Lastensuojelu ja psykiatria ovat tyypillisesti hallinnonaloja, joissa valvonta ei toimi. Suljetuissa laitoksissa voi tapahtua mitä tahansa eikä kukaan usko psykoottisiksi tai patologisiksi valehtelijoiksi jo etukäteen leimattuja.
Kansalaiset eivät myöskään tahdo uskoa, että laitokseen voi päätyä väärin perustein, sattumalta ja syyttä; silkan huolimattomuuden tai mielivallan seurauksena. Suomessa viranomaisusko tai pikemminkin viranomaisuskovaisuus on vielä voimissaan. Oikeusasiamiehen mukaan sosiaalityöntekijät eivät edes huomaa saati raportoi puutteita sijaishuollon kumppaneissaan (Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12).
Julkisrahoitetulta psykiatrialta ja lastensuojelulta ei vaadita todisteita toimintansa tuloksista tai edes laillisuudesta mutta asiakkailta vaaditaan väärinkäytöksistä pitävä näyttö, jonka hankkiminen puolestaan johtaa syytteisiin. Valvontavirastoissa ja tuomioistuimissa yhden asiantuntijan tai viranomaisen fabrikoitu lausunto riittää kumoamaan lukuisten asiakkaiden yhdenmukaisen näytön.
Ben Furmanin (esipuhe James Daviesin kirjaan "Cracked – Why Psychiatry is Doing More Harm Than Good" ) väittämä psykiatrian hoitojärjestelmän luonteesta sopii myös sosiaalityöhön: ”Psykiatrista hoitojärjestelmää ei ole milloinkaan luotu asiakkaita varten. Se on pikemminkin keskinäisen kädenväännön tuloksena syntynyt eri ammattiryhmien etuja ja uskottavuutta palveleva alati muuttuva rakennelma, jonka tehtävänä ei ole auttaa asiakkaita/potilaita parantumaan vaan edistää työntekijöiden hyvinvointia ja arvostusta yhteiskunnassa.”
Sairaanhoitaja ja sosionomi suojelevat virkasuhteitaan ja lääkärin tai sosiaalityöntekijän ammatillista itsetuntoa, nämä puolestaan hallintoyksikön mainetta ja julkisuuskuvaa. Asiakasta tai potilasta ei suojele kukaan.
Lastensuojelun ja psykiatrian asiakkaiden olemattomasta oikeusturvasta ja laitosväkivallasta puhuva kohtaa epäuskoa ja torjuntaa. Kun ammattilaisia kehottaa ilmoittamaan havaitsemistaan epäkohdista, palaute on usein huokaus ja silmien pyörittely. Epäkohtia ei ole ja vaikka olisikin, puuttuminen kuuluu vain sille, jolla on virallinen ja palkallinen puuttumisen velvoite.
Väkivaltaisessa organisaatiossa työskentelevä indoktrinoituu väkivaltaisiin käytäntöihin muutamassa kuukaudessa ja alkaa pitää niitä normaaleina ja oikeutettuina. Suomalaisten omatunto ja vaikeneminen on ostettavissa vakituisella viralla ja muutaman tonnin kuukausipalkalla työyhteisöstä riippumatta. Silmänsä ja korvansa sulkevia toimii niin puolueissa kuin mediassa, yhtä lailla kunnallisissa kuin yksityisissä instituutioissa, niin järjestöissä, säätiöissä kuin kansalaisliikkeissä. Vallan väärinkäyttöön osallistuminen tai ainakin väärinkäytölle sokeutuminen ja kuuroutuminen on usein uralla etenemisen tai ainakin virassa pysymisen ehto.
Asiantuntija valvoo, ettei henkilökohtaisesta tule poliittista
Väärinkäytöksistä raportoimaan kehottava saa lähes aina saman palautteen:
”Vai pitäisi tässä vielä nousta barrikadeille kaiken muun lisäksi. " tai " Ei työntekijää voi velvoittaa nousemaan barrikadeille".
Kun pelkkä epäkohdista raportointi tulkitaan barrikadeille nousemiseksi, kuinka suurta vastarintaa mahtaa herättää vaatimus heikomman puolelle asettumisesta ja konkreettisesta puolustamisesta?
