mielenterveyspalvelujen korvaajina ja sijaishuollon katastrofaaliset tulokset. Sosiaalityöntekijöiltä ei ole kuitenkaan kuulunut kriittisiä kannanottoja ongelmaan.
Niin sijoitusten vähentäminen, riippumattoman valvonnan järjestäminen kuin hoitokorvausten kohtuullistaminen olisivat tärkeitä ekotekoja.
Ekologiseen sosiaalityöhön ja ympäristösosiaalipolitiikkaan pitäisikin kuulua keskittyminen halujen sijaan tarpeisiin ja kohtuullisen elintason määrittely; ala- ja ylärajoista sopiminen.
Sosiaalityö alkuperäiskansojen riistäjänä
"Kun valkoinen armeija taistelee intiaaneja vastaan ja voittaa, sitä kutsutaan suureksi voitoksi, mutta jos he häviävät, sitä kutsutaan joukkomurhaksi." - Chiksika, Shawnee
“You can fight without hope if the heart finds strength in something stronger." --Zafar”
― Indra Sinha, Animal's People
“I am more dangerous dead”- Ken Saro-Wiwa
Zapf väittää, että sosiaalityön ekologinen vertauskuva ihmisestä ympäristössä on Troijan hevonen, joka sisältää vakavia itse ilmaisussa piileviä rajoituksia. Sanat ja kielioppirakenne viittaavat hallitsevaan/alempiin suhteeseen kahden oletetusti erillisen ja erilaisen entiteetin välillä.
E.R. Canda (1998, 103) kehotti sosiaalityötä tarkastelemaan ja purkamaan henkilö-ympäristö-dikotomiaa "dramaattisella tavalla", koska henkilö "ei ole erotettavissa" luonnollisesta ympäristöstä.
Esimerkiksi aboriginaalien kulttuuri-identiteetit sitoutuvat "suoraan maahan ja paikan käsitteisiin" (McCormack, 1998, 28).
Rosenhek (2006) ilmaisi asian yksinkertaisesti: "Pähkinänkuoressa syväekologian liike muistuttaa meitä siitä, että olemme maasta, maata, emmekä erillään siitä" .
Áslat Holmbergin mukaan ei ole sattumaa, että 80 prosenttia maailman jäljellä olevista eliölajeista löytyy alkuperäiskansojen alueilta. Alkuperäiskansakulttuurien mukainen luonnonvarojen käyttö on tapa suojella ympäristöä ja sen lajikirjoa.
Luonnon- ja lastensuojelulla on kuitenkin aiheutettu mittaamatonta vahinkoa alkuperäiskansoille ympäri maailmaa.
Niin lasten- kuin luonnonsuojelussa vallankäytön kohteena olevat kansat ja kansanosat on nähty ja nähdään edelleen liian alkeellisina ( “primitiivinen”, “kehittymätön”, “kypsymätön”, “rajaton”, “puutteellinen” toimijuus/ vanhemmuus, “tehoton” maankäyttö/ kasvatuskäytäntö, “yhteisvaurauden tragedia”) hallinnoimaan alueitaan ja väestöään.
“Suojelun” , “rauhoittamisen” tai “vakauttamisen” nimissä alkuperäiskansoilta on varastettu niin maita kuin lapsia. Sekä maat että lapset on nähty resursseina, jotka voi ja tulee ottaa viranomaisen hallintaan ja joita voi muokata haluamallaan tavalla.
Valtiorajoista riippumatta sosiaalityö on aina tuntenut suurta huolta alkuperäiskansojen mm. aboriginaalien, intiaanien ja saamelaisten maanläheisestä elämäntavasta ja lastenkasvatuksesta ja pyrkinyt siirtämään omaan määräysvaltaansa niin alkuperäiskansojen lapset, elinkeinot, palkat kuin paikat.
Oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että Australian, Kanadan ja Yhdysvaltain alkuperäiskansoilta riistettiin maan ja lasten lisäksi myös oikeus elinkeinoihinsa ja palkkoihinsa. Monissa tapauksissa tämä tarkoitti palkan varastavia korruptioituneita virkamiehiä ja työnantajia.
Sosiaalityössä eugeniikka ei ole anakronismia vaan jatkuu edelleen. Kanadassa alkuperäiskansojen lapsia on nykyisin enemmän huostassa kuin asuntolakouluissa/ koulukodeissa aikanaan.
Liittovaltiot ja uskonnolliset yhteisöt ovat vaikeuttaneet asiasta puhumista , tietojen julkistamista , varastettujen varojen ja maiden palauttamista ja kärsimyskorvauksia surmatuille, kaltoinkohdelluille ja suvuistaan , kielestään, maastaan ja kulttuuristaan vieraannutetuille lapsille .
Myös Suomessa Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE on estänyt kärsimyskorvaukset lobotomisoiduille, sterilisoiduille ja sijaishuollossa ja asuntolakouluissa kaltoinkohdelluille.
Saamelaisten ja romanien sorto jopa yritetään siivota pois Suomen historiasta.
Mikään ei edelleenkään tunnu herättävän sosiaalityöntekijöissä yhtä paljon huolta kuin syrjäisellä maaseudulla viranomaisen valvovan silmän ulottumattomissa metsissä omavaraisesti elävä ja leikkivä ja omassa kodissaan omien vanhempiensa ohjaamana kotikoulua käyvä lapsi.
Vihreiden Fatim Diarran sanoin “ainoa syy muuttaa metsään on insesti ja se, ettei kukaan kuule kun vaimo huutaa apua”.
Hotuksen riskilistoissa pelkkä syrjäisen asuinpaikan valinta, pienituloisuus, yksinhuoltajuus tai monilapsisuus tulkitaan lasten kaltoinkohtelun riskitekijäksi ja Lastensuojelua käyttävät perheet- tutkimuksen luokittelun mukaan pehmeiksi ja pörröisiksi naamioituneet riskiperheet voi tunnistaa vähävaraisuudesta ja suuresta lasten, lemmikkien ja kotieläinten määrästä.
Vihreää fundamentalistia ja lastensuojelijaa tuntuu yhdistävän propagandaa palveleva ihmisyhteisöjen halveksunta, riskien liioittelu ja tietämättömyyteen perustuva ideologinen varmuus.
He eivät lepää ennen kuin lähimmäisten ilmiantovelvoite on jokaisella ja jokaiselta maaseudun köyhältä ja alkuperäiskansan jäseneltä on viety luonnon-, lasten- ja eläintensuojelun nimissä elinkeino, koti, kasvi- tai metsästysmaa, palvontapaikat, kotieläimet, lapset ja lemmikit.
Näin maan pitkäaikaisista asukkaista tehdään kuvitteellisten ekokylien muukalaisia ja luonnonsuojelu- ja lastensuojelupakolaisia.
Hyvin paikoillaan eläminen oman perheen kanssa ei sovi biologisia perustoja halveksiville
“ Maa on minun selkärankani “Galarrwuy Yunipingu
“Emme koskaan irroita otettamme tästä maasta, irti päästäminen on kuin heittäisimme pois synnyttävän äitimme." – Aitoweyahin kirje
"Voit ottaa intiaanin pois perheestä, mutta et voi ottaa perhettä pois intiaanista."Amit Kalantri
Paikka ( place) on monialainen käsite, joka yhdistää luonnon ja ihmiskunnan historian, toiminnan ja pyrkimykset.
Kuitenkin suomalaisessa ympäristösosiaalityössä on vuosikausia laiminlyöty paikan merkitys; yhtä lailla Suomen geopoliittinen asema kuin sosiaalityön asiakkaiden fyysinen elinympäristö.
Kris Clarke on sentään tehnyt ainutlaatuista ja kunnioitettavaa työtä Suomessa monille yhä tuntemattoman Place matters- mallin kouluttajana ja antikolonialistisen sosiaalityön uranuurtajana, joka on vaatinut tunnustamaan sosiaalityön ammatillisen imperialismin ja kolonialistiset juuret, oletukset ja käytännöt.
