Hannele Törrönen/ kuvakaappaus ePressi Sosiaalityöntekijät vastustavat konkreettista apua
Lastensuojelun selvitystyön ensimmäisen vaiheen tuloksena Aulikki Kananoja on linjannut että työn kuormittavuutta tulee keventää varhain annetulla tuella ja perhetyötä- ei sosiaalityöntekijöitä- lisäämällä, kertoo IL.
Linjaus harmittaa sosiaalityöntekijöiden edunvalvojiksi ryhtyneitä toimittajia.
He eivät tiedä, että perheiden konkreettisten avun muotojen katoaminen ja korvautuminen arvioinnilla ja erilaisilla puhehoidoilla on sosiaalialan työntekijöiden ammatillisen edunvalvonnan ja vallan- ja reviirinlaajennushankkeiden seurausta.
Aulikki Kananoja tietää ja juuri siksi ei puolla sosiaalityön asiakasmäärien lakisääteistä mitoitusta, joka tarkoittaa konkreettista apua halveksivien sosiaalityöntekijöiden lisäämistä , kotiavun resurssien vähenemistä ja syvenevää lastensuojelun kriisiä.
Psykologi Hannele Törrösen mukaan vaikeisiin tilanteisiin ajautuneet perheet saavat Suomessa usein vääränlaista ja riittämätöntä tukea ongelmiinsa.
Törrösen mukaan asiakkaiden pyöritys palvelujärjestelmässä on Suomessa suoranainen skandaali.
"On lastenpsykiatria, perheneuvolaa, koulukuraattoria, neuvolaa. Ihmisiä lähetetään sinne ja tänne. Heitä arvioidaan. Vanhemmuuden arviointi ja varhainen puuttuminen on seminaarihelinää. Tällaisesta hyötyvät vain kokoustilojen vuokraajat", hän sanoi jo vuosia sitten.
Törrönen ihmettelee sosiaalialan halveksivaa suhtautumista konkreettiseen kotiapuun, jonka hän näkee perheiden parhaana tuen muotona.
Sosiaalityöntekijöiden lisäystä lobbaavien tahojen olisikin syytä muistaa, että juuri sosiaalityöntekijät ovat vastustaneet perheiden tarvitsemaa konkreettista kodinhoidollista apua osana sosiaalityötä pelätessään alansa statuksen ja palkan laskemista. Näin tapahtui mm. Imatralla ja aiemmin perhetyön rantautuessa Suomeen.
Mannerheimin lastensuojeluliitto (MLL) ja sosiaalihallitus käynnistivät vuonna 1976 tehostetun perhetyön kokeilun, jossa kehitettiin perheille suunnattua kotipalvelua.
1990- luvulla järjestöt alkoivat enenevästi kehittää ja tarjota perhetyötä ja projektit, verkostoituminen ja moniammatillinen yhteistyö lisääntyivät. Tarjolla oli niin ennaltaehkäisevää, korjaavaa kuin kuntouttavaa perhetyötä, joka tarkoitti käytännössä keskusteluapua ja ohjausta, vaikka perheet toivoivat konkreettista kodinhoitoapua.
Kotiavun kysyntä todettiin suureksi, ja kotipalvelun korvautuminen perhetyöllä huolestutti. Yhteiskunnallisia ongelmia nähtiin yksilöllistettävän perheen ongelmiksi.
Vuonna 2003 kotipalvelu oli jo korvautumassa perhetyöllä, eikä tehostettua kotipalveluakaan enää yleisesti ollut kunnissa tarjolla (Heino, 2008, 20-29).
Kristiina Bergin tutkimusaineistossa ( 2008) näkyi työteliään, kaiken jaksavan ja kaikesta selviävän äidin malli ja tietynlainen joko–tai-asetelma: jos äiti ei pärjää itsenäisesti, mietitään huostaanottoa.
Mirja Korkiakangas vahvistaa perhetyön terapeuttiseksi orientaatioksi psykodynaamisen eli psykoanalyyttisen orientaation (Korkiakangas, 2005 , 68), joka perustuu Freudin virheellisiksi todettuihin oletuksiin. Perhetyön viitekehyksenä on useimmiten ( esim. Arjessa- konsernissa ) kiintymyssuhdeteoria, joka on usein vielä ymmärretty väärin.
Sosiaalialan työntekijöiden ammatillinen edunvalvonta hävitti perheiden konkreettisen tuen
Juuri sosiaalialan ammatillisen edunvalvonnan seurauksena perhetyöstä karsittiin pois kaikki perheille käyttökelpoinen ja arjen auttajiksi tarkoitetuista rinnallakulkijoista tehtiin virheitä etsiviä ja laittomia rekistereitä pitäviä, kopeita sohvallaistuksijoita ja salapoliiseja.
Lastensuojelussa kuluvaa hetkeä käytetään usein tulevaisuuden astinlautana, lapsen ohimenevää häiriötä merkkinä puuttumista vaativasta tulevaisuuden ongelmasta, perheen avuntarvetta ja tukitoimia todisteena tulevasta sijoitustarpeesta, perhetyötä keinona saada vahvistusta sosiaalityöntekijän epäilyksille ja kunnan köyhiä asiakkaita ponnahduslautoina sosiaalityöntekijän ammatilliseen ekspertiisiin ja paremminpalkattuun uraan yksityispuolella.
Malliesimerkki halveksivasta suhtautumisesta perheiden pyytämään konkreettiseen apuun on sosiaalityöntekijöiden kouluttaja Päivi Sinko, joka monen muun sosiaalityöntekijän tavoin puolustaa asiantuntijalähtöistä ja kontrolloivaa otetta lastensuojelutyössä. Sinkon mukaan ”Lastensuojelun kriitikot ovat yleensä juuri kontrollin vastustajia. He vaativat vastahakoisten asiakkaiden auttamista puhtaasti tukiperusteisesti eli lähtien aina siitä, mitä asiakas itse - siis aikuinen – kulloinkin haluaa…. Sosiaalityöntekijän tehtävänä olisi siis olla jonkinlainen kiltti varastonhoitaja, joka nopeasti löytäisi hyllystään sen tukitoimen, mitä asiakas (aikuinen) kulloinkin pyytää ja ojentaisi sen tälle enempiä miettimättä.”
