Kirjan 19. luku käsittelee lapsen etua. 19-vuotiaana menehtyneen Juuson elämäntarina kulkee koko kirjani läpi.
Näin tapahtui Juusolle:
Asiakirjoista ilmenee, että Juuson terveydentila heikkeni lastenkodissa. Hän ei saanut pitää yhteyttä perheeseensä kuin muutamin puhelinsoitoin ja harvalukuisin käynnein. Juuso oli joulukuussa 2007 lääkärin vastaanotolla. Lääkäri toteaa Juuson olevan ahdistunut ja unettomuudesta väsynyt.
Tammikuussa 2008 Juuso pääsee jälleen lääkäriin pyydettyään kriisiaikaa. Lääkäri toteaa hänen olevan kovin ahdistunut. Juuso kertoo joutuvansa tekemään ruumiillista työtä, mistä selkä on kipeytynyt. Hänellä on huimausta ja päänsärkyä.
Lääkäri keskustelee myös lastenkodin hoitajan kanssa, jonka mukaan ongelma ei ole hoitopaikassa, vaikka poika tuntuu näin ajattelevan.
Lääkäri toteaa univajeen ja suosittelee psykiatrista konsultaatiota. Tammikuun lopulla 2008 Juuso onnistuu taas pääsemään lääkäriin, joka toteaa pojan olevan kalpea ja hänellä on tummat silmänaluset. Juuso kertoo lääkärille vaikeista oloista lastenkodissa.
Juuso haluaisi turvapaikan esimerkiksi kirkosta. Lääkäri keskustelee myös omahoitajan kanssa, joka haluaa ravitsemusohjeita.
Lääkäri tekee lähetteen ravitsemusterapeutille ja tarjoaa mahdollisuutta kriisiapuun nuorisopsykiatrian poliklinikalla. Juuso alkaa käydä kriisiterapiassa.
Juuso alkaa kirjoittaa lastenkodissa kirjaa ja antaa sille nimeksi ”Elämän vaiheena painajainen”.
Juuso kysyy:
Miksi aikuiset valehtelevat?
Miksi joudun tekemään töitä selkä kipeänä?
Miksi minut riistettiin rakastavalta perheeltäni?
Miksi sosiaalityöntekijä vihaa minua näin paljon?
Miksi pitää valehdella eikä ajatella lasta?
Eikö lapsen paikan pitäisi olla turvallinen?
Miksi lapsuuteni halutaan pilata?
Miksi aikuiset huutaa, kiroilee ja tekee rangaistuksia täällä ilman syytä?
Miksi minut on otettu huostaan laittomasti?
Miksi kukaan ei kuuntele minua?
Miksi minua kohdellaan kuin rikollista?
Miksi minua hyväksi käytetään?
Miksi en saa tavata perhettäni?
Miksi olen koulukiusattu?
Minua kiusattiin koulussa, hakattiin, lyötiin, haukuttiin, syrjittiin, potkittiin, kiristettiin, revittiin.
Miksi sosiaalityöntekijä ei armahtaisi minua?
Leeni Ikonen
Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ Murhaa puolustelematta
☞ Kahvia juristille
☞ SUOMEN LAPSIKAUPAN UHRI 5-VUOTIAS MARIA
☞ Työttömien syyllistäminen ja luokkaerojen vähättely ovat älyllistä laiskuutta
☞ Tuusulan lastensuojelu: huostaanottoja ja adoptioita
☞ Aluehallintoviraston puujalkaratkaisu: Joensuun lastensuojelu toimi oikein
☞ Valehtelevat sosiaalityöntekijät aiheuttivat 10,6 miljoonan laskun