Vastauksista päätellen suurin osa vastaajista ei myöskään näytä tuntevan perustehtäväänsä, uusinta tutkimustietoa, YK:n lapsen oikeuksien sopimusta tai sijaishuollon ohjeita, YK:n ohjeistusta lapsen edun määrittelystä, lastensuojelulakia, hyvän hallinnon periaatteita tai omansa alansa tieteellisiä keskusteluja.
Vastausten valossa THL:n tuore tilasto lisääntyneistä huostaanotoista ei ole ihme. Sote- aloilla toimiville pitäisikin pikaisesti järjestää pakollinen pistokoe työtä ohjaavasta lainsäädännöstä ja lisäkoulutusta lainsäädännön ja oman perustehtävän sisäistämiseksi.
Julkaisu perustuu kyselyyn, jossa olivat mukana Lastenlääkäriyhdistys, Lastenpsykiatriyhdistys, Psykologiliitto, Sosiaalityöntekijöiden Seura, Talentia ja Terveydenhoitajaliitto. Pyrkimyksenä oli tavoittaa sosiaali- tai terveysalan ammattilaisia, jotka työskentelevät esimerkiksi sairaalassa synnytys- tai synnyttäneiden osastolla, lasten- tai nuortenpsykiatrisella osastolla tai poliklinikalla, neuvolassa, perheneuvolassa, hyvinvointineuvolassa, lapsi- ja perhepalveluissa tai lastensuojelussa.
Tässä Adoptioperheet ry:n ja Pelastakaa Lapset ry:n yhteistuotoksessa Adoptioperheet ry on vastannut tutkimuksen rahoituksesta ja tarjonnut tutkijan työtä Hämeenlinnan sijaishuollossa toimineelle sosiaalityöntekijä Eveliina Heinoselle, joka on gradussaan pohtinut huostaanoton valmistelun pulmakohtia.
Hankkeen ohjausryhmään ovat kuuluneet Adoptioperheet ry:n ex- toiminnanjohtaja ja Helsingin Keskustan nykyisen piirihallituksen jäsen Elina Helmanen, Adoptioperheet ry:n toiminnanjohtaja Anu Uhtio, korkeakouluharjoittelija Veera Adolfsen Adoptioperheet ry:stä, professori Tarja Pösö, Hotuksen "riskiseulonnan" puhenainen professori Eija Paavilainen, psykoanalyysin olettamat repressoituneesta muistista omaksunut traumatutkija Sanna Laine Tampereen yliopistosta, kehittämispäällikkö Kaisa Tervonen-Arnkil ja sosiaalityöntekijä Päivi Partanen Pelastakaa Lapset ry:stä, AVI:ssa ja VTV:ssä työskennellyt Sari Hanhinen ja ex- Pelastakaa Lapset- työntekijä Lastensuojelun Keskusliiton Susanna Hoikkala, joka julkaisi hiljattain oppaan sijaishuollon väkivaltatyöstä.
Pelastakaa Lapset ry jatkaa pakkoadoptioiden lobbaamista uutta reittiä
Kristiina Mattinen on aiemmin kertonut Pelastakaa Lapset - järjestön yrittäneen saada kunnat harkitsemaan adoptiota silloin, kun lapselle ollaan etsimässä pitkäaikaista sijaisperhettä. Toive ei ole ottanut kunnolla tulta, joten nyt sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä yritetään vakuuttaa toisin keinoin. Tutkimuksesta päätellen lobbaus on tuottanut tulosta.
Suomen laki sallii jo pakkoadoptiot. Adoptiolain 11 §:n 2-3 mom. mukaan adoptio voidaan erittäin poikkeuksellisista syistä vahvistaa, vaikka vanhempi on kieltäytynyt antamasta siihen suostumustaan tai peruuttanut antamansa suostumuksen, jos (yleensä selvittämättä jätetty) lapsen etu voimakkaasti puoltaa adoptiota eikä suostumuksen antamisesta kieltäytymiseen tai annetun suostumuksen peruuttamiseen ole riittävää aihetta.