Tavallinen, rakastava, mutta lapsen erityistarpeiden takia kaaokseen ajautuva perhe tarvitsisi täsmälleen sitä, mitä Sinko käsittelee vitsinä ja ivan kohteena: kiltin varastonhoitajan. Ei sellaista joka ojentaisi palveluja miettimättä, vaan sellaisen joka ojentaisi ne asiallisesti, harkitusti, hilliten oman halunsa kontrolloida. Sellaista, joka uskaltaisi edes kokeilla, löytyykö perheestä sisäinen kontrolli, jos sille annetaan tuki jota perhe kertoo tarvitsevansa.
Sinkon oppien ansiosta lastensuojelun toimenpidevarastossa ei ole konkreettista apua ja sosiaalityöntekijä- ei asiakas- määrittelee (usein väärin) asiakkaan ongelman ja sen hoitamiseen tarvittavat toimenpiteet. Seurauksena on , että lapset eivät saa tarvitsemaansa apua eivätkä asianmukaista hoitoa ja vanhempia uhkaillaan auttamisen sijaan.
Lähes jokainen Sinkon samoin kuin muiden sosiaalityön kouluttajien luento aiheesta riippumatta on Troijan hevonen, jonka sisään on piilotettu sosiaalityön edunvalvonta-agenda lisäresurssivaateineen vaikka tutkimustieto osoittaa, että sosiaalityöntekijöiden määrän lisäämisen ei ole todettu vähentävän- vaan päinvastoin lisäävän perheiden tuen tarpeita (Hanna Heinonen 26.9.2012 LSKL).
Lastensuojelukriisi on siis pitkälti aiheutunut juuri sosionomien ja sosiaalityöntekijöiden ammatillisesta edunvalvonnasta. Onkin ironista, että kriisiä yritetään korjata kriisin aiheuttaneilla toimenpiteillä eli lisäämällä sosiaalialan asiantuntijoiksi oletettujen määrää ja valtaa.
Pikavoittoja etsiessään sosiaalityöntekijöiden edunvalvojat sahaavat omaa oksaansa. Lyhytnäköinen edunvalvontapolitiikka on jo syönyt sosiaalityön legitimiteetin, perheiden luottamuksen ja vaarantanut yhteiskuntarauhan. Yhä useampi kansalainen ja päättäjä olisi valmis lopettamaan huostaanottoja tuottavan ja oikeuttavan lastensuojelun avohuollon kokonaan.
Konkreettiseen kotiapuun panostanut Imatran malli toi mittavat säästöt
Imatran malli- jota sosiaalityöntekijät vastustivat- osoittaa, että vilpittömästi ongelmien ennaltaehkäisyyn pyrkivästä, kotiapua sisältävästä perhetyöstä on perheille aitoa apua. Valitettavasti kunnat saavat itse päättää perhetyön sisällöstä, joka voi olla mitä tahansa urkkimisesta, väärästä kirjaamisesta ja komentelusta kotiapuun ja lastenhoitoon.
Imatralla perhetyöntekijät tarttuvat perustyönsä ohella tarvittaessa tiskiharjaan, täyttävät äidistä tai isästä monimutkaiselta tuntuvia lomakkeita, antavat kotona vauvan unikoulutusta tai käyvät vaikkapa kaupassa.
Imatralla nimittäin huomattiin, etteivät perheet hyödy siitä, että hyvää tarkoittava neuvolantäti tulee istumaan kotiin ja sanomaan, että ”tehkää näin, kyllä se siitä”. Tai että perhe saapuu neuvolaan ja kertoo, että ”väsyttää se vauvan ainainen kitinä, voi kun saisi välillä levätä”.
– Perheet pitää nähdä ja tavata heidän omassa ympäristössään, heidän ongelmansa on konkretisoitava ja heitä on aidosti autettava, toimialajohtaja Tiina Kirmanen summaa.
Tulosta on tullut. Huostaanottojen määrä ja ylipäätään lastensuojelun tarve on Imatralla laskenut vuosi vuodelta.
Emeritusprofessori Jorma Sipilä Tampereen yliopistosta tuntee tapaus Imatran ja kertoo, että se on suomalaisittain oikein hyvä esimerkki siitä, mitä ennaltaehkäiseviin palveluihin satsaaminen tuottaa.
Imatran mallia ei positiivisista asiakaspalautteista ja mittavista kustannussäästöistä huolimatta valtakunnallistettu. Sen sijaan asiantuntijalähtöistä ja kallista Hackeneyn mallia, jonka asiakaspalautteita ei ole tutkittu, juurrutetaan kaikkialle Suomeen.
Vaikuttaa sitä, että sosiaalityön tavoitteeksi on tullut perheiden auttamisen sijaan työntekijöiden ammatillinen edunvalvonta ja imagonkiillotus. Sosiaalialan työntekijät haluavat seurustella vain toistensa kanssa- asiakkuuksien välityksellä. Heidän pysyväksi muodostuneen asenneongelmansa tulosta on, että arvostettava ammatillisuus sosiaalityössä tarkoittaa etäisyyttä asiakkaista ja konkreettisesta, fyysisestä auttamistyöstä.
Lastensuojelun selvitystyön ensimmäisen vaiheen tuloksena Aulikki Kananoja on linjannut että työn kuormittavuutta tulee keventää varhain annetulla tuella ja perhetyötä- ei sosiaalityöntekijöitä- lisäämällä, kertoo IL.
Linjaus harmittaa sosiaalityöntekijöiden edunvalvojiksi ryhtyneitä toimittajia.
He eivät tiedä, että perheiden konkreettisten avun muotojen katoaminen ja korvautuminen arvioinnilla ja erilaisilla puhehoidoilla on sosiaalialan työntekijöiden ammatillisen edunvalvonnan ja vallan- ja reviirinlaajennushankkeiden seurausta.
Aulikki Kananoja tietää ja juuri siksi ei puolla sosiaalityön asiakasmäärien lakisääteistä mitoitusta, joka tarkoittaa konkreettista apua halveksivien sosiaalityöntekijöiden lisäämistä , kotiavun resurssien vähenemistä ja syvenevää lastensuojelun kriisiä.
Psykologi Hannele Törrösen mukaan vaikeisiin tilanteisiin ajautuneet perheet saavat Suomessa usein vääränlaista ja riittämätöntä tukea ongelmiinsa.