Hänen mukaansa sosiaalityöntekijöitä patistetaan sotkemaan asiakkaitaan kolonisoituihin hoitojärjestelmiin ja hoitamaan sorron tuottamia traumoja sarjana medikalisoituja sairauksia.
Clarken mukaan sosiaalityön dekolonisaatio tarkoittaa sen roolin muuttamista valtion instituutioiden työkaluna ja sosiaalityön palauttamista yhteisöihin vastustamaan sortavia olosuhteita ja käytäntöjä.
Place matters- näkökulma kiinnittää huomiota mm. siihen, että alkuperäiskansojen ja köyhien fyysiset ympäristöt ovat usein saastuneita, meluisia ja turvattomia eikä heillä useinkaan ole mahdollisuuksia puhtaaseen juomaveteen ja ravintoon, kelvolliseen asuntoon, riittävään uneen, ekologiseen energiaan tai viljelyyn, toimivaan joukkoliikenteeseen, oikeusturvaan, sairasvakuutukseen, koulutukseen, toimeentulon takaavaan työhön, työsuojeluun tai sosiaaliturvaan.
Ekologiseen ajatteluun pitäisi kuulua luonnonmullistuksista selvinneiden alkuperäiskansojen tietämisen ja selviytymisen tapojen tutkiminen ja kunnioitus itseisarvollisena käytännön tietona ja yhteisöjen ajatteleminen yksittäisen "ihmisen" tai “asiakkaan” sijaan. Ympäristöuhat vaativat yhteisöllistä vastausta.
Ihmisten terveys ja hyvinvointi on sidoksissa ympäristön terveyteen ja hyvinvointiin. Yhteiskunnalliset ja ympäristöongelmat eivät ratkea vaikka kaikki kävisiät terapiassa eivätkä ympäristöt ole vain elottomia taustoja ihmisen toiminnalle.
Harry Specht ei voinut hyväksyä sosiaalityön ammattikunnan harhautumista psykiatrian kumppaniksi. Hänen mukaansa sosiaalityön ei tule kysyä, “miltä sinusta nyt tuntuu”, vaan auttaa yhteisöjä luomaan hyvää.
Lyhyesti sanottuna olemme ympäristömme. Ekologisen mallin tarkoitus voitaisiin ilmaista yksinkertaisesti “ hyväksi elämäksi” tai "hyvin paikallaan elämiseksi".
Ajatus hyvästä elämästä yhdistää sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ekologiseen/ympäristöoikeudenmukaisuuteen, ihmisoikeudet ympäristöoikeuksiin ja inhimilliset velvollisuudet ympäristövastuisiin.
Hyvin paikallaan eläminen on prosessi eikä lopputila mutta se tuntuu herättävän fyysisyydellään ärtymystä globaalissa käsiteavaruudessa leijuvissa ekososiaalisen sosiaalityön teoreetikoissa.
Kenties hyvin paikallaan eläminen herättää myös sosiaalityön konstruktionisteilla liikaa mielleyhtymiä vihattuihin “biologisiin perustoihin” kuten biologiseen perheeseen, kansallisvaltioihin, isänmaahan ja äidinkieleen- joita monet alkuperäiskansojen edustajat ja sosiaalityön asiakkaat kertovat arvostavansa ja kaipaavansa eniten.
Jotta sosiaalityö voisi säilyttää ahneuteen, ammatilliseen edunvalvontaan ja hallintaan perustuvan status quonsa, biologiset ja fyysiset perustat ja niiden merkitys pitää ilmeisesti jatkossakin kieltää, yliopistot varata ammatillisessa edunvalvontalaatikossa pysyville, ja viherpestä ja koristella ammatillinen edunvalvontaretoriikka ja vielä vapaiden tilojen ja vyöhykkeiden mobilisointiyritykset ekojargonilla.