Suomessa huostaanottojen yleisimmät syyt ovat vanhempien uupumus (58%) ja lapsen koulunkäynnin vaikeudet (47%) (THL, 2016, 7). Tapauksia, joissa lasten kotiutus sijoituksesta ei olisi mahdollista vanhemmille annetun tarpeenmukaisen tuen jälkeen on Suomessa häviävän pieni ellei olematon määrä. Paljon enemmän on perheitä, jotka eivät saa tarvitsemiaan palveluja ennen huostaanottoa, oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä huostaanottoasiassa, mahdollisuutta yhteydenpitoon huostaanoton aikana eivätkä toimenpiteitä perheen jälleenyhdistämiseksi huostaanoton syiden poistuttua.
Pelastakaa Lapset ry:n lobbaama pykälä mahdollistaa tarvittaessa sosiaalityöntekijöiden täydellisen mielivallan. Ehdotus pysyvästä huostaanotosta ja adoptiosta lastensuojelukeinona on edesvastuuton tilanteessa, jossa oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on todennut lastensuojelun vakavaksi perus- ja ihmisoikeusongelmaksi ja tutkimustieto lastensuojeluprosessien oikeellisuudesta ja vaikuttavuudesta puuttuu, alan ettisiä normeja ei noudateta, alalta puuttuvat riippumattomat tuomioistuimet, tutkimustieto, valvonta, seuranta, tulosvastuu, luotettava dokumentaatio, toimivat avohuollon tukimuodot ja oikeussuojakeinot perheille, kriittinen journalismi ja työntekijöiden vastuu- ja korvausvelvoitteet väärinkäytöksistä.
Sijaishuoltoa ja adoptioita ei valvo kukaan
Sekä lastensuojelulaissa että adoptiolaissa säädetään valvonnasta. Lastensuojelussa lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä on keskeinen asema sijoituksen asianmukaisen toteutumisen valvonnassa.
Sen lisäksi lapsen sijoittaneella kunnalla on valvontavastuu samoin kuin sijoituskunnalla ja aluehallintovirastolla (LsL 79 §).
Tutkimusten mukaan kumpikaan taho ei käytännössä noudata valvontavelvoitettaan.
Sari Hanhinen on yhdessä Marita Uusitalon kanssa todennut, että vain yksi kymmenestä kunnasta valvoo sijaishuoltoa. Hanhinen on myös huomauttanut, että puutteet lastensuojelun valvonnassa ovat niin suuret, että omavalvontasuunnitelmat eivät riitä takaamaan valvonnan riittävyyttä.
Osa Adoption asema lastensuojelussa- tutkimuksen tutkituista- toisin kuin tutkija- ymmärtää, että avoinkin adoptio katkaisee usein biologisten vanhempien ja lapsen yhteydenpidon. Äideille annetaan valheellisia lupauksia yhteydenpidosta, jotta heidät saadaan allekirjoittamaan adoptiopaperit. Heille ei kerrota, että sopimuksen allekirjoittamalla he luopuvat kaikista oikeuksistaan ja että yhteydenpito jää adoptiovanhemman/ sosiaalityöntekijän hyvän tahdon varaan ja tulee usein typistymään muutamaan valokuvaan ja puhelinsoittoon lapsen ensimmäisinä vuosina.
Vain pieni osa tutkituista myöntää, että adoptiopäätökset voitaisiin tehdä virheellisesti, väärin motiivein tai ilman, että vanhemmat ovat saaneet riittävästi lastensuojelun tukitoimia.
Vähemmistö vastaajista oli huolissaan siitä, että lastensuojelujärjestelmässämme ei välttämättä kyettäisi tekemään hyviä adoptiopäätöksiä päätöksentekoprosessissa olevien ongelmien vuoksi.
Vain murto- osa tutkituista havaitsee, että lapsen etu ja oikeudet eivät adoptiossa toteutuisi kaikissa tilanteissa, koska lapsi eivät välttämättä päädy etunsa mukaiseen tai pysyvään adoptioperheeseen. Vain vähemmistö näkee ongelmaksi lastensuojelun tukitoimien ja valvonnan loppuminen adoption jälkeen.
Muutamissa vastauksissa tuodaan esille, että koska on mahdollista, että lapsi voi joutua uudelleen sijaishuoltoon, adoptio perheeseen ei takaa aina pysyvyyttä lapselle. Adoptoitujen lasten päätyminen toisinaan uudelleen sijaishuoltoon on tuttu ilmiö maissa, joiden lastensuojelupolitiikkaan adoptio kuuluu (Coakley & Berrick 2007, 101–102).