Törrösen mukaan asiakkaiden pyöritys palvelujärjestelmässä on Suomessa suoranainen skandaali.
"On lastenpsykiatria, perheneuvolaa, koulukuraattoria, neuvolaa. Ihmisiä lähetetään sinne ja tänne. Heitä arvioidaan. Vanhemmuuden arviointi ja varhainen puuttuminen on seminaarihelinää. Tällaisesta hyötyvät vain kokoustilojen vuokraajat", hän sanoi jo vuosia sitten.
Törrönen ihmettelee sosiaalialan halveksivaa suhtautumista konkreettiseen kotiapuun, jonka hän näkee perheiden parhaana tuen muotona.
Sosiaalityöntekijöiden lisäystä lobbaavien tahojen olisikin syytä muistaa, että juuri sosiaalityöntekijät ovat vastustaneet perheiden tarvitsemaa konkreettista kodinhoidollista apua osana sosiaalityötä pelätessään alansa statuksen ja palkan laskemista. Näin tapahtui mm. Imatralla ja aiemmin perhetyön rantautuessa Suomeen.
Mannerheimin lastensuojeluliitto (MLL) ja sosiaalihallitus käynnistivät vuonna 1976 tehostetun perhetyön kokeilun, jossa kehitettiin perheille suunnattua kotipalvelua.
1990- luvulla järjestöt alkoivat enenevästi kehittää ja tarjota perhetyötä ja projektit, verkostoituminen ja moniammatillinen yhteistyö lisääntyivät. Tarjolla oli niin ennaltaehkäisevää, korjaavaa kuin kuntouttavaa perhetyötä, joka tarkoitti käytännössä keskusteluapua ja ohjausta, vaikka perheet toivoivat konkreettista kodinhoitoapua.
Kotiavun kysyntä todettiin suureksi, ja kotipalvelun korvautuminen perhetyöllä huolestutti. Yhteiskunnallisia ongelmia nähtiin yksilöllistettävän perheen ongelmiksi.
Vuonna 2003 kotipalvelu oli jo korvautumassa perhetyöllä, eikä tehostettua kotipalveluakaan enää yleisesti ollut kunnissa tarjolla (Heino, 2008, 20-29).
Kristiina Bergin tutkimusaineistossa ( 2008) näkyi työteliään, kaiken jaksavan ja kaikesta selviävän äidin malli ja tietynlainen joko–tai-asetelma: jos äiti ei pärjää itsenäisesti, mietitään huostaanottoa.
Mirja Korkiakangas vahvistaa perhetyön terapeuttiseksi orientaatioksi psykodynaamisen eli psykoanalyyttisen orientaation (Korkiakangas, 2005 , 68), joka perustuu Freudin virheellisiksi todettuihin oletuksiin. Perhetyön viitekehyksenä on useimmiten ( esim. Arjessa- konsernissa ) kiintymyssuhdeteoria, joka on usein vielä ymmärretty väärin.
Sosiaalialan työntekijöiden ammatillinen edunvalvonta hävitti perheiden konkreettisen tuen
Juuri sosiaalialan ammatillisen edunvalvonnan seurauksena perhetyöstä karsittiin pois kaikki perheille käyttökelpoinen ja arjen auttajiksi tarkoitetuista rinnallakulkijoista tehtiin virheitä etsiviä ja laittomia rekistereitä pitäviä, kopeita sohvallaistuksijoita ja salapoliiseja.
Lastensuojelussa kuluvaa hetkeä käytetään usein tulevaisuuden astinlautana, lapsen ohimenevää häiriötä merkkinä puuttumista vaativasta tulevaisuuden ongelmasta, perheen avuntarvetta ja tukitoimia todisteena tulevasta sijoitustarpeesta, perhetyötä keinona saada vahvistusta sosiaalityöntekijän epäilyksille ja kunnan köyhiä asiakkaita ponnahduslautoina sosiaalityöntekijän ammatilliseen ekspertiisiin ja paremminpalkattuun uraan yksityispuolella.
Malliesimerkki halveksivasta suhtautumisesta perheiden pyytämään konkreettiseen apuun on sosiaalityöntekijöiden kouluttaja Päivi Sinko, joka monen muun sosiaalityöntekijän tavoin puolustaa asiantuntijalähtöistä ja kontrolloivaa otetta lastensuojelutyössä. Sinkon mukaan ”Lastensuojelun kriitikot ovat yleensä juuri kontrollin vastustajia. He vaativat vastahakoisten asiakkaiden auttamista puhtaasti tukiperusteisesti eli lähtien aina siitä, mitä asiakas itse - siis aikuinen – kulloinkin haluaa…. Sosiaalityöntekijän tehtävänä olisi siis olla jonkinlainen kiltti varastonhoitaja, joka nopeasti löytäisi hyllystään sen tukitoimen, mitä asiakas (aikuinen) kulloinkin pyytää ja ojentaisi sen tälle enempiä miettimättä.”
Tavallinen, rakastava, mutta lapsen erityistarpeiden takia kaaokseen ajautuva perhe tarvitsisi täsmälleen sitä, mitä Sinko käsittelee vitsinä ja ivan kohteena: kiltin varastonhoitajan. Ei sellaista joka ojentaisi palveluja miettimättä, vaan sellaisen joka ojentaisi ne asiallisesti, harkitusti, hilliten oman halunsa kontrolloida. Sellaista, joka uskaltaisi edes kokeilla, löytyykö perheestä sisäinen kontrolli, jos sille annetaan tuki jota perhe kertoo tarvitsevansa.
Sinkon oppien ansiosta lastensuojelun toimenpidevarastossa ei ole konkreettista apua ja sosiaalityöntekijä- ei asiakas- määrittelee (usein väärin) asiakkaan ongelman ja sen hoitamiseen tarvittavat toimenpiteet. Seurauksena on , että lapset eivät saa tarvitsemaansa apua eivätkä asianmukaista hoitoa ja vanhempia uhkaillaan auttamisen sijaan.