Tämä näkyy erityisen selvästi sosiaalityössä, jossa Riitta Granfeltin lausuma ”sosiaalityö yhteiskuntapoliittisena toimintana ei ole juuri minkään arvoista, jos sosiaalityöntekijöille ei ole rohkeutta asettua asiakkaidensa "puolelle" on päivittynyt muotoon ”sosiaalityöntekijöiden on uskallettava asettua julkisesti väärinkäytöksistä kertovia asiakkaita vastaan ja rangaistava näitä rikossyytteillä, diagnooseilla ja edunvalvojilla.
Barrikadeille nouseva voi toki joutua maalitauluksi ja hyökkäysten kohteeksi. Ainakin hän paljastaa itsensä ja tulee näkyväksi, tunnistetuksi ja tunnustetuksi vallan väärinkäyttäjää vastaan asettuvana kansalaisena. Positio tuntuu olevan pelottava ja mahdoton niin asiantuntijoille, viranomaisille kuin järjestötoimijoille, jotka
haluavat olla vain kaiken virallisesti hyväksi, kivaksi ja oikeaksi tunnustetun eli vahvimman puolella ja voittajien kavereita. Moraalista kannanottoa asiantuntijan tai viranomaisen väärinkäytökseen voi odottaa vasta kun rikoksesta on annettu tuomio kaikissa oikeusasteissa ja kaikki muutkin viralliset asiantuntijajärjestöt ovat esittäneet viralliset pahoittelunsa, jotka ovat vain osa kiusallisista tilanteista livahtamiseen tarkoitettua kukipaso (kuuntele, kiitä , pahoittele, sovi jotain) - tekniikkaa. Kansalaisten valitukset eivät johda oikeusturvaparannuksiin tai toimiviin valitusreitteihin.
Sosiaalityössä viranomaisten väärinkäytöksistä raportoiva asiakas luokitellaan vihapuhujaksi tai psyykkisesti häiriintyneeksi. Mediassa kansalaisen ei ole lupa puhua omasta kokemuksestaan ilman kansalaisen kokemuksesta tietämättömän asiantuntijan paremmintietävää , kansalaisen kokemuksen mitätöivää kommenttia.
Myös kansalaisten omaehtoinen järjestäytyminen ja kansalaistoiminta koetaan vaaralliseksi ilman asiantuntija-ohjausta. Ryhmiin, joissa kansalaiset puhuvat kokemuksistaan palkataan asiantuntija-urkkijoita valvomaan, ettei keskustelu lipsu väärille raiteille toisin sanoen kansalaisten tuntemuksista yhteiskunnan rakenteisiin. Köyhien kansalaisten pitää pysyä kyykyssä ja rutiköyhien mahallaan. Henkilökohtaisesta ei haluta poliittista. Sitä, joka haluaisi vetää päänsä pois perseestään syytetään negatiivisuudesta , kyvyttömyydestä itsereflektioon ja ”barrikadeille nousemisesta”. Erilaisissa ryhmäterapioissa kansalaisten oikeutettu raivo ja muutospotentiaali kesytetään harmittomaksi henkilökohtaiseksi marinaksi.
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoita ei kiinnosta potilaiden huono kohtelu ja olematon oikeusturva. He ovat kiinnostuneita vain omasta ja kollegoidensa asemasta ja saavutetuista eduistaan - ja puolustavat väärinkin toimivaa kollegaa loppuun asti.
Kun Iltalehti kysyy Juha Kurvisen perusteetonta pakkohoitoa seuranneelta ensihoitajalta , miksi hän ei ilmoittanut vääräksi näkemästään toiminnasta minnekään, hän toteaa pitäneensä taistelua lähes mahdottomana.
- Se on niin iso tuulimylly, että sitä vastaan ei voi taistella.
Tämän ajan tuulimyllyiksi tulkitaan psykiatria, lastensuojelu ja markkinatalous. Kahden viimeksimainitun kuviteltuja vihollisia ilmiantamaan on jo palkattu yhtä paljon henkilökuntaa kuin Stasissa aikanaan.
