Jyväskylän sosiaalitoimi laiminlöi sijoitetun terveydenhuollon ja koulutuksen ja vaaransi lapsen edun
Lue koko teksti:
https://www.oikeusasiamies.fi/fi/ratkaisut/-/eoar/4445/2018
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies antanut ratkaisun asiassa, jossa kantelija arvosteli sijaishuoltopaikkansa menettelyä sijaishuollon järjestämisessä ja piti saamaansa kohtelua epäasiallisena, alistavana ja nöyryyttävänä. Kantelija kertoi useaan eri otteeseen pyytäneensä päästä lääkäriin, mutta mahdollisuutta päästä lääkärin vastaanotolle ei oltu järjestetty.
EAOA antoi Jyväskylän sosiaalitoimelle vakavan huomautuksen lainvastaisesta ja lapsen etua vaarantaneesta menettelystä.
Kirjoituksessaan kantelija kertoi, että hän oli sijaishuollon aikana sijaishuoltopaikassaan pyytänyt toistuvasti, useaan eri otteeseen, päästä lääkärin vastaanotolle. Mahdollisuutta päästä lääkärin vastaanotolle ei kirjoituksen mukaan järjestetty.
Kantelija on pitänyt kohteluaan Loikalan kartanossa epäasiallisena, häntä alistavana ja nöyryyttävänä. Kantelija kertoi Loikalan kartanoon tehdyllä tarkastuksella ja puhelimitse, että häneen on kohdistettu useita rajoitustoimenpiteitä (huoneeseen sulkeminen, henkilöntarkastus ja -katsastus sekä lomien menettäminen).
Selvityksen mukaan kantelija oli kertonut sosiaalityöntekijälle, ettei hän koe saavansa apua psyykkiseen pahoinvointiinsa. Lapsi kertoi tällöin sosiaalityöntekijälle, ettei hän pääse tapaamaan lääkäriä, vaikka haluaisi keskustella psyykkisestä terveydestään.
Lapsi kertoi sosiaalityöntekijälle myös kärsivänsä pahasta ahdistuksesta ja masennusoireista. Lapsi kertoi vielä, että hän oli yrittänyt jutella hoitoon pääsystä Loikalan kartanon ohjaajien kanssa, mutta tuloksetta.
Sijaishuoltoon vain myöhästynyt tai olematon puuttuminen?
Sosiaalityöntekijä oli keskustellut Loikalan kartanon vastaavan ohjaajan kanssa lapsen nostamista huolenaiheista. Selvityksessä on todettu, että ”ohjaaja on selventänyt sosiaalityöntekijälle, että lapsi tapaa joka viikko psykologia. Loikalan kartanon kirjauksissa näkyy, että psykologi on 24.9.2018 konsultoinut psykiatrian lääkehoidosta.”
Lääkäriä on siis konsultoitu vasta kantelijan tekemän kantelukirjoituksen ja Jyväskylän sosiaalitoimeen ja sieltä Loikalan kartanoon toimitetun oikeusasiamiehen selvityspyynnön jälkeen.
Sakslin toteaa, että " Katson saamani selvityksen perusteella, että asiassa ei ole toimittu siten, kuin lastensuojelulaki ja potilaslaki edellyttävät. Jyväskylän sosiaalitoimi ja Loikalan kartano eivät ole järjestäneet tältä osin lapselle sellaista sijaishuoltoa kuin lainsäädäntö edellyttää. Mielestäni lastensuojelulaitoksen olisi vastattava lapsen pyyntöön saada tavata lääkäri. Viimekädessä järjestämisvastuussa on ollut Jyväskylän sosiaalitoimi sijaishuollosta vastuussa olevana viranomaisena. Asiassa on toimittu tältä osin lainvastaisesti.
Sakslin korostaa, että " riittävää valvontaa ei ole se, että sosiaalityöntekijä arvioi ja valvoo järjestettävän sijaishuollon laatua ja lapsen olosuhteita sijaishuoltopaikassa sekä hänen kohteluaan yksinomaan tai pääasiassa laitoksessa laadittujen kuukausiraporttien perusteella tai olemalla yhteydessä ainoastaan sijaishuoltopaikkaan.
Mikäli lapsi tuo esiin sijaishuoltoonsa liittyviä epäkohtia, sosiaalityöntekijän tulee ne välittömästi selvittää lapsen ja sijaishuoltopaikan kanssa.
Sakslinin arvio kantelijan sijaishuollon järjestämisestä ja sijaishuollon puutteellisesta valvonnasta:
"Kantelukirjoituksen mukaan Loikalan kartanon yksikön menettelyt ovat olleet lainvastaisia. Kantelijaa on kirjoituksen mukaan kohdeltu alistavasti ja nöyryyttävästi eikä kantelija ole päässyt hänelle kuuluviin oikeuksiinsa.