Lähes jokainen Sinkon samoin kuin muiden sosiaalityön kouluttajien luento aiheesta riippumatta on Troijan hevonen, jonka sisään on piilotettu sosiaalityön edunvalvonta-agenda lisäresurssivaateineen vaikka tutkimustieto osoittaa, että sosiaalityöntekijöiden määrän lisäämisen ei ole todettu vähentävän- vaan päinvastoin lisäävän perheiden tuen tarpeita (Hanna Heinonen 26.9.2012 LSKL).
Lastensuojelukriisi on siis pitkälti aiheutunut juuri sosionomien ja sosiaalityöntekijöiden ammatillisesta edunvalvonnasta. Onkin ironista, että kriisiä yritetään korjata kriisin aiheuttaneilla toimenpiteillä eli lisäämällä sosiaalialan asiantuntijoiksi oletettujen määrää ja valtaa.
Pikavoittoja etsiessään sosiaalityöntekijöiden edunvalvojat sahaavat omaa oksaansa. Lyhytnäköinen edunvalvontapolitiikka on jo syönyt sosiaalityön legitimiteetin, perheiden luottamuksen ja vaarantanut yhteiskuntarauhan. Yhä useampi kansalainen ja päättäjä olisi valmis lopettamaan huostaanottoja tuottavan ja oikeuttavan lastensuojelun avohuollon kokonaan.
Konkreettiseen kotiapuun panostanut Imatran malli toi mittavat säästöt
Imatran malli- jota sosiaalityöntekijät vastustivat- osoittaa, että vilpittömästi ongelmien ennaltaehkäisyyn pyrkivästä, kotiapua sisältävästä perhetyöstä on perheille aitoa apua. Valitettavasti kunnat saavat itse päättää perhetyön sisällöstä, joka voi olla mitä tahansa urkkimisesta, väärästä kirjaamisesta ja komentelusta kotiapuun ja lastenhoitoon.
Imatralla perhetyöntekijät tarttuvat perustyönsä ohella tarvittaessa tiskiharjaan, täyttävät äidistä tai isästä monimutkaiselta tuntuvia lomakkeita, antavat kotona vauvan unikoulutusta tai käyvät vaikkapa kaupassa.
Imatralla nimittäin huomattiin, etteivät perheet hyödy siitä, että hyvää tarkoittava neuvolantäti tulee istumaan kotiin ja sanomaan, että ”tehkää näin, kyllä se siitä”. Tai että perhe saapuu neuvolaan ja kertoo, että ”väsyttää se vauvan ainainen kitinä, voi kun saisi välillä levätä”.
– Perheet pitää nähdä ja tavata heidän omassa ympäristössään, heidän ongelmansa on konkretisoitava ja heitä on aidosti autettava, toimialajohtaja Tiina Kirmanen summaa.
Tulosta on tullut. Huostaanottojen määrä ja ylipäätään lastensuojelun tarve on Imatralla laskenut vuosi vuodelta.
Emeritusprofessori Jorma Sipilä Tampereen yliopistosta tuntee tapaus Imatran ja kertoo, että se on suomalaisittain oikein hyvä esimerkki siitä, mitä ennaltaehkäiseviin palveluihin satsaaminen tuottaa.
Imatran mallia ei positiivisista asiakaspalautteista ja mittavista kustannussäästöistä huolimatta valtakunnallistettu. Sen sijaan asiantuntijalähtöistä ja kallista Hackeneyn mallia, jonka asiakaspalautteita ei ole tutkittu, juurrutetaan kaikkialle Suomeen.
Vaikuttaa sitä, että sosiaalityön tavoitteeksi on tullut perheiden auttamisen sijaan työntekijöiden ammatillinen edunvalvonta ja imagonkiillotus. Sosiaalialan työntekijät haluavat seurustella vain toistensa kanssa- asiakkuuksien välityksellä. Heidän pysyväksi muodostuneen asenneongelmansa tulosta on, että arvostettava ammatillisuus sosiaalityössä tarkoittaa etäisyyttä asiakkaista ja konkreettisesta, fyysisestä auttamistyöstä.
Annika Saarikko/ kuvakaappaus mtv.fi Kotiapu peruspalveluksi
Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon mukaan lapsiperheiden palaute kertoo meille, että tilanteissa, kun vanhemman jaksaminen on vähissä tai perheen olosuhteet vaikeat, neuvolassa kyllä kuunnellaan, mutta käytännön apua sieltä ei saa.
"On koskettavaa kuulla lastensuojelun kokemusasiantuntijoilta, että kodin ulkopuolelle sijoitetut nuoret tietävät hyvin kuinka paljon heidän sijoituksensa kunnalle maksaa. Moni heistä toivoo, että se raha olisi käytetty perheen tukemiseen ennen sijoitusta. Kuinka oikeassa he ovatkaan".
Perhetyön sisällön on vastattava perheiden tarpeita
Saarikon mukaan toinen valinnan paikka liittyy perhetyön sisältöön: "joko se vastaa perheiden tarpeisiin tai ei. Perhe ei tarvitse päältä katsojia tai arviointia. Perhe tarvitsee käytännön apua.
Varhainen tuki on myös sitä, että huolehditaan, että perheillä olisi riittävästi ruokaa, huolenpitoa ja mielekästä tekemistä. Tukea oman kodin arjessa, ei sen ulkopuolella.
Aulikki Kananoja muistuttaa, että ammattilaisten ja sosiaalialan koulutusta tarjoavien oppilaitosten ei ole syytä väheksyä arjen askareisiin annettavan tuen merkitystä.
Ymmärrän hyvin, että perheille syntyy luottamus ottaa vastaan ohjauksellista tukea, kun ensin on saatu käytännön apua yhdessä tehden - tai vaikka univajetta vähennettyä, että jaksaa keskittyä keskusteluun.
Pidän perhetyön korostamista yhtenä Kananojan arvion tärkeimmistä nostoista. Olen pohtinut paljon sitä, miksi esimerkiksi tällä hallituskaudella tehdyt mittavat budjettipanostukset lastensuojeluun eivät näy kuntien arjessa"..