Suomessa on kansalaisten sijaan hallinto- alamaisia
Psykiatrian ja lastensuojelun asiakkaiden oikeusturva on edelleen olematon eikä parannuksia ole luvassa. Puolueettomiksi tekeytyvät kansalaisjärjestöt ovat usein psykiatrian ja lastensuojelun palveluja kaupittelevia piiloyrityksiä. Niitä kiinnostaa vain oma brändi ja se, ettei järjestön nimissä vahingossakaan esitetä mitään sellaista, minkä rahoittajat saattaisivat kokea loukkaavaksi tai peräti itseensä kohdistuvaksi arvosteluksi.
Ihmisoikeuksien, lastensuojelun ja terveydenhuollon asiantuntijajärjestöjen hallituspaikat ovat poliitikkojen palkintovirkoja ja entisten vallan väärinkäyttäjien kasvojenpesupaikkoja.
Aluehallintoviraston ja Valviran hitaus ja tehottomuus on todistettu moneen otteeseen eikä kummallakaan ole riittäviä resursseja edes minimivalvontaan. Sosiaalihuollon henkilökunnan ilmoitusvelvollisuuskaan ei tule toteutumaan nykyisillä asenteilla ja rakenteilla.
Tsaritistiseen valtionhallintoon tottuneesta Suomesta puuttuu kansalaistottelemattomuus. Siinä missä mannereurooppalainen poliitikko ja virkamies osaa erota itse tai joutuu kansalaisten erottamaksi väärinkäytöksiin syyllistyttyään, suomalainen väärinkäytöksiin syyllistyvä poliitikko ja viranomainen ei eroa edes rikostuomion jälkeen vaan jatkaa virassaan eläkkeelle asti.
Suomessa kansalaisyhteiskunta on vasta muotoutumassa. Meillä on edelleen hallintoalamaisia- ei vielä aktiivisia kansalaisia. Sosiaalityössä aktivisti on haukkumasana ja kansalaisen omaehtoinen aktiivisuus ihmisoikeuskysymyksissä osoitus viranomaisvastaisuudesta.
Uskottavuuden tarve ja unelma mistä hyvänsä asemasta virallisessa järjestelmässä tuntuu riittävän sulkemaan kenen hyvänsä suun viranomaisten väärinkäytöksistä. Kansalaisrohkeutta löytyy vain järjestelmän marginaalista ja ulkopuolelta, marionetinnarunsa katkaisseilta mielivallan uhreilta ja omaa tietään kulkevilta yksinäisiltä ajattelijoilta; taiteilijoilta, kirjailijoilta, syrjäytetyiltä ja profeetoilta.
Gandhi kaatoi aikansa suurimman sotilasimperiumin kourallisella suolaa. Yhden moottorisahajonglöörin bloggaus kaatoi Kupittaan sairaalan salailun kulttuurin.
Asioihin voi vaikuttaa, jos haluaa ja uskaltaa. Kumarrus vallan väärinkäyttäjälle tarkoittaa pyllistystä uhreille.
Lokakuun liike kiittää Juha Kurvista kansalaisaktiivisuudesta ja työstä demokraattisemman yhteiskunnan ja inhimillisemmän palvelujärjestelmän hyväksi.
Uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ Salassapito ei estänyt viranomaisyhteistyötä Eerikan tapauksessa- tietosuojan heikennykset eivät paranna sosiaalityön laatua
☞ Kyllä lapsi leivän pöytään tuo
☞ Sosiaalityön unohtama yhteisöllisyys
☞ GRADUT SYYNISSÄ III: Huostaanotto – kurinpidollista holhoamista?
☞ GRADUT SYYNISSÄ II: Hoidolliset huostaanotot – hyvinvointiholhousta?
☞ GRADUT SYYNISSÄ I: KUN MIELIPITEESTÄ TULI GRADU
☞ Sosiaalityön tutkimus tarvitsee huostaanottoa
☞ Miksi asiantuntija asettuu vallan väärinkäyttäjän puolelle?