Sote-ammattilaiset eivät halua panostaa vanhempien tukemiseen
Tutkimuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön asenteita adoptiota kohtaan tarkastellaan fiktiivisin tapausesimerkein. Yhteenvetona vastaajien asenteista ja näkemyksistä voi sanoa, että vastausten perusteella lapsi-ja perhepalveluissa työskentelevien ammattilaisten asenteet ovat myötämieliset adoption roolin muuttamista kohtaan. Enemmistö lapsi- ja perhepalveluissa työskentelevistä vastaajista on sillä kannalla, että adoptiolla pitäisi olla vahvempi rooli sijaishuoltojärjestelmässä.
Suuri osa vastaajista arvioi, että on olemassa tilanteita, joissa olisi hyväksyttävää käyttää adoptiota vanhempien tahdon vastaisesti (s.55) . Tahdonvastainen adoptio ollaan valmiita hyväksymään mm. tilanteissa, joissa yhteydenpito lapsen kanssa on ollut heikkoa.
Toisin sanoen adoptiosta voi tulla sijaishuoltopaikkojen harjoittaman vieraannuttamisen ja laittomien tapaamisrajoitusten seuraus. Vieraannuttavat sijaisvanhemmat voidaan tulevaisuudessa palkita adoptiolla vieraannuttamisestaan.
Vastaajat linjaavat, että adoptioon voitaisiin ryhtyä tilanteessa, jossa huostaanottoa on "jo kokeiltu" (s.58). Vastaajat eivät tunnu tietävän tai myöntävän, että huostaanottoja ei Suomessa "kokeilla" . THL:n suurselvityksen mukaan huostaanotot puretaan aniharvoin. Ne kestävät jo koko lapsuuden ilman pyrkimystä perheiden jälleenyhdistämiseen.
Enemmistö vastaajista ei pidä biologista vanhemmuutta ensisijaisena arvona.
Vain pieni määrä, 6,5 prosenttia (n=46) vastaajista ajattelee, että biologisten vanhempien tukemiseen tulisi 9-vuotiaan Marian tapauksessa panostaa niin paljon, että Marian olisi mahdollista palata vanhempiensa luokse. 73,5 prosenttia (n=555) vastaajista on eri mieltä.
Vastaajat kertovat adoption käytön olevan parempi vaihtoehto myös siksi, että sen avulla biologisten vanhempien asemaa tai roolia lasten elämässä pystytään paremmin rajaamaan.
Tutkija Heinosen mukaan yllättävää oli, että muut ammattiryhmät suhtautuivat vielä sosiaalityöntekijöitäkin innokkaammin pysyvän huostaanoton ja adoption mahdollistamiseen.
Tulokset eivät ole yllätys psykoanalyyttisen orientaation hallitsemassa Suomessa, jossa lastensuojelun lainsäädäntötyö, rahoitus, tutkimus, koulutus, laillisuusvalvonta, oikeudenkäyttö uutisointi ja tiedotus on sijaishuollon edunvalvojien ja heidän yhteistyökumppaneidensa käsissä. Sosiaalityöntekijät saavat sentään muistutuksia aluehallintovirastoilta ja laillisuuskasvatusta ja päivitettyä tutkimustietoa Lokakuun Liikkeeltä, rinnakkaistuomioistuimeksi ryhtyneitä psykoanalyysin syövyttämiä psykiatrian toimijoita ei ojenna eikä tiedota kukaan.
Sosiaali- ja terveydenhuollon huoli- ja riskidiskurssiin perustuvat koulutukset voi tulkita vihapuheeksi, joissa lähimmäisistä ja kanssaeläjistä, Virtasista ja Korhosista harjoitellaan puhumaan huonona aineksena, riskiperheinä ja lapsen kasvun ja kehityksen vaarantavina riskiolosuhteina. Koulutusten ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.
Huolien, riskien ja vuorovaikutuksen arviointimenetelmät ja koulutukset myös sivuuttavat tieteellisen tutkimuksen eivätkä tunnista viranomaisten omien ennakkoluulojen, häiriö-orientaation ja epäeettisten ja vaurioittavien toimintakäytäntöjen vaikutuksia perheiden hyvinvointiin.