"Palveluista on rakenteellisesti puuttunut välipalikka eli riittävän laaja perhetyö. Tuo palikka meidän on pystyttävä vahvistamaan, jotta lastensuojelun tarvetta eikä sitä kautta henkilöstön kuormittumista pääsisi edes syntymään. Perheiden on helpompi tarttua kevyempiin tukipalveluihin, jotka eivät leimaa heitä lastensuojelun asiakkaiksi".
http://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/perhe-ei-tarvitse-paalta-katsojia-tai-arviointia-perhe-tarvitsee-kaytannon-apua
Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon mukaan lapsiperheiden palaute kertoo meille, että tilanteissa, kun vanhemman jaksaminen on vähissä tai perheen olosuhteet vaikeat, neuvolassa kyllä kuunnellaan, mutta käytännön apua sieltä ei saa.
"On koskettavaa kuulla lastensuojelun kokemusasiantuntijoilta, että kodin ulkopuolelle sijoitetut nuoret tietävät hyvin kuinka paljon heidän sijoituksensa kunnalle maksaa. Moni heistä toivoo, että se raha olisi käytetty perheen tukemiseen ennen sijoitusta. Kuinka oikeassa he ovatkaan".
Perhetyön sisällön on vastattava perheiden tarpeita
Saarikon mukaan toinen valinnan paikka liittyy perhetyön sisältöön: "joko se vastaa perheiden tarpeisiin tai ei. Perhe ei tarvitse päältä katsojia tai arviointia. Perhe tarvitsee käytännön apua.
Varhainen tuki on myös sitä, että huolehditaan, että perheillä olisi riittävästi ruokaa, huolenpitoa ja mielekästä tekemistä. Tukea oman kodin arjessa, ei sen ulkopuolella.
Aulikki Kananoja muistuttaa, että ammattilaisten ja sosiaalialan koulutusta tarjoavien oppilaitosten ei ole syytä väheksyä arjen askareisiin annettavan tuen merkitystä.
Ymmärrän hyvin, että perheille syntyy luottamus ottaa vastaan ohjauksellista tukea, kun ensin on saatu käytännön apua yhdessä tehden - tai vaikka univajetta vähennettyä, että jaksaa keskittyä keskusteluun.
Pidän perhetyön korostamista yhtenä Kananojan arvion tärkeimmistä nostoista. Olen pohtinut paljon sitä, miksi esimerkiksi tällä hallituskaudella tehdyt mittavat budjettipanostukset lastensuojeluun eivät näy kuntien arjessa"..
"Palveluista on rakenteellisesti puuttunut välipalikka eli riittävän laaja perhetyö. Tuo palikka meidän on pystyttävä vahvistamaan, jotta lastensuojelun tarvetta eikä sitä kautta henkilöstön kuormittumista pääsisi edes syntymään. Perheiden on helpompi tarttua kevyempiin tukipalveluihin, jotka eivät leimaa heitä lastensuojelun asiakkaiksi".
http://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/perhe-ei-tarvitse-paalta-katsojia-tai-arviointia-perhe-tarvitsee-kaytannon-apua
Tero Ristimäki / kuvakaappaus twitter Likainen ruumiillinen työ
Halveksiva suhtautuminen konkreettiseen kotiapuun johtuu sosiaalityön itsetunto- ongelmista nuorena tieteenalana ja tarpeesta päästä eroon imagosta arkisena naisten työnä.
Länsimaisen puhtauskäsityksen mukaan ruumiillisuus ja läheisyys kehoihin on likaista, joten pelkkä viittaus ruumiilliseen työhön alentaa ammatin arvostusta ja palkkausta.
Ammatin arvostusta alentaa myös läheisyys likaiseksi koettuihin asiakkaisiin. Lastensuojelun työntekijöiden palkat ovat korkeampia kuin köyhien tai päihteitä käyttävien kanssa työtä tekevien. Tutkija Ritva Anttosen kirjassa "Manne Takaraivossa" kerrotaan, kuinka jo romaniprojektissa työskentelyn katsottiin alentavan työntekijän tulevia työllisyysmahdollisuuksia (Anttonen, 2009).
Sosiaalityön työorientaatioita hiotaan pois konkreettisesta yhteisöjen auttamisesta kohti psykologisoivaa keskusteluapua ja lisääntyvää etäisyyttä asiakkaista.
Sosiaalityöstä halutaan häivyttää pois niin fyysinen kuin sosiaalinen.
Bisnes ja sijaishuollon edunvalvonta kiinnostaa perheiden auttamista enemmän
Sosiaalityön typistyminen pelkän viran ja sijaishuollon suhdetoiminnan hoidoksi on unohduttanut itse sosiaalityön tarkoituksen ja työn sisällön; asiakkaiden auttamisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisen.
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia onkin auttanut sosiaalialalla toimivia pääsemään irti varsinaisesta fyysisestä työnteosta ja kohottanut hiljaisella tiedolla hallitsijat ”päällysnaisiksi” asiantuntijaluokkaan pitämään kynsin ja hampain kiinni vääryydellä saavutetuista eduistaan.
Jo työntekijä-liitekin ammattinimikkeessä on koettu liitossa loukkaavaksi. Ei ihme, ettei sosiaalityössä ole enää mitään konkreettista apua tarjolla ja että asiakkaiden kehotukset noudattaa voimassaolevaa lainsäädäntöä ja hallinnon oikeusperiaatteita tulkitaan henkilökohtaisiksi uhkauksiksi, joihin etsitään rangaistusta Pelastakaa Lapset ry:n lakimiespalvelusta tai lastensuojelun edunvalvojilta.
Samaan aikaan sotkuiseksi määritelty koti on yhä yllättävän yleinen huostaanoton peruste.
Sosiaalityön professori Brid Featherstonen mukaan sosiaalityöntekjät tuntuivat olevan kiinnostuneempia sosiaalibisneksestä ja saadusta palkasta kuin työnsä sisällöstä ja tuloksista ja kuvittelevat, että hyvää sosiaalityötä voi tehdä työskentelemällä pelkästään lapsen kanssa vailla kontaktia vanhempiin.
Professori moittii sosiaalityöntekijöiden tapaa mennä kotikäynnille ilmoittaen, ”olen täällä vain lapsen takia, varmistamassa, että lapsella on kaikki hyvin” ja paheksuu käsitystä sosiaalityöstä paremmintietävänä asiakkaiden käskyttämisenä. Professori arvostelee sormenheristelytaktiikkaa ja kehottaa sosiaalityöntekijöitä miettimään miltä asiakaslapsista tuntuu kun heidän vanhempiaan kohdellaan heidän nähtensä epäkunnioittavasti pelkkinä välineinä ja kontrollin kohteina ja arvottomina saamaan tarvitsemaansa apua.