☞ Vastavuoroisuus sosiaalityössä
☞ Anonymous tutkii lastensuojelun laittomuuksia - liity mukaan!
Kansalaiset eivät myöskään tahdo uskoa, että laitokseen voi päätyä väärin perustein, sattumalta ja syyttä; silkan huolimattomuuden tai mielivallan seurauksena. Suomessa viranomaisusko tai pikemminkin viranomaisuskovaisuus on vielä voimissaan. Oikeusasiamiehen mukaan sosiaalityöntekijät eivät edes huomaa saati raportoi puutteita sijaishuollon kumppaneissaan (Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12).
Julkisrahoitetulta psykiatrialta ja lastensuojelulta ei vaadita todisteita toimintansa tuloksista tai edes laillisuudesta mutta asiakkailta vaaditaan väärinkäytöksistä pitävä näyttö, jonka hankkiminen puolestaan johtaa syytteisiin. Valvontavirastoissa ja tuomioistuimissa yhden asiantuntijan tai viranomaisen fabrikoitu lausunto riittää kumoamaan lukuisten asiakkaiden yhdenmukaisen näytön.
Ben Furmanin (esipuhe James Daviesin kirjaan "Cracked – Why Psychiatry is Doing More Harm Than Good" ) väittämä psykiatrian hoitojärjestelmän luonteesta sopii myös sosiaalityöhön: ”Psykiatrista hoitojärjestelmää ei ole milloinkaan luotu asiakkaita varten. Se on pikemminkin keskinäisen kädenväännön tuloksena syntynyt eri ammattiryhmien etuja ja uskottavuutta palveleva alati muuttuva rakennelma, jonka tehtävänä ei ole auttaa asiakkaita/potilaita parantumaan vaan edistää työntekijöiden hyvinvointia ja arvostusta yhteiskunnassa.”
Sairaanhoitaja ja sosionomi suojelevat virkasuhteitaan ja lääkärin tai sosiaalityöntekijän ammatillista itsetuntoa, nämä puolestaan hallintoyksikön mainetta ja julkisuuskuvaa. Asiakasta tai potilasta ei suojele kukaan.
Lastensuojelun ja psykiatrian asiakkaiden olemattomasta oikeusturvasta ja laitosväkivallasta puhuva kohtaa epäuskoa ja torjuntaa. Kun ammattilaisia kehottaa ilmoittamaan havaitsemistaan epäkohdista, palaute on usein huokaus ja silmien pyörittely. Epäkohtia ei ole ja vaikka olisikin, puuttuminen kuuluu vain sille, jolla on virallinen ja palkallinen puuttumisen velvoite.
Väkivaltaisessa organisaatiossa työskentelevä indoktrinoituu väkivaltaisiin käytäntöihin muutamassa kuukaudessa ja alkaa pitää niitä normaaleina ja oikeutettuina. Suomalaisten omatunto ja vaikeneminen on ostettavissa vakituisella viralla ja muutaman tonnin kuukausipalkalla työyhteisöstä riippumatta. Silmänsä ja korvansa sulkevia toimii niin puolueissa kuin mediassa, yhtä lailla kunnallisissa kuin yksityisissä instituutioissa, niin järjestöissä, säätiöissä kuin kansalaisliikkeissä. Vallan väärinkäyttöön osallistuminen tai ainakin väärinkäytölle sokeutuminen ja kuuroutuminen on usein uralla etenemisen tai ainakin virassa pysymisen ehto.
Asiantuntija valvoo, ettei henkilökohtaisesta tule poliittista
Väärinkäytöksistä raportoimaan kehottava saa lähes aina saman palautteen:
”Vai pitäisi tässä vielä nousta barrikadeille kaiken muun lisäksi. " tai " Ei työntekijää voi velvoittaa nousemaan barrikadeille".
Kun pelkkä epäkohdista raportointi tulkitaan barrikadeille nousemiseksi, kuinka suurta vastarintaa mahtaa herättää vaatimus heikomman puolelle asettumisesta ja konkreettisesta puolustamisesta?