Sosiaalityöllä on jo kauan ollut mahdollisuus valita jatkaako tuhoavan maailmanjärjestyksen tukemista vai luoda itsensä uudelleen työskennelläkseen kohti oikeudenmukaista ja kestävää yhteiskuntaa.
Yleensä on valittu ensimmäinen tuhoisa vaihtoehto.
https://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/huostaanottokirja.htm#Suomela2
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/luonto-on-lastensuojelun-paras-kasvatuskumppani
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ymparistososiaalityo-suomessa-lapsibisneksen-viherpesua
Sosiaalityön ekososiaalinen siirtymä 2000- luvulta 2020- luvulle:
2000- luvulla
Eläintenpito ja elämäntapa huostaanottoperusteena
https://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/huostaanottokirja.htm#Suomela2
Tapaus K & T
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/101210/015roos.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Tapaus Niko:
https://www.city.fi/ilmiot/kunnes+toisin+todistetaan/2606
2010- luvulla
Ekososiaalityötä sijaishuollossa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ekososiaalityo-lastensuojelun-sijaishuollossa
Köyhien pakkosterilisoinnit:
http://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/filantropian-ehdoilla-maailman-pankki-yk-who-ja-kansallisvaltiot-pakkosterilisoimassa-koyhat
Pohjoismaista adoptiopolitiikkaa
http://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/chilesta-adoptoidut-vauvat-olivatkin-vanhemmiltaan-varastettuja-ihmiskaupasta-syytetyn-adoptiotoimiston-ex-johtaja-on-ruotsin-paaministeriehdokas
Väärinymmärretty rakenteellinen sosiaalityö:http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vaarinymmarretty-rakenteellinen-sosiaalityo
Home- ongelmat vallankäytön välineenä
http://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/home-ongelmat-vallankayton-valineena
Jyväskylän sosiaalitoimi esti sijoitetun terveydenhuollon ja koulunkäynnin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/jyvaskylan-sosiaalitoimelle-vakava-huomautus-ei-paastanyt-sijoitettua-laakariin-ja-laiminloi-koulutuksen
Kuinka ihmiskaupan uhri Estheriä kuntoutettiin Suomessa
http://www.lokakuunliike.com/kadonneet-lapset-ndash-maahanmuuttajaperheen-huostaanottotarina.html
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/estherin-lapset-otettiin-huostaan-ilman-oikeaa-syyta-ja-huostaanoton-perusteet-osoitettiin-perattomiksi/
Saamelaiset saavat sovinto- ja totuuskomissiot
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/eugeniikka-elaa-yha-arviointi-alemmuuden-osoittimena
Aboriginaalit ovat huolissaan pakkoadoptiouudistuksesta
http://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/aboriginaalit-huolissaan-pakkoadoptiouudistuksesta-laki-tuottaa-uuden-kadotetun-sukupolven
Joukkokanne Kanadan valtiolle pakkosterilisoiduilta alkuperäiskansojen naisilta
http://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/joukkokanne-kanadan-valtiolle-pakkosterilisoiduilta-alkuperaiskansojen-naisilta
2020- luvulla
Sosiaalityötä tehdään yksityisten yritysten ehdoilla ilman virkavastuuta:
https://www.longplay.fi/jutut/vailla-virkavastuuta
Irlannin ensikotien pakkoadoptiot unohdettiin
http://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/irlannin-ensikotien-selviytyjat-ensikotien-tutkimuskomission-raportti-unohtaa-ja-trivialisoi-pakkoadoptioiden-traumat
Kolumbiasta Suomeen adoptoitavaksi kaapatun Yulin tarina
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008413976.html
Ilmasto-ahdistuksen rajoittaminen johti kiireelliseen sijoitukseen