Asiantuntijastatuksen kaipuu johti väkivaltaisiin toimintakäytäntöihin
Sosiaalityön koulutus , tutkimus ja vinoutunut ja vanhanaikainen ammatillisuusihanne luovat ja ylläpitävät lastensuojelun ongelmia. Heikosta arvostuksesta ja ammatillisesta identiteetistä kärsivien perhe- ja sosiaalityöntekijöiden halu kohota arjen auttajista asiantuntijaluokkaan ja - palkoille aiheutti ja aiheuttaa yhä tarvetta päteä teorioilla, diagnosoida asiakkaita ja matkia psykiatrian diskursseja ja menetelmiä arvovallan ja uskottavuuden saamiseksi.
Psykiatrian miesguruja kadehtiessaan ja matkiessaan sosiaalityön ammattilaisilta jäi huomaamatta , että aika ajoi psykiatriassakin ohi ylimieliseen paremmintietäjyyteen, asiantuntijavaltaan ja kontrolliin perustuneen ammatillisuusihanteen ja jätti sosiaalityöhön vain vanhentuneen psykoanalyyttisen orientaation, psykologisia kultteja, muotivirtauksia, oppiriitoja, valtataisteluja, ammattiryhmien keskinäisiä kädenvääntöjä ja haitallisia jos ei suorastaan julmia hoitokeinoja.
Voimauttavan valokuvan työmenetelmän kehittänyt taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolainen on arvostellut lastensuojelua perustehtävänsä hukkaamisesta ja vääristyneestä ammatillisuusihanteesta. Hänen mukaansa tehty työ, aika ja raha menee hukkaan ja niin asiakkaat kuin työntekijät uupuvat kun työntekijät pinnistelevät pysyäkseen ammattiroolissa, jonka ydin on hallinta, yhteisen ihmisyyden kieltäminen ja epäluulo; ”minua ei vedätetä”. Savolaisen mukaan auttamisjärjestelmämme itse kärsii kiintymyssuhteen häiriöstä; se jättää hallintapyrkimyksissään ja raiskaavassa tunkeilevaisuudessaan avunpyytäjät vaille apua, kunnioitusta ja turvaa. (Savolainen, 15.3.2016).
Siivilöidessään hyttysiä sosiaalityöntekijät nielevät kameleita; keskittyessään ammatillisuuden nimissä epäilemään ja paljastamaan asiakkaita kuvittelemistaan vedätyksistä, sosiaalityöntekijät tulevat itse kaikenkarvaisten liikevoittoa tavoittelevien hoiva- ja lapsibisnesyrittäjien vedättämiksi.
Aidon auttamisen sijaan lastensuojelun työntekijät käyvät kalliissa koulutuksissa opiskelemassa, kuinka etsitään ja tulkitaan salattuja merkkejä salatuista (kuvitelluista) eksoottisista häiriöistä, puutteista, pahasta perimästä ja perhepatologioista pätevöityäkseen vuorovaikutuksen, lapsilähtöisten menetelmien yms. "erityisasiantuntijoiksi".
Ihmisten ongelmat ovat kuitenkin kaikkialla samanlaisia, tylsiä ja usein rakenteellista alkuperää; rankkoja historioita, työttömyyttä, köyhyyttä ja sen tuomaa osattomuutta, sairautta, uupumusta, toivottomuutta... Ovatko oikeiden ihmisten oikeat ongelmat liian arkisia erityisasiantuntijastatusta janoaville korkeakoulutetuille?
Monilla sosiaalityöntekijöillä on yhtä pitkä koulutus kuin psykiatreilla. Ensin ollaan käyty kolme-neljä vuotta sosionomikoulutuksessa, sitten viisi-kuusi vuotta sosiaalityön yliopistokoulutuksessa, ja lopuksi vielä muutamia vuosia kalliissa erikoistumiskoulutuksissa.
Wanna-be- psykiatreja eivät kiinnosta köyhät tai heidän käytännön ongelmiensa selvittely. Arkinen ja ilmeinen ongelma ei nimittäin mahdollista vaativaa asiantuntija- ja selvitystyötä; se ei välttämättä enää kelpaakaan työskentelyn pohjaksi.
Sosiaalityön tutkijat puhuvat kermankuorinnasta, siitä, että sosiaalityöntekijät ovat alkaneet valikoida asiakaskuntaansa.
Lastensuojelun yli- ja alireagointi tai terveydenhuollon harjoittama yli- ja alihoitaminen ovat saman ilmiön; toimimattoman kermankuorintaan pyrkivän palvelujärjestelmän kaksi eri puolta. Ilmiö selittää sen miksi lastensuojelussa ei puututa vakaviin ongelmiin ja miksi lieviä ja tilapäisiä ongelmia omaavien asiakkuudet pitkittyvät ja heihin kohdistetaan kalliita ja turhia puuttumistoimia.
Mitä enemmän lapsille ja perheille kertyy kokemuksia sosiaalityön pakkoauttajista, sitä enemmän he pelkäävät – ja sitä varauksellisemmin ja negatiivisemmin he suhtautuvat auttajiiin ja auttamisjärjestelmiin. Kokemus tuo asiantuntemusta ja varmuutta. Palvelujärjestelmän satuiluun ja naamioleikkeihin ei enää uskota.
Siksikö lastensuojelussa "puuttumista" pyritään aina varhaistamaan?
Vaiennetaanko vanhat traumatisoivista puuttumisista raportoivat uusien, yhä varhemmin "erityisosaamisen" kohteiksi seulottavien löytämiseksi?
Lastensuojelun laittomuudet mm. turhat ja lainvastaiset huostaanotot tai kelvottomat dokumentaatio-, työ- ja tutkimusmenetelmät eivät ole sosiaalityöntekijöille myönnettävillä lisäresursseilla korjattavia edunvalvonta- tai työtaisteluasioita, jollaisiksi lastensuojelun oikeusturvaongelmia ja väärinkäytöksiä pyritään mediassa kääntämään.