Tämä näkyy erityisen selvästi sosiaalityössä, jossa Riitta Granfeltin lausuma ”sosiaalityö yhteiskuntapoliittisena toimintana ei ole juuri minkään arvoista, jos sosiaalityöntekijöille ei ole rohkeutta asettua asiakkaidensa "puolelle" on päivittynyt muotoon ”sosiaalityöntekijöiden on uskallettava asettua julkisesti väärinkäytöksistä kertovia asiakkaita vastaan ja rangaistava näitä rikossyytteillä, diagnooseilla ja edunvalvojilla.
Barrikadeille nouseva voi toki joutua maalitauluksi ja hyökkäysten kohteeksi. Ainakin hän paljastaa itsensä ja tulee näkyväksi, tunnistetuksi ja tunnustetuksi vallan väärinkäyttäjää vastaan asettuvana kansalaisena. Positio tuntuu olevan pelottava ja mahdoton niin asiantuntijoille, viranomaisille kuin järjestötoimijoille, jotka
haluavat olla vain kaiken virallisesti hyväksi, kivaksi ja oikeaksi tunnustetun eli vahvimman puolella ja voittajien kavereita. Moraalista kannanottoa asiantuntijan tai viranomaisen väärinkäytökseen voi odottaa vasta kun rikoksesta on annettu tuomio kaikissa oikeusasteissa ja kaikki muutkin viralliset asiantuntijajärjestöt ovat esittäneet viralliset pahoittelunsa, jotka ovat vain osa kiusallisista tilanteista livahtamiseen tarkoitettua kukipaso (kuuntele, kiitä , pahoittele, sovi jotain) - tekniikkaa. Kansalaisten valitukset eivät johda oikeusturvaparannuksiin tai toimiviin valitusreitteihin.
Sosiaalityössä viranomaisten väärinkäytöksistä raportoiva asiakas luokitellaan vihapuhujaksi tai psyykkisesti häiriintyneeksi. Mediassa kansalaisen ei ole lupa puhua omasta kokemuksestaan ilman kansalaisen kokemuksesta tietämättömän asiantuntijan paremmintietävää , kansalaisen kokemuksen mitätöivää kommenttia.
Myös kansalaisten omaehtoinen järjestäytyminen ja kansalaistoiminta koetaan vaaralliseksi ilman asiantuntija-ohjausta. Ryhmiin, joissa kansalaiset puhuvat kokemuksistaan palkataan asiantuntija-urkkijoita valvomaan, ettei keskustelu lipsu väärille raiteille toisin sanoen kansalaisten tuntemuksista yhteiskunnan rakenteisiin. Köyhien kansalaisten pitää pysyä kyykyssä ja rutiköyhien mahallaan. Henkilökohtaisesta ei haluta poliittista. Sitä, joka haluaisi vetää päänsä pois perseestään syytetään negatiivisuudesta , kyvyttömyydestä itsereflektioon ja ”barrikadeille nousemisesta”. Erilaisissa ryhmäterapioissa kansalaisten oikeutettu raivo ja muutospotentiaali kesytetään harmittomaksi henkilökohtaiseksi marinaksi.
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoita ei kiinnosta potilaiden huono kohtelu ja olematon oikeusturva. He ovat kiinnostuneita vain omasta ja kollegoidensa asemasta ja saavutetuista eduistaan - ja puolustavat väärinkin toimivaa kollegaa loppuun asti.
Kun Iltalehti kysyy Juha Kurvisen perusteetonta pakkohoitoa seuranneelta ensihoitajalta , miksi hän ei ilmoittanut vääräksi näkemästään toiminnasta minnekään, hän toteaa pitäneensä taistelua lähes mahdottomana.
- Se on niin iso tuulimylly, että sitä vastaan ei voi taistella.
Tämän ajan tuulimyllyiksi tulkitaan psykiatria, lastensuojelu ja markkinatalous. Kahden viimeksimainitun kuviteltuja vihollisia ilmiantamaan on jo palkattu yhtä paljon henkilökuntaa kuin Stasissa aikanaan.