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-vei-lapset-ilman-laillista-syyta-kiireellisia-sijoituksia-tehdaan-hatarin-perustein
"Lapsiystävällinen" Barnahus- lastenasiaintalo tulee Suomeen
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tapausesimerkki-lastenasiaintalo-mallista-painajainen-perheessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastenasiaintalojen-barnahus-sudenkuopat-virheita-ja-petoksia
SOS-lapsikylien lasten kaltoinkohtelu tutkintaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/sos-lapsikylissa-tapahtunut-lasten-seksuaalinen-hyvaksikaytto-ja-kaltoinkohtelu-tutkintaan-lapsiuhreille-miljoonien-korvausrahasto
Neoeugeniikka vahvistuu- köyhien talousvaikeuksista pyritään tekemään mielenterveyden häiriö
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/neoeugeniikka-vahvistuu-taloussosiaalityossa-koyhien-talousvaikeuksista-pyritaan-tekemaan-mielenterveyden-hairio
#ympäristösosiaalityö # luonnonsuojelu #luonnonsuojelundekolonisaatio #sosiaalityöndekolonisaatio #ekososiaalinen sosiaalityö #ekologinenviljely #ecosocialworkinFinland #syväekologinensosiaalityö #ekospirituaalinensosiaalityö #greencareinFinnishsocialwork #sosioekologinensosiaalityö #ekologinensosiaalityö #ympäristösosiaalityö #greencare #environmentalsocialworkin Finland #PlaceMattersFinland #viherpesu #valkopesu #lapsibisnes #PlacedoesnotmatterinFinland #sosiaalityöntutkimus #sosiaalityöntutkimuspäivät #Harry Specht #empatiasosiaalityössä #ilmastoahdistus #HarrietRabb #PerhehoitokumppanitSuomessaOy #AvosylinOy #lapsibisnes #Heather Boetto #MonaLivholts #KrisClarke #E.R.Canda #JeromeKagan #RobNixon
#FinnishEnvironmentalSocialWork #EcosocialTransitioninFinland #GreenCareinFinnishChildWelfare #SustainableDevelopmentinFinnishChildWelfare #NatureConservationinFinnishChildWelfare #EnvironmentalismofThePoor #AttainableSustainableinFinnishChildWelfare #ArtbasedActivitiesinFinnishChildWelfare
Lähteet:
Assadourian, Erik( 2010): Transforming Cultures: From Consumerism to Sustainability
https://journals.sagepub.com/doi/10.1177/0276146710361932
Clarke, Kris & Yellow Bird, Michael ( 2020): Decolonizing Pathways towards Integrative Healing in Social Work
https://www.taylorfrancis.com/books/oa-mono/10.4324/9781315225234/decolonizing-pathways-towards-integrative-healing-social-work-kris-clarke-michael-yellow-bird
Featherstone, Brid ( 2015): :http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/professori-featherstone-sosiaalityo-on-epahumaania
Haavisto, O.-P., Korhonen, P. ja Kuronen, T. (toim.): Luonnonsuojelun dekolonisaatio – Kohti kanssaelävää suojelua
https://www.siemenpuu.org/sites/default/files/siemenpuu_luonnonsuojelun_dekolonisaatio_mobiili-pdf_2021.pdf
Nixon, Rob (2011) Slow Violence and the Environmentalism of the Poor. Cambridge, Harvard University Press.
https://southwarknotes.files.wordpress.com/2018/10/slow-violence-and-the-environmentalism-of-the-poor.pdf
Närhi, Kati & Matthies, Aila-Leena (toim.) (2018) Ympäristökysymys suomalaisessa sosiaalityön tutkimuksessa.
https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/57130/978-951-39-7371-1.pdf?sequence=1
Matthies, A-L & Närhi, K ( 2016): Conceptual and Historical Analysis of Ecological Social Work
https://www.researchgate.net/publication/318591304_Conceptual_and_Historical_Analysis_of_Ecological_Social_Work
Zapf, Michael Kim ( 2010) : Social Work and the Environment: Understanding People and Place, Critical Social Work, 2010 Vol. 11
Maalaus: Robert Coates: Seditious Aspirations
RSS Feed