Miksi järjestöt, poliitikot, hallinto- oikeuksien tuomarit samoin kuin valtamedian toimittajat haluavat esiintyä mielummin laittomastikin toimivien lastensuojeluammattilaisten edunvalvojina , myötäkärsijöinä ja mielensäpahoittajina kuin sosiaalityön lainalaisuuden ja asiakkaiden oikeusturvan tai viranomaisvallan valvojina?
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kuopion-mielipuolinen-sijoitusperuste-kotiavun-tarve
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijoiden-lisaresursointi-on-vakava-virhe
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/haataisen-ehdotus-syventaa-lastensuojelun-katastrofia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/et-tu-li-asiantuntijoiden-suojelu-on-vasemmistoliitolle-tarkeampaa-kuin-avunpyytajien-oikeusturva
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijoiden-lisays-lisaa-oikeusturvaongelmia-ja-perheiden-hataa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-perhepalvelut-selkokielella
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointi-on-oikeusturvariski
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityon-sairastunut-ammatillisuusihanne
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-puhtauskultti
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelu-salapoliisileikkin-yhteisty-tekee-vapaaksi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/professori-featherstone-sosiaalityo-on-epahumaania
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-kaytannot-perustuvat-vaaralle-tiedolle-kiintymyssuhteista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kehittamispuhetta-vai-apua-perheille
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-oudot-onnistumiset
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mita-perhetyo-on
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyon-historia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyon-tyovalineopas
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kokemuksia-perhetyosta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyo-miten-valmistautua-kohtaamaan-perhetyontekija
Halveksiva suhtautuminen konkreettiseen kotiapuun johtuu sosiaalityön itsetunto- ongelmista nuorena tieteenalana ja tarpeesta päästä eroon imagosta arkisena naisten työnä.
Länsimaisen puhtauskäsityksen mukaan ruumiillisuus ja läheisyys kehoihin on likaista, joten pelkkä viittaus ruumiilliseen työhön alentaa ammatin arvostusta ja palkkausta.
Ammatin arvostusta alentaa myös läheisyys likaiseksi koettuihin asiakkaisiin. Lastensuojelun työntekijöiden palkat ovat korkeampia kuin köyhien tai päihteitä käyttävien kanssa työtä tekevien. Tutkija Ritva Anttosen kirjassa "Manne Takaraivossa" kerrotaan, kuinka jo romaniprojektissa työskentelyn katsottiin alentavan työntekijän tulevia työllisyysmahdollisuuksia (Anttonen, 2009).
Sosiaalityön työorientaatioita hiotaan pois konkreettisesta yhteisöjen auttamisesta kohti psykologisoivaa keskusteluapua ja lisääntyvää etäisyyttä asiakkaista.
Sosiaalityöstä halutaan häivyttää pois niin fyysinen kuin sosiaalinen.
Bisnes ja sijaishuollon edunvalvonta kiinnostaa perheiden auttamista enemmän
Sosiaalityön typistyminen pelkän viran ja sijaishuollon suhdetoiminnan hoidoksi on unohduttanut itse sosiaalityön tarkoituksen ja työn sisällön; asiakkaiden auttamisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisen.
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia onkin auttanut sosiaalialalla toimivia pääsemään irti varsinaisesta fyysisestä työnteosta ja kohottanut hiljaisella tiedolla hallitsijat ”päällysnaisiksi” asiantuntijaluokkaan pitämään kynsin ja hampain kiinni vääryydellä saavutetuista eduistaan.
Jo työntekijä-liitekin ammattinimikkeessä on koettu liitossa loukkaavaksi. Ei ihme, ettei sosiaalityössä ole enää mitään konkreettista apua tarjolla ja että asiakkaiden kehotukset noudattaa voimassaolevaa lainsäädäntöä ja hallinnon oikeusperiaatteita tulkitaan henkilökohtaisiksi uhkauksiksi, joihin etsitään rangaistusta Pelastakaa Lapset ry:n lakimiespalvelusta tai lastensuojelun edunvalvojilta.
Samaan aikaan sotkuiseksi määritelty koti on yhä yllättävän yleinen huostaanoton peruste.
Sosiaalityön professori Brid Featherstonen mukaan sosiaalityöntekjät tuntuivat olevan kiinnostuneempia sosiaalibisneksestä ja saadusta palkasta kuin työnsä sisällöstä ja tuloksista ja kuvittelevat, että hyvää sosiaalityötä voi tehdä työskentelemällä pelkästään lapsen kanssa vailla kontaktia vanhempiin.
Professori moittii sosiaalityöntekijöiden tapaa mennä kotikäynnille ilmoittaen, ”olen täällä vain lapsen takia, varmistamassa, että lapsella on kaikki hyvin” ja paheksuu käsitystä sosiaalityöstä paremmintietävänä asiakkaiden käskyttämisenä. Professori arvostelee sormenheristelytaktiikkaa ja kehottaa sosiaalityöntekijöitä miettimään miltä asiakaslapsista tuntuu kun heidän vanhempiaan kohdellaan heidän nähtensä epäkunnioittavasti pelkkinä välineinä ja kontrollin kohteina ja arvottomina saamaan tarvitsemaansa apua.
Asiantuntijastatuksen kaipuu johti väkivaltaisiin toimintakäytäntöihin
Sosiaalityön koulutus , tutkimus ja vinoutunut ja vanhanaikainen ammatillisuusihanne luovat ja ylläpitävät lastensuojelun ongelmia. Heikosta arvostuksesta ja ammatillisesta identiteetistä kärsivien perhe- ja sosiaalityöntekijöiden halu kohota arjen auttajista asiantuntijaluokkaan ja - palkoille aiheutti ja aiheuttaa yhä tarvetta päteä teorioilla, diagnosoida asiakkaita ja matkia psykiatrian diskursseja ja menetelmiä arvovallan ja uskottavuuden saamiseksi.
Psykiatrian miesguruja kadehtiessaan ja matkiessaan sosiaalityön ammattilaisilta jäi huomaamatta , että aika ajoi psykiatriassakin ohi ylimieliseen paremmintietäjyyteen, asiantuntijavaltaan ja kontrolliin perustuneen ammatillisuusihanteen ja jätti sosiaalityöhön vain vanhentuneen psykoanalyyttisen orientaation, psykologisia kultteja, muotivirtauksia, oppiriitoja, valtataisteluja, ammattiryhmien keskinäisiä kädenvääntöjä ja haitallisia jos ei suorastaan julmia hoitokeinoja.