Kantelijan oikeuksia on kirjoituksen mukaan vakavasti loukattu. Kirjoituksessa kuvattu menettely on ollut kantelijan edun vastaista.
Ottaen huomioon kantelukirjoituksen sisältämät epäkohdat, olisi kantelijan tilanne välttämättä edellyttänyt, että vastuussa oleva sosiaalityöntekijä ja sijaishuollosta vastuussa olevan Jyväskylän sosiaalitoimi olisivat välittömästi ryhtyneet yhdessä lapsen, hänen huoltajansa ja sijaishuoltopaikan kanssa selvittämään toteutuuko sijaishuollossa lapsen hyvä ja lainmukainen kohtelu.
Miksi lastensuojelulaitosten väärinkäytöksiä valvotaan vain keskustelemalla laitoksen edustajien kanssa?
Jyväskylän sosiaalitoimen selvityksessä on kuitenkin ainoastaan todettu, että asia ei ole ollut esillä, joten sosiaalityöntekijällä ei ole ollut tähän liittyen tietoa ja viitattu Loikalan kartanon antamaan selvitykseen. Myöskään Loikalan kartanon selvityksen jälkeen ei kantelijan huolenaiheita ryhdytty selvittämään.
Asiassa on siten laiminlyöty sen varmistaminen, onko sijaishuoltopaikassa kantelijalle annettava hoito ollut hänen etunsa mukaista.
Totean, että Jyväskylän sosiaalitoimi on ollut vastuussa kantelijan sijaishuollon järjestämisestä Loikalan kartanossa. Kun kantelija on kantelussaan ylimmälle laillisuusvalvojalle tuonut esiin lukuisia vakavia epäkohtia kohtelussaan ja rajoitustoimenpiteiden käytössä, olisi Jyväskylän sosiaalitoimen tullut perusteellisesti selvittää sille esiintuodut puutteet sijaishuollon järjestämisessä.
Kiinnitän Jyväskylän sosiaalitoimen erityistä huomiota vielä siihen, että kantelija on haavoittuvassa asemassa oleva lapsi, jolla on oikeus erityiseen suojeluun. Tämän takia pidän Jyväskylän sosiaalitoimen laiminlyöntiä vakavana ja kantelijan oikeusturvaa vaarantavana.
Jyväskylän sosiaalitoimen laiminlyönnit vakavia
Saamastani selvityksestä ilmenee, että kantelijan pyynnöistä huolimatta häntä ei ole autettu pääsemään lääkärin vastaanotolle. Viranomaisen passiivisuus on tosiasiassa merkinnyt, että kantelijan pääsy lääkäriin on estetty.
Kantelijan sivistyksellisten oikeuksien toteutumisesta ei ole myöskään huolehdittu. Kantelijan koulunkäynti on keskeytetty hänen oman menettelynsä johdosta. Minulle toimitetusta selvityksestä ei ilmene, millä tavoin opintojen jatkamista mahdollisesti tämän jälkeen suunniteltiin yhdessä kantelijan kanssa.
En ole voinut vakuuttua sitä, että lapsi olisi saanut sijoittajakunnalta sellaista lastensuojelulain mukaista tukea ja palveluja, joita hän olisi välttämättä tarvinnut voidakseen jatkaa ja menestyä opinnoissaan.
Korostan, että sijoitetun lapsen kertomaan on suhtauduttava vakavasti. Lapsen kokemaan epäoikeudenmukaiseen ja lainvastaiseen kohteluun on viranomaisten välittömästi puututtava riittävin keinoin, ja otettava asianmukaisesti huomioon lapsen mielipide ja käsitykset. Selvittäminen on tehtävä aina lapsen edun mukaisella ja sen huomioivalla tavalla.
Saamani selvityksen ja tarkastushavaintojen perusteella katson, että Jyväskylän sosiaalitoimi on asiassa laiminlyönyt lainmukaiset velvollisuutensa lapsen sijaishuollon valvonnassa ja laadultaan hyvän sijaishuollon järjestämisessä.
Totean, että Jyväskylän sosiaalitoimen selvityksestä ilmenee, että lapsen sosiaalityöntekijöillä ei ole ollut tietoa Loikalan kartanon alistavista ja lainvastaisista käytännöistä. Tämä osoittaa mielestäni myöskin, ettei lapsen sijaishuollon valvontaa ole suoritettu asianmukaisella tavalla.
Lapsen huostaanotto ja sijaishuoltoon sijoittaminen ei ole lapselle rangaistus, vaan lastensuojelun tarkoituksena on suojella lasta ja samalla turvata lapselle mahdollisimman tavallinen lapsuus ja nuoruus. Sijaishuollossa annettavan hyvän kasvatuksen tulee olla yleisesti hyväksyttävää, siis sellaista, joka täyttää ne kriteerit, jotka yhteiskunnassa on yleisesti asetettu hyvälle ja tavanomaiselle kasvatukselle.