Ben Furmanin väittämä psykiatrian hoitojärjestelmän luonteesta sopii myös sosiaalityöhön: ”Psykiatrista hoitojärjestelmää ei ole milloinkaan luotu asiakkaita varten. Se on pikemminkin keskinäisen kädenväännön tuloksena syntynyt eri ammattiryhmien etuja ja uskottavuutta palveleva alati muuttuva rakennelma, jonka tehtävänä ei ole auttaa asiakkaita/potilaita parantumaan vaan edistää työntekijöiden hyvinvointia ja arvostusta yhteiskunnassa.”
Asiakkaiden kannattaa pohtia mitä käytännössä tarkoittaa tutkimustulos, että enemmistö (noin 73- 90%) synnytys- tai synnyttäneiden osastolla, lasten- tai nuortenpsykiatrisella osastolla tai poliklinikalla, neuvolassa, perheneuvolassa, hyvinvointineuvolassa, lapsi- ja perhepalveluissa tai lastensuojelussa työskentelevistä hyväksyy vanhempien tahdon vastaisen pakkoadoption eikä ole halukas panostamaan vanhempien tukemiseen.
Oikeusturvansa varmistamiseksi vanhempien kannattaa välttää edellä mainittuja toimijoita ja hankkia tarvitsemansa palvelut tahoilta, jotka haluavat ja osaavat tukea perheitä. Lastensuojelun ja psykiatrian rajapintoja tutkineiden mukaan lapsen oikeuksia valvovan henkilön tulisi olla kunnan päätöksenteosta irrallaan oleva toimija ja lapsella tulisi olla oikeus sekä lastensuojelusta että psykiatriasta irrallaan olevien asiantuntijoiden konsultaatioon.
Lokakuun Liikkeen varoitus tulevista köyhien lasten pakkoadoptioista on ajankohtaisempi kuin koskaan.
Samoin professori J. P. Roosin ohje viranomaisten kanssa tekemisiin joutuville perheille: "älkää kertoko (viranomaiselle) itsestänne koskaan mitään kielteistä tai edes sellaiseksi tulkittavaa! Missä vain voitte, kieltäkää tietojenne luovutus muille viranomaisille. Kysykää lastensuojeluviranomaisilta ovatko he pyytäneet tietoja teistä ja ilmoittakaa, että haluatte aina tietää kun he keskustelevat teidän asioistanne jonkun viranomaisen kanssa (lain mukaan näin pitäisi tapahtua automaattisesti). Pyytäkää saada nähdä kaikki teitä koskevat tiedot ja vaatikaa (kirjallisesti) korjattavaksi niissä olevat virheet (joita niissä tavallisesti on runsaasti!). Vain tällöin teillä on jonkinlaisia mahdollisuuksia puolustautua tilanteessa, jossa lapsenne halutaan ottaa teiltä pois."
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/valmistautukaa-pakkoadoptioihin-koyhat-aidit
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/avin-ex-tarkastaja-satu-taiveaho-ajaa-pysyvaa-huostaanottoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/avoin-adoptio-ei-ole-vaihtoehto-vaan-riski
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/adoptio-ei-ole-ratkaisu-huono-osaisuuden-ongelmiin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/psykoterapeutti-avoimet-adoptiot-ovat-useimmiten-huijausta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/komissio-selvittamaan-ensikotien-rikoksia-ja-olosuhteita
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/traumaterapiakoulutus-syy-ensi-ja-turvakotien-harharetkeen
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ensi-ja-turvakotien-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelujarjestot-viimein-kuriin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mihin-tarvitaan-julkisrahoitettuja-sijaishuollon-piiloyrityksia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-keskusliitto-kenen-edunvalvoja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mihin-jai-lapsikoyhyyden-ehkaisy-ja-lapsiin-investointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tyomenetelmat-2-laiton-sijoitus-huostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/hallinto-oikeudet-lastensuojelun-sokea-piste
https://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/hallinto-oikeuksien-toiminnasta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arvovalta-ja-huoltoriidat-maksavat-miljoonia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijat-tuomareina-helsingin-hallinto-oikeus
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-oikeusmurhien-syita
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-iii-vanhemmuudenarviointi-kasvavana-bisneksena
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/verisiteet-ovat-tarkeita-lapsille-vaan-ei-lastensuojelulle
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-perhepalvelut-selkokielella
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kunnat-ja-lastensuojelujarjestot-elavat-huostaanotoista
www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/adoptoidut-pidettava-lahella-syntymaperheitaan-sanoo-basw