Voimauttavan valokuvan työmenetelmän kehittänyt taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolainen on arvostellut lastensuojelua perustehtävänsä hukkaamisesta ja vääristyneestä ammatillisuusihanteesta. Hänen mukaansa tehty työ, aika ja raha menee hukkaan ja niin asiakkaat kuin työntekijät uupuvat kun työntekijät pinnistelevät pysyäkseen ammattiroolissa, jonka ydin on hallinta, yhteisen ihmisyyden kieltäminen ja epäluulo; ”minua ei vedätetä”. Savolaisen mukaan auttamisjärjestelmämme itse kärsii kiintymyssuhteen häiriöstä; se jättää hallintapyrkimyksissään ja raiskaavassa tunkeilevaisuudessaan avunpyytäjät vaille apua, kunnioitusta ja turvaa. (Savolainen, 15.3.2016).
Siivilöidessään hyttysiä sosiaalityöntekijät nielevät kameleita; keskittyessään ammatillisuuden nimissä epäilemään ja paljastamaan asiakkaita kuvittelemistaan vedätyksistä, sosiaalityöntekijät tulevat itse kaikenkarvaisten liikevoittoa tavoittelevien hoiva- ja lapsibisnesyrittäjien vedättämiksi.
Aidon auttamisen sijaan lastensuojelun työntekijät käyvät kalliissa koulutuksissa opiskelemassa, kuinka etsitään ja tulkitaan salattuja merkkejä salatuista (kuvitelluista) eksoottisista häiriöistä, puutteista, pahasta perimästä ja perhepatologioista pätevöityäkseen vuorovaikutuksen, lapsilähtöisten menetelmien yms. "erityisasiantuntijoiksi".
Ihmisten ongelmat ovat kuitenkin kaikkialla samanlaisia, tylsiä ja usein rakenteellista alkuperää; rankkoja historioita, työttömyyttä, köyhyyttä ja sen tuomaa osattomuutta, sairautta, uupumusta, toivottomuutta... Ovatko oikeiden ihmisten oikeat ongelmat liian arkisia erityisasiantuntijastatusta janoaville korkeakoulutetuille?
Monilla sosiaalityöntekijöillä on yhtä pitkä koulutus kuin psykiatreilla. Ensin ollaan käyty kolme-neljä vuotta sosionomikoulutuksessa, sitten viisi-kuusi vuotta sosiaalityön yliopistokoulutuksessa, ja lopuksi vielä muutamia vuosia kalliissa erikoistumiskoulutuksissa.
Wanna-be- psykiatreja eivät kiinnosta köyhät tai heidän käytännön ongelmiensa selvittely. Arkinen ja ilmeinen ongelma ei nimittäin mahdollista vaativaa asiantuntija- ja selvitystyötä; se ei välttämättä enää kelpaakaan työskentelyn pohjaksi.
Sosiaalityön tutkijat puhuvat kermankuorinnasta, siitä, että sosiaalityöntekijät ovat alkaneet valikoida asiakaskuntaansa.
Lastensuojelun yli- ja alireagointi tai terveydenhuollon harjoittama yli- ja alihoitaminen ovat saman ilmiön; toimimattoman kermankuorintaan pyrkivän palvelujärjestelmän kaksi eri puolta. Ilmiö selittää sen miksi lastensuojelussa ei puututa vakaviin ongelmiin ja miksi lieviä ja tilapäisiä ongelmia omaavien asiakkuudet pitkittyvät ja heihin kohdistetaan kalliita ja turhia puuttumistoimia.
Mitä enemmän lapsille ja perheille kertyy kokemuksia sosiaalityön pakkoauttajista, sitä enemmän he pelkäävät – ja sitä varauksellisemmin ja negatiivisemmin he suhtautuvat auttajiiin ja auttamisjärjestelmiin. Kokemus tuo asiantuntemusta ja varmuutta. Palvelujärjestelmän satuiluun ja naamioleikkeihin ei enää uskota.
Siksikö lastensuojelussa "puuttumista" pyritään aina varhaistamaan?
Vaiennetaanko vanhat traumatisoivista puuttumisista raportoivat uusien, yhä varhemmin "erityisosaamisen" kohteiksi seulottavien löytämiseksi?
Lastensuojelun laittomuudet mm. turhat ja lainvastaiset huostaanotot tai kelvottomat dokumentaatio-, työ- ja tutkimusmenetelmät eivät ole sosiaalityöntekijöille myönnettävillä lisäresursseilla korjattavia edunvalvonta- tai työtaisteluasioita, jollaisiksi lastensuojelun oikeusturvaongelmia ja väärinkäytöksiä pyritään mediassa kääntämään.
Miksi järjestöt, poliitikot, hallinto- oikeuksien tuomarit samoin kuin valtamedian toimittajat haluavat esiintyä mielummin laittomastikin toimivien lastensuojeluammattilaisten edunvalvojina , myötäkärsijöinä ja mielensäpahoittajina kuin sosiaalityön lainalaisuuden ja asiakkaiden oikeusturvan tai viranomaisvallan valvojina?
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kuopion-mielipuolinen-sijoitusperuste-kotiavun-tarve
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijoiden-lisaresursointi-on-vakava-virhe
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/haataisen-ehdotus-syventaa-lastensuojelun-katastrofia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/et-tu-li-asiantuntijoiden-suojelu-on-vasemmistoliitolle-tarkeampaa-kuin-avunpyytajien-oikeusturva
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijoiden-lisays-lisaa-oikeusturvaongelmia-ja-perheiden-hataa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-perhepalvelut-selkokielella
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointi-on-oikeusturvariski
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityon-sairastunut-ammatillisuusihanne
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-puhtauskultti
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelu-salapoliisileikkin-yhteisty-tekee-vapaaksi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/professori-featherstone-sosiaalityo-on-epahumaania
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-kaytannot-perustuvat-vaaralle-tiedolle-kiintymyssuhteista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kehittamispuhetta-vai-apua-perheille
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-oudot-onnistumiset
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mita-perhetyo-on
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyon-historia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyon-tyovalineopas
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kokemuksia-perhetyosta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyo-miten-valmistautua-kohtaamaan-perhetyontekija
RSS Feed