Kasvatuksen ja siihen liittyvien rajojen tulee olla yksittäisen lapsen kannalta objektiivisesti hyväksyttäviä ja puolustettavia.
Lastensuojelulain säännökset eivät anna sijaishuoltopaikalle – perhehoitajalle tai laitokselle – minkäänlaista oikeutta käyttää epäasiallisia, perusteettomia tai mielivaltaisia kasvatuskeinoja.
Toimenpiteet:
Pidän Jyväskylän sosiaalitoimen laiminlyöntejä kantelijan sijaishuollon järjestämisessä ja sijaishuollon valvonnassa vakavina. Tämän takia annan Jyväskylän sosiaalitoimelle eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain 10 §:n 1 momentin nojalla vakavan huomautuksen sen lainvastaisesta ja lapsen etua vaarantaneesta menettelystä".
Sijaishuollon väkivallan tutkimista ei saa jättää sijaishuollon edunvalvojille!
Siihen nähden kuinka paljon sijaishuoltoon menee rahaa, on hämmästyttävää, ettei sen tuloksellisuudesta olla juurikaan kiinnostuneita.
Esittelijäneuvos Tapio Rädyn mukaan sama meno on jatkunut, vaikka tavat eivät ole nykyisin yhtä "pitkällisiä ja krouveja" kuin ne olivat vuosikymmen takaperin.
Syyttävän sormen Räty osoittaa kohti kuntia, joiden pitäisi valvoa toimintaa tarkemmin.
– En osaa sanoa, mikseivät sijoittavat kunnat ole valvoneet toimintaa, vaan ovat päinvastoin pitäneet Loikalan kartanon kasvatuskeinoja hyvinä. Se tuntuu käsittämättömältä, hän sanoo.
Apulaisprofessori Tanja Aitamurto kysyy kuinka kauan Suomessa kestää, että erityisyksiköihin sijoitettuja lapsia aletaan hoitaa lakeja noudattaen. " Lainvastainen toiminta on saanut jatkua Loikalassa vuosikausia. Tapaus osoittaa, ettei lastensuojelulaitosten viranomais- eikä omavalvonta toimi. On myös outoa, että viranomaiset käyttävät valvonnassa perin yksipuolisia keinoja: keskusteluja laitosten ylläpitäjien kanssa.
Lasten kokemusten kirjaaminen luulisi olevan tarkastuskäynneillä perusasia, samoin asiakirjojen sekä sähköisten tallenteiden tutkiminen. "
Jyväskylä kuuluu nk. lastensuojelun Bermudan kolmioon, jonne katoaa lapsia. Kuuluisin tapaus lienee Haapasten perheen ajojahti. Kotiapua pyytänyt Hanna- äiti kertoi taannoin YLE:n Aamusydämellä- ohjelmassa kyykytyksestään Jyväskylän lastensuojelussa.
Homeongelma, neurologinen häiriö, yhteydenotto- tai avunpyyntö ja se, että vanhempi etsii lapselleen aktiivisesti hoitoa on tulkittu Jyväskylän lastensuojelussa rikokseksi.
Kun lapseen kohdistuu sijaishuollossa aito laiminlyönti tai vakava rikos asiaan ei puututa ajoissa tai ollenkaan.
Jyväskylässä on reagoitu oudosti sijaishuollon valvontapuutteisiin.
Jyväskyläläisen perhehoidon edunvalvontajärjestö Pesäpuu ry:n X- ketju ( Pesäpuu ry+ Nuorten Ystävät + valtion koulukodit + traumaterapiakeskus) järjesti joulukuussa 2019 yhteistyössä Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen kanssa Puhutaan rakkaudesta sijaishuollossa -seminaarin.
X-ketju- hankkeessa sijaishuollon edunvalvojat kertovat selvittävänsä sijaishuollon kaltoinkohtelua. Sijaishuoltoväkivallasta kertomiselle annetaan kuitenkin ennakkoehtoja ja korostetaan kiitollisuutta sijaishuoltoa kohtaan. Kaltoinkohdelluille kehitettävä tuki keskittyy valtakunnallisten vaikuttamiskampanjojen sijaan yksityiseen terapiaan.
Pesäpuu ry on antanut sijaishuollossa kaltoinkohdelluille jo etukäteen "suukapula-asetuksen", jonka mukaan sijaishuollon väkivallasta saa kertoa "vain yleisellä tasolla".
X-ketju- hanke vaikuttaa pikemminkin sijaishuoltoväkivallan selvittämisen sabotoinnilta kuin asianmukaiselta selvittämiseltä.