Suomessa on kansalaisten sijaan hallinto- alamaisia
Psykiatrian ja lastensuojelun asiakkaiden oikeusturva on edelleen olematon eikä parannuksia ole luvassa. Puolueettomiksi tekeytyvät kansalaisjärjestöt ovat usein psykiatrian ja lastensuojelun palveluja kaupittelevia piiloyrityksiä. Niitä kiinnostaa vain oma brändi ja se, ettei järjestön nimissä vahingossakaan esitetä mitään sellaista, minkä rahoittajat saattaisivat kokea loukkaavaksi tai peräti itseensä kohdistuvaksi arvosteluksi.
Ihmisoikeuksien, lastensuojelun ja terveydenhuollon asiantuntijajärjestöjen hallituspaikat ovat poliitikkojen palkintovirkoja ja entisten vallan väärinkäyttäjien kasvojenpesupaikkoja.
Aluehallintoviraston ja Valviran hitaus ja tehottomuus on todistettu moneen otteeseen eikä kummallakaan ole riittäviä resursseja edes minimivalvontaan. Sosiaalihuollon henkilökunnan ilmoitusvelvollisuuskaan ei tule toteutumaan nykyisillä asenteilla ja rakenteilla.
Tsaritistiseen valtionhallintoon tottuneesta Suomesta puuttuu kansalaistottelemattomuus. Siinä missä mannereurooppalainen poliitikko ja virkamies osaa erota itse tai joutuu kansalaisten erottamaksi väärinkäytöksiin syyllistyttyään, suomalainen väärinkäytöksiin syyllistyvä poliitikko ja viranomainen ei eroa edes rikostuomion jälkeen vaan jatkaa virassaan eläkkeelle asti.
Suomessa kansalaisyhteiskunta on vasta muotoutumassa. Meillä on edelleen hallintoalamaisia- ei vielä aktiivisia kansalaisia. Sosiaalityössä aktivisti on haukkumasana ja kansalaisen omaehtoinen aktiivisuus ihmisoikeuskysymyksissä osoitus viranomaisvastaisuudesta.
Uskottavuuden tarve ja unelma mistä hyvänsä asemasta virallisessa järjestelmässä tuntuu riittävän sulkemaan kenen hyvänsä suun viranomaisten väärinkäytöksistä. Kansalaisrohkeutta löytyy vain järjestelmän marginaalista ja ulkopuolelta, marionetinnarunsa katkaisseilta mielivallan uhreilta ja omaa tietään kulkevilta yksinäisiltä ajattelijoilta; taiteilijoilta, kirjailijoilta, syrjäytetyiltä ja profeetoilta.
Gandhi kaatoi aikansa suurimman sotilasimperiumin kourallisella suolaa. Yhden moottorisahajonglöörin bloggaus kaatoi Kupittaan sairaalan salailun kulttuurin.
Asioihin voi vaikuttaa, jos haluaa ja uskaltaa. Kumarrus vallan väärinkäyttäjälle tarkoittaa pyllistystä uhreille.
Lokakuun liike kiittää Juha Kurvista kansalaisaktiivisuudesta ja työstä demokraattisemman yhteiskunnan ja inhimillisemmän palvelujärjestelmän hyväksi.
Uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ Salassapito ei estänyt viranomaisyhteistyötä Eerikan tapauksessa- tietosuojan heikennykset eivät paranna sosiaalityön laatua
☞ Kyllä lapsi leivän pöytään tuo
☞ Sosiaalityön unohtama yhteisöllisyys
☞ GRADUT SYYNISSÄ III: Huostaanotto – kurinpidollista holhoamista?
☞ GRADUT SYYNISSÄ II: Hoidolliset huostaanotot – hyvinvointiholhousta?
☞ GRADUT SYYNISSÄ I: KUN MIELIPITEESTÄ TULI GRADU
☞ Sosiaalityön tutkimus tarvitsee huostaanottoa
☞ Miksi asiantuntija asettuu vallan väärinkäyttäjän puolelle?
☞ Vastavuoroisuus sosiaalityössä
☞ Anonymous tutkii lastensuojelun laittomuuksia - liity mukaan!
RSS Feed