Lokakuun Liike vaatii Kadotetut lapset- kansanliikkeen tavoin valtiollista, puolueetonta ja sijaishuollon edunvalvonnasta riippumatonta selvitystä sijaishuollon nykytilasta.
#Loikalankartano #Jyväskylänkaupunki #Jyväskylänlastensuojelu #oikeusasiamies#sosiaalialanosaamiskeskus #pseudopalvelut #palvelupolku #palveluohjaus #KOSKE #POSKE #ISO #VERSO #SOCOM #PAKU #palvelumallinnus #onnistumisentekijät #erityislapset #Leijonaemot #Kompassi #APTJ #asiakasjapotilastietojärjestelmä
#Nova #asiakas- ja potilastietojärjestelmä #Apotti #algorimi #avoimuus #digitalisaatio #sosiaalihuollontiedonhallinta #asiakassegmentointi #kapitaatiomalli #pseudopalvelut #Riskiperheet #Riskiarviointi #CAP #Lastenasiaintalo #LASTA #ACE #valvonta
#Lastensuojelun perhepalvelut #avohuollontukitoimet #Elina Pekkarinen #hatkaus #STM
#kiireellinensijoitus #lastensuojeluntyömenetelmät #vanhemmuudenarviointi #laitonsijoitus
#palvelueksploosio #traumaterapia #traumatietoisuus #ACE #Lapsuustrauma #Lastenasiaintalo #CarleneFirmin #EijaPaavilainen #Riskiperheet #Riskiarviointi #CAP #Lastensuojelun perhepalvelut #avohuollontukitoimet #Varhainenpuuttuminen #Lastensuojelunarviointi #osallisuus #osallistuminen #LAPEhanke #lastensuojelunkokemusasiantuntija
#AnttiMalinen #KirsiMariaHytönen #Pesäpuu #NuortenYstävät #Traumaterapiakeskus #Valtionkoulukodit #Sijaishuollonväkivalta #Suomen Akatemian Kokemuksen historian huippuyksikkö #Lastensuojelututkimus
X- ketju:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pesapuu-ry-ny-ja-hex-kuinka-sijaishuollon-vakivalta-salataan-ja-periytetaan-x-ketjussa-stean-tuella
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-sijaishuoltovakivallan-selvittaminen-sabotoidaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sijaishuollon-vakivallan-tutkimista-ei-saa-jattaa-sijaishuollon-edunvalv
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-katkaista-sijaishuollon-riskiperheiden-ongelmien-ylisukupolvinen-periytyminen
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-lastensuojelun-valvonta-epaonnistuu
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/nuorten-ystavien-pohjolakodissa-alistamista-ja-laittomuuksia-ohjeistuksista-ei-valiteta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tarkastetuissa-lastenkodeissa-ilmeni-vakavia-puutteita-lasten-koulutuksesta-ei-huolehdita
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijat-estavat-sijaisperheidensa-rikostutkinnat
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lasten-palveluiden-saatavuus-heikentynyt-ongelmana-laittomat-huostaanotot-ja-jaavit-palvelutarpeen-arvioinnit
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/nuorten-luottamus-lastensuojeluun-vaatii-byrokraattien-maaran-rajaamista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kunnat-ja-lastensuojelujarjestot-elavat-huostaanotoista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijoiden-lisaresursointi-on-vakava-virhe
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/80-lastensuojelun-kriisi-jatkuu
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijoiden-lisays-lisaa-oikeusturvaongelmia-ja-perheiden-hataa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/et-tu-li-asiantuntijoiden-suojelu-on-vasemmistoliitolle-tarkeampaa-kuin-avunpyytajien-oikeusturva
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/haataisen-ehdotus-syventaa-lastensuojelun-katastrofia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-edunvalvojien-maaramisperusteet-ja-toiminta-ovat-lainvastaisia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsen-etu-ei-toteudu-lastensuojelussa-eika-hallinto-oikeuksissa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-v-uushuutolaisuusverkostoissa-piiri-suuri-pyorii
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-iii-vanhemmuudenarviointi-kasvavana-bisneksena
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vanhemmuudenarviointi-on-usein-jaavin-lapsibisnesyrittajan-tekemaa-sijaishuollon-asiakashankintaa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-ii-lastensuojelujarjestot-bisneksen-syrjassa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/valmistautukaa-pakkoadoptioihin-koyhat-aidit
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mita-on-onnistuminen-lastensuojelussa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-oudot-onnistumiset
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/hackneyn-mallin-negatiiviset-seuraukset-nakyvat-jo
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/systeeminen-lastensuojelun-toimintamalli-systemaattista-syrjintaa-ja-rakenteellista-vakivaltaa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyo-miten-valmistautua-kohtaamaan-perhetyontekija